Puutarha on kerta kerralta tyhjempi, suurin osa asukkaista on vetäytynyt juurakkoihin talviunille.
Aika jakaa tunnustuspalkintoja jäljellejääneille sinnittelijöille.

Eräs malvalajike (unohdin katsoa nimilapusta mikä) saa kunniakirjan vuoden sitkeimpänä kukkijana. Mainio suoritus, harva kestää marraskuun puoliväliin näinkään hehkeänä:

A species of mallow (malva sp.) certainly receives the “the one blooming longest” award of the year. Not many can manage to look half sharp in mid November – well done!

Jääkuningatar   – Ice queen:

Nuppu ja jääkypärä   –  Icy helmet:

Nuput hangella  –  Buds and snow:

Kisa oli pitkä ja kiritys kovaa. Hyväksi kakkoseksi sarjassa kiri isoritarinkannus (Delphinium elatum):

Jos katsot tarkasti kuvaa, nupulla ja lehden varrella näkyy mustia kiiltäviä koppakuoriaisia! En tiedä mitä ne olivat, mutta eivät olleet tönköksi jäätyneitä vaan liikehtivät. Pakkasta oli mittarin mukaan n. -1 astetta ja itsekin olin aika kylmissäni aikani ulkona vaelleltuani.  Kovia kavereita! :O

It was a long and tough race though. Candle larkspur (Delphinium elatum) came in second. Well done too, nothing to be ashamed of.

If you look closely you can see shiny black bugs on the plant’s stem and buds. I’ve o idea what they were but they were really on the move, not stone dead and frozen. I don’t understand it because it was -1 C (30 F) and it was really pretty cold out there. Tough guys! :O

Marraskuun lapset   –    They’ll never grow old:

Luovutus   –    Giving in:

Lasinpuhallussarja alkaa vähitellen muuttua niin korkeatasoiseksi, että kunniamainintoja suorastaan sataa oikealle ja vasemmalle.

Miniatyyrinäytteitä:

Sarjan myötä puutarhaan on muuten tullut myös paljon uutta pikkuväkeä.
Tässä pieni Lasietana ja ystävänsä Möykky:

The glassblowing contest is starting to achieve such a high degree of quality that awards and honorable mentions must be handed left and right almost continuously.

The contest has also introduced lots of new little folk to the garden. Meet the glass snail and his friend, the lump (see above).

If you looked at a map you could be forgiven for thinking that Kaisaniemi is the throbbing heart of this city. In fact, the park carrying that name is  underused. It’s cut off on one side by the railway and on the other by heavy road traffic.

Until the metro station at the Central Railway sprung its spectacular leak (the origins of which remain shrouded in mystery leaving ordinary folks to muse on whether it’s the doings of Al Quaeda, unqualified builders or a giant city bunny) how many had ever realised there was another metro station just a few hundred, maybe few dozen, metres to the east, in Kaisaniemi?

The shopkeepers in Kaisaniemi must be pleased.

Some architectural interest here too. The banality on the right should be replaced in a few years with something that looks more like this, a new university library by Anttinen Oiva Arkkitehdit with the lovely project name AVOIN, or open.

Even, dear reader(s), as I am aware of the dangerously seductive capacities of architectural renderings! (cf. the tragic case – in so many ways – of HDHD), I think this will be a definite asset.

Kurjemiekkalampi on viimein jäätynyt ja henkii kylmää rosoa:

Sitkeästi viivytellyt vihreä vetäytyy hitaasti kohti juuria:

“Meitähän ei talvi lannista!” loimuavat toiset miekat uhmakkaina:

Toiset seisovat hiljaisina:

Iltapäivällä aurinkokin kurkistaa yllättäen. Lehdet heräävät hetkeksi – valo!:

Kalpea vihreä muistelee hetken kesää…:

…talven tumma varjo seuraa valokylpyä:

Jokin tumma hoikka olento kurkottaa lehtien lomasta päätään kohti valoa…:

Marraskuista värien sokkeloa:

Mitä kuuluu puutarhaan? Tänään käytiin kuulemassa mm. nauhuspenkin kuulumisia.

