Début septembre, je vous présentais la nouvelle bouteille Rock’N'Roll d’Absolut.

Les aéroports sont un lieu de communication qui a été privilégié par la marque pour réaliser des corners événementiels.

J’ai eu la chance de pouvoir voir ces animations à l’aéroport Paris Charles de Gaulle, mais également à Singapour au Changi Airport.

Je vous invite également à aller voir le site.

L’abus d’alcool est dangereux pour la santé. A consommer avec modération.

To zabrzmi strasznie, ale na pierwszy koncert rock’n'rollowy poszedłem piętnaście lat temu. Z dzisiejszej perspektywy to był prawdziwy cud, bo wcześniej w odtwarzaczu magnetofonowym królowały kupione na bazarze, podrobione kasety New Kids On The Block. Więc nie wiadomo, co by się stało, gdyby nie King i Pani z Dołu. T.Love dwa lata wcześniej wydali “Pocisk Miłości”, który był takim zachłyśnięciem się wolnością. “King” był bardziej gorzki, jakby w ciągu roku, dwóch okazało się, że powodów do radości nie ma w tym kraju za wiele.

Więc na ten swój pierwszy koncert poszedłem w czasach “Kinga”, ale pamiętam tylko piosenki z “Pocisku Miłości”. No ale przede wszystkim – jak na to teraz patrzę – to były kompletnie inne czasy. Godziną rozpoczęcia nikt się nie przejmował. Ludzie stali godzinami w mroku przed klubem ACK, pod tą kościelną skarpą. Były jakieś absurdalne rewizje robione przez ochroniarzy w dresach ze streczu. Muniek miał skórzane spodnie i za dużą flanelową koszulę w czerwono-czarną kratę (potem nosili to wszyscy grundge’owcy w Polsce). Z sufitu kapał pot, a na sali było ze trzy razy więcej ludzi, niż to przewidują najbardziej liberalne przepisy BHP na świecie. Dzieciaki były zuniformizowane: glany, ale jeszcze nie Martensy, flanelowe koszule, a pod spodem czarne koszulki z nazwami ulubionych zachodnich zespołów. Miałem wtedy niecałe czternaście lat, ale średnia wieku na sali nie była dużo większa.

Piszę o tym dlatego, że parę dni temu poszedłem znowu na koncert T.Love, prawie dokładnie w tym samym miejscu. Jedyne, co się nie zmieniło, to te dzieciaki. Po raz pierwszy od wielu lat zobaczyłem w Białymstoku te glany i te koszulki z zespołami w takich ilościach. Są podobne do tych sprzed lat, z tą różnicą, że mają więcej pieniędzy i luzu. Uniformizacja była o wiele mniejsza, mniej też wyczuwało się ciśnienia na “robienie wrażenia”.

A sam zespół widziałem w międzyczasie kilkanaście razy. W tym obecnym składzie tylko Pęczak zastąpił Benedka. Chłopcy się zestarzeli, a “powołanie” zastąpił “zawód”. Ta sama songlista w każdym mieście, wszystko zaplanowane co do minuty. Nawet bisy były takie, jak wszędzie. Fabryka Miłości Nastolatków. A na widowni dużo ludzi po czterdziestce, rodzice ze swoimi dziećmi. A najsmutniejsze, że kulminacyjnymi kawałkami kończącymi gig nie są już, jak zwykle “Warszawa” i “King”, ale “Irisz” i “Stokrotka”.

… a za to już można się obrazić.

Tämä pieni kaupunki valvoo asetuksia tarkasti ja hankkiutuu eroon Los Angelesia vaivaavasta dramatiikasta.

Muutaman kilometrin päässä Los Angelesin kaupungintalolta on ollut vuosien ajan käynnissä pienimuotoinen kokeilu kannabiksen säännöstelemisessä. Osavaltion suurimman kaupungin hyväksyessä virheellisen toimenpiteistä pidättäytymisen, kiistellessä sääntöehdotuksista loputtomiin ja seuratessa hämmentyneenä lääkekannabiskauppojen lisääntymistä, West Hollywood painoi eteenpäin.

