Kriittiset vaiheet syksyn koleutta ajatellen ovat ohi ja siitä seuraa tietenkin uusien kiireellisten kohteitten ilmestyminen. Paneeloidun huoneen ulompi ikkuna on ensiavun tarpeessa, toinen kulmaraudoista on ruostunut puhki ja yhdessäkään ruuvissa ei ole kierteitä. Halkeamat imisivät vettä sisään ja pellistä on puolet ruostunut pois.

Aloitin poistamalla kulmaraudat, liimasin ruuvien reiät umpeen puunpalasilla ja poistin tietenkin lohkeilevan maalin. Käytin lakkakittiä täyttääkseen halkeamat, hioin ja pohjustin Otepohjalla. Minulle suositeltiin Teho ikkunamaalia ulkopintaan ja Maalarin valkolakkaa sisäpuolelle. Valitettavasti aikaa ei ole kunnolliseen kunnostamiseen, vaan nyt olosuhteet pakottavat ensiapuun. Työn hitaus yllätti, kuivuminen vie todella paljon aikaa-erityisesti Ikkunakitti on vetelää. Vaikka vuorokausia on kulunut, en tohtisi vielä maalata.

Sisemmistä ikkunoista toisesta oli lasi haljennut ja sen vaihdon yhteydessä huomasin ikkunan huonon kunnon. Sen lasin olin vaihtanut ja kitannut, mutta vain ulkopuolelta ja joudun tekemään sen uudestaan jahka saan ulommat ikkunat takaisin karmiin. Etelänpuoleisen seinän ikkunat ja vuorilaudat olivat myös huonossa kunnossa joten poistin sieltäkin lohkeilevan maalin ja pohjustin. Onneksi tälle viikolle on luvattu lämmintä poutasäätä, mutta ensi kesänä on paljon tekemistä…. 

Yläkertaan johtava ovi poistetaan, mutta miten? Jäljelle jäävä ovi ei ole keskellä seinää, toisaalta sisäpuolelle pitäisi jäädä tilaa naulakolle. Voisi tietysti poistaa ikkunalasit ja tehdä ovesta ruskea seinä, mutta ei nyt sekään näytä hienolta. Kapea ikkuna olisi paras vaihtoehto, vai löytyykö muita ratkaisuja?

käytiin emännän kanssa tontilla jussina, vietettiin kaksi yötä uuden saunan pukuhuoneessa.

hyvä oli nukkua, hapekas ilma.

jalkapallokentän nurmi oli noussut osittain, lisää odotettavissa.
muuten oli siellä täällä nähtävissä ainakin niityn suojaheinän nousua.

siirrettiin vähän ahomansikkaa kivienjuureen tontinnykyisin tyhjälle osalle, pari kukkaa kivien viereen ja tontin rajalta herukkapensaita päärakennuksen ja navetan väliin.

sitten käytiin Pertunmaalla Auvo Ripatin pihassa kuorimassa kaadatut haavat, lauteet siis.

vielä maalattiin otsalautoja sen mitä maalia riitti, ja italianpunaista ja mustaa 10/1 PUNAMULTAA pohjoiseen julkisivuun- hyvältä näyttää!

Karmisäätöruuvi on kuukauden elämys, oven asennus oli silkkaa juhlaa eikä säätöä edes tarvittu. Ovi sulkeutuu kuin mersussa konsanaan ja kunhan täytän raot polyuretaanilla karmi istuu vielä tiukemmin kiinni. Säätöruuvi on kaksiosainen ja säätöholkin kahdella eri päällä valitaan ruuvataanko koko systeemi kiinni, vai säädetäänkö vain karmin etäisyyttä juoksusta. Onneksi ostin sen 14 millin puuporan-ilman sitä ei työstä olisi tullut yhtään mitään. Petolahden veistämön ovi on laadukas ja raskas, yksin en sitä saanut saranoille, hädin tuskin sain kannettua sen eteisestä parvekkeelle.