Kas, täällähän olikin vedenalaisia maailmoja! Korallikolonioita:
We’re underwater! Colonies of ragwort coral:

Pikku polyypit ruokailevat – Polyps, feeding:

Balettitanssijat…Ballet dancers….:

…kärkitossuissaan – …tiptoeing:

Siroja huiskuja – Delicate little dusters:

“Miltähän maisema näyttää jos nousen tänne vähän ylemmäs…” – “Hei siellä, ei saa nousta seisomaan! Heti takaisin paikoillenne siellä… hei, ei saa töniä!”:
“I wonder how the view would be if I try to get a bit higher up…” - ”Hey come on, stay seated everyone! No pushing – go back to your seats!”:

“Hups!”   –  Oops!

“Aaaa…apua!”   –   Help!

“Ei hätää, sain sinut!   –   “Don’t worry, I’ve got you!

“Kaverit, en taida jaksaa roikkua tässä enää kauemmin…”   –   “Guys, I don’t think I can hold on much longer…”

“Pinnistä!” – “En jaksa…”
“Hold on!” – “I can’t…”:

(Ryhmä:) “Pinn…. Eiiiiiii….!”
(Others:) Hold o….. Nooooo….!

No, onneksi alla oli nurmen nukkaa.
(Tarinan kuvia en lavastanut, istuin ja seurailin kun tuuli tarttui siemeniin ja otin kuvia.)

Kallionauhus (Ligularia dentata) – Summer ragwort:

Ilmoitus päivä päätteeksi otettavasta konferenssiryhmäkuvasta aiheutti pienen tungoksen – “Hei ihan tosi, EI saa töniä!!:
Crowding for the conference group photo at the end of the day – “Hey come on, I said NO pushing!”:

Päivä oli vähän kiireinen ja töihinkin piti vielä iltapäivällä ehtiä. Poikkesin silti puutarhaan, katsastamaan päivän kuulumisia.

Ensin käytiin katsomassa mitä päivänliljapenkkiin kuului:

“No mikäs sinua oikein noin nyt naurattaa?” – “Odotahan…. tuo! Hahahaaa”

“What are you laughing at?” – “Wait and see… that! Hahahaha”

Ohhoh, sehän on ET!   –   Hey that’s ET!:

Päivänliljapekistä kuului ssssssihinää – ahaa, käärme!:

Something’s hissssssing among the daylilies – a snake it is!:

Syyläjuuripenkissä oltiin juuri muuttomatkalle lähdössä. Oksat olivat täynnä avoimia pikkunokkia, ilma täynnä innostusta ja rohkaisevaa sirkutusta. Kohta lähdetään!

Figworts were preparing for the autumn migration. All the branches are full of little open beaks, the air filled with enthusiastic encouraging chirping. Soon we’ll fly to the south!

Pensseliperhe tuli vetämään minua hihasta, josko voisin ottaa heistä perhepotretin. No tottahan toki se järjestyi:

Tosin ennen kuvanottoa ehdotin varovasti, että taustaksi voitaisiin ehkä valita joku tekstuuriltaan vähemmän levoton paikka, voitaisiin vaikka poseerata tuolla syyspäivänhattupenkin edessä. Mutta koko perhe oli vakaasti sitä mieltä, että tämä paikka oli kertakaikkiaan maailman paras. Oma koti kullan kallis.

Brush family came to ask me if I could take their family portrait. Well, of course! Although, I cautiously did try to suggest them that perhaps we could find a slightly less textured and clear background for the portrait. But the whole family singlemindedly ignored my idea and said that that particular place was simply the best in the world: home sweet home.

Historiallistakin muotia nähtiin promeneeraamassa. Tässä rokokoo muotia: pitsiä ja keveitä pastellivärejä:

Rococo fashion: lace and soft pastel colors.

Pompöösit barokkikauluksetkin ovat näköjään tulossa taas myös muotiin.
Tietä hänen korkeudelleen, kuningatar Rudbeckialle!:

Pompous baroque lace collars are coming back in style too.
Make way for her royal highess, Queen Rudbeckia!

Kuvissa poseerasivat mm. tarhapäivänlinja ‘Pink Damask’ (Hemerocallis Hybrida -ryhmä), syyläjuuri, syyspäivänhattu (Rudbeckia laciniata) ja muutama jonka nimi ei nyt tarttunut mieleeni. Kiitos kaikille!

