Jos jokin tekee Grand Theft Auto IV:n pc-versiosta (lue GR:n arvio) konsoliversioita paremman, se on uusi videoeditori. Tallentamalla pelitapahtumia videopätkiksi editorilla pääsee leikkelemään vaikka minkälaisia mestariteoksia, kunhan vain näkemystä löytyy. Videot voi myös helposti julkaista Internetissä. Sain ensimmäisen kunnollisen rävellykseni valmiiksi hiljattain, ja nyt se on kaiken kansan piinana Youtubessa. Yritin hakea videolle haikeaa ja ehkä jopa hieman katkeran surullista tunnelmaa, koska äskettäin perhepiirissä eräs läheinen ihminen nukkui pois. Video löytyy alta.

Olen syntyjään demariperheestä: isä oli demari (ja omalta osaltaan vihasi “porvareita”, jotka olivat vielä joskus puoli vuosisataa sitten ihan tunnistettava puolueellinen ryhmänsä), äiti kepulaisperheestä demariksi kääntynyt. Tästä varmaan voi syyttää isääni, joka oli hyvä perustelemaan mielipiteitään. Hänestä ei ole paljoa muutakaan hyvää sanottavaa, mutta siitäkin lisää myöhemmin.

Aatteellisesti ajatellen on mielenkiintoista, että olin nuorempana siellä älymystöpäässä, ja mietin vasemmistolaista onnen auvoa. Olisi kauhean hienoa, jos yhteiskunta valvoo ja hoitaa, katsoo perään, ja varmistaa siinä samalla että meillä kaikilla on hyvä olla. Ja sellainen yhteiskunta Suomi hyvin pitkälti olikin ennen 1990-luvun alun lamaa.

Sitten kaikki meni yhteiskunnassa persiilleen: pankit yhdistyivät, valuuttakriisi oli hirmuinen ja pörssit olivat aivan armottomassa kusessa. 1980-luku onnellista ja hirveää aikaa itselleni, sillä tuolloin kirmasin laskukello-Casio ranteessa jahtaamassa perhosia ja leikkimässä sotaleikkejä – toisaalta samaan aikaan isäukkoni ryyppäsi talorahat ja sekoili meidän perheen kaikkien lapsien tulevaisuudensuunnitelmat.

Mutta se aatteellisuus, niin.

Perheemme on aina ollut köyhä. Olihan meillä henkisesti mukavaa ja hienoa aikaa, mutta rahallisesti oli ihan aina tiukkaa. Molemmat vanhemmat kävivät töissä, ja omakotitalo oli rakenteilla. Isäukko tosiaan törsäsi asunnon rahat kännispäissään ja meiltä meni katto pään päältä. Äitee sai sitten jossain kohtaa tarpeekseen ja pisti juopon pihalle. EI se elämä siitä ainakaan rahallisesti parantunut. Ei tullut minusta porvaria (keskusta/kokoomus/rkp).

Syistä joita en enää tässä muista, olin aktiivisesti mukana myös puoluetoiminnassa tuossa 1993-1995. Nuori kaveri, jolla oli paljon intoa ja mielipiteitä. Piti olla punainen kravatti kaulassa, ja kokouksissa puhuteltiin kaikkia “tovereiksi”. Nauratti suurimman osan ajasta, mutta oli pakko pysytellä vakavana etteivät olisi vanhemmat sedät loukkaantuneet. Olin samaa mieltä monesta asiasta, tunsin sympatiaa paikallisasioita kohtaan ja pystyin samaistumaan paikallisten huoliin.

No, eihän se tervejärkistä tietenkään ollut, jotain murrosikäisyyden kiusantekoa ja kapinaa. Ei tullut minusta demaria. Tuolloin mietin monesti mielessäni, että vihreys voisi kiinnostaa, kun luonto oli (ja on) lähellä omaa sydäntäni. Ei siitä uskaltanut edes puhua silloin: pohjoisessa vihreiden aate näytti ulospäin ainoastaan Erkki Pulliaiselta (vihreä suurpetotutkija, jota kaikki lapin poromiehet ja puolueet vihasivat tasapuolisesti) tai Pentti Linkolalta, joka vaikutti vähän erikoiselta kaverilta. Ei siinä kohtaa kukaan tervejärkinen ja itsesuojeluvaistoa omaava ala tituleeraamaan ympäristönsuojelijaksi.

Vihreistä arvoista olin siis kiinnostunut alusta saakka. Lukiossa olin jo kova feministi (heti kun koulukiusaus oli loppunut), ja aloin tuntea kärsimystä siitä kaikesta mitä naiset kokevat. Jälkeenpäin tajuan selvästi, miten kyseessä oli vain selkeä pillunvonkaustaktiikka, joka ei edes toiminut. Ei sillä ettenkö oikeasti ollut feministi ajatuksiltani, mutta motivaattorina oli joku muu kuin pyhä henki.

Mainitsin jossain välissä olevani älykäs. Sekin on suhteellinen käsite. Älykkyys tai sen rippeen kuitenkin voittivat jossain kohtaa hormonien ylivallan, ja sain pääni selväksi. Maailma avautui aivan erilaisena armeijan käymisen jälkeen. Olin hetken aikaa kovin kyyninen, ja saattoi siinä tultua kirjoitettua muutama angstinen runokin. Käymistyön seurauksena yliopiston alettua pääsin kuitenkin mielestäni varsin selkeään lopputulokseen: muutoksen on lähdettävä itsestä, eikä sitä voi ulkoapäin pakottaa. Vastaus tuli kuin itsestään sitten loppujen lopuksi.

Kepulaiseksi/kokoomuslaiseksi en ollut syntynyt, demariksi olin liian älykäs, RKP:ksi olin väärän kielen ja perhetaustan omaava, ja vihreää minusta ei tullut, kun en ole tarpeeksi hyväuskoinen ja tyhmä (ja tietenkin, seksuaalinen suuntautumiseni ja sukupuolenikin oli vielä hyvin ei-toivottu).

Ja tässä sitä ollaan. Ajelehtimassa bittiavaruuden syövereissä, etsimässä oikeannäköistä rantaa. Sellaista, jossa ei olisi zombieita odottamassa moottorisahan kanssa. Sellaista rantaa, jossa ei olisi hyvin pukeutuneita kukkahattutätejä teekupposet söpösti ojennettuna pikkurillitervehdykseen (ja sitten myöhemmin paljastuisi, että nämä samat tätit “hyväksyvät” kaiken leppoisasti hymistellen samalla kun lisäävät teehen myrkkyä pergamenttisormet urakan vaikeudesta rapistellen).

Jep. Jatketaan ajelehtimista.

Hyvä sisältö puhuu puolestaan. Tiedä mistä kirjoitat ja ota selvää asioista ennenkuin puhut. Tutki ja opi myös kyseenalaistamaan aikaisempi tieto, jotta saisit selville onko se todellista. Ole rehellinen, äläkä sano (tai kirjoita) sellaista mitä et oikeasti tarkoita. Puhu vain jos sinulla on sanottavaa, äläkä teeskentele tietäväsi kaikkea. Ihminen on rajallinen.

Joensuussa on pidellyt mukavia ilmoja. Juhannus oli verrattain aurinkoinen ja lämmin, vaikka välillä hieman ripsottelikin. Tosin silloinkin paistoi aurinko, mikä hieman ihmetytti. Etelässä on kuulemma viileää. Välillä toivoisi, ettei aurinko aivan noin kuumasti porottaisi, koska töiden tekeminen 27 asteen sisälämpötilassa on yhtä mukavaa kuin saunominen pilkkihaalari päällä.

Hyvistä keleistä huolimatta kovin paljon ulkoilmasta ei ehtinyt juhannuksena nauttia, koska tekemistä riitti Pekingin olympialaisten virallisen pelin Beijing 2008:n arvioinnissa. Ja sitä pelatessa huoneen lämpötila ei ollut ainoa harmituksen aihe. Arvostelun voi käydä lukaisemassa Gamereactorista.

