Talon emäntä Wilhelmiina päiväkahvilla salissa.

Huoneen tapetti löytyi kotitilamme vintiltä. Pönttöuunin askartelimme talouspaperirullasta, ruutupaperista, kontaktimuovista, tinapaperista ja ketjusta. Vihreät huonekalut ovat Lidlin nukkekotipaketista, punaiset tuolit Porvoon nukkekotikaupasta. Siskoni teki saliin hienon plyysisohvan ja -verhot. Minä taas askartelin helmistä ja lautasliinapidikkeestä saliin lampun. Taulu löytyi lapsuuden rojulaatikoista. Arkku on tuotu Puolasta asti.

Keittiöpiika Katri leipomassa.

Nukkekotimme keittiö on oma suosikkihuoneeni. Siellä toteutin visioni jätskitikuista tehdystä puolipaneelista ja sapluunan avulla maalatusta ruutukuviolattiasta. Siskoni teki keittiöön suloisen uunin. Hellan ja valkoiset huonekalut ostimme nukkekotikaupasta, ja vihreät huonekalut löytyivät Lidlistä. Tapetti on meidän keittiön tapettien jämäpaloista tehty. Astiat taas ovat lapsuutemme koriste-esineitä sekä uusia löytöjä. Suutarinlamppu saatiin keittiön kattoon vanhasta kulkusesta, verhon pidikkeen osasta ja suklaamunasta saadun ketjun pätkästä.

Palvelusneiti Lyyli lukee rakkausromaania kamarissaan.

Lyylin sänky on ostettu nukkekotikaupasta, mutta punaiset tuolit ovat lapsuuteni nukkekotileikeistä, siniset taas siskoni löytöjä. Matto on äitimme vanha pitsiliina, ja palvelijan soittokello löytyi jostain romulaatikosta. Mikähän lie koriste-esine ollut. Kirjoja tein kirjakerhon lehden pikkukuvista. Lisää niitä löytyy musiikkihuoneesta.

Nyt nukkekodillamme on vihdoin nimi! Pari vuotta sitten siskon kanssa aloitettu projekti alkaa olla valmis, jos se nyt valmis voi koskaan ollakaan… Pikkujuttuja vielä puuttuu. Mutta lyhyen pohdinnan jälkeen päätimme yksimielisesti, että nukkekotimme nimi on Villa Wauhkoin. Asukkaiden nimet löytyivät mummomme suvusta. Villa Wauhkoinissa asustaa siis paroni von Wauhkoin perheineen:
Paroni Adam von Wauhkoin, tutuille Aatami
Paronitar Wilhelmiina von Wauhkoin
lapset Eljas (ylioppilas, opiskelee Helsingissä), Siiri ja Kalle
keittiöpiika Katri ja palvelija Lyyli
isoäiti Anna

Lilli, Asta, Sari, Asko ja Kimmo olivat seiskaluokkalaisia koulukavereita. He tykkäsivät tehdä monenlaista yhdessä, mutta välillä oli heilläkin tilanne, että tuli tokaistua: “Ei oo mittää tekemistä”. Kerran syksyisenä iltana he taas istuivat hampurilaisella, kun Asta tokaisi: “Tylsää, kun ei koskaan oo mittää tekemistä.”  Viereisessä pöydässä istunut surullisen näköinen nainen kuuli tokaisun jääden miettimään, voisiko puuttua nuorten keskusteluun. Lopulta hän päätti, ettei menettäisi mitään, vaikka puuttuisikin. Nainen nousi ja meni nuorten pöydän luo. Nuoret katsoivat kummeksuen outoa naista. Nainen esittäytyi: “Hei, mun nimi on Anneli.” Nuoret tiesivät, että tässä tilanteessa kuuluu sanoa nimensä, joten hekin esittäytyivät.

