Nyt meiän pitää ihan oikeesti pyytää anteeksi, kun ei olla pitkään aikaan kerrottu kuulumisia. On kattokaas ollu muutaki tekemistä. Sitäpaitsi äispä sano, ettei saa tulla nettiriippumatoks. Vaikka se kyllä on sellanen ihan ite, paraskin puhuja!

Tänään lopulta päätettiin vähän muistella, ku ollaan oltu koko päivä ihan ypöinä ja on siks ollu hyvin aikaa pohtia.

Ihan ekaks sellanen tosi erikoinen juttu, Morsesta on tullu salainen akentti! Se kävi silleen, et yks lauantai ne meni eläinlääkärin luo vaikka se ei kyllä koskaan ole mitään hyvää tietäny. No, tällä kerralla tuli kertakaikkinen ylläri! Morsen selkään, sen leveitten ja miehekäitten hartioitten väliin upotettiin implamantti. Äispä kyllä väittää, että se on hormoonikapsuli, mutta kyllä me tiietään paremmin. Implamantti se on! Se ilmottaa heti, jos on naamioituneita vihulaisia lähiympäristössä. Eilenki, ku oltiin Saksissa, siltä tuli tieto, että just siinä arkeolokiamuseon pellolla on vihulaismyyriä. Kyllä meillä oli kauhee homma ettiä niitä. Äispä oli vaan niin tympäle, ettei antanu meiän hakea niitä yli kahta tuntia. Oltais me neljäki tuntia jaksettu.

Sit yks toinen juttu on se, ku Titi-Uu oli kipee. Se oli ihan kamalan kipee ja siltä tuli oksuja ja oksuja ja lisää vaan oksuja. Yks oksu jopa äispän sänkyyn, vaikka ei äispä olu yhtään vihanen. Sit Tiitu makas hullusti pylly pystyssä ja anto äispän hieroo sen mahaa. Ei se mitään syönykkään vaikka muuten syökin i-h-a-n  m-i-t-ä  v-a-a-n. Nyt Tiitu on taas terve ku puk- eiku Tiitu. Onneks on, oksut haisee nimittäin pahalta.

Noi oli nyt ne jutut, mitä me muistettiin tänään. On tietty muutaki tapahtunu, niinku ollaan oltu kylppäriremonttikoirina ja sit kans putkimiehille on pitäny vähän sanoa. Niillä ei olis ihan oikeesti ollu mitään asiaa meiän kellariin.

Arvatkaa mitä? Me oltiin tänään piiitkällä päivälenkuralla. Meiän yks Lotta on täällä ja sen ja ispän kanssa kierrettiin vaikka kuinka iso järvi. Siinä järvessä on yks tosi hyvä juttu. Se on vettä! Vesi on oikeen kamalan tärkeetä, ku sitä voi juoda. Sit siinä voi viilennellä, jos on kuumis-luumis ja sit kaikkei tärkein. Siinä voi uida! Arvatkaa uitiinko? Uitiin ihan varmana! Tai ei Morse uinu, mut Titi-Uu vaan. Sen oli ihan pakko pelastaa pallo ainaki satatriljoonaa kertaa sieltä järvestä.

Missä se pallo on?

Se oli kyllä yks oikeen super-ulkoilu, ku nyt ollaan ihan väsyjä. Ei me kyllä heti ehitty kotona lepäilemään, ku piti tehä ruokaa. Me tehtiin sitä Lotan kanssa. Jauhelihasta. Sillon on kans oltava koko ajan tarkkana, jos kokki olis vaikka sellanen köppänäppi. Lotta oli kyllä huono köppänäppi, ei siltä mitään pudonnu. Se oli kyllä aika outoo, ku siellä järvellä siltä lens se pallo vaikka kuinka pitkälle. Kumma, ettei se saanu yhtään sitä jauhelihaa lentämään ees lattialle.

Nyt me mennään ihan kohta nukkumaan. Piti vaan ensin raportoida. Öitä vaan kaikille uimamaisterilta ja myyräekspertiltä….

En taaskaan saanu sitä kiinni.

Meillä on taas ollu niin ihan hirmee kiire, ku on pitäny hoitaa tota puutarhaa. Ei me ihan yksin oo siellä touhuttu, mutta apuna kuiteski. Ollaan käännetty maata ja kaivettu kuoppia. Sit ollaan kans yritetty vähän laajentaa meiän puutarhaa naapurin puolelle, mut ei siitä tietysti mitään tullu. Meiät käskettiin pois.

Tää on varmana punaherukka. Ei oo marjat vielä kypsiä.

Voiks tätä syödä?

Yks päivä, se tais olla eilen, kun oltiin ihan läkähdyksiin asti tehty hommia, me saatiin palkkaa. Äispä toi meille ihan oikeet luut! Sellaset lehmän luut, joissa oli lihaaki. Meillä meni aika kauan niitten syömisessä. Oikeestaan ei ne oo vieläkään loppu, mut lihat on kyllä syöty.

Emmä näistä heinistä oikeen piittais.

Sit tänä aamuna Morselle tuli vähän outo olo vissiin siitä luusta ja siltä tuli oksu. Ei se tahtia haitannu. Morse ehti onneks syödä ne luun palat takas ennenku äispä meni siivoomaan sitä länttiä. Se sit sano, etä onkohan joku olkkariinki oksunu, ku haisee. Ei meiän oksut kyllä haise.

Hei, tätä voi syödä tälleen kyljelläänki!

Mun pitäis vissiin kertoa vielä yks juttu, mikä tänään tapahtu. Aamullahan äispä nauro mun muumiolöydölle ja nyt illalla se nauro mulle taas. Onkohan musta tulossa joku klauni vaikken ookkan mikään vistiniekka. Vaikka eniten mä kyllä luulen, et äispästä on tulossa turhannauraja.

Tää viiminen naurujuttu tapahtu nyt illalla ihan äsken.  Oli nimittäin niin, että Morse oli menny ulos enkä mä tienny. Mä olin just sanomas äispälle, et avais mulle oven, ku Morse alko haukkuu just siinä oven takana.

Ihan hetkeks vaan, siis ihan sekunnin viliseväks osaks, mä melkeen pelästyin ja hyppäsin taaksepäin. Sitä se äispä nauro. Emmä kuitenkaan Morsen ääntä yhtään pelästyny. Miks olisin?

Titi-Uu

Mä löysin tänään meiän patterin alta ihan hirveen vanhan muumion!  Äispä ei millään uskonu, et siellä oli muumio vaikka mä kuinka sille elekielellä ja ihan pikkusen vaan äänelläki kerroin. Tuu heti tänne! Täällön muumio! Kuuletsä! Eksä kuule mitään? Tuu nyt!