Gamereactorin nettisivut ovat muuten uudistuneet. Perinteinen vasemman reunan valikko on siirretty ja muutettu välilehtityyppiseksi ja sivun asettelua on vaihdettu. Muutokset ovat vasta ensimmäinen vaihe sivuston remontoinnissa, joten parannuksia pitäisi olla vielä tulossa.

Firman sikariportaassa on paiskittu töitä, jotta lehden jakelua saataisiin parannettua Suomessa. Nyt lehti löytyykin Gamestopin ym. lisäksi valikoiduista Citymarketeista. Kesän alennusmyynteihin suunnatessa Gr:n kesänumero kannattaa käydä nappaamassa peliosastolta, sillä mukana on monia mielenkiintoisia pelejä. Lehdestä voi lukea esimerkiksi Metal Gear Solid 4:n, Ninja Gaiden 2:n ja Battlefield: Bad Companyn arvostelun sekä Gears of War 2:n ennakon. Asiaa on myös suomalaisesta Bugbear-pelitalosta. (Lehti on ilmainen.)

Ensi viikolla tarkoituksena olisi jättää pelit ja vehkeet hetkeksi ja pitää lomaa. Suunnaksi otetaan kotikonnut, jossa tietysti paistaa sataa. Jippii. Mutta niinhän sitä sanotaan, että aina on hyvä sää grillata. Ilmeisesti wanhassa kodissa on kesän terassiremppakin saatu valmiiksi, joten nyt kelpaa pihviä käännellä tasaisella pohjalla.

Jotta tekniikka ei ihan kokonaan unohtuisi, uuden tietokoneen harkinta ja hankinta kutsunevat lomallakin vierailemaan netin syövereissä. Useamman vuoden lähinnä konsolimaailmassa viettäneenä tuli suurena yllätyksenä, miten pahasti pelikelpoisista kokoonpanoista voi olla pihalla. Jo yksistään näytönohjaimien mallimerkinnät saavat pään pyörälle: 8800 Ulta, 8800 GT, 8800 GTS, 8800 GTX, 9600 GT, 9800 GTX, 9800 GX2… Ota tuosta nyt sitten selvää, mikä olisi kannattavin vaihtoehto hinnan ja tehon suhteeltaan. Ja siihen päälle vielä prosessorit sun muut komponentit.

Ehkä laiskanmiehen koneeksi kävisi valmiiksi kasattu paketti? Merkkimikrot ovat tunnetusti hieman ylihintaisia suorituskykyynsä nähden, mutta bongasin Muropaketin artikkelista mielenkiintoisen valmiskoneen. Kyseessä on Jimm’s Pc Storen kokoama Silent Gamer, jonka pitäisi olla hiljainen, melko tehokas ja vieläpä suhteellisen edullinen. Vahva ehdokas tällä hetkellä. On mielenkiintoista päästä testaamaan viime vuosien pc-pelejä, koska konsoleilla on joutunut ohittamaan monia ajosimulaattoreita sekä tietysti Crysisin.

Kesään kuuluu tietysti musiikki, ja olen yllättänyt itsenikin kuuntelemalla entistä enemmän pop-, dance- ja techno-henkisiä kappaleita. Sopivasti jumputusta, mutta tietysti ennen kaikkea hullun hauska melodia. Youtube, vaikkei musiikkipalvelu olekaan, toimii hyvänä paikkana uuden musiikin löytämiselle. Ehkä sitä kautta innostus “unohtuneisiin” musiikkityyleihin on taas herännyt — kesäisestä musiikkivideosta toiseen siirtymällä. Totta kai välillä on otettava jotain vähän raskaampaa kuunneltavaksi, jottei tässä aivan muniaan menetä. Fiiliksen mukaan eri tyylilajeja.

Jumputuksesta tulee myös mieleen ne ajat, kun nuorena poikasena kuvittelin osaavani säveltää. Tuolloin kaikki tuntuivat olevan niin deejiitä, että pitihän sitä itsekin kokeilla. Todella, todella huonoin tuloksin. On toisaalta sääli, ettei räpellyksiä ole säästetty, koska nyt niitä olisi hauska kuunnella. Tai sitten vain nolostuisi niin ettei uskaltaisi itseään peilistä katsoa.

Pah, kello taas juoksee miljoonaa (btw, pc näyttää 0:07). Kai se on nukkumaan mentävä.

Pääsin YLEn Hämeen alueelliseen uutislähetykseen vahingossa. Tyhmää oli.

Katso TÄSTÄ kohta 08:35 ja seuraa pakettiauton takaa keltapaitaista henkilöä, jolla on sininen kypärä päässä. Voisin tehdä enemmänkin näitä tv-esiintymisiä.

Aloitin parisen päivää sitten koostamaan yksityiskohtia ajan myötä kertyneestä kuvamateriaalista, tällä kertaa blogin muotoon. Elikkä, tervetuloa tutustumaan, tässä ovat valokuvat!

Joku oli käynyt antamassa mukavan vappulahjan nyysimällä fillarin. Ei ole oikein sellainen päivä, että jaksaisi rikosilmoitusta käydä raapustelemaan, mutta kai se on pakko. Vaikka tuskinpa pyörää enää takaisin saa. Enivei mitäpä sitä pikku murheista, illalla on jo parempi fiilis.

Hyvää vappua!

Koska viikonloppu meni vähän hulinaksi, yörytmi on täysin sekaisin ja lehteäkin tehtiin (tai ainakin Jyri teki) pitkälle aamuyöhön. Mietin, kannattaako enää lainkaan käydä tutimaan ettei sitä taas nukkuisi iltaan, mutta sitten muistin erään kikan.

Sanotaan, että lyhytkin torkku voi parantaa väsymyksen useiksi tunneiksi eteenpäin. Erityisen tehokas keinon pitäisi olla silloin, kun hörppää pari kolme kuppia kahvia ennen torkahtamista. Ei muuta kuin kokeiluun. Pakki täyteen kahvia ja pehkuihin. Ensin nukutti, mutta vartin tai 20 minuutin päästä tuli oudon virkeä olo. Suorastaan energinen. Kuumottava. Saman tien siis ylös pehkuista, kuteet niskaan ja kuulostelemaan. Näinköhän olisi torkku tepsinyt?

Nyt, tuntia myöhemmin, olo ei missään nimessä ole kunnolla levännyt, mutta eipä tässä toisaalta nukkuakaan pystyisi. Voi olla, että rebound iskee vielä aamun aikana, mutta ainakin hetkellisesti vartin torkuista näyttäisi olevan apua.

Nyt ei ole kyse intistä. Vielä pahempaa: Javasta. Se on mukava ohjelmointikieli, kun sillä saa näpertää omia juttuja, mutta kun pitäisi ruveta vääntämään jotain vähän mutkikkaampaa, aikaa palaa, hermot paukkuu ja päiviä pilaantuu.

Kaiken pahan alku ja juurihan on tällä hetkellä käynnissä oleva Tietorakenteet ja algoritmit 1 -kurssi, joka tuputtaa sellaisella vauhdilla uutta ja huomattavasti aiempaa kompleksisempaa asiaa, ettei amatööri tahdo pysyä perässä.

Viime viikolla taisteltiin porukassa yhden tehtäväkokonaisuuden kanssa pari päivää ja häthätää saatiin se tehtyä. Hiljattain palautin neljä tehtävää kuudesta, joita olin hieronut suunnilleen 12 tuntia. Helppoahan se olisi, jos osaisi, mutta nähtävästi nämä jutut on vain opittava kantapään kautta. Luennoista ei ainakaan ole suurta apua.

