Haiku tinapillistä:

Do you play by ear? / She asked, whistle in my hand / No. I play by mouth. (Richard Gross)

Päivät valuu kohti joulua. Aino valmistautuu suureen sooloenkeliosaansa ensi viikon joulujuhlassa. Ilonan luokka ei oo tällä kertaa esiintymisvuorossa, mutta jouluaskartelujen merkeissä käy ilmeisen kova säpinä. Ja lahjatoiveet vaihtuu öbaut päivittäin – Aino tais itsekin kyllästyä vatvomiseen kun ilmoitti tänään että ottaa sittenkin kaikki tänä vuonna yllätyksinä, kiitos vaan. Onni on kuulemma nähnyt tonttuja, mikä ei ehkä ole kovin hämmästyttävää jos ikkunasta näkyy harva se päivä sarvikuonoja ja kirjahyllyssä vilistää oravia ja norsuja. Tänään tehtiin suklaa-kookospalloja mutta piparit on toistaiseksi ihan vaan kaupasta.

Suoraan sanottuna jouluvalmistelut on meillä vielä aiiivan vaiheessa. Kalenterissa ei edes lue millon meillä aiotaan siivota ja se ei tiedä hyvää. Korteista on kyllä puhuttu mutta ei juuri muuta. Juhaa kiinnostaa tällä hetkellä lähinnä saada väikkärin viimeiset korjaukset pois käsistä ennen joulua. Nyt kun opetukset on ohi, voi näemmä lopulta keskittyä muihin töihin.

Mua kiinnostais monenlaisten hommien lisäksi saada itteni kuntoon. Tällä hetkellä veikkaan poskiontelotulehdusta, tuota vanhaa tuttua vuosien varrelta. Välillä mietin että miltä se tuntuikaan olla ihan terve ja pirteä. Olis jännä kokeilla…

Olen jo kovasti tervehtymässä. Nyt tuntuu tosiaan siltä että tauti on selätetty, käheys ja uupumus vain on vielä seuralaisina. Silti tuntuu hienolta: jaksan soittaa, jaksan lukea, kuunnella, kokeilla, innostua. Mutta ei nyt sentään syytä juhlaan! Koska kaikki kuitenkin niin usein menee tavalla tai toisella päin mäntyä, niin tietysti Juhan piti nyt sairastua (tähän rakkula-episoodiin), just nyt kun olen Helsingissä ja vielä viikonloppunakin reenaamassa. Ja niitä reenejä ei voi perua ilman järisyttävää Force Majeuria, koska levynteko on ovella ja hommat on saatava kasaan. Juha sinnittelee. Lapset on kunnossa mutta Onni protestoi että äiti on menossa.

Ainolla oli klarinettiuran ensikonsertti konsan oppilasillassa. Eipä sitten päästy Juhan kanssa kumpikaan kuuntelemaan. Onneksi eno sai järjestettyä itsensä paikalle: viemään, tuomaan ja videoimaan.

Aaarhg. Plääh. Plööh. Onneksi, onneksi, onneksi on kohta joulu.

Kun sormiin ja kämmenselkiin alkoi ilmestyä pientä punaista kihelmöivää syheröä, aloin olla aika varma enterorokosta. Plaza.fi:n keskusteluketjusta löytyy sangen valaisevia kuvauksia sairastapauksista. Vaikka sanotaan lastentaudiksi, iskee näköjään suht usein myös aikuisiin. Kaikenikäisiin. Ja kuinkas meillä? Kaikki muut näyttävät selviävän ilman rakkulavaihetta paitsi minä. Ja Luojan kiitos näin!!! Vaikuttaa näemmä olevan pahimmillaan aivan tosi kamala tauti. Sairastuneet kuvailevat satoja kutisevia, kihelmöiviä rakkuloita käsissä, jaloissa ja suussa/nielussa, joiltakin irtoaa jopa kynsiä, joku joutunut lähtemään yöllä ambulanssilla sairaalaan kun 5 v lapsella kurkku uhkaa turvota umpeen! Eli näillä näkymin minäkin olen selviämässä melko vähällä (?)… Syherö käsissä ja sormenpäissä ei ehkä nouse rakkuloiksi asti, välillä kädet on ihan ok. Välillä syherö taas kihahtaa esiin. Nielussa on molemmin puolin valkeita vesikellomaisia rakkuloita, eipä ihme että se on todella kipeä, nyt jo tosin ehkä parempaan päin. Yhä jotenkin toivon että tää menisi vaan ihan äkkiä ohi. Huulet on kyllä aika hirveät… Voe tätä elämätä.

