What made Stubb such an easy-going, unfearing man, so cheerily trudging off with the burden of life in a world full of grave-peddlers, all bowed to the ground with their packs; what helped to bring about that almost impious good-humor of his; that thing must have been his pipe.

~ Herman Melville, Moby Dick

It was Ahab’s discarding of his pipe – his inability to take pleasure in it – that prefigured his doom.  Never trust a man with no observable vices.  The smoker, the drinker, the gambler are all seasoned to an easy, fraternal sympathy.  The abstinent, the strict, the grimly ascetic man is a monomaniac in embryo and no lover of mankind.

Papoulias Inaugurates OSCE Meeting

(GREEK NEWS AGENDA) President of the Hellenic Republic Karolos Papoulias inaugurated yesterday the 17th Ministerial Council of the Organisation for Security and Cooperation in Europe (OSCE), taking place in Athens (1-2/12).
Papoulias welcomed delegates from the OSCE’ s 56 member states and described the international meeting as “an important political event and an opportunity to strengthen peaceful cooperation and promote the common goals of the member states, in order to reach tangible and substantive conclusions.”

Papandreou’ s Address

The Corfu Process needs to be taken a step further in order to meet the challenges to European security in the 21st century, OSCE chairman-in-office, Greece’s Prime minister and Foreign minister George Papandreou stressed, addressing the first plenary session of the organisation’s 17th ministerial council.
“We have to agree on important decisions in the next two days to strengthen co-operative security across the OSCE area, to shape the work of our organization, and to create a strong foundation for Kazakhstan to build upon as it assumes the OSCE Chairmanship on January 1,” Papandreou said.
He also expressed his hope that a constructive spirit will prevail during the two-day deliberations of the meeting.
Ministry of Foreign Affairs: Speech of the OSCE Chairman-in-Office, Prime Minister and Foreign Minister of Greece Papandreou, to the 1st Plenary session of the 17th OSCE Ministerial Council
See also Project Syndicate: Renewing Europe’s Security Dialogue by George Papandreou

Sideline Meetings

On the sidelines of the OSCE ministerial council, Papandreou met with the foreign ministers of Finland, Alexander Stubb and Kazakhstan, Kanat Saudabayev, who together form the current OSCE “troika.”
Alternate foreign minister Dimitris Droutsas had a meeting with FYROM’s FM Antonio Milososki while the premier is scheduled to meet today with the foreign ministers of Russia and Turkey, Sergei Lavrov and Ahmet Davutoglou respectively.
At the end of the first day of meetings, the Greek OSCE chairmanship hosted a formal reception for the visiting diplomatic delegations at the Acropolis Museum.

Something smells awful. Is it the rotting, bloated whales a neighboring ship has chained to her sides? Is it the unscrupulous deceit with which Stubb tricks the captain of the neighboring ship into giving him a valuable, though rotting, whale? Or is it simply all the smelly Frenchmen on board this ship, along with their cologne-making captain?

These are the circumstances with which we meet the Rose-bud, a French whaling vessel almost as incompetent as the German vessel we met a few chapters earlier. Unlike the German ship, whose crew furiously chased whales but couldn’t apprehend them, the Rose-bud has chosen to scavenge for whales already dead in the water. Ishmael identifies both of the whales found by the Rose-bud as “blasted” whales, or whales which have “died unmolested on the sea.” Despite all evidence to support Ishmael’s assessment, Stubb insists that one of the whales in question was harpooned and drugged by the Pequod in an earlier chase and, though lost to them at the time, should not belong to the scavenging Frenchmen. Identifying the other scavenged whale as potentially containing valuable ambergris, Stubb plots his revenge.* Though played out as humorous, the trick Stubb plays on the French captain, with the help of a Guernsey-man on board, is not only deceitful, but insulting, demeaning, and cruel.** In short, like the rotting whales, Stubb’s behavior turns both the nose and the stomach.

Our culture uses a variety of metaphors to optimistically suggest goodness in the heart of badness — pearl in the oyster, oasis in the desert, diamond in the rough, clouds with silver linings***, etc. — but Stubb’s trickery and greed turns the metaphor on its head somewhat. What do we make of a situation where a sweet smell found amidst a stench suggests a deeper, far less superficial kind of rot? Has the self-serving ethos of capitalism deprived us of any true optimism?

*Ambergris is a fatty, oily substance found in the intestines of sick whales, possibly a sort of lubricant for ingested irritants. Used for cosmetics and perfumes, ambergris was even more valuable than oil.

**Guernsey is an English island off the coast of France.

***Or Zinc linings, according to Alex P. Keaton.

Chapter 91: The Pequod meets the Rose-bud

From the heart of the stench
A rose-bud blooms,
A rose-bud blooms for the day.

The brilliant devise,
A posture to prize,
The moment’s luck from dismay.

As adjoining streams
Join as one, kneeling
Through the banks of probable decay,
Cannot claim perfume
Into rotten wounds,
May your sweetness live above the day!

Tides of the stench
Will ebb and flow,
And you, untouched, my Amber-Gray.

As adjoining streams
Join as one, kneeling
Through the banks of probable decay,
Cannot claim perfume
Into rotten wounds,
May your sweetness live above the day!

From the heart of the stench
A rose-bud blooms,
A rose-bud blooms for the day.

Tides of the stench
Will ebb and flow,
And you, untouched, my Amber-Gray.

(c) and (p) 2008 Patrick Shea
Words and music written by Patrick Shea October 9, 2008
All parts performed, arranged, and recorded by Patrick Shea November 7, 2009

Per le nomine di presidente stabile dell’Unione europea, e di Mister Pesc, l’Alto rappresentante per la politica estera, “ci sono ancora sul tavolo almeno 20 nomi di candidati”.

Lo ha riferito ai giornalisti il ministro degli Esteri finlandese Alexander Stubb, a margine di una colazione di lavoro tra i ministri esteri della famiglia dei Popolari europei, a Bruxelles.

“Quattro giorni è un periodo di tempo molto lungo” ha anche detto Stubb facendo riferimento al vertice Ue di giovedì prossimo, che dovrà scegliere i candidati per i due posti.

Fonte:

http://ticinonews.ch/articolo.aspx?id=175838&rubrica=15

Although most people know werewolves as simply creatures of nightmares and horror movies, they were once viewed as real beasts who killed savagely. The creatures are less feared in today’s society but the sheer terror can still be inflicted; fear of wolves and things that go bump in the night is almost natural.

The history of the werewolf can be traced back to Greek mythology, when the god Lykaon was turned into a wolf after serving Zues human flesh. This myth helped fuel a cult in Arcadia which involved human sacrifice and the thought of transformation into wolves. Although lycanthropy is usually associated with the metamorphosis into a wolf-human hybrid, different legends include the mutation into bears, cats and birds of prey.

The word werewolf comes to us from the Old-Saxon – by combining “were” meaning man with wolf, we get manwolf. You hear the work lycanthrope associated with werewolves, and this term has come to mean someone who suffers from a mental condition whereby they actually believe they change into a wolf.

Execution of Peter Stubb in 1589

Little Red Ridinghood

Werewolves in the Movies

The first feature film to use an anthropomorphic werewolf was Werewolf of London in 1935. The main werewolf of this film is a dapper London scientist who retains some of his style and most of his human features after his transformation, as lead actor Henry Hull was unwilling to spend long hours being made up by makeup artist Jack Pierce. Universal Studios drew on a Balkan tale of a plant associated with lycanthropy as there was no literary work to draw upon, unlike the case with vampires. There is no reference to silver nor other aspects of werewolf lore such as cannibalism.

However, he lacks warmth, and it is left to the tragic character Talbot played by Lon Chaney Jr. in 1941’s The Wolf Man to capture the public imagination. With Pierce’s makeup more elaborate this time, this catapulted the werewolf into public consciousness. Sympathetic portrayals are few but notable; the comedic but tortured protagonist David Naughton in An American Werewolf In London, and a less anguished and more confident and charismatic Jack Nicholson in the 1994 film Wolf. Other werewolves are decidedly more willful and malevolent, such as those in the novel The Howling and its subsequent sequels and film adaptations.

