Näimme Kuopion Liiketalouden yksikön pilottiopiskelijoiden kanssa vähän aikaa sitten ja keräsimme kokemuksia heidän pilottiensa käynnistymisestä. Lue kokemuksista lisää opiskelijoiden kirjoittamina Opiskelijoiden kokemuksia -osion alta! Yleisesti ottaen pilotit olivat loppu viimein käynnistyneet mainiosti ja opiskelijat ovat innostuneita hankkeesta. Ja sehän on hienoa – ovathan he luomassa sellaista uutta, johon innostusta, paloa ja kokeilunhalua tarvitaan!

Kun purimme tähänastisia kokemuksia, huomasimme mielenkiinnoksemme, että nämä tietoteknisesti lahjakkaat opiskelijat olivat kaikki kokeneet Ningin sekavanoloiseksi ja hieman alkeelliseksikin PeLE-alustaksi. Uusia kiinnostavia vaihtoehtoja nousi vanhojen, jo kokeiltujen rinnalle, esim. Tumblr. ja Movable Type -blogipalvelu. Jäämmekin mielenkiinnolla odottamaan myös niistä saatuja lisäkokemuksia.

Ensimmäinen pilotointivaihe jatkuu edelleen tammikuun 2010 loppuun asti. Seuraavaksi keräämme kokemuksia Varkauden yksiköltä ja lähdemme haastamaan työantajaverkostoja mukaan palautteen antoon. Tästä on hyvä jatkaa – tsemppiä kaikille!

Terveisin PeLE-suunnittelija Johanna Haapakorva

Keskustelua musiikista, äänistä ym. ja niiden vaikutuksesta elämäämme. Kerron myös miten voit käyttää musiikkia hyödyksesi.

Aiheeseen liittyviä linkkejä

Värähtelyistä ym. lisätietoa taajuuksista yms:
http://www.youtube.com/watch?v=fkBFN2FBcc0

Shamaani soittaa rumpua ja kertoo lisätietoa (koko video):
http://www.youtube.com/watch?v=CtGeAX0xzRc

I-Doser:
http://www.i-doser.com/

Solfeggiotaajuuksia:
http://www.solfeggiotones.com/download-solfeggio-tones/

Hyvin mielenkiintoinen video siitä mistä kaikki lopulta koostuu. Tietoa värähtelyistä, taajuuksista, väreistä, pyhästä geometriasta ym. jotka muodostavat maailmankaikkeutemme.

Osa 1 – Värit, aallonpituudet sekä perustietoa

Osa 2 -  Asteikko ja kaavat

Osa 3 – Kirjaimet, symbolit, merkit, kieli ja äänitaajuudet

Osa 4 – Lämpötilat, virukset ja aivotaajuudet

Osa 5 – Laajan kaavan vaikutukset – Kuu, maanjäristykset, hurrikaanit yms.

Olen suunitellut ja kuvannut tässä jonkin aikaa dokumenttia omasta elämästäni ja muutenkin aikaa on kulunut enemmän muihin asioihin, kuin blogin pitoon, mutta nyt on taas aikaa lisäillä artikkeleita ja videoita tiheämpään tahtiin.

Aloin tekemään dokumenttia elämäni tarkoituksen pohdinnasta, mutta en tiennyt, että se tulee muuttamaan elämäni. Youtubessa tämä dokumentti onkin ollut jo jonkin aikaa, mutta nyt ajattelin sen julkaista täällä, kun kolmas osa valmistui hiljattain.

Dokumentissa pohdin elämäni tarkoitusta, sekä kuvaan normaalia päivääni mm. Paranormaali Blogin parissa. Luvassa on kuitenkin myös suuri yllätys, joka koskee tämänkin blogin aihealuetta aika hyvin.

Osa 1 – Esittely ja omaa taustaa

Osa 2 – Normaaleja päivätouhuja

Osa 3 – Scifiä alitajuntaa vai aito yhteys avaruuteen?

Katso dokumentin kaikki kolme osaa paremmalla laadulla täältä.

Tuntui oikealta aloittaa uusi sarja artikkeleita koskien kokemista. Tässä ensimmäisessä osassa ajattelin käsitellä fyysistä kokemista ja onnellisuutta.

Unohdetaan siis kaikki muut energiat ja keskitytään pelkästään meidän mieleemme ja siihen fyysiseen maailmaan minkä edessämme näemme.

Yleisesti ihmiset menevät harhaan siinä, että he luulevat kaikkien kokemuksia olevan täysin fyysisesti totta. Jos vaikka tapaat jonkin kaverin kaverin kadulla, josta olet kuullut juttuja, et koe tätä kaverin kaveria fyysisellä tasolla vaan ennakkoluulojen kautta saat kokemuksen mieleesi. Tämä kokemus tietenkin poikkeaa siitä “puhtaasta” fyysisestä kokemuksesta, jonka olisit muuten saanut. Tämähän on selvää, koemme siis mielen kehittelemiä asioita, eikä fyysisiä mitä haluaisimme kokea. Miksi väitän sitten, että haluamme kokea näitä fyysisiä kokemuksia? Mieti kuinka mahtavaa ja kiinnostavaa on saada jokin uusi kokemus, mistä ei ole mitään tietoa minkälainen kokemus se tulee olemaan. Tästä samasta syystähän monet hakevat uusia kokemuksia ulkomailta ja extreme lajeista (tosin muitakin syitä on).

Miksi lapsi työntää siis sormensa esim. kynttilänliekkiin? Se kiinnostaa niin hurjan paljon, koska hän ei voi edes kuvitella minkälainen kokemus siitä syntyy. Aikuisia taas ovat luoneet jo mielessään se kokemuksen, miltä jokin uusi asia mitä he eivät ole koskaan kokeilleet saattaisi tuntua ja niin siitä ei ennenkaikkea vähene kiinnostus kokea se, vaan myös itse kokemus ei ole enää aito fyysinen! Tämän takia lapset saavat yleensä paljon enemmän irti uusista kokemuksista ja ehkä myös kehittyvät. Miettikää sitten miten kasvatus vaikuttaa. Kyllä sen lapsen on pakko jossain välissä päästä ne sormet sinne tuleen tyrkkäämään, niin hieno kokemus se on.

