Eduskunta tuhlaa vuosittain paperiin melkoisen määrän energiaa. Sanomalehti Keskisuomalaisen nettisivujen mukaan paperia käytetään puolentoista kilometrin korkuisen pinon verran joka vuosi (linkki). Mitäs jos materiaali jaettaisiin paperien sijasta sähköisessä muodossa? Ne jotka oikeasti tarvitsisivat paperisia versioita muistiinpanojen yms. tekemiseen voisivat sitten tulostaa tarvitsemansa sivut.

Sen jälkeen kun Jyväskylän Yliopistossa otettiin käyttöön Ricoh-järjestelmä en ole juurikaan tulostanut / kopioinut mitään aivan pakollisten papereiden lisäksi. Luentomateriaali on jaettu pitkälti sähköisenä ja niissä kursseissa joissa materiaali on toimitettu paperilla kopioitavaksi, olen katsonut kätevämmäksi skannata ne koneelle pdf-muotoon monitoimilaitteella.

On totta, että olin aluksi aika käärmeissäni yliopiston siirtyessä Ricohiin, kun mm. vanhat tulostuskiintiöt nollattiin ja alussa käyttöohjeetkin olivat vielä vähän niin ja näin. Eduskunnassakin muutosvastarintaa varmasti esiintyisi alkuun, mutta laadukkaalla koulutuksella saataisiin varmasti jääräpäisemmätkin ihmiset vakuutettua paperien vähentämisen hyödyllisyydestä. Jos laitteistoja ei osata käyttää ja mikä tärkeintä soveltaa luovasti kunkin käyttäjän omiin rutiineihin, ei niillä saavuteta läheskään täydellistä tulosta.

Siamo i Pirilli, almeno così dice il tavolo che ho riservato al Dynamo Club di Piazza Greco, pronti alla serata Pubblivori da tempo immemore, evidentemente non troppo dato che io ed Alessandra ci addormentiamo inesorabilmente verso le 11 e qlcs.

La serata pubblivori si conclude all’unanimità verso l’una, quando non possiamo tollerare ulteriori programmazioni pubblicitarie, torniamo a casa con una settimana lavorativa particolarmente intensa alle spalle, una papera ciliegia ritrovata ed un’antenna alla Duck Mobile in meno..

Guardian Weekly -lehdeltä kesäkuussa sähköpostiin tupsahtanut mainos sai minut jostain syystä tekemään tilauksen. Mainoksessa luvattiin neljä ilmaista näytenumeroa. Se tuntui kokeilemisen arvoiselta varsinkin, kun olen kaivannut viikonlopuksi lukemista – olettaen siis, että ehti tulisi perjantaina ennen viikonloppua. Ensimmäistä numeroa lukuunottamatta lehti onkin tullut perjantaisin.

Positiivista lehdessä on, että siitä löytyy artikkeleita sellaisista aiheista, joihin en ole muualla törmännyt ja että lehdessä on hyvin globaali juttuvalikoima. Tänään kuitenkin petyin, kun huomasin, että lehden paperia oli ohennettu. Lehti on tabloid-kokoinen ja sanomalehtipaperille painettu, mikä on ollut sinänsä teknisen laadun osalta minusta ihan riittävä. Nyt lehteen oli kuitenkin käytetty niin ohutta paperia, että se jo hankaloitti lukemista. Melkein kuin olisi vessapaperille painettu.

Viime viikolla huomasin uutisia, joissa kerrottiin, että Guardian-lehtiryhmällä on vaikeuksia ja että sen pitkään ikään ehtinyt Observer-lehti ollaan lopettamassa. Tuo paperin huononnus onvarmaankin samaa säästötoimien sajkaa, mutta on väärä askel talouden pelastamisessa: se lukunautinto, joka printtilehdestä voisi tulla, jää tuon kokoon lyhistyvän lehden osalta saamatta. Ehdin jo päättää antaa tilaukseni jatkua, mutta nyt mietin asiaa uudestaan.

