Summarum.. Olen nähnyt LeluPoikaa ja jutellut hänen kanssaan harvase päivä. Pohtinut ja vääntänyt asiaa kaikkien tyttöjen kanssa (kiitos ja anteeksi) aamusta iltaan. Pojan kanssa oloni on kuin olisi kotonaan. En voinut olla pohtimatta mitä se seurusteleminen sitten olisi. Pojan olosuhteet ja masennus ovat kuitenkin sitä luokkaa, että minun piti tehdä päätöksiä. Odottaako ja auttaako, vai jäädäkö vain ystäviksi.

Kunnes sen eilen tajusin. Poika on valvonut monia öitä ja kyllähän se tiedetään mitä väsymys ja epäsäännöllisyys tekee mielelle. Nukkumatti nappeja poika ei ole syönyt kun prinsessa on hoidossa vuoroviikoin. Prinsessa lähti perjantaina äidilleen ja niinpä kysyin että kuinka olet  nukkunut. Huonosti kuulemma, joten kysyin mikset nuku lääkkeiden avulla. “Hukkasin ne.” Johon minä totesin että Prinsessa on lähtenyt 5 yötä sitten ja sinä et tiedä missä lääkkeet ovat? Mikset ole pyytänyt niitä minulta? “äääääää–ääääää.. niiin, en tiedä” Sillä helvetin hetkellä minä tajusin että Poika nauttii nyt siitä masennuksessa rypemisestä, eikä hänellä ole pienintäkään aikomusta ottaa edes pikkupikku askelia parempaan päin. Tänään huomasin että onhan vuorokaudessa useitakin tunteja jolloin en Pojan olemassaoloa muista. Ja nyt, tätä kirjoittaessani, taasen naurattaa että mihinkähän sitä meinasi päänsä pistää? Vaikka minä Poikaa rakastankin niin enhän mä nyt ala sussuilemaan sen kanssa. Kyllähän mä kaverina voin jatkaa mutta ei tässä ole mitään, ei järkeä, ei fyysisyyttä, ei mitääääään..

Niinkuin Väinämöisenkin kanssa kävi. Meistä meinasi tulla pari, mutta sain sen tilalle ystävänrakkauden josta tiedän ettei se koskaan lopu. Ja sitä arvostan tällä hetkellä helvetin paljon enemmän kuin suukkoja ja parisuhteen kiemuroita.

Ehkäpä Lelupoikakin tokenee ja meille tulee taas hyviä keskusteluja bisneksestä ja työelämästä, lapsista, meidän yhteisistä asioista. Kuinka saatoinkaan kuvitella että minulla on voimia alkaa kantamaan aikuista miestä, joka ei koskaan ole edes  luvannut minulle mitään. Silly girl..

Ihanaa huomata miten järki voittaa eikä sydän aina olekaan niin palasina.

26 de noviembre de 2009

Rayuela Social en fase de levantamiento de información sobre mendicidad en Manabí

Prevenir y erradicar progresivamente la mendicidad  es el objeto del programa Rayuela Social que tiene en vigencia el Gobierno Nacional a través del Mies.

Desde el pasado mes de octubre, las autoridades del Mies-Infa en  Manabí, una vez que elaboraron la propuesta y fue aprobada, han venido desarrollando varias reuniones de coordinación de trabajo con la Gobernación de Manabí, las diferentes Direcciones Provinciales de los Ministerios, Gobiernos municipales, Gobierno Provincial y organizaciones  sociales  para la ejecución de varias acciones durante los meses de noviembre y diciembre.

Desde inicios de este mes, 16  Facilitadores representantes comunitarios-FRC- contratados por el Infa  trabajan en el levantamiento de información sobre los casos de mendicidad en los cantones intervenidos: Manta, Bahía, Chone, Pedernales,  San Vicente, Tosagua, Flavio Alfaro,El Carmen, Portoviejo, Santa Ana, Bolívar. Este personal fue previamente capacitado en componentes de la Rayuela Social, técnicas de abordaje, aplicación de fichas de recolección de información, para la realización de este tipo de trabajo técnico-social. En esta semana, se incorporaron 15 promotores de la Secretaría de los Pueblos quienes también fueron capacitados en el Infa-Manabí para intervenir en este trabajo.

El trabajo que ellos realizan es de abordaje a los casos de mendicidad para conocer la realidad que gira  alrededor de cada caso , información que es llenada en fichas técnicas y que servirá de base para la elaboración de una segunda propuesta e iniciar la siguiente fase con intervenciones concretas.

“Con este trabajo tendremos una estadística real de la mendicidad en nuestra provincia, que es la base para la elaboración de la propuesta para el próximo año”, señaló Santiago Montenegro, Director provincial del Mies en Manabí.

Para la implementación de este tipo de trabajo, el Mies-Infa, en cada cantón intervenido conformó un comité interinstitucional, integrados por Gobiernos Municipales, Patronatos, actores sociales, iglesia, Policía Nacional, entre otros, para coordinar acciones sobre la ejecución de eventos masivos de sensibilización y  la ejecución de colonias navideñas a mediados de diciembre, entre otras actividades.

Eventos de sensibilización

Los eventos de sensibilización  hacia la población, que contempla el programa Rayuela Social en Manabí, se ejecutarán el 12 de diciembre en Manta, Chone, Flavio Alfaro, El Carmen y Tosagua, el 19 de diciembre en Portoviejo y Pedernales, el 13 de diciembre en Bahía y  en San Vicente el 20 de diciembre.

Ligia Frecia Delgado Vera

[ligiafdv@hotmail.com]

Le Corbusier nasceu na Suíça em 1887 e foi um arquiteto e urbanista  de grande expressão, posteriormente se naturalizando francês. Ele foi o criador dos “5 pontos da nova arquitetura”:

1 – Pilotis, que tem uma função estrutural.

2 – Plantas livres, onde as paredes não tenham uma função estrutural.

3 – Fachadas livres, também não tendo uma participação na estrutura do edifício.

4 – Janelas em banda, possíveis pela liberdade das fachadas.

5 – Terraço-jardim, que recupera o verde perdido na ocupação da construção.

No Brasil, Lúcio Costa e Oscar Niemeyer são exemplos de terem usado integralmente os cinco pontos de Le Corbusier no projeto do edifício do Ministério da Educação e Saúde Pública.

