Viimeaikoina on taas ollut paljon melua netissä nimimerkillä kirjoittelusta ja siitä kuinka asiatonta se joidenkin valitettavan vaikutusvaltaisiin asemiin päässeiden hullujen mielestä on. Asiassahan ei ole oikein mitään uutta, muistelen samaa puidun jo 15 vuotta sitten ja varmasti jo muinaiset foinikkialaiset olivat närkästyneitä jostain vastaavasta asiasta. En ole asian puimiseen nyt tällä kierroksella jaksanut osallistua. Tilaisuuksia varmasti tulee, sillä nimimerkillä tai anonyymisti kirjoittelusta tullaan varmasti kinastelemaan vielä tulevaisuudessakin.

Minä olen luonnollisesti nimimerkillä tai anonyymisti kirjoittamisen kieltämistä vastaan. Jyrkästi.

Asiaan: olen tässä kesän mittaan muutamankin kerran löytänyt itseni miettimästä, että mikäli kirjastot alistuvat fasistien vaatimuksiin kirjastojen hallinnoimien keskustelujen (asiakkaille suunnatut foorumit ja blogit, alan oma Kirjastot.fi, intranetit) kirjoittajien identiteetin paljastamiseksi, hävitetäänkö myös kaikki salanimillä kirjoitettu kirjallisuus kirjaston kokoelmasta? Sellaistahan nimittäin löytyy metrikaupalla. Salanimistä löytyy varmasti kaikenlaisia hienoja tietokantoja ja listoja, mutta lähtökohtana kirjastojen kokoelmien siivoamiseen voisi käyttää vaikkapa Wikipedian luetteloa salanimistä . Kylläpä tulisi mukavasti lisää tilaa aina kovin ahtaisiin hyllyhin kun pistettäisi roviolle Lewis Carrollit, Eino Leinot, Ilkka Remekset, George Orwellit (!), Mark Twainit sun muut ja hommataan tilalle vastuuntuntoisia ja vakavastiotettavia tekijöitä, jotka uskaltavat esiintyä rehellisesti omalla nimellään eikä vain heitellä lokaa salanimen suojista.

Tulkintani mukaan salanimillä julkaistujen kirjojen hävittämättä jättäminen olisi käytännössä viesti, että kirjasto ei näe kirjallisuutta osana yhteiskunnallista diskurssia. Aika rohkeaa nimenomaan kirjastoilta, eikö vain?

Tämän kirjoituksen lopullisena inspiraationa toimi Tuija Aallon Tuhat sanaa -blogin kirjoitus Paikallispoliitikko bloggasi sivupersoonalla Pohjanmaalla sekä sitä seuraava Sediksen kommentti. Kemppisen Oikeus nimeen on mielenkiintoinen myös.

En tässä edes aloita kirjoittamaan siitä, onko etu- ja sukunimemme mitenkään hyvä identiteettimme tunniste.

Kirjoitin eilen kommentin Parlamenttikirjaston blogin punkin ja web 2.0:n yhteisiä piirteitä käsittelevään juttuun Osallistumisen muotoja tälläisen kommentin.

Punkin ja netin analogia on klassinen, mutta ihan osuva.

Kimmon kirjoitukseen on muuten kommentti täällä.

Ja mitä punkkiin tulee, niin Skitsystemin Enkelresa till rännstenen ja Grå värld/Svarta tankar ovat aika kovia ja Unhinged myös. Valitettavasti Ekkaiaa ei verkosta paljon löydy (jotain kuitenkin täältä), joten koko bändin olemassaolo nyt, historiassa tai tulevaisuudessa on aika kyseenalainen. “Url or doesn’t exist”.

Amatööri on asiantuntija joka rakastaa asiaansa. Ammattilainen on mahdollisesti asiantuntija joka jokatapauksessa saa rahaa asiastaan.

