Olen saanut runsaasti palautetta siitä, että minut valittiin Vihreän miesliikkeen hallitukseen viime lauantaina. Olen itsekin aika häkeltynyt saamastani kunniasta. Ensimmäinen nainen Vihreän miesliikkeen hallituksessa.

Minulta on kysytty tavoitteita ja syitä, miksi olen valinnut vaikuttamiskanavakseni Vihreän miesliikkeen. Kysymyksen voisi yhtä hyvin asettaa myös toisinpäin: Miksi Vihreä miesliike on valinnut vaikuttajakseen minut?

Minulla on tavoitteita tasa-arvo ja yhdenvertaisuustyössä, joita katson mahdollisesti voitavan edistää miesliikkeen kautta kaikista parhaiten. Olen vuosia vaatinut isyyslain sukupuolivaikutusten arviointia ja päivittämistä ja uskoisin että tällainen foorumi voisi antaa sille hyvän pohjan. Lisäksi olen ylipäätään kiinnostunut siitä, kuinka mieten keskinäistä epätasa-arvoa voidaan vähentää ja voiko ylipäätään olla niin, että pojaksi syntyminen on suurempi syrjäytymisriski?

Olen innolla lähdössä “jätkäporukassa” purkamaan yhteiskunnallisia ongelmia kasatakseni paketteja uudestaan. Miesporukassa toimiminen ei minua pelota, päin vastoin, luulen että olen ihan oikea henkilö tekemään töitä tällaisessakin pioneeriasiassa. Olen kiitollinen Vihreän miesliikkeen jäsenille, että he soivat minulle tämän haasteen, jonka koen myös kunniakseni.

Aiheesta lisää

Hanna-Kaisa

Kolme vuotta sitten silloinen liittovaltion syyttäjä John McKay oli lähellä etulinjoja valtion huumeiden vastaisessa sodassa.

McKay johti läntisessä Washingtonissa liittovaltion syyttämistoimia kunnes hänet erotti sama hallinto, joka oli hänet nimittänytkin. McKayn toimisto lähetti kannabiksen salakuljettajia ja kasvattajia vankilaan kärsimään vuosikymmenien pituisia tuomioita. He syyttivät myös erästä tiettyä suurisuista kanadalaista kannabisaktivistia, joka oli myynyt kasvin siemeniä postimyynnillä.

Joten Edmonds auditorion yleisö oli ymmärrettävästi yllättynyt kun McKay julisti lavalla yhdessä matkailukirjailijan ja dekriminalisaation puoltajan Rick Stevesin kanssa, että “tietenkin hän vastustaa typeriä lakeja”. “Olen sitä mieltä, että ajatusmallin on pakko muuttua”, sanoi McKay, nykyinen Seattlen yliopiston professori. “Oikeanlainen käytäntöjen muutos tarkoittaisi valtiomme huumelakien perinpohjaista läpikäymistä.”

McKay oli mukana Stevesin ja Amerikan kansalasoikeusliiton (ACLU) järjestämässä keskustelutilaisuudessa, jossa etsittiin järkevää tapaa puhua Yhdysvaltojen huumelaeista. Mukana keskustelemassa oli Egil “Bud” Krogh, entinen Nixonin hallinnon virkamies, joka niitti kyseenalaista mainetta Watergate-skandaalin yhteydessä ja Demokraattien kongressiedustaja Mary Helen Roberts, joka vitsaili kollegoiden nimittäneen häntä “Luoteis-Washingtonin kannabiskuningattareksi” hänen pyrkimyksistään lääkekannabislakien uudistamiseen.

Vaikka keskustelijat eivät olleet yhtä mieltä kaikista kysymyksistä, kaikkien mielestä  tarvitaan huomattavaa muutosta kannabiksen säännöstelemisessä ja siitä jaetuissa rangaistuksissa. Jokainen heistä myös puhui vaaleilla valittujen virkamiesten peloista, tai rohkeuden puutteesta, aineeseen liittyvissä kysymyksissä. Steves ja ACLU aloittivat viime vuonna kampanjan osaksi vastauksena noihin pelkoihin. “Kannabis: on keskustelun aika” -tietoiskun ympärille rakentuva hanke koettaa rohkaista kansalaisia puhumaan asiasta avoimesti.

“Tämä aihe on on monien mielestä pelottava”, Steves sanoi. “Minulla on ystäviä jotka vastustavat sitä mitä teen, koska he ovat huolissaan lapsistaan. Asia, jota he eivät ymmärrä on se, että niin olemme mekin.”

Kaiken ikäisistä ja tyylisistä ihmisistä koostuvalle yleisölle puhuessaan Roberts sanoi, että nykyinen laki kohdistuu epäoikeudenmukaisella tavalla vähemmistöihin. Pohjimmiltaan laki hänen mukaansa ajaa lainvalvonnan viranomaiset jahtaamaan ihmisiä, jotka ovat helpointa saalista, vaikka heidän toimensa tulisivat tehokkaammin käytetyksi muualla.

Samaan aikaan Robertsin mukaan lainsäätäjät, jopa ne, joiden mielestä lait ovat epäoikeudenmukaisia kannabiksen kohdalla, pelkäävät leimaantuvansa pehmeiksi rikoksia vastaan. “Yhteisönä ja yhteiskuntana me pelkäämme rikoksia”, Roberts sanoi. “Ja jos sitä mitä teemme, nimitetään ‘lepsuksi’ rikosten vastaisessa taistelussa, jopa ilman yksityiskohtaista keskustelua, lainsäätäjät reagoivat siihen kielteisesti.”

Roberts sanoi myös, että lainsäädäntöelinten on pakko muuttaa Washingtonin osavaltion lääkekannabislakia, koska se ei hänen mukaansa suojele potilaita asianmukaisella tavalla. McKayn mukaan sellaiset muutokset eivät tosin käsittele valtion kannabislakien laajempia ongelmia.

Vaikka Obaman hallinto on ottanut samanlaisen kannan lääkekannabikseen kuin mitä hän ajoi liittovaltion syyttäjänä, eli että liittovaltion toimijat eivät sekaantuisi osavaltioiden lääkekannabislainsäädäntöön, McKayn mukaan se, että liittovaltion virastot jättävät kongressin säätämät lait huomioimatta, ei riitä. “Liittovaltion laki tekee minkä tahansa kannabismäärän hallussapidosta rikollista”, McKay sanoi. “Eli vaikka jollakulla on suositus lääkäriltään, liittovaltion viranomainen saattaa pidättää hänet. Se on yksinkertaisesti huonoa käytäntöä.”

McKay syytti kongressia kyvyttömyydestä tehdä aloitetta asiassa. Ei ole liittovaltion syyttäjien tai viranomaisten paikka tehdä politiikkaa, hän sanoi, eikä valkoisen talon yksin pitäisi myöskään tehdä sitä. Loppujen lopuksi, McKay esitti, kannabista ei pidä niputtaa yhteen kokaiinin, metamfetamiinin ja heroiinin kanssa, osana huumeiden vastaista sotaa. Kannabislakien pitäisi hänen mukaansa olla “paljon enemmän alkoholisäännösten tapaisia ja paljon vähemmän kokaiini- ja metamfetamiinilakien kaltaisia”.

Lähde:

http://www.seattlepi.com/local/412363_pot16.html?source=mypi

Todisteet joita Portugalissa on kertynyt vuodesta 2001, kertovat että huumausaineiden käytön ja hallussapidon dekriminalisointi on tuonut muassaan lukuisia hyötyjä, muttei juuri haittoja.

Tässä kymmenen faktaa Portugalin tilanteesta:

1. Maahan kohdistuvasta huumeturismista ei juuri ole todisteita: 95% kaikista huumausainerikkomuksesta maassa syytetyistä sitten vuoden 2001 (jolloin dekriminalisointi astui voimaan -toim. huom.) on portugalilaisia.
2. Salakuljetus, mitattuna tuomittujen määrällä, on vähentynyt.
3. Huumausaineiden käytön seurauksena (suonensisäinen käyttö ja likaiset neulat -toim. huom.) leviävien sukupuolitautien uudet tartunnat ovat vähentyneet huomattavasti.
4. Yliannostuskuolemat ovat vähentyneet dramaattisesti.
5. Narkomaanien määrät korvaushoidoissa nousivat vuoden 1999 kuudestatuhannesta vuoden 2008 kahteenkymmeneenneljään tuhanteen. Hoidettavien määrä on nousussa, mutta käyttäjien määrä laskussa.
6. Vuosien 2001 ja 2007 välillä ainakin kerran elämässään heroiinia kokeilleiden portugalilaisten määrä nousi marginaalisesti yhdestä prosentista 1,1 prosenttiin.
7. Portugalilla on yksi Euroopan matalimmista kannabista edes kerran elämässään kokeilleiden ihmisten osuudesta.
8. Heroiinin ja muiden huumausaineiden käyttö on vähentynyt haavoittuvien nuorten ikäryhmien keskuudessa.
9. Suonensisäisesti heroiinia käyttävien määrä (kaikista heroiinin käyttäjistä) on pudonnut dekriminalisointia edeltäneestä 45 prosentista nykyiseen 17 prosenttiin.
10. Narkomaanit kattavat nykyään vain 20% Portugalin HIV-positiivisista, luvun ollessa ennen 56%.

Summa summarum: Päinvastoin kuin dekriminalisoinnin kriitikot ennustivat, Cato-instituutin tutkimus totesi että “yksikään alkuperäisistä tuomiopäivän skenaarioista, oli sitten kyse nuorten huumeidenkäytön lisääntymisestä tai Lissabonin muuttumisesta huumeturistien turvasatamaksi, ei ole toteutunut.”

Lähde: http://mjperry.blogspot.com/2009/09/drug-decriminalization-in-portugal-is.html

Jo toinen hallituksen tieteellisten asioiden neuvonantajista on eronnut protestiksi huumeasiantuntijan erottamiselle.

Sisäministeri Alan Johnson erotti huumausaineita koskevan asiantuntijapaneelin puheenjohtajan professori David Nuttin tämän todettua kannabiksen olevan vaarattomampaa kuin alkoholi tai tupakka.

Aiemmin Britannian hallitus asetti huumeiden väärinkäytön neuvoa antavan neuvoston (ACMD) ja tämän tehtävä oli mm. pohtia kannabiksen nykytilannetta. Käytyään läpi tutkimuksia 30 vuoden ajalta ACMD esitti kannabiksen pitämistä alemmassa C-luokassa ja piti sitä alkoholia ja tupakkaa harmittomampana. Hallitus kuitenkin sivuutti omat neuvonantajansa ja siirsi kannabiksen B-luokkaan.

Professori David Nutt

ACMD:n puheenjohtaja David Nutt kertoi tieteellisiin tuloksiin nojaavan mielipiteensä kannabiksesta, joka oli että se on alkoholia ja tupakkaa haitattomampaa ja sanoi uudelleenluokituksen johtuneen poliittisista syistä tieteen sijaan. Pian tämän jälkeen sisäministeri Johnson erotti Nuttin perustellen, että tämä “ylitti rajan” politiikan puolelle.

Tohtori Les King erosi pian protestiksi Nuttin erottamiselle ja nyt häntä seuraa samassa asiantuntijaryhmässä ollut Marion Walker. Tohtori King sanoi haluavansa nähdä ACMD:n muuttuvan itsenäiseksi toimijaksi, joka olisi vapaa hallituksen vaikutuksesta.

Marion Walker on Berkshiren terveydenhuollon NSH-säätiön aineiden väärinkäytön palveluiden kliininen johtaja ja hän on myös mm. Kuninkaallisen farmaseuttisen seuran jäsen. Hän ei halunnut kommentoida eroaan.

Professori Nuttin mukaan Walkerin ero tarkoittaa, että “kukaan ei ole nyt tutkimassa suurta ryhmää ihmisiä, jotka määräävät lääkkeitä ja neuvovat ihmisiä lääkkeistä ja kertovat lääkkeiden haitoista tiskin takaa ja reseptien jakamisen puolelta.”

BBC:n tietojen mukaan useat muutkin ACMD:n jäsenet pohtivat eroaan. He ovat työskennelleet palkatta, mutta pohtivat nyt toiminnan mielekkyyttä Nuttin saatua potkut kerrottuaan tieteellisiä faktoja, jotka tiedemiehen kuuluukin kertoa.

Nuttin mukaan uudelleenluokitus B-luokkaan oli “yksi pääministerin oikuista”. Tohtori Kingin mukaan neuvoston jäsenten keskuudessa oli “hyvin vahva tunne” Nuttin erottamisesta. “En sano kuinka moni mielestäni saattaa erota, mutta neuvoston jäsenten keskuudessa on hyvin vihainen tunnelma.” “Uskoisin, että tiedemiesten joukosta usea eroaa. Koko neuvoston ei tarvitse erota, että sen toiminta pysähtyy.”

Kingin mukaan ACMD:stä pitäisi tulla itsenäinen “aivan kuten Kansanterveyden instituutti on erillinen hallituksesta ja vapaa tekemään päätöksiä, vapaa poliittisesta puuttumisesta, aivan kuten… Englannin pankki on vapaa tekemään päätöksiä koroista.” “SItä meidän pitäisi ajatella, koska huumeiden luokittelussa kyse on huumeiden haitoista. Sitä ei pidä politisoida sillä tavoin kuin nyt tehdään.”

Tohtori King asetettiin asemaansa 3. huhtikuuta 2008 ja hän kirjoitti kirjan Huumausaineiden väärinkäytön laista 2003. Aiemmin hän oli oikeusopillisen tieteen palveluiden huumetiedon yksikön johtaja.

Professori Nutt kuvaili neuvoston asemaa kestämättömäksi. “Mielestäni neuvoston tiedemiesten tilanne on kestämätön. Alan Johnsonin sanat osoittavat selvästi, että hän ei ymmärrä kuinka tiedemies ajattelee, ja on vaikea kuvitella kuinka tiedemiehet voisivat kyetä tekemään hänen kanssaan töitä.”

Vahvistaessaan tohtori Kingin eron sisäministeriö lausunnossaan kieltäytyi kommentoimasta mitenkään Kingin eroa tai mahdollisesti tulevia eroja. Sky Newsille puhuessaan sisäministeri Johnson sanoi ajatelleensa entisen neuvonantajan olevan “väärässä” kannabiksesta, mutta erotti hänet, koska tämä “ylitti rajan” politiikan puolelle. “Emme voi sallia tieteellistä neuvonantajaa, joka samaan aikaan menee politiikan puolelle ja kampanjoi hallituksen päätöksiä vastaan. Vain toista voi tehdä. Ei voi tehdä molempia.”

Johnsonin mukaan professori Nutt “ylitti rajan tarjoamalla neuvoa ja sen jälkeen kampanjoimalla hallituksen poliittista päätöstä vastaan”. Työväenpuolueen edustajan lordi Robert Winstonin mukaan hän oli “erittäin yllättänyt ja pettynyt” Johnsonin toimiin. Hän varoitti, että hallitusta ei tulla enää huomioimaan, jos se antaa kansalle neuvoja, joissa ei oteta huomioon tiedemiesten mielipiteitä ja sanoi professori Nuttin tehneen “hyvin järkevän” huomion laittomien ja laillisten huumeiden suhteellisesta vaarallisuudesta.

Lordi Winston, joka on Lontoon Imperial Collegen tieteen ja yhteiskunnan professori, sanoi: “Mielestäni, jos hallitus asettaa asiantuntijan neuvomaan heitä niin hänen mielipidettään ei pitäisi sivuuttaa näin kevyesti. Mielestäni se osoittaa vain erittäin heikkoa tieteen arvon ymmärrystä.”

Tohtori Evan Harris, Liberaalidemokraattien edustaja parlamentissa, sanoi: “Pelkään, että edessä on vielä paljon eroamisia ellei hallitus toimi saavuttaakseen takaisin luottamuksen itsenäisten tieteellisten neuvonantajien keskuudessa. Niiden joiden neuvoihin se luottaa ydinvoiman turvallisuudesta lasten rokotuksiin.”

Lähde:

http://news.bbc.co.uk/2/hi/uk_news/politics/8336884.stm

Yksilönvapauksien rajoittamisen aika alkaa olla ohi ja muutokset kohti suvaitsevaisempaa yhteiskuntaa ovat nurkan takana.

“Mielestäni tämä olisi hyvä hetki oluelle,” sanoi Franklin D. Roosevelt allekirjoitettuaan lain, joka teki 3,2% lager-oluen lailliseksi, hiukan ennen kieltolain täydellistä kumoamista. Toivon, että Barack Obama keksii jotain samalla tavalla leikkisää, kun hän päättää lopettaa nykyiset kieltolait. Lait jotka estävät homoliitot, pitävät kannabista I Luokan huumeena ja estävät matkustamisen Kuubaan. “Voitte nyt suudella sulhasta”, tai ehkä jokin versio hänen aiemmasta kommentistaan: “Vedin henkeen, se oli koko homman idea.”

