Usvan taittoa. Aivastelua. Finnconiin valmistautumista. Mainoksia. Pakkaamista. Kokouksia tärkeistä asioista. Perhejuttuja. Leirin valmistamista. Puhelinsoittoja. Yhteydenottoja ihmisiin hyvin moninaisten asioitten vuoksi. Kirja-arvosteluja. DVD-arvosteluja. Haastatteluja. Räjähtävä biojäteastia pihan perällä.

Pahin mahdollinen kaunokirjallinen kirjoittamisripuli päällä, eikä voi huojentaa itseään. Kiukuttaa.

Mutta nyt edes kaksi tuntia aikaa lievittää aivoissa kihisevää painetta.

Tänä viikonloppuna oli meillä pre- Usvan kesäleiri, kun talossa oli vieraana skriptonautteja, kirjoittajaryhmäläisiä (taannoin perustettu ryhmä, josta täällä blogissakin oli mainintaa). Oli erinomaista live-palautteenantoa ennakkoon laitetuista teksteistä, sekä romaaneista että novelleista. Toisten tekstien lukemisesta ja muiden kommenttien kuulemisesta oppii paljon. Tärkeää oli myös saada omasta tekstistä palautetta: minulla oli potilas nro 1 eli taannoin sopivaan lepotilaan saattelemani nuortenromaani. Sain paljon oleellisia kehitysehdotuksia, muutamia varmistuksia jo arvaamilleni ongelmakohdille (ja toisaalta onnistumisista tietoa) ja uusia ideoita. Tästä on hyvä jatkaa, ja tuottaa ehkä vielä 30 -50 liuskaa lisää tavaraa tekstiin kohtiin, jotka ovat turhan ohuita.

Innostuimme myös tekemään kirjoitusharjoituksen, sopiva bongattiin Natalie Goldbergin teoksesta Luova mieli. Otimme yleisen lausahduksen tai toteamuksen, ja kirjoitimme siihen konkreettisen jatkon, täsmennyksen tai sen inspiroimana havainnollistavan jatkon. Teksteistä tuli hyvin erilaisia, osasta valmiita novellien aihioita, osasta sellaisenaan jonkun tekstin osana käytettäviä tunnelman tai tilanteen syvennyksiä. Ja pari mainiota raapaleiksikin sopivia tekstejä.

Inspiroiva ja kannustava viikonloppu! Palauteryhmien perustamista ei voi muuta kuin suositella: meidänryhmämme toimii pääosin sähköpostin avulla (vapaamuotoisesti, jokainen lähettää tekstejä joihin tarvitsee palautetta omassa tahdissa), ja tällaiset palauteviikonloput ovat sitten erinomainen syväpalautteen ja keskinäisen jutustelun mahdollisuus.

Olen viime päivinä lähinnä kirjoittanut tai ajatellut kirjoittamista. Joka päivä ei voi venyä monen tunnin sessioihin, mutta maanantaina istuin nelisen tuntia kahvilassa&huoltoasemalla naputtelemassa. Pystyin keskittymään toisista ihmisistä huolimatta mainiosti. Ongelmana oli lähinnä se, että kahvi noissa paikoissa oli melkoista myrkkyä,salaatti surkeaa ja leivos vanhaa.

Huomasin kotoa pakenemisen hyväksi keinoksi saada keskittymisrauha: ei tule kotoisia häiriötekijöitä eikä hillitöntä halua yhtäkkiä aloittaa siivoaminen/tiskaaminen/sähköpostin lukeminen tai jokin muu kirjoittamiseen kuuluva oheistoiminta. Saldona kaksi oikoluettua novellia, kahden novellin loppuosiot kuntoon niin että vain loppu puuttuu ja pari liuskaa lammaspaimenta.

Jatkan tänään elikäs keskiviikkona harjoitteita uusissa kohteissa. Mutta nyt mukana on yhteistyöprojekti, joka ajaa kaiken muun kirjoittamisen edelle. Onneksi sain työstettäväksi taas selkeän osion, johon täytyy kasvattaa lisää kohtauksia ja kuvauksia.

Katsoin, mitä vanhaa minulla oli jo kasassa  lammaspaimenjuttuun. Kaksi keskeneräistä novellia sisältää yhteensä 22 liuskaa tavaraa, jota voi melko suoraan hyödyntää tarinan taustana ja osana. Romaanin alku on käytännössä kirjoitettu, ja siitä on mukava jatkaa eteenpäin. Selvästikin minua innostaa jo itse tarinan kirjoittamiseen hypähtäminen.

Vaihe 8 eli sisältörakenne/runko on tehty, vaihe 7 eli henkilöhahmojen taustojen kirjoittaminen on edelleen kesken. Huomasin oleellisen puutteen: en ole ollenkaan miettinyt loppuun saakka keskeisten henkilöiden ulkonäköä. Ne täytyy kuitenkin olla mietitty, koska henkilöt havainnoivat toisiaan. On myös hyvä tietää itse hahmojen ulkoasu/fysiikka ainakin jollakin tarkkuudella, koska fysiikka vaikuttaa siihen, miten henkilö kantaa itseään eri kohtauksissa. Ajattelin nyt lähinnä sellaisia konkreettisia tilanteita kuin ihastuminen, jolloin pitäisi kuvata mikä siinä toisessa vetoaa henkisesti ja fyysisesti.

Niin, ensimmäisen luvun ensimmäinen kappale näyttää tältä:

Aluksi kukaan ei ollut huolissaan, mutta kun keskenmenoja oli tapahtunut saman kesän aikana neljä, ja kaikki nuorille ja hyvälantioisille naisille, olivat kylän vanhimmat vakuuttuneita sitä, ettei tapahtunut voinut olla sattumaa. Emännät kuiskuttelivat kirouksesta, joka oli langennut kylän ylle, pahasta silmästä tai vainolaisesta. Huhuttiin myös, että noitanaiset olivat kironneet koko kylän, vaikka kylän viimeisin noita oli kuollut ikäänsä ja ilkeyteensä vuosikymmen sitten, eikä kukaan ollut ottanut hänen paikkaansa yrttien ja keitoksien tekijänä.

Vaiheessa 7 piti syventää henkilöhahmoja, ja aloitin toki sen tekemisen, mutta kutina oli niin kova, että säntäsin samanaikaisesti tekemään kohtaa 8 eli  tarkkaa juonirakennetta. Ideana on kirjata tapahtumat kronologisessa järjestyksessä ylös.

Tarinan aloitus näyttää nyt tältä:

luku 1: kylä ja tehtävän asetus

Lammaspaimen havainnoi, että lampaita kuolee outoon tautiin.
Paimen laskeutuu alas kylään ja havaitsee, että siellä vietetään hautajaisia. Noitia syytetään, samoin kaikkea mahdollista.
Paimenta karsastetaan, hänen omasta asemastaan saadaan vinkkejä
Tapaa rakastettunsa, joka on murheen murtamana, huomaa ettei se suhde tule koskaan toteutumaan
Kylän vanhin ottaa yhteyttä ja haluaa, että lammaspaimen matkustaa lähimpään kaupunkiin ja ottaa selvää, mitä kaupunki tietää ja voiko asialle tehdä jotakin.
Paimen suostuu, koska hänen oma elämänsä on sekaisin. Tuntee olonsa orvoksi.

luku 2: matka kaupunkin ja Ulpukka

Matkustaa saamallaan hevosella kohti kaupunkia. Näkee lisää merkkejä vitsauyksesta.
Leirinuotiolla näkee ensimmäisen kunnon vainajan, luulee tätä ensin eläväksi ihmiseksi. Vainaja on hämmentynyt
Tuho on laajempi kuin mitä paimen on kuvitellut, Väistää riehuvaa sotilasjoukkoa.
Näkee kolmantena matkapäivänä miesjoukon naisen kimpussa. Ottaa kirveen, joka on ainoa hänellä mukana oleva ase, ja hyökkää päätäpahkaa joukon kimppuun.
Saa miesjoukon hajotetuksi ja naisen pelastetuksi
Nainen esittäytyy Ulpukaksi, ja väittää ettei ollut missään pinteessä.
Nainen lähtee hänen mukaansa, haluaa hänkin kaupunkiin.
Yrittää kysellä naisen taustoista, mutta tämä on vähäsanainen. Kertoo omasta tehtävästään, Ulpukka vahvistaa ja kertoo omia näkemiään asioita.

luku 3: kaupungissa

Kaupungissa ihmiset elävät elämäänsä keskeytyksettä, ei vastaavaa paniikkia nähtävissä.
Pääsevät sisään ongelmitta.
Paimenella on kirje viskaalille, joten hänelle luvataan iltapäiväksi audienssi.
Torilla puhutaan vitsauksesta, mutta ei välitetä
Päättävät yöpyä, ottavat majatalosta huoneen, pidetään avioparina
Selkkaus: Ulpukka joutuu ongelmiin, epäillään noidaksi ja he pakenevat yön pimeyteen, piileksivät kujilla, kunnes saavat hevosensa vapaaksi
Kuollut sielu kertoo, että vastausta kannattaisi etsiä tuonelasta, joten  Ulpukka ja paimen lähtevät etsimään tuonen virtaa, nin hullulta kuin se kuulostaakin.

luku 4: jokea etsimässä

Joen etsiminen on vaikeaa, sillä se voi käytännössä olla mikä tahansa joki, se ei ole paikka vaan tila
paimen joutuu kysymään neuvoa kuolleilta, ja sotkeutuu niiden toiveisiin.
yksi haluaa välittää viestin mökissä asuville sukulaisilleen, sitä yritetään, mutta suku on jo kuollut. Vainaja ei auta.
Toinen haluaa että hänen sielunsa lasketaan lepoon tietyillä yrteillä, Ulpukka hakee niitä maastosta
Kolmas takertuu ja vaatii saada päästä paimenen sisälle, jotta voisi hänen kehossaan tehdä asioita, se on liikaa paimenelle, joka meinaa murtua paineen alla
Ulpukka hätistää taioillaan vainajat pois paimenen kimpusta: nyt on selvää, että Ulpukka on noitanainen. Ulpukka neuvoo miten vainajat hätistellään oman kehon ulkopuolelle.
Ulpukka kertoo osan tarinastaan, vankeudestaan yms mutta välttelee vielä kuolemasta ja sodasta puhumusta
Lopulta yksi kyläläisistä,joka tuntee paimenen, neuvoo seuraamaan itseään joelle.