Posing by: daylily ‘Pink Damascus’, figwort, rudbeckia and a few other whose names I unfortunately forgot. Thanks everyone!

Tukkalaitekavalkadin lisäksi kärhöistä tuli otettua melkein naurettava määrä kaikenlaisia muitakin kuvia.
Ovat vaan niin mielenkiintoisia. Pisaroitakin sattui avuksi.

Pisaroita hiuksissa:

Pallo:

Helliä pikku lonkeroita:

Pisara purppuratukassa:

Siemeniä:

Pohjoinen pallonpuolisko Clematis:

Kaikki ovat käsivaralta otettuja ja vähän pilvinen ja hämärä iltapäivä oli (enkä vieläkään ole saanut hankituksi jotain monopodin tapaista). Pehmensin kuvia vähän tarkoituksella myös, en tiedä oliko huono idea. Kunhan kokeilin.

Muitakin pisarakuvia tuli taas otettua ihan liikaa.
Metsämaisemia kuusenoksan pikku maailmoissa:

Sana levisi kulovalkean tavoin: että iltapäivällä olisi taas nähtävillä yksi niitä kummallisia kaksijalkaisia! Paljon väkeä saapuikin paikalle tätä huvitusta katsomaan. Parhaimmille paikoille oli oikein tungosta – nopeat syövät hitaat!

The word had spread like a wild fire: one of those silly strange two-legged creatures was going to be displayed again this afternoon! Of course a lot of folk came, nobody wanted to be the one to miss such an entertainment. There was lots of pushing and shoving over the best seats – the fast eats the slow!

Vasen katsomo:

Oikea katsomo:

Tukkamuotia katsomosta – Hair styles in the audience:

“Niin no ei se mikään huono hiustenkuivain ole, vähän äkäinen fööni siinä vaan” -
“It’s not a bad hairdryer, it’s not that I’m complaining. It’s just a little bit, you know what I mean…”:

Punatukka pesun jälkeen – Redhead, wash and go!:

Vanha herra Konfutse, kiinalainen filosofi, pitkä valkea parta juhlan kunniaksi kammattuna – Wise man Confucius, the chinese philosopher, he had even had his long white beard combed for the occasion:

Punk ei ole kuollut! – Punk’s not dead!:

Suvussa tavataan varhaista kaljuutumista – Early baldness runs in the family:

Eläkeläisklubilla – In the pensioners’ corner:

Bad hair day:

Miss Clematis 2009 – Beauty queen:

Tungoksesta huolimatta hänellä ei todellakaan ollut vaikeuksia saada eturivin paikkaa ylimmältä parvelta, parhaasta aitiosta. Taustalla uskollisimpia faneja, palvoen huokailemassa.

She had no problems getting a good seat high up in the balcony, first row.
You can see some of her most devoted fans worshipping and sighing in the background.

Kuvissa poseeraavat idänkärhö (Clematis orientalis) ja alppikärhö (Clematis alpina), pääasiassa ensinmainittu.

Two species of clematis posed for these pics, mostly it was Clematis orientalis.

Alppikärhö on lajeista selvemmin valmistautunut talveen, siinä jäljellä on vain kypsyviä tai jo kokonaan kypsiä siemenhuiskuja. Idänkärhö sen sijaan senkun kukkii ja tuottaa vielä kasapäin uusia nuppujakin!:

Tänään oli tarkoitus oli mennä vähän kauemmas kaupungista maastoon, mutta kolea sää sai tällä kertaa valitsemaan sisätilat. Eräänlainen kasvihuoneilmiö siis.

Aurinko tosin vielä puoliltapäivin vähäsen pilkisteli. Kaisaiemessä muutamat ruusut vielä kukkivat lämpimällä seinustalla:

Viime aikoina olen katsellut aika monessa blogissa jo lumisia kuvia. Siksi ruusujen näkemien tuntui jotenkin itsestäkin oudolta. Ehkä tuossa ei ole syynä kuitenkaan kasvihuoneilmiö, vaan apuna ovat seinustalla kulkevat lämpöputket(?), koska ulkopuutarhan ruusupenkeissä ei ole kukittu enää pitkään aikaan.