Lopulta se tuli ja sano, ettei siellä mitään ollu muka. Ihan varmana oli, kattois vaikka. Kyllä se sit suostu ähisemään polvilleen ja työntäämään kätensä sinne patterin alle. Eihän täällä oo muuta ku pölyä! se sano ja sen kädessä oli sellanen viis päivää vanhan koiranpennun kokonen karvakasa. Onpas, onpas, mä väitin, kato paremmin!

Sit se työs melkeen päänsäki sinne lattianrajaan ja lopulta näki sen muumion. Se oli ihan kaukana nurkassa. Äh, tää on pähkinä, äispä vaan sano ja anto mulle muumion. Ei oo pähkinä, ei oo. Tää on ihan aito Tutankhaamonin muumio, kyllä mä tiiän.

Mä kannoin sen muumion olkkarin matolle ja aloin riisua siltä kaikkia kääreitä, et äispä olis nähny et oon oikeassa. Se katteli kummissaan, et mikä juttu tää oikeen on. Sit se alko nauraa. Voi pöllö, se on kuivunut ruusukaali, äispä sano ja nauro lisää. Kyllä mäkin sit tajusin, etteihän se mikään Tutakhaamonin muumio ollukkaan, se oli vaan Rysselinkaalimuumio. Nyt se on vissiin kompostissa. Ihan oikeen muumiolle, mitäs tulee meille esittämään jotain Tutankhaamonia vaikkei ollu yhtään se.

Onneks äispällä oli maksapasteijaa leivän päällä ja mä sain kans. Ei jääny ihan kamalan paha mieli.

Titi-Uu

Just ku päästiin kertomasta, et ollaan ypöinä kotona, ni ei ollakaan. Äispä on ollu täällä koko päivän ja sano, et vielä huomennaki.

Ei se kyllä oo ollu ollenkaan innostava, ku vaan kulkenu kumarassa ja vinkunu. Tai oikeestaan välillä kovempaaki metelöiny. Sit se pitää sauvakävelysauvaa koko ajan mukana ja se on vähän pelottavaa. Onneks sentään anto meille napoja vaikka melkeen unohti. Itte se ei syöny mitään, eikä me oikeen siitä tykätty. Ei saatu mitään leivän ja kinkun jämiä yhtään.

Sit iltapäivällä ihan yllättäin se vaan pisti meiät pihalle ja oven lukkoon! Siis lukitsi meiät ulos! Ennenkuulumatonta käytöstä äispältä. Sen aivo oli vissiin menny rikki. Päästi se meiät kuiteski takas. Mut sit soi ovikello ja äispä nappas Tiitun kainaloon ja könkkäs jotenki kellarin ovelle ja sit vaan pudotti Tiitun rappusiin. Ei hyvä! Tosi huono tapa!

Meille tuli joku vieras sisälle ja ne jutteli äispän kanssa ja sit se vieras rokotti äispää. Ihan niinku meiän eläinlääkärissäki meitä on rokotettu. Morse vähän suuttu, ku se ei tykkää rokotustikuista. Morse sit ajoki sen ihmisen meiltä ulos.

Nyt me on vaan taas levätty, ku on ollu niin paljon omituisia juttuja tänään. Muistaakohan toi antaa meille iltaruokaa? Vähän tuntuu, ettei se ainakaan lähe mihinkään ulos kävelemään, meiän pitää vissiin vaan lukea omia viestejä tossa pihalla.

Meillä on nyt vähän sama tilanne, ku Julilla ja Morse-lampurilla. Ei oo ketään kotona päivällä. Äispä sano, et se menis meiän kanssa ulos aikasin, aikasin aamulla, mutta eihän se unikeko heränny ollenkaan. Ei kyllä mekään.

Aamulla se sitte hyppäs ylös ja sano, et pommiin nukuttiin. Mikähän se sellanen pommi on? Se vaan äkkiä anto meille kalariisikeksit ja häipy. Vaikkei se haitannu, ku koko päivän sato ja me vaan nukuskeltiin.

Sit äispä tuli kotiin ja yhtäkkiä meiän piti mennä ulos lenkille. Se vei meiät oikeen sitilenkille, ku kuljeskeltiin meiän kylän keskustassa. Oikeestaan se oli aika hyvä juttu, ku saatiin lukea kaikki meille jätetyt viestit ja kirjeet ja kortit ja kaikki. Meillä meni aika kauan ennenku saatiin kaikkiin vastatuks.

Kotona se anto meille onneks ruokaa. Meillä oliki jo aika nälkä. Vähän kyllä ihmetellään, et miks ei ensin syötäs ja sit vasta mentäs lenkille. Onneks kuitenki saatiin äispän lasaknesta vähän jälkiruuaks.

Heräisköhän se huomenna aikasin, et päästäs lukemaan meiän viestit heti ekana.

Oltiin tänään taas meiän uudella röymypellolla. Juostiin eestaas ja sit taas takas. Äispä yritti vähän heitellä mulle jotain kälystä keppiä, muttei paljoo kiinnostanu. Morse kaivo kuoppia ja yritti saada myyriä kiinni, muttei vieläkään onnistunu nappaamaan yhtään.

Mäkin kaivoin ja löysin toooosi monta myyränkoloa. Emmäkää kyllä saanu yhtään saalista. Ne taitaa olla vielä nopeempia kuin mä. Äispä kyllä sanoo, et me ollaan liian kovaäänisiä. Ne myyrät kuulemma kuuntelee meiän murinoita ja puheita ja sit menee vaan syvemmälle ja syvemmälle. Menköön, kyllä me joskus vielä ne saadaan kiinni.

Sit ku oltiin jo menossa kotiin päin, mä äkkäsin jotain hienoo. Mun nenään tuli ihan älyttömän ihanaa ja tyrmäävää tuoksua. Hei, mä käyn äkkii vaan tuolla, mä huusin ja sit mä menin. Voi, että mitä siellä pellon reunassa oli! Siellä oli joku ihan mätä, kuollu otus. Se hais niin kertakaikkisen hyvälle, et mun oli ihan pakko heittäytyä siihen selälleni ja pyöriä ja kieriä ja hinkata ja…

Äispä päästi ihan kamalan äänen ja käski mut heti pois. En olis millään lähteny, mut se oikeen KÄSKI! Äispä otti mut hihnaan ja sano, et nyt mennään suihkuun, sä löyhkäät. Täh? Ei noita ihmisii voi tajuta ollenkaan. Jos kerranki koira on saanu oikeen super-hyper ihanan tuoksun itteensä, ni sit se pitäis pilata suihkulla. Suuri vääryys!

Kotimatkalla mä yritin mennä ihan Morsen viereen ja siirtää tuoksua siihenki, mut äispä huomas mun aikeet ja sano, et älä yritäkään. Musta kyllä olis ihan reiluu, et Morseki menis suihkuun, jos munkin kerran täytyy.

