Meissä ihmisissä on sisäänrakennettuna joku kumma geenivirhe. Kaikkina aikoina ympärillämme on luovia, energisiä, taitavia ja idearikkaita ihmisiä. Kaikkina aikoina on myös isompi joukko porukkaa, joka onnistuu tekemään luovista ideoista kiveen hakattuja dogmeja.

Suomalaisessa vapaaseurakunnallisessa elämässä on ollut jo vuosien ajan tapana pitää niin sanottuja jumalanpalveluksia sunnuntaisin klo 11.00. Olen antanut itselleni kertoa, että ajankohta juontaa juurensa maatalousvaltaisesta yhteiskunnasta, jossa oli ehdittävä tehdä maatilan hoitamiseen tarvittavat työt ennen kirkkoon menoa. Klo 11 oli siis loistava aika agraariyhteiskunnassa. Onko se sitä vieläkin? Montako maanviljelijää seurakunnassasi on?

Lähetystyöntekijä Hannu Happonen kertoi kerran tulleensa kotimaahan lomalle ja kyläilleensä eri seurakuntalaisten luona. Jokaisessa kyläpaikassa oli valiteltu samaa murhetta. Olivat kuulemma ajatelleet muuttaa tuon perinteisen sunnuntaikokouksen alkamisajankohtaa klo 11.30:een. Kolmannessa kyläpaikassa olivat jopa eroamassa seurakunnasta mokoman jumalanpilkan vuoksi. Happosen kertomus on loistava esimerkki siitä, miten alunperin hyvästä ideasta tulee dogmi, josta ei anneta periksi. Ovatpa jotkut nähneet, että Jumala on Raamatussa määrännyt jumalanpalveluksen alkamaan klo 11. Rehellisyyden nimissä on muistettava, että Happonen lisäsi kertomukseensa sen, etteivät ajankohtauskovaiset hätkähdä mitenkään esimerkiksi Aids/HIV-ongelman laajuutta.

Vapaissa seurakunnissa kasvaneet tietänevät senkin, että “meillä ei ole kaavoja”. Hienon ajatuksen taustalla on syvä ymmärrys siitä, että “annetaan tilaa Pyhälle Hengelle toimia”. Jos kuitenkin katsoo useimpien seurakuntien tilaisuuksia, saa vahvan käsityksen siitä, että Pyhä Henki on melko lailla kaavamainen toimija. Hän tuntuu olevan erityisen ihastunut 50- ja 60-lukujen aikana kehittyneeseen seurakuntakulttuuriin. Mitä dogmeja sinä havaitset seurakunnassasi. Mitä ei saa milloinkaan muuttaa? Ehkäpä tässä auttavat Graig Grossin sanat: “Mitä sääntöjä seurakunnassasi tai herätysliikkeessäsi on? Riko ne!”

Joskus aina kuulee seurakuntapiireissä ajatuksen, että seurakuntalaiva on iso laiva, jolla on pieni peräsin. Tällä halutaan hienovaraisesti kertoa, että muutokset vievät aikaa. Kun joskus nuorena halusin joidenkin asioiden muuttuvan ja päivittyvän, minulle muistettiin aina kertoa seurakuntalaivan pienestä peräsimestä. Muistanpa senkin, että ajatus tuntui minusta melko lailla viisaalta ja siihen ei oikein nuorena osannut mitään sanoa.

Vaikka ajatuksen taustalla onkin varoitus muuttaa asioita liian rajusti, on minua jo pitkään vaivannut se, että samaa hokemaa käytetään tekosyynä paikallaan pysymiselle. Sanoinkin joskus, että jos laivassa on pieni peräsin, ruoria pitää tempoa entistä rajummin ettei törmätä edessä olevaan jäävoreen. Ron Sylvia rohkeni esittää kirjassaan Starting new Churches on Purpose, että useimmissa laivoissa on peräsin jo aikaa sitten ruostunut kokonaan irti ja laivat ovat tuuliajolla.

Jos samaa analogiaa jatkaa, voisi todeta joidenkin seurakuntalaivojen kapteenien olevan unessa, päällystön riidoissa ja miehistönkin pienissä ryhmissään sen mukaan, minne kukin haluaisi laivan etenevän. Osa matkustajista on pudonnut veden varaan, mutta kenelläkään ei riitä aikaa heidän auttamisekseen, saati laivan alkuperäisen pelastustehtävän toteuttamiseen. Hukkuva maailma ansaitsisi parempia laivoja ympärilleen, eikö totta?

Eilinen ilta päättyi mutkattomaan päivälliseen kotonani. Olin kutsunut naapurini F:n, joka kuskasi minua mm. huonekalukauppoihin ja seurasi edellistä hieman suurempaa ostostani, joka eilen toimitettiin. Oli vähän vaikea nukahtaa etenkin, kun herätys oli tavallista aiemmin, koska olin lähdössä proteesipajalle. Nousin heti aamukuudelta ollakseni siistinä pajalla, mutta aika peruutettiin viime tipassa. Voi ei, olisinhan mielelläni enemmän nukkunut. Fysioterapeutti oli sairastunut samoin kuin proteesimestari. Minkäs teet.

Päiväni ohjelman mukaisesti kaupungin kotihoitaja piipahti ja kartoitimme nykyisen tarpeeni hoitoon. Asia jäi auki, koska muutamat tiedot vakuutusyhtiöstä eivät olleet selvillä.

Proteesimestari onneksi soitti ja fixasi huomiseksi tapaamisen kotonani ja fysioterapeuttinsa kanssa pajalla viikon kuluttua.

Internetin aika ulottuu vain noin 4 vuosikymmenelle. Sen kehityskaari sisältää silti runsaasti teknologisia innovaatioita ja käänteitä, ihmisiä, vuosilukuja, kilpailua ja unohtuneita menestystarinoita. Yllättävän paljon menneiltä ajoilta on säilynyt pienein muutoksin vielä nykypäivään ja ties kuinka pitkälle tulvaisuuteen.

Oheisessa artikkelissa Cameron Chapman listaa internetin historian merkkipaaluja ymmärrettävästi ja ilman turhaa tecno jargonia. Mitä siitä sanoisi? Muutos on ikuista, mutta mikään ei muutu kokonaan toiseksi?

Cameron Chapman on web ja graafinen suunnittelija, jonka kirjoituksia on julkaistu mm. sellaisissa blogeissa kuin Smashing Magazine ja Mashable.

Blogini tulee kokemaan merkittävän uudistuksen sen jälkeen kun lukukertoja on tullut yli 70 000. Minä aion muuttaa blogin nimen, koska “Joka tästä käy saa tuntea ja kauhistua” antaa ymmärtää, että te lukijat voisitte tuntea minut tämän sivuston kautta – niinhän ei todellakaan ole. Siispä uusi nimi on mietintämyssyssä hautumassa. Blogin osoite ei tietenkään muutu. WordPress on hyvä koti meille bloggaajille =)

Sitten se toinen uuditustus. Tulevaisuudessa, kun WordPress kehittää palvelua eteenpäin, pystytte näkemään tietyllä tarkuudella missä minä olen kulloisenkin merkinnän kirjoittanut. Tietenkin sillä edellytyksellä, että minä sallin teidän nähdä sen. WordPress on siis ottanut käyttöön geotaggauksen, josta voitte lukea lisää Jane Wellsin merkinnästä “A Blog Near You”.

Tällä videolla jaan omia ajatuksiani vuodesta 2012.

Keskustelua vuodesta 2012, uuden ajan alusta, sekä mm. Maya-kalenterista. Pohdintaa myös siitä miten kehityksemme voi jatkua vuonna 2012?

Artikkeleita ja videoita aiheeseen liittyen:
http://paranormaaliblogi.net/index.php/2008/07/22/2012-maailmanloppuko/
http://paranormaaliblogi.net/index.php/2008/01/27/2012-ennustuksia/
http://paranormaaliblogi.net/index.php/2008/09/05/david-wilcock-mysteerit/
http://paranormaaliblogi.net/index.php/2007/09/17/maailmanloppu-mayjojen-mukaan/
http://paranormaaliblogi.net/index.php/2008/07/20/uusi-2012-viittaava-viljapeltokuvio/
http://www.mayanmajix.com/
http://www.maya-portal.net/
http://www.uusisuomi.fi/kulttuuri/76114-maailmanloppu-2012-%E2%80%9Dlaskettu-virheellisesti
http://www.uusisuomi.fi/ymparisto/57419-katastrofi-voi-iskea-vuonna-2012-%E2%80%93-syyna-aurinko

Ian Lungoldin esitelmä:
Osa 1 http://video.google.com/videoplay?docid=1030536695965417017
Osa 2 http://video.google.com/videoplay?docid=-2832986272853534626

Terence McKenna puhuu I-Chingistä ja ajasta:
http://www.youtube.com/watch?v=4GTuN2Lp0t0

Ei huvittanut lähteä lenkille, tuli nuivailtua kaverille ja jätettyä monta kivaa hommaa tekemättä. Mutta nyt on kaamos. Hep. Tuliko taas laitettua asioita kaamoksen piikkiin?

Kaamospiikki on kaunis tuleva design-klassikko (ensimmäinen prototyyppi yllä), joka auttaa käyttäjäänsä reflektoimaan tekemistensä ja tekemättä jättämistensä syitä. Aina kun käyttäjä laittaa jotain kaamoksen piikkiin, hän laittaa myös kaamospiikkiin pienen lapun, jossa kertoo, mistä oli kyse. Ajan kuluessa lappujen määrää ja sisältöä tarkastelemalla kaamospiikin omistaja oivaltaa jotain itsestään ja saattaa muuttaa toimintatapojaan. Esimerkiksi lenkille lähtöä epäröidessä tulee lähdettyä helpommin, ettei tarvitse laittaa kaamospiikkiin uutta lappua.

Kaamospiikkiä voi käyttää yksin tai esimerkiksi puolison kanssa kaamoskärttyilyjen rakentavaan läpikäyntiin.

Myöhemmässä vaiheessa tuoteperheeseen voidaan lanseeraata kiirepiikki ja kännipiikki.

Tervehdys taasen!

Lähetyksissä oli hiukan taukoa, johtuen Striimi.netin ongelmista. Nyt Striimi on herännyt jälleen pystyyn, se käy ja kukkuu uuden palveluntarjoajan takana samassa osoitteessa. Tämän tauon aikana sain sovittua uuden palveluntarjoajan kanssa asioita, sopimukset muuttivat asioita sen verran, että SleeplessNight jää soimaan Striimi.nettiin vain soittolistalle, liveä sinne en enää tule tekemään.

Uudesta lähetyspalvelusta vastaa Kyrösradio, Kyrösjärven paikallisradioyhdistyksen pyörittämä radio, joka tarjoaa uusia mahdollisuuksia ohjelman kuunteluun. Radiota voi kuunnella taajuudella 100,5 MHZ, sen lisäksi lähetys ajetaan toki myös Internet-aalloille. ULA-kuuluvuusalue, kuuntelulinkki ja -ohjeet löytyvät
Kyrösradion nettisivuilta

Ohjelma tullaan myös vastedes tarjoilemaan podcast-muodossa, ainakin jonkin aikaa. Podcast-syöte löytyy nykyisin myös Striimi.netin soittolistalta, joten siellä ohjelmat kyllä kuulee, jos niitä Striimistä haluaa välttämättä kuunnella.

