Dec. 1st:

In 1917, the Rev. Edward Flanagan founded Boys Town in Omaha, Neb.

In 1953, the New York Stock Exchange announced for the first time in history investors could buy stocks on the installment plan.

In 1958, fire swept through the Chicago school of Our Lady of the Angels, killing 93 children and three nuns.

New Castle News (New Castle, Pennsylvania) Dec 1, 1967

Dec 3rd:

In 1818, Illinois entered the Union as the 21st state.

In 1833, Oberlin College, the first truly co-educational college in the United States, opened it doors.

In 1929, the Ford Motor Company raised daily wages from $6.00 to $7.00 despite collapse of the stock market.

In 1948, the nation learned that microfilm of secret U.S. documents had been found in a hollow pumpkin on the farm of Whitaker Chambers.

New Castle News (New Castle, Pennsylvania) Dec 3, 1962

Image from www.sonofthesouth.net

Dec 4th:

In 1783, George Washington said goodbye to his troops at New York shortly before he resigned his commission as commander-in-chief of the Continental Army.

In 1918, President Woodrow Wilson sailed for France to attend the peace conference at Versailles.

In 1942, President Roosevelt ordered the liquidation of the Works Progress Administration, created in 1935 to provide work for the unemployed.

In 1946, the United Mine Workers union was fined $3.5 million and its leader, John L. Lewis $10,000 for refusing to call off a 17-day strike.

New Castle News (New Castle, Pennsylvania) Dec 4, 1963

Image from http://depts.washington.edu

Dec. 5th:

In 1776, the first scholastic fraternity in America, Phi Beta Kappa, was organized at the College of William and Mary.

In 1933, prohibition was abolished with the 21st amendment.

New Castle News (New Castle, Pennsylvania) Dec 5, 1962

Image from www.cs.cornell.edu

Dec 6th:

In 1859, John Brown was hanged in the public square of Charlestown, Va., for his raid on Harper’s Ferry. On the way to the gallows, he said of the countryside, “This is a beautiful country!”

Tyrone Daily Herald (Tyrone, Pennsylvania) Dec 6, 1976

Livraria PORTO DAS LETRAS: acesse www.estantevirtual.com.br/acervo/livrariaportodasletras

    Dedico este “post” à minha amiga Maria Valéria Rezende, pelas nossas conversas sobre Marx

“O resultado geral a que cheguei e que, uma vez obtido, serviu-me de fio condutor aos meus estudos, pode ser formulado em poucas palavras: na produção social da própria vida, os homens contraem relações determinadas, necessárias e independentes de sua vontade, relações de produção estas que correspondem a uma etapa determinada de desenvolvimento das suas forças produtivas materiais. A totalidade dessas relações de produção forma a estrutura econômica da sociedade, a base real sobre a qual se levanta uma superestrutura jurídica e política, e à qual correspondem formas sociais determinadas de consciênia. O modo de produção da vida material condiciona o processo em geral da vida social, político e espiritual. Não é a consciência dos homens que determina o seu ser, mas, ao contrário, é o seu ser social que determina sua consciência. Em uma certa etapa de seu desenvolvimento, as forças produtivas materiais da sociedade entram em contradição com as relações de produção existentes ou, o que nada mais é do que a sua expressão jurídica, com as relações de propriedade dentro das quais aquelas até então se tinham movido. De formas de desenvolvimento das forças produtivas essas relações se transformam em seus grilhões. Sõbrevém então uma época de revolução social…”

      Em 1859, Karl Marx conseguiu publicar alguns capítulos mais ou menos em estado legível das suas primeiras investigações sobre o capital, que ele começara a esboçar dois anos antes: Contribuição para a crítica da economia política (cuja tradução pode ser encontrada no volume dedicado a ele em “Os Pensadores”, organizado por José Arthur Gianotti, responsável também pela tradução, com a colaboraçãode Edgard Malagodi). Como acontecia muito comumente em Marx, quando ele publicou, já estava “alhures”, o texto já se tornara algo superado (no sentido pessoal, claro), e ele estava pronto para se dedicar ao Capital.

     O trecho que transcrevi é do prefácio que escreveu, sintetizando sua trajetória até os limites da grande obra da sua vida (cujo primeiro volume só apareceu em 1867, como desenvolvimento extremo das idéias da Contribuição).

      Esse texto de Marx é da maior importãncia: temos a base das suas principais idéias sobre o capitalismo e além disso, ele estava no centro do Império. Como narra o doutor Watson, voltando do Afeganistão, muito doente e combalido: “… senti-me naturalmente atraído por Londres, essa grande cloaca para a qual todos os vagabundos e ociosos do Império são irresistivelmente drenados.” ( UM ESTUDO EM VERMELHO). Marx, o homem do “tudo que é sólido desmancha no ar”, esperando que as contradições do capitalismo, tal como as diagnotiscava no seu centro, a capital-cloaca do império Britânico. Se pensarmos que, no mesmo ano Darwin publicou A origem das espécies temos uma espécie de ano-chave, cabalístico. E foi justamente em 1859 que nasceu Arthur Conan Doyle.

    Ao contrário de Agatha Christie, o criador de Sherlock Holmes não foi generoso na quantidade de histórias do seu herói (que foi um peso na sua vida e ele estava sempre disposto a matá-lo): seis coletâneas de contos e quatro romances; porém, a quantidade de material que um dos mais famosos personagens da cultura ocidental (e certamente o mais conhecido detetive), ao lado de Ulisses, Quixote, Hamlet e poucos mais, gerou é  incontável.

       A coleção Sherlock Holmes- Edição Definitiva- Comentada e Ilustrada, que agora chega ao sexto volume, pela Zahar, ajuda a compreender o mito Holmes, que ultrapassou o seu criador e os textos originais: nela, o gênio da dedução da Baker Street 221-B e seu parceiro Watson são tomados como seres reais, e todo o aparato de notas e informações é baseado nessa premissa lúdica e muito atraente para quem vive da bênção da leitura segundo Harold Bloom: “mais vida em tempo ilimitado”.

     Foi com os filmes estrelados pelo magnífico Jeremy Brett (ver foto acima; onde vemos que na sua composição de Holmes ele deixou qualquer clichê para trás e deu-lhe um toque “Hannibal Lecter”;  outro talentoso Holmes moderno foi James D´Arcy, porém logo o substituíram por Rupert Everett que deu um show de canastrice), numa série de televisão memorável, e também devido a essa coleção que fiz as pazes com Sherlock Holmes. Quando era garoto, tive a maior decepção com As aventuras de Sherlock Holmes (como explico na resenha abaixo). Mais tarde, lendo os romances, considerei Doyle um escritor medíocre, muito inferior à criadora de Poirot e Miss Marple. No cômputo geral, seu personagem valia mais como paradigma incessantemente reinventado.

      O sexto volume proporciona a oportunidade de reler justamente o “nascimento” de Holmes & Watson, UM ESTUDO EM VERMELHO  (1887), e constato que minha paixão pelo tipo de mistério arquitetado por Agatha Christie atrapalhou na avaliação dos talentos de Doyle. É certo que a história é fraca, o mistério incolor, as deduções cabotinas e nada convincentes. Holmes informa aos policiais da Scotland Yard, após a descoberta de um corpo numa casa deserta: “… o assassino foi um homem. Ele tinha mais de um metro e oitenta de altura, estava na flor da idade, usava botinas grosseiras de bico quadrado e fumava um charuto Trichinopolo. Veio para cá com sua vítima num fiacre de quatro rodas, puxado por um cavalo com três ferraduras velhas e uma nova na parte dianteira direita.  Com toda probabilidade, o assassino tinha um rosto avermelhado e unhas notavelmente compridas na mão direita. Estas são apenas algumas indicações, mas podem ajudá-los.” A não ser para impressionar o leitor, em que essas informações minuciosas, mas realmente inúteis, poderiam ajudar a polícia? Esse lado CSI oitocentista de Sherlock Holmes permanece o aspecto que mais me desaponta e irrita.

     Por outro lado, como é talentosa, colorida e bem-humorada a narração do Dr. Watson! Como resistiu ao tempo! Vemos de forma sintética o primeiro encontro dos dois, como começam a dividir os aposentos na Baker Street, as diferenças de temperamento, a fixação dos hábitos e manias do detetive, sua gangue de menores de rua, que se espalham por uma Londres-Babel. Há, ademais, todo o flash back ambientado em Utah, entre os mórmons, que explica o porquê dos assassinatos cometidos pelo vingativo Jefferson Hope (eu não dava grande valor a essa parte, porém agora a acho excelente e cheia de suspense). Levando isso em conta, até as vaidades de Holmes, ciosamente contabilizadas pelo seu parceiro (ou “discípulo”), que importância tem se os crimes (dois americanos são assassinados) são pouco interessantes e se os métodos para desvendá-los pareçam truques? São truques de um bom prestidigitador literário, é preciso que se faça a devida justiça a esse autor que foi um dos responsáveis por manter a era vitoriana como um fetiche absoluto na imaginação popular e na indústria cultural.

     Antípoda a Marx,  Holmes é o homem da ordem, da manutenção da lógica do capitalismo: “O fio vermelho do assassinato corre através da meada incolor da vida, e nosso dever é desemaranhá-lo, isolá-lo, e expor cada centímetro dele.”

     Temos, também, na fixação do Cânone Sherloquiano, as deliciosas notas em que, além das muitas informações da época, fanáticos pelo detetive analisam exaustivamente cada momento do livro, propondo interpretações e soluções para os desacertos e contradições (pois eles abundam, e os fanáticos pela obra são os primeiros a apontá-los), que são quase  um segundo livro para se ler.

_____________

 (resenha sobre os dois primeiros volumes da coleção da Zahar, publicada em “A Tribuna”, em 05 de agosto de 2006)

  Após a “Obra Completa” de Arthur Conan Doyle (1859-1930) envolvendo Sherlock Holmes, em três compactos volumes, pela Ediouro (nota de 2009: a editora Agir fundiu os três volumes num só), a Jorge Zahar lança agora uma iniciativa bem mais ousada: a tradução dos cinco volumes de uma enciclopédia sherloquiana, sob a responsabilidade de Leslie S. Klinger: Sherlock Holmes- Edição Definitiva – Comentada e Ilustrada. Por enquanto, há dois volumes no mercado e eles são uma verdadeira delícia para o amante da ficção, ainda que não exatamente pela qualidade da ficção de Conan Doyle.

    Pois, ao reler –no primeiro volume—As Aventuras de Sherlock Holmes (1892), senti a mesma e frustrante decepção que tive aos 12 anos diante da mesma coletânea inaugural de casos do mais cultuado detetive do mundo: histórias medíocres, mistérios pífios, demonstrações ocas da pretensa acuidade de Holmes, embora –então, como agora— o dr. Watson escapasse milagrosamente ileso do desastre. Isso sempre determinou uma antipatia invencível pelo personagem até que ele foi admiravelmente encarnado por Jeremy Brett (secundado por um igualmente mais-que-perfeito Edward Hardwicke como Watson). A magistral caracterização de Brett (similar à perfeição com que David Suchet encarnou Poirot) operou uma necessidade de reavaliar o fascínio e o carisma de uma das personagens fictícias mais célebres, imitadas, pastichadas, verdadeiro ícone cultural.

    E a essa expectativa a edição de Klinger atende fartamente: vastamente documentada, com anotações à margem do texto (é preciso que se faça justiça ao trabalho editorial, de primeira qualidade), ela se fundamenta num pressuposto fascinante: a crença na existência efetiva de Holmes & Watson, crença compartilhada há mais de um século por muita gente.

    No caso de Klinger, pouco importa se essa crença é simulada, produto de uma brincadeira intelectual, um auto-ilusionismo. O que importa é que ela funciona e faz da sua coleção um empreendimento importantíssimo para a literatura e a ficção, num momento em que a obsessão por histórias baseadas em fatos reais, reality shows e outras fórmulas acabam encenando pelo mundo afora uma espécie de morte da imaginação. Klinger vem reinstaurar o prazer de descobrir o “amigo imaginário”, aquele que nos dá acesso ao nosso próprio código pessoal. E o leitor de 40 anos, mesmo não se convencendo muito com relação a Arthur Conan Doyle, lembra-se de outras portas de acesso a esse mundo: Júlio Verne, Mark Twain, Agatha Christie, Robert Louis Stevenson.

    Pena que as aventuras de Sherlock Holmes ficam a dever, mesmo com o poder de persuasão do genial Jeremy Brett ou com o aparato de Leslie S. Klinger: por exemplo, na famosa e paradigmática Um escândalo na Boêmia, há uma ridícula aparição do cliente (o rei da Boêmia), que faz o leitor cair na gargalhada, não há mistério algum e ainda Holmes é derrotado, depois de encenar uma tola farsa; em A liga dos Cabeças Vermelhas há até um certo clima na narrativa do cliente, mas todas as ações de Holmes para solucionar o problema tiram o charme do conto, que fica como um protótipo distante dos seriados televisivos (Holmes seria um CSI hoje em dia); e, só para dar mais um exemplo, que raio de mistério seria Um Caso de Identidade?: no próprio ato de se contar o problema, qualquer leitor percebe a solução.

    Mesmo assim, e que se perdoe o paradoxo, vale a pena mergulhar nos volumes de Sherlock Holmes- Edição Definitiva, um presente para a memória afetiva de quem norteou sua formação pela leitura de livros.

