Review and Herald, May 16, 1854

EXAMINATION OF ISAIAH II, AND MICAH IV.

… Look at the so called church of the present day. Who is she most pleased with, the humble, self- denying, cross-bearing members, who are crucified to this world, or the rich, the “respectable” in the sight of the world, and those that can make show? Which do they most regard? Is it not a fact, that the latter are more pleasing to an exalted church than the former? And are not the churches “multiplying a spurious brood of strange children?” Where is their deadness to the world, its praise and its frowns? They dare not speak out against a popular sin, nor defend an unpopular truth. Reputation is at stake, and every other principle must give place to that. Said an old pilgrim, not long since, “When our church was small and poor, we were spiritual, lively in religion, and a happy band; but now we are numerous, fashionable, and like the world, and I do not feel at home.”

The church had multiplied a spurious brood of strange children; and such is the case almost universally. Yet she is saying, like the Laodicean church, “I am rich and increased in goods and have need of nothing,”Yes, she boasts of her schools, her colleges, her theological seminaries, her talented ministry, her richly endowed institutions. In her own eyes she sits “as a queen,” and is “no widow and shall see no sorrow.” So has the world fallen in love with the church that even the soldiers, with their guns, cannons, drums and fifes, will all join with it in celebrating the birth of the Prince of Peace; and Ministers are to be educated at the Military Academy to be Chaplains in the army and navy! Truly, how much that looks like “learning war no more!”

Not only that, but our churches at Christmas and other holidays, can have exhibitions in their meetinghouses that please the children of strangers about as well as the theatre! No wonder the church of this age is talking of conquering the the world, when she herself has fairly gone over to the world, and has become like the intoxicated man who thinks the ground rises up to him when he has fallen down to that. No wonder such a church is in convulsions on hearing the dreadful sound, “Behold the Bridegroom cometh.” She wish to see him! No, she is pleasing herself with the children of strangers.

But let us inquire, what else does the prophet say of this “peace and safety” crying church? He says, [verse 7,] “Their land also is full of silver and gold, neither is there any end of their treasures.” See the thousands and millions that these churches have laid up in one form or another; either in the hands of individual members, or corporate bodies; if possible to show their contempt of him” who though he was rich, for our sakes became poor;” acting as if their greatest desire was to be independent of God himself, and showing that they have no confidence in him…

— Geo. Storrs, in Mid. Cry 1844

http://www.adventistarchives.org/docs/RH/RH1854-V05-17/index.djvu?djvuopts&page=3

22 de noviembre de 2008

Artículo publicado por la web Club Lorem Ipsum el 29 de abril de 2007.

De Miguel Hidalgo a Porfirio Díaz el siglo XIX mexicano es la historia de sus caudillos y héroes que, con más o menos suerte, guiaron los pasos de la nación americana. En la tradicional pugna de los grandes personajes con el devenir histórico, Enrique Krauze nos presenta Siglo de caudillos. Con este recorrido por la Historia decimonónica de México pretende, sin caer en los extremos que considera erróneos -el culto a la personalidad y la negación de la intencionalidad individual-, aportar su pequeño granito de arena a la polémica. La nación de los antiguos aztecas es resultado de numerosos factores, no sólo la acción de sus élites. Sin embargo, la actuación de estas personas pesó en su configuración final. Esa es la línea argumental que sigue esta investigación con apariencia de novela.

Enrique Krauze se sirve de una celebración -el centenario del “Grito de Dolores”, hito fundamental en el proceso de independencia mexicano-, para iniciar su repaso histórico. Desde esa atalaya de repasa cien años de Historia marcados por dos visiones bien diferenciadas, la liberal y la conservadora. No obstante, ambas coinciden en un punto: tratar a sus padres ideológicos como héroes y a los contrarios como traidores.

La obra parte de la historiografía liberal de la época de Porfirio -personificada en los discursos, monumentos, fiestas y avenidas de la capital- con el fin de criticar su excesivo partidismo. A continuación el autor plantea una reflexión histórica más imparcial -alejada de esa Historia de dioses y demonios- que recupere para México esos protagonistas que la historiografía oficial de principios del XX dejaba a un lado.

A continuación la obra nos muestra con detalle la vida de los principales caudillos de México que, a modo de guías, nos permiten también repasar la Historia de esa nación. Es más, no faltan en la obra capítulos que, sin tener como protagonista a ninguno de estos personajes, tratan de situarnos en los acontecimientos mexicanos del momento. Por tanto, estos epígrafes son, al mismo tiempo, nexos de unión entre la vida de los diferentes líderes y perspectivas generales de la situación del país. Además, Krauze nos ofrece también la visión que, en las sucesivas épocas, se ha tenido de estas grandes figuras. Las dos primeras nos muestran lo cerca que se movieron en la década de 1810 la revolución y el sentimiento religioso. No obstante, son muchas las diferencias que se aprecian entre el cura Hidalgo y José María Morelos. El primero se nos presenta en esta obra como un loco, un visionario que desató una orgía de saqueo y muerte sin más finalidad que la propia atrocidad vengativa. Por el contrario, Morelos si parecía tener un proyecto que poner en práctica tras la guerra. Fue un personaje más equilibrado, ordenado y pragmático; un hombre capaz de legislar con más respaldo que el mero providencialismo de Hidalgo. El de Valladolid de Michoacán demostró una vez más ser superior a su antecesor al no retractarse ante el tribunal que lo juzgaba. José María Morelos murió sin traicionar a sus ideas y a sus compañeros de revolución.

Agustín de Iturbide es la siguiente figura que nos presenta Enrique Krauze. Destaca su magistral actuación en Iguala y su lucha incansable contra la anarquía desatada por los “curas revolucionarios”. Sin embargo, a juicio de numerosos contemporáneos –Simón Bolívar entre ellos- su gran error fue aceptar la corona imperial en 1822. Esta, a la postre, resultó ser una trampa que lo arrojó sin remedio al infierno de la historiografía mexicana. A juicio del autor, Agustín I abdicó sin ofrecer resistencia por su temor a la anarquía que, inevitablemente, una guerra civil tendría que desatar. Su vida se movería entre ese miedo y su ansia de poder. Ambos elementos lo llevaron a coordinar la concordia Trigarante, pero también al exilio en Europa tras la rebelión de Santa Anna. Es precisamente esta figura, cuya vida corrió paralela a la de la nación desde Casamata hasta Ayutla, la siguiente en salir al escenario de caudillos fabricado por Enrique Krauze. Este militar, a pesar de su intermitencia en el poder, fue el alma de México entre 1822 y 1854; el líder sediento de gloria al que el país siempre pudo recurrir en los momentos de dificultad. Santa Anna fue un hombre al que le aburría la tarea de gobierno, de ahí su confianza en la labor del vicepresidente Gómez Farias y sus habituales retiradas de la vida pública. Como el México de su tiempo, parecía encontrarse cómodo en la anarquía, en el rol de salvador. Sin duda este personaje nació para esa época de la Historia mexicana; en periodos de estabilidad hubiera pasado –nos dice el autor- totalmente desapercibido.

Antes de adentrarse en el México de Benito Juárez y Porfirio Díaz, Krauze dedica un amplio capítulo a lo que llama “Biografía del saber”. En él aborda la cuestión ideológica de liberales y conservadores acudiendo a las figuras de sus padres intelectuales: José María Mora –“el futuro como un proceso de liberación”- y Lucas Alamán –“el futuro como un proceso de preservación”-. Estos personajes guiaron las ideas de ambos partidos hasta el periodo comprendido entre los años de la derrota contra los EE.UU. (1848) y el posterior final del general Santa Anna (1854). Después de esos hechos fueron otros los ideólogos que, manteniendo las líneas fundamentales de los planteamientos de Mora y Alamán, azuzaron el debate político de la nación.

La crisis de 1848 marcó el inició de un cambio que culminó en México seis años después. Toda una generación de estadistas, teóricos y militares desapareció del panorama político para dejar paso a una nueva hornada de caudillos. El fracaso de los primeros cincuenta años de independencia era fruto de la inoperancia de los líderes recién retirados del gran teatro del poder, pero también el de una clase social: los criollos. El relevo no fue, como destaca Enrique Krauze, únicamente de tipo generacional; el gobierno pasó a manos de mestizos e indios como Melchor Ocampo, Ignacio Ramírez, Ignacio Comonfort y, sobre todo, Benito Juárez y Porfirio Díaz. Estos hombres que trataron de reformar México en medio de dificultades, guerras civiles, invasiones extranjeras e imperios fabricados desde el Viejo Continente –Krauze dedica también un epígrafe a Maximiliano I-, iban a guiar a su país hasta el centenario de su independencia. Como hemos indicado, se trataba de una nueva generación no perteneciente al criollismo. Sin embargo, también se produjo un relevo en el ámbito profesional: ya no eran religiosos y militares los que acaudillaban México, estos personajes surgidos a mediados del XIX eran abogados, ingenieros, médicos… las profesiones liberales iban a gobernar la nación desde ese momento.

Siglo de caudillos termina con la revolución que llevó a Porfirio Díaz al exilio en 1911. Con este personaje comenzaba Krauze su obra, y con él da por finalizado un ameno repaso al siglo XIX mexicano. Nos encontramos, al fin y al cabo, ante un trabajo que, a pesar de sus numerosas lagunas –fruto del modelo prosopográfico escogido por el autor- sabe despertar en el lector el interés por la cuestión mexicana. Enrique Krauze no nos ofrece un repaso exhaustivo de la Historia de México. Sin embargo, todo aquel que tenga una mínima base sobre los asuntos planteados, valorará esta obra como un tesoro y, por qué no, como fuente de conocimientos.

Bibliografía:

[1] Siglo de caudillos; Enrique Krauze – Barcelona – Tusquest – 1994.

[2] Historia Universal Contemporánea I; Javier Paredes (Coord.) – Barcelona – Ariel – 2004.

[3] La emancipación de Hispanoamérica; Jaime Delgado Martín.

[4] Las revoluciones hispanoamericanas 1808-1826; John Lynch – Barcelona – Ariel- 2008.

Let’s talk Kansas.  After all, it is the Heartland of America.  And, there are times when I have wondered if we have much of a heart anymore.  But, we have Kansas.

Kansas was named after the Kansas River, which flows through it and which was named after the Kansa Tribe.  No one seems to know the original meaning of the name Kansa, but it is said to mean “people of the wind.”  Now, if that were true, then I think Wyoming would be named Kansas. Kansas just has a breeze compared to Wyoming. However, I have not been everywhere in Kansas.

Mostly, my time in Kansas was spent on I-70.  I would be traveling through from Indiana to California, and all points west, and would like to break up my drive.  I didn’t want all those cows, happily chomping grass on I-70, which I had named (the cows, not the road — okay, so I did name the road too but I don’t use those words here.)  but, I did not want those cows to get jealous of the peacefully grazing cows I had named on I-80 in Nebraska.  I mean, I spent hours and hours traversing Kansas, and Nebraska over a ten year period.

Now, replace each of those cows with hundreds of Bison and get a picture of what it was like pre-1800.  It must have been awesome.

During the 1854 settlement, free-slavers from New England and pro-slavers from Missouri rushed to take the state. It became Bleeding Kansas, until the abolitionists prevailed.  In 1861, Kansas entered the Union as a free state.

I have to say that the people of Kansas have always been friendly, helpful and polite to me, during my travels.  And, while I am sure that Missouri also has nice people, I have broken down more than five times in Missouri. That being but one of the reasons I’m glad the abolitionists won.

I have decided there is some weird electrical vibe under the ground of Missouri, causing me to break down. Well, my car actually, not me.  Although, by the fifth time I entered the state and my car broke down, I had a bit of a fit too.  Then, there was the time I sat numerous grand-children and daughters down to eat at a large restaurant in Missouri, to be served boiling hot mugs of water (not smart to set in front of a one year old, people) and packets of hot cocoa mix, (not cool in a restaurant bigger than – NO, I take that back, it’s not cool in any restaurant, it was reinforced in my brain that the people of Missouri may be a cocoa packet short of a full box.  And, that is not to judge a whole state of people on just five breakdowns and one restaurant, so please do not spam me with your ire.  Just treat me better the next time I’m in town.

But, back to Kansas; it is the friendly state where I have eaten many a great meal. And, why not?  They are one of the most productive agricultural states after all and we should all thank them for that.  It has also been proven now that Kansas is NOT “flatter than a pancake.”  I have to trust science here but it is a very gradual slope upward from the east to west.

And, once, on my journey from West to east, late at night and with two parents sound asleep in the car, I saw a great 4^th of July fireworks show in Kansas City, where I used to stop regularly to eat at a great restaurant that I can no longer remember the name of.

So, why, you ask, this tribute to Kansas?  And, it has only taken a full page to get to the reason, so shoot me.  Aren’t you glad to know all that about the most productive state that provides your food? 

You all know my love of my ClustrMap.  Well, Kansas was the first place I had a larger circle indicating that it could be 1 to 10 readers in that dot.  Not just all the scattered ones I had watched popping up.  And, Kansas has hit a second milestone for me.  It is the first dot to say it has “100-999” views.  And, I want to thank Kansas for that honor.

I will do my best to keep you happy and entertained.  I just have one request.  Could a few of you lurkers, drop a kind word, or even a not-so-kind word once in a while?  It can get a little lonely, sitting her with irritating little Chihuahua.

Built in 1862, this home is beautiful AND it has a very rich history.

Photograph by Barbara Chambers-Hensley of http://www.barbarasgraphicdesign.com/

This home is located within the historical district in downtown Bolivar. You can reach it quite easily by turning beside Sonic and passing through a few stop signs.

McNeal Place was built due to the death of the only daughter of the original owner, Ezekiel K. Polk (a relative of James K. Polk). Mrs. (Ann) Polk was inconsolable at the death of Priscilla, who was in her teens in 1854. Polk built the home on the west side of his property near Polk Cemetery where Priscilla was buried. Ann visited the grave each day. During the Civil War she had to have a special pass to cross the Union Lines.

The local legend says that on the days when Mrs. Polk was not allowed to visit the cemetery, she would stand in the second story bedroom window and stare out at Polk Cemetery. Some say you can occasionally see her spirit in that same window simply staring across at her daughter’s grave.

Even though I have never seen the ghost of Mrs. Polk, I still enjoy visiting this neighborhood. There are many other historic homes nearby, including one that is documented as being haunted. (The Wren’s Nest, Uncle Dave’s rocking chair) It is also right across the road from Polk Cemetery which is alleged to be haunted.

Suometar 1854. Perjantaina 24 päivä Marraskuussa. Kahdeksas Vuosikerta. N:o 47.

Hinta: 1rupl., puolim. 50 k., Postiu kautta 1r. 15 kop. ja 58 kop. hop.

Jaetaan joka perjantaina Helsingissä, Öhmanin kirjakaupassa.

8un bel!lm»8i keittävä lln kerlim Kuoren82. Runeberg,

Ensi Pyhänä saarnaa: Nikolai»K ir k ossa, Ruotsalaisen puolipäiväsaarnan : Tol’t. Wirz»>n. Wanhassa Kirkossa, Suomalaisen puolipänväsaarnan: Maist. lf»ekell; ruotsalaisenWirkavuoden saaniaaja Holmström; suomalaisessa ja ruotsalaisessa ilta-kirkossa: Kirtkoh. Apul. Zforstl”».

Keisarillisen Majesteetin Julistus vielä tehtävästä ruotu-sotaväen ylöspanosta Suomen Isoruhtinanmaassa.

Me ALEKSANTERI Ensimäinen, Jumalan Armosta, Keisari ja Itsevaltias yli kaiken Venäjänmaan, Suomen Isoruhtinas j.n.e.

Teemme tiettävaksi: Löyttyämme, nykyisten asianhaarain suhteen, tarpeelliseksi tehdä laviampia toimituksia Suomenmaan suojelemiseksi, tahdomme Armossa säätää, että roteerinM (eli ruotujaou) alaisista tiloista maakuuuassa, paitsi Uudeumaan ja Wiipurin läänejä, yksituhatta kaksisataa miestä ruotu-sotavakeä pitää, Armollisessa Julistuksessamme .^’.neltä p:ltä viimeis kesäkuussa määrättyjen perustusteu jälkeen, kutsuttaman pavelukseu tekoon ja niistä «ieläkiu taksi starpskuttä’ (eli tark’ampuja-> pataljonaa, kumpikin kuusisataa miestä suuri, valmistettamau; jouka sivussa olemme Armossa löytäneet hyväksi asettaa niinkuin seuraa: 1:ksi, Viidenteen ja kuudenteen pataljouaan tanvittava miehistö varustetaau samau perustukseu jalkeeu, luin Armollisen Iuliotuksemme kautta 16:ueltä p:ltä miiineis Lokakuuta, kolmannelle ja neljännelle pataljonalle on määrätty, eli että kahdesta ruodusta yksi antaa miehen ja saapi sitävasteu oikeuden että vlöskantaa ja hyvakseusä käyttää kaiken toisesta ruodusta maksettaman vakausi-ulosteon. 2:ksi, Niille ruotu-taloupojille, joiden tulee edellasauotulla tavalla hankkia miehiä niihin ei vielä tehtyihiu pataljonihin,mutta jotka köyhyyden tähden eivät voi täyttää sanotun velkaistluden kanssa yhdistettyjä ulostekoja, saapi,kuitenkin ainoasti snurimmassa hätätilassa, annettaa apna Kruunuu varoista, uloskaypää Kruunulle tulevasta vakansimaksusta niiltä maanpaikoilta, jotka ruotusotaväen hankkimisesta ovat poiseroitetut, niin myös 3:ksi, Ne ruodut Oulun läänissä, jotka eivät ole ensimäisen ja toisen tark’ampuja(eli starpstyttä-) pataljonan valmistamiseen käytetyt, taitamat, jos tarves niin vaatii, velvoitettaa osallisina olemaan kolmannen ja neljännen pataljonan alustamisessa, maikka, seuraten edellämainittua Armollista Julistusta, viimeksisanotut pataljonat piti tehtämän ainoastiHameenlinnan, Vaasan, Kuopion ja Mikkelin läänein ruotusotavaestä. Jota kaikki asianomaiset alamaisuudessa seuratkoot.

Helsingin kaupungissa, 13 p. Marraskuuta 1854.

Keisarillisen Majesteetin Oman Päätöksen jälkeen ja Korkeassa Nimessä, Hänen Suomeen asetettu Senaattinsa. Suomen Pankki luettelee 3. 3). S:n n:ssa 264 v:na 1841 ja 1842 annetut lainasetelit, joista kasvu jo on loppunut juoksemalta, ja jotka niinmuodoin ovat Pankkiin takaisin vaihettavat. Joilla tämmöisiä tasmamattomia laiuaseteliä siis on, toimittakoot ne Pankille jälleen.

Perinnöttömaksi hakee itsensä: lampuoti vai»e, ja A. Kisin perilliset Muusalan kappelissa, 2:na päiivänä niitä käräjiä, jotka sattumat 6 kuukauden päästä syyskuun 14 p:sta 1854; kirkkoherra-ivainaja I. perilliset Kioton ja Kiikalan Kihlak.-Oikeudessa 2 p:uä niitä käräjiä, jotka (l kuukauden kuluttua lokakuun li p:stä sattuv, U; kauppiasvai»aja M. N. Tsehigojnvin pelilliset Nemvo-Oikeudessa Tanipereella joulukuun 23 p:»ä 1854. Lahjoituksen epääminen: t>)ömies-vainaja I. Strömber^in lahjoitusta talonpojan leskelle Hel. Matintytär Eeppalalle Wehkalal’dessa, evätään Haminan kaupungin Neuvo-oikeudessa.

Naimisen este: suutari I.W. naimista, estetään Hämeeni!»».!n tirrkob, vir. toiniitukseösa.