Mietitäänpä mitä seksi on sitten nuoren miehen näkökulmasta? Ennakkoluulot, jotka ovat kasaantuneet erinäisistä lehdistä ja videoista. Ymmärretään kaikki muu siihen liittyvä esileikkinä tai muuna ja itse akti vaan seksinä. Näin ollen, kun nuori mies pääsee ensi kertaa kokemaan tämän niin hän muokkaa kokemustaan, jotta se sopisi hänen määritelmäänsä seksistä ja miten sen kuuluu mennä. Jos asiat eivät sujukaan, kun hän on mielessään ajatellut, hän tuntee että jotain on vialla. Miks? Koska hän kokee fyysistä mielensä ennakkoluulojen kautta, eikä suoraan

Mitä tapahtuu, kun oppii kokemaan pelkästään fyysisiä kokemuksia, eikä anna mielen muokata niitä. Ei tule mistään uudesta kokemuksesta paha mieli, periaatteessa käytännössä aina hyvä, koska et ole kokenut mitään sellaista ennen ja se oli mahtavaa. Jos taas olisit vetänyt mielen ennakkoluulojen avulla niin olisit kokenut asian erilailla, etkä fyysisesti. Myös joitain vanhoja asioita ja kokemuksia voi muuttaa paremmiksi, kun oppii heittämään mielensä menemään.

Itse olen yrittänyt elää tällä tavalla, ulkopuolelta katsottuna voisi melkein sanoa ettei hyvin mene, mut itse kuljen aina hymysuin ja elämä on mahtavaa. Nauttikaa täysin rinnoin näistä fyysisistä kokemuksista!

Rakkaudella,

Chioy

Olimme tulossa ruokakaupasta, kun avomieheni halusi ostaa muutaman karjalanpiirakan matkan varrella olleesta Marian konditoriasta. Jäin tyttäreni kanssa odottamaan konditorian ulkopuolelle, kun näin sisällä aasialaisen näköisen naisen myyjänä. Tehtyään ostokset avomieheni tuli ulos konditoriasta ja sanoi, että nainen oli kysynyt häneltä, palvelenko minä riittävän hyvin miestäni, eli onko avomieheni tyytyväinen minuun.

Tämän tapahtuman olin jo tyystin unohtanut, mutta ystäväni muistutti minua tästä.

Viime yönä yksin baarista kotiin palattua tuli yksinäinen olo ja masennus. Heräsin vähän aikaa sitten ja nyt jokseenkin turhan viikonlopun jälkeen on v*tutus päällä, tai ei enää niin paljoa, kun saan purkaa oloni tähän. Ehkä tämä avautuminen auttaa.

Välillä tuntuu, että vaikka on tehnyt kaikkensa, niin ei kuitenkaan jää kuin p*ska käteen. Ehkä pitäisi lopettaa yrittäminen ja toivominen, ehkä pitäisi vaan olla oma itsensä, mutta odottaminen v*tuttaa. Ehkä se aika onkin se mun vitsaus.

Elämä kuljettaa hassusti eteenpäin. Olen toivonut, että se oikea kävelee sieltä jostain vastaan ja tekee sen ”moovin”, mutta ehkä se on itsestäni kiinni ja voisin tehdä jotain vielä enemmän. Mutta onko se sitten omaa itseäni ja meneekö se liialliseksi yrittämiseksi, näitä olen kysynyt itseltäni. Jotenkin sitä toivoo, että kaikki olisi vaan helpompaa.

Välillä tuntuu, että viikonloput ovat vain ajan ja rahan tuhlausta, josta ei tule kuin v*tutus. Mutta hei, täytyy kuitenkin myöntää, että hauskaa on ollut. Alkoholin juomisenkin lopettamista on tullut pohdittua, mutta onhan siinä hyvät puolensa. Ainakin on kavereiden kanssa hauskaa ja positiivinen fiilis…

Kaikki on lopulta omasta päästä kiinni. Masennusta ja yksinäisyyttä ei ole tarvetta kokea, jos rakastaa itseään ja nauttii omasta seurastaan, mutta joskus sitä keksii tekosyitä. Ehkä tavallaan nauttiikin masennuksesta ja luulee saavansa siitä jotain irti, ehkä toivookin, että Jumala tai joku ulkopuolinen kuulee paremmin. Mutta hei parempaahan se on tuntea iloa ja rakkautta itseään kohtaan, kuin masennusta, silti odotan sitä naisen fyysistä kosketusta ja läheisyyttä. Sitä on vaikea itse tarjota, vaikka toki sitäkin voi itse simuloida halutessaan eri tavoilla, mutta kaukana se on aidosta naisen lämmöstä. Jotenkin sitä haluaa kokea itsestään ulkopuolisia asioita vaikka samaan aikaan tiedostaakin, että kaikki on yhtä. Ehkä siinä piileekin se paradoksi. Ehkä mun kannattaisi vaan tajuta paremmin, että ei ole mitään itsestä ulkopuolista, ehkä mun ei kannattaisi tuntea itseäni niin ulkopuoliseksi muista.

Tiedän, että todellisuus voisi olla erilainen ja kysyinkin eilen, että “miksi minä”, “miksi kaikki on näin” ja “miksi valitsin tämän”. Näihin en saanut vastausta…

Mutta hei positiivisuus kunniaan. Pohjalla on mukava käydä, kun sieltä on noussut. Siellä oleminen on tuskaa, mutta hei ainakin se tuntuu hyvältä, kun on taas pinnalla. Pitäisi vaan kehittää uusi määritelmä omalle pohjalle, jos pitäisi sen pohjan positiivisen puolella, sitten olisi ihan sama vaikka laskisikin ekstaasista välillä iloon. Se on sellainen oma haave, että voisi nauttia ja rakastaa aina, oli tilanne mikä hyvänsä.

Joskus sitä ajattelee, että ehkä joku muukin ajattelee samalla tavalla. Ehkä pian kaksi yksinäistä sutta kohtaa ja taas on maailma pelastettu. Mutta ainakin tähän joku voi samaistua ja ehkä oppiakin jotain.

Ehkä se oikea kävelee sieltä vastaan… Mutta uskallanko päästä irti ja olla ajattelematta asiaa? Aikamääreiden asettaminen, toivominen ja esittäminen ei ole tähän asti ainakaan auttanut paljoakaan… Uskallanko olla täysin oma itseni ja antaa elämän vain kuljettaa?

Tiedän, että tämän kirjoittaminen auttoi itseäni ainakin jollain tasolla. Kannattaa siis avautua.

Niin ja sielunkumppanimeditaatio julkaistaan piakkoin. Olkaa siis kuulolla te jotka näiden asioiden kanssa painivat.