____________________________________________________

serviço: Sherlock Holmes- Edição Definitiva- Comentada e Ilustrada. Organizador: Leslie S. Klinger. Primeiro volume: As Aventuras de Sherlock Holmes.495 págs. Segundo volume: As Memórias de Sherlock Holmes (1893). 427 págs. Tradução de  Maria Luiza X. de A. Borges. Editora Jorge Zahar.

This is the END

It sounds scary but it might as well be true.

Apparently, in 1859 the solar flares had caused the breakdown of the telegraph system all round the world. Many telegraph offices had even caught fire. Some people think that the sun has been lying dormant for quite some time and it might be the lull before the storm. These people expect some major solar flares in 2012 which would destroy all our satellite communication systems.

Our very own Aaj Tak and India TV have been on an overdrive showing features about how the world would end in 2012. These guys have extrapolated the effects of the solar flare to the extent that they expect these flares to cause all the water on the earth to evaporate and all living organism to perish.

Anyway, the point of this blog is not to argue the validity of any of these claims or question the sensational journalism prevalent in India and the world. Instead I would want you to imagine a scenario where it has been proved beyond all doubt that the world is going to end in 2012. Majority of the world population believes this. Just like we have been made to believe that the global warming is for real, let us suppose that we have also been made to believe that the world would end in 2012.

What are the changes that you might expect to see in this doom-destined scenario?

• Rahul Gandhi would stop making trips to India’s interiors. There is no point in spending nights in the huts of poor people, when you know that the world would end in 2012 and the long –term program of becoming the prime minister of India would hold no meaning. In fact, Sonia Gandhi might even ask Manmohan Singh to step down and give his place to Rahul immediately. And Manmohan would do the needful, without doubt.
• Most likely the war raged by the US of A against Iraq and Afghanistan would end. With only, two years to go it would make more sense to use their own oil reserves rather than looking to control those in the middle-East.
• All the professionals in the field of climate change would be instantly unemployed. Who would care about preserving Mother Nature in such a scenario? Use all the resources recklessly, without caring for not so happening future generations.
• Vijay Mallya would become the king of India. With so less time on our hand why not spend it with the king of good times. Daaru ki nadiya bahengi. ITC would also perform well. I don’t think people will care about the big cancer sticker on their cigarette packs. So, better start buying share of these companies now.
• If you remember the group discussions during the placement season, you might recall silent, invisible and docile guys participating in the GDs with full vigour. You would have wondered where these guys were during the previous four years at the campus. People get hyper competitive when faced with a do-or-die situation. The dudes roaming around the North Campus of the DU might find unprecedented competition from these nerds.

I am sure the changes would be much more complex than my simplistic cases above. We all face hardships in the anticipation of a better future. With no future to look forward to, each person would be on his own. As  for me, I would like to be in my village with my family on the D-day.

For people who don’t watch India TV,

• World ends in 2012 due to solar storms
• 2012 phenomenon
• The world will end in 2012, say experts
• End of world theories
• 2012 Official Countdown

Oulun Viikko-Sanomia N:o 41. Lauantaina 15 päiv. Loka-kuuta 1839.

Oulun Viikko-Sanomia N:o 41. Lauantaina 15 päiv. Loka-kuuta 1839.

Huomenna saarnaavat Oulun kirkossa: Suomal. ja ruots. puolipäiväsaarnan v. Past. Ingman. Ehtoo-saarnan v. Past, Bäekvall. Linnassa: v. Past. Ingman.

Kertomisia vankihuoneesta. (Lisää viime lehteen. ).

Tytymätöinnä kääntyi tämä vanki pois minusta, ja nyt tuli eteeni vanha harmaapää ukko. Kyllä ajatuttikin tätä katsoessa ja mieli teki kysymään mitenkä tämä harmaapää oli joutunut tämällaiseen seuraan.

Vanhuus ja hopiotukka vaikuttaa kaikissa tiloissa jotakuta kunnioitusta, ja tälläkin ukolla oli hänen armonsa vankien seassa. Harmauneita hiuksia katsotaan aina, eikä ajatella rikoksia, joita se vanha on tehnyt. Tämän koko luotokin näytti aivan nerolliselta.

Kuitenkin näytti hänen katsantonsa viekkaalla, sillä hänen silmänsä pyörivät varsinkin syrjään katsomaan, kun vaan ei joku häntä puhutellut. Niin näytti hänen olennossaan oleman viekkautta ja ulkokullaisuutta. Oli nyt minulla tekemistä sellaisen vanhan ketun kanssa, joka oli konnain seassa rikostensa tähden tullut heidän suurimpaan armoonsa, ja tässä oli siis päämies siinä rikkojani joukossa, jonka jäsenet olivat vankija kuritushuonetten asujina.

Tämän koko elämä oli täynnä rikoksia, varkauksia ja kaikkea vääryyttä. Poikasena kymmenvuotiasna alkoi hän jo ihmisten Inkkarista varastella. Nuorukaisena ja miehenä, oli hän mainio varas, joka murti itsensä lukkoinki taakse, ja nyt vanhana oli maan mainio varastetun kalun tallettaja.

Kaikissa tienoilla tapahtuneissa suurimmissa rikoksissa ja niitten tutkimisissa oli hänen nimensä mainittavana niin kuin osallisena olema niissä, ja enemmän kuin kaksi kolmatta osaa oli hän elämästänsä asunut vankina. Tämä vanha kumma oli sekä konnuuden armonsa että esimerkkinsä suhteen pahana esimerkkinä ja opettajana muilla, sillä joka paikassa, mihin hän tuli, oli hän aina nuoremmilla neuvonautajana varkauteen ja konnuuteen, varastettua kalua kätkemään, valehtelemaan, väärin todistamaan ja karkuun pääsemään.

Varsinkin sellaisia veijaria on tarpeellinen pitää itsekseen yksinäisessä huoneessa, etteivät pääse vasta tulleita opettamaan ja pahemmiksi saastuttamaan, sillä ne ovat juurikuin tarttuva tauti ja ruttovankihuoneissa. Moni vastatullut, joka katuu rikostaan ja haluaa parantua, sellaisten > seuraan joutuneena aivan pian paatuu ja tulee täydelliseksi pahantekijäksi. Niin se on tavallisesti meidänkin vankihuoneissamme, joissa kaikki pahantekijät saavat olla yhdessä.

Moni tuomari on’ «nähnyt vasta kiinniotetun pahantekijän vilpittömän katumisen; mutta kun sama Pahantekijäon saanut jonkun ajan olla vankihuoneessa, on hän toisellainen kuin ennen oikeuden eteen tultuaan, sillä vankihuoneessa on ollut hänellä monta neuvojaa. Kaikki mitä hän on ennen tunnustanut, kieltää hän nyt ja on olemanaan kokonaan viatoin. Vankihuoneemme omat nykyisessä tilassaan enemmän pahuuden kouluja kuin parannus-paikkoja;muuta hyötyä ei niistä täällä ole kuin se, että pahantekijät pysyvät kiivi, mutta eivät he siellä ollessaan parane, vaan pahenemat.

Tämän harmaapää-ukon poikakin oli vankihuoneessa, ja hänkin näytti jo kauvas menneen pahuudessa. Niin eivät tule ainoastaan yksityiset ihmiset vankihuoneisiin, maan sinne tulee sukukunnittain, sillä lapset oppimat pahoiksi vanhemmista ja käymät samaa tietä kuin hekin. Miehenpuoliset vangit olin katsellut; menin siis vaimonpuolisten tykö mahdin kanssa.

Ensin pisti silmääni nuori kaunis, punaposkinen neito. Hän häpesi oloansa vankihuoneessa ja peitti silmänsä. Mitä on tuo kahdeksantoista vuotias jo ennättänyt tehdä, että on joutunut vankihnoneeseen? Kohta sain kuulla hänen rikoksensa.

Hän oli ollut kihlattuna erään puuseppäkisällin kanssa. Mutta yrkäiuies oli ruennut pitämään yhteyttä toisen kanssa, josta tämä uskollinen morsian raukka oli niin kauhtunut, että oli akkunasta lähättänyt simumeuemäu yrkämieheusä silmille mihlrilli-öljyä, joka oli polttanut tältä kokonaan yhden silmän ja tehnyt muutakin suurta vahinkoa. Monivuotinen knritus-huoneen rangaistus odotti häntä tästä rikoksesta, ja koko hänen elämänsä kunnia sai tästä pilaa.

Siinä likellä seisoi useita katujuoksija-vaimoja, jotka nanroivat ja irvistelivät tälle tyttöraukalle, joka itki ja murehti surkeuttansa. Nämä olivat hä> myttöliiiä ihmisiä, jotka kokivat jo tekeillä tutuiksi mieheupuoleisten luankienkin kanssa, toivossa pois päästyään saada elää yhdessä heidän kanssa. Ei vaimoihmisten luonto näytä vankeudessakaan muuttuvan, vaikka siellä on kaikki yhteys vaimonpuolisten ja miehenpuolisten välillä kovasti kielletty.

Se on kuitenkin kummallista, millä uskollisuudella sellaiset vaimonpnolet usein pysyvät kiini niissä, joihin ovat rakastuneet. Ne hoitavat heitä sairaudessa, kulkevat heidän tykönänsä vankeudessa, menevät vaaroihinkin heitä suojellessaan ja käyttävät kaikkia välikappaleita heitä saadakseen pois vankeudesta. Kaikissa tiloissa on siis sydämellä ja sen tunteilla liikkeensä ja vaikutuksensa.

Ei se ole kuuimaa nlkomailla nähdä aivan kauniisti puettuja vaimonpuolia, jotka luulisi olevan isoihin säätyihin kuulumia rouvia eli mamselliä, tulevan kauppapuoteihin ja katselevan kaikellaisia kaluja, mutta ei niistä se ole omantunnon asia, jos salaa pistelevät silkkinauhoja, lankoja eli muita pieniä kaluja Inkkariinsa ja pitävät ne ominaan. Niillä luulisi olevan kokonaan varkaan luonnon, ehkä viettelevä tila saattaa heidät varkaaksi. (Jatket. ).

Toimelan Glias. (Lisää 38 n-roon. ).

ååååå Kovin se tulisi pitkäksi kertoa kaikkia mitä missäkin paikassa näkee; me emme tällä tavalln pääsisi pitkiin aikoihin Pois matkalta. Wiimeksi mainitulta saarelta lähdimme taas purjehtimaan Kiinaan päin; mutta välillä oli vielä paljo saaria, joilla muutamilla sivu sulkeissamme kämimme.

Karoliinan saaret jäivät meiltä vasemmalle kädelle ja tulimme Marianan eli Nyömärisaarten etelänpuoleiseen päähän, Guam nimisen saaren kohdalle. Me laskimme Umata nimiseen lahteen, ja kohta tuli saarelta vene meitä kohti; siinä oli muuan saaren virkamiehiä, joka kyseli mistä laiva oli, mitä siinä oli ja mihinkä se meni. Saari kuulun Spanian alle.

Umatan Haminan rannalla oli entisiä sotavarustuksia, ja niissä oli vielä vanhoja kanuunia. Maalle noustua on saaren kirkko edessä; se on huonon näkönen. Etemmä mentyä tulee pieni oja, sen yli on rakennettu silta ja toisella puolella tätä on saaren kumernöörin huone. Wielä eteenpäin mentyä tullaan Umatan kylään, joka oli rakennettu kukkulain ja meren välille matalalle maalle. Paikka on erinomattain kaunis; mutta majat ovat melkein kelvottoman näkösiä.

Monellaisia hedelmä-puita on huonetten ympärillä ja eteläpuolella on bamburytiä, jotka kasvavat aina pitemmäksi viittätoista kyynärää. Siitä meni tie saaren pääpaikkaan Aganaan. Tänne oli aina 2 Suomen peninkulmaa matkaa, siksi ei minulla tullut siellä käyntiä.

Ihmiset, varsinkin vaimonpuolet, olivat tällä saarella erinomattain rumia. Ne kuuluvat Malajin-ihmisrotuun, ehkä ovat sekamieet etelämeren saarelaisten kanssa. Nenä on näillä kokouaau litussa, silmät ovat pikkuiset, poskipäät seisovat korkialla ja suu on hyvin suuri, joka vielä tulee siitä ilkeämmäksi että he Purevat jo, takin kasvun juurta, josta hampaat tulevat tuinman muotiksi ja huulet veripunaisiksi.

Waatteina ei ole muuta kuin rantunen hame ja lyhy röijy päällä. Iho on punasen eli keltasen ruskia. Miehet olivat kuitenkin paremman näköisiä; niillä oli vaatteina paita, hajanaiset honsut jalassa ja olki-hattu päässä. Koko saarella oli väkeä noin 7 tuhatta henkeä, kaikki paavin ns, kolaisia kristityltä. Asukkaat elivät ennen saaneet pitää kauppaa, joka oli ainoastaan hallituksen kasissä, ja kuvernöörit olivat suurimmat kauppamiehet; mutta nyt on kauppa täälläkin vapaa.

Metsä oli täälläkin tihiä, niin ettemme voineet metsästäessämme ampua monta lintua, ja jos joukun ampuiki, katosi se tihiään metsikköön, niin ettei sitä löytänyt. Minä ammuin nahkasiiven eli lepakon, joka oli siipien nenätse mitaten kyynärää leviä; mutta sekin jäi sinne. Metsäkauriita oli myös saarella, vaikka emme niitä saaneet. Ilma on täällä niin lammin että jo vnorokaudessa mätänee ammuttu lintu eli eläin niin pahaksi, ettei sitä enää saateta syödä.