Siis ei ota loppuakseen tämä tauti. Tämän aamuinen uutuus löytyi huulten sisäpinnoilta: täynnä punaisia pilkkuja ja rakkuloita! Häh?? Joku enterorokko-versio vai mitä ihmettä? Nielu on myös ollut pari päivää ihan tulipunainen ja poltteleva. Nieleminen on vaikeaa, syöminen kirvelee. Olen perunut ja lykännyt kaiken maailman asioita sen minkä olen suinkin tohtinut, mutta kohta alkaa mennä tosi hankalaksi jos pitää vaan sumplia kaikkea uudelleen ja uudelleen. Torstai-iltana tuli kuumepiikki mutta nitistin sen buranoilla ja aspiriinilla kun oli pakko jaksaa matkustaa kotiin. Lapset on kyllä ihan ok. Juha väsynyt, mut sehän on jatkuvasti älyttömissä univeloissa, nyt ehkä kuitenkin tavallista väsyneempi.

Plääh. Miksi nää marraskuut on aina tätä? Nyt vois tulla joku helinäkeiju ja siivota täällä vähän.

No nyt on se ens viikko – herää vain kysymys, missä on ne uudet voimat (viittaan tässä omaan suunnitelmaani ed. postauksessa). Ei näy uusia eikä vanhoja… Pikku Myymme sinnitteli kaikista kauimmin pöpövaltaa vastaan, mutta maanantaita vasten yöllä alkoi kuume nousta. Eilen mentiin 40 hujakoilla, tänään on lämpö sitten laskenut kokonaan. Kätevää. Olen aina ihaillut näitä pikasairastajia. Meikäläisen kohtalona tuntuu olevan kitkuttaa puolikuntoisena viikkokaudet.

Eilen kitkutin itseni tyttöjen koululle, missä tapasin Ilonan open (ns. kehityskeskustelu). Ooo mitä suitsutusta! Kaikesta päätellen tytöllä sujuu todella hienosti. Kaikki kouluaineet on kuulemma mieluisia (enkä epäile tätä) ja kaikki testit, sanelut ym. ja arvioinnit oli ihan huippua. Ope sanoi, että ei ole mitään epäilystä, etteikö Ilona olis oikeassa paikassa, kun on koulussa jo 6-vuotiaana. On kuulemma lisäksi erittäin positiivinen, innostunut ja aktiivinen. Hyvä näin! Ainon vastaava keksustelu on huomenna, Juha menee sinne. Me vielä toipuillaan Ilonan kanssa kotona. Ponni ja Aino on jo siirtyneet terveitten kirjoihin, kouluun ja hoitoon.

Ponni kertoo mielenkiintoisia juttuja nykyään. Esim. näin: Äiti menee metsään. Ahaa, minkälaiseen metsään? Punaiseen metsään! Mitä siellä on? Äiti soittaa pianoa. Kuka kuuntelee? Onni. — Hetken kuluttua: Keltaiseen metsään! No mitä siellä on? Vasara, jakoavain, saha. Mitä siellä tehdään? Sahataan iso pyörä pois! (Hmm..?) — Hetken päästä: Vihreään metsään! Mitä siellä on? Susi, susimetsä! — Illalla tarinoista oli kehkeytyneet uudet toisinnot, ensin äiti harjoitteli punaisessa metsässä viulua, sitten äiti soitti punaista huilua (näen jo hienon musiikkivideon silmissäni ) Ja aina Onni oli kuuntelemassa. Ja vihreässä metsässä oli vihreitä seteleitä! Oikein lupaava jatko siis. Nukkumaan mennessä juttua tuli edelleen yllinkyllin. Ukki on kiva. Toinen punajuuri ajaa autoa, toinen punajuuri ajaa traktoria. Peräkärry on kiinni. Lanttu ajaa autoa. Minulla tuli apahdus. Onni lukee äitille iltasadun. (Osoittaa pupua kannessa) Perääntykää!!