Seu mobiliário sempre apresenta o uso de aço tubular e um equilíbrio fantástico entre forma e função.

Chaise lounge preta, toda regulável...

... e com uma estampa super moderna.

Ele desenhou também uma linha de poltronas e sofás muito conhecida, utilizando de novo o aço tubular.

Linha completa

Mies van der Rohe foi um arquiteto nascido na Alemanha, professor da famosa escola vanguardista de arquitetura Bauhaus até seu fechamento – quando também percebeu que seu estilo “não-alemão” não se encaixava no contexto de seu país, em pleno nazismo – e se naturalizou norte-americano após sua emigração. Ele trabalhou em conjunto com Lilly Reich durante aproximadamente 10 anos, que o ajudou a construir algumas de suas obras-primas.

A cadeira Barcelona com o banquinho para os pés

A cadeira Barcelona foi apresentada ao público no pavilhão alemão para a Feira Mundial de 1929 em Barcelona (também conhecido como Pavilhão Barcelona. O legal é que ela foi desenhada para ser o trono para a realeza Espanhola naquele evento! E é um ícone de design até hoje.

Estas aí embaixo são a BRNO, o nome vem de um projeto de arquitetura e design que van der Rohe fez em uma cidade Tcheca que tem esse nome (mas não me peçam para pronunciá-lo). Ela pode ser de estrutura tubular ou achatada, e o mais interessante nela é o desafio à gravidade, que dá um balanço e uma leveza inigualáveis.

Reparem que os braços e pernas são achatados...

... e desta são tubulares

E tem a coleção MR, toda em aço tubular, seguindo o “Less is More” que van der Rohe sempre repetia.

Espreguiçadeira MR Lounge

MR Lounge Branca

Reparem como lembra a BRNO

3.581 becas educativas entregó Mies-Infa en Manabí

27 de octubre de 2009
Con el objeto de restituir el derecho a la educación de niños y niñas que habían dejado de estudiar o están en riesgo de deserción escolar, el Gobierno Nacional a través del Mies-Infa, entregó en este año becas de escolarización a 3.581 familias manabitas que representa una inversión de 593.312 dólares.

El Mies-Infa, conjuntamente con organizaciones sociales y  comunitarias , realizaron un diagnóstico de cada caso, para seleccionar a los niños, niñas y adolescentes con mayores necesidades para la entrega de la beca estudiantil que equivale a 110 dólares para colegio y 86 dólares para la educación primaria.

Las becas están distribuidas en diferentes cantones y parroquias de la provincia de Manabí, donde el Mies-Infa junto a organizaciones sociales aliadas, realizan un seguimiento sobre el uso correcto  que los padres de familia deben hacer con la beca que reciben del Gobierno Nacional que es dirigido sólo para gastos en educación.

Ninfa Navarrete , una humilde madre que se dedica al lavado de ropa en la parroquia Colón de Portoviejo, está conciente de esto, indicó que con el dinero de la beca iba a comprar la máquina de escribir que le exigen a su hija Jokasta de 12 años.

Adicionalmente, el Mies- Infa realiza un monitoreo constante en los centros educativos para asegurar  la permanencia del estudiante en las aulas de clase y coordinar refuerzo pedagógico cuando sea necesario.

Las 3.581 becas fueron distribuidas en los siguientes cantones:  782 en Portoviejo, 698 en Manta, 636 en Chone, 203 en Montecristi, 165 en Jaramijó, 130 en Flavio Alfaro, 124 en El Carmen, 130 en Pedernales, 105 en San Vicente,   87 en Olmedo, 83 en Rocafuerte, 85 en Junín, 85 en Bolívar, 88 en Pichincha, 65 en Jipijapa, 75 en Tosagua y  40 en Sucre.

Ligia Frecia Delgado Vera [ligiafdv@hotmail.com]

Mies firma convenio por 631.175 dólares con organizaciones sociales para proyectos productivos en Manabí

18 de noviembre de 2009

A 631.175 dólares asciende la inversión que realiza el Gobierno a través del Ministerio de Inclusión Económica y Social con su Instituto de Economía Popular y Solidaria en proyectos productivos a ejecutarse en los cantones: Portoviejo, Santa Ana, Jipijapa, Chone, Sucre, El Carmen, 24 de Mayo, Tosagua, Rocafuerte, Jama y San Vicente.

La firma de estos convenios de cooperación sobre los proyectos productivos se realizó con los representantes de once organizaciones sociales de Manabí y una organización social de Santo Domingo de los Tsáchilas. Dichas organizaciones aportan con un porcentaje en la ejecución de los proyectos productivos en sus respectivas jurisdicciones.

Los proyectos productivos consisten en la implementación de una empresa intercomunal para el procesamiento de productos apícolas; mejoramiento de la producción, comercialización y procesamiento del almidón de yuca; fortalecimiento ecoturístico y de las microempresas de artesanías y de confección del humedal La Segua; engorde de cerdos mejorados; certificación orgánica y de comercio justo del café oro para el incremento de las exportaciones y ventas locales mediante la incorporación de nuevos productores cafetaleros de Manabí; fortalecimiento del ecoturismo a través del mejoramiento de los comedores turísticos familiares de las comunidades del valle bajo de Rocafuerte; colectivos territoriales de interaprendizaje en la micro región sur de Manabí, fortalecimiento de las capacidades locales de la Federación de Organizaciones campesinas de Manabí y el proyecto “Tolón Pele” y mejoramiento de cadenas productivas de cacao de aroma en el área de influencia de la vía Santo Domingo-Chone.

Con la ejecución de estos proyectos el Mies impulsa la economía popular y solidaria en las zonas rurales de Manabí y Santo Domingo, los mismos que están destinados a mejorar los ingresos de las familias, fortalecer sus capacidades locales y asociatividad.

Iván Cedeño Briones, representante de una de las organizaciones sociales que firmaron convenio con el Mies-IEPS, en su caso, la Asociación de Tarugo de Chone que integra 150 productores de yuca, indicó que con el proyecto construirán un centro de acopio y adquirirán  maquinarias para porcesar desde la yuca y obtener el almidón, balanceado y otros productos que serán comercializados directamente al consumidor.