Nyt ohjelmia on tullut tehtyä sen verran tiuhaan tahtiin, että mietintään on joutunut podcastin tarjoama lisähyöty tai pikemminkin sen puute. Onko järkeä tehdä podcastia, jos lähetyksiä tulee lähes joka päivä?

Kerro sinä, joka kuuntelet ohjelmaa. Kommenttia asian tiimoilta otan ilomielin vastaan. Palauteosoitehan on sleeplessnightradio (a) gmail.com, (pistä (a) -merkin tilalle @, niin tulee posti perille.) Jatkan julkaisua nyt jonkin aikaa, kun se kerran on ilmaista. Tiedotan täällä, jos asiaan tulee muutoksia.

Tällaista tällä erää, syksy alkaa kääntymään talven puolelle ja ainakin täällä on vilahdellut lunta maassa.

Talvea odotellessa,

Lauri / SleeplessNight

Sosiaalinen media on muuttanut ihmisten ja sisältöjen valtasuhteita merkittävästi. Aikaisemmin sisältöä oli vähemmän, ja se oli harvempien hallussa. Jos tietoa halusi, piti sen eteen nähdä vaivaa.

Nyt Tietoa on liikaa ja ihmisten kanssakäyminen on keskiössä. Tieto pyrkii ihmisten luo, mutta sen on nähtävä vaivaa.

Suurinpiirtein näin:

Yrityksen, jonka toimenkuva muuttuu huomattavasti ja miksei myös remonttia tekevän tai talon rakentajan kannattaa harkita vaihtokoneiden käyttämistä. Palvelu mahdollistaa oman turhaksi jääneen koneen vaihtamisen ehkä sellaiseen, jonka hankintaa olet jo aikaisemmin harkinnut. Yritykselle se mahdollistaa investoinnin siirtämisen kokonaan toiseen työalaan. Mikä siis helpompi tapa päästä vanhasta eroon ja saada uutta tilalle. Vaihtopörssin kautta operoiminen säästää kumpaakin osapuolta myymisrumbalta.

Vaihtokoneita listataan netissä kohtalaisesta. Helpommin esim. käytetyn kaivinkoneen saisi vain ostamalla se käytettynä, mutta aina kannattaa tarkistaa myös myyntisivustojen ”Halutaan vaihtaa” –osio. Sivustoilta uutta omistajaa ja vaihdokkia hakevat mm. dumpperit, kaivinkoneet ja alumiinitelineet.

Vaihto tapahtuu niin, että ilmoituksen huomannut ottaa yhteyttä vaihtoilmoituksen tehneeseen ja tämän jälkeen he aloittavat neuvottelut. Neuvotteluissa pohditaan sitä, ovatko vaihtokauppaan lähtevät ajoneuvot tai tuotteet samanarvoisia, vai pitääkö jommankumman maksaa vaihtokaupan yhteydessä vielä rahaa, jotta vaihtokaupan kummankin osapuolen omaisuus saadaan samanarvoiseksi. Vaihtokauppa tapahtuu yksityiseltä yksityiselle. Harvemmin yritys vaihtaa tavaraa toisen yrityksen tavaraan, sillä se on yritysten kirjanpitoon vaikeasti merkittävissä. Varsinkin jos vaihtokauppatavarat eivät ole käyneet yksi yhteen, vaan lisäksi yrityksen on pitänyt maksaa ylimääräistä.

Perinteisesti vaihtokauppahan tarkoittaa kaupankäyntiä, jossa rahaa ei käytetä vaihdonvälineenä. Vaihtokaupassa vaihdetaan tavaroita ja palveluita toisiin tavaroihin ja palveluihin. Tavaroiden arvot voivat olla aika suuretkin, sillä myös asuntoja vaihdetaan ja näistä näkee joskus jonkun ilmoituksenkin jossain.

Uudistus muuttaa lähinnä sen, mitä informaatiota syötteissä esiintyy, kerrotaan uutisissa. Facebookin mukaan syötteessä käytetään nyt algoritmia, joka valitsee uutisiksi eniten pidetyt, katsotut ja kommentoidut tapahtumat ja statukset ystävien profiileissa.

Lue uutisista lisää uudistuksesta, joka sai viikonlopun aikana yli miljoona vastustajaa.

Nettikeskustelu työkalu lakihenkeä vastaan  (Kirjoitus Suomi24-palstalla)

Näitä elämän tärkeimpinä pitämiäni asioita miettiessäni ja nämä “palstat” löydettyäni olen suuresti iloinnut täällä käytävästä keskustelusta. Olen kai asunut tähän saakka jossakin luolassa, koska niin vähän aikaa olen saanut hengittää näitä raikkaita tuulia. Siksi haluan tässä todeta, että pitämällä yllä näitä keskusteluja ja puhumalla vallitsevista epäkohdista täällä, autamme jo siten asiaa.

Kovin monessa muussa paikassa asioiden kyseenalaistaminen tukahdutetaan. Joku taisi tuolla aiemmin mainita, että meillä ei ole keskustelukulttuuria. Ehkä se on yksi syy.

Olisiko ongelma kuitenkin vielä syvemmällä: Asioiden kyseenalaistaminen koetaan valtavan pelottavaksi asiaksi. Kyseenalaistaja itsekin pelkää. Pelkää tulevansa tuomituksi. Samoin kuuntelija pelkää ja siksi helposti tuomitsee kyseenalaistajan. Ainut ratkaisu monille on vaieta asioista.

Helpoin ratkaisu on asettua tuomarin paikalle tai siirtyä pelkästään muiden rivissä nyökyttelijöiden rinnalle. Tuttua ja turvallista? Ainakin niin kauan turvallista, jos ei koskaan edes kuuntele omalle kohdalleen Jumalan sanaa. “Kulkee vain tässä matkasaatossa”, vuodesta toiseen, nuoruudesta vanhuuteen, koskaan itse omalle kohdalleen asiaa ajattelematta.

Toivon itse, että me 70-luvun nuoret olisimme se viimeisin sukupolvi, joka on kadottanut tärkeimmästä asiasta sen raittiuden, joka sille kuuluu. Me ja meidän vanhempamme edustamme mielestäni tiukinta lakihenkisyyttä, joka siionissamme on nyt vallalla. Sen juuret istutettiin varmaankin 60-luvulla vallinneiden voimakkaiden henkilöiden johdolla. Moni heistä on nyt poissa, mutta aivan liian moni saa vielä nostetuksi oman lakihenkisen tahtonsa esiin. Viimeisimmän vuoden aikana toki osa näistä vaikuttajista on luopunut näennäisesti asemastaan, hyvä edes niin.

Toivon todella, että meidän lapsemme ja lastemme lapset saisivat elää raittiimmassa ja avoimemmassa ilmapiirissä, minkä näen oman sukupolveni ja ja meidän vanhempiemme aikaan saamaksi.

Olen itse nuorena käynyt kansanopiston. En ole halunnut omia lapsiani kannustaa opistoon erityisesti tämän asian vuoksi. He kyllä ovat saaneet opetusta lakihenkisyydestä aivan riittämiin muidenkin tahojen kautta. (En tosin tunne opistojemme tämän hetken tilannetta.)

Jos alkuperäinen ajatukseni hukkui monisanaisuuteni ja epäselvän ilmaisuni joukkoon, mainitsen sen vielä kerran: Nämä keskustelut tällä palstalla [Suomi24] ja samoin Mopin palstalla ovat jo omata osaltaan avaamassa ihmisten mieliä huomaamaan niitä valtavia epäkohtia, jotka ahdistavat monia taivaan tien matkaajia nykyisin kuulemassamme julistuksessa.

Meistä kukaan ei varmaankaan voi kovin nopeasti saada kääntymään näinkin raskaskulkuista “alusta”. Ja eihän me ihmisvoimin sitä tehdä.

Haluan ainakin itse uskoa, että juuri nämä palstat ovat se työkalu, joka meille nyt on annettu käyttöön. Itse olen suorastaan haltioitunut löydöstäni. (kiitos Kalevan/S. Lohen historiakirjan uutisointi).

 (Nimimerkki ”Perttu” Suomi24-palstalla 29.12.2007)

Lue myös:

Opillinen harha puhujienkokouksissa 2007

Synnit  (ns. syntilista)

Sunnuntaina kävin kävelyllä ystäväni kanssa virkistävän syysauringon nipistellessä poskia. Tuli puhetta omasta matkasta muutokseen ja yhteisiä kokemuksia löytyi paljonkin. Meillä on molemmilla samantapainen historia omien kehokuvakuvien muutoksesta, fitnesspiireissä pyörimisestä, samanalaisista proteiini/hiilihydraatti/rasva tasapainottelusta ja mustavalkoisista ajatuksista joihin lopulta kietoutui syyllisyys ja hämmennys omasta tilasta. Näiden vuosien saatossa, molemmat omalla matkallamme, tutustuimme toisiimme ja yhteisen juhlaillan saatossa olemme jääneet ensin tuttaviksi joka on tuntunut viime aikoina syventyneen lähemmäs ystävyyttä. Luulen että molemmat olemme olleet tietyllä tavalla varovaisia omista poluistamme ja kunnioittaneet toistemme valintoja vaikka emme aina ole olleet niistä täysin samaa mieltä. Nyt kun poluistamme on yhtäkkiä löytynytkin samantapainen sävel ja ne ovat tulleet lähemmäs toisiaan, kävely alkoi varovaisesta tunnustelusta ja päätyi lopulta innokkaaksi ja pitkitetyksi ajatusten vaihdoksi ja yhteisen jalansijan vahvistamiseksi. Kaikin puolin energisoiva kokemus.

Kohtaamisestamme ja jakamisestamme muistui mieleen miten tärkeää kaikkien meidän omien polkujemme kunnioituksella on. Monesti olen ajatellut kuinka monen ihme sotkun kautta olen tähänkin elämäntilanteeseeni päässyt jossa parisuhteeni, ystävyyteni, työni ja terveyteni ovat juuri oikeassa kohdassa juuri oikealla tavalla. Muistin kuitenkin että joskus on ollut toisinkin.

Parisuhteiden osalta olen käynyt läpi ensin vahingolliset ja manipuloivat kokemukset. Työpaikkojen osalta kävin läpi firmat jossa osaamistani vähäteltiin vain sen takia että en ole käynyt TAIK:ia, olisin ollut kuinka taitava ja olisi asiakastyytyväisyys ollut ansiostani kuinka korkealla tahansa. Ravintoasioissa olen käynyt läpi vaiheen jolloi en voinut pitää suutani kiinni ja päteä joka ikisessä hetkessä jossa pystyin jakamaan “suurta tietouttani”  ja kaikkeen löytyi mielipide. En käsittänyt miksi ihmiset eivät halua kuulla mikä heidän syömässään ruuassa on vikana ja miksei satoja ellei tuhansia tuntejani tehty itsenäinen tutkiskelu tuonut sanoilleni painoarvoa.