Näin siis tarinan on tarkoitus lähteä toimimaan. Kun koko kaari on mietitty jo loppuun saakka, niin ainakin tämän tarkemman rakenteen tekeminen on ollut helppoa. Samalla mietin yksityiskohtia paimenen persoonasta, ja annan niiden heijastua tarinan käänteisiin, esim. kuolleiden kanssa asioimista tulee tarinassa olemaan riittämiin.

Tässä alkaa olla jo sellainen olo, että tarinaa olisi pakko päästä kirjoittamaan.

Vaihe kuusi sanoo näin:

Laajenna kohdan 4 yhden sivun mittainen synopsis pitkäksi, neljän sivun mittaiseksi tarkemmaksi synopsikseksi.

Kun katselin vaiheessa 4 tekemääni selitystä, niin Wordiin tungettuna se oli jo kolmiliuskainen, ja tällä hetkellä se tuntuu tähän tarpeeseen riittävän lavealta. Tein muutamia korjauksia (esim. lautturi ottaa Ulpukan hahmon yrittäessään vikitellä paimenta), mutta siirryn nyt sujuvasti kohtaan 7 ja keskityn vielä lisää hahmoihin. Jos vaikka saisin keksityksi niille nimet. Vaiheessa  8 tehdään tarkka juonirakenne, jossa kuvataan tapahtuma ja näkökulmahahmo, joten siinä ehtii kyllä tuumia tapahtumia riittävän tarkasti. Todennäköisesti käytän  näkökulmatekniikkaa ja tuon tarinaan vaskinaisen ja Ulpukan henkilökohtaiset tarinat jollakin tavalla mukaan, ja niille on löydyttävä sopiva paikka tarinan keskeltä. Voi siis olla, että palaan tähän vaiheeseen takaisin, täytyy hauduttaa  tapahtumia ja käänteitä.

Kirjoita yhden sivun kuvaus jokaisesta päähenkilöstä ja puolen liuskan kuvaus muista tärkeistä henkilöistä. Henkilösynopsiksien tarkoitus on kertoa tapahtumien kulku kunkin henkilön näkökulmasta. Palaa takaisin edellisiin vaiheisiin ja muokkaa niitä.

Tämän vaiheen myötä henkilöhahmot syntyvät eloon ja alkavat muokata juonta eteenpäin. Vaskinaisen persoona toi tarinan loppupuolelle lisää jännitettä, kun hänen valtakuntansa uusi hallitsija haluaa kuolevaiset itselleen ja vaskinaisen kohtaloa selvitellään. Lisäksi lopussa paljastuu, mikä on vaskinaisen suuri salaisuus ja osuus koko vitsauksen aiheuttavaan tapahtumaketjuun. Se taas rakentui lautturin näkökulmaa kirjoitettaessa.

Ulpukasta tulee peinimuotoinen, mutta tärkeä tuki paimenelle: henkilö jonka osuus kasvaa tarinan aikana. Vähän suhteessa siihen, että myös paimen ymmärtää noitanaisen arvon vasta aivan lopussa.

Henkilöiden työstäminen oli helppo aloittaa ei suinkaan päähenkilöstä, vaan näistä muista oleellisista henkilöistä. Onkin vaikea sanoa, kuka on loppujen lopuksi päähenkilö, koska tarinan voisi kirjoittaa useammasta näkökulmasta tai vaikka kokonaan jonkun toisen silmien kautta. Olen selvästikin rakentanut varsinaisen synopsiksen paimenen näkökulmasta, koska paimenen henkilötarinaa rakentaessa huomasin sen käytännössä samaksi kuin sen synopsiksen. Lopetin sen kirjoittamisen kesken. Mitä luultavimmin paimenen hahmo syventyy tulevien vaiheiden aikana. Ja niin, näille henkilöille on oikeasti keksittävä nimet, ennen kuin nuppi hajoaa.

Varsinaisessa kässärissä lienee kuitenkin syytä keskittyä paimeneen, koska hän aloittaa matkan ja näkee koko laajan vitsauksen skaalan, ja koska hänen erikoisuutensa nähdä kuolleiden maailmaan toimii näppärästi osana tarinan muita aineksia.

En osaa vielä sanoa, pitäisikö tarina kirjoittaa kaikkitietävän kertojan näkökulmasta vai näkökulmatekniikalla minä-muodossa. Vanhat pohjalla olevat novellit ovat muistaakseni minä-muotoisia.

Edellisissä vaiheissa on korjattavaa, synopsikseen on lisättävä  uusia, vastalöytyneitä detaljeja.

LAUTTURIN TARINA

Lautturi (nainen) on elänyt koko pitkän elämänsä joella, kuolleiden virtaa hoivaten ja  isältään perimäänsä tehtävää hoitaen. Alun perin häntä kalvoi ikävä siihen kuolevaiseen, johon hän ohimennen vuosia sitten rakastui. Monen mutkan jälkeen hän sai kuolevaisensa elävänä luokseen, ja he elivät hyvin lyhyen onnellisen hetken, kunnes mies riistettiin häneltä.

Aluksi lautturi ei tiennyt, mihin hänen rakkaansa oli kadonnut, ja hän etsi miestään sieltä sun täältä. Lautturi ei tiedä, että mies oli harhautunut lautturin hallitseman alueen ulkopuolella, kun hänen yllään ollut lumous oli haihtunut, ja vaskinainen oli saanut miehen kiinni. Vaskinaisen ei olisi tarvinnut surmata miestä, mutta hän teki sen silti. Siksi vaskinainen on osaltaan syyllinen siihen, että lautturin mieli muuttui synkeäksi ja nurjaksi.

Lautturi seurasi aikansa kuolleiden virtaa, ja lopulta hänen kaunansa oli kasvanut vihaksi. Sen vallassa lautturi päätti rikkoa kuolleiden luonnollisen kierron. Hän mursi lauttansa ja kieltäytyy kuljettamasta vainajia, sen sijaan hän antaa niiden valua virtaan ja joutua kurimukseen, tai huuhtoutua minne huuhtoutuvat. Kun kuoleman ja elämän kierto ei toimi normaalisti, myös vitsaukset ja taudit jäävät maan pinnalle. Kuolema väijyy kaikkialla ja ruokailee sielläkin, missä sen aika ei vielä ole. Taikuuskaan ei toimi normaalisti, sillä

Lautturi ei välitä. Hän näivettyy katkeruuteensa, ja tätä jatkuu vuosia ja vuosia. Ihmiset maan pinnalla eivät pitkään aikaan huomaa, että jotakin on pielessä. He hautaavat kuolleensa normaalisti, eivätkä kiinnitä siihen huomiota, että joskus joku jo kuollut saattaakin jäädä eloon.

Sitten joelta tulee pariskunta, paimen ja noitanainen. Lautturi näkee miehessä rakastettunsa, sillä heissä on kovin samaa näköä ja olemusta, vaikka eri miehen täytyy olla kyseessä. Lautturi ottaa vieraat hyvin vastaan ja tarjoilee heille syötävää ja juotavaa. Mies on jo ottamassa, mutta Ulpukka estelee: noitanaisena hän vaistoaa, että ruokaan sisältyy suurta taikuutta. Lautturi tarjoaa majapaikkaa, mutta senkin Ulpukka kieltää. Lopulta lautturi harhauttaa Ulpukan muualle ja tarjoaa itseään paimenelle, mutta paimenta ei se kiinnosta: vain tieto miten vitsaus saadaan poistettua.

Lautturi suuttuu,  lautturin vieraat karkaavat ja lautturi kiroaa heidät. Hän sulkee reitin joen kautta ja sulkeutuu odottamaan maailman tuhoutumista. Sillä maailma tuhoutuu, ainakin hänen näkökulmastaan, ja kuolleet kansoittavat maan.

Aikanaan paimen ja Ulpukka palaavat, nyt airuiden mailta, ja mukanaan heillä on vaskinainen, luomus jonka lautturi tietää ennen hallinneen kuningattarena. Lautturi kertoo tehneensä lakon, ja ehtonsa: hän haluaa saada rakkaansa takaisin, ja vain se saa hänet armahtamaan kuolevaiset maan pinnalla. Paimen tarjoaa nöyrästi itseään lautturille, ja lautturi ottaa hänet mielellään vastaan.

Kesken riitin, joka lumoaisi paimenen ikuisiksi ajoiksi, heittäytyy vaskinainen hänen tilalleen. Lautturi hyväksyy tämän, sillä vaskinainen myös paljastaa osuutensa rakastetun kuolemaan. Lautturin näkökulmasta oikeus on toteutunut, ja hän antaa kuolevaisten lähteä mailtaan jokea myöten pois.