Che Quentin Tarantini fosse un noto regista e stagista reclutante pulzelle fascinose e dall’escort facile, si sapeva, che fosse uno dei ladroni crocifissi, meno. Infatti nel suo ultimo film “Bastardi senza gloria” ha impersonificato il ruolo della vittima, ma lo sforzo gli è valso, a quanto pare è in procinto di costruirsi un castello in pietra, tante di quelle che gliene hanno tirate (bella riconoscenza). Che il noto avvocato e legale e politico e sciatore (discesista) Niccolò Ghedini, fosse uno che legge, mi sorge nuova, ho sempre pensato fosse un milanese un po’ snob e con un accento nordico troppo marcato (infatti mi meraviglio che non sia biondo), molto spesso l’ho anche associato a un tenero cagnolino ai primi mesi di vita, tale che è la sua dolcezza e simpatia, ma la citazione del termine “Utilizzatore finale” narrando delle presunte vicende amorose nell’harem di Silvio patata Berlusconi, mostra chiaramente la sua attitudine per le storie fantasy in cui il potente Mago dai lunghi capelli grigi e dalla barba bianca, utilizza tutti i mezzi di magia in suo possesso per sconfiggere il nemico di turno. Che poi fosse un mercificatore di corpi ce n’eravamo accorti dalla sua postura e dalla sua macchina mercedes vecchio tipo. Che il Patata dopo gli innumerevoli proclami sulla famiglia tipo nucleare e gli innumerevoli fondi donati alle ragazze che non sono terremotate, avesse cambiato religione si sapeva, infatti nel suo studio personale giganteggia una foto di Maometto e sotto una copia del Corano placcata in oro, ricopiata passo dopo passo dall’originale, da Apicella, in dialetto napoletano; ma che fosse l’utilizzatore finale non se ne era reso conto, e pensare che il suo parrucchiere personale gli aveva suggerito di adottare un colore più scuro per la tintura (e di radersi ogni mattina).

Enzo Castaldi

IL ciclone ronde si abbatte su Paperopoli.

Sotto gli occhi di tutti, nominati da zio Paperone, organizzazioni atte alla protezione del tesoro nazionale che non è l’organo di riproduzione femminile, si mostrano fieri e compatti nelle loro uniformi longilinee e un po’ troppo strette ai polpacci, probabilmente in queste particolari forme di vita, l’organo motore risiede da quelle parti.. Queste particolari organizzazioni, sono perlopiù composte da esseri di sesso maschile di razza bianca purosangue, infatti Pluto essendo giallo è logicamente estromesso, e pensare che aveva già pagato la quota di iscrizione. Eppure siccome siamo in democrazia e l’uguaglianza sociale e le pari opportunità sono all’ordine del giorno (tanto più che Paperina è legittimo Ministro), ecco sorgere all’alba del settimo giorno, le ronde rosa composte da alcune delle più agguerrite alunne del Collegio di S. Caterina (Pavia). E non si osi dire che i finanziamenti offerti da Paperino sono illeciti, d’altronde pur in qualche modo si deve premiare codesta operosità e codesto sacrificio, in mancanza di fondi offresi giocattolo gonfiabile con dimensioni Topolonek, che anche se non è papero, va bene lo stesso. E pensare che l’elfo mago D’Alema non ha predetto la sorte di Qui Quo e Qua, forse non ha ben usato la formula magica, ritenta di nuovo, Pimpulu Pampulu Parimpampum.

Enzo Castaldi

600 g prs nakrájať na rezne, naklepať,osoliť, okoreniť, oregano, pokvapkať olejom, 3-4 hodiny nechat  stáť v chlade.Obaliť v múke, vajciach, strúhanke, vypražiť.