Missä näiden vuosien keskellä olen oppinut kuuntelemaan muiden neuvoa ja muuttanut tapani ja missä olen niitä neuvoja vastaan kapinoinut ja sulkenut korvani? Ilmiselvästi se on ollut kaunis tasapaino niiden ihmisten välillä jotka ovat uskaltaneet hienotunteisuudesta välittämättä sanoa että “Vittu nyt teit tyhmästi” ja niiden jotka ovat kärsivällisesti luottaneet siihen että löydän itse oman tieni, omalla ajallani. Ja myös omasta nöyryydestäni ottaa kyseiset ohjeet vastaan.

Pari esimerkkiä kokemuksistani näiden ääripäiden kanssa voinen mainita. Veljeni esimerkiksi lopetti aika seinään omat pätemiskuukauteni kun pahastumisestani välittämättä sanoi että olen äärettömän ärsyttävä kun avaan suuni ja ryhdyn “neuvomaan”. Olen monen asian suhteen osannut olla hiljaa elämäni aikana mutta tämä oli viimeinen niitti opettamaan minulle että parempi on yleensä tarkkailla kuin sekaantua. Tiedänhän itsekin kuinka järjettömän ärsyttävää voi olla toisen pätemällä heitetty kommentti silloin kun en sitä itse pyytänyt.  Toisaalta esim. isäni on hyvin usein osannut olla yllättävänkin hiljaa toilailujeni keskellä ja luottanut siihen että menen hyvää polkua eteenpäin ja luottavaisesti katsellut vierestä kun kasvan. Hän on osannut aina antaa ohjeistustaan ja johdatustaan kun olen kaivannut niitä, mutta osannut myös kuunnella ja antaa minun vetää omat johtopäätökseni. Näin jälkeenpäin olen ajatellut että monessa kohtaan vaikka olen päätynyt “väärään” johtopäätökseen hän on silti osannut olla hiljaa ja vain vuosien jälkeen olen tajunnut että tarvitsin kyseisen opetuksen jotta kokemus kasvamisesta voisi olla itsenäinen eikä toisen johdattelema. Miten hän on osannutkin olla niin sopivassa suhteessa anteeksiantava, opastava, kuunteleva ja kärsivällinen?

Meillä ilmiselvästi kaikilla on aivan oma toleranssi kestää informaatiota joka muokkaa maailmankäsitystämme. Minulla se sattuu olemaan joskus hyvinkin korkea. Pystyn adaptoitumaan helposti informaatioon jotka herättää minussa kapinaa, pelkoa ja epävarmuutta. Viikonlopun aikana sain kuitenkin esimerkin miten pienemmällä toleranssilla elävät ihmiset katsovat tätä maailmaa. Vertailukohteeksi voin ottaa taas veljeni joka perjantain saunavuorokeskustelun aikana uskalsi sanoa suoraan että ei halua kuulla raakaruokakokeiluistani ja siihen liittyvistä ajatuksistani mitään. Ne hankaloittavat hänen elämäänsä ja siten hän on yksinkertaisesti vain päättänyt että häntä ei kiinnosta. Hän tarkensi että voi kyllä jatkaa dialogia siitä miksi hän käyttäytyy niinkuin käyttäytyy, mutta kieltäytyy kuuntelemasta mitään mikä voisi tuottaa muutoksia siihen perusturvalliseen olemiseen mihin hän on tottunut. Minun oli pakko ihmetellä hänen toivettaan ja tietyllä tavalla ihaillan hänen suoruuttaan. En ole vuosiin enää paasannut, mutta jakamisen tarpeeni on usein silti hyvin akuutti. Perheelleni jakaminen on vielä tärkeämpää, mutta veljeni muistutti minulle käytöksellään että kaikkien pitää käydä oma tiensä oman muutoksensa ja kasvun kanssa. Ja pakkohan minun on muistaa että muutosprosessimme on myös hyvin monitahoinen. Vaikka veljeni osoittaakin tässä asiassa hyvinkin pientä toleranssia, on hän taas monessa muussa asiassa vastuullinen, älykäs, ajan tasalla ja tietäväinen.

J:n tapauksessa taas käydään astetta suurempia käsitystenmuutoksia läpi. Käymme päivittäin keskusteluja maailman tilasta ja keskustelemme erinäisistä kirjallisuuksista ja jaamme oppimaamme tietoa niistä. Hänelle tulee vähintään pari kertaa viikossa olo että “nyt saa riittää”. Sen jälkeen ei kannata pariin päivään puhua kuin mukavista tutuista ja kevyistä asioista. Tai jopa vakavista mutta poiketen muihin aiheisiin. Hänelle perspektiivin laajeneminen on välillä sen verran tukipilareita järisyttävää meininkiä että hän tarvitsee oman aikansa myös “istua rauhassa” niiden asioiden kanssa. Hänelläkin on hänen oma polkunsa tallusteltavana. Ja vaikka polkumme menevätkin rinnakkain, on hänen siltikin täysin omilla väreillä ja väritetty. Ja hyvä niin.

Olen mielestäni oppinut kunnioittaa muiden rajoja ja tilaa, sekä uskon että olen aika hyvä arvostamaan ystävieni erilaisia tapoja käsitellä minulta saamaansa tietoa, silti painin tietynlaisen ristiriidan kanssa asiasta. Olen aina ollut hyvin mukautuvainen muiden ihmisten kanssa ja yleisesti olen joidenkin asioiden suhteen ollut enemmänkin kameleontti kuin vaikkapa leijona. Osaan kysyttäessä puolustaa kantaani mutta ujostelen älyttömästi sen esilletuomista itsenäisesti ja oma-aloitteisesti. Uskon että minulla oikeasti olisi paljon annettavaa mutta olen aina jotenkin tuntenut alemmuudentunnetta sen esittämisen kanssa. Edesmennyt pätemiseni on juurikin ollut alla olevaa epävarmuutta kykyihini joita peittelin aggressiivisen ulosantini turvin. Uskon että on hyvin tärkeää osata tuoda itsensä julki ja ohjata muita, vaikka se loisi suurenkin reaktion toisissa. Tätä varten pitää vain opetella hienotunteisuutta ja diplomatiaa jotta mahdollinen ärsykekynnys saataisiin tarpeeksi alas että oppiminen olisi mahdollista. Mutta siltikin tahdon taipua enemmän siihen hiljaa olemiseen ja pääni sisälläni ihmettelemiseen kuin suoraan toimintaan. Tämä helposti johtaa siihen että minulla on suurempi riski olla oikeasti saamatta mitään tärkeää aikaiseksi.

Olen aina kokenut myötätunnon ja hellyyden paremmaksi tavaksi toimia tässä maailmassa kuin aggressiivinen dog-eat-dog-survival-meininki jossa joko itse ole vahvin tai et ole mitään. Jotenkin aina ajatellut että sellainen tapa on kuluttava ja pahimmillaan se voi taipua helposti hyvinkin epäeettiseksi ja moraalittomaksi tavaksi toimia ihmisten ja itsensä kanssa. Joku sydämessäni on estänyt aina hyökkäämästä satuttajiani kohtaan tai sulkea korviani aroiltakin asioilta itseni suhteen. Kipeimpien parisuhde-erojenikin keskellä olen haastanut itse itseäni viemään asiat loppuun rehellisesti ja ilman pelejä olisin tuntenut itseni kuinka raa’aksi tahansa. Ainakin silloin ne arimmatkin hetket on ollut vähän valoisampia kun olen tietänyt että tein ainakin kaikkeni että en aiheuttanut lisää kipua tai jättänyt mitään kiveä kääntämättä jotta totuudellinen kohtaaminen saisi mahdollisuutensa.

Myötätuntoinen Samurai

Joku asia kuitenkin näksyttää sisälläni siitä että tämä ei välttämättä pitkällä aikavälillä ole kaikkein paras tapa minulle. Olen varma että minussa elää voima olla suoraviivaisempi ja suorasukaisempi ilman että sorran sillä muita, mutta silti saan jotain itseäni suurempaa aikaiseksi. Luulen että siinä on perää kun Brian Klemmer kirjoittaa kirjassaan Compassionate Samurai (Myötätuntoinen Samurai) maailmassa olevan kahdenlaisia ihmisiä. Ensimmäiset ovat kilttejä, hyväsydämisiä ja armeliaita mutta he eivät saa paljoa aikaiseksi elämässä. Toisenlaiset taas ovat niitä jotka saavat vaikka mitä aikaiseksi – he ovat luovia, päämäärähakuisia ja yhteiskuntamme aggressiivisia suorittajia. Huono puoli heissä kuitenkin on yleensä se että he ovat useimmiten itsekeskeisiä, ahneita ja epäeettisiä.

Miten siis säilyttää oikeudenmielisyytensä ja rehellisyytensä olemalla kuitenkin aikaansaava, päämäärätietoinen, menestynyt ja hyvä johtaja? Siinä on varmasti kyse muustakin kuin oppimista milloin olla hiljaa ja milloin tuoda ilmi mielipiteensä oma-aloitteisesti ja niin että se herättää mahdollisimman vähän kapinaa.

Haluan yleisesti tuoda tulevaisuudessa esille enemmän aikaansaamistani ja myös opetella keinoja sen ulostuomisen suhteen. Tulen tekemään töitä ujouteni suhteen ja myös oppia uskaltamaan luottamaan siihen että minulla on oikeasti jotain annettavaa. Osittain siksi olen myös aloittanut uudella rohkeudella bloggaamisen. Ainakin näin laitan jotain likoon, sitoudun johonkin mihin uskon. Hellyyteen taipuvainen ulosantini on toiminut aika hyvin tähän asti, en esimerkiksi usko että poustini alussa mainitsemani ystävyys olisi syventynyt ellen olisi historiassani osannut olla myös hänen suhteensa joskus hiljaa ja kunnioittaa erilaisuuttamme mutta ilmiselvästi jään myös miettimään sitä kuinka moneen muuhunkin ihmiseen olisin pystynyt samanaikaisesti vaikuttamaan paremmalla ja rohkeammalla kommunikaatiolla.

Ennen kuin alan latelemaan havaintojani haluan vielä selventää pari pientä seikkaa tästä kokeilusta ihan vaan tuodakseni esille mitä tämä kokeiluni on ja ei ole. Tuleepahan siinä myös muistutettua itseäni niistä asioista mitä on toilailujen lomalla opittu.

Ensinnäkin raakaruokakokeiluni ei ole mikään dieetti minulle. En yritä laskea painoani, en tule käymään vaa’alla (en nyt yleisesti ole käynyt vaalla ainakaan puoleentoista vuoteen, en edes oikeiden dieettieni aikana) tai sovittelemaan vaatteita sillä mentaliteetilla että kuinka löysältä ne tuntuvat. En suostu patsastelemaan peilin edessä pullistellen ja vertaillen ulkonäköäni edellisen päivän pullisteluihin ja vertailuihin. Enkä tule teille raportoimaan painostani mitään. Ymmärrän kuitenkin että ruokavalion muutoksiin yleensä kuuluu ihan normaali kehon koon siirtyminen lähemmäs sitä omaa luontaista kokoa, joten jos huomaan jotain tämän suuntaista tapahtuvan tulen raportoimaan siitä muiden muutoksien, tai epämuutoksien osalta arkipäiväisesti ja ilman vaahtoamista. Ensimmäisenä mittarina tulee aina olemaan oma henkinen, psyykkinen ja fyysinen hyvinvointini.

