“Mutta meidät on opetettu siinä määrin arvostamaan kokonaisselityksiä, että ne pahasti vuotaessaankin tuntuvat kattavammilta kuin niitä vastaan asetettavat yksittäiset, keskenään ristiriitaiset tosiasiat. Meillä on sitä paitsi erinomainen retorinen kyky paikata menneisyyteen jääneitä aukkoja kertomalla, mitä nykyisyydessä ei enää ole. Kun se mistä puhutaan esitetään nykyisyyteen tulemisen prosessissa menetetyksi, esitys vahvistaa menetetyn kerran olemassa olleeksi. Juuri näin yhtenäiskulttuurin argumentaatio on toiminut.” (Seppo Knuuttila)

Suomi ei ole yhtenäiskulttuuri.

Lue vielä kerran Knuuttilan lainaus ajatuksella. Mistä on oikein kyse? Kristillisten herätysliiketaustaisten nuorisojärjestöjen “Älä alistu!” -kampanja on herättänyt ns. toisen homoaallon. Julkisten tempausten herättämät homoaallot ovat vuoden sisällä nostaneet keskustelun uskonnosta, seksuaalisuudesta ja suomalaisuudesta kaikkien huulille. Tämä blogi ei ole ensisijaisesti kannanotto tähän keskusteluun, vaan pieni omakohtainen analyysi käydystä keskustelusta.

Näyttää nimittäin huolestuttavan paljon siltä, että suomalaiset haikailevat johonkin sellaiseen, jota ei ole koskaan ollut olemassakaan.

Historiallisia yleislinjoja vedettäessä puhutaan siitä, että Suomessa siirryttiin vanhasta yhtenäiskulttuurista uuteen kaupunkimaiseen, sirpaleisempaan kulttuuriin 1800- ja 1900-lukujen taitteessa. Ennen elettiin selvästi arvoiltaan ja tavoiltaan yhtenäisissä yhteisöissä. Nyt kaupungistuminen ja teollistuminen aloittivat kehityksen kohti postmodernin maailman kaltaista sirpalemaista arvojen ja tapojen hajanaisuutta. Tätä kehitystä ovat viime aikoina kiihdyttäneet esimerkiksi sosiaalisen median kehittyminen, kansainvälisyyden huima lisääntyminen ja maahanmuutto. Ei ole enää yhtä aattellisesti ja tavoiltaan yhtenäistä Suomea (jos lie koskaan ollutkaan). On useita suomalaisia alakulttuureja.

Kulttuurin peruskäsitteeseen kuuluu kuitenkin yhtenäisyys. Meillä on oltava jotain omaa – jotain, joka on suomalaista. Tämä vaatimus kasvaa edelleen kansainvälisyyden lisääntyessä. Mitä Suomella on tarjottavana ulkomaille? Miten Suomi brändätään EU:n jäsenenä? Mikä on Suomen juttu?

Yhtenäisyyttä luodaan tiedostamatta mediassa. Yksi suomalaisen yhtenäiskulttuurin harhoista käy ilmi muun muassa Uuden Suomen -uutisoinnista: “Toisin sanoen järjestöt ovat sitä mieltä, että homoseksuaalisuuttaan ei tulisi hyväksyä, vaikka yhteiskunta sen hyväksyisi.” Suomalainen yhteiskunta on ylpeä siitä, että se hyväksyy kaikkien seksuaalisuuden. Sillä ei ole mitään väliä, mitä alavuslainen maanviljelijä tai ääriuskovainen kirkonmies ajattelee. Suomi on hyväksynyt homoseksuaalisuuden jo ajat sitten.

Samaa harhaa elätellään tieteen popularisoinnilla. Älä alistu homofobialle -facebookyhteisö osaa kertoa, että “kampanja hyökkää täysin nykyistä tietämystä ihmisen psykologiasta ja biologiasta vastaan” ja että kampanja ei perustu “lainkaan faktoihin tai vakavasti otettaviin näkökantoihin.” Äärettömän yksinkertaistavaa. Tieteellinen tutkimus ei ole lainkaan yhtenäinen sen suhteen, mitä tulee homoseksuaalisuuteen tai seksuaalisuuteen yleensäkään.