Huutokaupalla »lyödään: Heikkilän eli Jussilan perintötila Aakolan kulässä Oriivedellä; lniutokauvpa tapahtuu Hämeenlinnan Maakanselissa tammikuun 31 p:nä k. ll 1^55.

Huutokaupalla tarjotaan: yliopiston kiljapainooikeus 5 vuodeksi lokakuun 8 p:stä 1855, !i>lioristou kaselissa joulukuun 21 p. k. 11. Hippak. sanomia. l!u>) ,«appal, maaliin Perniölle on pa»t>, .<) ‘A»^elnie,nen tappal. (>’. H-. Notl’ström. 2) ala-alkeiskoulun emimämen opettaja Tan>>»isaaressa maiotevi <^’. N, l<. :Uauekeu ja 3) kivkkolievvan apul.iiapvärtiosä P A. Was^,

Amouaisena on: pitäjän apulaisen vuka Karjalol’jaosa 1l:§ kerta. Papiksi on vil’itt»: I»ioppilaiftt I. A. Reinius kirkkolmran apulaiseksi Ziuutiolle, <<. F, Neinilis kirkkol’. apul. Ilmajoelle, M. F. Ttenström kappal. avul. Turkuun, F. I. l<l,vdeni»s kirtkob. apul. Lapualle, A, A. liandoliu mälisaaruaajaksi kappalaisen virkaan pitäjään, ja I. I. Grouudstroem kappalaisen apulaiseksi

Novastin nimen ja arvon ovat saaneet: kirkkoherrat I.C. Arpel^reu Laitilassa. maisteri li. I.Helander Taivassalossa, (3.N, Hil« dsn Akaan pitäjäosä, maioteri H. Hjorth Nihdiosä, ja virkaa tekevä ko»tral?t>rovasti R. Malmöten Keurulla.

Warakirlkoherran nimen ja anvon ovat saaneet: Keurun pitäjän apulaiuen H. Ber^rotl’, kirkkoh. apul. Turussa H. (5. Brander, pitäjän apul. Isok>’rössäF.O.Durehmau. pitäjän apul. Palniiolla b’. l,niel’äek, pitäj. apul. Alastarossa ja Metsämaassa I.R. Haninianin, kappalainen Pietarsaaressa O. H. Helander, kirkkoh” apul. Porissa I.N. !Nordien, kirkkoh. viran toimittaja NärpiölläH.W. Nordlund. kirkko!’, apulainen Kurikassa I. W. N»)l’erg. pitäj. ‘ apul. Perniöllä I.Smedberg, tappal. apul. Tenholassa L. G. H. Tallgren, tappal. apul. Purmossa maisten A. Tönindd. ja kappalainen Kemiöllä I. V, Abeig.

(Porv.)

Määrätty on toinen amanueuss maisteri A. Roman 1:lsi amanueusiksi Ponvoon konsistoriumiin; lukkari T. Relander lukkariksi ?lrtjärvelle.

Kappalaisen vaalia saarnataan Heiuäivedellä tuleivan helmikuun 11, 18 ja 23 p:nä ja vaali tapahtuu maaliskuun 18 p:»ä 1855.

(K uop.)

Ko!!tral)tiro>vastin virasta on vapautettu Raahen rovastikuuuassa Kalajoen kirkkoherra ja tähtikunnan jäsen A. i Montin ja hänen siaansa on kontrahtiroivastin virkaa määrätty toimittamaan Ealon kirkkoherra maisteri C. Törnudd. Kappalaisen vaalia saarnaataan Alakiminzissä tulevan tanimikuun 11, 21 ja 28 p:nä ja maali pidetään helmikuun 18 p:nä 1855.

*** hevoisen jouhet ***

Harjasten ja Sian-villan kauppa ja menetys.

Suomessa ei harjaksilla ja sianmiNaNa ole se arvo, jonka ne ansaitsemat. Paikoittain kyllä sianvilloista tehdään nuotta-köysiä ja permantoeli lattiamattoja ja paraimmat harjakset äimiin, neuloihin ja pirunp.. kaan myödään harjas-Venäläisille, jotka kotimaallansa mahtamat saada niistä julmat hinnat.

Harjakset taas taikka rervitään ja nyvitä’än elämäin sikain selästä, tahi kaavitaan ne sianrviNain kanssa sikoja tapettaissa. Näin tehdessä ja näin ollen, on kyllä harjaksilla vähäki arvoa, maan sianvillat siihen sijaan saapuvat nurkkain taakse eli pelloille haitaksi ja roskaksi, jos ei osata seuduilla niistä köysiä tehdä.

Kumpaisetki aineet omat kuitenki kallisarmoisia ja suurirahaisia kauppakatuja, kuin maan niistä mahankaan huolta ja tointa pidettäisiin.

Hevoisen jouhia ulkomailla tarkasti kerätään ja kootaan, ja niitä pannaan manukkeeksi (täytteeksi, topningiksi) toppatuoliin ja niihin sänky-aluksiin, joita “matrassiksi” kutsutaan.

Hemoisen jouhia manutkeiksi kuin myös malmitta näiksi matrassia tuodaan ulkomailta Suomeenki, ja niistä menee suuria rahasummia ulkomaille,siihen sijaan kuin niitä omassa maassa löytyisi sekä omaksi tarpeeksi että muillenki maille miedä, kuin maan olisi ihmisissä mahankaan tointa ja mieltä. Mutta harjaksia moipi melkein yhtä hyvästi käyttää samoihin tarpeisin kuin hemoisen jouhia, maan vielä moniin muihinki esim. suutarien tarpeisiin, samote kuin sianmillat, jos niitä karmansa ja luontonsa mukaan tarkasti eroittaa ja malitsee, käymät ei ainoastaan manukkeeksi maan myös esim. maalarien simeltimiksi j.n.e.

Melkein huonommatki maalarien simeltimet (sutat) tuodaan nyt ulkomailla, maikka niiden aineita saisi kyllältä ja huokeaan hintaan kotimaassa, kuin maan löytyisi sianmillain kerääjöitä ja ostajoita, jotka eroittaisimat erilaatuiset villat ja malmiotaisimat ne tarpeen mukaan. Simeltinten tekijät saisimat sitte niiltä ostaa malmitta villoja. Samote tulisi matrassia, toppatuolia ja sohmia tehdä omassa maaosa ja oman maan tarpeista. Näytteeksi, miten hyvässä hinnassa mainitut aineet kaupassa käymät, saamme mainita, että

Saksanmaalla hyvästi toisistansa eroitetut ja hyvästi valmistetut harjakset ja sianvillat maksamat 100 naulaa eli 5 leimiskää 17 r. 50 kop. matrassien, tuolien j.n.e.

täytteeksi, 40 ruplaa karkeimmiksi tarpeiksi, 85 ruplaa simeltimiksi, 60, 85, 102 ja aina 200 ruplaa hienommiksi tarpeiksi, seka 250 ruplaa hop. suutarien harjakset. Näin maksaisi manukkeeksi pantama sianmilla jo 3 ‘/^ ruplaa leimiska ja suutarien tarpeeksi malitut harjakset aina 50 ruplaa leimiskä. Ia kuinka monelle nyt köyhänä kitumalle olisi työn ja ansion tilaa, jos kämisimät halpoina pidettyin harjasten ja sianmillan kokoomiseen ja valmistamiseen, ja mikä rikkauden ja työnteon lisäys siitä vuotaisi koko maakunnalle, että näitä aineita saataisiin omassa maassa! Täällä ei esim. moi kohota maalari- simeltinten tekijöitä, maikka kyllä löytyisi puuta ja kyniä simeltlnten varsiksi, kuin ei löydy tarpeellisia milloja itse simeltimiksi, ei maateharjain tekijöitä j.n.e.

Mutta se ei ole hyvää eikä sopimaa että, niinkuin nyt tehdään,harjakset ja millat irroitetaan sioista marilla medellä kormentamalla tapettua, sillä märissä vedessä katoaapi niiden jänteys, joka kuitenki on niiden tarpeellisin omaisuus kaikkiin tekotarpeisiin. Parempi sittenki on että harjakset nymitään ja millat leikataan elämäin sikain selästä, maikka tällä lamalla ei saa koko millan pituutta pois. Mutta parain ja etuisin keino on, että harjakset ja villat kerätään valmiiksi tultuansa, nimittäin Kesäja Heinäkuunsa, jolloin sikain karvat omat takussa ja putoomat itsestään. Silloin on sioille mieliksi ja iloksi, jos joku nykkii irti takussa oleman millan, joka maimaa niitä. Tästä olisi myös pelloille joku etu, kuin nämä millat muutoin putoilemat niille ja ovat märkänemättöminä viljalle haitaksi.

Harjakset voidaan myös hyvin helposti irroitettaa, ja siat hierovat itse muutoin ne irti, jos ei ihminen niitä ny’i.

Mitä vanhempi sika on, sitä parempi harjas sillä on, ja parain harjas on syöttösioilla; on mainittama myös että karjusiat tulevat kesuimmiksi, jos niiltä nykkii harjakset irti. Harjakset sian selkäharjulla omat paraimmia: ne omat pisinuniä, lujimmia ja jannekkäimmiä, jonka tähden suutarit, harjamaakarit, y.m. niitä enimmän haluavat.

Mitä antvillaksi, tavallisesti kutsutaan »sion monilaatuista ja malmistetaanki sen mukaan erilajilla. Karkeimmat niistä mailtaan erillensä, pestään ja kuimataan, sitte piiskataan, että eriämät toisistansa ja miimenenki lika lähtisi niistä tomuna ja törkynä. Sitte ne rasitaan (kartataan) villakartalla ja kehrätään punontaiseksi nuoraksi,keitetään uudestaan mej dessä, kuimataan sitte uunissa ja lopuksi kerrataan punontaisesta millä irti ja kartataan mielä kerran. Näin on manukeeli , täyte-villa malmista.

Kelmottomimpaa eli takkumillaa saattaa panna selnmoisenaan kalkkija samiruukin sekaan sitkeeksi, mutta jos sitäki keittää, kuimaa, piiskaa ja sitte i rasii, niin siitä moipi punoa lujaa köyttä eli kutoa lujia permantomattoja.

Jos mielii harjaksia ja sianmillaa saada hienompiin tarpeisin sopimiksi, niin täytyy ne hymin tarkasti mailta ja eroittaa, niin että pisimmät ja karkeimmat tulemat erilleen, pisimmät ja hienoimmat taas erilleen j.n.e., kuin myös erikarvaiset sekä erilaatuiset tulemat eri joukkoonsa, eikä sekoiteta yh! teen.

Mitä tarkemmasti harjakset ja sianmillat omat malitut ja eroitetut, sitä kal! liimpi hinta niistä kaupassa maksetaan. Harjasten ja sianmillan menetyksessä ei ole sen suurempaa salaisuutta, ja siinä työssä moipi niin vanhat kuin nuoret olla , käsin. Jokaisen maamiljelijän ei käy rumeta tähän toimeen, mutta maalla löytyy niin monta perhettä, jolla ei ole maanviljelystä eikä muuta elatuskeinoa, ja niiden kämisi hyvin kyllä moniaiden ympäri kylien kerätä harjaksia ja sianvilloja, moniaiden taas ostaa ne kerätyt ja valmistaa niitä eri tarpeisin, toisten taas ostaa näitä , valmistettuja harjaksia ja sianvilloja, viedä niitä kaupunkiin ja myödä kauppiaille eli suutarille, vaateharjain, toppatuolien j.n.e. sekä maalari-siveltinten tekijöille.

Näin voipi ajattelemalle ja toimelliselle olla elatuskeinoa halmemmassaki toimessa kuin harjasten ja sianvillain valmistamisessa, josta kuitenki vähällä maimalla saapi kalliin hinnan! – -P. T

Sanomain Turusta lukijat.

Juttu H. Nuo Sanomat Turusta merkilliset sanoinat omat: pienellä paperilapulla, joka tuskin duppistssä pysyy, antamat ne ihmeellisen paljon tietoja, että niistä oikein viisastliu. Ei ne valehtelekaan milloinkaan, niinkuin muut sanomalehdet tekemät. Olen oikein kummeksinut minkämoinen kirjoittaja se on, joka niin paljon joutaa joka miikto kirjoittamaan, ja minkämoinen kirjapaino se on, joka niin vahalle tilalle saapi niin paljon mahtumaan. Entäs ne ihmeellisen kauniit laulut, joita T. T. tukulta ovat antaneet: niissä on runoinitta erinomaisen täydellinen ja sisällys ihana! I. Jopa niin! Mutta en heistä paljon pidä uiinkauman luin entisellään omat. Häpiäksi katson sitä Turun kaupungille, ettei sieltä tule suomenkielellä parempiasanomalehtiä. Omat, nyt S. T. rumenneet antamaan lmvapiirroksiakin, vaan mitä niistä on!? Olemme jo oppineeti saamaan siistimpiä kumapiirrolsia kuin esim. S. T:sta löytymä katsolan kuva, joka on luin! vanha heinähaasia. Ia mitä kieltä se”katsola” on? Ehkä se lie oleminansa johdatettu sanasta katsoa,vaan ei siitä “katsolaa” saa.

S. T. juttelemat myös teaterista. jossa sanoivat asian oleman “katsomisen.” Oh hoh! Tähän asti omat muut pitäneet katsomista teaterissa vaan > mälikappaleena ja sen kautta saatua taiteellista huvitnsta,nautintoa ja oppia asiana.

X. Teaterista ja mikä sille somelijain nimi olisi suomeksi en tahdo tällä kertaa kanssasi keskustella. Oudolta on minuötakiu se tuntunut, ettei Turusta, joka on maamme paraimpia suomalaisia kaupunkeja, anneta suurempaa suomalaista sanomalehteä. Sanotaan tosin sananlaskussa: “niies se, joka paikkansapitää,” maan eiköhänTurkulaisilla jo olisi aikarientää eteenpäin suomalaisten sanomain toimittamisessa. Turusta annettiin jo m:na 1774 ensimäiset suomalaiset sauomat nimellä “Tieto-Sanomia;” ne olimat saman kokoiset kuin nvkyjänsä sieltä toimitetut. Sittemmin annettiin “Turun Wiikk o-Sanomia,” jotka olimat suuremmat. Mutta siitä ajasta on Turkulaisten suomalainen kieli pienentynyt, ruotsalainen suureutunut. Tämä on aiman vastoin suomalaisia toimojamme ja hakemuksiamme. Taisihan toinen eli toinen Turun ruotsalaisista sanomista kadota ja esim. S:ia T:sta suurentaa saman kokoiseksi kuin ruotsalaiset omat! H. Kyllähän S:lla T:sta näkyy oleman merkillinen tahto antaa tietoja ympäri koko maan piirin, mutta kyky

se puuttuu semmoisina kuin nyt omat. Oletkos lukenut 45 n.roa? Hupainenhan se on; siinä on lysti juttukin. K. Ompahan noita tamallisia sanomalehtien komppijuttuja, jotka lukijoille käymät ikämiksi, jos niitä paljon ilmestyy. Hymä on että sanomalehdet pitämät toisiansa silmällä, maan vkfinkertainen se “juttu” S:ssa T:sta ou. I. Ompahan kuin tuossa. Suomeumaassa harmoiu tapahtuu jotaiumerkillisempää. Mutta rakashau tämä maa oumeille kuitenkin ja mieluisesti sen eri osista kuulemme mähäisempiätin tapauksia kerrottaman. Se totuttaa yhteistä kansaa julkisuuteen, korottaa ja yhdistää asujamia toisiinsa, joka ei möisi tapahtua, jos lähetettyjä tietoja maamme eri paikkaknnnista ylenkatseella heitettäisiin julkaisematta. Ehkä T:lla T:sta olisi “pitkämielisyyttä” läpilukemaan Suomettareen lähetettyjä kirjoituksia, jos ne olisimat heidän omasta suntumäpaikastansa. Nyt niitä moittimat, sanoen niissä ei löytymän muuta kuin sanomia kuoleman tapauksista, muoden tulosta, tesäpäimäin loppumisesta j.n.e.

Waan jos totuutta rakastamme, on “nseimmissa” S:ttaren lähetetyissä sanomissa puhuttu aina jotakuta sen paikkakunnan keskinäisestä elämästäkin, josta kirjoitus on lähetetty; on niissä kehoitettu kansakouluja perustamaan, on niissä löytynyt armollisia historiallista ja tilastollisia tietojakin, maikka S. T. eimät ole niitä älynneet jnnri sentähden, ett’eimät ole niitä lukeneet.

Heidän puheensa siitä Europan kartasta, jouka S:tar on liimannut halullisille ottajille haukkia, on peräti typerä. Jos S:lla T:sta on kirjakaupasta ostettu saksalainen kartta, niin mitä semmoisella esim. suomalainen talonpoika tekee, ja onko kaikilla maalla asumilla yhtä hyvä tilaisuus semmoista haukkia? Se on samanlaatuista puhetta, luin jos joku sanoisi toiselle: mitä sinä huolit leipää hankkia, minulla on aitassaui Saksaumaalta kyllä leipää omaksi tarpeekseui! k. Niin minäkin ymmärsin S:n T:sta puheen. Ilolla tahdon ottaa Stttaren tarjooman Europan kartan ja kehoitan mnitakin sitä ottamaan. Sen hintaa olen kuullut sanottaman helpoksi.

I. Mutta kuule! Walhe iuhoittaaminua aina, kuulin sen testä tahtonsa. S. T. sanoo S:ttaren antaman “nseasti valheellisia” sanomia. Erhetyksiä on Stttaressa «alista löytynyt, niinluin sanomalehdissä tavallisesti löytyy, mntta “useasti” ei ole löytynyt, ja mikä on löytynyt, se on oi’astu. Waau erhetys ei ole malhe, sen ymmärtää kaikki muut, paitsi S. T. Mitä Sehin T:sta vielä tulee, uiiu pidän minä ja oleu kuullut muidenkin pitävän sitä tapaa mikana ja turhana koristuksen tapana, jolla omat rumenneet eroittamatta kirjoittamaankaikkia nmukalaissanoja suomeksi. Esim. sanat: “kahvi,” “pataljuuna” eli “pataljona,” “karti” y. m. m., jotka omaan kieleemme omat jo ikäskuin kasmaneet, kirjoittamat S. T. ruotsin mukaan “kaffe,” “bataljoni,” “garti.” Tämmöinenmenetteleminen on pnrkaa suomenkieltä muuka^aiskieliiu takaisin; senmukaan pitäisi esim. sanoja “ran ta,” “peli”y.m. m.kirjoittaa “strandi,” “speli.”Mutta ellet tähän tyydy, saat toiste enemmän.

Mstimaalta. Helsingista:

Syntyneitä ja kuolleita Suomessa 1853. S.U. S:ssa julistettua kertomusta myöten on maassamme v:na 1853 syntynyt: 58 tul). 398 lasta, joista 29 tul). 840 poikaa ja 28 tul). 558 tyttöä; kuollut: 48 tul). 844 henkeä, joista 25 tul). 158 miesja 23 tuh. 686 vaimo-ihmistä. Niin muodoin syntyi 9 tuh. 554 henkeä euemmän kuin kuoli; mutta tämä summa on muina muosina syntyneiden rinnalla katsottama sangen mahaksi, paitsi v:na 1852, jolloin syntyi ivaan 8 tuh. 333 henkeä enemmän kuin luoli; syntyneiden luku nousee Suomessa tavallisesti yli tuoleitten noin 23 eli 25 tuh. yengellä. Asnjanten luku on kuitenkin enentynyt, niin että miime muoden lopulla löytyi maassamme 1 miljona 678 tuh. 650 henkeä. Naisten joukko on noin 40 tuh. suurempi; poikalapsia tosin syulyi viime vuonna 1,282 enemmin luin tyttöjä, mutta siihen siaau kuoli miespuolia enemmin knin vaimopuolia, niin että naisia karttui maahamme menneelläkin vuodella 183 enemmän kuin miehiä.