Sit äispä vei mut kylppäriin ja pesi oikeen samppoolla. Sit se vielä laitto jotain jojopa-hoitoainetta ja sano, et nyt haisee hyvälle. Oon kyllä eri mieltä. Se raatotuoksu oli kerrassaan huumaavaa. Äispällä on vissiin vikaa hajuaistissa.

Ihmiset on, taas kerran.

Tosta alla olevasta kuvasta tuli tosi huono, ku äispällä oli vaan puhelin mukana eikä oikeeta kameraa ollenkaan. Siinä mä kuiteski kaivan meiän pellolla. Takana näkyvä ihan rämä talo on myytävänä. Mä en kyllä ostais.

Kaivuuhommissa ennen haisupläjäystä

Me on tehty empiiristä tutkimusta siitä, miten ihmisiä vois kouluttaa pelkästään ajatuksensiirrolla. Se on osottautunuki tosi helpoks vaikka jotkuu asiat vielä vaatii vähän hiomista.

Esimerkiks perjantaina me ajateltiin, että pitäis saada herkkuja. Oikeen pinnistettiin aivonystyröitä. Sit äispä alko paistaa pullaa! Se paisto niitä niin paljon, että meki saatiin aika monta kertaa maistaa.

Samana päivänä mietittiin sitäki, et olis kiva, jos meillä olis joskus täällä jotain kavereita. Vaikka koiria. Tai jos ei koiria tulis, ni ainaki jotain kivoja ihmisiä. Iltapäivällä ispä tuli autolla pihaan ja autosta tuli aika monta ihmistä ulos. Ne oli jotain, ketä me ei ees ollenkaan tunnettu, mutta kyllä me aika nopeesti opittiin. Siinä oli yks Jaana ja sen pienet ihmiset. Vaikka ei ne kovin pieniä ollu paitsi yks. Me leikittiin niitten kans kaikenlaista ja Tiitu esitti majavatanssia. Välillä me laskettiin sataan ja sit etittiin namipaloja, mitä ne lapset oli piilottanu joka paikkaan. Illalla, ku ne oli lähteny, me oltiin tosi väsyjä. Oltiin ajateltu niin kamalasti.

Tänään me huomattiin, et ihan tavallinen palloajatteluki toimii ärsykkeenä. Niinku jos pudottaa pallon äispän varpaille ja oikeen sinnikkäästi ajattelee, et Heitä! Heitä! Heitä! ni sit se heittääki sen pallon. Ja vielä vaikka kuinka monta kertaa. Ajatuksilla on kyllä kauheen vahva voima.

Yks asia ei oikeen vielä toimi. Se on aina yöllä, ku äispä nukkuu. Ei se ollenkaan herää, vaikka kuinka ajatellaan, et pitää päästä ulos pissille. Sillon pitää haukkua, et ajatukset menis perille ja toimis. Joskus se kyllä ymmärtää ihan väärin. Niinku viime yönä, ku haukuttiin. Se nous ylös, pisti tohvelit jalkaan ja kylpytakin päälle ja nous avaamaan meille ovea. Me vähän katottiin pitkään. Ajateltiin vaan, et olis vähän siirtyny, että meilleki tulis sängyssä tilaa. Tai tulihan sitä noinki. Kyllä se sit tuli takas nukkumaan ja työns meitä pois tieltä.Ihmisten aivot on vissiin yöllä ihan tyhjät, ku ei mikään ajatus kulje perille.

Tota ajatuksensiirtoa öiseen aikaan pitää kyllä vielä treenata aika paljon.

Mä istun usein äispän sylissä, kun se kirjailee meiän juttuja tänne lokiin. Mun täytyy nääs vahtia, et kaikki tulee just eikä melkeen oikein. Joskus sen kirjailut on kyllä niin tylsän pitkästyttäviä, että mä pistän pään siihen näppäimille ja alan nukkua. En saa kyllä kauaa siinä kuorsata, ku äispä sanoo, et ei voi mitään tehä ku mun pää on edessä. Se ei kyllä oo totta!

Sunnuntaina mä en ehtiny vahtimaan, ku piti katella lohi- ja karhuohjelmaa telkkarista. Aika käteviä ne karhut, ku sai lohia kiinni ihan vaan lennosta. Äispäki katto niitä välillä ja meni sit istumaan ruokapöydän viereen ja alko siinä tekee jotain juttua. Mä kattelin vähän ihmeissäni, et hei, onks toi joku tietokone vai?

Se laite oli sellanen kummallisen näkönen, valkonen vempele. On siinä johtoja ja oikeen valoki. Sit siitä lähtee aika kova ääni, paljon kovempi ku meiän omasta tietokoneesta tuolla ylhäällä. Mut sit mä ajattelin, et olkoon, kai se joku kone toiki on ja yritin mennä auttamaan äispää. Monta kertaa meinasin hypätä sen syliin, mut aina se vaan sano, et ei siihen voinu mennä, eikä se voi tehdä mitään, jos mä istun edessä. Sitä paitsi sua vois sattua, se sano kans.

Höh, sattua muka! Ei kirjottaminen satu. Sit se alko nauraa ja hihittää ja kysy, et luulinks mä, että se oli tietokone. Täh? Tottakai se on tietokone. Äispä vastas, et höpsö koira, tää on ompelukone ja mä lyhennän mun farkkuja.

Mä menin takas kattoo niitä karhuja ja aattelin, et ei pitäis koiria tollai höynäyttää. Ompelukone, pah!

Morse

Oliko se niin että kaikkeen tottuu paitsi kansantanhuun? Vai mahtoiko olla niin että kaikkea piti kokeilla paitsi kansantanhua… No, niin tai näin, olen havainnut vaikeuksia tottua tiettyihin asioihin. Kuten vaikka siihen että sateella ei tarvitse tulla töihin.

Kun sataa vettä tai näyttää siltä että voisi alkaa satamaan, ei Helenaa ja Williamia näy. Ihan ymmärrettävää ja hyväksyttävää puutarhan osalta, mutta kait näitä sisähommia voisi sateella(kin) tehdä. Tai sitten ei. Näköjään ei. Siis tietenkään ei voi.

Siihenkään ei totu että väki hihkuu riemusta aksenttini vuoksi. Okei, siinä on paljon ärrää ja okei, kuulostaa ihan värilliseltä ja okei onhan se kait melko outoa ja fantsua, mutta pliis, alkaa jo riittämään. Ei oikein tahdo irrota itseltä kumista väkisinhymyä kummempaa kun tapaa ihmisiä, jotka saavat aksentistani suurta hupia. Samaan kategoriaan kuuluu hupi siitä että käytän paikallisia kieliä. Sanan siellä, toisen täällä. Näin tekevät myös paikalliset, mutta kait siinä sitten on suurta eksotiikkaa kun minä näin toimin. Siis tietenkin on.