Kohdatessaan omien kannabisputiikkiensa räjähdysmäisen kasvun vuonna 2005, tämä Los Angelesin ympäroimä kaupunki esitteli käytännön toimenpiteistä pidättäytymisestä, määräsi väliaikaiset säädökset jo toiminnassa oleville, asetti tiukan valvonnan ja määritteli sallittujen kannabisliikkeiden määrän neljään. Kaikki tämä tapahtui kahden vuoden aikana.

Kun West Hollywoodin kaupunginvaltuusto päivitti säädöksiään aiemmin tänä syksynä, äänestys oli yksimielinen. Yksikään asukas ei ilmoittanut olevansa eri mieltä ja kaupungin kannabiskauppojen pitäjät tukivat sitä. Sitä vastoin Los Angelesissa valtuuston komiteat valmistautuvat kuulemistilaisuuteen, joka tulee epäilemättä olemaan riehakkaan riitaisa yrittäessään viimeistellä nyt viidennen version säännöksistään.

West Hollywoodin kaupunginisät sanovat, että on kulunut yli kaksi vuotta siitä, kun asukas on viimeksi valittanut kannabisapteekista. Naapurustopartioiden johtajien mukaan heidän katunsa ovat nyt turvallisempia, koska apteekkien turvamiesten vaaditaan liikkuvan myös lähikortteleissa. Kouluviranomaiset toivottavat kannabisapteekit tervetulleiksi naapuriinsa. Ja kaupungissa partioiva Los Angelesin poliisiosasto sanoo, että kannabisliikkeissä ei ole tapahtunut viime aikoina rikoksia, eikä soittoja vihaisilta naapureilta ole kuulunut.

“Me olemme olleet tilanteen tasalla ensimmäisestä päivästä lähtien”, sanoi Lisa Belsanti, kaupungin vanhempi hallintoanalyytikko, joka oli mukana sääntöjen sorvaamisessa. “Ongelmia on, mutta ne ovat Los Angelesissa eikä West Hollywoodissa.”

Kaupungeissa, joissa ei ole lääkekannabisssäännöstöä, kuten Los Angelesissa, San Diegossa ja Long Beachilla, lääkekannabisapteekkien naapureina asuvat ovat protestoineet, koska liikkeitä on perustettu minne tahansa – usein aivan asuntojen läheisyyteen – ja koska ne ovat houkutelleet riesaksi asti liikennettä ja todellisia vaaroja, kuten ryöstöjä. Joissakin kaupungeissa, kuten San Franciscossa ja Oaklandissa, on tiukat säädökset lääkekannabisapteekeille, ja niiden viranomaisten mukaan ongelmia on ollut vähän tai ei lainkaan.

Vaikka West Hollywood on vain murto-osa Los Angelesista 1,9 neliömailin koollaan ja 36 000 asukkaallaan, se toimii esimerkkinä siitä, kuinka säännökset luomalla ja niitä valvomalla ongelmat on suureksi osaksi vältetty. “Olemme pitäneet liikkeet tiukassa hihnassa”, sanoi kaupunginvaltuutettu John Duran, joka on ollut mukana lääkekannabisasiassa vuosien ajan. “Tänä päivänä valituksia tulee aivan minimaalisesti ja liikkeet toimivat vastuullisesti.”

Edistyksellisellä politiikallaan ylpeilevä West Hollywood, jossa on myös paljon homoväestöä ja ikäihmisiä, toivotti lääkekannabiksen tervetulleeksi sanan levittyä, että siitä voi olla apua AIDS-potilaille ja glaukoomaa sairastaville. Sielläkin tosin koettiin naapurustojen vastaisku, kun kannabisapteekit alkoivat yleistyä vuosina 2004 ja 2005.