Kuolleista on enemmän kuin puolet ala-ikäisiä lapsia eli alle 10 muoden. Syntyneistä oli 4,211 salamnoteista lasta eli joka 14 lapsi. Kuolioina syntyi 1,608, jotka eimät ole syntyneiden lukuun otetut. Älleistä synnytti 869 kaksosia ja 18 kolmosta. Suurin osa lapsen synnyttajöitä oli ialtänsä noin 25 ja 30 vuodeu »aiheella. Vihittiin yhteensä12 tuh. 265 parikuntaa. Mainittuihin n:roihin ei ole otettu maassamme asumia Kreikan uskon tunnustajoita muista paikkakunnista kuin Uudenmaan ja Kuopion lääneistä, joissa yhteensä syntyi Kreikkalaisia 39 ja luoli 65.

Kirkonkokous pidettiiu Nikolain kirkossa marraskuun 7 p:nä ja päätettiin, paitsi muuta, seuraamia korjauksia tehtämiksi mainitussa kirkossa: suuri lupunli muorataau uudestansa kuvarilla; tornin ikkunalasit otetaan pois ja niiden fiaan pannaan kuparikaiteet; rautakatto ja rapninki korjataan; eteläpnoli tornin jalasta muorataan kuparilla; patsaat maalataan öljyvärillä; kirkon itäpuolelle rakennetaan aita; osa Eenaattitorin puolimaisesla kimirapuista remitään ja rakennetaan uudelleeu; kirkon itäpuoleisen pamiljongin miereen rakennetaan latrinrakennus limestä, j.n.e.

Näiden korjausja muiden töiden tekeminen alotetaan tulemalla kemäänä ja kesänä. Niiden kustannns on armattu nouseman 7,146 ruplaan 74 kpkaan, jonka summan seurakunta on päättänyt ottaa lainaksi ja mähitelleu sttte maksaa sekä muuten saaduilla että niillä rahoilla, jotka omat Nilolain kirkon korjaukseksi määrätyt Suomen Meisistä maroist

Ruotusotamäkeäpannaan Suomessa mielä 2 pataljonaa toimeeu, josta asiasta tämän n:ron ens—tmäisellä paistolla enemmän.

Yliopistolaiset historialaiskieliopin Tiedekunnasta kokoontuivat mennä lauvantaina , Kaisaniemeen juhlallisesti jakamaan, opettajain ja muiden kutsutuiden vierasten läsnäollessa, palkintoja Tiedekunnan arvoteltaviksi annetuista palkintokirjoituksista.

Niitä oli 3, mutta 2 vaan voitti palkinnon: ensimäinen palkintoraha 25 rup. hop. annettiiu 32 ruotsin kielelle käännetystä laulusta, jotka Robert Burns -niminen kiitettävä runoilija Skottlannin maalla alkuperäisin on kirjoittanut englantilaiselle kielelle; toinen palkinto 15 rup. hop. jaettiin lauluvihkolle nimeltä “Gråsparfven” (= Harmaa Warpuinen), jossa löytyi joukko ruotsinkielelle tehtyjä lauluja.

Lukitut nimisetelit au’astiin ja ensimainitut käännetyt laulut havaittiin olevan Yliopistolaisilta C. H. v. Beckeriltä ja Kreivi C. R. Mannerheimiltä; toinen Yliopistolaiselta C. P. Sederholmilta.

Nämä palkintokirjoitukset muistuttaa mieleen, että eiköhän vasta ilmestyisi samanlaatuisia Suomenkielellä?!

Aamulehdelle. Hymä paimä ruotsalainen kumppanini! Miten nyt Isänmaallinen mahasi” moipi! Eihän tuota rumenue määutelemään, jos oikaisen 89 n:ssa ilmoitetut puheesi S:ttaren “loistavista maroista” ja “pitkistä” lähetetyistä lirjoitnksista! Hymin tiedät, työkumppauiui, minkalaiset S:ttaren marat ennen omat olleet: kirjoittajilla 365 päimää muodessa ja joku kopeekka paperiin, lättiin ja kirjoituskyniin; kustantajilla joka muost joukun sadau reikäomaankulkaroo:’,. Mutta tänä muonna? Tämä muosipa se outin enstmäinen, jona ei T:tar tuota kustautajilleusa tappiota, mutta moitosta ei sitteukääu paljon ryypyille päästä;sillä lisälehtiin ja karttoihin on mennyt enemmän kuin moni luuleekaau.

Lisälehtiiu olisimme moineet panna muutakin, niinkuin on pantukin, eitä maan maamme eripaikoista lähetettyjä, tosin silloin tällöin mähä-armoisia kuulumisia. Sen kautta olemme kuitenkin tahtoneet opastuttaa Suomen suomalaisia asujamia katsastamaan jossakussa määrässä toistinsakin, ettei jokainen nyhtäisi maau omissa vähäpätöisissä asioissansa, mutta heräisi silmäilemään toistenkin kansalaistensa mähiä töitä ja tapauksia. Ehkä olemme tässä tarkoituksessamme onnistuneetkin?! Stttaren “pitkät kirjoitukset” eimat näy olleenkaankaikki huonoja, koska Aamulehti itse ja muutkin sanomalehdet näppärästi omat ottaneet niistä “pitliä” kappaleita omiin palstoihinsa. Oli miten oli, sen olemme itsekin jo aikoja hamainneet että kirjoitukset maamme eri seuduilta S:ttaressa omat lyheuuettämät, mutta ei sentähden poisheitettämät. Aimomme siis tulemanakin muonna ottaa lähetettyjä kirjoituksia maötaan, tulkoot kelta tahtonsa, ja lähettäjäin tumalla julkaista lyhykäisesti, mitä jul> kaisemisen ansaitsee. Lopuksi käskemme Aamnlehteä ja muita S.ttaren moittijoita lukemaan esim. Ruotsinmaan sanomain kirjoituksia maaseuduilta; mielestämme enrät ne ole senkään mertaisia tuin Stttaressa löytyneet. Hevoistaudin sanotaan pääkaupungissamme oleman kiihtymässä; sairastuueita hemoisia on jo ollut noin 100, joista kuitenkin useammat omat termeentyueet ja muutamia maan kuollut.

Kysyjille ilmoitamme että se Europakartta, jota S:tar on lumanuut halullisille tilaajoille hankkia, tulee olemaan Suomalainen, niin paljon kuiu maan osien kartat yleensä suomalaista saattamat olla.

Helsingistä – Talvi on tasoittunut jotensakin hyväksi. Lumen vähyyden tähden on keli kuitenkin vielä huononlainen.

Satamat ovat auki, Thölön lahti jäässä. Pakkanen ei ole vielä päässyt 10 pykälää kovemmaksi. Eilen, niinkuin tänäänkin, tuuli ja tuiskusi kovasti.

Turusta. – Tällä on Heldt-niminen herra, joka nykyjänsä siellä kuoli, lahjoittanut omaisuutensa, (tekevä yhteensä noin 100 tuh. ruplaa paperirahaa), moneen eri tarkoitukseen käytettäväksi ja monelle erityiselle hengelle.

Mainitsemme tässä yleisesti tämän vainajan lahjoituksista: 57 hengelle vainajan tuttavista on lahjoitettu kaikellaisia pienempiä kalliita kaluja; Kangasalan kirkkoon 4 öljymaalin kuvaa; 3 vaimo-ihmiselle 10 r. säästöpankkiin pantavaksi ja heille hautaamisen tarpeiksi käytettäväksi; koko lahjoituksen hoitajan ja toimittajan palkaksi 285 ruplaa 71 3/7 kopeekkaa; Turun vaivaisille 114 r. 28 4/7 k.; yhdelle sukulaiselle 75 r. ja kummin lahjaksi sekä hautaan kantajille jaettavaksi 50 hopealusikkaa; kasvu 2,857 ruplasta 14 2/7 kopekasta kumpaisellenkin kaupungin pormestarille vuotisen palkan lisäykseksi; kasvu 1,142 r. 85 5/7 k. rukiin ostoksi 4:lle tarvitsevaiselle hengelle; kasvu 11,285 rpsta 71 3/7 k:sta vuotiseksi elatukseksi 55 nimitetylle hengelle, joiden kuoltua mainitun summan kasvu käytetään kirkon palvelijain palkan korotukseksi Turussa ja erittäin kasvu 4,285 rpsta 71 3/3 kpsta Turun kauppamiesten ja käsityöläisten kassaan, kaupungin lasarettiin, sunnuntaikoulun, tyttökoulun j.n.e. opettajain palkaksi y.m.m.

Kaskisten kaupungista. Syyskuun 5 p:na hukkuneiden kalastajain leskille ja lapsille on jaettamaksi tänne laitettu maamme eri paikkakunnista yhteensä 270 r. 50 k. hop. joista Helsingistä on tullut 109 r., Vaasasta 60 r., Östermyran ruukista 25 r., Porista 24 r., Pietarsaaresta 30 r., Kuopiosta 10 r. ja Tampereelta 12 r. 50 k.

Lappeenrannasta. (Katso viime numeroa.)

“Mita mainittujen seurakuntien tilaan tulee, niin Ruokolahtelaiset omat Jääskeläisiä. Heidän naapuriseurakuutansa omat Jouotseno, Pietarin kirkko tahi Jääsken pitäjäs, Puumala ja Parikkala, joista seurakuunista käy paljo Ruokolahden kirkossaki. Seurakunta on Saiman rannalla, josta monta ihanata laaksoa pistailsen näihin männitkömetsihin.

Ompa muukalaistaki käynyt Wuoksen niskaa ja sen somaa saaristoa ihailemassa. Mainio Imatran koskiki on seurakuunan sisällä. Mutta kansan tila tahi simistyksen lohta on miltei alempana kuin muiden Jääskeläisten.

Heidän ajoneuvonsa esim. omat niin kunnottomat, että raihnaisen (?) matkalaisen ei ole menemistä sellaisen hollimiehen kaksipyöräseen kärritapaiseen kesän ailaua.

Ruokolahtelaisen tunuet harmaasta tatista, samate kuin Iontsenolaisen mustantympeästä maatteuksestansa. Juotsenolaisten kirkossa meisattiin hyvästi, ja lukutaitokin on paremmanpuolimainen.

Samaa voidaan sanoa Lemilaisistäki, joita muutenki käytökseltään kiitellään. Kummanki seuraluunan kirkot omat pienenlännät, joissa ei löydy niin niitääu luounon silmälle hnmallista. Mnstanpulmmat seinämänsä eilämmän alentamatkuin yleutämät mieltä. Samitaipalelaisilla ja Taipalsaarilaisilla omat taas uudet kirkot, ja ensiksi mainitussa kirkossa on utou syöttöki.” —uen. Arvoituksia ja

Tarinoita.

Selit\s viime n.ron aivoitukseen: Piplia. 1G. Mikä päältä matala, mutta sisällä kaikista korkein?

Ranskalainen upseeri nimeltä Dampierre joutui Venäläisille vangiksi lähellä Balaklavaa nykyisessä sodassa Krimin niemellä.

Hän pyysi ruhtinas Menschikowilta lupaa eitä saisi maanmiehillensä antaa tiedon vankeudestansa, saattaaksensa sen kautta sanan ja lohdutuksen sukulaisillensa Ranskanmaalla.

Ruhtinas Menschikow katsoi tarkasti tämän ranskalaisen upseerin silmiin ja vastasi: “ratsastakaa itse maamiestenne leiriin, kuin vaan lupaatte tulla takaisin.” Sen lupasi upseeri, ratsasti leiriin ja tuli rehellisesti takaisin.

Pietarista.

SotasanomiaKrimin niemeltä. Viime n:ösa mainitusta tappelusta tuli päivä «äärin sanotuksi paiuoroilheen kautta; se ei tapahtunut 26 vaau 25 p:uä lokak. Sen jälleen on taaskin Semastopolin tienoilla tapahtunut ankara tappelu. Venäläiset oluvat marraskuun 5 p:nä tehneet Seivastapolin linnoituksesta u:ro 1 yleisen päällekarkauksen, jossa oli osallisina 12 jalkamäkirykmenttiä ja tykkimäkeä niin paljon kuin tappelutantereelle mahtui. Kenraali Dannenherg komensi näitä joukkoja ja lohdatti päällekarkausta. Se oli alussa ollut aiivan onnellinen: Englantilaisten etumarustukset kukkuloilla Valloitettiin ja 11 tykin vänkireikään lyötiin naula.

Walitettavasti haavoitettiin tätä rynnistystä tehdessä 3 rykmentin päällysmiestä. Ranskalaisia tuli amuksi; Englantilaisten piiritystytliä tuotiin sotakedolle, ja Veuäläisten tykit eivät enää voineet menestyksella vetääuiille vertaa ampumisessa.

Liittolaisten jääkärien väkemämpi joukko matkaansaattoi suuren vahingon: Venäjän tykistöstä kaatui hevoisia ja miehiä; jaltaväestä upseereja; josta syystä oli mahdotoin väen turmiotta valmistaatappeluu kiehuessa alo> tettuja marustuksia sotatantereelle, joka oli sitä paitsi suuremmaksi osaksi liittolaisteu vallassa Sevastopoliiu asti.

Venäläiset peräytyivät järjestyksessä linnaan takaisin Inkermanuin sillan yli, jotse muutamia joukkoja oli kulkenutkin päällekarkaukseen. Myötä-otetut tykit tuotiin tappelukedolta kaupunkiin.

Tässä tulisessa tappelussa olivat Isoruhtinaat Nikolai ja Mikaeli myöskin osalliset ja uäyttnvät miehuutta ja kylmämerisyyttä esikuvaksi muille.

Samaan aikaan kuiu tämä päällekarkaus tapahtui, ninnisti Venäläisiä toinen joukko mastoin Ranskalaisia; tässä joukossa oli rykmentti miehiä kevyen lylistön kanssa ja sitä johdatti tykistön kenraalimajori Timovejev. Se sai 15 vihollista tykkiä nanlatuksi.

Tässä ankarassa tappelussa kaatui Venäläisiä, ruhtinas Mensehikovin ilmoitusta myöten, 2,969 miestä, joista 42 upseeria; haarevitettiin 5,791, joista 209 ylhäisempaä ja alhaisempaa upseeria; niiden jonkossa oli 5 ömerstiä ja 3 kenraalia; näistä kenraaleista ammuttiin 1 ohimoilta läpi, niin että hän kohta kuoli.

Komaulfia sai: 2 kenraalia, joista toinen oli ruhtinas Mensehikomin oma poika; hän sai komauksen kaulaansa; 1 ömersti ja 1 rytmestari, joka sai komauksen päähänsä. Kenraali Dannerbergin alta ammuttiin hevoinen kaksi kertaa ja hän Renuhytminpaäsrill Mänenssäehoiklloevet heanrlgveetleehalaiivtooliateistttieinn. tappion olleen yhtä suuren kuin Wenaläistenkin; erinomattainkin oli Ranskalaisia kaatunut paljon heidän takaa ajaessa kenraali Timovejevin Väkeä; heitä vastaan oli nimittäin kovasti ammuttu raehauleilla Venäjän linnoituksesta n:ro 6.

Samaan aikaan tuin yllämainitut rynnistykset tapahtumat, teki joukko Venäläisiä uhkausliikkeen Kadykion kukkuloihin päin, joten Balallamassa majailevia liittolaisia pidettiin toimettomina. Ilmoitukset Semastopolin piiritysfestä menemät 12 päimään marraskuuta, jolloin linna viela seisoi, nopiastikorjaten karsityitä vahingoita. Liittolaiset jatkoimat piiritystöitänsä ja veehvistivat lujasti etenkin oikean puoleisia varustuksiausa Balaklavaan asti.

Sotasanomia Kaukasiasta.

Venäjä överstiparoni Nikolai on sotajoukollansa vähitellen ajanut kapinoitsevat Vuorilaiset yhteen.

Lokakuun 5 p:nä tehtiin onnellinen tiedustelumatka Karasu-nimiseen majapaikkaan, josta asujamet suuremmaksi osaksi joutuimat turmion omaksi ja23 otettiin vangiksi. Venäläisiä kaatui tässä Maisuudessa 12 miestä; 1 upseeri ja 55 sotamiestä haavoitettiin. Sillä aikaa keraätyi muorista uusia joukkoja leiriin Iskisn-nimiseen majakohtaan.

Muutettuin asujamien suojelnkseksi laitettiin kaksi varustusta ja niihin pantiin komppania jääkärejä. Vuorilaisten päämies Eehamil kokosi 15 eli 20 tuh. miestä 8 tykillä Bassin joen marrelle. Lokakuun 15 p:nä ryntäsivät Vuorilaiset, Sehamilin pojan Hast-Mahon min johdolla, mastoin Istisua, pääfimät tähän majapaikkaan ja rupesimat valloittamaanVenälaisten varustuksia, joihin Istisun asukkaatkin olimat tulleet turmaa etsimään.

Nyt tuli paroni Nikolai 6 jääkäri-komppanian, >4 kasaklisotnian l ja 5 tykin kanssa seka rynnisti niillä Wuorii laisten päälle, jotka jonkun ajan tapeltuansa !potkimat päällysmiehensä kanssa pakoon, jättäen tappelutantereelle 1,400 kaatunutta ja haamoi! tettua. Veuäläiset ajoimat mielä takaakin, mutta > heitä ei paljon kaatuuut: 15 kuoli ja 35 haamoitettiiu. ToisiSsaliu kohdissa koettimat Sehan !miliu joukot tehdä rmnnstyksiä, mutta Venäläi! set peräuttimät heidät. Ei voituansa hämittää Istisua, pakenimat Vuorilaiset Vedepiiu.

Ulkomaalta.

Norjanmaalta. W:»a 1849 pantiin Kristianian kaupuukiin koulu touneen mykille ja z kuuroille. Tämän koulun oppnvaisista on tänä vnonna 4 poikaa ja 3 tyttöä päästetty tutkinnon perästä Herran ehtoolliselle. Koulua ja koulun opettajaa, herra F. Beekeriä, liitetään hyMäksi.

Itämereltä. – Englantilaiset ja ranskalaiset sotalaivat ovat matkustaneet pois Pohjanlahdesta, jossa siis ei enää ole mitään hätää.

Luultavasti on Suomenkin lahti nyt jo vapaa vihollisista; Ahvenanmaan vesiltä ovat viholliset jo poisottaneet kaikki meriviittansa.

Amiraali Napier oli marraskuun 4 p:nä ollut juhlallisella puolipäivä-atrialla Tanskanmaan kuninkaan luona Altonan kaupungissa. Sieltä tuli hän takaisin Kieliin, jossa vielä marraskuun 9 p:nä oli koko joukko Itämeren laivastoon kuuluvia laivoja.

Ranskanmaalta on laitettu yhä vaan lisäjoukkoja Krimin niemelle. Sotamiehille on myös lähetetty sata tuhatta paria puukenkiä nahka- hiihnoin ja teräsimien (sukkien) kanssa. Ranskan Itämeressä olleet sotalaimat omat suuremmaksi osaksi jo tulleet Kherburgin kaupungin satamaan. Marraskuun 1p:nä tuli sinne Amiral Parsemal laimansa lnlioxiklo’” kanssa. Ilmoituksia. Kunnioitettamillelukijoillemmesaammeilmoittaa että Suometarta toimitetaantulemanakinvuonna samallatarkoituksellakuin tähänkin asti. Paitsihyö! dyttäväisiä ja 1iu«ittan>aisia kirjoituksia, kertomuksia, solueljaita kumauksia ja uutisia sekä Kotiettä Ulkomaalta kaikissa Iuvallisissa aineissa ja asioissa, annetaan täydellisesti Vsiluallan julistuksia, kuuluutuksia, Hippakuntain sanomia, »iksityisiä ilmoituksia^perinnöistä, lahjoituksista, kalunkirjoituksista, huutokaupoista j.n.e.