Mikä sitten sitä tuskaa tuotti? Tietorakenteiden käsittely, viimeisimpänä puut. Eläkä naura siellä ruudun toisella puolella! Eka kerta on aina eka kerta. Mutta kyllä oli voittajafiilis, kun viimein sain suurimman osan hermoja raastaneista tehtävistä ratkaistua. Esimerkiksi tältä näyttäisi puuhaku (ehkä, jos selaimesi tulkitsee asian samalla tavalla kuin Foxini), kun etsitään 9:n sisältävää alkiota ja tulostetaan polku juuresta kyseiseen alkioon:

Luodaan ja tulostetaan esijarjestetty
yleinen puu...

               1
             / | \
            /  |  \
           /   |   \
          2    3    4
              / \   |
             5   6  7
            / \  |
           8   9 10

[1][3][5][9]

Jippii! Nyt ei olisikaan enää kuin Gamereactorin aamu-uutiset kirjoitettavana ja sitten pääsisi nukkumaan. Puuh…

Pian pitäisi paikasta toiseen siirtyä, mutta mitä asioita pitää muistaa muuttaessaan paikasta toiseen? Kysymys on ajankohtaisempi kuin koskaan, mutta mitä kaikkea pitäisi muistaa tehdä?

Ennen muuttoa:

• Hankkia uusi asunto.
• Pakata tavarat.
• Tehdä osoitteenmuutokset.
• Hankkia muuttoapua.

Muuton aikana:

• Kuljettaa tavarat uuteen asuntoon.
• Siivota jälkensä.

Muuton jälkeen:

• Purkaa muuttotavarat.
• Järjestää tavarat siististi paikoilleen.

Sisustusta & Sitruunoita mainitsee toisen iBook-koneensa ja se muistutti minua olennaisesti siitä kuinka paljon helpompaa ja vähemmän tilaa vievää olisikaan, jos kotona olisi pari pienikokoista konetta. Voisivat olla niin paikallaan, mutta myös tarvittaessa kulkisivat mukana matkassa. Eivät veisi paljoa tilaa ja voisi useampi ihminen käyttää nettiä samanaikaisesti. Vielä kun lisättäisiin soppaan kunnollinen WLAN-tukiasema niin ei tarvitsisi vetää verkkopiuhojakaan.

Näin siis teoriassa. Ongelma on vaan siinä, että kun olisi ensin edes yksi pienikokoinen kone. Kokemusta on kyllä useammastakin “kannettavasta” koneesta, mutta kyseisissä tapauksissa kyseessä on ollut vähintäänkin lähempänä 10+ kg painoista kokoluokkaa oleva tietokone (nekin sinänsä kannettavia olivat, vaikkakin ehkä hieman epämielyttäviä matkakäytössä). Pitäisi siis hankkia hyvä pienikokoinen tietokone, joka ei saisi maksaa liikaa.

Mutta onko olemassa toimivaa laitetta, joka sisältäisi kaikki seuraavat?

1. hyvä
2. pieni
3. halpa
4. tietokone

Suosituksia kaivataan.

Tänään tajusin kuinka helposti pystyy löytämään, että mihin avoimen lähdekoodin projekteihin on ihminen osallistunut. Google Code Search mahdollistaa vaikkapa minun nimeni löytämisen joistakin tiedostoista, jotka tosin ovat olleet lähinnä muutamien eri ohjelmien tekstien kääntämiseen osallistumista.

Kyseisen hakukoneen käyttötarkoitukset eivät tietystikään rajoitu vain tuohon. Googlen koodihaku on kätevä työkalu etsiessä monia muitakin asioita kuten jo tehtyjä toteutuksia jostakin asiasta. Se voikin olla tarpeellinen apu jos esimerkiksi tarvitsee esimerkkejä ohjelmoinnin opettelua varten.

Viimeaikoina on tullut enenevässä määrin kirjoitettua normaalin blogin sijasta tekstiviestin mittaisia “microblog“-viestejä. Kyseiset palvelut toimivat omalla tavallaan välimuotona tekstiviestien, pikaviestiohjelmien, blogien ja foorumien omalaatuisena sekoituksena. Twitter on yksi käytetyimmistä, mutta eri käyttötarkoituksiin tarkoitettuja vaihtoehtoja löytyy paikoitellen ehkä liiankin runsaasti. Toinen palvelu mitä tulee aika ajoin käytettyä on suomalaisten perustama Jaiku, jonka Google osti lokakuussa 2007.

• twitter.com/autiomaa
• autiomaa.jaiku.com

Pian tulisi täyteen kuusi vuotta KonsoliFINin ylläpidossa. Se on pitkä aika. Sivusto ja sen ylläpitokäytännöt ovat pinttyneet mieleen kuin muinaiset luolamaalaukset kallioon. Eniten sivustossa on kuitenkin oppinut arvostamaan tekijäporukkaa, johon kuuluu monia mainioita pelikavereita.

Siksi tuntuu haikealta myöntää itselleen, että KonsoliFIN-ajat — ainakin niissä tutuissa merkeissä — ovat lähenemässä loppuaan. Eilen nimittäin alkoi osa-aikainen toimitustyö Gamereactor-lehdessä. Tärkeimpänä erona KonsoliFINiin on se, että nyt työpanoksesta jopa maksetaan pientä palkkaa ja kurja opiskelijakin saattaa saada jotain muuta kuin makaronia ja tonnikalaa syödäkseen.

Vaikka pintapuolisesti työ on samaa kuin aiemminkin, tiettyjä sopeutumista vaativia eroja uusi ympäristö on tuonut tullessaan. Harrastelijayhteisössä esimerkiksi tekstien pituuksiin ei tullut kiinnitettyä huomiota, mutta lehdessä palstatila on säännösteltyä. Toisaalta yhteisön verkkouutisissa jokainen kirjoittaja voi käyttää vapaasti omaa harkintaa sen suhteen, mikä on mielenkiintoista ja relevanttia, ja miten asian esittää. Lehdellä on tarkemmat linjaukset tyylin ja sisällön suhteen.

Voisi sanoa, että on astunut aiempaa ahtaampiin saappaisiin, mutta samalla myös mielenkiintoisempiin haasteisiin. Potentiaaliahan vasta tovin Suomessa toimineella Gamereactorilla on, sillä lehdellä on toimitus meidän lisäksi Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Se antaa oivat lähtökohdat tarjota uniikkia ja ajankohtaista sisältöä, pohjoismaisella otteella.

Toivottavasti pystyn edes hieman auttamaan Suomen Gamereactoria vahvaan nousukiitoon. KonsoliFINiä ei kuitenkaan tässä tohinassa unohdeta.

Tsekkaa Gamereactorin verkkosivut osoitteessa gamereactor.fi! 

Olen viimeaikoina miettinyt enemmän ja vähemmän satunnaisesti, että minne pyrkisi opiskelemaan. Ehdin jo muutamia viikkoja sitten hakea pariinkin eri ammattikorkeakouluun englanninkieliseen kansainvälisen liiketoiminnan koulutukseen. Miettimisen alla onkin siis, että minne muualle hakisin.

Aikaisempina vuosina (2005, 2006, 2007) on tullut haettua Taideteolliseen korkeakouluun (graafista suunnitelua), TTVO:lle (visuaalista suunnittelua) ja Jyväskylän ammattikorkeakouluun (viestintää).

Lisäksi olen hakenut kerran (2004) Lahden Muotoiluinstituuttiin (graafista suunnittelua) sekä (2006) Jyväskylän yliopistoon (journalistiikkaa).

Johonkin sentään on tullut päästyä tässä välillä. “Valokuvaajan ammattitutkintoon valmistavassa koulutuksessa” olin viime vuoden, vaikkakin siitä on tosin näyttöjen tekeminen vielä hieman kesken. Viestinnän puolen asioista on kiinnostusta ja niin on monesta muustakin.

Mutta kysymys onkin, mitä nyt?