Sattuipa eilen: Olin menossa ilmoittamaan meidän taloyhtiön vieressä olevan taloyhtiön asukkaalle, että hänen autonsa pelkääjän paikan ikkuna oli jäänyt auki. Asukkaan osoitteen sain rekisterin perusteella, mutta puhelinnumeroa hänelle ei ollut tiedossa. Satuin rapun ovelle samaan aikaan hieman alkoholille haisevan keski-ikäisen miehen kanssa. Ihan ystävällinen hän oli. Hissiä odotellessamme hän kysyi, mistä olen. Ensin mietin, että tarkoittiko hän, mistä taloyhtiöstä olen, mutta vastasin kuitenkin, että olen Filippiineiltä adoptoitu. “No mitäs pidät Suomesta?” Mitäpä tuohon vastaamaan? ”Hyvä maa.” “Eikö Filippiinit ole hyvä maa?” Siihen vastasin, että onpa kai, mutta Suomessa olen asunut puolitoistavuotiaasta asti. Tämän sanottuani mies vaihtoi puheen aiheen tyttäreeni, jota pidin sylissäni.

Taas niin harmitonta uteliaisuutta. Joskun, kun alkuperääni kysytään, vastaan niinkin tyhjentävästi, että minut on adoptoitu puolitoistavuotiaana Filippiineiltä. Vastaus siis kertoo myös sen, että olen asunut Suomessa pienestä pitäen. Tämän taas kai pitäisi tarkoittaa sitä, että suomen kieli on äidinkieleni. Sitähän se ei kuitenkaan nähtävästi tarkoita, koska minulta niin usein kysytään, että osaanko filippiinien kieltä. Ai, että osaanko? Pitäisikö minun osata? En ole vielä keneltäkään kysyjältä kysynyt, että mistä päin Suomea hän on ja osaako hän sen paikan murretta. Ehkä sekin päivä vielä koittaa.

Luultavasti ihmisten kysymysten takia kävin yhden tagalogin kielikurssin. Eipä siitä muuta oikein jäänyt mieleen, kuin että bombero on palomies, joka on portugaliksi bombeiro. Portugalissa asuimme perheeni kanssa parisen vuotta. Tagalogin bombero on kylläkin espanjan kielestä suora lainaus. Filippiinithän olivat Espanjan vallan alla.

Miten nämä tietoisuus linssit toimivat?

Ajatellaan, että saisit todella positiivisen tunteen, kun joku osoittaa sinua julkisella paikalla. Alitajunnassasi kuitenkin uskot, että se tarkoittaa, että minussa on jotain vikana. Mieleesi saapuu sitten negatiivinen tunne, että sinussa on jotain vikana. Et ymmärrä mielessäsi mistä tämä tunne johtuu, joten mielesi vielä muuttaa, että sinun pitää nyt tuntea pelkoa ja kauhua siitä, että sinussa on jotain vikana ja kaikki ihmiset huomaavat sen.

Kuulostiko hullulta? Ethän halua positiivisten kokemustesi muuttua negatiivisiksi? Mitä voin sitten tehdä, että näin ei käy minun elämässäni?

Lukekaa tähän väliin artikkelini ensimmäisestä linssistä, “kokeminen ja ulkoinen peili”, jos ette muista mitä siellä kerrottiin.

Ihmiset kysyvät minulta usein, että miksi minulle ei tapahdu positiivisia asioita, vaikka ymmärrän mielessäni päästää irti peloistani ja negatiivisista uskomuksistani?

Toinen linssi – alitajunta

Kun mielesi on vapaa peloista ja uskomuksista, mitkä eivät palvele sinua sen suhteen mitä eniten haluat, on aika kysyä itseltään, että mitä kaikkea sitä on tullutkaan haudattua elämänsä aikana alitajuntaan. Lapsuudenkin kokemukset sieltä yllättävästi vaikuttavat vielä tämän hetkisiin kokemuksiisi, vaikka et enää ole edes se sama ihminen. Herääkin kysymys, mikä alitajunta sitten on ja mitä voin tehdä sille?

Alitajunnalla ei ole oikeasti yhtään “valtaa”, vaan toimii pitkäaikaismuistina. Ihmiset tuntuvat hautaavan sinne pelkonsa ja suljetut uskomuksensa, koska eivät halua tuntea/muistaa niitä. Ne siis kuitenkin vaikuttavat alitajuntasi kautta kaikkeen, mitä mieleesi tulee. Mielen käsitteleminen käsiteltiin aiemmin, mutta alitajunnan suhteen eivät samat metodit enää käykään, koska et edes muista mitä pelkoja tai uskomuksia sinulla siellä on.

Olen itse löytänyt kolme eri mahdollisuutta tutkia omaa alitajuntaa:

1. Ehkä helpoin tapa on jutella sen kanssa pääsi sisällä, tavallaan kierrättää alitajunnan tietoja mieleesi pienissä erissä. Tämä metodia vaatii, että olet tietoinen siitä. Saatat pitkään ollut jo puhunut itsesi kanssa, mutta olet pitänyt sitä itsestään selvyytenä, etkä ole välttämättä ymmärtänyt sen tarkoitusta.

2. Lihastesti, tämä testi perustuu siihen, että keho on suorassa yhteydessä alitajuntaan. Kun olet rehellinen itsellesi ja yrität valehdella niin lihaksesi eivät tottele käskyjäsi niin hyvin. Testin voi opetella tekemään ystäville, yksin siitä on vaikea saada kunnon tuloksia.  Valitettavasti testi on englanninkielinen, jotain siitä silti saa irti, kun katsoo miten se toteutetaan. Esittelyvideon ensimmäinen osa löytyy tästä.

3. Meditaatiossa/hypnoosissa mennään ajassa taaksepäin kokemaan niitä asioita, mitä halutaan tietää.

Rakkaudella,

Chioy

PS. Jättäkää kommentteina ehdotuksia, mistä haluaisitte että kirjoitan seuraavaksi? Kolmannesta linssistä en enää kerro, koska sillä saralla minulla on vielä paljon kokemista.

Ollessani noin 10-vuotias äitini kysyi minulta suoraan, haluaisinko mennä adoptioperheille tarkoitetulle leirille, mihin vastasin kieltävästi. Aikaisemmin vanhempani olivat suunnitelleet leirille lähtöä ja keskustelleet siitä minunkin kuullen, mutten niillä kerroilla ollut asiasta sen kummemmin innostunut. Kävimme kyllä kaikilla muilla perheleireillä.

