Siksi onkin hämmentävää, että nykyisessä talouskriisissä puhutaan niin paljon uusliberalismin kuolemasta – aivan kuin valtiolliset interventiot markkinoilla olisivat ennennäkemättömiä ja merkitsisivät hegemonisen poliittisen ideologian loppua. Valtiot päinvastoin näyttävät tekevän nyt kaikkensa, jotta globaaleihin finanssimarkkinoihin, kansainväliseen työnjakoon ja “vapaakauppaan” perustuva kapitalismin malli voisi mahdollisimman pian taas palata pyörittämään maailmaa.

Toisaalta uusliberalismin lopusta taitavat puhua lähinnä valtamedian taloustoimittajat ja dramaturgiantajuiset poliitikot. Kriittinen vasemmisto näkee tilanteen huomattavasti realistisemmin. Esimerkiksi Naomi Klein katsoo nykyisen talouskriisin sopivan erinomaisesti omaan “shokkiopin” malliinsa, jonka mukaan taloudellisia rakennemuutoksia on ajettu paikallisesti läpi suurten yhteiskunnallisten kriisien katveessa. Kyse on yksinkertaisesti ollut yhteisten resurssien kaappaamisesta harvojen käsiin.

Käsillä olevan talouskriisin keskellä toteutettavaa talouspolitiikaa Klein luonnehtii tylysti: “the greatest heist in monetary history”. Kleinille kyse on siitä, että köyhimmät ja haavoittuvimmat ihmiset laitetaan maksamaan rikkaiden bisnesten pelastamisesta. Siitä on yksinkertaisimmillaan kysymys finanssisektorin valtavissa pelastuspaketeissa, jotka koituvat veronmaksajien maksettaviksi vuosikymmeniksi eteenpäin.

- Elinkelpoinen ympäristö on kaiken inhimillisen toiminnan lähtökohta

- Luonnossa vallitsee sisäsyntyinen lisääntymisvietti

- Ihmisen muisti on lyhyt, historia muistaa kaiken

Minun utopiassani ihmiset ovat onnellisia koko yhteiskunnassa. Onni ei kuitenkaan tarkoita sitä,että ihmisten elämä olisi keinotekoisen euforista hurmiota vailla vastoinkäymisiä. Pikemminkin uskon, että ihmisten elämässä tulee olla sellaisia haasteita, jopa suoranaisia ongelmia, joihin kukin kykenee vastaamaan itsenäisesti tarpeen mukaan yhdessä vertaistensa kanssa, mutta lähtökohtaisesti kuitenkin OMIEN kykyjensä ja taipumustensa mukaisesti.

Utopiassani ihmisten elämä rakentuu peruskoulutukseen pohjautuvasta arvomaailmasta, sekä kiinnostuksen kohteiden, sosiaalisten suhteiden ja jatkuvaan itsensä kehittämiseen liittyvistä asioista. Materialistiset seikat ovat palvelevassa roolissa korkeimpien ihmisyyteen liittyvien päämäärien saavuttamiseksi. Utopiani rakentaminen alkaa maailman ongelmien aiheuttamien syyllisten etsimisestä. Kokemukseen ja intuitioon nojaten, totean kokevani suurimmiksi syyllisiksi:

1.Länsimaisen elämäntavan tietoisen levittämisen ympäri maailmaa, josta seuraa muun muassa:

- kaupallisen median ikävät piilovaikutukset, jotka ohjaavat voimakkaasti tuotteistamalla esim. nuorisokulttuuria

- tarpeiden luomiseen pyrkivä mainonta

- omistajiensa rikastumiseen tähtäävä tuotannollinen teollisuus

- kulttuurinen tasapäistäminen, joka näkyy mm. maahanmuuttopolitiikassa tasa-arvokasvatuksen epäonnistumisena