Kolme liikettä ilmestyi korttelin päähän Fountain Dayn koulusta. Yksi niistä, Farmacy, oli aivan nurkan takana. Sen asiakkaat pistivät palamaan yksityiskoulun kanssa jaetulla paikoitusalueella, mikä hermostutti vanhempia. “Yhtäkkiä niitä alkoi avautua, pam pam pam pam”, sanoi Andrew Rakos, koulun johtaja. “Vanhempainyhdistys tuli luokseni ja kertoi, etteivät he ole lainkaan iloisia asiasta. Paikalle alkoi virrata paljon epäilyttävää ainesta.”

Farmacya pyörittää vakavasti sairaita ihmisiä kannabiksella yli 15 vuoden ajan hoitanut farmaseutti JoAnna LaForce. Hän otti yhteyttä vanhempainyhdistykseen, tarjosi esittelykierroksia liikkeeseensä, palkkasi turvahenkilökuntaa ja kielsi polttamisen paikoitusalueella. Farmacy, kuten muutkin liikkeet, kuuluu kauppakamariin ja sen johtaja on mukana kunnanneuvostossa.

“Olemme vain osa yhteisöä, osa naapurustoa. Meitä ei nähdä riskinä”, sanoi Los Angelesin tilannetta tyrmistyneenä seurannut LaForce. Hän omistaa Farmacy-liikkeet myös Venicessä ja Westwoodissa, ja ne toimivat kaupunkien säädösten mukaisesti.

Rakos on nykyään eräs Farmacyn arvokkaimmista tukijoista. Koska liike on alle 150 metrin päässä koulusta, kaupunki halusi sen muuttavan vuoden loppuun mennessä. Rakos kuitenkin pyysi kaupunginvaltuustoa tekemään poikkeuksen, jonka se tekikin. “Meistä oli tärkeää, että kaupunki tietää olevan olemassa liikkeitä, jotka eivät ole pelkästään kunnioitettavia, vaan jotka ovat myös kuunnelleet yhteisön tarpeita”, hän sanoi.

Los Angelesissa kiisteltyä säädösluonnosta on palloteltu valtuuston ja kaupunginsyyttäjänviraston välillä. Naapurustoaktiivit ja liikkeiden omistajat on pitkälti jätetty ulkopuolelle, he ovat saaneet sanoa sanansa ainoastaan julkisissa kuulemistilaisuuksissa. West Hollywoodin virkamiehet toimivat kuitenkin läheisessä yhteistyössä asukkaiden, omistajien ja poliisin kanssa.

West Hollywoodin säädökset rajoittavat sijainteja, joihin kannabisapteekin voi avata, määrittelevät turvallisuusvaatimukset, määräävät aukioloajoista ja kieltävät paikan päällä tapahtuvan kannabiksen käytön. Ne menevät pidemmälle kuin Los Angelesin säädösehdotus varmistaakseen, että kannabiskaupat ovat vastuullisia naapureita.

Liikkeiden on toimitettava lähiseudun asukkaille yhteyshenkilön nimi ja puhelinnumero. Ryöstöjen estämiseksi liikkeiden on talletettava joka päivä kaikki käteinen raha. Aseistamattomien vartijoiden on partioitava kahden korttelin säteellä liikkeestä estääkseen maleksimisen ja polttelun. “Me emme halua villin lännen tyylisiä ammuskeluja kannabiksen tai käteisen vuoksi”, Duran sanoi.

Kaupunki myös velvoittaa liikkeiden pyörittäjien tapaavan säännöllisesti viranomaisten kanssa keskustellakseen ongelmista. Nuo tapaamiset ovat nykyään hyvin lyhyitä. “Me menemme sinne kymmeneksi minuutiksi”, LaForce sanoi, “ja he sanovat – seriffi on paikalla – onko ongelmia? Ei. Mitään huolenaiheita? Ei.”

Kaupungin viranomaiset hätääntyivät äskettäin, kun Los Angelesin piirikunnan syyttäjä Steve Cooley sanoi uskovansa useimpien kannabisapteekkien olevan laittomia ja uhkasi nostaa niitä vastaan syytteitä. Mutta seriffi Lee Baca, joka on neuvonut kaupunkeja kieltämään kannabisliikkeet, sanoi pitävänsä West Hollywoodia mallitapauksena ja ehdotti jopa Los Angelesia ottamaan käyttöön samanlaiset säädökset.