Sitten alkoikin tihkusade, siispä kasvihuoneisiin. Unohdin valmistaa kameraa ulko- ja sisäilman lämpötila- ja kosteuseroon, ja linssit tietysti vetivät umpihuuruun heti palmuhuoneeseen astuttua. Koemielessä otin sitten pari “huurukuvaa” (vasen kuva alla).
Kasvihuoneiden kellertävässä keinovalossa tulee muuten nyt aivan erilaisia kuvia kuin kesällä luonnonvalossa. Oikealla kurkku tuleentuneine kärhöineen:

Unohdin katsoa tuon kauniin vaalean purppuranvärisen kasvin nimen.

Monet eksoottisemmat kukkakasvit kasvihuoneissa ovat alkaneet kukkia vasta nyt syksyllä.

Huonelehmus (Ssparmannia africana)

Etelä-Afrikkalainen sormustinkukkalajike (Ceratotheca triloba):

(Vähän hölmö rajaus tuossa kuvassa, mutta kukan pehmeä nukka näkyi siinä parhaiten. Täytyy koittaa ottaa ensi kerralla parempi kuva.)

Kaktushuoneen piikittelyosastoa:

Aloen yksityiskohtia:

Halitaan!:

Kuitupalmun “ruostuvat” isokokoiset, kuin taiteltua kahisevaa paperia muistuttavat lehdet ovat juuri nyt erityisen kauniita. Tässä lehden pintaa altapäin:

Muutama palmukuva lisää löytyy flickrissäni (linkki sivupalkissa).

Iltapäivällä oli edelleen sen verran tihkusateista ja koleaa, että jätin ulkopuutarhan väliin.
Hieman tuli tosin bongattua oravia.

Tällä kaverilla on muhkea ja kotoisan pehmeän näköinen talvipesä takana näkyvien räystäslautojen yläpuolella. Luksuskämppä: puutarhasta kun on voinut valita pehmeimmät heinät ja villavimmat höydyt vuoraukseen.

Tästä tuli vähän epätarkka mutta oli minusta muuten hauska kuva.
Kurre, piiloutumisen mestari:

Tai sitten ei.

Lopuksi vielä tällainen kirjaimellisesti umpimähkään otettu kuva:

Kaisaniemen ulkopuutarha on viimeisiä päiviä auki kello kahdeksaan asti, lokakuusta alkaen portit sulkeutuvat jo viideltä.
Hämyisessä puutarhassa ei kylmänkoleassa säässä ollut muita kulkijoita, taisin olla ainoa vieras.

Illan tummetessa kasvihuoneiden sydämestä alkaa loistaa kultainen valo:

Kultaa lasin molemmin puolin:

Uupunut kaunotar huojuttaa väsynyttä päätään:

(Kalifornian unikko – Eschscholzia californica)

Pieni ikävä ja syksyn haikeus iskee mieleen, kun tuttu iltavartio onkin poissa:

Lappu luukulla: “Palaamme vuonna 2010″. Talvi tuntuu äkkiä pitkältä, linnut lentävät jossakin kaukana ja valo täällä väsyy, haurastuu.

Kotiinpäin kulkiessa takana kasvihuoneen sydänvalo taas voimistuu, lämpenee.

This year’s last opportunities to stay at the botanical gardens at Kaisaniemi until 8 pm are at hand. Starting from October the gates will be closing already at 5 pm.
It seemed like I was the only guest in this chilly evening.

As the night falls, the heart of the greenhouse start to glow gold (pic 1).

On both sides of the glass (pic 2).

Exhausted beauty (pic 3).

The familiar evening watch is gone – suddenly you feel a bit sad and longing back for the summer.

They’ve left a note:
“Will be back in 2010″. The thought of winter feels like something long and hard, birds are flying somewhere far away and all light here is worn and fragile.

But walking home, the greenhouse heartlight behind grows stronger, warmer.

Kasvitieteellisen puutarhan daaliapenkit hehkuvat näihin aikoihin komeimmillaan, pian alkaa olla niiden aika ohi:

Uuden maailman ihmeitä tämäkin, atsteekkien suuresti arvostama hyöty- ja koristekasvi. Värejä ja muotoja nykyisin viljeltävissä hybridilajikkeissa on todella hämmästyttävästi.

Missä ovat perhoset? Jokusta ohdakeperhosta lukuunottamatta melko vähän näkyy koko puutarhassa loppukesän lentäjiä.