Vanha ovi irtosi helposti, ja seinästä paljastui erikoisia viritelmiä. Karmin yläjuoksu, tai oikeastaan kolme, olivat kolmen tuuman nauloilla kiinni toisissaan, mutta ei pystypuuhun ollenkaan. Sen esti lauta jolla kavennettiin karmin aukkoa. Alkuperäisen oven tilalle on laitettu toinen, kooltaan matalempi ja sisäpanelointia on oven kohdalta jatkettu parikymmentä senttiä. Tosi hienoa. Revin kaiken irti ja korvasin uudella jonka pulttasin kiinni, ja kiinnitään vielä pystypuusta jahka saan panelin vaihdettua. Ikkuna odottaa vielä vuoroaan, mutta sen vaihtamiseen ei taida mennä yhtä paljon aikaa jos en joudu purkamaan kaappeja ikkuna-aukon ympäriltä.

no niin, taas käytiin mökillä. emäntä poltteli roskia ja ansiokkaasti viihdytti nuorta herraa jalkapallon parissa.

vietiin valmiit ikkunat ja ovet(löylyhuoneen ovi kaipaa maalia vielä) ja asensinkin ulko-oven ja ikkunat paikalleen. vielä tilkitseminen pellavariveellä ja ulko-ovi molemmin puolin tilkettä kaipaa, sitten pääsee listoja ja ikkunalautoja laittamaan.

pukuhuoneen ikkunan kanssa tulikin ongelma, aukko oli varmaan omien mittavirheiden takia 50mm liian kapea, ja sahasin sitä isommaksi kunnes moottorisaha joko jumitti pellavaan tai liian tylsä terä paloi.

onneksi sain avuksi Jorma Kattaisen, aina joustavan hirsiveistäjän, joka tuli alle tunnissa paikalle ja lopetti sen minkä olin aloittanut. ja niin sain ikkunan paikalleen.

ulko-oven kanssa tuli vastaan aiemmin mainittu ongelma, liian pitkä räystäs(jonka nyt sateella huomasin eduksi, pysyy sokkeli kuivana näköjään).

leikkasin harkkoa alemmaksi 10cm, ja nyt ovi mahtuu aukeamaan. emännän kanssa survottiin ovi pellavineen paikoilleen, se oli kiinnitettävä 120mm nauloilla läpi, koska on niin raskas, raudat joita käytin ikkunoissa ei olisi riittäneet. kuitenkin karapuu on niin paksu, ettei huolta hirren painumisen estämisestä ole.

tein laastin itse leikatun harkon päälle, siihen bitumikaista ja pellava päälle. oli hyvä asentaa ovi.

kävin perjantaina hakemassa vielä puutavaraa, päätykolmion pystyrimalaudoitusta varten.

toisen päädyn sain melkein valmiiksi asti, siinä tuotti ongelmia yksin tekeminen, joka lautaa piti sovittaa monesti räystäskannattajiin ja kiivetä ylös alas sahaamaan. ja luukku, joka on ullakolle oltava. lopulta huomasin jättäneeni vatupassin kotiin, ja sen kyllä tarkkasilmäinen huomaa!!!

tämä saikin miettimään, etten vai alkaisi tehdä liian hienoa, suoraa ja siistiä, kun sellainen ei istu vanhaan tilaan. on parempi, että on painuneen ja ajan syömän näköistä. muuten tulee uusimishulluus, viereinen rakennus ei enää kelpaakaan sellaisenaan, vaikka juuri siihen vinouteen ja kuluneisuuteen ihastuin!

laitoin 100mm laudan päälle 50mm rimat, eikä ollut kuin 100mm nauloja, aika järeät tuohon hommaan. pätkin rimat käsisirkkelillä, vielä passivirheen takia pitänee oikaista koko rivi, vaikka muut ei sitä virhettä huomaisikaan.

ens kerralla sit linjalaudan kanssa sahaan jos vielä harmittaa. luulisin oikaisun paljastavan sitten toisen virheen, kattotuolit ei taida olla aivan symmetriset, mutta näyttää ukin tekemältä!

tuossa pihassa kävi sitten Kurvisen Janne, puhuttiin mitä tehtäis romahtaneelle saunalle, ja suunniteltiin pihan muokkausta.

oksakasasta pilkistää komea rautasänky. melkoista elämää on tilalla vietetty ennen.