Tehdessäni luokanopettajien sijaisuuksia, törmäsin yhdessä koulussa adoptioäitiin, joka kysyi mielipidettäni näistä leireistä. Kerroin hänelle omasta tapauksestani. Hän vaikutti helpottuneelta, kun sanoin, ettei niissä mielestäni ole pakko käydä. Hän sanoi ymmärtäneensä, että adoptioperheiden olisi hyvä käydä niissä.

Adoptiovanhemmat voivat saada tukea adoptiovanhemmuuteensa eri tavoin. Mielestäni olisi kuitenkin hyvä ottaa adoptiolapsen mielipide huomioon vanhempien suunnitellessa leireille tai muihin tapaamisiin menemistä.

Yöllä pohdin omaa elämääni ja tein uusia päätöksiä. Se oli mahtava yö, josta kerron taas lisää kun muistan kaiken. Pääasia on tämänhetkinen tunne ja taakse jätetty vanha elämä/vanha minä. Minussa on syntynyt uusi lapsi.

Näin myös mielenkiintoisia unia.

Koin unen, joka oli todella visuaalinen ja selvä. Unessa tavallaan näin entistä elämääni, joka oli pelkkää rakkautta ja luomista. Luominen oli jotain mikä tapahtui täysin automaattisesti. Mietimme kuitenkin jotain uutta, jota emme olleet vielä kokeneet ja keksimmekin erilaisia asioita, jotka tuossa ulottuvuudessa eivät olleet mahdollisia. Keksimme/löysimme/loimme kolmannen tason ja kolmannen määritteen. Tuolloin kaksi tärkeää olivat kokeminen ja tietäminen, mutta sitten keksimme kolmannen. Tämä kolmas on oppiminen. Oppimisen kokeminen ei ollut tuolloin kunnolla mahdollista, koska tiesimme kaiken mitä aina piti tietää. Tämän oppimisen ja muutaman kokemisen seikan takia sitten päätimme tulla tänne. Jotta oppiminen oli mahdollista meidän piti luoda unohtaminen, eli illuusio siitä, että emme vielä tiedä jotain. Näin valitsin maapallon jonne syntyä.

Olemme siis täällä oppimassa, mutta eikö sinun olisi taas aika tietää? Sen päätät sinä.

Olen oppinut että olen rakkaus, olen kokenut että olen rakkaus. Nyt tiedän, että olen rakkaus.

Toisessa unessa koin olevani Jeesus. Jeesuksena kuljin paikasta toiseen samalla kertoen jokaiselle, että “sinä olet Jeesus”. Näin jokaisessa Jeesuksen. Kohtasin pahuutta edustavan henkilön, joka “ei edustanut” Jeesusta. Pyörisin hänen kanssaan maassa tiedostaen, että hänkin on Jeesus. Seuraavaksi menimme syvälle temppelin luolastoihin/alakerroksiin. Tämä paikka kuvasti tunnetasolla -700 (negatiivinen). Sanoin henkilölle/hengelle vielä, että sinä olet Jeesus, mutta hän ei halunnut kuunnella. Nousin takaisin ylös jonnekkin +700 (positiivinen) tietämille. Jätin oman pahuuteni/masennuksen/kärsimyksen taakseni.

Tässä vielä runo juhlistamaan uutta elämää:

Kuin potkulauta, eteenpäin kuljen.
Kuin uninen orava, silmäni suljen.

Tiedän, että ei ole mitään pelättävää.
Koska minä määrittelen mitä pelätä.

Pohjalla on käyty, mutta pinnalle noustu.
Itselle hävitty, mutta voiton malja juotu.

Juhlistan tätä liikkuvaa hetkeä, teen sen aina.
Rakastan seikkailua, tätä retkeä, teen sen aina.

Ja meitä ei estä mikään eikä kukaan.

Tuntui oikealta käsitellä tätä aihetta nyt, koska ihmisillä on vielä suuria ongelmia saada mieli tyhjäksi kaikista turhista peloista ja uskomuksista. Aivan kuten aiemmassa artikkelissani kokeminen ja ulkoinen peili kerroin, jokainen kokemuksesi on heijastus siitä, mitä tunnet sisälläsi.

Mitä tapahtuu sitten, kun tunnen enemmän hyvää oloa ja rakkautta? Olisivatko “negatiiviset” kokemukseni kuitenkin sitten samoja, mutta tuntisin ne vaan positiivisemmin?

Kun alat tuntea enemmän hyvää oloa ja rakkautta niin tulevat kokemuksesi muuttuvat ihan toisiksi, kuin mitä ne olisivat olleet, jos olisit jatkanut samaa rataa. Miksi näin sitten käy?

Law of Attraction – Vetovoiman laki

Tällä vetovoimalla ei tarkoiteta fysikaallista veto- tai painovoimaa vaan kaikkea kattavaa vetovoimaa. Tämä laki yksinkertaisesti kuuluu, että sitä mitä annat pois sitä saat myös takaisin tai tässä meidän tapauksessa se miten tunnet niin sitä sinä tulet myös kokemaan. Eli jos tunnet, että olet köyhä niin et tule rikastumaan tai jos tunnet että sinulla nyt vaan aina on huono onni elämässä niin sitä sinulle on luvassa lisääkin.

Noidankehän tästä tekee se, että kun sinulle tapahtuu jotain negatiivista, tunnet sisälläsi sen negattivisuuden ja se taas aiheuttaa sinulle vaan lisää negatiivisia tapahtumia, kunnes osaat päästää siitä tunteesta irti. Tämä on se syy, miksi yritän auttaa teitä kaivamaan ne pelot ja typerät uskomukset sieltä mielestänne pois. Ajatelkaa, kuinka mahtava tuo “noidankehä” sitten on, kun olette vapaa peloistanne ja täynnä tunteita, mitä haluatte kokea elämässänne seuraavaksi.

Yksinkertainen elämänohje kuuluukin, että kuvittele, mitä tällä hetkellä haluat kaikista eniten ja tunne kuin sinulla olisi jo se. Jos haluat, että kyseinen halu manifestoituu elämääsi nopeammin, ota askelia siihen suuntaan eli tee minkä pystyt sen asian eteen.  Itselläni kesti pari kolme kuukautta sitten noin viikko ennenkuin se mitä halusin kävi toteen, mutta nyt viimeisin tuli toteen jo tunnissa. Eli treenausta saattaa vaatia, jos haluat kaiken aina heti, mutta se on mahdollista.

Vedä puoleesi sitä mitä eniten haluat, tuntemalla kuin sinulla olisi se jo!