Viistossa ilta-auringossa auringonkukan kypsyvä silmä heijastaa taivaan sineä:

Puutarhan iltavartio on paikoillaan:

En ollut keikalla paikalla, mutta Helsingin Sanomien toimittaja Jussi Ahlroth ilmeisesti oli. Kuten Roklintu vihjaa, Ahlrotilta on jäänyt kyllä jotain huomaamatta, sillä hän aloittaa juttunsa näin:

Kaksitoista vuotta sitten hajonnut yhtye. Olennaiset levyt tehty vuosina 1989 ja 1992. Kukaan jäsenistä ei rehellisesti sanoen mitään maata järisyttävää ole sen jälkeen tehnyt.

Faith No Moresta voi olla mitä mieltä tahansa, mutta Mike Patton on kyllä rehellisesti sanoen tehnyt lähes KAIKEN keskeisen tuotantonsa vasta Faith No Moren jälkeen (lukuunottamatta suurinta osaa Mr. Bunglen tuotannosta tietenkin). Roklinnussa todetaankin: “Ehkä Mr. Bunglen viimeisin, Fantomas, Tomahawk ja Peeping Tom ovat menneet kriitikolta ohi.” Ohi ovat menneet myös kiinnostavat ja taiteellisesti arvokkaat kollaboraatiot, kuten Mike Patton & Mondo Cane, General Patton vs. The X-Ecutioners, Kaada/Patton sekä Dillinger Escape Plan -vierailu, puhumattakaan lukuisista tuottajan hommista, leffamusiikeista ja lyhyemmistä featuroinneista. Suosittelisin toimittajalle pikaista googlailua juttujen kirjoittamisen yhteydessä jatkossa.

Rokkilegenda Faith No More esiintyy tänään Helsingin Kaisaniemessä. Kosketinsoittaja Roddy Bottum ehtikin jo tweetata aikaisin tänä aamuna.

@RODDYBOTTUM: Helsinki. Fuck yes, Helsinki.

Illan aikataulu löytyy mm. tästä mainiosta blogista.

Tehty vertailemalla muutaman aikaisemman keikan biisilistaa. Laitan tämän linkin taakse ettei kukaan näe listaa vasten tahtoaan.

1. Reunited (Peaches & Herb cover) (melko varma)
2. The Real Thing (melko varma)
3. From Out of Nowhere (todennäköinen)
4. Land of Sunshine (melko varma)
5. Caffeine (todennäköinen)
6. Evidence (melko varma)
7. Chinese Arithmetic (melko varma)
8. Surprise! You’re Dead! (melko varma)
9. Easy (melko varma)
10. Ashes to Ashes (todennäköinen, järjestysnumero epävarma)
11. Midlife Crisis (todennäköinen, järjestysnumero epävarma)
12. Introduce Yourself (melko varma)
13. The Gentle Art of Making Enemies (melko varma)

Loput biisit ovat mitä suurimmalla todennäköisyydellä seuraavat, mutta järjestys on aika vaikea arvata:
Be Aggressive
Epic
We Care a Lot
Chariots of Fire/Stripsearch
Cuckoo for Caca
EHKÄ Mark Bowen ja/tai Pristina. EHKÄ. Ehkä myös RV jossain välissä. Ja siis osa näistä viimeisistä on tietysti varattu encorelle tai kahdelle.

Maailma oli kylässä Kaisaniemen puistossa kymmenennen kerran. Itselleni kyseessä oli toinen visiitti, ja tänä vuonna ehdin olla festareilla läsnä molempina päivinä. Tämä erinäisten vapaaehtoistahojen järjestämä ilmaisfestari on ollut osa Helsingin loppukevään tapahtumia jo neljätoista vuotta, ja eihän ilmaista elävää musiikkia sisältävästä tarjouksesta tietenkään voi kieltäytyä.

Kuten kunnon festaritunnelmaan kuuluu, yleisö sai viikonlopun aikana kokea kaikki mahdolliset säätilat ankarista sadekuuroista lähes hellelukemiin yltävään auringonpaisteeseen. Lauantaina meininki lähenteli melkein Woodstockia, kun Kaisaniemen kentän hiekka oli muuttunut mutavelliksi. Kumisaappaat olisivat olleet tarpeen. Sunnuntaina aurinko taas paistoi lähes koko päivän, ja kentänkin koostumus oli vähän kiinteämpi.