Onnin tutkielma äidin päästä ennen nukahtamista:

Tässä talossa on silmät. Tässä on nenä. (Pieni sormi osoittaa huolellisesti sieraimia.) Siellä on räkää. Tässä on suu. Siellä asuu hampaat.

Flunssassa ollaan, kaikki paitsi Ilona. Kai sillä on pikku myyn metabolismi johon ei mitkä tahansa virukset pysty. Ainolla kuume nousi 39ään, muut kärvistelee “vain” särkevää päätä, korvaa, kurkkua, silmiä. Mulla on ääni eniten pois: kähisen, raakun ja kuiskailen. Onneksi on suht rauhallinen viikonloppu luvassa. Ollaan kotona ja syödään valkosipulia. Ens viikolla sitten taas uusin voimin.

Johdantopäivät oli oikein suotuisat. Kahden päivän läsnäololla pääsen hyvin alkuun. Saan melko varmasti niitä opettajia joita toivoin. Opetussuunnitelma on ihanan väljä ja joustava – sehän sopii meikäläiselle varsin itseohjautuvalle ja tiedostavalle opiskelijalle paremmin kuin hyvin. Ihmiset oli lämpimiä, välittömiä ja mukavia. Kaikesta päätellen osasto on hyvin pitkälti maineensa veroinen. Ja mikä parasta: olen ihan vakuuttunut siitä, että se oikea paikka minulle juuri nyt. Olkoon kallista ja hankalaa, rasittavaa, väsyttävää, sumplimista, säätämistä. Jos saa tehdä sitä, mitä todella haluaa ja minkä näkee arvokkaaksi, niin silloinhan sitä saa vain olla tyytyväinen, jos sen rahalla ja kohtuullisella säätämisellä voi saada.

Kotona tuli arkirealismit jo ulko-ovella vastaan. Ponnilla oli kuumetta pikkusta vaille 40 astetta, mahassa “iso paha olo” ja nukkuminen hankalaa. Päivällä potilas on ollut ihmeen hyväntuulinen ja yhteistyöhaluinen, mutta yöt on olleet tosi levottomia. Kolme päivää meni korkeassa kuumeessa, tänään taitaa lopulta hellittää. Tytöt on ok, minä ja Juha ollaan ok. Juha on käynyt läpi työhuoneen kirjahyllyjä ja kaappeja. Mummin yksityisvastaanoton vanhat potilaskortistot lähtee maakunta-arkistoon, ottavat sinne ehkä myös potilaitten hampaista tehdyt kipsivalut. Hammaslääketieteen laitos saa puolestaan ison kasan ammattikirjallisuutta. Muita viime aikojen löytöjä on mm. käyttämätön sateenvarjo, alkuperäisessä muovikääreessään, made in Pohjois-Korea. Haluaako joku ostaa?

Ei enää kipupiikkejä eikä letkuruokaa. Mummi on siirtynyt tuon ilmaisiin. Lakkasi hengittämästä, nukkui ihan rauhallisesti pois. Kun ihminen on hirveän kipeä ja hirveän väsynyt, niin se on ihana asia, tällainen vapautus. Tottakai meillä tulee kauhea ikävä mutta se on sitten toinen juttu.

Ukki haki tytöt kauan ja hartaasti odotetulle Mummolassa-Ilman-Vanhempia-Lomalle Koivulaan. Kuulemani mukaan ovat kotiutuneet vallan mainiosti. Menomatkalta perjantaina sain vielä puhelimitse tarkat raportoinnit, minkälaista munkkia on syöty milläkin huoltsikalla, mut nyt eivät enää ehdi äitin kanssa jutella. Onhan sitä nyt lomalla parempaakin tekemistä: uimista ja saunomista, leikkimökin maalausta, kukkien poimimista, pyöräilyä. Sateen sattuessa voi tepastella pihamaalla hienojen sateenvarjojen alla ja olla japanilaisia prinsessoita (?). Ilonalta oli irronnut hammas. Riisipuuroakin oli saatu ja lettuja, nam.