Kieltolaki nyt on erilainen kuin kieltolaki ennen. Kun kieltolaki astui voimaan 1920 se oli radikaali sosiaalinen kokeilu, joka haastoi lähes sivilisaation ikäisen perinteen. Se oli ennalta arvattava epäonnistuminen; loukkaus yksilön vapauksia kohtaan, mahdoton valvoa, ja rikollisuuden sikiäminen alkoi heti. Kaikki tämä päättyi 1933. Tänään meillä on hyödytön yritys määrätä moraalia ja tehdä uusi versio ihmisluonnosta.

Kieltolakiemme muodot ovat enemmänkin laiminlyönnin syntejä kuin komissioiden. Sen sijaan että yritettäisiin viedä pitkään olleita oikeuksia, heidän esityksensä konservatiivisiksi laeiksi epäonnistuvat kulkemaan samaa tahtia liberalisoituvan yhteiskunnan kanssa. Mutta kuten kieltolaki 20-luvulla, näistäkin rajoituksista on tullut mahdottomia puolustaa, ja myös epäkäytännöllisiä, ja tämän seurauksena ne ovat katoamassa nopeasti. Vaikuttaa hyvältä arvaukselta, että 10 vuoden sisään yhdysvaltalaiset voivat matkustaa Kuubaan, kaikki osavaltiot sallivat homoliitot ja vain muutama osavaltio vaatii rangaistuksia kannabiksen henkilökohtaisesta käytöstä. Nuo muutokset ovat väistämättömiä. Ei siksi, että politiikka olisi muuttunut vaan koska yhteiskunta on.

Muutama tärkeä pointti: Huhtikuussa Obama vähensi kuubalais-amerikkalaisten matkustamisen ja oleskelun rajoituksia. Viime kuussa oikeusministeriö ilmoitti, että se ei enää syytä tapauksia, jotka liittyvät lääkekannabikseen. Samaa sukupuolta olevien liitot tunnustetaan jo kuudessa osavaltiossa ja luku kasvaa.  Suuremmassa mittakaavassa rajoitusten ja lain valvonnan höllääminen heijastuu sosiaalisiin normeihin. Homoliittoja on juhlittu New York Timesin hääsivuilla vuodesta 2002. Kun George W. Bush jätti toimistonsa, amerikkalaisten turistien ei enää tarvitse pelätä tulevansa syytetyksi Havannassa vierailusta ilman valtionvarainministeriön lupaa. Los Angelesissa sinun täytyy vain kertoa lääkärille olevasi ahdistunut ja voit mennä ostamaan laillisen pussillisen rauhoittavaa kannabislajiketta.

Pääsyy kieltolakien epäonnistumiseen on kiihtyvä onnen tavoittelun määrittely. Homoliittoja ei aja niinkään moraaliset argumentit vaan paine pareilta, jotka haluavat virallistaa ja pyhittää suhteensa, saada laillisia etuoikeuksia, ja kasvattaa lapsensa vakaassa ympäristössä. Kannabiksen dekriminalisaatiota ei aja vain suuri tarve sen käytölle lääkkeenä, vaan enemmänkin aikuisten määrä joka sitä on käyttänyt ja jotka eivät mielestään kuulu sen takia vankilaan. Uusimman hallituksen kyselyn mukaan viime vuonna kannabista oli käyttänyt Yhdysvalloissa yli 23 miljoonaa aikuista. Kuuban osalta muutosta ei tuo 49 vuotta jatkunut eeppisesti epäonnistunut kauppasaarto, mutta vaatimukset tulevat niiden amerikkalaisten suunnalta, jotka haluavat mennä sinne, nähdäkseen sukulaisia, etsiäkseen Castron ajan jälkeisiä liikemahdollisuuksia, tai siemaillakseen rommia rannalla.

Samankaltaisista syistä ei ole odotettavissa muutosta oikeuteen aborttiin tai oikeuteen omistaa ase. Vaatimukset yksilönoikeuksista ovat vain liian vahvat ylitettäviksi. Internet on ollut todella tärkeä vahvistin sellaisille vaatimuksille. Pornolla ja uhkapelillä netistä itsestään on tullut tukahduttamaton jakeluväline. Homoliittojen osalta se on kiihdyttänyt uusien kansalaisoikeuksien tunnistamista toimimalla organisointivälineenä ja informaation levittäjänä. Laajemmin, vapain kommunikaatioväline koskaan on nostanut odotuksia henkilökohtaisen vapauden suhteen. Maailmassa jossa jokaisella on oma “lehdistönsä”, vaatimukset henkilökohtaisen käytöksen rajoittamisesta tulevat täysin kestämättömiksi.

Poliitikot jatkavat perässä kulkemista johtamisen sijaan näiden muutosten suhteen. Republikaanit ottavat riskin vastustamalla uutta todellisuutta. Jos se aikoo jatkaa eloaan kieltolain puolueena, se kiihtyvällä vauhdilla karkottaa libertarismiin kallellaan olevat ja nuoret. Demokraattien riskinä on syleillä kulttuurista muutosta liian innokkaasti. Lähes neljä vuosikymmentä sen jälkeen kun George McGover tuli tunnetuksi armon, abortin ja hapon  presidenttiehdokkaana, kulttuuriset kiistakysymykset ovat yhä edelleen petollista aluetta poliitikoille. Miksi mennä muutoksen eturintamaan kun voit seurata turvallisen matkan päästä ja päätyä silti samaan lopputulokseen?

Lähde:

http://www.newsweek.com/id/220554

Britannian hallituksen virallinen tieteellinen neuvonantaja professori John Beddington on kertonut tukevansa entisen huumeasioiden neuvonantajan näkemyksiä kannabiksesta.

Beddington ei ottanut kantaa tekikö sisäministeri väärin erottaessaan professori David Nuttin. Nutt oli huumeiden väärinkäytön neuvoa antavan neuvoston puheenjohtaja. Hänet erotettiin, koska hän sanoi luennolla kannabiksen olevan vähemmän haitallista kuin alkoholi tai tupakka.

Kun professori Beddingtonilta kysyttiin oliko hän samaa mieltä, että kannabis olisi vähemmän haitallista kuin tupakka ja alkoholi niin hän vastasi: “Mielestäni tieteellinen todistusaineisto on asiassa täysin kiistaton. Olen samaa mieltä sen väitteen kanssa.”

Beddington on ensisijaisesti vastuussa hallituksen neuvomisesta tieteellisessä asioissa. Hänen mukaansa erottaminen johtui luottamuksen menetyksestä Nuttin ja sisäministeri Alan Johnsonin välillä. “Mielestäni on erittäin vaikeaa nähdä miten luottamuksen menettämisen jälkeen toiminta olisi voinut jatkua”, Beddington kertoi.

Hän muistutti kiistattomien tieteellisten neuvojen saamisen tärkeyttä asiantuntijoilta, jotka ovat vielä hallituksen itsensä asettamia. “Mielestäni on reilua sanoa, että meidän täytyy tehdä selvä ero tieteellisten neuvojen ja todisteiden, joiden antaminen kuuluu asiantuntijoille ja tieteellisille komiteoille, ja politiikan tekemisen välillä, mikä rooli kuuluu ministereille.

Beddingtonin mukaan tapaus ei paljasta ongelmaa siinä kuinka hallitus käyttää tieteellisiä neuvoja. “Mediassa on ollut sekaannusta siitä kuinka hallitus käyttää tieteellisiä neuvoja. Laitetaan se asiayhteyteensä: tieteellisiä neuvoa antavia komiteoita on yli 75.” “Tämä on yksittäinen taho jonka kanssa on ongelmia. Kahden vuoden aikana ongelmia on ollut vain ACMD:n neuvojen kuulemisen kanssa.”

Beddington sanoi pikaisesti konsultoivansa muiden komiteoiden johtajien kanssa selvittääkseen ovatko he kohdanneet ongelmia roolinsa kanssa. Joidenkin vanhempien hallitusta neuvovien tiedemiesten mukaan Nuttin tapaus heijastaa hyvin sitä kuinka tieteelliset neuvot otetaan vastaan hallinnon suunnalta.

Monet asiantuntijoista sanoivat, että heidän komiteansa raporttien johtopäätöksistä kerrottiin hyvin puutteellisesti, koska hallituksen tiedotusosasto valvoo hyvin tarkasti julkisuutta. Tätä mieltä olleet asiantuntijat eivät halunneet nimeään julkisuuteen.

Joskus tiedemiehiltä vaaditaan luottamuksellisuussopimuksen allekirjoittamista, käytäntö jonka sanotaan johtuvan kaupallisista syistä. Kriitikot väittävät, että sopimukset voivat toimia laillisena suukapulana tiedemiehille, jotka puhuvat hallituksen aloitteista.

“Aion keskustella neuvoa-antavien komiteoiden kanssa, aion myös saada palautetta komiteoiden puheenjohtajilta. Tulee olemaan tapauksia joissa ei sallita julkituloja”, professori Beddington sanoi. “Haluan tietää ovatko nuo tapaukset asiaankuuluvia, eli liittyykö niihin kaupallista luottamusta tai muuta erityistä, vai onko ne vain vaimennettu muusta syystä.”

“Jos ongelmia paljastuu lisää, emme saa tieteellisistä neuvoista sitä laatua, jota todella pitäisi saada.”

Lähde:

http://news.bbc.co.uk/2/hi/science/nature/8340318.stm

Useampi kongressin jäsen on julkisesti kyseenalaistanut presidentti Obaman syntymisen Havaijilla, kuin tukenut kannabiksen laillistamista. Tämä huolimatta Honolulu Advertiser-lehdessä elokuussa 1961 julkaistusta syntymäilmoituksesta ja kannabiksen syvästä juurtumisesta kulttuuriseen valtavirtaan.

Lähes jokainen alle 65-vuotias äänestäjä Yhdysvalloissa on joko käyttänyt kannabista tai kasvanut sitä käyttäneiden ihmisten kanssa. Sen aiempien käyttäjien joukossa on kolme viimeisintä presidenttiä, yksi korkeimman oikeuden tuomari ja maan suurimman kaupungin pormestari. Hampunlehden kuva on levinnyt kaikkialle populaarikulttuuriin, Bob Marley -t-paidoista suositun Weeds -tv-sarjan tienvarsimainoksiin.

Joten miksi sen tosiasiallista laillistamista pidetään yhä marginaalin asiana? Mikseivät useammat poliitikot — erityisesti he jotka vetivät henkeen — ole astuneet esiin ja sanoneet “Kieltolaki on absurdi ja rikollinen. Aletaan kohdella kannabista alkoholin tapaan”?

Kannabislakien uudistamista ajavan NORML:n johtaja Allen St. Pierre syyttää “suurten ikäluokkien eliittiä.” Washingtonin politiikan ja median piirissä on paljon ihmisiä “jotka tietävät kumman pään sytyttää jointista, mutta häpeävät myöntää tietojaan,” hän sanoo. On kongressin jäseniä, hän lisää, jotka tervehtivät häntä juhlissa sanoen “Allen, löytyykö yhtään pilveä?”, mutta ovat liian pelokkaita pistämään itsensä likoon laillistamisen puolesta.

Ainoastaan kaksi nykyistä kongressin jäsentä ovat avoimesti puhuneet kannabiskieltolain lopettamisen puolesta: edustajat Dennis Kucinich, D-Ohio ja Ron Paul, R-Texas (Jotka molemmat olivat mukana kilvassa puolueensa presidenttiehdokkaan paikasta viime vaaleissa -toim.huom.).

Vaikka kongressissa majailee Tom “lesbot terrorisoivat lukioitamme” Coburnin, Oklahomasta, ja Michelle “hiilidioksidi on luonnollista, se ei ole haitallista” Bachmannin, Minnesotasta, kaltaisia Republikaaneja, vasemmistoliberaali Kucinichia ja libertaarikonservatiivi Paulia ivataan edustajista kenties yleisimmin kahjoiksi.

Kourallinen muita, kuten Dana Rohrabacher, R-Kalif., on antanut joitakin merkkejä, että he tukisivat laillistamista. Edustaja Barney Frank, D-Mass., on esitellyt lakiesityksen liittovaltion rangaistusten lopettamisesta alle 100 gramman hallussapidosta, mutta hänkään ei ole suoranaisesti antanut tukeaan kannabiksen kohtelemiselle samoin kuin alkoholia.

Toisaalta, Salon-lehti esitteli heinäkuussa 17 kongressin jäsentä, jotka ovat avoimesti asettaneet kyseenalaiseksi presidentti Obaman syntymäpaikan, tukeneet esitystä aiheesta, tai kieltäytyneet vastaamasta myöntävästi kun heiltä on kysytty, uskovatko he presidentin olevan syntyperäinen USA:n kansalainen.

St. Pierre paheksuu erityisesti median tapaa kohdella laillistamisasiaa vitsinä, jossa miltei jokaisen siihen liittyvän otsikon tulee sisältää kehnoa sanaleikkiä “pilvestä”, “sätkistä” tai “lunkiudesta”.

Hänen mukaansa on erittäin vakava asia, että 800 000 ihmistä vuodessa joutuu pidätetyksi kannabiksen takia. Obaman “hekottelu”, sanoo hän, oli tunnuskuvallista. Kun uuden presidentin Muutos-verkkosivuilla kannabiksen laillistaminen osoittautui suosituimmaksi kysymykseksi, Obama sivuutti aiheen vitsillä, antaen ymmärtää että internetissä täytyy olla todella paljon pilvessä olevia ihmisiä.

“Se on yhä asia, jolle ihmiset kikattelevat, vakavasti ottamisen sijaan,” sanoo Noelle Davis, entinen Texans for medical marijuana -järjestön johtaja.

Osavaltioiden lainsäätäjät, jotka ovat tukeneet kannabisaiheisia lakiesityksiä, sanovat että kaksi suurinta estettä ovat pelko ja kulttuuriset stereotypiat.

“Vaaleilla valitut viranomaiset ovat valtaosaksi erittäin huolestuneita että heidät leimataan ‘pehmeiksi huumeita kohtaan’”, sanoo New Yorkin osavaltioedustaja Richard Gottfried. Hän on manhattanilainen Demokraatti, joka puolsi osavaltion vuoden 1977 dekriminalisaatiolakia, ja on esitellyt useita aloitteita lääkekannabiksen laillistamiseksi.

Mielipidekyselyjen mukaan 70 – 80 prosenttia New Yorkin asukkaista on lääkekannabiksen puolella, sanoo Gottfried, mutta “useimmat lainsäätäjät pelkäävät koskea aiheeseen.”

Washingtonin osavaltion senaattori Jeanne Kohl-Welles sanoo että monet viranomaiset, etenkin osavaltion konservatiivisemmilla syrjäisemmillä alueilla “uskovat kannabikseen liittyviin kultuurisiin stereotypioihin”, kuten ajatukseen että se on porttihuume kovempiin aineisiin.

Seattlelainen Demokraatti Kohl-Welles, joka on esitellyt lakialoitteen joka alentaisi alle 40 kannabisgramman hallussapidon rangaistuksen rikkomuksesta siviilirikkeeksi, kertoo että osavaltion syyttäjien tuki lääkekannabiksen laillistamiseksi antoi konservatiiveille poliittisen suojan äänestää sen puolesta, mutta että lainvalvonta on laajalti vastustanut hänen dekriminalisaatioaloitettaan.

Break the chains-järjestön Deborah Small kertoo, että eräs syy kiireellisen poliittisen painostuksen puuttumiselle on se, että todennäköisimmin pilven takia pidätetyiksi joutuvat ovat ihmisiä “joilla ei ole poliittista ääntä” — nuoria värillisiä henkilöitä köyhiltä asuinalueilta. Hän mainitsee, että esimerkiksi Atlantassa, Baltimoressa ja New Yorkissa, joissa kannabispidätysten määrät ovat valtakunnan suurimpia, 75% kiinninapatuista on mustia tai latinoita ja iältään alle 25-vuotiaita. Aikuiset ja varakkaampien alueiden nuoret ovat suurelta osin turvassa ongelmilta lain kanssa, hän lisää.

Debatin etulinjassa

Kalifornia on se osavaltio, missä laillistaminen on lainmukaisesti asialistalla. “Obama saattoi sivuuttaa sen, mutta me käymme vakavinta keskustelua 35 vuoteen,” sanoo Quintin Mecke, kongressiedustaja Tom Ammianon puhemies. San Franciscolainen Demokraatti Ammiano on esitellyt lakiehdotuksen joka laillistaisi kannabiksen Kaliforniassa. Se sallisi osavaltion asukkaiden kasvattaa enintään 10 kasvia omaan käyttöön, tekisi kaupallisesta viljelystä ja myynnistä luvanvaraista, säätäisi käytön alaikärajan 21 vuoteen ja esittelisi 50 dollarin veron kannabisunssille.