Ligia Frecia Delgado Vera [ligiafdv@hotmail.com]

Hifkin mies sanoi että vastakkaista sukupuolta olevien kanssa painiminen on kiellettyä, poskisuudelmissakaan huulet eivät saa koskettaa, hänen tyttöystävänsä ei istu vieraan miehen sylissä eikä kenenkään takamuksia kosketella. Ok. Asialliset ja oikeat säännöt mutta… minun elämässäni..minä tahdon painia, minä tahdon kosketella, minun persaukseni nahka on samaa kuin nenänpääni nahka. Ei näin. Minun ystäväni ovat olleet uskollisempia kuin mieheni koskaan, minun ystävissäni on kotini, voiko joku viedä sen minulta?

Ja ei toi seksi muuten ole ihan pieni ongelma juuri nyt.. Käväisin kaupassa ja näin kauniin pitkän nuoren miehen pakastealtaalla ja oli muuten hilkulla etten kourinut perseestä

Lelupoika on Pidginissä online.. Minä en kerjää.

Tiistai Hifkin miehineen tuli ja meni. Ainoa mitä jäin ajattelemaan oli ja on Lelupoika. Junalta tallustaessani kotiin, ajattelin vain Pojan käsiä hiuksissani, Poikaa sisälläni ja sitä kuinka helvetissä en vaan erehtyisi kerjäämään, kävelisin hänen kotinsa ohitse poikkeamatta sisään. Sitä miten levollista hiljaisuuskin hänen vieressään on, kuinka kaupassa käyntikin on hauskaa. Ja kuinka koetan ylipyyhkiä kauniita asioita ja markkeerata niitä ikäviä asioita hänestä siihen päälle. Minä en kerjää, minä en kerjää, minä en kerjää..

Aaah, mutta Hifkin mies. Mikäs siinä, hieno mies. Mua pidempi, miesmies, täydelliset legot, katsoo silmiin puhuessa, on kohtelias, avoin.. ja minussa ei värähdä mikäääääään. Sain jumalattoman flashbackin, tämän ihmisen olen tavannut aiemminkin. Eri ihmisenä mutta täsmälleen samat vibat. Hifkin mies innostui hieman, ja siitä katseesta ja puheesta huomasin että nyt tarjoillaan pässiä teuraalle. Juuei kiitos, ei näin helpolla. Vaikkakaan en jaksaisi enää taistella niinkuin Lelupojan kanssa.

Suutelin Hifkin miestä mutta ei, ei se vaan tule sieltä jos se ei ole tullakseen.

Se flashback.. Kolmeko vuotta tästä on kun Mr.Sharp tarjosi minulle kahdeksi viikoksi turvapaikan väkivaltaisen mieheni luota. Hän oli varma että minä olen hänen elämänsä rakkaus ja kuinka mukavaa olisi olla perhe. Kahden viikon jälkeen..Hifkin miehessä haisi kaikki se sama ja minä päätin perääntyä.

Kuinka paljon on mahdollista että täydellisesti ja kiltit, hyvät miehet menettävät mahdollisuutensa oman anaalisuuteni tai raskaan menneisyyteni takia?

Kotiin tullessa istuin yksinäisyydestä kiitollisena keittiönpöydän ääreen syömään. Ei näin, ei näin tavata ihmisiä joihin rakastutaan tai joita halutaan. Ne tulevat pyytämättä.

Tuijotan Pidginin ruutua ja näen Lelupojan nimen offlinessa. Tiedän että hän laittaa prinsessaa sänkyyn ja ehkä käy viereen pitkäkseen, vasta rokotettu tyttö varmasti kiukuttelee.

Kirjoitan tätä ja vilkaisen sivulleni, esikoiseni katsoo minua. Katson sohvan toiseen päätyyn, juniorini istuu huopaan kääriytyneenä ja kyselee kuuluuko mustikkapiirakan todellakin olla tälläistä. Esikoinen ryhtyy mahduttamaan nyrkkiään suuhunsa. Nauran ja rakastun näihin miehiin hieman enemmän taas.

Yksi pieni ongelma on silti ratkaisematta. Seksi.

Jesse on pieni mitättömyys tässä maailmassa, mutta loistava ja varoittava esimerkki muille miehille. Sekä esimerkki meille sinkkutytöille siitä kuinka mieskin voi olla epätoivoinen.. vai lieneekö se oikea sana Jessen kohdalla.

Viime perjantaina sekalainen seurakunta stadin baarissa. Luulin ensin että Jesse ja Kaisa ovat pari, halailua, perseenpuristelua ja yhteistä puhetta Jessen lapsista. Mukava jätkä, pitkä, hieman vanhempi. Kunnes aivan ilman mitään ennakkovaroitusta tämä herra nousee tuoliltaan, kiertää tuolini taakse ja suutelee. Panen hanttiin ja kiljun että mitä vittua, sullahan on tyttöystävä mukana. Näen kahden miespuolisen ystäväni vaivaantuneet ilmeet ja koetan kasata itseäni. Mitä vittua? Hetkeä aiemmin olemme puhuneet alastomuudesta Gasellin (noin 12-vuotias ystävättäreni) kanssa siitä, kuinka se on luonnollista ja että samaa nahkaa se on nenän päässä kuin rinnassakin. Tästä rohkaistuneena Jessehän päätti sitten työntää kätensä taasen yllättäen mun rintaliivieni sisään ja hieman siinä arvostelikin suureen ääneen tutkimustensa tulosta. En oikein tiennyt miten päin olla.

Tupakkakopissa Jesse sanoo että suuteleminen oli mukavaa ja hän haluaa lisää, varovasti siirryn kauemmas ja niin Jesse tarttuu Gaselliin. Siinä hetken aikaa oltuamme O_O toteamme että jotkut vain luulevat osaavansa, mutta eivät kuitenkaan osaa. MITÄÄN!

Enhän mä älynnyt edes sitä lyödä. Jesse oli jotenkin niin surullisen ankea ilmestys tekoineen ettei lyöminen olisi auttanut yhtään?

Uusivuosi 2009, Carrien asunto. Kolme miestä, Carrie ja minä. Kutsu kävi tulla viettämään mukavaa iltaa, rupattelemaan niitä näitä. Taisi olla keskiviikko (?) jolloin rupattelu alkoi.. Ja joka minuutilta Väinämöisellä ja minulla oli enemmän ja enemmän asiaa toisillemme. Ei mikään ruma poika, legot valkoiset ja virheettömässä rivistössä. Muksut odottivat kotona joten ilta loppui lyhyeen. Vastaanotin kännykkään viestin “Tulethan huomenna?”. Minähän menin. En muista enää mikä päivä oli mikäkin mutta tarina lyhykäisyydessään menee näin: Toisena iltana Carrien parvekkeella, Väinämöinen pienessä humalassa katseli minua mutta näytti siltä ettei kuuntele. Kunnes astui kiivaasti minua kohden, tarttui minuun ja suuteli sellaisella raivolla, hellyydellä ja taidolla että.. voi kiesuksen perse!!! Lievästi typertyneenä koetin kävellä parvekkeen ovesta ilman karmeja sisälle..

