Redaktiokritiikki on nuorin eksegetiikan perusmenetelmistä. Se pohjautuu uskomukseen, että Raamatun kirjat ovat toimittajien kokoamia, pätkimiä, järjestämiä sekä muokkaamia eivätkä niinkään kirjoitettuja kokonaisuuksia. Yleensä redaktiokritiikkiä tehdään kaksilähdeteorian pohjalta. Hurjimmat kriitikot epäilevät, että Raamatun teksteihin on jopa tehty muutoksia uskonnollisista syistä. Muotohistoriallinen tutkimus ja redaktiokritiikki eivät ole kuitenkaan onnistuneet kehittämään mitään kriteeriä, jolla voitaisiin erottaa varhaiset ainekset myöhemmistä lisäyksistä.

Tässä joitakin Uuden Testamentin redaktiokriittisen tutkimuksen ongelmia:

1. Lähdeoletukseen liittyvä heikkous.
   Redaktiokritiikin perustana on kaksilähdeteoria, joten kaikki sen heikkoudet periytyy. Jos kaksilähde teoria osoittautuu vääräksi, sen pohjalta toteutettu redaktiokriittinen työ menettää merkityksensä. Jos redaktiokritiikkiä käytetään Markuksen ja Q-lähteen tutkimiseen, joudutaan tekemään arvauksia niiden pohjana olevasta traditiosta tai itse lähteen koostumuksesta.
2. Kronologinen heikkous.
   Redaktiokritiikki pahentaa entisestään muotokritiikkiin liittyvää ajan lyhyyden ongelmaa. Suullisella perinteellä ei ollut aikaa kehittyä muotokritiikin olettamalla tavalla siinä lyhyessä ajassa, mikä jäi evankeliumien kuvaamien tapahtumien ja niiden kirjoittamisen väliin. Redaktiokritiikki tuo tämän lyhyen ajan sisälle lisäksi vielä evankeliumien edellyttämän toimitustyön ja siihen oletettavasti sisältyvän kertomusten teologisesti tarkoituksenmukaisen muokkauksen vaatiman ajan.
3. Todistusaineistoon liittyvä heikkous.
   Redaktiokritiikki olettaa, että evankeliumien kirjoittajat saattoivat vääristellä Jeesuksen elämää koskevia historiallisia tosiasioita, vaikka silminnäkijätodistajia oli vielä elossa. Jos evankelistat olisivat panneet Jeesuksen suuhun sanoja, joita hän ei ollut sanonut, tai kertoneet hänen tehneen asioita, joita hän ei ollut tehnyt, silminnäkijätodistajat olisivat kiistäneet heidän selontekonsa.
4. Eettinen heikkous.
   Redaktiokriittinen tutkimus kyseenalaistaa evankelistojen rehellisyyden. Tämä ei tee oikeutta sille, että kristinusko on alusta asti puolustanut totuudenmukaisuutta ja tämä korostus on hyvin vahva evankeliumeissa. Voisivatko tällaisen opin varhaiset edustajat väärentää Jeesuksen elämää ja opetusta koskevia tosiasioita, kun otetaan huomioon, miten voimakkaasti kristillinen perinne tuomitsee opin vääristelyn? Mikä voisi olla heidän motiivinsa luoda oppi, joka saattaa heidät ympäröivän yhteiskunnan vihan kohteeksi? Jos heidän tarkoituksenaan oli esimerkiksi tehdä kristillisen yhteisön elämä helpoksi, he olisivat lukeneet Jeesuksen suuhun sanoja, joissa hän olisi sallinut keisarinpalvonnan.
5. Epänormaali historiallinen tutkimus.
   Redaktiokriitikot lähestyvät evankeliumeja eri tavoin kuin historioitsijat yleensä lähestyvät vanhoja tekstejä. Yleensä historioitsijat olettavat muinaisen maailman historiallisten dokumenttien olevan historiallisesti luotettavia, jollei tosiasia-aineisto anna syytä uskoa muuta, olivatpa nämä lähteet juutalaisia tai kreikkalaisia, koska historiallinen tieto täytyy rakentaa historiallisten dokumenttien varaan. Redaktiokriitikot sen sijaan olettavat tietävänsä evankeliumin kirjoittajia paremmin, miten alkuperäiset historialliset tapahtumat itseasiassa tapahtuivat. He olettavat saavansa tämän tiedon kirjoituspöytänsä äärellä mietiskelemällä. He katsovat voivansa sivuuttaa historiallisten dokumenttien todistuksen omien mielikuvituskertomustensa pohjalta. Redaktiokriitikot olettavat, etteivät evankelistat olleet kiinnostuneita historiallisten tapahtumien kulusta tai ettei heillä ollut mahdollisuutta päästä siitä selville. Kaksi tuhatta vuotta tapahtumien jälkeen elävien tutkijoiden on oletettavasti helpompi päästä selville todellisten historian tapahtumien kulusta pääasiassa mielikuvituksensa varassa. Redaktiokriitikot olettavat, että evankeliumien kirjoittajat keksivät tapahtumia tai muokkasivat niitä alkuseurakunnan tarpeiden mukaisiksi. He eivät kuitenkaan selitä, miten evankelistat olivat niin kyvyttömiä ottamaan huomioon alkuseurakunnan tarpeita, että he loivat heille opin, joka teki kristityistä aikansa vihatuimpia ja parjatuimpia ihmisiä. Redaktiokriitikkojen oletusten vastaisesti on ilmeistä, että varhaisilla kristityillä oli suuri historiallinen kiinnostus Jeesus nasaretilaisen elämään. Tämä johtuu siitä yksinkertaisesta tosiasiasta, että kristinusko perustuu historiallisiin tosiasioihin. Evankeliumin kirjoittajien teologia perustui historiaan. Ainoa syy luoda näin epäsuosittu teologia oli se, että se perustui historiallisiin tosiasioihin.
6. Ennakkoluuloinen filosofinen perusta.
   Naturalistinen redaktiokritiikki lähtee dogmaattisesta oletuksesta, että mitään yliluonnollista ei voi tapahtua. Siksi redaktiokriitikot sijoittavat kaikki yliluonnolliset kertomukset uskon maailmaan, jolla ei ole mitään tekemistä historiallisten tosiasioiden kanssa. Tämän olettamuksensa pohjalta heidän on mahdotonta edes ottaa huomioon sitä mahdollisuutta, että evankeliumin kirjoittajat ovat muodostaneet teologiset vakaumuksensa historiallisten tosiasioiden perusteella.
7. Rajoittamaton subjektivismi.
   Redaktiokriittistä tutkimusta luonnehtii rajoittamaton subjektivismi. Tutkimuksen pohjana ei ole metodologisia kriteerejä, joiden noudattamista olisi mahdollista arvioida yleispätevästi. Jokainen redaktiokriitikko luo omat metodologiset sääntönsä ja tekee päätelmänsä subjektiivisten mieltymystensä mukaisesti. Redaktiokriittisten tutkijoiden väliset erot heijastelevat eroja heidän henkilökohtaisissa ennakko-olettamuksissaan. On mahdollista osoittaa redaktiokriittisen tutkimuksen metodinen epämääräisyys pelkästään viittaamalla heidän suuriin käsityseroihinsa. Esim. teoriat Markuksen evankeliumin tarkoituksesta katsovat sen teeman olevan jokin seuraavista: pyrkimys hyökätä väärää kristologiaa vastaan (Weeden 1995), uusi Mooses (Ziesler 1969-1970), liturginen kalenteri (Carrington 1952; Goulder 1978), ristin puolustus (Gundry 1993), Jeesuksen korkein auktoriteetti (Lane 1974), maantieteellis-teologinen perusperiaate (Marxen 1969), paavalilainen teologia (Martin 1972). Jos redaktiokriitikot eivät toistuvista yrityksistään huolimatta pysty tunnistamaan, mitä teologista teemaa Markus pyrki edistämään, hänellä ei ehkä ollut mitään tarkoitushakuista teologista teemaa, joka olisi ohjannut hänen kirjoitustyötään. Esitetyt teemat ovat ennemminkin lähtöisin redaktiokriitikkojen mielikuvituksesta.