Lakiesityksen kuulemisten on määrä alkaa Tammikuussa. Esitys olisi ilmiselvästi ristiriidassa liittovaltion lakien kanssa, mutta Mecken mukaan “tarkoitus on saada aikaan keskustelua osavaltioiden oikeuksista. Hyvin monet katsovat Kalifornian suuntaan asian esilletuomisessa.”

Monet seikat tekevät laillistamisesta poliittisesti mahdollista Kaliforniassa, Mecke selittää. Ensinnäkin, osavaltio on laillisesti säännöstellyt lääkekannabista 13 vuoden ajan, ja “ihmiset ovat nähneet että taivas ei pudonnutkaan. Kalifornia saattaa olla talouskriisissä, mutta se ei tosiaankaan ole kannabiksen syytä.” Kannabisverot ja -maksut voisivat kerätä 1.4 miljardin tuotot rahavaikeuksissa rypevälle osavaltiolle, arvioi rahoituslautakunta. Lisäksi, hampunkasvatus on olennainen osa paikallisekonomiaa monilla alueilla, erityisesti maalaismaisessa osavaltion pohjoisosassa.

“Emme odota että tämä tapahtuisi yhdessä yössä,” Mecke sanoo. “Mielipidekyselyiden tulosten mukaan, se kuitenkin tulee tapahtumaan.”

Lokakuun alun galluptulos tukee tuota ennustetta. Sen mukaan 44 prosenttia kyselyyn osallistuneista on laillisen kannabiksen puolella, vastustajien määrän ollessa 54 prosenttia. Aikaisempien kyselyiden mukaan amerikkalaiset olivat laillistamista vastaan prosentein 73 – 23 vuonna 1985 ja 64 – 31 vuonna 2000.

Valtaosa liberaaleista kannattaa laillistamista, kuten myös yli puolet läntisten osavaltioiden asukkaista, Demokraateista ja alle 50-vuotiaista. Vastustus on voimakkainta Republikaanien, konservatiivien ja yli 65-vuotiaiden kohdalla. Silti näissäkin ryhmissä yli neljännes vastaajista kannattaa laillistamista.

“Kansalaisten mielipiteet kannabiksen laillistamisesta ovat muuttuneet tällä vuosikymmenellä ja ovat nyt suvaitsevimmillaan viimeisten 40 vuoden aikana”, ilmoittivat gallupin suorittajat. “Jos yleinen tuki jatkaa kasvamistaan 1-2 prosentin vuosivauhtia, kuten se on tehnyt vuodesta 2000 alkaen, enemmistö amerikkalaisista saattaa olla laillistamisen puolella jo neljän vuoden kuluttua.”

Katkennut yhteys valtion ja sen pääkaupungin välillä

Washingtonin vallan käytävien ja muun Amerikan välillä on “valtava katkos”, väittää Allen St. Pierre.

Tänä päivänä kaikkein kovimman linjan kieltolain puolustajatkaan harvoin ovat sitä mieltä että ihmisten pitäisi joutua vankilaan hallussapidosta. Jeanne Kohl-Wellesin mukaan Washingtonin poliisi ja syyttäjät olivat sitä mieltä että dekriminalisointi olisi tarpeeton, koska he eivät käytä juurikaan resursseja noin pienen luokan rikoksiin.

New Yorkissa, jossa omasta henkeenvedostaan ja siitä nauttimisesta kertonut pormestari Michael Bloomberg on jatkanut edeltäjänsä Rudolph Giulianin sotaa pilvenpolttajia vastaan, poliisin edustaja yritti vakuuttaa toimittajia että moista tehoiskua ei ole olemassa, koska kannabiksen hallussapidossa annettujen haasteiden määrä laski viime vuosikymmenen aikana. (Rangaistus alle 25 gramman hallussapidosta on osavaltion lain mukaan 100 dollarin sakko, mutta julkinen hallussapito on rike. New York Cityn viranomaiset ovat pidättäneet vuosittain yli 40 000 ihmistä tuolla syytöksellä, lähinnä mustia ja latinomiehiä.)

Liberaalit poliitikot joiden mielestä lait ovat liian tiukkoja, mutta jotka eivät halua ottaa riskiä pilviveikkojen puolelle asettumisesta, kannattavat usein dekriminalisaatiota keskitienä. Dekriminalisaatio onkin ehdottomasti ollut parannus — kuten Gottfried huomauttaa, se on tehnyt eron pienen pilvimäärän takia putkassa vietetyn yön ja vankilassa vietetyn vuoden välille — mutta se on itse asiassa ankarampi järjestelmä kuin alkoholin kieltolaki oli. Kieltolain ollessa voimassa kotiviinin teko ja alkoholin lääkinnällinen käyttö oli sallittua, ja ihmiset saivat pitää hallussa viinaa joka oli hankittu ennen lain voimaantuloa 1920. (New Yorkin pormestarin kartanossa olikin tällainen viinakätkö, ja Manhattanin Yale Club varmuusvarastoi 14 vuoden tarpeita.)

Obaman lokakuun 19. päivän ohjeistus jonka mukaan liittovaltion syyttäjien ei tulisi ottaa syytettäväkseen lääkekannabistapauksia niissä osavaltioissa joissa lääkekannabis on sallittua, on rohkaiseva. Toisaalta, kuten niin moni asia Obaman virassaoloaikana, kyseessä saattaa olla enemmänkin symbolinen kuin todellinen linjaus. Ohjeissa on tarpeeksi liikkumatilaa joka sallii liittovaltion avun paikallisille syyttäjille, jotka käyvät lääkekannabiksen kimppuun, kuten Steve Cooley Los Angelesissa.

Obaman kannat ovat ylipäätään kehittyneet tyypilliseen tekopyhään tapaan. Hän antoi tukensa dekriminalisaatiolle kampanjoidessaan Illinoisin lainsäätäjänä yliopistokampuksilla, mutta nyt hän sanoo suoraan että ei kannata laillistamista — vaikka hän kirjoittikin muistelmissaan että vaikka pilvi ei ratkaisekaan ongelmiasi, “se saattaa ainakin auttaa sinua nauramaan maailmassa käynnissä olevalle hulluudelle ja näkemään kaiken paskanpuhumisen ja halpahintaisen moralismin läpi.” (Obamasta on valokuvia olkihattuisena opiskelijana polttamassa moniselitteistä savuketta peukalo-etusormiotteella, näyttäen autuaan ymmyrkäissilmäiseltä.)

“Laillistaminen ei kuulu presidentin sanavarastoon, eikä minun,” liittovaltion huumetsaari Gil Kerlikowske on painottanut, vaikka hän onkin suhteellisen vapaamielinen monissa muissa huumeisiin liittyvissä asioissa.

St. Pierren mukaan edustajainhuoneen puhemiehen, kalifornialaisen Demokraatin Nancy Pelosin virkailijakunta  on nimenomaisesti varoittanut kannabiksen laillistamista ajavia tahoja, ettei näiden tule painostaa Obaman hallintoa tai kongressin Demokraatteja, koska he ovat kiireisiä taloustilanteen, Irakin ja Afganistanin sotien ja terveydenhuollon uudistuksen kanssa. St. Pierren mukaan viesti oli “Me emme tule edistämään tätä asiaa, ja teidän pitää lopettaa meidän niskaamme hönkiminen.”

Muutos jonka voit laittaa piippuusi

Mitä siis voidaan tehdä? Mikä voisi muuttaa poliittista ilmastoa jotta järkevä keskustelu laillistamisesta ja säännöstelystä voi alkaa?

Deborah Small sanoo että se vaatisi yhteiskunnan joka välittää mustista ja latinonuorista, heidän rikollisiksi tekemisensä “elämänlaatu”viranomaisvalvonnalla, sijaan.

Poliitikot puhuvat nuorten koulussa pitämisen ja heille töiden varmistamisen puolesta, mutta sitten he kannattavat “valvontataktiikoita jotka takuuvarmasti ajavat heidät rikousoikeudellisen järjestelmän käsiin suhteellisen pienistä rikkeistä.” Jos Obama olisi jäänyt kiinni pilvestä nuorena miehenä, Small kysyy, olisiko hän presidentti tänä päivänä? “Ei tosiaan.”

Hän pitää merkittävänä että hip-hop-sukupolvi joka tuli esiin 80-luvun loppupuolen crack-epidemian jälkeen, vältteli kovia huumeita suosien kannabista — ja systeemi vastasi pidättämällä heitä yhä enemmän, käytännöillä jotka palkitsivat suurista määristä mitättömiä hallussapitojuttuja.

Kohl-Welles sanoo että laillistaminen vaatisi kriittisen massan lainsäätäjien joukossa, ja että budjettiongelmat saattavat auttaa muuttamaan mielipideilmastoa siihen suuntaan. Gottfriedin mukaan vaatii “erittäin voimakasta julkista tukea jotta asia tulee valtavirran debattiin, puhumattakaan sen lainsäädännöksi päätymisestä.”

Saadakseen kannatusta, St. Pierre sanoo, laillistamisliikkeen täytyy pystyä pitämään yllä ruohonjuuritason aktivismia ja tulla yhä monivärisemmäksi, kun se nykyään on lähes kokonaan valkoihoisten ja miesten kansoittama. Laillistamisaatteen edistäminen vaatisi myös uransa alkuvaiheessa olevien karismaattisten poliitikkojen tukea, koska “on mahdotonta saada viisi-kuusikymppistä washingtonilaista alfaurosta vaihtamaan puolta.”

St. Pierren mukaan eräs vaara ovat poliitikot jotka muuttavat mielipiteitään urakehityksensä mukaan. Hän huomauttaa että San Franciscon pormestari Gavin Newsom oli varhaisessa vaiheessa äänekäs lääkekannabiksen puolestapuhuja, mutta tavoittelee nyt Kalifornian kuvernöörin pestiä ja vastustaa laillistamista.

Noelle Davis sanoo että Teksasissa aktivistit joutuvat pelottavaan tehtävään yrittäessään suostutella Republikaanienemmistön lainsäätäjiä — ja perusäänestäjiä jotka valitsevat nämä valtaan. Tämä vaatii heidän valistamistaan kannabiksen turvallisuudesta suhteessa alkoholiin ja taloudellisista hyödyistä joita kannabiksen kasvattaminen ja myynti toisi osavaltiolle.

Hänen mukaansa eräs suureksi osaksi sivuutettu asia Teksasissa on raja-alueen huumeväkivalta. Keskenään sotivien salakuljetusryhmittymien väliset taistelut ovat vaatineet satoja elämiä meksikolaisissa Nuevo Laredon, joka sijaitsee joen toisella puolella Laredosta, ja El Pason vastarannalla sijaitsevan Juarezin, kaupungeissa.

Vaikka voimakas kotimaassa kasvatettu kannabis pyörii otsikoissa, alemman laadun meksikolainen pilvi hallitsee kannabiskaupan halvimpia markkinoita, ja “erittäin paljon marihuanaa tulee maahan IH-35 -valtatietä pitkin,” Laredosta San Antonion läpi Austiniin ja Dallasiin.

“Me painamme yhä vielä kädet korvillemme ja toistelemme ‘la-la-la-la’”, Davis sanoo. “Jos kannabis olisi laillista liittovaltion tasolla, se vähentäisi dramaattisesti huumeiden salakuljetukseen liittyviä kuolemia.”

Davisin mukaan pilvenpolttajien “hiljaisen enemmistön” on päästävä yli peloistaan ja alettava äänekkäiksi. “Kun keräsin nimiä vetoomukseen lääkekannabiksen puolesta, ihmiset usein tirskahtelivat ja sanoivat ‘minähän en laita nimeäni mihinkään listaan’”, hän muistelee. “Älkää pelätkö lainsäätäjiänne. Käyttäkää aikaa ja rakentakaa suhde heihin.”

St. Pierre on samaa mieltä. “Emme ole saavuttaneet homo- ja lesboyhteisön poliittista legitimiteettiä,” hän summaa. “Niin kauan kun 0,1% kannabiksen käyttäjistä on mukana omassa vapautuksessaan, muutos on epätodennäköinen.” Jos vain 1 % USA:n arvioidusta 36 miljoonasta pilvenpolttelijasta tulisi mukaan, hän sanoo, se muodostaisi 360 000 aktivistin vahvuisen joukon.

Kannabiksen laillistaminen ei ehkä ole niin suuri elämän ja kuoleman kysymys kuin terveydenhuolto, ilmastonmuutos tai Afganistanin sota, mutta se ei myöskään ole vähäpätöinen asia. Ei ainakaan vähäpätöisempi kuin kieltolain kumoaminen oli suuren laman syövereissä.

Kun kansakunta on taloudellisen ja ympäristökriisin kourissa, miksi meidän pitäisi tuhlata elämiä ja rahaa alistaviin, rasistisiin ja rikollisuutta luoviin lakeihin? Maaliskuussa 1932 tuhannet ihmiset marssivat New Yorkin, Detroitin ja muiden kaupunkien kaduilla vaatien oluen laillistamista. He kantoivat kylttejä joissa luki “Me haluamme olutta ja me maksamme veron” ja “Me haluamme olutta mutta haluamme myös töitä.”

Myöhemmin tuona kesänä, edellisissä presidentinvaaleissa “kosteaksi” syytetty Demokraattinen puolue kannatti kieltolain purkamista. Joulukuun 5. päivä 1933 21. lisäys tuli voimaan, ja amerikkalaiset saattoivat jälleen juoda laillisesti.

Sitten tietysti oli fanaattinen entinen kieltolakiviranomainen nimeltä Harry Anslinger, joka oli vastikään noussut liittovaltion huumeviraston johtajaksi — ja hän etsi uutta keinoa edistää uraansa.

Lähde:

http://www.mapinc.org/drugnews/v09/n983/a07.html

Yritän Osmon erinomaisen esimerkin rohkaisemana laittaa tästedes kulttuuri- ja kirjastolautakunnan esityslistat tännekin.

Tämän päiväinen esityslista löytyy löytyy täältä. Samasta paikasta löytyvät myös linkit tarkempiin liitteisiin jne.

Listalta poimittua:

2 Lausunto valtuustoaloitteesta ilmoitustaulujen hankkimisesta metroasemille

Esittelijän mukaan ilmoitustaulujen pitäisi olla sähköisiä. Miksi ihmeessä? Kyllä pienimuotoinen kulttuuri tarvitsee julisteensakin. Lailliset paikat voisivat vähentää myös sähkökoppien yms. laittomien paikkojen liimailua. Eikä nettisivuun voi törmätä samalla tapaa kuin ilmoitustauluun. Lisäksi sähköiset taulut olisivat takuulla kalliimpia kuin perinteiset.

3 Lausunto valtuustoaloitteesta Tokoinrannan puistoaluetta koskevan asemakaavan muutosehdotuksesta

Hyvä. Huvilateltalle vihdoin paikka kaavassa.

4 Teatteriyhdistys Tuli ry:n lausuntopyyntö

ok.

5 Lauttasaari-Seuran aloite Lauttasaaren kulttuuritalon perustamisesta

Sanamuotoja voisi pehmentää, mutta muuten sisältö on ok. Tässä taloudellisessa tilanteessa tähän ei ole resursseja.

6 Raportti tanssin taiteen perusopetuksesta Helsingissä 2008-2009

Erittäin ok. Kaupunki ei tällä hetkellä tue tanssin opetusta, toisin kuin esim. musiikin, kuvataiteen ja sirkuksen. Tarvetta olisi. Tanssin harrastus keskittyy tällä hetkellä sosiaalisesti “paremmille” seuduille – olisiko tässä vielä lisäpaikkaa positiiviselle diskriminaatiolle?

7 Kulttuurikeskuksen elokuvakasvatus 0-18 vuotiaille

ok.

8 Avustusten myöntäminen kansainvälisiin hankkeisiin

ok.

9 Määrärahan käyttötarkoituksen muutos

ok.

Kansainvälisiin projekteihin varattua rahaa haettu “liian vähän” – siirretään käytettäväksi kohdeavustuksina. Kansainvälisten hankkeiden tuki on ollut ensimmäistä kertaa haettavissa tänä vuonna. Ensi vuonna tukea tarvitsevat löytänevät toivottavasti paremmin paikalle.

10 Kohdeavustusten myöntäminen, 9. käsittely

ok, mutta Hurjaruuthin ja Taiteen Vuoksi ry:n hakemusten hylkäämisestä täytyy kysyä.