Saarella ei ollut muita teitä kuin yksi oikia Aganaan fulleiua ja läksi polkua; jos ei aita kule, niin on aivan vaikea päästä metsässä mitenkään eteenpäin.

Me lähdimme pian tästä satamasta eteenpäi, ja emme viipyneet faavan ennenkuin tulimme Kiilian mereen. Kuten lienette kuulleet kutsuvat kiinalaiset valtakuntaansa “taivaanvaltakunnaksi. ” Likettyämme Kiinanmerta ja tultuamme siihen, alkoivat mustat pilvet kohota ja tuulet tulla, jotka tekivät meren soivaksi aaNokafsi ja kämxvät hy vln laivan päälle.

Silloitn ei ollut merimiehillä helppo. Onneksi oli tuuli kuitenki pian myötäinen, joka vei meitä koivaa vanhtia eteenpäin.

Laiva laski Kantonin kaupunkia kohti. Likemmä tultua keräysi kalastajia veneineen ja aluksineen niin paljo ympärillemme, että piti yhden olla vahdissa, ettei laiva niitten päälle olisi mennyt.

Muutamasta aluksesta hillittiin, eikö luotsia tarvittaisi. Ja kun pysähyttiin, tuli vene laivan viereen ja kolme miestä nousi siitä laivaan. Kun emme ymmärtäneet kiinalaisten kieltä ja kysymys oli luotsin palkasta, otti yksi mies raha-kukkaronsa ja latoi takille 50 pientä kuparirirahaa, viittoen sillä vaatimansa 50 piasteria palkakseen. Tämä näytti kokonaan hävyttömältä vaatimiselta. Mutta mies ei helpottanut amoas’ taan puolta, vaan laski palkkansa viimein kymmeneen piasteriin.

Kylläpä on tääNäkin veijaria jos iiallaki, ajattelin Kiinalaisista. Kaksi fumppalia palasi vat veneesensä ja kolmas vei meitä Honkongiin saarelle ftäi, joka on Kantonin edustalla. Merellä paistoi kyllä aurinko, mutta koko maa oli sumun sisässä, ettemme nähneet väylän suuita, josta Honkongiin päästiin. Luotsia ei myös oikein ymmärretty.

Wiimein viittoi hän meille saaret Waglan ja Tamtu; siitä osasimme fulku-väylälle ja laskiinuie korkiain kivikallioin välitse Honkongin satamaan. Täällä oli paljo kauppalaivoja jokaisesta maanpaikasta niitten sekaali pysähdyittiin mekin saamaan satamasta luotsia, joka veisi meitä eteenpäin Chon Kiandin eli Kantonin virran suulle ja sitä ylöspäin Whampoaan, joka on Kantonin satamakaupunki.

Tähän pysähdyttyä keräysi mahdotoin joukko veueitä lanvan yinpärille tuoden kaikellaista ruokahalua, varsinkin v ia kaljaksi, ja yhtäkkiä olivat virkeät markkmat laivan takilla. Ruoka, kalu oli kyllä helppoa. Siltkihimvia, kiiltäväksi maalatulta arkkuja, vaatteita, kenkiä, posliinia elehivalitin luusta tehtyjä kaluja ymiä ta pakottiivat he väkeä ostamaan. Kauppa oli virkiä, kuu lanvan väki ei vielä euueu olleet nähneet näitä kaikkia, ostovat he niitä hymi. Mutta yhtäkkiä Pysählyi kauppa, kun luutsi tuli ja lähettiin Kantoniin. (Jatketaan. ).

(lähetetty. ) Sanainen kielitutkinnon uutisista Suomen lulkis-Sanomissa.

Kirjeen! Toimelalle näkyy Helsingissä aimottuun sattuneen käteen koska lulkis-Sanomisia n:o 72.

taas on tuumia, kieli-opillisia mukamas, sanain katkomisen puollusteeksi. Ennen tunnettu Kieliniekkamme näkyy päällensä ottaneen sen vaikean, mutta runsas aineisuudeltansa sanomain kirjoittajalle sopivan loimen, että kaikille, sekä entisille että nykyisille kieli-mirheillensä sommitella kieli-opilliset perustukset.

Nyt selittelee hän muka eroilusta semmoisten sanain välillä kuin “tehny” ja “tehnyt”, joista hän edellisen luulee olevan saman kuin “tehnynnä (lel>nytnä), ” luultavasli senlähden eltä kuin tällaista sanan muotoa täyteläisyytensä vuoksi usein runoissa ja vieläpä puheessakin käytetään nimisijallisen sanan asemesta, ehkä se on olosijallinen yhtä hyvin kuin esim. “tehneenä. ” Mutta vielä lisäksi, kuin senmuotoisista sanoista, kuin esim. “tehnyt, ” tavalli: setzsa puheessa jää t pois, niin on kieliniekkamme siitä käsittänyt sen iymeellilen opin, että katkaistu ja pitennelly sana on aivan soma, Tämän soman opin avulla saattaisi ruotsinkielen sotkijatkin sanoa, että jos sanasta med heittää hölpäytetään d pois, niin jäänös on aivan sama kuin medelst, Cikös se ole kieliopillisesti oikeen tuumattu?! Hummanhupaisia ovat tuommoiset keksinnöt, ja saas nähdä eikö kielinilkkamme taas jossakin numerossa tieteellisesti näniä miten “jolta, “‘) samassa merkiiyksessä kuin “että, ” on aivanpuhdaS suomalainen sana (luultavasli: iiiil ) y. m. s. ; mutta sellaisia mietteilä seurata ja niihin vastata, luulemme tarpeettomaksi, koska kirjoitukseeni panemista kysymysmerkeistänsä näemme kielessa hänelle loytyvän monta outoa sanaa ja kumm. lstuttavaa lausetta.

Wiimein kuin kirjeessäni Toivolalle arroelin kieli-oppimme vauhuksen äihaelin valiltavan suomen kielen rääkkäyksestä, k, npasi kieliniekkammesiihen Petr>>eusla ja dänen parsinansa MartiniuSta, ikääskuin kelpo kieliopin kirjoittajia. Waan olkoon menneeksi! Kenellä vaan on Petrnuksen “ilivin Insliixlin”, katsokoon siitä eikö häntäkin surettaisikuinHyvin KorkiaotikinoppineetKieliniekat jonkun erinäisen murteen taikka muun huolettoman puhe-hölpötyksen mukaan rupeavat sanoja kirj. i-kielesiakin katkomaan.

Eeikkanen. *)

Mainitun mron viime finnin en(ipaistolla löytyvH “jotta” faatetaan myös toisinkin ymmärtää, ja niinkö Ifeneefini “SBaan” joita (niin, l)3mmpmn)Ffettu) ei sana “tfbniXnnii/’ mevfitfe samaa tum “tehnyt” j. n. e. ” Aivan oiPeen! («Ahetetty. ).

Isä lapsinensa. Erään nuoren miehen päiväkirjasta. (Lisää viime lehteen).

Mutta kuin tulin ymmärtämään, ettei hän ollenkaan tahtonut peitellä eikä kaunistella sen aikoja sitte kuolleen isänsä elämän tapoja, niin kysyin häneltä mitä hän itse isästänsä tiesi, johon vastaukseksi sain: minua kohteli hän lempeästi ja hellästi niin kuin isä tavallisesti lastansa, vaan oppia, valistusta ja totista sivistystä ei hänkään suosinut, niin kuin se ei tavallista ollutkaan siihen aikaan.

Sen muistan siitäkin, kuin äitini kerran tuumasi minua panna kouluun, jossa oppisin kirjoittamaan eli edes oikein lukemaankaan, niin isä vastasi kumpasetkin olevan liikanaista talonpoikaiselle. Mitä taas kristilliseen hartauteen ja Jumalan-pelkoon tulee, niin siitä hän ei myös isoa lukua pitänyt; sillä kauhea epäusko oli sydämensä valloittanut. Mutta kerran sai hänkin tuta, mitä tämä synti elämänsä alla oli hänessä valtaan saattanut; kerran sai hän koetella niitten katkeruutta, kärsiessänsä sitä katkerata tuskaa, kuin pitkän elämän alla koottu synnin-kuorma likisti yhtä sairasta sydäntänsä.

Minä kysyin mitä hän tällä puheellansa tarkoitti; hän vastasi: isäni oli seitsemännelläkymmenellä, kuin hän sairastui viimeiseen tautiinsa: eräänä ehtona palasi hän kaupungista ja valitti vahoin voivansa; kuitenkaan ei tämä pahoin voiminen näyttänyt muulta kuin vanhuuden heikkouden vaikuttamalta.

Mutta yöllä alkoi lepo-sialta kuulua surkia valitus; kaikki kiiruhtivat paikalle ja tahtoivat tietää syytä eli kipua, mutta siitä ei selkoa saatu. Woi minua onnetonta, voi minua suurta syntistä! olivat ainoat sanat, jotka häneltä silloin kuultiin.

Tätä tuskaa kesti hänellä usiat vuorokaudet. Se oli ilta, syksyinen pimeä yö luonnon muutoin hiljainen olento alkoi muuttua kolkoksi ja karmittavaksi. Synkän mustat pilvet olivat levenneet ympäri taivaan rantaa, ainoastansa sen laelta kiilsi muutamia tahteja.

Isä makasi vuoteella, sen komean huoneriroin peräisemmässä kamarissa. Hänen ruumiillinen tusskeannssaa oli nyt vähä huojennut, pilkallinen houraukoli myös loppunut. Mutta hengeinveto tuntui vaikealta, valituksensa oli harmaa, mutta surskeenata kuulla. Kaikki ihmiset olivattalossa murheellija alakuloisen näköisiä, minä ja veljeni itkimme myös katkerasti.

Yhteinen suru oli nyt käsillä, ainoastansa muutamat rengeistä väen tuvassa nauroivat ja ilvehtivät. Toveri, talon vanha koira, ulvo kartanolla, ikäänkuin hänkin olisi murheella valittanut isäntänsä kärsimistä.

Sairaan holhoja anoi isännän tahtoman vaimoansa ja lapsiansa puhutella, me kokountuimme hänen vuoteensa ympäeille, silmänsä olivat ummessa ja huulensa liikkuivat niin kuin hän olisi jotakin puhunut. Me luulimme hänen ei enää olevan taidollansa.

Hoitaja pani päänsä likelle ja mainitsi häntä nimellä; hän avasi silmänsä, niitten outo katsanto pelotti minua. Kappaleesen aikaan ei hän puhunut milään, siis luulimme hänellä ei olevan puhetta. Wiimein sanoi hän selvällä äänellä! Auttakaa minua istumaan, hoitaja laittoi hänen taka nojaan istumaan.

Suuri muutos oli tapahtunut hänen tykönänsä, kuoleman kauhistus oli poisrepinyt kaikki kaunistelemisen kiiltävät peitteet, se oli vyöryttänyt myös epäuskon kauheat muurit, sen turmassa ei löytänyt se paljastettu sydän enää vähääkään suojelusta. Mihin otti se hätäynlvnyt sielu nyt pakonsa, koska omatunto soimasi häntä monilla pienimmillä ja isommilla rikoksilla. Mihinkäs muualle kuin sen sHl>^isten auttajan ja armahtajan lykö, jonka armoa s)än koko elämänsä ajan oli jalk. unsa alla tallannut.

Woi minua onnetont. ‘! oliv., t vieläkin hänen ensimaiset s. nia sa. Minä olen elämäni alla tehnyt niitä kaikkein suurimpia syntejä, minä olen varast. niut, valehellut; ei ole sila syntiä ja vääryyttä, jota minä en ole harjoittanut, Turhaan koetti se Jumalala pelkääväinen hoilaj, lohduttaa häntä evankeliumin suloisilla sanoilla; ei ollenkaan taipunut hän itsellensä omistamaan sen lohduttavia lupauksia.

Sydäntä kauhistutti kuullessa niitä kamaluuksia, joita hän sanoi elämänsä alla tehneensä; pitkäksi tulisi niilä tässä kertoa, kyllästyä tallaisitte myös kuullessanne. Ohden tapauksen, koska aikakin myönnyttää, tahdon tässä kertoa: hän v., iken’i ei antaneensa opetl. ‘. iillekkam heidän laillista os. iansa, mikä heille tullut olisi.

Hän sanoi: Jumala anto! armostansa kasvaa niiliyn! ja peltoni kaunista viljaa; mutta sitä en minä semmoisena kuin sen sain vienyt papiUe. Minä tiesin kyllä, että se joka evankeliumia ilmoittaa, pilaa myös siitä elatuksensa saaman, tiesin myös minunkin antimen! olev. m hänen elatustansa, mutt, ‘ synti oli niin pimittänyt minun, että tahdoin heiniäkin tehdä raskaammiksi, kuin tiesin pappilassa valtaan otett. lissa ne pinmitt. nv. in. Minä hajotin ne kartanolle, ja loin lapiolla lunta niitten sekaan.

Usioita on reiigislä !, jotk, vaadin kanss, ‘ ! sellaiseen työhön;he ovat selvät todistajat minun niin tehneen. Jumala armahtakoon minun! Minä sanoin jyväinkin ole van liika hyviä viedä papille, sellaisina kuin ne ovat; sen tähden sekoitinkin nj usein jolLnn kehnommilla. Niin lapseni! sanoi hän sitten meille, te pitänette kuitenkin itsenne onnellisena sentähden, että olette äitinne kanssa tämän suuren talouden omistajat, sillä se on vissi, että minun pitää kohta jättää teidät.