Yllä mainituilla perusteilla tulee vaikeaksi pitää naturalistista redaktiokritiikkiä tieteellisenä menetelmänä. Sitä voidaan ehkä osuvammin luonnehtia ideologisesti värittyneeksi lähestymistavaksi, jonka pohjana ei ole mitään yksiselitteisiä metodologisia kriteerejä.

Edellä oleva (varsinkin kohta 5) on melko militanttia tekstiä, mutta niin ovat Helsingin yliopiston oppikirjatkin naturalistisen maailmankuvansa kanssa.

lähteet:
Puolimatka, Tapio 2007: Usko, tiede ja Raamattu.
Thomas, Robert L. 1998: Redaction Criticism.

Aiemmin, eli tätä vuotta edeltävinä vuosina, koulukäyttäytymistäni on osittain motivoinut halu näyttää, kuinka fiksu olen, eli toisin sanottuna tehdä asiat oikein ja ennenkaikkea olla tekemättä asioita väärin. (Kouluksi tässä yhteydessä lasken yliopiston.)

Käytöksen syitä ja juuria voisi toki etsiä, mutta oma muistini ei vie tarpeeksi pitkälle.

Pari esimerkkiä tyypillisestä käytöksestä: Kurssien valinta sillä perusteella, mitkä ovat helppoja (eli eivät vaikeita) aiheita ja mitä osaa jo valmiiksi. Testeissä hyvien tulosten saavuttaminen jollain tavalla. Vastaaminen vain, kun tietää olevansa oikeassa. Arvosanojen painottaminen ja pitäminen tärkeinä.

Minulla asenteesta ei ollut haittaa oppimisen kannalta, koska pääasiallinen tapani näyttää osaavani asiat oli opetella ne. Kärsivällisyyttä tosin ei ollut lainkaan vaikeina pitämieni aineiden suhteen; siis taiteet, ruotsi ja kaikki etäisesti käytännöllinen (äidinkieli myös aina välillä).

Olen huomannut asenteeni muuttuvan motivaation suhteen. Motivaatiossa oppiminen on tullut ensisijaisempaan asemaan ja taitojen demonstroiminen laskenut merkityksessä. Menen ihan mielelläni ruotsia opiskelemaan kurssille, vaikka tiedän, että en osaa asiaa hyvin ja teen virheitä ja jäädyn jos pitäisi puhua. Oppimista virheiden tekeminen ei haittaa; virheet ovat osa oppimista. Robert Donoghue jakoi Google Readerissä – sen kautta luen blogeja, uutisia ja sen sellaista – artikkelin, jossa kirjoittaja kertoo prosessista, jonka kautta oppi erään taidon: hän yritti, epäonnistui, yritti taas, ja lopulta oppi nauttimaan yrittämisestä. Oppiakseen on siis syytä nauttia jo yrittämisestä, onnistui tai ei.

Kuvittelen suuressa hybriksessäni jo saavuttaneeni sellaisen taitotason matematiikassa, että opintojen suorittaminen tutkinnon täyttämiseksi ei ole enää mielekästä. Nyt suoritan kursseja entistä enemmän kiinnostavuuden ja hyödyn perusteella: Jos olen törmäillyt asiaan ennestään, niin kurssi kiinnostaa.

Opetuksessa, ja demoihin osallistuessa, teen keskimäärin vähän vajaa kaksi oikeaa virhettä per viikko. Tahti on ihan hyvä: Itsetuntoni kestää sen, mutta liika ylpeys pysyy jotenkuten aisoissa. Toivon.

Buenos días!

Otsikko kertoo lauantaipäiväni tähänastisista tapahtumista. Lisäksi tollaiset fraasit, joissa rinnastetaan kolme substantiivia, kuulostaa tosi hyvältä. Kysykää vaikka Väinö Linnalta (suo, kuokka ja jussi), New Orderilta (power, corruption and lies) tai kotkablogin ANTSALTA (kääpiöitä, jouluolutpihvejä ja ISOJA MYLLYJÄ).

New Orderin vuonna 1983 ilmestyneellä Power, corruption and Lies -albumilla on hyvää syntsa meininkiä!

Heräsin tänään kymmeneltä. Olin eilen kotkahenkisissä pikkujoulubileissä. Oli oikein kivaa. Jäädyin kuitenkin hieman jatkoillesiirtymisvaiheessa, sillä muun seurueen siirtyessä Motelletiin (baari Uudenmaankadulla) kreisibailaamaan, jäin Karhu Ministeriin (baari Manskulla) tissuttelemaan ja menin lopulta DÖSÄLLÄ kotiin. Tähän oli kaksi syytä: olin vähän väsynyt (olin ollut edellisenä iltana Joensuu 1685:n huipulla keikalla) ja mulla tänään paljon tekemistä. Dösässä oli joku elämää nähneen oloinen jannu, joka soitti huuliharppua ja kertoi menneensä juuri kihloihin. Hieman ennen Elielinaukiolle saapumista jannu kiersi keräämässä kolehdin hattuunsa, jotta pääsisi sisään baariin juhlimaan kihlautumistaan. Annoin 20 senttiä. Periaatteessa oon sitä mieltä, että köyhyyttä ja kodittomuutta vastaan pitäisi taistella pikemminkin rakenteellisin muutoksin, mutta jannu oli symppiksen oloinen.

Nojoo, tänään herättyäni opiskelin pari tuntia. Sen jälkeen kävin Alepassa ostamassa BROILERIN FILESUIKALEITA ja HAMMASTAHNAA. EI HYVÄÄ PÄIVÄÄ! Laitoin the Curea soimaan ja aloin tehdä ruokaa. Cure on vähän aliarvostettu bändi, ehkä siksi että sitä verrataan aina johonkin Joy Divisioniin tai The Smitshiin. Mun mielestä tällaiset vertailut on tarpeettomia, koska musa ei oo mikään nollasummapeli jossa jonkun bändin hyvyys olisi jotenkin joltain muulta jotain pois. No, joka tapauksessa ohjelmassa oli siis ISOA KOKKAILUA. Tänään tein kanaa intialaisittain.

Hassujen jääkaappimagneettien (keskellä Hizbollahin johtaja Hassan Nasrallah) ohella solukeittiöni kummallisuuksiin kuuluu hylly, jossa on kolme erikokoista espressopannua, joita ei käytetä juuri koskaan.

Tässä resepti kotkahenkisille kotikokeille:

Kanaa intialaisittain

Tarvitset
- 2 sipulia
- 2 valkosipulinkynttä
- n. 300g KANASUIKALEITA, tänään käytin hunajamarinoituja, mutta muutkin käy
- puolikas paprika
- 2dl ruokakermaa
- mustapippuria
- juustokuminaa
- currya
- Garam masala -mausteseosta

Kuullota sipuli ja valkosipuli öljyssä pannulla. Lisää kanat. Paista kypsäksi. Lisää pilkottu paprika ja ruokakerma, mausta makusi mukaan. Itse käytin yllämainittuja mausteita, mutta ainakin korianteri toimii myös hyvin. Anna hautua jonkin aikaa. Tarjoile riisin kanssa.

AI OLIKO HYVÄÄ!!?!

No oli hyvää! Söin myös salaattia ja join vettä. Nyt on hyvä fiilis. Keitän kohta vielä espressoa kahden kupillisen kokoisella pannulla. Tarkoitukseni olisi lukea vielä vähän Georg Simmeliä ennen kuin menen vääntämään sählyä. Illalla on tiedossa jälleen BAILUMEININKIÄ, joka mahdollisesti huipentuu JESSEN levynjulkkarikeikalle Korjaamolle. TUM TUM TUM!

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. GET YOUR EAGLE ON!

Hauskaa ja KOTKAHENKISTÄ viikonloppua kaikille lukijoille!

Dobry wieczór! (puolaa)

Ajattelin kirjoittaa lyhyesti huomiseen tenttiin lukemisen välissä ystävistäni ja erityisesti KOTKAVELJISTÄNI. Kaks postausta per päivä? WOW. Aiempi sensuroitu postaukseni oli sen verran tyly fanikuntaamme kohtaan, että katsoin olevani oikean artikkelin velkaa.