Rakkaudella,

Chioy

Uskon vahvasti, että kärsimys on illuusio, vaikka kokemustasolla se onkin todellinen. Kärsimyksestä itsestään (henkinen ja fyysinen) voi kuitenkin oppia ja sen jälkeen pystyy nauttimaan positiivisista asioista vielä vahvemmin. Kärsimyksestä voi siis oppia sen, että se on nautinnon vastakohta. Tämän oppimalla voi kokea nautinnon vieläkin paremmin/suurempana, kun tietää paremmin mitä se on (valon oppii paremmin, kun on kokenut pimeyden, joka tuo kontrastia).

Katsoin tänään UFC 99, joka on siis vapaaottelua/urheilua, jossa ihmiset satuttavat toisiaan (vähän kuin nyrkkeilyä, mutta vapaammilla säännöillä, jossa lähes kaikki on sallittua). Ironista, mutta nautin sen katsomisesta viihteenä. Ottelijat lyövät toisiaan, tuomari katselee tilannetta tarkkaavaisena, valmentajan huutojen samaan aikaan kuuluvan yleisön hurrauksen yli.

UFC-ottelijat taistelun tiimellyksessä

Afrikassa monet ihmiset kärsivät nälkää, mutta kuvat ja videot afrikkalaisista ovat hämmästyttäviä. Luulisi, että noissa olosuhteissa kaikki olisi pelkkää kärsimystä, mutta todellisuus näyttää olevan toisenlainen. Lapset hymyilevät aurinkoisesti ja positiivinen energia on käsin kosketeltavaa/aistittavaa. Ihan kuin kärsimys olisi vain illuusio, josta meidän tulisi oppia.

Hymyileviä lapsia

Mitä tästä voimme oppia? Voimme mm. oppia havainnoimaan kaikki meille annetut asiat positiivisina. Jollain tasolla ottelijat nauttivat saamastaan huomiosta ja ottelemisesta. Afrikassa lapset pystyvät nauttimaan pienistäkin asioista. Ehkä tämänkaltaiset asiat ovat koetuskiviämme. Katsommeko tilannetta negatiivisena vai positiivisena? Pyrimmekö havainnoimaan tilanteen, mutta samalla sulkemaan sen pois todellisuudestamme, vai pyrimmekö seuraamaan ja nauttimaan tilanteesta jatkossakin, vai olemmeko neutraaleja vain tarkkaillen tilannetta? Haluammeko kokemuksillemme muutoksia? Tässä on asioita, joita jokainen voi miettiä kohdallaan.

Ihmiskokemukseen kuuluu asioiden määrittely tietoisesti tai tiedostomattomasti. Tämä tapahtuu mm. tunteiden avulla. Kun pyrkii havainnoimaan kaikki mitä ympärillä tapahtuu ja nauttimaan, sekä oppimaan niistä, niin voi muuttaa omaa todellisuuttaan kohti nautintoa. Mielestäni ei kannata kärsiä toisten puolesta. Voit toki nähdä tilanteen, mutta miten näet sen ja miksi juuri sinun pitäisi kärsiä toisten puolesta?

Ajatuksillamme ja reaktioillamme on väliä. Mitä sinä ajattelet, miten sinä reagoit? Miten se vaikuttaa todellisuuteesi? Tiedäthän, että sinä luot/valitset kokemasi todellisuuden mm. tunteittesi avulla? Jos tunnet olevasi masentunut, niin sellaisena koet ympäristösi ja kokemuksesi, mutta jos tunnet olevasi iloinen ja nautit, niin siten ihmiset ja ympäristösi myös reagoivat. Miksi siis kärsiä jos voi nauttia ja edistää hyviä kokemuksia?

Uskon, että jokainen todellisuus ja kokemus on tärkeä ja oikea. Jos näet ihmisen, joka kärsii, niin se on hänen kokemuksensa. Tämä ihminen ei kärsi turhaan. Kyse on siitä millaisessa todellisuudessa sinä haluat elää. Miksi kohtasit tämän ihmisen? Mitä voisit siitä oppia? Oppi voi olla mm. auttaminen (auttajana olemisen kokeminen) tai henkilön todellisuuden hyväksyminen Jumalallisena.

Tarkoitukseni on kertoa tällä palstalla kokemuksiani meditaation, unien, manifestoinin ja intuition saralla.

Ensiksi kerron kuitenkin, miten olen siihen pisteeseen päässyt missä nykyään olen.

Ennen syntymääni isäni oli tosi kiinnostunut ufoista ja hankki kaiken materiaalin mitä aiheesta löysi. Lapsuusaikanani tunsin hieman etäisyyttä tähän maailmaan. Minua syvästi kiehtoi myrskyt ja tähtitaivas.

Peruskouluaikana olin monesti yksin haaveilemassa toisenlaisesta todellisuudesta. Olin luokkani paras matematiikassa ja opin kaiken tosi nopeasti, paitsi negatiiviset numerot, joita en voinut käsittää, koska piti olla jotain vähemmän kuin 0 eli ei mitään. Myöhemmin tuli muitakin matematiikan “sovittuja” sääntöjä, missä en nähnyt myöskään olevan mitään järkeä.

Lukioaikanani oli normaali, opiskelin lähinnä matematiikkaa ja kemiaa. Lukiossa onneksi tutustuin filosofiaan, mikä vei minut mennessään. Vaihtoehtonani oli lähtä lukemaan filosofiaa yliopistoon, mutta koska en erityisesti tuolloin pitänyt kirjoittamisesta tai opettamisesta, en uskonot saavani filosofialla itselleni sopivaa ammattia.

Ammattikorkeassa opiskelijaelämä iski kiinni ja naiset veivät mennessään siihen malliin, että filosofista pohtimista ei tullut paljoa enää harrastettua. Opiskelijaelämän ansiosta aloin kuitenkin olla hyvä lukemaan tapahtumia etukäteen ja sain ajettua ne helposti haluamaani suuntaan. Aloin analysoimaan muita ja myös itseäni, jotta saisin aina sen mitä eniten halusin. Minä, minä, minä, egoni hallitsi, kunnes särjin yhden tytön sydämen niin pahasti etten päässyt siitä itse enää irti. Tällöin kehitin itselleni kolmannen osapuolen perspektiivin ja aloin juttelemaan itseni kanssa pääni sisällä. En halunnut enää kokea samanlaisia tunnontuskia, niinpä aina kun aloin pohtimaan päässäni jotain niin toinen minä osallistui pohtimaan ja heittämään ideoita, yleensä se heitti vain että onko tuolla nyt mitään väliä, johon aina naurahdin ja ajattelin että ei ole.

