Näin taantuman aikaan erilaiset veronkorotusfantasiat nostavat rumaa päätään. Veroprosenttien korotus on kuulemma ratkaisu kaikkiin ongelmiin etenkin kun se tehdään niin että korotuksista haaveilevat eivät itse joudu maksamaan senttiäkään lisää. Maksakoon varakkaat lisää veroja ja maksakoon vielä progressivisen verotuksen lisäksi vielä tuplamaksun erilaisista kunnallisista palveluista jos niitä kehtaavat käyttää ja lapsilisiä eivät tietenkään tarvitse kun ovat kerran niin “rikkaita”. Miksi kukaan ei mieti menojen sopeuttamista tulojen mukaan? Onko kunnilla tosiaan tarve ylläpitää jotain sinfoniaorkestereita ja rakentaa 200 000 vaatteidenvaihtokoppia avantouimareille. Pienen marginaalin ns. palveluihin hukataan hitosti rahaa samalla kun peruspalvelut kärsivät. Miksi maahan raahataan kaikenmaailman elintasopakolaisia joiden ylläpito vuodessa vaatii 40 000 – 60 000 euroa vuodessa per henkilö? Onko meillä todellakin tälläiseen pelleilyyn varaa? Maamme tarvitsee työtä tekeviä ihmisiä rotuun ja maahan katsomatta ja minun puolestani heitä voi tulla niin paljon kuin työpaikkoja piisaa, mutta sosiaaliturvaamme nauttiviksi loisiksi en heitä halua. Meillä on näitä loisia ihan tarpeeksi omastakin takaa.

Kaikenmaailman sosialistit kommentoivat lehtien palstoilla ja mielipideosioissa että “rikkaiden” pitäisi maksaa enemmän veroja ja että omaisuusvero pitäisi palauttaa takaisin. Unohtavat vain sen että omaisuusverojen käyttöönotto nosti verotuoton 3-4 kertaiseksi omaisuusveroon nähden. Minäkin vaihtaisin mielelläni nykyisen osinkoveron takaisin vanhaksi omaisuusveroksi sillä sitä voi kuka tahansa sentään aina helposti ja laillisesti kiertää ja se koskee tosiaan vain oikeasti varakkaita toisin kuin nykyinen osinkoverotus ja heillä on paremmat mahdollisuudet hoitaa tuo verosuunnittelu. Ja nykyisellään tuo vero aiheuttaa kyllä isohkoja ongelmia kansankapitalismille ja kotimaiselle pörssiomistukselle jolla taas voi olla todella kauaskantoiset ja laajat vaikutukset mm. kotimaiselle työllisyydelle ja investoinneille. Mutta mieluummin suomalainen sosialisti on työtön kuin että suomalainen “herra” olisi ehkä pikkaisen varakkaampi.

Kalle Isokallion kolumni Iltalehdessä ylitti sen verran ärsytyskynnystä että oli pakko avata blogi ja vähän purkaa viimeaikaisen “keskustelun” turhaumia. Isokallion sanoman pääpointti on se että pääomatulot pitäisi laskea palkkatulojen kanssa yhteen ja verottaa samalla palkkatulojen progressiivisella veroprosentilla. Täytyy sanoa etten vähään aikaan ole typerämpää juttua mistään lukenut.

Jos tuo tosiaan toteutuisi, miksi kenenkään palkkatuloja saavan kannattaisi sijoittaa euroakaan osakkeisiin? Keskimääräisen palkansaajan tuloilla pienetkin pääomatulot verotettaisiin valtavalla lisäveroprosentilla. Sinä siis ottaisit riskin omilla rahoillasi ja jos onnistut saamaan voittoa kahmaisee valtio siitä 40% pois. Hulluhan sitä saa olla tuollaiseen kukaan lähtisi. Samoin varmaan kohdeltaisiin sitten myös vuokranantajien tuottoja vai haluaisikohan Isokallio kohdella erilaisia pääomatuloja eri tavoin? Kuinkahan moni haluaisi alkaa tappelemaan vuokralaisten kanssa ja ottamaan riskiä (putkiremontit jne.) jos voitoista 40-60% menee valtiolle? Missähän nykyiset vuokralaiset asuisivat kun nykyiset vuokranantajat painaisivat kämpät myyntiin ja nostaisivat kytkintä tästä vastenmielisestä sosialistimaasta?  Varmaan jossain valtion asumiskolhoosissa.

Isokallio haluaa ilmeisesti betonoida tuloerot ja palauttaa maan luokkayhteiskunnaksi. Meillä olisi nähdäkseni kolme eri luokkaa. Sosiaaliturvan varassa oleva porukka, palkkaorjat ja herraluokka joka omistaa ja jossa varallisuus periytyy. Palkkaorjaluokasta ei voisi nousta herraluokkaan kuin perustamalla firman joka menestyy ja tuottaa paljon enemmän tuloja kuin palkkatulot. Suomessa aika harva yrittäjä tähän pystyy ja maassamme yrittäjillä on kyllä vaikeaa korkean verotuksen ja työntekijöiden vahvojen oikeuksien ansiosta. Nykyisellään sijoittaminen on äärimmäisen demokraattista toimintaa. Kuka tahansa palkkatuloja (pieniäkin) saava voi alkaa sijoittajaksi. Niin aloin itsekin vaikka palkkatuloni silloin olivat selvästi keskimääräisiä palkkatuloja pienemmät. Minulla oli halu tulla sijoittajaksi ja minimoin menoni.