The Wolfman (coming in February 2010)
Nobleman Lawrence Talbot returns to his ancestral homeland, where his brother has gone missing and villagers are being killed by a nightmarish beast. The search reunites him with his estranged father and draws him near to his brother’s fiancée, however, Talbot’s lager concern is the discovery of a side to himself which he never could have imagined existed …

Back to Halloween Main Page

Jokainen nuorempikin apina on varmaan kuullut, kuinka meillä oli Urho Kekkosen aikaan maan tapana käsitellä presidentin dementiaa silkkihansikkain. Hänen sairautensa laadusta ei ole vieläkään annettu virallista selvitystä. Jopa hänen sairauskertomuksensa on viety sairaalan arkistosta parempaan säilöön. Tämä ei voinut olla putkahtamatta mieleen, kun nykyinen presidenttimme sekoili Afganistanjoukkojen kanssa.

Joukkojen kotiuttamisesta on tehty suuri haloo, jotta Tarja Halosen moka saataisiin piilotetuksi. Siinä operaatiossa ei päänahkoja säästellä. Apinalogiikalla ajatellen tässä ei ole kyse muusta kuin presidentin alkavista dementiaoireista. Joukkojen kotiuttamispäivä päätettiin jo alkukesästä ja kaikkien osallisten on ollut se pakko tietää. Jos seikka on päässyt unohtumaan, siitä on aivan turha syyttää tietokatkoksia. Kysymys on pelkästä muistikatkosta tai sitten jostakin vieläkin pahemmasta. Ehkä ymmärryksessä on vikaa?

Pienenä lieventänä asianhaarana voinee olla mielikuva, joka päättäjille on saattanut jäädä päähän pyörimään – eli että joukot ovat vaaleja turvaamassa. Nyt kun vaalien toinen kierros on vasta edessä, saattaa tuntua oudolta, että joukot kotiutetaan sotilaiden kanssa tehtyjen sopimusten mukaisesti. Ainoa mikä tässä on mennyt pieleen, on afgaanien hidastelu vaalisotkujensa siivoamisessa. Siitä on puolustusministeri Jyri Häkämiestä turha syyttää. Yhtä turha on tietysti selittää asiaa demarioppositiolle, joka suojelee omaa Tarjaansa viimeiseen saakka.

Uutiskuvat Kairosta eivät ole olleet suomiapinoille kovin hyvää mainosta. Hävettää oikeastaan olla kotoisin maasta, joka siellä on esillä ollut. Ovatko ne silkkihansikkaat edelleen käytössä, vai miksi kaikki muuten itsestään suurta ääntä pitävät muotitoimittajat ovat hissun kissun? Eikö Suomessa ole edes asiansa osaavia kampaajia? Samanlainen tuulenpesä tuolla puhuu maailmalla kuin tässä ruudun ääressäkin kököttää. Ikä tietysti tekee tepposensa, mutta peruukitkin on keksitty. Mauri Pekkarinen toimisi varmaan mielellään konsulttina.

Ainakin meillä Suomessa hehkutetaan kyllästymiseen saakka sisäisen kauneuden (mitä se sitten ikinä tarkoittaneekaan) tärkeyttä. Ikään kuin ulkoisen ja sisäisen kauneuden summa olisi vakio. On aivan luvallista ajatella, että mitä kauniimpi, sitä tyhmempi. Tämä tietysti sisältää ajatuksen päinvastaisesta järjestyksestä, mutta eihän se oikeassa elämässä niin mene. Elämä ei vaan satu olemaan oikeudenmukaista. Se vain on. Siten kauneus eli symmetrisyys, hyväluontoisuus ja älykkyys voivat tiivistyä yhteen ja samaan apinaan (ja näinhän evoluution peruslakien mukaisesti pitäisi ollakin). Joku toinen voi puolestaan olla sekä kiukkuinen että vähemmän välkky ja vähemmän edustava…

Alexander Stubb ja Halonen kiertelevät Lähi-Idässä rauhaa tunnustelemassa ja lobbaamassa Suomen jäsenyyttä YK:n turvallisuusneuvostoon. Edellisessä maallamme tuskin on valtiona mitään roolia, joten tämä reissu pelkistyykin lähinnä mainosmatkaksi. Meillä on kova hinku päästä neuvostoon, jossa tällä hetkellä istuvat sellaiset raskaan sarjan toimijat kuin Burkina Faso, Uganda ja Kroatia. Kilpailemme vuosien 2013-2014 paikasta etenkin Australian ja Luxemburgin kanssa. Tähän kisailuun on varattu vuositasolla 300 000 euron budjetti!

Tässä kyllä poltetaan rahaa täysin turhanpäiväiseen kukkotappeluun. Tai ehkä nyt onkin kyse kanapainista? Joka tapauksessa rahantuhlaus voitaisiin välttää, jos neuvoston jäsenet nimitettäisiin jäsenmaiden listalta vaikka aakkosjärjestyksessä. Järkyttävästä YK:n innoittamasta kanatuhlailusta saimme lukea eilen toisenkin jutun. Maailman ruokaohjelman (WFP) naarasjohtaja Josette Sheeran halusi kiillottaa siipiään rahtaamalla ghanaislapsia Roomaan – syötettäviksi! Syöttäjinä toimivat G8 -maiden ensimmäiset rouvat [1]. Operaatio maksoi 350 000 euroa ja sillä lapset saivat uima-altaan vierellä hienostorouvien kupeista soijamaissipuuroa. Voiko yököttävämpää köyhien nöyryyttämistä enää edes ajatella? Tilaisuudesta otettu mainoskuva rupesi suorastaan oksettamaan.

Ehkä suomalaiset saavat sellaiset johtajat kuin ansaitsevat. Näin se kai on ajateltava. Jos meillä tykätään mollisävelistä, eivät kai johtajatkaan voi olla iloisen räiskyviä ja optimistisia persoonia? Kaikesta huolimatta apina jaksaa liputtaa erilaisuuden perään. Olen jo aikaisemmin mainostanut Fatbardhe Hetemajta seuraavaksi presidentiksi. Ehkä joku muukin on keksinyt saman asian, sillä viimeisimmässä Pyöreän pöydän keskustelussa [2] Fatbardhe itsekin heitti – vitsinä tottakai – ajatuksen itsestään Suomen presidenttinä. Tosin keskustelu päätyi esittämään virkaan Maria Guzenina-Richardsonia! Voi kauhistus.

Apina ei ole koskaan ymmärtänyt, että jotkut serkkunsa ovat ihan vapaaehtoisesti lahjoittelemassa omia rahojaan poliitikkojen pohjattomiin kassoihin. Mutta jos Fatbardhe saataisiin jonkin kansanliikkeen ehdokkaaksi seuraaviin presidentinvaaleihin, lupaan lahjoittaa kymmenen euroa hänen kampanjansa tukemiseen. Summa ei ole suuri muille kuin minulle itselleni, mutta eleellä on periaatteellista merkitystä – se olisi ensimmäinen vapaaehtoinen maksuni politiikan saralla. Nyt voin jopa hieman ymmärtää sitä hurmosta, jonka eräät, lähinnä ulkomaalaiset poliitikkoapinat ovat saaneet aikaiseksi.

Voisin siis jopa kuvitella itseni johonkin kannatustilaisuuteen huutamaan F:n nimeä ja heiluttamaan lippua. Se on jo aika paljon luvattu, mutta menköön. Ja vain sillä edellytyksellä, ettei mikään puolue sotkeudu kampanjaan. Ei sen puoleen, yhtä innokkaasti voisin osallistua Rakel Liekin tai Janina Fryn ehdokkuuksiin. Tässä olisi kolme oivallista naarasta suomiapinalauman johtajaksi. Toki heillä lienee paljonkin mielipiteitä, joihin en voi yhtyä, mutta eihän täydellistä apinaa ole keksittykään. Ja ovatko ne mielipiteet nyt sitten kaikkein tärkeimpiä? Uroksille kun tissit ovat kaikki kaikessa.