Ammattikorkeassa tutustuin myös uusiin ystäviin, joiden kanssa juteltiin kaikkea tieteestä ufoihin. Kukaan meistä ei tuolloin uskonut, että maapallolla olisi edes vierailtu. Uskoimme tieteeseen.

Ensimmäisen herätykseni koin, kun katsoin ensimmäistä kertaa WTC:n salaliittoteorian. Silloin aloin ymmärtämään, että kaikki ei olekaan ihan niin kuin olen luullut. Tästä alkoi aika jolloin tutustuin illuminatiin, vapaamuurareihin ja salaliittoteorioihin. Kahlattuani läpi kaiken videomateriaalin törmäsin niin monta kertaa ufojuttuihin, että oli pakko saada selville onko täällä maapallolla oikeasti käynyt vierailijoita.

Toisessa vaiheessa tutkin puolessa vuodessa läpi niin paljon ufomateriaalia, etten enää pystynyt pelkästään väittämään että täällä olisi vierailtu, tiesin myös että täällä on muukalaisia tälläkin hetkellä. Seuraava kysymykseni tietenkin oli, että onko täällä paljon eri muukalaisia ja ovatko ne “hyviä” vai “pahoja”. Sain selville jo tiettyjä muukalais “rotuja” ja heidän historiaansa. Samalla tutustuin maapallon historiaan ennen ihmistä ja miten ihminen sai oikeasti alkunsa maapallolla. Tässä vaiheessa halusin tietää vain lisää ja lisää, koska tieto avaa aina uusia ajatusmalleja käytettäväksi. Tähän pisteeseen asti olin käsitellyt tietoja tieteelliseltä pohjalta, enkä ollut kiinnostunut henkisistä asioista.

Kolmannessa vaiheessa aloin käymään kaikkea paranormaalia materiaali läpi. Tiesinkö silloin itse miksi olin kiinnostunut niistä? En, etsin lähinnä tietoa vielä tieteelliseltä pohjalta ja kummitukset ja henget olivat lähinnä hauskoja välipaloja tutkimuksen seassa. Tänä aika törmäsin sivustoon, jossa tyttö pystyi irroittautumaan ruumiistaan ja ottamaan jonkun toisen hengen siihen ruumiiseen tekemään haastattelun. Katsoin videot läpi ja yritin epätoivoisesti löytää netistä todisteita, että kyseinen olisi humpuukkia. Näin myös löysin ja olin helpottunut.

Neljännessä vaiheessa löysin yhteyden henkisen ja fyysisten tapahtumien välille ulottuvuusrakenteen (tai tietoisuus tiheyksien) kautta. Aloin tutkimaan henkisiä asioita ja niiden yhteyksiä eri tasoihin. Tässä vaiheessa tiede ei enää ollut varteenotettava mittari tämänhetkistä maailmaa ymmärrettäessä vaan se jäi täysin uskonnon kaltaiseen asemaan, josta on vaikea päästä eroon. Tietyt kanavoidut viestit tuntuivat olevan oikeasti totta ja jotain mitä olen aikaisemmin tiennyt. Tässä vaiheessa ympärillä ei ollut enää ihmisiä, joiden kanssa näistä asioista olisi voinut puhua, joten aloin etsimään muita joiden kanssa jakaa kokemuksia ja tietoja.

Viidennessä vaiheessa otin yhteyttä Wespaan, koska halusin varoittaa häntä ja saada ymmärtäväisen juttukaverin. Kiitos hänelle sain kallisarvoisia linkkejä mm. Basharin videoihin, mitkä räjäyttivät taas ymmärrykseni yhden tason ylemmäs. Tässä vaiheessa meditointi tuntui seuraavalta askeleelta mikä täytyi ottaa. Ymmärsin, että se tyttökin, joka irroittautui ruumiistaan piti kuin pitikin paikkaansa. Ihmisten oli vaan vaikea uskoa sitä, jolloin he luovat/etsivät jotain vastakkaisia todisteita aivan kuten minä aiemmin. Ymmärrettyäni tämän halusin vaan päästä entistä pitemmälle ja löytää vastauksia aina uusiin kysymyksiini. Halusin tietää kuka minä oikein olen!

Tällä hetkellä kaikki on jo aika selvää ja olen siirtynyt oppilaan roolista opettajaksi. Olen oppinut mistä olen tänne tullut ja mikä tehtävä minulla täällä on. On uskomatonta katsoa tässä vaiheessa elämäänsä taaksepäin ja huomata, että kaikella mitä olen kokenut on ollut tarkoitus saattaa minut tähän ymmärryksen tilaan. Tietäen myös, että kaikki mitä tapahtuu on oppimistarkoituksena minulle hyväksi ja on positiivista.

Olen täällä auttamassa ja vastaamassa kaikkiin kysymyksiin, mitä ikinä onkin se kysymys, mihin eniten haluatte saada vastauksen. Jättäkää kommentteihin kysymyksiä, vastaan niihin seuraavassa osassa.

Olen täynnä rakkautta ja rakastan teitä kaikkia!

Chioy

Jari Sinkkosen artikkeli “Adoptiolapsen psyykkisen kehityksen haasteet” on mielenkiintoinen.

En tiennyt, että nykyisin pyritään niin sanottuun avoimeen adoptioon, jossa pidetään kontaktia syntymävanhempiin alusta alkaen. Onneksi tällaista velvoitetta ei ollut minun lapsuudessani.

“Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö kohtuullisen avoin tiedonkulku olisi hyväksi kaikkien osapuolten kannalta. Tutkimustietoa avoimen adoption hyvistä ja huonoista puolista on kuitenkin vielä liian vähän (Quinton ym. 1997). Liiallinen avoimuus ja lapsen tilanteen erilaisuuden korostaminen voivat vaikeuttaa hänen kiinnittymistään ja identiteettinsä kehitystä.”

Minä painottaisin kohtaa “Liiallinen avoimuus ja lapsen tilanteen erilaisuuden korostaminen voivat vaikeuttaa hänen kiinnittymistään ja identiteettinsä kehitystä.”