11 Suomen taidetanssin tuki ry / Tanssikeskus Footlight:in kirje liittyen tanssin tukemiseen

ok.

12 Teatteri Hevosenkengän oikaisuvaatimus

Surullista mutta ok.

Ryhmä rohkeita kansalaisaktivisteja pidätettiin heidän oltuaan istuttamassa teollisuushampun siemeniä DEA:n päämajan nurmialueelle.

Kansalaistottelemattomuutta kunnialla suorittanut joukkio koostui hampun viljelijöistä ja yritysmaailman johtajista. He olivat kaivamassa tiistaiaamuna 13.10. DEA:n (Yhdysvaltain huumevalvonnan hallinnon) päämajan nurmikkoa istuttaakseen sinne teollisuushampun siemeniä. Teollisuushamppu on laillista ja maataloustukikelpoista EU:ssa, myös Suomessa. Pohjois-Amerikassa Kanada sallii sen tuotannon ja se onkin heille merkittävä vientituote, mutta Yhdysvalloissa teollisuushamppukin on laitonta kasvattaa.

Pidätettyjen joukossa oli myös David Bronner. Hän on Dr. Bronner’s Magic Soaps -yhtiön johtaja, yhtiön, joka on ollut pystyssä jo yli 60 vuotta ja jonka liikevaihto on kymmeniä miljoonia dollareita vuodessa. Ei mikä tahansa hippi siis. Bronner ostaa nykyisellään saippuoihinsa käyttämänsä hampun kanadalaisilta viljelijöiltä. Hänet pidätettiin DEA:n museon edessä, joka jakaa pihapiirin DEA:n päämajan kanssa.

“Lapsemme tulevat tähän museoon ja sanovat: ‘Hyvä Jumala, sinun sukupolvesi oli hullu. Mikä ihme teitä oikein vaivaa?’”, hän sanoi, kun Arlingtonin paikallispoliisi laittoi hänelle käsirautoja ja talutti hänet paikalla odottavaan autoon. Ryhmän virallinen pidätyksen syy oli alueella liikkuminen ilman lupaa.

DEA:n puhenainen viittasi pyytämään kommenttia oikeusministeriöltä, “koska he ovat ihmisiä, jotka asettavat huumeita koskevat lait”. Oikeusministeriön puhenainen ei suostunut antamaan mitään kommenttia.

Viljelijät huomauttivat, ettei hamppu ole huume, eikä sillä ole myöskään mahdollista saada ketään pilveen. Viljelijät Wayne Hauge ja Will Allen Pohjois-Dakotasta ja Vermontista toivat protestiin lapioita ja siemeniä. Tapahtumapaikan lähellä he liittyivät Vote Hemp (äänestä hamppua) -ryhmän edustajien joukkoon. Tämä ryhmä pyrkii saamaan muutosta liittovaltion lakeihin, jotta osavaltioiden olisi mahdollista päättää itse omista käytännöistään hampun suhteen.

Tällä hetkellä kahdeksan osavaltiolta: Havaiji, Kentucky, Maine, Maryland, Montana, Pohjois-Dakota, Vermont ja Länsi-Virginia, sallivat teollisuushampun tuotannon tai tutkimuksen. Liittovaltion laki kuitenkin vaatii lisäksi virallisten lupien hankintaa, joita onkin sitten käytännössä mahdotonta saada, ellei kyseessä ole liittovaltion oma projekti, joita taas ei ole ollut. Liittovaltion laki on osavaltion lakien yläpuolella ja tämä on aiheuttanut kitkaa. Myös lääkekannabiksen sallineiden osavaltioiden kanssa ongelma on sama. Kongressin edustajat Ron Paul (R-Texas) ja Barney Frank (D-Mass.) ovat esitelleet lakiesityksen, joka sallisi osavaltioiden päättää itse omasta hamppupolitiikastaan.

LiViTY Outernational valmistaa hamppuvaatteita. Sen johtaja Isaac Nichelson oli myös paikalla istuttamassa siemeniä. Samalla hän myös kertoi kouralliselle toimittajia ja viranomaisille, että hän ostaisi materiaalinsa paljon mieluummin kotimaan markkinoilta kuin Kiinasta.

“Kenellä on lupa?” kysyi DEA:n turvallisuusesimies David Smith havaittuaan viljelijäjoukkion tarjoamassa maanviljelyspalveluitaan hänen hallinnolleen. “Minun tietääkseni haimme lupaa jo kauan sitten”, Nichelson kertoi hänelle.

Seuraavalta DEA:n virkamieheltä viljelijät kysyivät, tietäisikö tämä hampun ja kannabiksen kukinnon eroa. Virkailija ei ollut kovin varma. “Se on serkku, vai? Vai onko se setä?”

Hauge on toinen kahdesta viljelijästä, joka on saanut Pohjois-Dakotan osavaltiolta luvan kasvattaa hamppua, mutta hän ei voi tehdä sitä liittovaltion kiellon takia. Luonto on ilmeisen tietämätön liittovaltion rajoituksista: hamppua kasvaa villinä ympäri Yhdysvaltoja.

Presidentti Reagan investoi valtavia summia hampun jahtaamiseen, kitkien miljoonia kasveja, joita hän kutsui “hautaruohoksi”. Reaganin toimet hamppua vastaan kasvoivat tasaisesti ja vuonna 1989 DEA saattoi väittää kitkeneensä 120 miljoonaa kasvia. Vuonna 2001 tuo luku ylitti puoli miljardia. Luvut ovat isoja, mutta on hyvä muistaa, että kilossa hampunsiemeniä on noin 100 000 siementä. Samaan aikaan kun hamppua on kitketty, sitä on kylvetty ja se on kasvanut myös villinä. Luontoa vastaan taisteleminen vaikuttaa perin tehottomalta.

Viljelijöiden mukaan hampun kitkemisen sijaan hallituksen pitäisi sallia amerikkalaisten viljelijöiden kasvattaa sitä, erityisesti koska yhdysvaltalaiset yritykset voivat jo laillisesti myydä hampputuotteita. “Meillä on täällä miljardien teollisuus, jonka päällä nukumme”, sanoi Hauge, joka haastaa DEA:n oikeuteen hampun viljelyn oikeudesta.

Hauge jäljittää kiinnostuksensa hampun kasvatukseen aina maan perustajaisiin asti, erityisesti yhteen todella kuuluisaan hampunviljelijään. “DEA olisi pidättänyt George Washingtonin“, Hauge sanoi.

Lähde:

http://www.huffingtonpost.com/2009/10/13/farmers-arrested-planting_n_318808.html?awesm=fbshare.me_DZH

Nykyisellään huumekartelleille menevät rahat voisi kannabiksen laillistamisen jälkeen kerätä valtiolle ja käyttää yhteiseen hyvään.

Maailman ensimmäinen kannabisoppilaitos on avannut ovensa Yhdysvalloissa. Lääkekannabista kasvatetaan laillisesti oppilaitoksen laboratoriossa Kalifornian Oaklandissa. Siellä kaupunginvaltuusto verottaa jo kyseisen lääkkeen myynnistä.

Kannabiksen puolesta kampanjoivat ovat sanoneet, että lopunkin velkojen pahasti repimästä Kaliforniasta pitäisi seurata heidän esimerkkiään ja laillistaa kannabis.

Oppilaitoksen johtajan Richard Leen mukaan ala on jo pelkästään Kaliforniassa arviolta 15 miljardin dollarin kokoinen. Tällöin pelkät myyntiverot voisivat tuoda vuosittain 1,5 miljardia dollaria.

Suomikin aikoo ottaa valtionvarainministeri Kataisen johdolla velkaa 13 miljardia pitääkseen budjettinsa kunnossa. Ehkä täälläkin pitäisi pohtia vakavasti kannabiksen laillistamisen tuomia tuloja. Kannabista käytetään jo laajalti, mutta kaikki siitä saatavat tulot valuvat pois valtiolta.

“Opimme alkoholin kieltolaista 1920-luvulla, että jostain asiasta laittoman tekeminen ei estä ihmisiä käyttämästä sitä. Se vain luo lisää rikollisuutta ja väkivaltaa sekä vähentää kunnioitusta lakeja ja niiden valvojia kohtaan.”

Lähde:

http://www.belfasttelegraph.co.uk/breaking-news/world/north-america/campaigners-in-us-say-legalising-cannabis-would-be-worth-billions-to-govt-14528115.html

Tänään oli maakuntalehti Etelä-Saimaassa ja Hesarissa harvinaislaatuinen
ilmoitus: MYYTÄVÄNÄ VANKILA-ALUE. Myydään Konnunsuon vankila-alue
Lappeenrannassa (ent. Joutsenossa) Myytäviä maa-alueita on noin 1000 ha sekä
rakennuksia noin 130 kpl, esim. vankilalinnat, kirkko, hallintorakennus, iso
navetta, teollisuusrakennuksia, paritaloja, rivitaloja, omakotitaloja ja
kerrostaloja. Luomuviljeltyä peltoa on 250 ha ja metsää 440 ha. kohde
vapautuu vankilakäytöstä 2011 lopussa. Voidaan myydä vuokrattuna myös
aikaisemmin. Kuvassa oli toinen sellitaloista, se jossa paljusellejä ei enää
ole.

Itse pohdin, että millaista uusiokäyttöä ko. kohteelle voisi kehittää, kun
alue on rakennettu nimenomaan vankeinhoitokäyttään 1920-1940 lukujen aikana.
Tarjottelein sitä leikkimielellä serkkuni Jussi Lähteen välityksellä
elokuvatuottaja Pölösellekin, koska se olisi mitä mainioin elokuvakylä.
Ihmisillä on ollut myös visioita siitä, että sinne voitaisi perustaa Suomen
Disneyland, olisi Ankkalinnalle kerrassaan upeat puitteet, kun “Konnansuon
vankilakin” olisi oikein omasta takaa. Ympärillä piparkakkutalon näköisiä
pastellisävyisiä paritaloja, joissa sopivasti voisivat asua Aku ja iines,
Mikki ja Minni, Pelle Peloton ja Hessu Hopo. Roopellekin olisi oma talo
valmiina kaikkine pankkiholveineen, koska yhdessä rakennuksessa on toiminut
Postipankki ja holvikin löytyy.

Täällä on väläytelty myös mahdollisuutta että lappeenrannan kaupunki ostaisi
kohteen, mutta luulen ettei se siihen ole halukas.

Sitä on tarjottu myös Sisäasianministeriölle, jotta saataisiin
turvapaikanhakijat siirrettyä sinne uuden uljaan kylpyläkylän nurkilta, jota
Tiuruniemen Rauhaan ollaan venäläisiä varten rakentamassa.

Alueen suurin ongelma on se, että se on käyttökelvoton palasina, koska vesi,
sähkö ja viemäröinti on kytköksissä päätaloon.

Onneksi me emme kannata yksityistämistä, koska kohde soveltuisi hyvin
yksityisen vankeinhoitolaistoksen perustamiseen. Siellä voitaisi vapaasti
toteuttaa erilaisia toimintaohjelmia vankien kuntouttamiseen ja kehittää
tätä puolta vapaammin, kuin nykyisellään.

Minun on vaikea keksiä mitä intressiä jollakin yksittäisellä henkilöllä
voisi olla ostaa itselleen oma vankila kylä. Onneksi maat voidaan myydä
palasina esim. Vapolle, joka nyt jo harjoittaa turpeennostoa lähimaastossa.
(ironian voitte lukea lauseesta)

Todellisuudessa aleesta tekee haastavan se, että sille haetaan
Ympäristöministeriöltä suojelualuepäätöstä ja asemakaava on jo museoviraston
suojelema. Onhan se parhaisten alkuperäisellään säilynyt
vankeinhoitolaitoksen arkkitehti Uno Sjöholmin suunnittelema asemakaava.

Nähtäväksi jää kuka sen ostaa ja mihin tarkoitukseen, vai ostaako kukaan.
Ehkäpä joku venäläinen uusrikas…

Tuumii:

Hanna-Kaisa, joka aamulehtiä lukiessaan kieltämättä empaattisesti heräsi
ymärtämään niitä ihmisiä, joiden kotitila pakkohuutokaupataan…

PS. Ne jotkut, jotka ovat kaipailleet blogiini päivityksiä, ovat joutuneet odottamaan niitä Parikkalassa esiintyneiden nettiongelmien, sen jälkeen Imatralle muuton ja muutossa kadonneiden blogitunnusten vuoksi… Nyt yritän useammin olla taas saatavilla…

Yhdysvaltojen entinen ulkoministeri on jo kauan epäillyt kieltolain järkevyyttä.

Kun 1982 George P. Shultz aloitti Ronald Reaganin ulkoministerinä, hänen ensimmäinen matkansa suuntautui Kanadaan ja toinen Meksikoon.

“Ulkopolitiikka alkaa naapurustostamme”, hän kertoi haastattelussa Kanadan pääkaupungissa Ottawassa. “Olen aina uskonut siihen ja Ronald Reagan uskoi siihen myös hyvin vahvasti. Monilla tavoin hänen mielessään oli jo 1993 tullut Pohjois-Amerikan vapaakauppasopimus NAFTA. Hän kiinnitti paljon huomiota Meksikoon ja Kanadaan, kuten minäkin.”

Shultz kiinnittää edelleen paljon huomiota Yhdysvaltojen naapurustoon. Nykyään hän toimii Pohjois-Amerikan foorumin apulaisjohtajana. Foorumin tarkoitus on kerätä yritysten ja hallitusten jäseniä yhteiseen vuosittaisiin kokoontumiseen.

Näinä päivinä on alettu ottaa vakavasti huumeiden salakuljettamisen tuomat väkivaltaisuudet Meksikon rajalla. “Se on päässyt tilanteeseen, jossa – – täytyy olla huolestunut siitä, mitä tapahtuu Meksikolle, ja täytyy ymmärtää, että kaiken tuon rahoitus tulee Yhdysvalloista laittomien huumeiden voittojen muodossa. Ei ole tervettä meille, puhumattakaan Meksikosta, että tällainen väkivalta saa jalansijaa.”

Shultzilla on asiassa paljon painoarvoa. Osittain siksi, että hän on ajatellut asiaa kriittisesti vuosikymmeniä ja kuunnellut naapureiden näkökulmia. Hänellä on ollut kauan epäilyjä kieltolain toimivuutta kohtaa huumeiden väärinkäytön vähentämisessä Yhdysvalloissa. Ne epäilyt olivat kaukonäköisiä.

Vuonna 1988 Shultz matkusti Meksikoon presidentti Carlos Salinasin virkaanastujaisiin. Seremonian jälkeen heillä oli hetki yksityiseen keskusteluun. “Hän sanoi minulle ymmärtävänsä, että on on tärkeää, että Meksiko tekee voitavansa pysäyttääkseen huumeiden virran Yhdysvaltoihin. Hän halusi minun tietävän, että kaikki salakuljetuksen mahdollistava raha tulee Yhdysvalloista Meksikoon.” Shultz sanoi kuulleensa samoihin aikoihin hyvin samanlaisen tarinan Kolumbian presidentiltä Virgilio Barcolta.

Salinas varoitti myös ulkoministeriä, että Yhdysvaltojen täytyy ymmärtää, että he eivät ole immuuneja. “Tämä ongelma tulee leviämään. Huumejengejä on lopulta Yhdysvalloissa.”

Viime vuosina Shultzin mukaan “On tullut lisää ja lisää ymmärrystä ongelman todelliseen luonteeseen. Mielestäni oli erittäin mielenkiintoista, kun kuusi tai kahdeksan kuukautta sitten kolme entistä Latinalaisen Amerikan presidenttiä, presidentti Zedillo Meksikosta, presidentti Cardoso Brasiliasta ja presidentti Gaviria Kolumbiasta laativat raportin, joka periaatteessa sanoo, että meidän täytyy katsoa tätä ongelmaa kaikista mahdollisista näkökulmista, jos aiomme edetä sen kanssa minnekään. Ja meidän täytyy ymmärtää mitkä sen juuret ovat.” Lue myös uutisemme presidenttien julkitulosta.

On totta, että nämä presidentit puhuivat vasta luovuttuaan virastaan. Kysyin olisiko toivoa poliittisesta johtajuudesta niiltä, jotka ovat nyt virassa. “On olemassa tietty määrä todisteita, että ihmiset ovat ymmärtämässä ongelman todellisen luonteen ja heillä on enemmän halua yrittää käsitellä sitä.”