Olen siis erittäin YSTÄVÄRAKAS ihminen ja mielestäni ystävä on ihmisen paras ystävä. Ilman ystäviä olisin paljon yksinäisempi. Tärkeää on huomata ero kaverin ja ystävän välillä. Viime aikoina pari ex-kaveriani on ylittänyt maagisen ystävyysrajan ja nousseet täten pieneen sydämeeni (en oikeasti tiedä sen tarkkaa kokoa, tuo nyt vaan on sanamuoto). Tuo YSTÄVYYSYLENNYS (ei siis -alennus, kuten joskus joissain kaupoissa) voi sattua milloin vain! Alepassa nuudeleita vertaillessa, lenkillä kaverin/ystävän kanssa tai vaikkapa sängyssä yöllä pyöriessä. Tuossa sänkytapauksessa ei tarvi pyöriä välttämättä juuri tämän kyseisen henkilön kanssa, se olisi jo erilainen kaveri se.

Arvatkaa mitä googletin? Kuvassa kuitenkin newyorkilaisia ystäviä.

Kotkaveljet Antsa ja Lede ovat elämässäni ehkä jopa ystäviäkin korkeammalla, VELJEYDEN tasolla. Meillä on keskenämme niin sanottu “connection”, jota on vaikea selittää. Joskus joku saattaa heittää vaikkapa LÄPÄN ja toiset toteavat, että “piti juuri sanoa noin!” Meitä yhdistää bnth:n lisäksi myös moni muu asia, kuten jalkapallon seuraaminen, ruoka, akateemiset kiinnostuksen kohteet sekä toistuva seksuaalinen alisuoriutuminen – ja ko. tilanteisiin kotka pääsee SUHT. usein!

Leden tapasin ensimmäistä kertaa muistaakseni syyskuussa 2008. Kyseessä olivat ensimmäiset Yhiksen futisjengin, legendaarisen REAL TORSPON treenini. Muistaakseni Lede teki tuolloin maalin, mutta ei antanut itsestään mitenkään hyvää kuvaa. (Maalikin taisi olla paitsio, joka herrasmiessäännöissä pitäisi ilmoittaa itse.) Suhteemme tiivistyikin oikeastaan vasta saman lukuvuoden keväänä ja YSTÄVYYSLIEKKI, kuten sitä itse kutsun, leimahti viimeistään viime kesänä. Ledessä arvostan uskomattoman jäätäviä juttuja, ihan ok musamakua, mukavuutta sekä SEKOILUKSI yltymisen yleisyyttä. Miinusta ajoittaisesta jäätymisestä ja empimisestä elämän päätösten suhteen.

np. Red Hot Chili Peppers - I Could Die For You

Antsa on meistä akateemisesti vanhin ja ehkä seksikkäin. Koskelan kotka lähti vaihtoon aika pian opiskelujeni alkamisen jälkeen, joten varsinainen tutustuminen tapahtui vasta viime keväänä tai kesänä. En muista, olin humalassa vapusta eteenpäin noin kuusi viikkoa. Kaveruuden YSTÄVYYDEKSI päivittyminen tapahtui viimeistään kesäisenä, spontaanina bnth-iltana kun päädyimme laulamaan KARAOKEA kahdestaan – EI HYVÄÄ KESÄILTAA. Sitten kävelimme Töölönlahden seuduilla aamuauringon paistaessa ja VOTKAN maistuessa huulillamme. Siis omilla huulillamme, en maistanut votkaa Antsan huulilta tuona iltana.

Antsassa on parasta hauskuus, tanssimuuvit sekä DEEPIT keskustelut elämästä, rakkaudesta ja menetyksistä. Kyseisen kotkaveljen huonoihin puoliin lasken ajoittaisen murjottamisen sekä hieman omituiset mielipiteet.

Huomasin juuri, että kello on pian jo huominen. Nyt luen vielä luentokalvot läpi ja sitten kohti pikkujouluviikonloppua! Tiedossa olisi ainakin KOLMET bileet. Quiet night in the library.. NOT.

***

Tässä vielä hieman ns. hakamussuttelua pimeän talvi-illan ratoksi.

Top-5 J Shorea viime päivinä ärsyttäneet asiat:

1. Hikinen tiukka t-paita, joka ei treenien tai lenkin jälkeen meinaa lähteä pois ilman käsittämätöntä lapaluut pysyvästi vaurioittavaa tanssia. Sori seksuaalisesti KIIHOTTAVASTA mielikuvasta..

2. Se kun ainoat puhtaat sukkaparit ei oo vielä kuivunu pyykkitelineellä, mutta ne on pakko laittaa jalkaan vaihtoehtojen puutteessa.

3. Ipodin akun loppuminen kesken hyvän BIISI-FLOW’N.

4. Hitaat ihmiset, jotka vaikuttaa omaan päivään esim. kaupungilla kävellessä.

5. Ne luennoilla “kysymyksiä” esittävät tyypit, joiden tarve ainoastaan päteä käy kommentista selvästi ilmi.

Kuten ainaisessa maailmantuskassa painiva Antsa surullisenkauniissa postauksessaan eilen kirjoitti, ovat ongelmamme usein PIKKASEN pieniä, kun muistaa SUHTEELLISUUDENTAJUN. Jatkan vielä samalla tiedostavalla linjalla. Jos nimittäin saatte liian helposti unta, niin lukekaa tämä MAAILMAN AHISTAVIN UUTINEN.

Kotkat käyttää kangaspusseja ja kierrättää, ettei tän kaverin pitäis meloa töihin muovimeressä.

KEEP IT EAGLE AND RECYCLED.

Tänään tvt:n tunnilla harjoiteltiin nettisivujen tekoa. Yläasteella olen omat kotisivut tehnyt, mutta muutama vuosi on sen jälkeen vierähtänyt joten kertaus tuli tarpeeseen. Ensin harjoittelimme yhteisesti, jonka jälkeen jokainen sai tehdä omannäköisensä sivut. Opimme laittamaan sivuille kuvia, linkkejä, taulukoita, ja muita perusjuttuja. Aikaisemmista tunneista oli jo selvästi hyötyä, taustavärien ja kuvien muokkaaminen ja lisääminen sujui jo melko rutiinilla, mutta paljon uuttakin tuli.

Opiskelut ovat edenneet muutenkin melko mukavasti, pientä stressiä ja sairastelua lukuunottamatta. Toinenkin tentti meni läpi, joten kasassa on jo kuusi opintopistettä:) Käsityöt , liikunta, kuvaamataito ja musiikki ovat rentouttaneet kouluviikkoja, välillä on luentojen sijaan mukava päästä tekemään omilla käsillään.  Jouluunkin on enään vain kuukausi, sitten saa taas tarpeellista lepoa. Lumi kyllä auttaisi jaksamaan vielä paremmin nämä viimeiset viikot:)

Tämän päivän aihe on itelleni ihan uus. Ei oo kyllä tullu nettisivuja ennen tehtyä… Että uutta asiaa kyllä riitti.

En kyllä toisaalta tiedä tuleeko ikinä tehtyä nettisivuja, toivottavasti ei. Semmostaki taitoa kyllä voidaan jossain vaatia, ja tulevaisuuessa vaaditaan varmaan koko ajan enemmän, mutta näillä kahen tunnin taidoilla tuskin saa kovin kummoisia sivuja aikaiseksi Eli näin suppealla opettelulla tuskin älyttömästi on hyötyä. Kukaan tuskin haluaa mun tekemiä rumia yksinkertasia nettisivuja

Moikkamoi!

Viime aikoina blogissa on muodostunut trendiksi otsikoida postaukset hassunhauskoilla populaarikulttuuriviittauksilla. En tee nyt poikkeusta. Niinkuin monet varmaan jo tajusivat, tällä kertaa hassuttelin Bloc Partyn kakkosalbumin nimellä. Bloc Party on mun lempibändejä, ollut oikeastaan jo pitkään. Muutenkin se on sellaista bändisukupolvea, joiden kehitystä on voinut seurata alusta asti (okei, liioittelen vähän, kuuntelin Silent Alarmia ekan kerran vasta vuonna 2006, vuosi sen ilmestymisen jälkeen). Tässä kirjotuksessa aion kuitenkin kirjoittaa kaupungeista.