Juha on sairaalalla, nykyään myös yötä. Me on Ponnin kanssa pööpöilty kotimiehinä. Pari päivää oltiin Oulussakin. Sielläpä sitten ulkoiltiin hyisessä keskikesäisessä kaupunkiluonnossa, tiskattiin huvin vuoksi käsipelillä, luettiin ja pelattiin kirppupeliä. Käytiin kaupoillakin ja hankittiin sienikuivuri ja puhuva leikkipapukaija. Mitkä mahtavan järkevät ostokset siis! Voin paljastaa että papukaijahankinta oli ihan harkittu juttu mutta kuivuri (Juhan) heräteostos.

Hoitajat sanoo että potilas jaksaa ehkä joitakin tunteja, ehkä joitakin päiviä. Mäkin kävin siellä tänään ennenkuin lähdettiin Onnin kanssa kotimatkalle. Kun silitti pehmeää haurasta tukkaa, tuntui kuin olis koskettanut pientä vauvaa. 76 vee ja kuitenkin ihan pieni. Avuton, nukkuva käärö.

Onnea uudet ylioppilaat, valmistuvat ja muuten vaan kesälomille kirmaavat! Hannele Huovia mukaillen:

Sinulla on vaaka. Sillä punnitset, mitä haluat tehdä ja mitä et tee.

Toisessa kupissa on tähdet, toisessa kupissa on kuu. Kun maailmalle lähdet, kaikki onnistuu!

Erityisterveiset Fabianille Vaasaan, Hannalle Ouluun ja tietysti Juulialle, Amandalle, Elinalle, Satulle ja Outille! Halaus, onnea ja suojelusta eteenpäin! Meidän tytöt kävi konsan pääsykokeissa. Soitintoiveet tuli helposti (!), eivät kaivanneet minkään sortin vinkkejä vanhemmiltaan; eipä silti että niitä olis yritetty tarjotakaan. Sama juttu kun tukkatyylissä – tuntuvat jo tietävän, mitä haluavat!… Ykköstoive ensin, sitten muut mieluisimmat:

Aino: klarinetti / alttoviulu / piano / lyömäsoittimet / trumpetti

Ilona: fagotti / pasuuna / viulu / lyömäsoittimet

Raadin kanssa oli kuulemma ollut todella hauskaa ja hyvin oli mennyt. Kumpikin tuli ulos pomppien ja naama loistaen. Pääsevätpä sitten sisään tai ei, taisi olla mukavat pääsykokeet ja tuollanen asenne on jo voitto sinänsä!

Koulut on sitten loppu tältä erää. Torstaina oli Ilonan kevätjuhla ja Ainon päättäjäiset tänä aamuna. Tytöt ja Juha lähti Ouluun Hannan lakkiaisiin, me jäätiin Onnin kanssa kotiin toipumaan. Onni toipuu kurkunpääntulehduksesta ja mulla yrittää flunssa pukata päälle. Aino on jo melko toipunut angiinan toiselta kierrokselta. Juhallakin todettiin streptokokki c, voi kuulemma tulla kontaktista hevosten kanssa tai pastöroimattomista maitotuotteista (???). Omituista. Juha ei myönnä harrastaneensa kumpaakaan viime aikoina. Eipä se kyllä siitä tunnu olevan moksiskaan, enemmänkin vauhtia on hidastanut toissapäiväinen migreeni, joka täräytti oikein kunnolla luihin ja ytimiin ja tuntui kuulemma vielä tänäkin aamuna. Oli itse asiassa aika kamala viikko, kaiken keskellä piti siivota huoneiston esittelyä varten ja hoitaa kaikkia rästihommia. Se esittelyssä käynyt täti oli ollut oikein otettu, tää on kuulemma just sitä, mitä hän hakee. Mutta hänen pitää ensin saada talonsa myytyä että voisi ostaa tämän. Niinpä. Olemme keskellä ketjureaktiota, joka on pahasti jämähtänyt. Kai tässä pitää ihan todella totutella ajatukseen, että me ollaan täällä vielä ensi vuonnakin.

Ilona sai muuten hienon todistuksen, siinä luki: “On ollut mukava seurata ihania leikkejäsi ja eskaritehtäviä olet suorastaan ahminut!” Ainon tokari oli myös todella hyvä, kaikissa kohdissa oli rasti joko “olet edistynyt erittäin hyvin” tai “olet edistynyt hyvin” -kohdissa. Eikä siinä vielä kaikki: Aino sai myös luokkansa “Reilu kaveri” -palkintolautasen! Sen jakoi rehtori koko koulun ja päättäjäisväen edessä. Reilun kaverin palkintoa ei päättänyt opettaja, vaan sen olivat luokkalaiset itse äänestäneet! Aika hieno lopetus ekaluokalle!

