Olen asunut lapsuuteni Pohjois-Suomessa, käynyt lestadiolaisten oman (eli SRK:n) rippikoulun ja osa perheestäni kuuluu liikkeeseen. Meitä on 13 lasta. Olen tehnyt joitakin vuosia sitten pitkän harkinnan jälkeen valintani, etten halua jatkaa siinä uskossa, enkä siis ts. ”tee parannusta” kuten he sanovat. Todellinen kristillisyys on mielestäni jossain muualla.

He ovat keskuudessaan toisilleen avuliaita ja muodostavat vahvan sosiaalisen verkoston. Muille lähimmäisille ei sitten tarvitse olla auttavainen ja jos joku heistä “hairahtuu”, häntä puhutellaan ja suljetaan julmasti yhteisöstä.

Hedelmällisessä iässä ja avioliitossa olevat naiset synnyttävät lähes joka vuosi, eikä siinä haittaa vaikka pienten lasten äiti suistuisi mieleltään sairaaksi voimien uupuessa, tai jopa menehtyisi, se on vain hyvä osa koska pääsee taivaaseen. Ja jopa saatetaan vaan lodutella että Jumala antaa miehelle uuden vaimon ja lapsille uuden äidin.

Kukaan ei näissä keskusteluissa ota esiin sitä, millaista on lapsena kasvaa 13 sisaruksen kanssa, mitä siitä voi pahimmillaan seurata lapsen psyyken kehitykselle. Pysyvästi.

Usein puhutaan äideistä, toteutuvatko äitien oikeudet jne. Mutta lapsista harva puhuu. Miten joku 8-vuotias saattaa hoitaa viittä pienempää sisarustaan tai miten 15-vuotias murkkuikäinen poika jää täysin vaille tarvitsemaansa huomiota, kun vanhemmilla on täysi työ kymmenen nuoremman kanssa. Nämäkin asiat tulee myös ottaa keskusteluun. Lapsen näkökulma!

Naisena en voisi koskaan hyväksyä sitä, että minulle ei itselläni eikä puolisollani olisi oikeutta ratkaista lisääntymiseemme liittyviä asioita. Olisin todellakin synnytyskone, jopa monet hyvin koulutetut vl-naiset ovat sitä! Katsoin hiljattain Ylen Arkistosta Voimala-ohjelman, jossa käsitellään ehkäisykieltoa naisen kannalta. Ohjelmassa olleet kaksi nuorta lestadiolaisnaista olivat harvinaisen naiiveja, ollakseen niin pitkälle kouluttautuneita. Luulenpa, että elämä opettaa heitäkin, kunhan ikää ja kokemusta tulee lisää.

Olen istunut elämäni aikana monissa seuroissa ja kuunnellut maallikkosaarnaajien puheita. Hämmästyttävän vähän eväitä niistä on jäänyt. Yleensä puhujat yrittävät kiihottaa kuulijansa jonkinlaiseen onnen tilaan, oman yhteisön itseihailun transsiin. Ennen vanhaan puhujan piti kiihottaa kuulijat hyppelemään ja kiittämään hokemalla Jeesusta,mutta enää sitä ei esiinny. Hienoa, että aiheesta keskustellaan netin avoimilla foorumeilla. Kauan he ovatkin toimineet suljettuna yhteisönä  eikä julkisuudessa ole oltu kiinnostuneita liikkeen tietyistä kyseenalaisista säännöistä.

(”Omasta valinnasta”)

Kullalla on tapana ostaa kauniisti pakattuja asioita. Olenkin sanonut, että hänelle voisi helposti myydä mitä vain, kunhan on kääräisty tyylikkäisiin kuoriin. Ulkonäön perusteella meille on ostettu mm. käsisaippuaa, hammastahnaa ja nyt viimeisimpänä näkkileipää. Hyvää oli kun tänään ensi kertaa nakersin.

Eipä mulla mitään tuota vastaan ole, ostakoon. Pienet, kauniit asiat tuovat iloa päiviin. Niin kuin esim. Typy, hih.

Ehkä olen nyt myös henkisesti paremmin valmistautunut kaivamaan ruotsin kielen syvältä aivojeni sopukoista. Tänään itse asiassa jo vähän kaivelinkin ja juttelin Typylle tuolla kauniilla kielellä. Lauantaina meille tulee nimittäin sukulaisvieraita lännestä.

Huomenna Kullan kanssa leffaan, Typy pääsee siksi aikaa mummin luokse naureskelemaan.

Lompo viettää tänään merkkipäivää. Tänään hän on 20 raskausviikkoa vanha eli on raskauden puoliväli! Hip hurei!

Lompo juhlistaa raskauden puoliväliä huomenna menemällä terveystarkastukseen ja valokuvaukseen, kuten suurina merkkipäivinä on tapana. Terveystarkastuksessa katsotaan yleistä kehitystä, sisäelimiä ja aivoja. Valokuvauksessa dokumentoidaan terveydentila sekä tietenkin ihastutetaan vanhemmat ihanilla ultrakuvilla.

Merkkipäivinä kuuluu ilman muuta juhlia railakkaasti, joten sekin on edessä huomenna. Juhlavastaanottoja on kaksi: lapsille ja lapsenmielisille klo 17.15 Tennispalatsin salissa 12 ja aikuisille ja herkkusuille illemmalla Savoyssa. Kutsut on kylläkin lähetetty vain äidille ja isille…

Seksuaalivähemmistöihin kuuluvat ihmiset eivät voi itse ajaa asiaansa yhteiskunnassa eivätkä kirkossa. He eivät välttämättä edes voi kertoa yhteisölleen, mitä he ovat. Näiden ihmisten tasavertaisten oikeuksien ajaminen on heteroseksuaalien velvollisuus, toteaa espoolainen rovasti Liisa  Tuovinen. Ja luonnollisesti tämän pitäisi olla erityisesti kristittyjen velvollisuus, lisää lukija mielessään.

Oopperalaulaja Jorma Hynninen julkaisi Kotimaa-lehden mielipideosastolla kirjoituksen 30.4.2009. Herätteenä  olivat Suomen Raamattuopiston toiminnanjohtajan Timo Junkkaalan ja Suomen ev.lut. opiskelija- ja koululaislähetyksen pääsihteerin Jussi Miettisen kirjoitukset Kotimaassa. He olivat esittäneet vaatimuksen,  että rekisteröidyissä parisuhteissa eläviltä on kiellettävä toimiminen kirkon työsuhteessa.

Kysymys on ajankohtainen Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa. Ruotsin kirkon kirkolliskokous päätti hyväksyä 22.10.2009 samaa sukupuolta olevien parien kirkollisen avioliittoon vihkimisen. Suomessa piispainkokous ja kirkolliskokous käsittelee  tänä vuonna  kysymystä osana aiheen kokonaisvaltaista tarkastelua. 

Piispainkokous valmistelee parhaillaan  kirkolliskokoukselle lausuntoa parisuhdelain rekisteröinnin seurauksiin liittyvistä teologisista ja juridisista näkökohdista. Lausunto hyväksytään piispainkokouksen istunnossa 9.-10.2. 2010. Kirkolliskokous käsittelee lausuntoa “mahdollisesti” toukokuussa 2010.

Aiheesta on vuosikausia puhuttu, kirjoitettu ja laadittu mietintöjä ja selvityksiä. Piispainkokouksen asettama työryhmä, jonka puheenjohtaja oli Espoon piispa Mikko Heikka, jätti Kirkko ja rekisteröidyt parisuhteet –mietinnön piispainkokoukselle viime keväänä.Piispainkokouksen valmistusvaliokunta laatii nyt “selvitystä” ko. mietinnön ja piispainkokouksen lähetekeskustelun perusteella. Se päivittää mietinnön kirjoittamisen jälkeen tapahtuneen kehityksen.

Kirkolliskokouksen enemmistö on ollut tunnetusti ollut kielteinen homoseksuaalien oikeuksien suhteen. Kotimaa-lehden tannoisessa kyselyssä nykyisistä kirkolliskokousedustajista 61 % ilmoitti vastustavansa esimerkiksi siunauskaavaa, jolla rekisteröidyssä parisuhteessa elävät parit voisivat saada Jumalan siunaksen liitolleen.  Hyväksyminen vaatisi kolmen neljäsosan enemmistön.