Viimeiset puoli vuotta olen saanut nauttia työpöydän antimista paitsi kirjoitellessa myös syödessä. Nyt siihen tulee stoppi. Viikonloppuna asuntoon ilmaantui viimeinkin pieni mutta sitäkin merkittävämpi ruokapöytä.

Kyllä nyt kelpaa makaronia mussuttaa, kun eivät ole koulupaperit sun muut tiellä saati lautasella.

Pitkään on meikäläisen blogissa hiljaista pidellyt. Vaan eipä pitele enää, tai ainakin niin toivon.

Vanhat vierailijat (joita on tässä autiomaassakin vaeltanut päivässä kymmenittäin?!) huomannevat, että blogihan on pyörähtämässä käyntiin uudistettuna. Muutosten joukossa on lähinnä pieniä parannuksia, jotka ovat kaikuneet mielessä jo tovin. Selkein muutos on ulkoasussa, joka on aiempaa minimalistisempi ja toivottavasti myös navigointijärjestelyltään loogisempi.

Järjestelyssä merkille pantavaa on se, että taustoistani kertovat alasivut ovat nyt yläreunassa pois sivupalkeista. CV:tä ei siellä ole, mutta se on edelleen tallella. Ansioluettelo löytyy nyt Minusta-sivun kautta ikään kuin taustoja syventävänä elementtinä.

Sivupalkit on nyt tekstiosan molemmin puolin, minkä ansiosta vasemmalle saattoi koota blogikohtaisia elementtejä ja oikealle puolelle linkkejä ulkoisiin sivustoihin.

Uusi teema on myös väreiltään helposti muokattavissa, jos sille päälle sattuu. Sinisellä mennään nyt ainakin aluksi.

Niin tosiaan, myös blogin nimi on muuttunut. Aiempi nimi Varjostettu valo ei oikein kertonut mitään ja oli teennäisen kuuloinen. Uusi nimi on teennäisen trendikäs, mutta ainakin siihen kiteytyy uudistetun sivuston idea: minun.blogini.

Jatkossa kirjoitukset lienevät nimittäin hieman aiempaa henkilökohtaisempia merkintöjä, sillä pelialaan liittyviä tuntojani pääsen nykyisin vuodattamaan KonsoliFINin blogissa.

Kiitostaen ja kumartaen,
Hakso

Aloitin tänään harjoittelun Mediapajalla ja siellä olisi tarkoitus olla ainakin näillä näkymin kevään ajan. Tavoitteena on oppia käyttämään sujuvasti eri videoeditointisysteemejä ja kehittyä kuvaamisessa myös videon osalta. Menneen vuoden aikana olin vuoden verran Valokuvaajan ammattitutkintoon valmistavassa koulutuksessa, joka tosin jo loppuvuodesta ehti loppua (näyttöjen tekeminen on vielä hieman kesken sen osalta, mutta pyrin ne tekemään lähiaikoina valmiiksi). Tarkoituksena onkin nyt lisätä osaamista liikkuvan kuvan kanssa töiden tekemisestä ja siten oppia laaja-alaisemmaksi viestinnän osaajaksi.

Lähiaikoina on tullut myös aktivoiduttua kirjoittamisen suhteen mikä sinänsä on ihan hyvä myös tähän uuteen hommaan liittyen sillä sujuvasta kirjoittamisesta ei ole haittaakaan. Kirjoittamisen osalta on tavoitteena oppia tuottamaan entistä selkeämpiä tekstejä ja ymmärtää, että selkeys ja pelkistäminen on usein yksi avaimista ymmärrettävämpään sisältöön (olettaen että tekstissä jotain sisältöä on mikä tietysti pitäisi muistaa). Myös videoprojektien suunnittelua ja käsikirjoittamista olisi luultavasti melkolailla hyvä idea harjoitella, koska niihin tavalla tai toisella liittyviä asioita kuitenkin tulee tehtyä Mediapajalla ollessa. Omakohtainen harjoittelu käsikirjoitusten kirjoittamisesta kanssa toisikin todennäköisesti parempaa ymmärrystä ja osaamista videotuotannon kokonaisuuksien hallitsemisen suhteen.

Kirjoittamiseen liittyen lähetin eilen jotain vinkkejä eräälle bloginpitäjälle ja tarkoitus olisi myöhemmässä vaiheessa kirjoittaa vinkkejä myös tänne kunhan olen ensin kerännyt lisää taustatietoa asiaan liittyen. Ideoita kirjoittamiseen liittyen voit tosin löytää itsekin lukemalla esimerkiksi Copybloggeria, joka on sisältönsä suhteen paikoitellen yllättävänkin mielenkiintoinen. Se keskittyy pääosin mainontaan liittyvään kirjoittamiseen, mutta moni ohjeista soveltuu myös muunkinlaisiin teksteihin.

Nuori aikuinen joutuu sopeutumaan moniin muutoksiin elämässään. Yksi pienimmistä, mutta silti hetkellisesti tuntuvimmista ovat syntymäpäivät. Sen sai taas huomata, kun heräsi 21-vuotispäiväänsä: lahjaksi tuli rahaa, bokserit, olutpullo ja onnittelukortti — ei aivan sellainen syntymäpäiväpotti, josta edelleen alitajuisesti haaveilee.

Toista se oli ennen. Lapsena aina odotti kieli pitkällä lahjakääreiden avaamista ja syntymäpäiväkutsuja. Hyvinvointivaltioon putkahtanut pikku kansalainen oppii nopeasti vaatimaan, että syntymäpäivänä saisi jotain uutta ja jännittävää — todellisuudessa krääsää ja rihkamaa, jota kulutusyhteiskunta lapsille markkinoi. Kun tapa aikuisuuden kynnyksellä haihtuu pois, päivät tuntuvat ontoilta. Tunnetta ei varmasti lievitä se, että talo on tätä kirjoittaessa täysin tyhjillään.

Mutta niin se aika vain menee. Vielä sentään onnentoivotuksia on jaettu. Pian niitäkin tullee vain vuosikymmenten täyttyessä.

Btw, onneksi olkoon NviperO!

Ensimmäiset saavat kärsiä aina, eikä Xbox Live ole poikkeus. Rekisteröidyin palveluun ennen kuin sen sai virallisesti Suomeen. Xboxilla väärä maa ei haitannut kuin muutamissa peleissä, jotka pistivän Gamertagin eteen lipun laskutustietojen mukaan. Muun muassa FlatOutia tuli ajettua Ruotsin lipun alaisuudessa.

Nyt Xbox 360:lla — lähinnä Live-kauppapaikan takia — on ruvennut nyppimään laskutustiedoissa näkyvä Ruotsi. Ladattavien kohteiden kuvaukset näkyvät ruotsiksi, pieni osa trailereista on ollut ruotsinkielisiä ja kaikki Dashboardille puskevat mainokset ovat ruotsalaisia. Todennäköisesti Euroopan tuleva Video Marketplacekin syytäsi minulle ruotsinkielistä elokuvasisältöä.

Tänään ajattelin viimeinkin ottaa asiaa niskasta kiinni ja heivata Ruotsin mäkeen. Soitin Xboxin asiakaspalveluun, jossa vastasi mukavan oloinen joskin takeltelevasti suomea puhuva neiti. Parikymmentä minuuttia asiaa vatvottuaan ja itsestään selvät “ratkaisut” neuvottuaan tukihenkilö kertoi, ettei maan vaihtaminen jälkikäteen ole mahdollista.

Siinä vaiheessa rupesi leuka väpättämään. Minun pitäisi kuulemma tehdä uusi Live-tili Suomeen, jos haluaisin päästä Ruotsista eroon. Mutta sepä kirpaisisi kuin ruoskanisku auringon polttamalle selälle. Liven rakenteen takia palvelussa voi olla olemassa vain yksi Hakkiz, enkä yksinkertaisesti pysty luopumaan vuosia rakentamastani peli-identiteetistä.