Anneli jatkoi: “Kuulin sattumalta, kun totesitte, ettei ole mitään tekemistä.  Näytätte osaavalta porukalta, joten saisinko tehdä teille ehdotuksen?” Nuoret katsoivat toisiaan ja Kimmo totesi kysyvästi: “Nooo?”  Anneli kertoi, että hänellä on 6-vuotias tytär, joka on vakavasti sairas. Tytär on ollut yli kuukauden sairaalassa ja sairaalamatka uhkaa venyä usean kuukauden mittaiseksi. Anneli kertoi vielä, että hänen tyttärensä, Riina, on hänelle tärkeintä maailmassa. Kuitenkin pienen tytön sairastelu on vienyt rahatilanteen niin tiukaksi, ettei hän kykene pienelle lahjoja ostamaan. “Mimmosta lahjaa Riina sitten toivoisi”, kysyi Asta.  Hänen suuri haaveensa on oma nukkekoti. Ei mikään kallis ja hieno, vaan sellainen nukkekoti, jolla hän voisi leikkiä sairaalassa ja kotonakin sitten joskus, kertoi Anneli.

“Meinaatko sä, että me ostettais Riinalle nukkekoti”, kysyi Sari miettien, ettei sellaiseen ole kellään heistä tarpeeksi rahaa. “Ei tietenkään! Ajattelin, että te varmaan voisitte osata tehdä sellaisen. Joku laatikko kävisi seinistä ja lattiasta ja katostakin. Pieniä huonekaluja, verhot, matot jne. voisi varmaan tehdä jostain jätepaloista. Ehkä minä kykenisin ostamaan sinne pari pientä nukkea”, selitti Anneli.
Sari oli epäluuloinen… “Missä sairaalassa Riina sitten on?”  “Lastenlinnassa Helsingissä”, vastasi Anneli.  “Pahempi juttu”, tuumasi Lilli puoliksi itsekseen.

“Se olis helppo nakki”, oli Askon mielipide. “Me Kimmon kanssa tehdään pikkusia huonekaluja ja ikkunat ja sellasia… likat laittaa tapetit niihin seiniin, matot ja verhot ja kai sinne sängytkin pitää laittaa”, Asko alkoi kehitellä ideaa. Äkkiä koko nuorten porukka ideoi nukkekodin kokoa, rakentamista ja sisustamista innolla. “Anneli, anna meille sun puhelinnumero. Me ilmotetaan, kun nukkekoti on valmis”, totesi Kimmo. Anneli kirjoitti nimensä ja puhelinnumeronsa paperille, jonka antoi Kimmolle.
“Yhdellä ehdolla me tehdään tää”, sanoi Lilli. “Mikähän se ehto on?”, kysyi Anneli. “Että me saadaan tulla luovuttamaan nukkekoti Riinalle”, vastasi Lilli. “Toi oli hyvä veto”, sanoi Asko. “Tietenkin se sopii”, vastasi Anneli.  “Minun on nyt lähdettävä jatkamaan matkaa kotiin. Soitattehan varmasti, jos saatte sen nukkekodin tehtyä?”  “Ei mitään jos, vaan kun”, sanoi Asko ja asia oli sillä selvä.

Lähiviikot nuoret värkkäsivät Askon kodin takkahuoneella nukkekotia. He rakensivat sen pieneen kaappiin. Kodista tuli kaksikerroksinen. Sinne syntyi olohuone, makuuhuone, takkahuone ja keittiö – ja pieni kylpyhuone. Nuoret tekivät suurimman osan kalusteista ja sisustuksesta itse – mitä nyt aikuiset vähän auttoivat. Tarvikkeet nuoret saivat lahjoituksina eri liikkeistä, kun kertoivat, mihin tarkoitukseen ne menevät. Ja, kun he lupasivat ottaa kuvia valmiista nukkekodista ja toimittaa sellaiset lahjoittajille.
Kun Lillin äiti kuuli ideasta, hän päätti, että hän hankkii nukkekotiin pienet nuket, jos tytöt tekevät niille vaatteet. Ja tytöthän tekivät.

Vähän ennen joulua Kimmo soitti Annelille. “Koska menet seuraavan kerran Riinan luo?”  “Huomenna menen”, vastasi Anneli. “Tee sitten autoon tilaa, koska sinne tulee nukkekoti ja meidän porukka”.  “Ethän narraa”, kysyi Anneli.  “En tosiaankaan. Nukkekoti on valmis. Siellä on nuketkin, kun Lillin äiti osti ja likat teki niille vaatteetkin.”  “Olette uskomattoman ihania nuoria”, vastasi Anneli.