F voisikin ottaa hieman esimerkkiä Ilona Stallerista tai sitten vaikka Rakelista tai Janinasta. Tähänkin blogiin moni on löytänyt hakusanoilla Fatbardhe tissit. Valitettavasti he ovat joutuneet pettymään, kun eivät ole löytäneet etsimäänsä. Olisi niin mukava, jos voisi tarjota autiomaan janoisille virvoitusta…

Optimistina apina luottaa siihen, että F:n eräs aikaisempi siveettömyyden paheksunta oli pelkkä työtapaturma. Onhan hän sittemmin tunnustanut rakastavansa flirttailua [3]: Ihana flirtti piristää päivää. Hänen ongelmansa on kuitenkin se, että suomalaiset miehet eivät sitä ymmärrä vaan loittonevat kauas pois. Ällistyttävää, sillä pelkkä oven avaaminenkin (pilke silmäkulmassa) riittäisi F:lle. Valitettavasti apina on 30 vuotta liian vanha… Tämä kuitenkin osoittaa, että F ymmärtää elämän perusasioita eli tässä tapauksessa lauman toiminnan evolutiivista dynamiikkaa.

Suomalaisten miesten karkuunlähtö on tietysti ymmärrettävää sen tiiviin opetusjakson valossa, jolla meitä on pari vuosikymmentä kasvatettu. F:n kaipaama pieni kehuminen ja pilke siellä silmäkulmassa kun on määritelty seksuaaliseksi häirinnäksi ja siitä seuraa automaattisesti ilmoitus poliisille, työnantajalle ja lööppilehdistölle. Seurauksena on vähintäänkin potkut työpaikalta. Urosten reagoimattomuus F:n aloituksiin vain osoittaa, että siatkin oppivat, kun tarpeeksi kauan rautanyrkillä pääkoppaa taotaan.

F ei omista autoa, mikä on ekologinen plussa hänen laariinsa. Toisaalta hän ei haluaisi tinkiä kulutuksesta tai elintasostaan edes maapallon pelastamiseksi. Ehkä tämänkin sinänsä raskauttavan lausuman voi vääntää positiiviseksi. Hänhän on vain rehellinen. Useampi muu apina valehtee silmät suut täyteen näyttääkseen vihreämmältä, sillä harva suomiapina on tosipaikan tullen valmis tinkimään yhtään mistään mukavuustekijästä.

F olisi nuori ja raikas valinta. Apina on saanut tarpeekseen vanhoista tädeistä ja sedistä. Hän ei vihaa urossikoja, mikä on huomattava etu. Hän osaa hyödyntää myönteisesti naaraiden salaisia aseita – ja niiden edessähän urokset ovat aseettomia. Hän osaa myös esittää peitellyn vaatimatonta kysyessään osasinkohan mä alustaa – vaikka jokainen tietää oikean vastauksen. Näin kuitenkin luodaan ilmapiiriä, mihin feminaaraat eivät koskaan pysty ja mitä he eivät edes halua yrittää. Ehkä heidän aivonsa eivät ihan oikeasti sellaiseen pystyisikään.

Suomen pakolaisapu valitsi keväällä Fatbardhen vuoden pakolaisnaiseksi. Suomessa valitaan siis pakolaisnainen. Pakolaismiestä ei kuitenkaan valita. Tasa-arvoako? Vuoden pakolaismies – hah-hah-haa. Olisihan moinen jo ajatuksenakin aivan naurettava. Näin se vaan menee, sillä elämä ei ole tasa-arvoista. Se vain on. Ja evolutiivinen selitys tälle naurettavuudelle tulee satojen miljoonien vuosien takaa. Otetaan nyt esimerkiksi vaikka muurahainen.

Koirasmuurahaista on kuvattu suureksi genitaaliksi, jolla on siivet sekä juuri ja juuri riittävän pienet aivot, jotta se pystyisi toteuttamaan lyhyen elämänsä ainoan tehtävän. Kuinka tällaista säälittävää, orjan asemassa olevaa otusta nyt voitaisiin valita miksikään vuoden sankariksi? Kuningatar sen sijaan on elämän sisältö, minkä myös filosofi Esa Saarinen on oivaltanut [4]. Kuningatar munii uusia elämiä, jotka raatavat selibaatissa yhteisön hyvinvoinnin ja turvallisuuden eteen 24/7. Jos ihmisapinauroolla sattuukin olemaan suuremmat aivot, ei se paljon tilannetta muuta, sillä aivothan ovat tunnetusti tärkein sukupuolielimemme [5]…

Aivan aluksi tuli mieleen mukasuomalainen astronautti Timothy Kopra. Tietysti suomalaiset apinat presidentti Halosta myöten ovat onnesta pulleina, kun tällainen suuren ameriikan kytkös on saatu selville. Ihan yhtä polleina on oltu myös erään isotissisen naarasapinan eli Pamela Andersonin suomalaista juurista. No mutta voe mallilleen. Uroksen pitää siis hypätä avaruuteen asti saadakseen samanlaisen kohtelun kuin naaras, joka käy säännöllisin väliajoin silikonihuollossa. Tämä on varmaankin sitä suuresti mainostettua tasa-arvoa?

Niin sitä minun piti ihmetellä, että miksi suomalainen teollisuus on katsonut aiheelliseksi hommata Timothylle saunan. Eikös paremminkin olisi pitänyt saada Pamela seksikkäisiin kuvauksiin supisuomalaiseen savusaunaan, tietysti ilman mitään pyyhkeisiin kääriytymistä… Mutta ihan oikeasti. Miksi näitä saunoja ei lahjoiteta köyhille apinoille, joilla ei ole omaa saunaa eikä rahaa käydä uimahallienkaan löylyissä? Muita yleisiä saunapalvelujahan meillä on enää aika naftisti tarjolla.

Miksi siis vain rikkaat saavat lahjuksia ja ilmaista tavaraa, kuten nyt tämä Matti -pääministerimmekin? Miksi niille annetaan, joilla on jo ennestään? Miksi saavutettu etu pitää turvata hinnalla millä hyvänsä? Eikös Raamatussa opeteta ihan päin vastoin? Eikös Suomi olekaan luterilainen maa? Ainakin kaikissa juhlapuheissa näitä jeesusjuuria edelleen toitotetaan. No tokihan apina tietää vastauksen näihin lahjuskäytänteisiin. Jos annat jotain köyhälle, lahjan hau ei kasva samanlaista korkoa kuin rikkaalle tehdyssä lahjoituksessa.

Olisikohan saunalla nyt jotain tekemistä onnellisuuden kanssa? Ainakin apina nauttii saunan rauhasta ja lämmöstä. No tämä oli vallan onneton aasinsilta onnellisuusteemaan. Uuden tutkimuksen [1] mukaanhan on todettu, että naarasapinat ovat urosapinoita onnellisempia. Oliko odotettu tulos – siis sen kaiken naarasvaiverruksen keskellä, jota joudumme mediassa kuuntelemaan? Naarasapina itkee keskimäärin 16 kuukautta elämästään [2]. Urokset ehkä pääsevät korkeintaan yhteen kuukauteen ja silti naaraat ovat onnellisempia…

Tiedämme toki sen, että evoluutio on varustanut naaraat valitus”geeneillä”, koska pitäähän heillä olla seksin hallinnan lisäksi käytössään muitakin vallankäytön välineitä. Valittaminen ei siis ole missään yhteydessä todellisiin, objektiivisesti mitattavissa oleviin asioihin tai epäoikeudenmukaisuuksiin, vaan naaraiden kokemiin tunteisiin. Nehän voivat tunnetusti olla aivan mitä tahansa. Nyt on siis todistettu, että näiden tunteiden julkisesta tulkinnasta huolimatta naaraat ovat uroksia onnellisempia.

Onnellisuus lienee tärkeimpiä tekijöitä, kun pohditaan elämän tarkoitusta mahdollisuuksien maailmassa. Ja ainakin se on sitä enemmän kuin raha. Olisiko tässä nyt jonkinlainen universaali tasapaino rahan ja onnellisuuden välillä? Urokset saavat toista vähän enemmän ja naaraat toista. Jos kaikki käy niin kuin evoluutio on tarkoittanut, urokset tuhlaavat rahansa naaraisiin ja naaraiden onnellisuus säteilee hippusen verran hyvyyttä myös urosten syliin…

Jos edellinen tutkimustulos olikin kitkerää kalkkia feministeille, vielä enemmän he joutuvat nieleskelemään (mutta ihan vaan salassa, julkisuudessa toki jatkuu entinen uhrivalitus) huomatessaan, että onnellisimpia kaikista ovat kotiäidit. Eihän tämä mikään uusi tieto ole, sillä kaikissa apinan tietämissä onnellisuusmittauksissa kotiäidit keikkuvat kärkipaikoilla. Siis tuo feministien eniten parjaama naarasryhmä onkin onnellisin ja tyytyväisin elämäänsä! Sillä aikaa kun feminaaraat juoksevat hampaat narskuen rahan perässä kuvitellen setelien tuovan onnea (ja valtaa), kotiäidit nauttivat jälkeläistensä kasvattamisesta eli siitä tehokkaimmasta maapallolla koskaan keksitystä vallankäytön muodosta.