En aio myöskään lähteä kokeilussani rajoittamisen mentaliteettiin ollenkaan. En aio tehdä itselleni haasteita tai sääntöjä joilla motivoida kulkuani. Motivaatio on lyhytaikainen ja laiska renki, säännöillä ja rajoituksilla ruokittu motivaatio on vielä laiskempi renki. Motivaation sijasta minulla on jotain muuta – inspiraatio. Inspiraatio ei tarvitse piiskaajaa tai kannustajaa. Se ei tarvitse jatkuvia uhkailuja, rankaisuja, syyllistämistä tai kiristystä. Inspiraatio on jotain joka ei tunne pelkoa sekä tapahtuu vaivattomasti ja innostuksella koska olet kirjaimellisesti In Spirit. Teen tämän koska nautin siitä, olen siitä hyvin kiinnostunut ja tulen olemaan sen ansiosta terveempi.

Täten olen siis pitänyt tiukasti kiinni oman aikani ottamisesta. En suostu enää mihinkään radikaaleihin ja äkkinäisiin muutoksiin jotka vievät kaiken energiani ja joihin lähden päätä pahkaa. Sen lisäksi olen halunnut pitää huolta että mielentilani on pysynyt positiivisena, vapaana ja avarana. Tähän olen keskittynyt päättämällä että kaikki muutokset mitä teen ruokavaliooni – tai elämäntapaani – lähtevät aina lisäämisen-filosofian kautta eikä poistamisen tai eliminoimisen. Niinpä päätinkin aloittaessani kokeiluni että sen sijaan että pudotan kaikki pahat asiat ruokavaliostani kerralla pois ja ryhdyn syömään monien mielestä ensiajatukselta “tylsää”, “yksinkertaista”, “rajoittavaa” ja “herkutonta” ruokaa, aloitan vain lisäämään ruokavaliooni uusia, kiinnostavia, mahdollistavia, maukkaita ja värikkäitä ruokia. Harjoittelen iloitsemaan siitä järjettömästä yltäkylläisyydestä minkä keskellä elämme. Luotan että keskittymällä enemmän siihen mitä ruokaa saan, miten paljon sitä saan ja miten monenlaista variaatioita saan, alkavat huonommat valinnat pikkuhiljaa autonomisesti vaan jäämään jälkeen ilman että tulen tuntemaan siitä mitään sen suurempia tunnontuskia.

En halua syödä jotain tiettyä kalorimäärää päivässä ja tiettyihin aikoihin – rajoituksia ja sääntöjä – en usko enää niihin. Olen huomannut että joinakin päivinä minun tekee automaattisesti mieli syödä enemmän ja toisina vähemmän. Uskon että ruuan laadulla ja sen sisältämillä hivenaineilla, mineraaleilla, vitamiineilla ja antioksidanttimäärillä on paljon suurempi tarkoitus terveytemme kannalta kuin kaloreilla – myös laihtumisen kannalta, jos se on jonkun tavoite.  Jos opettelen vain oikeasti, aidosti ja rehellisesti kuuntelemaan kehoni viisaita signaaleja olen aika varma että kaiken maailman anaaliset mikrosäädökset ruuan kalorimäärän ja ajoituksen suhteen ovat toisarvoisia. Kehoni tulee kertomaan minulle kuinka paljon syön ja milloin – ei kelloni. Jos saan ruuastani tarpeeksi niitä asioita mitä kehoni tarvitsee tulen syömään juuri sen verran kun todellakin tarvitsen, en enempää tai vähempää. Myös se että syön ruokani mahdollisimman lähellä sen alkuperäistä muotoa on minulle maalaisjärjelläkin ajateltuna ihan fiksulta kuulostava tapa. Ja tietyllä tavalla uskon että mitä köyhempää ruokavaliomme on, sitä enemmän haluamme syödä koska kehomme ei saa siitä tarvitsemiaan rakennusaineita, eli vitamiineja, mineraaleja ja hivenaineita. Kalorit jäävät aika pieneen osaan niiden jälkeen.

Aion myös tehdä parhaani jättämällä taakseni kaikki “tämä on hyvästä” ja “tämä on pahasta” mentaliteetit. Mustavalkoinen lähestyminen ei saa meitä kuin kapinoimaan ja kapinasta on hankala lähteä rakentamaan mitään rakentavaa. Jos syön lohdutusruuaksi Intiaanilakritsia niin en aio syödä sitä syyllisyyden ja häpeän kera, joka aivan varmasti lisää stressihormonejamme ja rappeuttaa siten terveyttämme. Tulen syömään kaiken ruuan aina ilolla, kiitollisuudella, onnella ja lapsenomaisen mielenkiinnon kanssa – ilman rankaisuja tai draamaa.

Toiseksi haluan mainita että kokeiluuni kuuluu myös muita kohtia joita haluan parantaa elämässäni pikkuhiljaa. Pidempiaikaisempi tavoitteeni, jota vähän pohjustinkin jo, on ollut halu oppia syömään kun minulla on nälkä, lopettamaan kun tunnen kylläisyyttä, pureskelemaan pitkään ja hitaasti ja ajattelemaan ja arvostamaan syömääni ruokaa ruokailujeni aikana – tämän kanssa olen tehnyt töitä enemmän ja vähemmän koko tämän vuoden. Vältän syömistä samalla kun luen lehteä, selailen nettiä tai kuuntelen audiokirjoja. Ruuan arvostusta tukeakseni haluan myös oppia valmistamaan syömääni ruokaa jotta voin oikeasti saada paremman tuntuman ja suhteen siihen ravintoon joka pitää minut elossa. Olen jo nyt tehnyt töitä sen eteen että kuuntelen kehoani sen mukaan mitä minun tekee mieli, joka yleensä kertoo puutetiloista jota keho koittaa intuitiivisesti korjata mielihalujen avulla ja välttelemään ruokaa jota ei tee mieli, joka yleensä taas kertoo kehon saaneen tarpeeksi tietyn ruuan sisältämiä aineita ja pyytää siitä taukoa. Ja tähän ei nyt sitten sekoiteta jotain mielihalua jäätelölle vain sillä tekosyyllä että “kehoni ilmiselvästi tarvitsee jäätelössä olevia hivenaineita”….Duh!

Tarkennetaan myös että, en usko että terveyteen on olemassa mitään ihmepilleriä, ihmedieettiä, ihmejuomaa, ihmelääkettä, ihmeravintolisää tai ihmesääntöä joka tuottaisi parempia tuloksia kuin oikeasti perusteellinen, intuitiivinen, rakastava, yksilöllinen ja pitkäaikaisesti terve suhde omaa kehoamme ja ruokaamme kohtaan. Vain me itse, eikä kukaan muu tässä maailmassa, voimme oppia ja tietää mikä on parasta kehollemme ja millä ruokavaliolla se toimii parhaiten, mistä ruoka-aineista se tykkää eniten, millä rakennusaineilla se pystyy lähteä parantamaan itseään ja mikä on sen todellinen oma koko, paino ja pituus. En siis aio ottaa kyseenalaistamatta vastaan mitään ruoka-aineneuvoa mitä minulle annetaan – toiselle sopii ohranoras, toiselle ei, toiselle sopii avokadot, toiselle ei jne. Se mitä minä tulen oppimaan tämän kokeiluni kautta siitä mikä toimii keholleni ja mikä parantaa minua, ei todellakaan tarkoita että se olisi parasta myös sinulle. Jos tämän kokeilun kautta päädynkin tulokseen että voin parhaiten syömällä ‘elävää ravintoa’ ja tulemalla vegaaniksi en halua että kukaan blogini lukijoista kuvittelee että uskoisin että se olisi kaikille oikea ratkaisu. Tai että se olisi minunkaan ratkaisu loppuelämäkseni. Varaan oikeuden aina, niinkuin kaikkien muidenkin pitäisi, ikuisesti muuttua ja kasvaa. Kuten sanoin aikaisemmin, mielestäni tiettyjä yleistämiseen pohjautuvia suuntia voidaan aina ehdottaa, ja totta kai niin minäkin tulen niitä ehdottomaan, mutta jokaisen pitää valita niistä ikioma, täysin yksilöllinen ratkaisu.

Nyt kun sain ton tuosta pois alta niin laitan pian tulemaan sitä kolmatta osaa kokeiluni tuloksista 1,5kk:ssa.

Tästä tulee hiukan pidempi kirjoitus koska kuitenkin käsittelen koko terveyshistoriaani tähän päivään asti. Alla oleva tieto on 100% se syy miksi kirjoitain esimerkiksi tätä blogia:) Mutta käydään ensin läpi käytännön tarinat ennen kuin lähden purkamaan enemmän ajatuksia tästä aiheesta:

Varhaisnuoruus

Ennen kakskymppisiäni olin aika normaali nuori terveydellisesti. Olin vilkas, mietteliäs ja sosiaalinen. Tykkäsin ruuasta kuin ruuasta vaikka yläasteelta johonkin 23 ikävuoteen asti olinkin syömättä punaista lihaa, en näin jälkeenpäin sanoisi että ruokatottumuksien olleen mitenkään muuten tavallisuudesta poikkeavia, lähinnä ehkä suhteellisen epäterveellinen.

Kävin läpi tyypilliset hiiva ja virtsatietulehdukset jo nuorena ja niistä tuli arkinen osa elämää koko aikuisiälläkin. Söin suurimman osan teini-iästäni e-pilleriä ja pari kokeilua kapselinkin kanssa tuli tehtyä jotka johtivat 3kk kestäviin menkkoihin ja lopulta suhteellisen vakavaan anemiaan. Mitään suurempaa mielialahäikkää en niistä saanut, mutta olen monesti miettinyt jälkeenpäin että kuinka iso osa selluliittini tahi suonikohjujen synnyssä syyllisenä ne ovat olleet.

Pientä häikkää on ollut aina myös nenäni limakalvojen kanssa. En ole oikein ikinä pystynyt hengittämään täysin nenäni kautta ja en ainakaan muista aikaa jolloin olisin täysin nukkunut suu kiinni. En onneksi kuitenkaan kuorsaa:P Tämä on johtanut Nasolinkokeiluihin jotka päätyivät huonosti, mutta kyllä tähänkin asti tällä ollaan pärjätty.

Noiden lisäksi en sitten muista sairastaneeni mitään paria tavallista kouluoksennus- /kuumetauti epidemiaa lukuun ottamatta.

Sairaus

Sain ensimmäiseni elämää muuttavan diagnoosini 21-vuotiaana kun jouduin kahden viikon rajun kuumeen ja ripuloinnin johdosta sairaalahoitoon. Koska olin silloin juuri viettämässä työharjoitteluani Lontoossa, ensimmäinen hoitomuotoni oli kommunikaatio-ongelmien takia täysin väärä. Lääkärit olivat vakuuttuneet että minuun oli iskenyt ”eksoottinen suomalainen tauti” jota aloitettiin hoitamaan vahvoilla antibiooteilla. Hoidosta huolimatta tilanne kääntyi vain pahemmaksi, kunnes lopulta palasin Suomeen, takaisin osastolle ja parin muun virhediagnoosin jälkeen (mm. epäiltiin kroonista paksusuolentulehdusta) minulla todettiin autoimmuuni peräinen kilpirauhasen liikatoiminta – Gravesin tauti.