Mutta emme ole vielä luoneet “poliittista tilaa”, joka olisi tarpeen asian nostamisessa julkiseksi. “Juuri nyt jos olet politiikassa, niin et voi keskustella ongelmasta. Se on myrkkyä. Tuloksena meillä on jättiläismäinen ongelma, joka repii Meksikoa hajalle – – ja meillä on runsaasti ongelmia täälläkin, emmekä keskustele niistä juurikaan”. Suomessa tilanne keskustelun suhteen on vielä kärjistyneempi. Poliittinen johto pyrkii estämään asioista keskustelun vedoten, että asiantuntijaryhmälle pitää taata työrauha. Hiljaisia ja salaisia päätöksiä, joita kansalaiset eivät pääse sotkemaan.

Shultz kannattaa valistusta kysynnän vähentämisessä. “Jos haluamme olla vakavia tämän asian kanssa, meidän pitäisi aloittaa jättiläismäinen kampanja vakuuttaaksemme, että huumeet ovat pahaksi heille. Ja sen on perustuttava varmaan tutkittuun materiaaliin. Emme voi valehdella ihmisille.” Nykyisessä valistuksessa ongelma usein on hyvin demonisoiva materiaali, joka kääntyy itseään vastaan. Nykyään tieto leviää ja yhden valheen tunnistettuaan ihmiset eivät usko enää muuhunkaan valistukseen. Valitettavasti valheiden levittämistä tuetaan valtion ja ministeriöiden tasolta saakka.

Totuuden esiin tuominen on ollut todella vaikeaa, koska huumeet ovat tabu. Shultz muistaa, mitä tapahtui jonkin aikaa sen jälkeen, kun hän oli jättänyt hallituksen ja puhui Stanfordin yliopistolla esittäen mielipiteensä, että kieltolaki ei ole oikea ratkaisu.

Silloin – kuten nytkin – hän uskoi, että meidän täytyy katsoa ongelmaa taloudellisesta näkökulmasta ja ymmärtää mitä tapahtuu, kun on kova kysyntä kielletylle aineelle. Kun hänen kommenttinsa päätyivät lehtiin hän “hukkui kirjeisiin”. 98 prosenttia niistä oli kanssani samaa mieltä ja yli puolet ihmisistä sanoivat olevansa iloisia kun sanoin sen, mutta että itse eivät uskaltaisi sanoa sitä. Liikuttavin kommentti tuli entiseltä kongressin edustajalta, joka kirjoitti ja sanoi olevansa iloinen kun näki lausuntoni. Lisäksi hän sanoi sanoneensa samaa muutama vuosi sitten ja siksi hän ei ole enää kongressin edustaja!”

Shultzilta kysyttiin uskooko hän, että järkevämpi suhtautuminen voisi lähteä osavaltioista. Hän sanoi: “Ihmiset voivat ilmaista itseään hiukan paremmin osavaltioiden tasolla”. Hän lisäsi kunnioituksella huumelakien pieneen höllentymiseen joissakin osavaltioissa: “Ajattelen näitä kehityksiä erehtymättömänä lausuntona ihmisiltä siitä, että nykyinen järjestelmä ei toimi kovin hyvin ja he haluavat muuttaa sitä.”

Lähde:

http://online.wsj.com/article/SB10001424052748703298004574459421700711960.html

Kävin kouluni ylioppilaaksi saakka Savonlinnassa. Etenkin yläaste oli kaltaiselleni “hikarille” tuskaa; jos koulunkäynti maittoi, sai varmasti osakseen epäsosiaalisen nörtin leiman. Kaikkein eniten olisi “pitänyt” inhota ruotsin opetusta. Muistikuvieni mukaan peruskoulun läpäisi porukkaa, joiden pakkoruotsin taidoilla jopa lause “Jag heter Hannu” jäisi ymmärtämättä. Luokaltani noin puolet jatkoi lukioon ja loput amikseen.

Ammatikseni harjoitan “kansanmusiikkia” jonka piirissä pohjoismainen yhteistyö on tiivistä. Olen käynyt Islantia lukuunottamatta keikalla kaikissa pohjoismaissa ja työskennellyt mm. tanskalaisten ja ruotsalaisten muusikoiden kanssa. Pohjoismaisen kansanmusiikin “piireissä” keskustelut musiikista käydään kuitenkin yhteisellä lingua francalla, englannilla – eiväthän ruotsia osaa ymmärrettävästi tanskalaiset ja norjalaisetkaan.

Vaikka “virkamiesruotsin” Sibelius-Akatemiassa suoritinkin, en uskoisi selviäväni haastavista tehtävistä vain ruotsiksi. Jo perusasioiden, esim. kävelyreitin neuvomisessa, voisi tulla nopeasti tänkapå.

Tilastokeskuksen tuoreen julkaisun mukaan venäjä on puhutumpi kieli kuin ruotsi useimmissa kunnissa. Venäjää puhuvien määrä on lisääntynyt kymmenessä vuodessa n. 50% ja jos kasvu jatkuu nykyisellään on pääkaupunkiseudulla kohta yhtä paljon kuin ruotsia kuin venäjää puhuvia. Miksi vain ruotsin- ja suomenkielisillä on oikeus saada palvelua äidinkielellään?

Lähde: Tilastokeskus

Minun on tilastojen ja omien kokemusteni valossa mahdotonta ymmärtää miksi jokaisen lieksalaisen teinin on pakko opiskella yläasteikäisenä ruotsia eikä venäjää tai jotain muuta vierasta kieltä. Todennäköisesti murrosikäiselle pakolla väännetystä kehnosta kielitaidosta on yhtä paljon käytännön hyötyä kuin vaikkapa muinaisheprean opinnoista.

Pakkoruotsi tulisi poistaa ainakin peruskoulusta. Lukiossa se voisi hyvinkin olla pakollinen kolmas kieli niille, jotka eivät sitä vielä ylä- tai ala-asteella aloittaneet.

Minulla ei ole koskaan ollut ruotsin opiskelua vastaan. Päin vastoin, mielestäni sen hallinta ainakin jollain tasolla kuuluu suomalaiseen yleissivistykseen. Samaan tapaan pitäisi yleissivistykseen toisaalta kuulua myös venäjän alkeet. Itänaapurissa en osaa edes aakkosia – hävettää.

Venäjän kielen asemaa Suomessa kannattaisi pohtia laajemminkin. Tilastokeskus toteaa aivan oikein että venäjänkielisille ohjelmille olisi katsojia. Haluammeko ylipäätään venäjänkielisen vähemmistömme hankkivan uutisensa pääosin venäläisestä mediasta? Luotettaville ja poliittisesti neutraaleille uutisille olisi varmasti tilausta myös Suomen rajojen ulkopuolella.

Suomen ja Venäjän välinen raja on yhä yksi maailman jyrkimmistä elintasokuiluista. Aktiivinen venäjän asemaa edistävä politiikka estäisi tehokkaasti myös maidemme välisen poliittisen ja kulttuurisen kuilun syventymistä sekä poistaisi turhia ennakkoluuloja.

Kaksikielisyydestä pitää siirtyä moderniin monikielisyyteen. Pakkoruotsia ei pidä korvata pakkovenäjällä vaan vapaavalintaisen kielen opinnoilla. Kahden vieraan kielen opiskelu on joka tapauksessa hyvä pitää myös peruskoulun opinto-ohjelmassa.

Liittovaltion huumepoliisi jättää lääkekannabiksen käyttäjät ja heidän luvanvaraiset jakelijansa jatkossa rauhaan.

Obama lupasi kampanjansa aikana, että liittovaltion poliisi jättää lääkekannabiksen rauhaan. Häntä on ehditty jo arvostella, koska sekä potilaita että osavaltiolta luvan hankkineita jakelijoita on pidätetty hänen virkaan astumisensa jälkeen lähes samaa tahtia kuin Bushin hallinnon aikana.

Maanantaina 19.10. esiteltiin kuitenkin uudet viralliset käytännöt. Potilaiden ja heidän jakelijoidensa pitäisi olla turvassa. Kaksi oikeusministeriön virkailijaa kuvaili uutta lakia: syyttäjille on ohjeistettu, että osavaltion lakien mukaan laillisesti toimivien käyttäjien tai lääkekäyttäjien pidättäminen ei ole hyvää ajankäyttöä.

Eri osastoille, esimerkiksi DEA:lle, jaettava ohjeistus tekee kuitenkin selväksi, että agentit puuttuvat tilanteeseen, jos jakelu ylittää osavaltion rajoissa sallitun tai lääkekannabista käytetään kulissina muille rikoksille. Uusi politiikka on merkittävästi poikkeava Bushin hallinnon vastaavasta, joka vaatii liittovaltion poliisin toimivan osavaltioiden säännöksistä välittämättä.

14 osavaltiota sallii jonkin asteisen kannabiksen käytön lääkinnällisiin tarkoituksiin. Nämä osavaltiot ovat Alaska, Kalifornia, Colorado, Havaiji, Maine, Maryland, Michigan, Montana, Nevada, New Mexico, Oregon, Rhode Island, Vermont ja Washington.

Kalifornia on uniikki kattavan kannabisapteekkiverkoston vuoksi. Kannabisapteekit ovat yrityksiä jotka myyvät kannabista ja voivat joissain osavaltioissa jopa mainostaa palvelujaan. Myös Coloradossa on lukuisia kannabisapteekkeja. Rhode Islandilla ja New Mexicossa lisensoidaan parhaillaan tuottajia. New Mexicossa on hyväksytty ensimmäinen kasvattaja alkuvuodesta.  Kasvatuspaikat ovat salaisia ja terveysvirasto antaa potilaille ohjeet yhteyden saamiseksi kasvattajiin.

Oikeusministeri Eric Holder sanoi maaliskuussa, että hän haluaa liittovaltion viranomaisten jahtaavan vain niitä, jotka rikkovat sekä osavaltion että liittovaltion lakeja. Tähän mennessä ei ole kuitenkaan esitetty kuinka tuo tavoite saavutettaisiin.

Kolmisivuisessa muistiossa kerrotaan tarkat linjaukset ja se lähetetään liittovaltion syyttäjille 14 osavaltiossa ja FBI:n sekä DEA:n ylimmille viranomaisille. Oikeusministeriön virkailijoiden mukaan syyttäjiä kehotetaan olemaan hienotunteisia sen suhteen millaisia tapauksia lähtevät ajamaan, ja muistiossa korostetaan, ettei liittovaltion työntekijöiden ole järkevää jahdata ja syyttää niitä, jotka noudattavat osavaltion lakeja.

“Tämä on merkittävä askel eteenpäin”, sanoi Marijuana Policy Projectin viestintäjohtaja Bruce Mirken. “Tämä muutos politiikassa muuttaa liittovaltion kunnioittamaan dramaattisesti enemmän tieteellistä ja käytännöllistä todellisuutta.”

Muistiossa varoitetaan, että jotkut voivat piilottaa perinteistä huumekauppaa tai muita rikoksia lääkekannabiksen taakse. Vaikka muistiossa kuvaillaan lääkekannabiksen olevan vähäisen prioriteetin asia, ei se silti sulje pois mahdollisuutta syyttää jotakuta, jonka toimet ovat sallittuja osavaltion lain mukaan.

Muistion on tarkoitus muistuttaa järjen käytöstä resurssien käytössä syyttäjiä ja viranomaisia niissä osavaltioissa, joissa lääkekannabis on sallittua. Se muistuttaa kannabiksen myynnin olevan Yhdysvaltojen suurin lähde väkivaltaisille meksikolaisille huumekartelleille, mutta lisää, että liittovaltion viranomaisten resurssit ovat rajalliset.

Pian sen jälkeen kun Obama astui virkaan, DEA tyhjensi neljä kannabisapteekkia Los Angelesissa aiheuttaen sekaannusta hallituksen suunnitelmista. Nyt sekaannuksen pitäisi olla ohi ja suuri askel eteenpäin otettu. Ehkä tämä antaa rohkeutta muillekin osavaltioille?

Lähteet:

http://news.bbc.co.uk/2/hi/americas/8315603.stm

http://www.nytimes.com/aponline/2009/10/18/us/politics/AP-US-Medical-Marijuana.html?_r=2

http://news.yahoo.com/s/ap/20091019/ap_on_go_pr_wh/us_medical_marijuana

http://blog.norml.org/2009/10/19/obama-administration-new-medical-marijuana-guidelines-are-issued/

Kaliforniassa kannabiksen puolesta kampanjoivat sanovat, että osavaltion pitäisi helpottaa kompurointiaan talouskriisissä ja alijäämänsä kanssa laillistamalla kannabis ja keräämällä sen myynnistä veroa.

Kalifornia oli ensimmäinen osavaltio, joka salli ihmisten käyttää kannabista lääkinnällisiin tarkoituksiin, mutta liittovaltion lain mukaan kannabis pysyy edelleen laittomana. Tämä tarkoittaa sitä, että ensi vuoden äänestykseen tähtäävät kampanjoijat, jotka haluavat laillistaa kannabiksen kokonaan, ovat törmäyskurssilla Yhdysvaltojen hallituksen kanssa.

Lähellä San Franciscoa sijaitseva Oaklandin kaupunki tuli tänä vuonna ensimmäiseksi kaupungiksi, joka alkoi kerätä veroja lääkekannabiksen myynnistä.

Kalifornian kuvernööri Arnold Schwarzenegger oli pakotettu mittaviin leikkauksiin selvitäkseen useiden miljardien dollarien budjettivajeesta osavaltiossa, jonka talous on suurempi kuin lähes minkä tahansa itsenäisen valtion, esimerkiksi Suomen.

Richard Lee johtaa kannabisoppilaitostaan Oaklandin alueella, joka tunnetaan parhaiten Oaksterdamina. Hänen mukaansa alan arvo on noin 15 miljardia dollaria, joten Kalifornia voisi saada pelkkinä myyntiveroina vuosittain 1,5 miljardia dollaria.

Richard kertoi: “Aivan kuten alkoholikin tuottaa paljon rahaa, me opimme kieltolain aikaan 1920-luvulla, että jostain asiasta laittoman tekeminen ei estä ihmisiä käyttämästä sitä. Se tarkoittaa vain lisää rikollisuutta ja väkivaltaa sekä kunnioituksen vähenemistä lakia ja sen valvojia kohtaan.”

Oaklandissa lääkekannabiksen käyttäjien täytyy kantaa mukanaan lääkärinsä myöntämää korttia, joka oikeuttaa heidät ostamaan kannabista yhdestä kaupungin neljästä toimiluvallisesta coffee shopista tai kannabisapteekista.

Poliisi kuitenkin kiistää kannabiksen lääketieteelliset hyödyt ja väittää edelleen sen olevan porttihuume kovempiin aineisiin. Kalifornian DEA:n johtaja erikoisagentti Bob Cooke kertoi Sky Newsille, että veroina kerättävä rahasumma ei riittäisi maksamaan aiheutuneita vahinkoja.

“Emme saa riittävästi rahaa hoitaaksemme tupakoinnin aiheuttamia haittojakaan, joten kuka maksaisi kaiken tämän”, hän sanoi.

Nykyiselläänkin haitat ovat jo olemassa, mutta niiden hoitoon ei tule ollenkaan rahaa. Arvioidulla 1,5 miljardilla saa hoidettua monta ongelmaa. Lisäksi on huomionarvoista, että tupakka on myrkyllinen tuote, johon kuolee pelkästään Suomessa 12 ihmistä päivässä.

Esimerkiksi 30 vuotta kannabista tutkinut Donald Tashkin ei havainnut kannabiksen aiheuttavan syöpää vaan sen havaittiin pikemminkin suojaavan syövältä. Tämä riitti kääntämään herra Tashkinin pään ja nykyään hän kannattaa kannabiksen laillistamista. Uskoisimmeko me kokenutta tiedemiestä?

Laillistamisen kannattajat uskovat, että muutos on väistämätön Kaliforniassa, eikä tämän kokoinen liiketoiminta voi odottaa.

Grow-julkaisun vetäjä Erich Sligh sanoi: “Kaikki sanovat, että tupakkayhtiöt ovat odottavalla kannalla ja ovat valmiina hyppäämään mukaan heti kun kannabis on laillista. Ne uskovat, että se tapahtuu, niillä on kiikarinsa ja ne istuvat ja odottavat laillistamisen hetkeä ja aikovat saada osuutensa.”

Lähde:

http://news.sky.com/skynews/Home/World-News/Campaigners-Tell-California-To-Legalise-Cannabis-Drug-To-Save-Economy-From-Recession/Article/200910215403205?lpos=World_News_Top_Stories_Header_4&lid=ARTICLE_15403205_Campaigners_Tell_California_To_Legalise_Cannabis_Drug_To_Save_Economy_From_Recession_

Hienoa! Vihdoin! Jihuu! Kuka väittää että Vihreillä ei olisi merkitystä?

Demareiden ulosmarssin jälkeen viikonlopun budjettiväännöissä saatiin aikaiseksi ensimmäinen asukaspysäköintimaksun nosto 15 vuoteen! Ensi vuonna asukaspysäköintitunnus maksaa 100€, mutta se on toivottavasti ostettavissa kuukausittain.

