Työelämässä ja muussakin elämässä pitäisi olla tasa-arvo.  Samasta työstä sama palkka niin naisille kuin miehillekin. Miksi se ei toteudu? Naiset ansaitsevat edelleenkin vähemmän kuin miehet. Onko syy naisissa? vai miehissä? vai yhteiskunnassa? Mikä estää naisia etenemästä? Miehet vai naiset itse?

Naisten perisyntejä työelämässä:

1. Tyydytään vähempään. Eihän tässä ahneeksi voi ruveta.
2. Pidetään mielipiteet omana tietonaan. Nehän voisivat luulla tyhmäksi, jos alkaisin kyseenalaistaa asioita. Eihän näillä minun ideoilla ole mitään arvoa.
3. Pidetään pientä juorukerhoa tuttujen kesken, mutta ei vaivauduta tutustumaan oman alan ja muiden alojen huippuihin.
4. Ollaan mieluummin kateellisia menestyville naisille, kuin otetaan heistä oppia.
5. Ei uskota omiin kykyihin. Tehdään vain se välttämätön, ei yhtään enempää.
6. Ei kehuta omia suorituksia muille.  Pidetään kynttilää vakan alla, kunnes se homehtuu.
7. Otetaan mieluummin asiat varman päälle, kuin yritetään mitään riskaabelia.
8. Ei oteta mistään mitään vastuuta.  Parempi mennä vaan piiloon, ettei kukaan pääse syyttämään.
9. Otetaan “Ei” liian vakavasti.  Asiat voivat riidellä keskenään, vaikka henkilöt eivät riitelisikään. Ei-sana ei tarkoita sitä etteikö sinusta pidettäisi, ideasi ei vain ollut hyvä juuri sillä hetkellä. Uskotaan liikaa ei:hin ja ei jakseta esittää uusia ideoita.
10. Ei turvauduta muihin. Yritetään punnata yksin lasikattoa (käytännössä betonikatto) rikki.
11. Ei kehuta muita ja heidän suorituksiaan.

Vaikka välttäisi kaikki nämä perisynnit on olemassa yksi este, jonka murtaminen onnistuu harvalta naiselta.  Se on nimeltään “Hyvä Veli”. Nainen voi olla vaikka kuinka pätevä, mutta hän ei pääse eteenpäin, jos paikka on jo pedattu miehelle.  “Kiitos mielenkiinnostanne, Teitä ei valittu.”

Homonaisista vain pieni osa on lesboja, loput ovat feministejä. Tämä historiaa mullistava apinateoreettinen oivallus syntyi vähintään yhtä pitkällisen tieteellisen työskentelyn tuloksena kuin teoria lasikatosta. Mutta päin vastoin kuin lasikattoteoria, apinateoria perustuu tosiasioihin poliittisuskonnollisen tarkoitushakuisuuden sijaan. Se perustuu kahteen tosiasiaan. Ensinnäkin, ihmisellä on kaikkien muiden nisäkkäiden tapaan aivot. Toisekseen, nämä aivot lisääntyvät uros- ja naarasmerkkisten sukupuolten keskinäisen seksuaalisen vuorovaikutuksen avulla.

Tässä ei pitäisi olla kenellekään mitään uutta. Yllättäen keskuudessamme elää kuitenkin suuri joukko apinoita, jotka eivät ole näitä perusasioita koskaan omaksuneet. He kertovat olevansa milloin kreationisteja, milloin feministejä. Ihan sama lopputuloksen kannalta. Kolmas yleisbiologinen totuus kun sattuu olemaan, että laumaeläimillä on taipumus seurata johtajaa, joka huutaa kovimmalla äänellä. Siksi meillä on riesanamme nämä lukemattomat uskonnot, joiden välinen kilpailu näyttää ohjaavan apinaelämää maapallolla.

Ihmislajin sisäinen ristiriita ei ole miehen ja naisen välinen suhde vaan erilaisten poikkeustapausten kokema ulkopuolisuuden tunne, joka saa erilaisissa historiallisissa vaiheissa vaihtelevia ilmenemismuotoja. Joskus nämä vähemmistöt onnistuvat kovaäänisyydellään jopa manipuloimaan koko yhteisöä. Tällaista aikakautta elämme parhaillaan ainakin läntisessä maailmankolkassa. Tämän ymmärtämiseksi meidän on mentävä tutkimaan sylttytehtaan perustuksia.

Alussa on nainen

Kaikkien ihmisten aivoaihiot ovat heti munasolun hedelmöittymisen jälkeen samanlaisia. Jos mitään ei tapahdu, kaikista apinanpennuista tulisi naaraita. Mutta lajin olemassaolo on ainakin tähän mennessä vaatinut, että osan apinoista pitää olla uroksia. Siksi urospentujen aivojen kehitys kokee dramaattisia muutoksia raskauden aikana. Mieshormonit, joita tässä nyt yksinkertaisuuden vuoksi nimitän testosteroniksi, saavat aikaan sen, että urosten aivot kehittyvät täysin erilaisiksi naaraiden aivoihin verrattuna ja tämä ero vielä levenee murrosiässä.

Mutta sikiönkehitys on altis erilaisille häiriöille. Testosteronia voi tulla liikaa tai liian vähän tai väärään aikaan tai väärälle sikiölle. Siksi meillä on joukossamme homoseksuaaleja. Ja siksi homomiehiä on enemmän kuin lesboja, koska urosaivot joutuvat todennäköisemmin erilaisten virheellisten altistusten kohteiksi. Ja koska näitä altistusmahdollisuuksia on lukematon määrä, myös lopputulemia on lukematon määrä. Biseksuaalien ja transseksuaalien lisäksi on ihmisiä, joilla on ”homoaivot”, mutta se ei näy poikkeavuutena keskimääräisestä seksuaalisesta suuntautumisesta. Heidän aivonsa vain toimivat eri tavalla kuin on totuttu odottamaan tyypillisen pojan tai tytön tai miehen tai naisen käyttäytyvän.

Todennäköisesti nämä hormonialtistuksen virheet vaikuttavat poikasikiöihin voimakkaamin kuin naarassikiöihin, jolloin myös seksuaalinen suuntautuneisuus kellahtaa selvemmin raiteiltaan, mikä selittää lesbojen pienemmän määrän. Naisaivoihin muutokset voivat olla keskimäärin lievemmät – mutta johtaisivat sitten suhteellisesti runsaampaan sellaisten naaraiden määrään, joilla on jollakin tasolla keskimääräistä maskuliinisemmat aivot. Vastaavien lievästi altistuneiden miesten määrät ovat todennäköisesti suhteellisen pienet, mikä selittäisi muun muassa profeministimiesten mitättömän esiintymisen populaatiossa.