Mutta se täytyy sanoakseni, että vaäryrdellä olen koonnut tämän tavaran; olkaat siis vakuutetut, että se Salomonin sanain mukaan tekee ikäänkun siivet itsellensä ja lentää pois! isoin osa viedään siitä jo heti minun kuoltuani, sillä velkamiehiä tulee usioita kirjoineen, ja sitä ette voi heiltä kieltää. He ovat niitä, joita usein on täytynyt vääryyteni tähden so vittaa välttääkseni lain kovuutta.

Näin sanottuansa vaipui hän vuoteelle ja kuoli sitte muutaman päivän perästä. Se oli ihme että isän ennustus tuli niin pian täytetyksi, sillä minäkin olin jo toisena vuotena ruotilaisena siinä samassa talossa.

Tämän kertomuksen kuultua, otin minä jäähyväiset sillä kunnioitettavalta vanhalta mieheltä ja aloin matkan, joka minulla oli.

Uskollinen mies runsaasti siunataan; vaan joka pyrkii rikkauden perään, ei hän ole viatoin, Sal. Sanani. 28: 20. K. 8)— o. (Cohetftti). ).

*** rikkaat ylpiöitä ***.

Ovatko rikkaat ylpiöita? l^Lisää 38 niroon. ) Elämän tapauksista saatuja sanoja. Jos me sanoisimme nämät elämän tapaukset tapahtuneen jossakin ulkomaan saaristossa taikka Wälimeren rannoilla, niin voisivat kukatiesi kunnioitettavat lukijamme huomata tässä joitakin ihmeitä ja kummastelemisia, mutta kuin nämät kaikki ovat tapahtuneet oman Oulumme ympäristöllä, niin voipi olla ettei tässä tunneta mitään erinomaista; vaan katsomatta sitä, lähdemme kuitenkin järjestään kertomaan näitä “elämän tapauksista saatuja sanoja”, sillä ne meissä kerran vaikuttivat pitkällistä mietintöä.

Muutamassa talossa oli monta lasta, joita heidän vanhempansa rakastivat, opettivat ja kunnioittivat isän ja äitin helleydellä; mutta yksi oli joukossa, johon eivät vanhimpain hellät neuvot pystyneet. “Kuules nyt Matti”! sano! isä eräänä, sunnuntai ehtoona, “minä ja äitisi olemme kaikesta sydämestä koettaneet saada sinustakin nöyrää ja kuuliaista lasta, miten muutkin veljesi ja sisaresi ovat, mutta sinusta ei meidän opetuksellamme näytä tulevan mitään, sillä jota enemmän sinua opetamme, niin sen hurjemmaksi vain tulet.

Mutta ihmisyyden en usko sinusta vielä peräti kadonneen, siksi olen, ajatetut antaa sinun niiden huostaan, joilla on enempi ymmärrystä etsiä sinussa ihmistunteita. Sinun pitää nyt, rakas poikani Matti lähteä opistoon. “.

“Opistoon! mihinkä, opistoon?”, tiuskasi Matti, mäy— än—kiukkuisesli, “tarvitsi p— le kenenkään oppia!” Arvatkaapa, kunnioiteltavat lukijat, minkä kaltaiset kajaukset lensivät isän sydämeen!.

Wähään aikaan ei voinut isä saada sanaa suustansa; viimen kuitenkin sanoi hän: “voi, rakas poikani, mihin onnettomuuteen, olet minua sysännyt! etkös vähääkään ajattele” Mutta samassa lensi Matti kuin nuoli ulos ovesta, jonka löi kiini että huone tärisi.

Yhä kauhiampi suru täytti isän sydämmen, ja kiirehti poikansa jälessä, jonka tapasi pirtistä pieksämästä äitiään. “Etkös häpeä, poikani kun selvälla päällä kosket vanhaan äitiisi!” Matti asettui ja nakkausi permannolle pitkäkseen huutaen, potkien ja kiljuen. Sydän molemmilla vanhuksilla tykytti pelvosta, rakkaudesta ja surkuttelemisesta kalsellessa poikansa pahaa elämää.

Aikansa telmettyä hyppäsi Matti ylös permannolta ja sanoi: “kuulkaa nyt vanhimpani! nyt lähden pois kotoani palvelemaan naapurin isäntää, ettekä voi sitä estää. “.

“Mene vain!” sanoivat molemmat, sekä isä että äiti; “mutta muista että otat opista vaarin!”.

“No niin, hyvästi nyt!” Silloin Matti meni. Wuosi oli Matin palvelusaika, naapuri-talossa; mutta niin huonosti ettemme jnlkea sitä tässä kertoa. Kaikki iphymsyisektalmkooksosat, ie”neoiilla päättivät ettei kannettu mesi pantu mieli pysy päässä” j. n. e.

Malli tuomittiin onnettomaksi, sekä hänen vanhustensa väitöö, eitä “oppi on toinen luonto” tuomittiin turhaksi.

M>it!n palmelus^muusi loppui ja silte tuli hän heti kotiinsa. Mutta mitäs Matti oli oppinut palmelus-. ijaUansa? (Jatketaan, ).

Oulusta.

Hymia, eIM pilmis-a ilmoja on syksy pitänyt tälläkin viikolla.

Satamassamme olemat laiv>>t v>>linistamvat t>>lvi-matkal>e ja niitten lastaaminen on pitänyt liikettä mirkiäna Toppilan salmessa. Maankalua on taas alkanut näkyä paremmin kuin ennen kaupungissa. Heiniä on maksanut 2 r. ja 2 r. 50 kop. hyvä kärryhäkki, rukiita 4 r. 50 kop., ohria 3 r. 50 kop. ja potaalia on myyty ruplaan tynnyri. Tuoreita kaloja on taas näkynyt, ehkä ovat olleet tyyriita: siikoja on maksanut ruplan ja enemmänkin, ahmenia 60 ja 40 kop. Ieimiskä ja N<’—hki>, isiä 30 ja 35 kop. sata. Sähkölennätinlankaa sanotaan jo toki pantavan ylös Waasan läänissä; joutuneeko se tänne asti ennen talven tultua?.

Muhokselta 7 p. lok>, k,.

Rukiin laihot vihoittamat Hannoina, ja niistä on tulemana kesänä jotakin hyvää odotettamana. Tänäkin vuona olemme saaneet rukiin kylmöistä paikoin hyvän tulon ehkä sanotaan paikoin mähemmankilähtemän riihestä. Ohrain joutumista esteli pilvi-ilma joutumisen aikana, vaan kuitenki on ohrista lymä sato. Kauraa miljellään maha, ja siitä oli kuitenki lamallinen tulo.

Potaatin! tulee osittain niin hymin, että Harmoin on niinpaljo saatukaan, mutta paikoin mähempiki siellä, jossa kuuluu laakonpaimää masten halla panneen varsia. Nauriita ja tupakkia, joita vanhat miehet halulla ja uutteruudella kasmattamat, on tullut hyvästi.

Mahtanevat siis kiiltää Jumalaa, että hän on antanut meille nuvinnon aineita, eikä tarvinne vanl’ainkaanmiesten joutilaina olla, kun polttotupakkia on tullut hyvästi. Marjoja onollut hyvästi ja kaupassa on mansikoita maksanut 20 ja 25 kop. kannu, mustikoita oli maha ja niitä maksoi 8 kop., vaaraimia 20 kop., miinamarjoja 25 kop. kannu, puoloja 5 ja 6 kop. kappa. I. P.

Haukiputahilta 1 p. lokak.

Kynään kykenemiä löytyy seurakunnassamme kyllä, vaan Harvoin näkee sanomalehdissä täältä mitään mainittavan, ehkei täällä niin erinomaisia tapauksia tosin ainehiksi ole ollutkaan, vaan joka olisi halukas kynäilijä niin kyllä aina ainetta olisi.

Kylläpähän keskuudessa on täälläkin yhtä ja toista hälinätä, kansan yhteisistäki asioista kummastelemat maan toiset toisiaan, että kumma kuin tuota ei kukaan perustele paremmin tietämiltä miehiltä, tahi sanomissa esittele yleisölle, miten sen ja senki asian perustus mahtanee olla.

*** tolppakorvaukset lennätin ***.

Haukiputahilta 1 p. lokak.

Esimerkiksi nykyisen sähkö-langan tolppain ylöspanosta on paljo nurku-puheita. Ja ihme kyllä, kun ei yksikään maanmies ole rohennut yleisölle esitellä sellaista asiata, joka niin moneen maanmieheen on koskeva.

Sillä ei suinkaan tässäkään ole meidän, kaikkea alamaistensa hyvää ja hyötyä tarkoittavalla Esivallallamme ollut tahto että mainituita tolppia asettaa maanviljelijäin pelloille haitaksi ja hankaluudeksi, niin kuin se meille pohjolaisillekin on tapahtunut; silloin kuin sen välttää olisi voinut.

Sillä sen näkee itsekukin matkustava seurakuntamme läpi kulkeissaan ranta-maantietä, myöten samoten kuin Iin emä-kirkkokunnan kuin myös Kuivaniemen kappelin läpi matkustaissaan, että mainitut tolpat ovat pystytetyt pelloille, missä vaan niitä pelloille mahdollista, on panna ollut.

Monessa kohti, jos ei halu olisi ollut tolppia pelloille asettaa, olisi matkaki tullut lyhenemään; mutta sähkö-langan linjan lyhentämiseen eli oikomiseen ei tolppain sian merkitsijöillä näytä olleen tarkoitusta, sen vähemmin karttaa niitten pelloille asettamista.

Tolpille reikää kaivaa oli peltoon kyllä helpompi, mutta ne, jotka tolppia merkittyihin paikkoihin pystyttivät, saivat kyllä sellaisen makson, että se olisi kannattanut kaivaa reijän sellaiseenkin maahan, jossa maankenkä oli vielä rikkomatta.

Samoten luulisi merkkipano-herroillaki kannattaneen pistellä merkkejään muuhunkin maahan, ettei olisi peltoja myöten tarvinnut mainittua linjaa johdattaa.

Eikä täällä enää ole niin isot petäjiköt, että ne olisivat viivyttäneet sellaista linjaa hakatessa. Sillä metsämailla pitänee sama linja laajentaa, jos mieli langan siinä menestyä. Olisi pelloilla poispoistaakseen voinut tolppa-linjaa johdattaa monessa kohti toista puolta tietä, jossa ei peltoja olisi ollut.

Mutta päin vastoin on niissä linja kuletettu tien yli sille puolelle jossa peltoja on. Millainen käsky heillä lienee ollutki, mutta kummaltahan kaiketi näyttää, kun tolpat ovat pelloille asetetut, missä vain on voitu, ehkä ei pelto välistä ole paljo isompi sattunut olemaan kuin helmanlevyinen; kuitenkin on tolppa keskelle pantu.

Itse tolppa ei tosin maata allensa laajalta ota, vaan mikä vastus eikö siitä seuraa peltomiehelle kynnön, karhittemisen ja muun peltotyön aikana, sen nyt arvaa joka ihminen.

Jos he edes sellaisilla paikoilla, joissa linja kulkee poikki peitoin sarkoja, olisivat asettaneet merkkinsä ojain pyörtänöihin, eli sen viereen, kun se kuitenki piti pellolle saada, niin olisi seki jo ollut peltomiehelle paljoa huokiampi, sillä sitte ei kyntäessä ja karhitessa olisi tarvinnut tolppaa kiertää kuin yhdeltä puolen.

Se olisi helposti monessa paikassa sopinut, koska moni tolppa seisoo muutamia kyynäriä pyörtänön laidasta pellolla, ja metsämatkoillaki eivät tolppain välit ole aina yhtä pitkät, ovatpa muutamat välit kymmeniä askeleita toisia pitemmät.

Eikö liene se ainoa ja paras syy heitä peltoja myöten kulettanut, että näyttivät meille Pohjolaisille itsevaltaisuutaan, joka heillä muka oli kulkeissaan; sillä sen kuuli siitäki, kun muuan seurakuntamme herrasmies oli heille merkkein panoaikana esitellyt, karttaa linjaa pelloille menemästä, sillä pelloin omistajat sitä hyvin paheksuvat, oli toinen heistä vastanut: “Se on se ja sama, jos he pahastuvat, taikka hyvästyvät, meillä on valta panna mihin, tahdomme; sillä kuin muutamalla kirkolla etelästä päin tullessamme syytivät pannut paalumme pois pelloiltaan aina siellä olevasta nimismiehestä lähtein, tulimme me ja panimme paalu-merkkimme uudestaan, ja sitte ne vasta oikein pelloille soviteltiinkin. “.

Siinä kuuli heidän hyvätahtoiset tarkoituksensa aivan omista lauseistaan.

Kumminkin olivat muka sille herrasmiehelle mieliksi siltä kohdalta peltoa vähin karttaneet, jossa sattuivat puheisille.

Ei siis kumma, jos peltomiehet nurkuvat ja napisevat tolppa-herrain kulusta.

Usiamman maanmiehen kehoituksesta: Ravela.

Alakiimingiltä.

Täältä ei ole tietoja tihiään annettu, vaan nyt en malta olla mainitsematta, kuinka täälläkin tämän joen varrella rakennukset ovat matkassa.

Koitelin saha, joka on yli kymmenen vuoden ajan ollut viratoinna. on nyt tänä kesänä uudestaan rakennettu ja kauniilla rauta-rattailla pantu voimaan. Tämmöisiä kummia rattaita ei ole täällä ennen kuultukaan, vielä vähemmin nähty.