Vanhoillislestadiolaisuuden johtajat ovat toistuvasti korostaneet, että homoseksuaalisuus on heidän käsityksensä mukaan ”luonnotonta”. Homoseksuaali ihminen voi olla vl-uskovainen, mutta hänellä ei ole lupaa solmia parisuhdetta. Hänen tulee sitoutua elämään yksin ilmen elämänkumppania, ilman siihen liittyviä intiimin läheisyyden ja seksuaalisuuden iloja ja ilman perhettä. Tästä puhui esimerkiksi SRK:n puheenjohtaja Olavi Voittonen Suomen Kuvalehden haastattelussa.

Jorma Hynninen kritisoi homoseksuaalit tuomitsevia kristittyjä ja kertoo omakohtaisesti, miltä tuntuu kohdata homoseksuaali omassa perheessä.

Tuomitseminen on rakkaudettomuutta

“Hyvä Timo Junkkaala, hyvä Jussi Miettinen ynnä muut. Saimme lukea Kotimaa-lehden (2.4.) mielipidepalstalta teidän ja muutamien muiden hengellisten järjestöjen johtajien ajatuksia homoseksuaalisesta käyttäytymisestä ja samaa sukupuolta olevien rekisteröityjen parien hengellisestä tukemisesta. Vaaditte, että tällaisessa suhteessa eläviltä tulee kieltää toimiminen kirkon työsuhteessa. Perustelette kantaanne Raamatun lauseilla.

Ihmetyttää, kuinka pappeina ja sivistyneinä ihmisinä tietonne ja asennoitumisenne on kovin rajallista. Teidän asenteenne on julma ja haluatte lyödä jo raskaasti lyötyjä.

Homoseksuaalisuus ei ole kenenkään oma valinta, vaan on geenien monimutkaisesta toiminnasta syntynyt ominaisuus. Totta kai se on “luonnon vastaista”, mutta homoja on aina ollut ja tulee aina olemaan, vaikka miten asiaa tuomitsisimme. Jumala on homotkin jostain syystä luonut.

Kovin kummallinen on myös käsityksenne, että jos kirkko antaa tukensa samaa sukupuolta olevien parisuhteisiin, sillä on vaikutuksensa nuorten vasta vakiintumassa olevalle seksuaaliselle suuntautumiselle. Ei se nyt näin yksinkertaista ole.

Te olette ottaneet tuomarin osan. Kuitenkin me kaikki olemme syntisiä. Kuka meistä kykenee sanomaan, mikä syntisyys on suurempi toista?

Kahden ihmisen sitoutunut rakkaussuhde ei ole rikos minkään lain mukaan. Se ei vahingoita heitä itseään eikä ulkopuolisia, vaan on heidän oma asiansa. Meillä ei ole moraalista eikä hengellistä oikeutta pitää heitä alempiarvoisina ihmisinä eikä sulkea heitä pois erinomaisuutemme ulkopuolelle.

Rekisteröityminen tarkoittaa sitoutunutta yhdessä elämistä eikä siinä todellakaan ole kysymys Raamatun tarkoittamasta seksuaalisesta rietastelusta.

Olemme oppineet, että Jeesuksen tärkein opetus on kaiken kattava rakkaudenkäsky. Hän seurusteli syntisten kanssa, ei syrjinyt heitä – ei edes syntistä naista. Kiven heittämisestä hän sen sijaan sanoi tietyille ihmisille sen, mitä sanoi. Sen ajan oikeaoppisia Jeesus ei lievästi sanottunana arvostanut.

Maallikon mielestä kirkkomme on jo hajaantunut. On liian monia sen “ainoan oikean” pelastususkon omivia yhteisöjä. Yhteistä niille näyttää olevan homokammo ja naispappeuden vastustaminen. Saattaa olla, että joku sai kimmokkeen erota kirkosta tämänkin julkilausumanne vuoksi.

Eiköhän olisi juuri nyt tärkeämpää julistaa armoa ja lähimmäisenrakkautta ja kertoa ihmisille siitä paljosta hyvästä, mitä kirkko meille edelleen antaa. Silloin ykkösargumentit ovat aivan muuta, kuin että onko sallittua viettää rukoushetki samaa sukupuolta olevien parisuhteen rekisteröinnin jälkeen. Tai että voinko palvella Jumalaa ja seurakuntaa kirkon alttarilla samanaikaisesti naispapin kanssa.

Henkilökohtaisesti olen kovin pettynyt siksi, että näen lausunnon alekirjoittajina kaksi yhteisöä, joiden toimintaa olen tukenut jo muutaman vuosikymmenen ajan. Vaikka haluaisin tukea kaikkea sitä hyvää, mitä teette, en voi hyväksyä teidän toimintanne argumentteja kokonaisuudessaan ja lopetan sinänsä vaatimattoman tukitoimintani yhteisöllenne. Minulla on siihen myös henkilökohtainen moraalinen syy.

Parin vuosikymmenen ajan perheemme joutui jakamaan sen kärsimyksen, mitä oma lapsi kantoi seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi. Hän ei kärsi enää, hän kuoli neljä vuotta sitten.

Poikamme oli lapsuudestaan lähtien valoisa ja positiivinen persoona – tosin välillä äkkipikainen, kuten isänsä. Lapsen kuolemasta on raskasta toipua. Hän on edelleen kanssamme kaipaavissa muistoissamme joka päivä.

Lapsuudestaan lähtien kirkko tuli hänelle tutuksi, mutta varsinaisen, voimakkaan hengellisen herätyksen hän koki rippikouluiässä. Hän osallistui sisarensa kanssa aktiiviseen seurakuntanuorten toimintaan kotipaikkakunnallamme. Hänen Raamattunsa loisti alleviivausten väreistä, ja hän kertoi aikomuksestaan ryhtyä lukemaan papiksi ylioppilaaksi tulon jälkeen. Jumalan tahto hänen kohdallaan oli kuitenkin toinen. Noin 15-16 vuoden ikäisenä hän kertoi meille hätääntyneenä olevansa homo.

Koska vielä silloin uskoimme, että kysymys omasta valinnasta ja että taipumuksensa voi haluttaessaan muuttaa jollakin keinolla, hankimme pappisystävämme välityksellä hoitavan terapeutin. Ei terapia, ei poikamme oma tahto eikä järkyttyneiden vanhempien tuki auttanut.

Poikamme tuli “ulos kaapista” myös seurakuntanuorten yhteisössä sillä seurauksella, että joutui ulos ajetuksi ja helvettiin tuomituksi.

Voi arvata, että tämä armottomuus ja rakkaudettomuus aiheutti nuorukaisen mieleen kaaoksen, joka ilmeni monenlaisena holtittomuutena. Kun myös kirkko osoitti armoa siihen aikaan vähemmän kuin nykyisin, poikamme erosi viimein kirkosta. Keskustelimme usein siitä, että Jumala ei ole paha eikä kirkko ole paha, mutta kirkko koostuu meistä rajoittuneista ihmisistä ja meidän tulee ymmärtää se. Ainut lohtu meille jäi siitä, että poikamme kuitenkin antoi ymmärtää, että ei ole luopunut jumaluskostaan.

Poikamme eli sitoutuneessa parisuhteessa kumppaninsa kanssa viimeiset 20 elinvuottaan. He myös rekisteröityivät heti, kun se oli mahdollista.

Vain ne, jotka joutuvat henkilökohtaisesti kokemaan seksuaalisen poikkeavuuden aiheuttamat kärsimykset, voivat ymmärtää ja viimein asian hyväksyä. Tuomitseminen ja hylkääminen on rakkaudettomuutta.”

Jorma Hynninen
oopperalaulaja

Rovasti Matti J. Kuronen siunannut rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä

Lappeenrantalainen rovasti Matti J. Kuronen on kertonut jo parisen vuotta sitten, että hän on siunannut homoja heidän laillistetussa parisuhteessaan ”Herran siunauksella, joka ei ole kirkon siunaus”.

Hänen linjansa on, ettei hän kysy piispaltaan lupaa, koska papin tulee hänen mukaansa kantaa vastuu valinnoistaan eikä siirtää sitä esipaimenille. Kuronen on itse ilmoittanut omalle piispalleen etukäteen, mitä häneltä on pyydetty.

– Tämä on pienin yhteinen jaettava, jonka voin homoparille tarjota. Se on surullista. Tässä näkyy, että kirkko joutuu elämän sellaisen todellisuuden keskellä, joka ei noudata sen pykäliä.