Toimitus on pääasiallisesti sama kuin ennen. Lehden kokoa suurennetaan hyvin kolmas osa, mutta tilaushinta on entinen, nimittäin: koko vuosikerrasta 1rup. ja puolinmosikerrasta 50 Öhmannin kirjakaupassa täällä Helsingissä, koko niuosikerrasta 1rup. 15 kop. ja^ puoliv”ofikerrasta 3« kop. maamme kaikissa Postikonttoreissa.

Nykyisena nmonna sattui monasti, että ne Tilaajat, jotka myöhemmin taljtoivat Suometarta, eiluät saaneet kaikkia numeroita, ei kokoeikä puoli-vuofikerrasta, johon oli syynä se, ettei arvattu painattaa niin paljon ,kuin Tilaajoita tuli. Sentähdeu on nöyrä anomuksemme, että ne, jotka tulevaksi vuodeksi tahtovatSuometarta, toimittavattilauksensa niin pian kuin mahdollista on, että voidaan ottaa tarpeeksi asti suuri painos

Europan Karttaa hankkii Suomettaren Toimitus myös erittäin ja eri hintaan niille Tilaajoille, jotka sitä tahtoniat. Tämä kartta tehdään uusimpien ulkomaan karttain mukaan ja se piirretään kiveen niin suuri kuin Suomettaren koko levy eli kumpaisetkin siniut yh teensä on. Siihen pannaan kaikki Guropan valtakuntain, kaupunkien, suuremvain vuorten ja jo kien paikat ja nimet. Waltakuntain rajat maalataan erityisillä märillä japääkaupunkien sekä muitten suurempain kaupunkiennimet kirjoitetaan suuremmilla puustaimilla. Se painetaannialkoiselle japaksulle paperille,sekä tulee muutoinkin olemaan niin selkeä, hyvä ja kaunis kuin mahdollinen on. Tämä kartta tulee Öhmannin kirjakaupassa maksamaan 40 kop., vaan ne, jotka tahtomat sitä Suo mettaren kanssa Postikonttorein kautta,maksamat siitä 4<i kop. eli yhteensä S:ttaren tilaushinnan kanssa koko nmofikerrasta lrupla UI kop. ja puo> limuosikerran kanssa 98 kop.

Oulun Wiikko Sanomia annetaan tulemanakin vuonna entiseltä toimitut” selta ja entisellä tumallisella tarkoituksella.

Oulun Wiikko-Sanomat tulevat siis sisältämään hyödyttäviä ja huvittamia kirjoituksia yhteisten tapain parannukseksi, tietoja koti- ja ulkomailtakin, Esi- Mallan Julistuksia, mahdollisuutta myölen Sota sanomia, hippakuntain sanomia ja niin edespäin. Sanomain hinta onentinen 1ruplahopiassa täällä Oulussa ja postikonttoreissa1 rupla 15 kop. hop. Maamiehen Mtävätä toimitetaan tulemanakin vuonna 1835 samanlai sena kuin tänäkin muonna,paitsi sitä lisäystä, että siinä tulee ilmoitettamaksi kaikenlaisia semmoisia amonaisia Mirkoja, kuin sen äiteelle omat sopimia. Toimitus tulee olemaan sama kuin tänäkinmuonna ja sama myös hintakin 1 rupl. 15 kop. maamme postikontoreissa ja rupl. Kuopion kirjapainossa Sanomia Turusta annetaan tulemana vuonna samalla lamalla tuin tänäkin ja maksamat Turussa 50 kopekkaa ja pos tissa 57V2 kopekkaa liopiaa.

Torihintoja Helsingissä. Perjantaina 24 p. marrask. Voi 3 r. ja 3 r. 80 k., raamaanliha 1r. 30 t., lampaanliha 1r. 50 k., sianliha 1 r. 90 k” tuoreet kalat: haumit ja ahmenet 1 r. 20 k., ruisjauhot 43 k., heinät 15 k. leirvistä; malkeat herneet 18 k., kauraryynit 30 k., potaatit 6 k. kappa; munatiu 40 t.; rieska maito 10 k., miina 75 k. kannu; halot: koimuiset 1 r. 30 k., petäjäiset 1 r. 15 k. kuorma. Kahmi 34 k., soturi 32 k. naula; suola 9 r. tynnyri; rauta 90 k. leimiskä.

M?Tata n:roa seuraa samankokoinenLisälehti

Tuli v>n,vsta kelll’ l^.

Helsingissä. Suomalaisen Kirjallisuuden Eeuran Kirjapainossa Lupa vamamlslen annettu: I., Neimliui-^s

Lisälehti Suomettaren 47:teen N:roon 1854.

Muistelmia matkoilta eteläosassa Wiipurin lääniä v. 1834.

Matka.

Sota on kylmine rautalynsinensä jo kouristellut meidänkin maatamme, sota palaa laittein mielessä, sodasta vaan kyselemät kaikki tietoja ja sanomia. Vähän taitaa siis tällä kertaa olla toimomista, että kellään olisi halua ja malttia tarkkuudella seurata niin peräti rauhallista toimitusta kuin rimojen keräämistä, eli lukea niitä »ähäisiä mietteitä, joita tätä vasten matkanneella olisi muille kertoa. Waan ei luontokaan aina jaksa myrskytä, eikä ihmiset aina sotia. Rauha tulee sodan perästä luin tyyni päimäpaiste rajuilman perästä. Ihmisten ajatukset, rienteet ja toimot kääntyivät sitten entiselle ladulleusa, ja tällöin saamat rauhan työt taas entisen armonsa. Tämä toiivo

sillä kanssaihmisten hymäksuminen on jokaiselle tarpeen

tämä toivo on vallinnut ja ulläpitauyt minuakin, kuiu mun matkatessani usiasti on täytynyt painua salomaihin, missä niiltä tienoin, joissa ihmisyyden tärkeimmät asiat nyt miekalla ratkaistaan, pittiin aikoin ei ole kuulunut muita sanomia, tuiu niit>i eresknmmaisia maineita, joita rahvaau seassa aina liikkun tämmöisinä aikoina.

Tämä samainen toiivo saattaa minun nytkin Suomettaren palstoihin tallelle panemaan eräitä muistelmia alkupuolelta matkaaui, joista kukaties on jotakuta jobdatusta vastaisille tutkijoille, vaan jotka lanemman aikaa lyhykäisissä muistokirjoissani oltuansa laimeneisuvat ja mieleni mnilnn asioihin puututtua ehkä vielä jäisivät lameammasti kirjoittamattaliu.

Aila ja tilaisuus eivät kuitenkaan nytkään myöten anna näitä muistelmia taiteellisesti järestaä; niitä olen kirjoitellut vähäu kussai paikassa, Pobjais-Inkerissä matkatessani, niillä väliajoilla, joita runonkerääjällä on kyllä joko laulajia odottaessausa eli muusta syystä yhdessä lohdeu miipyessänsa, ja jokainen tämmöisillä matkoilla käymätöinkin anraa että, lasten lattialla hälistessä, vaimojen ovessa hönnätessä ja miesten penkillä latturia laskiessa, kirjoittajan on maikea pitää ajatuksensa koossa.

Elköön siis lukija pahastuko, jos kaikki paikat kirjoituksessa»! eivät ole niin tasaista ja säntilleusä, luin ne olisilvat moineet tulla tamallisessa oleunossa ja totutuissa tiloissa kirjoittaen. Jo kauan on tiedetty, että Inkerinmaabankin on säilynyt Suomen kansan muiuais-ruuollisuutta samoin luin muihin osiin Suomalaisten maata, joissa Karjalaisia elää, ja ouliu jo usiampia miehiä Suomesta täällä matkustellut runoja keräämässä.

Erittäinkin ovat oppilainen Europaens ja lisensiaatti Reinholm jo koonneet täältä isot joukot ruuoja. Edellinen, joka mennä talvena miinieksi matkaeli Inkerin eteläja länteifissä osissa, oli kuitenkin tällöin hamainnut, että Inkerinmaan runot eivät olleet vielä likimaillenkaan kaikki kerätyt, jonlatähdenhän sekä yksinäisissä että yleisöllenkin julastuissa kirjoituksissa kehoitti suomalaisuuden ystäroiä tästä asiasta huolta pitämään, ennenkuin laulut täältälin hämiaisimät perikatoon samoin kuin muistaosista Suomea.

Tämän johdosta ilmoitinminä Suom. Kirj. SeuralleHelsingissä aikomain vielä kerran lähteä runonleruussa onneani koettamaan, ja pyysin Seuralta matkarahaa. Seura, jouka varat tällöin oluvat melkein mahassa, määräsi tähän tarpeesen sen matkarahan, tekemä 50 rupl. hop., jonka entinen Samo-Karjalaisten osakunta hajotessansa perusti kassansa lahjoittamallaSenralle; tähän matkarahaan lisäsi majisteri Tikkanen omista maroistansa lal, jassa Seuralle 75 rupl. ja jälemmiu Viipurinkin Kirj. Seura yhtä suuren summan.

Minulla oli kumminkin tarkoituksena ei ainoastaan runojen kerääminen, maan myösInkerissä ja muuallakin Venäjän maassa löytymien suomalaisten lielimurretten tutkiminen, jasen vuoksi kauempi aikaa matkalla miimyttämä kuiu minkä mainituilla rahoilla olisi tullut aikaan.

Tätä jälkimäistä tarkoitusta masten määräsi Hänen Keisarillinen Korkeutensa Perintö-ruhtinas, Mopiston Kansleri, Hänen annettaminansa olemista kanslerin-maioista matkakseni 300 ruplaa hop. Näin maiustettuna moiu runonkeruuta masten knmppalinkiu ottaa kanssani, ja oppilainen Kaarle Slöör on se, joka tälle humituksista köyhälle matkalle uskalsi lähteä kerälläni.

Mntta rnnoukeruu Inkerinmaasta ilman Viipurin läänin etelä-puolta tunuustelematta olisi ollut maillinaiuen ja maan keskoinen, ja sentähden päätin menettää muutamia Miikkoja miimeksi mainitun tienoon laulutaidon tutkimiseen.

Täällä oli minun myös odoteltama kumppaliaui, joka masta paria miikkoa myöbemmin kuin minä jousi matkalle, ja täällä oli meidän knmmankin ensin totuttama tömmöisenmatkan toimihin ja maikenteen, sillä marsin paha olisi ollut lähteä pelkkänä helsiukiläiseuä iban oudossa ja mieraassa maassa matkustamaan.

Alkupuolella toukokuuta Helsingistä tultuani Pyhäristin kirkolle läksin tästä matkalle l0 p. mainittua kuuta, ja vaelsin halki tämän pitäjän Valkjärmen kirkolle. Tästä käänsin tieni pohjaista kohti Pasnrin, Metsämirkin (Valkjärmen pitäjää), Knninkaanristin (Takkulan pit.) ja Punkkalan kautta Haaparannan taloloihin lähellä Tiuriillkoskea (Räisälän pit.).

Aikomukseni oli Vuosta pitkiu kylä kulältä matkata Räisälän ja iiaukolau kautta Käkisalmeen. Waan näillä seudnin kuiu ei punttunnt nlinulle kelpaamata jnuri mnuta kuiu mahäu armoituksia, päätin Haaparannasta lähteä suorinta tietä Käkisalmeen ja täältä kaäutuä etelätä kohti matkaamaan, pitkin Laatokan rannetta, jossa saaliin toimoin tuleman paremmaksi knin Vuoksen tienoissa.

Sentähden erosin päimäksi tämän joen kauniista rannoista, ja potkaisin suoraan kuin linjalla Käkisalmea kohti Särkisalon kylään, myöskin Räisälätä. Päimä oli lauautai-paimä, ja Haaparauuassa oli minuu sanottu tästä kylästä lirklomiesten menheessa hymästi pääsemäni “linnaan”, joka tapahtuikiu seuraamana eli 21 p. toukokuuta.

Tämän laupunkisen olin jo edeltä päin maarännyt matkani pohjaistmmaksi paikaksi, ja tästä käännyin siis etelätä kohti rientämään. Vaellukseni tuliki siitä lähtien seuraamien mainittamampain kylien ja paikkojen tantta, nimittäin: Pörtsikkö ja Wuohensalo (Käkisalmen pitäjää

Riiska, Sortanlaks, Vernitsa (josta käsin kämin Konemitsankin pyhää paikkaa katsomassa), Mäjärmi, Ryhmänkylä, Enkkua (Pyhäjärmeu pitäjää), Saapro, Haitermaa ja Nöykkylä(Eakkulan pitäjää), josta miimeisestä kylästä palasiuValkjärmen kautta takaisiu Pyhäristin kirkolle. Vähää ennen oli matkakumppalinikin eunen tehtyä päätöstämme myöten tullut tähän, ja siitä kulimme nyt yhtenä Kimennaman kirlolle.

Tästä siirryimme taas hiljan-merlkaan Ahjärmen, Nuottaan, Kantseman, Miettilan ja Lipolan kautta Anttolan myllylle, joka jo on Raudun pitäjatä. Tässä erosimme pariksi päimatst. Kumppalini matkusti Kunsenkannan ja muiden kylien tantta yhtymäpaikkaamme kirkolle, minä taas Orjausaaren ja Mäkrän kautta.

Naudun kirkolla ystämällisessä paikassa levättyämme, erosimme taas niin, että Slöörpoikkesi siihen osaan Takkulaa eli tämän pitäjän itä-puoleen, jossa miuä mielä en ollut käyuyt, miuä sitä mastaan läksin mielä Nautulaista laulattaman», joka tapahtui enimmin Keripadan, Vallilan, Liippuan, Raasselin (aiman rajalla) ja Palkealan lylissä. Raudulta palasimme saniaa tietä, jota tulleetkin olimme, takaisin Kimeunamalle, jossa matkamme loppuiliu Suomen rajojen sisässä.

Syy, minlätähden koko länsi osan eteläistä Viipurin lääniä jätimme tutkimatta, tulee alempana kerrotuksi. Näin kuimakiskoisesti olen luetellut matkani juoksun sentähden, että se kerralla selmiää sille, joka sen tabtoo tuntea, ja ett’ en sitten enää tarmitse lukijaa kuletella kylä kylältä kaikkein niiden seikkojen lautta, mitä matkalla on tapahtunut, joita, ehkä ue kyllä moisimat olla humittamaiset lukea, mouestakin syystä ei käy kaikkia kertominen.

Se vaan olkoon nielä matkasta yleisesti sanottu, että meidän kaikin paikoin on ollut liymiu rauhallinen ja hymä kulkea, maikka meille ennen matkaan lähettuämme lyllä paljonkin kumitettiin rahmaan mnka pitämän meitä minä vihollisen lähettiläisinä eli katsastelijoina j. n. e.

Tätä ei ole tapahtunut muualla kuin minulle, mielä ylsin ollessani, vhdessä paikassa Räisälän pitäjää, jossa pubeiksi saatua tamallisen vieraalta kysymisen aineen: sodan, mnuan ämmä viskasi kl)N, myksel’si: “jos lienet sielin niitä eklanlilaisia? lienet tänne lähtenyt miisantta ottamaan!” Hänen ja muutkin hänen sanoistansa pelästyneet sain kuitenkin silla tamalla tyyntymään, että osotiu heille, luiuka selmä suomalaiuen olin, ja maknntiu myös oleivaui “täta yhtä suomen uskoa”, jota masten nvös jakelin tuvassa olemille muutamia suomenkielisiä kirjasia.

Jälkeenpäin kuulin tämän talon mäkeä oleman nseammat ruokakunnat, jotka ei knuluneet elämän marsiu hymässä somussa keskenänsä, ja paha ihminen on aina kärkkaämpi toisestakin pahaa luulemaa». Nämä samat ihmiset olimat muutamia muosia takaperiu luulemaisuudestansa joutuueet hapiää». Eräs luouuoututkija Pietarista oli uim. talossa käymättä metsää uiyöten knlkenut suoraan Vuoksen rannalle.

Paimenet näkivät hänen, antoimatsanan taloon oudosta metsässä tälvelijastä, ja kohta oli rähmästä niin paljo koolla, että miehistä rooitiin otollinen jahtilinja asettaa jokeen pistämän niemen tymelle, josta sitten kiini olettamaa vetoa rumettiin ahdistamaan niemen nenään.

Hän istuikin veden rannalla kimeä särkien ja katsellen, ja rahmas töytäsi hänen päällensä. Vaikka kiini-ottajista muuan oli vahän venäjatäkin ollnt ymmärtäminänsä, eimanti knitenkaan voinut selittää rantaansa sen puhtaammaksi tuin että häneltä sidottiin kädet selän taakse kiini. Viimein ymmärsivät talonpojat lllmminkin hänen puhettansa sen merran, että hänellä oli passi lalkarissa.

Sen nähtyä alkoimat miehet katua tekoansa, yksi toisensa perästä luiskahti metsään, ja viimein oli luonnontutkija taas aivan yksinänsä, mutta kädet kiini ja niinmuodoin mihinkään kykenemätöinnä. Paimenko vai mun eläjä, joka siihen oli sattunut tulemaau, lienee ammeinkin miesparan päästänyt nuorista, joihin rahmaan yksinkertaisuus ja osaksi paha-ilkisyyskin oli hänen lyönyt.

Melkein samallainen seikka, ehkä ei talonpoikain tekemä, oli minulle tapahtua Pörtsikönkylässä, 6 mirstaa Käkisalmen kaupungista. Minä olin päättänyt tässä ensi kerran koetella, mitä etelä-puolella Käkisalmen osattiin runoja laulaa, ja sentähden katsoin jo kylään tullessani paraammalta näyttämän talon majatalokseni.

Talon pihalle tultuani näin kumminkin, ettäse oli herrastalo, jonkatähden jo paatinkin lähteä toiseen taloon, vaan pistäysin kuiteukin tupaan kysymään rahroaalta, ken talossa eli.

Täällä sanoi eräs nainen, muistaakseni talonisännän sisar, joka loi leipiä uuniin, tässä elämän sen ja sen virantapaisesta eronneen herrastaman miehen. Onko se itse totona? kysyin minä.

Ei, mastasi nainen, vaan minun käännyttyäni puhuttelemaan muutamia tumassa lepäämiämiehiä, joista eräitä oli Iumalta, toisiaIitistä, ja jotka täällä kämelemät työtä etsimässä, pujahti eukko herran-pytinkiin, ja «htäkliä pölähti se muka poissa olema herra makuu-nuttu päällä tupaan. Nyt syntyi meidän keskemme seuraama kanssapuhe, jossa m—ainittu maimo oli tulkkina. “Mistä sie tulet?” Helsingistä.

“No mikä mies sie Helsingistä olet?”

Tutentti.

“A kunnepa matkaat, näin syrjäkylissä käyden?”

Täällä maan kämelen.

Mitä etsimässä?”

Lauluja, ja l—aulatan teitäkin, kuin osannette suomea laulaa. “Mitä lauluja sieetsit! mikä lienetkin maan kartulainen; onko pasporttia?”

On kyllä, maan on täällä kontissani (joksi täällä laukkua sauotaan) niin symässä, ett’en sitä nyt rupea kaimamaan sieltä, Marsinkin koska te ette ole mitään ruununmies, jollaolisi oikeus passia kysyä. Maan ilman sitä pitäisi teidän jo tutentti-merkistäuitiu nähdä, että minä passitta saan matkata jos missä Suomeu rajojeu sisässä.