Kännykuva "asukaspysäköidystä" "kulkuneuvosta" Töölössä - tämä kärry ei varmasti ollut liikkunut kuukausiin.

Päätös on oikean suuntainen mutta riittämätön. Kuten Ode jo ehti mainitsemaan, kuukausimaksu jää yhä aivan liian alas että esim. kesäautot kannattaisi aina siirtää landelle lojumaan talven ajaksi.

Mutta, kuten jo todettua, hyvä että “pää saatiin auki”. Tästä on hyvä jatkaa tulevina vuosina. Kyllä sen kuukausimaksun tulisi olla vähintään 20€ jotta maksulla olisi todellista ohjaavaa vaikutusta.

Hämmentävää kyllä HS:n keskustelupalstalla oli esitetty aiheen tiimoilta ihan hyviäkin ajatuksia!

Samalla voisi ottaa mukaan auton pituudesta riippuvan hinnan, koska suurin osa asukaspysäköintipaikoista on kadunvarsipaikkoja. Esim. 25 euroa/metri -hinnoittelulla päästäisiin samaan summaan, ja ohjaisi autonhankintaa keskusta-alueelle sopivampiin pieniin autoihin. Rekisteritiedoista saa pituuden suoraan, porrastus esim. 10 cm:n välein.

Erinomainen idea! Kyllä näillä kaduilla pitäisi suosia enemmän Smartteja ja mopoautoja kuin kaupunkimaastureita. Ainakin Japanissa “mopoautoja” varten on olemassa alempi veroluokka, jonka ansiosta mikroautoja kaikkiin tarkoituksiin näkyykin liikenteessä todella paljon.

Aiemmin aiheesta tällä blogilla mm:
- Asukaspysäköintiluvat myyntiin huutokaupalla
- Asukaspysäköinti myös fillareille
- Lumi ja autot
- Pysäköinnistä

Erittäin ankara linjaus vain vahingoittaa niitä, jotka tarvitsevat kannabista lääkinnälliseen käyttöön.

Kalifornialaiset tekivät äänestyspaikoilla hyvin selväksi, että he kannattavat kannabiksen laillistamista lääkinnälliseen käyttöön. Lakiesityksestä 215 eli 13 vuotta sitten hyväksytystä osavaltion laista on tullut myös pahasti väärinkäytetty kuten kriitikot pelkäsivät.

On arvioitu, että Long Beachilla on yli 40 kannabisapteekkia ja 800 tai enemmän Los Angelesissa. Los Angelesin pääsyyttäjä Steve Cooley päätti viime viikolla, että useimmat niistä toimivat laittomasti ja hän haluaa sulkea ne.

Tämä voi olla liian ankaraa. Lääkekannabiksen kannattajat kamppailevat vastaan. He muistuttavat, että apteekkien sulkeminen rankaisisi niitä ihmisiä, joilla on oikeus ja tarve lääkekannabikselle.

Lakiesityksen 215 ja yhteiskasvatuksen sallivan osavaltion lain piti tulla auttamaan niitä, jotka kärsivät kemoterapian sivuvaikutuksista, kivusta, kovasta pahoinvoinnista tai muuten hyötyvät kannabiksen käyttämisestä ja saavat siihen lääkärin suosituksen. Reseptiä ei tarvita, suositus riittää.

Tämän mahdollisuuden saatuaan lääkekannabisapteekkeja ilmestyi kaikkialle tarjoten turvallisen, osavaltion lain puitteissa laillisen, tavan lähes kaikille saada kannabista kilpailukykyisillä hinnoilla.

Kannabiksen säännöstelyyn olisi kuitenkin parempiakin tapoja. Aluksi, ihmiset, jotka todella tarvitsevat sitä lääkinnälliseen käyttöön, voisivat saada reseptin lääkäriltä, ja tällä reseptillä he saisivat apteekistaan annoksensa kuten muissakin lääkkeissä. Koko prosessin pitäisi olla luottamuksellinen. Nykyisellään pidettävä lista lääkekannabiksen käyttäjistä on epäoikeudenmukainen ja tarpeeton.

Seuraava askel on kalifornialaisten tahtoon taipuminen. Enemmistö heistä kannattaa kannabiksen käytön dekriminalisoimista. On arvioitu, että Kalifornia menettää kymmeniä miljoonia dollareita laittoman kannabiskaupan takia. Toisissa arvioissa on puhuttu sadoista miljoonista ja jopa miljardista dollarista. Tämä menetys on laskettu veroina, joita voitaisiin kerätä kannabiksen myynnistä, jos se olisi laillista.

Kannabiksen laillistuessa reseptit eivät enää ole tarpeen ja apteekkeja voitaisiin säännöstellä tiukin ehdoin, samoin kuin viinakauppoja säännöstellään. Ikärajat sekä riittävä etäisyys kouluihin ja asuinalueisiin pitäisi määritellä ja niitä tulisi valvoa. Aivan kuten alkoholiakaan ei saa myydä ilman lupaa, myös kannabiksen katumyynti olisi laitonta.

Kannabiksen laillistaminen ottaisi todella suuren harppauksen kohti salakuljetuksen lopettamista. Salakuljetus on tehnyt Meksikon rajasta pelottavan taistelukentän, jolla huumekartellit taistelevat toisiaan ja poliisia vastaan. Monet poliiseista ovat niin korruptoituneita dollarien vilahtaessa heidän taskuunsa, että valvonta on pelkkä suuri farssi.

Lienee sanomattakin selvää, että laillistaminen olisi kartelleille todella tuhoisaa. Ne menettäisivät lähes kaikki tulonsa ja vaikutusvaltansa. Ihmiset eivät enää juuri ostaisi niiden epämääräisiä tuotteita kadulta, vaan suosisivat virallisia liikkeitä, joissa laatua tarkkaillaan ja huonolaatuisesta tuotteesta tai palvelusta voisi valittaa valvovalle viranomaiselle. Kartellien suurin pelko lieneekin nykyisellään kannabiksen laillistaminen.

Jos Yhdysvallat (tai Suomi) on mitään kieltolaista oppinut, niin sen, että julistamalla laittomaksi aineita, joita ihmiset haluavat käyttää, heidät vain ajetaan rikollisiksi. Tämä havaittiin alkoholin kieltolain yhteydessä: markkinoille tuli vahvempia tuotteita eikä alkoholin kulutus juuri laskenut. Vain yleinen kunnioitus lakia kohtaan laski.

Täsmälleen sama pätee kannabikseenkin. Sitä käytetään laajalti laista välittämättä ja tulot menevät rikollisille. Laillistakaa kannabis. Säännöstelkää ja kontrolloikaa sitä. Verottakaa sitä. Ja valvokaa säädöksiä. Aika on koittanut.

Lähde:

http://www.presstelegram.com/opinions/ci_13534850

Kolmen miljoonan asukkaan maatalousosavaltiossa voidaan nähdä vielä myötätuntoa vakavasti sairaille.

Lääkekannabiskuuleminen pidettiin Iowan kaupungissa ja se tarjosi lääkekannabiksen kannattajille mahdollisuuden kertoa mielipiteitään julkisesti viranomaisille.

Selvä enemmistö osallistujista kannatti lääkekannabista. Vain muutamat osallistujat olivat lääkekannabista vastaan.

Iowan farmasian lautakunta kuuli kroonisesta kivusta kärsiviä potilaita, lääkäreitä, entistä huumesyyttäjää, ja myös “rivikansalaisia”. Tilaisuuteen oli saapunut runsaasti kuulijoita.

Suurin osa lautakunnan edessä puhuneista mainitsi kannabiksen lääkinnällisten ominaisuuksien voivan tarjota helpotusta kärsiville potilaille, ja sen voivan korvata voimakkaita reseptillisiä lääkkeitä.

Tämä oli kolmas neljästä osavaltion laajuisesta kuulemistilaisuudesta, jotka koskevat kannabiksen uudelleenluokittelua luokan I aineesta luokan II aineeksi. Viimeinen neljästä kuulemisesta pidetään marraskuun alussa.

Des Moinesin asukas Robert Manke seisoi lautakunnan edessä ja kuvaili, kuinka lukuisat liikenneonnettomuudet ja taistelu syövän kanssa johtivat hänet riippuvaiseksi särkylääkkeistä.

Manken selkä vaurioitui auto-onnettomuudessa ja hänelle määrättiin voimakkaita särkylääkkeitä, mukaan lukien Fenotraa, joka on erittäin voimakas kivunlievittäjä ja joka on toisinaan johtanut sitä käyttäneiden potilaiden kuolemaan.

Manken mukaan monilla reseptillisillä kipulääkkeillä on pahoja sivuvaikutuksia, mutta kannabiksella niitä ei ole ollenkaan.

“En koskaan saanut lääkekrapulaa kannabiksesta”, hän sanoi.

Manke huomautti myös, että hänen täytyy ostaa kannabiksena huumediilerilta, joka myy kokaiinia, heroiinia ja muita kovia huumeita. Hän voisi tämän sijaan käyttää jo monista osavaltioista tuttua laillista osavaltion lääkekannabisohjelmaa.

Myös useat lääkärit todistivat lautakunnan edessä toimittaen todisteita kannabiksen lääkinnällisistä käyttötarkoituksista ja tehosta.

Lääkäri, kansallisen epilepsiasäätiön (National Epilepsy Foundation) hallituksen jäsen ja Iowan epilepsiasäätiön (Iowa Epilepsy Foundation) entinen johtaja Dale Todd sanoi kannabiksen auttavan hiljentämään neuronien satunnaista tykitystä. Tämä johtaa harvemmin esiintyviin kohtauksiin niillä, jotka kärsivät epilepsiasta ja muista samankaltaisia kohtauksia aiheuttavista tiloista.

“Me tiedämme, että ihmiset käyttävät sitä, ja me tiedämme, että se auttaa”, sanoi Todd. Häntä oli pyydetty puhumaan ihmisten puolesta, jotka käyttävät kannabista kohtauksiensa hallintaan.

Entinen huumerikosten syyttäjä James Gierach esiintyi Law Enforcement Against Prohibition -järjestön puolesta.

“Sota huumeita vastaan ei toimi”, sanoi Gierach, jonka organisaatio tuntee läheltä huumeita vastaan käytävän sodan. “Se lisää huumeita, epäpuhtaita huumeita, kaikkialle. Se on huumeongelman sydän.”

George McMahon oli viides Yhdysvaltain kansalainen, joka saa laillisesti lääkekannabista liittovaltiolta. Hänelle toimitetaan kuukausittain tarvitsemansa lääkeannos, koska hän on terminaalivaiheen potilas.

“Olen kuolettavan sairas, ja en kuole; kannabis on ainut lääke mitä käytän”, hän kertoi. “Kun lopetin muiden lääkkeiden käytön, lopetin kuolemisen.”

McMahonin mielestä kuulemiset ovat turhia.

“Haluaisin nähdä näiden kuulemisten päättyvän”, hän sanoi. “Haluaisin nähdä olemassa olevien todisteiden esittämisen lainsäätäjille. En vain niitä, jotka lautakunta sattuu hyväksymään.”

Iowan kaupungin asukas Nick Manna ei sanonut olevansa kannabiksen laillistamisen puolella, eikä sitä vastaan. Mutta hän ei sanonut uskovansa, että kannabis täyttää luokan I aineen kriteerit.

“Pitäisin kuulemista onnistuneena, jos farmasian lautakunta tarjoaa hyvät tieteelliset perustelut tekemälleen päätökselle”, hän sanoi.

Lähde:

http://www.dailyiowan.com/2009/10/08/Metro/13468.html

Alkuperäisen tekstin kirjoittaja on Oxfordin yliopiston professori Julian Savulescu.

Brasilian entinen presidentti Fernando Henrique Cardoso on väittänyt, että sota huumeita vastaan on hävitty ja kannabis tulisi dekriminalisoida. Hän on sanonut, että kovan linjan suhtautuminen on tuonut “katastrofaalisia” seuraamuksia Latinalaiseen Amerikkaan.

Vastikään Rio de Janeirosta palanneena en kykene olemaan eri mieltä. Asuin siellä erään filosofian professorin luona. Olimme menossa hänen talolleen hänen 11-vuotiaan tyttärensä kanssa, kun konekiväärein aseistautuneet poliisit pysäyttivät meidät. He olivat metsästämässä paikallista huumelordia, ja kyseinen tie oli ainoa pakoreitti. Poliisi valmistautui vastarintaan.

Cardoso korostaa käytännön epäonnistumista, kun ongelmaa lähestytään nollatoleranssin keinoin. Kun kyse on huumeiden käyttämisen kaltaisesta rikollisuudesta, ei nollatoleranssi koskaan onnistu. Samalla tavalla se epäonnistuu alkoholin, prostituution ja dopingin kanssa. Pahin huumelordeille tehtävissä oleva asia ei olekaan sodankäynti heitä vastaan, vaan kokaiinin ja kannabiksen dekriminalisointi. Heiltä loppuisi rahantulo välittömästi. Tarjontaa voisi valvoa, kontrolloida ja säädellä. Samalla haitat sekä käyttäjille että ulkopuolisille vähenisivät huomattavasti.

Huumausaineiden laillistaminen on tuotu usein esiin, viimeisimpänä ja merkittävimpänä Cardoson toimesta. Haitat vähenisivät. Olisimme lähempänä sivistynyttä yhteiskuntaa, kuten Hollantia. Mutta harvoin kuulee moraalista argumenttia huumausainelakien liberalisoinnin puolesta. Tässä tulee yksi sellainen.

Pääsyy siihen, että huumeet kuten alkoholi ja kofeiini ovat laillisia, mutta kokaiini ja kannabis eivät, on se, että viimeksi mainittuja pidetään “riippuvuutta aiheuttavina”. (Yritä olla ajattelematta hetki sitä faktaa, että alkoholi ja kofeiini aiheuttavat riippuvuutta.) Kuten John Stuart Mill tunnetusti on sanonut, ainoa peruste vapauden rajoittamiselle on silloin, kun henkilö on vaarassa vahingoittaa muita. Itselle aiheutettu haitta ei vielä riitä. Mutta ne ovat nimenomaan muut ihmiset, joita nollatoleranssi vahingoittaa. He, jotka tulevat ryöstetyksi, hakatuksi tai tapetuksi huumeisiin liittyvän alamaailman toimesta. Syy miksi riippuvuudet oikeuttavat valtion väliintulon on se, että ne muuttavat addiktin epäpäteväksi ja voimattomaksi tekemään itsenäisiä päätöksiä. Narkomaani muuttuu lapseksi, joka tarvitsee vanhempien suojelua. Tässä tapauksessa valtion suojelua.

Olen väittänyt useissa artikkeleissa*, että tällainen näkemys riippuvuuteen on väärä. Huumeita käyttävät ihmiset eivät kärsi mistään sairaudesta tai jostakin sairaalloisesta kyvyttömyydestä itsehillintään. He saattavat olla harkitsemattomia tai järjenvastaisia käyttäessään huumeita. Toisaalta niin me kaikki olemme, lähes joka päivä. Olemme sitä silloin, kun syömme epäterveellisesti, harrastamme vaarallisia urheilulajeja, tupakoimme, juomme alkoholia tai pelaamme uhkapelejä. Huumeiden käyttäjät voivat arvostaa nautintoa enemmän, mutta heidän riippuvuutensa eivät eroa tyypiltään muista nautintoa aiheuttavista harrastuksista. Ihmiset tulevat riippuvaisiksi uhkapeleistä, seksistä, porkkanoista, sokerista ja vedestä. Nämä substanssit tai harrastukset eivät “kaappaa” aivoja. Ne tuovat nautintoa käyttäen samoja polkuja aivoissa kuin huumeet.

“Addiktoivuus” eli kyky aiheuttaa riippuvuutta on ainoastaan mielihyvän miellyttävyyttä.

Huumeisiin suhtautuminen nollatoleranssin kautta on silkkaa tolkuttoman ja harkitsemattoman hedonismin kriminalisointia. Jos väitämme, että huumeriippuvuus on tauti, tarkoittaa se sosiaalisesti paheksutun käytöksen lääketieteellistämistä. Aivan kuten drapetomania, joka oli psykiatrinen tauti, jolla kuvattiin 1800-luvulla orjien riippuvuutta pakoon juoksemiseen.

Ainoat perusteet sille, että ihmisiä estetään käyttämästä kannabista, kokaiinia tai heroiinia täytyisi olla siinä, että he vahingoittavat muita ihmisiä. Ei siinä, että he vahingoittavat itseään. Päätös ottaa huumeita tai jatkaa niiden käyttöä on yhtä itsenäinen kuin mikä tahansa muu päätös. Aivan kuten alkoholin juonnin, suojaamattoman seksin tai vaarallisten urheilulajien osalta. Huumeiden vapauttamiseen on olemassa vahvat moraaliset perustelut.