Kurosen mukaan kirkolla pitäisi olla oma kaava homoparien siunaamiseen, sillä muuten siunauksissa päädytään monenkirjavuuteen.
– Kirkossa pitäisi käydä loppuun keskustelu siunaamisen ja homoseksuaalisuuden hyväksymisen välisestä suhteesta. Ja sielunhoito-nimikkeen alle ei pitäisi työntää vaikeita hallinnollisia asioita, koska se saattaa johtaa sielunhoidon alennustilaan, Kuronen sanoo.

Kirkon pitäisi pyytää homoilta anteeksi

Rovasti Liisa Tuovinen: homoseksuaalien parisuhteille oma kaava  

Myös espoolaisrovasti Liisa Tuovinen on todennut julkisuudessa etät hän on siunannut samaa sukupuolta olevien liiton (HS 27.7.2008). Hän on lisäksi raportoinut menettelystään piispalle.

- Rekisteröidyn parisuhteen siunaamiseksi pitäisi saada kaava, ja sen tulisi kuulua kirkon pyhiin toimituksiin, Tuovinen sanoo.

Kirkossa ei nykyisellään ole kirkollista toimitusta, jonka mukaan parisuhteensa virallistaneiden, samaa sukupuolta olevien liitto voitaisiin siunata.

Mistä eläytymisesi samaa sukupuolta olevien parien oikeuksiin sai alkunsa?

- Aloitin vuonna 1960 työt nuorisotyöntekijänä Helsingissä Johanneksen seurakunnassa. Lisäksi minulla oli vastaanotto opiskelijoille Helsingin perheasiain neuvottelukeskuksessa. Siellä ja perhetyössä asia tuli vastaan. Eniten asia tuli vastaan vanhempien huolena. He olivat hädissään lastensa puolesta.

- Kun sitten parisuhdelaki tuli eduskunnan käsittelyyn, ajattelin, että nyt täytyy tehdä jotain. Kuulin Yhdysvaltain luterilaisen kirkon solidaarisuusliikkeestä, jossa toimi seksuaalivähemmistöjen asiaa ajava heterojen järjestö. Se oli virike kirkkojen rajat ylittävän Yhteysliikkeen perustamiselle, joka tukee seksuaalivähemmistöjä Suomessa.

- Seksuaalivähemmistöihin kuuluvat ihmiset eivät itse voi ajaa asiaansa yhteiskunnassa ja kirkossa. Se on kohtuuton vaatimus, koska he eivät välttämättä edes voi kertoa yhteisölleen, mitä he ovat. Näiden ihmisten oikeuksien ajaminen on heteroseksuaalien velvollisuus, kertoo Tuovinen.

Vedit miehesi kanssa viime keväänä Helsingin Kallion seurakunnassa ensimmäisen parisuhdekurssin samaa sukupuolta oleville pareille. Ovatko sateenkaariperheiden ja heteroperheiden ongelmat samanlaisia?

- Ei siinä oleellisia eroja ole. Suhde ympäristöön voi sateenkaariparilla tietysti olla hyvin erilainen kuin heteroparilla. Jos suhde pidetään salassa, on paineita, joita heteropareilla ei ole.

Sinut palkittiin syksyn Seksuaalimessuilla rohkeasta työstä seksuaalisuuskysymyksissä. Mihin viittaat, kun sanot, että seksuaalisuuteen liittyvä tieto on kovin nuorta?

- Seksuaalisuus on ihmisessä hallitseva ja laaja-alainen juttu kehdosta hautaan. Sehän ei liity vain jälkikasvun tuottamiseen, vaan paljon syvemmin yhteisyyteen ja omaan hyvinvointiin. Suorastaan kohtalokasta seksuaalisuuteen liittyvä tieto on siksi, että ihmisellä on kaksi seksuaalisuuden keskusta: vaistomaisten seksuaalisten reaktioiden keskus ja isot aivot, jotka koko ajan sekaantuvat peliin.

- Vasta 1960-luvulla ryhdyttiin keräämään tietoa siitä, mitä kemiallisia ja fyysisiä muutoksia elimistössä yhdynnän aikana tapahtuu. Samalla saatiin tietoa häiriöistä. Seksuaalisuhteen hoitamiseen liittyvä tieto on 1900-luvun loppupuolen asiaa, mutta ihan perusasiatkin, kuten mistä kuukautisissa on kysymys, selvisivät ihmiskunnalle vasta 1830-luvulla, toteaa rovasti Liisa Tuovinen.

Olet tehnyt töitä perheiden ja pariskuntien kanssa 1970-luvulta lähtien. Miksi perhetyö kirkossa alkoi?

- Me, jotka aloitimme parisuhdetyön, olimme huolissamme omista parisuhteistamme. Koimme, ettei niistä tule mitään. Olimme kuulleet Yhdysvalloissa alkaneesta ryhmätyöstä, jossa tavoiteltiin paremmin toimivaa parisuhdetta. Voisiko ystävystyä syvemmin puolisonsa kanssa, ennen kuin ongelmat ovat niin isoja, että tarvitaan terapiaa tai harkitaan eroa? Se oli se kysymys.

- Ensimmäinen parisuhderyhmä koottiin 1972. Silloin oli uutta, että parisuhdetta voi hoitaa. Siihen aikaan oli kliseisiä mielikuvia siitä, että on ihmisiä, jotka ovat löytäneet sen oikean, eikä heillä ole ongelmia ja että sitten on meitä, jotka olemme valinneet väärän, eikä meistä tule mitään.

Fil.toht. Seppo Lohi: “Homot ja lesbot hallitsevat mediaa”

Homoseksuaali ja vanhoillislestadiolainen

Yhteys-liike

SETAn kristillinen ryhmä Malkus

Tulkaa kaikki -liike

Miika Sahamies: Homoseksuaalit kristityt – sosiaalisen maailman synnyttämä erityisryhmä

Homoparin siunannut pappi teki oikein (Kirkko ja Kaupunki 12.2.2007)

Rovastin parhaat (Vihreä Lanka 7.7.2009, Lena Björklund)

Sateenkaaripastori: Kirkon pyydettävä homoilta anteeksi (Kirkko ja kaupunki 18.2.2009)

Huoh, nyt minäkin päätin ottaa kantaa. Mies meni lasten kanssa pienimmän kummitädin luo  joukolla iltaa viettämään ja  sain vapaaillan. Se on kuulkaa harvinaista herkkua ison perheen kanssa. Meillä on neljä ihanaa lasta ja villeimmässä iässä kun kaikki vielä alle kouluiän. Vähän tässä on itsellä nyt jopa huono omatunto mutta onhan tässä tullut jo puuhailtua kotihommia.

Mutta asiaan. Haluaisin kuulla että onko muita naisia (en kirjoita “äitejä”, koska en koe olevani ensisijaisesti “äiti” muille kuin  lapsillemme!!) samanlaisia kuin minä. Että voi iskee huono omatunto vapaailtana! En ole minäkään vakiotapaus enkä “tasaraitaa” vaikka marimekkoa ostankin. Meitä uskovaisia naisia lokeroidaan mediassa kaavamaisesti ja pidetään tyhminä. Meitä lokeroidaan kummaltakin suunnalta sillä meitä lokeroidaan myös ry:llä. Se kyllä ottaa päähän. Ulkopuolisten lyömät leimat ovat loukkaavia. Tulipa se uskovaisten taholta tai epäuskoisilta. Minullakin on akateeminen tutkinto ja vaikka en tällä kertaa töissä olekaan, alan tehdä uraa taas pian. En aio enää synnyttää, ainakaan muutamaan vuoteen. Meidän lapsiluku on nyt tässä ja se on hyvä. Ollaan kumpikin tätä mieltä ja näin yhdessä päätetty. Meille sopii näin eikä siinä ole kellään nokan koputtamista. Sen verran on meitä kyllä auttanut viime vuosien keskustelu että saatiin vihdoin tämä asia miehen kanssa yhdessä puhuttua läpi. Hämmästyttiin itsekin sitä miten kummallakin oli asia ollut vuosia mielessä mutta ei rohkeutta alkaa puhumaan kahdenkesken. Puhuttiin sitten ihan reippaasti asioista niiden oikeilla nimillä. Tämä on helpottanut elämää,  ja huom.! lähentänyt meitä todella valtavasti! 