Kolmelta lauantaina, kun itse paikalle pääsin, oli puiston eteläosan Savanni-lavalla esiintymässä kotimainen Fat Beat Sound System, Don Johnson Big Bandista tutun Tommy Lindgrenin heiluessa mukana. Kavereiden painostuksesta tuli pitäydyttyä lähinnä musiikkitarjonnassa, vaikka olisihan sitä mielellään mennyt kuuntelemaan alueella pidettyjä lukuisia keskustelujakin.

Lauantai tarjosi musiikin puolelta mielenkiintoisemman kattauksen. Fat Beatin dub-rytmien jälkeen viereisen teltan Monsuuni-lavalla soitti ranskalainen reggaepumppu La Casa Bancale, joka oli myös yksi viikonlopun riehakkaimpia tapauksia. Samaisessa teltassa soitti vähän myöhemmin myös 22-Pistepirkon laulaja P-K Keränen. Savanni-lavalla esiintyi illan päätteeksi mosambikilainen Ghorwane. Onneksi jossain on vielä anarkiaa, sillä bändi on kuulemma joutunut kahnauksiin maansa hallituksen kanssa biisitekstiensä takia.

Välissä tuli myös piipahdettua rautatientorin Mekong-lavalla katsastamassa Duo Kuunkuiskaajat, eli Värttinästä tuttujen Susan Ahon ja Johanna Virtasen projekti. Iskelmä on minulle vaikea musiikinlaji, joka on nykyään banalisoitu törkeästi, mutta ehkäpä tämän kaksikon tekemiset tuovat siihenkin jotain uutta. Musisointikin tapahtuu sopivan pienieleisesti haitarilla ja harmoonilla, eivätkä kaikki sanoituksetkaan nyt aivan rimanalituksiin syyllisty. Toisaalta tällainen musiikki toimisi paremmin jossain iltahämyssä, kuin keskellä päivää sadesäässä.

Sunnuntaina tuli nähtyä muun muassa kotimaiset Maritta Kuula ja Reino and the Rhinos, sekä länsisaharalainen hypnoottista aavikkobluesia soittava Terakaft. Beduiiniasuisen nelikon lisäksi Savanni-lavan edustalle veti väkeä myös iskelmälegenda Eino Grön. Näistä Maritta Kuula toimi ehkä parhaiten, vaikka onkin minulle ollut tähän asti melko tuntematon tapaus. Bassoa keikalla soitteli muuten itse Eeva Koivusalo, 80-luvulla Se-yhtyeessä tunnetuksi tullut nainen.

Festivaaleillahan on tosiaan tapahtumaa niin tanssin, kirjallisuuden kuin politiikankin saralla. Varsinkin poliitikot – ja etenkin eurovaaliehdokkaat – näyttivät aktivoituneen. Antoihan tapahtuma heille mahdollisuuden mainostaa itseään ilmaiseksi. Ihme ei siis ollut, että vihreät ja vasemmistoliitto olivat näkyvimmin edustettuina. Perussuomalaisia paikalla tuskin oli. Heille tämä monikulttuurisuustapahtuma oli varmaankin vain yksi todiste lisää ”uppoavasta lännestä”.

Vaikka Maailma kylässä ei vedäkään vertoja Facesin tunnelmalle (jos näitä ”hippifestareita” nyt haluaa vertailla), voisi paikalla piipahtaa ensi vuonnakin. Nyt vain kohti lakkiaisia, sellaisetkin kun ovat luvassa ensi viikonloppuna.

Ja kuvia löytyy tuttuun tapaan Flickristä:

Loppuunmyydyn Kaisaniemen konsertin lisäksi Faith No More esiintyy tulevana kesänä myös Ruisrockissa. Faith No More on Ruisrockin sunnuntain (5.7.) pääesiintyjä. Eli jos et saanut yhtä 13000:sta Kaisaniemen keikan lipusta, vielä on mahdollista nähdä bändi lähtemällä heinäkuun alussa Turkuun.

Kolmen päivän lippu Ruisrockiin maksaa tänä vuonna 105€ ja sunnuntain lippu kuusikymppiä, eli euron enemmän kuin Kaisaniemen lippu.