En ole vielä saanut käpäliini Keenin teosta, mutta veikkaanpa että minulta palaa proput teoksen aikana useampaan kertaan. Keenhän oli myös IJsbrand van Veelen The Truth According To Wikipedia -dokumentissa. Mies taitaa olla provomielessä liikkeellä, joka on kyllä ihan elävöittävää. Samaan hakulauseeseen kannattaa muuten yhdistää Keen ja Lessig.

Kimmo Tuominen kerää Keenista inspiroituneena yhteen molempien ilmiöiden arvostelua joka on hyvin mielenkiintoinen tapa lähestyä jotain teemaa.

Kimmon kysellessä missä voisi tutustua web 2.0:n ja punkin rinnastamiseen keskenään, vastasin näin:

Valitettavasti joudun sikäli tuottamaan pettymyksen, ettei mieleeni (eli Googleen) nyt satu mitään, joka vastaisi kysymykseen “missä”. Tai no meillä kotona, kun asiaa on kämppisten ja muiden ystävien kanssa eri tilanteissa puitu.

Yhteys on kuitenkin johdettavissa. Käsite web 2.0 pitää sisällään kaiken sen, mitä web tarkoitti 90-luvulla, toki hienostuneemmassa muodossa. Web on, ja on aina punkin tavoin ollut d.i.y. (i.t.e.=itse tehty elämä sanoo Erkki Pirtola), hajautettu, yhteisöllinen (kuka muistaa webringit ja guestbookit?), antiautoritaarinen, verkostomainen ja maailmanlaajuinen.

Internetin historia ja nykypäivä ovat täynnä punkeilta tuttuja ajatuksia sekä puheissa että teoissa. 90-luvun teknoutopiat ja -dystopiat ovat mielenkiintoisia, olennaiselta sisällöltään samaa kuin nykyäänkin. Nähdäkseni kehitys on edennyt, muttei muuttunut. Sodatkin ovat samat kuin silloin.

Me vanhukset voimme virkistää muistiamme vaikkapa täällä ja samassa osoitteessa nuoriso voi opiskella hieman webin historiaa. Vanhuuden kunniaksi kuuntelen tätä kirjoittaessani Dead Kennedysiä.

Tämä copy/paste toisten blogeista on aivan kamalaa. Pahoittelen lukijoille (ja maailman sielulle) että teen näin, mutta tämä on toivottavasti vain välivaihe ja liittyy siihen, että haluaisin ennemmin olla irtolaisena blogistanissa kuin oikea bloggaaja. Blogini ei ole verkkotoimintani keskiö, sen pitäisi olla vain osa sitä. Eräänlaista yhdistävää liimaa muiden toimieni välillä. En pysty selittämään itselleni, miksen ole tutustunut coCommentin kaltaisiin palveluihin?

Haluaisin olla blogistanin ja sosiaalisen verkon irtolainen. Haluaisin, ettei omalla blogillani ja omilla blogikirjoituksillani olisi suurtakaan arvoa sinänsä. Sen sijaan blogini ja feedini koostuisi miltei kokonaan kirjoituksistani toisten blogien kommentteihin, keskustelupalstoille, Jaikuun ja pikaviestimiin, sähköposteiin, Skype-puheluihin, wiki-editointeihini ja niin edelleen. Haluaisin että blogikirjoitukseni olisivat ainoastaan “syntaktista purkkaa” feedissäni, aasinsiltoja ja muuta meta-tason tietoa toimistani.

Esimerkiksi äsken kirjoitin Kirjastot.fi:n Tekijänoikeus -palstalle tälläistä:

Re:Jos se olisi yksinkertaista, se olisi jo tehty (mace, 8.4.2008 2:20:38)

Tommi Viitamies: “Minustakin piraatti-termin käyttö osoittaa poliittiseksi vaikuttajaksi pyrkivältä huonoa harkintaa ja toimii todennäköisesti liikettä itseään vastaan.”

Piraatti-termi on tekijänoikeudenhaltijoiden lanseeraama termi mustamaalaamista varten. “Piraatit” eivät tätä pelästyneet, vaan askartelivat levykkeistä itselleen veikeät silmälaput ja integroivat vastustajansa retoriikan omaansa. Arrr!

