Ingredientes :

Calda de café

• 6 gemas
• 500 ml de leite
• 1 fava de baunilha
• 4 colheres de sopa de café solúvel

Massa do Baccara

• 12 ovos separados
• 250g de açúcar
• 250g de cacau em pó
• 200g de avelãs trituradas
• 250g de farinha de trigo

Creme de chocolate

• 1,5 kg de chocolate meio-amargo picado
• 1 litro de leite
• 300g de manteiga
• 250g de creme de leite fresco

Preparo:

Calda de café

• Bata as gemas com o açúcar até triplicar o volume. Reserve.
• Ferva o leite com a baunilha e o café, descarte a fava de baunilha e acrescente aos poucos à mistura de gemas, mexendo sempre.
• Retorne ao fogo médio e mexa até atingir o ponto de calda (+-15min.).Reserve.

Massa do Baccara

• Misture as gemas com 200g de açúcar, o cacau e as avelãs. Reserve.
• Bata as claras em neve com o açúcar restante e misture com o creme das avelãs.
• Despeje numa assadeira untada e asse em forno pré-aquecido (180 graus-médio) por 20 minutos.

Creme de chocolate

• Misture numa panela todos os ingredientes e leve ao fogo para homogenizar.

Montagem:

• Forre uma fôrma de bolo inglês com papel-manteiga. Corte a massa em fatias e intercale na forma com o creme de chocolate (começando e terminado com o creme)
• Leve para a geladeira por 24h.
• Corte fatias, cloque em pratos individuais e sirva com a calda de café.

The Flight of the Conchords es una serie que cuenta, de manera bastante absurda, el intento de un duo neozelandés de triunfar en la escena musical estadounidense. Aparte de los chistes sobre acentos y El señor de los Anillos, en cada episodio se marcan un par de canciones, y hay algunas buenísimas, como ésta del 1×08 en el que entran a una tienda a comprar un cruasán y, sin venir a cuento, empiezan a cantar en francés con una estética muy Amo a Laura:

Tendrían que haber escuchado más a Baccara…

Es gibt verschiede Arten, Aufschluss über das eigene Dasein zu erlangen. Manch einer vertraut hier auf Horoskope oder geht zu weisen, alten Frauen die mit Knochen würfeln. Andere halten solchen Spuk für nicht nötig oder lesen ihre Kontoauszüge. Letztendlich soll sich jeder aussuchen, was er (nicht) möchte.

Versucht man auf diesem Gebiet noch nicht betreten Pfade zu beschreiten, könnte man behaupten, das Schicksal läge in der Hand der eigenen Schuhgröße (hier hätten dann wohl die dümmsten Bauern hätten dann die dicksten Pantoffeln) oder es würde beeinflusst von dem Song der auf Platz 1 war, als man geboren wurde (was man zum Beispiel hier herausfinden kann). Letzteres habe ich getan – und ich muss sagen. Joa, könnte sein. Oder auch nicht.

Das Lied, das zu meiner Geburt die Charts dominierte, könnte nämlich durchaus als Grund für meine dauerhafte Dialektbehaftung beim Verwenden der englischen Sprache herhalten. Auf der anderen Seiten kann das mit dem Boogie irgendwie nicht stimmen. Zu guter Letzt hat aber wiederum das folgende Video meines “Geburtssongs”, ausser des Titels, auch nicht wirklich etwas mit Boogie zu tun (und, egal in welcher Situation, “Yes Sir” zu sagen, hab ich eigentlich auch nicht vor):

I love this song right now! ”Yes, Sir, I Can Boogie” by Baccara.

Heute: “Yes Sir I Can Boogie” von Goldfrapp

Wohl das beste Cover des legendären Baccara-Songs

Nuorten naisten pyhän raamatun Cosmopolitanin elokuun numero vahvistaa edellisen juttuni oikeellisuuden. Lehdestä löytyvän Outi Kaartamon kolumnin nimi on paljon puhuvasti Mies on aina sika. Toisaalta lehdestä löytyy Janttu Rosvallin kolumni naisista. Yhtä itsestäänselvästi kuin Outi oli laatinut oman otsikkonsa, Jantun tuotos oli otsikoitu Nainen on aina ihana. Näihin kahteen otsikkoon tiivistyykin sukupuolten välinen ero. Se suuri ero.

Naarailla on vara nimitellä uroksia kuinka huvittaa, sillä he käyttävät seksuaalista valtaa. Miehille jää siis vain nuoleskelijan osa. Jos mies kirjoittaisi samoin kuin Outi, hän lakkaisi saamasta sekä seksiä että palkkaa. Se menee juurikin näin päin eikä niin kuin Outi kolumnissaan valittaa. Häntä nimittäin ärsyttää Jouni Hynynen, joka kehtaa poseerata oman runokirjansa kansikuvassa alastomana, ylipainoisena, karvaisena ja kauniin naisen ahdistelemana. Jos nainen tekisi samoin, hän lakkaisi saamasta sekä seksiä että palkkaa, Outi filosofoi.