Vähemmistövalta

Tässähän ei so far ole mitään ihmeellistä. Mutta kun nämä hieman väärin ymmärretyt yksilöt kokevat tulevansa syrjityiksi ja tekevät siitä poliittisen lyömäaseen, tullaankin jo aivan eri kokoluokan asioiden äärelle. Jossakin vaiheessa voidaan kysyä, alkaako vähemmistö hallita enemmistöä. Otetaan esimerkiksi huumori. Feministien mielestä tyypillinen mieshuumori on huonoa, ellei jopa rikollista. Se ei naurata feministejä. Mutta toisaalta, eihän feministihuumorikaan naurata apinaa. Kumpiko on oikeassa? Jos kysymme feministeiltä, niin oikeassa ovat tietysti feministit. He siis elävät yhden totuuden maailmassa ja heidän mielestään kaikki muutkin pitää pakottaa samaan malliin.

Ei sillä väliä, että suurin osa naisista nauraa myös miesten huumorille, tulee heidän kanssaan toimeen ja jopa hallitsee heitä myötäsyntyisillä avuillaan. Feministien mielestä tämä enemmistö kuitenkin on alistettu patriarkaattiselle vallalle ja heidän tulisi vapautua siitä ja ryhtyä nauramaan niille asioille, jotka ovat feministiuskonnon sallimia. Tämä ei paljonkaan eroa talebanien ajatuksenjuoksusta. Naisten enemmistö on siis väärässä ja sikiöaikana pieleen menneen testosteronialtistuksen tuottamat aivot ovat oikeassa. Missä on logiikka?

Koko nykyinen tasa-arvo ja feministihype on siis peräisin vain siitä yksinkertaisesta tosiasiasta, että miehiset aivot päähänsä saanut nuori nainen kokee elämän ahdistavaksi, kun häneltä odotetaan ”vääriä” asioita. Mahdollisuuksien maailmassa tämä on tietysti ongelma ja kaikille pitää antaa mahdollisuus olla juuri sitä kuin haluaa. Mutta ei tätä ahdistusta voi siirtää todennäköisyyksien maailmaan ja ruveta sillä perusteella muuttamaan normaalisti toimivan enemmistön käyttäytymistä. Seurauksena ei ole muuta kuin pakkoyhteiskunta.

Kuten terävimmät lukijat lienevät jo huomanneet, feministien tulilinjalla eivät ole pelkästään miehet, vaan myös naiset, joiden aivot ovat juuri sellaiset kuin niiden pitääkin olla – siis suuri enemmistö (noin 90 %) naisista. Mutta valistus on tehokasta. Kun joka päivä kuulee olevansa alistettu ja uhri ja mitä milloinkin, laumaeläin saattaa pian uskoa aivopesun suorittajia ja kääntyä uskoon, vaikka omat aivot eivät olisi koskaan mitään patriarkaattista ahdistusta kokeneetkaan. Ihmisapinoiden kyky itsenäiseen ajatteluun on hämmästyttävän alhainen, siitä on todisteena vaikkapa kirkkoon kuuluvien suomalaisapinoiden suuri määrä.

Tulta munasoluille!

Feministisen vihan kärki näyttää nyt kääntyvän entistä enemmän toisia naisia kohtaan – ja nimenomaan äitejä kohtaan. Feministipapeillehan suurin paholainen tuntuu olevan tyytyväinen ja onnellinen, omia jälkeläisiään hoitava naarasapina. Heistä ei saa enää kirjoittaa mediassa riviäkään. Ja tämä näkyy vaikkapa tänä keväänä, näin äitienpäivän kunniaksi. Mediassa on hehkutettu pelkästään äitiyden kielteisiä puolia, kuinka se on pelkkää itkua ja hammasten kiristystä ja kuinka naiset olisivat moninverroin onnellisempia, kun pääsisivät kokonaan eroon lapsista ja synnytyksistä ja raskauksista. Jopa suuresti kunnioittamani toimittaja Kirsi Virtanen kehtasi ohjelmassaan [1] lytätä äitiyden maan rakoon.

Eihän siinä mitään, kaikki asiat saa kyseenalaistaa (ehkä siis feminisminkin?), mutta jokin logiikka ja totuuspohja pitäisi olla arvostelulla ja jopa satiirilla. Ehkä juuri nyt on ollut pakko tiivistää äitivastaista rintamaa, kun Nina Mikkosen ansiosta laitoshoidon järkevyys onnistuttiin kyseenalaistamaan. Lasten laitoshoito ja subjektiivinen hoito-oikeushan ovat naisliikkeen suurimmat saavutukset – eli äitien erottaminen lapsistaan. Feministien suurin huolenaihe on Suomessa se, että täällä yhä edelleen hoidetaan liian moni lapsi kotona! Tämä on mm. väkivaltafeministi Anne Moilasen pääteesejä.

Sopivasti samaan saumaan YLE mainostaa [2] Väestöliiton kirjaa Äitien kielletyt tunteet. Niistäkin toki pitää voida puhua, mutta joskus olisi tasapuolisuuden vuoksi paikallaan käsitellä myös äitiyden ylivoimaisesti suurinta eli positiivista puolta. Muutoin vajotaan sille mediapornon tasolle, jossa kahden prosentin valituksella hallitaan koko yhteiskuntaa. Vain kärsimys on tärkeää. Siinä ilmapiirissä on seksikästä leimata äitiys myytiksi tai alkukantaiseksi vaistoksi. Kärsimys sen sijaan on sivistynyttä ja tavoiteltavaa? Tämä kai perustuu siihen humanistien keksimään myyttiin, että kärsimys jalostaisi ihmistä – mikä ei tietystikään pidä paikkaansa.

Tämä mediaporno kertoo meille joka päivä, kuinka mies pelkästään raiskaa, hakkaa ja pettää, kun nainen taas edustaa kaikkea inhimillistä hyvää. Nyt rinnalle on tullut toinen ulottuvuus, jonka mukaan äiti lyö, äiti ryyppää ja äiti on vaaraksi lapselleen. Isä sen sijaan on lapsen autuas pelastaja, iloinen kotihengetär. Mies on paha, mutta isä on hyvä – nainen on hyvä, mutta äiti on paha!!! Tällainen logiikka on mahdollista vain täysin aivottomille olennoille. Tällä menolla feminismi sekoaa omaan näppäryyteensä. Ei kai epäloogisuus voi loputtomiin kantaa, eihän?