Baca sanoi poliisiensa toimivan yhteistyössä kaupungin kannabisliikkeiden kanssa. “Tiedän niiden olevan läpinäkyviä ja uskon avaimen olevan siinä, että meidän väkemme voi mennä niihin koska tahansa ja tutkia niiden asiakirjoja”, hän sanoi. “Meitä kiinnostavat organisaatiot, jotka yrittävät sekoittaa lääkemyyntiin liikekaupallista myyntiä. Se on selkeästi laitonta.” West Hollywoodissa on neljä hyväksyttyä kannabisapteekkia, jotka kaikki sijaitsevat vilkkaalla Santa Monica Boulevardilla.

Don Duncan, alueen näkyvin lääkekannabiksen puolestapuhuja ja Americans for safe access -järjestön Kalifornian osaston johtaja, pyörittää vaatimatonta Los Angeles patients & caregivers group -apteekkia. Turvamies on aina paikalla liikkeen kannabiksenvihreän näyteikkunan edustalla. “Emme ole saaneet valitusta kolmeen vuoteen”, Duncan sanoi.

Farmacy, toisin kuin suurin osa muista kannabisapteekeista, pitää ovensa aina avoinna, kutsuen ohikulkijoita sisään tutustumaan liikkeen surffauksen ja Buddhan inspiroimaan ilmapiiriin. Alternative Herbal Health Services -apteekki kadun toisella puolella on hillitympi, sen ikkunaa koristaa värikäs luomukauppaa muistuttava kyltti. Kaupungin länsilaidalla sijaitsee Zen Healing Collective, jonka ikkunassa on jättimäinen neonhampunlehti. Viides kannabisliike, jonka kaupungin viranomaiset haluavat sulkea, Sunset Super Shop, on vertauskuvallisesti juuri oikealla paikalla Hustler Hollywoodin (seksiä) ja Whisky a Go Gon (rock’n'rollia) välissä.

Eräs asia vaivaa kuitenkin yhä West Hollywoodin virkamiehiä: se että ihmiset käyttävät hyväksi osavaltion lääkekannabislakeja ja ostavat kannabista yksinkertaisesti päästäkseen pilveen tai myydäkseen sitä edelleen. “Siellä notkuu paljon ihmisiä, joita me pidämme epätoivottavina henkilöinä, mutta emme kylläkään saa heistä paljonkaan valituksia yhteisöltä”, sanoi seriffi Dave Smith.

Duran uskoo että aidosti sairaiden turvallinen lääkekannabiksen saanti ja myynnin kontrolloinnin mahdollistaminen kaupungin taholta ovat painavampia asioita kuin haittapuolet. “Me olemme Sunset Stripin alkukoti”, hän sanoi. “Ihmiset ovat käyttäneet kannabista Sunsetillä 1920-luvulta asti. Se ei tule muuttumaan.”

Lähde:

http://www.latimes.com/news/local/la-me-weho-marijuana16-2009nov16,0,7678248,full.story

Bohemian Rhapsody - Muppets

Muppets são Rock’n’Roll!

Video de Bohemian Rhapsody por eles, aqui.

Vale a pena, é muuito bom!

Adoro a parte do Mama! Mamaaaa! Hahahaha!

Fanshawe fanshion students will strut their stuff  this Thursday November 26th, starting at 7pm at the London Music Hall. This years theme is focused on Rock n Roll inspired designs.

Fashion design and fashion merchandizing students work together on the show.

Tickets are $30 with proceeds going to My Sister’s Place.

Read more in the London Free Press

http://www.lfpress.com/life/fashion/2009/11/23/11888366.html

This 1980s inspired design, created by Tabitha Adams, is one of more than 50 designs that will be featured at the Rock N Roll Runway Revolution fashion show by Fanshawe College students Thursday at the London Music Hall.