Vaikeuksia on tottua viimetinkaan ja no hätään. Ensi viikolla on merkittäviä workshoppeja johon on tulossa suomalaisia kollegoita. Lentoliput saatiin kuntoon perjantaina kolmen paikkeilla kun kollegoiden on tarkoitus lähteä Helsingistä matkaan sunnuntaina. Ei tässä ole mitään uutta eikä ihmeellistä, asiat hoituvat ajallaan ja ihan luotettavasti. En vaan millään tahdo tottua siihen että asioita ei voi tehdä etukäteen, eikä allekirjoituksia memoihin saada viikkoja ennen deadlinea. Tunnustan että välillä meinaa stressi nousta kunnes muistan että näin vain on. Ja aina ennenkin kaikki on järjestynyt. No hätä! Ei kait sitten niin. Siis ei tietenkään ole.

On hämmästyttävää tietää asiat järkitasolla, muistaa ja uskoa, mutta ei tottua. Missähän vaiheessa sitä ihminen oikeasti tottuu toiseen kulttuuriin? Onko elämä jatkossakin vain sopeutumista ja sietämistä? Ja tarviiko sitä kaikkeen tottua?

Mikähän siinä on että arjen pienet ongelmat ja harmistukset tuntuvat paitsi kasaantuvan yhteen, kasaantuvan yhteen juuri sellaisina hetkinä kun vähiten olisi aikaa ja energiaa niiden hoitamiseen. Kulunut viikko on ollut melkoinen tunnelataukseltaan, työmäärältään ja maustettu noilla pienen pienillä ärsykkeillä.

Sain todistuksen etelä-afrikkalaisesta ajotaidostani. Ylinopeussakon R 900. Täytyy olla niin että kamera oli viallinen… Ei kiva.

Yhtenä iltana etuportti oli jumissa, enkä päässyt kotiin. Jouduin sitten istumaan portin ulkopuolella odottamassa korjaussetiä. Vuokraisäntää ei portin korjaaminen juuri kiinnosta, joten sama tilanne mitä suurimmalla todennäköisyydellä toistuu ennen kuin mitään actionia tapahtuu. Ei kiva.

Torstaina pirullisen päivän jälkeen sain melkein slaagin kun löysin puutarhurin kymmenen jälkeen illalla autotallista. Oli jäänyt odottelemaan palkkaennakkoa, jota oli jo edellisenä päivänä siinä onnistumatta pyytänyt. En ollut kiva.

Vietin osan lauantaista ilman sähköä kun joku freak of nature poltti kaikki sulakkeet kerta toisensa jälkeen. Lopputuloksena pari poksahtanutta lamppua ja myöhästymisiä kun autotallista ei päässyt ulos. Ei kiva.

Ärsyttäviin työasioihin en edes viitsi mennä, mutta niitä on ollut.  Ja paljon.

Oon jo pitkään ajatellu, et mun täytyy vähän kertoa tästä nimenomaisesta aamiaisasiasta, tai oon mä voinu joskus jo aiemmian asiasta mainitaki. Tää on rassannu mua kuitenki jo pitkään, enkä oo oikeen löytäny mitään ratkasua tilanteeseen.

Asia on nimittäin niin, että joka aamu äispä nousee ekaks ja lutraa kylppärissä aikansa. Sit se menee alas ja mä kuulen, ku meiän kahvikone alkaa murista ja pitää muutaki meteliä. Siitä mä tiiän, et kohta äispä tulee takas ylös. Mä oon ihan hiljaa ja odotan peiton alla. Kohta se seisoo tossa ovella ja kysyy, tuleeks kukaan aamiaiselle. Mä oon salamana lattialla ja sanon, et mä tuun tietty! Morse ei yleensä piittaa, se vaan kääntää kylkeä ja vähän mulkasee.
Me mennään äispän kans alas, ja joka aamu on sama juttu. Ei siellä mitään aamiaista oo! Siis sellasta oikeeta aamiaista, niinku pekonia ja nakkeja ja munia ja appelsiineja ja muroja ja jukurttia. Tarjolla on pelkästään leipää ja kinkkua ja juustoa ja..

Mä kyllä pidän huolen, että saan ainaki jonkun osan niistä kinkuista ja juustoista. Oonki opettanu äispän aika taitavaks kinkunrasvanleikkaajaks ja pudottajaks. Juuston kanssa on vähän vaikeempaa, sillon mun tarttee joskus istua ja huitoa tassulla. Sitä mä en tajuu, enhän mä sitä juustoo mihinkään tassuun taho, suuhunhan se pistetään ja nopeesti!

No, sit me juostaan olkkariin. Tai mä juoksen ja näytän äispälle tietä, et se tietäis missä aamupalaa pitää syödä. Se tulee kahvin ja sen leipien kans perässä. Mä muistutan sitä koko ajan, et mulle pitää antaa kans. Aika hyvin se on muistanu. Tänään tuli Morseki vähän maistelemaan, mut se meni onneks pian takas nukkuun. Leipien jälkeen mullon kauhee kiire keittiöön, ku pitää mennä huutaa, et Hei, täällon vielä nää madeleinet! Ne on sellasia pieniä kakkutikkuja. Vissiin jotain Pelkian rinsessatikkuja, ku täällä on sen niminen rinsessa. Tai se ne vissiin leipooki. Leipominen taitaa ollaki rinsessojen tärkeetä työtä. Mäki rupeen rinsessaks, kuhan opin ekaks leipomaan. Äh, nyt tää tais mennä vähän ohi topiikin.

Onneks äispä on oppinu hyvin mua tottelemaan ja taas tänäänki se tuli hakee kakkutikkuja, me syötiin ne kimppaan. Yleensä mä sit taas yritän sanoo, et nyt pitäis saada jälkiruuaks sitä oikeeta aamiaista: pekonia, munia, nakkeja jne. Mut arvatkaa mitä? Äispä avaa vaan meiän napotynnyrin ja antaa mulle ja Morselle puoli kupillista LAIHISnapoja! Siis LAIHISnapoja! Aamiainen on päivän tärkein ateria ja me saadaan LAIHISnapoja! Täällä meillä vallitsee valtavan suuri vääryys.

No, kun en kerran muuta saa vaikka kuinka kinastelen, ni kyllä mä niitä napojaki sit voin vähän syödä. Sit mä meen takas peiton alle ja nään unia oikeesta pekoni-muna-nakki-aamiaisesta.