Seuraavana päivänä Riina sai sairaalaan yllätysvieraita. Parasta oli kuitenkin nähdä pienen Riinan silmien loiste, kun peitteen alta paljastui pienen neidon unelmien täyttymys: oma nukkekoti.  Nuoretkin tiesivät tehneensä jotain todella suurta – oikeassa joulunhengessä.

Marjo ja Anne ihmettelivät usein syksyllä, miksi isä viipyy niin paljon pidempään autotallissa, jonne tytöillä ei yleensäkään ollut lupa mennä. Kun tytöt kysyivät äidiltä, äiti kertoi vain, että isällä on varmaan siellä jotain töitä.

Kummallista naputusta se työ ainakin sisältää, tuumivat tytöt. Jotenkin asiassa tuntui olevan jotain “hämärää”.  Tytöt tiesivät, että autotalliin näkee korkealla tallin katonrajassa olevista ikkunoista, jotka ovat maan tasalla ulkona… Mennään kurkistamaan, ehdotti Marjo. Etkö tiedä, että ne ikkunat ovat talvella lumen peitossa, totesi Anne vanhemman siskon varmuudella. Saahan sitä lunta siirrettyä pois, ollaan tekevinämme lumilinnaa, jatkoi Marjo. Tytöt lähtivät ulos ja alkoivat luoda lunta isoon kasaan, josta muille kerrottiin tulevan lumilinna. Viimein ikkunaneteen oli saatu sopivankokoinen kurkistusaukko.

Tytöt kävivät maahan mahalleen ja kurkistivat varovasti ikkunasta talliin. Isä puuhasi siellä jotain kummallisten puupalasten kanssa. Enempää tytöt eivät saaneet selvää. Kyllä se jotain työtä tekee, totesi Anne ja oli selvästi kyllästyneenoloinen isosisko. Mä kysyn isältä, kun se tulee sisälle, intoili Marjo riisuessaan ulkovaatteita. Sinä nukut jo sillon, totesi Anne ja meni nopeasti keskenjääneen kirjanlukemisensa pariin.
Marjo istui sohvalla ja odotti, odotti ja odotti. Ei kuulunut isää sisälle. Tytöt, nyt nukkumaan, sanoi äiti.  Ei vielä, sanoivat tytöt yhdessä. Ei kun nyt heti, sanoi äiti äänellä, johon ei uskaltanut vastustavaa sanaa sanoa.
Eivät saaneet tytöt selvitettyä isän töiden laatua…

Jouluaattona joulupukki oli ehtinyt käydä talossa tyttöjen ollessa saunassa. Tyttöjä harmitti kovasti, etteivät he nähneet joulupukkia, mutta joulukuusen alla olevat lahjat veivät silti voiton harmituksesta. Siellä oli yksi tosisuuri paketti jossa luki: “Annelle ja Marjolle iloa koko vuodeksi”.  Tytöt avasivat innolla paketin ja , voi että, mitä sieltä löytyikään; NUKKEKOTI! Ihan oikea nukkekoti. Siinä oli kaksi kerrosta, kolme huonetta ja keittiö. Oli oikein rappuset yläkertaan ja pikkuruinen wc:kin löytyi. Huoneissa oli hienot puiset kalusteet, oli verhot ja matot ja kukkia ja sängyt petivaatteineen. Keittiössä oli hella ja tiskipöytä ja ruokapöytä.  Talossa oli myös asukkaat: äiti, isä, tyttö ja poika sekä pikkuinen vauva. Tytöt olivat haltioissaan joulupukin salaa tuomasta lahjasta.

Ettei vain eri salaisilla asioilla olisi ollut jotain tekemistä keskenään…

Tämä kolahti vanhaan modernistiin…

Jos jollakin ihanalla, hyväntahtoisella ihmisellä sattuisi lojumaan ylimääräisiä, vaikka hieman kärsineitäkin Lundby-nukkekodin kalusteita (tai vastaavia samaa mittasuhdetta – osapuilleen 1:16), tänne vastaanotettais erittäin suuresti kiitollisina..! Voin vaikka vähän maksaakin jos oikein aarteita löytyy. Remontti edistyy, nyt pitäisi alkaa haalia ihanuuksia joilla saadaan talosta koti.