Muita esiintyjiä tämän vuoden Ruisrockissa ovat mm. Mew, Slipknot, Ladytron, Calexico, !!!, Gogol Bordello, In Flames, Neurosis ja The Sounds. Faith No Moren kiinnityksellä Ruisrock nousi kuin nousikin Provinssin ja Ilosaaren rinnalle kiinnostavuuden suhteen, monien mielestä varmasti jopa kevyesti ohi.

Lippuja Ruisrockiin voi ostaa Lippupalvelusta, Tiketistä ja Ruisrockin omasta nettikaupasta.

Minun kohdallani kaikki alkoi pienestä hiirestä, sanoi kuulemma muuan Walt Disney aikoinaan.

Hallituksemme piinaviikot alkoivat puolestaan sammakosta. Kallin sammakosta, jota turhaan yritettiin tunkea lampeen takaisin kun se sieltä oli kerran päässyt hyppäämään. Sammakko, joka oppii hyppäämään, ei pysy enää lumpeenlehdellä, sanoo vanha koillisromanialainen kansanviisaus.

“Vallalla on taipumus turmella ihmistä ja absoluuttinen valta turmelee absoluuttisesti, eli ehdoton valta turmelee ihmisen ehdottomasti”, sanoi puolestaan lordi Ackton, joka varmuudella Matti Vanhasen mielestä on typerä horisko, joka ei tajua politiikasta yhtään mitään.

Matti Vanhanen, joka näyttää puolestaan tajuavan politiikasta aika lailla sitä sun tätä, tosin hieman eriskummallisella tavalla, on puolestaan antanut piut paut kaikenkarvaisille arvostelijoille, kuten esimerkiksi Suomen poliittisen kentän oppositiolle. Vanhanen noudattaa nyt omaa linjaa. Tämä linja edustaa ehdottomasti sitä paljon mainostettua uutta K-linjaa, jonka ilmiöpiirteitä suuresti kunnioittamani taiteilija-filosofi Groucho Marx aikoinaan kuvaili persoonallisella tavallaan, empiirisesti: ”Olen omin käsin raivannut tieni köyhyydestä äärimmäiseen kurjuuteen”, sanoi siis G. Marx, Ajatusten Tonava, joka siis ei tiettävästi ollut sukua sille eräälle toiselle Tonavalle, Karl Marxille. Groucho oli sukua vain niille kolmelle muulle Marxille, Chicolle, Harpolle ja Zeppolle, jotka löysivät yhdessä veljensä kanssa elokuvissaan poliittisen kaanonimme ydinajatukset jo kauan ennen kuin johtajamme olivat edes syntyneet.

Niin, se meidän Matti: meidän Matti on kadottamassa hyvää vauhtia loputkin jo ennenkin hataralla pohjalla olleesta suhteellisuudentajustaan. Eikö Matti enää muista omaa rekrytointipolkuaan puolue-eliitin eturiviin, vai mikä mättää? Matti ei kommentoi; ei puhu ei pukahda. Mitä nyt puhuu toimittajien päälle ja puhisee typerälle kansalle. Mikä ihme sitä miestä oikein vaivaa? Pystyykö Matti kohta puhumaan edes niin totta kuin osaa?!

Välikysymys on eduskunnan tapa käyttää valtapuolueelle tuttua “yksinkertaisen enemmistön”. voimaa. Se tarkoittaa sitä, että vaikka Vanhanen saisi päähänsä polttaa Eduskuntatalon paikallisessa adrenaliinimyrskyssään, uskolliset, kuuliaiset ja myös hieman yksinkertaiset ryhmän jäsenet puhuisivat kuin edustaja Juha Rehula tänään: Matti Vanhanen on ottanut nyt sellaisen johtajan roolin, jollaista on odotettu jo pitkään. Voi Pyhä Sylvi, ja myös hieman O Sancta Simplicitas!

No, mitäpä auttaa jankuttaa Eduskunnassa asiasta, jonka äänestystulos on jo etukäteen selvillä? Välikysymys on turhaakin turhempaa ajankäyttöä, resurssien tuhlausta. Edustajiemme kannattaisi mennä vaikka kastelemaan kevätkuivaa Kaisaniemen puistoa ennemmin kuin istua torottaa tyyriin näköisinä televisioitavissa istunnoissaan.