Mulla meni viikonloppu kirjaimellisesti sanottuna vasemmalla kädellä. Oikea käsi irtisanoi sopimuksensa ja lakkasi tottelemasta. Ei tää kuulemma tällä lailla vetele: yhtä tietokoneella kirjoittamista, treenaamista, kotitöitä ja lasten nostelemista päivät päästään. Pitäis kuulemma välillä tehdä jotain hieman rentouttavampaakin. Mä olen nyt yrittänyt lepytellä kätöstäni: silitellyt ja hautonut lämpimällä jyväpussilla, puhunut lempeästi ja arvostavasti. Syöttänyt Onnia ja tehnyt hiekkakakkuja vasemmalla kädellä. Enkä oo treenannut enkä kirjoittanut tietsikalla kuin ihan vähän ja senkin vasemmalla kädellä. Nyt tässä verryttelen pikkasen tätä oikeaakin, vieläkin se meinaa kramppailla ja kiukutella. Lisädramatiikkaa tilanteeseen tuo Ainon angiina; kuume kipusi 39 ja kurkku on kovasti kipeä. Mullakin tuntuu oudolta kurkussa mutta laukut on pakattuna ja juna Helsinkiin lähtee 17.20, ja minä sen mukana, valkosipulilta tuoksuvana ja käsi topattuna.

Onni valvotti pitkästä aikaa oikein tosi kunnolla viime yönä. Tätä samaa räkätautia, veikkaisin. Olen ollut ihan pöpperössä koko päivän, haahuillut hetkestä toiseen ja pinnistänyt aina yksi asia kerrallaan eteenpäin. Hyvä että Matti tuli täksi päiväksi, enosta on ollut hieman enemmän iloa lapsille kuin meikäläisestä. Yritin nukkua hetken iltapäivällä, mutta nähtävästi olin siihenkin hommaan jotenkin yliväsynyt ja liian monta hoidettavaa ja muistettavaa asiaa poksahteli päänupissa. Aamupäivällä saatiin sentään yhdet tutkintoreenit vedettyä ihan kunnialla läpi ja iltapäivällä raahauduin laulutunnille. Sekin sujui ihmeen hyvin vaikka olin niin tööt, että Meri kysyi että jaksanko mä ollenkaan seisoa vai pitäiskö istua. Mutta siitä se sitten lähti, pysyin pystyssä ja leuka oli niin rento että!

Opinnäytetyön tekstitiedostot lähti taittajalle. Kuvat siellä onkin jo ja viimeiset nuottikorjailut tehtiin tänään. Tässä väsymystilassa sekään ei oikein tunnu miltään. Hienoa, yritän sanoa itselleni. Mahtavaa. Ei muuta kun etiäpäin: Tutkintohommat kasaan ja ONT-raportin kimppuun.

Kaksi päivää reissuleskenä ja kyllä pikkasen väsyttää. Mut ei pahasti. Sää on ollut niin mahtava, lämmin ja aurinkoinen että me on Ponnin kanssa ulkoiltu pitkät pätkät aamupäivällä. Peipposet ja punarinnat laulaa jo. Hanhia, kurkia ja joutsenia lentää pohjoista kohti.

Iltapäivällä alkoi nenässä kutittaa ja nyt on jo ihan kunnon nuha ja tukkonen pää. Valkosipulia olen syönyt ja kulkenut yksi kynsi nenässäkin. Se on Onnin mielestä varsin hassua. En muuten välittäis tulla kovin kipeäksi näinä päivinä, Juha on veks vielä viis päivää seuraavan viikon sisään…

Huomenna on yhdet 6-v synttärit ja tytöt on innolla menossa, niinkuin asiaan kuuluukin. Me hankittiin Onnin kanssa lahja (oikein hieno ja lystikäs kuminen leijona, sukua Rompolle, ken Rompon muistaa…) vaan kuinkas kävikään, se oli tytöistä niin hieno, että ne haluaakin pitää sen itse. Se oli niin hämmästyttävän monikäyttöinen, että siitä riitti tosiaan iloa pitkäksi aikaa. No katotaan, ehdittäiskö me hankkia huomenna toinen parin euron Ihmeellinen Kumileijona ihan omaksi iloksi.