Jotain onnellisuuteen ja laumaelämään yleensäkin viittaavia johtopäätöksiä olisi voitu vetää siitäkin sosiaali- ja terveysministeriön tuoreesta tutkimustuloksesta, jonka mukaan ennenaikaiselle eläkkeelle masennuksen vuoksi siirtyvät ovat tyypillisesti hiukan alle 50 -vuotiaita naisia, jotka ovat keskimääräisesti paremmin koulutettuja kuin muista syistä työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneet [3].

Oikeastaan tämän jutun otsikko on pielessä. Parempi muotoilu olisi ollut Onnelliset ja valittajat – sillä eiväthän naaraat ole mikään yhtenäinen ryhmä. Kuten onnellisuustutkimus todisti, on onnellisempia ja vähemmän onnellisia naaraita. Voisi melkoisella varmuudella sanoa, että onnettomimmat naaraat ovat valittamisen taidon pisimmälle kehittäneitä feminaaraita. Evoluutio taitaakin olla järjestänyt asiat niin, että vallankäytön muodot ovat jakaantuneet naaraspopulaatiossa epätasaisesti. On seksiaseen keskimääräistä paremmin hallitsevia naaraita ja sitten on valitusaseen hallitsevia naaraita. Huora ja madonna -myytti saa siis uuden ilmiasun: kotiäiti ja feministi.

Valittaminen on tuottoisaa. Paljon tuottoisampaa kuin haahuilu rahan perään. Siitä saamme lukea joka päivä median tarjoilemia herkkupaloja. Tähän tapaan.

Naisten oikeudet

Valtioneuvosto antoi syyskuun 8. päivä Eduskunnalle selonteon Suomen ihmisoikeuspolitiikasta. Oikeusministeri Tuija Brax esitteli asiaa medialle ja puhui lähinnä siitä, kuinka naisten ihmisoikeudet ovat Suomessa uhattuina. Tämä läppä on juurtunut meihin jo niin syvään, että moinen idea toden totta löytyy valtioneuvoston selonteosta. Sen joutui lähetekeskustelussa toteamaan myös asiaa esitellyt ulkoasiainministeri Alexander Stubb: Meidän painopisteeksemme on valittu naisten, lasten, vammaisten henkilöiden, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen sekä alkuperäiskansojen oikeudet. [4]

Ensimmäisinä tulevat siis naiset ja viimeisinä alkuperäiskansat, joiden kulttuureja, elinympäristöjä ja yhteisöjä yhä vielä ryöstetään ja hävitetään sumeilematta eri puolilla maapalloa. Tähän ”kehitystyöhön” osallistuvat myös suomalaiset, kuten Antti Tuuri ansiokkaasti jokin aika sitten Helsingin Sanomien [5] sivuilla paljasti: Suomi on sotaa käyvä siirtomaavalta. Eihän siirtomaa-aikakausi ole mihinkään hävinnyt, se vain muuttaa muotoaan ja nimeään. Mutta meillä ollaan enemmän huolissaan naisten eurosta kuin siitä, että miljoonat ihmiset kärsivät ihan oikeasti ja kuolevat meidän (naarasvetoisen) ahneutemme alttarilla.

Feminaaraat ovat omineet naisille vähemmistöstatuksen, jonka varjolla he lypsävät etuja itselleen – oikeiden vähemmistöryhmien kustannuksella tietysti. Koska evoluutio on sen näin tarkoittanut, asialle ei mahdeta mitään. Ainakaan uroksilla ei ole tähän mitään aseita käytössään. Ainoastaan kotiäidit voisivat tehdä jotain, mutta he tuntuvat juuttuneen siihen uhriin rooliin, jonka feminaaraat ovat heille varanneet. Tämä luonnontieteellinen tausta siis selittää sen, miksi vähemmistö pystyy hallitsemaan koko nykyistä länsimaista yhteiskuntaa.

Tässä vähemmistöstatuksen omimisessa feminaaraat itse asiassa paljastavat karvansa. He myöntävät samalla edustavansa vähemmistöä, toki naamioiden toimintansa naissukupuolen etujen ajamiseksi. Tuon hallituksen selonteon lista olisi tietysti pitänyt kirjoittaa toisin päin. Ensiksi olisi tullut mainita alkuperäiskansat ja kansainvälinen oikeudenmukaisuus ja vasta viimeisenä naiset, jotka sentään ovat yhteiskuntamme täysivaltaisia toimijoita. Ja jos hallitus olisi ollut vallan vallaton, se olisi tietysti lisännyt hännänhuipuiksi miehetkin – tasa-arvon nimissä.

Katkotaanpas käsiä

Islamilaisesta sharia -laista pidetään meillä kovaa mekkalaa ja sen uhreina esitellään aina pelkästään naaraita. Yleensä otsikot leviävät lehdestä toiseen kautta koko mediakentän. Otetaan nyt vaikka esimerkiksi eräs sudanilainen Lubna al-Hussein, joka tuomittiin sakkoihin [6], koska hän halusi herättää huomiota pukeutumalla tuossa hiostavassa ilmastossa housuasuun vain siksi, että sellainen sattuu olemaan naisilta kielletty. Tästä uutisesta saimme lukea kaikkien sanomalehtiemme sivuilta.

Kun läheisessä Somaliassa – jonka pitäisi olla meille suomalaisille Sudania monin verroin kiinnostavampi – sitten hakattiin kahdelta varkaalta oikea käsi irtipoikki, siitä ei kerrottu kuin YLE:n nettisivuilla [7]. Mutta nämä kädet kuuluivatkin nimettömille urosapinoille. Ihan ilmaa siis.

Naiset johtaa

Naisjohtajuudesta voisi kirjoittaa vaikka kokonaisen kirjan, niin paljon siihenkin on saatu mahtumaan mielikuvia oikeiden faktojen sijaan. Tyydyn nyt kommentoimaan vain tutkimusyhtiö IROResearchin tekemää haastattelua, jossa miehet ja naiset päätyivät esittämään varsin erilaisia käsityksiä naisten asemasta työelämässä [8]. Kysymyksessä oli siis mielipidetiedustelu, jonka tulosten tulkinnassa tutkimusjohtaja Tomi Ronkainen kuitenkin sortui perusmokaan – ehkäpä siksi, että se on nykyisessä psykososiaalisessa ilmapiirissä viisasta ja ehkä myös siksi, että tutkimuksen oli tilannut Anna -lehti. Siis lehti, joka tässä taannoin onnistui lisäämään merkittävästi Audi -merkkisten autojen myyntiä, vieläpä aivan ilmaiseksi – mitä nyt yksi johtava urossika vaan pantiin viralta.

Ronkaisen johtopäätös erilaisista prosenttiluvuista oli, että miehillä on jopa hieman liian positiiviset kuvitelmat siitä, millainen on naisen todellinen asema työelämässä. Sori nyt vaan Tomi, mutta eihän tällaisen ”tutkimuksen” perusteella voi kukaan tietää, missä se todellinen asema sijaitsee. Jos miehillä onkin liian positiivinen näkemys asiasta, naisilla todennäköisesti on vielä enemmän väärä käsitys negatiiviseen suuntaan – kiitos niiden kuuluisien valitusgeenien ja massiivisen, vuosia jatkuneen aivopesun.

Leikitään otsikoilla

Aivan lopuksi muutama otsikkoesimerkki, joilla meidän perusapinoiden ajattelua ohjaillaan haluttuun suuntaan.

Amerikkalaiset naiset peittoavat miehet työmarkkinoilla [9]

Otsikko antaa ymmärtää, että naiset olisivat miehiä parempia työmarkkinoilla. Saattavat toki ollakin, mutta tässä tapauksessa oli kysymys vain lukumääristä. Kun lama ajaa miehiä työttömiksi, naisten osuus työvoimasta kasvaa tämän vuoden aikana viiteenkymmeneen prosenttiin.