Minulla on noista ensimmäisistä sairastelun vuosista hiukan hämäriä mielikuvia voinneistani. Olin vielä sen verran nuori ja sekaisin koko tilanteesta että kesti pari vuotta ennen kuin tajusin tilanteen vakavuuden. Jostain syystä myös perheen tuki jäi mitättömäksi ja ketään ystäväpiiristäni ei tiennyt asiasta mitään. Minut laitettiin nopeasti Thyrazol kuurille joka lopulta päättyi äkkinäiseen RAI (Radio Active Iodine)-hoitoon. Hämmennyksestäni johtuen en uskaltanut vielä kyseenalaistaa hoitoani ja uskoin sokeasti lääkärien päätöksiin. Radiojodin piti parantaa tilanteeni kaikkein nopeiten ja siitä seuraava vajaatoiminnan hoito tapahtuisi – niin kuin lääkäri sen sanoi – ”helposti vain yhdellä pillerillä päivässä”.

Niille jotka eivät tiedä mikä RIA-hoito on, niin kerrottakoon että kyseessä on siis radioaktiivinen jodi jota annostellaan henkilön iän, painon ja pituuden mukaan (ja mitenköhän se vaikuttaa siihen kuinka paljon radioaktiivista ainetta voidaan jollekkin antaa?). Hoidon jälkeen joudut olemaan sisätiloissa ja välttelemään sosiaalista kontaktia pari viikkoa säteilyvaaran takia, puhumattakaan että raskaana olevien naisten ja pikkulasten läheisyyteen ei saanut missään nimessä mennä. Myöhemmin sain myös kuulla että ei ole epätavallista tulla pysäytetyksi tullissa moisen hoidon jälkeen koska yksilöllisissä tapauksissa tullin säteilylaitteet hälyttävät mennessäsi niiden ohi.

Romahdus ja vastuun ottaminen

Olin kerinnyt syömään jodihoidon jälkeen synteettistä kilpirauhashormonia Thyroxinia varmaan jo vuoden ennen kuin oikeasti tajusin mitä kehossani tapahtuu. Kaikki ikään kuin kirkastui minulle täydellisesti juuri sillä samalla hetkellä kun kaikki pimeni. Vasta kun vajaatoimintaoireitani rupesi olemaan niin iso kasa että en voinut enää olla huomioimatta niitä ymmärsin lopultakin että jotain on vialla. Olin tätä ajanjaksoa ennen elämässäni ollut aina aina perusluonteeltani hiukan ”taivaanrannan maalaaja”-tyyppiä jolla ei ikinä ole ollut minkäänlaisia ajatuksia kehon toiminnallisuudesta. Siksi minulla kesti pidempään tajuta että katseen myöhässä tuleminen, paineen tunne päässä ja väsymys ei ole kehoni normaalitila. Oireet myös hiipivät päälle niin hiljalleen että niiden kyseenalaistaminen oli vaikeaa koska jotenkin tuntui että “aina oli ollut tällainen olo”. Silloin rupesin ensimmäistä kertaa elämässäni kyseenalaistamaan hoitoani ja ottamaan omasta kehostani vastuuta.

Lähdin etsimään lisähoitoa joka johti yleensä siihen että lääkärit vähättelivät tuntojani. Thyroxin annostustani nostettiin ja laskettiin laboratioarvoja tuijotellen ja valitukseni olotiloistani jäivät kuuroille korville. Tilanne paheni jatkuvasti mitä pidemmälle hoitoani vietiin. Vajaatoiminnan oireet vain lisääntyivät ja tulivat entistä akuutimmiksi. Ihoni oli niin kuiva, että vuosin verta kyynärpäistä ja polvista, ennen tuuhea tukkani alkoi pahasti harventua, nukuin jatkuvasti ja herättyäni tuntui täysin samalta kuin nukkumaan mennessä – sumuiselta, hitaalta, kylmältä ja turralta. Vaikka minulla ei ole ikinä elämässäni ollut minkäänlaisia psykologisia ongelmia ryhdyin saamaan erittäin pahoja paniikkikohtauksia. Tilannetta pahensi epätietoisuus joka kumpusi oman kehonsa kontrollin täydellisestä menetyksestä. Mikään ei vain enää ollut kuin ennen ja kaikki oli tuntematonta ja pelottavaa…ja yksinäistä. Katseeni tuli myöhässä, en pystynyt muistamaan yksinkertaisia sanoja kuten ”haarukka” tai ”lukko” – minä, joka olen aina ollut tunnettu vikkelästä suustani ja nopeasta ajatuksenjuoksustani! Kuukautisteni kierto venyi pahimmillaan 54 päivän mittaiseksi, jos liikuin en palautunut päiviin ja lihaksiani särki lähes jatkuvasti, palelin kesälläkin ja libidoni oli täysin olematon. Tuntui kun olisin vuoden sisällä vanhentunut 80 vuotta. Kun pahin alkoi tapahtua lihoin 25kg 6kk sisällä vaikka söin kuin lintu ja urheilin kuin hullu – hullulta se tuntuikin koska mikään liikunta ei auttanut vaan yleensä pahensi olotilojani koska kehollani ei ollut resursseja käsitellä maitohappoa. Lihottuani ryhdyin ensimmäistä kertaa elämässäni ymmärtämään mitä jotkut naiset voivat käydä läpi kehonsa kanssa. En tuntenut itseäni vain yhtään ”omani kokoiseksi”.

Oman hoitoni vastuun ottaminen alkoi pikkuhiljaa myös manifestoitua monella muullakin tavalla kuin kilpirauhasinformaation etsimisenä. Aloitin pitämään yksityiskohtaisen tarkkaa päiväkirjaa syömisistäni ja liikunnastani, ei pelkästään omasta mielenkiinnostani vaan myös, että minulla olisi jotain todistusaineistoa lääkäreille elämäntavoistani, mutta silti vointini vain pahentui. Jälkeenpäin kun mietin en voi tajuta miten olen jaksanut liikkua niissä olotiloissa ollenkaan.

Lopulta kun pahin vajaatoiminta iski, en pystynyt oikein tekemään muuta kuin istumaan tietokoneella ja etsimään tietoa. Olin niin väsynyt kaikkeen. Kukaan tapaamistani endokrinologeista ei pystynyt taikka suostunut auttamaan tai edes halunnut kuunnella mahdollisuutta yhteistyöstä. Ohjeet joita heiltä sain olivat parhaimmillaankin harhaanjohtavia pahimmillaan alistavia. Rahaa yksityiskäynteihin kaatui aika paljon. Minulle koitettiin määrätä masennuslääkkeitä ties kuinka monesta paikasta, mutta kieltäydyin aina – en tuntenut oloani tippaakaan masentuneeksi – vaan väsyneeksi ja fysiologisesti sairaaksi. Yksi lääkäri väitti kiven kovaan että salasyön ja minut pitäisi laittaa kontrolliryhmään jossa syömishäiriötäni tarkkailtaisiin, vaikka olin juuri osoittanut hänelle mustaa valkoisella että päivittäinen kalorimäärä oli 1300-1700 kcal välillä ollut viimeiset 5kk – hyvin vähän sen painoiselle tytölle joka oli yhtäkkiä lihonnut 100 kiloiseksi. Hän halusi määrätä minulle lääkettä jotka laittaisivat minut ulostamaan kaikki syömäni rasvat ulos kehostani sekä suositteli minulle syömishäiriöistä kärsivien kontrolliryhmää jossa asiantunteva tiimi voisi tarkkailla että en oikeasti valehdellut. Hänellä oli vielä pokkaa juosta perääni antamaan lasku käynnistä, sen jälkeen kun olin hiljaisena, lannistettuna ja kyyneleet poskillani lähtenyt hänen vastaanotoltaan pois. Lopulta oloni oli niin paha että vain itkin ja nukuin. Olin niin turhautunut ja eksyksissä kaiken kanssa. Halusin vielä olla oma viaton itseni jota ei maailman pahuus olisi lannistanut. Kaipasin hymyäni ja aina mukanani ollutta sitkeää ja voimakasta elämänhalua. Energiaa seikkailuun ja terveen kehoni takaisin. ”Olisi edes LÄMMIN! Niin sekin auttaisi perkele!”-muistan ajatelleeni.

Tuosta pohjasta alkoi kuitenkin ylämäkeni. Kuukausien itsenäinen opiskelu alkoi tuottaa tulosta. Olin saanut tietoa käsiini Armour Thyroid nimisestä kilpirauhaslääkkeestä joka sisältäisi kaikki kilpirauhasen tuottamat hormonit, eikä vain sitä yhtä, synteettistä jota olin syönyt ja halusin epätoivoisesti koittaa tätä viimeistä oljenkorttani. Maalaisjärkikin sanoi päässäni että jos kilpirauhaseni oli tapettu radioaktiivisella aineella ja saan kehooni vain yhtä hormonia, ja vielä synteettistä sellaista, niiden viiden sijasta jota minun oikeasti pitäisi saada niin ei ihmekään että voin huonosti! Mietin että jos lääkärit olivat kilpirauhasasioissa niin pihalla niin kuka takaisi minulle sen että radioaktiivinen aine voisi olla minulle hyväksi, vaikka niin minulle väitettiin?

Itkuisena kirjoitin kirjeen eräälle lääkärille Antioksidanttiklinikalta josta olin kuullut puhuttavan hyvää. Epätoivossani sanoin kirjeessäni että jos hän ei suostu edes HARKITSEMAAN kyseistä lääkitystä olen suunnitellut jo matkaa Norjaan ostamaan niitä ja salakuljettamaan niitä takaisin Suomeen. Olin valmistautunut kysymään hänen mielipidettään heti tapaamisen alussa ja saatuani kielteisen vastauksen lähtien saman tien pois. Tiesin jo niin paljon siitä lääkkeestä, tiesin tasan tarkkaan mikä minua vaivasi. Olin TÄYSIN varma että olin oikeassa kehoni suhteen ja että intuitioni tilastani on täsmällinen. Olin kerännyt kaikki faktat taakseni ja en halunnut enää kuluttaa aikaani siihen että joku tuntematon lääkäri voisi teilata minut alas pelkällä auktoriteetillaan – ei tiedollaan.

Muistan niin elävästi sen aamun kun istuin antioksidanttiklinikan käytävällä ja odotin lääkärin kutsua. En uskaltanut odottaa tapaamiseltamme paljon. Muistan tuijottaneeni seinää tyhjä ilma kasvoillani ja ajatelleeni että “Kohta lähdetään Norjaan”. En nähnyt edessäni muita vaihtoehtoja. Ja sitten tapahtui ihana ihme. Lääkäri tuli minua käytävälle vastaan, hymyili, katsoi minua silmiin ja sanoi heti kättelymme yhteydessä, että ”saat pyytämäsi, ilman mitään epäilystä, nyt me hoidetaan yhdessä sinut kuntoon”. Olin äimän käkenä. Alku oli ainakin lähtenyt käyntiin ihan eri tavalla kuin kaikkien muiden spesialistien kanssa joita olin tavannut. Aika näytti että myös loppu yhteystyö kyseisen lääkärin kanssa oli ihana, parantava ja kohtaava kokemus.