Emmekä me ole kavereittenkaan kanssa koskaan ennen puhuneet yhtä avoimesti kuin nyt, esimerkiksi omasta itsestä ja seksuaalisuudesta. Ja on puhuttu ilman niitä tavallisia “kaanaan kielen” fraareja. meidän mielestä se on niin että jotta lapset voivat hyvin, niin ei vanhempienkaan tarpeita voi sivuuttaa loputtomasti. On luvallista puhua omistakin toiveistaan. Ja olen jo pitemmän aikaa ollut sitä mieltä että elämäntapa-asiat pitää jättää ihmisten omaan harkintaan. Ja miten se onkin viime aikoina ruvennut paljastumaan se että ei oikeastaan ole löytynyt Raamatusta sitä syytä miksi ehkäisyä voitaisiin ehdottomasti syntinä pitää.  Ei meillä ole televisiota eikä hankitakaan, mutta sen kieltäminen on kyllä sama juttu, eli omaan harkintaan.

(PuoliQ)

Lue myös:

Emme elä paratiisillisessa tilassa

Hanna-Leena Nissilä, vanhoillislestadiolainen feministi

Seppo Lohen perustelut ehkäisykiellolle

Ehkäisykiellosta on muodostunut tabu

Pitäisi mennä nukkumaan mutta ei ole siihen edes energiaa. Aamuisin sitä kuulee miten kello soi, soi, soi ja soi. Ei mikään ruumiin osa edes yritä nousta ylös tai kertoa muille osille että ”hei, kello soi – ylös nyt niin ei tarvitse hosua!” Mutta ei. Mitään ei tapahdu. Sitä haluaa vain pitää silmät kiinni ja kölliä vähän vielä. Ja päivällä sitä on sitten enemmän väsynyt, mutta kun ilta tulee niin – huhuu, sitä ollaan pirteitä kuin kaiken metsän peipot. No, rytmi on kait sekaisin.

Ja mitäs sitä on tehty viime aikoina? Ei mitään ja kaikkea. Kävimme anopin ja mökin luona silloin kuin tytöillä oli syksyloma. Sitä on opiskeltu, oltu tallilla ja työskennelty rippikoululaisten kanssa. Ja sitten sitä on katseltu pari elokuvaa. Näin anopin luona yhden Brosnan-elokuvan, ”Butterfly on a wheel”. Sitä sanotaan että Brosnan itse rysähytti auton parkkipaikalla ja että se ei ollut mikään stuntman. Elokuva oli ihan mukava mutta loppu oli semmoinen ”oi-en-olisi-ajatellut-että-se-näin-loppui”. Sitten sitä nähtiin myös joku ihmeen komedia, missä yksi äiti yritti löytää tyttärelleen miehen. Oli kuin sijattu tyhmiin tilanteisiin. En muista yhtään mikä elokuvan nimi oli. Ei kait tehnyt sen kummempaa vaikutusta minuun. Ja yksi aamu katselin silmät ristissä elokuvan ”The Swan” vuodelta 1956. Tunnistin miehen kuka oli elokuvassa professori ja mietin kauan että missä olen hänet nähnyt. Oli pakko etsiä – siis googlata. Ja silloin loksahti. Se oli Louis Jourdan, myös tunnettu elokuvasta Octopussy vuodelta 1983 missä hän näytteli Kamal Khania. Se oli vähän upeaa!

Ja lunta on tullut ja se on myös sulanut pois. Saa nähdä milloin se suuri lumipyry tulee.

No, eiköhän pitäisi mennä nukkumaan. Öitä.

Rakas kotkapäiväkirja,

tänään olen ollut erityisen saamaton. Aamun luennolla en rekisteröinyt yhtä ainutta luennoitsijan (Marjatta Rahikainen, iso kotkaemäntä) lausetta, PowerPoint -kohtaa saati sisäistänyt historioitsijan tehtävän ydintä. Onneksi Klixille kertyi useita kaltaisiani saamattomia luusereita. Näiden elämän meren manaattien seura ja näiden surkeat elämäntarinat soittivat sieluni kanteleen keveimpiä kieliä, kuten hyvä ystäväni FM Antti Lukkarila sanoo. Misery loves company.

Söin tänään UniCafessa hillitysti. Eilisen kaltaisia ylilyöntejä ei tapahtunut ja pasta oli oikein maukasta. Seura oli kivaa. Puheenaiheita: poikakaverit, asiakaspalvelutyö, seksismi, koskenkorva sekä nyrkkeily.

Tänään rakas sisko(puole)ni Elina saapuu Helsinkiin. Entisinä hyvinä aikoina katsoimme Disney-leffoja kahdestaan ja söimme karkkia oksettavaan oloon asti. Tänä päivänä 16-vuotias Ellu haluaa mennä Kamppiin (joku nuorten “groovy” mesta) tapaamaan jotain Mikkoa. Saavutan oksennuksen jollain muulla tapaa. Tunnen oloni yksinäiseksi ja elämäni maantietä ei turhan moni katulamppu valaise. Huomaan kaipaavani lämmintä syliä sekä Nemoa etsimässä -elokuvaa. Ihmiset pitävät Disney-fetissiäni vastenmielisenä. En syytä heitä.

A Road Less Traveled.

Rakas päiväkirja,

tänään menen PUNTILLE (ehkä Antsan kanssa) piristymään ja sitten mahdollisesti keilaamaan sekä muuten vaan chillaan jonkun kämpille. Pidän chillailusta. BNTH-kerroin pysyköön (SAA NÄHÄ) alhaisena huomiseen asti. Silloin vietämme Yhiksen kulttuuri-iltamia ja olen lupautunut ainakin maalaamaan taulun sekä lausumaan pari runoa. Pidän kulttuurista. Erityisesti kuitenkin ensi viikon MERISITSIT pitävät minut aloillaan ja urheilullisena tulevat päivät. Ensi keskiviikkona kaikki karkaa taas suunnitellun spontaanisti käsistä! Tieto tulevasta ääliöilystä antaa voimaa.

Tänään on PERJANTAI, kysy vaikka Kalenterimieheltä. "Because his crimes are generally petty and often ridiculous in nature, he is notorious among both heroes and villains alike for being something of a joke." (Wikipedia)

***

Ja hei muuten, ihanat kotkafanit! Oletteko koskaan pohtineet, kuka kotkista olisit, jos saisit olla? Nyt se on mahdollista! Ei siis henkilöllisyyden vaihtaminen, mutta kotkasielunveljesi selvittäminen. Saat sen selville KOTKA-FACEBOOK-QUIZISSA: Loggaa naamakirjaan, klikaa TÄSTÄ (“Go to Application” tms.) ja postaa tuloksesi kaiken kansan nähtäville. Olen tällä hetkellä visailumme yleisin tulos – hyvin vastailtu! (Itse olin Lede – ei tullut yllätyksenä.)

Jos et ole Facebookissa lainkaan, niin toivotan hauskaa viikonloppua ja hyvää pettuleipäsatoa talvea varten.

Diggasin isosti edesmennyttä O.C. -sarjaa. Sen soundtrackilta teki tosi cooleja löytöjä. Tässä kiva esimerkki, The Walkmen -orkesterin (eikö olekin orkesteri-sanan käyttö rasittavaa?) loistava PERJANTAIBIISI “Little House of Savages”.

ISOA VIIKONLOPPUA KAIKKI!

Päivä alkoi kun lapset lahjoivat isänsä. Alissa oli tehnyt hoidossa puisen kännykkätelineen ja Amanda oli askarrellut kortin. Laitettiin aamupalaa ja lounas syötiin meikäläisen piikkiin ja mukana menossa oli myös vaari.

Iltapäivällä mentiin sitten kakkukahville vaarin luo, myös sisko lapsineen tuli ja mukavaa oli – vaikka eräällä kummatytöllä olikin ollut hieman huono päivä   Kakku oli hyvää!! Mukavaa yhdessäoloa jutellen ja lasten touhuja seuraten :)  Muistettiin vaaria kortilla, suklaalla ja tyttöjen tuoreilla koulu- ja tarhakuvilla.

Illan hämärtyessä käytiin vielä viemässä kynttilätervehdys poisnukkuneille isille ja isoisille. Huomenna käyn Alissan kanssa tervehtimässä kummisetää. Nyt kuitenkin vietetään loppuilta keskenämme ja luvassa on aikanakin jonkinlaista herkuttelua

Huomenna olisi vapaapäivä. Kunpa osaisin käyttää sen järkevästi..

Näin isäinpäivän aamuna oli taas kerran upeaa heräillä rauhassa siihen, että lapset toivat omat korttinsa ja piirustuksensa minulle sänkyyn. Vielä upeampaa oli lasten lähdettyä maata vain sängyllä vaimon kanssa sylikkäin. Se oli yksi niitä hetkiä, joissa lapsetkin tajuavat touhuta omia asioitaan ja antavat meille kohtuullisen häiriötöntä aikaa.