Mies, näiden vuoksi pettämisestä kannattaa kertoa [10] [11]

Otsikko on siis suunnattu vain urosapinoille ja syyllistää vain heitä. Ikään kuin naiset eivät lainkaan harrastaisi moista urheilua. Tai ehkä viesti onkin se, ettei naisten kannata kertoa seikkailuistaan? Joka tapauksessa samainen lehti kertoi kaksi päivää myöhemmin, että 3000 vastaajan tietoihin perustuva selvitys paljasti naisten pettävän puolisoitaan miehiä enemmän…

Nainen tapojen vankina 1700-luvun Englannissa [12]

YLE:n Tiedelinko yrittää kai olla radiomaailman tiedeohjelma, mutta silti erästä syyskuista jaksoa markkinoitiin mielikuvalla nainen vankina. Kysymys oli vain Jane Austinin romaanin Ylpeys ja ennakkoluulo tarkoitushakuisesta ”analyysistä”. Eikä se ollut edes lähetyksen ainoa aihe.

PS. Kun tässä nyt puhutaan valittamisesta, en malta olla ihmettelemättä rikkaiden apinoiden vaikerrusta elämänsä kovuudesta. Tästä on viime aikoina saatu parikin esimerkkiä. Ensin Sirpa Selänne [13] lennähti huokaelemaan, kuinka haasteellista on kasvattaa lapsia, kun rahaa on läjäpäin. Saattaa pitää paikkansakin, mutta onhan tämä nyt aivan eri luokan asia kuin niillä vanhemmilla, joilla tuohi ei tahdo riittää ruokaankaan. Rahasta pääsee aina eroon. Enkä nyt tarkoita sitä, että talliin pitäisi ostaa kolmekymmentä ökyautoa.

Seuraavaksi Niklas Herlin [14] mainosti isästään Pekka Herlinistä kirjoitettua elämänkertaa luonnehtimalla isäänsä pelkäksi pystyyn nostetuksi paskaksi, joka oli kusipää, ihmishirviö, pahinta laatua oleva sika, joka olisi pitänyt steriloida hyvissä ajoin. On yhteiskunnallisesti vaarallista, kun hulluimmat levittävät sairaita geenejään. Niklas kokee esittävänsä totuuden, mihin hän ei tietenkään pysty. Ei kukaan pysty. On hän sentään saanut nimen ja sievoisen läjän rahaa tuon paskan ansioista. Ainakin niin paljon, että hänen valituksensa noteerataan valtakunnallisena uutisena. On se sentään hieman eri asia kuin niillä tuhansilla vastaavissa oloissa kasvaneilla, joilla ei ole aina ruokaakaan, kun sika kaataa kaiken kurkustaan alas. Eikä kukaan edes kuuntele.

Herää epäilys, vellovatko Niklaksen päässä naistyypin aivot. Onhan hänellä sentään sisaruksia, jotka näyttäisivät selviytyneen samoista oloista hieman vähäisemmillä henkisillä vaurioilla. Tuo geeniletkautus on melko erikoinen. Sehän tarkoittaa, että hän kokee olevansa sairaiden geenien tuote, jonka ei pitäisi olla edes olemassa. Siihen on tietysti tarjolla yhtä yksinkertainen ratkaisu kuin Selänteen tapaukseenkin…

Noin viikko sitten aloin jo voida pahoin kuullessani sanan vaalirahoitus. Olin lopen kyllästynyt ja väsynyt vaalirahoitusuutisointiin.  Media oli uutispulassaan löytänyt ”uuden” ja lähes ehtymättömän uutislähteen.  Kunnes se hiljalleen jäi Arctic Sea -kaappauksen (jossa medialle syötettiin pajunköyttä), Afganistanin, Stubbin sammakoiden, Berliinin multiennätysten ja sukupuolikysymyksen sekä paperialan jätti-irtisanomisten jalkoihin.

Suurta intoa ja näyttävyyttä ei enää jaksa herättää enää edes koko vaalirahasotkun ruumiit. Nyt kun Tapani Yli-Saunamäki ja Arto Merisalo ovat julkisesti tuomitut ja rahdattu  luksusmökeistään putkaan odottamaan tuomiotaan ollaankin vähän tyhjän päällä. Mistä nyt loputonta jutunjuurta tyhjyyttä ammottaville etusivuille? Jarmo Korhonenkin meni sutkauttamaan jossakin aamutelevision haastattelussa jotakin median rahoituksesta ja intresseistä. Ketä sellainen kiinnostaisi, vapaaehtoisia?

Jään mieluummin odottamaan Caster Semenyan sukupuolitutkimuksen tuloksia.

Apinoita on taas pantu tärkeysjärjestykseen. Tänäinen media suorastaan pullistelee erilaisia listoja. Niitä onkin mielenkiintoista tarkastella vaikkapa tasa-arvonäkökulmasta. Sitä ennen kaksi mielipidettä maailman huipulta. Miesten kuolaama ja naisten kadehtima näyttelijä Megan Fox vertaa näyttelemistä huoraamiseen, koska se on yhtä oksettavaa [1]. Liekö sitten Meganilla omakohtaista kokemusta molemmista ammateista, kun pystyy niitä vertaamaan? Apina jäi tietysti miettimään, pitäisikö seksityöntekijöiden nostaa kunnianloukkaussyyte moisesta vertailusta, sillä ei kai kukaan nyt halua tulla verratuksi näyttelijöihin?

Miesten kadehtima (?) ja naisten himoitsema (?) maailman rikkain mies Bill Gates sen sijaan kehottaa kaikkia maailman miljardöörejä lahjoittamaan pois suurimman osan omaisuudestaan, koska he nauttisivat jakamisesta ja heidän lapsillaan menisi paremmin ja koko maailmalla menisi paremmin [2]. Niinpä. Apina ei voi vastustaa ajatusta, että näiden lausumien sisällöillä olisi jonkinlainen kytkös myös sanojen takana olevan aivokoneiston malliin. Voisiko jotain samaa löytyä myös seuraavista listoista, vai kuvitteleeko apina vain huvikseen?

Suomessa on äänestetty maan ihailluimmista ihmisapinoista [3]. Naaraiden sarjan voitti ylivoimaiseen tapaansa presidentti Tarja Halonen. Ylivoimaisuus johtuu varmaankin kärjen kapeudesta. Huomionarvoista lienee, että lähes kaikki ihailua osakseen saavat naaraat ovat vanhuksia. Alle kuusikymppisiä kärkikymmenikköön mahtuu vain kaksi ja alle viisikymppisiä yksi. Miesten äänillä se Kiira Korpikin sille listalle taisi päästä ja jos uroksilta olisi kysytty, mukaan olisi päässyt myös apinan oma suosikki Janina Frostell/Fry. Mistään ikäsyrjinnästä ei siis voi naisten kohdalla puhua edes propagandamielessä.

Uroiden lista on lähes yhtä harmaahapsinen, mutta sentään puolet kymmeniköstä on alle kuusikymppisiä ja kolme alle viisikymppisiä. Miehillä yhteiskunnallinen ikärasismi näyttää siis olevan suurempi ongelma kuin naisilla. Miesten listalla poliitikkoja on seitsemän, kun heitä naisten listalla on kolme. Voisiko tästä vetää jotain johtopäätöksiä? Tai siitä, että molemmilla listoilla on vain yksi urheilija – naisurheilua siis arvostetaan aivan yhtä paljon kuin miesurheiluakin, vaikka jotkut haluavat meille muuta uskotella. Naaraslistalle on mahtunut myös yksi tiedenaaras ja uroslistalle yksi rahapohatta.

Eurooppalaiset ovat äänestäneet siitä, kenen vierestä he haluaisivat herätä. Kas kummaa, miehet voittivat tämän äänestyksen kahden uroksen voimin [4]. Robbie Williams ja George Clooney ovat himoittua kamaa. Jälkimmäinen nauttii myös apinalauman naaraiden keskuudessa vankkumatonta suosiota.