Tai jos korkeasti kunnioitetut edustajamme puhuisivat vaikkapa Kumpulan puiston reunamilla yhtä antaumuksella sitä samaa kuin lehdistötilaisuuksissaan ja Eduskunnan täysistunnossa, tulisi kevätlannoituskin hoidettua perusteellisemmin kuin mihin Kemira kykenisi ikinä. Kumpulan puisto kuulemma avataan ensi vuonna, joten siellä tarvitaan runsaasti lannoitusta, uutta kasvua silmälläpitäen. Siis sinne koko konkkaronkka, hetimmiten!

Hallitus kaatuu varmasti. Vaikka Keskustan puoluesihteeri Korhosta yritetään saada nyt koko auvoisen tarinan syntipukiksi. Olipa Korhonen suurempi valehtelija kuin esimiehensä tai ei, luulen, että kampitustoimi ei taida sujua kuitenkaan aivan yksinkertaisimmalla mahdollisella tavalla. Jos Joensuun puoluekokous antaa lähtöpassit Korhoselle, saattaa Vanhasenkin päivät tulla luetuiksi samalla nuijan kopsauksella. Korhonen nimittäin tietää, tietää ja tietää. Tietää asioita, joista mediat maksaisivat heikoimpien toimittajiensa hengellä. Korhonen tietää paremmin Vanhasen taskujen sisällönkin kuin Vanhas-parka kuuna päivänä itse.

Vanhanen pakeni ulkomaille, kuten rohkean, joukkojaan edestä johtavan suurmiehen sopiikin. Kotiin jäivät kaipaamaan muun muassa Merikukka Forsius, joka haluaisi varmaan keskustella vielä parista vaaleihin liittyvästä pikkuasiasta Vanhasen kanssa. Myös Vanhasen ex-aviopuoliso haluaisi uskoakseni vaihtaa pari sanaa Kehittyvien Maakuntien Suomi ry:n rahalahjoituksen alkuperästä ja päätepisteestä. Haluaisikohan Rouva Ruusunen, tms. puhua jostakin pääministerimme kanssa? Entäpä joukko Hovioikeuden tuomareita? Tai Oikeuskansleri…

Paula Lehtomäellä lienee myös syytä jännitykseen. Kun KMS ry:n perustajajäsenet paljastuvat ennen pitkää, voi joukosta putkahtaa hyvinkin esiin myös Herra Pallas, Lapin Keisari. Ja jos putkahtaa, mätkähtää ympäristöministeri Lehtomäkikin ministerinvirastaan kilometritehtaalle suunnittelemaan hieman vapaammin käsin tulevaa hotellikokonaisuutta kansallispuistomaisemiin. Sillä kolmasti Simonilta kysyttiin, ja kolmasti hän kielsi Herransa…

Ja jos johtajanpaikat ovat jo Yliniemen kylässä jaettuina, tarvitaan hotelleissa aina runsaasti ahkeria käsipareja ja vikkeliä jalkoja: tulossahan ovat monen monet Sherwoodin Iloisten Veikkojen illanvietot ja viihtymistilaisuudet, joissa pohditaan, kuinka voitaisiin vaikuttaa Suomen poliittiseen elämään entisestään siten, että kauppapaikkojen sijoittelu olisi mahdollisimman optimaalista ja että raha siirtyisi oikeansuuntaisesti. Siis aidon Sherwoodin malliin, onhan mukana yksi Robin Hood. Tosin tässä tapauksessa päinvastoin kuin alkuperäisten metsänveikkojen tapauksessa, jossa köyhällä kansalla oli erityisasema.

Näin toimitaan Kansan parhaaksi. Kansan, jota vielä tarvitaan, ainakin toistaiseksi, legitimoimaan Arkadian Apinatarhan toiminta.

P.S. Viimeisin tieto kertoo, että Keskusta ry:n ja Kehittyvien Maakuntien Suomi ry:n suhde on perin likeinen: Keskustan hallintopäällikkö Aki Haaro on KMS ry:n varatilintarkastaja. Nyt odotellaan lisää tietoa, jota on kuulemma vielä tulossa. Puoluesihteeri Korhonen avautuu puoliltapäivin. Toivoa sopii, että hän kertoo kaiken olennaisen. Valitettavasti odotettavissa on vain jälleen osatotuus. Varmuudella.