Sana kiertämään!

Kelpaa parvekekausi aloittaa, kun julkisivuremontti on vihdoin valmis. Olen kauan pohtinut, mitä tekisin tuon taloni julkisivulle ja tämä vaihtoehto voitti. Eli printtiä pintaan…

Samalla valmistui tuohon parvekekalustesarjaan muutama ruukku ja niin sai rouva kukkansa ulos.

Nämä ruukut maalasin Tiimarin puuvalmiista ruukuista tuohon samaan metalli-tyyliin sopiviksi…

…ja tämä ruukku syntyi sellaisesta pyöreästä puisesta nuppi-vetimestä, josta sahasin yläosan pois. Reunaan liimasin ohuen pahvin ja pitsin ja sitten maalia päälle.

Parvekkeen lattia odottaa vielä laittoa…

Vaihdoin ullakon huonejärjestystä. Tuo korituoli tuntui sopivan vanhempien makuuhuoneeseen, muttei sinne edellisen huonejärjestyksen puitteissa mahtunut. Siispä, Ilonan huone ja vanhempien makkari saivat vaihtaa paikkaa. Näin tuosta oikeastaan tulikin kivempi.

Aikuisten makuuhuone on nyt huomattavasti väljempi…

…eikä Ilonan huonekaan vielä ahtaalta näytä.

Vähän vielä kuvia keittiöstä, kun olen niin innoissani noista uusista astioistani )

Pajunkissakori pääsi pääsiäisen ajaksi koristamaan keittiön pöytää.

Työpöydällä oleva leivänpaahdin on tilattu Nukkekoti ja Lelusta.

Keittiön ja eteisen välille on nyt muurattu tiiliseinä. Halusin keittiön puolelle niin paljon tilaa, kuin mahdollista, joten eteisen osuus jäi nyt aika pieneksi. Se ei 1:12 elämässä onneksi haittaa )

Eteisen peräseinälle jäi naulakko mukavasti ja sen alle mahtuu vielä kenkäteline, kun innostun sellaisen askartelemaan. Eteisessä onkin taas näkyvillä ihania swapeista saamiani tavaroita!

Keittiökin muuttui huomattavasti kodikkaamman näköiseksi tuon tiiliseinän ansiosta. Tuollaisen pienen hyllykön tein tummaa tiiltä pehmentämään. Pöydällä Tellulta ostamiani ruokia.

Tässä lähempää kuva ristipisto-liinasta. Pyyhe on pistelty tavalliselle kankaalle, eikä ollutkaan ihan niin helppoa, kuin ensin kuvittelin )

Vihdoin sain viimeisteltyä nukkekodin etuseinän. Nyt ovat sekä tapetit, että verhot paikoillaan. Vielä en kuitenkaan kiinnittänyt ovea saranoihin, koska minulla on tarkoitus maalata talo ulkoa yksiväriseksi.

Ulkoa päinkin talo alkaa näyttää asutulta, kun verhot näkyvät ikkunoissa. Vertailun vuoksi voisin kertoa, että olemme asuneet 1:1 talossamme (jo) puoli vuotta, eikä yhdessäkään ikkunassa ole vielä verhoja. No, sälekaihtimet sentään ;o)

Tässä vielä yleisnäkymä nukkekodista eilen. Eipä tuo paljon ole edellisestä muuttunut. Ullakolle Ilonan huoneeseen on löytynyt matto ja tyttöjen leikeisä ikivanha matala senkki, ja alakerran kylppäriin leikkasin bambutabletista maton.

Villa Hanutin vauvalla oli kiva sitteri, niin pitihän meille saada myös. Ilona-tyttö on ylpeä isosisko ja hoitaa mielellään Aada-vauvaa.

Äiti ehtii vähän aikaa ajatella omia asioitaan, sillä aikaa kun Ilona juttelee vauvalle. Aada hymyilee aina nähdessään Ilonan. Myös uusi sitteri on ihana helpotus äidille; Aada viihtyy siinä vähän aikaa itsekseenkin.

Päivän paras hetki on kuitenkin se, kun iskä tulee töistä. Ilona pääsee iskän syliin ja äiti ottaa Aadan hoitoonsa.

Aada-vauva on nukahtanut sitteriinsä.