Jotain tälle aamupala-asialle pitäis kyllä tehdä. Ei oo oikeen tollanen aamiaisniuhotus.

Terveisin Titi-Uu

Onkohan tästä tulossa joku ruokaploki, ku aina vaan kirjotetaan ruuasta? Ruoka on kyllä tärkeetä ja pitää tarkkaan tietää, mitä syö, ni siks kyllä on tarpeen siitäki kirjottaa.

Äispä alko tänään kokkailla, ku se oli tullu kotiin. Me vahdittiin ja vähän neuvottiinki siinä vieressä, ku meiän mielestä meille olis ekana pitäny tehä ruokaa. Se vaan pilkko jotain kanaa eikä yhtään välittäny vaikka sanottiin, että meilleki. Sit yhtäkkiä sitä kanaa oliki meiän nappuloiden joukossa ja raejuustoa kans.

Oltas me kanaa enemmänki syöty, mut äispä sano, et nyt on liikaa mausteita. Ei ihan uskottu ja meinattiin pöydälleki kiivetä kattomaan, että onks ihan totta. Tai Tiitu vaan meinas. Äispä anto meille sitä maustetta haistettavaks ja varmaan maistettavakski, mutta vähän vaan nuoltiin. Se oli kuulemma jotain inkikivääriä eikä yhtään hyvää.

Mut ananasakäämä oli herkkua! Ekaks luultiin, et mikä toi oikeen on, ihanku joku käpy. Se oliki se ananasakäämä. Se oli jälkkäriä, tai niin me aateltiin ennenku huomattiin, et jäätelöä oli kans! Me saatiin tiskata jätskiastiat ihan puhtaiks.

Ai niin, ihan unohdettiin kertoa, mitä tapahtu, ku oltiin keittiössä ja tuuletus hurisi eikä oltu yhtään varuillamme. Meiän ulko-ovi aukes ja sieltä tuli joku sisään ja heti mentiin sille huutamaan, et mee pois täältä senkin tunkeilija! Huomattiinki siinä samassa, et se oliki ispä. Äkkiä mentiin takas keittiöön kokkaamaan ja oltiin niinku ei olis mitään kummia tullukkaan ovesta.

Yhden hengen toimistossa Kapkaupungissa saattaa käydä myös niin että ei tajua maassa olevan pyhäpäivä. Pari tuntia on tullut tehtyä töitä ja ihmeteltyä kun ei kukaan vastaa puhelimeen eikä sähköpostejakaan ole luukkuun kolahdellut.

Kollega kerran totesi että olen quite often confused ja ajoittain tuntuu siltä että ihan kovasti väärässä ei kyseinen herra ollut näin todetessaan. Eipä silti että koskaan olisi kovasti tullut työaikoja kyttäiltyä, mutta rajansa kaikella. Kapkaupungissa pyhäpäivänä ei kerta kaikkiaan istuta koneen äärellä dokumentteja vääntämässä. Ei vaan ei. Ei niin kun mitenkään.

Siis eikun uudelleen orientoitumaan päivään. Kyseessä on VAPAApäivä. Out, ulos, ut.

On taas joulubonusten aika. Kaikilla rahantarve lisääntyy ja almujen anelijat parveilevat heinäsirkkojen tavoin holiday seasonin lähestyessä  Joka ilta on vähintään joku portin takana bonuksia pyytelemässä, tienristeykset ovat kaupustelijoita ja kerjääjiä pullollaan. Vakkareiden lisäksi kulmille on ilmestynyt uusia yrittäjiä. Rehellisyyden nimissä täytyy todeta että alkaa ottaa jo pattiin. Erityisesti kun ensin pyydetään ja sitten ei huolita.

Tiistai-iltana oven takana oli keski-ikäinen mies työhaalareissa ja kohtuu uuden näköisellä maasto(!)pyörällä liikenteessä. Kertoi ensin pitkät pätkät miten kehenkään ja erityisesti valkoisiin ei voi luottaa kun oli työtä, ei ollut työtä, vaimo pitää elättää ja jossain vaiheessa muisti että niin tietysti lapsetkin. Lasten määrä sen kun kasvoi tarinan edetessä. Setä ei kerännyt tällä kertaa minun säälipisteitä ja tuli mieleen että ammattilaisella on tietysti hyvä olla kunnon menopeli, mutta että maastopyörän kanssa kerjäämässä… pliis.

Eilen illalla portilla oli toinen pyöräilijä, postitoimiston tarroilla varustetun fillarin kanssa tuli seitsemän jälkeen illalla tuomaan kirjettä. Osoite oli oikea, mutta nimi väärä. Eikä minulle koskaan tule postia kotiin vaan postilokeroon. Aikamme ihmettelimme portin läpi että mitenkäs tämä kirje nyt sitten kuitenkin ja eikös sittenkin olisi minun. Minä yritin ehdotella että jos tuo seiska olisikin ykkönen että jos kokeilisi siitä talosta. Ei ottanut rouva kuuleviin korviinsakaan vaan aloitti hirmuisen valituksen kun oli pitkä matka, vaivaakin oli, väsyttää ja nälkäkin olisi.

Kävin jääkaapista vähän evästä hakemassa, mutta ei ruoka  eikä vesi kelvannut kun rahaa olisi pitänyt olla tarjota. Jäin vähän hämilläni seisomaan omena kädessä että ei kait sillä sitten niin kauhea nälkä ollutkaan. Kylässä ollut ystäväni kertoi että tämä temppu on ihan vakiotavaraa ja tarina tuttu. En sitten muistanut kysyä että ihanko tosissaan nämä ovat postin työntekijöitä.

Osa kavereista on todella röyhkeitä ja kollega sai tällä viikolla kaupasta tullessamme leipäpaketin silmilleen kun ei hänkään ymmärtänyt että ruokaa pyytävälle pitää antaa rahaa eikä ruokaa. Siinä sitten kalapalikoitiin herran kanssa aikamme että jos rahaa haluaa niin pyytäköön rahaa jos ei kerran ruoka kelpaa. Ei kuulemma ole hyvä taktiikka kun ei ihmiset tykkää kun rahaa kerjätään. No, niin… no…no… Aivan!

Meiät jätettiin yks ilta joskus ihan ypöiks. Kyllä me lenkille päästiin, mut sitten talo tyhjeni. Onneks jäi sentään eteiseen valot, muuten olis ollut tosi synkkää ja yksinäistä. Sit me vaan nukuskeltiin ja välillä vahdittiin, et mitä kumman koiria tuolla ulkona meneekään.