Nyt jos Live-kauppiksen tiukentuvat aluerajoitukset vielä estävät minua lataamasta sisältöä omalla pelaajatunnuksellani, siinä vaiheessa kyllä täytyy myöntää, että Microsoft potkii pitkäaikaisimpia maksavia asiakkaitaan kulkusille.

Hei haloo, ei yhden maan vaihtaminen voi olla näin vaikeaa!

Porukat piipahtivat hiihtolomaviikolla Ikeassa (jossa en muuten itse ole koskaan käynyt) ja toivat mukanaan muun rojun ohella pikkuruisen lattevatkaimen. Epäilyttävän näköinen rimpula saattoi olla koko reissun paras ostos — ainakin omalta kannaltani.

Kuulemma vain päälle euron maksanut vempain on yllättävän toimiva kapistus. Se vatkaa maidon vaahdoksi tuossa tuokiossa. Riippuen maidon lämpötilasta ja vatkausajasta sillä voi tehdä paksua vaahtoa, kevyttä vaahtoa, paljon vaahtoa tai vain ohuen vaahtokerroksen.

Vaikken aitoa espressoa maitovaahdon pohjalla nautikaan, tavallisenkin kahvin kanssa vaahtokerros on mukava pikku yksityiskohta. Kun vaahdon päälle ripottelee vielä sokeria, kahvinautinto on valmis. Nam, nam.

Pelipuolella olen viime aikoina keskittynyt melko pitkälti PlayStation 3:n kanssa näpertelyyn. Kulutuksen kohteina ovat olleet teknisesti vakuuttava MotorStorm, yllättävän tasokas Ridge Racer 7 sekä PlayStation Storesta ostetut Flow ja Tekken 5 Dark Resurrection.

Xbox 360:lla pelasin puhki Crackdownin ja tutustuin mech-faneihin vetoavaan Armored Core 4:ään. Sivuprojektina tuotin myös Shadowrun-ennakon, josta selviää monia toiveita herättäviä ja kauhua kylväviä piirteitä Microsoftin uutuuspelistä. Jäävätkö konsolipelaajat PC-pelaajien jalkoihin?

Vaikka mikään uuden sukupolven konsoli ei vielä peleillään juhlikaan, erityisesti Wiin tarjota kaipaisi pikaista piristystä. Twilight Princessin (GV:n revikka) jälkeen konsoli on levännyt lähes käyttämättömänä, koska WarioWare ja kumppanit eivät ole ihan “mun juttu”.

Lähitulevaisuuden peleistä Forza Motorsport 2 vaikuttaa kiinnostavimmalta. Jo alkuperäinen Forza oli mainio autopeli, ja jatko-osa lupaa olla kaikin puolin parempi. Ainoa huolen aihe on pelin valmiusaste; 1UP Show’n mukaan jäljellä olevat viikot ovat kehitysryhmälle kiireiset, jos peli halutaan julkaista loppuun asti viimeisteltynä.

Ah, tulipa taas mielikuvitukseton blogahdus. Ehkä ensi kerralla on jotain oikeasti sanomisen arvoista, ehkä ei.

Päivitetty 7.2.2007

PLAYSTATION 3 TULI TALOON

Monet ovat pitäneet minua konsoliasoissa vihreäsilmäisenä Xbox-fanaatikkona. Mielikuva ei ole ollut täysin perusteeton, sillä alkuperäinen Xbox on ollut alusta alkaen lähellä sydäntä. Myöhemmin hankitut PlayStation 2 tai GameCube eivät hyvistä peleistään huolimatta kyenneet viemään ykköskonsolin paikkaa.

Xbox 360 sen sijaan ei ole vakuuttanut edeltäjänsä tavalla. Konsoli on monissa asioissa hyvä ellei jopa mainio, mutta tietyt peruslähtökohdat ovat muuttuneet.

Kun viikko sitten hankin PlayStation 3:n Hongkongista, olen oppinut ymmärtämään paremmin Xboxin ja Xbox 360:n eroja. Xbox oli omana aikanaan kuin ylemmän hintaluokan luksusauto perheauton hintalapulla. Hintaan sisältyi kaikki talvirenkaista ilmastointiin ja sateliittipaikantimeen. Xbox 360 sen sijaan on vain keskivertoauto keskivertohintaan. Se kyllä kulkee kovaa, mutta kyyti ei ole yhtä huoletonta kuin varustellummalla autolla.

On huvittavaa seurata, miten Microsoft pyrkii olemaan konsolimarkkinoilla kuin Sony oli PlayStation 2:llaan. Toisaalta Sony pyrkii olemaan enemmän alkuperäisen Xboxin kaltainen. Molemmat valmistajat luonollisesti haluavat korjata edellisen polven heikkoutensa, mutta ilmeisesti toisen ideat ovat omaa visiota parempia.

Siinä missä kustannustehokkuutta tavoitteleva Xbox 360 on ottanut takapakkia Xboxista muun muassa massamuistiasioissa, PlayStation 3 muistuttaa hyvässä mielessä siitä, miksi pidin niin kovasti Xboxista. Se tarjoaa käytännössä kaiken yhdessä paketissa. Suunnittelussa on selvästi vältetty käyttäjää kiusaavia kompromisseja senkin uhalla, että laitemyynti jää tappiolliseksi.

PS3 huokuu laatua jo heti kättelyssä. Myyntipakkaus on pelkistetty ja kaiken saa esille vaivattomasti. Jämäkän tuntuinen, pianolakattu konsoli sisältää universaalin virtalähteen, jossa on tavallinen PC-tietokoneiden käyttämä virtaliitin. Näin importtaajan oli poikkeuksellisen helppoa vaihtaa kaapeli ja kytkeä konsoli sähköverkkoon. Lisäksi PS3-pelit lupaavat aluekoodittomuutta, mutta elokuvat, PS2-pelit ja PS3-pelien online-osiot ovat ilmeisesti omille alueilleen lukittuja.

Hienona yksityiskohtana konsolin virta- ja levypainike toimivat pelkällä hipaisulla. Levyasemassa on Wiistä tuttu syöttöaukko eikä levykelkkaa ole.

Laitteen muotoilussa sen sijaan ei jokainen silmäpari lepää. PS3 on varsin silmiinpistävän näköinen. Osaltaa se johtuu konsolin kiiltävästä kuoresta, mutta toisaalta siihen vaikuttaa myös lohkomainen rakenne. Se ei tietenkään ole Sonylle uutta muotoilua. Pelit-lehti kuvaili konsolia osuvasti pullistuneeksi PlayStation 2:ksi (#2/07).

Vaakatasossa ollessaan PS3:n pyöristetty yläosa dominoi pienempää alaosaa. Vaikutelma on sen verran härö, etteivät verkossa pyörivät kuvat PS3-grillistä ole täysin aiheettomia. Pystyssä puolestaan laitteen oikea sivu (eli vaakatason pohja) on suoraan sanottuna ruma. PS3 pitää sijoittaa pystyyn niin, että tyylikäs vasen sivu on mahdollisimman paljon katsojaan päin. Miten se sitten onnistuu, on jokaisen pähkäiltävä itse.

KÄYTTÄJÄÄ PALVELEVAA LIITETTÄVYYTTÄ

PlayStation 3:a ei ole rampautettu liitäntöjen suhteen samalla tavalla kuin uuden sukupolven Xbox on. Laitteen etuosassa on neljä USB-porttia ja takaa löytyvät HDMI, optinen ääniliitäntä, Multi AV (komponentti, komposiitti, S-Video), Ethernet-portti, virtaliitin ja päävirtakytkin. Kalliimmassa 60 gigatavun mallissa on myös sisäänrakennettu B/G-standardin WiFi-antenni ja läpän alle piilotettu muistikortinlukija (MS Pro, SD/miniSD, CF). Ainoa liitäntämuoto, mikä puuttuu, on vanhempiin monitoreihin soveltuva VGA.