Näin siis ihailtiin. Mutta onko se sama asia kuin vaikutusvalta? Siihen on saatu selvyys sekä kansallisella että ME -tasolla. Kansallisen sarjan voittajat valitsi neljäkymmentä asiantuntijaa, joita pyydettiin nimeämään tärkeimmät kansainvälisen politiikan ja talouselämän vaikuttajat Suomessa [5]. Kärjessä on viisi urosta: Martti Ahtisaari, Jorma Ollila, Olli Rehn, Alexander Stubb ja Pekka Haavisto. Kymmenikköön naaraita mahtui kolme.

Maailman vaikutusvaltaisimpien julkkisten listalla sen sijaan jyllää naarasenergia [6]: Angelina Jolie, Oprah Winfrey, Madonna ja Beyonce Knowles. Viidenneksi sentään on päässyt pyöreän pallon ritari Tiger Woods. Kymmenen joukkoon uroksia mahtui viisi.

Apina myöntää omaavansa kieroutuneen asenteen itänaapuria kohtaan noin yleisellä tasolla. Ihmisethän siellä ovat yhtä rakastettavia tai typeriä kuin missä muualla tahansa, mutta laumassa tyhmyys tiivistyy. Ja mitä suurempi lauma, sitä suurempi tyhmyys. Tämä kai on sitten se kuudes luonnonlaki. Eihän meidän ole tarvinnut sotia mitään muuta naapuriamme vastaan. Toinen esimerkki suuruuden typeryydestä löytyy Atlantin takaa ja sitä rataa voi sitten jokainen jatkaa panemalla valtioita suuruusjärjestykseen.

Tämän sodista periytyneen ryssävihan lisäksi apinan saivat raivon partaalle ihan kotimaiset kommunistit omalla typeryydellään silloin, kun YYA -sopimus oli vielä voimissaan ja sitä käytiin kumartamassa erilaisissa jumalanpalveluksissa samaan tapaan kuin tasa-arvomantraa nykyään. Apina ei vain voinut millään ymmärtää, miten Suomessakin saattoi olla niin rajoittunutta aivotoimintaa, että itänaapurin hirmuvaltaa ihailtiin ihan simona.

Presidentti Boris Jeltsinin huumehöyryinen valtakausi antoi kuitenkin aiheen toivoa parempaa. Usko muutokseen on kuitenkin hiipunut yhtä jalkaa uuden vuosituhannen edistymisen myötä. Nostaako suomettuminen taas päätään, kun poliitikkomme alkavat keräillä irtopisteitä Venäjän suuntaan kumartaessaan? Muuten on vaikea ymmärtää esimerkiksi kaavailuja tiedotusvälineiden lähdesuojan murtamisesta. Tällaista esittää oikeus- ja sisäasiainministeriöiden asettama esitutkinta- ja pakkokeinotoimikunta tuhatsivuisessa (!) mietinnössään [1].

Mietintö on hyvä esimerkki siitä, mitä pelkän lakimieskoulutuksen omaavien ihmisten kokoaminen yhteen saa aikaan. Huolestuttavampaa kuin mietintö sinänsä on se, että johtavat poliitikkomme näyttävät kovin innostuneilta uudesta neuvostomallisesta ehdotuksesta. Lähdesuojaterroristeihin on liittynyt muun muassa eräs Matti Vanhanen [2]. Hän kieltää ehdottomasti, että tarkoitus millään muotoa olisi heikentää median mahdollisuutta paljastaa poliitikkojen väärinkäytöksiä. Uskokoon ken tahtoo.

Uusin kärhämä Venäjän kanssa on syntynyt Anton -pojan salakujetuksesta Suomeen. Venäjä on siitäkin halunnut tehdä arvoaan suuremman noottikriisin. Vaikka ulkoministeri Alexander Stubb hyväntahtoiseen tyyliinsä halusi vähätellä asiaa sillä, että näitä noottejahan lähetellään kymmenittäin kuukaudessa, apina antaa tässä nyt yhden neuvon. Sitä noudattamalla ulkoministeriöltä säästyy monta työpäivää, kun ei tarvitse miettiä, mitä koukeroita noottiin vastaamiseksi pitäisi keksiä. Vastauksen sisällöksi siittää kaksi sanaa: Fuck You [3]. Ehkä ne siellä itänaapurissa tämän verran apinaenglantia osaavat.

Mitään muuta asiallista selostusta ei vastaukseen tarvita siitä yksinkertaisesta syystä, ettei Venäjä ole liittynyt Haagin lapsikaappaussopimukseen. Jos heidän kanssaan ei pysty neuvottelemaan toiseen suuntaan, ei Suomenkaan tarvitse moiselle pullistelulle korviaan lotkauttaa.

]]> http://sylttytehdas.wordpress.com/2009/05/07/stubb-tukenut-bordellia-veronmaksajien-varoilla/ Thu, 07 May 2009 12:38:09 +0000 Sylttytehdas http://sylttytehdas.wordpress.com/2009/05/07/stubb-tukenut-bordellia-veronmaksajien-varoilla/

Hups, pisnekset paljastuivat

Helsingin Sanomat uutisoi afghanistanilaisesta vankilasta, joka on saanut rahallista tukea muun muassa Suomelta. Vankila paljastui vakiotarkastuksen yhteydessä syntiseksi porttolaksi.

“Tämä on erittäin valitettava tapaus, ja me olemme korjanneet sen mikä on pystytty”, Stubb totesi Helsingin Sanomille, mutta kuiskasi heti perään Sylttytehtaalle: “Oikeasti minua harmittaa vietävästi, että bisnes paljastui. Toivottavasti kukaan ei saa vihiä lapsityövoimatehtaasta Kiinassa, saatika kongolaisesta orjaplantaasista ja Kolumbian huumelaboratoriosta. Muuten menee verorahat hukkaan, eikä  luvattua 400 prosentin tuottoa saada!”

Lausunto iskee kaivatun särön muuten niin pidetyn ministerin imagoon.

Suolaa Kanervan haavoihin: tämän näköinen kloppi on sekä suositumpi että pätevämpi ulkoministeri kuin hän

Illan Maria!:ssa kanerva tunnusti, että perimmiltään erottamiseen johtaneet syyt ovat hänen vastuullaan, mutta jatkoi heti perään mutta-sanalla, jonka jälkeen lasketteli ihmisten ilmoille muutaman lauseen verran sylttyä.

Vastuunvälttelyä vastuunkantamisen teeskentelyllä ei tule Kanervan tapauksessa kuitenkaan tuomita pottupäiseksi retoriseksi sanapeliksi, jonka tarkoitus on harhauttaa kuulijat uskomaan keisarin uusiin vaatteisiin olemattomien periaatteiden kaavussa, vaan asia tulee ehdottomasti nähdä laajemmassa kontekstissa osana Kanervan kasvua siksi Kanervaksi, jota kukaan ei vastedes halua nähdä ministerinä.

Sylttytehdas haluaakin onnitella Kanervaa siitä, että ‘ajojahdin’ kohteeksi joutunut ex-ministeri on tätä nykyä valmis myöntämään, että paikalla oli ylipäätään ex-ministerin näköinen mies, jota jahdata.

Puoli yhdeksän uutislähetys [1] paljasti tänään mielenkiintoisen ilmiön. Liekö johtopäätös se, että miesten ja naisten keskimäärin erilaiset aivot ovat vaikuttamassa tällaiseen käyttäytymiseen? Ensiksi paljastui, että Venäjän presidentti Dmitri Medvedevin Suomen vierailun ainoa julkinen särö syntyi, kun presidentti Tarja Halonen menetti malttinsa toimittajien kysyessä suomalaisten mahdollisista tonttikaupoista Venäjän puolella: lehdistötilaisuus ei ole se paikka, jossa asiaa voidaan kehittää…nyt tämä lähtee ihan käsistä [2]. Medvedev sen sijaat otti tilanteen rauhallisesti sekä vastasi kysymyksiin kärsivällisesti ja hyväntuulisesti.

Historia menee nyt sitten siinä vaiheessa, että Suomen presidentti haluaa rajoittaa keskustelua, mutta Venäjän presidentti on toimittajien keskellä kuin kala vedessä. Jotain kovin merkillistä on meneillään. Mahtaako Halonen jaksaa virkakautensa loppuun saakka? Kaiken kukkuraksi hän varoittelee käytännön hankaluuksista ja kommentoi maanostoasian jatkokehittelyä radiossa sanoin, että katsellaan. Siis että katsellaan. Suomen kielellä se tarkoittaa, ettei katselun kohteelle tapahdu mitään. Muuten, Halosen mukaan myös Medvedevin aloitetta Euroopan uudeksi turvallisuusarkkitehtuuriksi tutkaillaan ja katsotaan… Mistä moinen vähättely? Ulkoministeri Alexander Stubb sen sijaan totesi jämäkästi, ettei hankkeella voida sivuuttaa EU:ta, Natoa tai varsinkaan Ety-järjestöä .