Jos isät olisivat keskimäärin yhtä hyviä pienten poikasten hoitajia kuin äidit, emme olisi sukua apinoille. Ehkä feministit ihan oikeasti näin luulevatkin? Ajattelevathan he niinkin, että mollaamalla äitiyttä ja siinä samalla lapsia, isät saadaan innostumaan tämän autuuden jakamisesta… Feministilogiikan johtopäätös on ollut, että laitoshoito pelastaa lapset. Kun tässä lapsisodassa miehiä kutsutaan hämäyksen vuoksi isiksi, laitoksia vastaavasti kutsutaan päivä”kodeiksi” – vaikkei niillä ole mitään tekemistä minkään sortin kodin kanssa. Ikävintä tietysti on, että sodan kohteilta eli lapsilta ei kukaan koskaan halua kysyä mitään.

Käsi, joka kehtoa keinuttaa

Feministit haluavat valtaa. Siinä innossaan he ovat sortuneet ihailemaan miehiä. Vain miesten tapa käyttäytyä on oikea ja kaikkien naisten pitää saada miesten asema ja miesten palkka, vaikka naisilla on vuosimiljoonien ajan ollut käytössään omat ja vielä miehiä tehokkaammat vallankäytön välineensä. Feministit eivät niitä kuitenkaan tunne, sillä heillähän ei ole naisten aivoja. He luulevat henkisesti olevansa miehiä ja siksi heidän pitää päteä samalla viivalla miesten kanssa. He toisin sanoen alentavat itsensä miesten tasolle.

Naiset sen sijaan ovat aina tienneet, että seksin säännöstely on paras tapa saada kaikki haluamansa ja jälkeläisten kasvattaminen on todellista vallankäyttöä. Maailmanlaajuinen kansanviisauskin sen tietää: käsi, joka kehtoa keinuttaa, hallitsee maailmaa. Miehet ovat pelkkiä naisvalinnan tuloksena syntyneitä apinoita. Naaraat valitsevat parittelukumppaninsa. Vain pieni prosentti jälkeläisistä syntyy raiskausten tuloksena. Naiset myös pääosin kasvattavat niin tyttönsä kuin poikansakin. Tämän biologisen yhtälön tuloksena meillä nyt sitten on sellaisia miehiä ja naisia kuin on.

Feministit siis ovat valmiita luopumaan tästä syvällisimmästä vallan muodosta saadakseen välittömän palkinnon eli muutaman euron lisää palkkaa. Mikä tahansa eläin pystyisi samaan. Jotenkin tämä vaihtokauppa muistuttaa erästä satua, jota apina nyt ei saa päähänsä. Olisiko ollut jokin hölmöläissatu vai mikä lie… Mutta agiteeraus kantaa hedelmää. Viiseisimmästä Cosmopolitan -lehdestä löytyy harhaanjohdettu mies, Janttu Rosvall, joka valittaa, ettei voi synnyttää. Hänen toiveensa on, että tiedeyhteisö keksisi keinon, jolla mies voi kantaa ja synnyttää lapsen… katkeruudessamme päätimme, että jos me (miehet) emme saa olla äitejä, naiset eivät saa olla muuta kuin äitejä…

Kuvan perusteella Janttu näyttää nuorelta urokselta. Eikö koulussa tosiaankaan kerrota mitään testosteronista, evoluutuosta tai aivojen erilaisuudesta? Siitä ei tietystikään kerrota, että naisella voisi olla miesten aivot ja miehillä naisten aivot. Tieto voisi kuitenkin helpottaa nuorten ”itsensä löytämistä” siinä missä homoudesta puhuminen. Ehkä se on liian radikaali tieto nykyisessä feministisessä todellisuudessa, jossa biologiset tosiasiat, kuten äidinvaisto, voidaan sumeilematta kieltää ja tilalle tarjota haikailuja miesten raskauksista.

Kulttuuriennakkoluuloja

Raskausajan monimutkaisesta kemiasta ei taideta tietää vielä kuin pieni pintaraapaisu. Kuinka esimerkiksi ympäristössä ja ravinnossamme piileskelevät hormonihäiritsijät vaikuttavat sikiöiden kehitykseen? Uhkaavatko ne jossain vaiheessa koko lajimme lisääntymistä? Sehän jo tiedetään, että äidin kokema rankka stressi, esimerkiksi sota, lisää homovauvojen osuutta. Jos olet kuunnellut YLE:n Elävän arkiston ohjelmia ajalta ennen viime sotia, et varmaan ole voinut olla huomaamatta, kuinka naisten ääni silloin oli paljon korkeampi kuin nykyään…

Esimerkkinä yksipuolisesta negatiivisesta tiedonvälityksestä voisi mainita romanttisen parisuhdemallin, jota me täällä lännessä pidämme ainoana oikeana. Pidämme myös oikeana sitä, että meille tarjotaan muualta maailmasta pelkiä vääristeltyjä tietoja – harvinaisia poikkeustapauksia yleistetään koskemaan kokonaisia kulttuureja. Vai etkö muka ole sitä mieltä, että esimerkiksi Intiassa nainen on alistettu ja nöyryytetty, mies jyrää perheessä ja järjestetyt avioliitot ovat perseestä? Valokuvataiteilija Magi Viljanen kuitenkin todistaa, että niin se ei missään tapauksessa oo [3]. Ja hän sentään on nainen ja hänellä on parinkymmenen vuoden kokemus intialaisen kylän arjesta. Hänen visuaalinen viestinsä on nähtävissä Kulttuurien museossa Helsingin Tennispalatsissa. Sinne on ripustettu koko loppuvuodeksi valokuvanäyttely Ram ram Ludia – hyvästi kyläni.

Tässä iltana muutamana YLE:n TV 2 esitti ohjelman kaunotarkuuluttaja Maria Jungnerin miehestä Mikael so fucking what Jungnerista ja tämän taistelusta syöpää vastaan. Hyvä ja koskettava ohjelma. Siinä Mikael avautui – ainakin omasta mielestään – suurille johtajille harvinaisella tavalla. Saattoipa hän olla mielipiteessään oikeassakin. Mikäli apina oikein muistaa, niin edes Francois Mitterrandin kärsimästä samasta sairaudesta ei kerrottu julkisesti. Taidettiin jopa väärentää terveysraporttejakin. Mikael lienee siis suurempi uros kuin Francois konsanaan. Avoimuuden lisäksi sitä todistaa myös hänen lempinimensä. Ei siis ihme, että Marian kaltainen Naaras halusi hänet itselleen.