Työt ikuisella virralla jatkuvat, mutta nyt lautturi ei ole enää yksinäinen.

NOITANAISEN TARINA

Ulpukka on tavallinen tyttö, joka noitakykyjensä vuoksi joutui nuorena sotimaan. Palkinnoksi palveluksistaan hänet ja muut noitanaiset suljettiin suolle vuosiksi, koska heitä pidettiin liian vaarallisina. Ulpukka pääsi pakenemaan, mutta hän ei hautonut kostoa, vaan haluaa löytää itselleen onnen ja rauhan, rakkaan rinnalle.

Ulpukka on harhaillut vapaana jalalla jo kuukausia, vastaantulijoita säikkyen ja luontoon sulautuen. Hän on alkanut muistuttaa metsäläistä, luonnon villiinnyttämää naista. Outoja merkkejä luonnon kuolemasta ja eläimien käytöksestä hän on jo huomannut, ja maantiellä kulkijoiden tarkkailu saa hänet entisestään epäilemään vitsausta.

Eräänä päivänä Ulpukka jää miesjoukon satimeen vahingossa. Miehillä ei ole hyvät mielessä, sillä yksinäinen, puolihullulta näyttävä nainen näyttää oivalta hyväksikäytettävältä. Ulpukan itsesuojeluvaisto herää  liian myöhään, ja hän aikoo käyttää vihulaisiin tuhoisia noitakykyjään. Ne ovat vain kovin kalvenneet ja ahdingosta ei noin vain selviydytäkään.

Apuun tulee lammaspaimen, joka hajottaa miesjoukon ja pelastaa neidon ahdingosta. Ulpukka ottaa avun vastaan kiitollisena ja saman tien ihastuu auttajaansa, joka ei ole erityisen komea tai mieleenpainuva, mutta silti hänellä tuntuu olevan sydän paikallaan.

Ulpukka lähtee paimenen matkaan, kun tämä kertoo olevansa matkalla kaupunkiin. Ulpukka ei ole siellä koskaan ennen käynyt, ja häntä innostaa paikan näkeminen. Paimen kertoo avoimesti tehtävästään löytää vitsaukseen mahdollisesti parannuskeino tai jokin ratkaisu, ja Ulpukka kertoo näkemistään asioista. Omista taustoistaan hän jättää oleellisimman kertomatta, koska toisaalta pelkää, ja toisaalta ei uskalla omalta ujoudeltaan.

Kaupungissa he kyselevät ja saavat selville, ettei kukaan tiedä mitään, eikä vitsausta edes pidetä pahana asiana. Ulpukka joutuu kaupungissakin kahnauksiin ja tulee paljastaneeksi, että on noitanainen. Kaksikko joutuu poistumaan. Ulpukka huomaa, että kuolleet puhuvat paimenelle, ja kehottavat heitä menemään Tuonelan joelle etsimään vastauksia. Matka joen löytämiseksi ei ole helppo, ja paimen joutuu yhä syvemmälle kuolleiden maailmaan auttaessaan ja toimittaessaan heidän asioitaan. Ulpukka hätistää voimillaan kuolleet pois paimenen kimpusta. Hänen tunteensa syvenevät entisestään, kun hän hoivaa paimenta, mutta hän ei vielä osaa hahmottaa tuntemuksiaan.

Tuonelassa Ulpukka pysyttelee taustalla, ja lautturin kohtaamisen aikana hän menetetyn rakkauden tarinaa kuunnellessaan pysähtyy itsekin miettimään, mitä hänen sisällään tapahtuu. Lautturin suututtua Ulpukka ehdottaa vaskinaisen luokse menemistä. Jokea alas matkatessaan Ulpukka yrittää keksiä keinon kertoa tunteistaan, mutta ei löydä oikeita sanoja.

Vaskinainen lupaa vastauksia kaikkiin kysymyksiin ja siksi Ulpukka kysyy ensin voimiensa hiipumisesta ja sitten rakkaudesta. Vastaukset eivät ole tyydyttävät. Kylässä yöpyessään Ulpukka vaistoaa vaaran, ja paimen saa viestin vaskinaiselta. Yhdessä he vapauttavat hänet ja pakenevat yöhön.

Vaskinainen kehottaa heitä palaamaan takaisin Tuonelan joelle, mutta koska Lautturi on sulkenut reitin, on heidän mentävä takaisin samaisiin tunneleihin, josta vaskinainen oli itse tullut maan pinnalle. He vaeltavat maan uumenissa ja päätyvät vaskinaisen ennen hallitsemille alueille. Vaskinaisen entinen rakastettu vihaa tätä syvästi, ja vangitsee heidät kaikki. Kuolevaisten ei ole lupa palata takaisin elävien maahan, jos he eksyvät airuitten alueelle. Vaskinainen tekee sopimuksen, jonka avulla he pääsevät vapaiksi.

Lopulta he pääsevät lautturin luo, joka paljastuu ongelman aiheuttajaksi. Vaaran uhatessa Ulpukka saa lopultakin sanotuksi tunteensa ääneen, mutta paimen on päättänyt hoitaa vitsauksen uhraamalla itsensä. Ulpukan helpotukseksi paimen pelastuu, kun vaskinainen heittäytyy taian tielle. Paimen ja Ulpukka palaavat takaisin maan pinnalle, sillä vaskinaisen tekemä. Paimen tietää nyt Ulpukan tunteista. He palaavat paimenen kotikylään, jossa on kulunut jo useampi vuosi aikaa, ja asettuvat sinne asumaan yhdessä.

Vaiheessa viisi kirjoitetaan tarina jokaisen hahmon kannalta. Analysoin vaihetta kun olen postannut nämä hahmojen jorinat tänne nähtäväksi.

VASKINAINEN

Vaskinainen on ylpeä ja voimakas alisen maailman luomus, joka etsii luojaansa, mutta samaan aikaan rakastaa itseään enemmän kuin keitään muita. Hän pitää itseään täydellisenä olentona, älykkäämpänä kuin muut. Hänellä on rakastettu, sinisiipi, jonka kanssa hän kuitenkin riitaantuu. Alisessa maailmassa syntyy sota, jonka seurauksena monia alisen maailman asukkaita kuolee, ja vaskinainen ajetaan maan pinnalle. Hänen entinen rakastettunsa muuttuu katkeraksi, eikä halua nähdä häntä enää.

Tavalliset kyläläiset löytävät vaskisen, siivekkään olennon, ja vievät sen jumalolentona omaan kyläänsä. Kylän ahnas johtaja näkee vaskinaisessa keinon hyötyä. Hän katkaisuttaa olennon siiven kylän sepällä ja sulkee naisen taloon. Vaskinaisella on kaikki mahdollinen maallinen, ruokaa, juotavaa, rakastajia, mutta ei vapautta eikä pakoa omasta syyllisyydestä. Vaskinainen alistuu osaansa, koska hänellä ei ole paikkaa minne mennä, ja toisaalta hän haluaakin saada jonkinlaisen rangaistuksen. Hän ei ymmärrä omaa luontoaan. Kyläpäällikön pyynnöstä hän jakaa halukkaille ennustuksia eikä välitä, vaikka sillä rahastetaan.

Lammaspaimenen tulon myötä kaikki muuttuu. Paimen ja hänen seurassaan oleva Ulpukka huokuvat erilaisuutta, ja heidän kysymyksensä ovat jotakin muuta kuin tavallisten ihmisten murheet rakkaudesta, vauraudesta ja pitkästä elämästä. Paimen haluaa laannuttaa vitsauksen ja Ulpukka saada hiipuvat taikavoimansa takaisin. Vaskinainen näkee, kuinka syvästi Ulpukka on rakastunut, ja toisaalta sen, miten paimen ei huomaa toisen tunteita. Tilanne muistuttaa kipeästi hänen omaa tarinaansa. Vaskinainen antaa huonoja, valheellisia neuvoja, mutta yön pimeimpinä tunteina hän muuttaa mielensä, ja lähettää kuolleiden kautta viestin paimenelle. Hän ilmaisee olevansa vanki ja haluavansa vapautua.

Kyläpäällikkö on kahlinnut vaskinaisen itselleen kolmella keinolla: heikolla loitsulla, jonka Ulpukka murtaa helposti. Taloon täytyy murtautua ja lukko tiirikoida, ja lopuksi vaskinainen on vapautettava painavasta rautaisesta kahleesta, jolla hänet on kahlehdittu. Paimen löytää sopivan työkalun, jolla lukko saadaan murrettua, mutta he herättävät kyläläisiä ja joutuvat pakenemaan tummaan yöhön.

Vaskinainen osaa neuvoa kunnon neuvoilla, hän on lukenut kuolleiden tarinoita hänkin ja osaa kertoa, että vastaus on Tuonelassa. Niin he lähtevät vaskinaisen neuvomia labyrinttejä pitkin maan aliseen maailmaan, ja pyrkivät lautturin puheille uudestaan. Lautturi on edellisen vierailun myötä suuttunut, ja vesireittiä ei voi kulkea. Matkalla Tuonelan joelle he kulkevat ammoin unohdettujen valtakuntien ja autiomaan läpi synkässä pimeydessä, jota vain Ulpukan taikuus valaisee. He kohtaavat alisen vaarallisia olentoja, joita väistelevät ja vastaan taistelevat. Vaskinainen lähenee Ulpukan kanssa ja neuvoo tätä kertomaan ilmeisestä tunteistaan paimenelle ennen kuin on liian myöhäistä.