Heti perään koettiin toinen vähättely, kun SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen kieltäytyi kommentoimasta puolueensa ammattiliitoilta saamaa rahoitusta – ja sitten kun hänet vastentahtoisesti oli saatu mikrofonin eteen, sanoma oli vain tympeää jaaritusta, ettei lakia ole rikottu. Onko SDP:llä todella varaa käyttäytyä näin? Jokainen apina saattoi sen sijaan huomata, kuinka kärsivällisesti vasemmistoliiton puheenjotaja Martti Korhonen – siis mies – vastasi toimittajille: me ollaan valmiita julkistamaan kaikki.

Lastentarhanopettajaliiton puheenjohtaja Soile Oleander puolestaan tyrmäsi tyylikkään asiallisesti valtion ja kuntaliiton leikkauspuuhastelun: hävettää päättäjien puolesta. Eihän siitä ole kuin kuukauden päivät, kun valtiovarainministeri Jyrki Katainen vakuutti, ettei mitään leikkaussuunnitelmia ole eikä sellaisia voi tähän suhdannetilanteeseen ajatellakaan. Nyt sitten ollaan suunnittelemassa leikkauksia lasten laitoshoitoon! Ryhmäkokoja on muka mahdollista kasvattaa ja henkilökunnan pätevyysvaatimuksista tinkiä – vaikka juuri käyty kansalaiskeskustelu osoitti, että laitoshoidon tilanne on jo nykyään täysin kestämätön. Ehkä äidit nyt jo osaavat tehdä asiasta oikeat johtopäätökset, jos yhtään ajattelevat lastensa tulevaisuutta.

Frequently in Moby-Dick we see objects having different meanings for different viewers. As discussed in an earlier post, ocean voyages in Moby-Dick often take on an aspect of introspection or soul-searching. These two ideas come together in “The Castaway” when the crew leaves Pip, the Pequod’s black cabin-boy, alone in the ocean to die.

Stubb needs Pip to fill in for an injured boatman, and in Pip’s first experiences on the hunt, he jumps out of the boat twice with fright. The first time Pip jumps, Stubb gives him a formal and “half-humorous” reprimand in front of the crew. He tells Pip that “a whale would sell for thirty times what you would, Pip, in Alabama,” and that next time Pip jumps, Stubb will leave him behind. The second time Pip jumps, Stubb leaves Pip in favor of catching a whale.

Pip ends up floating in the ocean for a long while before the Pequod accidentally happens upon him and brings him aboard. In Pip’s moments alone, Ishmael describes the ocean drowning “the infinite of [Pip's] soul” just enough for “the miserman, Wisdom, [to reveal] his hoarded heaps.” Whatever deep wisdom of being Pip realizes in his moments of “intense concentration of self,” drives him mad for the remainder of his life (and the book). Perhaps Pip realizes that unlike the other members of his crew, he is a commodity to be weighed against the price of whale oil. Or perhaps the intense loneliness of Pip’s hours in the ocean gave a far too accurate reflection of Pip’s everyday life as a castaway, stripped of community and held hostage in a faraway land.

Chapter 93: The Castaway

As my body’s buoyed
So my soul does sink –
Beheld the primal device!

In the open ocean,
I’m the center stage –
Like the sun, castaway.

And I never knew
What a concentrated
Mass of self rests in me always.

Do I seem a little crazy?
Heaven never speaks with reason,
And I could never surmise
How to speak with reason.

I’m frail in body,
But I’ve held the weight
Of God on my undisguised soul!

And I’m here before you
As a Titan stands –
Terrorize all rationality.

[instrumental]

Do I seem a little crazy?
Heaven never speaks with reason,
And I could never surmise
How to speak with reason.

(c) and (p) 2008 Patrick Shea
Words and music written by Patrick Shea July 29, 2008
All parts performed, arranged, and recorded by Patrick Shea February 2, 2009

Helsingin Sanomat ansaitsee välillä kehumistakin. Lex Nokiaa arvosteleva sunnuntainen artikkeli [1] osoittaa, että lehdistöllä voi sittenkin olla rohkeutta puuttua poliitikkojen ja suuryritysten välisiin suhteisiin. Suurpääoma olisi tässä yhteydessä oiva termi, mutta se on niin ryvettynyt kommunistien käsissä, ettei itseään kunnioittava apina voi sitä käyttää.

Jokainen tietää, ettei laki ole kaikille sama. Mitä suurempi ja rikkaampi, sitä väljemmät lait. Kaikki muut sen uskaltavat sanoa ääneenkin, paitsi poliitikot ja nämä rikkaat itse. Muitahan ei televisioon paljon päästetäkään, mitä nyt MOT -ohjelmaan, kuten toissailtana vahingossa tapahtui.

Miten ihmeessä tällaiseen tilanteeseen on tultu? Perustuslakivaliokunta ei nähnyt lakiehdotuksessa mitään epäilyttävää, vaikka maan arvostetuimmat lainoppineet tyrmäsivät lain yksimielisesti perustuslain vastaisena ja arvostelivat ankarasti sen sisältöä. Mitä virkaa on tällaisella valiokunnalla?

Vai pitäisikö kysyä, miksi meillä ylipäätään on minkään alan professoreita, kun heidän mielipiteensä otetaan huomioon vain silloin, kun ne ovat sopivia. Mitä eroa tässä on neuvostoaikaiseen systeemiin? Eipä paljon muuta kuin että nyt lakia sorvaavat porvaripuolueet, jotka yleensä haluavat profiloitua yksilönvapauden puolestapuhujina. Mutta tällä kertaa se ei käy, koska ilmeisesti on olemassa joitain vielä suurempia arvoja. Mahtaisiko se arvo olla raha?

Jokainen tietokonetta käyttävä työläinen käyttää sitä myös yksityisasioidensa hoitamiseen. On ihmisiä, joiden työajasta suuren osan haukkaavat erilaiset chatit ja naamakirjat. Jokainen perheellinen pitää yhteyttä puolisoonsa, lapsiinsa ja salarakkaisiinsa sähköpostitse, mikäli se on mahdollista. Nyt työnantajalle annetaan sellaiset mahdollisuudet postien seurantaan, ettei niitä ole poliisillakaan. Onko tässä jotain logiikkaa?

Pääministeri Matti Vanhanen on suitsimassa tällä lainsäädännöllä teollisuusvakoilua. Ihanko vakavissaan pääministeri uskoo vakoilun olevan näin alkeellisella tasolla? Apinan on täysin mahdoton ymmärtää, miten laki voisi sitä estää. Ei kai kukaan vakoilija nyt ihan oikeasti ole niin tyhmä, että lähettäisi tietoja vihollisfirman sähköpostiosoitteeseen, mistä jää varmasti tiedot palvelimille? Apina kopioisi tiedostot vaikka muistitikulle. Vai onko Nokian työläisillä samanlainen ruumiintarkastus kotiinlähtiessä kuin timanttikaivosten työntekijöillä?

Itse asiassa kyse on signaalilainsäädännöstä. Kansalaisille lähetetään signaali, että vakoilu on pahasta – jos nyt joku ei sattuisi sitä vielä tietämään. Lain puolustajat ovatkin sanoneet, että sen tarkoitus on varoittaa: kun kontrolli lisääntyy, työntekijät varovat tekemisiään. Näin alkeellisen filosofian takia siis kaikki Suomen työntekijät altistetaan työnantajien mielivallalle. Ja uskokaa pois, joukosta löytyy paljon uteliaita ja häiriintyneitä pomoja, jotka haluavat tietää kenen kanssa sihteeriköt viestejään vaihtavat…

Kun on riittävän suuri, eduskunnalla voi siis säädättää mieleisensä lain. Kun on tarpeeksi korkeassa asemassa, voi puhua mitä päähän pälkähtää. Näin teki Vanhanen kieltäytyessään uskomasta, ettei Nokialla ole ollut mitään tekemistä lain lobbaamisessa. Lobbaaminenkin taitaa olla liian kesy termi tällä kertaa. Vanhasen käyttäytyminen on viime aikoina muutenkin muistuttanut häiriintyneen kukon kiekumista. Tuntuu, että kanalaan olisi joka puolelta tunkeutumassa kilpailevia kanauroksia.