Ohjelma oli harvinaisen avoin myös toisella tavalla. Siinähän Mikaelin todettiin saaneen poikkeuksellisen räätälöityä hoitoa, joka ei olisi ollut tavallisen apinan ulottuvilla. Epäselväksi jäi, tarjosiko tämän erikoiskohtelun julkinen vai yksityinen järjestelmä. Niin tai näin, jossakin menee raja, joka jakaa apinat sairaudessakin kahteen kastiin. Avoimuuden nimissä koko laumalle olisi toki hyvä kertoa, edellyttääkö avainasiakkaaksi pääseminen yliopiston loppututkintoa, kuusinumeroista pankkitilin saldoa vai sitä, että on TV:stä tuttu.

Eräässä aikaisemmassa totuusjaksossa oivalsimme, ettei apina voi elää kuin omilla aivoillaan. Mutta voiko ihminen? Oivallus taitaakin jäädä aika lyhytaikaiseksi totuudeksi, sillä tuskin kukaan elää pelkästään omien aivojensa tuotoksilla. Evoluutio on siis keksinyt aivoverkostotkin jo kauan sitten. Jos joku loukkaantuu tanskalaisesta piirroksesta, islamilaiset fundamentalistit hyökkäävät lähes samalla sekunnilla kaduille joka puolella maailmaa. Verkostoja nimitetään aatteiksi. Niitä onkin monen nimisiä, On kristinuskoa, islamia, kapitalismia, kommunismia, feminismiä, veganismiä.

Onko niin, että omia aivoja käytetään lähinnä mahdollisuuksien maailmassa, mutta todennäköisyyksien maailmassa turvaudumme aateaivoihin? Miksi niin harva yksilö pystyy kohtaamaan todennäköisyyksien maailman vain laina-aivoilla? Miksi haluamme uskoa utopioihin, kuten oikeudenmukaisuus, tasa-arvo, yksiavioisuus, kaikkivaltius? Johtuuko se siitä yksinkertaisesta asiasta, että olemme laumaeläimiä, mikä edellyttää jossakin määrin yhteisiä aivoja? Tämäkö on se ainoa dualismi, jota apinafilosofit ovat kautta aikain pohtineet?

Aatteiden innokkaimmat kannattajat ovat oikeastaan aivopesun uhreja. Jotkut puhuvat hienovaraisemmin meemeistä. Ray Kurzweil on saanut paljon julkisuutta esittäessään, että ihmisaivot integroituvat tietokoneiden kanssa jo muutaman vuosikymmenen sisällä ja tuloksena on aivonetti, jossa tunteemme ja ajatuksemme risteilevät kuin hakusanat nykyisessä internetissä. Oikeastaanhan tämä on vain aatteiden maailman jalostunut versio.

Aatteiden maailmoilla on hyvin vähän tekemistä totuuden kanssa. Aatteet hallitsevat aivojamme, tai paremminkin ne taistelevat verissä päin aivoistamme. Kuka myy uskoaan, kuka terveyttä, kuka taulutelevisioita. Et ole hyvä ihminen, jos sinulla ei ole autoa tai kuntosalin kausikorttia etkä kuluta tarpeeksi, jotta osakkeenomistajat rikastuisivat. Ainoa tavoite myyjällä on saada kolikko kilahtamaan omaan anelippaaseensa.

Suurimmat ihmishistorian puhallukset liittyvätkin aatemaailmaan. Ykkösenä tällä listalla ovat uskonnot ja niistä aggressiivisuuden pesäpaikoilta eli Lähi-Idästä alkunsa saaneet kolme aggressiivisinta meemitehdasta. Juutalaiset siellä parhaillaan todistavat tätä väitettä oikeaksi. Kun tiedämme, että totuudella pullistelijat ovat pahimpia totuuden irvikuvia, niin mitä pitäisi ajatella eräästä messiaaksi nimitetystä apinasta. joka kehui olevansa paitsi tie, myös totuus ja elämä?

Näin Charles Darwinin juhlavuonna voidaan todeta, että luonnonvalinta toteutuu selkeimmin juuri uskontojen välienselvittelyssä. Ja miksei toteutuisi, kun uskonnotkin ovat evoluution tuotetta. Lopullista voittajaa on yhtä vaikea ennakoida kuin evoluution kulkua muutoinkin. Ja voihan olla, ettei lopullista voittajaa löydykään, vaan tuloksena on aavikkoliskojen kaltainen evolutiivisesti stabiili strategia.

Uskominen mielikuvitusolentoihin voi mahdollisuuksien maailmassa olla yksilön kannalta hyödyllistä, jos se helpottaa aivojen pitämistä järjestyksessä. Mutta siinä vaiheessa, kun näistä jumaliksi nimetyistä olennoista ruvetaan saarnaamaan muille lauman jäsenille, rikotaan heti omia rehellisyyden ihanteita vastaan. Kuinka voi olla rehellinen samalla, kun yrittää hallita muita valheen avulla? Puolustuksenaan uskovaiset tietysti sanovat, etteivät he tiedä valehtelevansa. Jopa monia vuosia yliopistossa opiskelleet väittävät olevansa tietämättömiä totuudesta, mikä apinaa on aina suuresti hämmästyttänyt.

Uskomattoman vallan ovat eräät uskonnot saaneetkin. Suomalaisten nykyinen lempiuskonto kristinusko keikkuu kärkipaikoilla taistelussa aggressiivisimman uskonnon tittelistä. Mitä se tarkoittaa käytännössä? Ensinnäkin se tarkoittaa sitä, että sadat ja tuhannet muut ”jumalat” on tuhottu ympäri maapalloa kirkasotsaisten lähetyssaarnaajien toimesta. Siinä sivussa on tuhottu paikallisten kansojen tavat, kulttuurit, taloudet ja elämän perusteet.

Ei ole vaikea luetella pahimmin kohdeltuja kansoja, kuten esimerkiksi Australian aboriginaaleja, joilta varastettiin paitsi maat ja luonnonvarat, heitä myös kohdeltiin pelkkinä eläiminä – Jeesuksen nimeen. Paljon paremmin ei käynyt Amerikan intiaaneillekaan. Entäpä sitten sanit, joista vielä näinä päivinä yritetään tehdä pakkokeinoin oikeita ihmisiä?

Suomalaistenkin omat jumalat saivat kokea vahvemman voiman. Kätevästi esi-isiemme pyhät paikat tuhottiin tai raivattiin kirkonpaikoiksi. Nykyaikaan siirrettynähän se tarkoittaisi sitä, että raivaustraktorit jyräisivät Helsingin Tuomiokirkon maan tasalle ja paikalle rakennettaisiin Moskeija.

