Viime perjantaina Jyväskylän Lutakossa vieraili Mambo Nordico -keikkakiertue kokoonpanolla Déclassé, Moppi ja Aivokurkiaiset, Underwater Sleeping Society ja Pintandwefall. Lähinnä bändeistä kiinnosti tuo UWSS, mutta pari tuntia ennen Lutakon ovien avautumista päätin tsekata Déclassén MySpacen, ihan vain uteliaisuudesta. Jo lyhyt kuuntelu teki sen verran suuren vaikutuksen, että lutakkoonsaapumisaika päätettiin vääntääkin illan alkupuolelle. Kaikeksi onneksi järjestelyt Lutakossa kusivat sen verran, että vaikka myöhästyimme kymmenisen minuuttia aloitusajasta, ei kukaan ollut vielä ehtinyt aloittaa soittamista.

Bändien roudaus- ja soundcheck-ajat olivat sen verran tiukkoja, että ongelmiahan siitä tuli. Déclassén soundit olivat jokseenkin pielessä, bassot tuuttasivat niin että hattu heilui päässä, mutta toisaalta toisesta kitarasta ei välillä kuulunut muuta kuin plektran ja kielten yhteen hinkkautumisesta syntyvä rapsuttava ääni. Siitä huolimatta keikka teki sen verran kovan vaikutuksen että levy piti käydä hakemassa. Levyarvostelu tulee varmasti pian tänne myös, mutta nyt voi jo sanoa sen verran, että on vähän kuin laitettaisiin tehosekoittimeen Interpolin laulaja, vähän My Bloody Valentinea, maustettaisiin Depeche Modella ja jytisevillä teknovaikutteilla, sekoitettaisiin vain vähän ja nautittaisiin. Suhtaudun yleensä kotimaisiin bändeihin lähtökohtaisen varovasti, mutta tätä nelikkoa kelpaa hehkuttaa. Parasta uutta mitä Suomesta on aikoihin tullut. Eikä ole liioiteltua sanoa, ettei tällaisia bändejä ole montaa ilmestynyt globaalillakaan mittakaavalla. Bändin lavaesiintyminen oli yhtä coolia kuin musiikki itse.

Underwater Sleeping Society ei tuntunut soundiongelmista tai lyhyestä roudausajasta kärsivän, vaan keikka oli yllättävän kova. Viime kesän Jyväskylä Rockissa lauantain toiseksi huonoimman slotin saanut bändi heitti ymmärrettävistä syistä silloin vähän hengettömän perussetin, mutta nyt, Lutakon anniskelualueen pikkulavalla, tuntui olevan aivan eri yhtye. Vaikka kuusimiehinen bändi ei pienessä tilassa juurikaan mahtunut liikkumaan, oli meininki paljon rokimpaa niin soitannollisesti kuin esiintyjien meininginkin puolesta. Myös UWSS:n juuri ilmestyneestä The Dead Vegas -levystä kirjoittelen arvostelun asap. Setlist painottuikin luonnollisesti uuden levyn biiseihin, mikä on syytä toisaalta julkaisuajankohdasta (ilmestyi tällä viikolla), mutta ehkä toisaalta siitäkin, että The Dead Vegasin aikaisempaa suoraviivaisemmat kappaleet sopivat tuohon tilaan paremmin.

Kahdeksan euron pääsylipuilla siis sai nähdä kaksi Suomen tämän hetken parasta bändiä. Ei paha.

Nyt olisi Tavastialla aivan ihana keikka tiedossa, kun samalla lipulla näkisi sekä Blonde Redheadin, että Reginan. Keikka kuuluu Indieiltamat -keikkasarjaan, jonka tulevat keikat , menevät seuraavasti (huomaathan kaksi eri keikkapaikkaa ja -kaupunkia):

Ke 30.7.2008 Tavastia & Semifinal
PROPAGANDHI (CAN)
NO SHAME
ANAL THUNDER
DEATHBED
Liput 25 / 27 euroa

Ke 30.7.2008 Klubi, Turku
VOODOO GLOW SKULLS (USA)
THE CAPITAL BEAT
ANOTHER SINKING SHIP
HASPUTRI
Liput 16 euroa (sis. narikan)