Jos nainen tekisi samoin. Niin, miksi naiset aina vetoavat siihen, että heidän pitäisi (saada) tehdä kaikki samoin kuin miehet? Ylen harvoin apina on kuullut kenenkään uroksen haikailevan naaraan elämästä. Toisaalla naaraat haukkuvat uroksia sioiksi ja toisaalla vaativat saada olla samanlaisia heidän kanssaan? Apinalogiikka ei ymmärrä. Tällä vertailulla naaraat tulevat itse asiassa uusintaneeksi sitä ”patriarkaattista” näkemystä, että miehet osaavat kaiken paremmin kuin naiset. Milloin naaraat oppisivat arvostamaan omia vahvuuksiaan? *)

Jos nainen poseeraisi alastomana kirjoittamansa kirjan kannessa, häneltä ei suinkaan loppuisi seksi, palkasta puhumattakaan. Vai elääkö Madonna muka selibaatissa ja rutiköyhänä? Päin vastoin, tissien ja mieluusti jonkin muunkin vilauttelu tietää rajatonta seksin tarjontaa ja ylitsevuotavaa rahavirtaa. Tarvitsisi vain – legendaarista Baccaraa lainatakseni – lausua Yes Sir. Ongelma taitaakin olla pelkästään siinä, että niin harva naaras taitaa nämä kaksi yksinkertaista, vieraskielistä sanaa. Ja todennäköisesti Outikin nimittelisi sellaisia naaraita termillä, jonka urospuolisen H- alkuisen vastineen epäasiallinen käyttö kohtapuoliin kiellettäneen lailla.

Tietysti on myös aivan luvallista ja suotavaakin haukkua Kotiteollisuus -yhtyeen keulahamoa ylipainoiseksi, sillä hänhän on todistettavasti heteromies eli sika. Tämä on yhteiskunnallisesti hyväksytty tapa toimia. Toisin päin yhtälö ei kuitenkaan toimi, sillä auta armias, jos Janttu olisi kolumnissaan haukkunut vaikkapa Marion Rungia ylipainoiseksi! Janttu olisi teloitettu heti seuraavan päivän lööppijulisteissa ja hänen olisi ollut pakko keksiä jokin hölmö anteeksipyyntö harkitsemattomalle lausunnolleen. Tällaiselle epätasa-arvoiselle ilmapiirille ovat raivanneet tietä mm. eräät ylipainoiset naistutkijat, jotka painonhallintaa koskevien ”tutkimustensa” perusteella vaativat, ettei naarasapinoiden ulkonäköä saa millään tavalla eikä missään olosuhteissa kommentoida.

Pysyäksemme tässä nautittavassa sikateemassa, siirtykäämme lentoliikenteen pariin. Sehän jos mikä on miehistä puuhaa. Apina ei esimerkiksi tiedä kuin yhden naaraspuolisen lennonjohtajan (eli Hanna Grönforsin), joten seuraavasta typeryydestä on kai pakko syyttää pelkästään urosapinoita. Suomessa kun tuntuu olevan tapana lennellä matkustajakoneilla ihan huvikseen. Arvaa ärsyttääkö tällainen normiapinaa, joka hiki hatussa lajittelee, säästää luontoa ja pukee villapaitaa päälle talvipakkasella, koska sisälämpötilaa pitää laskea maailman pelastamiseksi.

Yksi Finnairin koneen toilailulento sitten mitätöi koko apinalauman vuotuisen ponnistelun tulokset. Ja tällaisia lentoja tunnutaan tehtävän useammin kuin kerran, ainakin mikäli uskomme toimittaja Ilkka Hackmannia – ja miksemme tälläkin kertaa uskoisi. Suomalaiset maakuntalentokentät kun ovat nykyään auki kuin kaupat. Jos tulee myöhässä, ei meillä välttämättä ole mahdollisuuksia ottaa vastaan, kuten Jyväskylän lentoaseman päällikkö Esa Kainulainen asian muotoili.

Niinpä siis Helsingistä myöhässä lähtenyt reittilento joutui toukokuussa kääntymään Jyväskylän kentän yltä takaisin Helsinkiin, kun ”kauppa” oli mennyt viisi minuuttia aikaisemmin kiinni. Ketään ei tietystikään kiinnostanut, paljonko tässä nyt poltettiin turhan päiten fossiilisia polttoaineita ja paljonko niitä tarvittiin vielä siihen, että matkustajat kuskattiin sitten keskellä yötä jollakin muulla kyydillä jälleen kerran Jyväskylään.