2. Globaalisaation, jonka johdosta esimerkiksi Suomesta pyritään rakentamaan palvelu- ja asiantuntijayhteiskunta. Haitat näkyvät mm.:

- koulutuskysymyksissä kärjistettynä tasapäistämisenä vrt. suomalainen epäonnistunut korkeakoulupolitiikka

- hyvinvointivaltion peruselinkeinopolitiikassa, jossa aikaisemmasta ihmisten elämäntavasta pyritään nyt tekemään suuriyksikköistä massatuotannollista pörssibisnestä

- puolustuksellisena epävarmuutena: kun vihollista ei tunneta, se luodaan omia ulkopoliittisia tavoitteita vastaavaksi

- yksilön oikeuksien korostamisena velvollisuuksien muistamisen jäädessä taka-alalle: laimin- ja ylilyöntien vääryydestä päättäminen jätetään oikeuden päätettäväksi myös pikkuasioissa.

Yksinkertaistettuna:

- Ihmisen on itse löydettävä mitä hän elämältään haluaa: kaupallisten tuotantokoneistojen ei tule ohjata ihmisten elämää, vaan sen roolin on pysyttävä yksilön palvelijana.

- Yhteiskunnan on tarjottava yksilöille tasavertaiset mahdollisuudet itsensä kehittämiseen: kilpailu-asetelma johtaa väistämättä nykyiseen tilanteeseen sekä yhteiskunnan sisällä, että kansakuntien välillä, jossa kyvykkäimmät oikestolaisittain rakentavat kokonaisvaltaisia itseään ja kaltaisiaan hyödyttäviä koneistoja. Ts. niitä, joiden avulla köyhät köyhtyvät ja rikkaat rikastuvat myös muilla kuin taloudellisilla elämän osa-alueilla.

Vapauden ideologia ei saa olla syy globaalia hyvinvointia rajoittavien asioiden hyväksymiseen, kuten esimerkiksi sellaisten tuotteiden hankkimiseen, joiden valmistusprosessi kuluttaa luonnonvaroja ja joiden käyttö kasvattaa olennaisesti energiankulutusta, jätevuoria tai esimerkiksi hiilidioksidipäästöjä. Vapauden ideologian tulee palvella niin ikään todellista demokratiaa ja valinnan vapauden lähtökohtaista ongelman-asettelua.

Vapauden aate ei saa konkretisoitua epähyväksyttävyyden kääntymisenä hyväksyttävyyteen, kuten esimerkiksi “tarkoitus pyhittää keinot” ajatteluun korkeassa päätöksenteossa, talouspolitiikassa tai esimerkiksi uskonnollisten instituutioiden hallintoon liittyvissä kysymyksissä. Työ ei ole ihmiselle itseisarvo, sillä tekniikan kehittyessä työ siirtyy yhä enemmän koneiden hoidettavaksi.

Tulevaisuudessa kohtaamme tämän asian myötä suuria ongelmia, jos kilpailuasetelma voimistuu entisestään globalisoituvassa maailmassa. Eriarvoisuus johtaa väistämättä inhmilliseen kapinointiin, jonka rajoittamiseksi eliitti rakentaa suojaverkokseen tehokkaita yksilönvapauteen puuttuvia valvontakoneistoja. Seurauksena on edelleen kaksi- tai kolmijakoinen yhteiskunta, jonka tulevaisuus jää murto-osaan kirjoitetun historian pituudesta. Tämän kaltaisesta kehityksestä on runsaasti esimerkkejä jo nykypäivästä.

Yhteiskuntien on panostettava teknologian voimakkaseen kehittämiseen ja unohdettava aluepoliittiset ristiriidat. Teknologian kehittyessä ja fyysisen työn merkityksen vähentyessä ihmisille jää aikaa itsensä kehittämiseen, sillä koneistumisen ansiosta perustarpeiden tyydyttämiseksi tulevaisuuden yhteiskunnassa “raha” on tarpeetonta. Työn merkitys ja olemus muuttuu ja ihmisen elämästä tulee kokonaisvaltainen projekti, jossa sana työ voidaan korvata sanalla henkilökohtainen kasvaminen. Siinä on avain kaikkien tavoittelemaan hyvään elämään sopisoinnussa luonnon ja muiden ihmisten kanssa.