Minkä tahansa alkuperäiskansan vaiheista kun lukee, ei voi olla tulematta murheelliseksi. Ensimmäisten valkoisten eli ”oikeiden” ihmisten joukossa paikkaan kuin paikkaan tunkeutuivat lähetystyöläiset. Mikä rasismin riemuvoitto! Jumalan kuvat opastivat omiin ympäristöihinsä sopeutuneita kansoja elämään ”oikein” – eli siis käännyttäjien mielen mukaan. Ja ikään kuin sivutuotteena samalla saatiin lisää maksajia rahoittamaan Pietarinkirkkoja ja muita vallan symboleja.

Olen tainnut jo aiemmin todeta, että globalisaatio on kestänyt ainakin 2000 vuotta. Nyt siitä kuitenkin puhutaan kuin uudesta asiasta. Oikeudenmukaisuus ja totuus taitaa tästä uusimmastakin globalisaation vaiheesta olla yhtä kaukana kuin edeltäjistään. Mitenkä se voisi muuten ollakaan, sillä – evoluutiota lainatakseni – vahvimmat voittavat tässäkin. Tosin edes luonnonvalinta ei ole niin yksipuolisesti vahvemman oikeutuksen asialla kuin ihmislajin käyttäytyminen näyttäisi kertovan.

Totuuden kanssa kristinuskolla on ollut koskaan hyvin vähän tekemistä, siitä ovat pitäneet erilaiset kirkolliskokoukset ja muut puolijumalalliseen asemaan itsensä ylentäneet kirkonmiehet huolen. Paavit lienevät aivan omaa luokkaansa taistelussa totuutta vastaan. Suhtautuminen syntyvyyden säännöstelyyn ja kondomien käytöstä valehtelu on vähintään yhtä häpeällistä ja tuhoisaa kuin toisinajattelijoiden polttaminen rovioilla aikoinaan.

Ehkä uskontojen markkinoima näennäinen täydellisyys on se, joka epätäydellisiksi itsensä kokevia ihmisiä kiehtoo? Monille epävarmuutta huonosti kestäville uskonto tuonee lohtua elämään, riippumatta siitä, kuinka typerä itse oppi on loogisesti ajateltuna. Sehän  lupaa olemattomia taivaspaikkoja, jollaisten tarjoaminen kiellettäisiin kuluttajaviranomaisten toimesta missä tahansa muussa yhteydessä.

Raamattu on ihmisten kirjoittama kokoelma evoluution tuottamia käsityksiä ihmisapinan ja luonnon toiminnasta. Sinänsä on hauskaa (?), että uskovaisten jumalatotuuden ja feministien patriarkaattitotuuden takana on sama ilmiö eli evoluutio. Jumalten olemassaoloa voi toki perustella sillä, että aivojen on täytynyt keksiä jokin selitys tuntemattomille luonnonilmiöille. Se ei tietysti vielä riitä todisteeksi jumalien olemassaololle, apina-aivot kun keksivät jos jonkinlaista.

Kokeellisesti on todettu, että uskonnollisia kokemuksia saadaan aikaan aivoja keinotekoisesti stimuloimalla. Toiset ovat tälle stimuloinnille herkempiä kuin toiset. Suomeksi sanottuna toisten aivoilla on suurempi taipumus hurahtaa erilaisiin riippuvuuksiin kuin toisilla. Kaikista ei koskaan tule alkoholisteja eikä huumeiden väärinkäyttäjiä, vaikka kuinka pakotettaisiin. Näin ollen ei ole kovin yllättävää, että monista juopoista tuleekin uskovaisia. Huume vain vaihtuu toiseksi.

Edellisestä voidaan myös tehdä sellainen johtopäätös, ettei koko lauma voi koskaan ”tulla uskoon”. Siitä huolimatta tämä pieni vähemmistö (ehkäpä kymmenesosa lauman koko vahvuudesta) pystyy ahdasmielisellä olemassaolollaan vaikuttamaan koko lauman käyttäytymiseen ja saamaan aikaiseksi mitä ihmeellisempää lainsäädäntöä tai käyttäytymiskoodistoa. Vähemmistön henkiseen (meemi)diktatuuriin perustuu muidenkin tiukkapipoisten aatteiden valta. Feminismi on tästä toinen, vallan mallikelpoinen esimerkki.

Ihminen täydellisen jumalan kuvana on huippuunsa viritettyä rasismia, josta planeettamme on saanut raskaasti kärsiä. Uskontoa voidaan pitää alkukantaisen ihmisapinan tunnuspiirteenä. Erityisesti kristinuskossa on joitain todella outoja piirteitä. Sielu on erotettu ruumiista, vaikka sielu eli aivot ovat aivan tavallinen osa ruumista siinä missä suolistokin. Toisaalta ruumis on paheiden pesä, toisaalta se on pyhä. Edes tuhkattua ruumista ei saa levitellä mihin sattuu. Apinalle ruumiissa ei ole mitään pyhää, ei mitään pahaakaan sen puoleen. Ruumis on. Niin kuin kaikki muukin tällä planeetalla. Evoluution kätten työt vain ovat.

Kristinusko on niin seksuaalikielteinen ilmiö, että pitää ihmetellä, miksei sitä ole jo kielletty. Seksi on kuitenkin elämän tarkoitus, siksi sen häpäiseminen on suurimman luokan rikos ihmisyyttä vastaan. Tokihan houkutus sillä hallitsemisesta on ehkä jollakin tasolla ymmärrettävää. Mutta kun ajattelemme, millaisen hinnan ihmiskunta moisesta manipulaatiosta on saanut maksaa, puolustuksella ei ole paljonkaan sanottavanaan, jos pyrimme pysymään totuudessa.

Jos perisynnin kaltainen huiputus keksittäisiin nyt, se kiellettäisiin vähintään yhtä tuhoisana ”sielulle” kuin mitä pyramidihuijaus on lompakolle. Perisynnillä ei ole mitään asiallista perustetta, se on samanlainen keksintö kuin feministinen lasikattoteoria. Maailma sen enempää kuin ihminenkään ei ole paha. Ihmislaji on hyväluontoinen, kuten Frans de Waal on kirjassaan Hyväluontoinen todistanut.

Totuus on hyvä renki, mutta huono isäntä, jos puhumme reaalimaailmasta emmekä unelmista. Silti voimme päättää totuuden etsinnän siihen, että maailmankaikkeudessa on sentään yksi absoluuttinen totuus – se, ettei minkään sortin Jumalaa tai jumalia ole olemassa.

]]> http://lottovoittaja.wordpress.com/2008/11/25/kissa-kuumalla-lasikatolla/ Tue, 25 Nov 2008 18:00:01 +0000 Lottovoittaja http://lottovoittaja.wordpress.com/2008/11/25/kissa-kuumalla-lasikatolla/

- legenda kahdeksastakymmenestä sentistä.