Aeeeee!!! 2 dias para o show, to igual criança na vespera do natal esperando o presente..uff!

Black Ice

Bom, peguei algumas informações sobre o show aqui e aqui.

E quer saber se o show vai ser foda? Se vai ser grande, do tamanho da sua expectativa?

“No total, serão necessárias 55 carretas para transportar toda a estrutura do espetáculo, com sistema de som e luz jamais vistos no país. O público será de 65 mil pessoas (é, não nos veremos lá). A estrutura é maior, por exemplo, que a de outros mega shows, como da cantora Madonna, realizado no ano passado no país. Para montar e desmontar o mega show serão utilizados 4 guindastes (50 toneladas, 90 toneladas e dois de 120 toneladas), 12 empilhadeiras (uma de 5 toneladas e outras 11 de 3,5 toneladas).” Óóóóó!

Palco sendo montado

E ainda saiu uma provável set list do que vai rolar no show. (Se quiser surpresa, fecha o olho agora!)

• Rock N Roll Train
• Hell Ain’t A Bad Place To Be
• Back In Black
• Big Jack
• Dirty Deeds Done Dirt Cheap
• Shot Down In Flames
• Thunderstruck
• Black Ice
• The Jack
• Hells Bells
• Shoot To Thrill
• War Machine
• Dog Eat Dog
• Anything Goes
• You Shook Me All Night Long
• T.N.T.
• Whole Lotta Rosie
• Let There Be Rock

Bis:

• Highway to Hell
• For Those About The Rock

Ahhh é, e pra quem ainda não sabia, quem abre o show é o Nasi que ainda vai ter companhia do Andreas Kisser e diz que vai mandar um Clash, Stooges, Raul Seixas, Jimi Hendrix, Iggy Pop e algumas de sua carreira solo.

Bom, não esquece que o show é na Sexta-Feira, 27 de Novembro de 2009, no Estádio do Morumbi.

Os portões abrem as 16h, o Nasi entra as 20:30h e o AC/DC entra as 21:30h.

Para saber como chegar, por onde entrar e outras informações, entra aqui que é um guia pro show.

Bom, é isso. Pra quem vai, bom show e juízo!

Hahaha, que se foda, é AC/DC porraaa, se acaba no wroock!

]]> http://zanybao.wordpress.com/2009/11/25/rocknroll-2/ Wed, 25 Nov 2009 07:25:45 +0000 anseaulme http://zanybao.wordpress.com/2009/11/25/rocknroll-2/

Raised By Wolves 2009-11-21 Playlist

New episode of Raised By Wolves Podcast up. Joe reviews the Dethclock show and I play my one of a kind Whites Stripes bootleg from Spaceland circa March 2001 as well as bunch of demos from Adam Ant, Mötley Crüe and The Zombies.


Check it.
~Chris


(1) Roxy Music-Out Of The Blue
(2) Iggy Pop-Tell Me A Story
(3) Jarvis Cocker-Angela
(4) Mötley Crüe-Kickstart My Heart (Demo)
(5) The Dickies-She
(6) Mika Miko-Wild Bore
(7) Born Against-Well Fed Fuck
(8) Black Flag-Spray Paint
(9) The Zombies-Summertime (Demo)
(10) Joe Cocker-Honky Tonk Woman
(11) Moving Sidewalks-Need Me
(12) David Liebe Hart & Adam Papagan-Women Today
(13) The Who-Jaguar
(14) The White Stripes-When I Hear My Name (Spaceland-March 3, 2001)
(15) Canned Heat-On The Road Again
(16) The Prodigy-Stand Up
(17) F.Y.P.-Remedy
(18) The Hex Dispensors-O-b-I-t
(19) Adam & The Ants-Beat My Guest (Demo)
(20) Roky Erickson-Don’t Slander Me
(21) Humble Pie-Up Our Sleeves

Foi um final de semana de primeira grandeza no rock’n'roll belorizontino. O Nono Primeiro Campeonato Mineiro de Surf trouxe ótimas bandas de surf-music de todo o país e mostrou um pouco das bases e das tendências do gênero.