Wired

Vaikka tämä hieno kappale Obaman virkaanastujaisissa oli tarkoitettu lähinnä viestittämään, että uusi presidentti on koko kansa presidentti, oli silti hienoa kuulla Bruce Springsteen ja legendaarisen Pete Seegerin yllyttävän yli miljoonaa ihmistä laulamaan Woody Guthrie sosialistista “This is your land” -kappaletta. Siinä muun muassa kehotetaan kaatamaan yksityinen omistus.

http://this.is/nei/?p=1402

Tuttu virke, ja uskon sen tarkoittavan aikaa, jolloin Suomessa oli näkyvästi vastakkain kaksi suurta ideologiaa: sosialismi ja kapitalismi. Myöhemmin näistä tehtiin väliaikainen kompromissi, jonka nimeksi annettiin hyvinvointivaltio. Kun otetaan huomioon, ettei mikään valtio ole vielä toteuttanut todellista sosialismia, voidaan hyvinvointivaltiota pitää tähänastisista valtiollisista kokeiluista sosialistisimpana. Suomi jää tosin tässä Ruotsille toiseksi.

Kahdeksankymmentäluvun aikana, kun hyvinvointivaltio trimmattiin huippuunsa talouskasvun vauhdittamana, alkoivat demarit ja monet muut vasemmistolaiset unohtaa hiljalleen vanhat ihanteensa ja pitämään hyvinvointivaltiota riittävänä päämääränä. Jos siis hyväksymme aikasemman, dialektisen metodin mukaisen näkemyksen hyvinvointivaltiosta kompromissina, voidaan nykytilanteen ongelma esittää seuraavasti: Hyvinvointivaltion kriisi johtuu siitä, ettei vastakkain ole enää kaksi vahvaa vastakkaista näkemystä (sosialismi-kapitalismi), vaan hyvinvointivaltion puolustajat ja pääoman vapaan keskittymisen kannattajat. Tällöin demokraattisen järjestelmän luoma kompromissi siirtyy väistämättä piirun verran oikealle.

Uskon, että moni muukin saattaa tulla samanlaisiin johtopäätöksiin kuin minä (ja Hegel?) Tosin puoluedemokratian kannalta tämä on hankala tilanne, koska jokainen puolue on ilmoittautunut hyvinvointivaltion puolustajaksi hieman eri painotuksin. Juuri näistä painotuksista äänestäjän tulisi sitten valita omansa. Kuka haluaisi tulla tähän saumaan tarjoamaan uutta vaihtoehtoa? Hyvinvoiva yhteiskunta voisi syntyä muullakin kun vanhalla reseptillä.

P.S. Sosialismia on vilauteltu uudestaan poliittisissakin piireissä. Nyt tosin hieman yllättäen demareissa. Moni demareista tuntuu löytäneen taas muistin perukoiltaan vanhan aatteellisen pohjan, jonka nimeen ennen vannottiin. Ainakin viimeinen demarinuori Osku Pajamäki oli ihan wikipediasta katsonut sosialismin määritelmän Vihreän Langan kolumnia varten ja Elina Lämsäkin kirjoitti blogiinsa aiheesta. Taitaa kuitenkin olla lähinnä nostalgiaa ilmassa.

Voisiko sama olla mahdollista musiikin osalta? Tavallisen talliaisen kyky ohjelmoida kehittyi ja samalla waretuksen määrä kasvoi. Open Source -ohjelmat korvasivat osittain kaupalliset tuotteet. Musiikin osalta on tultu myös tilanteeseen, jossa koetaan oikeaksi kopioida  joidenkin artistien levyjä. Samaan aikaan moni vastustaa ja kieltäytyy kohdatessaan omakustanteiden kopioimista. Joitain levyjä taas on yksinkertaisesti vaikea saada ostettua tavallisesta kaupasta. Ainakin etsiminen vaatii aikaa.