Näissä hetkissä, kun on aikaa edes hetkeksi pysähtyä miettimään elämäänsä, tajuaa kuinka nopeasti aika meneekään. Muistan elävästi, kuinka Tytti kertoi minulle ensimmäisen kerran odottavansa lastamme. Istuin oululaisen kaksiomme olohuoneessa ja Tytti sanoi, niinkuin vain naiset osaavat: “Mulla olis sulle vähän asiaa”. Muistan kuinka yllätyin itsekin tunteideni voimakkuudesta ja runsaudesta. Samaan aikaan tunsin ylpeyttä meistä, rakkautta ja ihailua vaimoani kohtaan, jännitystä ja pelkoa tulevasta ja ihmetystä Jumalan hyvyyttä kohtaan.

Kolmen lapsemme kautta olen saanut muistoihini uskomattoman rikkaita, rakkaita, hauskoja ja outoja hetkiä. Olen saanut maata sohvalla nukkuva lapsi sylissäni. Olen saanut nähdä esikoisemme konttaavan uuden kotimme lattialla, nähdä ensimmäiset askeleet, kuulla ensimmäiset sanat ja vastaanottaa lukemattomat halaukset, pusut ja halipusut. Olen puhaltanut kipeisiin polviin, laastaroinut pienet naarmut ja suuremmat haavat, olen kammannut hiukset, vaihtanut vaipat, pukenut vaatteet ja rukoillut iltarukoukset.

Tänään ihailen ja rakastan vaimoni enemmän kuin koskaan. Hän on antanut minulle kolme ihanaa lasta ja on aivan upea vaimo ja äiti. Kiitän Jumalaa hänestä jatkuvasti. Vuorotahtiin sanomme, ettei meille enää tule lapsia. Kuitenkin, aina silloin tällöin minut valtaa halu saada nähdä elämän kasvavan vaimoni sisällä. Mietin, jaksanko vielä kerran koko rumban uudestaan. En ole varma, mutta haluan pitää mahdollisuuden avoimena ainakin mielessäni.

Kuvassa näkyvä Ruut tapasi aina ennen sanoa: “Isi, sä rakastat mua”. Hän ei sanonut, että “Mä rakastan sua”. Kyllähän Ruut minua rakastaa, mutta hänelle oli tärkeämpää, että isi rakastaa häntä. Minä mietin aina Ruutin noin sanoessa, että “Et edes tiedä kuinka paljon”. Mä olen jo pitkästi päälle kolmekymppinen ja kutsun silti isiäni isiksi, en isäksi. Toivon, että minäkin voisin olla aina lapsilleni isi.

Vuosia sitten olimme lähdössä helluntaikonferenssiin. Olin hakenut asuntovaunun vuokralle ja olin ajanut sen pihaamme. Kun ruuvasin vaunun jalkoja alas, Ruuben tuli katsomaan minua. Siinä katsellessaan Ruuben kyykistyi maahan ja sanoi: “Hyvin menee isi, hyvin menee”. Toiveeni ja rukoukseni on, että kun lapseni aikanaan miettivät millainen isi olen ollut, he voisivat sanoa minulle: “Hyvin menee isi, hyvin menee”

Tänään satoi lunta. Aamulla ihastelin ohuen lumipeitteen vaalentamaa maisemaa sekä erään ystävän valokuvaa lumienkelistä. Kuvatekstissä oli kaunis ajatus..

Töihin lähtiessä sai huiskia enimpiä lumia sivuun, mukavaa – vaihteeksi Töissäkin innostuttiin illan hämärtyessä laittamaan lyhty ulos ensimmäistä kertaa, toivoin sen luovan mukavaa tunnelmaa kadulla kävelijöille. Itselle tuli ainakin jotenkin harras fiilis. Illalla alkoi taas satamaan lunta ja ajelin sitten kotiin mietteet jossain hyvin tunnelmallisessa ja ehkä jouluisissakin aatoksissa; pahus, tuleeko nää fiilikset oikeesti liian aikaisin?

Kotikadulle kääntyessäni huomasin kulkuväylämme varteen sytytety lyhdyt ja näky sai minut hymyilemään. Jotain jännittävää tiedossa? Kun avasin oven ja astuin sisään, jäin vain ihailemaan tunnelmaa: Jani oli lumisateesta inspiroituneena sytyttänyt kynttilöitä ympäri asuntoamme ja näky oli todella kaunis ja työt jäivät totaalisesti eteiseen (Arkihuolesi kaikki heitä…)   Samalla siinä tunnelmoidessani minulle informoitiin saunan olevan lämpiämässä.

Hmm, nyt olis Atrian hornetit uunissa paistumassa. Jahas, taidankin mennä ottamaan ne uunista pois, ettei paistu liikaa – tuoksu on jo melkoisen herkullinen   Ihanaa!

Tunnelmallista iltaa!

Michael Jacksonin Thriller on varmaankin näin Halloweentunnelmiin mitä oivallisin video (Jos Halloween vielä kiinnostaa, kurkkaa tänne.) Tähän maailmankuuluun videoon pohjautuu myös eräs vankien tanssima versio:

Parin vuoden takaisessa YouTube-hitissä (ja Time Magazinen Top5-nettivideossa) oransseihin vankilaverkkareihin sonnustautuneet linnakundit tekivät hämmästyttävän tanssiversion Michael Jacksonin legendaarisesta Thriller-musiikkivideosta. Vankilanjohtajan ideasta alkoi buumi, ja nykyisin vankien repertoaariin kuuluu jo kymmeniä joukkokoreografioita pääasiassa 80-luvun diskokappaleista. Alkuperäinen Thriller-videokin on katsottu YouTubessa jo yli 22 miljoonaan kertaan. Aiemmin CPDRC eli Cebu Provincial Detention & Rehabilitation Center tunnettiin pahamaineisena, jengien hallitsemana vankilana, jossa väkivalta ja korruptio rehottivat. Madventuresin kokemuksen ja vankien kertoman mukaan tilanne pakkolaitoksessa on tanssiharrastuksen vuoksi radikaalisti muuttunut. Monet vangit sanoivat olojen rauhoittuneen, omanarvontunnon kohonneen ja omaisten fiilisten parantuneen. Joka kuukauden viimeisenä lauantaina vangit esiintyvät omaisille ja vieraille livenä vankilan pihalla.

Halloweenloruihin liittyen kertasimme lorujen sanojen aihepiireihin liittyvää sanastoa, myös lasten sanakirjoista: nettikuvasanakirjasta, missä voi myös kuunnella sanat, sekä kirjaston kirjoista Lasten oma kuvasanakirja ja Opitaan englantia.

Tutustuimme myös riimisanakirjaan, joka olikin hyödyllinen omaa runoamme rustaillessa.. (Lisäys: tai siis olisi ollut hyödyllinen, jos netti olisi vielä tuossa vaiheessa toiminut..)

Tee kotona vielä muutama nettiharjoitus valitsemastasi aihepiiristä:

koti, huoneita ja huonekaluja

värit

eläimiä

prepositioita

perhe ja sukulaiset

viikonpäivät

Puhuimme siitä, että koska suomi ja englanti eivät ole sukulaiskieliä, pitää englannin opiskelun eteen tehdä “kahta kauheammin” töitä. Opitun kertaaminen onkin kaiken A ja O! Toisaalta englantia on “helppo” opiskella, kun sitä kuulee ja näkee niin monesta eri paikasta ja kirjastossakin on paljon erityylistä materiaalia, mitä voi hyödyntää opiskelussa: lehtiä, musiikkikirjoja, kirjoja elokuvista jne. Kävimme läpi myös suomenkielen erityispiirteitä – netistä löytyy aiheesta lisää linkistä Characteristics of Finnish Language sekä Suomilinkeistä löytyy paljon hyödyllistä infoa englanniksi. Muista myös kirjaston kirja Kerro Suomesta englanniksi!

Opiskelutekniikoita kävimme läpi. Tällaisia saimme listattua:

• telkkarista, netistä ja CD:ltä voi kuunnella englantia
• sanastoa voi opetella mm. kirjastosta lainaamalla niin oppi- ja (kuva)sanakirjoja kuin muutakin englanninkielistä materiaalia riippuen omista kiinnostuksen kohteista
• laulut ovat oiva oppimisen tehostaja
• myös omat runot ja lorut voivat riimiensä johdosta toimia hyvänä sanastonmieleenpainamiskeinona
• keksi myös omia muistisääntöjä
• nettiharjoituksissa palautteen saa heti ja virheensä voi korjata samantien
• nettitehtäviä tehdessä voi käyttää apuna myös tavallista tai nettisanakirjaa (esim. täällä on linkkejä ilmaisiin nettisanakirjoihin)
• voit kokeilla sanastomindmappien tekemistä ja käyttää värejä hyväksi
• voit kokeilla myös piirtämistä tai kuvien leikkaamista lehdistä
• jos sinulla on mahdollisuus tutustua vaihto-oppilaaseen tai muihin ulkomaalaisiin, käytä tilanne rohkeasti hyväksi!
• entäs erityisen sanastovihkon laatiminen?