Vaskinainen ajautuu osin tahtomattaan mutta osin alitajuntansa ajamana entisen rakastettuna ja oman kotinsa maille. Eniten ongelmia aiheuttavatkin vaskinaisen entiset ystävät, alisen airuet, jotka eivät siedä kuolevaisia maillaan. Vaskinainen suojelee, mutta ei pysty estämään itsensä ja uusien  ystäviensä vangiksi joutumista. Vaskinainen joutuu kohtaamaan katkeran rakastettunsa vielä kerran, nöyrtymään ja pyytämään anteeksi. He kuulevat, että vitsauksen takana on lautturi päätöksineen, sillä hän on surunsa murtamana antanut katkeruudelleen vallan, ja kieltäytynyt  auttamasta tavallisia kuolevaisia.

Vaskinainen keskustelee entisen rakkaansa kanssa ja saa paimenen ja Ulpukan vapautetuksi, ja yhdessä kolmikko matkaa kohti lautturin majaa. Perillä käydään neuvottelu lautturin kanssa. Paimen  tarjoaa itsensä uhriksi lautturille, mutta vaskinainen päätyy heittäytymään lautturin taian eteen niin että hänestä tulee lautturin morsian. Suuri salaisuus, mitä kukaan ei ole tiennyt ennen,  on vaskinaisen vanha teko: hän on se joka riisti kuolevaisen rakastetun lautturilta, ja vaikka teko olikin hänen velvollisuutensa, ei hänen olisi tarvinnut sitä tehdä.

Vaihe nelonen menossa lumihiutalemenetelmässä. Tavoitteenahan oli: Laajenna yhteenvedon jokainen virke kokonaiseksi kappaleeksi. Lataa jokaiseen kappaleeseen konflikti. Viimeinen kappale kertoo miten kirja päättyy.

Otin siis kohdassa kaksi kirjoittamani pohjaksi ja sain aikaiseksi tällaisen:

• Lammaspaimen, joka on kertaalleen jo kuollut, laskeutuu kotilaaksoonsa, kun lampaita kuolee outoon sairauteen. Kylä on joutunut kaaokseen, sillä sama sairaus tuhoaa kylän eläimiä ja heikkoja ihmisiä, kylässä vietetään suuren vitsauksen pelossa nopeita hautajaisia, ja suru on kohdannut miltei jokaista torppaa. Syyttävä sormi osoittaisi noitiin, mutta heikäläisiä ei ole näkynyt vuosiin lähiseuduilla.
• Lammaspaimen saa kylän vanhimmilta tehtäväkseen lähteä kaupunkiin selvittämään, onko mitään tehtävissä.  Paimen  ei tiedä, mitä muutakaan elämässään tekisi, sillä hänen ihastuksensa kohde on joutunut surun valtaan isänsä kuoltua, ja kieltää rakkauden lammaspaimenelta. Paimenen oma mielikin on sekaisin, sillä hänen on vaikea löytää paikkaansa tavallisten ihmisten joukosta. Häntä kalvaa sisäinen tuli, joka syyttää häntä henkiin jäämisestä ja luonnottomuudesta.
• Lammaspaimen matkustaa maaseudun halki kylästään saamallaan hevosella. Hän näkee huolestuttavia merkkejä, väistelee aggressiivisia sotilaita ja kohtaa myös kuolleita, sillä oman kuolemansa myötä hän on saanut kyvyn nähdä kuolleiden ja kuolevien maailmaan. Hän pelastaa pinteeseen joutuneen naisen, Ulpukan, miesjoukon kynsistä, vaikka Ulpukka tosin väittää, ettei hän mitään pelastajaa kaivannut. Lammaspaimen huomaa, että tuho on laajempi kuin mitä kylällä on ajatellut, ja hän arvelee matkansa olevan täysin turha. Silti hän jatkaa matkaansa, nyt mukanaan olevan Ulpukankin vaatimuksesta.
• Vitsaus on levinnyt kaupunkiinkin, mutta siellä siihen suhtaudutaan ylenkatseella, samoin kuin maaseudulta tulevaan maalaistollikkaan. Huhuja ja kertomuksia oudoista sattumuksista kuullaan, ja ennustuksia jakava Vaskinainenkin mainitaan. Lammaspaimen ja Ulpukka päättävät yöpyä kaupungissa, mutta Ulpukka aiheuttaa omalla käytöksellään selkkauksen. He joutuvat piileksimään, sillä Ulpukka paljastuu noitanaiseksi, jollaisia kaupungissa inhotaan. Taikuus on viime aikoina muutoinkin alkanut hiipua, ja harvoja kykyjä käyttäviä pidetään perkeleellisinä ja pahoina. Kaupungista  lammaspaimen saa kuitenkin vihjeen kuolleilta sieluilta, että vastauksia vitsaukseen kannattaisi kysyä Tuonelan virralta.
• Lammaspaimen ja Ulpukka lähtevät etsimään Tuonelan jokea. Muutoin sen etsiminen olisi mahdotonta, mutta lammaspaimen kyselee kuolleilta ja saa vinkkejä. Hän joutuu kuitenkin antamaan kuolleille kummallisia palveluksia, ja meinaa kadota kokonaan haamujen maailmaan. Ulpukka auttaa ja hätistää kuoleman varjon pois lammaspaimenen luota. Lopulta he löytävät oikean joenuoman ja matkaavat varastamallaan veneellä syvälle maan ja todellisuuden uumeniin.
• Tuonelan lautturi on vanha, katkeroitunut ja puolihöperö nainen, jonka puheista käy ilmi, että jokin voima on sotkenut elämän ja kuoleman virran toiminnan. Lautturi on sekava ja suuttuu lammaspaimenelle, joten hän suostuu auttamaan kuolevaisia ihmisiä vain, jos saa takaisin kuolemalle menettämänsä rakastettunsa.  Paimen aavistaa, ettei kaikki ole kunnossa, muttei pysty tekemään lautturin reviirillä asioille mitään. Hän ei uskalla eikä toisaalta tiedä, miten toimia, vaikka kuolleet siihen painostavatkin.
• Paimen ja Ulpukka palaavat takaisin maan pinnalle. Kuolevien ja kuolleiden valitus alkaa käydä lammaspaimenen hermoihin ja hän tuntee edelleen pakottavaa tarvetta saada asiat järjestykseen, sillä muutoin hän tulee hulluksi. Huhut kaikkitietävästä vaskisesta naisesta tuntuvat epätoivoiselta oljenkorrelta, mutta muutakaan nuorukainen ei keksi. Vaskinainen asuu kaukana maan toisella puolella.
• Paluu maan pinnalle on hämmentävää, sillä kuolleiden määrä on lisääntynyt ja samalla on outo tunne siitä, että aika on kulunut maan päällä nopeammin. Lammaspaimen ja Ulpukka soutavat veneellä jokea myöten nauttien tavallisten ihmisten vieraanvaraisuudesta, mutta toisaalta myös ennakkoluuloista. Lammaspaimen ei huomaa Ulpukan häneen kohdistamia tunteita, eikä Ulpukka osaa pukea tunteitaan oikeanlaisiksi sanoiksi.
• Vaskinen nainen ottaa heidät vastaan, kun he maksavat viimeiset rahansa ahneelle kylänpäällikölle. Nainen piileksii huntujen ja verhojen takana, mutta lammaspaimen saa hänet houkuteltua esille ja toteaa, että vaskinainen on todellakin metallinen mutta silti elävä olento. Nainen vastailee kaikkiin heidän esittämiinsä kysymyksiin, mutta vähitellen paimenesta alkaa tuntua, ettei kaikki ole kunnossa. He yöpyvät kylässä ja saavat vaskinaiselta yön hämärässä viestin, jossa heitä pyydetään vapauttamaan nainen vankilastaan. Selviää, että vaskinainen on oraakkelina vastoin omaa tahtoaan, oman turhamaisuutensa ja kyläläisten vanki. Ulpukan noitavoimien ja paimenen nokkeluuden avulla he saavat vaskinaisen vapautettua.
• Nyt he ovat kolmestaan ja yhtä kaukana ratkaisusta kuin ennenkin. Kuolleiden paino alkaa käydä paimenelle sietämättömäksi. Vaskinainen kertoo omasta tarinastaan sen verran, että hän aiheutti oman rakkaansa kääntymisen vastustajakseen. Vaskinainen kuitenkin tietää yhtä sun toista Tuonelan ja alisen maailman elämästä, ja kehottaa heitä palaamaan takaisin Tuonelaan. Tällä kertaa he valitsevat reitikseen maanalaiset tunnelit, joiden uumenissa he näkevät suuria muinaisia kaupunkeja, kuolleita, autiomaan ja muita ihmeitä. Matkan aikana vaskinainen huomaa Ulpukan tunteet, ja neuvoo häntä tarttumaan hetkeen ja esittämään toiveensa paimenelle, vielä kun siihen on mahdollisuus.
• Tuonelan joella he yhyttävät taas lautturin, joka näyttää tunnistavan vaskisen naisen maan alisen asukiksi. Lautturi on muuttunut entistä ilkeämmäksi, ja nyt selviää, että hän on yksinomaan vitsauksen takana. Hänen vihansa rakastetun menetyksestä on noussut kuolemanhaluksi, ja hän on myös humaltunut saamastaan vallasta. Paimen, joka on koko ajan tuntenut olonsa omituiseksi, tarjoaa itsensä  lautturille. Lautturi on valmis ottamaan hänet ikuiseksi puolisoksi itselleen, Ulpukan suureksi kauhuksi. Vaskinainen, joka on, uhraa ratkaisevalla hetkellä itsensä, sitoutuen lautturin puolisoksi ja palvelijaksi ikuisiksi ajoiksi.  Hän ottaa rangaistuksensa vastaan nöyränä, jotta voisi hyvittää vanhat tekonsa.
• Paimen ja Ulpukka palaavat takaisin maan pinnalle, paimen vie Ulpukan kotikyläänsä. Aika on vierähtänyt ja paimenen vanha morsmaikku synnyttänyt jo viisi lasta ja vanhettunut. Paimen asettuu vanhaan torppaansa asumaan, mutta nyt hänen rinnallaan on Ulpukka, noituuttaan ylpeänä harjoittava nainen. Elämän ja kuoleman kierto toimii taas, ja vaikka paimen edelleen näkeekin kuolleita, on hänen olonsa levollinen.