Isä levähtää hetken ja lukee sitten Ilonalle kirjan.

Tässä kuvaa nukkiksestani tällä hetkellä.

Eteinen näyttää jo eteiseltä, mutta kaipaa vielä kaikenlaista ennenkuin näyttää kodilta. Eteisen ja keittiön väliin on tulossa pieni seinänpätkä, jonka haluaisin päällystää punaisella tiiliprintillä.

Alakerrassa on lisäksi kylppäri, joka odottelee vielä parantelua. Tältä se kuitenkin näyttää tällä hetkellä. Ajattelin laittaa “paneelin” yläreunaa kiertämään valkoisen listan, johon sitten saisi pyyhekoukkuja ja sen sellaista. Myös pesukone puuttuu, ja tuon honkkarin kuivaustelineen siirrän muualle tilanpuutteen vuoksi. Valkoinen kalusto on ostettu kokonaisuudessaan HongKongista. Kelpaa ensihätään!

Työhuone vessan yläpuolella odottelee muutamia huonekaluja. Ja sinne on myös siirretty remontin tieltä tavaroita, jotka eivät sinne luultavasti lopulta päädy. Vaatii vähän sulattelua vielä tämä huone… Pyyheliinapaketin, maalipurkin, kellon ja valokuvalaatikon ostin Tellulta.

Olkkarista olikin kuvaa tuolla aikaisemmin, mutta tässä vielä lisää. Shaali tuolilla on Arjalta Nuket-listan asuste-swapista.

Aurinko paistaa – tuleeko kohta kesä?

Valokuva on huono, mutta saa siitä selvää. Tytön sänky on ullakkokerroksessa. Huone on vielä tosi autio, mutta eiköhän se siitä vielä täyty…

Tapetit on Tilda-sarjan papereista tehty.

Tällä kertaa Tiimarin ornamentti-kuviosta syntyi tällainen lamppu. Sähköjä en siihen vielä vetäny, koska nukkekotini on kokonaisuudessaan ilman vielä. Ehkä jonakin päivänä pääsen niin pitkälle. Lampun jalkaa varten halkaisin yhden puukuvion ja puolikkaat liimasin sitten ehjään kappaleeseen. varjostimen punoin Jostain paperinarun tyyppisestä, vähän pehmeämmästä narusta. Rautalankahäkkyrä pitää varjostimen paikallaan samalla tavoin kuin oikeissa vastaavan tyyppisissä lampuissa.

Tässä lamppu työhuoneen pöydällä, johon luulen sen jäävänkin. Huone on pienen remontin kourissa, koska se oli ensin vanhempien makuuhuoneena. Minulle tuli kuitenkin huono omatunto siitä, että laitoin niin pienen tytön yksin ullakolle nukkumaan, joten myös vanhempien makuuhuone siirtyi sinne. Vähän ahdasta tuli, mutta ei voi mitään. Lasten etu menee nyt esteettisten seikkojen edelle.

Pöydällä oleva valokuvalaatikko on Tellulta.

Näistä Tiimarin ornamenttikuvioista on nukkekotiblogeissa toteutettu mitä erilaisimpia luomuksia. Minä olin talomme katolla kiinnitämässä rännejä, kun tajusin, että lehtikorihan niistä täytyy tehdä. En olisi millään malttanut tehdä hommaa loppuun. niin kiire tuli askartelemaan. Kuvakin piti saada niin äkkiä, että liima näkyy kuvassa vaaleampina kohtina.

Sitten lehdet ja kirja koriin. Tulitikku unohtui kuvasta, mutta kori on aika tarkalleen neljä senttiä leveä.

Taustalla amaryllis, joka on kukkinut joulusta asti. Nyt on viimeinen kukka aukeamassa.

Kyllä nyt on mukavaa, kun koti pysyy järjestyksessä, eikä lehtiä loju ympäri asuntoa. Sovinismin välttämiseksi äiti rentoutuu lehden parissa, kun isä on tullut töistä kotiin. Kyllä on ihana istua hetki ihan rauhassa ilman lapsia, niin mukavia kuin ovatkin!