Minusta olisi erittäin vaarallista tuhota demokraattinen sijoittaminen maasta ja siirtää se pienen eliitin (herrakerhon) harrastukseksi. Tuolla olisi jättimäiset vaikutukset maamme henkiseen ilmapiiriin: orjat olkoon orjia. Kaikenlisäksi tuo romuttaisi pääomatulojen verotuoton. Valtio ja kunnat joutuisivat nostamaan sitten palkkatulojen verotusta. Osakkeiden kotimainen omistuspohja rapautuisi ja firmamme siirtyisivät ulkomaalaisomistukseen, kukaties tuotanto, tuotekehitys ja pääkonttorit myöhemmin perässä. Varmasti tuo idea toteutuessaan johtaisi laajaan veronkiertoon offshore firmojen kautta ja yleisen lainkuuliaisuuden laskemiseen. Ja miksi kukaan hyvätuloinen tai edes normaalituloinen haluaisi asua maassa tuon uudistuksen jälkeen?

Suoraan sanottuna vituttaa lukea tuollaisia juttuja ja ylipäätään veroihin ja eritysesti pääomatulojen verotukseen liittyvä keskustelun taso maassa on todella surkeaa. Kyllä pännii…

ja vähemmän luonnollista. Iloista ja surullista. Ja vieläpä samana päivänä. Aloitan jälkimmäisestä.

Televisiosta tuli juuri äsken, iltaehtoolla, ohjelma suomalaisesta korruptiosta. Kuinka niin suomalaisesta korruptiosta, joku kysyy. Eihän Suomessa ole korruptiota. Vai ei. Siitä varmaan meillä jokaisella on joku kokemus. Ohjelman jälkeen vielä kattavampi kokemus.

Ohjelman parasta antia oli entisen yritysjohtaja, nykyisen kolumnisti-kirjailija Kalle Isokallion analyysi suomalaisesta korruptiosta. Hän jos kuka tietää, mistä puhuu. Ja puhuikin sen verran kuin voi. Joutumatta vaikeuksiin.

Taiteen tohtori Teemu Mäki, aiemmin tunnettu runkkaus-kissantappovideostaan, puhui niin ikään, Isokallion tapaan siitä, miten kaksinaismoralismi jyllää rakkaassa kotimaassamme. Painavia ja osuvia sanoja molemmilla herroilla, tästä asiasta!

Ohjelman voinee katsoa Ylen Areenassa, toivottavasti. Ohjelman siteeraaminen ei sanallisesti kannata. Eikä kannata näin äitienpäivänä muutenkaan; juhlatunnelma saattaisi kärsiä pahasti.

Sitten siitä luonnollisesta ja iloisesta. Jo aamupäivästä asti sain osallistua kummikissani synnytykseen. Kätilöksi asti ei tarvinnut ylettyä, kissa osasi homman paremmin. Tunsin ennemminkin osallistuneeni sosiaalisen turvan luomiseen. Siis omalta osaltani, kissa oli aivan rapirauhallinen. Harjoittelin jo kotona varmuudeksi huutamaan tavan vuoksi ”kiehuvaa vettä, repikää lakanat!!”. En ole ikinä ymmärtänyt, miksi niin huudetaan kaikissa elokuvissa joissa synnytetään.

Veteraanisynnyttäjä teki ensimmäisensä, harmaan naperon kello 11.00. Toinen, musta, tuli klo 12.20. Sitten oli jälleen harmaan vuoro, klo 13.20. Tämän jälkeen seurasi pieni lohilounas ja kermatilkka lapsivuoteeseen tarjoiltuna. Kaikki pennut alkoivat juoda maitoa nisistä. Valioyksilöiltä näyttivät kuten kaikki edeltäjätkin, emon tapaan. Sisäsiittoisuudesta ei ole mitään merkkejä. Toisin sanoen vaikka onkin jaloa, ei kuitenkaan kuninkaallisen jaloa.

Emo edustaa aitoa, mutta erikoisen merkillisen näköistä pikimustaa maalaislöytökissarotua. Emo on siis kerta kaikkiaan upea ilmestys: kiiltävän kokomusta, pieni, hoikka, suippo- ja pitkäkorvainen otus, jonka kehräys saa suurenkin talon tärisemään. Kehräysvoima on periytynyt lukuisille jälkeläisille täysimääräisenä. Myös melkoisen vakiona säilynyt isä näyttää nopeiden kohtaamistemme aikana tehtyjen arvioiden perusteella olevan samanoloinen.

Talon omistaja oli löytänyt pari-kolmekuukautisen kissan kivirapuiltaan yöllä, helmikuussa 30 asteen pakkasessa. Kukaan ei kysellyt perään, eikä ilmoittelut tuottaneet tulosta. Siksi taloon tuli tämänkin rotuinen kissa. Onneksi!

Jäin odottamaan neljättä pentua, mustaa, jota ei tullutkaan. Oliko vatsan seudulla tuntunut pullotus istukka, se selvinnee kissan omistajan johdolla iltayön tunteina. Katsellessa helpohkon näköistä ja täysin äänetöntä, verkkaista toimitusta tuli mieleen yhtä ja toista, ehkäpä jotain filosofistakin. Kaikkien kannattaisi nähdä tapahtuma edes kerran, näin melkein luonnossa. Tasoittuisi jälleen hieman kuvitelma ihmisen ylivertaisuudesta kaikilla elämän osa-alueilla.

Äitienpäivän hieno huipennus, tietenkin oman äidin maltillisemman juhlinnan ohessa. Superia!