Luin tänään kaupunkitutkimuksen tenttiin. Kaupunkitutkimus on niitä sellaisia SIISTEJÄ sivuaineita, joita kaikkien kannattaisi lukea muiden oikeiden opintojen ohella. Tänään lukemani kirja on nimeltään Cities and Society ja se koostuu lyhyistä artikkeleista, joissa esitellään tukimuksen keskeisiä suuntauksia ja aihepiirejä. Tykkään kirjasta kahdesta syystä. Ensinnäkin, melkein kaikissa artikkeleissa puhutaan ostoskeskuksista, TEEMAPUISTOISTA, aasialaisesta pikaruoasta ja Orange Countysta. Toiseksi, kirjassa esiteltävät ilmiöt, niinkuin kodittomuus, kaupunkirakenne ja ostoskeskukset, on sellaisia joihin törmää joka päivä sporassa, torilla ja ostoskeskuksessa. En muista, milloin olisi viimeksi ollut näin kiva lukea tenttiin.

Mun mielestä ostoskeskukset on vastenmielisiä paikkoja. Niissä on liikaa ihmisiä, liikaa tavaraa ja liikaa kauppoja. Lisäksi ne näyttää kaikkialla samanlaisilta. Kuva ei ole Itäkeskuksesta vaan Toronton Eaton Centrestä.

Tykkään kaupunkitutkimuksessa myös siitä, että koko tieteenalan käsitteistö vaikuttaa siltä että se olisi keksitty joko LÄPÄL tai KÄNNISSÄ. Tämän päivän suosikkikäsitteitäni olivat balkanization (se tarkoittaa jonkun alueen jakautumista keskenään kinasteleviin alueisiin, hassua tässä tapauksessa oli että sitä käytettiin kalifornialaisista esikaupungeista), scamscape (niinku landscape, jossa tapahtuu jotain hämärää) ja Taylorized fun (hauskuuden maksimointia tehokkaalla liikkeenjohdolla). Tähän mennessä (oon sivulla 91) myös TEEMAPUISTOVERTAUSTA on käytetty ainakin viidesti.

Haluaisin kovasti listata tässä lempparikaupunkeja, mutta kaupunkeja on ihan kauheen vaikea vertailla jotenkin objektiivisesti. Mä uskallan väittää, että fiilikset jostain kaupungista (jos siellä nyt ei asu pidempään) muodostuu melko puhtaasti sen perusteella, onko siellä kaupungissa ollut kivaa. Jollain reilillä tai muulla se vaikuttaa tosi paljon, osuuko samaan hostelliin hyviä vai huonoja LÄDEJÄ. Ja se, onko matkakaverien kanssa hyvää höystöö juuri siinä kaupungissa.

Nykyään aika monet matkustaa silleen että on kauhee tarve ensinnäkin mennä mahdollisimman kauas ja toiseks nähdä mahdollisimman paljon. Joo tiedän, who am I to judge, oon lähdössä itsekin talvella Aasiaan. Varsinkin tällaisilla matkoilla joku yksittäinen jäinen kokemus (dorka rikshakuski, paha ruoka, tulva) saattaa pilat vibat ihan kokonaan, vaikka kaupunki olis muuten kuinka siisti tahansa.

Olin reilu vuosi sitten parin kaverini kanssa INTIASSA. Srinagar Kashmirissa oli kaikesta päätellen tosi makee kaupunki, mutta fiilikset jäi ihan vaisuiksi koska oltiin kuumeessa, vatsataudissa ja kaupungissa oli ULKONALIIKKUMISKIELTO levottomuuksien takia.

Valotan lopuksi vielä snadisti loppuviikon suunnitelmiani. Huomenna mennään ehkä J Shoren kanssa pelleilemään Kannun pikkujoulusitsien jatkoille. Antsa on sitsaamassa. Torstaina meen varmaan kaverini Ilkan (Kärry) kanssa kutoselle Joensuu 1685:n keikalle. Yhden musablogin mukaan ne on “one of the best and most accurate interpreters of the bunch”. Salee tulee kova keikka. Vähän jänskättää. Loppuun vielä kyseisen bändin musavideo. COOL!

Habari ya asubuhi (suahilia)!

Koska viikonloppu meni BTNH-sektorilla totaaliseksi KREISEILYKSI YLTYMISEKSI, aion kirjoittaa tänään opiskelusta. Muutenkin bnth-osuudella panostan tänä pikkujoulukautena laatuun, en määrään. Olen myös valinnut bnth-fokukseni alkaneelle viikolle: keskiviikkoiset Kannun pikkujoulujen jatkot! Muihin pippaloihin ilmestyessäni aion ottaa KOHTUUDELLA. Pystynköhän kreiseydessäni siihen? Let the people decide!

		
***

Minä opiskelen siis poliittista historiaa. Se on mukava aine ja varmasti tiedekuntamme yleissivistävimpiä. Sivussa luen sosiaali- ja kulttuuriantropologiaa, viestintää, kieliä ja pian ehkä KV-OIKEUTTA oikiksesta. Tosin jälkimmäisen suhteen olen pohtinut, kiinnostaako se minua aidosti vai onko tieteen seksikyydellä lusikkansa vanukkaassa. Myös Lede on polholainen, kuten tiedätte. Olen aika varma, että hän lukee sivussa assyyrialaista kulttuuria sekä estetiikkaa – en ole ihan varma! Tosi fiksu se ainakin on, vaikkei aina uskois.

Antsa taas lukee Yhteiskuntahistorian laitoksen toista pääainetta, talous- ja sosiaalihistoriaa, joka on laitoksella vähän niinkuin Olsenin kaksosista se anorektisempi ja heroinistimpi. Tasolaisia kiinnostaa akateemisesti viina, paneminen, prostituoidut ja muu härski. Usein vitsaillaan, että näin yhdistyvät vapaa-aika ja akateemisuus, mutta rehellisesti sanottuna tunnen ehkä vain neljä maksullisiin seksipalveluihin turvautuvaa tasolaista ja yksi on luvannut lopettaa.

Hobsbawm is my homeboy. Äijä on 92-VUOTIAS! Kuinka vanha Sinä olet - jotain 20?

Aika moni tyyppi pitää poliittista historiaa tylsänä. Jos tämä on lähtökohta, ei kannata alkaa väittämään vastaan, koska esim. Eric Hobsbawmin HUIKEAN, ns. “lyhyen 1900-luvun” pakettiin pistävän Äärimmäisyyksien aika -teoksen lainaaminen kyseiselle reppanalle ei sen mieltä muuta. Te jotka vielä pohditte, niin lainatkaa kirja! Se lähentelee tyylissään romaania ja siinä puhutaan sotien ja isojen ÄIJIEN lisäksi myös jazzista, hampurilaisista, avaruusmatkailusta ja kupasta. Koska tää kaikki on just isoo POLITIIKKAA.

Kuten eräs 30-vuotias (!) miestuttavani kerran käsityksensä historiasta ilmaisi: kuka vittu ottaa kaks maailman tylsintä asiaa ja YHDISTÄÄ NE? Poistuin henkilön seurasta tuona kesäisenä iltana silläkin uhalla, että missaan intellektuellin analyysin Kärppien ykösketjun nykytilasta sekä päätöslauselman “naiset, jotka antaa ymmärtää, muttei ymmärrä antaa” -teoreemasta. Tämänkin aiheen käsittelyn piti jatkua jotenkin tosi hassusti, mutta en muista miten. Täten, let’s move on ->

"Sisu, veri ja kunniaa / Perämeri ja Pohjanmaa / Moni nimensä kirjoittaa / Raksilassa historiaan". Joku voisi hävetä, kun oman kotikaupungin kendojengin mestaruuslaulua syytetään kansallissosialismin ja arjalaisuuden ihailusta.