Carrien asunto on pieni kaksio joten ei siinä ihmeitä tapahtunut.. makasimme rivissä, poikittain ja päällekkäin. Mulla oli niin hauskaa ja Väinämöisen kroppa tuntui lähellä niin hyvältä. Kalevalan poika on pohjoisesta joten niin perjantaina se lähtö koetti, sen yön samassa sängyssä nukuimme, lakanatkin sotkimme. Aamubussissa olo oli sietämätön, kukaan ei puhunut.

Väinämöisen keskustelutaidot ja yhteiset kiinnostuksen kohteet kanssani, puhumattakaan siitä ulkonäöstä, saivat minut tekemään jotain jollainen taidan olla nytkin. Niin kovasti minä halusin jatkaa puhumista, kuuntelemista että rohkaistuin. “Saanko tulla pohjoiseen? Ei lupauksia, ei mitään, kunhan puhut minulle.”

Kaksiko, kolmeko kuukautta me roikuimme puhelimessa, lähettelimme tekstiviestejä, mutta Väinämöinen ei minua luokseen halunnut. Rakasti ja aloitti aamun ja lopetti päivän kanssani. Minä huusin ja kirosin, hän kuunteli ja selitti. Toinen nainen, toisenlainen rakkaus. Eräänä viikonloppuna istuin kuitenkin junassa pohjoiseen ja opin tuntemaan Kalevalaa. Alkoholiongelmaa, itsetunto-ongelmaa. Mitä istuin ja tuijotin sivistynyttä miestä joka suuteli vain humalassa, mutta rakasti selvinpäin. Kotiin palattuani huusin ja kirosin, kasasin sydämen palaseni ja edelleen..

Väinämöinen on elämäni rakkaus. Mies joka innostaa, joka on valmis murskaamaan puolestani, joka on aina paikalla. Mies joka kuuntelee, puhuu, kirjoittaa. Tiedän ettei meitä kahta erota enää koskaan mikään. Tunnen ystäväni myös niin hyvin että tiedän ettei meistä paria tule, luojan kiitos.

Väinämöisessä on silti miehen malli jollaista kaipaan. Puhuvaa, tuntevaa, lukevaa, kirjoittavaa, kovaa ja haavoittuvaa miestä. On pituutta ja näköä, on jotain täysin erilaista mitä kukaan muu aiemmin.

Väinämöinen osasi tulla ja suudella lupaa kysymättä, ja se sopikin siihen hetkeen ja meidän kahden väliseen kemiaan loistavasti. Muutenkin, minä pidän siitä että on joku toinen joka vie,  näyttää, vaatii omaansa, pakottaa ja raastaa..

Joskaan, kaikille ei sitä lupaa siihen ottamiseen ole annettu, mistä päästäänkin seuraavaan tarinaan.. Jesseen..

Mulla on tänään treffit. Hifkin miehen kanssa. Setä on 41- vuotias ja hänellä on 4 lasta.

Suomi24 on saatanasta mutta tulihan oltua deitti-ilmoituksen kanssa siellä muutaman viikon. Typeryyksien määrä on huimaava. Kun minä kirjoitin profiiliini että älä kysy horoskooppimerkkiäni koska se ei hevonvittua vaikuta mun elämääni, niin kuinkas käy? Mainitsin että jos vaikutan kiinnostavalta ja haluat ottaa yhteyttä, KERRO ITSESTÄSI JOTAIN, ESITÄ KYSYMYKSIÄ. Niin vastaukseksi saa viestin “tosson mun meseosoita, voidaan jutella jos tuntuu et mä kiinnostan sua”  No daa, et kiinnosta.

Mitä sieltä jäi käteen? Nätti jätkä jonka sain niin tehokkaasti avautumaan itsestään että jätkä melkein nyyhkytti exänsä perään. Että jos se nainen vain kerran kutsuisi niin hän juoksisi.. Seuraava!

MILF-poika. Tarvitseeko muuta sanoa? Seuraava!

Rokkari jolla olisi pituutta ja näköä, kovinkaan paljoa ei vaan ole sanottavaa näköjään, mutta kerran erehtyi jo saman päivän aikana huutelemaan miksen vastaa hänen viestiinsä. Mun anaali ei kestänyt sitä että hoputetaan, varsinkaan kun asiana ei ollut sen kummempaa kuin “Miten sun sunnuntai meni?” Seuraava!

Sekalainen lauma yrittäjiä jotka minä raa`asti työnsin roskakoriin, siitä myöhemmin lisää..

Ja tämä Hifkin mies.. Vähän niinkuin Väinämöisen kanssa. “Oih, ja voih, mikä tämä enkeli on??” Setä osasi kirjoittaa, setä on aikuinen, sedällä on mielipiteitä, suuri perhe, tavoitteita, huumorintajua, eikä ollut edes kovinkaan ruma. Paitsi.. mistä noista Suomi24 kuvista tietää? Joka suuntaan valehdellaan ja venytellään pituutta..

Pelottaa. Olen kerran ollut tälläisillä treffeillä ja noh, se on sekin toinen tarinansa joten tämä pitäisi panikoida ihan vain omana tapauksenaan. Entäs jos ei ole puhuttavaa? Entäs jos se onkin ihana?

Ja niin astui kuvioihin Lelupoika, ystävä johon tänä vuonna tutustuin. Tämä ihana lempinimi tulee pikkuveljeltäni Olin katsellut kuinka LP kuunteli ja kannusti, olin nähnyt miten hän kohtelee lapsiaan ja vanhempiaan. Lelupoika on minua viisi vuotta nuorempi ja samalta kylältä. Väkivaltaisen exäni ystävä.

