Olen kirjoitellut muistiinpanoja Martine Burgosin tekstistä Life Stories, Narrativity and the Search for the Self (Jyväskylän yliopiston Nykykulttuurin tutkimusyksikön julkaisuja 9, 1988). Joitakin kiinnostavia pointteja:

• elämäntarinat *mikrotarinoiden* koosteina
• Lejeunen elämäntarinan määritelmä:
  “Retrospektiivinen proosatarina, jonka todellinen henkilö kertoo omasta olemassaolostaan, painottaen yksilöllistä elämäänsä ja persoonallisuutensa historiaa [tarinaa?].” (Engl. Burgos, suom. S. Ö.)
• “[Keräämäni] elämäntarinat eivät kadota näkemystään ihmistodellisuuden kahdesta navasta, yksilöllisestä ja sosiaalisesta; vaikkakaan tarinan tähtäimessä ei ole yksityisen itsen muodostaminen, vaan näiden kahden erilaisen aspektin yhteys.” 16.
• “Tarinan fragmentaarinen luonne katoaa suurelta osin, kun fragmenteista tulee itsenäisen tarinan elementtejä. Tätä elämäntarinan koherenssia ei voida täydelleen ymmärtää sen suullisen alkuperän vuoksi.” 19.
  • HUOM – verkkojulkaisujen merkitys nykytilanteelle!
• “Kertoja ei oikeastaan ‘puhu’ yleisöilleen, ei yritä vakuuttaa eikä vietellä: hän kutsuu heitä pelaamaan – tai leikkimään, jos niin haluatte, sillä ranskaksi se on sama sana (jeu).” 20.
• “Elämäntarinat yrittävät vaatimattomalla tavallaan kontrolloida sitä, miten jokainen on välttämättä johdettu tavoittelemaan arjessaan saadakseen olemassaolon tunteen. Vain harvoin tämä kerronta kattaa koko olemassaolon. Yleensä esiin tulevat vain tietyt tapahtumat, tietyt arjen anekdootit, jotka antavat materiaalia kerronnallisen kaavan muodostamiseen. Nämä tarinat, joita kerromme toisillemme, auttavat meitä elämään, ylittämään elämän epäjatkuvuudet, jotka jatkuvasti uhkaavat identiteettiämme [- -].” 24.

Hahmottelen mietteitä, jotka koskevat jonkin teoreettisemman tekstin kirjoittamista. En tiedä vielä, mitä se voisi olla, mutta ylläoleva liittyy siihen. En tarkoita pelkkää tutkimuskatsausta, mutta haluaisin kuitenkin pyöritellä teorioita, näkemyksiä ja muita vastaavia, etsiä pohjaa sille mitä teen. Rakennella ponnistusalustaa.

Tutkimukseen tipahtelee ilmoittautumisia pikkuhiljaa. Palvelukeskukseemme lähettämäni tiedote on siis tuottanut tulosta. Se tarkoittaa myös, että solmu lähtee aukeamaan taas tältä erää. Ehkä. Vielä on pitkä matka riittävään aineistomäärään, mutta onpahan päästy alkuun. Sekä teemakertojia että haastateltavia on tarjolla – ei kun runkoja rakentelemaan.

Pitäisköhän tutkimuskysymyksiä vähän päivitellä?

Yksikkömme herättää ilmeisesti vahvoja tunteita pääkampuksella, päätellen Tylkkärin kolumnistin, “Umpiperiä”-nimimerkin, edesottamuksista. Linkitän tässä henkilöön, joka sanoikin jo kaiken, mitä asiasta lienee tarpeen tähän hätään sanoa. Ja ilman ainoatakaan kirosanaa, mihin en itse varmaan pystyisi. Umpiperän (-periän?) kolumniin en voi linkittää, sillä sitä ei ole verkossa saatavilla. Enkä totta puhuen tiedä, ansaitseeko ko. kirjoitelma edes sellaista lisäjulkisuutta. Toki olisi kiinnostavaa tietää, kuka nimimerkin taakse kätkeytyy – tämänkaltaisten mielipiteiden takana olisi kirjoittajan itsensä hyvä kyetä seisomaan. Ellei kykene, kannattaisi ehkä jättää sanomatta kokonaan. Sanoista “anonyymi” ja “nillittää” on muodostettu kuvaava uustermi “anonilli”, joka kuvaa henkilöitä, jotka heittelevät netissä kakkaa muiden niskaan nimettöminä. Usein kyseessä on teini tai muuten hieman kypsymätön henkilö. Vexi Salmi puolestaan tapasi kutsua ystäväänsä Antti Hammarbergiä “umpivintiksi”, kun halusi vähän Irwiniä älyttömyydestä rokottaa. Ei voi välttyä vertaamasta… Vaan annetaanpa sen olla, etten ylikuumene.