***

Tässä vielä J SHOREN alkaneen viikon 48 TOPIT ja FLOPIT. Aloitan flopeilla, koska – hei – jos eläminen “väärällä tavalla” rassaa, niin ei kannata tän epätavanomaisen raggarin kans hengata! (Lue silti blogia, se on nykyään ainoa syyni elää.)

TOP-5 FLOPIT

1. Kurkkukipu, joka estää URHEILEMISEN ainakin keskiviikkoon asti.

2. Muutaman pikkujoulun väistely lopullisen alkoholisoitumisen pelossa. Karsin menoni kolmeen.

3. Yleinen opiskelustressi, joka tosin laukeaa tällä viikolla tyhmän menetelmäkurssin perjantaisen tentin myötä. Missasin muuten elämäni kuudennen luennon blogin takia. It all pays out in the end.

4. Tietsikan kaiuttimien piuhan kosketusvirhe, jonka vuoksi John Mayer laulaa paikoin ainoastaan stemmoja hunajaisella äänellään. Läppärin kaiuttimesta taas gregoriaanien kuorokin kuulostaa kiljukännisen kissan kuolonkorinalta.

5. Pieni rahattomuus viime viikon taloudellisten ylilyöntien vuoksi. Voiko rahattomuus muuten olla pientä? Sehän on vähän niinku pieni kuolema tai pieni housuttomuus.

TOP-5 TOPIT (eivät hotteusjärjestyksessä)

1. John Mayerin uusi levy, Battle Studies on ihan kiva. Vähän ehkä liian college-siirappia ajoittain, vaadin enemmän blues-kamaa! Ensin en pitänyt tuosta nimestä, mutta nyt diggaan. Levyltä löytyy myös tuo otsikon kipale, joka kertoo SYDÄMENSÄRKYSODANKÄYNNISTÄ. Spotifysta löytyy.

2. Pikkujoulut ja parin vanhan (ei niin vanha ku Hobsbawm) kaverin tapaaminen pitkästä aikaa sekä tästä seuraava LEIPOMINEN.

3. Meilahden metsät ja koulun pihalla leikkivien lasten ääneen herääminen – myös krapulassa! Ennen vihasin sitä, mutta nyt käkätykseen tottuneena: Let the children’s laughter remind us how we used to be. Lapset on just parhaita.

4. Joulu Oulussa. Siihen on vielä aikaa ja vielä sitä ennen (EI HYVÄÄ JOULUA) ajattelin matkata pohjoiseen juhlimaan Rosa-siskoni YLPPÄREITÄ. Aika outoa viettää lakkiasia joulukuussa, en välttämättä osaa suhtautua siihen enkä pikkusiskon aikuistumiseen. Tämä tulee näkymään isoina ylilyönteinä humalassa, jotka päätyvät asiasta avautumiseen mummolleni. Mummoni muuten kertoo nykyään ihmisille tarinoita seksielämästään. Arvostin ekan puhelun verran, mutta nyt se alkaa olla aavistuksen verran kiusallista – Toisin kuin isoäidin panotarinoista kuuntelemisen kuuluisi olla.

5. THE PRINCESS AND THE FROG (ansaitsis ykköspaikan, mutten jaksa hinaa.)

***

Nyt yhdyn (en sillai) yhiskavereihin, jotka pääsevät pian pois missaamaltani luennolta. Menen syömään ainakin kaverini Jouni “Mäkelän Jouni” Mäkelän kanssa – ‘A’ CLASS.

Rakastakaa itseänne, niin sitten kaikki muutki ehkä. Kotkaa päälle.

Onko tämä viikonloppu jälleen kulunut hukkaan? En tiedä, mutta nukkunut olen ainakin paljon. Koko lauantai meni nukkuessa ja tänäänkin piti ottaa päiväunet, kun olo oli sen verran heikko. Osa lienee olantsapiinin vaikutusta, osa flunssan, osa vuorokausirytmin puutteen, osa vuodenajan.

Sain koulusta taas kerran – tällä kertaa varmasti viimeisen kerran – jatkoaikaa opinnoilleni. Päätös tuli armollisen nopeasti, eli minun ei tarvinnut viikkokausia tuskastella pelkojeni kanssa. Valmistun siis ensi vuoden puolella. Nämä opinnot eivät ole niin merkittäviä, että olisi kannattanut uhrata vajaata seitsemää vuotta niihin, mutta tällaista tämä elämä on. Kaikki vaan lipuu ohitse ja jään ihmettelemään. Valmistuminen on tavallaan suuri askel minulle elämässä, tavallaan ei, koska muut ongelmat jäävät. Tilaa aukeaa muulle, mutta tuskin saan sitä täytettyä muulla kuin ikuisella jumituksella.

Minulla on ollut halu kirjoitella tänne päiväkirjaan/blogiin tiettyjä juttuja jo pidemmän aikaa, mutta en ole saanut sitä tehdyksi. Ehkä nyt alkavalla viikolla saisin vähän aktivoiduttua. Tämä päiväkirjamerkintä antaa minulle päivän jatkoaikaa. Kun kirjoittan asiaa, minun täytyy paneutua siihen huolella, mikä vaikeuttaa paljon toimeen ryhtymistä.

Sade ropisee rauhoittavasti ikkunan takana. Huomenna käyn terapiaryhmässä ja sen jälkeen ehkä teen ruokaa, jos jaksan. Sekin on melko suuri ponnistus minulle. Opiskelut minun pitää hoitaa loppuun masennuksestani huolimatta, rimaa hipoen.

Howdy!

Nyt on hyvä fiilis. Kuuntelen Manic Street Preachersia ja syön JÄTSKIÄ. Vaikka jo nämä tekijät yleensä riittäisi aiheuttamaan hyvän fiiliksen, on siihen tällä kertaa ihan erityinen syy. Palautin juuri äsken proseminaariesitelmäni, jota olen työstänyt koko syksyn. Ajoittain aika isostikin. En ole ihan kaikilta osin tyytyväinen mun esitelmään ja tiedän, että joudun työstämään sitä vielä jonkin verran seminaarikäsittelyn jälkeenkin. Silti tää on hyvä juttu.

Seminaariesitelmäni käsittelee kolmen suomalaislehden uutisointia Sabran ja Shatilan joukkomurhista syyskuussa 1982. Jos joku jostain syystä on kiinnostunut aiheesta, kannattaa ehdottomasti katsoa Ari Folmanin huikea elokuva Waltz with Bashir. Kuvassa animoitu Ari Beirutin Cornichella.

Viikonloppu meni myös tosi mukavasti. Olin faijani ja pikkubroidini Ilmarin kanssa Jyväskylässä MUMMOLASSA. Lauantaina tosin meni ehkä VÄHÄN yli, sillä kävimme KEILAAMASSSA jyväskyläläisen kaverini Timon kanssa. Olen täysin surkea keilaamaan, mutta ajattelin että eihän se haittaa. Pääasia että keilaillaan ja jubaillaan ja silleen.

Nojoo, oli oikeastaan tosi kivaa, mutta olin jopa odotettua surkeampi. Kaverini Timo oli täysin suvereeni. Osakseni jäi kilpailla kakkossijasta broidini Ilmarin (13v) kanssa. Hävisin tämänkin taiston surkeasti. En oikein tiedä mikä suorituksessani jääti. Kokeilin erilaisia palloja, erilaisia vauhteja ja erilaisia MIELIKUVIA. Silti mikään ei toiminut. Paras kierrokseni oli 68 pistettä. Ne jotka ovat joskus keilanneet, tietävät että kädetön koala saisi varmaan silmät kiinni yhtä paljon pisteitä.

Koalat on aika vekkuleita. Tällä on vielä kädetkin tallella.