Hyvän ulkoalukutaidon omaavilla, akateemisiin koulutuslaitoksiin livahtaneilla ja sellaisista hyväksytysti valmistuneilla naisilla on ongelma: “Ei mene elämä kuin elokuvissa”. Tai edes “niin kuin teini-iässä kuviteltiin”.

Kysymys on tietenkin tunneälykkäitten naaraitten horos- tai kaleidoskoopista löytämästä lasikatosta. Lihaa syövänä, valkoihoisena, kristittynä heteromiehenä en luonnollisestikaan viitsi kuluttaa edes tätä virtuaalista painomustetta asian pohtimiseen. Sen sijaan totean, että: “Työ tekijäänsä kiittää”.

Miksi naiset etenevät niin harvoin johtajiksi? Kaikki tietävät, että naiset tuovat työyhteisöön kaivattua erilaista, humaanimpaa näkökulmaa, ja he ovat myös verrattomia hallitsemaan usean palapelin kokonaisuuksia. Miksi naisten eteneminen työuralla näyttää ikäänkuin pysähtyvän jossain vaiheessa ennen ylimpiä päätöksentekoportaita?

Lasikatosta puhuttaessa saa vaikutelman, että on olemassa jokin syy tai syiden ryhmä, joka yleisesti estävät naissukupuolen etenemisen työurallaan. Termiä käytettäessä saa myös kuvan, että nämä syyt ovat ulkopuolisia, eli lasikaton asettavat muut, kuin uranaiset itse. Pyrin tässä esittämään syitä, miksi näin ei suinkaan ole, vaan ongelma on enemmän heissä itsessään.

Lyhyt katsaus yleisesti työelämään. Työelämä ylemmäs arvoasteikossa kohottaessa muuttuu yhä kilpaillummaksi, ja kyseessä on eräänlainen peli tai taistelu. Alemmilla arvoasteikoilla työuralla kohoava ei välttämättä kohtaa juurikaan samanluokan taistelua, ja pikkupomoksi kohoavia arvostetaan ja kannustetaan käyttämään lahjojaan uudessa asemassa koko yhteisön parhaaksi. Ylemmäksi kohottaessa pelin luonne muuttuu, ja paitsi että vaaditaan henkilökohtaista kyvykkyyttä, tarvitaan myös vahvaa tukiverkostoa, tuuria sekä pelisilmää. Johtavissa asemissa oleville palkkiot työsuorituksista ovat niin paljon suuremmat perusduunariin verrattaessa, että jo tämä saa aikaan valtaisaa kilpailua.

Väitän, että naiset eivät menesty tässä muuttuneessa tilanteessa naissukupuolen yleisten ominaisuuksien (tai niiden puutteen) johdosta.

• Yleisesti ottaen naiset ovat melko huonoja pelaajia. Pelillä tarkoitetaan tässä sosiaalista tilannetta, jossa yritetään hankkia etua itselle niin, että myös kanssapelaajat kokevat ottelun reiluksi. Vaikka naisella olisikin pyrkyryyttä (positiivisessa mielessä) ja taitoa, omien toimien vaikutusta toisten silmissä ei osata nähdä, ja turvaudutaan helposti keinoihin, jotka eivät ole hyväksyttyjä ja vähentävät välittömästi hänen arvoaan vertaistensa joukossa. Tähän sortui myös Anneli Jäätteenmäki.
• Miellyttämisen pakko on naisilla sisäänrakennettuna. Koska vertaisesesi odottavat sinulta reiluhenkistä pyrkyryyttä, yritys miellyttää kaikkia on jo lähtökohtaisesti huono ajatus ja vaikuttaa nuoleskelulta. Jotkut naiset tiedostavat tämän, ja he menevät toiseen äärimmäisyyteen ja ovat äärimmäisen laskelmoivia ja kovapintaisia.
• Verkostojen luominen on ongelma, jonka naiset tiedostavat jo itsekin. Tarvitset verkostoja vertaistesi ja ylempiesi joukosta, joihin voit turvautua kilpailutilanteessa. Ongelma on taas naisten vaikeus yhteensovittaa oman edun tavoittelua ja samalla reilua asennetta kanssakilpailijoihin.

Perheen ja työn yhteensovittaminen, itsetunto-ongelmat ja muut ovat triviaalimpia seikkoja, jotka myös vaikuttavat asiaan mutta eivät ole niin ratkaisevia kuin yllä mainitut.

Ongelmana on siis, että naisten ominaisuudet soveltuvat melko huonosti peliin, jota käydään arvoasteikon huipulla. Mutta onko kyseessä peli vain, koska työelämän säännöt ja asenteet ovat miesten luomia ja siksi heidän ajatusmaailmaansa mukailevia? Väittäisin, että nämä ovat ihmisluonnon yleisiä ominaisuuksia jotka koskevat valtaa ja vallantavoittelua, ja evoluutio on ne pitkän ajan kuluessa muokannut. Samassa prosessissa naiset ovat jättäytyneet tämän nimenomaisen pelin ulkopuolelle, ja niinpä heillä on kova työ opetella pelin sääntöjä.

Viimeksi päästiin kodin rauhaan. Annoin ohjeen nuorille miehille, mutta soveltuu se vanhemmillekin. Ehkä Olli Saarelankin olisi ollut hyvä muistaa ohje, ennen kuin uhkasi vetää Eero Heinäluomaa turpaan Tanjan valittaessa hänelle vaikeista neuvotteluista valtiovarainministeriössä. Mutta Saarela teki vielä toisenkin virheen. Hän julkisti asian. Tässä vaiheessa Ollin käytös muuttui riikinkukkopörhistelyksi, johon Eero olisi voinut vastata kysymyksellä: miekat vai pistoolit? Eeron ansioksi on laskettava se, ettei hän suostunut provosoitumaan, mikä jäikin hänen poliittisen uransa ainoaksi sankariteoksi.

Laumani naarasapinat halusivat vielä täydentää ohjettani. Miehen ei sovi tarjota neuvojaan silloinkaan, kun nainen sitä vasiten kysyy, sillä kysymys ei ole oikeasta kysymyksestä eikä edes retorisesta kysymyksestä. Se on testi. Testi siitä, kuinka hyvin mies pystyy ymmärtämään naista ja hillitsemään itsensä. Lisäksi neuvominen loukkaa naista, sillä eihän mies koskaan keksi mitään sellaista, mitä nainen ei jo tietäisi. Neuvominen olisi siten vain osoitus naisen aliarvioimisesta.

Kolmas syy neuvojen karsastamiseen on tietysti se, että valittaminen on yksi naaraiden vallankäytön muodoista. Neuvot on siten helposti koettavissa uhkaksi tälle vallankäytölle. Tämä logiikka toimii sekä parisuhteessa että yhteiskunnallisella tasolla. Tarkkailkaapa naispoliitikkoja!