Ennen wanhaan kun haluttiin keskustella viimeisimmistä tuloksista toisen fyysikon kanssa istuttiin kirjoituspöydän äärelle ja kirjoitettiin kirje, joka ei muodoltaan paljon eronnut nykyään julkaistavista lyhyistä papereista. Itte asiassa moni julkaisun nimi sisältää edelleen sanan kirje (“letter”). Myöhemmin kirjeenvaihtoja voitiin julkaista kirjoina The Collected Letters of A. Zweistein tjsp. Mutta nyt on nyt ja kun halutaan jutella toisten fyysikoiden kanssa tehdään jompi kumpi seuraavista 1) ei jutella. Pöllii kuitenkin tulokset ja julkaisee omalla nimellään 2) heitetään maililla jotain ympäripyöreetä. Pohdittiin kaffepöydässä minkälaisia kirjoja tulisikaan e-maili-kirjeenvaihdosta. The Collected E-mails of N. N. Tulisiko kirjassa olla mukana myös postilaatikkoon saapunut spam? Seuraava alan ykkösjulkaisu “Physical Review E-mails”?

Lähestyy tuo hetki kun erinäiset tahot päättävät miten suhtautua noihin kirjoittamiini hakemuksiin. On kolme vaihtoehtoa. Rahaa joko tulee tai sit ei tule. Se kolmas vaihtoehto on jonkinlainen varasija. Tällä hetkellä tunnistan tosin vahvasti merkkejä muutoksen tarpeesta. Nimittäin olo on kuin olisin jo antanut kaikkeni fysiikalle. En pysty enää laskemaan mitään uutta. Haukottelen, kun joku innoissaan käy vaihe vaiheelta läpi jotain laskua. Teen tynkäpäiviä. Katson kuinka vihreetä ruoho on aidan toisella puolella muilla tieteen aloilla. Kenties tämä on jonkinlainen scientist’s block.

Pidin puheen osastolla tuloksistani ja paikalle saapui kohtuullisen suuri yleisö. Mutta havaitsin saman asian kuin ex-pomoni G., joka esitteli vastaavia tuloksia viime syksynä Tokiossa: aika ei ole vielä kypsä. Joku sanoi, että mikset menisi esittelemään näitä tuloksia Regensburgiin, jossa teoriaasi voitaisiin ehkä testata. Joku toinen sanoi, että viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana on valtavan duunin jälkeen todistettu, että kaikki palapelin palat toimivat erikseen, mutta nyt tulet pokkana sanomaan meille, etteivät palat sovi yhteen. Sanoin, että juuri näin väitän, joten keksikää joku uusi idea. Kukaan ei usko. Mutta en voi tarjota mitään parempiakaan todisteita ja voin olla väärässäkin. Fysiikan kannalta jopa toivon, että olen väärässä. Mutta tällä hetkellä tämä on täysin pattitilanne ja todennäköisesti asia unohdetaan kunnes se keksitään uudestaan vuosien kuluttua (jos paloja ei olla saatu silloin vieläkään sovitettua yhteen). Ei mitenkään harvinainen tilanne tällä tieteen alalla. Mutta mitä sitten teen sen ajan, pyöritänkö peukaloita. En voi samaa paperia uudestaankaan julkaista.

Ihan kuin kuorrutuksena tähän kakkuun luin D. Gross et. al.:in kirjoittaman paperin “Most quantum states are too entangled to be useful as computational resources”. Fyysikot ovat kymmeniä vuosia koettaneet luoda kvanttitiloja jotka olisivat täysin kytkeytyneitä (vai pitäiskö sanoa sotkeutuneita), jotta voitaisiin rakentaa kvanttitietokone. Ja nyt tämän paperin kirjoittaneet heebot tulevat ja naamat kirkkaina sanovat, että itse asiassa ei se oikein skulaa sillä tavalla. Vieläpä väittävät, että lähes kaikki kytkeytyneet kvanttitilat ovat käyttökelvottomia. Tämä ei ole tosiaankaan hyvä uutinen kvanttilaskennan parissa hääränneelle jengille. Paha paperi. Kenties se voidaan työntää hetikohta jonnekin limboon asustamaan. Vain kärpäsen surinaa korvissani.