Dentre todas, gostei mesmo do Gustafi (Croácia) e do Ultraje a Rigor, na sexta-feira, e dos The Jordans e do Daddy-o-Grande (EUA) + The Dead Rocks, no sábado.

A Gustafi foi formada na Croácia em 1980 e já lançou sete discos. A banda mistura sons regionais com metais e elementos do ska, e o som é parecido com o do Gogol Bordelo e de outras bandas do leste europeu, sobre as quais comentamos aqui. Se bem que, em alguns momentos, parecia que estávamos em uma grande festa de São João, pois o som às vezes fica bem próximo de nossas músicas juninas…

O Ultraje a Rigor dispensa apresentações e maiores detalhes. Só queria dizer que, dentre as bandas dos anos 80 que ainda continuam na ativa (e que vi ultimamente nessas festas do Supra-Sumo), é a que mantém a pegada. O Ricardinho diz que o João Penca também, mas não os vi recentemente. Rock’n'roll de primeira!

The Jordans é simplesmente surpreendente. A banda foi formada em 1958 por Aladdin, Sival e Triguêis, no Tatuapé, em São Paulo, para tocar nos clubes do bairro e em programas de rádio da época do início do rock’n'roll no Brasil. Posteriormente conheceram outros músicos que vieram fazer parte do grupo: Mingo que morava atrás da biblioteca do bairro e Manito que exibia-se em shows das lojas Sangia em cima de “caminhões-palco”. Fico imaginando o que seria um caminhão-palco. Fato é que os caras têm mais de 60 anos e tocam muitíssimo bem (Gutim, achamos que você ia adorar o show!)

Se quiser conhecer mais, o Ricardinho achou essa pérola de link na Internet.

Por fim, já por volta das 4 da manhã de domingo, veio a pá de cal: Daddy-O-Grande, um dos guitarristas dos lendários Los Straitjackets – banda formada em Nashville – Tenessee, em 1988 - acompanhado pelos paulistas (São Carlos) do Dead Rocks, figurões do surf nacional.

Tocaram num calor senegalês e mandaram ver. O Marky Wildstone, que vem a ser o batera, tocava de terno… e eu achava que ele não suava. Pelo menos até ele virar de costas…

Parabéns pro Claudão Pilha e pra Cria Cultura! Foi bom pra cacete!

Cela faisait longtemps que je n’avais pas autant attendu un album du seigneur Mitchell…
























Dans ce superbe magazine datant du 13 novembre 2009, on a comme l’impression qu’il est mort le Eddy…

Martedì 17 Novembre 2009, ore 5:30. Mentre la Piccola città di Parma e i suoi cittadini sono ancora immersi nel sonno e nella nebbia di una uggiosa giornata di metà novembre, due giovani si preparano a Partire per un Viaggio che non è un semplice viaggio, ma è, come lo definiranno poi, un piccolo Salto nella Storia del Rock’N'Roll.

Matteo MonkeyBoy e Lisa Cherry si sonomessi in marcia per raggiungere la cittadina austriaca di Linz, dove da mesi è preannunciato il concerto di una delle leggende del Rock’N'Roll internazionale fin dagli anni ‘50. Non si tratta di Jhonny Cash, ne di Elvis, ma di uno che li ha conosciuti entrambi e che ha suonato con entrambi e con alcuni dei più famosi  musicisti della scena americana che hanno dato vita a quello che ora è il Rock. JLL sono le sue iniziali, il piano è il suo strumento e le sue dita toccano i tasti come se toccassero una donna. Gentilmente ma con quella voglia di andare oltre quello che sono le regole fondamentali. Andare oltre le righe, oltre il seminato, oltre quello che era convenzionalmente ritenuto “buono” è sempre stato un presupposto per molti musicisti che si sono affermati e che sono diventati leggende.