Nykyään musiikkiin toisilta lainattuja piirteitä tuodaan ja muovataan niistä omaa saundia. Näin on ollut jo pitkään hiphopin osalta. Nyt markkinat vaan ovat isommat kuin ennen ja genre on pinnalla. Musiikin tekemisen taitavien ihmisten määrä on kasvussa. On todella vaikeaa erottaa mikä on kenenkin omaa. Hiphopin osalta usein vain sanoitukset ovat omaa ja taustat lainattuja.

Voisiko musiikissa tapahtua sama mikä tapahtui tietokone-softalle? Pystyisimmekö tekemään parempaa musiikkia lainaamalla ja tekemällä lähes rajatonta yhteistyötä? Voitaisiinko tämä yhdistää kirjallisuuteen, valokuvaukseen ja muuhun taiteeseen. Totuutta lähempänä ollaan jo kun otetaan vastaan muiden ajatuksia ja avataan näin keskustelua…siis silloin kun ei puhuta vain itsensä-elättämisestä ja rahasta…

Sosialismi on nykypäivänä täydellisesti assosioitunut poliittiseen vasemmistoon, niin Suomessa kuin muuallakin. Totuus on kuitenkin se, että suurin osa nykyisestä vasemmistosta on sosialistista vain nimellisesti. Sosiaalidemokraatit, työväenliikkeen maltillinen enemmistösiipi, edistää nykypäivänä globalisaatiota ja siten kaikkia niitä suomalaista hyvinvointivaltiota uhkaavia tekijöitä, joita yhä integroituneempi maailmantalous tuo tullessaan.

Vanhoilliset sosialistit ovat kuolemassa sukupuuttoon. Näitä neuvostouskovaisia edustaa Suomessa vasemmistoliiton vanha kaarti. Nuorempi punavihreä polvi on irtautunut monessa mielessä sosialismin materialismista. Heitä ei enää kiinnosta suomalaisen työläisen asema, vaan kaikkien yhteiskunnallisesti sopeutumattomien suvaitseminen. Heidän tunnuksinaan ovat ”ihmisoikeudet”, ”anti-fasismi/rasismi/ nationalismi” ja muut kauniit ajatukset, joissa koko maailma on oikeutettu suomalaiskeskiluokkaiseen elintapaan. He tukevat halpatyövoiman maahantuontia jopa sosiaalidemokraatteja hanakammin, ja ovat jotenkin ”vallankumouksellisia” vaikka he kannattavat kaikkia niitä aatteita, jotka ovat nykyään kansallisarvojen asemassa länsimaailmassa. He luulevat olevansa systeemikriitikkoja, vaikka saavat valtiolta rahallista tukea joka vuosi. ”Systeemin” kannalta he ovat täydellisiä systeemikriitikkoja, suoranaisia hyödyllisiä idiootteja. He haluavat ”murskata” kansallisvaltion, ymmärtämättä että kansallisvaltio myytiin jo ajat sitten Brysseliin ja sen rakenteita puretaan paraikaa juuri sillä tahdilla, että tavallinen valtavirtamedian armoilla elävä kansa ei sitä ymmärtäisi kyseenalaistaa. Ne globalistit, jotka ovat tämän integraatiokehityksen takana, noudattavat pitkän ajan suunnitelmia, jotka markkinoidaan meille väliaikaisina tai pieninä yksittäisinä muutoksina.

EU:n piti tukea Suomen maataloutta. 1990-luvulla tulleet somalit tulivat vain väliaikaisesti turvaan. Lissabonin sopimus ”ei olisi vaikuttanut tavallisen kansalaisen elämään juuri ollenkaan,” kirjoitti Helsingin Sanomat. EU:n piti olla eurooppalainen talousalue, ei liittovaltio.