Niin myös Wääränkosken vero-mylly on korjattu ja saatu käyntiin, ja siinä näkyvät ihmiset pian kuormansa saavan jauhoiksi ja mukaansa; mutta siitä on paha, ettei ole käytteitä tarpeeksi niin hyvälle myllylle, ainakaan ei läpi vuoden.

Ilman sitä on mainittuun myllyyn rakettu kryyni-kivi ja kryynein särky-konet, jossa pian saa kansa hyviä kryynejä ja krääti-jauhoja, minkälaisia kukin tahtoo.

Alakiiminkiläinen.

Plllkkilasta.

Wiime tiistaina 4:näpäivänä lokakuuta paloi Launolan maalla Launolan kylässä riihi eloineen, jossa tilassa myöskin yksi ihminen menetti henkensä. Talon renki, kaksi piikaa ja lapsen. likka olivat varahin aamulla riihellä, renki ja toinen piika puimassa ja ne toiset muutoin siellä käymässä, kun valkea riihen uunista tarttui kahteen kadosta pudonneesen olki-lyhteesen ja niin kiivaasti leveni yli koko riihen laattian, että ihmiset töin tuskin pääsivät riihestä pois.

Piika Maria Hymärinen jäi riiheen sisälle ja sai siellä hirviän kuoleman, sillä hän paloi sinne.

Hirviä on ajatellakkin tämmöisen onnettomuuden tapahtuneen, vaan se on mielä tuhatta kauhiampi niille, jotka palavan huoneen ovella saivat odottaa, liekin tekevän surma- ja hävitys-töitänsä’, stieentäen huoneessa olevan työkumppaninsa ja kuulla valitus-huutoa: “Herra Jumala kuin pitipalaa!” Tiedon saatua rienti talossa oleva väki riihelle avuksi, jossa tilassa talonpoika Abram Launonen kaksi erityistä kertaa oli mennyt palavaan riiheen sisälle, auttaakseen sitä siellä olevaa onnetonta, mutta hänen kiitettävä uskaliaisuutensa meni hukkaan.

H. G, N.

Sodankylästä 29 p. elok.

Erinomainen lauha talvi oli täällä tänä vuonna, ja lunta oli sydänmailla liki kolme kyynärää vahvalta.

oli niin pitkällistä, Kesäntulo että 17 p. toukokuuta ajettiin hankia myöten, mutta se oli erinomaista, kun samana päivänä illalla nähtiin pääskysten leiilelemän. 24 päiv. lähtivät jäät joista, korkialla tulvalla, niin että ne repimät kaikki törmäniityt Kitisenjoen partaalla ja alanko-paikat tulivat lietettä täyteen; tänä kesänä ei siis niistä heiniä saatu.

Niityt vikajoilla ja jängillä omat jotensakin kasvaneet, mutta sade on niin pidätellyt heinäntekoa, että sr vieläkin on usiammilla keskissä. Kesäkylvön tekoa alettiin 24 p. ja lopetettiin 31 p. toukok.

Sitte oli kaunista ilmaa ja sateli tuo tuostakin aina 24 päim. kesäk., niin että pellot ja niityt näyttivät kauniilta, ja päätettiin tulevaksi hyvän vuoden.

Mutta kun sitte ei satanutkaan ennen kuin 13 p. heinäk., jolla ajalla lämpömittari näytti 27 ja 29 pykälän lämmintä päivillä, ehkä öillä oli kylmä, niin että pikku hallojaki tuli alankomailla, josta hillan kukat turmeusivat, niin uudet ja vähälantaset pellot kuivivat pilalle.

Rutto alkoi myös lampaita surmata, että jo 80 lammasta löyttiin kuolleena.

Heinäkuun 24 päivää vasten oli halla, joka pilasi potaatin varret ja tupella olevat ohrat.

28 päivää vasten elok. oli kova halla, joka pani kaikki touvot ja puunlehdet. Jo ennen viime hallaa on monessa paikassa niitetty peltoja, jotka tuppihalla pani.

Tästä on nähtävä, että usiampi hätää kärsii, ennen kuin talvikeli tulee, että pääsee muualta hakemaan elatuksen apua, sillä kesällä ei täältä pääse, kun ei maantietä ole, ja kulmia koskisia jokia ei saata eikä jaksa eloa kulettaa avuksi asti.

Sodankylästä 29 p. elok.

Alotti korkia hallitus tänne tekemään maantietä kymmenen vuotta sitte, ja sitä tehtiin täällä päin 4 peninkulmaa Rovaniemeen päin sekä on sieltäkin tehty kolmatta peninkulmaa eikä sitä ole enää kuin kolmen peninkulman paikoille aukaisematta, mutta ei ole enää näinä vuosina sitä pitkitetty.

Iisakinpoika,
uudistalonen.

Helsingistä.

Wiisikymmenvuotista muistojuhlaa vietti lokakuun 2 p. Suomen Senaati.

Wuodesta 1809 aina 1816 asti kantoi se Hallitusneuvokunnan nimeä. Senaatin jäsenet ja virkamiehet sekä muut yleisemmät virkakunnat kokousivat tämän muistojuhlan viettämiseen Senaati-huoneesen, josta he menivät sotaväen leterien läpi Nikolain kirkkoon, jossa pidettiin juhlallinen jumalanipalmelus.

Suomen kaarti ja 2 venäläis-pataljonaa piti jumalan-palveluksen päätettyä kirkkoparaadin. Samana iltana piti h. ylh. kenraalikuvernööri pidot Senaatin jäsenille ja virkamiehille kuin myös muitten virkakuntain jäsenille.

Wenäjän sotaministeri kenraali-adjutantti j. n. e. Suehosanet seuroneen oli tullut Helsinkiin, luultavasti Weaporin linnaa katsastamaan.

Potaati-tauti on alkanut liikkua Uudellamaalla ja Hämeessä.

Hittvi sanotaan 11 p. syysk. ammutun Laatokan merellä, johon se oli luultu muutenkin hukkuman.

Hätävuooen aftu-lahjoja rahoissa, jauhoissa ja jyvissä oli Oulun, Waasan ja Kuopion läänien, katovuosista 1856 ja 1857 kärsineille asukkaille kaikkiansa tullut: 167, 070 r. 2 kop. hop., 2, 706^ jauhomattoa, 2. 425 tynn. 2«4 kappaa rukiita, 96 lynn. 23^ kappaa ohria sekä 1^ tynn. kauroja. Näistä lahjoista oli H. M. Keisarin antamia 1, 700 jauhomaton hinta ja H. M. Keisarinnan antamia 5. 000 r. hop. Muut lahj, tt olivat tulleita: Wenäellä 48, 171 r. 51 kop. ja 118 jauhomattoa, Englannista 36, 596 r. 57 k., Ruotsista 21. 156 r. 40^ kop., Saksasta ja Ranskasta yhteensä 3, 089 r. 9 kop., sekä Suomessa koottuja: 41, 789 r. 56 kop., 2, 688^ jauhomattoa sekä kalkki jyvä-lahjat. (S:tr. ) Tilavakuus-yhdistykselle johtosääntöä valmistamaan kutsuttu toimikunta alkoi viime keskiviikkona tärkeän toimensa ja on läpi päivät myöhään iltaan ollut ahkerasti työssänsä kiini, jouduttaaksensa tämän odotetun hankkeen valmistumista.

Toimikunnassa on puheenjohtajana kreimi Creutz, ja jäseninä: tilanhaltijat I. G. Eehatelomitseh ja I. A. von Essen, konsuli N. Frenekell, apteekkari K. Carger, tuomari K. Frietseh ja lisentiaatti P. Tikkanen, sekä sihtien’: nä ja jäsenenä lakitieteen kokelas H. Borgström. (S:tr. ).

Ulkomaalta.

Wieläkään ei kuulu Zuriehin rauhankokouksesta iuitään muuta, kvin etta se loppuisi ilman lopullisetta päätöksettä. Biaritzissa Franskan maalla pidetään myös kokousta samasta asiasta. Täune oli tullut Franskan uaapuriu Belgian kuningas. Mutta Euglaunin hallitus ei ole aikouut lähettää olleukaau asiamiestä kokouksiin, joissa Italian asioista päätetään, joö eivät Italialaiset saa vapaasti valita itselleen hallitsijaa jahallitusmuotoa.

Luullaan, ainakin tuumiteltavau Keski-italiasta saada kuniugasvaltakuuta, johon Flauder’iu kreiiviä eli prinssi Napoleonia luullaan esiteltäväu hallitsijaksi. Uusi kokous arvellaan tästä tulevan pidettä, ‘äksi Velgian pääkaupungissa Brusselissä.

Wäsyttävää toki lienee Italialaisille näin pitkällinen miettimiuen heidän tule.

asta hallituksestansa. Tämä Italian sotkunen asia kylmentää ehtimiseen Franskan ja Englauuin ystävyyttä, kuu Englanti ei suostu Frauökautuumiin tassa asiassa. Kuitenkin varustauvat molemmat vallat nmollisesti Kiinaa vastaan.

Jo oli ollut 40 Euglantiu sotalaivaa matkalla Kiiuaan. Kiinalaisten voitto Peibou joen suulla lieneekin paljo iutouttamit Kiinalaisia, jotka näkuvät Euroftalaiöten ei olevan im väke viä, ettei heitä voiteta.

Täta luuloa tMouee(iuglanti jaFranska tehdä turhaksi, etteuvät Kiinalaiset, joita lienee nom 400 ja 500 miljonan paikoille, tulisi tuntemaan voimiausa ja kokonaan sulkemaan (suropalaisia pois yhdistyksestään.

Muutoin voisi koko itäpuoli mailmaa koettaa ajaa Europalaisia pois maistaan. Persiassa oli Engaunilla sota, jossa Englanti voitti; Itaiudiau kapinan on Englanti hävittäuyt; ClioehiuNinassa oli Franskalaisilla sota, Celel’ es nimisellä Itäindiansaarella on Hollannilla sota saarelaisten kanssa ja uyt on Kiinau kanssa uusi sota kovaösa alussa.

Nii l on. siis Europa Aasian kanssa uyt ollut alinomaisessa riidassa. Jos oma voitto nsein onkin Enropaa saattanut uäihiu riitoihin, meneekuitenkinEuropan sivistys vähitellenkiu eteenpäin silläkin lailla, kuu sotain perästä saadaan vapautta likenipään yhteyteen Aasialaisteukin kanssa.

Franklinista saadut tiedot ilmoittajat liäueu kuolleen jäämerellä >v. 1847; hänen väkensä jättivät laivat “Erebus” ja “Terror” v. 1848. Laivoista musertuvat ja upottivat jäät toiseil ja toinen rautausi. Kaikki vakiki on kuollut. Kuopion hippakunuau sanomia. Koulu-opettajan vaitostutkinn ossa, 2<i päiv. edesmennyttä syyskuuta, sai kielitieteen kand. G. Winter ariviosanan <>pp!-(>b, >!ur (^4) ja luetus-tutkinnoissa, 2« p. syyskuuta, ariviosanan nppruliuiur eum luuds (;^i.

Kappalaisen maalissa Nauta vaara!la, >8 v. syyskuuta, lankesi vat huudot seuraamaUa taivalla: kappalaisen perillisten armovuoden saarnaaja Kuopion emäkirkotta Fr. Granit jäihuudotta; kirkoh. apulainen Nurmeksella S. Porthan sai >l arvioruplan kuudot, ja kirkkoherran apulainen Tonmaiärvellä K. Frith. Calonius sai enimmät huudot 44^ arvioruplan osalta.

Ouluun tulleita laivoja. Lokak. 5 p. priki Aalto, Tornberg, 12 p. lkuunari Mathilda, Niska, KPöoörpisetnahasmuoinlaosiltlaa. laisella kalulla. kaikel 13 p. laiva Salmi, Nyselin, Vordeauzista t )hiänä. 14 p. hiiyrylaiva Suomi, Sundman, Pietarista kaikellaisella kalulla. Oulusta lähtemiä laivoja. Lokak. 4 p. stuupiNrvid, Jakobsson, Vnsslantiin tervoiNa. 8 p. laiva Hans, John, Englantiin plaiituilla. 10 p. laiva Katarina, Clfming, Englantiin tervoilla ja plankuitta. 11 p. priki Minna, Waselius, Nälimereen terivoilla ia.

Kuulutuksia.

Julkisella urakkahuutokaupalla, joka pidetään maanantaina 2, p. tulevaa marraskuuta kello 􀀀 aikana e. p. p. vaatteus-toimituskunnan edessä Imeisa jaetussa Oulun tarkka-ampuva-pataljonassa, tarjotaan väliimmän vaativalle seuraavain tarivekaluin hankkiminen mainitulle pataljonalle, nimittäin: 􀀀7,, arssinaa tummamvilieriää verkaa,, 6<i arsssnaa vaaleansinistä verkaa, 8 arssinaa keltaista verkaa,, <> lakinlippuja, s>, e > aresnianapapia v, u2our>i-, liinaa, 􀀀s«n paria hakasia, 95 tusinaa messinkitusinaa tinanappia, nahka-vuoria neljään pariin housuja, >i’2n arssinaa Flamlannin liinaa,, ?5 arssinaa leviää pellava nauhaa,, 60 arssinaa samaa kaltaista,, ^>aresinaa leviää kultakaluunaa, 2U arssinaa kaitasta samallaista, 7, 6, °, arssinaa paitaliinaa, 􀀀^, s> paria villasukkia, tanvekaluja 26, pariksi voidemahkasia saappaita pitkillä varsilla kuin myös tarvekaluja 3, ^2 pariksi lankkisaappaita lyhyillä varsilla.