Voit laittaa kommenttina tämän postauksen perään vielä lisää tapoja opiskella englantia, jos tulee mieleen!

Kaikki oppivat eri tavoin: jotkut helpoiten kuuntelemalla, toiset näkemällä, eräät taas itse tekemällä. Useimmat oppivat parhaiten yhdistelemällä eri strategioita. Jopa 20 prosentilla on lukemiseen, kirjoittamiseen, matematiikkaan ja yleisesti keskittymiskykyyn liittyviä oppimisvaikeuksia – kuten esimerkiksi prinsessa Victorialla ja Tom Cruisella. Silti se ei tarkoita, etteikö voisi oppia uutta!

Netistä löytyy paljon tietoa opiskelustrategioista googlettamalla vaikkapa opiskelustrategiat, oppimisstrategiat, oppimistyylit, oppimistavat, opiskelustrategiat+oppiminen tai oppiminen

Luimme säädialogin vielä kertaalleen läpi (lue se vielä ääneen kotona!) ja kertasimme nopeasti perusluvut ja järjestysluvut sekä teimme suullisen paritehtävän päivämääristä, vuosiluvuista ja kellonajoista. Päiväyksiä voi harjoitella vielä täällä.

Kotiläksylisäys: Kertaa kotona ensi kertaa varten aakkoset esim. tämän sivun avulla: klikkaamalla kunkin kennon päältä avautuvaa play-nappulaa kuulet kunkin kirjaimen ääntämisasun. Harjoiteltuasi ääntämistä tarpeeksi tee tehtävä, missä kuuntelet sanan tavattuna ja kirjoitat sen viivalle. Tarkista vastauksesi painamalla sivun alalaidassa olevaa kuvaketta. Täällä voit kerrata äännemerkkejä.

One, two, three o’clock, four o’clock, rock,
Five, six, seven o’clock, eight o’clock, rock,
Nine, ten, eleven o’clock, twelve o’clock, rock,
We’re gonna rock around the clock tonight.

Put your glad rags on and join me, hon,
We’ll have some fun when the clock strikes one,
We’re gonna rock around the clock tonight,
We’re gonna rock, rock, rock, ’til broad daylight.
We’re gonna rock, gonna rock, around the clock tonight.

When the clock strikes two, three and four,
If the band slows down we’ll yell for more,
We’re gonna rock around the clock tonight,
We’re gonna rock, rock, rock, ’til broad daylight.
We’re gonna rock, gonna rock, around the clock tonight.

When the chimes ring five, six and seven,
We’ll be right in seventh heaven.
We’re gonna rock around the clock tonight,
We’re gonna rock, rock, rock, ’til broad daylight.
We’re gonna rock, gonna rock, around the clock tonight.

When it’s eight, nine, ten, eleven too,
I’ll be goin’ strong and so will you.
We’re gonna rock around the clock tonight,
We’re gonna rock, rock, rock, ’til broad daylight.
We’re gonna rock, gonna rock, around the clock tonight.

When the clock strikes twelve, we’ll cool off then,
Start a rockin’ round the clock again.
We’re gonna rock around the clock tonight,
We’re gonna rock, rock, rock, ’til broad daylight.
We’re gonna rock, gonna rock, around the clock tonight.

Nyt on päivitetty linkit perhe- ja sukulaisuussanastoon.

Family on muuten siitä jännä sana, että se tarkoittaa sekä perhettä että sukua. Kuvastaako tämä myös perhesiteitä ja kulttuuria?

No, voi tätä sanaa käyttää muissakin tilanteissa, esim. the violin family ja the Indo-European language family (esimerkit täältä).

British Council -sivustolta löytyy tekemistä lapsille: pelejä, lauluja, kuuntelutehtäviä yms.

Esimerkkinä pari poimintaa Family and friends -osiosta:

The story of my dad

Kuuntele (ja lue) pieni tarina Lottien isästä ja päiväohjelmasta.

Face Match

Löydätkö oikean ihmisen kuultujen tuntomerkkien avulla?

Olen viime aikoina miettinyt perustuloa, kansalaispalkkaa tai miksi ikinä sitä haluaa kutsua. Kun työskentelen ei niin helpossa tilanteessa elävien nuorten kanssa, on ajatus vain kirkastunut. Ajattelen, että perustulo kansalaistaa. Tarkoitan, että on yhteiskunnasta syrjäyttävää joutua elämään erilaisten tukien varassa.  Sosiaaliturva on syyperusteinen. Kun en muuten selviydy, en pärjää omillani, tarvitsen ja saan tukea. Jos ensi- tai viimesijainen toimeentulo (riippuu näkökulmasta) olisi perustulo, lisäisi se tasa-arvoa kansalaisten kesken.

Esimerkki: lauantaina torilla kulkee monenlaista väkeä. Ylempi virkamies pysähtyy kahvilaan lukemaan lehteä. Kun hän nostaa katseensa, hän näkee opiskelijapariskunnan ostamassa viipurin rinkeliä. Heidän vieressään hoitovapaalla oleva sairaanhoitaja kiistelee lapsensa kanssa ilmapallon ostamisesta. Läheiseltä bussipysäkiltä kuuluu remakkaa naurua. Kadun miesten kööri on kokoontunut aamun ensimmäisille. Heille kaikille maksetaan perustuloa, jonka kartuttamiseen veroina he mahdollisuuksiensa mukaan osallistuvat. He myös tietävät tämän toisistaan.

Perustulo mahdollistaa valinnan erilaisten elintasojen ja elämänlaatutavoitteiden välillä. Se kannustaa tekemään työtä, kun kaikki tulo on ekstraa. Ennen kaikkea perustulo voi olla jaettu kokemus tasa-arvoisesta yhteiskunnasta, jossa jokaisen toimilla ja omalla aktiivisuudella on väliä.

Simon kirkkoherran Seppo Lohen mukaan lestadiolaiset olisivat peruneet joukolla Lapin Kansan tilauksiaan, mikäli Johanna Korhonen olisi tullut nimitetyksi lehden päätoimittajaksi syksyllä 2008.

Johanna Korhosen valinta Lapin Kansan päätoimittajaksi olisi voinut johtaa vanhoillislestadiolaisten parissa lehden tilausperuutuksiin, totesi Simon kirkkoherra, itsekin vanhoillislestadiolainen Seppo Lohi Keskisuomalainen-lehden haastattelussa 3.10.2008.

- On ihan selvä, että lestadiolaiset eivät hyväksy homo- eikä lesbosuhteita, Lohi sanoo.

– Olisi ollut suuri vahinko, jos Lapin Kansan päätoimittajaksi olisi tullut henkilö, joka asuu rekisteröidyssä parisuhteessa samaa sukupuolta olevan kanssa ja heillä on vielä lapsia, Lohi kauhistelee.

- Lehti olisi lakannut tulemasta, jos asianomainen olisi tullut päätoimittajaksi. Tuskin kuitenkaan uhkauksia on ennätetty vielä lähettää Alma Mediaan.

Kirkkoherra Seppo Lohi on väitellyt filosofian tohtoriksi lestadiolaisuudesta, tutkinut liikkeen perustajaa Lars Levi Laestadiusta ja lestadiolaista liikettä laajemminkin.

Hän laskee, että vanhoillislestadiolaisia on Lapissa yli 5 000 ja muissa lestadiolaisryhmissä uskovaisia on vielä päälle samankokoinen joukko. Lohi painottaa kuitenkin, että herätysliikkeellä on sellaista yhteiskunnallista ja hengellistä arvovaltaa, joka ulottuu Lapissa laajemmalle kuin on lestadiolaisuuden varsinainen kannattajien määrä suhteessa koko väestöön.

– Liikkeen vaikutus on Lapissa huomattavasti suurempi kuin kannattajakunnan määrä.

Vanhoillislestadiolaiset eivät hyväksy homoutta tai lesboutta. Mutta tästä huolimatta näitä ihmisiä ei silti syrjitä, Lohen käsityksen mukaan.