Toisinaan on hieman vaikea nukkua kun rappukäytävässä lentelee pirtinpenkkejä.

Höyrypäinen kokki saa usein keittiön ikkunan huurtumaan.

Tosin mikäli meteorologian luennoitsijaan on luottaminen niin kyseessä on kaste – ei huurre.

Naapurin kaupunkikämppä.

Valokuvatorstain 111.kuvahaaste: 6.12.2008 klo 18

Viime helmikuussa keitin kattilallisen punajuuria. Tässä tulos.

Nykytaide on minulle kryptoniittiä, ooppera arsenikkia ja runous syanidia. Nuo kaikki ovat asioita, jotka saavat niskavillani nousemaan pystyyn ja ohimoni jyskyttämään. Ne saavat kädet vapisemaan ja kylmät väreet kiirimään selkääni pitkin, haluan juosta karkuun. Sana “taide” saa minut voimaan pahoin.

Tällainen on suhtautumiseni taiteeseen, jonka vähän liiaksikin samaistan sanaan “kulttuuri”. Ymmärrätte siis varmaan miksi harkitsin tämän vakituisen kolumnin ottamista kahdesti, kun sain tietää, että aihepiiri koskee kulttuuria ja mahdollisesti taidettakin

Tulin tässä kuitenkin eräänä “luovana yönä” miettineeksi uudelleen kulttuurittomuuttani, kun tein päätöstä, otanko tämän kolumnin vaiko en. Päädyin pitkän mietiskelyn jälkeen tulokseen, että ehkä en olekaan niin kulttuuribarbaari kuin olen pitkään itseäni pitänyt. En harrasta taiteita enkä tue myöskään niitä, mutta onhan se kulttuuri paljon muutakin.

Nopea vilkaisu kirjahyllyyn kyseenalaistaa myös luuloni, sillä kirjahyllyni puhuu kulttuurittomuuttani vastaan. Kirjahyllyäni kun koristavat nimet Platon, Aristoteles ja Georg Henrik von Wright. Samasta hyllystä löytyy myös Eero Ojasen Ihmisen filosofia, Juha Silvolan Maailmankansalaisen etiikka ja kymmenkunta tiiliskiven paksuista sivistyssanakirjaa.

Samasta hyllystä löytyy myös yläosasta elokuvaosio, josta löytyy sen verran kulttuuria, että Tabermankin kauhistuisi. Hyllyä koristavat kulttuuriaarteet kuten koko Sergio Leonen Dollari-trilogia (mm. Hyvät, pahat ja rumat). Henkilö, joka ei trilogiaa ole nähnyt ei voi kutsua itseään kulttuuri-ihmiseksi.

Ja kyllähän minä kirjoitan. Paljonkin. Eivät nämä tekstini taiteellisia ole, vaan kuivaa poliittista paatosta, mutta siltikin. Kirjoitan niin omaksi ilokseni kuin yhteensä neljään lehteenkin. Joskus viinilasin tai viskihuikan jälkeen paperille saattaa muotoutua jotain filosofistakin. Sitä on tullut pohdittua niin jumalien olemassaoloa kuin vapaudenkin filosofiaa. Totuusteoriakin on syntynyt.

Ehkä en loppujen lopuksi olekaan kulttuuribarbaari, tai ainakaan siinä määrin missä olen aina kuvitellut olevani. Ehkä olen piilokulturelli, ehkä en, mutta jos joku tulee kysymään, että olenko kulttuuri-ihmisiä, niin vastaukseni on edelleenkin lyhyt ja ytimekäs: ei.

Olin sitten todellisuudessa kuinka kulttuurinen tahansa, niin en siltikään miellä – vielä ainakaan – itseäni kulttuuri-ihmiseksi. Pidän imagostani taiteenvastustajana kiinni ja sen seurauksena te, arvon lukijat, tulette saamaan johdatuksen taiteen ja kulttuurin saloihin hieman erilaisesta näkökannasta.

Toivotan antoisia lukuhetkiä kolumnini parissa.