“Tutkijoita on ymmärrettävästi kiinnostanut lapsen iän ja adoptiota edeltäneiden vaiheiden vaikutus myöhempään selviytymiseen. Howe (1997) haastatteli 211:n jo aikuisikään ehtineen ottolapsen vanhempia. Hän vertasi keskenään kolmea ryhmää, joista ensimmäinen koostui vauvana adoptoiduista lapsista. Muut lapset oli adoptoitu myöhemmin; toisessa ryhmässä lapset olivat saaneet hyvää tai kohtalaista hoivaa kahden ensimmäisen elinvuotensa aikana, ja kolmannessa ryhmässä hoiva oli ollut puutteellista. Kuten odottaa sopii, ensimmäisessä ryhmässä esiintyi vähiten ja kolmannessa eniten ongelmia. Howen havainnoista ehkä kiinnostavin on, että toisen ryhmän (myöhäinen adoptio, tyydyttävät alkuvaiheet) lapsilla esiintyi turvattomuuden tunteita ja mm. ylenmääräistä mukautumishalua mutta ei niinkään aggressiivisuutta eikä käytösongelmia.”

Minä kuulun toiseen ryhmään (“toisessa ryhmässä lapset olivat saaneet hyvää tai kohtalaista hoivaa kahden ensimmäisen elinvuotensa aikana”). Turvattomuuden tunteiden olemassa olosta en ole varma, koska en ole tätä itsessäni tutkinut. Ylenmääräisen mukautumishalun voisin melkein myöntää, mutta siihen on kuitenkin saattanut vaikuttaa ulkomailla vietetyt ajat, enkä ole varma, mitä ylenmääräisellä mukautumishalulla tässä tarkoitetaan. Olen pitänyt itseäni aina hyvin sopeutuvaisena, mikä voisi johtua myös temperamentista.

Mielestäni kansainvälisistä adoptioista on valtavasti tietoa. Luultavasti minäkin löytäisin monia artikkeleita tukemaan omia näkemyksiäni adoptiosta. Jotta minua ja minun ajatuksiani voisi ymmärtää, niin pitäisi tietää, että mielestäni oma adoptioni on sujunut hyvin. Pohdin asioita oman kokemukseni pohjalta.

Osa artikkeleista, joita olen käynyt läpi, käsittelee ongelmia, joita adoptiovanhemmat saattavat joutua kohtaamaan. Pohdin muutamia Anja Laijoen tekstin kohtia Ingrid Stjernan luennosta, joka julkaistiin Yhteiset Lapsemme -lehdessä.

“Lapsettomuus vaatii oman surutyönsä, vanhemmilla on oikeus tuntea surua siitä, että eivät ole voineet saada biologista jälkikasvua. Asialla on toinenkin puoli. Adoptiolapsilla on oikeus omaan suruunsa, he ovat menettäneet biologiset vanhempansa. Vaikka lapsella ei olisi mitään muistikuvia biologisista vanhemmistaan, hän todennäköisesti tuntee surua menetyksensä johdosta jossain elämänvaiheessa.” Minä en ole koskaan surrut biologisten vanhempieni menettämistä. Miksi olisin? Minulle on riittänyt se tieto, että synnyttäjäni / biologinen äitini antoi minut adoptoitavaksi, koska hänellä eikä hänen sukulaisillansa ollut varaa pitää minua.

“… ja viimeistään murrosiässä lapsi alkaa yhä enemmän miettiä biologisia vanhempiaan, ensimmäistä kotimaataan, kaikkea mitä adoptioon liittyy. Hän saattaa kokea, etteivät hänen vanhempansa ole lainkaan kiinnostuneita kaikista niistä asioista, jotka hänelle itselleen ovat elintärkeitä, vanhemmat eivät itseasiassa tunnu edes muistavan lapsen olevan adoptiolapsi.” Murrosikäisenä en sen enempää miettinyt taustaani kuin ennenkään. Kerran suutuspäissäni huusin äidilleni, ettei hän voi rakastaa minua, koska en ole hänen biologinen lapsensa. Vielä tänäkin päivänä tunnen sanomisestani syyllisyyttä.

“Adoptiosta puhuessa ongelmaksi voi muodostua se, ettei löydä oikeita sanoja. Mitä nimitystä käytetään lapsen biologisesta äidistä.” Minä olen käyttänyt sanaa synnyttäjä ja toisinaan biologinen äiti.

“Milloin lapselle tulee kertoa adoptiosta? on kysymys jonka usein kuulee. Yksi tavallinen vastaus on: sitten kun lapsi alkaa kysellä. Tämä on monien asiantuntijoiden mielestä väärä vastaus, niin myös Ingrid Stjernan mielestä. Lapsi ei ehkä ala lainkaan kysellä, vaikka vaistoaa, että tämä on kyllä sellainen juttu mistä pitäisi vähän kysellä.” “Adoptiovanhempien velvollisuus on puhua lapselle adoptiosta, lapsi ottaa vastaan sen mitä meneillään olevassa kehitysvaiheessa pystyy. Vanhemmat voivat aloittaa adoptiosta puhumisen jo ennen kuin lapsi itse asiassa ymmärtää mistä on kyse, näin vanhemmat saavat hyvää harjoitteluaikaa. Lapsi tulee enemmin tai myöhemmin kuulemaan adoptiosta erilaisia mielipiteitä.” En ole koskaan lapsena joutunut kuulemaan adoptiosta erilaisia mielipiteitä, tai sitten en vain niitä muista. Kun olen kertonut minun olevan adoptoitu, niin samaan hengenvetoon olen kertonut kaikki syytkin, jotka vaikuttivat siihen, että minut annettiin adoptoitavaksi. Tämä on riittänyt tiedoksi kyselijöille. Olen ainakin kerran kysynyt vanhemmiltani, miksi he adoptoivat minut, mutten muista tarkkaa vastausta. Tämä osoittanee tiedon vähäisen merkityksen minulle.

Itse olen aina ollut skeptinen tietoon peikoista, maahisista, tontuista ym. kun yleensä minulle kerrottu, että ne ovat vain taruolentoja. Mistä nämä tarinat sitten ovat lähtöisin? Onko peikkoja tai maahisia olemassa? Miksi maahiset himoitsevat kultaa? Tähän ja moneen muuhun kysymykseen vastaa maahisena/peikkona esiintyvä olento, johon olin telepaattisessa yhteydessä.

Keskustelun kokonaisuudessaan voitte ladata täältä.

Kesto n. 20 minuuttia.

Keskustelustani pystyy aistimaan aika hyvin millaisia keskusteluja käyn erilaisten olentojen kanssa. Monesti keskusteluja en pahemmin edes kirjoittele ylös ja osa tiedoista, sekä keskusteluista unohtuu. Mahdollisesti tällaisia äänityksiä teen kuitenkin tulevaisuudessa lisää, varsinkin jos kuuntelijoita löytyy.

Oma mielipiteeni on se, että ainakin keskustelu tuntui itsestäni aidolta ja olennosta tuli hyvin positiivinen ja humoristinen fiilis. Mitä mieltä te olette? Voitte esittää myös lisäkysymyksiä aiheeseen liittyen.