Piraatit käyttävät yleensä termiä “jakaminen”.

Varsinaisena piratismina pidetään yleensä sen kaltaista liiketoimintaa, jossa on tarkoitus myydä väärennöksiä vaikkapa torilla tai netitse “alkuperäisinä” tuotteina. Vaikkapa äänitteitä, elokuvia, kelloja, laukkuja, siis fyysisiä esineitä. Jopa TTVK:n Piratismi-sivun[0] neljästä ranskalaisesta “piratismia on mm.” -viivasta peräti kolme kuvaa nimenomaan tälläistä toimintaa ja “faktoja” -osio on hyvin samansisältöinen. Muistattehan, että TTVK on luotettavaksi tunnustettu taho, sillä se toimii suomalainen peruskoululaitos toimii sen kanssa yhteistyössä[1][2].

Kaikkihan ymmärtävät ettei digitaalisessa sisällönjakelussa “alkuperäisyys” ole millään tavoin mielekäs käsite.

95 vuoden suoja-aika on varmasti liian pitkä. Samoin 50 vuoden. Viisi kuulostaa aika hyvälle, eikä 14[3] kuulosta aivan kamalalle sekään. Tekijänoikeuksien periytyminen perikunnille on feodalismia, joka on eräänlainen mielisairaus.

En ymmärrä miksi vaikkapa suoja-aikaa pitäisi pidentää. Emme vielä tiedä mitä vaikutuksia sillä yhteiskuntaamme olisi. Emme myöskään tiedä mitä vaikutuksia lyhentämisellä olisi. Jos haluamme ottaa tälläisen loikan tuntemattomaan, miksi emme valitsisi lyhentämistä? Yhteiskunta /on/ koe, jonka tehtävä on kehittyä paremmaksi (mukautuvammaksi, tehokkaammaksi) yhteiskunnaksi.

Toivottavasti tekijänoikeudesta voidaan täällä jatkossakin puhua avoimesti ja tuoda esille erilaisia näkemyksiä. Selvää on, että tekijänoikeus on kirjastotoimen kannalta erittäin merkittävä lain (ja sopimusoikeuden) osa-alue ja että kirjastoinstituutio on hyvin mielenkiintoinen elementti tekijänoikeuspohdiskelussa.

“näillä palstoilla aika ajoin propagoidaan nettipiratismia rauhassa ja vastaväitteittä, mikä saattaa vaikuttaa ulospäin syntyvään mielikuvaan kirjastolaitoksesta jonain muuna kuin neutraalina välittäjänä”

Kirjastolaitos näyttäytyisi paljon huonommassa valossa, ellei se osoittaisi olevansa tietoinen erittäin laajasta, monipuolisesta ja elinvoimaisesta tekijänoikeusargumentoinnista jota /tuolla ulkona/ on käyty jo vuosi(kymmeni)en ajan.

Emme varmastikaan voi vaieta keskustelemasta näistä asioista sen vuoksi, että saattaisimme näyttää pahalta näitä avoimia foorumeita lukevien ulkopuolisen silmiin. Se tuskin olisi kovin ammattimaista. Jos Kirjastot.fin palstojen tehtävä olisi olla kirjaston mainos, pelin henkeen kuuluisi salailu, peittely, vääristely ja mielikuvien manipulointi. Kirjastot.fin keskustelupalstat ovat kuitenkin sisäinen työkalu, eivät mainos.