- Zachris Haaparinne
Kirjoittaja on konservatiivi ja taidekäsitykseltään platonistinen

Nettilehti Ikkuna, elokuu 2008

Jostakin syystä vessa on usein paikka, jonka viihtyisyyteen tai riittävään kokoon ei kiinnitetä paljonkaan huomiota. Yksityiset ihmiset tosin joskus innostuvat tuunaamaan etenkin perinteisiä ulkohuussejaan mitä mielenkiintoisimmin tavoin. Mutta varsinkin yleisövessojen alennustilan voi itse kukin kaikilla aisteillaan tunnistaa.

Yleisövessakulttuurissa olisi siis paljon parantamisen varaa. Nehän voisivat olla vaikka  kaupunkien keskeisiä tapaamispaikkoja ja viihdekeskuksia palmupuineen ja baaritiskeineen roomalaisten kylpylöiden tapaan. Hierontapalveluja olisi tietty myös tarjolla. Mutta kun elämme tässä maailmassa, meidän on tyytyminen olemassa olevaan tarjontaan. Liikuntarajoitteiselle tilava ja toimiva vessa on tavallistakin tärkeämpää. Onneksi nykyään tarjontaa alkaa olla joka puolella erämaista lentokoneisiin. Tosin välillä tulee mieleen, että onko tässä nyt muuta invaa kuin tarra ovessa.

Olen sen verran inva-apina, että katson voivani käyttää invavessoja. Joidenkin mielestä invalidi liikkuu vain pyörätuolilla, mutta tämähän ei pidä paikkaansa. Useimmat invavessat ovat lisäksi monikäyttötiloja, joissa olisi myös tarkoitus hoitaa vauvoja. Kumpiako tässä nyt aliarvioidaan, invalideja vai lapsia? Eihän näitä nyt pitäisi samaan pieneen tilaan tunkea, mutta kysymys lieneekin taas vain rahasta.

Tuohon vauvapuoleen en tässä arvioinnissa kiinnitä paljonkaan huomiota, ellei se ole erityisen onnistunut tai poikkeuksellisen huono, jolloin asiaan ei voi olla ottamatta kantaa. En varsinaisesti arvioi vessan käyttökelpoisuutta siihen kolmanteenkaan tarkoitukseen, joka niillä silloin tällöin on. Tosin viihtyisyys voi sisältää jotain tähänkin käyttöön liittyviä näkökulmia, mutta silti olen sitä mieltä, että sekstailuun pitäisi jo ruveta suunnittelemaan aivan omia tilojaan. Siinäpä uusi, mielikuvitukselle rajattomat mahdollisuudet tarjoava aluevaltaus rohkeille yrittäjille!

Tätä arviointia ei siis ole tehty pyörätuolia käyttävän näkökulmasta. Vaikka yritän olla niin objektiivinen kuin mahdollista, en halua kieltää apinamaisia heikkouksiani. Jos vaikkapa huoltoasema muuten on surkea ja palvelu töykeää, on täydellisestäkään vessasta vaikea antaa täysiä pisteitä. Tämä ranking on siis häpeilemättömän subjektiivinen.

Oletuksena on, että jokaisessa vessassa on pönttö käsitukineen ja bideehanoineen, vessapaperia, käsien pesu- ja kuivausmahdollisuus, roskis sekä peili. Näistä ei vielä saa yhtään pistettä eli tähteä. Hyvässä invavessassa on lisäksi ikkuna ulos, vaatekoukkuja, tuoli, isot roskikset ja sen on oltava siisti sekä viihtyisä.

Kun nämä kaikki ehdot täyttyvät, vessa on kuuden tähden arvoinen. Näin yksinkertaista. Mutta kuten edellä totesin, arvioijana minulla on valta antaa kohteelle tähtiä sen verran kuin se kokonaisuutena ansaitsee. Niinpä erittäin hyvä kokonaisuus voi saada kuusi tähteä, vaikka kaikki erityisehdot eivät täyttyisikään ja toisaalta huonolla suunnittelulla voi hyvätkin elementit saada pilatuksi ja tähdet jäävät saamatta.