Eräänä perjantaina lähibaarin sulkeuduttua, seisoimme tienhaarassa ja minä suutelin poikaa. Nopeasti minusta irroittautuen, hän kielsi minua enää suutelemasta itseään. Exäni takia, hänen takiaan.. Astuin askeleen lähemmäs ja suutelin uudestaan. Taas kerran minusta irroittautuen, hän kielsi suutelemasta. Osoitin tienhaaraa hänen kotiinsa päin ja sanoin, ole hyvä, kävele kotiisi. Ja niin poika suuteli minua..

Tapahtui mitä tapahtui ja minä istuin ja odotin kotona. Odotin ja ymmärsin, rakastin ja rohkaisin. Niin tuli viikonloppu jolloin Lelupoika jäi yöksi. Ja vielä toiseksi yöksi. Kun minun ihoni huusi ja kun hän osasi siihen oikein vastata, nauroi poika korvaani hiljaa tyytyväisenä ja puristi minua itseään vasten.

Kaksi viikkoa minä kerjäsin toistoa, seuraa, ja odotin mitä vain rippeitä. Kunnes eräänä torstaina kelpasin autokuskiksi. Määränpäässä sen karkean mainosvalon loisteessa, lumen hiljaa sataessa päällemme, hän suuteli minua. Niin hellästi, vaativasti, pehmeästi, että sydämeni särkyi. Ja niin minä pian, taas, istuin kotona odottamassa soittoa, viestiä, edes jotain.

Vaadin vastauksia ja jokin avasi pojasta padon. Kuinka kukaan koskaan voisi minua rakastaa, kun raahaan exääni mukanani aina. Isäni on opettanut että kaikkia tulee rakastaa ja anteeksi täytyy osata antaa. Minähän annoin anteeksi kaikki pettämiset, kaikki lyönnit, kaikki huorittelut. Pidin huolen että miehellä on jouluna paikka, juhlissa kutsu, ystävä joka kuuntelee kun miehen elämä on viemäristä. Sillä tokihan olen miehen elämän suurin rakkaus.. Vaikka tiedän Lelupojalla olleen muita ongelmia, tiedän LP:n myös  olleen oikeassa. Olin aina ajatellut mieheni merkkaavan minua Facebookissa sekä juhlissamme, sekä vaikeuttavan tahallaan deittailuani. Mutta minähän sitä siimaa annoin kun kutsuin mukaan, osallistuin pilailuun ja juoksin ovelle kun masentunut mies kertoi nielleensä purkkitolkulla pillereitä. Sille tuli stoppi. Saatoin hengittää. Saatoin hengittää!!!

Taidan rakastaa silti Lelupoikaa. Tältä kylältä ei tule mitään hyvää, eikä Lelupoika tule astumaan minun elämääni enää. Mutta rakkauden surkea loppu, kun ne kuuluisat henkiset yhteydet ja vartaloiden yhteinen sävel loppuu, saa aikaan ihmisissä rumia tekoja. Ja tästä on minun blogissani kyse. Rumista ja kauniista teoista, varmuuden ja epävarmuuden keskellä.

Seksistä, tasapainosta, oppimisesta, kurjista miehistä sekä täydellisistä miehistä.

En ole koskaan katunut mitään tekojani, sillä olen sitä mieltä, että menneisyys on tehnyt meistä sellaisia mitä nyt olemme, ja nyt olemme parempia kuin koskaan ennen.

Minä olen onnellinen siitä että olen saanut rakastaa monia, ja niin onnellinen siitä että moni on rakastanut minua. Siltikin, ahneena ja itsekkäänä, haluan lisää.

Minäkin olen kurja ja täydellinen.

Näin minä kirjoitin Lelupojasta kun viimein tajusin totuuksia:

“Aivan kuin olisimme saapuneet kotiin jossa ei muita ääniä olisi ollutkaan,                                                                                      kun sinä puhuit ja minä kuuntelin, minä puhuin ja sinä kuuntelit.

Kun minun ihoni vihdoin huusi sinua, sinä vastasit siihen niin kuin vain voi vastata.
Haparoit ja etsit, revit ja raastoit ja viimein veit minua niin kuin sille tielle vain voi viedä.

Silloin voimakkaimmalla hetkelläsi minä katsoin sinuun,
kun sinä et enää nähnyt minua.
Ja siinä katseessasi, kasvoillasi, näin pienen hauraan pojan eksyksissä.
Siinä sylissäni makasi se totuus jonka viimein nyt ymmärsin.

Pieni hauras poika eksyksissä, ja silloin tähän kotiin saapuivat kaikki muutkin äänet.”

Mopomies on minua vuoden vanhempi ja kovia elämässäni takkiini ottaneena, näin että Mopomies on paperilla hyvä. Kaikkea sitä mitä väkivaltainen exäni ei ollut. Teki työnsä tunnollisesti, omasi harrastuksia, piti taloutensa tasapainossa.. ja niin minä tein virheliikkeen mitä ei koskaan pitänyt tapahtua. Mopomies muutti meille.

Kaksi kuukautta katselin miestä jolle toki sallin intohimonsa, kitaran ja mopot.. tiesinkin vielä olevani tärkeysjärjestyksessä kolmas. Mutta Mopomies unohti jotain. Että pitäisihän se pronssimitalistikin palkita jotenkin. Joten minä pesin pyykkiä, laitoin ruokaa, katselin kun mies katseli televisiota ja katselin kun mies nukahti. Jonnekin viikkoihin ja sitten kuukausiin jäi seksi, sinne jonnekin jäi hellyys ja yrittäminen. Minä kysyin ja puhuin, koetin selvittää ja kertoa.

Kunnes en enää uskaltanut ja niin Mopomies vei kitaransa pois. Virheensä toki nyt jo tajunneena mutta pitäisikö minun osata rakastaa vielä, kun en kerta rakastanut? Vielä kerran joku teki minuun lommon, ei rakastamisen puutteesta vaan minun vartaloni rakastamisen puutteesta. Mietin vain missä vika.. vaikka tiesin ettei minussa sitä ollut. Kerrankin olin tehnyt kaikkeni ja hieman enemmänkin. En olisi voinut enää mitään.

Darf ich mich jetzt Grafikdesigner nennen? So, oder so ählich gings wars wohl bei den Leuten, die diesen Blödsinn produzierten.

Auf dieser Seite gibts mehr davon, so wie immer.