Guardate cosa ho trovato finalmente per rispondere alle vostre domande riguardanti la città di Paperopoli e la sua espansione! Io però non ci credo molto, secondo me è tutto un troieggiare da parte di nonna Papera, Paperina, Gaia e Amelia!

Aderisci anche tu!!!!! Dai l’1 per 1000 ad una buona causa: alzare il quoziente intellettivo dei paperi E DEI LORO AMICI (direi soprattutto qust’ultimi)!!!!!

In Italia Paolino Paperino, negli Stati Uniti Donald Fauntleroy Duck è un simpatico papero vestito sempre da marinaio senza pantaloni!

Fu creato nel 1934 nel cartone animato dal titolo “La gallinella Saggia“.

In Italia è uno dei personaggi più amati…forse per la sua costante sfortuna, forse per la sua goffaggine che gli fa combinare continuamente guai o forse perchè in molti si rispecchiano in lui visto che effettivamente non ha niente, ma ama alla follia Paperina, sua eterna fidanzata e i tre nipotini Qui, Quo, Qua!

L’altra famiglia della Disney che va a chiudere il gruppo dei personaggi classici è quella dei Paperi.

il personaggio principale sul quale ruotano le avventure e le disavventure di tutti gli altri è sicuramente Paperino, anch’esso circondato da amici, parenti e perseguitato da nemici folli!

GLI ALLEATI: Topolino- Pippo- Pico de Paperis- Archimede Pitagorico!

I PARENTI: Paperon de Paperoni, lo zio super ricco e avaro- Qui Quo Qua i nipotini che abitano con lui e gli combinano un sacco di guai- Ortesia de Paperoni la mamma- Quackmore Duck il papà- Della Duck sorella gemella, mamma dei tre nipotini pestiferi- Gastone Paperone cugino, super fortunato- Paperoga cugino- Elvira Coot la nonna, meglio conosciuta come Nonna Papera- Ciccio cugino- Paperina la sua compagna da sempre!

I NEMICI: Cip e Ciop- Humphrey Bear- Ape Buzz- Banda Bassotti- Amelia- Merlock- Rockerduck!

Tutti i film, i fumetti e le serie televisive ruotano intorno a queste due famiglie che molto spesso si intrecciano tra loro divenendo una grande famiglia allargata e trasportandoci all’interno del loro mondo fantastico!!

La saga dei Letta assomiglia a quella dei paperi disneyani. Si sviluppa in linea di zio e nipote. Mancano ancora i nipotini PDI PDO e PDA ma ci arriveremo. Già Enrico propone un Pippo (Baudo) come portavoce dell’opposizione e npn mi meraviglierei se il PD lanciasse una campagna contro la Pluto-crazia.

Vota questo post su OKNotizie!

Viimeaikainen keskustelu netin sensuroinnin osalta on isolta osin osoittanut sen sen, että kun kerran jostain aletaan puhua, moni netin sensuurin puolustajista ohittaa salaisen suodatussysteemin sananvapaudelle aiheuttamat ongelmat vain metelinä rattaissa. Osuva kommentti asian suhteen voisi ehkä olla seuraava:

“Freedom of the press is guaranteed only to those who own one.”
—A. J. Liebling

Mutta kuinka tietämättömyydestä voisi syyttää päättäjiä? Eikö oikeampi keino olisi selkeästi ja tietopohjaltaan vakuuttavasti tarjota tietoa asioista, jotta päättäjille olisi tarjolla tietoa myös muilta kuin asiaa valmistelevilta virkamiehiltä? Vai onko päätöskoneiston valtava paperimäärä omiaan tukahduttamaan “ylimääräiset” tietolähteet ajanpuutteen nimissä? Mitä voitaisiin tehdä, jotta jatkossa päättäjillä olisi paremmat lähtökohdat asioiden käsittelemiseen?