Tästä uppiniskaisuudesta mihastui herra julmasti, ja tutentti-merkistä puhuminen johdattibänelle mieleen hymän mälikappaleen, jolla muka saisi minun passin-näytäntään. Hän jnoksi huoneeseusa ja tuli heti takaisiu mirka-lakki päässä, jonka rannun nyt pitiminusta tarkoittaa kaiken ylpeyden.

Näin marustettuua töytäsi hän minulle eteen, eikä enää malttanut tulkiukaan kautta puhua, maan liljasi uhkaamilla liikenneillä: “pasportti pitää näyttämäs, muuten talonpoika sitomas kiini.”

Nyt loppui minultakin kärsimällisyys, ja minä mastastn yhtä lomalla äänellä: “pasporttia ei näytetä, maan jos kuka ei anna minun rauhassa olla, niin sille kirjoitan minä pasportin tällä saumallani selkään”.

Ukko taisi pelästyä sitä raskaanlaista oksaniekka-saumaa, joka minulla olikädessä, sillä hän läksi sukkelasti ulos tumasta muka Lautamiestä hakemaan”, Minä odottelin mielä mähän aikaa lautamiehen tuloa, maan sitä ei kuulunut, ja miimein läksin pois toistin taloihin. Mennessäni tapasin ladella eräitä miehiä huonetta salmamassa, ja kerroin koko herran jutun niille.

Ne sauonvat, ettäsemmoinen se on ilkiöroisto, se ei anna kenenkään olla rauhassa, ja kertoimat hänestä monta hyi mää seikkaa, joiden puhumisesta tässä ei lälsisi mitään hyötyä. Mutta paitse näitä kahta tapausta ei meillä, niinknin jo edellä sanoin, ole ollut mitään mastnksia eli haittoja matkallamme. Pikemmin on kansa meitä kaikin paikoin kohdellut hymästi, ja mirkamiehet sekä muut maalla asumat herrat omat neumolla ja työllä kukin seudussansa edestäneet matkaamme, josta heille tässä mainitsen nöyriinmäu kiitoksemme.

II. (Sen Suomettaren 32 ja 33 n:ssa olleen, Samakoita ja Äyrämöisiä koskeman kirjoituksen paikka muistelemissani on tässä, jonka sanon niin hymiu järjestyksen muoksi kuin sentin tähden, että jälempänä seuraamilla lauseilla osilft on perustuksensa siinä. Mainita moinen senkin, että jälkeenpäin, lukiessani herra roaltaneumos Sjögreninkirjaa: Holioiliie ?inni8ok« vevölI«?l-un8 8:t petoi-zburz^edLn (inuvei-NLmenl8, josta tätä kirjoitusta tehdessäni en moinut ueumoa kysyä, ilolla hamaitsin, Samakoista ja Äyrämöisistä tulleeni aiman samoin päätteihin luin hänkin. (Jatketaan.)

Emon kuolo.

<Nu!N’ Iukerinmaaltai.
Menin marjahan emolle,
Vaapukkahan manhemmalle,
Toin mie puoloja putinan,
Wa’in merran vaapukkoja,
Asin-kannen karpaloita,
Sieklan-täyen siehtarlaista.
Emo syö ja kiittelemi
Noita marjoja makeita,
Tuosta tyytyi, tuosta täytyi,
Tuosta tautihin tapasi;
Lasi muoeu muotehessa,
Kaksi alla kattelnen.
Alkoi jo liha märatä,
Poies pohkehet loheta.
Läksin noijille kylälle,
Astuin arman tietäjille,
Noiat kuoleman sanoimat,
Tietäjät paranemaksi.
Tulin uoijilta kylältä,
Astuin arman tietäjiltä,
Oli mello mestämässä
Kultaisen kujan perässä;
Kysyttelin, lausuttelin:
“Mitä mestät, mellueni,
Kalkutat, emon kanane”,
Nai mestat sotimenettä,
Sotikaarta kalkuttelet?”
Wello masten mastaeli:
“En mesta sotimenettä,
Sotikaarta kalkuttele,
Vestän maamollemajoa
Umolle elotupoa,
Ilman ikkuuattomaista,
Ia ilman omettomaista,
Johon ei tuule kaikki tuulet,
Ei sa’a satehet kaikki.”
Minä itkien tupahan:
“Woi minä poloinen piika,
En ollut luotta luopuessa,
Läsnä hengen lähtiessä,
Suun alla sukertamassa
Käen maahan lääntyessä!
Millä mie pesen emoni?
Pesen Saksan saippualla;
Huuhou miinan miertehellä.
Mistä saan emolle kirstun?
Teräksestä teetän kirstun,
Vasesta malatan naulat.
Millä maamon maahan saatan?
Omalla orosellani,
Ison tammalla talutan.

kotimaalta.

*** tampere ***

Tampereelta 5p. marraskuuta olemme “suomalaiselta” saaneet kirjoituksen, jossa malitetaan tämän kaupungin “tivilläkin lasketulta katuja niin likaisiksi, että niillä jallafin tahdo eteenpäin päästä; katuja ei milloinkaan lakaista eikä siimota”.

Sille sotamäelle, joka marssi Tampereen läpi, ja josta S:ttaren 40 n:ssa puhuttiin, antoi kauppias Hildan raminuon sen tullessa ja kauppias Orell sen lähtiessä.

12 p. marrasl. “Uutta ruotusotamäkeä on ilmoitettu kaupunkiimme tulemaksi; sitä harjoitetaan täällä sotatemppuihiu.

Satoja pumpulikuormia onnäinä aikoina tuotuulkomaalta pumpulimapriikkiin, niin ettei siinä työsuinkaan lopu.

myöWsejosiilmoenstkyonsyket;ssa noussut.

Koskikara on tämä mähäinen musta, malkokupuinen lintu on meillä aina talmen tuojana ja niinse nytkin oli, sillä sen ilmestyttyä rupesi taimikin tulemaan.

Vaikka Miljaa tänä muonna karttui hymin, on Tampereen torilla ollut mähän eloa kaupau: eiköhän maalailet rahaa tarmitsekaan? Nuis on maksanut 4 r. 50 k., ohrat 5 r. tyunyri; mutta ohria on ollut hymin mähä kaupan; niitä taidetaan säästää kahmin asemeksi.

Häitä on pidetty laupungissamme paljon ja paljon on knokkamiereitakin ollnt liikkeellä.

Sattuipalysti tapaus äskettäinkadulla: humalainen mies piteliin portin pihtipuolessa kiini ja katseli hämmästyksellä ylösnousemaa punaista kuuta, josta höpisi: “ai, ai tulipaloa!” I. E:n “, valetid!, ingit” omat täältä maletta, eikä hän itsekään suinkaan tnnne punaista ja malkeata mertä; mistä se oppi tulee kuin ei opetusta halutakaan, maikka sitä on Miljalta tarjona: opin esteenä on pirullinen herruus.

sen mielä kahdesta onnettomasta Mainittapauksesta Muutama aika sitte paloi täällä kaksi lasta: toineu lankesi kumnaan mesi-ämpäriin ja kuoli, toinen paloi sillä tamalla, että kynttilästä syttyi tuli kolttiin, josta vuorokauden perästä muutti masnoamlaaaann. On tässäkin äiteille surkea esikuma katlastensa perään paremmin tnin tamallisesti tapahtuu.

jo ajettiin Marraskuun 15 p:nä täällä re’ellä.” A H. P^,

Jyväskylästä.

Snomettaren numerossa 39 tältä vuodelta on yksi “kesti” somasti kirjoitellut kaikellaista totta näistä tienoista, vaan loppu-puolella jo panee omiaankin sekaan.

Hän soimaa meidän kunniallisia markkina-vieraita sopimattomasti juomareiksi.

Kun tuhansia miehiä kokoontuu markkinoille, tottahan joukossa on jotakin, on juoppoja, on muita veitikoita; mutta niin läämältään herjata kaikkia, sepä on suuri vääryys.

Varsinpa “kesti” kiihtyy, kun sanoo naisiakin olleen juovuksissa. Oisikohaan kesti-rukka jollonkullon saanut rukkaset, koska hän niin on vihoissaan Suomen naisväellenkin.

Siis armoitettu Kesti, jos toiste tulet meidän markkinoille, käytä itses siivolla, ole hyvä esimerkki muille markkina-miehille, ja jos sattuisit näkemään joitakuita vian-alaisia hutikassa, ojenna itse, tai pyydä Pappia noita kauniisti ojentamaan, eläkä sillä soimaa koko markkinakansaa juomareiksi.

Elä, veikkonen veli-kulta, suutu minuun, vaikka näin tulin neuvoneeksi. Kyllä olet vihainen viinalle, enpä minäkään sitä kiitä, sillä sen vietävä tekee minullenkin pahan kohmelon; mutta hillitse kuitenni jalo intosi toiste, ettei se totuuden sivuitse sinua viehättäisi. – Matti Taikinainen.

Mikkelin kaupungista 10 p.marrask.

“Täältä ei ole kaukaan aikaan tullut julkisuuteen juuri mitään sanottavaksi, sillä vaikka esim. Tyttäressä on ollut Välistä kirjoituksia Mikkelistä”, niin ne ovat vaan olleet sen uimisen, tämän kaupungin ympärillä olevan pitäjän asioista, joten ne eivät kuulu ensinkään meidän kaupungin asioihin, sen vuoksi täältäkin nyt kerta vähän ilmoittanemme.

Tosin meillä ei olekaan suuria sanomisia, sillä kaupunkimme on vielä jotenkin pienonen ja vasta alotteleva. Erinomaisimpia vehkeitä, kuin jossakussa toisessakaan läänin pääkaupungissa, täällä ei ole ja olemme täällä pysyneet melkein yksillä kohdilla monet vuodet.

Se kuitenkin on jo jotain uutta ja siis ilmoittamisen arvoinen, kuin mamselit Aleksandra ja Alina Antell’it ovat sitte syyspuolen kesää pitäneet koulua täkäläisille pienille lapsille. Näin näkee nyt määrättyinä hetkinä päivässä huviksensa, kuinka pienet lapsukaiset, kantaen yhtä eli paria kirjaa, kävelevät kaupungin katuja koulu-paikkaan, sekä sieltä pois.

Näiden joukossa näet samoja lapsukaisia, jotka ennen ja vieläpä viime kesänkin kevät puolella vedättelivät vaan itseänsä lasten piioilla pienissä neli-pyöräisissä kärrissä pitkin pihoja ja katuja, joka suoranainen huvitus-keino taisi olla heidän koulu-kuitistansa, koska nyt ei olekaan enää näkynyt niin vauraita lapsukaisia pikkurattailla vedettävän, hyvä merkkihän tämä kaiketi lienee?

*** mikkeli *** katsolassa tapahtuu ***

Mikkelin kaupungista 10 p.marrask.

Toinen kerronnan ansaitseva asia on se, kuin muutamat täkäläisestä herrassäätyisestä nuorisosta toimittivat ja antoivat täällä olevassa katsolassa, (joksi Sanomat Turusta näkyvät näytelmä-huoneen ristineen), viimekuun 24:n ja 25:n päivän iltoina pari ruotsalaista näytelmää kerrassansa.

Tämä on sen enemmän mainittava tapahtuma, koska tulot näistä olivat jo edeltä määrätyt lainakirjaston perustamiseksi Mikkeliin.

Täällä ei olekaan juuri usein näytelmiä ollut. Jopa sitte tulee liki pari vuotta kuluneeksi, kuin viimeksi, useammalle Suomen kaupungille tunnettu näyttelijä Roos seuroinensa anteli täällä muutamia kuvailemia.

Senpä vuoksi oli se aivan mielen peräinen asia jokaiselle tämän tienuan herrassäätyiselle, että täällä taas annettiin jommoistakin näytelmiä ja vielä sen paremmin, kuin ruvettiin tämmöisen seura-näytelmän toimiin jota täällä ei ole vielä ennen tapahtunut.

Tästä seurasi, että jokainen, joka vaan suinkin pääsi, meni näihin näyttelöihin. Ulko-pitäjistäkin tuli katsojoita. Näkyipä siellä joukossa joitakuita talonpoikaisiakin katsomassa.

Tästä tuli mielehemme, etteikö sopisi näin suomalaisessa kaupungissa, kuin tämä on, antaa väliin suomalaisia näytelmiäkin, koska meillä on jo moniaita joksikin soveliaita näytelmä-kirjoja kielellämme, niinkuin esim. “Vekkulit ja Kekkulit”, “Sisaren sukkeluus”, “Silmän kääntäjä” j. n. e.

Mutta tarkemmin miettien, kohtaa tässä vielä nykyjänsä jommoisetkin esteet, jotka voivat (paha kyllä!) keskeyttää koko toimen.

Herrassäätyiseimme, nimittäin ovat vielä siksi oppimattomat Suomen kielessä, että voisivat sen kanssa tulla niin elävästi toimeen niinkuin näytelmissä vaaditaan, ja talonpoikaisemme eivät taas ole siksi sivistyneitä, että voisivat käyttää itseänsä tämmöisissä tilaisuuksissa asian vaatimuksien mukaan.

Menepäs näistä puutoksista moittimaan heille itsellensä kumpaista hyvänsä, niin saat melkein yhtäläisen vastauksen: “meitä ei ole kouluutettu, joten vasta voisimme olla soveliaat tämmöisissä tilaisuuksissa!”

Jos sitte vielä pitemmältä tutkaiset tästä, niin herrassäätyinen valittaa ei saaneensa koulussa yhtään lukea Suomen kieltä, eikä ensinkään sitä vaaditun; ja talonpoikainen sanoo ei olevansa nautinnut pienintäkään koulu-opetusta ja siis ei osaavansa oikein selvästi lukeakaan, jopa sitte osotteleida!

Näistä kumpaisistakin eroat sitte syvissä ajatuksissa, toivoen sen ajan vielä koittavan Suomessa, että herrassäätyisemmekin olisivat tilaisuudessa saada jo kouluissa ja opistoissa lukea maakunnan omaa kieltä, joten ainoasti voivat tulla täydellisemmästi hyödyllisiksi kansallensa ja maallensa; ja että myös talonpoikaisemme saisivat toimeen seassansa kouluja, joissa voisivat hankkia itsellensä edes sen verran ja semmoista oppia ja taitoa, joka voisi raakuuden, sekä toiselta puolelta sen toisin paikoin valitetun puolinaisen sivistyksen johonkin määrään hävittää!

Tälnän hymän ja armollisen asian, nimittäin lainakirjaston perustamisen suhteen olisi hymä, että mieläkin kartntettaistin näin somalla tamalla lisä-varoja samaan tarpeesen, »arsinkin koska kumailemineneli teeskenteleminen näytti aivan hylvästi ja kiitettämästi onnistuneen mainituilta kunnioitettalvilta, tämän kaupungin ja tienuan nuorilta, niin etteikatsojat voineet suinkaan hamaita heissä mitään kainoutta j. m. s., jota edeltäpäiu moi jotkut luulla.

Tämä panee meidän toilvomaan näiden ensimäisten seuranäytelmä koettein ei olleen vielä viimeisiäkään; saatakoon heitä sitte toimeen kumpaisella kielellä hymänsä!

*** mikkeli tulipalo ***

Wiime kuun 21 p:nä koetteli tuli tehdä tuhoa nuoresta kaupungistamme. Aamulla kello 5 aikana alkoi tuli-palo räätälin lesken Strömberg’in talossa; mutta paikalle kiiruusti kokoontuneen väen paljouden toimellisuuden ja uutteruuden kautta saatiin tulen voima niin hillityksi, että ainoasti se rakennus mainitussa kartanossa, jossa tuli syttyikin, meni poroksi ja vähän vikuutti toisenkin lähellä olevan rakennuksen kylkeä.

Poroksi mennyt rakennus on palovakuutettu noin 450 hop. ruplaan.

Kaikki huoneissa ollut irtain tavara meni myös tuhkaksi ja oli toki hyvä, että vielä makuuksellansa olleet ihmiset pääsivät ovista ja ikkunoista ulos.

Syttymisen syytä ei tunneta. Näinä päivinä on ollut kaupungissa väkeä vahvasti; sillä nyt alkoi taas ne moniviikkoiset Mikkelin pitäjän kihlakunnan käräjät, joita pidetään täällä kaupungissa.

Sulaa on vaan yltä kestänyt; ainoasti muutamina päivinä tällä viikolla on jo vähän routaan vetänyt maan pintaa.

*** joutsan synnystä ***

Joutsan kappelista kirjoittaa I. P:ka

Tämä seurakunta on saanut nimensä Joutsan talosta, joka levisi saman nimiseksi kyläksi ja sitte siitä kolo seurakunnaksi.

Ensinnä laitettiin hautausmaa Joutsan kylän itäpuolelle ja viimein ruvettiin rakentamaan kirkkoa, joka valmistui v:na 1813. Sitä ennen saarnasi pappi välistä Leivonmäessä välistä Joutsan kylässä Huttulan talossa.

Joutsan salmen rannalle ilmestyi myös kohta olutkauppa: kirkkoväki löysi oluen rapoja Joutsan niemellä, joka siitä sai nykyisen nimensä “rapaniemi”.

Maantie saatiin kappeliimme vasta 1844; lossilla kuletaan yli Joutsan salmen. Tämä tie kulkee pohjoiseen päin Leivonmäen kappeliin ja siitä Kangasniemeen; 5 nykyistä virstaa Joutsan kirkolta pohjoiseen kääntyy Korpilahdelle tie, joka saatiin valmiiksi 1850.

Lainamakasiini on Joutsalaisilla ja Leivonmäkeläisillä yhteinen; se on rakettu v:na 1852; jyviä pantiin sisään kahtena vuonna 2 tynnyriä mantaalista sekaisin rukiita ja ohria, mutta perintötorpat panivat 5 kappaa ja vieraat torpat 2.

Makasiinin hoitaja saapi palkkaa kapan joka lainatulta tynnyriltä; mittaaja saa 15 kappaa vuodessa. Tänä vuonna on makasiinista kaikki elo lainassa.

Pitäjän tupa on kappelissamme jo ollut 17 vuotta; se lämmitetään tilallisten tuomilla haloilla.

Pellon viljelystä on viimeisinä vuosina ruvettu vähän parantamaan ojittamisella. Metsät alkavat käydä vähiksi. Niittuja ei ole paljon. Paraimmissa taloissa pidetään yli talven parikymmentä lehmää ja 4 hevoista ja 10:kunta lammasta. Useammilla ei kuitenkaan ole enempää kuin noin 10 lehmää, 2 hevoista ja 5 lammasta.

Syyskuun 30 p:nä pantiin ylös kirkossamme uusi lasiruunu, jossa on toista tuhatta kappaletta lasia ja 24 kynttilän jalkaa. Tämän ruunun lahjoitti Matti Aataminpoika, joka kauvan on oleskellut Wenäjän maalla.

Joutsa on hänen syntymäseurakuntansa. Sama mies lahjoitti pari vuotta takaperin kirkollemme 2 kynttilän jalkaa 4 vaksikynttilän kanssa, mutta nyt otti hän ne pois ja antoi paljo paremmat siaan 6 kynttilän kanssa.

Ehkä lukutaito kappelissamme vielä on yleisesti huonolla kannalla, tapailee kuitenkin moni nuori mies ja neitokin kynää käteensä kirjoittamaan.

Elokuun 30 p:nä päätettiin kuvernöörin oikeuden kautta koulumestari otettavaksi seurakuntaamme, josta toivotaan hyviä hedelmiä.

Wiinan kiellosta ovat kaikki rehelliset ihmiset iloissansa.

S:ttaren 34 n:ssa sanoo I:a S:a “ettei siitä juomariksi tule maikka miinajärlven rannalla istuisi;” mutta näitä sanoja omat juomaritkin vääriksi katsoneet, sillä: piki tarttuu pidellässä, syrti seurassa pahassa.