Vaiheen kaksi kohdalla pidin tarinan lopetusta aika aukinaisena ja huterosti rakennettuna, ja tätä lavennusta tehdessäni oli se aluksi ongelmainen. Luomani henkilötarinat, joissa kuvattiin henkilöiden luonnetta ja tavoitteita, auttoivat tarinan jäsentymisessä. Paimenen intoa hoitaa asia on motivoitu hänen taustoillaan ja kyvyillään. Lopussa paimen aikoo uhrata itsensä, mutta loppujen lopuksi kuitenkin vaskinainen lunastaa hänen paikkansa ja Ulpukka ja paimen saavat toisensa. Happy ending! Eikä vaikuta edes kovin imelältä.

Tähän mennessä olen ollut menetelmään tyytyväinen. Vaikka olenkin ollut melko vapaan assosiaation suosija, ei tämmöinen taustoitus ole ainakaan vielä tappanut innostustani sisältöön. Paljon muuttujia, kuten kenen näkökulmasta asiat kirjoitetaan tai millaisia keskusteluja ja käytännön ongelmia kohdataan, on mutkan takana odottamassa.

Tässä nelosvaiheessa hankalinta oli jokaisen kappaleen lopettaminen konfliktiin: konflikteja on, mutta pikemminkin ne ovat kunkin kappaleen sisällä muutoin. Toivottavasti konfliktit ovat itse tarinassa kuitenkin riittävän vahvoja, jotta tarvittava jännite syntyy.

En pystynyt keksimään hahmoille vielä nimiä, mutta jonkinmoista luonteiden hahmottelua on nyt kasassa. Ovat tuossa alhaalla. Tässä vaiheessa voin todeta, että tällainen hahmojen tavoitteiden ja konfliktien kartoittaminen on kyllä hyödyksi. Vielä ei olla lähelläkään sitä, miten nämä asiat tulisi kuvata tai tuoda itse tekstissä esille, mutta henkilöiden motiivien kartoittaminen kyllä selkeästi alkaa muokata juonta eteenpäin. Vähillä tuntuu, että on suunnittelemassa kalevalaista saippuaoopperaa, jossa rakastutaan, ei saada rakkaudelle vastinetta ja sitten lopussa pariudutaan sen toisen kanssa. Mutta rakkaudesta saa kyllä suuresti draamaa aikaiseksi, joten ei se niin huonoa asia ole kuin miltä se vähän kuulostaa…

Suunnittelussa on  apuna se, että minulla on selkeä käsitys siitä, millaiseen maailmaan ja ajankuvaan tarinan aion sijoittaa. Pystyn kuulemaan tarinan kuvallisuuden päässäni, siis sen millaista lausetta käytän kirjoittaessani tätä. Kielirekisteri on minulle tärkeä kirjoittamisen eteenpäintuuppaaja. Edelleen itse juonirakenne on aukkoinen kuin mikä, mutta tematiikkaa alkaa pörrätä mielessä. Kuolema ja sen pelkääminen. Rakastuminen, rakkaus joka ei saa vastakaikua. Epävarmuus. Ylpeys.

Lammaspaimen
- Tiivistelmä tarinasta: Lammaspaimen selvittää mikä oudon taudin aiheuttaa, ja löytää kyvyilleen ja olemassa ololleen selityksen.
- Abstrakti tavoite: Hän haluaa selvittää sen, miksi heräsi eloon vaikka oli jo käytännössä hukkunut, miksi näkee ja kuulee asioita kuolleiden maailmasta, mikä on hänen paikkansa maailmassa, jossa hän kokee olevansa ulkopuolinen.
- Konkreettinen tavoite: Haluaa saada selville, mikä näivettävän taudin aiheuttaa, ja korjata asian mahdollisimman hyvin.
- Konflikti: Hänellä on taipumusta joutua aina joukossa silmätikuksi, koska ei luonteeltaankaan sovellu joukkoon. Kylän johtohenkilöt haluavat päästä hänestä eroon, koska pitävät häntä luonnottomana. Hän lähtee etsimään apua, vaikka tehtävä on jo alun perin ajateltu hullun hommaksi. Hän pelkää kuolemaa, koska on sen merkitsemä.
- Kehitys: Löytää selityksen kyvyilleen ja sille, miksi jäi eloon. Löytää onnen, ainakin jonkinlaisen.
- Tarina: Lammaspaimen menettää tarinan alussa tytön, jonka kanssa kuvitteli seurustelevansa loppuelämänsä. Kylä ja maailma ei tarjoa hänelle enää mitään, joten hän ottaa vastaan hullulle sopivan homman: selvittää mikä taudin aiheuttaa ja tuoda siitä tieto vanhimmille takaisin. Hän matkustaa kaupunkiin ja sieltä Tuonelaan, jonka lautturin suututtaa niin, ettei tämä suostu auttamaan. Ainoaksi keinoksi jää viisaan vaskisen naisen ennustukset, ja häntä mies lähtee tapaamaan. Lammaspaimen vapauttaa vaskisen naisen, joka vuorostaan yrittää aluksi pettää lupauksensa, mutta sitten auttaa. Loppujen lopuksi lammaspaimen on omalta osaltaan syypää taudin puhkeamiseen, ja hänen on uhrauduttava Tuonelaan, jotta elämän ja kuoleman kierto voi palautua entiselleen.

Ulpukka, noitanainen
- Tiivistelmä tarinasta: Ulpukka tapaa lammaspaimenen ja seuraa häntä Tuonelaan, ja löytää lopulta itsenäisyytensä.
- Abstrakti tavoite: Ulpukka on oman perheensä ja kylänsä hylkäämä, ja hän haluaa tulla rakastetuksi ja kohdata hyväksyntää.
- Konkreettinen tavoite: Ulpukka haluaa vapauden saavutettuaan liikkua, matkustaa ja löytää ihmisen rinnalleen, mutta samaan aikaan hän pelkää ja pakenee unimaailmaan.
- Konflikti: Ulpukasta on kehittynyt hyvin arka, ja hän pakenee unelmiin aina kun siihen on mahdollisuus. Hän pelkää alituiseen joutuvansa hylätyksi eikä siksi uskalla sitoutua ihmisiin. Hänen suurin ongelmansa on uskalluksen ja luottamuksen puute. Hän ihastuu lammaspaimeneen, joka ei pysty vastaamaan hänen tunteisiinsa, ja kärsii siitä.
- Kehitys: Ulpukka huomaa, että saadakseen läheisen ihmisen hänen on ensin itse opittava luottamaan toisiin ja itseensä.
- Tarina: Omiensa hyljeksimä Ulpukka tapaa lammaspaimenen, johon syvästi ja palavasti ihastuu. Lammaspaimen ei vastaa tunteisiin, mutta Ulpukka seuraa häntä silti, koska muutakaan ei osaa. Lopulta hän Vaskinaisen avustuksella ymmärtää irrottautua harhakuvistaan, rohkaistuu ja itsenäistyy.

Vaskinainen
- Tiivistelmä tarinasta: Kyläläisten vangitsema vaskinainen vapautuu lammaspaimenen avulla ja löytää rauhan.
- Abstrakti tavoite: Vaskinainen on aiheuttanut ylpeyttään rakastettunsa kääntymisen vastustajakseen, ja hän haluaa saada anteeksi. Hän myös haluaa selvittää oman minuutensa alkuperän, sillä hän on luomus, naisen kaltainen, mutta hän ei tunne aivan samoin kuten ihmiset tuntevat.
- Konkreettinen tavoite: Vaskinainen on joutunut epämieluisaan rooliin, kylän ennustajaksi ja jumalolennoksi, ja hän haluaa vapautua vankilastaan. Ei ole kuitenkaan mitään, minkä varaan heittäytyisi.
- Konflikti: Vaskinainen on vankina, ihmisten palvonnan kohde, ja samalla hän on oman mukavuudenhalunsa vanki.
- Kehitys: Vaskinainen on aluksi ylpeä ja ylimielinen, mutta hyvin nopeasti hän joutuu nöyrtymään ja myöntämään omat virheensä ja epätäydellisyytensä.
- Tarina: Vaskinainen on aiheuttanut maan alla rakastettunsa kanssa riitautumisen ja sodan vaskiolentojen välille, ja tuntee siitä syyllisyyttä. Hänet on ajettu maan pinnalle nöyryytettynä ja heikkona. Ihmiset ottavat hänet talteen ja pitävät jumalan kaltaisena olentona, ennustajana, jolta saadaan onnea ja vaurautta kylään. Nainen pakotetaan olemaan kyläläisten oraakkeli, ja hänen sanomisistaan rahastetaan. Aluksi vaskinainen pitää saamastaan kohtelusta, mutta pian hän huomaa asuvansa kultaisessa häkissä. Kun lammaspaimen saapuu kysymään häneltä neuvoa, hän aluksi keksii valheita, mutta sitten ymmärtää, että mies voi olla hänen ainoa keinonsa päästä kylästä pois. Niin hän uskoutuu, pyytää apua ja pääseekin karkuun. Aluksi hän haluaa palata rakkaansa luo vain huomatakseen, ettei ole enää tervetullut. Vasta sen jälkeen hän muistaa maksaa lammaspaimenelle velkaansa, ja auttaa häntä lautturin suhteen. (mikä loppuratkaisu)