Kun aloitin lääkitykseni tiesin kahdesta muusta ihmisestä koko Suomessa jotka olivat kokeilleet sitä ja epäilen että minua hoitava lääkäri oli toinen niistä jotka olivat kyseistä lääkettä antaneet potilailleen koko maassa. Se ei kuitenkaan pelottanut minua paljon – olin lukenut kattavasti tietoa ulkomaalaisilta sivustoilta ja ryhdyin auliisti kirjoittamaan kokemuksiani ja keräämiäni tietojani suomeksi eri foorumeille.

Rauhallista paranemista, naamioiden riisumista ja muutosta

Seuraavat pari vuotta iso osa energiastani meni hitaaseen parantumiseen ja muita kilpirauhaspotilaita auttaessa. Kehollani kesti vuosi palautua läpikäydystä raiskauksesta. Saatuani lääkkeeni oikealle tasolle painoni lähti normaaliin laskuun vain syömällä vähemmän kuin kulutin. Vuoden jälkeen lääkkeestä kuukautiskiertoni palasi pikkuhiljaa takaisin kohdilleen. Muistan ensimmäiset kuukaudet lääkityksellä kun pintaverenkiertoni paraneminen aiheutti ihosolujeni rajun uusiutumisen sain melkein uskonnollista hurmiota vastaavan tunteen raapiessani kutisevaa ja regeneroituvaa ihoani. Hiukseni tuuhentuivat, muistini palautui ja ihoni ei enää vuotanut verta. Energiatasoni oli kahden vuoden jälkeen parempi kuin ikinä. Liikuin ja treenasin hyvin paljon, opiskelin omatoimisesti terveysasioita lisää joihin olin löytänyt uuden rakkauden ja aloin taas nauttimaan elämästäni. Lopulta 3 vuoden Armour lääkityksen jälkeen diagnosoin itse itseni kokonaan parantuneeksi ja olin niin iloinen. Töideni ja julkaisujeni jälkeen Suomeen on viimeisen 4 vuoden aikana putkahtanut 20 lääkäriä jotka määrävät kyseistä lääkettä ja lääkityksen vaihtaneita potilaita on nykyään yli 400. Olin saanut jotain aikaiseksi kulissien takaa ja tuntui hyvältä jättää sairastelut taakse. Lähdin lopulta kesällä -08 foorumeilta pois sillä halusin elää takaisin sairasteluun kuluneita vuosiani ja keskittyä uusiin asioihin. Vähänpä silloin tiesin että palaisin takaisin sinne nyt – tästä lisää kuitenkin tulevissa pousteissa;)

Näiden parantumisen vuosien saatossa kävin läpi isoja henkisiä ja fyysisiä muodonmuutoksia. Iän tuoma varmuus ja läpikäyty kokemus oli kasvattanut sisäistä maailmaani aika harppauksin eteenpäin. Olin kiitollinen saamastani opetuksesta, mutta sisällä kuitenkin aina kyti pelko uusista sairauksista ja kontrolloimattomasta lihomisesta. Autoimmuuni sairauden diagnosoimisen jälkeen silloinen lääkärini sanoi minulle että riski uusiin autoimmuunisairauksiin on paljon suurempi koska minulla oli jo sellainen. Tästä tuli vuosiksi minun salainen sisäinen dialogini. Pelkäsin että herään taas joku päivä johonkin tautiin josta joutuisin täysin yksin parantumaan vastoin kaikkia yleisiä ohjeita. Se yksinäisyyden tunne jota tunsin sairauteni kanssa oli jättänyt arvet sisälleni jotka olivat vielä arat. Tiesin että pystyisin mihin vain, olin varma siitä, koska olin todistanut sen itselleni niin monta kertaa jo aikaisemmin – mutta en vain halunnut enää jäädä yksin.

Uusien pienten terveyshaittojen ilmaantuessa reagoin ensimmäisenä tähän yksinäisyyden pelkoon ennemmin kuin olisin kuunnellut että missä vika. Olin hyvä ottamaan vastuuta kehostani ja onnistumaan suunnitelmien kanssa, mutta yksinäisyyden pelko myös ruokki muutakin puolta minussa. Kävin kamppailua fyysisen ulkomuotoni muutoksen tuoman ylpeyden ja luomieni naamioiden kanssa. Olin jossain vaiheessa muodonmuutostani muuttanut terveyteni haalimisen kehokuvan pakkomielteeksi ja poikennut erittäin kauas vilpittömältä tervehtymisen polulta mihin olin vuosia aikaisemmin niin tärisevin askelin ja yksin käynyt tallustamaan. Oli ihanaa saada huomiota, todistaa muille ja sitä kautta jotenkin kierosti itselleni että olin vihdoinkin rakastamisen arvoinen ja lehuskella voimavarojeni kanssa. Tein siis kaikkeni vältelläkseni sisälläni kaikuvaa yksinäisyyden pelkoa. Jäin pahasti loukkuun siihen, joka lopulta johti näihin kuuluisiin sekunnin muutoksiin koska murruin itsepetokseni alla enkä nähnyt enää muuta tietä ulos kuin sen julkituomiseen.

J onneksi tuli myös kuvioihin ennen hyvissä ajoin romahdustani. Luulen että hänen ansiostaan romahdus oli edes mahdollinen. Ensimmäistä kertaa elämässäni tunsin miltä tuntuu olla sellaisen miehen rakastama joka rakastaa minua juuri sellaisena kuin olen kehostani riippumatta. Pyyteettömän rakkauden vastaanottaminen parisuhteessa oli ihan uusi kokemus minulle joka lopulta johti loppujenkin naamioiden pois ottamiseen ja myös mahdollisti itsenikin rakastamaan itseäni sellaisena kuin olen.

Oli pakko lopulta levätä. Naamioiden tultaessa alas otin irtioton kaikesta. Matkustelu auttoi huomattavasti ja palattuani takaisin Thaimaasta en enää halunnut astua salille. Ennen rakastamani laji oli vääristynyt omien kiiltokuvieni ja kehopaineideni saatossa vastenmieliseksi ja valheellisen tuntuiseksi. Halusin vain levätä ja miettiä mitä seuraavaksi. Olla ja luottaa siihen että asiat kyllä sutviutuvat omaa painoaan.

Syksyn uusi havahtuminen, kolotukset ja täyskäännös

Ja niinhän ne tosiaan sutviutuivatkin, mutta tuskin tulee yllätyksenä että sutviutuivat ihan eri tavalla kun olin ajatellut:D Liikkumattomuus ja ruuan kanssa psykologisen rauhan löytäminen toki otti veronsa kehosta. Se oli todella hyvää päälle, mutta keho halusi kanssa huomiota. Tilanne lopulta johti havahtumiseen tämän syksyn alussa.

Ryhdyin pikkuhiljaa saamaan sellaisia nalkuttavia “kolotuksia” ja vaivoja. Niveliäni on särkenyt. Viime talvena, ennen Thaimaan reissuani, minulle ilmaantui hengitysvaikeuksia johon sain astmalääkettä jota koitin viikon kunnes lopetin sen ennen matkaani lentokentällä. Ne hävisivät Thaimaassa, eivätkä palanneet Suomen kesässä mutta ilmojen viiletessä oireet alkoivat taas. Kesän lopussa olin väsynyt ja nukuin huonosti. Kävin lääkärissä ja testien mukaan vasta-aineiden vasta-aineet (en kysynyt silloin mistä testiä oli kyse, soittelen lääkärilleni lähiaikoina) olivat huimasti koholla joka johti epäilyihin reumasairaudesta. Samoin minulla on ollut salaperäinen yskä joka on lauennut aina iltaisin ja varsinkin jos nauran paljon. Närästää. Nämä kaksi jälkimmäistä on todennäköisesti yhteydessä toisiinsa.

Kävin reumalääkärillä joka ihmetteli tuloksiani. Kaikki muu oli kunnossa paitsi tämä kyseinen testi ja mitään tulehduksia ei näkynyt missään. Ainut mitä minulla oli oli nilkkojeni aristus. Mutta se, että se yksi testitulos oli koholla ei minun korviini kuulostanut hyvältä pohjalta. Se on merkki jostain.

Närästykseen söin ensin 6kk Nexiumia joka alkoi lopulta vituttamaan. En tykkää pillereistä. En yhtään. Ketutti syödä joka päivä jotain josta en oikein ole varma mitä se keholleni tekee – sitä paitsi ne vain peittivät alkuperäisen oireen jota ei ollut parannettu. Lopetin niiden syömisen löytäessäni vaihtoehtoisia parannuksia netistä. Söin ensimmäiset kolme päivää vain pehmeitä ruokia ja vedin luomuohunajaa teelusikallisen heti kun närästys alkoi. Jatkoin tätä viikon ja yksi aamu heräsin niin närästys oli poissa eikä ole sen koommin palannut. Win!

Jotain on kuitenkin siis ilmiselvästi menossa pahasti vikaan. Ja jotain on ollut pakko tehdä. Taas ollaan tilanteessa jossa en voi samoilla selviytymiskeinoilla enää jatkaa. Ansaittu lepo salilta ja ruoka-asioista onneksi antoivat aikansa laittaa pään kuntoon tulevia koettelemuksia varten. Ja onneksi pelko yksinäisyydestä on häviämässä päin. Ensimmäisen shokin jälkeen sen tilalle on pikkuhiljaa alkanut kasvaa luottavaisempi ja rauhallisempi asenne sitä kohtaan että itseni parantaminen tällä kertaa ei tarvitse sisältää draamaa ja pelkoa.

Vatsavaivoihin vastauksia etsiessäni Kemikaalicocktailin blogiin. Blogi meni automaattisesti Google Readeriin “Terveys” kansion alle ja seurailin vaihtelevalla kiinnostuksella Nooran toilailuja. Hänen ansiostaan innostuimme J:n kanssa luomusta enemmän. Sitten noin pari kuukautta sitten Noora kirjoitti jotain Olli Postista ja klikkasin hänen sivuilleen. Tutustuin vähän Olliin ja lisäsin hänen bloginsa Readeriini mutta todellinen kiinnostus vei muualle. Linkkejä seuratessani ja nettiä kahlatessani raakaruoka jotenkin aina nousi kokoajan esille minne tahansa meninkin. Tuntui että joku koittaa nyt kertoa minulle jotain:D Vinkkejä tuli myös muualta, esim. äitini ja isäni mainittuaan erikseen, viikkojen sisällä samasta aiheesta: Rauli Mäkelästä. Samoin Amazonista tupsahti eteen pari kiinnostavaa kirjaa raakaruuasta ja kokkailusta.