Toisaalta voi tietysti ajatella, että tällainen nurjamielinen palvelukonsepti on omiaan vähentämään apinoiden yleistä lentohalukkuutta. Jos näin onnellisesti kävisi, tällaisen synninteon voisi jopa antaa anteeksi ja kehottaa jatkamaan samalla linjalla. Vuoden kuluttua ei olisi enää yhtään asiakasta riesana ja lentoasemat voistaisiin sulkea tarpeettomina.

Mitä isot siat edellä, sitä pienet porsaat perässä – on se hauskaa, että vanhalta kansalta löytyy näitä totuuksia joka lähtöön. Apina sattui nimittäin olemaan sunnuntaiaamuna valveilla kello 4:45, kun joku possupaskiainen kaasutteli autollaan apinaraittia pitkin. Raitille on rakennettu hidastetöyssyjä puolen kilometrin välein, joten oli helppo laskea, kuinka kaasupedaalia poljettiin lattiaan vielä puolentoista kilometrin päässä. Saattoi siinä apina jos toinenkin ärtyneenä heräillä rallireitin varrella.

Autoa tai kuskia näkemättäkin voi 99,99 prosentin todennäköisyydellä sanoa, että asialla oli 18-25 vuotias urosapina, joka oli juuri saanut satunnaiselta naarastuttavuudeltaan – tai sitten jäänyt saamatta. Testosteronihuumasta kun tuntuu olevan suora välitys Bemarin tai Audin konehuoneeseen. Tällaisia typeryksiä kohdatessa tulee miettineeksi, mitä siellä autokouluissa nykyään oikein opetetaan. Ei ainakaan taloudellista ajoa. Mutta olisihan tähän ongelmaan yksi toimiva resepti. Oikeastaan se onkin ainoa tepsivä konsti testosteronisikojen aisoissa pitämiseksi. Esimerkki löytyy lihankasvatustiloilta, kuten edellisessä jutussa jo opimmekin.

Auton ratissä törttöileviltä pitäisi ottaa munat valtiolle. Munista irtaantuminen olisi tehokas kahdella tapaa. Ensinnäkin se on ainoa asia, jolla voisi edes kuvitella olevan jonkinlaista ennaltaehkäisevää pelotevaikutusta. Ja jos tämäkään ei toimisi, munien leikkaaminen tehoaisi takuuvarmasti, koska siinä vaiheessa kaikki olisi pelkkää biologiaa. Kohta meillä olisi suuri joukko uusionaisia ja Liikenneturvan toiveet toteutuisivat: miehistä tulisi naisten kaltaisia kuskeja.

Munien irrotus pitäisi tehdä mahdollisimman yksinkertaiseksi operaatioksi ilman turhanpäiväisiä pohdintoja ja terapioita. Poliiseille vaan siihen pistoolikotelon viereen vakiovarusteeksi Fiskarsin oksasakset. Niillä kun kerran napsauttaa, homma on hoidossa. Toimenpide pitää tehdä heti kiinnioton jälkeen vaikkapa pamppunukutuksella. Toimenpiteestä ei olisi valitusoikeutta ja mitään vahingonkorvauksia olisi turha haikaillakaan.

Sinä, rakas lukijani, voisit ehkä keksiä muitakin tilanteita, joissa urosten munanluovutus olisi paikallaan?

Sitten meillä on tämä politiikka, joka tarjoilee apinoille ehtymättömän ärsytysten aarreaitan. Päällimmäisenä mieleen tulevat kehitysapu, mediamaksu ja vaalirahafarssi. Jälkimmäistä en jaksa kommentoida sen enempää kuin ihmetellä, kuinka vähällä Ruotsalainen kansanpuolue pääsi tässäkin asiassa. Minipuolue saa kertaluokkaa enemmän rahoitusta yrityselämää lähellä olevilta piireiltä muihin puolueisiin verrattuna, mutta silti asia ei kiinnosta ketään. Se, että meillä on nyt Europarlamentissa yksi surkea ärkoopeeläinen meppi, on pelkästään tämän hulvattoman rahankäytön ansiota. Carl Haglund joutui käyttämään 5,5 euroa yhden äänen saadakseen, kun muut mepit pääsivät Europarlamenttiin keskimäärin 1,16 euron hintaisilla äänillä.

Ärkoopeestä ei pääse eroon näköjään millään, vaikka kuinka yrittäisi. Heillähän on tämä huippuministeri Astrid Thors, jonka missio on saada nuuska vapaaksi ja isoäidit vankilaan. Hänen mielestään isovanhemmat eivät kuulu perheeseen, joten heidät on karkotettava Suomesta. Astrid perustelee tätä lain tiukkuudella. Apina ei voi tällaista ymmärtää. Apina ei voi ymmärtää sen paremmin suomalaista ydinperhekäsitystä kuin ministerin lepsuuttakaan. Tässähän meillä nyt olisi maan mainio naarasministeri, joita kuulema tarvitaan päättäjiksi loiventamaan urosten typerää politikointia. Mutta mitään apua ei hänestä tunnu olevan.