Lautturi, iäkäs nainen
- Tiivistelmä tarinasta: Lautturi tekee lakon ja suostuu tekemään työtään vasta kun saa rakastettunsa takaisin.
-  Abstrakti tavoite: Haluaa tulla rakastetuksi ja voittaa yksinäisyytensä.
- Konkreettinen tavoite: Haluaa saada kuolleen rakastettunsa takaisin elävien kirjoihin jollakin tavalla.
- Hahmon konflikti: Rakastettu on kuollut, eivätkä Tuonelan jumalat suostu palauttamaan häntä takaisin.
- Kehitys: Sääliä kaipaavasta, surkuttelevasta naisesta taas rakastavaksi olennoksi.
Tarina: Lautturi on käpertynyt omaan yksinäisyyteensä, ja loukkaantuu kuolevaisen lammaspaimenen puheista niin, että lopettaa työnsä kokonaan. Siitä syntyy kaaos ja elämän ja kuoleman kierto sotkeutuu entisestään. Lautturi saa hyvityksen, kun lammaspaimen palaa ja tarjoaa itsensä Lautturille kuolleen rakastetun tilalle,

Seuraava vaihe lumihiutalemenetelmässä ohjeistaa paneutumaan hahmojen syntyihin syviin.  Ohje kuuluu seuraavasti:

Tee jokaisesta hahmosta liuskan mittainen yhteenveto, jossa on seuraavat asiat:

• Hahmon nimi
• Yhden lauseen tiivistelmä hahmon tarinasta.
• Hahmon motivaation lähde (mitä abstraktia hän haluaa )
• Hahmon tavoite (mitä konkreettista hän haluaa)
• Hahmon konflikti (mitä/mitkä asiat estävät häntä pääsemästä tavoitteeseen)
• Kuinka hahmo kehittyy tarinan aikana, mitä hän oppii?
• Yhden kappaleen pituinen yhteenveto hahmon tarinasta.
  

Olen nyt jumissa tässä vaiheessa. Kaikista olen jo kirjoittanut luonnehdintoja, mutta en ole niihin vielä tyytyväinen. Aloin epäillä, ovatko henkilöiden tavoitteet (henkilö haluaa rakkautta/vapautua/ löytää itsensä jne) riittävässä konfliktissa, jotta tarinaan oikeasti tulee imua heidän välilleen ja heidän toimestaan. Osin luonnehdinnat näyttävät omaan silmään tylsähköjä. Mutta sehän tämän menetelmän tarkoitus lieneekin, osoittaa kirjoittajalle, jos tarinassa tai ylipäänsä koko ideassa on pahoja ongelmakohtia. Jos tässä nyt ongelmia pitäisi etsiä, niin huomaan ainakin, että henkilöiden tavoitteiden on natsattava paremmin suhteessa toisiinsa, ja niissä on hyvä olla säröä. Miksi lammaspaimen aloittaa retken, miksi ei jää paikalleen makaamaan ja kuolemaa odottamaan (vastaukseksi ei kelpaa se, että kirjoittaja vain halusi niin tapahtuvan, vastauksen täytyy löytyä hahmosta itsestään.)

Kaikista vaikeinta on kuitenkin antaa henkilöille nimi. Se vaatii toisinaan kovasti miettimistä, koska huonosti aseteltu nimi pilaa henkilöhahmon kokonaan, tekee siitä epäviehättävän, mielenkiinnottoman, ja kirjoittaminen hyytyy sitten siihen. Joskus hahmon nimen keksimiseen voi mennä niinkin pitkään, että tarinasta on puolet kirjoitettu korvaavalla kökkönimellä.

Lumihiutalemenetelmän toinen vaihe kuuluu näin:

OHJE: Käytä toinen tunti siihen, että laajennat aloitusvirkkeen kokonaiseksi kappaleeksi, jossa selvitetään tarinan perustilanne, merkittävimmät vastoinkäymiset ja romaanin lopetus.

Rykäisin pystyyn tämmöisen nyt tietämäni tavoitteen perusteella:

• Outo sairaus tuhoaa kylän eläimiä ja heikkoja ihmisiä, ja kertaalleen kuollut lammaspaimen lähetetään kaupunkiin selvittämään, onko mitään tehtävissä. Rakkaudessaan pettynyt paimen  ei tiedä, mitä muutakaan elämässään tekisi.  Hän huomaa, että tuho on laajempi kuin mitä kylällä on ajatellut. Kaupungista hänet lähetetään tuonelan virralle etsimään vastauksia. Hän tapaa lautturin ja saa selville, että jokin voima on sotkenut elämän ja kuoleman virran toiminnan. Lautturi suuttuu lammaspaimenelle ja auttaa ihmisiä vain, jos saa takaisin kuolemalle menettämänsä rakastettunsa. Paimen on kuullut kaikkitietävästä vaskisesta naisesta, joka asuu kaukana maan toisella puolella. Niin lammaspaimen lähtee taas matkaan, saa mukaansa yksinäisen nuoren noitanaisen, joka on omiensa hylkimä, ja harhautuu. Monien vaiheiden jälkeen hän pääsee perille  vain saadakseen selville, ettei jumalana palvottu vaskinen nainen tiedä yhtään sen enempää kuin kukaan muukaan. Yhdessä kolmikko kuitenkin palaa takaisin Tuonelan joelle ja sankari esittää itsensä kuolleena rakastettuna lautturille. Käydään tuonelassa saakka, ongelma saadaan ratkaistuksi ja elämän&kuoleman kierto toimii taas.

Tuli juoniselostus, jossa ei nyt niinkään painoteta konfliktia tai maailmaa (maailma on valmiiksi novellien myötä luotuna päässäni, joten en koe tarpeelliseksi kirjata sitä nyt ylös). Huomasin saman tien muutamia ongelmallisia juttuja. Tekstistä näyttäisi tulevan quest-fantasiaa, jossa matkustetaan. En varsinaisesti halua kirjoittaa sen tyyppistä tarinaa, joten painopistettä on siirrettävä kulkemisesta tapahtumiin, kohtauksiin ja toimintaan. Matkustaminen voidaan leikata tyylikkäästi pois, jos sen aikana ei oikeasti tapahdu mitään kertomisen arvoista. Konfliktit eivät vielä näytä kovin teräviltä, mutta arvelen hahmonluontikohdassa saavani henkilöihin potkua lisää – saavat olla ongelmaisia ja kompleksisia kaikki. Olen lainannut aiemmin kirjoittamastani tekstistä pari henkilöä, joten voin jatkaa kehittelyä osin jo tehdyn päälle.

Tässä vaiheessa kokonaisuudesta ponnahtaa esille motiiveina toteutumaton rakkaus. Lammaspaimen ei saa rakastettuaan, lautturi kärsii samasta ja vaskinaisen taustallakin on menetyksiä. Noitanainen etsii rakkautta. Maailmaa pelastetaan (tai tuhotaan) siinä sivussa. Luotan tässä vaiheessa siihen, että henkilöistä tulee haluineen ja intohimoineen niin mielenkiintoisia, että niiden kanssa jaksaa kulkea tilanteesta toiseen, ja katkera rakkaus riittää motivoimaan tiettyjä henkilöiden tekoja.

Nyt on kirjuutettu potilas kolmosta ja samalla sitten aloitin lumihiutalemetelmän testaamisen  potilas neloseen. Lähtökohtana on kaksi novellia, jotka olen kirjoittanut sinne päin, korkeintaan puoleen väliin. Novellit sijoittuvat samaan maailmaan kuin novellini Lautturin tytär ja Velhonaisen salli elää. Tuntui hankalalta vääntää niistä novellia, koska kuitenkin kasassa on aineksia pidempään tarinaan. Joten miksipä en kokeilisi, millainen romaani niistä ehkä vääntyisi.

Lisäksi meinasin surutta käyttää hyväkseni 15-vuotiaana kirjoittamaani ensimmäistä fantsuromaaniani (joka on aivan kamala, säilytän sitä jotta voin aina tarvittaessa todeta, että jotakin kehitystä on tapahtunut…). Kaiken kliseesuman keskellä on kuitenkin muutamia jippoja, jotka voivat ehkä olla käyttökelpoisia. Ehkä, ja iso painotus siihen. En ole vielä varma, mutta tutustun aiheeseen.

Ensimmäinen vaihe lumihiutalemenetelmässä on helpon kuuloinen: Kirjoita tunnissa yhden virkkeen mittainen selostus tarinastasi. No en käyttänyt kirjoittamiseen tuntia, korkeintaan kymmenen minuuttia. Sain aikaiseksi tällaisen virkkeen: Outo sairaus tuhoaa maailmaa, ja kertaalleen kuollut lammaspaimen joutuu vasten tahtoaan sankariksi .