Invavessa voi tällä rankinglistalla siis saada 0-6 tähteä. Ja tässä vielä tähtiä tuovat arviointiperusteet:

Ikkuna ulos. Luonnonvalo on tärkeä missä tilassa hyvänsä ja erityisesti vessassa, jossa muut ilon aiheet usein ovat hakusassa. Ikkunan suunnittelu on tietysti haasteellista, ellei tyydy katon rajassa sijaitsevaan normiluukkuun. Harmittavan vähän kukaan suunnittelija näyttää miettineen tätä asiaa hetkeäkään. Voisihan ikkuna olla vaikka koko seinän kokoinen.

Vaatekoukut. Niin yksinkertainen asia, mutta useimmat vessat näyttävät narahtavan tähän yksityiskohtaan. Koukkujen ei luulisi olevan edes kustannuskysymys – vai kuinka, arvoisat suunnittelijat? Oletatteko, että talvitakit ja käsilaukut laitetaan lattialle? Jos vaatekoukku sattuukin vessasta löytymään, niitä on yleensä vain yksi. Joskus sekin on niin alhaalla, ettei takin ripustaminen siihen houkuttele – hyvä korkeus varmaan rullatuolia käyttäville. Joskus koukku on asennettu liian lähelle pesuallasta, vaikka seinätilaa muuten olisi metrikaupalla tyhjillään. Voi, kun näkisi jossain vessan, jossa olisi viisi koukkua normaalikorkeudella ja viisi rullatuolipotilaan korkeudella!

Tuoli. Siis ihan oikea, tavallinen tuoli. Siihen voi istahtaa maailman menoa ihmettelemään ja huokaisemaan. Tai jos mukana on avustaja, hänkin voi välillä lepuuttaa jalkojaan. Mitä löhömpi tuoli, sitä parempi siihen kolmanteenkin tarkoitukseen.

Iso roska-astia. Tämänkään ei luulisi olevan kustannuskysymys, mutta silti monissa paikoissa on tarjolla vain pikkuruinen jalalla poljettava viritelmä, johon mahtuu ehkä kaksi käsipyyhepaperia. Niiden käyttö on niin turhauttavaa, että porukka heittelee pyyhkeet pitkin lattioita. Siisteydestäkin voisi saada helpommin tähden, jos tarjolla olisi kunnon kokoinen roskis. Tilavuuden minimikoko on jossain viidenkymmenen litran paikkeilla. Taas voisi heittää haastetta suunnittelijoille. Tarttuisiko vaikka Stefan Lindfors syöttiin? Kunnollista yleisövessan roska-astiaa kun ei taida olla vielä keksitty.

Siisteys. Siisteys on tärkeää tällaisessa paikassa. Siisteyden tärkeyden huomaa silloin, kun sitä ei ole. Joskus epäsiisteyttä viestittää pienikin yksityiskohta. Siisteyteen liittyy myös mahdollisuus pöntön desinfiointiin tai istuinsuojien tarjolla olo. Joissakin paikoissa siisteyttä ylläpidetään pitämällä invavessan ovi lukossa. Ihan hyvä, kunhan avaaminen ei edellytä kovin monimutkaisia operaatioita.

Viihtyisyys. Viihtyisyyden arviointi on tietysti hyvin subjektiivinen asia, mutta se on silti ehkä tärkein yksittäinen tekijä tässä listassa. Jos tila on epäviihtyisä, mitkään muutkaan tekijät eivät pysty vessakokemusta pelastamaan. Tässä korostuu suunnittelun merkitys. Pienestäkin tilasta voi saada hyvällä suunnittelulla ja pienillä kikoilla viihtyisän. Viihtyisyys ei siis ole aina edes kustannuskysymys, vaikka suuresta tilasta toki saakin helpommin tyylikkään ja viihtyisän kuin pienestä.

]]> http://paikanlumo.wordpress.com/2008/08/09/mutsi-mutsi-stikkaa-lamppuun-eldis/ Sat, 09 Aug 2008 20:41:30 +0000 hirlii http://paikanlumo.wordpress.com/2008/08/09/mutsi-mutsi-stikkaa-lamppuun-eldis/