Jäljelle jää yksi mahdollinen perustelu vapauden rajoittamiselle ja huumeiden kieltolain säilyttämiselle. Se perustelu on yleinen etu. Jos yhteiskunta rampautuisi pahasti huumelakien vapauttamisen myötä, se voisi olla ääriesimerkki, joka oikeuttaisi kieltolain. Mutta kokemuksista voidaan päätellä päinvastaista. Hollanti vaikuttaisi toimivan jopa paremmin vapaamielisten huumelakien alaisuudessa. Ja kuten Cardoso väittää, täyskielto vaikuttaisi olevan pahasti yleistä etua vastaan. Se pitää huumelordit bisneksessä kiinni, ja käyttäjän sekä muut pahasti haavoittuvassa tilassa.

Tulevaisuudessa voimme unohtaa yliherkkyytemme huumeita kohtaan, jotka tuottavat nautintoa. Yksi vaihtoehto on, että käytämme tiedettä tuottaaksemme järkiperäisesti sellaisia huumeita, jotka aiheuttavat etsimiämme kokemuksia tai mielihyvää. Mutta turvallisesti, tehokkaasti ja sellaisilla tavoilla, jotka voidaan yhdistää hyvään elämään. Nykyisyydessä olemme vankeina sen suhteen, mitä luonto on antanut meille. Jotkut yhteiskunnat jopa suosivat huumetta, joka on myrkyllistä maksalle ja aivoille, ja joka aiheuttaa väkivaltaa, onnettomuuksia ja miljoonia ennenaikaisia kuolemia. Suomessa kahdeksan kuolemaa päivässä. Sitä kutsutaan alkoholiksi.

On tullut aika ottaa järkiperäinen lähestymistapa huumeita kohtaan.

*) Foddy, B., and Savulescu, J., (forthcoming). ‘A Liberal Account of Addiction’. Philosophy, Psychiatry, and Psychology; Savulescu, J., Foddy, B., (2007). ‘Addiction Is Not an Affliction: Addictive Desires Are Merely Pleasure‐Oriented Desires’, American Journal of Bioethics. January, 7 (1):29‐32, http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/17366161

Foddy, B., Savulescu, J.. (2006). ‘Addiction and Autonomy: Can Addicted People Consent to the Prescription of Their Drug of Addiction?’, Bioethics. 20 (1): 1-15 (Feb), http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/16680876

Savulescu, J., Foddy, B. (2006). ‘Autonomy, Addiction and the Drive to Pleasure: Designing Drugs and our Biology: A Reply to Neil Levy’ (http://www.practicalethics.ox.ac.uk/Pubs/Savulescu/addiction.pdf). Bioethics 20 (1): 21‐23

Lähde:

http://www.practicalethicsnews.com/practicalethics/2009/09/why-drugs-should-be-legalised-1.html

Usein tekijänoikeuskeskusteluissa teosten suojan heikentämiselle argumenttina käytetään “orpoteoksiin” (orphan works) ja “loppuunmyytyihin teoksiin” (out-of-print works) liittyviä ongelmia.

Orpoteoksilla tarkoitetaan tekijänoikeudella suojattuja teoksia, joiden tekijänoikeudet ovat todennäköisesti voimassa, mutta joiden oikeuksien omistajasta ei ole selvyyttä ja näin ollen uusi julkaiseminen on hankalaa tai jopa mahdotonta.

Toinen ryhmä ovat teokset, joiden painos on loppunut, mutta joiden kaupallinen uudelleenjulkaisu ei ole taloudellisesti kannattavaa.

Molemmat ongelmat ovat todellisia, vaikkakin marginaalisia. Näin saattaa jäädä arkistojen kätköihin lojumaan aarteita, joille saattaisi olla kuulijoita ja joilla voisi olla myös kulttuurihistoriallista tai kulttuurillista merkitystä vaikka julkaisujen taloudellinen merkitys olisikin vähäinen.

Tällaisten teosten luvaton uudelleenjulkaisu esim. netin vertaisverkoissa on kuitenkin laitonta. Mitä siis pitäisi tehdä?

En usko tekijänoikeudellisen suojan heikentämisen olevan paras tai ainoa mahdollinen ratkaisu. Suojan poisto itse asiassa saattaisi jopa vähentää mahdollisuuksia toteuttaa laadukkaita uudelleenjulkaisuja.

Hollannissa on keksitty mielestäni oivallinen ratkaisu. Paikallinen kansallinen äänitearkisto Fonos on sopinut tekijänoikeusjärjestöjen kanssa kiinteät könttäkorvaukset levystä kuin levystä.

Kun Fonos saa tilauspyynnön arkistoistaan löytyvästä hollantilaisesta äänitteestä, niin organisaatio digitoi levyn ja polttaa tilaajalle CD:n. Levyt maksavat 19,95€ ja tuplalevyt 39,90€. Lupaavat toimitusajaksi jo digitoidulle levylle 2-3 työpäivää ja digitoitavalle 3-4 viikkoa. Palvelu on saatavilla vain Alankomaissa.

Arkisto pääsee digitoinnin kustannuksissa omilleen noin kolmen levyn jälkeen. Kuulemma joitain albumeja on järjestelmän kautta myyty niin paljon, että alkuperäiset levy-yhtiöt ovat päättäneet ottaa äänitteitä uudelleen sekä digitaaliseen että fyysiseen levitykseen!

Kaikki voittavat. Yksikään teos ei jää pölyttymään hyllyjen kätköihin jos joku sitä vain haluaa kuunnella. Ja tekijänoikeuksien omistajat saavat omansa. Kulttuuri säilyy ja digitoituu järkevästi ja kustannustehokkaasti.

Miksei Suomessa ole vastaavaa palvelua? Kansalliskirjasto ohoi!

Tuoreimmat tieteelliset tutkimukset osoittavat, että kannabis ei tuhoa aivojasi, eikä se aiheuta keuhkovaurioita tupakan tavoin – mutta näitä faktoja et kuule perinteisistä uutisista.

Tiedelehti Science julkaisi lähes neljä vuosikymmentä sitten New Yorkin yliopiston sosiologi Erich Gooden artikkelin, jossa kerrottiin median osallisuudesta kannabiksen kieltolain ylläpitämiseen.

Hänen mukaansa “Testit ja kokeet, joissa keskitytään esittelemään kannabiksen käytön tuhoisaa vaikutusta, saavat valtaisan huomion mediassa ja niiden johtopäätökset hyväksytään valtaväestössä faktoina. Mutta sitten kun nämä tutkimukset kumotaan huolellisesti, tai jos myöhemmät löydökset ovat ristiriidassa alkuperäisväitteiden kanssa, sitä ei huomioida lainkaan.”

Katsaus nykypäivän valtavirtamediaan osoittaa, että vain vähän on muuttunut. Uutiskanavat antavat yhä vain vähän painoarvoa tieteellisille tutkimuksille, jotka horjuttavat Yhdysvaltain hallituksen pitkäaikaista huumepropagandaa. Pahimmissa tapauksissa ne jätetään täysin vaille huomiota.

Seuraavaksi esittelemme viisi viimeaikaista tarinaa, jota nykypäivän media ei halua sinun tietävän kannabiksesta:

1. Kannabiksen käytöllä ei ole yhteyttä skitsofreniaan

Parin viime vuoden aikana kansainvälinen media on kernaasti julkaissut tutkimustietoa, jonka mukaan kannabiksen käytöllä on yhteys mielenterveyden ongelmiin.

Kenties kaikista näkyvimmin kerrottiin vuoden 2007 raportista, jonka mukaan kannabis “voi lisätä riskiä psykoosihäiriöihin myöhemmin elämässä 40 prosentilla”. Tätä korostivat etenkin Yhdysvaltain huumevastaiset virastot.

Onko siinä siis perää, että kannabiksen käyttö lisää mielisairauksia? Ei laisinkaan, kertoo heinäkuinen tutkimusartikkeli Schizophrenia Research -lehdessä.

Brittiläisen Keelen yliopiston lääketieteellisen koulukunnan tutkijat vertasivat kannabiksen käytön ja skitsofreniatapausten suhdelukua Briteissä vuosien 1996 ja 2005 välillä. Tutkijoiden mukaan “skitsofrenian ja psykoosien esiintyvyys ja yleisyys olivat joko vakaita tai laskusuunnassa” kyseisen ajanjakson aikana, vaikka kannabiksen käyttö kansalaisten keskuudessa oli noususuhdanteessa.

“Skitsofreniadiagnoosien ja psykoosien odotettu nousu ei toteutunut yli 10 vuoden ajanjaksolla”, tutkijat päättelivät. “Tämä tutkimus ei siten tue erityistä syy-yhteyttä kannabiksen käytön ja psykoottisten häiriöiden välillä. – – Tämä tukee aiempia olettamuksia, joiden mukaan kannabiksen käyttäjien määrän kasvu ei aiheuta mielenterveysongelmien lisääntymistä”.

Tämän artikkelin kirjoitushetkellä muutama kansainvälinen uutistoimisto on raportoinut tutkimuksesta. Sen sijaan yksikään yhdysvaltalainen (tai suomalainen -toim.huom.) uutiskanava ei ole julkaissut tutkimusta.

2. Kannabiksen savu ei vaurioita keuhkoja kuten tupakka

Kaikki tietävät, että pilvenpoltto on ainakin yhtä vaarallista, ellei jopa vaarallisempaa keuhkoille kuin tupakointi. Vai mitä?

No ei ole, kertoo uusiseelantilainen tutkimus elokuulta European Respiratory Journalissa.

Uusiseelantilaisen Otagon yliopiston tutkijat vertasivat kannabiksen ja tupakan polttamisen vaikutuksia keuhkojen toimintaan yli 1000 aikuisella.

He raportoivat: “Kumulatiivinen kannabiksen käyttö assosioitui suurempaan vitaalikapasiteettiin (se määrä ilmaa, joka voidaan voimakkaasti puhaltaa ulos täysistä keuhkoista), keuhkojen kokonaistilavuuteen, toiminnalliseen loppukapasiteettiin (keuhkoissa oleva ilmamäärä passiivisen uloshengityksen lopussa) sekä jäljelle jäävään tilavuuteen.”

“Kannabiksella todettiin yhteys myös suurempaan hengitysteiden vastustuskykyyn, mutta ei uloshengityksen tilavuuteen sekunnin mittauksella (maksimimäärä ilmaa, joka voidaan puhaltaa ulos ensimmäisen sekunnin aikana vitaalikapasiteettitestissä), nopeutetun uloshengityksen suhdelukuun tai siirtokertoimeen. Sitä vastoin tupakan käyttöön liitettiin alempi uloshengityksen tilavuus (sekunnin mittaus), alempi nopeutetun uloshengityksen suhdeluku, alempi siirtokerroin sekä suurempi staattinen keuhkotilavuus, mutta ei hengitysteiden vastustuskyky.”

Heidän loppupäätelmänsä oli, että “Kannabiksella näyttäisi olevan tupakkaan verrattuna erilaiset vaikutukset keuhkoihin”.

Kuten ennustaa voi, tiedemiesten “epämiellyttävä totuus” ei saanut palstatilaa yhdessäkään mediassa.

3. Kannabiksen käyttö ei vahingoita, vaan voi jopa suojata aivoja

Tuhoaako pilvenpoltto aivosoluja? Alkoholi varmasti tuhoaa, ja monet kannabislainsäädännön muuttamista vastustavat tahot väittävät, että kannabiksen tuhoisat vaikutukset aivoihin olisivat jopa pahemmat. Ovatko he oikeassa?

Eivät, ainakaan tänä kesänä ilmestyneen Neurotoxicology and Teratology -julkaisun artikkelin mukaan.

Kalifornian yliopiston tutkijat San Diegossa tutkivat valkoisen aineen eheyttä nuorilla, joilla on historiaa ylenpalttisen juopottelun tai kannabiksen käytön osalta. Raportin mukaan alkoholin suurkuluttajilla (pojat jotka joivat yli viisi annosta, tytöt jotka joivat yli neljä annosta kerralla) näkyi vaurioita valkoisessa aineessa kahdeksalla aivojen osa-alueella.

Sen sijaan alkoholin suurkuluttajilla, jotka käyttivät myös kannabista, näkyi vähemmän vaurioita seitsemällä alueella kahdeksasta.

“Juopottelijat, jotka käyttivät myös kannabista, eivät näyttäneet yhtä yhdenmukaisia poikkeamia verrattuna raittiisiin, kuten pelkkien juopottelijoiden ryhmässä oli”, tutkijat päättelivät. “On mahdollista, että kannabiksella saattaa olla joitakin hermoja suojelevia ominaisuuksia, kun kyse on alkoholiin liittyvän hapettavan stressin tai glutamaatin tai vastaavien aineiden aiheuttamien hermosolukuolemien vähentämisistä”.

Tähän päivään mennessä, ainoastaan kourallinen Yhdysvaltojen uutiskanavista (eikä yksikään suomalainen -toim. huom.) on raportoinut tutkimuksesta.

4. Kannabis on päätepysäkki, ei niinkään portti koviin huumeisiin

Hälyttävät väitteet siitä, että kannabiskokeilut väistämättä johtavat muiden laittomien huumeiden käyttöön jatkuvat yhä mediassa, vaikka tilastotiedot osoittavat, että valtaenemmistö kannabiksen kokeilijoista ei koskaan siirry esim. kokaiinin tai heroiinin käyttäjiksi.

Tämän lisäksi, on valmistumassa uusi tutkimus, jonka mukaan kannabis saattaa myös hillitä käyttäjän halua siirtyä ns. koviin huumausaineisiin.

Neuropsychopharmacologyn kesäkuun numerossa pariisilaiset tutkijat päättelivät, että suullisesti nautittu THC eläimillä hillitsi taipumusta opiaattiriippuvuuteen.

Lisäksi tänä kesänä, New Yorkin osavaltion Psykiatrisen instituutin tutkijat raportoivat American Journal on Addictions -julkaisussa, että vieroitushoitopotilaat, jotka käyttivät kannabista ajoittain, pysyivät todennäköisemmin mukana opiaattihoidossa loppuun saakka.

Vaikka lehdistötiedote ensinmainitusta tutkimuksesta julkaistiin physorg.comissa heinäkuun seitsemäntenä, kumpikaan näistä tutkimuksista ei saanut huomiota valtamediassa.

5. Hallituksen kannabiksenvastaiset mainokset eivät hillitse, vaan ennemminkin kannustavat kannabiksen käyttöön

Tokihan monet meistä tietävät, että Yhdysvaltain hallituksen 2 miljardin dollarin mainoskampanja kannabista vastaan epäonnistui vakuuttamaan katsojat kannabiksen haitallisuudesta, mutta kukapa olisi arvannut, että tulokset olivat näinkin huonoja?

Health Communication -julkaisun verkkoartikkelin mukaan Pennsylvanian yliopiston Annenbergin tiedonvälityksen laitoksen kyselytutkimus osoittaa, että hallituksen yleisötiedotteet vain kannustivat kannabiksen käyttöön.

Tutkijat mittasivat yli kuudensadan 12–18-vuotiaan nuoren asenteita sen jälkeen, kun he olivat katsoneet 60 hallituksen rahoittamaa kannabisvastaista mainosta televisiosta.

He kiinnittivät huomiota erityisesti siihen, oliko kannabisaiheisen kuvaston käyttäminen (marihuanasavukkeiden käsittely, kannabiksen polttamisen kuvaaminen) yhteydessä katsojien kannabiksen käytön rohkaisemiseen.

Viestit, joissa kuvattiin teinejä yhdistettynä kannabikseen, olivat “selvästi vähemmän tehokkaita kuin muut”, tutkijat kertovat.

“Mainosten kannabiskohtausten negatiivinen vaikutus ei poistu, vaikka mukana olisikin voimakkaita kannabiksenvastaisia argumentteja, ja vaikutus koskee etenkin nuorisoryhmiä, jotka usein ovat tällaisten kannabisvastaisten mainosten kohderyhmää (varsinkin korkean riskin nuoret)”, tutkijat päättelivät. “Näille nuorille kannabisvastaiset mainokset eivät välttämättä ole hyvä strategia”.

Lienee tarpeetonta sanoa, että yksikään valtamedian uutiskanava – varsinkaan ne, jotka lahjoittivat mainosaikaa useille näistä ahdistavista mainoksista – ei ole julkaissut tätä tutkimusta.

Lähde:

http://www.alternet.org/media/142815/5_things_the_corporate_media_don%27t_want_you_to_know_about_cannabis

Rajakaupunkien coffee shopit eivät sulata myyntikieltoa helpolla.