No ei tästä sen enempää. Menimme illalla saunaan. Puulämmitteiset saunat on tosi jees, koska niissä on joku tuoksu tai jotain jota sähkösaunoissa ei ole. Illalla pelasin vielä rundin AFRIKAN TÄHTEÄ ennen kuin menin nukkumaan. Hävisin senkin. Mummoni voitti. Sunnuntaina ajoimme takaisin Stadiin, onneksi en joutunut itse ajamaan sillä oli sumuista ja märkää. Pelasin autossa Football Manageria läppärilläni ja kuuntelin musaa. Kuuntelin seuraavat levyt:

- The Libertines – Up the Bracket
- Belle and Sebastian – Dear Catastrophe Waitress
- Weezer – Green Album

Autossa on kiva kuunnella vähän menevämpää musaa, tosin mulla oli ihan hyvät kuulokkeet ja voisin kuunnella noista melkein mitä vain myös kotona. Kotiin tultuani selvitin mieltäni pitkään askarruttaneen kysymyksen: mitä Up the Bracket tarkoittaa? 2000-luvun coolein bändi ei saletisti nimeä niiden debyyttialbumia sulkumerkkien mukaan. Kaverini Google kertoi, että Up the Bracket on Pete Dohertyn suosikkikoomikon käyttämä termi iskulle kurkkuun. Ilmeisesti se voi tarkoittaa myös kokainiin käyttöä.

Huomenna pitäisi taas opiskella. Aloitin proseminaariesitelmän palauttamisen jälkeisen henkisen tyhjiön täyttämisen ilmoittautumalla kaupunkitutkimuksen tenttiin. EI HYVÄÄ ILTAA! Pitää hakea kirjat huomenna. Ehkä menen myös unicafeen ja kirjastoon. Aikamoista.

Tällästä tänään. Ihan kiva välillä olla viikonloppu ottamatta BÖNTTÖÖ. Ensi viikolla taas ehkä. Sitä ennen pitäkää KOTKA PÄÄLLÄ!

Huomenta kotkafanit!

Blogissa on vietetty muutaman päivän pituista hiljaiseloa. Monet ovat varmasti jo miettineet, onko KOTKILLE sattunut jotain? No ei hätää. Voin iloksenne todeta, että kaikki on hyvin. Vaikka on blogi on meille kuin oma lapsi, pitää välillä viettää myös omaa aikaa itsensä kanssa.

Omalta osaltani viime päivät eivät ole olleet kovin kotkamaisia. Olen ollut aika kiireinen, lähinnä olen tehnyt proseminaariesitelmääni, joka pitäisi palauttaa tällä viikolla. Eilen olin aika myöhään Aleksandriassa. Tulin kotiin joskus puoli kahdeltatoista eikä vielä oikein nukuttanut. Kuuntelin Portisheadia pimeässä huoneessa. Asun HOAS:in kämpässä ja siellä on joku termostaatti, joka säätelee huoneen lämpöä. Ilmeisesti ulkona ei vielä ole tarpeeksi kylmä, jotta PATTERIT toimisivat kunnolla. Huoneessa oli siis aika kylmä. Kylmyys ei ole kiva juttu. Yritin kuitenkin keskittyä asian positiivisiin puoliin. Kaikilla ei ole mahdollisuutta kuunnella Portisheadia viileähkössä huoneessa. Joku koditon saattaa joutua kuuntelemaan Lou Begaa taivasalla. MIETTIKÄÄPÄ SITÄ!

Lou Bega on saksalainen artisti, joka tunnetaan parhaiten hitistään Mambo nr 5. Olen ehkä vähän kateellinen Loulle sen viiksistä ja makeista kledjuista.

Tänään aamulla kävin palauttamassa yhden kirjan Maanpuolustuskorkeakoulun kirjastoon. Se on vähän niinkuin valtsikan kirjasto, paitsi että pihalla on TYKKEJÄ ja PANSSARIVAUNUJA! EI TERVE! Nojoo, vähän jännitti. Siellä oli jotain upseereitakin. Kävelin portaat ylös, koska kirjasto on vasta kolmannessa kerroksessa. Kirjani oli melkein viikon myöhässä ja pelkäsin että saan jonkun rangaistuksen, esimerkiksi poistumiskieltoa tai jotain. Kirjaston täti (EI SE EDES OLLUT MIKÄÄN SOTILAS!) vaan hymyili nätisti ja sanoi että “tää on ihan ookoo”. Ei mennyt edes sakkoa. SIISTII!

MPKK:n kirjasto sijaitsee Kruununhaan Alkon vieressä. Pihan tykit eivät näy kuvassa.

Tästä selvittyäni laahustin tuttuun ja turvalliseen Valtsikan kirjastoon. Joo, tiedän, ketä kiinnostaa missä kirjastossa mä milloinkin oon? No ei varmaankaan ketään. Jengi odottaa vaan niitä kreisejä bailujuttuja ja megazonejuttuja. No arvatkaa mitä? Huomenna on luvassa sitä todellista KOTKA MEININKIÄ, sillä J Shore ja meitsi mennään edustamaan Polhon (poliittisen historian opiskelijoita, enimmäkseen hyvää jengii), Median (viestinnän opiskelijoita, varmaan ihan jees) ja Dilemman (filosofeja, fiksuja mutta muuten ihan ookoo) yhteisille MERISITSEILLE. Antsa tulee ehkä jatkoille. En oo vielä varma, miten aion pukeutua. Yksi vaihtoehto on tämä:

HUI HAI!

Nojoo, hassuttelut sikseen. BAILUISTA on varmaan luvassa jonkinlaista raporttia tännekin. Toivottavasti homma ei karkaa AIVAN käsistä. Joudun nyt lopettamaan, koska lähden kaverini Anssin kanssa Unicafeen syömään. Anssi on kiva kaveri, vaikka onkin kiinnostunut kansantaloustieteestä ja hevistä. Lopuksi vielä pakolinen hipsterpaskapläjäys. Portisheadin Dummy on cooleimpia levyjä koskaan. Roads-biisi löytyy sieltä. Tää on live-veto New Yorkista. Hyvää viikkkonalkuu. Pitäkää KOTKA PÄÄLLÄ!

Vanha koira ei opi uusia temppuja. Siinä on meillä yksi ikivanha sanonta, joka joutaa roskakoriin. On arvioitu, että vuoteen 2017 mennessä 80 prosenttia tiedosta on uusiutunut. Käytännössä se tarkoittaa, että jokaisen meistä pitää opiskella ja oppia koko ajan uutta. Ja kyllähän me opimmekin!

Oppimiseen liittyvät asenteet tulivat mieleeni luettuani viestintäkriitikko (ihana titteli!) Jussi Luukkosen blogikirjoituksen. Hän on muuttanut Uuteen-Seelantiin ja aloittaa Executive MBA -opinnot vanhoilla päivillään — mikäli näin leimaava ilmaus sallitaan. Minulle kirjoitus toimi hyvänä ja innoittavana muistuttajana: koskaan ei ole liian myöhäistä lähteä opiskelemaan jotakin uutta.

PS. Merkintäni otsikko on peräisin Luukkosen blogikirjoituksesta. Hänelle kiirastulen portit (lue = Masseyn yliopiston ovet) avautuvat helmikuussa. Lykkyä opintoihin!

Rakas kotkapäiväkirja,

tänään olen ollut erityisen saamaton. Aamun luennolla en rekisteröinyt yhtä ainutta luennoitsijan (Marjatta Rahikainen, iso kotkaemäntä) lausetta, PowerPoint -kohtaa saati sisäistänyt historioitsijan tehtävän ydintä. Onneksi Klixille kertyi useita kaltaisiani saamattomia luusereita. Näiden elämän meren manaattien seura ja näiden surkeat elämäntarinat soittivat sieluni kanteleen keveimpiä kieliä, kuten hyvä ystäväni FM Antti Lukkarila sanoo. Misery loves company.

Söin tänään UniCafessa hillitysti. Eilisen kaltaisia ylilyöntejä ei tapahtunut ja pasta oli oikein maukasta. Seura oli kivaa. Puheenaiheita: poikakaverit, asiakaspalvelutyö, seksismi, koskenkorva sekä nyrkkeily.