Ja pitää ne toimitetut kalut olla hyvyytensä ja laatunsa suhteen niitten. näytekappalten kaltaiset, joita Pataljonan kansliassa on nähtävänä; josta yleisölle tieto annetaan, muistutuksella ettäurakkaehdot tuleivat huutokaupassa tarkemmin määrättäviksi, kuin myös että kelvolliseksi todistettu takuu pitää siinä jätettaä tämän toimen täyttämiseksi, ennenkuin tarjouksista maana otetaan.

Oulusta 8 päiv. lokakuuta ii, sy.

Waatteus-toimituskunnan puolesta: Kaikki kaupungin viina-arentin maksavat asujamet kutsutaan, tä>män kautta maanantaina 7 p:ä sisällä «levata kuuta kello e. p. p. raatihuoneesen tuumimaan kaupunkia lanellä oleman prännin ostosta eli myös uuden rakentamisesta. Poissa olemat saamat toytyä siihen mitä läsnäoievat päättömät. Oulun raatihuoneessa, 4 p. lokakuuta Uöy.

Maistraati.

Tiistaina >8 p. tässä kuussa kello, o e. p. P. myydään julkisella vapaehtoisella auksionilla tiili-pruukissa: > hevonen ja härkä. Oulun kaupungin auksionikamarissa >4 p. lokak. >Usy. C. W. Westerlund. Wapaehtosella huutokaupalla myydään tuorstaina ja perjantaina 27 ja 2 p. tätäkuuta kello <<> e. p. p. Ohukaisen perintömaa, n:o >U Kempeleen kylässä, jossa on meroa, ja Ktynnyrin ala hyvässä kunnossa olevata peltoa; ja maalla pidetään 5 hevosta, ib lehmää; samassa tilassa myydään myös löysää omasuutta kaikesta laadusta; joka tietää annetaan.

Kempeleestä >> p. lokakuuta <«5>,.

Maria Ohukainen.

<y p, tässä kuussa myydään vapaehtoisetta huutokaupalla Kempeleen kylässä Tuohinmaalla lehmiä, yksihevonen, rukiita, ohria, kauroja, heiniä, olkia ja ruumenia, yhdet kärryt, sahrat, karhit ja kaikenlaisia työkaluja. Auksioni-raha pitää heti toimituksen jälkeen makseltaman.

Kempeleestä > p. lokak. <l<sn. Anderi Tuohino. ZUU^ Sulun Baijerin Oluen 12 pano-laitoksen hyvää olutta myydään 7 kopeekkaan ilman potellitta ja 42 kopeekkaan potellineen seuraavain herrain tykönä, nimittäin: 0. ia 6. Bergbom, 1. SK. Snellman G:poika, H. H. Hoekert, ©. Söderman, 0. M. Rinman, S. W. Antman, L. lunnrlius, 1, Grönholm, b. (5. Höekert, ” G. Neis, TirehtööriWesterlund, Ti. Boman, M. Stenmannin leski, Fonseliuksen leski, asuva ©. Vpolanderinleskellä. Eahtiaa kuin myös maskia myydään Oluen. panolaitoksessa. Planlkuin ja läntäin hinta tämän syyskuun ajalla Oulun sahassa. 1 toltti 7—l:tuitm. puoli-puht. lautoja 1: 50. 1:30. 1: 10. 1 „ lahounuita plankkuja 2: —1: GO. 1: 20. 1 „ parempia utskotti>lautoia. . 1: 85.

70. 1 „ huonompia.

valitsematta.

60. 1 􀀀 parempia pintoja.

— 50.

— 1 􀀀 huonompia.

20.

— 1 „ parempia liistukoita. . . — 15. kappale 2kop. 1 􀀀 huonompia.

— 5. „ i— Eahan. l, ia saa malsotta noutaa sahasta, vaan ei niinfutsutusta Valderm haasta. Oulusta heinäkuussa 1859, P. W. Wiiger. NY’ öiistukoin hinta on alennettu: kun 100 kappaletta otetaan yhdellä kerralla on hinta 1 rupl. v * ; remmiöta ja 40 kop. ljuonominiöta.

Mainitut liistukat omat erinomattain sovellaat i yrttitarha-plankuirsl, katto° uuoliksi, aidoiksi, ja onhinta niitten pituuden suhteen huokeampi kuntavalliöten aidaksien. Littoisten verkatehtaan tekemää vaatet; ta ja verkaa myypi halpaan fapriikin hin° ; taan A. Nylander M:poika.

Isoinfti joukko Forssan pumpuli°tehtaan tekemiä vaatteita, niin kuin: Pleekattua ja pleekaamntointa liinaa ja nelivartista vaatetta, valkeata ja monen väristä fuoriuaatetta myypi tehtaan hiiltään A. Nylander M:poika.

Hyviä herneitä, ohran-, heelia manna-kryyneiä, lehti-, rullaja kartuusi-tupakki, monenlaisia rauta-pannuja, patoja, räntijalkoja ia nauloja,, pumpuli-lankoja, saivuaa, stearin!ja talikynttilöitä, verkaa j. n. e. lebkirouma Björnströmin talossa. N. A. TornberMa. Hyvia munia Galeniuksen leskellä. Yhdet hyvät, puolen veron maalle sopimat iina:n)3rfit ovat kaupaksi.

Hinnaota saapi sopia näitten lehtein antopaikaesa. Yksi uufimuotinen hyvästi tehty silppu-mylly on kauvaksi halpaan hintaan kauppamies Lundbergilla Braaheösa.

Kaksi lehmää on kaupaksi muurari Korvelalla. Suomen maankasvu-tupakkia eli ©arnon lehtiä ostaa Fredr. Lithovius Oulussa.

Hyviä vaitta-tuNeitaNoomin Wiulun-kieliä on jälleen myydä Chr. Ey. Barek’in kirjakaupassa. Menneellä viikolla perjantai-iltana pudotettiin ykii viiden hopearuplan seteli-raha kauvpamies Hedmannin ja Kajaanin tullin välillä; löytäjä saapi kunniallisen palkinnon, jos onhyvä ja tuopi fen lukkari Wallenille.

Los joku oliii viime Juhannuksen jälkeen löytänyt eli vasta edespäin sattuisi löytämään yhden paksulla paperilla ympärikääntyi, ia kiini-lakatun paperieli kartta-rullan, päällekirjoituksella färjäri Nordbergille Tornioon, niin tekisi hyviuia palkintoa vastaan laittaisi sen nimitetylle Nordbergille eli minulle L, W. Nordberg, maankanttuoristi Oulussa.

Sepän-oikeudet tuin myös työ-aseet arenteeraa seppä Neumannin leski Braahessa. Uksi kaksl-piippunen reflattu pyssy on löydettymakasiinin alta lannassa.

Omistaja saapi periä sen Roustin leskeltä. Kierto-ajo tapahtuu jälleen yuomena. Tisrl. igon drn 18 donnes kl. 10 f. m. lörsaljas ä offentelig frivillig auklion ä fnijane>’-fabriken 1 hast samt ljur. UloÄhorgs slads aukiionskammaro den 14 oklober 1859. C. W. Wo8terlund.

Fruulimmers skinnkrag. ir oeh muffar, frunlimmersoeli barnlastingsoeh tygkängor, amerikanskt gutlapereha-tyg i flere färger, ryskä lärller oeh handduksiyger, holl. larftor, duktyger, bptvietter, haoddukar, frukost-servietter, linne-niisdukar tili olika prisrr, äkta eau de Gologne oeh akta esbouquot hos Abr. Nylander M:son. Applen, nonnoeh vinterfrnkt, tunnoeh kapptals hos Abr. Nylander Mlson.

Kina bruna skinnmössor af flere lajj, en vaekor mbbskimu petsroek oeh en bafverskinns öfverroek hos Abr. Nylander M:son. Fruntimmers doffel-kappor snmt flero sorlers modernt doffel tili fruntimmersplagg, sidenoeh svarta spetsmantiller hos Abr. Nylander M:son. Sefirgnrn, päritade kragar oeh garneringar pä batist, piqueoeh linnelttrft, hattstommar, krjnolmer oeh korsetter hos Abr. Ny’inder M:son. Flero slaga aldre kladningstyger, s. isom poil do ehevres orh orleanser, simplaro sehavlar samt garniturband t I nsdlatta pri— ser hos Abr. N\lander MliOD. Viborgska stearinoeh talgljus, ryskä palmoeh stoiirinljus, eopierböeker oeh alizarinbliiek, aromutisk kryddt\JI oeh flere an(Iru finaro tvSlsorter hos Abr. Nylander M:son. Priseourant a Tinionru Itruks jerntillverkiiin^ar. l’ä 0 mänader. Silfv. rub. kp. Bulljern 8-kant. N:o 2, |t:s pr lisp \:.

„ „ N:o 3, i „ „ ‘ „ „ —90. „ „ N:o 4, 14. „ „.

86. „ „ N:oB, li „ „ —80. „ „ N:o 6, <i. „ „.

80. N:o 7, 1i „ „ —80. 4-kant. ; „, 90. ” 1. Qn } ” < T “, ” 7ö! Ui -„ „ 7Bli. „ „.

78. Hi. ,. ~W. U „, -75. 2 „ „ -78. Stängjern 1 & 4 t:s „ 95. „ H <Sr i„ „ —95. i\ & i „ „ —90. ;„; !{SJ: ;; : : : : :=S: \~ oeh bredare ) -„ „ oeh tjoekare) ” ~iö. Yxjern „.

75. Karraxlar, —75. Slsdsunger „ —95. Speloilar „ 1:20. Skoppsknfln „ 1:75. Dingonaljern „ 1:75. Roderjern „ 2:.

Ra-raokar 2:.

Viil kontant betalning lemnas 4 proeents rabatt. ■— ■ Inlemnade reqvisihoner ulföras pä det skyndsammaste samt etnottagas uf Leon. d Candelin. M;is!< oeh ivagdrirka försaljes ä Ölbryggpriet. Konim issionii rer sökas tili försaljnlng af en nrlikel, som Ifltt k. ni alsiiltas siviil istfiderna, som isynnerhet pä landetbland allmogen. S\ar önskas i frankerade bref, med adress I. E. i Köpenhamn, Danmark. Namn oeh adress bedj. is blifva tydligt skrifna. En svart iden-paraply med svart knopp hnr nyligenpä okflndt siitt fOravunnit nti stadeu oeh ön^kas om denaammai Aterfäende niigon nflrmure upplysning emot vedergällning. C. G. Stenman. Hiirmedolst tillkiinnagifves, det jag utarrenderar minä smedsrflttighoter jemto verksaker, hvarom öfverenskommelse kan triiffas iItr. ihestad med smeden NeumaDI enkä. Karusell-äkningsker i morgon söndag den IG innev. oktober. LIFofiH nRANDFÖRSÄKHINGS-AKTIEBOLAGET SKAMDIil moddelar assuraneer förlif oeh brand tili siirdeles billiga prpmier. Ansöknings-formular jemte alla nödiga upplysningnr erhJlllas hvarjo sueknedugemellan kl. 8-10 f. m. hos underteeknad, bolagets agent hfirttades. P. \V NViiger. <£|ji\ Sv. 33at tein kirjakaupassa: Ensimäiset alkeet Ihmiskunuan historiassa. AsPumiQe firjeirf. uiut G. G. Bredorv ja mukaillut s£. Z. 9{enroaU. 50 kop. Suomen maan meripedot maalikuvilla selitetty. 18 kop. Arpakirja eli Onnenpyörä, (juvi ukseksi kansalle. 14 kop. Käsikirja miehistölle Suomen Tarkka-ampumassa sotavaestösia:Mita heillä on vaariin olettamaa ulfotia virasta ja virassa ollessa, seka kuinka lieitan kaikissa liloissa jh&ä itsensä käyttämän. 10 kop. Msivakainen sana nykyiselle ajallemme eli vbyt tuifinto fiinniéta Pyhää Henkeä vastaan. Ig: nats Lindiltä. Suomentanut N. I. Juselius. 10 kov. NeljäPuolipäivä-saarnaaA, Melanderilta. 15 kop. Palkkaväen asetus. to kop. Koipeliinin linnustus. * kop. Penningslällningen ar 1S59 oeh Privatbanker af Henrik Borgström. 70 kep. Om Hypoteks-föreningar af Henrik Borgström. 50 kop. Om dödutraffet af K. F. Lagus. 50 kop. Storfuritendoinet Finlands Ridderskapsoeh Adels kaltoder for är 18Ö8. 90 kop. Finlands Skeppskalender för är 1856. 25 kop. Praktisk handledning i det enklu Bokhälleriet, för sjilfundervisning oeh tninutlinndel af C. M. Spanier. 60 k.

kulussa, präntätty 61, r. Ey Barek’in tykönä.

Painoluivan antanut: tl. li.

Fall is fully underway here in Western Massachusetts, and I have begun to accept the need to get out winter clothes.  Emily Dickinson’s “Indian summer” poem shares a response to its welcome and inevitable, but temporary respite. “These are the days when Birds come back -” is such a musical, nostalgic and personal poem. It’s also like a painting in its control.

These are the days when Birds come back -
A very few – a Bird or two -
To take a backward look.

These are the days when skies resume
The old – old sophistries of June -
A blue and gold mistake.

Oh fraud that cannot cheat the Bee -
Almost thy plausibility
Induces my belief,

Till ranks of seeds their witness bear -
And softly thro’ the altered air
Hurries a timid leaf.