Astrid -tyttönen huokailee tuskissaan, kuinka vaikeaa tämä ministerinä oleminen on, kun vaatimuksia tulee puolelta jos toiseltakin. Rasistinen lobbaus näyttää olevan lähempänä hänen sydäntään kuin inhimillinen ja yhteisöllinen näkemys. Ehkä tämä on puolueen virallinen linja, sillä sama ahdasmielisyyshän kumpusi jo Karjalan evakkoja asutettaessa – ei ainakaan ruotsinkielisten takapihoille! Jotain vikaa suomalaisessa systeemissä pitää olla, jos hallinto-oikeuksien on pantava Maahanmuuttovirasto ojennukseen kerta toisensa jälkeen. Ja naaras, joka voisi lakia muuttaa, ei tee mitään.

Ja nyt sama ministerimme on keksinyt, että pakolaisista Suomessa aiheutuvat kustannukset voidaan rahoittaa kehitysyhteistyövaroista. Sic! Aivan loistavaa innovatiivista ajatusten ilotulitusta. Nyt siis näemme senkin ihmeen, että patavanhoillinen ja keski-ikäinen (?) vanha jäärä (siis urossika) Paavo Väyrynen näyttäytyy edistyksen airuena puolustaessaan kehitysyhteistyövaroja Thorsin ideoita vastaan! Edistyksen puolella keikkuvat patriarkaattia edustavat kirkko ja Väyrynen, itsekkyyden ja pimeyden puolella naarasministeri sekä naarasvetoinen Vihreät – de Gröna. Jotain todella ihmeellistä on meneillään eikä apina ymmärrä, mitä se mahtaa olla…

Joissain asioissa poliitikot vetoavat kansan mielipiteeseen, jossain muissa asioissa sitten taas eivät. Mitään logiikkaa ei tässäkään tunnu olevan, kuten ei politiikan teossa ylipäätään. Natoon liittymisen ainoa este tuntuu olevan, etteivät äänestäjät sitä hyväksyisi. Tässä asiassa poliitikoilla ei ole uskallusta olla muutoksen puolella, kuten oli EU -jäsenyydestä päätettäessä. Ilman poliitikkojen innostusta ei olisi kansakaan äänestänyt liittymisen puolesta. Mihin on rohkeus kadonnut Nato -asiassa, rouva Halonen?

Mediamaksu on puolestaan asia, jossa poliitikkoja ei tunnu kansan ääni kiinnostavan. Jostakin syystä äänestäjät ovat ainakin tässä asiassa mielipidetiedustelujen mukaan päättäjiä viisaampia [1]. Kansanedustaja Mika Lintilä tuntuu ottavan tämän mediamaksun henkilökohtaisena asiana. Maksun vastustaminen on loukkaus hänen sikaegoaan vastaan. Siksipä hän vaatii, että päätös mediamaksusta on tehtävä hetimiten syksyn aikana [2]. Muutoinhan saattaisi käydä niin nolosti, että ajan kuluessa mediamaksun ihanuus himmenisi ja päättäjien enemmistö jopa tulisi järkiinsä.

Mutta ei Lintilä ole ainoa, joka ajaa asiassa omaa etuaan. YLE:n pääjohtaja Mikael Jungner, joka yleensä on näyttäytynyt positiivisessa valossa, tuntuu tässä mediamaksuasiassa menettäneen kaiken harkintakykynsä. Vai mitä pitäisi ajatella siitä, kun hän syyttää lehdistöä puolueelliseksi osapuoleksi, kun se kehtaa teettää tutkimuksia, joiden tulos ei Mikaelia miellytä. Katsooko Mikael siis itse olevansa puolueeton osapuoli kommentoimaan asiaa – sen enempää kuin hänen mainostamansa Viestintävirasto, jonka arvovaltaa ja työllisyyttä pönkittämään mediamaksu on suunniteltu?

*) Vastaus on tietysti, etteivät koskaan, sillä keskimääräisellä naaraalla ei ole odotettavissa olevassa tulevaisuudessa tarpeeksi testosteronia elimistössään kyetäkseen arvostamaan omia (todellisia tai kuviteltuja) vahvuuksiaan.