Jerry Lee Lewis martedì sera, ha dato prova di essere ancora nel mood di quando era giovane, di saper infiammare i cuori di persone dalle età più diverse e dagli stili di vita completamente diversi. Non a caso mentre aspettavamo che aprissero i cancelli per prendere posto, abbiamo notato che giovani, persone “anziane” (ma che erano giovani quando Jerry Lee era ancora in forma) erano riunite insieme per rendere omaggio a un grande Artista.

Ad aprire il concerto, la sorella di Jerry Lee, Linda Gail Lewis che proprio dal fratello ha preso il modo di suonare il piano con tutto il corpo, ha preso il modo di vivere la musica e di voler far partecipe il pubblico di quello che sente dentro. Ad accompagnarla la sua band composta dalla figlia (alla voce) e dagli elementi tipici di una band Rockabilly (contrabbasso, batteria, chitarra). Guardando in rete, abbiamo scoperto che il modo di suonare di Linda Gail proviene proprio dal fratello che le ha insegnato come muovere le dita sulla tastiera per arrivare ad avere un suono molto simile al suo, ma al contempo, diverso.

Dopo una breve pausa, in cui il piano è stato raccordato per Jerry Lee, appaiono sulla scena 4 personaggi molto particolari. Ad accompagnare Jerry Lee al basso scopriamo un grande David Cunningam, esponente dei Los Hombres, che per presentarsi meglio al pubblico austriaco propone una fantastica versione di “Let it go” (hang out). Finita la presentazione della band, eccolo che sale sul palco, piano piano, The Killer. Come detto all’inizio Jerry Lee non ha più la forma fisica di un tempo, alcune volte le parole sembrano quasi dimenticate, ma le dita sulla tastiera volano leggere come sempre. Il fascino di Jerry Lee trascina la maggior parte delle persone vicino al palco, per scattare foto e registrare filmati dell’Artista. Ma non solo di giovani, ma anche persone “datate” (come le chiama mia madre) si accalcano civilmente per poter portare a casa un po della Magia sprigionata dalla Musica del Killer.

Ritmi incalzanti che si susseguono a ballate e a gospel sono gli ingredienti giusti che portano ad affermare senza ombra di dubbio di essere saltati per un’ora e mezza nella Grande Storia del Rock.

———————————————————————————————-

Matteo MonkeyBoy e Lisa Cherry

Linda Gail Lewis’s Band

Linda Gail Lewis

(le altre foto analogiche arriveranno presto…tempo di sviluppare il rullino e scansionare tutto)

Eccoci di nuovo qui!

Questa volta abbiamo voluto sperimentare un modo nuovo di fare podcasting. Per meglio venire incontro alle esigenze di internet, dei social network, per rendire più fruibile gli episodi senza farli troppo lunghi e per renderli ancora più “on demand”, abbiamo spearato l’episodio 2 in tanti mini-episodi che usciranno regolarmente durante le prossime settimane.

In questo primo mini-episdio abbiamo parlato di una band tedesca, davvero forte! Fanno musica con una chitarra, un Commodore 64 e la scheda audio di un Game-Boy; brani semplici, orecchiabili, molto ben prodotti… Ricordano il krautrock di gruppi più famosi come i Kraftwerk… Il gusto delle loro melodie è molto “vintage”, che riporta la mente a quelle bellissime musichette tipiche dei videogiochi degli anni ‘80 e ‘90.

Trovate maggiori informazioni sulla band in questi siti:

PORNOPHONIQUE – Sito Ufficiale

Melodicamente.com – Recensione da un blog italiano

Jamendo – Pagina della Band

Oggi abbiamo ascoltiamo:

Sad Robot

Lemmings in Love

Rock’n'roll hall of fame

>>SCARICA L’EPISODIO 2-1<<

Det här är en låt för alla er som andas med munnen. Se till att passa er när hajarna som simmar runt er är stora som ubåtar och alla era jävla skitvärderingar inte betyder någonting. Om ni inte gillar det här så har ni ingen smak.