(via LostAtEMinor)

Kennt ihr das auch?? Manchmal hat man so Tage da will man am liebsten gar nicht aufstehen… man denkt sich, dass es eh nicht besser werden kann und, dass der gesamte Tag ja eh schon für die Katze ist…

Heute habe ich einen dieser Tage, an dem ich mich frage, warum ich überhaupt aufgestanden bin. Naja ewig im Bett liegen bleiben kann man ja auch nicht, obwohl ich zur Zeit krank bin und das dann ja sogar eine gute Ausrede wäre

Naja was macht man dann an so einem Tag? Einfach depressiv durch die Gegend laufen? Sich trotzdem versuchen einen schönen Tag zu machen? Einfach was für sich machen und alles andere um sich herum vergessen?

Ich werde mal schauen, was dieser Tag noch so bringt.

Vielleicht kann er ja doch noch schöner werden mal schauen!

Hier noch ein Video

Söhne Mannheims – Ich wollt nur deine Stimme hörn

Es ist wirklich einfach den Strand hier zu genießen. Man schmeißt die Habseligkeiten auf den weißen Rieselsand, rennt ins Wasser taucht unter und wenn möglich wieder auf. Das ist alles das man tun muss um sich aufnahmefähig zu machen für die Entspannung die man von einem Strandtag am Mittelmeer erwarten darf. Selbst jetzt im Herbst ist das Wetter fantastisch. Das Wasser ist warm, die Luft auch. Nur gelegentlich ist die Brise schon etwas kühl. Da sagt man dann: “Es wird Herbst”. Die Wasserqualität ist wunderbar, und da es jetzt schon “kalt” wird und die Touristensaison vorbei ist, kann man auch einmal die Ruhe genießen und Muscheln am (fast) einsamen Strand sammeln. Glaubt mir, ich habe schon mehr als 2 Kartons voll Muscheln und Krebsschalen und hübschen Steinchen und Sepia und komischen Röhrchen an komischen Gebilden und so weiter gesammelt. Wenn man dann vom Tauchen, Gucken und Schwimmen erschöpft ist, legt man sich, wie es alle Leute tun auf die Decke und lässt sich von den Sonnenstrahlen wärmen. Am Samstag taten wir das auch. Gerade als es am schönsten war, als ich in diesen eigenartigen Zustand zwischen wachen und träumen überglitt, als mich das Meeresrauschen begann in Trance zu versetzen quäkte auf einmal ein schrecklich nasale Kinderstimme ein “Salut!”. Wir ignorierten das natürlich. Doch dann patschte doch eine kalte glitschige Kinderhand an meine Wade und rüttelte daran mit ein paar weiteren “Salut!”-s auf Reserve, falls wir das erste überhört haben sollten. Entnervt setzte ich mich auf und blickte in die diebisch grinsenden Gesichter dreier Möchtegernies zwischen 10 und 14 Jahren. “Habt ihr Geld für Essen?” Das war alles. Kein “Bitte”, kein “Entschuldigung, dass wir Sie gestört haben”. Natürlich sagten wir nein. Dann aber quatschte Quäkstimme aufeinmal irgendwelches unergründliches Zeug und ließ sich nicht mehr abwimmeln. Er war dermaßen frech. Als wir so taten, als verstünden wir nicht was er von uns wollte, sprachen seine zwei Kollegen im Stimmbruch plötzlich Englisch, Deutsch, Arabisch und irgendeine nordische Sprache. Nach einer gefühlten Stunde in der wir die drei ignorierten zogen sie auch, nicht ohne einige farbige Metaphern auf den Lippen, ab. Doch auch das reichte nicht. Sie kamen wieder. Und diesmal wurde es eklig. Der ältere Junge griff sich an seine Genitalien und fragte uns die ganze Zeit ob wir Liebe machen wollten. Der andere Junge kratzte sich an diversen Stellen und machte Kussmünder in unsere Richtung. Nur der dritte Pubi versteckte sich unter seinem Basecap. Lachen oder prusten vor Lachen – was macht man in so einer Situation. Meine Freundin kam auf die glorreiche Idee mit der Polizei zu drohen. Keine zwei Sekunden später waren die drei Möchtegernies weg. gut so. Nur ganz ehrlich, das beschäftigte mich noch bis zum Abend. Wo kommen diese Bubis her? Und was erhofften sie sich. Wurden sie geschickt? Aber wahrscheinlich darf man da gar nicht drüber nachdenken. Nur das fällt wirklich schwer.

Flexibilität. Ich mag dieses Wort nicht. Flexibilität. Die Fähigkeit der Anpassung an sich wechselnde äußere Umstände. Es können sich Individuen oder Gruppen, Organisationen, der Sozialismus oder der Kapitalismus anpassen. Individuen an Systeme, Gruppen an Organisationen, Sekten an Strukturen, der Schüler an den Lehrplan, der Lehrplan an die Schüler. Wirklich wichtig ist eigentlich nur wer aktiv ist im Anpassungsprozess. Diese Frage lässt sich allerdings nicht beantworten. Also handelt es sich bei dem Begriff der Flexibilität um nichts als eine Leerformel. Ein Eigentlich-Adjektiv, dass beliebig verwendet werden kann. Dennoch ist allgemein verbreitet, dass es sich bei der Flexibilität um eine Kategorie handelt. Und Kategorien verändern sich mit der Zeit und mit dem User.