Edelleen “Älä alistu!” -kampanja syyllistyy samanlaiseen ajatteluun. Kampanjan esittelyteksti on oppikirjaesimerkki siitä, miten uskonnollinen yhteisö määrittelee omaa identiteettiään suhteessa vastakkaiseen yhtenäiseen maailmaan. Herätysliikkeiden historiallisesti merkittävin piirre paistaa läpi joka sanasta: “kuin maailma sinut sattuu muokkaamaan?”, “On helppoa alistua määrittelemään oma identiteetti yleisen mielipiteen – - mukaisesti.”, “Onko se vapautta, että yleinen mielipide on yhtä kuin totuus?”. Jostain syystä irtautuminen maailmasta nähdään tärkeänä kristitylle nuorelle.

Suomi on täynnä erilaisia ääniä ja mielipiteitä. Yksi ihmisen puolustusmekanismeista elämän arvaamattomuutta vastaan on ylläpitää jonkinlaista loogista kuvaa siitä, miten asiat ovat hienoja ja yhtenäisiä. Ihminen ei pohjimmiltaan kestä ristiriitaisia tilanteita. Media yksinkertaistaa ja luo viholliskuvia epäyhtenäisen ja arvaamattoman todellisuuden jäädessä varjoon.

Kristinusko on minun tulkintani mukaan häviäjien uskonto. Sen vahvuus on juuri siinä, että Jeesuksen kärsimyksessä piilee elämän kantava voima. Paavalin sanoin: “Juuri heikkona olen voimakas.” (2. Kor. 12:10) On erittäin häiritsevää, että ihmiset näyttelevät julkisuudessa omaa seksuaalisuuttaan jotenkin vahvana, kun tosiasiassa seksuaalisuus on kaikkea muuta. Heterona en voi luukuttaa muille, että olen jotenkin selvillä vesillä oman seksuaalisuuteni kanssa. Että seksuaalisuuteni olisi jotenkin ehjää ja täydellistä. Missä julkisuudesta ovat ne aikuiset, jotka kertovat nuorelle, että seksuaalisuuden kanssa kamppailu jatkuu läpi ihmiselämän? Että juuri myöntämällä ja kohtaamalla elämän arvaamattomuus ja haavat, voi oppia parhaiten tasapainoiseen elämänhallintaan.

Haavojen päälle ei pidä lyödä homo-, hetero- tai yhtenäiskulttuurin leimaa. Pitäisikö kohdata sittenkin tosiasiat? Suomi on kaukana yhtenäiskulttuurista. Toisia ei voi käännyttää omaan ajatteluunsa. Arvot, tavat ja uskomukset vaihtelevat suuresti, ja siinä piileekin meidän rikkaus. Jos vain oppisimme kuuntelemaan, emmekä aina huutamaan toistemme ohi.

Suomi näyttää mediassa kasalta lapsellisia aikuisia, jotka toistavat ala-asteella opittua väittelyn kulttuuria. Onneksi tämän julkisen kuohunnan pinna alla piilee oikeaa solidaarisuutta ja lähimmäisenrakkautta.

Lisälukemista:
Seppo Knuuttila – Näkökulmia suomalaisuuden tutkimukseen ja ymmärtämiseen
Koiranmutkia -blogissa aihetta on käsitelty mallikkaasti
Kuuntele Heikelä Korporaatiosta, miten keskustelua käydään rehellisesti ala-aste-tyyliin

Veikko Vionojan tauluja Ateneumissa. Taiteilija kuvasi suomalaista maaseutua aikana, jolloin Suomessa muutettiin yhä enemmän kaupunkeihin ja maaseutu tyhjeni. Vionojan töissä minua puhuttelevat eniten valon käyttö, joka tuo upean tunnelman kuviin. En usein kuule miltä jokin taulu kuullostaa, mutta Vionojan tauluista kuulen äänen ja se on hiljaisuus. Hiljaisuuden jälkeen kuulen linnut ja tuulen pelloilla ja puissa.

Finnish artist Veikko Vionoja represents the Finnish countryside at the time when people were moving to the cities. This “mass movement” silenced Finnish countryside in the 60′s.

Ateneum homepage:

Etusivu | Ateneumin taidemuseo.

Voi miksi, miksi, terveen ihmisen pitäisi asua kaupungissa haistelemassa omahyväisten uusavuttomien omakehua??
Eihän kaupungissa kehity muuksi kuin hintiksi, onhan se rotta-kokeillakin jo todistettu.

- nimimerkki reteesti pers paljaana pää. “Vanhanen närkästyi asumismallinsa kritiikistä”, Taloussanomat kommentit, 18.9.2008