Keskustelin ihmisten kaltaisen rodun kanssa, jonka nimi lausutaan Ä-lää (tiedän, kuulostaa hassulle). Minut näille olennoille esitteli viidennen ulottuvuuden olento nimeltä Bashar. Keskimääräinen pituus näillä vekkuleilla on n. 140 cm ja he ovat fyysisiä kolmannen tason olentoja, niin kuin mekin. Itseasiassa he muistuttavat ulkonäöltään todella paljon ihmisiä. Sain myös keskusteluni välityksellä selville, että heillä on hyvin samanlainen huumorintaju kuin meilläkin.

He olivat oikein hauskoja veitikoita ja hyvin tarkkoja mm. siitä miten sain tämän viestin ilmaista ja missä muodossa se pitäisi julkaista. Lopulta kuitenkin päädyimme yhteisymmärrykseen, että saan julkaista tämän tekstimuodossa (he eivät tiedä kunnolla mitä teksti on).

Ihmisen näkökulmasta heidän ajattelu ja puhe on samanaikaista (tosin heidän ajattelu on tiedostamatonta meidän näkökulmastamme). He eivät siis pysty valehtelemaan, eivätkä miettimään vaihtoehtoja sille mitä sanovat, sillä kaikki tulee puheena ja jos suun pitää kiinni, niin ei voi puhua, jolloin minkäänlaista ilmaisua ei tapahdu. Itseasiassa heidän näkökulmastaan heillä ei ole ajatuksia ollenkaan, on vain ääniä/puhetta, joka tulee automaattisesti. Heillä on kuitenkin täysi hallinta siihen mitä he puhuvat, vaikka se onkin täysin spontaania. Eli tavallaan puhe päätetään heti sanottaessa.

Tämä tietynlaisen ajattelun puuttumisen illuusio johtaakin myös huonompaan muistiin, sillä jos jotain haluaa ”muistaa”, niin pitää sanoja/lauseita toistella esim. ”minä juttelin ihmisen kanssa”, ”minä juttelin ihmisen kanssa”, ”minä juttelin ihmisen kanssa”. Heillä on kuitenkin jonkinlainen “puhemuisti”, eli jos kysyt heiltä jotain liittyen esim. elilisen tapahtumiin liittyen, niin he saattavat vastata. Heillä ei ole myöskään minkäänlaista käsitystä mm. historiastaan ja kaikki teknologia mikä heillä on, on saatu muilta. Heidän luonteestaan johtuen tämä teknologia on osittain telapaattista teknologiaa, eli sellaista, jota he osaavat heti käyttää, koska he eivät voisi muistaa miten esim. haarukkaa käytettäisiin muuta kuin kokeilemalla joka kerta uudestaan. Tällä sivilisaatiolla ei ole myöskään kirjoitusta, eikä minkäänlaisia äänennauhoitustoimintoja tms. joiden avulla he voisivat muistaa asioita tarkemmin. Tosin keskustelumme aikana he tulivat päätökseen Basharin kanssa, että eivät myöskään halua muistaa asioita vaikka heille tarjottiin laitetta, johon voisi nauhoittaa tärkeitä asioita toistettavaksi, joka sitten looppaisi näitä sanoja automaattisesti.

Toisaalta kuitenkin liikkuminen ja sanamuisti heillä on olemassa samanlailla automaattisena, kuin meilläkin ja näihin ei tarvita sanoja, eikä ”sanallisia ajatuksia”. Toisaalta emmehän mekään mieti kauhean usein sanoin, että ”vasen jalka eteen”, ”oikea jalka eteen” liikkuessamme, vaikka ymmärryksemme mukaan se tapahtuu ajatusten avulla. Ehkä heillä kaikki puhuminen syntyy samalla tavalla, kuin meillä käveleminen tai esim. hengittäminen.

Jos teille tulee lisäkysymyksiä aiheeseen liittyen, niin voin jatkaa keskustelua heidän kanssaan ja esittää kysymyksiä, jos tämä heille käy.

Olin yhteydessä menneeseen Maya-kulttuuriin ja kerron sen pohjalta heidän tavoistaan ja kehityksestään.

Annunaki oli keronut näille Mayoille, että naiset ovat eri arvoisia kuin miehet. Naisten käskyä/sanaa ei saanut totella, piti olla tekemättä mitä nainen sanoo. Miehillä oli taas täysi valta käskyttää naisia ja heidän sanaansa oli pakko totella.

Tämä johti miesten hallintaan, mutta lopulta naiset oppivat valehtelun hallitakseen miehiä (koska mitä nainen sanoi ei saanut tehdä). Esim. jos nainen sanoi, että älä ota kädestäni kiinni piti miehen ottaa kädestä kiinni, koska naista ei saanut totella.

Miehillä ei ollut tarvetta valehdella (ja tuohon aikaan ei oltu vielä valehtelua laajasti opittu) koska aina puhumalla totta naiset tottelivat. Mutta naisilla oli valta ilmaista halunsa päinvastaisena (valehdella) ja sanoa esim. “anna minun tehdä mitä pyysit”, jolloin tämä lausunto kumosi miehen käsyn (koska naista ei saanut totella). Naisilla oli myös valta olla hiljaa ja totella, jolloin lopullinen valta päättää totellakko miestä vai ei oli aina naisilla, vaikka miehillä oli hallinnan illuusio.

Lopulta miehet eivät enää halunneet hallita naisia. Naiset ja miehet tekivät yhteisen päätöksen puhua totta ja päättää itse totteleeko vai ei. Lopulta heistä kaikista tuli vapaita.

Ehkä tästä on tullut tapamme valehdella saavuttaaksemme jotain päämääriä.

Annunakin juoni epäonnistui, koska he eivät ottaneet huomioon valehtelua, koska he itse olivat täysin telepaattisia, jolloin valehetelu ei ollut mahdollista. Tästä lopulta Annunakinkin piti ottaa oppia ja tajuta, että lopulta naisten ja miesten välinen vallan ero on turhaa.

Tässä vielä Mayojen oppi meille:
Nainen ja mies ovat yhtä ja saman arvoisia. Nainen on mies ja mies on nainen. Molemmat kehittyvät samanlaisesta munasolusta ja ovat ihmisiä.

PS. Tämän viikon podcasti voi siirtyä loppuviikkoon mm. remontin johon osallistun takia. Lupaan kuitenkin tehdä sen valmiiksi viimeistään viikonlopuksi.