Sicherheit. In Frankreich braucht man für alles einen Ausweis. Man muss ihn nicht nur zeigen, nein, man muss unglaublich oft Kopien davon zurücklassen. So zum Beispiel beim Kauf einer Prepaidkarte. Oder neulich im Zug nach Irgendwohin: Man verlangte beim Kauf des Tickets den Personalausweis. Aber das kann ich noch verstehen. Wir müssen ja schließlich unser Alter nachweisen, denn die Ermäßigung gilt nur für unter 25-jährige. Es ist allerdings schon oft vorgekommen, dass Kopien von den Ausweisen gemacht und hinterlegt wurden. zudem wird man permanent kontrolliert. Im Zug mussten wir unser Ticket dreimal in 20 Minuten vorzeigen. Und dazu natürlich die Ausweise. Drei verschiedene Instanzen haben vor Abfahrt des Zuges überprüft wer wir sind, wo wir herkommen, was wir in Frankreich wollen und wo wir hinfahren. Alles im Namen der öffentlichen Sicherheit. Im Namen der öffentlichen Sicherheit gehen diese Leute der verschiedenen Instanzen mit Waffen in die Züge. Mit nicht verschlossenen Halftern gehen diese Leute in die Züge. Das muss man sich mal vorstellen. In einem vollen Zug, quetscht sich dieser an den Kopfseiten kahlrasierte Typ durch die Gänge, die Waffe im offenen Halfter direkt vor der Nase der Fahrgäste. Weil er permanent an den Rückenlehnen hängen bleibt würde es ihm mit hoher Wahrscheinlichkeit nicht sofort auffallen, wenn jemand die Waffe schnell und geübt herauszieht. Ich bezweifle nicht, dass dieser Sicherheitsbeamte sofort und absolut routiniert reagieren könnte wenn sich jemand an seinem Halfter zu schaffen machen würde. Aber was ist, wenn dieser jemand weiß, wie man die Waffe bedient und sie schnell entsichert. Kann man wirklich davon ausgehen, dass das Tragen einer Waffe in offenen Halftern, in überfüllten Zügen Sicherheit bringt? Diese Leute haben sich vor den Fahrgästen am “Hintern” gekratzt. Sie haben mit den hübschen Mädchen geflirtet und unsympathisch aussehende Jugendliche vor versammelter Mannschaft durchsucht. Ich weiß, dass sie ihren “Job” machen. Sie haben ja auch tatsächlich Spraydosen bei diesen Jugendlichen gefunden. Ich frage mich nur ob das ein langfristig gesehen sinnvoller Job ist. Und ich wage ernsthaft zu bezweifeln, dass das der Weg zu Sicherheit und Ordnung ist.

Sicherheit und Kontrolle. Vor dem Bahnhof stehen immer mindestens 2 Bewaffnete. Ich weiß nicht, ob es Leute von einer privaten Sicherheitsfirma, von der Polizei oder vom Militär sind. Ich weiß nur, dass am Montag ein junger Typ, auch er war an den Kopfseiten kahlrasiert, mit einer großen, wirklich sehr kriegsmäßig aussehenden Waffe vor dem Eingang stand und sie sich so um die Schulter gehängt hatte, dass die Mündung des Laufes immer in Bauchhöhe der Passanten gezielt hat. So stand er dort und unterhielt sich mit seinem Kameraden. Bei jeder seiner Gesten zeigte die Waffe mal auf einen Kopf, dann wieder auf eine Kniescheibe. Sicherlich war sie gesichert. Aber sicherlich war sie auch geladen. Und mit allergrößter Sicherheit war dieser junge Typ alles andere als aufmerksam in diesem Moment. Aber mal abgesehen von der Gefahr die immer von einer Waffe gleich welcher Art ausgeht. Man kann sich das Gefühl nicht vorstellen. Es geht in diesen Fällen doch eigentlich um nichts anderes als Psychologie. Und das ist natürlich keine wirkliche Sicherheit sondern Angst und Einschüchterung. Wann in der Geschichte haben Angst und Furcht tatsächlich langfristig Sicherheit beschert? Zeitweilig funktioniert das natürlich wunderbar. Und kurzfristig gedacht ist es vielleicht sogar sinnvoll. Nur, wann in der Geschichte ist es bei zeitweilig geblieben? Aber das ist natürlich nur meine Meinung, eine mögliche von vielen.

Useiden kyselyiden johdosta “Mies tavattavissa” -toiminta on alkanut Tampereella. Tule sinäkin mukaan miesten kesken keskustelemaan aiheista, joiden moottorina olemme me miehet itse. Tapaamisiin ovat tervetulleita kaiken ikäiset miehet sellaisina kuin ovat, vertaistuen hengessä.

Ryhmän vetäjänä toimii Miessakit ryn vapaaehtoinen Pekka Huttunen. Miestavattavissa toiminnan yksi tarkoitus on on myös luoda miesten keskinäisen tuen verkostoja Tampereen seudulla. Toiminta on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumatonta.

Kokoonnumme alkuun joka kuukauden toinen maanantai Tampereen seudun vertaiskeskuksessa Mustalahdenk 19, aivan pääkirjasto Metson naapurissa. Seuraava kerta on siis ma 9.11. ja aika klo 15.00-19.00; voit tulla tuolla välillä mihin aikaan tahansa. Kartoitamme kiinnostuksen kohteita ja voimme tutkailla mahdollisuutta kokoontua useamminkin miesten keskinäisen tuen ryhmiin.

Lisätietoa Miessakkien sivuilta

Mahd. yhteydenotot: miestavattavissa(miuku)gmail.com

Ich bin stinksauer. Ich hatte von meiner SLR Kamera erzählt? Diese kam heute per UPS von der Vertragswerkstatt aus Hamburg zurück. Diese hatten mir bekanntlich einen Kostenvoranschlag zukommen lassen, der einen Betrag von 241 Euro auswies für das Ersetzen der Hauptplatine. Dieser Kostenvoranschlag wurde nachweislich innerhalb von maximal zehn Minuten erstellt, woraufhin ich mich weigerte, die 40 Euro zu bezahlen. Die Werkstatt hat mir die Kamera dann für 11,90 Euro Versandkosten auf meine Beschwerdemail hin zurückgeschickt.

Ich habe bereits einen Tag nach Abgabe der Kamera bei der Vertragswerkstatt an die kleine Lithium-Batterie gedacht, die Datum, Uhrzeit usw. speichert. Diese wollte ich noch vor der Abgabe in der Werkstatt auf Verdacht hin auswechseln, dies hatte ich aber versäumt. Zumal laut Internetforen diese kleine 3V Lithiumbatterie nicht für den Ausfall der gesamten Kameraelektronik verantwortlich gemacht werden könne. Ich habe mir heute dennoch eine neue Lithium-Batterie gekauft und eben eingesetzt. 3x dürft ihr raten, was geschah:

BINGO! ES WURDE LICHT. Kamera funktioniert einwandfrei.

Batterie leer – ein Fehler, den jeder Werkstattazubi auf Anhieb gefunden hätte. Im Nachhinein ja sogar ich als Laie. Zur Vertragswerkstatt, die mir für teures Geld eine neue Hauptplatine einbauen wollten, äußere ich mich nicht mehr…

Gute Nacht, Deutschland. Ein Unterrichtsnetwurf wartet auf mich: “Schule früher” ist das Thema. Früher – da gab es ROHRSTÖCKE und andere Züchtigungsmittel. Darauf habe ich gerade so richtig Lust… Gruß nach Hamburg. In Hamburg versagt dieser Tage nicht nur der HSV auf ganzer Linie.