Suoloista on suuri valitus kuin kappa maksaa 35 kop. hop. Pohjanmaalta omat uhanneet käydä suoloja hakemassa, mutta tokkopa sielläkään halvemmalla saadaan?!

Uutta naurislaatua kasvatti täällä seppä Kaarle Halman; nämä nauriit olivat paraimmat noin kyynärän pituisia ja läkkituopin paksuisia.

Laihot ovat jotenkin hyvät, mutta mikä siitä: ei laihoa säkkiin panna.

Kalan saalis on ollut huono.

Lumiräntää satoi 29 lokak.; maa oli ensi kerta vähän kirressa.

Längelmäeltä 26 p. lokak. kirjoittaa A. A. S. että sielläkin “on maha metsälintuja nähty ja saatu, niin kuin muistakin maamme paikoista kuuluu. Kettuja on muina syksyinä paljon raudoilla pyydetty, vaan ei niitäkään nyt ole vielä ruvettu pyytämään.

Arkankelilaiset omat tavallisesti ostaneet ketun nahat Längelmäeltä ja maksaneet niistä 3 ja 4 ruplaa.

Pellavat eivät tulleet tänä vuonna oikein hyviä, eikä niiden ostajiakaan ole vielä ollut.

Vanhat viinat kuuluvat olevan seurakunnassamme jo maistetut, mutta eiköpäs tätä karvaskultaa tulle tänne tarpeeksi asti Kuhmoisista.

Muutamia onnettomuuksia on täälläkin tapahtunut, niin kuin ihmisiä hukkunut ja tulipaloja ollut. Syyskuussa paloi eräältä torpparilta Koiviston kylästä asuinhuone, johon oli riihen puutteessa ahdettu täyteen eloa. Elo meni poroksi ja muutakin tavaraa.

Kalkun kylässä oli torppari saanut loukulla 2 sutta nyt syksyllä ja sanovat muutamat hänen saaneen 3:kin pitkähäntää hengiltä.

*** ruovesi Muroleen kanava ***

Ruovedeltä 28 p. lokak.

Murolankosken Kanavassa avattiin viime keväänä täältä kulku vesiä myöten Tampereelle, joka yhdistää Ruoveden ja Näsijärven vedet; tätä on 4 suvea tehty ja kuuluu nyt jo oleman varsin valmiina.

Kanava on kaivettu vähän matkaa koskesta lännen puolelle, jossa ei tarvita muuta kuin 1 lussi-laitos, sillä pudoke koskessa on vaan 3 jalkaa.

Kanavan leveys lussi-porttien välillä, jossa on suorat kivi-seinät, on 21 jalkaa eli 10 ½ kyynärää, vaan muualta on leveempää, jossa on kaltisaksi (?) kivillä lasketut oheet, ja osasta kalliookin seinänä.

Ja kahtia pystyyn nostettava maantien silta on tehty kanavan ylitse keskelle lussia, jossa on raudasta varustetut ohimet (käsipuut).

Tämän kosken ja kanavan väli on suvella hyvin kaunis ja hauska paikka, erittäinkin korean puistonsa takea.

Kanamaa myöten on nyt hyvin somaa ja tasainen kulkea, niinkuin ainakin seisovalla vedellä, ehkä lussissa viipyy ½ tuntia ennen kuin on läpi-päässyt;

vaan ei tätä kulkua kuitenkaan vielä kaikki Ruovedellä kiitä, jotka tottuvat koskea myöten kulkemaan, sitte kuin koski, 30 vuotta takasin, kruunun ja meidän pitäjän kosken yläpuolella asuvaisten yhteisellä työ-kustannuksella perattiin, yläpuoleisten vetten alenemiseksi ja venhe-kululle soveliaaksi, jota siitä saakka lasti-venheelläkin päästiin soutamalla alas ja vetämällä ylös;

vaan eipä nyt enää ole koskea myöten laskeminen, johon viime syksynä oli valmistettu toista kyynärää korkea kivi-patteri yli kosken. – J. W.

Kuukalta 31 p. lokak. »Koska sinulle myöten käv, niin ajattele, että sinun taitaa nvös pahoin käydä”, roaaroittaa miisas Suralki, joka maaroitns oliski Kyröin mieleen painettane, ettemme sittekuin pahahetki tulee, sorisi lobdnttamattomina. Monet ja tutkimattomat ovat Herran tiet, ihmeelliset Hänen neumonsa. Toisia vetää Hänen hvmyytensä, kärsimällisvytensä ja pitkämielisyytensä rikkaus parannukseen. Toista muistutetaan tapauksilla, joita vanha Aatami moitti, maan joissa yhtähumin aina on se sunnn Jumalan rakkaus.

Semmoisia komia tapauksia luetaan läpi koko P»ehän Raamatun ja samankaltaisia olemina kuulleet ja nähneet nytyajoissakin. Emme myös tiedä, missä paraikaa saattaa olla “Kirves puun juurelle pantu”. Niin on siis meidänki pienoisessa Kuukan Pappilassa, sunnuntaina 15 p. tässä kuussa, jälkeen kirkon ajan, tapahtunut onnetoin tulipalo, jossa ei ainoastansa 10 eri huouetta, vaau »nyös luontokappaleita, niinkuin hemoiset ja svöttiläät siat, kaikki muotuiset oljet, paljon heiniä, kääsit, kärryt, reet, ajokalut, astiat, mähän riistan ja paljo muuta kalua, meni poroksi. Tämän tapahtuissa oli isäntä pois ja pelkkää huonokuntoista väleä kotona, Emäntä, joka muutoinki oli kylenemättölnässä tilassa, ei moinut muuta pait tilman pienten lastensa kanssa äänellä hädän huutoa. Ennenkuin apua ennätti naapureista, jotka omat etäällä, oli malkia niin hirmuisessa vimmassa, että vaan pytinki ja 2 aittaa saatiin varjelluksi. Surkea ouasia meidän nähden, ehkä kaikki hymaksi Uennee! Merkillisesti on se liikuttanut kaikkia Seuraluntamme ihmisiä. Erinomaisella, oikein hyvin kiitettämällä innolla omathe toimitelleet, maikiau työu kautta, huoueita, niin että nyt jo on navetta ja asuntupa valmis. Tonvotaan myös hevoistalliu tulemaan taliveen reilaan. Omat myös lumanneet auttaa pappiaan karjan ruumalla.

Mtavät, niloillaat Ilimalalta armoa Hänen tuntemiseensa, ennenkuiu Hau on pakoitettu alasmuodattamaau tälnmöiset mihan maljat päällenne! Sillä koska sinuu myöten käv, niin ajattele, että sinun taitaa myös pahoin käydä”. Lapualta. (Jatko ja loppu viime »uroon). “Kuuluu täältä toki ilabuttamampiaki sanomia. Jumala on siunannut meitä uiin hymällä vuoden tulolla, että jyviä olisi muilleukin antaa, jos niillä jonkimoinen hinta saataisiin. Mutta eipä niistä makseta puoltakaan entisen hinnan suhteen, eikä silläkään tahdo saada myydyksi. Rahaa kuitenkin temvitaaan lruuuun ulostekoihin ja muihinki maksoihin.

Täällä pidetään paraikaa kärajiä, joissa noin 700 riitaja rikosasiaa tulee ratkaistamilsi. Rikosasioista omat enimmät tappeluja ja markauksia. Nirsinki on lammasvartauksia nykyisin paljon tapahtunut. Lapualainen tahtoo syödä hyroää, ja kun ei omat »arat riitä, »arastaa hän »unilta. Talle elatuskeinolle ei mikään aika ole someliaampi, kun pinnat syksy-yöt itikkain (eläi»», ien) vielä ulkona ollessa. Moni, joka mahankin on miehen mukainen, että hartioillansa jaksaa kantaa lampaan, saattaa ehtoolliseksi svödä silakkaa leipää, maan seuraamana aamuna eineeksi tuiki tuoresta lampaan lihaa, ehkei hänellä itsellänsä ole ainoatakaan lammasta. Mutta jos Nimismies sattnu tulemaan paistille

moi sitä paistia!

Viimeisenä Mikonpäimäuä pidettiin taalla Pitäjänkirjottajan anomns, jossa entinen vara-nimismies Rahni sai enimmät huudot.” —skKiitämme tätä Stttarelle tuntematointa lähettäjää ylläolemasta kirjoituksestausa ja pyydämmehauen vastakin kirjoittamaan ja silloin julkaisemaan Stttarelle nimensä.

Rautalammilta 3 p. marrask.

Kekrin päivää täällä pidettiin viljaviinalla, joka paikoin turmeli kaiken rauhan; No, nepä ne ovat meidän sotiakin täällä maan keskessä. Viinaa löytyykin Rautalammilla paikoin paljonkin ja krouvikohtia myös, joihin tätä tulivettä kuletetaan Kuopiosta Herra Roeringin myrkkypajasta.

Variskylä on täällä kaikkein juomarien pääkaupunki; siellä asuu kaksi viinasaksaa: “Heikkilän Kalle ja Kansa-ahon Pekko”, joiden kautta on koko kylä pilalla, niin ett’ei taida viinaa maistelematointa vaimo-ihmistäkään löytyä.

Näiden Saksain tavaraa kulkee ympäri seurakunnan, ja kyllä ne ovat tainneet voidella asianomaisten suutakin, koska ei kukaan heidän menetystänsä nuhtele oikeudessa.

Lukutaito on Rovastin huolen kautta hyvällä kannalla, mutta hengellinen elämä ja kilvoitus on jälellä päin”. – I. L-n.

Kristiinan pitäjästä kertoo W. K. että siellä oli Kylänlahden hovissa kesällä pidetty talkoot, jotka ansaitsevat sen puolesta mainita ettei annettu viinaa muuta kuin tavalliset ruokaryypyt, mutta sen siaan annettiin jokaiselle 15 kop. hop.

Kesällä puri kärme yhtä lasta, joka seuraavana päivänä siitä kuoli.

Lukutaito ja sen parantaminen on seurakunnassa huono kuin ei löydy minkäänlaista erityistä lasten opettajaa. Vanhemmat eivät osaa itse lukea ja lapset siis jäävät samanlaisiksi kuin he.

Sekaisin on kuitenkin seurakunta. Osataan täällä kirjoittaakin, josta talonpoikainen kansa kiitolliswuudella ja rakkaudella muistaa Kamreeri Swinhufwud’ia Mikkelistä; hänen ihmisrakkaallisen toimen kautta on kirjoittamisen halu ja taito täälläkin ruvennut kytemään.

Samalta lähettäjältä on T:tar saanut kertomuksen juhlapäiväin vietosta Kristiinan pitäjässä; se julkaistaan aikaa myöten, jos ei tänä, niin tulevana vuonna.

*** kurkijoki julkaistu ***

Kurkijoen pitäjän kuulumisia.

“Terve! terve! yleisölle; ensi kerran sekaanne tultuani korean nimeni kanssa, tuoden sanomia tullessani, lienöötkö kiitettäviä vaiko moitittavia: onhan joukossa jotain, kuin on 6000 henkeä.

Koko seurakuntamme on relssin lampooteja; tähän olemme hyvin tyytyväiset, emmekä vaihtaisi tilaamme talollisiin, jos meille vaan poltto-puita paremmilla ehdoilla annettaisiin; vaan puista on hoppu, kuin lepät jo loppu, ja katajia ei ole kasvanut, muita puita täytyy sakon ehdolla säästää, (en tiedä kelle?) kuin suuri osa seurakunnassamme naimatoinna vanhenee, ja naiminen vuosi vuodelta aina vähenee, joka on nähtävä kuin v. 1848 vihittiin 52 paria, v. 1849 vihittiin 48, v. 1850 vihittiin 32, v. 1851 24, v. 1852 19, viime vuonna taas 52 paria.

Maaviljellyksestä emme voi paljon sanoa kuin iso-jako on kesken, sen tähden onki viljeleminen yksinkertaisempain haltussa, ja etevämmät etsivät etuansa kaupoilla; etuisuutta en tiedä kiittää, kuin hevoishuijaritkin kuuluvat markkinoilta tultuansa useasti valittavan, ettei siellä saaneet mieltä mielin kauppoja tehdä, kuin joka hevoselle oli tullut omistaja itse kanssa.

Viinasta ja sen vaarallisuudesta emme paljon tietä; uppo-juomareita en voi sanoa nimeksikään, vaikka puolijuomareita voipi joku parikymmentä löytyä, jotka toisinansa ovat hyvässäkin karuussissa; moni kyllä maistaa, vaan ei anna ryypystä pohjan paistaa; enin osa ei maista ensinkään.

Kahvi on täällä vallan päällä, vaan siltä on jo sodan tähden maku muuttunut; se maistuu maasikurille, vaikka isäntä valittaa sitä vieraalle pannun syyksi, sanoen: siitä on tina kadonnut, se painaa kahvin vaskelle.

Muuten on kansa ystävällinen ja leppiäs, vaikka muutamat vähäsen salaapurijat.

Käräjän käyntiä emme voi ylölliseksi sanoa, jota näkyy siitä, kuin tuoman ei viimy tutkinnossa munta kuiu yhden viikon snksyllä, ja toisen kemäillä, toisinansa vähän päälle. Lukutaito on hymästi alulla, jota todistaa setin, kuiu viidessä vuodessa on KirkkoherrammeKonttuorin kauttalevinuyt senrakuutaamme 700 aapiskirjaa, 200 testamenttiä, 100 mirsikirjaa; lieneehän joku summa tuotu markkinoittakin tnllessa. Pitäjän konina pidetään seurakunnassamme 8 kuukautta vnodessa, niiu että on 4, 5 ja 6 viikkoa kvlässääu ja kuiu kylissämme saltun keskimäärin 40, 50 ja 60 lasta, ne jaetaan sitten kahteen luokkaan, niin .että eusimäinen lnokka käypi lueuuossa alkupuolen viikkoa, test.nnentin kanssa. Lneuuossa ovat he seisaillaan ympäri rinsiissä, jossa opettaja on keskellä, vuorollansa lukemat he »rärssyn kukin; samassa märssun luettua, kvsvy opettaja lukijalta, lasten järjen mukaan, jos ymmärtää sen sisällä-pitoa. Wm. Math. Emän. 2: m. 1, : Kuka oli syutyu », t? Jeesus; missä Jeesus syntyi? BethlehemiösäIudaanmaalla; »nikä Bethlehemi on? kaupnnki; kenen aikaan Jeesus syntyi? kuningas Herodeksen aikaan; missä Herodes oli Kumutaana? Iudaan maalla. Ketkä tnlurat? tietäjät; inistä? idästä; mihin? Iernsalemiiu; mikä Ierusalemi on? Indan maan pääkaupunki.

Toinen luokta kävpi luennossa loppnpuolen viikkoaapis-kirjan kaussa, luennossa omat he samalla lamallakuin toisetkin, muttalamaten; esim.1°>!en, a sanoo a; 2-nen, ho; 3-»nas, aho; 4-jäs, aa; 5-des, mn; 6-tes, aamn j. n. e. Loplllla ko»l< lu-aikaa tavaavat lauseen kukin vuorollansa. Kuin jo tulissämme on kirjoituksen ja lumunlaskun haluvaisia, niitä opetetaan noin tunnin aika joka ilta, niin lauman luin kulässä konlua pidetääu. Tähäu tarpeesen on Kirkkoherramme antanut taulut ja paperia, joita hän on ostanut joukon, pyhä-koulun tarpeeksi pappilaan. Koulussa kirjoitetaan lapset joka päimä tarkasti ylös, ettei kukaan saisi nimitettninä päiminänsa jäädä koulusta pois. Laiskan koulua pidetään aina kemäillä pappilassa, johon kirkossa kunluutetaim nimeltänsä lapsista kaikki lumuu taitomattomat, sekä kylänlnmnsta, ja pitäjän koulusta pois jääneet. Tähän mokomaan tomppelin kouluun ei tahtois nyt kukaan itseänsä säästää, luin koko koulu on nimellä pilattu, vaikka siiuä on sama koulumestari opettamassa, maan kuin siihen ker< ran on määrätty, niin ei sitte auta tuppi eikä kukkaro, ei myöskään pienet esteet; mennä sinne täytyy, munteu tulee vallesmanni kellossa uou—tamaau; uäiu koreata kyytiä ei kukaan lystäisi. Näin on lasten kouluu kaussa laita meillä, sanokaat mnut miten on teillä, ja senraattaamme sittemikä on paras.” Me Kotonani.

Dhman’in Kirjakaupassa myötämänä: Wiivantoja Mitanto-oppi, snnnnntai-, »naail miljelysja täsitvökonlnjen tarpeetsi, suomen’ tannt E. I. Blom. Niipurissa, 1854. Maksaa 25 kop. hop. komissa kausissa. Dtalva eli Suomalaisia Hmvituksia G. A. Gottluildilta. Painettu Tukhulmissa, Imen Osa v. 1831, j, i Ilmen Osa m. 1832. Nämä kaksi pakina osaa nuottineeu ja luvineen, jotka ennen omat maksaneet 7 r. 20 k., maksamat nyt yhteensä maan 3 ruplaa, hop. Löytvy kuitenkin4 kappaletta mvötämänä 2 r. 50 kpkaan. Näin huokeaan hintaan kiiruhtanee jokainen lunastamaau tätä suomal. tir jallisuudessa merkillistä kirjaa.

Helsingissä. Tul’m, -, lalsen kirjallisuuden Teulan xxxxxxxxxxx

© Rana Javadi. (This image is not in the show, but the artist is.)

Photoquai’s mission : to highlight and make known, artists whose work is previously unexhibited or little known in Europe, to foster exchanges and the exchanging of views on the world.

The 2009 Photoquai biennial is directed by Anahita Ghabaian Etehadieh, an Iranian gallerist and founder of the Silk Road Gallery, Tehran – the only space in Iran dedicated to exhibiting photography.

Photoquai shows the work of 50 contemporary photographers from around the world, unknown or little known photographic talents in European terms, who come from Latin America, North America, Asia, Oceania, Africa and the Near and Middle East.

© Nomusa Makhubu

Presumably, Photoquai will propel debates about diversity and representation. I desperately wanted to write something important about Photoquai.

It is a photo-festival hell-bent on avoiding the usual names and well-worn paths of sight and (re)appreciation. But …

As part of my due diligence (sat on my arse, browsing the web, dipping into sources) I was stopped in my tracks by Colin Pantall’s “rant”:

Even 10 years ago, if you wanted to see somebody’s work, you had to buy the book or look in a magazine – which made buying a book or looking in a magazine that much more exciting and attractive. Now you just link to it and see it twittered and facebooked and blogged in a random stream of pictures that you have neither the time nor the will to linger on or contemplate. You can pretend viewing pictures like this is worthwhile in some way, but it’s not and it doesn’t allow for intelligent comment or insight to appear.

The idle, rapid-fire online viewing of photography has it’s knock on effects to writing about photography. Both are debased. I am as guilty as the next person.

So why should you listen to my opinion when I’ve not left my desk in the hour since I became aware of PhotoQuai? Read the following reviews from people who actually went and stood in front of the prints.

Jon Levy of Foto8 gives a pretty anemic description of his preview tour, but is ultimately thankful that new events are still blossoming despite the “undoubtedly harsh” climate for photojournalism.

Diane Smyth at 1854, the BJP blog, first has an overview of Photoquai. Smyth then provides a description of an “unusual exhibition in the Pavillon des Sessions at the Louvre. Portrait croises pairs a selection of 40 images from the Musee du Quai Branly’s extensive archive with indigenous sculptures and artworks from around the world.” Personally, the curatorial premise of this exhibit seems problematic – mainly because the pairings would seem to devalue the original meanings and conditions of production, if not strip them completely.