Tampereella pelitutkijoiden seminaarissa siis olin viime torstaina. Pidin siellä elämäni kehnoimman puheenvuoron. Aivan todella, koskaan en ole yhtä epäonnistunutta esitystä vetänyt. Siksi en nyt välitä puuttua koko asiaan tätä enempää, vaikka uskonkin, että se joskus vielä naurattaa. Muuten oli kyllä ihan kiinnostava päivä, vaikka pelitutkijoiden aihepiirit liikkuvatkin melko kaukana omista painotuksistani. Aina on kuitenkin miellyttävää kohdata muita, jotka ovat yhtä innostuneita tutkimuksestaan kuin minä omastani. Harmi, ettemme voineet jäädä iltatilaisuuteen emmekä osallistua perjantain ohjelmaan. Yksi päivä junamatkoineen oli sekin tarpeeksi tälle pallokalalle. En olisi edeltäkäsin uskonut, miten väsyneeksi vetää, mutta nyt tiedän, etenkin kun olin nukkunut huonosti ja oli muutakin pientä vaivaa siinä. Tulipahan kuitenkin käytyä, ja sen jälkeen olen ihan luvan kanssa lomaillut. Pian on otettava käsittelyyn eräs kirja-artikkeli ja konfapaperi, mutta en deadlinesta huolimatta nyt hötkyile, vaan otan ihan rauhallisesti. Niinhän me loiset yleensäkin – eihän meillä sellaista kunnianhimoa tai tavoitteellisuutta kuitenkaan ole, että viitsisimme tosissamme töitä tehdä… vai mitä Umpivinttiperä?

Muistakaa nyt sitten, että kersoiltanne (tai härregud itseltänne! *gasp*) tuhoutuu monta tärkeää aivoaluetta galtsussa, naamakirjassa ja maispeississä. Niinq.

Turun Radiosta soitti toimittaja aamupäivällä kysyäkseen, olenko juurikin ’se Sari Ö.’ joka työskentelee tutkijana Porin yliopistokeskuksessa ja on tutkinut Facebookia. Myönsin syyllisyyteni ensimmäiseen ja aikeeni rääppiä jälkimmäistä ja sain kuulla, että kommenttia tarvittaisiin: olenko sitä mieltä, että ihmiset paljastavat itsestään liikaa Facebookissa.

No en.

Eikä toimittaja onneksi vaatinutkaan olemaan, vaan keskustelusta sukeutui ihan monipuolinen ja kiinnostava. Päätteeksi toimittaja kysyi, sopiiko hänen soittaa hetken kuluttua uudelleen, jotta saadaan jutut nauhallekin. Totta puhuen kuvittelin nauhoittuneeni jo ensi yrittämällä, mutta luulo ei ole tiedon väärti. Valitettavasti toisella kerralla änkytän ja sönkkään huomattavasti enemmän, ex tempore juttu kulki paljon sujuvammin.

Vielä en tiedä, milloin tulee ulos, mutta muutaman minuutin verran siis olen äänessä korkeintaan, lisäksi puhuvat tietoturva-asiantuntija ja Kauppatorilta kaapatut nuoret.

Hämmennyin, kun toimittaja sanoi laittavansa sitten meiliä että milloin tulee ulos, että saan sitten lisätä itselleni tämän “kun ettekste kuitenkin saa jotain lisäpointseja kun ootte ollu jossain mediassa”. Öö, jaa saadaan vai? Huhuu, pomolle tiedoksi, palkankorotusta odotellessa, Tutkijakokelas on nyssitte sosiaalisen median asiantuntija. Vakavasti puhuen, onhan se taas askel tutkijanuralla, olla yksi niistä, joilta voidaan pyytää kommenttia tällaisiin juttuihin. Tasosta en tosin anna takeita vielä ainakaan, mutta kyllä pyytää saa.