Lisäsin keittiöön vähän tekstiilejä ja jo alkoi näyttää paremmalta. Paljon kodikkaammalta! Mulla oli vähän ongelmaa, minkä värin tuohon vaaleankeltaisen tapetin seuraksi valitsisin. Totesin, että keltainen on niin hailakka itsessään, että tarvitsee seurakseen jotain lämmintä. Ja tuo punainen sopiikin nyt ihan hyvin. Tässä talossa haluan sisustaa aika vähän enemmän väriä käyttäen, koska tarkoitus olisi näillä näkymin tehdä seuraavasta talosta vähän neutraalimpi. Saapa nähdä, onnistuuko se meikäläiseltä, koska rakastan vahvoja värejä.

Myös tuon paperirullan telineen maalasin punaiseksi. Tässä vasta nyt huomaan, että tytöt ovat tuoneet tuohon hellalle lego-laatikostaan liilan kahvipannun. Mutta kuvitellaan, että sitä ei siinä ole!

Kyllä nyt kelpaa nauttia päivällistä, kun on vauvakin saatu nukkumaan! Isä ottaa rennosti. Vähän liiankin; hyvä ettei tipahda tuolilta. Mutta kyllä vaimon laittama ruoka maistuu pitkän työpäivän jälkeen!

Keittiössä tapahtui edistystä viikonloppuna. Kolkon näköistähän siellä on vieläkin, mutta huomattavasti kotoisampaa kuin vielä viime viikolla.

Hassua sinänsä, että olen tuota keittiön tekoa lykännyt tänne asti, kun sehän on melkein mielenkiintoisin paikka yleensä koko talossa. Tuossa vain tuntui olevan niin monta mutkaa matkassa, etten jaksanut ottaa asiakseni. No, nyt kaikki on pääpiirteissään kasassa ja voi keskittyä kivoihin yksityiskohtiin. Ja pikkuhiljaahan tuosta vasta muodostuu oman näköinen…

Tässä vielä keittiöstään ylpeä talon emäntä (nimetön hänkin vielä) esittelemässä valtakuntaansa. Hella on Hong Kongin, alkujaan vaalean keltainen valmisjuttu, josta tein vähän sopivamman oloisen. Myös jääkaappi on tuunattu saman setin kaksiovisesta versiosta. Nyt näyttää paremmalta tähän asuntoon.

Liesituulettimen taittelin pahvista, kaapit kasasin vanerista ja talouspaperirullan pidikkeen askarteli 5-vuotias tyttäreni. Yhdessä porasimme puunappiin reiän ja siihen tyttö liimasi sahaamansa grillitikun pätkän.

Ruokia kävin hamstraamassa Tellulta. Jos niitä nyt tuosta tärähtäneestä kuvasta erottaa.

Ostin ensimmäisen nukkekotini Honkkarista. Se ei ollut kylläkään läheskään sellainen, kuin alunperin kuvittelin nukkekotini olevan, mutta kun halvalla sai… Myöhemmin totesin sen loistavaksi ratkaisuksi. Tämä on harjoituskappale, jossa voin kokeilla kaikenlaista, eri tekniikoita ja myös rauhassa miettiä, mitä siltä seuraavalta nukkekodiltani todella haluan, mitä tyyliä se tulee olemaan, minkälainen väritykseltään ja minkä kokoinen. 

Halvaksi nukkekodiksi tämä oli yllättävän hyvä laatuinen. Ja mukavasti tässäkin on riittänyt näperrettävää, sitä isoa nukkekotia miettiessä ja ideoidessa.

Tältä nukkekodissani, joka muuten on nimetön ainakin toistaiseksi, näytti joulun aikoihin. Tähän mennessä on edistystä tapahtunut paljonkin, mutta siitä myöhemmin. Tämä nukkekoti-projekti on kyllä kuin tehty meikäläisen luonteelle. Nopeasti tulee valmista ja saa oikein luvan kanssa näpertää kaikkea kaunista. Kumma, etten ole tätä ideaa aikaisemmin saanut päähäni!

 

Tästä blogista saan kiittää veljeäni Samppaa, joka pienien vihjailujen jälkeen istui alas ja auttoi mua alkuun tämän Blogini kanssa. Jatkossakin tulen tarvitsemaan paljon apua tässä projektissa. Toivottavasti puhelinpalvelu toimii edelleen;o)