Se sitten tuli ja meni tuo pääsiäinen. Kävimme Oulussa kääntymässä. Näimme kaksi taloa, joita emme ainakaan osta. Ponni jäi muuten tyttöjen kanssa siksi aikaa mummille ja kaikki asianomaiset pärjäsivät aivan hienosti. Lisäksi Ponni on juhlistanut pääsiäistä poksauttamalla ilmoille kaksi uutta kulmahammasta – ihan kaikessa hiljaisuudessa! – ja ryhtynyt puhumaan jotain ranskan/espanjan sukuista kotikielenään: kieltävä vastaus ilmaistaan pehmeällä no – no -vastauksella. Pakkasta oli siellä ja täällä, ja lunta, ja Liisan kreikkalainen pääsiäislammas oli niin järkyttävän hyvää että oli ähky vielä kotona Kokkolassakin. (Mitä Juhan tänään laittama satee-kastike ei ainakaan varsinaisesti helpottanut…)

Opiskelujen saralta sain sovitustutkinnon nuotinnokset valmiiksi (hyvä niin, palautuspäivä on huomenna) ja treenattuakin häppä räppä, en ehkä tarpeeksi, mutta niin, ettei jatkuvasti ahista. Ainolla on ollut vähän lämpöä ja nuhaa ja viime yönä Onni ja Ilonakin alkoivat yskiä. Katsoin illalla ähky-mahakipu-urvahduksessa dokkarin Venehjärveläisestä Sergeistä ja arvatkaas vaan olenko taas täyttä päätä lähdössä Vienaan. Olen.

“Mummo sää ootkin laittanu mun kudoksen tuonne pussiin!” Aino on innostunut taas neulomisesta kun mummokin kutoo sukkaa vähän väliä. Marraskuussa aloitettu kaulaliinan-alku-viritelmä löytyi mummon käsityöpussista, Juhan tulevan sukan vierestä.

Huomenna me ajateltiin vaihtaa taktiikkaa ja laittaa tytöt kouluun ja eskariin. Lämpötilat on edelleen siinä öraund 37, mutta vauhti ja äänenvoimakkuus jotain 200. Ilona varsinkin on ihan sähikäinen, pelkkää pippuria ja puhdasta energiaa. Juha taas oli nuutunut ja käheä, kävi aamupäivällä lääkärillä ja poskiontelo ainakin on ihan kunnolla tulehtunut. Ja sitten vaan antibioottia naamaan ja Oulun-junaan.

Tänään oli joku kotiamme katsomassa, noin niinku ostamismielessä, joten siirryimme takavasemmalle ja hurautimme Prisman kahvioon päiväkahville ja syömään ihania munattomia donitseja. (Vink-vink, munattomat kanssaihmiset!) Se oli Ilonan vielä toteuttamatta jäänyt synttäritoive, johon äitiä ei tarvinnut kauheasti houkutella…

Päivän opiskeluantiin kuului kantele- ja laulutunnit, lisäksi olin kuulemassa paria kanteleen sivuainetutkintoa ja illalla oman opetuksen jälkeen oli vielä treenit tulevaa sovitustutkintoa varten. Pikkuhiljaa sekin etenee; yhtä biisiä vaille alkais olla “suuren linjan” suunnitelmat kasassa!

Onkohan nää nyt ranskalaisia vai ihan universaaleja, sitkeää lajia ovat joka tapauksessa. Tytöillä on yhä vaan pientä lämpöä. Se heiluu ja humppaa 37 ympärillä niin ettei tiedä, mitä tässä pitäis tehdä. Kotonakaan ne ei lepäile pätkän vertaa, riekkuvat vaan ympäriinsä kesähepenissä, kinastelevat ja kyllästyvät tuon tuostakin. Juhakin on ihan potilas vielä, jopa niin, että perui opetuksetkin alkuviikolta. Mummo tuli perjantaina ja hyvään aikaan tulikin, ja taitaa myöskin säästyä tältä taudilta.