Mietin että pakko kokeilla. Mitä minulla on menetettävää? Seuraavaksi olisi taas edessä reissu lääkärille ja en halua sinne enää. Joten aloitin raakaruoka kokeiluni kuukausi sitten. Ja sillä tiellä ollaan edelleen vahvasti menossa eteenpäin. Olen sisälläni päättänyt saada testitulokseni tulokset alaspäin normaaleille lukemille, olisi se mikä vain. Tämä on murrosvaihe johonkin, tiedän sen, koska olen ollut näissä ennenkin. Nyt pitää vain pitää silmät auki ja olla valmiina tarttumaan tilaisuuteen kun maailma sellaisen minulle esittää.

Seuraavassa osassa vähän tarinaa mitä kuukauden aikana raakaruualla on tapahtunut.

Aloitin kirjoittamaan raakaruokakokeilustani ja tajusin että siitä ei tule mitään ellen pohjusta hiukan syitäni siihen. Samalla tajusin että tämä kokeilu kuitenkin tulee olemaan pohjana kaikkiin muihinkin aiheisiin mistä haluan kirjoittaa kuten kilpirauhassairaudet, terveys, inspiraatio, taide, muutokset, psykologia jne. joten tuntui vähän tyhmältä hypätä vain suoraan “lopputulokseen”. Ajattelin sitten jaotella sen pariin osaan jotta blogeista ei tulisi ihan kiduttavan pitkiä:

Osa 1 – Alku
Osa 2 – Terveyspohjustusta ja oma matkani tähän asti
Osa 3 – Ensimmäinen kuukausi ja havainnot
Osa 4 – Kilpirauhaslisäys (Lisätty jälkeenpäin)

Tässä alussa haluan kertoa mikä minua sytyttää näissä asioissa ja miksi olen päätynyt tälle tielle missä nyt tallustelen:) Toivoisin osaavani kirjoittaa asioista blogissani objektiivisesti ja lopullinen tavoitteeni on luoda viestiä positiivisesta muutoksesta, vastuun ottamisesta itsestään ja omasta terveydestään, mielen muokkaamisesta ja sitten vaan ihan yleisiä löpinöitä asioista jotka minua kiinnostavat. Tietyllä tavalla haluan myös harjoitella rauhassa omaa kirjallista ulosantiani ja mietintöjeni esiintuomista, sekä aatteitteni takana seisomista. Kirjoittaminen on kuitenkin yleensä ollut se lopputaktiikka millä olen saanut itsellenikin konkretisoitua abstraktit ajatukseni. Vaikka kaiken tietoni toki olen oppinut suurimmaksi osaksi kantapään kautta toivon kirjoituksillani luovan mahdollisuuksia muille ihmisille tehdä se vähän vähemmän hankalasti.

Yleisesti koen ja uskon täysin, että meillä itsellämme on mahdollisuus parantua kaikesta mistä haluamme. Liian usein ihmiset kuitenkin turruttautuvat oman pienen maailmansa seinien sisälle ja nielevät kritisoimatta kaiken mitä auktoriteetit heille sanovat. On niin paljon helpompaa antaa vastuu omasta kehostaan jollekkin toiselle erilaisilla tekosyillä jotka lopulta vain vievät oman mahdollistamisen energian itseltään pois. Ja jostain syystä näitä tekosyitä löytyy aina yllin kyllin – aina sen verran riittävästi että on helpompi jäädä paikoilleen kuin lähteä liikkeeseen.

Pääasiallisesti en voi tarpeeksi painottaa kuinka tärkeä väline esimerkiksi Internet on oman hyvinvointisi kannalta. Suurimpiin osiin vaivoihin löytyy laajoja artikkelikokoelmia ja foorumeita jotka pohjautuvat muihinkin mahdollisuuksiin kuin pelkkiin pillereihin. Ihan sormiemme ulottuvilla on myös kaikki tieto mitä ihan lääkäritkin saavat kouluistaan – se ei enää ole etuoikeus vaan kaikkien oikeus. Ei se ole harvinaista nähdä lääkärinkin katsovat vastauksia Internetistä kun tulee tenkkapoo eteen, tätä on itseasiassa tapahtunut itselleni pariinkin kertaan. Se jos joku saa vähän miettimään että miksi ihmeessä mä maksan siitä samasta tiedosta mitä se lääkärikin etsii?

Kenties oman terveytesi paras työkalu?

Vaikka tulen käsittelemään luonnonparannusta omalta kohdaltani parempana ratkaisuna en halua haukkua lääkäreitä tai mustamaalata kaikkea lääketieteeseen liittyvää. Vaikka saamani kohtelu heiltä on ollut yleisesti harhaanjohtavaa ja pahimmillaan alistavaa, uskon siltikin että länsimaisella (niin kuin muilla maisilla;) lääketieteellä on oma paikkansa tässä maailmassa. En esimerkiksi halua että minua kiidätetään auto-onnettomuudesta suoraan akupunktioklinikalle, vaan kirurgille. Ja uskon myös että länsimainen lääketiede on hyvä tunnistamaan erinäisiä sairauksia ja kehon tiloja…. mutta itse niiden hoitamisessa on aika paljon parantamisen varaa ja siihen kohdistuukin suurin osa kritiikistäni. Alunperin saamani lääketieteellinen hoito, joka ei ollut ihan sitä mitä luulin, on loppujen lopuksi ja kantapään kautta mahdollistanut minunkin matkani pois uhrirooleudesta ja vienyt minut lähemmäs omaa kehotuntemustani sekä luonut minulle tilaisuuksia suurinkin läpimurtoihin itseni parantamisen kanssa.

Ketään meistä ei onneksi ole tehty ikinä samasta muotista ja vaikka samantapaisuuksia joidenkin asioiden kohdalla voidaan ehdottaa jokaista pitäisi aina hoitaa yksilönä. Tämän haluan pitää myös mielessäni blogiani kirjoittaessani. Kokeiluni ei ole vastaus kaikille, mutta vastuun hyväksyminen ja itsensä kohtaaminen on. Meillä kaikilla on vain oma polkumme miten sinne päädymme – tämä on osa minun polkuani.  Joten rohkaisen sinuakin uskaltamaan hyväksymään sen tuomat voimavarat. Iloitse siitä että sinulla on siihen mahdollisuus ja kaikki työkalut saatavillasi,  äläkä aliarvioi itsesi kykyä oppia ja ymmärtää oman kehosi toimintoja yhtä laaja-alaisesti kuin lääkärisi. Ota voimasi takaisin muilta, jos sen sinne olet antanut, ja pidä se itselläsi edistäen omaa hyvinvointiasi ensimmäisenä.

Seuraavassa osassa käyn läpi terveyshistoriani joka on minun takana polttava syy intohimoiseen elämäntutkimiseeni.

PS: Näitä kirjoitellessa muuten tuntuu että oma ulosanti on vielä aika ruosteessa:D Päässä vipeltää niin järjetön määrä ideoita ja ajatuksia että niiden jäsentäminen tuntuu hiukan hankalalta. Olen kuitenkin ihan varma että se punainen lanka tästä löytyy kunhan pääsen vauhtiin.

Tässä mietin vähän että miten lähtisin jaottelemaan tätä uutta suomenkielistä blogiani ja koska kuitenkin se tulee suurimmaksi osaksi tässä vaiheessa käsittelemään muutoksia niin päätin ainakin tehdä pari päätasoa tähän alkuun; “Hitaat muutokset” ja “Nanosekunnin muutokset”.

Kaikkihan me muutumme kokoajan, yleisesti ihmisillä on vain erinäisille muutoksille enemmän tai vähemmän resistanssia. Itse olen ainakin itseni kohdallani huomannut pääasiallisesti kahta erilaista muutostapaa.

Hitaat muutokset
Nämä yleensä ovat paria eri laatua mutta luulen että suurin osa hitaista muutoksista tapahtuvat sitä perinteistä kautta: Ihminen hakkaa päätä seinään niin kauan kun huomaa että kohta kallo halkeaa ja lopettaa vain laittaakseen kypärän päähänsä ja jatkaa hakkaamistaan. Tätä jatkuu niin kauan kun sitten lopulta kipu, kypärästä huolimatta, alkaa sattumaan niin paljon että lopulliseksi pakoksi tulee joko kuolla siihen kipuun, tai lopettaa se hakkaaminen ja muuttua. Yleensä muutokseen lähteminen alkaa sillä perusteella että päänhakkaamisen sijaan ei ole hajuakaan mitä muuta pystyisi tekemään, mutta tietää että jotain muuta pitää kuitenkin tehdä. Ainakin tieto siitä mitä ei oikeasti enää halua on hyvä ensimmäinen askel päättää mitä oikeasti haluaa.

Toisenlainen hidas muutos on sitten sellainen tietoisesti tapahtuva projekti tai missio jonka on aloittanut huomatessaan, että joku elämänalue ei tyydytä tai tarvitsee kohennusta. Tähän pitäisi minun mielestäni yleisesti pyrkiä lisää. Luulen että noiden pään hakkaamisten tarkoitus monelta osalta on juurikin herättää ja avartaa omaa tietoisuutta käyttäytymisestään – ei pelkästään oppimaan sitä mitä haluaa, vaan myös oppimaan ennaltaehkäisemään samantapaisia asioita tapahtumasta uudelleen.

Sekunnin muutokset
Näitäkin on tullut koettua monella eri tavalla. Yleisesti se on lopulta tullut siitä että pään hakkaamisen jälkeen kun havahtuminen kipuun on tapahtunut, mielen valtaa järjetön rauha, valo, tietoisuus ja päämäärä. Sen sijaan että et tiedä oikein mitä lähtisit hakkaamisen sijaan tekemään, nanosekunnin sisällä tiedätkin tasan tarkkaan mitkä seuraavat askeleesi pitää olla jotta haluttu tulos tullaan saavuttamaan.

Näiden sekuntien jälkeen mikään ei ole enää samalla tavalla kuin ennen. Kaikki kirkastuu. Ja yleensä tajuat että olisi tarvittavat toimenpiteet kuinka radikaaleja tahansa, olet niin varma seuraavista askeleistasi että et epäröi hetkeäkään ottaa niitä.

Nanosekunnin muutokset ovat yleensä syyllisiä jätettyihin työpaikkoihin, sosiaalipiirien jättämiseen, suureen ulkoiseen tai sisäiseen muutokseen, perheenjäsenten kummasteluun, maailmanympärysmatkan tilaamiseen, sairaslomalle jäämiseen, perheen luokse palaamiseen, oman vastuun ottamiseen tai addiktioiden loppumiseen.

Nämä sekuntimuutokset eivät ikinä tarkoita vähempää työtä itsensä kanssa, mutta kaikki muutostyö tehdään aina kirkkaalla fokusoinnilla ja inspiraatiolla (=In Spirit).

Näille muutoksille voi myös altistua ei pelkästään ahdistuksen kautta, vaan myös esimerkiksi hyvän opettajan johdolla. Joskus kun käyt jollain tunnilla, luet jonkun kirjan, kuulet jonkun sanoman joka resonoi sielusi syvimmän laulusi kanssa niin vahvasti, että on mahdotonta enää sulkea korviaan siltä. Ja taas kaikki kirkastuu. Kuulet ensimmäistä kertaa sisältäsi sellaisen äänen jota et ole ikinä ennen kuullut, vaikka olet aina tiennyt sen siellä olevan. Ja koska ääni tulee vihdoinkin kuulluksi jokainen solu sinussa kannustaa sinua ottamaan tarvittavat askeleet jotka tiedät sydämessäsi oikeiksi.