*** *** ***

Muita mietinnön aiheita tänään. Erään puoliksi vetämäni kurssin viimeksi palautuneen suorituksen arvosanaa olen miettinyt tänään toisen tutkijan kanssa. On hienoa joskus yllättyä positiivisesti; huomata, että hapuilu kääntyy innostukseksi, ujous omaperäisyydeksi. Tästä nyt en voi sen enempää avautua, ettei tule tunnistettavaa.

Tähän liittyen olen viime päivinä miettinyt, millaisista asioista tutkijan on sopivaa kirjoittaa. Kannatan tiettyä vapautta niin kauan, kun kirjoittajana olen valmis seisomaan sanojeni takana. En pidä pahana esim. toisen henkilön nimeämistä, jos vaikkapa kirjoitan tehdystä yhteistyöstä, joka muutenkin tulisi/on tullut julkiseksi. Kuitenkin… törmäsin jokin aika sitten blogikirjoitukseen, jossa käsiteltiin toisten kirjoittajien artikkelin referoimista. Siis vertaisarviointia. Mikäpä siinä, itsekin varmasti kertoisin, jos moiseen tehtävään pääsisin, mutta tämä tutkija kertoi kirjoituksessaan referoimansa artikkelin aiheen ja käsitteli sen sisältöä palautteenomaisesti.

En oikein tiedä mitä ajatella? Ylireagoinko, kun mielestäni tämä ei ollut aivan harkittua? En nyt linkitä kyseiseen tekstiin, koska en halua aloittaa mitään polemiikkia. Itse saattaisin kyllä pahoittaa mieleni, jos referee repostelisi kyhäelmääni julkisesti. Nimiä ei mainittu (refereen ja referoitavanhan ei kuulu saada toistensa henkilöllisyyttä tietoon), mutta viimeistään artikkelin ilmestyttyä sen voi varmasti yhdistää tähän tekstiin. Lisäksi, tiettyjen aiheiden tutkijoita tietyistä näkökulmista on Suomessa kuitenkin sen verran vähän, että tunnistaminen kesken prosessiakaan ei olisi mahdotonta.

Onko kirjoittajien intresseissä, että referee-prosessi on näin näkyvä, onko heistä ok, että yksityiseksi tarkoitettu palaute julkistetaan tällä tavoin ennen itse artikkelin julkaisemista? Refereenhän tulisi sitä paitsi olla tuntematon. Ymmärrän, että ko. henkilö oli innostunut tehtävästään ja koki tarvetta kommentoida, sillä artikkelin aihe kosketti läheisesti hänen tutkimusintressejään. Kyseessä on myös kokenut bloggaaja – siksi tämä jäikin kai mieltä niin askarruttamaan. Jos tämä oli tietoinen valinta, oliko kyseessä kenties kannanotto? Mihin? Siihenkö, että tutkimustuloksia niin mustasukkaisesti varjellaan (joudutaan varjelemaan?) julkaisemiseen asti, vaikka samaan aikaan puhutaan avoimesta tieteenharjoittamisesta?

Oli miten oli, toivon, että toimisin vastaavassa tilanteessa itse toisin.

“So little done, so much to do.”
—Cecil Rhodes

“You are the only person on earth who can use your ability.”
—M. Kathleen Casey

“The art of life is to know how to enjoy a little and to endure very much.”
—William Hazlitt

“The beginning of knowledge is the discovery of something we do not understand.”
—Frank Herbert

“I have never let my schooling interfere with my education.”
—Mark Twain

“Imagination is much more important than knowledge.”
—Albert Einstein

“If people never did silly things, nothing intelligent would ever get done.”
—Ludwig Wittgenstein

“In order to succeed, your desire for success should be greater than your fear of failure.”
—Bill Cosby

“Don’t fear success, you can always fail.”
—Daniel Schildt

“To err is human – and to blame it on a computer is even more so.”
—Robert Orben

“After all is said and done, more is said than done.”
—Aesop

“Whatever you can do, or dream you can, begin it.
Boldness has genius, power, and magic in it.”
—Johann Wolfgang von Goethe