Tänään rakas sisko(puole)ni Elina saapuu Helsinkiin. Entisinä hyvinä aikoina katsoimme Disney-leffoja kahdestaan ja söimme karkkia oksettavaan oloon asti. Tänä päivänä 16-vuotias Ellu haluaa mennä Kamppiin (joku nuorten “groovy” mesta) tapaamaan jotain Mikkoa. Saavutan oksennuksen jollain muulla tapaa. Tunnen oloni yksinäiseksi ja elämäni maantietä ei turhan moni katulamppu valaise. Huomaan kaipaavani lämmintä syliä sekä Nemoa etsimässä -elokuvaa. Ihmiset pitävät Disney-fetissiäni vastenmielisenä. En syytä heitä.

A Road Less Traveled.

Rakas päiväkirja,

tänään menen PUNTILLE (ehkä Antsan kanssa) piristymään ja sitten mahdollisesti keilaamaan sekä muuten vaan chillaan jonkun kämpille. Pidän chillailusta. BNTH-kerroin pysyköön (SAA NÄHÄ) alhaisena huomiseen asti. Silloin vietämme Yhiksen kulttuuri-iltamia ja olen lupautunut ainakin maalaamaan taulun sekä lausumaan pari runoa. Pidän kulttuurista. Erityisesti kuitenkin ensi viikon MERISITSIT pitävät minut aloillaan ja urheilullisena tulevat päivät. Ensi keskiviikkona kaikki karkaa taas suunnitellun spontaanisti käsistä! Tieto tulevasta ääliöilystä antaa voimaa.

Tänään on PERJANTAI, kysy vaikka Kalenterimieheltä. "Because his crimes are generally petty and often ridiculous in nature, he is notorious among both heroes and villains alike for being something of a joke." (Wikipedia)

***

Ja hei muuten, ihanat kotkafanit! Oletteko koskaan pohtineet, kuka kotkista olisit, jos saisit olla? Nyt se on mahdollista! Ei siis henkilöllisyyden vaihtaminen, mutta kotkasielunveljesi selvittäminen. Saat sen selville KOTKA-FACEBOOK-QUIZISSA: Loggaa naamakirjaan, klikaa TÄSTÄ (“Go to Application” tms.) ja postaa tuloksesi kaiken kansan nähtäville. Olen tällä hetkellä visailumme yleisin tulos – hyvin vastailtu! (Itse olin Lede – ei tullut yllätyksenä.)

Jos et ole Facebookissa lainkaan, niin toivotan hauskaa viikonloppua ja hyvää pettuleipäsatoa talvea varten.

Diggasin isosti edesmennyttä O.C. -sarjaa. Sen soundtrackilta teki tosi cooleja löytöjä. Tässä kiva esimerkki, The Walkmen -orkesterin (eikö olekin orkesteri-sanan käyttö rasittavaa?) loistava PERJANTAIBIISI “Little House of Savages”.

ISOA VIIKONLOPPUA KAIKKI!

Buyaka!

Tänään ajattelin tehdä täysin uuden aluevaltauksen ja kirjoittaa KIRJOISTA! Lukeminen on keskimäärin tosi kivaa ja sivistävää. Jos lukisin esimerkiksi kaiken sen ajan, jonka käytän bloggaamiseen ja feisbuukkaamiseen olisin varmaan tosi fiksu. Kirjoista kirjoittaminen sen sijaan on vähän riskialtista. Keskimäärin niitä tyyppejä, jotka lukee kirjoja, pidetään fiksuina tyyppeinä. Mutta jos kirjoittaa lukemastaan kirjasta jotain tosi tyhmää, vähän niinkuin menettää ne kuvitteelliset fiksuuspisteet, jotka kirjan lukemalla saa.

Luin eilen loppuun NORJALAISEN Erlend Loen Supernaiivin. Veikkaan, että aika monet blogin lukijoistakin on lukeneet sen. Aika monet on varmaan lukeneet sen jo lukiossa tai jotain, mutta oon yleensäkin trendeissä vähän jäljessä. Anyway, Supernaiivi kertoo sellasesta norjalaisesta tyypistä, jota ei huvita oikein mikään. Se ei käy koulussa eikä töissä vaan heittelee PALLOA talon seinään ja hengailee sen yläkerrassa asuvan kahdeksanvuotiaan Borre-nimisen skidin kanssa.

Supernaiivi-kirjasta ei ole vielä tehty leffaa. Jos sellainen tehtäisiin, ehdottaisin pääosaan Ben Affleckia.

Mä oon jotenkin viime aikoina ajautuntut lukemaan useita vähän samantyylisiä kirjoja. Tällaisista “uuden vuosituhannen sieppareista ruispellossa” on muodostunut melkein oma skene. Niissä on päähenkilönä yleensä 20-30-vuotias janari, jota kiinnostaa musa, MIMMIT, pilvenpoltto ja kaverit enemmän kuin duuni tai opiskelut. Sellaisia tyyppejä, joihin NÖRTIT voi samaistua ja joille siistit tyypit voi nauraa. Yleensä tällaiset kirjat on kirjoitettu tosi nokkelasti, koska ei niitä muuten kukaan jaksaisi lukea. Supernaiivin lisäksi vastaavanhenkisiä kirjoja on esimerkiksi Benjamin Kunkelin Jumissa (ARVOSTAN!) ja Halgrimmur Helgasonin 101 Reykjavik. Myös jossain Juha Itkosen Anna minun rakastaa enemmän -kirjassa on ehkä vähän samaa vibaa.

J. D. Salingerin romaani Sieppari ruispellossa kertoo Holden-nimisestä jannusta, jota kiinnostaa BRENKKU ja mimmit enemmän kuin opiskelu. Kuvassa sieppari ruispellossa.

Supernaiivi oli tosi kiva kirja. Jos osaisin arvostella sitä jotenkin ironisen nokkelasti, tekisin sen, mutten osaa. Mua kuitenkin ärsyttää tollasissa kirjoissa se, että niiden päähenkilöt on aina jotenkin epätodellisen nokkelia tyyppejä. Ei kukaan voi oikeasti tavata jotain tosi ihanaa tyttöä ja sanoa sille sitä Alanis Morisette -juttua, jonka Supernaiivin tyyppi sanoo Liselle siinä kirjassa. (EN NYT SPOILAA, JOS JOKU LUKIJA HALUAA LUKEA KIRJAN ITSE) Jos joku oikea ihminen sanois samalla tavalla jollekin oikealle tytölle, se tyttö varmaankin kysyisi jotain tyyliin “mistä uusiseelantilaisesta indie-leffasta sä luulet olevasi” tai sitten vain nauraisi. Mun mielestä olis siistiä, että joku kirjoittais sukupolviromaaniin niistä janareista, jotka katsoo himassa YOUTUBE-VIDEOITA ja jäätää treffinsä puhumalla siitä myös treffeillä.

Nojoo, jottei menisi liian syvälliseksi, kerron myös vähän omasta päivästäni. Nukuin aamulla aika pitkään. Mun toinen kämppis muuttaa pois ja meidän kämpillä oli isoo MUUTTOMEININKII. Saas nähdä minkälainen jannu siihen tulee tilalle. Olin luennolla, jossa käsiteltiin Yhdysvaltain mustan väestön POLIITTISTA HISTORIAA. Luennoitsija vastasi ihan asialliseen kysymykseeni akateemisesti toteamalla “eihän taloustieteilijöitä kannata kuunnella”. Toivottavasti mustakin tulee valmistuttuani yhtä fiksu. Unicafessa söin tänään kreikkalaista possupataa.

Loppukevennykseksi yksi viime aikojen kovimmista youtube-pätkistä. ENJOY!

Guten Tag, Klasse (saksaa)!

En sinänsä hyväksy blogipostauksen otsikoimista biisin nimellä tai lainauksella, mutta teen sitä silti. Syitä on muutama:

a) Julistan sillä hipster-makuani (The Sounds lasketaan!)

b) Se antaa minusta herkän kuvan.

c) Se luo salaperäisyyden verhoa habitukseni ympärille, sillä lukijat joutuvat pohtimaan, miten ko. lainaus liittyy elämäntilanteeseeni. Just tänään tuo otsikko ei ole hirveän kuvaava, sillä ihan varmasti nytkin moni nukkuu (esim. Kiinassa.)