Itselläni on ollut edellisen kesän aikana todella ihania muutoksia takana. Tämä syksykin on tuonut tullessaan uusia ja jännittäviä asioita terveysrintamalle ja tietoisuudelleni. Osa niistä on ollut hitaasti alkavia prosesseja ja missioita ja edellisen nanosekunnin muutokseeni liittyvää jälkipyykkiä josta on tullut ihanan puhdasta:)

Kerron niistä sitten lisää myöhemmin. Halusin tässä vain pohjustaa näiden kahden osion tarkoitusta blogissani koska näihin tulee todennäköisesti eniten juttua:)

Elikkä olen päättänyt vaihtaa blogini kielen suomeen. Jos joku haluaa lukea syitäni siihen, niin voipi lukea sen omalla ajallaan, en jaksa niitä toisella tässä:) Tästä lähtien jatkan jorinoitani äidinkieleni kera ja katsotaan jos vaikka pousteja tuliskin enemmän kuin aikaisemmin. Luvassa ainakin mielestäni ihan mielenkiintoisia asioita omista raakaruoka kokeiluistani, kilpirauhasasioista, terveydestä, muuten vaan ajatuksistani taiteesta ja maailman menosta.

Pysytään kuulolla.

Oikeusjärjestelmämme tarkoituksenmukaisuus ja sen puolueettomuus on syytä ottaa hieman lähempään tarkasteluun.

Samoihin aikoihin kun valtakunnansyyttäjänvirasto käy taistelua sananvapautta vastaan Jussi Halla-ahon tapauksen tiimoilla, samainen virasto ja Porvoon käräjäoikeus ovat järjestäneet työntekijöilleen (sekä joukolle poliiseja) ilmeisen (ja turhan) lomamatkan Ruandaan.

Kun asiaa tarkastelee siltä kannalta, että rikos on tapahtunut Suomen ulkopuolella ja sekä vastaaja että mahdolliset kantajat ja uhrit ovat ulkomaalaisia, en oikein näe tälle oikeusfarssille muita syitä kuin lomamatkojen järjestämisen veronmaksajien rahoilla Afrikkaan.

Tämä farssi on tullut jo nyt kalliiksi suomalaiselle veronmaksajalle – ja kulukattoa ei ole vieläkään näkyvissä.

Jos ajatellaan sitä, että Keskusrikospoliisi ryhtyi vuonna 2007 tutkimaan tätä Ruandasta kotoisin olevaa henkilöä, jota epäillään joukkotuhonnasta ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.  Tutkimuksia tehtiin useamman poliisin voimin Afrikassa – ja pitkään. Kun varsinainen pääkäsittely  asiassa käynnistyi  Porvoon käräjäoikeudessa 1.9.200, tuli oikeudelle (ja valtakunnansyyttäjän virastolle) kiire päästä osingoille ja siirtää oikeudenkäynti (sekä etenkin itsensä) Ruandaan.

Se,  kuinka paljon tämä touhu on maksanut tähän mennessä, olisi erittäin mielenkiintoinen tieto. Luulen, että aika moni muukin normivirtanen on kiinnostunut siitä, kuinka paljon verovaroja tähän Afrikkaan suuntautuneeseen matkailuun on todellisuudessa käytetty – täysin turhaan.

Jouko Piho Kertoo Hommassa oman näkemyksensä siitä miksi Jussi Halla-aho tuomittiin:

Jussi Halla-aho tuomittiin, koska syyttäjä ja tuomarit eivät ymmärtäneet oikein Halla-ahon kirjoituksia.
Tämä on sikäli outoa, että siitä toisesta eli somaleja koskevasta syytteestä luovuttiin, koska oikeus ymmärsi, että kyse oli satiirista, ei tahallisesta loukkaamisesta.

Myös tässä islamin pedofiilisuutta koskevassa asiassa kyse ei ollut siitä, että Halla-aho olisi halunnut loukata muslimeja. Halla-ahon taustalla oli nimittäin Kalevassa ollut pääkirjoitus, jossa esitettiin suomalaisista, että juopottelu ja väkivaltaisuus olisivat suomalaisten geneettisiä kansallisominaisuuksia. Halla-ahon mielestä sellainen kirjoittelu on kiihotusta kansanryhmää vastaan.
Siksi Halla-aho kirjoitti kirjoituksensa “Muutamia täkyjä valtakunnansyyttäjä Mika Illmanille”, jossa Halla-aho kirjoitti kaksi esimerkkiä, toisen somaleista ja toisen islamista, että jos kerran suomalaisia saa loukata kansanryhmänä mennen tullen ilman oikeudellisia seuraamuksia, niin saako sitten tölväistä somaleja tai muslimeja ilman seuraamuksia.

Nyt se sitten nähtiin. Suomalaisia saa haukkua miten paljon vain ilman seuraamuksia, somaleita koskettanut juttu ymmärrettiin satiiriksi, mutta islamiin liittyvä Halla-ahon maininta (vaikka se on historiallisesti totta, koska Muhammedilla oli 9-vuotias Aisha-vaimo), toi tuomion, väärän tuomion.

Suomessa ei siis ole tasa-arvoa, vaan islamin usko on jostain syystä erityissuojelussa.

Halla-aho ei ole tehnyt mitään rikosta. Tuomarit eivät vain ole ymmärtäneet hänen kirjoitustyyliään, joka ei ole loukkaamaan tarkoitettua, vaan se on tarkoitettu poleemiseksi puheenvuoroksi ja keskustelun herättämiseksi. Halla-aho on itse kertonut parodioineensa sanomalehti Kalevan pääkirjoitusta, jossa esitettiin yleistävä väittämä suomalaisista humalaisina tappajina.

- Halusin osoittaa, että suomalaisista on luvallista esittää loukkaavia väitteitä, mutta muista kansanryhmistä ei. Eri ihmisryhmiä kohdellaan epätasavertaisesti.

Halla-aho aikoo valittaa hovioikeuteen. Toivon ja uskon, että ylemmissä oikeusasteissa on hiukan sisälukutaitoisempia ja sivistyneempiä sekä kielen eri tyylilajeja ymmärtäviä ihmisiä eikä tällaisia tosikkoja, jotka eivät tajua lukemansa tekstin todellista merkitystä.

Käräjäoikeus ei näemmä ymmärrä sen paremmin satiiria kuin parodiaa, vaan väittää Halla-ahon halunneen tositarkoituksella loukata muslimeja, kun Halla-aho halusi vain kiinnittää huomiota ilmeiseen epätasa-arvoon ja epäoikeudenmukaisten kaksoisstandardien olemassaoloon.

O, sancta simplicitas!

Katsoin juuri äsken Ajankohtaisen kakkosen ohjelman, jossa Halla-ahoa haastateltiin.

Siinä kävi ilmi sellainenkin asia, että Halla-aho vastustaa koko jumalanpilkka- ja uskonrauhapykälää.

Mutta hän totesi myös, että sitä lakia ei ole sovellettu aikoihin kristinuskoon, jota on pilkattu viime aikoina jatkuvasti ilman mitään seuraamuksia.

Tämä on tärkeä huomio, eli jos on kansankiihotus- ja uskonrauhapykälä, niin sitten niitä lakeja pitäisi soveltaa kaikkiin, myös suomalaisiin ja myös kristittyihin eikä vain loukkaantuneisiin muslimeihin.

Minä olen sitä mieltä, että tosiasian sanominen ei voi olla rikos eikä laittomuus. Jos joku sanoo ääneen sen, minkä islamin omat kirjoitukset sanovat todeksi, eli että Muhammed nai 5-vuotiaan tytön ja oli hänen kanssaan sukupuoliyhteydessä Aishan ollessa 9-vuotias, niin tällaisen faktan sanominen ei voi olla rikos.

Jos taas tästä tosiasiasta vetää sen johtopäätöksen, että koska islamin mukaan profeetta Muhammed oli pyhä mies ja kaikissa toimissaan esikuvallinen, niin silloinhan muslimimiesten pitää seurata esimerkillistä profeettaa ja naida alaikäisiä tyttöjä.

Jos tämä käytäntö on sitten OK islamin mukaan, niin se on muslimien käsitys. Muilla ihmisillä on kuitenkin oikeus sanoa, että heidän moraalinsa mukaan kyse on pedofiliasta ilman että siitä seuraa tuomio uskonrauhan rikkomisesta.

Mutta juuri niin kävi Halla-ahon kohdalla.

Länsimaisen sananvapauden mukaan on tähän asti ollut oikeus sanoa arvosteleva mielipiteensä eri asioista, ja varsinkin jos kritiikki perustuu tosiasioihin.

Nyt tämä arvostelu halutaan kieltää sillä perusteella, että arvostelun kohteena olevien muslimien uskonrauha järkkyy.

Tällainen perustelu on kestämätön. Maailma on täynnä erilaisia uskonnollisia, filosofisia ja poliittisia mielipiteitä ja niiden välisiä ideologisia taisteluita. Ei ketään pidä tuomita sakkoihin tai laittaa vankilaan sen takia, että hän on sanonut ääneen oman mielipiteensä.

Näin oli Neuvostoliitossa. Toisinajattelija passitettiin vankileireihin tai tapettiin.

Näin oli natsi-Saksassa. Hitleriä vastustavat surmattiin ja erirotuiset kaasutettiin kuoliaiksi.

Ja näin on tämän päivän Suomessa. Oikeutettua kritiikkiä antavat ajattelevat ihmiset tuomitaan sakkoihin.

Jouko Piho

Tämän varsin hyvin perustellun näkemyksen keskellä on eräs varsin tärkeä näkökulma:

Halla-aho ei ole tehnyt mitään rikosta. Tuomarit eivät vain ole ymmärtäneet hänen kirjoitustyyliään, joka ei ole loukkaamaan tarkoitettua, vaan se on tarkoitettu poleemiseksi puheenvuoroksi ja keskustelun herättämiseksi. Halla-aho on itse kertonut parodioineensa sanomalehti Kalevan pääkirjoitusta, jossa esitettiin yleistävä väittämä suomalaisista humalaisina tappajina.

Piho osuu sanansäilällään suoraan napakymppiin. Omat demlistimme (l. lainsäädäntövaltaa Suomessa käyttävät demlalaiset korkeat virkamiehemme) ovat ilmeisesti jautuneet niin kauas nykytodellisuudesta ja siitä miten kansa näkee asiat, etteivät he todellakaan pysty enää näkemään metsää puilta eivätkä ymmärrä mistä on kyse.

Se on surullista, mutta olemassaolevana asiana se on hyväksyttävä – siis hyväksyttävä vain ja ainoastaan  olemassaolevana asiana.

Toinen asia kokonaan on se, pitääkö se hyväksyä ajatuksen ja elämän tasolla vai pitääkö tuota asiaa pyrkiä muuttamaan?

Minusta meidän pitää pyrkiä muuttamaan tämä nykyinen kansanvallan irvikuva ja suoranainen painajainen.

Valta Suomessa kuuluu kansalle – ei näille demlalaisille virkamiehille.

Lähde: Homma / Jouko Piho