O Stratosphere Tower hotel com sua torre de 113 andares é o mais alto edifício a oeste de Mississippi e uma atração por si só, localizado próximo da Strip e das atrações do centro de Las Vegas e da Fremont Street Experience.  Além do mirante do último andar, com vista para o deserto e para o mar, o Tower conta com um delicioso restaurante, com as três montanhas-russas mais altas do mundo e com a Insanity-The Ride. O Stratosphere tem um cassino de 9.290 metros quadrados, com caça-níqueis, videopôquer, blackjack, craps, roleta, bacará, pai gow, keno e sala de apostas. Quando não querem jogar, os hóspedes podem se exercitar na academia ou levar suas famílias à grande piscina, no terraço do oitavo andar, onde se surpreenderão com a maravilhosa vista da Strip. A área da piscina também conta com cestos de basquete, rede de vôlei e hidromassagem. Para os mais ousados, o Stratosphere também oferece o Beach Club 25, uma piscina topless, só para adultos. O spa de saúde e beleza o ferece tratamentos faciais e corporais, além de massagens no quarto ou à beira da piscina. O hotel tem duas galerias de videogames, uma das quais muito ampla, ao redor da base da torre, onde também se encontram 50 lojas.

A decoração dos quartos segue tons maravilhosos, que complementam as paredes de cor areia. Além do serviço de quarto 24 horas, há o Top of the World Restaurant, cuja especialidade clássica é uma sobremesa chamada Chocolate Stratosphere Dessert, que tem a forma da torre. Outras opções são o Crazy Armadillo Oyster Bar, o Courtyard Buffet, o Roxys Diner, o Luckys Café, o Hamada Asian Village e o Fellinis Ristorante Italiano.

O Stratosphere possui instalações econômicas e bufê a um preço razoável.

Instruções para chegar ao hotel

Do Aeroporto Internacional Mccarren: Tome A Swenson St Norte Em Direção Paradise Rd Norte. Vire À Esquerda Em Sahara E À Direita Em Avenida Las Vegas. O Hotel Está Localizado Do Lado Esquerdo. 

Informações sobre o Estabelecimento

Check In – 15:00
Check Out – 11:00
Cartão De Crédito – Ao Registro
Corredores Interiores
Idade Mínima De Registro É De 21 Anos
Pessoal Multilingüe
Aluguel De Carros Disponivel No Hotel – Budget
Uma Identidade Com Foto Ao Check In
Bell Boy
Máquinas Com Sanduíches
Recepção As 24 Horas

Прошу прощения, за почти недельное молчание. Наше промо Synthepon Allnighters готовилось к нашему первому Open Air событию. И вот, наконец, в прошлую субботу оно свершилось. Питерская next-gen группа Yogo-Yogo всех приятно удивила, отыграв не диджей сет, а самый настоящий лайв. Молодцы ребята, они здесь у нас музыкальную революцию делают потихоньку, скромные и обаятельные дали жару всем. Было еще много техно, электро, fire-show и nu disco, я к этому событию подготовил сет, который cool police может сразу забраковать за некоторые ставшие уже классикой треки, но поспешу вас заверить, что треки пришлись как нельзя к месту и вместе с новейшими супер боевиками и машапами сделали, как мне кажется, неплохой коктейль с упором на танцы. Привет всем, рад вас снова видеть, свои миксы я здесь выкладываю нечасто (этот раз вообще первый), так добро пожаловать на наш первый open air.

Yesnomonkey @ Big Herbal Gathering (25.07.09) (alt):
01. The Prodigy – Take Me To The Hospital
02. The Chemical Brothers – Hey Boy, Hey Girl (Soulwax Remix)
03. Felix Da Housecat – Elvi$
04. Duck Sauce – aNYway
05. Olive – You’re Not Alone (TLGB Remix)
06. Silvio Ecomo & Chuckie – Moombah (Afrojack Remix)
07. MSTRKFT – Heartbreaker (Laidback Luke Remix)
08. Buy Now – Body Crash
09. The Bloody Beetroots – Dimmakmmunication
10. Housemeister – Who’s That Boys?
11. Baccara – Yes Sir, I Can Boogie
12. Junior Jack – Stupidisco
13. Fatboy Slim – Going Out Of My Mind
14. Sidney Samson – Riverside
15. D.I.M. & TAI – Lyposuct (Original Mix)
16. Benny Hill – Benny Hill Theme
17. Major Lazer – When You Hear The Bassline (Dance Area Remix)
18. Diplo & Laidback Luke – Hey (Foamo Remix)
19. The Prodigy – Omen
20. Axwell – I Found U (Vocal Remode Version)
21. Axwell – I Found U (High Contrast Remix)
22. The Prodigy – Voodoo People (Pendulum Remix)
23. Drumsound & Bassline – Clap Your Hands
24. Simian – Never Be Alone (Acapella)
25. ABC – The Look Of Love

Part of a strange list of my favorite secret classic dance songs, shared with Dead or Alive’s ‘You Spin Me Round’, Falco’s ‘Der Kommisar’ and anything ABBA, is Boney M’s Rasputin.  The group had a lot of hits, but this to me is the ’70s Euro-disco BEST.  How can anyone resist lyrics like:

Rah-rah Rasputin, lover of the Russian queen, There was a cat that really was gone. 