Lohi kimmastui YLE:n uutisille

Yleisradion uutiset eivät saa lestadiolaisilta kiitosta. YLEn uutisissa oli nimittäin lausuttu julki totemus, että Lapissa ollaan “pimeyden ytimessä”, kun homo- ja lesbosuhdetta ei hyväksytä.

- Se oli törkeä hyökkäys valtaenemmistöä kohtaan. Homoja ja lesboja on vähän, ja nyt he hallitsevat koko mediaa. Yle on valjastettu lesbojen asialle, Lohi kimmastuu haastattelussa.                           (Keijo Lehto,  Keskisuomalainen 3.10.2008.)

Salla Remes-Ylönen kiistää Seppo Lohen väitteet

Pohjois-Karjalassa vaikuttava keskustalainen poliitikko ja toimittaja Salla Remes-Ylönen kirjoitti nettipäiväkirjassaan:

- Väittäisin, että tunnen jonkin verran lestadiolaista herätysliikettä, vaikka en siihen kuulukaan. Tiedän, että valtaosa lestadiolaisista ei ole Kemin kirkkoherran Seppo Lohen kanssa samaa mieltä siitä, että irtisanoisi lehden heti tai uhkailisi sillä. Pakko on sanoa, että vaikka ei hyväksyisikään homoja ja lesboja, kristillinen etiikka opettaa kyllä rakastamaan lähimmäistään, ei tuomitsemaan. Missä on armo, rakkaus ja rauha, kun lehtien palstoilla toista lyödään ja ihmisiä leimataan?

Tiedän, että valtaosa lestadiolaisista ymmärtää, että kun suvaitsevaisuutta tarvitsemme kaikki, sitä on suotava myös toisille. Kukaan ei ole virheetön ja joka on, voi sen kuuluisan kiven sitten heittää.  – - Tai ehkä ilma todellakin on Lapissa erittäin ummehtunutta. Se vain on ikävää, että fiksuja ja asiallisia lestadiolaistuttujanikin tämä tämmöinen leimaa, vaikka he eivät sitä leimaa ansaitse.

Lue myös:

Homoseksuaali ja vanhoillislestadiolainen

Uskovaiset homot ja lesbot (keskustelupalsta)

Yhteys-liike

SETAn kristillinen ryhmä Malkus

Lempääläläisillä Riikoloilla on 19 lasta.Raha ei ole se tärkein asia suuressakaan perheessä, vaan rakkaus ja rauha Jumalan kanssa! Ja rakkaus vain lisääntyy kun sitä jaetaan.

Lapsia saa tulla vaikka 20, huudahti 17-vuotias Hannele Palokangas, kun hän haki opiskelemaan lastenhoitajaksi Rovaniemellä vuonna 1979.

Hannele ei voinut silloin tietää, että aika lailla niin oli käyvä. Muutaman vuoden päästä hänet vihittäisiin Risto Riikolan kanssa, johon hän oli kiinnittänyt huomiota jo rippikoulussa.

Nyt, kolmekymmentä vuotta myöhemmin, Hannele ja Risto Riikola istuvat vierekkäin olohuoneessaan Lempäälän Kuljussa. Maailmaan on saatettu 19 lasta, joista osalla on omiakin lapsia.

Kaikki lapset eivät ole asuneet yhtä aikaa saman katon alla: kun Lyydia, nyt 7, syntyi, perheen esikoinen Antti oli jo 20-vuotias.

Vanhoillislestadiolaisessa perheessä on otettu kaikki lapset vastaan rakkaudella. Hannele ja Risto ovat varmoja, että lapsia on tullut juuri niin paljon kuin on ollut tarkoitus.

- Jos olisi ollut esimerkiksi sairautta, tuskin Luoja olisi antanut näin paljon lapsia, Hannele toteaa.

Joku ihmiseltä salattu tarkoitus on varmaan ollut silläkin, että perheen kuopus Aurora menehtyi kohtuun viisi vuotta sitten. Iloisen elämän keskellä Auroran kohtalo on Riikolan perheen surullisin asia.

- Vaikka se ei ole kenenkään syy, Risto toteaa mietteliäänä.

Surusta toipuessa suuresta perheestä oli apua. Eteenpäin piti mennä, vaikka surut oli surtava.

Ja nyt puolet perheen lapsista on maailmalla, kotona asuu enää yhdeksän.

- Helpoksi on käynyt, Hannele Riikola naurahtaa.

Tai helpoksi ja helpoksi. Minulle nousee hiki, kun yritän hahmottaa, kuinka paljon aikuisia ja lapsia Riikoloiden kotona on. Heitä on paljon, sillä haastattelupäivä on Pekan, 17, syntymäpäivä. Katariina, 26, on saapunut lapsineen Nastolasta. Mummu, Elsa Sieppi, istuu kiikkustuolissa ja nautiskelee hyörinästä.

Sohvalla vierekkäin istuvat Kristiina ja Kristiina, joista toinen on perheen tyttäriä ja toinen miniä. Toinen heistä on lempinimeltään Kitsu, mutta kumpi. Saman näköisiä ja oloisia kaunottaria. Tuolla pyörähtää Eki, Lauran kokemäkeläissyntyinen aviomies. Hänkin on muuten 19-lapsisesta perheestä.

Hannelen ja Riston syliin kapuavat vuoroin omat lapset, vuoroin lastenlapset, joita on yhteensä jo yhdeksän.

Joku kuuluu kattavan keittiön kolme- ja puolimetriseen pöytään kahvikalustoa.

Kaksospojat Olli ja Kalle, 14, heittävät välillä painiksi.

Päätän olla yrittämättä liikaa. Nämä nimet eivät painu päähän ihan heti. Se selviää, että lapsista neljä ei ole paikalla: Lääkäriksi valmistunut Antti, 27, on päivystysvuorossa Ähtärissä. Poissa ovat Kaliforniassa aupairina oleva Eveliina, 19, yliopistossa opiskeleva Lasse, 24, ja aina töissä oleva Anna-Tuulia, 21.

- Täällä ei ole koskaan tarvinnut olla yksin, paikalla olevat 1980-luvulla syntyneet lapset vakuuttavat kuin yhdestä suusta.

Uskon sen. Ja senkin, että jos on erityisesti halunnut olla yksin, on pitänyt lähteä erikseen ulos.

Lempäälässä on toki muitakin suuria perheitä, mutta lapset muistelevat, että koulussa on joskus ihmetelty sisarusten suurta lukumäärää.

- Eivätkä muut aina ole uskoneet, että meillä oikeasti on näin paljon sisaruksia, kertoo Kristiina, 18.

Arjen pyörittämiseen on tarvittu lukuisia pesukoneita, pakastimia, 24 kännykkää ja jopa oma linja-auto. Maitolitrojen ja perunakilojen kulutuksesta Riikolat eivät välitä puhua. Niistä kun tulee pahoja puheita jälkikäteen. Maitoa on ostettu, kun sitä on tarvittu. Piste.

- Mutta muuten ei ole juuri eroa sillä, onko lapsia yksi vai kaksikymmentä. Kaiken saa sujumaan, kun ymmärtää muutaman perusasian, Hannele Riikola toteaa.

Ja ne muutama perusasia ovat tässä: kun väsyttää, apua on otettava vastaan. Esimerkiksi kodinhoitoapua, ystävien ja sukulaisten apua.

Toiseksi: yöllä täytyy nukkua, lasten ja aikuisten.

Kolmanneksi: omia harrastuksia on oltava. Hannelekin pelasi aikoinaan lentopalloa, nyt rakkain harrastus on lukeminen. Risto kulkee metsällä.

Nykyisin Riikolat opettelevat elämään joka vuosi pienempänä perheenä. Vuosi sitten syksyllä Riikoloilta oli varsinainen muuttoaalto. Silloin omilleen lähtivät Anna-Tuulia, Eveliina ja Kristiina. Seuraavana lähtövuorossa on ehkä Pekka.

Isojen lähteminen näkyy ison perheen arjessa siten, että auttavia käsiä on vähemmän. Isot tytöt olivat paimentaneet pienempiään, olleet aikuisia talossa.

Muutoista huolimatta kaikenikäiset lapset ovat läsnä ja lähellä. Mikollekin rakennettiin oma koti viereiselle tontille talkootöinä.

- Minulla on pikkuveli Lasse alivuokralaisena. Ja joskus siskot tulevat siivoamaan, jos kauniisti pyydän, Mikko kehaisee.