Kahdessa lähellä Belgian rajaa sijaitsevassa kaupungissa kannabis asetettiin myyntikieltoon äskettäin huumeturismin ehkäisemiseksi. Näiden kaupunkien coffee shopit ovat haastamassa päätöstä oikeusteitse, tuomioistuinta edustava viranomainen sanoi perjantaina.

Kuulemiset pidetään alueoikeudessa eteläisessä hollantilaiskaupungissa Bredassa 2. lokakuuta. Yksi kuuleminen pidetään hallinnollisen tuomarin edessä ja toinen siviilituomarin edessä, oikeuden puhemies kertoi.

Noin 15 kilometrin päässä toisistaan sijaitsevien Roosendaalin ja Bergen op Zoomin pormestarit julkistivat viime vuonna, että kuntien alueilla sijaitsevissa kahdeksassa coffee shopissa kielletään kannabiksen myynti 16. syyskuuta lähtien.

Tämän kiellon tarkoituksena olisi estää pääasiassa Ranskasta ja Belgiasta tulevien turistien tulva. Noin 25 000 turistia viikossa käy kyseessä olevien kaupunkien coffee shopeissa.

Alankomaissa on kuitenkin erittäin edullinen joukkoliikenne ja maan päästä päähän matkustaminen vie parin tunnin lisäksi vain 4–5 euroa. Esimerkiksi Belgialainen turisti joutuisi nyt istumaan junassaan vartin pidempään ja maksamaan matkastaan pari euroa lisää saadakseen kannabista laillisesta coffee shopista muista kaupungeista.

Turistit ja heidän rahansa löytänevät toiset kaupungit ja coffee shopit pian, laittomista myyjistä puhumattakaan.

Kuitenkin lähes kaikki sekä Alankomaiden pormestareista että valtuutetuista kannattaa nykyistä sallivaa linjaa, ja selvä enemmistö haluaisi laillistaa koko ketjun tuotannosta jakeluun. Vajaa vuosi sitten tehdyn kyselyn tulokset voit lukea täältä.

Kuusi coffee shopeista hävisi jo aiemmin tekemänsä valituksen pormestarien päätöksestä, päivää ennen myyntikiellon voimaan astumista. Ainoastaan yksi coffee shopeista, joita kielto koski, avasi ovensa 16. syyskuuta, vakuuttaen myyvänsä “vain kahvia”.

Coffee shopit voivat jatkaa toimintaa tavallisina baareina tai kahviloina, mutta kannabiskiellon rikkomisesta voidaan rangaista viiden vuoden mittaisella toiminnan lopettamisella.

Pienten kannabismäärien hallussapito ja käyttö dekriminalisoitiin Hollannissa vuonna 1976, ja sitä myydään siellä noin seitsemässäsadassa lisensoidussa coffee shopissa.

Hollannin kristillisten johtama nykyinen hallitus esitti tässä kuussa suunnitelman rajoittaa huumeturismia rajoittamalla satoja kannabiskahviloita vain paikallisille.

Lähde:

http://www.google.com/hostednews/afp/article/ALeqM5h8QfHqhG0dUDaqhh5eKGmj16WbkA

Muutama vuosi takaperin nousi paljon porua bussien ja ratikoiden “yliteippauksesta” eli siitä että mainos peittää koko julkisen kulkuvälineen ulkopinnan.

Osa vastustuksesta johtui ikkunoiden peittämisestä – matkustajat ymmärrettävästi halusivat nähdä esteettä ulos ja ilmeisesti raidoittamalla läpinäkyväksi tehty teippaus aiheuttaa herkästi migreenikohtauksia.

Osa vastustuksesta kuitenkin juonsi juurensa “mainosten vastustamisesta” – pelättiin julkisen tilan kaupallistumista ja yliteippaamisesta aiheuttavaa esteettistä haittaa kaupunkikuvalle.

Yliteippauksesta saaduilla tuloilla kaupunki kykeni kuitenkin kattamaan Bombardierejä korvaavien käytettyjen vaunujen oston lähes kokonaan. Tämä taloudellinen argumentti voitti ja mainosratikat ilmestyivät katukuvaamme.

Minun on pakko tunnustaa että tykkään! Yliteipatut ratikat ovat piristävän erilaisia. Hienosti tehty mainos näyttää hauskalta ja kun pinta-ala ei aseta rajoitteita ratkaisut ovat useasti olleet luovia ja jopa kauniita.

Mielenkiintoisin huomio onkin ollut juuri esteettinen. Kun yliteipattuja ratikoita vertaa “normaalihin” ratikoihin tai busseihin, joissa mainokset ovat kyljessä tiukassa laatikossa: katselen ainakin itse mieluummin eheää kokonaisuutta kuin tilkkutäkkiä, jossa osatekijät taistelevat huomiosta.

Toisaalta myös täysin mainoksettomat ratikat ja bussit hellivät silmää. On ollut ihanaa astua kauniiseen bussiin tai ratikkaan.

Summa Summarum: voitaisiinko tavanomaisista mainoksista luopua kokonaan? Miten kävisi julkisen liikenteen mainostulojen jos määrättäisiin että esim. 35% kulkuneuvoista olisi yliteipattuja ja loput sitten vastaavasti täysin mainoksettomia ulkopuolelta? Kaikki voittaisivat: mainostuotot saattaisivat jopa nousta ja suurempi osa kaupunkikuvasta olisi kokonaan mainoksetonta.

Nykyisessä kompromississa kaikki häviävät; rumat bannerimainokset ovat juuri sellaista “visuaalista hälyä”, jota en usko kenenkään toivovan kaupunkikuvaan.

Tanskassa on käyty kiivasta keskustelua kannabiksen laillistamisesta tänä kesänä. Syynä tähän ovat olleet epämiellyttävät jengisodat.

Tanskalla on ollut vapaamielinen asenne kannabista kohtaan 1970-luvulta saakka. Hasiksen ja marihuanan myyntiä on jo pitkään suvaittu kuuluisalla Pusher Streetillä Christianiassa. Se on turvasatama hipeille ja anarkisteille, joiden annetaan olla rauhassa keskellä Kööpenhaminaa.

Kovien ja mietojen huumausaineiden myyjien ja käyttäjien välillä oli konflikteja Christianian alkuvuosina. Lopulta kovat huumeet karkotettiin vapaakaupungista ja ainoastaan mietoja huumeita suvaittiin. Tämä politiikka on toiminut hyvin useita vuosia.

Sen jälkeen kun konservatiivinen hallitus päätti sulkea avoimen kaupan vuonna 2004, kannabiskauppa levisi ympäri Kööpenhaminaa. Kannabiksen saatavuus parani nopeasti entisestään ja laittomat coffee shopit, “hasisklubit”, avasivat oviaan joka puolella. Tanskan poliisi on sulkenut yli 150 tällaista klubia Kööpenhaminassa. Ne mainostavat yhä avoimesti palvelujaan Odensessa, Tanskan kolmanneksi suurimmassa kaupungissa.

Jatkuvien sulkemisten myötä mukaan tuli väkivalta yhä suuremmissa määrin. Moottoripyöräjengit alkoivat taistella muita lähinnä maahanmuuttajista koostuvia jengejä vastaan. Jengit tekivät visiittejä ja satunnaisia ohikulkuja löytääkseen vihollisjengien jäseniä sekä suorittivat useita tappoja ja ammuskeluita. Ihmiset pelkäsivät ristituleen joutumista, ja Tanskan poliisi pyysi ihmisiä lopettamaan hasiksen ostamisen.

Tässä vaiheessa tanskalaiset poliitikot keksivät paremman ajatuksen: laillistaminen. Eikä pelkästään Hollannin malliin, jossa laillistetaan vain myyntipaikat, vaan koko ketjun laillistaminen. Näin he pääsisivät kokonaan eroon rikollisesta kaupasta. Kaupunginvaltuuston sosiaaliasioiden tuomari Mikke Warming on ehdottanut, että coffee shopien annettaisiin myydä hasista laillisesti. Hänen ehdotuksestaan ei ole äänestetty, mutta kaupunginvaltuusto on äänestänyt saadakseen konkreettisia suunnitelmia asian toteuttamisen suhteen. Debatti jatkuu kesän jälkeen.

Ann-Sofie Von Bech Kööpenhaminan sosiaalivirastosta sai valmiiksi pyydetyn raportin ja suositukset 25. toukokuuta. Sen voi lukea täältä Google Translaten kääntämänä. Raportissa on useita viitteitä Beckley Foundationin Cannabis Commission -raporttiin, jonka voit ladata ja lukea englanniksi täältä.

Tiivistettynä, raportti toteaa Arnold Schwarzeneggerin tavoin, että tällä hetkellä ei ole olemassa esimerkkejä valtion tekemästä kontrolloidusta ja säädellystä kannabiskaupasta, mutta se voisi kuitenkin olla vaihtoehto nykyhetken laittomuudelle. Raportti myöntää, ettei kieltolailla ole ollut vähentävää vaikutusta kannabiksen käyttöön tai sen ympärillä olevaan rikollisuuteen.

Lisäksi raportti ehdottaa, että jos hallitus päätyy laillistamisen kannalle, kannabikselle tulisi asettaa 18 vuoden ikäraja ja käyttäjille tulisi tiedottaa päihteen haittavaikutuksista. Mainostaminen olisi kiellettyä ja tilannetta tulisi valvoa tarkasti.

Kyselyiden mukaan 59 % tanskalaisista kannattaa laillistamista, samoin kuin suurin osa poliittisten puolueiden nuorisojärjestöistä. Mahdollisuudet laillistamiseen ovat kuitenkin hatarat, sillä myös oikeusministeriön tulisi hyväksyä lakiehdotus.

Oikeusministeriö on jo tehnyt selväksi, ettei Kööpenhamina  tule saamaan tällaista erillisvapautta. Silti suuri osa Kööpenhaminan poliitikoista on ottamassa keskustelun vakavasti, ja Warming sanoo, että “ajatusta pidetään hengissä”.

Odottakaamme debatin jatkuvan pian, etenkin jos huumeisiin liittyvät jengisodat eivät näytä vähenemisen merkkejä Kööpenhaminassa.

Lähde:

http://www.cannabisculture.com/v2/content/copenhagen-considers-legalizing-cannabis

Sen sijaan, että lapsemme ja me olisimme turvassa, sota huumeita vastaan tekee maailmasta paljon vaarallisemman paikan.

Tämän vuoden aikana 4000 ihmistä on kuollut Meksikon huumesodassa. Se on kammottava luku. Jos vain hyvä haltija voisi heilauttaa taikasauvaa ja loitsia kaikki laittomat huumeet pois maan päältä, maailmasta tulisi parempi paikka.

Ainahan sitä uneksia voi. Tajuntaan vaikuttavien aineiden käyttö on ollut olemassa yhtä pitkään kuin ihmiskuntakin. Sitä ei ole onnistuttu poistamaan ankarimpienkaan huumausainelakien avulla. Koska huumeet ovat täällä jäädäkseen, kuinka voisimme rajoittaa niiden aiheuttamaa vahinkoa?

Todistusaineiston mukaan suurimmat ongelmat eivät ole lähtöisin huumeista itsestään, vaan niiden laittomuudesta. Ilmeinen vastaus siis olisi: laillistetaan huumeet.

Nykytilanteen ylläpitämistä perustellaan usein sillä, että pitämällä huumeet laittomana, saadaan lakia kunnioittava enemmistö pidettyä niistä erossa, ja samalla haittojen kokonaismäärä pysyisi kurissa.

Tarkempi katselu kuitenkin osoittaa, että tämä ei todellisuudessa pidä paikkaansa. Briteissä, kuten monissa muissakin maissa, todellinen huumekuri alkoi 60-luvun lopulla, ja silti hallituksen tilastojen mukaan heroiini- ja kokaiiniriippuvaisten määrä on kasvanut siitä lähtien: alunperin 1000 käyttäjästä nykypäivän 100 000 käyttäjään saakka. Sama kuvio on toistunut ympäri maailman.

Toisenlainen lähestymistapa kysymykseen olisi katsoa, käyttävätkö ihmiset vähemmän huumeita niissä maissa, joissa on tiukempi huumausainelainsäädäntö. Vuonna 2008 WHO tutki 17:ää eri maata, eikä löytänyt sellaista korrelaatiota. Yhdysvalloissa on maailman suurimmat käyttäjämäärät huolimatta tiukasta päihdelainsäädännöstä (PLoS Medicine, vol 5, p e141).

Kolmas todiste tulee siitä, mitä tapahtuu huumelakejaan höllentävälle maalle, kuten Portugali vuodesta 2001. Siinä missä huumekauppa on yhä laitonta Portugalissa, kaikkien huumausaineiden henkilökohtainen käyttö on dekriminalisoitua.

Tulos? Huumeidenkäyttö on pysynyt suurin piirtein samalla tasolla, mutta terveysongelmat ja huumausainekuolemat ovat lähteneet laskuun. “Kaikilla mittaustavoilla tutkittuna portugalilaisen dekriminalisaation rakenteet ovat osoittautuneet huomiota herättävän onnistuneiksi”, kertoo tuore raportti Cato-instituutilta, joka on Washingtonissa operoiva liberaali suunnitteluryhmä.

Vähän aikaa sitten Meksiko dekriminalisoi kaikkien huumeiden pienten määrien hallussapidon, Argentiinan korkein oikeus dekriminalisoi pienimuotoisen kannabiksen käytön ja Kolumbian korkein oikeus ei pidä huumeiden käyttöä rikoksena.  Latinalaisessa Amerikassa on ylipäänsä suurta halua lopettaa huumesota.

Huumeiden laittomaksi asettaminen johtaa epäonnistumiseen kaikissa tavoitteissa. Mutta juuri tarkoituksettomat kieltolain seuraukset tekevät sen vastustamisesta niin kiinnostavan tapauksen. Kieltolaki ruokkii rikollisuutta monella tavoin: ilman valtion tukea saattavat narkomaanit joutua rahoittamaan harrastuksensa esimerkiksi ryöstelyllä, siinä missä nuorisoa voidaan houkutella huumekauppaan rahan ja statuksen saamisella.

Muun muassa Kolumbiassa ja Meksikossa huumekaupasta saatavat rahat ovat synnyttäneet aseistettuja rikollisorganisaatioita, joiden resurssit kilpailevat jo valtion kanssa. Murhat, kidnappaukset ja korruptio kukoistavat. Ei ole yllätys, että näissä maissa on halua kokeilla sodan sijaan toisenlaista, vähemmän veristä, lähestymistapaa.

Huumeiden laittomuus tekee niistä myös vaarallisempia. Puhtaiden neulojen puute johtaa tappavien viruksien, kuten HIV:n ja hepatiitti C:n leviämiseen.

Mikä siis on vaihtoehto? On olemassa useita malleja huumeiden laillistamisen järjestämiselle. Niihin lukeutuvat lääkärin reseptit, lisensoiduissa tiloissa käyttäminen tai jopa myynti samanlaisilla järjestelyillä kuin alkoholin ja tupakan suhteen, mukaan lukien terveysvaroitukset ja ikärajat.

Jos tämä ajatus masentaa, kannattaa muistaa, että Yhdysvalloissa useat teini-ikäiset ovat sitä mieltä, että kannabista on helpompi ostaa kuin olutta.

Minkä tahansa päihteen käytöllä on olemassa terveysriskejä, mutta laillinen huumekauppa ainakin varmistaisi sen, että nautittavien aineiden laatu on hyvä ja käyttöannokset sopivia. Suuri osa nykyisestä arviolta 300 miljardin huumekaupasta voitaisiin kääntää laillisiksi työpaikoiksi. Ja sen sijaan, että käytämme kymmeniä miljardeja kieltolain valvontaan, valtiot voisivat saada lisätuloa veroista, joita voitaisiin käyttää pienen ongelmakäyttäjäjoukon vieroitukseen ja lääkintään.

Ikävä kyllä ajatus siitä, että huumeiden kieltäminen olisi paras tapa suojella heikkoja yksilöitä – etenkin lapsia – on saanut vahvan tunnepohjaisen otteen ihmisistä ja sitä poliitikot käyttävät mieluusti hyväkseen. Useiden vuosikymmenten aikana lait ja yhteiskuntapolitiikka ovat aaltoilleet todistusaineiston kasvojen edessä sen sijaan, että ne olisivat suojelleet meitä. Tämä lähestymistapa on tehnyt maailmasta paljon vaarallisemman paikan, kuin sen tarvitsisi olla.

Alkuperäistekstin kirjoittaja on Clare Wilson

Lähde:

http://www.newscientist.com/article/mg20327251.100-legalise-drugs.html