Rah-rah Rasputin, Russia’s greatest love machine, it was a shame how he carried ooonn….

Hilarious! And strangely enough, the lyrics are also pretty historically accurate.  So get up and dance to the German disco group manufactured by the guy who eventually put together Milli Vanilli.  Go Boney M!… “Oh, those Russians!”

And speaking of Russians, I thought these two women of Baccara were total Soviet Svetlanas when I first saw this classic video just a few weeks ago.  I can’t believe that I’ve never heard of Baccara before.  Maria and Mayte, former Spanish flamenco artists, quickly became ’70s Euro-disco goddesses with this single. 

 This video is, well… surprising!  There’s a lot to take in:  the lyrics, outfits, dance moves, facial expressions, flower background… the list goes on.  I was stunned but I did laugh a lot…  “Baby, I wanna keep my reputation…”

Intanto che il 1977 correva come un guindolo, io ci avevo otto anni e sentivo “Yes Sir, I can boogie” delle Baccara con il mangiadischi a 45 giri di marca svizzera LESA. Ovviamente ero perdutamente innamorato delle due Baccara e solo per averle viste nella copertina del disco. Dopo più di 30 anni, guardando questo video, posso dire che il mio amore ci aveva una sua giustificazione.

Ich nahm natürlich an! Ich war schon 3 Tage in Vegas und hatte noch kein einziges mal gezockt. Da meine andere Cousine jeden Abend arbeiten musste, ging ich mit meiner anderen Cousine ins Casino mit 100$. Ziel war das neue ‘M- Resort’, das erst im März 2009 eröffnet wurde. Einwirklich schickes Resort! Ihr wollt wissen, wie ich mich im Black Jack geschlagen habe?

In Las Vegas erscheint alles etwas größer, vielleicht auch ein wenig teurer und vorallem modäner, aber das M- Resort gehört eher zu den kleineren Resorts in Las Vegas. Es hat “nur” 390 Zimmer (zum Vergleich: Das MGM Grand Hotel hat 5000 Zimmer), optisch sieht dieses Resort jedoch klasse aus. Vorallem wenn es in Vegas dunkel wird. Ich muss schon sagen: Wow. Da haben die Architekten was auf die Beine gestellt. Das Hotel wurde auf eine Anhöhe gebaut, von wo man einen unfassbaren Ausblick auf den ‘Strip’ hat. Dieses Resort liegt 15km vom ‘Strip’ entfernt. Achja: der Unterschied zwischen Resort und Hotel ist schnell erklärt: Hotel bedeutet Unterbringung und Verpflegung, hingegen das Resort beides zwar auch anbietet, jedoch noch Freizeiteinrichtungen zu bieten hat wie zum Beispiel ein Casino, Fitnesscenter, SPA, Kino, Showhalle und so Sachen.

Zurück zur meiner Story: Nachdem wir das Auto im Valet abgegeben haben, betrat ich also durch die überdimensionalen Türen das Hotel. Mein erster Gedanke war wieder: WooooooW!, mein zweiter Gedanke: huuuuiiiiii . Alles glänzte, funkelte und glitzerte. Aus den Mamor-Wänden lief Wasser runter, der Boden war aus feinsten Mamor, Statuen aus Gold und Mamor und dann waren da noch die wahnsinnig hübschen Frauen. Nachdem ich genug gegafft hatte, gingen wir also gambeln. Es war die Hölle los, überall volle Tische, mal schrie einer am Automaten auf, weil er 100$ gewonnen hatte mal Andere am Baccara, Roulette oder am Blackjack Tisch. Eins vorweg: Ich hab bis dato noch nie in meinem Leben Glücksspiele gespielt.

Meine Cousine und ich hockten uns an einen Tisch hin. Ich legte meine 20$ hin und wartete. Die Dealerin schaute mich finster an und fragte mich “are you 21? ID please!”. Andere am Tisch sagten mir dann, dass man 21 sein muss. ICH WEISS ES VERDAMMT! Nachdem sie 2 Minuten lang meinen Ausweis begutachtet hat, gab sie ihn mir wieder mit einem strahlenden Lächeln zurück und meinte “you look very young! like sweet 16.” Das sollte ich in den nächsten 3 Wochen noch oft zu hören bekommen. Nachdem die Runde mir immer gesagt hat, wie süß ich aussehe und ich mich glücklich schätzen soll, dass ich so jung aussehe, ging es endlich los. Aus meinen 20$ machte ich schnell 30$, dann 40$ 50$. Alle gratulierten mir, selbst die Dealerin hielt mir ihre Faust entgegen um einzuchecken und ich ‘checkte’ ein ;D. Um unseren Tisch standen dann so einige Leute und schauten zu, wie ich aus meinen 20$ später 80$ draus gemacht habe. Ich dachte es wär mein Abend.