To 31.7.2008 Tavastia
BLONDE REDHEAD (USA)
REGINA
Liput 29 / 31 euroa

To 31.7.2008 Klubi, Turku
PROPAGANDHI (CAN)
THE UNSEEN (USA)
NO SHAME
ANAL THUNDER
DEATHBED
Liput 25 euroa (sis narikan)

Pe 1.8.2008 Tavastia
THE UNSEEN (USA)
ANOTHER SINKING SHIP
Liput 10 / 12 euroa

Pe 1.8.2008 Klubi, Turku
SWEATMASTER
I WALK THE LINE
DOWNSTAIRS
NO HEROES
NOVEMBERSOUNDSBETTER
Liput 10 euroa (sis narikan)

La 2.8.2008 Klubi, Turku
SAMAE KOSKINEN JA HÄNEN TAIKABÄNDINSÄ
UNDERWATER SLEEPING SOCIETY
KASTOR
MYNE
THE FRIEND
Liput 10 euroa (sis narikan)

Blonde Redhead/ Regina -keikan lisäksi erityisen hyvältä näyttäisi Turun Klubin viimeinen Indieiltama, jossa esiintyvät mm. Samae Koskinen, Underwater Sleeping Society ja Kastor.

Lauantai alkoi pirteissä tunnelmissa, vaikka yöunet jäivätkin aavistuksen niukoiksi. Tässäpä taas fiilistelyjä näkemistäni keikoista.

Saavuimme kaverini kanssa alueelle tällä kertaa päivän aloittaneen Kalmahin aikana. Olin aiemmin epäillyt, etten pitäisi tästä, mutta kun saavuimme paikan päälle ja kuulin kierolta kuulostavan synamaton kaikuvan kesäpäivässä, en voinut olla pohtimatta asiaa uudelleen. Harmillisesti olimme alueella vasta bändin lopetellessa settiään, mutta täytyy sanoa, että bändi toimi paljon paremmin kuin aiemmin missään yhteydessä. Pitänee yrittää päästä näkemään heitä pian uudelleen.

Tässä ihan kokonaan nähdyt keikat:

Sotajumala (esiintyi Inferno-lavalla 14:30-15:15)

Sotaisaa death metaliaan suomeksi esittävä Sotajumala toimii livenä kuin lihaan uppoava luoti, tuntuu luissa asti ja kolisee myös päässä. Bändi oli varmassa kunnossa ja uusi Paratiisin kutsu (josta kehittelin mielessäni myös versiot Paratiisiin kustu ja Parasiitin kutsu ilman mitään tähdellistä syytä), toimi hyvin kaikkine “kuolema”-huutoineen. Yleisökin oli ihailtavan aktiivinen ja bändi hyvässä kunnossa. Hyvä aloitus festaripäivälle.

Behemoth (soitti päälavalla 15:15-16:15)

Puolan black metal -ihme Behemoth tuli ja teurasti. Bändi oli mukavassa vedossa, laulaja karismaattinen kaikkine raamatunrepimisineen ja muutenkin keikka viihdytti. En ole bändin tuotantoon vieläkään erityisemmin perehtynyt, mutta livenä bändi viihdytti jälleen. Ainoastaan päälavan soundit tekivät keikasta välillä aika tasapaksun, mutta onneksi bändi hoiti homman silti mainiosti kotiin.

Primordial (soitti Inferno-lavalla 19:45-20:45)