Ei kovin erikoista eikä houkuttelevaa. Mutta ydinajatus on siinä. Onneksi menetelmässä luvataan ja varoitetaan, että ekoja vaiheita tulee prosessin vaiheessa käytyä useaan kertaan läpi, kun huomaa keksineensä uusia juttuja ja löytäneensä vanhoista loogisia aukkoja. Tästä se lähtee.

Ennakoin kyllä jo ongelmia kohdan 7 kanssa, siellä kun pitäisi kirjoittaa hahmoista kaikki mahdollinen ylös. Tylsää, sanon minä. On hauskempaa tutustua hahmoihin kirjoittamisen yhteydessä… no, yritän kuitenkin noudattaa menetelmän jokaista vaihetta, jotta voin tarvittaessa hylätä vaiheen.

Kun aikaa on vähän, kirjoitetaan erilaissa rakosissa, ja kas kummaa kun noissa välitiloissa aivot näyttävät toimivan parhaiten. Joskus on ollut sellaisia kausia, että olisi aikaa, mutta ei pätkääkään huvita kirjoittaa. Ja kun on kirjoittamisen suhteen vapaa, on helppo tehdä valinta ja olla kirjoittamatta, jos siltä tuntuu. Nyt on vähän aikaa, mutta sitäkin pursuilevampi ajatusmaailma.

Taannoin olin jumissa tasaisesti sivulla 130, eikä homma näyttänyt edistyvän. Nyt potilas numero yksi on saatettu sivulle 195, jossa se köllöttää tyytyväisenä uusintakierrosta odottaen. Potilas numero kaksi on edelleen sivulla 100 (+30 sivua ylimäärätauhkaa), mutta se saa vielä hetken odottaa ja hautua, sillä potilas numero kolme on juuri saavuttanut kunnioitettavan sivumäärän 130 ja saa seuraavan kuukauden ajan erityiskohtelua.

Potilas numero neljä ilmoitti juuri, että haluaisi saada romaanin muodon, ja sitä yritän tässä nyt hillitä niin pitkään kunnes sille on aikaa. Mikään ei tosin estä kirjaamasta ideoita ylös ja hahmottelemasta henkilöitä. Meinasin naittaa kaksi vanhaa ideaa yhteen ja katsoa, mitä ne ristisiittävät, jos niitä kastelee riittävästi.

Tämmöistä se on, kun kirjoitusmenetelmä on monia samanaikaisia hankkeita suosiva. En jaksaisi keskittyä vai yhteen tarinaan kerrallaan, on oltava muita, joista ottaa vauhtia toisiin teksteihin.

Kesäksi olen asettanut itselleni paljon tavoitteita. Minulla on kirjojen lisäksi toimitustöitä, joihin on myös varattu aikaa. Ai mistä sitä aikaa saa? Puoliso on onneksi nyt kesällä kotona, joten ihan aitoa työaikaa on siis käytettävissä. Kesä on kirjoittamista varten!

Tänään jaettiin Erkon kirjoituskilpailun palkinnot,  vuorossa olivat runot. Poikkeuksellista oli minusta se, että palkittavien joukossa oli tällä kertaa hyvin nuoria henkilöitä, voittaja, oululainen Miki Liukkonen, on vain 19-vuotias, samoin yksi kunniamainituista juuri täysi-ikäisyyden saavuttanut. Yleensähän Erkossa palkintosijat painottuvat sinne lähemmäs kolmekymppisiin. Muut palkintosijat menivät Silene Lehdolle Helsinkiin ja Tiia-Mari Mäkiselle Lahteen.

Runoesitystä en nähnyt, sillä Juniorin heittämä dada oli sensuroimisen arvoista, ja poistuin auditoriosta ylävasemmalle välittömästi tilaisuuden alussa. Palasin takaisin varsinaiseen H-hetkeen. Tuomariston edustajat Pirkko Heikkinen, Kirsti Simonsuuri ja Teemu Manninen kertoivat tuomaroinnin yksimielisyydestä ja voittajatekstien tärkeimmästä piirteestä: kirjoittajan rohkeudesta antaa itsestään jotakin oleellista.

Dramatiikaltakaan ei vältytty, sillä palkintojenjaon jälkeisessä coctail-tilaisuudessa yksi kunniamainituista suuttui edesmenneelle herra Erkolle siihen malliin, että viskasi palkintokuoren ja kukkapuketin lattialle ilmoittaen, ettei voi ottaa palkintoa vastaan. Ehkäpä kunnolla nukuttu yö korjaa tilanteen, ja palkinto palautuu takaisin omistajalleen. Runous, alati vereslihalla!

Ristiinalaisen Helena Wariksen (jonka fantasiaesikoinen ilmestyy aivan lähipäivinä) kotisivut ja blogi on nyt aukaistu ja löydettävissä täältä. On kauniit kotisivut!

Muutamia tiedotteita osastolle missä mennään (kun en jaksa kirjoittaa pitkiä viestejä, vaikka kaikista sellaisen saisikin).

• Usvan kirjoituskilpailussa on esiraaditettu jatkoon 30 novellia. Tuomarit saavat novellit ensi viikon alussa, ja tulokset valmistuvat joskus toukokuussa.
• Usva 1/2009 on kuvitusta vaille valmiina, ja se ilmestyy huhtikuun aikana, todennäköisesti puolenvälin tienoilla, jos mitään ihmeempää ei satu.  Uusiin teemanumeroihin alkaa samalla haku.
• Usvan kotisivu-uudistus ei ole aikataulussa ja siirtyy ykkösnumeron yli.
• Tähtivaeltaja-novellikisaan on tullut jo kuoria, osallistumisaikaa oli kuukauden loppuun saakka.
• Nova 2009 umpeutuu ensi viikon maanantaina.
• Mikkelin Kirjoittajat ovat ahkeroineet, ja tänään oli kokouksessa mm. lasten- ja nuorten kirjoituskilpailun raadittamista sekä kevään kirjamatinean suunnittelua.
• Olen parin viime päivän aikana löytänyt ikuisuusprojekti 1:sestä eli nuortenromaanini käsikirjoituksesta 3 eri oikolukuversiota, joiden muutoksia en ollut vienyt tiedostoon. Tein sen nyt ja samalla innostuin palaamaan jumittumakohtaan eli sivulle 124… Liuska päivässä pitää mielen virkeänä ja sormet vetreinä.
• Viikonloppuna on luvassa kirjallinen olo, kun on kirjallista seuraa.

Olen tuijottanut Mikkelin kaupunginkirjasto – Etelä-Savon maakuntakirjaston kyselylomaketta kirjailijoille. Ovat tekemässä maakunnallista kirjailijatietokantaa. Which is nice. Mutta kyselylomale on 17 liuskaa pitkä, ja olen värkännyt sitä nyt kaksi viikkoa, aina illassaan pariin kysymykseen vastaten. Kysymykset ovat tämän tyylisiä:

Keiden kirjailijoiden tyyliä olette erityisesti ihaillut ja miksi?
Milloin ja miten löysitte oman tyylinne? Miten se on ajan kuluessa muuttunut?
Mistä saatte ideat? Miten kirjallinen aihe alkaa itää mielessänne?
Mikä on kirjallinen mottonne/keskeisin sanomanne lukijoille?

Perusteellisia kysymyksiä, joihin voisi kirjoittaa perusteellisia vastauksia. Mutta kun edessä on se 17 liuskaa (mukana on siis vastaustilaa, mutta kuitenkin useita kysymyksiä per liuska) niin hyvin lyhyesti ja ytimekkäästi näihin tulee vastatuksi.

Minulla ei oikeastaan ole enää kirjallisia idoleita.
Oma tyyli tai sentapainen on löytynyt erilaisten kokeilujen myötä, ja elää edelleen. En halua olla valmis ja urautua johonkin tiettyyn kaavaan.
Idea saattaa tulla saunassa istuessa, unessa, tietystä säkeestä biisissä…
Sen kun tietäisi.

Hienoa, että tämmöinen kysely tehdään, mutta yllättävän vaikeaa tähän vastaaminen on. Muutenkin on menossa tällä hetkellä sellainen vaihe, ettei jaksa ajatella, miksi kirjoittaa ja miten kirjoittaa, tai mitä siellä taustalla on. Sitä vain kirjoittaa, vaistonvaraisesti, sellaisessa raossa missä mahtuu laittamaan lauseenkin paperille. Kyse ei ole vain ajanpuutteesta vaan ihan siitä, että olen tainnut kyllästyä selittämään itsellenikin asiaa, joka on yhtä yksinkertainen kuin huussiin meneminen: sinne on vain mentävä silloin kun tuntuu siltä, ja on kirjoitettava kun tuntuu siltä (sori korni analogia, mutta näin se nyt on).

EDIT: Laittakaa liitteeksi 1 – 2 sivun mittainen tekstinäyte, joka mielestänne kuvaa parhaiten ajatusmaailmaanne ja teitä kirjailijana.

Aa-puu-va! Ei minulla on yhtenäistä ajatusmaailmaa!

Olin eilen (tai itse asiassa toissapäivänä) Jyväskylän scifiseura 42:n mafiavieraana keskustelemassa kotimaisesta scifistä ja fantasiasta. Aika usein voi käydä niin, että kun löytää ulkomaalaisen scifin/fantasian ja alkaa lukea kirjoja englanniksi, ei kotimainen kirjallisuus tartukaan kirjastosta tai kirjakaupoista hyppysiin. Suomessa kuitenkin julkaistaan korkeatasoista spekulatiivista kirjallisuutta, palkittua ja arvostettua.