Kovat on siis ajat: influenssaa, ONT-äänityksiä, 6-vuotissynttärikekkerit ja muka muitakin töitä pitäis tehdä, treenata ja sellasta… Influenssaa lukuunottamattahan kaikki noista on tosi hauskaa puuhaa, yhdistelmä vaan on vähän turhan tuhti paketti. Onni on lisäksi niiiin Äitin Kaveri, että mä en varmaan kävis vessassakaan enää nykyään, jos se Onnista olis kiinni. Me vaan leikittäis ja luettais ja kokattais ja tiskattais ja katottais pingua päivät päästään, jos se Onnista olis kiinni. Kuumepäivien aikana saaduista eduista ei huvitakaan luopua noin vaan!…

Synttärit nyt kuitenkin oli mukavat. Päivänsankari oli asiaankuuluvan täpinöissään ja vieraat oli kivoja ja hyvin käyttäytyviä nuoria naisihmisiä. Mummo vei jo aamupäivällä Ainon ja Onnin ulos ja me sillä aikaa täytettiin ja koristeltiin kakku Ilonan kanssa. Päällysteeksi tuli viinirypäleitä ja niitä ranskalaisia pasilleja (Ilona itse kirjoitti kauppalistan synttäriherkkujen osalta…) Kakku-, pulla- ja marmelaatiherkuttelun jälkeen tyttöporukka leikki piilosta, peiliä, twisteriä ja ongintaa ja kotista. Hauskaa oli, mutta silti ajattelin illalla, että seuraavat lastenkekkerit vois mennä jo jonkun uuden kaavan mukaan. Ulkoilua tai jotain muuten vaan yllättävää tai repäisevää?

Eilen oli netti poikki, tänään pätkii ihan vaan oman pään sisällä. Vähän puolikuntoinen olo on edelleen, lähinnä kuitenkin väsymystä ja liikaa muistettavia ja hoidettavia asioita. Tilannetta kuvastanee esim. sellanen, että kun mulla on Onni sylissä ja raivaan pöytää, niin meinaankin laittaa jääkaappiin sen lapsen enkä maitopurkkia. Juha on ollut ihan kunnolla kipeä, kuumetta 38-39, pää kipeä, niskaa kuulemma polttaa ja hampaita juilii. On nämä ihme äänitykset (huomenna siis studioon) kun aina äänityspäivinä on joku tauti menossa. Tai montakin: yhdellä on vatsatauti, yhdellä selkä kipeä, yhdellä äänihuulet mössönä – siis laulajalla tietty -, ja sitten on ihan vaan tätä perusinfluenssaa. Onni alkaa olla terve sen puolesta, mutta nyt tulee kulmahammas ja se valvottaa ja tekee elämän vaikeaksi. Pakkoko senkin just nyt on tulla??

Koti alkaa olla kaaostilassa. Jossain kaukana, likaisten astioitten ja vaatemyttyjen alla on se “upea, avara huoneisto“, jota potentiaaliset ostajat tulevat reilun viikon kuluttua katsomaan… No, onneksi ennen sitä tulee pelastajamummo linjurilla poikki Suomen. Kunhan äänityksistä on selvitty, alkaa vimmattu siivous, treenaus ja yleinen järjestyksenpito.

Tää influenssa, tai mikä nyt onkaan, tekee kaiketi tässä toisen tulemisensa. Ilonalla kuume meni jo pois mutta tulikin uudestaan. (Aino nyt ei oo vielä parantunutkaan.) Me Juhan kanssa luultiin, että asia oli meidän osalta loppuunkäsitelty, kun sunnuntaina oli vähän outo olo. Viime yönä kummallakin oli sitten samanlaisia oireita; kylmää, kuumaa, silmät kipeät, iho aristava. Mulla oli aamulla vähän lämpöäkin, 37,7, ja yleiskipeä olo. Kantele- ja laulutunnit jätin pitkän harkinnan jälkeen väliin, illalla kun oli kuitenkin pikkupakko olla taas liikenteessä. Oli nääs Kaustisella treeniä viikonlopun äänityksiä varten.