Oh sacrament of summer days,
Oh Last Communion in the Haze -
Permit a child to join -

Thy sacred emblems to partake -
They consecrated bread to take
And thine immortal wine!

I am tickled by the thought of a bird looking back over its shoulder, “To take a backward look”. Any day now there will be a balmy morning or afternoon when I will be reminded of the carefree temperatures of early summer. But, being reminded of “June,” is for the weather to behave as a sophist, “a person who reasons with clever but fallacious arguments,” my dictionary says.

Indian summer is “A blue and gold mistake./Oh fraud that cannot cheat the Bee.”

Of course Dickinson never uses the term Indian summer, when weather is sunny and clear and above 21°C (70°F), and all of the leaves of the trees have turned. But before the first snow has fallen, “..softly thro’ the altered air/Hurries a timid leaf”.

This period normally associated with mid-October to late-November in the northern states of the U.S. will become, “Oh sacrament of summer days,/Oh Last Communion in the Haze -”.

I come from Christian teachings, so I can identify the reference: “Permit a child to join -”. In Christian churches, no child prior to “confirmation” or “profession of faith” is allowed to join in the sacrament of communion, a worship service tradition. Anyone not familiar with Dickinson’s use of this understood cultural norm of her day, will be familiar with some other sort of “coming of age” ritual. Youngsters eager to grow up chafe at its imposition when they are “too young.”

The last stanza seems to me to equate summer with everyone’s best days, that “…immortal wine!” we like to think of as heaven.

Digest A Poem A Day – Accept What Comes Your Way

On September 13, 1859, California State Supreme Court Chief Justice David S. Terry mortally wounded U.S. Senator David C. Broderick in a duel at Lake Merced, just outside San Francisco’s city limits.

Tomorrow, the History Guild of Daly City / Colma will be staging a re-enactment of the duel on the shore of Lake Merced to mark the event’s 150th anniversary. I asked members of the the History Guild about the research methods they used to investigate the duel in the course of developing their performance. How did they go about identifying possible sources about the duel? How did they evaluate those sources in terms of their authority or reliability? Richard Rocchetta responded that they primarily used online content – especially an uncredited article that appears on the Anchor Steam Brewery website.

That article was written by David Burkhart, who told me that his sources included Carroll Douglass Hall’s 1939 publication, The Terry-Broderick Duel; James O’Meara’s 1881 publication, Broderick and Gwin (now available in full text on Google Books); and John S. Hittell’s 1878 history of San Francisco (also now available in full text on Google Books). Burkhart used the online database of historical New York Times articles (available for free to anyone with a San Francisco Public Library card) and articles about the duel that appeared in the San Francisco press in 1859 (microfilmed versions of these articles can be consulted on the 5th floor of the San Francisco Main Public Library).

Richard Rocchetta specified one other source used to develop tomorrow’s re-enactment: an article that appeared in the May 12, 2001 edition of The Independent, a now-defunct Redwood City newspaper.  Entitled “An Old Fashioned Political Shootout,” the article was authored by College of San Mateo history professor Michael Svanevik and Shirley Burgett. Anyone interested in reviewing the article can obtain a copy from the archives at the San Mateo County History Museum.

The Broderick-Terry duel is widely covered not only in scholarly literature and standard reference works in California history; primary source material is also available in Bay Area archives and can be discovered using union archival databases like the Online Archive of California. Yet in my work as an archivist, I frequently encounter researchers who do exactly what members of the History Guild of Daly City / Colma reported doing: relying primarily or exclusively on the Internet for content. That is instructive for any of us who curate archives or teach methods of historical research: it prompts us to ask ourselves how to make the wealth of valuable historical content that exists beyond the Internet discoverable even to those who might not wish to go looking any further than Google.

Tomorrow’s re-enactment of the Broderick-Terry duel will take place at 2:00 p.m. at 1100 Lake Merced Boulevard in Daly City. The event is free and open to the public. For more information, call (650) 757- 7177.

Você ja foi Presbiterianizado hoje?

Hojemenos150anos atrás, chega as terras tupiniquis o missionário da cidade de Pallet, Ashbel Green Simonton a fim de proliferar a filosofia Presbiteriana e fundar sua primeria igreja ao culto da luzdesuaverdadepikashu aqui no Brasil [para quem não notou o nome completo é a junção de uma série de nomes próprios comuns, como Ash, Simon e ton, além, de cores e objetos].

Mais informações aqui [wiki~] e aqui [@Shai]

Desculpas a parte, hoje também é aniversário (de morte) de Henry Fonda, William Blake, Charles Brenton Huggins, George Stephenson, Pope Sixtus IV, Pope Innocent XI, and Cleopatra.

Sucesso póstumo a eles.

O beautiful for spacious skies,
For amber waves of grain;
For purple mountain majesties
Above the fruited plain!
America! America!
God shed His grace on thee,
And crown thy good with brotherhood,
From sea to shining sea.

Such stirring lyrics are good reminders of a wonderful land God has given us.

And they are also reminders we can/should love our native land and be able to

separate her from all the war mongering she has recently been involved in.

And love American enough to oppose the war on her, from within, called socialism.

Katharine Lee Bates born this date, 8/12/1859 at Falmouth, MA.

“Neue” Pistolen für den blauen Abschaum. Bild: baumpaul used under CC License

Laut AZ sind während des Trainingslagers unserer Mannen in Donaueschingen Diebe in der Säbener Straße eingestiegen und haben genau 59 + 1 Fußballschuhe aus unseren Räumlichkeiten entwendet. Gerüchten zufolge, müssen es genau 18 Diebe gewesen sein, die die Pistolen unseres Teams an einen unbekannten Ort im Stadtteil Giesing verschleppt haben. Unterdessen wurde heute bekannt, das die Umbenennung der Turner in Barfuß 1859 München in letzter Sekunde abgewendet werden konnte. Die Polizei prüft noch, ob es einen Zusammenhang zwischen beiden Ereignissen gibt.

© 2009 Traumtorschuetze

I wish I was in de land ob cotton,
Old times dar am not forgotten;
Look away! Look away! Look away! Dixie Land.
In Dixie Land whar I was born in,
Early on one frosty mornin,
Look away! Look away! Look away! Dixie Land.

Den I wish I was in Dixie, Hooray! Hooray!
In Dixie Land, I’ll took my stand,
To lib an die in Dixie,
Away, Away, Away down south in Dixie,
Away, Away, Away down south in Dixie.

Old Missus marry “Will-de-weaber,”
Willium was a gay deceaber;
Look away! Look away! Look away! Dixie Land.
But when he put his arm around’er,
He smilled as fierce as a forty-pound’er,
Look away! Look away! Look away! Dixie Land.

Den I wish I was in Dixie, Hooray! Hooray!
In Dixie Land, I’ll took my stand,
To lib an die in Dixie,
Away, Away, Away down south in Dixie,
Away, Away, Away down south in Dixie.

His face was sharp as a butchers cleaber,
But dat did not seem to greab’er;
Look away! Look away! Look away! Dixie Land.
Old Missus acted de foolish part,
And died for a man dat broke her heart.
Look away! Look away! Look away! Dixie Land.

Den I wish I was in Dixie, Hooray! Hooray!
In Dixie Land, I’ll took my stand,
To lib an die in Dixie,
Away, Away, Away down south in Dixie,
Away, Away, Away down south in Dixie.

Now here’s a health to the next old Missus,
And all de galls dat want to kiss us;
Look away! Look away! Look away! Dixie Land.
But if you want to drive ‘way sorrow,
Come an hear dis song to-morrow.
Look away! Look away! Look away! Dixie Land.

Den I wish I was in Dixie, Hooray! Hooray!
In Dixie Land, I’ll took my stand,
To lib an die in Dixie,
Away, Away, Away down south in Dixie,
Away, Away, Away down south in Dixie.

Dar’s buck-wheat cake an ‘Ingen’ batter,
Makes you fat or a little fatter;
Look away! Look away! Look away! Dixie Land.
Den hoe it down an scratch your grabble,
To Dixie land I’m bound to trabble.
Look away! Look away! Look away! Dixie Land.

(Daniel Emmett, New York 1859)

München leuchtet rot und weiß! Bild: probek used under CC License

Sportlich absolut fehl am Platz, innerlich ein Blauer 59er Bastard: Unwillkommen zurück in München rot, Andreas Görlitz! Zitate gefällig? Bitte:

“Als Kind war ich mal Bayern Fan, aber solch eine Phase muss wohl jeder mal durchmachen und zum Glück ging das auch schnell wieder vorbei”

“Wenn man so sieben, acht Jahre alt ist, ist man automatisch Bayernfan. Man kriegt ja nichts anderes mit. Wenn man dann das eigenständige Denken anfängt, wird man normal Sechziger.”

Um es frei nach Uli Hoeneß zu sagen: Dann geh doch dahin, wenn bei den Sechzigern alles so toll ist! Oder sind diese oben zur Schau getragenen Einstellungen beim Blick auf den Gehaltszettel etwa irgendwie nicht mehr so wichtig? Du bist ein Hafensänger, Andreas. Und sportlich so wichtig für uns wie eine Luftpumpe für einen Formel 1 Wagen.

Fragt sich nur noch, wer von unseren hohen Herren den überhaupt zurückholen wollte. Man kann ja nur hoffen, dass auf unserer rechten Abwehrseite noch etwas passiert. Mit Lell und Görlitz in die Saison zu gehen ist irgendwie keine so gute Idee finde ich. Auch wenn Braafheid natürlich links und Lahm damit auf rechts spielen könnte. Fragt sich nur, ob das sinnvoll ist, ich halte Lahm links für sehr gut aufgehoben. Und ob Braafheid die Klasse mitbringt wird sich auch erst noch rausstellen müssen.

Wie auch immer, Görlitz braucht jedenfalls kein Mensch. Manche Gedankengänge der bei uns Verantwortlichen erschließen sich mir irgendwie in keinster Weise.

© 2009 Traumtorschuetze

A few days late again, I know.  This was written in 1859, after Lincoln’s defeat by Stephen Douglas for the Illinois senate seat.  The upcoming presidential election is clearly on Lincoln’s mind and this letter shows Lincoln’s growing involvement in national politics.  Salmon Chase was to become Lincoln’s Treasury Secretary.

Hon: S. P. Chase:            Springfield, Ills.
Dear Sir                            June 9. 1859

Please pardon the liberty I take in addressing you, as I now do. It appears by the papers that the late Republican State convention of Ohio adopted a Platform, of which the following is one plank, “A repeal of the atrocious Fugitive Slave Law.”

This is already damaging us here. I have no doubt that if that plank be even introduced into the next Republican National convention, it will explode it. Once introduced, its supporters and it’s opponents will quarrel irreconcilably. The latter believe the U.S. constitution declares that a fugitive slave “shall be delivered up”; and they look upon the above plank as dictated by the spirit which declares a fugitive slave “shall not be delivered up”

I enter upon no argument one way or the other; but I assure you the cause of Republicanism is hopeless in Illinois, if it be in any way made responsible for that plank. I hope you can, and will, contribute something to relieve us from it.

Your Obt. Servt.

A. LINCOLN

“By nature, by necessity itself, [primitive man] is encyclopedic, while civilized man finds himself confined in the infinitely small regions of specialization.”

Charles Baudelaire, Notes on E. Poe (1859)

In 2009, encyclopedic is an overwhelmingly unemployable quality in an applicant; and yet, it is at the very core of tumblelogging (sp?), which I’ve only just begun to do socially.

Admittedly, I’ve kept a tumblelog for months as a digital receptacle for my endless wonkish notes about any number of policy areas, notes of which I tagged encoded to prevent others from “stealing” what I tend to perceive as my “brilliant” theses.

But again in 2009, this vast & mysterious digital culture exposes to me, for me, my own primitive misconceptions, and I am at once ashamed & excited to note that tumbleloging is not about strategic advantage but instead about sharing for sharing’s sake; that because I like a digital thing, you might like it too, in which case we are both enhanced: you, as the consumer and me, as the catalyst, or visa versa.

In this way, we both become more encyclopedic, and thus less confined…and less employable. After all, as I type icanread’s latest reblog (via todayslyrics) is a black graphic upon which is written in pink letters the time you enjoy wasting is not wasted time, a message so-completely antithetical to most workplace ethoses that I am unsurprised it has received 266 notes of ostensible approval. To me, this is unsurprising because work for the overwhelming majority of people confined in the infinitely small regions of specialization fucking blows.

Thus, I predict that should I ever again gainfully whither in civilized employment, I will daily anticipate my daily return to primitive, encyclopedic tumblelogging.

On December 16 , the Fijian chiefs in council unanimously agreed:
” That we hereby delegate, cede and makeover to and vest in the said William Thomas Pritchard the full unreserved, entire and supreme right, authority and power to govern Fiji, according to the broad and plain principles of justice and morality.
“That this enactment and agreement shall be in force and valid until the final answer of the Queen of great Britain to the cession of Fiji made on the 12th day of October, 1858, and duly ratified and nenewed by us in council assembled on the 14th day of December, 1859“.
Pritchard admitted that this delegation of powers was made to him at his own instigation.
Lord Russell tells Pritchard he has gone too far: The only comment on this agreement was to come from Great Britain was a despatch from Lord John Russel to Pritchard. The Consul was informed that in accepting the powers of government entrusted to him by the agreement, he had exceeded his authority. Russell doubted the competency of the chiefs to “understand the real import’ of what they were doing.

Ward, John M, British Policy in the South Pacific ( 1866 – 1983) P173. Australiasian Publishing Co, 1950.