Ja sit ihan yhtäkkiä ei enää oltukaan yksin. Äispä kaivo kassista jotain, joka hais tosi hyvälle. Sillä oli siellä lakritsia! Siinä pussissa luki Pruunperi. Ja sit sillä oli kans maksalaatikkoa! Me saatin ihan pikku palat sitä Pruunperia ja oltais syöty enemmänki, mutta se pussi oli liian korkeella hyllyllä. Ei ihan yletytty. Se maksalaatikko hävis jääkaappiin.
Seuraavana päivänä meillä oliki oikeen herkkumaksalaatikkoateria. Ei oltu muistettukaan, kuinka hyvää se on, ku ei olla pitkään, pitkään aikaa sellasta saatu. Suomessa vissiin viimeeks.

Mutta ei tässä vielä kaikki. Kun maksalaatikko oli loppu sit joku toinen päivä, meillä hais kiinalaiset herkkuruuat. Äispä anto sellaset äyrissipsit meille kummallekin, mut ei kauaa ehditty niitä miettiä, ku saatiin jo appelsiiniankan jämiä. Meinas ihan oikeesti kieli pudota. Ei me olla koskaan nähty appelsiiniankkaa, ku vissiin niitä ei kasva täällä Pelkiassa. Varmaan vaan Kiinassa. Tavallisia ankkoja kyllä on nähty. Ne on joskus eri värisiä tai valkosia, muttei koskaan oo ollu appelsiininvärisiä.
Riisiäki me syötiin, mut se on aika tavista eikä mitään kurmeeta. Paitsi jos siinä on päällä kastiketta.

Kävi meinaan niin, että sit toisena päivänä meillä oli lihipullia ruokana! Ja arvatkaa kolme kertaa saatiinko me. Saatiin!! Ja kastiketta kans. Lihipullat on parasta!
Kävi siinä vähän pikku kömmähdyski, ku äispä teki ruokaa ja pilkko jotain vihreetä. Vihree on yleensä herkkua, ainakin Titi-Uun mielestä. Nytki se ties, että toi on on varmana prokkolia, mikä on sen suurta herkkua. Äispä anto sille palan vihreetä muka-prokkolia, eikä se ollukkaan! Tiitu sylkäs sen lattialle ja väitti, et äispä juksas. Enpäs juksannu, se sano, mähän sanoin, et nää on vihreitä papuja eikä mitään parsakaalia. Vihreitä papuja, yök!

En tiedä kummasta syystä kiemurtelen enemmän tuskissani. Pikkulintujen abortoinnista vai siitä johtuvista hermokilareista Williamille. Syyllinen molempiin olen minä itse, vaan kun ei ollut tarkoitus.

Tarina menee seuraavasti: räystään alle oli ilmestynyt reissujeni aikaan toinenkin lintujen pesä. Tällä kertaa ei mikään suuri käsityötaidonnäyte, sellainen tikkuhässäkkä joka näytti hyvinkin keskeneräiseltä. Seurailin pikkutipuja suurella kiinnostuksella ja on erittäin mukava saada lisää uusia naapureita. Toiseen pesään ovat haarapääskyt palanneet ja kovasti toivotaan perheenlisäystä. Tulivat vaan pistäneeksi pesänsä talon levottomimpaan kohtaan, ulko-oven viereen. Nämä uudet asukkaat olivat paremmin sijoittuneet länsiräystään alle, joten pieniä tipuja saattaisi hyvinkin ilmaantua.

Näytin pesää Williamille ja siinä sitä ihmeteltiin ja päiviteltiin kimpassa. Myöhemmin hän mainitsi että täytyy se kohta siivota kun on hämähäkkejä / rottia / muita öttiäisiä. Ja minähän siihen tarkemmin kuuntelematta että jaa, jaa, skoonmaak asseblief. Ja sittenhän se meni ja siivosi sen pesän. Tökki harjan päällä sen räystäältä alas ja totesi että näillähän on täällä pikkusiakin (munia). Ja minähän siihen sitten erinomaiset hermoraivarit vetämään. Että ihan tolloko on äijä kun pikkulentujen pesiä tuhoaa. Toinen katsoo lehmänhermoisena että itsehän pyysit.

Saattaa joutua toteamaan että oma pinna on melkoisen pinkeenä kaikista muista asioista sillä en raukkaa paljon säästellyt. Meni kuppi nurin ja tuli ämpäri täyteen. Karmean huutoraivarin jälkeen ovia paiskoen sisään mököttämään kuten aikuisen naisen kuuluu.

No, homma on nyt taas lapasessa ja asiaankuuluvat sovittelutoiminnat takana. Tiput kävivät pari päivää aidalla hädissään räyhäämässä, mutta nyt ovat jo asiaan sopeutuneet. Ehkä on syytä itsekin hyväksyä että joskus näin käy. Vaan kun ei tuosta syyllisyydestä tahdo päästä eroon. Ja mitenkäs pyydät linnuilta anteeksi tai hyvität tekosi?

Tänään oli täydellinen malliesimerkki arkisen tavallisesta päivästä ja päivä kelpaa hyvin läpileikkaavaksi esimerkiksi kimberleypäivästä. Täällä on kahdenlaista arkipäivää; matka/reissu/seminaaripäiviä sekä näitä kimberleypäiviä. Variaatiota edellä mainittuihin tuovat vuodenajat. Siis joko kesäisiä matka/reissu seminaaripäiviä tai talvisia matka/reissu/seminaaripäiviä; you get the point.

Kesäinen kimberleypäivä kului tänään seuraavasti:
4.20 sängystä ylös, aamukahvi terassilla vaihtelevan aamupalan kera
5.00 salille
6.15 kotiin ja suihkun kautta toimistolle
7.00 officessa facebook, verkkolehdet, whatnot ja sähköposti
kollegoille soittelua, asioiden seuraamista, kuulumisten vaihtoa chit chatia ja social relations asioiden joustavan edistymisen varmistamiseksi
9.00 autoon ja Telecenteriin tapaamiseen, uusien managereiden mentorointia; business managementia ja palveluvalikoiman suunnittelua
11.30 vähintään kolmas muki kahvia ja sähköpostien sekä projektidokumenttien pariin; e-education project proposal sekä loppuvuoden budjetti, iltapäivän kokouksen varmistelua, kollegoiden hätistelyä raporttien, allekirjoitusten ja kirjeiden loppuun saattamiseksi, puolen tunnin joutava löpinä oven suuhun juuttuneen kollegan kanssa (social relations), ahdistuneita minuutteja tulevaisuuden epävarmuudesta johtuen