Marc Feustel of eyecurious loved the ambition but was “pretty disappointed” by the quality throughout. He felt guilty for criticising a small, brave, new-festival-on-the-block but couldn’t forgive the “photographers who should be tried for Photoshop crimes against photography.”

If you look through Jim Casper’s LensCulture gallery, you’ll sympathise with Feustel’s point.

© Daniela Edburg

© Nadiah Bamadhaj

Conclusions:

Iranian photography gets special attention on the 30 year anniversary of the revolution, and the approximate 20 year anniversary of the end of the Iran/Iraq war.

Afghanistan photography inevitably remains within the implications of its ban during Taliban rule.

Only a few well-known names are knocking about, noticeably Abbas Kowsari.

Pablo Hare is the darling so far.

© Pablo Hare

This lithograph entitled “View of the City of Lawrence” was executed by Ed. Hoffman and published by S. W. Chandler & Bro. lithographers for A. J. Wondra.  It has been dated at 1854 the year just after incorporation as a city, due to the population figures listed on the lithograph.  This is the first panorama view of the City of Lawrence, possibly commissioned by Samuel Lawrence. 

The lithograph shows an idealized image of Lawrence as a planned city: grand stone mill buildings (including the ill-fated Pemberton Mill), the brick City Hall and Mechanics Block, and the Lawrence Common with the spires of several early churches edging it.  The view is taken from Prospect Hill and a bucolic scene of dense vegetation and a grazing cow compliment the growing city.

I will simply express my strong belief, that that point of self-education which consists in teaching the mind to resist its desires and inclinations, until they are proved to be right, is the most important of all, not only in things of natural philosophy, but in every department of daily life.

            – Michael Faraday

                ‘Observations On Mental Education’, a lecture before the Prince Consort and the Royal Institution, May 6, 1854.          Experimental researches in chemistry and physics (1859), 477.

The world little knows how many of the thoughts and theories which have passed through the mind of a scientific investigator, have been crushed in silence and secrecy by his own severe criticism and adverse examination!

            – Michael Faraday

                ‘Observations On Mental Education’, a lecture before the Prince Consort and the Royal Institution, May 6, 1854.          Experimental researches in chemistry and physics (1859), 486.

What a delight it is to think that you are quietly and philosophically at work in the pursuit of science…rather than fighting amongst the crowd of black passions and motives that seem now a days to urge men every where into action.  What incredible scenes every where, what unworthy motives ruled for the moment, under high sounding phrases and at the last what disgusting revolutions.

            – Michael Faraday        Letter to C. Schrenbein, December 15, 1848.

Nothing is too wonderful to be true if it be consistent with the laws of nature.
            – Michael Faraday (exact source unknown)

The five essential entrepreneurial skills for success are

concentration,

discrimination,

organization,

innovation and

communication.                         – Michael Faraday (exact source unknown)

“His [Faraday's] soul was above all littleness and proof to all egotism.”

            – John Tyndall                   Faraday as a Discoverer (1868), 104.

Michael Faraday was born this date 9/22/1791 at Newington, England (one mile south of London Bridge.)  He was one of ten children born to a poor  blacksmith; reportedly so poor a loaf of bread may have had to last all week.

At fourteen he apprenticed to a bookbinder learning much by reading (after work) the books being printed.  This led to him seeking (and at twenty-two gaining) a position with Sir Humphrey Davey.  Faraday traveled eighteen months with him obtaining a “university education” as his assistant.

Faraday went on to make great and well known discoveries in electro-magnetism and chemistry.  He was a true scientist – he pursued truth.

Many may not know that Faraday was a Christian (Presbyterian- Sandamanian),[1]  His was a deep faith which led him to make his confession at twenty-nine and later to become a minister in his church.  He died in 1867.

Greenville County, South Carolina

Several of my ancestors lived in Greenville County, South Carolina at one time or another.

{trivia: Joanne Woodward’s family was from Greenville County – and there are Woodwards in my husband’s family – if a Woodward researcher/reader comes upon this site – most anxious to share information}

My Barton heritage has been a challenge to research (but there are challenges and surprises and rewards in researching all families, I think).

The following is an excerpt from Greenville Woven from the Past An Illustrated History by Nancy Vance Ashmore.

Welborn Barton, a physician in Tigerville, had as a young man gone with a friend to Texas, where he remained for about a year.  Homesickness brought him back to his home county and to his sweetheart, but he never quite forgot the lure of those wide open spaces.  Dr. Barton lived and practiced medicine in the piedmont foothills for a few years, but he dreamed of life on the range.  He often discussed it with friends and family, who gradually became more interested in moving there.  Finally, in 1854, 100 families and wagons from the Tigerville area gathered and started out with Barton as their pilot.  The wagon train was slow, but safe; there were no accidents on the three-month trek.  Blacks, families, and young and old were part of the hardy group that settled in Williamson County, Texas, leaving their Carolina home behind.  These folk did not carve “GTT” into Tigerville trees, but well they might, for they had “Gone to Texas.”

Poetry for Labor Day:

Song of the Factory Girl.

BY JOHN H. WARLAND.

Oh sing me the song of the Factory Girl!
So merry and glad and free!
The bloom on her cheeks, of health how it speaks,
Oh a happy creature is she!
She tends the loom, she watches the spindle,
And cheerfully toileth away –
Mid the din of wheels, how her bright eyes kindle,
And her bosom is ever gay!

Oh sing me the song of the Factory Girl!
Who hath breathed our mountain air,
She toils for her home and the joys to come
To the loved ones gathered there!
She tends the loom, she watches the spindle,
And she fancies her mother near –
How glows her heart, and her bright eyes kindle
As she thinks of her sister dear.

Oh sing me the song of the Factory Girl!
Who no titled lord doth own,
Who with treasures more rare, is more free from care,
Than a Queen upon her throne!
She tends the loom, she watches the spindle,
And she parts her glossy hair,
I know by her smile, as her bright eyes kindle,
That a cheerful spirit is there!

Oh sing me the song of the Factory Girl!
Whose task is easy and light –
She toileth away till the evening gray,
And her sleep is sweet and light –
She tends the loom, she watches the spindle,
And, oh, she is honest and free –
I know by her laugh, as her bright eyes kindle,
That few are more happy than she!

Oh sing me the song of the Factory Girl!
As she walks her spacious hall,
And trims the rose and the orange that blows,
In the window, scenting all.
She tends the loom and watches the spindle,
And she skips in the bracing air –
I know by her eyes, as their bright lights kindle,
That a queenly heart is there!

Oh sing me the song of the Factory Girl!
Link not her name with the SLAVE’S;
She is brave and free, as the old elm tree
Which over her  homestead waves.
She tends the loom, she watches the spindle,
And scorns the laugh and the sneer,
I know by her lip, as her bright eyes kindle,
That a FREE-BORN spirit is here!

Oh sing me the song of the Factory Girl!
Whose fabric doth clothe the world,
From the king and his peers to the jolly tars
With our flag o’er all seas unfurl’d,
From China’s gold seas, to the tainted breeze
Which sweeps the smokened rooms
Where “God save the Queen,” to cry are seen,
The slaves of the British looms.

Oh sing me the song of the Factory Girl!
The honest and fair and true –
Whose name has rung, whose deeds been sung,
O’er the land and waters blue.
She tends the loom, and watches the spindle,
And her words are cheerful and gay –
Oh, give me her smile, as her bright eyes kindle,
And she toils and sings away!

God bless our Yankee Factory Girls!
The girls of our mountain wild!
Like a merry hind, shall their song be heard,
Where’er sweet Labor has smiled.
From our forests green, where the axe hath been,
And the waters dance in the sun –
Through New England’s clime, to the thunder chime
Of the surging Oregon! –

[Asylum Gazette.]

Huron Reflector (Norwalk, Ohio) Jun 2, 1846

THE VILLAGE BLACKSMITH.

BY H.W. LONGFELLOW.

Under a spreading chesnut tree
The village smithy stands;
The smith, a mighty man is he,
With large and sinewy hands;
And the muscles of his brawny arms
Are strong as iron bands.

His hair is crisp, and black and long;
His face is like the tan;
His brow is wet with honest sweat;
He earns whate’er he can,
And looks the whole world in the face,
For he owes not any man.

Week in, week out, from morn till night
You can hear his bellows blow;
You can hear him swing his heavy sledge
With measured beat and slow,
Like a sexton ringing the village bell,
When the evening sun is low.

And children coming home from school
Look in at the open door;
They love to see the flaming forge,
And hear the bellows roar,
And catch the burning sparks that fly
Like chaff from a threshing floor.

He goes on Sunday to the church,
And sets among his boys;
He hears the parson pray and preach,
He hears his daughter’s voice,
Singing in the village choir,
And it makes his heart rejoice.

It sounds to him like his Mother’s voice,
Singing in Paradise!
He needs must thinks of her once more,
How in the grave she lies;
And with his hard rough hand he wipes
A tear from out his eyes.

Toiling — rejoicing — sorrowing –
Onward through life he goes;
Each morning sees some task begin,
Each evening sees it close;
Something attempted — something done –
Has earned a night’s repose.

Thanks, thanks to thee, my worthy friend,
For the lesson thou hast taught;
Thus at the flaming forge of Life
Our fortunes must be wrought;
Thus on its sounding anvil shaped
Each burning Deed and Thought.

Republican Compiler (Gettysburg, Pennsylvania) Jun 21, 1847

THE ENGINEER.

From the American Farmer

THE FARMER.

Of all pursuits by men invented,
The ploughman is the best contented,
His calling’s good, his profits high,
And on his labors all rely –

Mechanics all by him are fed,
Of him the merchants seek their bread;
His hands give meat to every thing,
Up from the beggar to the king.

The milk and honey, corn and wheat,
Are by his labors made complete.
Our clothes from him must first arise,
To deck the fop or dress the wise –

We then by vote may justly state,
The ploughman ranks among the great;
More independent than them all,
That dwell upon this earthly ball.

All hail, ye farmers, young and old!
Push on your plough with courage bold;
Your wealth arises from your clod,
Your independence from your God.

If then the plough supports the nation,
And men of rank in every station,
Let kings to farmers make a bow,
And every man procure a plough.

Republican Compiler (Gettysburg, Pennsylvania) Aug 17, 1825

THE FIREMAN.

Amid the flames he stood,
And the white smoke formed his wreath,
And the swelling waves of the fiery flood
Came surging from beneath.The crackling timbers reeled,
And the brands came gleaming down,
Like the scattered wealth that the forest yields
When their autumn leaves are brown.The tempest howled in wrath,
And the fire wheeled madly on, –
And the embers far on the wind’s wild path,
Through the murky night, had gone.

Yet there, in his pride, he stood,
With a steady hand and strong;
And his axe came down on the burning wood,
Till the heart of the old oak rung.

There was many an earnest eye
Through the rolling smoke that gazed,
While he stood with his dauntless soul & high,
Where the hottest fire-brands blazed.

And prayers were faltered forth
From the aged and the young,
For the safety of many a household hearth
On the strokes of his strong arm hung.

There was many a proud knight there,
With his mantle round him rolled,
That aloof, in the light of that sweeping fire,
Stood shivering in the cold.

And oft, from the fireman’s bands,
A summons for aid was heard;
But never the tips of their well-gloved hands
From their ermined cloaks were stirred.

And no white and fervent lip
For their welfare or safety prayed;
For no children’s weal and mother’s hope
In the strength of their arms was stayed.

Were I searching earth’s mingled throng
For shelter, my claim would be
A hand, like that FIREMAN’s, nerved & strong,
And a fearless heart for me.

Ohio Repository, The (Canton, Ohio) May 8, 1845

From the Knickerbocker.

Song of Labor: The Miner.

BY J. SWETT.

The eastern sky is blushing red,
The distant hill-top glowing;
The brook is murmuring in its bed,
In idle frolics flowing;
‘Tis time the pickaxe and the spade
And iron “tom” were ringing;
And with ourselves, the mountain stream
A song of labor singing.The mountain air is cool and fresh;
Unclouded skies ben o’er us;
Broad placers, rich in hidden gold,
Lie temptingly before us
Tnen lightly ply the pick and spade
With sinews strong and lusty;
A golden “pile” is quickly made,
Whereever claims are “dusty.”We ask no magic Midas’ wand,
Nor wizard-rod divining;
The pickaxe, spade and brawny hand
Are sorcerers in mining;
We toil for hard and yellow gold,
No bogus bank notes taking;
The bank, we trust, though growing old,
Will better pay by [breaking.]

There is no manlier life than ours,
A life amid the mountains,
Where from the hillsides, rich in gold,
Are willing sparkling fountains:
A mighty army of the hills,
Like some strong giant labors
To gather spoil by earnest toil,
And not by robbing neighbors!

When labor closes with the day,
To simple fare returning,
We gather in a merry group
Around the camp-fires burning;
The mountains sod our couch at night,
The stars shine bright above us;
We think of home, and fall asleep
To dream of those who love us.

Mountain Democrat, The (Placerville, California) May 13, 1854

*****

UPDATE: Formatting fixed, I think. UPDATE, UPDATE: Not fixed, not messing with it anymore, lol.

*Sorry for the messed up formatting! The pictures should not be in the block quotes, but when I tried to fix it, it kept messing it up even more!

Guardo entre mis tesoros un raro ejemplar de los Cantos de un canario : colección de poesías, del novecentista grancanario Ventura Aguilar, editado en Madrid en 1854.  Su producción literaria guarda algunas semejanzas con otros poetas como Roque Morera e incluso Domingo Rivero, en el sentido de que, pese a su escasa producción, alcanzaron reconocimiento.

Sin embargo y en estos Cantos, destacó su glosa del más trágico acontecimiento vivido en Gran Canaria tras su conquista: la epidemia de cólera morbo sucedida en 1851 y que devastó gran parte de su población y en particular la de su capital, destruyó la economía local y aisló a la Isla de cualquier humano socorro por decisión de las autoridades de Tenerife.

Esta tragedia nuestra sólo puede comparársele a la peste negra que en el medievo asoló Europa y Asia. Tal fue su impacto en Gran Canaria, donde falleció el 20% de toda la población de su capital que, según el detallado estudio del Dr. Juan Bosch Millares en su Historia de la Medicina en Gran Canaria,

se pensó que el único remedio era abandonar la ciudad y darle fuego para sofocar el poder mortífero del cólera

Ventura Aguilar, coetáneo de todo ello, narró de forma desgarradora lo sucedido en su poema El cólera morbo:

Cuando saliendo cenicienta nube
De la africana costa malhadada
A las montañas lentamente sube
Que cercan la ciudad del Guiniguada.
Cual fúnebre crespon se va estendiendo,
Y la mar y las cumbres envolviendo.
De los canes los lúgubres aullidos
Que muertos en la calle se encontraban,
De fatídicas aves los graznidos
Alguna plaga horrenda presagiaban.

Placa en la Atalaya de Santa Brígida (Gran Canaria) de enterramientos de la epidemia de cólera morbo

Buscando en catálogos disponibles en línea, la Biblioteca de la universidad grancanaria no cuenta con él, y la de La Laguna cuenta con tan sólo un ejemplar. Por ello, y por no haber sido reeditado jamás, próximamente lo pondré a disposición de todos mediante su digitalización a través del portal Memoria digital de Canarias (mdC) de la Biblioteca de la Universidad de Las Palmas de Gran Canaria, para que cualquier canario o foráneo disfrute de su lectura.

Convendrán conmigo que no hay mejor homenaje, para cualquier buen autor, que la reedición de su obra y el rescate del olvido. Ahora por fin le ha tocado a Ventura Aguilar. Espero que pronto sean muchos mas. Así podremos todos decirle:

- Hola hermano, has vuelto a la vida. Ya estás de nuevo entre nosotros.

April the 1st 1854

Recd S. S. Evans Eleven Hundred Dollars [$1100] for one Negro man Slave by the Name of [illegible name] which Sd Negro I warent and for ?] witness my hand this Day above writen

Gideon Evans
Kent
J Evans
Aiken

Old Town (Image from www.sandiegohistory.org)

Phoenix on “the Fourth,” in San Diego.

The immortal John Phoenix has furnished the Herald with a report of the celebration of the late national anniversary in San Diego. We extract as follows:

At 8 A.M. a procession was formed, and moved to the sound of a military band, consisting of a gong and a hand bell, across the Plaza, where it separated into two divisions, one proceeding to the Union House, the other to the Colorado Hotel. At each of these excellent establishment and elegant dejeuner was served up of the sumptuousness of which the following bill of fare will give some faint idea:

BREAKFAST BILL OF FARE.
Coffee,    Cafe, con sucre,
Bread,     Pan,
Butter,    Montequilla,
Fried Beefsteaks,    Carne,
Hash,      No se.

At 9 A.M. precisely, the San Diego Light Infantry, in full uniform, consisting of Brown’s little boy, in his shirt-tail, fired a national salute with a large bunch of fire-crackers. This part of the celebration went off admirably; with the exception of the young gentleman having set fire to his shirt tail, which was fortunately immediately extinguished without incident.

At 12 M., an oration was delivered by a gentleman in the Spanish language, in front of the Exchange, of which your reporter regrets to say he has been unable to remember but the concluding sentence, which, however, he is informed, contains many fine ideas.

It was nearly as follows:

“Hoy es el dia de Santa Refugia! — Hio, los Americanos son abajos, no vale nada! Hio [or Hie?], nada, nada, nada, hiccup! Mira! hombre, dar me poco de aquadiente. Carajo [e?]!”

This oration was remarkably well received, and shortly after, the band commencing its performance, the procession was again formed, and, dividing as before moved off to dinner.

The afternoon passed pleasantly away it witnessing the performance of a gentleman who had been instituting a series of experiments to test the relative strength of various descriptions of spiritous liquors, and who becoming excited and enthusiastic thereby, walked round the Plaza and howled dismally.

Mountain Democrat, The (Placerville, California) Sep 9,  1854

Image from Phoenixiana

From The Journal of San Diego History:

DERBY DIKE SITE

Fear that the San Diego River would silt up the San Diego Bay to the extent that its value as a harbor would be lessened, caused the government to send Lt. George Horatio Derby, of the U. S Corps of Topographical Engineers, here in 1853, to deflect the river into False (now Mission) Bay.

Derby employed sixty Indian laborers in the raising of a levee from Old Town across the flats to the nearest high land to the west – about twelve hundred yards away. The dike was washed out, and the Army built another, and parts of a later one until recently could be seen a few yards north of Frontier at Midway Drive.

The dike is remembered because it brought Derby here. As “John Phoenix” he was America’s leading humorist. His delightful descriptions of San Diego life a century ago were best-selling literature before the Civil War.

And from Save Our Heritage Organization:

Derby is perhaps best remembered as one of the foremost humorists of the nineteenth century, whose “typically American” style inspired Mark Twain, Artemus Ward, and other later authors. Squibob and John Phoenix were two of his pseudonyms and in 1855 he published his best-known work, Phoenixiana.

*********

When searching  Google for a picture for this post, I ran across Phoenixiana in Google Book Search. It includes the above transcribed newspaper article.

Primeira edição, com rubrica autógrafa do autor. Trabalho de monta onde, além da contextualização histórica (ensaio inicial, ou antelóquio, com mais de 50 páginas), se publica uma relação de todos os números premiados na lotaria (e respectivos prémios), com as datas e classificações, desde 1854 até 1942. PEÇA DE COLECÇÃO.

José Ribeiro Pinto, História das Lotarias em Portugal, Lisboa: Imprensa Portugal-Brasil, [cerca de 1942]. 352 páginas. 12 x 19 cm. /// Preço: 20 euros.

EXACTLY!……….