Ich dachte es jedenfalls. Danach hab ich nur noch verloren. Ich hatte den Blackjack, hatte urplötzlich die Dealerin auch einen Blackjack, dann hatte ich mal 20, bekommt die Dealerin 21 und so gings dann die ganze Zeit. Hin und wieder konnte ich wieder 10$ gewinnen, aber letztendlich hab ich alles verloren und die Menge hinter uns löste sich auch in Schall und Rauch auf. Das ist genau das Schwere an diesem Spiel: Man muss wissen, wann man aufhören sollte und wann ist dieser Moment? Richtig! Wenn es am Schönsten ist. Zwar ärgert man sich dann mit dem Gedanken “Was wäre, wenn es nun so weiter gespielt hätte?” aber letztenendlich hat man sein Geld vervierfacht.

Am Blackjacktisch konnte man umsonst Cocktails bestellen. Das wusste ich gar nicht. Überhaupt wenn man im Casino war und gezockt hat, bekam man alle Getränke gratis. Ich hab da soviele Cocktails vernichtet, dass ich schon langsam aber sicher merkte, dass ich irgendwie verzögert reagiere . Es endete damit, dass ich gegen eine Bedienung angestoßen bin bzw sie gegen mich. Sie entschuldigte sich bei mir 100 mal, stellte extra ihr Tablett ab, fasste zärtlich meinen Arm an und bot mir Eis an. Oh man, dabei hat sie mich mit dem Tablett am Arm vielleicht gestriffen, also total harmlos! Aber ui ui ui. Die Bedienung war dickbusig und geschätzte 23-24. der Ausschnitt von ihr war einfach der WAHNSINN . Überhaupt wie die Bedienungen rumlaufen. Man weiss nie wo man hin schauen soll. Das hübsche Gesicht, oder der Ausschnitt? Awww! Letztendlich hab ich, nachdem ich gut 2 Stunden mit meinen 20$ gezockt habe, nicht mehr gespielt und sind dann heimgegangen.

Ach ja, der Spruch aus dem Film ‘21′ “Winner winner chicken dinner!” wird dort kaum bis gar nicht gesagt. Die Dealer fluchen immer, wenn sie gewinnen oder entschuldigen sich bei uns. Seit dem Film ‘21′ weiss so ziemlich jeder, dass Blackjack ein berechenbares Spiel ist. Zum Thema ‘Kartenzähler’ werde ich einen ausführlichen Beitrag verfassen und euch das Karten zählen beibringen gibt verschiedene Zählsystem, manche sind wirklich sehr effektiv, manche weniger. In der Zeit wo ich in Vegas Blackjack gespielt habe, habe ich mir meine eigene Strategie kreiert. Eins Vorweg: Mit dieser Taktik verliert man auf Dauer alles . Ach ja, wie im Film darf man keine Karten zählen in den Casinos, ausser man wird nicht erwischt. Aber die Wahrscheinlichkeit nicht damit erwischt zu werden liegt bei 1 zu 10. Warum? Kameraüberwachung. Mehr dazu irgendwann mal.

Der Tag endete dann so, dass ich dann angetrunken, müde vom zocken und shoppen ins Bett fiel.

Somewhere In Paradise Baccara the sun is low, it

Somewhere In Paradise Baccara the sun is low, it

Por JoniPod

Querido lector, Sufridores en Casa pretende ser más práctico que los consejos de la revista Pronto, esos que llevan repitiendo toda la vida en los que te dicen cómo sacar las manchas de limón o cómo ahorrar en maquillaje.  Hoy te descubrimos el misterio de esos famosos que ves en televisión y cuyas carreras son más inciertas que el inglés de  Baccara. ¿Podrías ser tu uno de ellos?

Eugenia Santana departe con Ramonchu mientras uno de los concursantesobserva el top noventero de la exMiss España

En tu curriculum pone: “de profesión: padrino/madrina de Grand Prix”.  Podríamos decir que tienes un contrato fijo discontinuo. Así, Elsa Anka, Carla Duval o Andrés Caparrós Jr esperan con ansia que llegue el verano para contar las bondades de Villaconejos de arriba junto a su alcalde, jugar a la patata caliente o gritar al lugareño que tenga cuidado con la vaquilla.

El resto del año siempre puedes ir de ETT a Pasalabra, que pagan bien, y te encontrarás con algún ex-actor de Al Salir de Clase, con Melody o con Alejandra Prat.