Konsolia on kritisoitu siitä, ettei sen mukana saa HD-resoluutioihin kykenevää kaapelia tai verkkopeleissä hyödyllistä kuulokemikrofonia. Vaikka kritiikki on ymmärrettävää — onhan PS3 varsin tyyris konsoli –, puutteen syykin on helppo löytää. Koska PS3 pyrkii tukemaan mahdollisimman monia standardeja ja liitäntätapoja, käyttäjällä on Xbox 360:aa enemmän valinnanvaraa löytää juuri itselleen soveltuvat kaapelit ja tarvikkeet. Sony ei rajoita niitä vain omiin tuotteisiinsa.

Esimerkiksi itse en olisi hyötynyt lainkaan tavallisesta HDMI-kaapelista, vaikka sellainen olisi laitteen mukana tullutkin. Komponenttikaapeli olisi niin ikään jäänyt laatikkoon. Se olisi ollut mukana nostamassa tuotantohintaa aivan turhaan. Saatoin kuitenkin hankkia monitoriini soveltuvan HDMI-DVI-D-kaapelin juuri sen pituisena kuin tarvitsinkin. Konsoli tukee myös standardeja USB-kuulokemikrofoneja, joten Sony ei Microsoftin tavoin pakota tyytymään huonolaatuiseen halpisrimpulaan. Hemmetti, jopa Xbox 360:n Live Vision -kamera toimii PS3:ssa!

Huomionarvoista on se, että konsolin langattomat ohjaimet käyttävät Bluetooth-yhteyttä. Tässäkin asiassa Sony on mieluummin valinnut standardin teknologian, josta käyttäjä voi hyötyä monin eri tavoin yhdistämällä sinihampaaseen erinäisiä sitä tukevia laitteita. Microsoft on puolestaan kehittänyt oman “hyppivillä radioaalloilla” toimivan järjestelmänsä, jonka käyttö on valitettavasti rajattu vain virallisiin langattomiin ohjaimiin ja langattomaan kuulokemikrofoniin.

Kaikkein kärjekkäimmin konsolivalmistajien valitsemat tiet tulivat esille, kun latasin PlayStation Storesta GTHD:n ja kokeilin liittää konsoliin vuosia kaapissa lojuneen Logitechin MOMO Force -ratin. Ratti toimi automaattisesti pelin kanssa. Vastaavasta ei voi edes haaveilla Xbox 360:lla, jolla Microsoft pakottaa autopelien ystävät ostamaan oman keskinkertaisen rattinsa.

Valitusta Microsoftin sulkeutuvasta asenteesta pitää toki laajentaa myös konsolien kiintolevyihin. Ei ole kovin yllättävää, että Microsoft veloittaa ryöstöhintaa omasta 20 gigatavun kiintolevystään, kun Sony puolestaan antaa käyttäjien vaihtaa konsoliinsa niin ison levyn kuin vain tarvetta on. Vaihto jopa opastetaan ohjekirjassa.

Yllättäen 360:n kustannukset nousevatkin taivaisiin, kun siihen rupeaa hankkimaan kaikenlaisia tarpeellisia varusteita. Juuri tässä on se syy, miksi Xbox oli, ja miksi PS3 on miellyttävämpi konsoli kuin Xbox 360. Viimeisteltyä ja käyttömukavuuden huomioivaa vaikutelmaa ei tietenkään heikennä se, että Sonyn uutukainen käy tasaisesti. Ainakaan levyaseman ääni ei peitä pelien hiljaisimpia kohtia — tosin erittäin korkeassa huoneenlämmössä konsoli saattaa joutua kiihdyttämään jäähdytystään 360:n tyhjäkäyntiä korkeammalle tasolle.

SONY JAHTAA MICROSOFTIA TÄMÄN KOTIKENTÄLLÄ

PlayStation 3:n käyttöliittymä on tuttu jo PSP:ltä. XMB:ksi nimetty systeemi on elegantti, nopea ja helppo hallita. Vaaka-akselille on sijoitettu seuraavat kategoriat: käyttäjät, asetukset, kuvat, musiikki, videot, pelit, verkko ja kaverit. Jokainen kategoria listaa pystyakselille sisältönsä. Perusidea on siis hieman sama kuin Xbox 360:n Dashboardilla, jolla on neljä X-akselilla liikkuvaa välilehteä Y-akselille listattuine alavalikkoineen.

Mikä XMB:stä tekee Dashboardia miellyttävämmän käyttöympäristön, on sen keveys. Xbox 360:n käyttöliittymä on kaikkine kuvineen tarpeettoman raskas ja täyteen ahdettu. Se ei myöskään veny kauniisti korkeisiin resoluutioihin, vaan tekstistä tulee joskus suttuisen näköistä. XMB:ssä ei ole mitään muuta kuin yksinkertaiset kuvakkeet, tekstiä ja taustalla tyhjyydessä vellova vaalea rihma. Perinteisen valikkorakenteen puuttuminen on aluksi shokeeraavaa, eivätkä monet toiminnot selviä muuten kuin kokeilemalla, mutta ilmavuutta oppii arvostamaan.

Valikoista nimittäin löytää haluamansa kappaleet, kuvat, videot ja demot yllättävän nopeasti. XMB ei pakota selaamaan turhia alavalikoita tai hidasta liikkumista kankeilla siirtymillä. Käyttöliittymään ei myöskään ilmesty mainoksia niin kuin Xbox 360:lla. Yksinkertainen on todellakin kaunista ja kätevää.

Jotteivat valikot kävisi tylsiksi, mukana on runsaasti pieniä yksityiskohtia, jotka elävöittävät PS3:n käyttöliittymää. Konsoli esimerkiksi vaihtaa saumattomasti XMB:n taustaväriä vuorokaudenajan mukaan. Aamulla taustalle nousee kellertävä sävy, joka illan tullen haihtuu jättäen jälkeensä mustan taustavärin. Kuvavalikossa puolestaan näkee kansioiden peukalokuvakkeet, kappaleiden eteen voidaan asettaa levyn kansikuva ja MPEG-videoista PS3 pyörittelee lyhyttä esikatselua. Pelivalikossa korostetusta kohteesta konsoli puolestaan osaa hakea käyttöliittymän taustalle kuvan, videon ja musiikkinäytteen, jos tällainen pelissä tai demossa on mukana. Tällä tavoin tuulahdus pelin henkeä tulee käyttöliittymään jo ennen pelaamisen aloittamista.

Toisaalta yksinkertaisen näköiset valikot sisältävät paljon sellaista säätövaraa, mitä mikään muu konsoli ei tarjoa. Asetuksista löytyy muun muassa muistikortin ja kovalevyn formatointityökalu, jolla voi jopa kovalevyn osioida. Uudelle osiolle voi tämän jälkeen viritellä Linux-käyttöjärjestelmän, jonka asennukselle on myös oma valikkonsa. Päivittäisessä käytössä arvostusta keräävät yksinkertaiset järjestelytyökalut, joiden avulla tiedostorimpsuja voi koota vaikka artistin tai luontipäivän mukaan. Myös kopiointityökalut ovat kattavat. Niillä voi siirtää mustikortilta, USB-tikulta tai levyltä kuvia, musiikkia ja videoita konsolin kiintolevylle — mahdollisesti myös pelitallennusten siirto molempiin suuntiin onnistuu. Tiedostojen on tosin oltava tietyissä tarkoin määrätyissä kansioissa, jotta konsoli ne ymmärtäisi.

Kuvatiedostoista PS3 lukee vain JPEG-formaattia. Musiikin kuunteluun kelpaavat MP3:t, ATRACit, AAC:t ja CD Audiot. Videotiedostojen tuki rajoittuu MPEG:hen. CD-levyt voi kopioida PS3:n kovalevylle halutussa tiedostomuodossa ja valitulla bitratella.