Image from http://visitmantonca.com

UNITED AFTER MANY YEARS.
Supposed Victim of Indian Massacre Finds His Family.

Lost for forty-eight years and given up for dead as one of the victims of an Indian massacre in 1859, when the other thirty-nine of the party were killed, Alanson X. Lockwood, father of Mrs. I.M. Bennett of 3631 Greenwood avenue, Seattle, has been located in Manton, Cal., and the daughter, now past the half-century mark, left Saturday over the Northern Pacific to meet her father she had supposed to be dead, says a Seattle correspondent of the Winnipeg Journal.

Merest chance has placed the long-separated father and daughter in communication and wrought events in such a manner that the aged father can be brought back to the family long lost to him. His aged wife, who married again after the report of the massacre of her husband, will hasten back to Seattle from Princeton, Ill., where his is now visiting. The second husband, whom she married forty-four years ago, died a few months since, and she will now meet her husband of fifty years ago.

During the gold rush to California in 1859 Mr. Lockwood went from Faribault, Minn., with a party of thirty-nine others to seek his fortune in the gold fields, leaving behind his young wife and daughter of 3 years. By the slow overland route of those days the party reached Boise, Idaho, where they constructed a raft and started down the south fork of the Boise and Snake rivers with the intention of going to Astoria and thence to California.

What became of the party no one ever knew, but the bones and belongings of thirty-nine of them were found bleaching upon the prairies and the report went back to the little Minnesota town that all had been killed by the Indians. Years crept slowly by and the little child became the wife of E. Wickham and the fate of Lockwood passed into the forgot past.

Friends of Mrs. Bennett in the east recently heard of a man by the name of Alanson X. Lockwood, living in California, and the peculiarity of the name aroused their interest. They wrote to Mrs. Bennett and she asked a friend who was going to California to investigate. The result was that after an exchange of letters if was learned beyond all doubt that Mrs. Bennett’s father was still living.

Only meager details of the escape of Mr. Lockwood and his subsequent failure to find his family have been sent to  Mrs. Bennett, but that little reads like a chapter from the strangest romance. When the party was set upon by the Indians after leaving Boise, Mr. Lockwood was struck upon the head and the Indians, believing he was dead, threw his body into the river.

How long he remained in the water he does not know. Eventually he made his escape and after many privations reached Lewiston, Idaho. From there he traveled to Astoria, and in time reached California. Meeting with success he sent for his family. But in the meantime the report of the massacre had reached Faribault, and the widow, believing the story, had moved away. Thus when Mr. Lockwood’s letters came there was no one to claim them and no one knew where Mrs. Lockwood had gone.

Mr. Lockwood remained faithful to the memory of the wife and daughter whom he had left behind. He could never account for their disappearance, and believed them both dead. He read of Indian troubles in Minnesota, and supposed his loved ones perished that way. The reunion of the long separated family will take place in Seattle.

Mountain Democrat (Placerville, California) Jan 25, 1908

“To the beloved and deplored memory of her who was the inspirer, and in part the author, of all that is best in my writings—the friend and wife whose exalted sense of truth and right was my strongest incitement, and whose approbation was my chief reward—I dedicate this volume. Like all that I have written for many years, it belongs as much to her as to me; but the work as it stands has had, in a very insufficient degree, the inestimable advantage of her revision; some of the most important portions having been reserved for a more careful re-examination, which they are now never destined to receive. Were I but capable of interpreting to the world one half the great thoughts and noble feelings which are buried in her grave, I should be the medium of a greater benefit to it, than is ever likely to arise from anything that I can write, unprompted and unassisted by her all but unrivalled wisdom.”

John Stuart Mill’s dedication to his wife, Harriet Taylor, in On Liberty, 1859

“O Beautiful for Spacious Skies”

O beautiful for spacious skies,
For amber waves of grain;
For purple mountain majesties
Above the fruited plain!
America! America!
God shed His grace on thee,
And crown thy good with brotherhood,
From sea to shining sea.

O beautiful for heroes proved
In liberating strife,
Who more than self their country loved,
And mercy more than life!
America! America!
May God thy gold refine,
Till all success be nobleness,
And every gain divine.

O beautiful for patriot dream
That sees beyond the years
Thine alabaster cities gleam,
Undimmed by human tears!
America! America!
God mend thine every flaw,
Confirm thy soul in self control,
Thy liberty in law.

Katharine Lee Bates died this date (3/28/1929) at Well­es­ley, Mass­a­chu­setts.  She was born Au­gust 12, 1859 at Fal­mouth, Mass­a­chu­setts the daughter of a minister.  Bates penned the above patriotic song in 1904.

Ein Jahr wird diese wundervolle Aktion in dieser Nacht alt. Am Morgen des 26.02.08 leuchtete in der Herrmann Gerland Kampfbahn die Westkurve rot und weiß. Ein Trupp aufrechter Roter verschaffte sich Zugang zur heiligsten Stätte der 59er und verschönerte sie mit den einzig in München gültigen Farben und FC Bayern Schriftzug. Ein kreativer Vorgeschmack auf die am nächsten Tag stattfindende sportliche Demütigung im DFB-Pokal.

Nochmal Hut ab! Eine der geilsten Aktionen die es jemals gegeben hat!

Das Kunstwerk aus der Vogelperspektive

Heulende 59er

© 2009 Traumtorschuetze

Joaaah…bist du ein ganz braves Kätzchen…*unterm Kinn kraul*…machst du feiiin Männchen…*1 EUR Stück hochhalt*…schööön, braaaaves Kätzchen! Bild: nicholas macgowan used under CC License

Hier eine Chronologie von 149 Jahren blauer Peinlichkeit, zusammengestellt von Spox.com unter dem vielsagendem Titel: “Dieser Präsident ist eine Schande”. Na gut, es sind nur 5 Jahre Chronologie, zumindest nur 5 Jahre die hier beleuchtet werden. Das wär sicherlich unbegrenzt fortführbar, aber das kann ja ein Redakteur alleine gar nicht alles schaffen.

Bleibt nur eine entscheidende Frage: Wann sperrn die endlich den Laden komplett zu? Das hat doch keinen Sinn mehr, Jungs!

© 2009 Traumtorschuetze

Past LHA president Jesse Petersen has extensively researched the Lincoln Highway in Utah, mapped it, and co-authored a book on it with Gregory Franzwa. His newest project is A Route for the Overland Stage: James H. Simpson’s 1859 Trail Across the Great Basin. The exploration of the Great Basin by army topographical engineer Simpson opened up one of the West’s most important transportation and communication corridors, a vital link to the Pacific Coast that was followed by the Overland Stage and Pony Express.

Petersen writes, “My interest in the Simpson expedition was a result of my interest in the history of the Lincoln Highway. I was attending the Lincoln Highway Association’s 1996 conference in Reno, Nevada, when one of the presenters mentioned that the historic highway had followed much of the route that James Simpson had opened through Nevada in 1859.”

Jess walked or drove the entire trail west and Simpson’s variant path returning east to accurately describe, map, and photograph the route. Published by Utah State University Press, the 240-page, 8.5 x 11 paperback is $24.95 or buy it on Amazon for $18.96.

On the other side of my wall a father yells at his child. The child yells back in healthy, though rebellious, unnerving discourse. With the window cracked open so slightly to let in the warm Winter air, perhaps the warmest evening of the season, I listen to a mix of psychedelic 70s pop straight out of West Africa. It slashes Latin grooves through the otherwise silent bedroom. I swear the blue walls are boogeying.

It’s been a strange journey out into the world of the non-academic, and it’s not the easiest one when you’re judging the entire literary canon that you face. When thinking about reading for pleasure, personal-development, or aesthetic appreciation, there are several ways to approach your next textual companion. You can go with your gut feeling, as my assistant manager at Borders does, and choose whatever feels right. You can go off a list or other minor-systematic device such as the latest recommendation or “hit” (2666 anyone?), or you can have another, more rational way to hit books that are both important and entertaining.

I was thinking about this third of the three basic options I’ve set forth (obviously with room for more expansion) above, and what possibly could be a organized way to approach a reading list. Anniversaries randomly fell into play, and so I started thinking: why not make anniversaries more relevant on a personal level? Why do organizations and corporations and schools get to celebrate and promote anniversaries when everyone else just kind of blindly follows them? Anniversaries should be just as personal as public. So I did some very light and mindless research (that really is a little more annoying on this fabulous Internet thing than one might expect!) and came up with the following books from some of the more standard anniversaries. Mind you, these are not lists of every book published, but rather books that I might actually consider reading throughout this year, letting the literature and history, these things that the modern philosophers say have taken over and have come to represent Death and thus God, and I am going with it. For now.

Also, I thought that I was putting these books in alphabetical order, but there’s some subjective ordering going on based on what I think is most important. It’s like a ghost in this 21st century machine.

1984: 25 Years Ago

There were some great publications released this year. Unfortunately I’ve already read the most notorious volume of them all, which should not need help identifying. Fortunately what many consider the best book of that year, the second title on the list, is a title I have not even heard of. Go figure. And an odd coincidence? J. Updike died this year and his most impressionable book was published in ‘84. Double whammy for me to get on his bandwagon. Also, was ‘84 a good year for sci-fi or what?

Fiction

• So Long, and Thanks for All the Fish by Douglas Adams
• Empire of the Sun by J. G. Ballard
• Flaubert’s Parrot by Julian Barnes
• The House on Mango Street by Sandra Cisneros
• Love Medicine by Louise Erdritch
• Neuromancer by William Gibson
• The Unbearable Lightness of Being by Milan Kundera
• Slow Learner: Early Stories by Thomas Pynchon
• The Big U by Neal Stephenson (his debut novel)
• Witches of Eastwick by John Updike

Poetry*

• A Wave by John Ashbery**
• The L=A=N=G=U=A=G=E Book by Charles Bernstein and Bruce Andrews
• Book of Mercy by Leonard Cohen
• The Dead and the Living by Sharon Olds
• Secular Love by Michael Ondaatje
• Selected Poems by Kenneth Rexroth
• Differences for Four Hands by Rosmarie Waldrop

* I definitely was not able to find a comprehensive source for poetry published in this year.

** This title is probably the one I’m looking forward to reading the most; I must get through his “Three Poems” book I acquired at the Last Word Book Store over in West Phila the other day, though, which includes what Silliman calls his “most important poem,” which is of course, “the System.”

Nonfiction

• Hackers: Heroes of the Computer Evolution by Steven Levy*

* Yeah–not definitive reading, but we’ve come a long way as a digital culture in the past 25 years, haven’t we? Sorry–brief moment of nostalgia, especially featuring images of free AOL disks being tossed around like free weaponry.

1959: 50 Years Ago

The CD has shifted over to my first listen of this Hungarian funk compilation, which is simply and frankly quite outstanding–if you can find it on Rapidshare or purchase it online, it’s completely worth it, and to think that something amazing goes on over in that country all the time, and we Americans rarely know about it!

Anyway, the turn of the decade that has definitely been one of the most profound influences on my youthful literary aspirations sees a lot of great literature published. I just finished reading Saul Bellow’s Herzog, came out a couple years previous, but my complications and pleasures that came out of it have lead me to an interest in pursuing what’s on the list by him; same with Roth. Maybe another go at Naked Lunch? I remember complete, and thorough, confusion when I read it the first time in High School. And it’s another good year for sci-fi fans. F’shame!

Fiction

• Advertisement for Myself by Norman Mailer
• Goodbye, Columbus by Philip Roth
• Naked Lunch by William S. Burroughs
• Starship Troopers by Robert Heinlein
• Henderson the Rain King by Saul Bellow
• The Tin Drum by Günter Grass
• The Sirens of Titan by Kurt Vonnegut
• And also, after a 31-year ban in the U.S. (that asshole!), Lady Chatterley’s Lover rejoins reading circles in all its enlightened, sexual glory. D. H. Lawrence definitely roaming the high hills.

Poetry

• The Crow and the Heart by Hayden Carruth
• The Crooked Lines of God by William Everson (i.e. Brother Antonius)
• Kaddish by Allen Ginsberg*
• Ko, or a Season on Earth by Kenneth Koch
• With Eyes at the Back of Our Heads by Denise Levertov
• Life Studies by Robert Lowell
• O to Be a Dragon by Marianne Moore
• Inscriptions: 1944-1956 by Charles Reznikoff**
• Words for the Wind by Theodore Roethke
• Advice to a Prophet and Other Poems by Richard Wilbur
• Saint Judas by James Wright
• A 1-12 by Louis Zukofsky***

* It’s probably about time you went back and read through this again, anyway, right?

** For a great article on some other work Reznikoff did concerning law records, check out this blog.

*** I know 1-9 was published in 1940, but seriously, is this ‘59 release getting enough coverage?

1909, 1859, and 1809

OK, so you do have a decent Gertrude Stein text in there (Three Lives) and sure, Charles Dickens’s A Tale of Two Cities in 1859 is definitely something to bat your musty lashes to, but seriously, the big winner, which you must’ve seen on the magazines (the few remaining prints you’ve got on the racks anymore) and all over the blogs: Darwin. Origin of Species was published way out in November of 1859. That’s the first edition. The one that started it all. Want to see the first handful of editions in the yellowed, pre-acid-free/pre-recycled paper glory? Go to UPenn’s library, and stroll down one of their hallways. They’ve got a setup right there for you. There’s also a huge event coming up on the 15th (They call it the Year of Evolution. Spooky. Click here for the info). Maybe it’s time I crack open my own Bantam edition. Maybe it’ll lead me to a sexual paradise.