Silja, 11, tuhahtaa vieressä.

Edith Ahola

 Aamulehti 25.10.2009

Yhdysvalloissa, Ohiossa on Duggarin 19-lapsinen perhe, joka tunnustaa baptismin konservatiivista suuntausta. Siinä ajatellaan samoin kuin vl-uskossa: lapset ovat Jumalan lahja. Perheellä on tiettävästi oma TV-show. Julkisuudessa on pohdittu lasten synnyttämisen rajallisuutta lääketieteelliseltä kannalta: miten paljon synnytyksiä olisi yhdellä naisella todella mahdollisuutta saada aikaan.

Väestönkasvu uhkaa lastemme elämää

Maapallolla elää nyt 6,8 miljardia ihmistä. Väkiluku kasvaa tätä nykyä joka vuosi yli 70 miljoonalla ihmisellä. Joka ikinen kuukausi maapallon väestö kasvaa 6,7 miljoonalla uudella ihmisellä. Joka ikinen päivä maailmaan tulee 220 000 uutta ihmistä lisää (nettokasvu: laskettu syntyvyys miinus kuolleet).

Ihmiskunta on nyt koko olemassaolonsa ajan suurimman uhkan edessä. Tutkija  James Lovelock on ennustanut, että ilmastonmuutoksen vuoksi maapallolla on tämän vuosisadan lopulla jäljellä enää vain miljardi ihmistä. Siis ennen kuin alkaa vuosi 2100, maapallon väestöstä valtaosa eli runsaat 5 miljardia on  tuhoutunut. 

Siihen on tasan 90 vuotta. Lapsi, joka on syntynyt tänä vuonna, voi nähdä elinaikanaan ihmiskunnan suurimman katastrofin.

Tälle 90 vuoden ajalle voidaan ennakoida päivittäinen ihmisten tuhoutumisen tahti, kun ilmastonmuutos on päässyt vauhtiin. Silloin emme enää voi estää katastrofia millään.

Mitä vähemmän meitä ihmisiä on, sitä paremmin voimme hallita ilmastonmuutosta nyt, kun vielä voimme edes jotain tehdä,  ja ehkä turvata elinkelpoisen ympäristön ja turvallisen ravinnon myös lapsenlapsillemme.  

Noin kaksilapsinen perhe on 21. vuosisadalla maapallon hallitun väestöpolitiikan ja elinympäristön turvaamisen ehdoton edellytys.

Syntyvyyden kasvu kiihtymässä

Teollisissa maissa ollaan lähes kaikkialla lähellä lukemaa kaksi tai sen alle. Mutta nyt myös länsimaissa syntyvyys on alkanut jälleen kasvaa (HS 11.8.2009).

Maapallon väestöräjähdys osoitti todellakin hiipumisen merkkejä 1900-luvun lopulla. YK:n ja Yhdysvaltain väestötoimistot korjailivat tuolloin ennusteitaan. Syntyvyys väheni vuosituhannen päättyessä odotettua nopeammin lähes kaikkialla, myös kehitysmaissa.

Rohkeimmat veikkasivat jo, että pelätty maapallon väestöräjähdys seisahtuisi 10–11 miljardiin ihmiseen. Tämä toteutuisi noin vuonna 2065 – ja sitten maapallon väkiluku alkaisi hiljalleen jopa laskea. Väestönkasvun pysähtyminen antaisi pienen mahdollisuuden sille, että ehkä ihmiskunta sittenkin  selviytyisi  ja kykenisi estämään ilmakehän lämpenemisestä seuraavan katastrofin.

Mutta syntyvyys on nyt alkanut jälleen kohota. Se  ei  enää alenekaan kohti länsimaista lukemaa, noin kahta lasta äitiä kohti. Mikä on muuttanut suunnan?

Modernisaatioteorian mukaan kakkien maiden pitäisi hiljalleen muuttua demokratioiksi, joissa syntyvyys on alhainen ja koulutustaso ja elintaso on korkea.  Mutta tämän kehityksen toteutuminen on asetettu viime aikoina kyseenalaiseksi, esim. The Economist-lehden julkistamien tutkimusten mukaan.

Tulkinta väestönkehityksen suunnasta kuuluu, että kun vauraus lisääntyy, ihmiset siirtyvät lisääntymisessään painottamaan määrän sijasta laatua ja tekevät vähän lapsia, mutta hoitavat nämä lapset erittäin hyvin. Tämä johtaaisi radikaalisti alhaisempaan syntyvyyteen, ja jopa siinä määrin, että mennään alle uudistumisen takaavan syntyvyyden.

Kun vauraus edelleen lisääntyy, näyttäisi käyvän kuitenkin niin, että lapsiluku alkaa jälleen nousta, kun olemassaolevien lasten hyvinvointi ei enää vaarannu vaikka perheeseen syntyisi lisääkin jälkeläisiä. Tämä on ympäristön ja luonnon kannalta uhkaava trendi, sillä korkean tuloluokan lapsista kasvaa todennäköisesti korkean kulutustason aikuisia.

Monien arkipäivässään tekemät havainnot tukevat tätä ennakoitua kehitystä. Alemman keskiluokan perheet tekevät usein yhden tai kaksi lasta, mutta ylemmän keskiluokan perheissä on jo nyt yhä yleisemmin kolme tai neljä lasta. Lisäksi, kyselytutkimusten mukaan suomalaiset haluaisivat tosiasiassa hieman suuremman perheen kuin mihin he todellisuudessa ovat päätyneet tai päätyvät.

Myös tilastot tukevat käsitystä ylemmän luokan keskimääräistä suuremmista perheistä.  Etenkin miesten korkeampi koulutus ja korkeampi tulotaso ennustavat lasten määrän kasvua. Naisten kohdalla suhde on yhä edelleen päinvastainen, muttei kuitenkaan yhtä voimakas, joten nettovaikutuksena todellakin koulutetummat ja paremmin tienaavat lisääntyvät länsimaissa enemmän. “Liian korkea elintaso” siis nostaa syntyvyyttä.

Lisäksi kehitysmaissa on yli 200 miljoonaa seksuaalisesti aktiivista naista, jotka eivät saa ehkäisyä, vaikka he eivät haluaisi tulla lähiaikoina raskaaksi. Joka vuosi arviolta 80 miljoonaa naista tulee raskaaksi haluamatta sitä.

Pitkään on tiedetty, että naisten koulutus on paras ehkäisykeino. Opiskelu lykkää lasten hankintaa, ja koulutetut naiset tuntevat ehkäisymenetelmät yleensä hyvin. Koulutetut naiset saavat kehitysmaissa 1–4 lasta vähemmän kuin vähän kouluja käyneet.

Mutta onko tämä liian hidas menetelmä? Onko valtioiden tartuttava ongelmaan nopeammin ja tiukemmin? Kiinassa ei jääty odottelemaan kasvun hidastumista “luonnollista” tietä, vaan se otti käyttöön tiukan yhden lapsen politiikan 1900-luvun lopulla.  On arvioitu, että sen ansioista  maailmaan jäi syntymättä noin 300 miljoonaa ihmistä. Kumuloituvat vaikutukset ovat tietysti merkittävimmät.

Luopuuko SRK ehkäisemättömyysvaatimuksesta?

Tuskin. Vanhoillislestadiolainen kirkkoherra Seppo Lohi on ennakoinut, että jos liike luopuu ehkäisykielteisestä opistaan, vanhoillislestadiolaisuus katoaa 50 vuodessa. Siis jopa nopeammin kuin koko ihmiskunta joutuu kohtaamaan liiallisen väestönkasvun ja kulutuksen aiheuttaman tuhonsa.

Vanhoillislestadilaisten määrällä ei sinänsä ole merkitystä maapallon nykysuunnassa suuntaan eikä toiseen. Kristilliseltä / hengelliseltä kannalta voidaan kysyä, voiko vanhoillislestadiolaisten lisääntymisratkaisu  olla mallina ja esikuvana maapallon kaikkien ihmisten elämäntavalle. Jos vl-lisääntymisratkaisu on Jumalan sanan mukainen, silloin sitä tulee voida suositella kaikille.

(M.K. , kommentit myös ktimo@suomi24.fi)

Lue myös:

Heikki Räisänen: Luontosuhdeluonnos

Ympäristövastuu alkaa makuuhuoneesta

Marjut Lindberg: Väestönkasvu verrattavissa päästöihin, HS 7.2.2009.

Eero Paloheimo: Teknisiä analogioita. Tieteessä tapahtuu 2/2008.