13-14 virallinen lounasaika = autuas rauha viimeistellä se dokkari jota koko päivän on yrittänyt saada valmiiksi, vähintään kuudes muki kahvia
14.00 palaveri education departmentin it-komitean kanssa
14.40 palaverin osallistujien odottamisen lopettaminen ja kahden paikalle saapuneen kanssa kokouksen uudelleen schedulointi
15.00 takaisin toimistolle muka viimeistelemään päivän työt
16.00 jihuu – aikainen poistuminen, pikainen shoppailu vkonloppua varten, ystävän noutaminen ja myöhäinen lounas open minen kahvilassa, miesten parjaamista, itsensä kehumista, kaikkien naisten kannustamista ja toimistojuorujen päivittämistä, taisi teemoissa olla myös anopit, entiset ja nykyiset heilat, viikonlopun kuulumiset, fysiikan ja mentaalin yhteys, uranäkymät, autot ja mahdoinko jo mainita miehet
19.00 kotiin kaupan kautta, uutiset ja huonon tv-tarjonnan toteaminen
19.45 social networking, päiväkirjan kirjoittamista, blogin päivittämistä, Iinan ja Emmin blogien lukemista, työdokkareiden ihailua (lupasin olla tekemättä tänään töitä kotona, joten jää huomiselle)
21.00 billie holliday, social networking, lasi pinotagea ja nukkumaan menon suunnittelua
22-23 unten maille (hypoteesi)

Tänä aamuna me taas noustiin äispän kanssa ylös ihan niinku aina. Morse ja ispä jäi nukkumaan, ku ne ei oo aamupirteitä yhtään. Äispä teki aamupalaa ja mä nappasin putoavia kinkunroippeita. Se on aika köppänäppi, ku pudottelee koko ajan ruokaa. Onneks mä oon vieressä vahtimassa ja siivoomassa.

Yleensä me syödään aamiasta äispän kanssa olkkarissa ja katotaan samalla säätiedotusta telkkarista. Niin tehtiin tänäänki. Äispällä oli jotain tosi ihanaa juustoa sen leipien päällä ja mun ois pitäny ihan väkisin saada maistaa, muttei se antanu. Sit sen piti hakea lisää kahvia ja sillon mä iskin. Nappasin sen leivän jämän lautaselta ja söin. Kyllä kannatti, oli tosi hyvää! Äispä tuli takas ja ihmetteli, et mihin se leipä katos ja et eikö toi koskaan lopu. Mitennii lopu? Loppuihan se leipä ja nopeesti. Miksei sit sanonu mulle, ettei saa ottaa pöydältä. Sillon jos ei sano, ni se tarkottaa, et saa ottaa. Ihan selvästi. Sit äispä sano, et mä oon oikee anarkisti, ku teen aina niinku ei pitäis.

Onneks sillä oli vielä yks kroissantti jäljellä. Mä sain sitäki vähän maistaa. Sit oisin menny kellariin kakalle, mutten päässy. Kävin ulkona pissillä ja kakkasin olkkarin pöydän alle. Anarkistit tekee silleen. Äispä tuhisi ja sanoi, et onneks ei ollu mattoa. Mua kyllä vähän hävetti. Mä taidan lopettaa anarkismin tähän päivään.

Terv. Titi-Uu

Me ollaan tänään oltu maissipeltolenkuralla ja haisteltu lehmänkakkaa. Joku oli piilottanu sinne pellolle ihan kamalan suuren lehmänkakka-auman niitten maissien taakse. Sit ne oli katkonu kaikki maissit ja se kasa vaan oli jääny.

Onneks me oltiin just tänään siellä pellolla, ni löydettiin se kakka-auma. Sit Tiitu kiipes sen päälle ja juoksi eestaas. Arvatkaa, kierikö se kans? Kieri. Sit kaikki paika hais lehmälle, mikä ei kyllä oo yhtään pahaa hajua, vaikka jotkut nyrpistääki nenää. Arvatkaa kans, olisko pitäny pestä? Joo-o, olis. Paitsi että noi unohti, ku nenät oli siihen tottunu. Ne on huonoja sellaset nenät, jotka tottuu. Meiän ei totu, meiän nenät haistaa vaikka kuinka kauan, varsinki hienot lehmähaisut. Toisaalta kyllä hyvä, että on huono nenä, ni ei jouduttu suihkuun.

Äispä kyllä illalla myöhään haisto sen taas, muttei just jaksanu ketään pestä. Sit se unohti. Sillon tosi hyvä muisti vissiin. Tietää sen siitäki, ku aamulla se ei muistanu avata Tiitulle kellarin ovea, vaikka Tiitu kuinka raapi. Se avas vaan toisen oven ja ihmetteli, että mikä kumma siellä pihan perällä oikeen on, kissa vai. Tiitun piti heti mennä tarkastamaan tilanne ja tietysti siltä tuli aamupissit ja -tortut samalla reissulla. Sit äispä anto Tiitulle vielä anteekspyyntökeksin, ku oli vahingossa menny avaamaan keittiön oven eikä kellarin.

Tultiin just kotiin lenkuralta. Äispä vei meiät pitkästä aikaa tonne moottoritien toiselle puolelle. Aluks me luettiin kaikki meille jätetyt viestit ja vastattiin kans niihin. Sit me vaan jatkettiin matkaa ja yhtäkkiä saatiin myyrähaisua neniin.

Kaikkihan tietään, et myyrähaisu on yks parhaimmista. Sellasen ku haistaa, ni aina tarttee yrittää löytää se haisun lähde eli myyrä. Äispää ei ois huvittanu seistä sateessa ja oottaa meitä, mut sen vaan täytyi. Ei lähetty mihinkään. Jotenki se kuitenki koko ajan pyys meitä pois siitä samasta paikasta vaikka varmaan itteki ties, että just tässä ja tässä on paras tuntu.

Vähitellen me oltiin yhen ojan vieressä. Se on aika syvä oja ja siinä on petoniseinät. Siks vissiin, ettei myyrät menis uimaan, ku myyrät ei osaa kaivaa petonia. Sit ku Morse kaivo ihan kaksin tassuin, ni ihan vaan humpsista ja se putos ojaan. Ei me vieläkään oikeen tiietä, että kuinka se tapahtu. Äispää nauratti ja se käski Morsen tulla ylös. Oli vähän vaikeeta, ku oli ne petoniseinät. Onneks ojassa ei ollu paljon vettä, mut se oli aika pahan hajusta kumminki. Morse oli aika märkä ja kuranen.

Jatkettiin taas matkaa ja kaivettiin lisää ja kohta taas humpsista vaan. Morse hyppäs uudestaan vahingossa sinne ojaan. Äispä sano, et ei enää naurata yhtään tommonen haisukoira. Me oltiin vähän noloja, ku ei tarkkailtu tarkkoina sitä ojaa, et missä se oikeen kulkee. Siellä moottoritien toisella puolen me taas jatkettiin kaivauksia ja sit tuli ihmisiä, jotka nauro meille. Äispä yritti selittää niille, et ei me oikeesti olla semmosen näkösiä.