Tytöt alkaa olla jo aika levottomia kaikesta sisällä olemisesta. “Äiti mitä mää tekisin? Äiti mitä mää tekisin?!” Ilonan kanssa päätettiinkin jo aamulla tehdä suunnitelma koko päivälle. Juha piirsi kellotaulun ja Ilona merkkasi sinne päivän hommat. Aamupäivä: Pese pyykkiä. (Ilona tykkää kovasti pestä asioita. Pehmoeläimiä, pieniä vaatteita, liinoja yms.) Lounas. Lounaan jälkeen: Rakenna legokaupunki. Piirrä kukkia. Kahvi. Siilin hoitaminen. Lasten ohjelmat. Iltasyönti. Iltapuuhat. Nukkumaan. Lisäksi kirjoitettiin sähköpostia tädeille ja askarreltiin kutsukortit tulevia synttäreitä varten. Toivottavasti sankari ehtii parantua!

Olo on kuin jyrän alle jääneellä, pää tuntuu sumealta ja kurkkua aristaa. Sitkeitä pöpöjä, kun yrittävät yhä vaan – onneksi kuume ei ole ainakaan vielä päässyt mulla nousemaan. Ilonan ja Onnin lämpötiloissakin on jo päästy alle 38, mutta Aino teki enkkarinsa tänään: 39,8. Silti Aino on ollut se “helpoin” ja vähä-äänisin potilas, iso tyttöhän se jo onkin. Ilona on räjähdellyt milloin mistäkin pitkin päivää (nytkin se karjuu tuolla unissaan…) ja Onni puolestaan roikkunut tiiviisti sylissä, milloin ei ole puhunut puhelimessa tai mitannut nukelta kuumetta.

Kaapista kaivettu jumppapallo sai aikaan suurta ihastusta, huikeita suorituksia, vaarallisia tilanteita ja vähän kai kuhmujakin. Se lähtee huomenna kanssani laulutunnille, Merillä on jotain visioita asian suhteen. Pitäis varmaan uskaltaa katsoa huomista kalenteria… Aivot sanoo vaan että tööt tööt.

Onni liittyi kerhoon ja nyt meillä on sitten kaksi potilasta. Kuume tuntuu pyrkivän korkealle, 39 ja ylikin, mutta lääkkeillä tulee alaspäin ja päästään ajasta toiseen. Ilona, suuri lääkkeiden inhoaja, on ottanut jo kaksi kertaa Pamolia vahvaan kaakaoon liotettuna. Toimii!

Juha perui Orivedelle menonsa. Kalenteri olis pullollaan vaikka mitä suunnitelmia, mutta taitaa tulla poikkeusolojen sanelema viikonloppu… Sylihoitoa, paljon lukemista, maisaa ja pingua, ja lepoa kaikille, aina kun ehtii ja kykenee.

Viime yö sujui aika kummallisesti. Onni heräsi kahden jälkeen, eikä uni enää tarttunut. Ei siinä mitään huutoa ollut, poika vaan oli ihan pirteä ja kaipasi seuraa. Enimmäkseen köllittiin, käytiin välillä juomassa, syötiin jugurttia, luettiin vähän, sitä rataa. Mutta uni vaan ei kertakaikkiaan tullut silmään. Siinä meni melkein kuuteen. Siinä vaiheessa mulle olis uni maistunut jo oikein tosi hyvin, mutta nyt Ilonalla oli hankalaa. Pää oli kipeä ja yskitti. Juha meni pikkuhuoneeseen nukkumaan vielä hetkeksi, ja jonkun ajan päästä Ilonakin nukahti uudestaan.

Aamulla me nukuttiin Onnin kanssa pitkään, ja herättin vasta, kun Ilona tuli kattomaan meitä kymmenen jälkeen. Juha oli vienyt Ainon kouluun, mutta Ilonalla oli kuumetta ja siispä kotipäivä. Onni vaikutti päivän mittaan melko normaalivointiselta, mutta Ilonan vointi huononi koko ajan. Illan tullen kuume kipusi jo yli 39 ja olo oli kamala. Korvatkin tuntui kipeiltä, mutta kun hän ei haluais lääkäriin, ei sitten millään. Minustakin olis kiva, jos selvittäis ilman antibiootteja, joten katotaan nyt tämä ensi yö, jos jotenkin selvittäis kotona ja päästäis niskan päälle pöpöarmeijasta. Hieman hirvittää, jos tauti iskee meille kaikille, Juha on lähdössä Orivedelle viikonlopuksi… Tatta-datta-daa. Tässä illassa on ollu tekemistä kahdenkin aikuisen voimin.