PELIKONSOLI VAI MULTIMEDIAKESKUS

Musiikin kuunteluun ja kuvien katseluun PlayStation 3 tarjoaa mukavia visuaalisia jippoja. Kuville on monia esitysvaihtoehtoja, joista persoonallisin on printatuiksi valokuviksi piirrettyjen otosten ripottelu ruudulle. Kappaleet toistetaan siten, että oletuksena vain nimitiedot ja albumin kuva näkyvät ruudun vasemmassa alakulmassa. Taustalle konsoli loihtii silmiä hiveleviä värimaisemia: laavalamppua muistuttavat oransin ja valkoisen yhdistelmät, syvät siniset aallot, sadepisarat. Teemoina ovat selvästi luonto ja materiaalit. Visualisoinnit ovat yleisesti rauhallisia (vaikkakin säätyvät kappaleen mukaan), joten Xbox 360:n Neon-valosyntetisaattorin räiskyvät diskovalot eivät pääse pilaamaan kevyen musiikin tunnelmaa. Musiikkisoitin toistaa kaikki kyseisessä kansiossa olleet kappaleet, mutta ei tue muokattuja soittolistoja Xbox 360:n tapaan.

Eräs PlayStation 3 -kritiikin kestävimmistä tarttumapinnoista on ollut konsolin sisältämä Blu-Ray-teknologia. Sonyn väitetään yrittävän saada etulyöntiasema HD-elokuvaformaattikilvassa pakottamalla ihmiset hankkimaan Blu-Ray-soittimen osana PS3:a. Levyasema on yksi konsolin kalleimmista komponenteista ja korkean hinnan syistä.

En ole varsinaisesti valinnut puoltani formaattien väliltä. Elokuvat näyttävät varmasti ihan yhtä hyviltä molemmilla, joten haluan nähdä, kumpi tulee pitemmän päälle halvemmaksi ja kumpi saa parempaa sisältöä. Ensimmäisten HD-elokuvien hankinta ei ole vielä ajankohtaista. Pelikonsoleista puhuttaessa olin kuitenkin aiemmin valmis liputtamaan Microsoftin ratkaisun puolesta (halpa DVD-asema konsoliin ja valinnainen ulkoinen HD DVD -asema lisävarusteeksi). Ajatus siitä, että maksaisin konsolissa ominaisuudesta, josta en välttämättä hyötyisi, tuntuu vieraalta.

Nyt asia ei ole lainkaan niin selvä. Levyn kapasiteetti ei pitäisi olla hyville peleille koskaan ongelma — jaksan kyllä vaihtaa levyä tarvittaessa –, mutta nopean DVD-aseman ääni ei ole kaunista kuultavaa. PS3:n BD-asema pääsee lähes samoille nopeusluvuille 360:n DVD-aseman kanssa huomattavasti hitaammalla pyörimisnopeudella. Jo pelkästään hiljaisemmasta äänestä maksaa mieluusti ylimääräistä. Jos samalla saa Blu-Ray-soittimen kaupan päälle, ei siitä kehtaa valittaa.

Ainoat HD-videot, joita olen PS3:lla katsonut, on ladattu PlayStation Storesta. Kaupan tarjoamat elokuva- ja pelitrailerit on saatavilla kolmella resoluutiolla: 480p, 720p ja 1080p. Silmämääräisesti en kuitenkaan huomannut 1080p:stä olevan järin suurta hyötyä. Kuvanlaatu on hivenen parempi kuin Storen vastaavissa 720p-videoissa, mutta verrattuna Xbox 360:n Live-kauppapaikalta saataviin terävimpiin 720p-trailereihin ero on lähes olematon.

PlayStation Store on rakennettu XMB:n ulkoiseen käyttöliittymään. Ratkaisu on hyvä, sillä tällä tavoin siitä on kyetty eliminoimaan monia Dashboardiin integroitua Live-kauppapaikkaa kiusaavia ongelmia. Heti ensimmäisenä käyttäjä havaitsee viehättävän ulkoasun: Store on kuin mikä tahansa verkkokauppa kuvineen ja tuoteselosteineen. Tämän on mahdollistanut tatilla vapaasti ohjattava kursori, joka ei sido kaupan käyttöä plärättävään valikkorakenteeseen. Store pystyy hyödyntämään tilaa tehokkaasti ja tietokonemaisesti. Se jää kuitenkin vielä nähtäväksi, miten kaupan rakenne venyy kasvavan sisällön vaatimuksiin. Toistaiseksi tarjolla ei ole enempää kuin muutama demo, ladattava peli ja traileri. Se on aika vähän verrattuna Live-kauppapaikan tarjontaan. Amerikkalaisia Microsoft hellii jopa täysiverisellä videovuokraamolla, joka on kasattukin tavallista kauppapaikkaa fiksummin.

Storen ohella PlayStation 3 tarjoaa kattavan Internet-selaimen. Yllätyin iloisesti siitä, miten funktionaalinen se on. Se tukee muun muassa flash-sivuja, evästeitä, useita selainikkunoita, kirjanmerkkejä ynnä muita — kaikea peruskäyttäjän tarvitsemaa. Wiin beta-vaiheen Opera kalpenee PS3:n vastineelle kevyesti. Wii kärsii verkossa tietysti myös siitä, ettei se tue korkeaa resoluutiota, joille sivut on suunniteltu.

PS3:n selaimen käyttö on vaivatonta. Storen tavoin kursoria voi ohjata tatilla. Varsinkin USB-näppäimistön kanssa selailu muistuttaa pitkälti PC:n käyttöä. Konsolin kirjoitustyökalu ei ole järin hyvä, jos sitä joutuu peliohjaimella käyttämään. Se pohjautuu samaan systeemiin kuin matkapuhelimien tekstiviestinkirjoitus eli yhden napin taakse on asetettu monia kirjaimia. Ristiohjaimella olisi liikuttava kirjanryhmien ja isojen kirjaimien välillä samalla, kun selaa kirjaimia ympyränapilla ja lukitsee niitä R1:llä — mitä sähläystä. Xbox 360:n perinteisempi kirjoitussysteemi olisi loistanut PS3:lla tarkan ristiohjaimen ansiosta.

ASKEL ETEEN, ASKEL TAA

PlayStation 3:n pahin ongelma lienee sen ohjain. Ristiriitaisen vastaanoton saanut “bumerangi” vaihdettiin kaikessa hiljaisuudessa PS2:n DualShockia muistuttavaan ohjaimeen. Muutokset ovat pieniä mutta tuntuvia. PS3:n Sixaxisiksi nimetty ohjain on langaton, mikä on odotettua kehitystä. Akku on ohjaimen sisällä siististi piilossa, ja sen voi ladata mukana tulevalla USB-kaapelilla. Ohjain sisältää myös liikkeentunnistusteknologiaa, mistä nimikin kertoo. Motorstormin demossa kallistelulla voi ohjata ajokkiaan, mutta tuntumasta tai tarkkuudesta ei ole tietoakaan. Resistancessa sen sijaan päälle käyvien vihollisten kellistäminen ohjainta ravistamalla on toimiva yksityiskohta.

Sitä vastoin askel taaksepäin otettiin poistamalla ohjaimesta tärinätoiminto. Monet väittävät tärinää turhaksi ominaisuudeksi, mutta järkevästi käytettynä siitäkin voi tulla pelillinen elementti. Esimerkiksi ajopelissä tärinä voi kertoa renkainen pidosta ja hiippailupelissä tärinällä voi tunnustella tiirikoitavan lukon väkäsiä. Mitään tällaista ei voi tehdä Sixaxisilla.