Minulle 2000-luvun kirjailijat ja heidän tuotantonsa ovat kaikista tutumpia, osin siksi että omat aikalaiset ovat henkilökohtaisesti tuttuja erilaisista tapahtumista. Toisaalta juuri 2000-luvulla kotimainen scifi ja fantasia ovat aloittaneet uuden nousun, sillä moni luettelon kirjailijoista on kirjailijoina debytoinut aivan äskettäin. Scifi ja fantasia valuvat hyvää vauhtia marginaaligenrestä valtavirran työkalupakkiin, ilmestyy hankalasti luokiteltavia ja määriteltäviä teoksia. Silti löytyy oma paikkansa myös teoksille, joilla on selkeä lokeronsa.

Tässä kirjalista mafiassa esitellyistä teoksista. Lista ei ole tyhjentävä ja taatusti kaikkea oleellista puuttuu, mutta sitä voi käyttää aloituspakettina, jos haluaa nähdä millaista scifiä, fantasiaa ja siihen liittyvää Suomessa kirjoitetaan juuri nyt. Kirja on suunnattu aikuislukijaa silmällä pitäen, joten olen jättänyt melkoisen joukon kotimaisia nuortenkirjoja huomioimatta.

Kirjat eivät ole missään erityisessä järjestyksessä.

Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi (Finlandia-voittaja, ehdottomasti lukulistalle)
Johanna Sinisalo: Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita (kauhua, scifiä, rajapintanovelleja, )
Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa (ekologista scifiä, ilmastonmuutos)
Petri Laine: Taivaan kaikki värit (scifinovelleja: tulevaisuuskuvia, ihminen vieraan edessä)
Tero Niemi ja Anne Salminen: Nimbus ja tähdet (klassisessa scifi-hengessä kirjoitettuja tarinoita avaruudessa matkustavasta Nimbuksesta)
Viivi Hyvönen: Apina ja Uusikuu (film noiria, dekkaria, scifiä, fantasiaa, kauhua samassa paketissa, runsas!)
Pasi Jääskeläinen: Taivaalta pudonnut eläintarha (novelleja, muutama aivan uusi, osin samoja kuin Missä junat kääntyvät –kokoelmassa, mutta uudelleenkirjoitettuja. Nyrjäyttävät todellisuutta)
Pasi Jääskeläinen: Lumikko ja yhdeksän muuta (vaikeasti määriteltävä teos, reaalifantasiaa, mysteeritarina)
Tiina Raevaara: Eräänä päivänä tyhjä taivas (dystopia, allegoria)
Maarit Verronen: Poikkeustila (Tiukkaa Suomi-tulevaisuuskuvaa)
Anu Holopainen: Molemmin jaloin (nuortenscifiä, tulevaisuuden vanhemmuus on hieman toisenlaista…)
J. Pekka Mäkelä: 391 (aikamatkustustarina)

J. Pekka Mäkelä: Alshain (avaruusscifiä)
J. Pekka Mäkelä: Nedut (neandertalit palaavat takaisin Maahan…)
Juha-Pekka Koskinen: Kirjailija joka ei koskaan julkaissut mitään (novelleja)

Fantasiaa aikuiseen makuun:
Helena Waris: Uniin piirretty polku (ilmestyy keväällä 2009) Suomi noin vuonna 1000.
Pekka Halonen: Peuraheimo (ihmiskunnan aamunkoitto, aika ennen ajanlaskun alkua, kolmen noidan tarina) Päivi Honkapää: Viides tuuli (palkittu fantasiateos)
Sari Peltoniemi: Ainakin tuhat laivaa (novelleja, osa fantastisia, osa reaalimaailmasta ponnistavia)

Boris Hurttaa kannattaa myös aina lukea, kun käsiinsä saa. Ei siis kuitenkaan itse Hurttaa vaan Hurtan kirjoja. Hurtan kaltaista vanhan ajan tunnelmien luojaa ei taida toista löytyä.

ja vielä:
Anne Leinonen: Valkeita lankoja. Tarinoita toisista todellisuuksista (no mainostetaan nyt omaakin!)

Hannu Rajaniemen nimi kannattaa laittaa muistiin vastaisuuden varalle.

Listaa saa täydentää teoksilla, joita suosittelisitte kotimaiseen scifiin ja fantasiaan tutustuvalle lukijalle.

Olen nyt keskiviikkona eli 21.1 Jyväskylässä Scifiseura 42:n vieraana puhumassa fantasia- ja scifikirjallisuudesta, kotimaisesta sellaisesta. Tapaaminen on ravintola Sohvissa klo 18 alkaen. Tilaisuus on osastoa  tervetuloa kaikki halukkaat mukaan. Jutustellaan mukavia ja katsellaan joitakin vuoden 2000 jälkeen ilmestyneitä teoksia. Kirjahyllystä löytyi mukavia tapauksia.

On pyydetty järjestämään Usvan lumileiri, ja toki semmoinen saadaan kehiin, jos tulijoita kerran on tulossa! Luvassa olisi siis keskustelua kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta, elokuvia, hyviä tyyppejä ja spekulatiivisin höystein. Ateljeekritiikkiä halukkaille. Mahdollisuus vetäytyä kirjoittamaan tai mietiskelemään. Tarkempi teemakin voidaan kehittää – tosin ulkona nuotiolla kokoontuminen on jo itsessään elämys. Leffoja olen jo varannutkin katsottavaksi, lyhäreitä. Yritin tässä taannoin myös metsästää ruotsalaista scifileffaa Kesän 12 kuukautta, mutta sitä ei ole koskaan julkaistu DVD-muodossa, jokin tekijänoikeuskähmintä syynä. Satuin vahingossa näkemään sen joskus 1988 tai 1989, kun se telkkarissa näytettiin. Olin vaikuttunut. Oletan että se on edelleen hyvä, ja haluaisin nähdä sen uudestaan. Mutta hyviä leffoja kyllä löytyy muitakin…

Ainoa oleellinen aukioleva asia on ajankohta. Räknäilin ja ilmeisesti maaliskuun puoliväli, about, olisi semmoinen, ettei silloin ole mitään ihmeellisiä tapahtumia muualla. Vai onko? Esim. 14-15.3 kuulostaa sopivan pyöreältä. Mutta en ole vielä lyönyt päivää lukkoon, saapi siis varoittaa jos silloin on jotakin muuta päällekkäistä.

Yöpymään meille mahtuu näin talviaikaan se kymmenkunta vierasta.

Olin maanantaina Kotkassa kirjanjulkistamistilaisuudessa. Ravintola Duetissa järjestettiin murhamaanantai ja julkistettiin Helena Nummisen rikosnovellikokoelma. Kotkalainen kulttuurin moniottelija Petri Pietiläinen haastatteli  Nummista ja yleisö täydensi kysymyksin.

Murhaavasti on rikosnovellikokoelma, jossa naiset tarttuvat aseisiin. Monet teoksen naisista ovat alistetussa asemassa ja heille on pedattu uhrin asema, mutta naisetpa eivät suostu alistumaan, ei ainakaan loputtomiin. Yhtään tappoa tai murhaa ei kuitenkaan tehdä pistoolilla, vaan rikokset ovat omalaatuisia, ja kuten murhamaanantaissa todettiin, sottaisiakin. Tarinat eivät ulotu kiinnijäämiseen ja rangaistukseen, vaan moralisoinnin sijaan Numminen ymmärtää ihmisyydessä piileviä pimeitä juonteita. Hyväksikäyttö ja alistaminen voi synnyttää kenessä tahansa katkeruuden ja vihan kierteen, joka voi johtaa äärimmäisiin tekoihin.

Kokoelmassa vilisee paljon eläimiä siasta boaan ja lehmästä uhripässiin, ja mustaa huumoriakaan ei ole unohdettu, mm. Lihakirveen terällä -novellin murhanhimoinen päähenkilö on nimeltään Hellä…

Tilaisuuden lopuksi ryhmä Absurdiks esitti Nummisen novellin Molotovin cocktail pohjalta tanssiesityksen. Tämän tarinan sairaalassa muhitettu cocktail on hieman toisenlainen kuin mitä se perinteisesti on ollut, mutta varsin tehokas silti.

Nummisen spefi-novelleja on julkaistu Usvassa: Valkoinen sulka numerossa 2/05, Allahin enkeliksi numerossa 1/07 , ja punkkiaiheinen Hörp slurp verta! Usvassa 4/07 .
´

Syksy oli Portista/Novasta/Usvasta tuttujen kirjoittajien esikoisjuhlaa (Raevaara, Hautala, Laine). Ja jälleen ensi kevään julkaisuohjelmassa mieltä lämmittää useampi teos, joiden kirjoittaja on spefikuvioiden kautta tutuksi tullut. Otavalta ilmestyy kaksi mielenkiintoista esikoista, Carita Forsgrenin Kolmen kuun kuningatar ja Helena Wariksen Uniin piirretty polku.  Forsgrenin kirja kertoo Kaarina Maununtyttärestä (historiallinen romaani) ja Wariksen kirja on taas omintakeista fantasiaa, “aistivoimainen esikoisromaani, rakkaustarina ja fantasiaseikkailu muinaissuomalaisissa maisemissa”. Otavan ensi kevään kirjalistoissa tarkemmat kuvaukset.

Waris muuten asuu Ristiinassa, ja Usva-leireillä käyneet ovat hänet tavanneetkin. Jos joku muistaa sen henkilöhahmo-tehtävän ja Pohjankonnun Troin, niin siitä tarinasta on kyse. Ja pitkään yrittäneitä lohdutettakoon: esikoisen tekeminen kesti 21 vuotta.

Onnea!