Ya no presentas premios en los TP de Oro, pero sí la moda primavera- verano de algún centro comercial junto a Juncal Rivero, en el que quizá también desfile Darek o Rosario Mohedano.

¿Dónde estás Elsa Anka?

Cuando llega la navidad eres imprescindible para coger el teléfono en  los telemaratones, para marcarte un chachachá,  hacer un playback  de Paloma San Basilio, que te gasten una inocentada… Todo en favor de los niños más necesitados, cuando en ese momentolos auténticos  necesitados son los telespectadores que te observan. Allí  seguramente compartirás escenario y cubículo telefónico con Coral Bistuer, Oscar Higares o Blanca Fernández Ochoa.

En los últimos años has sido requerido para ser jurado de Miss
Andalucia Oriental, leer el pregón de las fiestas de Pola de Lena o
elegir a la reina del Carnaval de Soria.

Has participado en algún reality (se aceptan cocinas del infierno,
islas, granjas, coros…) o eres tertuliano de alguno de ellos
compartiendo saloncito con personajes de la talla de Rosa Benito,
Sofía Cristo, Efrén o Alex Casademunt

Te han invitado a Cine de Barrio a comentar un largometraje en el que  no participas pero de la que ni siquiera tienes relación con el
invitado. Así, Perlita de Huelva se sienta en el sofá para contarle a
Carmen Sevilla que opina de esa película que Lina Morgan hizo en 1974.
Perlita dirá que ese año coincidió con la comunión de su hijo o algo
que permita conectar la vida del invitado con la película en cuestión.

Si te sientes identificado con esto, o eres Fernando Romay o, a tu manera,  sigues siendo famoso y desde SEC estamos  superafavor de tu labor social rellenando horas de televisión. Muchas  gracias.

Por Rusty

El término Rass! es ya todo un concepto, y un recurso que no debe ser obviado en un ámbito como el del Festival de la Canción de Eurovisión, por su gran valor de cambio a la hora de obtener votos. Si abrimos el diccionario de los Sufridores en Casa por la letra R, nos encontramos con esto:

Rass!: (del lat. rass)
1. sus. m. Como definición restringida, consiste en arrancarse una parte del vestuario, normalmente la inferior, en determinado momento de la canción, como remanencia del mundo del striptease aplicado al espectáculo musical. 2. sus. m. Como concepto amplio, puede consistir en cualquier tipo de transformación rápida sobre la ropa, complementos, o incluso atrezzo ornamental en cualquier tipo de situación.

Se podrían hacer tesis, escribir miles de páginas sobre qué es un momento Rass! y cómo influye en la mente del votante, sí. Y si seguimos el orden lógico, deberíamos empezar por los precedentes. Los eurofanes sabréis que uno de los Rass! más complejos y completos tuvo lugar en ese Eurovisión récord de audiencia en España, el de 2002 (sí, el de Rosa, 80′4% de share). La ganadora de ese año, Marie N, letona ella, sentó las bases de un buen Rass! para ganar. Pero no fue la primera, no,  porque todo había comenzado allá por 1981, cuando Reino Unido envió como representación a los Buck Fizz con el tema “Making your mind up”. Ese fue el primer Rass! de la historia eurovisiva.

Y como todas las cosas en este mundo empírico y cientifista, primero apareció, y después se le puso el nombre. Y el nombre vino de manos de Baccara, en el Melodifestivalen (preselección Sueca de Eurovisión, para quien no lo sepa, aunque no saberlo suponga un minipunto menos) de 2004, junto a una actuación sin un sólo segundo desperdiciable. Espero, eso sí, que sepáis quiénes son Baccara, y si no, wikipedia está siempre a la última.

Las Baccara no fueron elegidas para representar a Suecia, pero de haber sido así, seguramente habrían ganado el Festival. Mucha gente comentó (seguramente dentro de la indignación de ver a Rosa lejos del primer puesto) que Letonia había ganado sólo por el Rass!. En 2003, Sertab Erener, la turca, adaptó el Rass! a su número, y ganó. En 2005 fue Helena Paparizou quien se marcó un Rass! ganador.

Así que, inevitablemente, los Sufridores en Casa nos preguntamos qué habría pasado allá por 1995, cuando Anabel Conde conquistó el último segundo puesto de la historia de la representación patria en el Festival de Eurovisión, si nuestra estrella hubiera utilizado tal método de conquista. Porque mucha gente se pregunta qué falló, qué pudo faltar para conquistar la gloria… Aquí está la respuesta, lo que faltó fue un buen RASS! al final de “Vuelve Conmigo”, dejando ver una minifalda rojigualda.

Nuestro compañero Mike Medianoche ha preparado un ilustrativo vídeo que aborda la cuestión. Compañeros de realización, metédmelo…

… und damit Teil 3 unserer Cora-Romanheftreihe.

gefunden von Sille bei Toom