ESCUCHANDO EL LATIDO DE LA MADRE TIERRA

Recuerdo gratamente como una amiga amante de la naturaleza me hizo tomar conciencia de cómo la madre tierra nos nutre a diario pasando, fundamentalmente, desapercibida por la mayoría de la raza humana. Fueron unos minutos para pararme a darme cuenta de que yo estaba viva porque Gea me permitía estarlo, aportándome alimentos nacidos de sus entrañas, un suelo sobre el que vivir y mantenerme erguida, por su fuerza gravitatoria, en conexión con el padre cielo y la madre tierra, que denominaban los nativos americanos.

Según un reportaje televisivo de los indígenas del amazonas, el latido de la tierra, y el movimiento de la naturaleza se puede escuchar aumentando la percepción humana con plantas medicinales que permiten entrar en un estado alterado de conciencia, sin estar drogado, algo que también consiguen los místicos mediante la meditación. Según explican quienes han tenido esta experiencia, se concibe la tierra como algo vivo, escuchándola respirar y percibiendo cada movimiento como una secuencia de imágenes tal y como se mostraba en el largometraje “Matrix”. Al igual que los hindúes, para los indígenas citados, lo que denominamos “realidad” es “maya” un sueño del alma, por lo que se deduce que la verdadera esencia de la tierra, de la vida, es algo muy diferente a lo que la mayoría de los seres humanos podemos alcanzar a percibir y a comprender.

En cualquier caso, una realidad tangible para todos es el estado de deterioro creciente del planeta azul. Dice un refrán popular que “cuando el río suena, agua lleva”. El lamento de la Madre tierra se hace cada vez más audible con un cambio climático ya hecho patente, con efectos devastadores para los seres vivos.

En los últimos años, se han disparado las alarmas sociales con reuniones medioambientales a nivel mundial. Los gobiernos de todos los continentes se han visto obligados a  responder a las cuitas de la gente haciendo ver que, al menos, se congregaban para hablar al respecto.  Se ha oído hablar mucho, por tanto, de planes medioambientales para mejorar la calidad de vida del planeta, pero no se han escuchado mensajes que se hicieran eco del ruego ya hecho en 1854 cuando el jefe indio Noah Seattle, o Sealth, pidió respeto a la tierra al presidente norteamericano Franklin Pierce, cuando despojaron a los indios de su hogar para encerrarles en una reserva.

En el Manifiesto Ambiental de Noah Seattle, el sabio jefe indio pedía como condición de que les echaran de sus tierras, que se educara a los hombres a comprender que la tierra es madre, que es sagrada, no algo que se compra, se explota y se vende. “Deben enseñarles a sus hijos que el suelo que pisan son las cenizas de nuestros abuelos. Inculquen a sus hijos que la tierra esta enriquecida con las vidas de nuestros semejantes a fin de que sepan respetarla. Enseñen a sus hijos que nosotros hemos enseñado a los nuestros que la tierra es nuestra madre. Todo lo que le ocurra a la tierra le ocurriría a los hijos de la tierra. Si los hombres escupen en el suelo, se escupen a si mismos. Esto sabemos: la tierra no pertenece al hombre; el hombre pertenece a la tierra. Todo va enlazado, como la sangre que une a una familia.

Todo va enlazado. Todo lo que le ocurra a la tierra, le ocurrirá a los hijos de la tierra. El hombre no tejió la trama de la vida; el es solo un hilo. Lo que hace con la trama se lo hace a si mismo. Ni siquiera el hombre blanco, cuyo Dios pasea y habla con el de amigo a amigo, queda exento del destino común.

Después de todo, quizás seamos hermanos. Ya veremos. Sabemos una cosa que quizás el hombre blanco descubra un día: nuestro Dios es el mismo Dios”.

Tal y como explicaba Noah Seattle, el hombre no podía creer controlar la tierra ni a su Creador “Ustedes pueden pensar ahora que Dios les pertenece lo mismo que desean que nuestras tierras les pertenezcan; pero no es así. El es el Dios de los hombres y su compasión se comparte por igual entre el piel roja y el hombre blanco. Esta tierra tiene un valor inestimable para El y si se daña se provocaría la ira del creador”.

Ya en 1854 se auguraba las terribles consecuencias que tendría la falta de respeto al planeta como algo sagrado. La extinción de animales y plantas, de seres humanos víctimas de desastres naturales provocados por la contaminación ambiental, en parte.

La clave de la recuperación del planeta, entonces, no reside en reuniones de políticos que buscan encontrar soluciones medioambientales que no perjudiquen a los beneficios de las industrias, esto es obviamente solo de cara a salir bien en la foto. El ruego de la madre tierra va dirigido a cada uno de sus hijos, que mediante la toma de conciencia de este vínculo, cuidarán de ella como invitan a hacer los tres primeros de “Los Diez Principios Nativo Americanos: “Trata a la Tierra y a todo lo que hay en ella con respeto, mantente cerca del Gran Espíritu, muestra gran respeto por tus semejantes”.

Devolviéndole los mimos que la tierra, generosamente, nos concede, quizás, algún día, sin esperarlo, podamos percibir el latido de su corazón, que ya han escuchado algunos afortunados.

MARÍA CICUÉNDEZ

www.mariacicuendez.webs.com

www.mariacicuendezluna.blogspot.com

Klarnet
Avrupa’da yaygınlık kazanmış bazı çalgılar, kısa zamanda Osmanlı’da da tanınmış ve kullanılmıştır. Klarnet de bu çalgılardan biridir. J.C. Denner ile başlayan ve 1700′lü yıllarda gelişimini tamamlayan klarnet, orkestralardaki yerini almıştır. Ülkemizde klarnetin ilk kez 1820′li yıllarda kullanıldığı bilinmektedir. Günümüzde de yaygın kullanımı olan “Boehm Sistemi” klarnet, Korfo’lu Hyacinthe Eleonore KLOSE ve L.A. Buffet tarafından oluşturulmuş olup, Klose ilk öğrencileri Paris’te bu sisteme göre yetiştirmiştir. “Boehm Sistemi” klarnet, 1854 yılında İstanbul’a getirilmiş ve Muzıka-i Hümayun’da kullanılmıştır. Muzıka-i Hümayun’da eğitmenlik yapan Guiseppe Donizetti, Avrupa”a kullanılan bazı çalgıların öğrenilmesi için, yabancı eğitmenler de getirtmişti. Bu eğitmenler arasında “glarnet” üstadı olarak bilinen ve tüysüz lakabıyla anılan Francesco da vardı. (Tüysüz lakabı yakıştırmasını, bay Zati Arca merhumun söylediği bilinmektedir.)
Klose, 1839 yılında Paris Konservatuarı’na, profesör olmuş ve 1845 yılında da “Boehm Sistemi” klarneti öğretmeye başlamıştır. Klose’nin yeni sistemde yetiştirdiği öğrencileri arasında Francesco’nun da olduğunu tahmin edilmesi zamana uygun düşmektedir. Francesco’nun Muzıka-ı Hümayun’da yetiştirdiği öğrenciler, klarnet geleneğini devam ettirmiştir. (M.Ali Bey Zati Arca’yı yetiştirdi. Veli kanık onun çırağı oldu)
Muzıka-ı Hümayun’da icra edilen klarnet, zamanla farklı alanlarda da kullanılmış ve çeşitli denemeleri yapılmıştır. 1917 yılında Harbiye Nazırı Enver Paşa’nın kurmak istediği Mehter Takımlarında, klarnet saz kadrosuna alınmıştır. Fakat Mehter’de uygulaması hemen hemen hiç olmamış ve kaldırılmıştır.
Ülkemizde klarnetin yaygın kullanılamaya başladığını gösteren bir takım izler de mevcuttur. Mesela; “Ceride-i Havadis” gazetesinin ilk sayılarından birinde şu haber yayınlanmıştır. “Tulumbacı Ermeni’nin biri Beyoğlu’nda oturur iken iki katolik dahi başkaca oturup “glarnet” çalarlarmış. Tulumbacı Ermeni yetişir, çalmayın dedikte onlar dinlemediklerinden dolayı kalkıp ikisini de bıçakla vurmuş”. Bu havadisten, klarnetin o dönemde İstanbul’da yerini aldığı anlaşılmaktadır. Ayrıca klarnet ismi bu havadiste de “glarnet” olarak geçmektedir.
Klarnet ismi, eski halk söylemi ile “glarnet” ya da “gırnata” olarak bilinmektedir. Klarnetin ülkemizde 1820′li yıllarda kullanımı gerçekleşmesine rağmen, ismi daha önceleri duyulmuştur. Şöyle ki Suriye’de bütün nefesli sazlara “kurnayta” denilmektedir.
Evliya Çelebi ise kendi zamanındaki İngiliz icadı bir kurnata borusundan bahseder. İlk harften sonra “vav” harfi koymadığı için, kelime esre – ile “kırnata (veya gırnata) da okunabiliyor. Bu bilgi, J.C. Denner’ın klarneti icadından en az yarım asır öncelere aittir. Yani “gırnata” ismi, klarnetin ülkemize girişinden önce duyulmuş ve halkımızca kullanılmıştır. (Anadolu da hala “gırnata” olarak söylenmektedir.)
Perde Sistemi
Boehm Sistemi Klarnet
1830 yılında Boehm fülütünden geliştirilmiştir. Bu sistem Korfo’lu Hyacinthe Eleonore KLOSE ve L.A. Buffet tarafından klarnete tatbik edilmiştir. Boehm Sistemi oluşturulur iken temel düşünce şuydu: perde yapısının rahat kullanımından ziyade, akustiğin oluşması önemliydi. Eski sistemin ses sorunu ve teknik alandaki yetersizliği de düşünülerek, Boehm Sistemi klarnet oluşturulmuştur. Boehm perde sistemi, klarnete tatbik edilmiş en önemli perde sistemidir. Bu sistem klarnet, saksafon, Obua’da kullanılmış ve Fagot’ta da melez olarak kullanılmıştır.
Klarnetin Türk Müziğine Girişi:
Klarnet 1900′lü yıllarda Türk müziği icrasında kullanılmıştır. Klarnetin ilk kez Türk Müziğindeki icrası ise “klarnet İbrahim Efendi” tarafından gerçekleştirildi. Klarnetin Türk Müziğinde yerini alması pek kolay olmamıştır. Bunda Türk Müziğinin tonal sistemi önemli etken idi. İbrahim Efendi Türk Müziğinin Tonal sistemini klarnette başarıyla uygulamıştır. Tanbur da icra ettiği bilinen İbrahim Efendi, klarneti kendi çabasıyla öğrenmiştir. 1925 yılında Bağdat’ta vefat ettiği bilinmektedir.
Türk müziğinde klarnet icrasının gerçekleştirildiği yıllarda, isminden bahsedilen değişik klarnet icracıları da vardır. Aynı dönemde Kemençeci Vasil’inde klarnet icra ettiği söylenmektedir. Ancak Kemençe üstadı Vasil’in, klarneti Silivri’de bulunduğu dönemlerde meyhane alemlerinde, panayırlarda, köy düğünlerinde icra ettiği rivayet edilir. Diğer bir isimde Ramazan Bey’dir. Klarnetin Türk Müziğinde yer alması çalışmaları ve gerçek anlamda kabul görmesi, İbrahim Efendi ile başlamıştır.
Türk Müziğinin klarnet ile icra edilmesinden hoşnut olmayan bazı kesimler de vardı. Tanburi Cemil Bey’inde klarnetten pek hoşnut olmadığı söylenir. Ancak İbrahim Efendi’nin klarnet icrasındaki üslubu ve klarnetten çıkardığı sesleri dinleyen Tanburi Cemil Bey’in klarnete hayran kaldığı bilinmektedir.
SOL Klarnet
Klarnet ailesinin bu üyesi, ülkemizde ve Balkanlar’da kullanılmaktadır. Sol klarnet, Türk Müziğine özgü yapısı ve ses genişliği ile mu*****izde tanınmaktadır. Alman çalgı yapımcıları tarafından üretilen sol klarnet, daha çok Türk Müziği icra eden klarnetçilerin tercihidir. Albert perde sisteminde üretilen sol klarnetin neden tercih edildiği konusunda farklı düşünceler vardır. Genel düşüncelerden biri, Albert perde sistemi klarnetin farklı bir sistem olan Boehm klarnet sistemine göre daha az pozisyon içermesidir. Albert perde sistemine sahip olan klarnetin özellikle Türk Müziği icra ederken komaların seslendirilmesinde esneklik ve kolaylık sağladığı düşünülmektedir.
Sol klarnet kullanımı daha çok Türk Müziğinde yaygındır. Bu nedenle Avrupa’nın birçok yerinde “Turkish Klarnet” adıyla anılmakta ve tanınmaktadır. Sol klarnet kullanımının tarihsel olarak ilk kez Balkanlarda mı yoksa Türkiye’de mi gerçekleştiği bilinmemektedir.
Sol klarnetin hangi istek doğrultusunda üretildiği ve ilk defa yapımını gerçekleştiren firmanın hangisi olduğu konusunda da kesin bir bilgi yoktur. Klarnette Türk Müziği uygulaması geleneksel Türk Müziği çalgılarıyla kıyaslanacak olursa; biraz daha güçtür. Çünkü klarnetin perde yapısı, Türk Müziği icrasında kullanılan geleneksel çalgılardan farklıdır. Örneğin; Tanbur ya da kanun çalgıları, Türk Müziğini rahatlıkla seslendirebilecek perde yapısına sahiptir. Yani tonal sistemimiz içinde yer alan seslerin mevcut perdelerinin olması bu çalgılarda seslendirmeyi kolaylaştırmaktadır.
Bu perde yapısından farklı olan klarnette Türk Müziği seslendirilirken en önemli etken icracının duyumudur. Türk müziği icra eden klarnetçiler genellikle, dudak faktörünü (gevşetip – sıkma) kullanarak komaları seslendirmektedir.
Klarnetin Türk Müziği icrasındaki üslubu ve kullanımının öğrenilmesi, Türk Müziğinde yer almaya başladığı yıllardan günümüze kadar olan süreçte genellikle aktarım şeklinde devam etmiştir. Yani kuşaktan kuşağa dinleyerek ya da taklit etme yöntemiyle öğrenilen sol klarnetin Türk Müziği seslendirmelerinin öğrenilmesine ilişkin metodu mevcut değildir. Albert (Auler) Sistem Klarnet
Albert Sistem klarnet, 1800′lü yılların başında Ivan Müller tarafından oluşturulmuştur. Müller’den sonra pek çok çalgı yapımcısı tarafından geliştirilmiştir. Albert perde sisteminin, Boehm sisteminden önce yaygın bir kullanımı vardı. Albert sistemi klarnet, daha çok Almanya, Türkiye ve Balkanlar’da tercih edilen bir sistemdir.
Klarnetin Türk Müziğinde Yeri ve Önemi:
Klarnet, Türk Müziği seslendirmesinde etkin ve renkli bir çalgı olarak 1900′lü yıllardan günümüze değin icra edilmektedir. Türk sanat müziği icrasında özellikle; Köçekler, Sirtolar, Oyun Havaları ve Fasıllarda önemli bir yere sahip olduğu gibi farklı bir yorum sağladığı gerçektir. Aynı zamanda halk müziği seslendirmesinde de yer almış olup, Anadolu’nun bazı kesimlerinde vazgeçilmez bir çalgı olarak kullanılmaktadır.
Klarnetin folklordaki kullanımı zamanla halk arasında da sevilmiş ve ülkemizin pek çok yöresinde halen yaygın kullanılan bir çalgı olma özelliğine sahiptir. Bazı yörelerin Türkü ve Oyunlarının seslendirilmesinde klarnet kullanımı önemlidir. Özellikle; Doğu, Güneydoğu, Trakya, Ege ve Teke yöremizde klarnet kullanımı yaygındır.
Klarnet ile folklorik ezgilerin seslendirilmesi yine Balkanlar’daki zurna icracıları tarafından denenmiştir. Ülkemizde klarnetten önce yaygın bir kullanıma sahip olan zurna’nın klarnetin Türk Müziğine girmesiyle geri planda kaldığı söylenebilir.
Klarnetin seslendirilmesiyle tanınmış ezgilerde klarnet yerine zurna kullanılması ya da zurnanın yer alması gerekli ezgilerde klarnetin kullanılması uygun değildir. Klarnetin mükemmel yapısı, farklı tarzlarda da kullanımını da beraberinde getirmiştir. Örneğin; Bando müziğinde, caz müziğinde, çigan müziğinde, folk müziğinde, vb.
kaynak

Zurna – Zurna Nedir – Zurna Hakkında
Üflemeli bir Türk Halk çalgısıdır. Sesinin gürlüğü nedeniyle daha çok açık alanlarda; köy düğünlerinde, asker uğurlamada, spor faaliyetlerinde, halk oyunlarında ve benzeri törenlerde çalınmıştır. Osmanlı döneminde mehter takımının birincil melodi çalgısı olmuştur. Orta oyununda da kullanıldığı bilinmektedir. Daha çok davul eşlikli çalınmaktadır. Entenasyonun sağlanmasındaki güçlük ve ses hacminin çokluğu nedeniyle çalgı topluluklarında kullanılmaktadır. Ancak son yıllarda bazı halk müziği çalgı topluluklarında kullanıldığı görülmektedir.

Klarnet ve zurnayı nerden temin edebilirim

Türk müzik aletleri konusunda 2003 yılından beri ebay üzerinden satışlarını sürdüren ve yeni bir websitesi açan Anatolia-Store.com adresinden alabilirsiniz.

Klarnet

Zurna

Image from http://etc.usf.edu

From the Knickerbocker.
Song of Labor: The Miner.
BY J. SWETT.

The eastern sky is blushing red,
The distant hill-top glowing;
The brook is murmuring in its bed,
In idle frolics flowing;
‘Tis time the pickaxe and the spade
And iron “tom” were ringing;
And with ourselves, the mountain stream
A song of labor singing.

The mountain air is cool and fresh;
Unclouded skies been o’er us;
Broad placers, rich in hidden gold,
Lie temptingly before us
Then lightly ply the pick and spade
With sinews strong and lusty;
A golden “pile” is quickly made,
Wherever claims are “dusty.”

We ask no magic Midas’ wand,
Nor wizard-rod divining;
The pickaxe, spade and brawny hand
Are sorcerers in mining;
We toil for hard and yellow gold,
No bogus bank notes taking;
The bank, we trust, though growing old,
Will better pay by breaking.

There is no manlier life than ours,
A life amid the mountains,
Where from the hillsides, rich in gold,
Are willing sparkling fountains:
A mighty army of the hills,
Like some strong giant labors
To gather spoil by earnest toil,
And not by robbing neighbors!

When labor closes with the day,
To simple fare returning,
We gather in a merry group
Around the camp-fires burning;
The mountains sod our couch at night,
The stars shine bright above us;
We think of home, and fall asleep
To dream of those who love us.

Mountain Democrat, The (Placerville, California) May 13, 1854

A LEGAL PUZZLE.

A member of the bars says that some time ago, a rough customer, or rather client, came into his office and began to state his case rather abruptly.

“Sir, I come to you for advice. I’m a husband-in-law!”

“A what?” spoke up the learned counsel.

“Husband-in-law, Sir.”

“I have never seen that defined among domestic relations.”

“Don’t know what a husband-in-law is? Sir, you’re no lawyer! You’re an ignoramus! I am a husband in law, but not in fact. Sir, my wife’s run off, Sir!”

Republican Compiler (Gettysburg, Pennsylvania) Mar 6, 1854

Amateur Photographer published today a summary of the BBC Radio 4 Law in Action programme in which reporter Clive Coleman interviews solicitor Rupert Grey of media specialist law firm Swan Turton about the increasing number of incidents pitching police officers against amateur and professional photographers.

Follow the link below for the full article.  I found this incredably interesting – be aware of not only your rights but the jurisdiction of the law when you take your camera out with you!

1854, the blog of the British Journal of Photography.