Kirjoitan blogia töistä (ei HYVÄÄ PÄIVÄÄ!) Oon “ammatiltani” freelancer-copywriter, mikä on suhteellisen seksikäs titteli, mutta vähän kiireinen just nyt. Tänään sain pinon töitä, juuri kun ahdistus töiden puuttumisesta ja rahojen loppumisesta oli pahimmillaan. Miksi elämässä ei ole koskaan KULTAISTA KESKITIETÄ? Miksi ääripäiden vastakohtaa kutsutaan muuten kultaiseksi keskitieksi? Aika pröystäilevä tie mun mielestä, jos kerta kullasta tehty.

Otaniemen toimistolta riennän pian menetelmäopintoihin kuuluvalle arkistovierailulle, syömään, ostamaan kenkiä (toinen yritys!) sekä kirjoittamaan luentopäiväkirjaa luennosta “SDP ja liennytys” - TERVE! Jos jotkut ei tiedä mitä liennytyksellä meinataan, niin voin kertoa, että se on se aika kylmässä sodassa, kun USA ja NL (Neuvostoliitto, yks vanha maa) päätti, että “hey guys, let’s talk it over” (en osaa tuota lausetta venäjäksi). Luento oli huippu, vaikka lounaaksi ostamani HERKKUPATONKI veikin suurimman osan huomiostani.

Itseäni kiinnostaa kylmä sota aika isosti ja erityisesti se paradoksi, kun Neuvostoliiton otteet Suomesta kiristyivät juuri tuohon “liennytyksen” aikaan – mikäs liennytys se sellainen on?! Mutta HUH HUH, menipä taas vähän akateemiseksi tää postaus..

Forssa 1903 - Nevö Foget. (Klikkaa kuvaa.)

Illalla menen (kunto)nyrkkeilemään hyvän ystäväni, Ilkan kanssa! Ilkka on diplomi-insinööri ja just hyvä tyyppi (iso BNTH-kerroin). Lähdemme toukokuussa Ilkan kanssa maailman parhaaseen kaupunkiin New Yorkiin (Ameriikka), josta pidän suuresti!

Tässä vielä kuva minusta aamun lumikaaoksessa (courtesy of MTV3, ilmeisesti “lumikaaos” on Helsingissä synonyymi lumisateelle):

No en se ole minä, vaan joku bööna!

Kaiken lisäksi pitäisi jatkaa yhden hauskan jutun kirjoittamista JOULUPOLEEMIIN. No en tiedä onko se juttu hauska, mutta ainakin sen kirjoittaminen on hauskaa!

Tänään on siis kiirepäivä. Olen miettinyt paljon joulua ja odottanut sitä myös. Jouluna juhlitaan JEESUSTA perheen kanssa (ei olla uskovaisia, mutta sitä varten se juhla on!) Olen Oulusta ja en voisi kuvitellakaan pyhää ilman pohjoiseen matkustamista! Oletteko te käyneet Oulussa? Se on aika tylsä paikka, mutta pari kertaa vuodessa ihan hyvä ja rimmaa “joulun” kanssa (en keksinyt tuota itse.)

Kuva Oulun kodistani viime jouluna ja just hyvä Elias-kissa, joka chillailee korissa. Oulun kodissa on paljon kissoja. Pidän kissoista!

***

UPS, WordPress on vähän kiukutellut tänään ja tällainen screenshotti KOTKA-TILASTOSIVULTA hyppäsi silmieni eteen luonnosta hioessani. En ehdi poistaa sitä, sillä nyt pitää juosta pois Espoosta (kaupunki Helsingin vieressä, voisi puolestani liittää stadiin samantien)!

Hauskaa tiistaita, ja varokaa LUMIKAAOSTA.

Kiusallista

Ajattelin nimetä tämän kirjoituksen UUSINTAKOKEENI TULOKSELLA!!! Pääsin siis läpi!!! Pääsen todennäkösesti tällä viikolla vielä katsomaan koettani, tällä kertaa sinne meneekin paljon paremmilla mielin.  Eilisen kokeen jälkeen oli ihan hyvä olo, mutta en silti uskaltanut veikata pääsinkö läpi vai en. Onneksi tuloksen sai näin nopeasti. Jeeeeeeeeeeee!!!!

Sitten vaan seuraavia tenttejä kohti treenaten…

Tänään TVT:n tunnilla käsiteltiin power pointia. Vaikka osa asioista oli tuttuja, hyötyäkin tunnista oli. En ollut aikaisemmin lisäillyt efektejä, enkä esimerkiksi linkkejä nettisivuille,  joten uutta tuli taas opittua.  Kurssiin kuuluu parityönä tehtävä power point- esitys, joten  kyseiset taidot tulevat pian tarpeeseen.

Ensimmäinen tenttikin meni läpi, sai uutta intoa opiskeluun kun huomasi että omalla lukutekniikalla sittenkin oppii jotakin. Nyt kun vielä jaksaisi reilun kuukauden ahertaa, sitten ansaittu joululoma:)

Hei! Kirjottelu on näköjään vähän vähentynyt viimeisten viikkojen aikana. Koulujutut, luennot, urheilu ja kaverit ovat vieneet kaiken ajan. Hirveää kiirettä ja stressiä opiskelun kanssa ei kuitenkaan vielä ole, mutta jotenkin aikaa kirjoittamiselle ei vaan tunnu riittävän. Siksipä tässä tulee nyt kymmenen minuutin pikakastaus viime viikkoon ja tuleviin päiviin.

Viime viikko oli yksi parhaimmista koko Aachenissa olon aikana! Luennot olivat tosi kiinnostavia. Huomasin, että keskityn luennoilla sekä muutenkin koulujuttuja tehdässä ainakin 50% enemmän kuin parina viimeisenä vuonna TKK:lla. Vaihtelu ja vieras kieli siis todellakin piristävät. Saksankielisen HR Management -kurssin luennot ja harjoitukset ovat myös menneet ihan kivasti. Ymmärrän ehkäpä noin 80% saksankielisistä luennoista, mikä ilahduttaa. Luentojen lisäksi kivaa oli se, että pääsin pitkästä aikaa pelaamaan salibandyä ja että osasin edelleen pelata! Tai no ainakin kohtuullisesti Ja jalkapalloa nyt tietysti myös jokaviikkoisen tapaan. Lisäksi torstaina oli Rudi rockt. Rudi rockt oli hirmu kiva tapa tavata uusia ihmisiä, syödä hyvin ja halvalla, sekä tottakai bilettää. Konseptista voi lukea tuolta, pikatsekkaukseen ei kuulu yksityiskohdat, vaikka kuinka haluisin ne selittää Eilen kävin myös pitkällä lenkillä kolmessa maassa muutaman kaverin kanssa, jonka jälkeen kokkasimme vielä yhdessä. Sunnuntai ei siis tuntunut yhtään ärsyttävältä maanantaihin valmistautumiselta.

Tänään mennään kaveriporukan kanssa katsomaan paikallisen futisjoukkueen, Alemannia Aachenin, peliä melko uudelle Tivoli-stadionille. Alemannia pelaa Zweite (II) Bundesligassa ja on pärjännyt melko huonosti tällä kaudellä. Toivon kovasti, että tänään joukkueen peli kulkisi paremmin. Huonosta menestyksestä huolimatta stadion taitaa olla loppuun myyty. On nää saksalaiset vaan hullua futiskansaa

Torstaina iskä ja äiti tulevat tänne kylään ja viipyvät ensi maanantaihin asti. Odotan sitä kovasti! Erityistä siitä tekee se, etten ole koskaan aiemmin matkustanut iskän ja äitin kanssa kolmestaan. Yksiä suurperheen huonoa puolia siis… Hassulta tuntuu, että nyt he sitten tulevat “aikuisen” tyttärensä luokse, ja iskä pääsee elämänsä ensimmäistä kertaa lentokoneeseen. Suunnitelmissa on vierailla Aachenin lisäksi Kölnissä ja Maastrichtissa.