Voin tietenkin olla vähän jäävi sanomaan, mutta tässäpä olikin koko festareiden ehdottomasti paras keikka! Jo Tuska-ennakoinnissani kehuin bändiä suhteellisen (ja melkein suhteettomankin) ylitsevuotavasti, mutta oikeasti – tässä bändissä vain on Sitä Jotain, enkä käsittääkseni ollut ainoa keikasta täysin viehättynyt ihminen, niin harras, eläytyvä ja tiivis tunnelma pienessä Inferno-teltassa vallitsi. Laulaja A.A. Nemtheanga otti yleisönsä jälleen kerran enemmän kuin hyvin mukaansa, ja keikka toimikin lähestulkoon uskonnollisena elämyksenä, mikä on minun kaltaiselleni kuvia kumartamattomalle henkilölle melko suuri asia. Etenkin upeanmahtava The Coffin Ships ja keikan aloittanut Empire Falls tekivät tehtävänsä. Hienoa oli paitsi bändin, myös yleisön ihailtava omistautuminen asialle – yleisö kun lauloi kaikki kappaleet mukana ja vieläpä oikein. Uskomaton kollektiivinen kokemus, tällaista en ole kovin useasti kokenut. Mahtavaa, upeaa, hienoa. Seuraavaa keikkaa odotellessa. Tästä on hankala pistää enää paremmaksi, ja olen niiiin onnellinen siitä, etten joutunut pettymään lainkaan, vaikka odotin tältä keikalta aika äärettömiä. Täydellistä, sanoisinko. Tuntuu hassulta olla taas ihan rehellisesti fanityttö ja siihen päälle vielä teini-ikäinen. Erotuksena minun ja 12-vuotiaan itseni välillä lienee tässä tapauksessa lähinnä se, että tämän bändin julistetta tuskin tullaan Suosikissa näkemään.

Morbid Angel (varoitus hitaasti latautuvista sivuista) (esiintyi päälavalla 20:45-22:00)

No olihan tämäkin hyvä, mutta pakko kyllä sanoa, että edellisen Elämyksen jälkeen ei tuntunut juuri missään. Pitää siis keskittyä nolosti ulkomusiikillisiin seikkoihin: Yhdysvaltalaisbändin laulajan välispiikit olivat melkoista myötähäpeää herättäviä: “I heard there was some kind of Gay Pride in Helsinki this weekend? I was wondering, if there could be also this Metal Pride, yeaaaah!” (ei sanatarkka lainaus, ihan omasta muististani kaivoin). Itse en lämpene metalliveljeyden korostamiselle ja “uuh jeeh hewy vittu jee hevi on paskimmillaankin parasta!” -meiningille juurikaan, jota laulaja-basisti David Vincent tuntui viljelevän olan takaa, joten tuollaiset spiikit tuon luokan bändiltä tuntuivat lähinnä nolostuttavilta. No, sanoinhan, että keskityin epäolennaisuuksiin. Soitto kulki ja yleisö mylvi, ja kun vielä taivas avasi sadekiintiönsä, oli tunnelma laskevan auringon alla hieno, ja bändiäkin katsoi mielellään. Mutta joka solussa pyöri lähinnä Primordial, eivätkä jalat enää kantaneet kaikesta kivusta johtuen katsomaan keikkaa lähempää. Mutta hieno päätös hienolle festaripäivälle kuitenkin tämäkin.

Suuntasimme vielä kaverini kanssa Nosturiin jatkoklubille kuuntelemaan suomalaista black metalia. Ikäväkseni ensimmäinen bändi, Alghazanth joutui aloittamaan jo 22:30, kun Morbid Angel oli lopettanut kymmeneltä. Siirtymäaikaa Kaisaniemestä Telakkakadulle ei siis jäänyt mitenkään järkevästi. Tästä pyyhkeitä Nosturin suuntaan, sillä jonot puljun ulkopuolella olivat vähän turhan pitkät ja liikkuivatkin aika hitaasti. Näin onneksi kuitenkin noin puolet kyseisen orkesterin keikasta, eikä siitä ole muuta sanottavaa, kuin että toimi. Erittäin hyvin itse asiassa.

Enochian Crescent, muutamilla verisillä tempauksillaan hieman kyseenalaista mainettakin niittänyt mustan metallin sanansaattaja, toimi myöskin hyvin livenä. Bändin “pakollinen hitti”, Väkisinkastettu, kruunasi koko keikan. Omalla kohdallani alkoi tosin turnausväsymys jo näkyä sen verran paljon, että keikkaan keskittyminen tuntui paikoitellen astetta haastavammalta tehtävältä. Sama kohtalo osui Hornan keikalle, joka sekin toimi niiltä osin, joilta kykenen sitä järkevästi muistamaan. Ammattimainen ote ja karismaattinen live-esiintyminen eivät jättäne moniakaan kylmäksi.

Lauantaina paras näkemäni keikka oli ehdottomasti Primordialin tarjoama tunti. Myös Alghazanth toimi varsin mallikkaasti.