Meille myydään pieni pala kerrallaan, juuri ja juuri sen kokoinen, että me sen nielemme. Punavihreä vasemmisto kyllä mainostaa vastustavansa globalisaatiota, mutta heille globalisaatio on sitä, että köyhien maiden asukkaita riistetään ja sitä vastustetaan syömällä reilun kaupan banaaneja. He eivät laisinkaan vastusta globalisaation vaikutuksia täällä, heidän kotimaassaan, päinvastoin, he nimenomaan edistävät halpatyövoiman maahantuontia ja palkkojen polkemista. Heistä tämä on edistyksellistä, koska se osoittaa, että he pystyvät elämään eriväristen ihmisten kanssa. Tästä kehityksestä johtuvat yhteiskunnalliset ongelmat (esim. etniset konfliktit) menevät aina kantaväestön ”takapajuisuuden”, ”taantumuksellisuuden” ja ”rasistisuuden” piikkiin. Ovatko punavihreän vasemmiston prioriteetit kohdallaan?

Sosiaali-Nationalistien/Strasseristien symboli

Sosialismi on kiistatta tärkeä komponentti nationalismissa, jos sosialismilla tarkoitetaan yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ja heikkojen tukemista. Nationalismi tähtää kansan niin henkiseen kuin fyysiseen hyvinvointiin, eikä nationalismia ja kansaa voida erottaa toisistaan. Nationalismia on pitkään pidetty oikeistolaisena aatteena. Mikään ei voisi olla kauempana totuutta, sillä nationalistit eivät ylipäätään mahdu vasemmisto-oikeistoakselille. Me emme ole vasemmistoa emmekä oikeistoa, vaan kansan puolesta sitä uhkaavia voimia vastaan. Ennen toista maailmansotaa kansallismieliset ja marxilaiset kilpailivat samoista äänistä, työläisten äänistä. Toisen maailmansodan jälkeen kansallismielisyydestä tuli kielletty ja paheksuttu suuntaus. Nyt kun marxilaisella vasemmistolla on ollut yksinoikeus yhteiskunnalliseen oikeudenmukaisuuteen ja monopoliasema työläisten ääniissä, ovat he oman työnväenluokkansa hyljänneet. He ulkoistavat työpaikkamme, he tuottavat kotimaahamme eri puolilta maailmaa ihmisiä, jotka tekevät työmme halvemmalla ja he asuttavat asuinalueillemme täysin vieraita väestöryhmiä, jotka eivät aiokaan sopeutua suomalaiseen yhteiskuntaan, vaan aiheuttavat jännitteitä ja konflikteja, syrjäytyvät ja kriminalisoituvat. Jos suomalainen haluaa valittaa asioiden laidasta, on hän rasisti, punaniskajuntti, takapajuinen, suvaitsematon, taantumuksellinen, tuulipukukansan kasvatti. Vasemmistolla on nykyään niin monta nimeä meille, suomalaisille, joita he hieman häpeävät ja vielä enemmän ylenkatsovat. Ja he sanovat sitä edistykseksi.

Linkkejä kiinnostuneille:

Troy Southgate: Social-Nationalism & The Strasser brothers

Wikipedia: Third Position

Why the Left Blows – Ean Frick

Wikipedia: National-Anarchism

Kansallinen Anarkia

Ja pienenä kevennyksenä, Kai Murroksen Kansallisen Vallankumouksen ABC.

What of the real present, the men-of-no-politics, the once-respectable Golden Mean? Obsolete; in any case, lost sight of. In a West of such extremes we can expect, at the very least, a highly alienated populace within not many years.”

-Thomas Pynchon, in the novel V (p. 441, Bantam Windstone paperback edition, 1963)