Ojasta allikkoon Sony meni myös muuttamalla R2:n ja L2:n liipaisimiksi. Ideana se kuulostaa hyvältä, mutta käytännössä toteutus on älytön. Liipaisimissa ei ole mitään tuntumaa, ja ne kallistuvat aivan liikaa ohjaimen alle. Kuin korostaakseen väärää taittokulmaa liipaisimet ovat myös kuperan muotoiset. Sormet liukuvat väkisin niiltä pois, kun kädet hikoilevat kilpailun tiimellyksessä.

Tärinämoottoreiden poistuttua ohjain on jäänyt todella kevyeksi. Se on niin kevyt, että vaikka kuinka lukisi ennakkoon keveydestä, silti se yllättää. Suoraan sanottuna Sixaxis tuntuu lelulta. Vaikutelmaa ei paranna musta muovi, josta kirkkaassa valossa kuultavat läpi ohjaimen sisukalut. Henkilökohtaisesti Xbox 360 pitää surkeasta ristiohjaimestaan huolimatta pädien kuninkuutta itsellään — selvällä marginaalilla.

Ohjaimista puheen olleen Microsoft lanseerasi Xbox 360:n myötä yhden mielenkiintoisen toiminnon konsolimaailmaan, joka on jossain määrin ottanut tuulta alleen joka leirissä: Guiden. Wiillä se kulkee nimellä Home ja PlayStation 3:lla yksinkertaisesti PS-valikkona. Idea on siinä, että käyttäjä voi “Guide-painiketta” painamalla siirtyä vaikka kesken pelin eräänlaiseen hyötyvalikkoon. Sieltä voi säätää asetuksia, selata kaverilistaa, asettaa omaa musiikkia pelin taustalle ja niin edelleen.

PlayStation 3 ei Wiin tavoin tarjoa yhtä monipuolista Guide-herkkua kuin Xbox 360. Molemmat japanilaisjätit ovat toistaiseksi jääneet vain perusasetusten tasolle. Se on sääli, sillä 360:n Guide on eräs hyödyllisimmistä asioista, mitä konsolimaailmassa on tapahtunut vähään aikaan. PlayStation 3:lla haaveillaan edelleen universaalista kaverilistasta, kattavasta saavutusjärjestelmästä ja mahdollisuudesta soittaa omaa musiikkia minkä tahansa pelin taustalla.

Toisaalta ei PS3 muutenkaan loista tehtävien yhtäaikaistamisella. Mukavat kuvaesitykset eivät ainakaan versioon 1,51 mennessä saa taustalleen musiikkia niin kuin kilpailevilla konsoleilla. Storesta ladatessa ei myöskään voi tehdä muuta kuin tuijottaa latauspalkkia. Kiinnostaisiko virtauttaa multimediatiedostoja PC:ltä kopioimatta niitä konsolin muistiin? No can do.

Ohjelmiston puutteet toivottavasti paikataan tulevissa päivityksissä. Pitää muistaa, ettei Xbox 360:kaan antanut ladata ja pelata samaan aikaan alusta alkaen — ja Microsoft on sentään ohjelmistotalo.

650 EUROA ON PALJON RAHAA, MUTTA…

Olisi hävytöntä sanoa PlayStation 3:a edulliseksi laitteeksi. Huolimatta kattavista multimediaominaisuuksista ja Linux-tuesta se on silti edelleen ensisijaisesti pelikonsoli ja pelikonsoliksi erittäin kallis. Näin ei ollut alkuperäisen Xboxin kohdalla, joka epäonnistuneen eurolanseerauksen jälkeen hinnoiteltiin varsin kilpailukykyisesti.

PlayStation 3:n ja Xbox 360:n hintaeron huomioiden en osaa sanoa, kumpi laitteista olisi parempi hankinta. Molemmat ovat kannattavia sijoituksia, kunhan tietää, mitä odottaa. Sonyn kovista puheista huolimatta PS3:n suorituskyky peleissä on vähiten hämmästyttänyt. Xbox 360 tarjoaa kutakuinkin samaa kuin PS3, mutta edullisemmin. PS3 ehkä puskee hieman enemmän tavaraa ja pikseleitä ruudulle, mutta 360:lla on nähty parempia pinnoitteita. Konsolin edullisen hinnan kuitenkin kuulee käyntiäänestä ja ehkä maksaa myöhemmin Microsoft-merkkisessä modulaarisuudessa. Rauhallista käyntiääntä ja kattavaa varustelua arvostavalle hifistille PS3 on parempi vaihtoehto, jos vain sen pelit kiinnostavat riittävästi.

Kokonaisuudessaan PlayStation 3 on saanut aivan liikaa rapaa niskaansa. Se on oikeasti pätevä pelikone ja tekee parhaansa vastatakseen kovaan hintaansa. Toivon mukaan puheet huonosta pelivalikoimasta voi pian heittää romukoppaan. Autopelien ystäville konsolilla on jo nyt tarjottavaa huikeasta Motorstormista letkeään Ridge Racer 7:ään ja ilmaiseen autosimu GTHD:hen. Eivät ne ehkä maata mullista, mutta Force Feedback -ratin kanssa jälkimmäinen on elämys — alla pitää vain olla pelin japanilainen versio voimavasteen saamiseksi.

PSWii60 FTW!

Lisäsin mediasaitilleni aiheeseen liittyviä kuvia:

• PlayStation 3
• Resistance: Fall of Man
• Samsung SM 244T -monitori (1080p-tuki)

PÄIVITYS: PARIN YKSITYISKOHDAN OIKAISU

Viime päivien aikana PlayStation 3:sta on löytynyt muutama uusi toiminto. Toisin kuin aiemmin väitin, kuvaesityksen taustalle voi asettaa musiikkia soimaan. Ominaisuus on monien muiden yksityiskohtien tapaan hieman piilossa, sillä sille ei ole ruudulla näkyvää vinkkiä tai selitettä.

PS3:n musiikkisoittimesta voi poistua katkaisematta musiikkia painamalla ohjaimen PS-painiketta. Tällöin musiikki jää soimaan käyttöjärjestelmän taustalle. Kappaleen soidessa käyttäjä voi siirtyä katsomaan kuvia tai selaamaan Internettiä, mutta Store, videot ja pelit katkaisevat musiikin. Musiikin soidessa pelit eivät lataa käyttöliittymään taustakuviaan ja -musiikkejaan eivätkä videoiden äänettömät esikatselut toimi.

Samalla PS-painikeen painalluksella voi poistua myös Internet-selaimesta niin, että verkkosivu jää auki XMB:n taustalle. Käytössä selvisi, ettei selain ymmärrä Xbox.comia — erikoista. Hyvänä ominaisuutena verkosta voi ladata konsolin ymmärtämiä tiedostoja kuten kuvia ja MP3-musiikkia. Selaimessa ja konsolin käyttöliittymässä voi käyttää peliohjaimen ja näppäimistön lisäksi USB-hiirtä. Microsoftin langaton hiiri toimi mainiosti.

Alkuunsa ihmettelin suuresti sitä, miksi multimediatiedostojen on oltava muistikortilla tietyssä PSP-tyyppisessä kansiorakenteessa, jotta PS3 ne ymmärtäisi. Ominaisuus paljastui tekstin julkaisun jälkeen vain oletusasetukseksi, ei rajoitteeksi. Muistikortin kohdalla kolmiota painamalla konsolia voi pyytää näyttämään koko kortin sisältö. Tällöin konsoli listaa täydellisen kansiorakenteen ja tiedostot löytyvät myös “epästandardeista” kansioista.

Oikein hyvää uuttavuotta! Vaikka aattoillan sää on niin sumuinen, ettei eteensä näe, toivottavasti vuosi 2007 on edellisvuotta parempi.

Kiitos myös kaikille kävijöille, jotka ovat blogissani vierailleet. Yhteensä teitä on ollut jo yli 10 000. Siitä on hyvä jatkaa.