Koska veikkaan tämänvuotisesta Tuskasta tulevan tekstiä suhteellisen paljon, päätin pätkiä nämä raportit päiväkohtaisiksi. Sen jälkeen kirjoittelen vielä yleistunnelmia. Näissä päiväkohtaisissa raporteissa ajattelin vain kylmänviileästi arvioida jokaisen näkemäni/kuulemani keikan, tosin muutakin tarinointia luvassa. Toivottavasti tekstit viihdyttävät niitäkin, jotka eivät näille loppuunmyydyille kemuille päässeet.

KYPCK (soitti Inferno-lavalla 15:45-16:30)

Varsinaisesti tämänvuotisen Tuskan aloitti Mokoma, mutta koska saavuimme kaverini kanssa alueelle suhteellisen myöhään, emme ehtineet mokomaa bändiä nähdä, mutta eipä se jäänyt kaivertelemaan sen kummemmin, ja tämän Kypckin, jota olin etukäteen odotellutkin jo, sain kuitenkin todistaa.

Ja petyin. Jotenkin keikka oli paljon vaisumpi kuin viikkoa aiemmin Nummirockissa, jossa bändi yllätti ja upposi upealla show’llaan. Tuskassakin meno oli ihan kohtalaisen menevää, mutta jotenkin etenkin bändin laulajalla tuntui olevan vähän huonompi päivä. Kappaleet tuntuivat vyöryvän eteenpäin jotenkin vähän turhankin saumattomasti. Voisi melkein puhua rutiinikeikasta, mutta se voisi olla jo vähän turhan ilkeää.

Keikan parhaita paloja olivat tyylillä ja tunteella vedetyt 1917 sekä Black Sabbath -laina Black Sabbath, jonka bändi totisesti taikoi oman itsensä kuuloiseksi. Toivottavasti bändiä ehtii vielä nähdä ympäri maita ja mantuja, sillä vaikkei tämä keikka itseäni (osittain ehkä ajankohdastaankin johtuen) lämmittänyt niin hyvin kuin ydinreaktorin hajoaminen voisi parhaimmassa tapauksessa tehdä, odotan bändin tulevia koitoksia suurella mielenkiinnolla.

Amon Amarth (esiintyi päälavalla 16:30-17:30)

Ruotsista ponnistavan Amon Amarthin jylhä viikinkimetalli kajahti ilmoille heti venäläisten tuulahdusten jälkeen. Jonotin paitoja bändin aloittaessa, mutta kesken jonotuksen oli pakko siirtyä katsomaan itse keikkaa, sillä bändi kuulostikin paremmalta kuin odotin. Tunnin pituinen keikka oli viihdyttävä ja itselleni tuntemattomat biisitkin toimivat jopa päälavan yleensä vähän kehnommilla soundeilla varustettuna.

Yleisö oli bändin menosta vaihtelevan kiinnostunut. Bändinjäsenten sarvista nauttimat drinkit tosin saivat yleisöltä vallan riehakkaan vastaanoton, ja kyllähän pieni juomatauko hienolta näytti. Haluaisin kaikesta huolimatta todistaa bändin vähän pienemmillä lavoilla, sillä tunnelma meinasi välillä valahtaa tympeän puolelle massiivisen yleisön sisältäessä kaikenkirjavaa metallifania pelkkien hurmioituneiden viikinkisotureiden sijasta. Esimerkiksi jollain keskisuurella klubilla nähtynä tunnelma voisi olla paljonkin eeppisempi, mutta niinhän se menee toisaalta jokaisen festaribändin kohdalla.

Carcass (soitti päälavalla 18:30-19:45)

Varmaan monen kohdalla koko kinkereiden odotetuin bändi, onhan tämä brittiretkue kuitenkin kulkenut pitkän taipaleen aina 1980-luvulta asti pitäen kymmenen vuotta hiljaiseloa ennen viimevuotista uudelleenyhdistymistään. Itse en sattuneista syistä ole bändin alkutaivalta todistanut, eikä deathmetallinen grindcore ole koskaan ollut niitä ykkösgenrejäni, mutta odotin silti mielenkiinnolla tämän bändin esiintymistä, etenkin, kun kaverini kehuivat bändiä maasta otsonikerrokseen ennen keikkaa.