Jep. Erittäin mielenkiintoinen vivahde keskustelussa ovat Creative Commonsin, GNU GPL:n, copyleftin ja muun lisensointikeskustelun myötä paremmin esiin noussut ymmärrys, että tekijällä /itsellään/ on oikeus määritellä millä ehdoilla hänen tekosiaan voi käyttää. Tekijä on emansipoitunut. Myös akateemiselta puolelta virtaa paljon hyvää, Open Access -hommat ja niin edelleen, akateemisen ihanteen mukaisesti. Keskustelun näkeminen non-interventionististen neoliberaalien (piraattien) ja fasistien (tekijänoikeuden haltijat) välisenä, polaarisena taisteluna on typerää ja melko mielenkiinnotonta eikä Kirjastot.fi:ssä onneksi tuollalailla asiaa nähdäkään. Juuri siksi, että kirjasto on käyttäjät vs. haltijat -taistelussa ulkopuolinen taho joka kuitenkin on erittäin riippuvainen noiden kahden puolen keskenäisistä sopimuksista (so. tekijänoikeudesta).

Itse toivoisin että näillä palstoilla liikkuisi enemmänkin osallistujia, jotka eivät ole kirjastolaisia. Pidän ihmeenä, jopa tragediana, että olemme saaneet olla täällä hiekkalaatikossamme näin kauan ilman että mukaan on liittynyt merkittäviä määriä vaikkapa tutkijoita, lakimiehiä tai toimittajia, tuottajia tai artisteja tai niitä piraatteja. Osaisimmekohan ensinkään suhtautua jos nämä Kirjastot.fi:ssä käymämme keskustelut alkaisivat jostain syystä kiinnostaa “ulkopuolisia” vai vetäytyisimmekö kilpikonnapuolustukseen salasanojen taakse.

Piraattipuoluetta ei itse aio äänestää, samasta syystä kuin en aio äänestää mitään tai ketään muutakaan eduskuntavaaleissa; kansallisvaltiollinen parlamentarismi ei vastaa käsitystäni politiikasta, eli asioiden hoitamisesta[4].

[0] http://www.antipiracy.fi/tekijanoikeusjapirat…ratismi.html
[1] http://www.antipiracy.fi/ajankohtaista/uutinen.html?id=8112
[2] http://www.tekijanoikeus.fi/
[3] http://www.google.com/search?q=cambridge+%221…22+copyright
[4] http://dictionary.reference.com/search?q=politics

Haluaisin, että blogini olisi todellinen weblog, siis loki web-presenssistäni ja laajemminkin!
Unelmani on, että minulla olisi pelkkä fiidi ilman minkäänlaista blogi-sivua. Haluaisin julkaista itseäni RSS:nä. Olenko lähestymässä jotain, jonka voin toteuttaa Jaiku+del.icio.us+Flickr -yhdistelmällä?

Viimeaikainen keskustelu netin sensuroinnin osalta on isolta osin osoittanut sen sen, että kun kerran jostain aletaan puhua, moni netin sensuurin puolustajista ohittaa salaisen suodatussysteemin sananvapaudelle aiheuttamat ongelmat vain metelinä rattaissa. Osuva kommentti asian suhteen voisi ehkä olla seuraava:

“Freedom of the press is guaranteed only to those who own one.”
—A. J. Liebling

Mutta kuinka tietämättömyydestä voisi syyttää päättäjiä? Eikö oikeampi keino olisi selkeästi ja tietopohjaltaan vakuuttavasti tarjota tietoa asioista, jotta päättäjille olisi tarjolla tietoa myös muilta kuin asiaa valmistelevilta virkamiehiltä? Vai onko päätöskoneiston valtava paperimäärä omiaan tukahduttamaan “ylimääräiset” tietolähteet ajanpuutteen nimissä? Mitä voitaisiin tehdä, jotta jatkossa päättäjillä olisi paremmat lähtökohdat asioiden käsittelemiseen?

Miettiä voisi esimerkiksi sitä, onko eduskunnan nykyinen paperipohjainen asioiden käsittelyperiaate toimivin vai voisiko sitä nopeuttaa ja tehostaa paperinpyörityksen digitalisoimisella? Tehdäänhän käytännössä kaikki dokumenteista muutenkin tietokoneilla niin miksi ne pitäisi rajoittaa pelkkään paperimuotoon? Mielestäni viranomaiset saisivat ottaa mallia sosiaalisen median verkkopalveluista, sillä ne tarjoavat uusia näkökulmia asioiden käsittelyprosessin uudistamiseen.