Pidättyminen neuvojen antamisesta on miehelle kuitenkin todella vaikeaa, sillä miesten keskuudessa neuvoilla on aina kysyntää ja hyvillä neuvoilla voi saada arvostusta miesporukassa. Neuvot siis pyrkivät suusta ulos automaattisesti. Mutta silti kannattaisi yrittää opetella pelkkää aktiivista kuuntelemista. Jos miehet sitä oppisivat, avioerojen määrän voitaisiin arvioida vähentyvän neljänneksellä.

Kotiin kuuluvat myös lapset. Lasten kasvatus onnistuu naisilta keskimäärin miehiä paremmin samasta syystä kuin siivouskin. Kasvattamisen ei pitäisi olla mikään kielteinen asia, sillä kasvattajalla on kaikki vallan avaimet käsissään – ainakin, jos ajatellaan ihmistä humanistien määrittelemänä olentona. Mutta samaiset humanistit ovat ensimmäisinä sysäämässä lapset miesten hoitoon. Aika ristiriitaista.

Koska suurin osa kodeista on edelleen perinteisiä ydinperheitä, niin puhun tässä lähinnä näistä kahden aikuisen ja lasten muodostamista yhteisöistä. Tämä ei tarkoita yksinhuoltajakotien tai muiden vastaavien kotien väheksyntää. En kuitenkaan ole kirjoittamassa kirjaa, joten jotain rajauksia täytyy tehdä. En edes ole ydinperhefani, joten tässä suhteessa voimme olla feministien kanssa jopa samoilla linjoilla. Mutta ydinperhe nyt vain sattuu olemaan nykyisen yhteiskunnan perusyksikkö.

Perheen piiriin kuuluu myös raha. Siitähän on tehty ”tasa-arvon” ikoni syystä, jota on vaikea ymmärtää. En lähde tätä nyt syvällisemmin perustelemaan, asia ansaitsee ihan oman juttunsa. Koti on yhteisö, jossa on yhteiset rahat – ainakin silloin, kun yhteisö toimii hyvin. Ennen nykyistä ”tasa-arvo”hysteriaa raha tuotiin kotiin yhteiseen kassaan koko perheen hyväksi. Tilanne saattaa olla nyt toinen, kun naiset haluavat itse hankkia ”omat” rahansa. Ehkäpä miehetkin vähitellen oppivat pitämään hankkimansa rahat itse.

Luulisi, että vallankäytön ja siten tasa-arvonkin kannalta on tärkeämpää, kuka yhteiset rahat käyttää kuin se, kuka ne hankkii. Rahan hankkimista kun voidaan pitää eräänlaisena modernina orjuuden muotona. Time-lehden mukaan maailman vähittäiskaupassa pyörivistä rahoista 85% kuluu naisten tekemiin hankintoihin. Tämä prosenttiluku ei selity muuten kuin sillä, että naiset käyttävät valtaosan myös miesten rahoista. Ja kuluttaja käyttää valtaa, näinhän meille opetetaan. Työläisen vallasta harvemmin puhutaan.

Sama suhde pätee varmaan kaikkeen kuluttamiseen. Esimerkiksi asunnonvälittäjät tietävät kertoa, kuinka suurin osa asuntokaupoista tulee vireille naisten aloitteesta ja kuinka naiset useimmiten myös tekevät yhteisen ostopäätöksen. Mutta autokauppa kai on miesten maailmaa? Miehet lukevat testejä ja käyttävät aikaansa teknisten nippeleiden ihailuun.

Mutta kun perhe menee autokauppaan, kukapa sen valinnan yleensä tekeekään? Nainen ihastuu tiettyyn korimalliin tai väriin ja siinä se on. Jopa poikamiesten autovalinnan määrää nainen. Siis se, millaisessa autossa istuessaan mies kuvittelee olevansa parhaimmillaan naisten iskemistä ajatellen.

Heikoimpien siivoojien (pesänhoitajien) ja jälkeläisten hoivaajien geenit ovat hävinneet vuosimiljoonia kestäneen kehityksen kuluessa. Miehillä tällaista karsintaa ei käytännössä ole tapahtunut, sillä urosten geenit ovat karsiutuneet lähinnä saalistusretkillä ja kahakoissa naapuriheimojen kanssa – sekä tietysti niissä ”sankariteoissa”, joihin urosten on täytynyt pyrkiä seksiä (lisääntymismahdollisuuksia) saadakseen. Yksi osa tätä sankaritarinaa ovat keksinnöt. Mies keksii heti jonkin työtä helpottavan koneen, myös siivoamaan joutuessaan. Arvelisin, että pölynimuri, pesukone, sähköliesi ja astianpesukone ovat kaikki miesten keksimiä.

Miksi omena näyttäisi aina putoavan miesten päähän? Olisiko meillä sähköäkään ilman miehiä? Toki suuri osa keksinnöistä on aivan turhia tai jopa vaarallisia, kuten sotakoneet. Naisten osuus patenttien hakijoista on kaikissa länsimaissa vain kymmenen prosentin luokkaa, Suomessa selvästi allekin. Naisten pientä osuutta on totuttu selittämään teknisten alojen miehisyydellä ja lasikatoilla. Enää tämä ei kelpaa selitykseksi, sillä naiset alkavat jo olla miehiä paremmin koulutettuja ja naisten osuus on kasvanut myös teknisillä aloilla.

Patenttimäärien ero ei tietysti ole mikään arvoasetelma. Se vain on yksi selitys sille, miksi miehillä on enemmän aivosoluja – siksi että he voisivat tehdä keksintöjä seksiä saadakseen. Tämä siis vain vahvistaa miesten ikuista juoksemista seksin perässä. Loogisesti ajateltuna kirjoitettu historiamme on vain kertomus siitä, kuinka miehet ovat ponnistelleet tällä saralla. Feministit valittavat, ettei historia kerro naisten näkökulmaa, mutta historiaahan ei olisi olemassakaan ilman naisia.

Kun miehet ovat näin oivia keksijöitä ja seksi niin rajallinen luonnonvara, voisi kuvitella, että robottinainen olisi jo keksitty. Puhallettavat barbarat ovat vain säälittävä versio siitä, mihin miesten aivojen voisi kuvitella pystyvän. Siihen loppuisi vonkaaminen eikä miesten sen jälkeen enää tarvitsisi keksiä mitään.