Ja kyllähän bändi kieltämättä sai yleisön puolelleen. Soitto kulki (mitä nyt laulaja-basisti Jeffrey “Jeff” Walker unohteli sanoituksia, mutta paikkasi kuitenkin aina mokansa hyvin) ja bändin meininkiä oli ilo katsella. Yleisön tietynlaisen nostalgisen hartauden saattoi tällainen Carcass-maallikkokin aistia ja kuulla jo kaukaa.

Keikkaa varjosti tosin hieman bändin alkuperäisrumpali Ken Owenin puuttuminen, mutta kyseinen herra ei voi fyysisestä tilastaan (oli koomassa joskus vuonna 1999) johtuen ilmeisesti rummutella enää lainkaan, ja hänet onkin bändin uudelleenyhdistymiskiertueella korvannut Arch Enemy -rumpali Daniel Erlandsson. Jeff Walker vastasikin illan parhaasta välispiikistä sanomalla dramaattisesti: “Ken Owen is in a better place” ja pienen tauon jälkeen: “Nottingham.”

Entombedin keikkaa en nähnyt, sillä koko Sue-lavan edusta oli ihan täyteen ahtautunut, joten tyydyin osaani keikkaa sivulta kuunnellen. Paha sanoa siitä sen enempää, sillä olinpaikkaani soundit yms. kuulostivat aika puurolta, mutta kaverini ainakin oli keikasta melkoisen haltioitunut.

Dimmu Borgiria en halunnut nähdä vieläkään, ja painuimmekin kaverini kanssa kohti Tavastia-klubia, jossa oli virallisen Tuska-jatkoklubin esiintyjiksi lipussa mainittu hitaammanpuoleista tunnelmointia hyödykseen käyttävä Swallow the Sun sekä uuden polven räminää edustava Medeia. Lisäksi paikalla näytettiin ennen keikkoja metallimusiikkivideoita.

Medeia (soitti Tavastian jatkoklubilla)

Bändin meno toimi yllättävän hyvin, aiemmin näkemistäni keikoista en ole ollut erityisen vakuuttunut. Bändin laulajana vaikuttaa Rotten Soundistakin tutuksi tullut Keijo Niinimaa, joka hoitaa tonttinsa tässäkin yhtyeessä vallan mallikkaasti. Kappaleet tuntuivat toimivilta ja muutenkin keikka oli viihdyttävä. Saapa nähdä, jos jaksaisi joskus tutustua paremmin tähän bändiin, joskin sen edustama, nopeuteen ja brutaaliuteen luottava meno ei niitä omia suosikkejani olekaan.

Swallow the Sun (soitti Tavastian jatkoklubilla)

Odotin taas valtavasti tätä keikkaa, onhan tämän bändin musiikki vienyt minut mennessään jo aikoja sitten. Todistin keikkaa hyvältä näköetäisyydeltä, ja kyllähän bändin soitanta taas osui ja upposi vallan hyvin. Bändin syksyllä ilmestyvältä Plague of Butterflies -julkaisulta, joka tullee sisältämään yhden, 35 minuutin pituisen kappaleen, oli settilistaan kelpuutettu n. seitsemän minuutin pätkä, ja se kyllä toimi alkunsa emperormaisuudesta aina viimeisiin henkäyksiinsä saakka ja sai ainakin tämän tyttösen odottelemaan julkaisua suurella mielenkiinnolla. Olin kuullut uutta materiaalia ennenkin jo aiemmin tänä vuonna olleella klubikeikalla. Viime vuoden Hope-levyn tunnelmia on tunnuttu jalostavan astetta julmempaan suuntaan, mutta toisaalta myös tutut herkät elementit loistavat mukanaolollaan.

Lisäksi settilista oli todella onnistunut sisältäen mm. suosikkikappaleitani Out of this Gloomy Lightista Don’t Fall Asleepiin. Tämä keikka oli hyvä päätös hyvin alkaneille festaroinneille!

Perjantain parhaat keikat tarjosivat mielestäni Carcass ja Swallow the Sun.