Yksi mahdollisuus olisi ottaa käyttöön järjestelmä, jossa mahdollistettaisiin tekstisisällön nopean selailun ja hakemisen lisäksi myös niin eduskunnan sisäinen kuin myös koko kansalle avoin lakiehdotusten kommentointi. Siten voitaisiin mahdollistaa paremmin toimiva demokratia kun vaikuttajiksi valitut voisivat toimia muidenkin kuin muutaman asiaa valmistelleen virkamiehen mielipiteiden ohjaamina.

Samalla vähennettäisin valtavaa paperimäärää, joka viikottain joudutaan tarpeettomana kuskaamaan eduskunnasta kierrätykseen tai muussa määrin tuhottavaksi. Muutamia vuosia sitten eduskunnassa käydessäni kuulin erään siellä töissä olevan sanovan, että joka viikko sieltä kuljetaan pois rekkalastillinen paperia. Valtavan osan kyseisestä määrästä aiheuttaa jokaiselle edustajalle jaettavat kopiot lakiehdotuksista ja muista käsittelyprosesseihin liittyvistä dokumenteista, jotka olisivat korvattavissa selkeällä ja keskitetysti hallittavissa olevalla dokumenttienhallintajärjestelmällä.

Ongelmaksi voisi toisaalta nousta joidenkin kansanedustajien tottumattomuus sähköisten viestintävälineitten käyttöön sekä se, että kommentointiprosessin avaaminen väistämättä lisäisi kommenttien määrää eikä monillakaan edustajilla (tai heidän avustajillaan) ole aikaa seurata keskusteluja tarkkaan. Mahdollisia sisällön määrän aiheuttamia ongelmia voisi lievittää ottamalla käyttöön eri sosiaaliseen toimintaan perustuvien uutisien jakamiseen keskittyneiden sivustojen menetelmiä sisällön luokittelemiseen eri kriteereiden perusteilla. Tasavertaisen kuulemisen periaatteita voi tietysti miettiä, mutta demokratia on omalla tavallaan massojen valtaa eikä yksittäinen mielipide itsessään välttämättä merkitse läheskään niin paljon kuin jos samaa mieltä olevia olisikin tuhat tai moninverroin enemmän. Mutta tarvitseeko ajanpuutteen ja investointien pelon antaa rajoittaa toimintatapojen uudistamista? Vai eikö edustajilla ole aikaa opetella käyttämään uutta tekniikkaa joka voisi loppujen lopuksi nopeuttaa heidän työntekoaansa?

Useilla kansanedustajilla on nykyään bloginsa, mutta moni niistä tuntuu keskittyneen lähinnä yksisuuntaiseen viestintään edustajalta kansalle ilman kommentointimahdollisuuksia tai mahdollisuutta selkeästi seurattavissa olevaan keskusteluun aiheesta. Kuinka kommentointia voitaisiin kehittää ja mielipiteiden julkisuutta lisätä kuitenkaan unohtamatta, että eri asioista annetut kommentit ovat luultavimmin arkistoituneena jossakin vielä pitkän ajan kuluttua. Voisiko blogien viitoittamana avata päätösprosessin toimintaa muutenkin kuin ajattelemalla näkyvyyttä vain mainoskikkana? Entä olisiko nettipohjainen kommentointi alttiina huijauksille ja häiriöille? Kuka loppujen lopuksi määrittelee mitä tehdään?

Viimeaikoina blogissani on ilmennyt erinäisiä teknisiä ongelmia liittyen kommentointiin. Osa kommenteista on päätynyt Akismet-roskakommenttiansaan ja kaikista kommenteista saan ilmoitukset ensin tuplana ja sitten hyväksymisen jälkeen vielä kolmannen kerran. Joten suokaa minulle anteeksi, jos jonkun tähdellinen kommentti katoaa bittiavaruuteen.