Näin loistavan ajatuksen saatuani tarkistin, mitä Google tietää robottinaisesta. Tuloksena oli 248 osumaa – aika vähän oikeastaan. Suurin osa linkeistä tuntui liittyvän osakehuijaukseen. Mutta löytyihän sieltä helmikin. David Levyn väitöskirja on viime vuonna julkaistu nimellä Love and Sex With Robots. Levy ennustaa, että vuonna 2050 meillä on niin hyviä robotteja, ettei eroa aitoon huomaa. Tämä avaakin aivan uusia näköaloja sekä tasa-arvoon että parisuhteisiin, lisääntymiseen ja koko ihmislajin kehitykseen. Olisiko tämä alku uuden ihmislajin synnylle? Vai lopullinen niitti alastomalle apinalle?

]]> http://simpanssifilosofiaa.wordpress.com/2008/05/22/feministiset-sanat-%e2%80%93-osa-1/ Thu, 22 May 2008 15:41:55 +0000 apina http://simpanssifilosofiaa.wordpress.com/2008/05/22/feministiset-sanat-%e2%80%93-osa-1/

Lupasin peri viikkoa sitten kirjoittaa A -studion (7. 5. 2008) sukupuolisota-aiheesta. Siinähän haastateltiin miesten tasa-arvovajeesta huolestuneita miehiä. Tasapuolisuuden (?) vuoksi mukana oli pari feministiäkin. Vielä ei media siis tunnu uskaltavan puhua miehistä ilman feminististä valvontaa, vaikka media on vuosikymmenet ollut täynnä pelkkää yksipuolista naisvallankumousta.

Miesten puheissa ei paljon ole kommentoitavaa, koska ne olivat täyttä asiaa, maltillisia, tasapuolisia ja hyvin perusteltuja. Feministien kommentit olivat sen sijaan suorastaan järkyttäviä. Kuinka täysijärkisiksi oletettavat ihmiset voivatkin valtamediassa päästää suustaan moista soopaa. Netissä ja pikku piireissä kielenkäyttö on monin verroin rankempaakin, mutta kun tuollainen oksennus heitetään tavallisen katsojan silmille, ei se ainakaan herätä sympatioita feministien suuntaan. Apinajärjellä ajateltuna tällainen käytös on vain osoitus paniikkimielialasta. Feministit siis hävisivät tämän erän kuusi-nolla.

Feministien edustajina A –studiossa olivat Naisasialiitto Unionin aktiivi ja heidän Tulva –lehtensä päätoimittaja Anne Moilanen sekä uusionainen, omasta mielestään miestutkija Arto Jokinen, joka majailee Tampereen yliopiston naistutkimuksen laitoksella. Jokinen on kuvaillut itseään seuraavasti: Kriittinen miestutkimus on osa naistutkimusta. Miestutkimukselle on kuitenkin tilausta, koska naistutkimuksen saralla tehty tutkimus kohdistuu pääasiassa naisiin. Olen mies, joka tekee naistutkimusta miehistä kriittisen miestutkimuksen käsittein. Joopa joo, putkiaivoille näin monimutkainen ilmaisu on pelkkää hepreaa. Näin helposti siis voidaan todistaa, että Jokisella on naistyypin aivot.

Jokisen ja Moilasen missio on julistaa muu kuin naistutkimuksen piirissä tapahtuva miespuhe taantumukselliseksi, roskaksi ja tarpeettomaksi. Tyypillistä naisaivojen toimintaa: miksei mies puhu (tai näytä tunteitaan), valitetaan. Ja sitten kun mies puhuu (tai näyttää tunteensa), se on väärin sanottu tai toimittu. Ovatko naistyypin aivot todella siten rakentuneet, etteivät ne ymmärrä maailmassa olevan muunkinlaista elämää kuin niiden itsensä oikeaksi määrittelemä? Joku apina-aivoinen voisi erehtyä luulemaan tällaista rasismiksi . . .

No, itse asiassahan tässä on vain kyse puhtaan eläimellisestä reviiritaistelusta. Feministit ovat rakentaneet massiivisen valtakoneiston, jonka perusta kuitenkin on melko hatara, pelkkien iskulauseiden varaan rakennettu. Se on silti saanut paljon näkyvyyttä. Näin on päästy hyvään alkuun feministisen aivopesun tiellä. Nyt kun oikeat miehet ovat kyseenalaistaneet tällaisen yksisilmäisyyden oikeutuksen, naistutkijat ja heidän juoksupoikansa, kriittiset miestutkijat, ovat joutuneet hysteerisen pelon valtaan. Korttitalo saattaa pian sortua ja helppo rahoitus hävitä jalkojen alta!

Tämäkö on ainoa tapa saada feministit huomaamaan, että lasitalossa on myös lasilattia? Tähän mennessähän feministiseen kielenkäyttöön (ainakin mikäli uusionainen Stefan Wallinia on uskominen – ja miksei olisi?) on keksitty vain termit lasikatto, lasiseinä ja lasiovi.

Jouduin edellä käyttämään termiä oikea mies. Typerää tällainen, kun selvää suomen kieltä sotketaan. Siitäkään ei nyt voi syyttää muita kuin feministejä, sillä hehän ovat luoneet näitä ”Terijoen hallituksia” ihmisten ajatusmaailmaa sotkemaan. Puheet ovat samaa tasoa kuin alkuperäisellä valehallituksella, joka lupasi mm. lyhentää työpäivän, lopettaa työttömyyden sekä pakkolunastaa suurtilat.

Feministit ovat siis kopioineet tämän neuvostoliittolaisen strategian ja perustaneet miesliikkeen, joka on heidän mielestään ainoa oikea ja ainoa, jonka kanssa he suostuvat keskustelemaan. Kun näihin uuden polven terijokelaisiin kuuluu noin kahdeksan uusionaista, sopimukseen on helppo päästä ja Suomi voidaan vallata lähes yhtä helposti kuin Stalin aikoinaan kuvitteli.

Mitään virkaa ei liene niillä reilulla kahdella miljoonalla miehellä, joiden mielipiteitä feministit pitävät roskana? Näitä miehiä siis nimitin edellä selvyyden vuoksi oikeiksi miehiksi. Mutta en aio tämän enempää sortua feministiseen ansaan. Tästä lähtien puhun vain miehistä silloin, kun tarkoitan Suomen virallista miespopulaatiota. Feministien jaloissa pyörivistä miehistä ja heidän miesjärjestöjensä edustajista käytän tästä lähtien johdonmukaisesti nimitystä uusionaiset.

Näin pitkä johdanto siis A –studion lausumien kommentoimiseksi. Taidankin lisätä otsikkoon alaotsakkeen (osa 1) ja jättää varsinaisen Jokisen ja Moilasen lausumien repostelun seuraavaan osaan.

Artikkelin muut osat: Osa2 Osa3

]]>