Miettiä voisi esimerkiksi sitä, onko eduskunnan nykyinen paperipohjainen asioiden käsittelyperiaate toimivin vai voisiko sitä nopeuttaa ja tehostaa paperinpyörityksen digitalisoimisella? Tehdäänhän käytännössä kaikki dokumenteista muutenkin tietokoneilla niin miksi ne pitäisi rajoittaa pelkkään paperimuotoon? Mielestäni viranomaiset saisivat ottaa mallia sosiaalisen median verkkopalveluista, sillä ne tarjoavat uusia näkökulmia asioiden käsittelyprosessin uudistamiseen.

Yksi mahdollisuus olisi ottaa käyttöön järjestelmä, jossa mahdollistettaisiin tekstisisällön nopean selailun ja hakemisen lisäksi myös niin eduskunnan sisäinen kuin myös koko kansalle avoin lakiehdotusten kommentointi. Siten voitaisiin mahdollistaa paremmin toimiva demokratia kun vaikuttajiksi valitut voisivat toimia muidenkin kuin muutaman asiaa valmistelleen virkamiehen mielipiteiden ohjaamina.

Samalla vähennettäisin valtavaa paperimäärää, joka viikottain joudutaan tarpeettomana kuskaamaan eduskunnasta kierrätykseen tai muussa määrin tuhottavaksi. Muutamia vuosia sitten eduskunnassa käydessäni kuulin erään siellä töissä olevan sanovan, että joka viikko sieltä kuljetaan pois rekkalastillinen paperia. Valtavan osan kyseisestä määrästä aiheuttaa jokaiselle edustajalle jaettavat kopiot lakiehdotuksista ja muista käsittelyprosesseihin liittyvistä dokumenteista, jotka olisivat korvattavissa selkeällä ja keskitetysti hallittavissa olevalla dokumenttienhallintajärjestelmällä.

Ongelmaksi voisi toisaalta nousta joidenkin kansanedustajien tottumattomuus sähköisten viestintävälineitten käyttöön sekä se, että kommentointiprosessin avaaminen väistämättä lisäisi kommenttien määrää eikä monillakaan edustajilla (tai heidän avustajillaan) ole aikaa seurata keskusteluja tarkkaan. Mahdollisia sisällön määrän aiheuttamia ongelmia voisi lievittää ottamalla käyttöön eri sosiaaliseen toimintaan perustuvien uutisien jakamiseen keskittyneiden sivustojen menetelmiä sisällön luokittelemiseen eri kriteereiden perusteilla. Tasavertaisen kuulemisen periaatteita voi tietysti miettiä, mutta demokratia on omalla tavallaan massojen valtaa eikä yksittäinen mielipide itsessään välttämättä merkitse läheskään niin paljon kuin jos samaa mieltä olevia olisikin tuhat tai moninverroin enemmän. Mutta tarvitseeko ajanpuutteen ja investointien pelon antaa rajoittaa toimintatapojen uudistamista? Vai eikö edustajilla ole aikaa opetella käyttämään uutta tekniikkaa joka voisi loppujen lopuksi nopeuttaa heidän työntekoaansa?

Useilla kansanedustajilla on nykyään bloginsa, mutta moni niistä tuntuu keskittyneen lähinnä yksisuuntaiseen viestintään edustajalta kansalle ilman kommentointimahdollisuuksia tai mahdollisuutta selkeästi seurattavissa olevaan keskusteluun aiheesta. Kuinka kommentointia voitaisiin kehittää ja mielipiteiden julkisuutta lisätä kuitenkaan unohtamatta, että eri asioista annetut kommentit ovat luultavimmin arkistoituneena jossakin vielä pitkän ajan kuluttua. Voisiko blogien viitoittamana avata päätösprosessin toimintaa muutenkin kuin ajattelemalla näkyvyyttä vain mainoskikkana? Entä olisiko nettipohjainen kommentointi alttiina huijauksille ja häiriöille? Kuka loppujen lopuksi määrittelee mitä tehdään?