Melkeen kotona me pysähdyttiin rilliroilerikauppiaan luona ja ostettiin roileria. Me meinattiin jäädä sinne töihin, ku ois ollu kyllä hyvät työsuhteet. Pelkkää rilliroileria päivät pitkät. Äispä ei kuiteskaan jättäny meitä sinne töihin vaikka ihan tosissamme sanottiin. Se vaan meni kotiin ja veti meiän mukana. Sit kotona se ei ees päästäny meitä mihinkään sohvalle tai sänkyyn. Ihan vaan vei heti kylppäriin ja nosti ammeeseen. Kyllä me arvattiin, et taitaa tulla suihkutusta. Mut ei tullukkaan pelkkää suihkutusta vaan samppoota kans. Se on aika ällöä se samppoo. Sitäpaitsi se on pitkäkarvasten koirien samppoota, ni yritettiin äispälle sanoa, että ei tää meille sovi. Meille pitää ostaa lyhytkarvasten koirien samppoota! Ei se lähteny ostamaan vaan sano, että tää on ihan hyvää. Älkää valittako.

Vähän taas nolotti, ku oltiin märkärättejä ja naapurin epsanjalaiskoirat katto meiän ikkunoihin just ku äispä anto meille isot pyyhkeet ympärille. Vaikka se kyllä tuntu ihan hyvältä. Nyt me mennään nukustelemaan, ku vähän on väsytystä.

Se on ihan huono juttu, ku äispä on sairaslomalla. Me ei päästä ollenkaan aamulenkuralle. Pitää vaan nukkua ja laiskotella koko aamu ja sit syödä aamiaista. Onneks sentään on saatu juustoa. Ollaan me kyllä myöhemmin päivällä päästy lukemaan viestit ja jättämään omatki postit kulkijoille. Ja on päästy vähän reissaamaankin joskus keskellä päivää.

Mut on siinä lomassa jotain kivaaki. Äispä on paljon keittiössä ja se kokkailee kaikkia hyviä ruokia. Kokkausasioissa meillä on selvä sraketinen työnjako: Titi-Uu istuu keittiössä ja seuraa äispää silmä kovana. Se on joka hetki valmiina auttamaan. Morse taas vahtii muualla ja pitää huolen, ettei kukaan mee keittiöön häiritsemään tärkeitä kokkaustöitä.

Eilen äispä teki liian hyvää risottoa, ettei meinattu ollenkaan jaksaa odottaa. Morsekin välillä unohti vahtimisen kokonaan, ku sen piti tulla keittiöön haistelemaan. Sit illalla me vielä paistettiin omppupiirakkaa. Se vasta olikin herkkua! Titi-Uu lauloi pöydän vieressä omppupiirakkaserenadia ja olis vissiin syöny koko piirakan yksin, jos olis annettu.

Mielenkiintoisia aikoja eletään poliittisella hiekkalaatikolla. Toivottavasti kaikilla on nyt omat ämpärit ja lapparit, jotta ei tarvitse siitä syystä ryhtyä riehumaan. Tuskin tässä mitään suuria kansainliikkeitä nähdään, mutta uuden puolueen syntyminen olisi mielenkiintoista. Yksi kollegoistani jo maalaili sisällissotaa horisontiin kun sitä ei aikanaan käyty. En tiedä – hän pessimismissään on omaa luokkaansa enkä ihan äkkiä allekirjoittaisi kyseistä ajatusta. Onhan se tietysti mahdollista ja valmius turvautua väkivaltaan on korkea. Vielä haluan kuitenkin pitää kiinni ajatuksesta että ison luokan transformaatio on mahdollista ilman ”puhdistavaa” sisällissotaa.

Ministereiden ero ja uuden väliaikaisen presidentin virkaanastuminen valtaavat uutistilan ja kaikenlaiset ”se sanoi, tämä sanoi, tuo sanoi, enhän sanonut” -raportit kuuluvat asiaan. Kuka sanoi kenestä ja mitä. Sitten poliittiset analyytikot arvioivat kenen kenestä sanomisella on minkäkin suuruinen painoarvo in the big scheme of things.

Mielenkiintoista on seurata retoriikkaa. Siinä tämän maan kansalaiset ovat omaa luokkaansa. Sähkökatkot ovat load shedding ei suinkaan black out. Presidentin erottaminen on recalling the president. Kun on virkaansa nimitetty niin nyt ikään kuin ei-nimitetään. Kutsutaan takaisin puolueen riviin.

Hankkeen kannalta on mielenkiintoista nähdä vieläkö tietoyhteiskunta-asiat saavat samanlaisen painoarvon kuin Mbekin kaudella. Osa on sitä mieltä että suurempia muutoksia poliitiikkaan ei tule ja prioriteetit säilyvät ennallaan ainakin ensi vuoden vaaleihin asti. Osa ennustaa aikaistettuja vaaleja ja osa on heittämässä kirvestä kaivoon varmuuden vuoksi jo etukäteen. Ota tästä nyt sitten selvää.

Oma veikkaukseni on että tässä hetken aikaa puhkutaan, panikoidutaan ja piehtaroidaan näissä tunnelmissa. Uudet ministerit nimitetään ja he tietävät ja tuntevat olevansa väliaikaisia. Ei kai kukaan lähde megalomaanisia uudistuksia ajamaan ennen seuraavia vaaleja. Uskon että sinne asti tässä on työrauha. Sikäli kun sitä on tähän asti ollut.

- – - Edit 9.11.- – -
Sisällissotaa ennustavat nyt muutkin kuin pessimistikollegani: http://www.mg.co.za/article/2008-11-07-sa-is-not-as-stable-we-think#comments

Hallituksesta on eronnut 11 ministeriä ja muutama varaministeri. Torstaina eronneen presidentin tilalle astuu caretaker president, joka ei kuitenkaan ole maan presidentiksi odotettu JZ. Poliittinen kenttä on sikinsokin, uutta puoluetta spekuloidaan ja ANC pyrkii parhaansa mukaan luomaan no panic -ilmapiiriä. Markkinat kokivat väliaikaisen kolhun, mutta suurempia vahinkoja ei ehtinyt syntymään.

Samaan aikaan Suomesta kuuluu jälleen surullisia ja uskomattomalta tuntuvia uutisia. Miten näin voi käydä jälleen? Ja niin samanlaisella kaavalla. Kauhajoen ampuminen ylitti täällä uutiskynnyksen myös televisiossa mihin ei usein montaa mantereen ulkopuolista uutista mahdu. Melkoista keskustelua ja toipumisprosessia siellä odotettavissa. Syyllisiä varmaan osataan taas kaivaa laista, poliitikoista ja työssäkäyvistä äideistä. Sekä luonnollisesti videopeleistä ja tietokoneista. Surullista.