Erzählt mir jetzt nicht, ich hätte den Fehler selber früher bemerken können. Egal! Darum geht es gar nicht. Möp.

Viikon suurimmasta kohusta maassamme on vastannut audimies Esko Kiesi. Itse olen seurannut kohua alusta asti ja päätin että kirjoitan vasta, kun olen nähnyt koko ilmiön kaaren alusta loppuun. Kohun laajuus ja reaktiot rahvaan keskuudessa ovat saaneet minut miettimään asiaa silmät pyöreinä ja suurta hämmennystä tuntien. En mitenkään voi olla sitä mieltä, että kohun mittakaava olisi millään muotoa perusteltavissa. Noitavainoa ja rovioiden rakentelua ei ole estänyt edes se, että miehen haastattelua anna-lehden pienen piirin erityisjulkaisusta ei ole juurikaan kukaan lukenut.

Minä en ole Esko Kiesin kanssa samaa mieltä. Minulle tuli noista kommenteista mieleen nuoruutensa perään haikailevan, hyvin toimeentulevan ja vääjäämättömästi ikääntyneen kokoomusgolffarin surkuhupaisan sovinistiset ajatukset. Vaikka Kiesi oli tarkoittanut vertailunsa ja sanomisensa huumoriksi kuten uskon, niin lähinnä ensimmäinen tunteeni oli olankohautus ja toteamus, että noin voi sanoa vain mies joka ei ole ikääntymisensä kanssa sinut. Surullista asiassa oli se, että mies ei osannut puhua tarpeeksi korrektisti asemaansa nähden. Virhearvioita ja mokia tekevät kaikki ihmiset ja joskus ne maksavat meille työpaikkoja. Huumori on vaikea laji.

Voi olla että jutun tekijä ja rajoitetun piirin julkaisun tarkoitus olikin hiukan hakemalla hakea tietynlaista humoristisen ylilyövää tyylilajia. Olihan Kiesi näet kuvassa audin konepellillä haarat levällään, joten ei voinut välttyä ajatuksesta, että kyseessä oli tarkoitus hakea “munanjatke” – provokaatiota, joka ei varmasti ole lähtöisin yksinomaan Kiesistä, vaan jutun tekijältä tai toimeksiantajalta. Sillä onhan auto miehisen machokulttuurin perinteinen symboli. En tosin tiedä varmaksi, sillä en ole alkuperäistä juttua lukenut enkä osaa asiayhteydestä sanoa mitään. Vaan eipä asianyhteys ja piilomerkitys tunnu muutakaan rahvasta kiinnostavan. Rovio on jo palamassa.

Mutta mikä mieletön kuohunta masinoitui paskamedian ja internetin välityksellä. Moni tuntemani naisihminen puhisi korvat punaisena pyhää vihaa tuntien, vaatien miestä tilille ja audia ikuiseen boikottiin. Iltasanomissa oli otsikko “Tälläihen on naiset häpäissyt audimies” ja lehdessä kaksi aukeamaa pelkkää Kiesiä. Andresseja syntyi ja facebookissa linkitettiin arkkisovinisti Kiesin teesejä.

Ei hyvää päivää. Niin median kuin ihmistenkin reaktioissa ei tuntunut taaskaan olevaan mitään mittasuhteita. Tuplastantardit ja kaksinaismoralismi velloo niin mediassa, kuin ihmisten mielissäkin. Kyllähän Kiesi höpsösti naisista sanoi, mutta totta on sekin, että naisten sanomisiin ei tässä maassa juuri huomiota kiinnitetä. Kaiken tasa-arvon ja tasapuolisuuden kulmakiviä on se, että sukupuolia ja ihmisiä koskee samat säännöt. Sovinismista ei koskaan päästä eroon, jos säännöt eivät ole sukupuolesta riippumatta samat. Kukaan ei saa olla tasa-arvoisempi kuin toinen.

Mies on alastomana parhaimmillaan. Eihän kukaan halua sänkyynsä isovatsaista miestä. Kirjailija-luennoitsija Lenita Airisto Ilta-Sanomille

Jos miesten aivot ovat kuin Pohjois-Korea pimennyksen aikaan, ovat naisten aivot kuin suurkaupungin valot. Ylen toimittaja Kirsi Virtanen blogissaan

Mikäli lama-Suomen mediaa on uskominen, miehet, nuo gorillasta seuraavat yksiaivosoluiset viettioliot, ovat hätää kärsimässä. Ylen toimittaja Anne Moilanen

En usko että kukaan ihminen juuri korvaansa lotkauttaa ylläolevien naisten mielipiteisiin, mitä he ovat sanoneet tai kirjoittaneet. Myös iltalehti otti kantaa kaiken sonnan lomassa ihan asiallisestikin.

Mutta kaikkein suurimmasta aivopierusta tämän asian tiimoilta vastasi kunnia-arvoisa naistutkija Sari Roman-Lagerspetz, jonka mielestä Esko Kiesin kommenttien takana on salaliitto.

Salaliitto? Naistutkijan mukaan Audi-miehen kommentit eivät olleet sattumaa

Naistutkimukseen erikoistunut Helsingin yliopiston valtio-opin laitoksen tutkija Sari Roman-Lagerspetz epäilee, että Audi-johtaja Esko Kiesin naiskommenttien tavoitteena on tuoda vanhat sukupuolikäsitykset jälleen esille. Roman-Lagerspetz esittää näkemyksensä Ylen uutisten haastattelussa.

Hänen mukaansa vanhakantaisten käsitysten kannattajat ujuttavat vanhoja käsityksiä muun muassa verhoamalla ne tasa-arvokäsitteiden sisälle. Tutkija perustaa argumenttinsa eri tiedelehdissä julkaistuille tutkimuksille.

Voi naispoloa. En mitenkään voi ymmärtää enkä käsittää, että tuollaista järjenvastaista nollatutkimustako naistutkimus on?

Metro-lehden mukaan keskiviikkona aamuyhdeksältä Espoon Haukilahden koululle ilmestynyt mies puhui rivoja yhdeksäsluokkalaisille tytöille. Tiettävästi hän ei kuitenkaan käynyt oppilaisiin kiinni, kerrotaan uutisissa. Lue uutisista lisää asiasta.

“Liebe Kinder,  bitte nicht nachmachen!”

DON´T PANIC