J.K. Rowlingia ja Philip Pullmannia yhdistää myös moni muukin tekijä, sillä molemmathan ovat kirjailijoita ja karkeasti ottaen heidän genrensäkin on sama. Vatikaani taas liittyy molempiin, koska sekä Harry Potter (sanoo HelsinginSanomat [!!!]) että Universumin tomu ovat saaneet osakseen Vatikaanin tuomion. Harry Potter on kuulemma vääränlainen sankari eikä noituuden pitäminen hyvänä asiana tietenkään sovi Vatikaanille. Pullmannin Universumin tomun ensimmäinen osa Kultainen kompassi ja siitä tehty elokuva ovat taas luoneet pahaa verta ateistisen maailmankatsomuksensa takia. Catholic News Service, jota julkaisee Yhdysvaltain Katolinen piispainkokous, taas kertoo, että kyseessä on vain Vatikaanin virallisessa lehdessä julkaistu artikkeli, jossa Paolo Gulisano (lääkäri ja Tolkien-elämänkerturi) väittelee Edoardo Rialtin (Englanninkielisen kirjallisuuden professori, Firenzen yliopisto) kanssa Harry Potterista. Gulisanon mielestä Potterit ovat hyvin opettavaisia kertomuksia ilman turhaa moralisointia. Rialti taaseen syyttää Pottereita pahan käsittelemisestä hyvänä ja toisaalta myös gnostilaisuudesta. Lue CNS:n juttu. Jotenkin olen taipuvainen uskomaan enemmän CNS:n juttua kuin Hesaria.

Mitenkähän tämä vaikuttaa kirjojen ja elokuvan myyntiin? Varmasti joissakin katolilaisissa perheissä vanhemmat saattavat kieltää ko. kirjat ja elokuvat lapsiltansa, mutta toisaalta kuinka tarkkaan vanhemmat tietävät mitä lapsensa tekevät. Katolista ilmastoa vastaan kapinoivat henkilöt taas saattavat entisestään kiinnostua näistä ja samaa voi myös olettaa joiltakin ihan kunnon katolilaisiltakin, sillä kiellettyhän tunnetusti kiinnostaa.

Lieneeköhän Vatikaanin kannattaisi julkaista itse Harry Potter-sarjan tyyppinen kirjasarja, joka olisi kuitenkin katollisen kirkon hyveiden mukainen ja muutenkin puhtoinen. Kiehtoisiko ihmisiä kuoripoika Harryn tarina vai olisiko ehkä parempi aloittaa kertomus munkkinoviisi Harrysta. Naispuolisesta henkilöstä kirjoittaminen voisi tietysti olla mielenkiintoinen kokeilu, mutta se olisi aivan liian radikaalia Benedictus XVI:n valtakauden kirkolle.

HelsinginSanomien nettisivuilla kerrotaan Rowlingin määränneen, että Suomessa seuraavaksi ilmestyvä Harry Potter -romaani on painettava FSC-sertifioidulle paperille, jollaista suomalainen paperi ei ole. Näin ollen paperi on tilattava Saksasta. Onhan se tietysti hyvä, että kirjailijat välittävät luonnosta siinä määrin, että antavat ohjeita kirjojensa painatuksesta, mutta pieni demoni minun aivojeni sopukoissa ei voi olla ajattelematta, etteikö tämä olisi jonkinlainen mainostemppu samalla. Vihreyshän on yleinen myyntivaltti.

Lue lisää:
J.K. Rowling kieltää Harry Potterien painamisen suomalaispaperille (HS 20.1.)
Vatikaani tuomitsi Kultainen kompassi -filmin (HS 20.12.)

22.01. Nota: HelsinginSanomat ilmoitti 21.1., ettei heidän julkaisemansa STT:ltä saatu tieto Harry Potterin tuomitsemisesta pidäkään paikkaansa, vaan kyseessä on ollut pelkkää lehtikirjoittelua, kuten CNS:n juttu kertookin. Lue Hesarin korjaus uutiseen.