Miten muutoin on selitettävissä Vanhasen paniikkireaktio [2] heti, kun Suomessa on syntymässä keskustelua EU -asioista? Tämä aihepiiri taitaa olla samaa sarjaa ulkopolitiikan ja monen muun vaietun aiheen, kuten köyhyyden, kanssa. Suomessa ei ole köyhiä eikä kohta kai sairaitakaan eikä maastamme löydy kuin yksi pätevä henkilö EU:n komissioon. Tämä muistuttaa huolestuttavasti itänaapurissamme vallitsevaa keskustelukulttuuria. Kohta kai meilläkin toimittajia ruvetaan ammuskelemaan.

Vanhasen tyylillä asioita hoidetaan kabineteissa ja putinilaisessa hengessä. Asioista ei saa keskustella ennen kuin ne on päätetty. Ei kannata ihmetellä, miksi suosio laskee eikä kansaa kiinnosta EU -politiikka. Kunnon keskustelu olisi tässä tapauksessa voinut kääntyä jopa Olli Rehnin eduksi. Nythän hänen poikkeuksellisia kykyjään ei Suomessa tunneta, mikä kävi ilmi lööppilehtien tekemissä pikaisissa nettigallupeissa: Alexander Stubb sai kaksinkerroin ääniä Rehniin verrattuna.

Pääministerillä on erikoinen käsitys maamme kiinnostavuudesta ulkomailla. Kätyreitä on tietysti joka nurkassa, mutta tuskinpa ketään nyt kiinnostaa, keskustellaanko Suomessa eri henkilöistä EU:n korkeisiin virkoihin vai ei. Tärkeintä kai on se, mitä ulospäin viestitään. Jos EU:n kulttuuriin kuuluu, että jäsenvaltioiden sisäinen keskustelu on turhaa ja vahingollista, niin apinan täytynee muuttaa kantaansa Euroopan unionin suhteen.

Vanhasen toiminta on juuri päinvastainen malli sille, mitä kansalaisille koko ajan tuputetaan – eli että pitää puhua ja puhua ja puhua. Kaikista asioista pitää puhua, niin parisuhteessa kuin työpaikoillakin. Tämä ei näy koskevan politiikkaa, tai ainakaan se ei koske kepulaista eikä demarivetoista politiikkaa. Tässäkö siis onkin kokoomuksen suosio; se nostaa vaiettuja asioita esille? Ja Jyri Häkämies näyttää olevan se vapaaehtoinen (?), joka aina pannaan etulinjaan. Sopii tietysti puolustusministerin rooliin.

Samaan aikaan kun pääministeri kukkoili Suomessa, Venäjällä prsidentti Dmitri Medvedev osallistui maailman suurimman ortodoksikirkon päämiehen kruunajaisiin. Eikä pääministeri Vladimir Putinkaan malttanut olla näyttämättä naamaansa näin tärkeässä mediatapahtumassa, sillä se välitettiin koko valtakuntaan usean eri televisiokanavan välityksellä. Näin siis valtiomahti käyttää kirkkoa hyväkseen myös itänaapurissa – vai olikos se nyt toisin päin?

Joka tapauksessa presidentti Medvedev toivoi virkaanastujaisseremoniassa, että tämä tapahtuma toivottavasti luo uudenlaisen pohjan täysipainoiseen dialogiin Venäjän ortodoksisen kirkon ja valtion välillä. Apinaenglanniksi käännettynä tämä tietysti tarkoitaa, että patriarkka (ei siis patriarkaatti?) Kirillin olisi viisainta olla samaa mieltä hänen kanssaan ja olla puuttumatta maassa vallitseviin epäkohtiin sekä muutenkin tukea kaikkia Venäjän valtion tekemisiä.

Kun Venäjällä hiljennyttiin seuraamaan Moskovan Kristus Vapahtajan kirkossa pidettyä näytelmää, maapallon toisella laidalla hiljennyttiin toisenlaisen näytelmän äärellä. Maailman suurin yksittäinen urheilutapahtuma keräsi paikalle yleisön lisäksi mittavan määrän strippareita. Paljaat tissit kuuluvat kaksinaismoraalin mallimaan tärkeimmän tapahtuman vetonauloihin. Mitähän Suomen kukkahattutädit sanoisivat moisesta, kun meillä jo kaljan juonti jäähallissa on suuri synti?

Super Bowl on niin pyhä asia amerikkalaisille, että siihen täytyy aina saada liitetyksi mukaan maailman tärkein asia eli seksi. Strippareiden lisäksi suoraan televisiolähetykseen onnistuttiin tänä vuonna sähläämään pätkä pornofilmiä. Ja mikä olikaan tiukkapipoisten kauhun aihe tällä(kin) kertaa. Aivan oikein, huoli lasten mielenterveydestä, kun he sattuivat näkemään alastomia ihmisiä!

Tampaan eli Super Bowlin tapahtuma-areenalle suorastaan tulvi halukkaita naisia työnhakuun strippibaareihin. Viikonlopun ansiot kuulema vastaavat kuukauden tienestejä. Outoa, ettei Suomessa ole ymmärretty tällaista merkittävää työllistämiskeinoa. Palvelujen kuluttaminenhan on myös ekologisesti kestävää toimintaa. Enää ei naisten tarvitsisi valittaa matalapalkka-aloista, kun kaikkiin urheilujuhliin järjestettäisiin töitä strippareille!

Kotiäideille urheilutapahtumissa strippaaminen olisi vallan oivallinen keino päästä tuulettumaan ja hankkimaan kaivattuja lisäansioita, joita valtiovalta ei näytä ymmärtävän heille järjestää. Useat urheilukilpailut käydään viikonloppuisin, jolloin mussukat voi jättää isien hoiviin äidin lähtiessä rentoutumaan. Suosio olisi taattu: kotiäidit lavalla! Vai pitäisikö sanoa: kotiäidit tangolla!

Tämä olikin oiva aasinsilta kotiäitikeskusteluun, johon en malta olla sotkeutumatta vielä muutaman rivin verran. Tässä selitys sille, miksi media täyttyy kotiäitejä mollaavista ja päivähoitoa ylistävistä jutuista. Media ei vain voi olla puolueeton, sillä aiheesta kirjoittavat työelämän valinneet (ja lapsensa laitoksiin raahaavat) naistoimittajat, jotka haastattelevat työelämän valinneita ”asiantuntija”naisia. Keskustelupalstoillakin enemmistö on naisia, jotka paremman tekemisen puutteessa kirjoittelevat työpaikan koneella ja työaikana mielipiteitään. Kotiäideillä riittää muutakin tekemistä.

]]> http://zachrishaaparinne.wordpress.com/2009/01/31/cry-mich-ein-river-paaministeri-vanhanen/ Sat, 31 Jan 2009 14:54:15 +0000 Zacke http://zachrishaaparinne.wordpress.com/2009/01/31/cry-mich-ein-river-paaministeri-vanhanen/

Keskustan kannatus putoaa ennätysvauhtia ja sitä myötä myös tuki pääministeri Vanhaselle. Sitäkin jyrkemmässä alamäessä on Vanhasen uskottavuus, imago ja yhteistyökyky. Tämä on tietenkin saanut syvän paniikin aikaiseksi niin keskustassa kuin Vanhasen pääkopassa ja tahot ovatkin muuttuneet muistuttamaan lopunajan vainoharhaista Kekkosta.

Tuorein paranoia vanhismi liittyy Euroopan Unionin tulevan ulkoministerin valintaan. Ylen ykkösaamussa puolustusministeri Jyri Häkämies esitti Alexander Stubbia virkatehtävään. Häkämiehen mukaan Stubbilla on hyvä mahdollisuus, mikäli Unionin ulkoministeri valitaan jäsenvaltioiden ulkoministerien joukosta, sillä Stubbilla on vahvaa näyttöä työstään Etyjissä (1).

Aivan kuten Kekkonen, ei Vanhanenkaan siedä yllätyksiä tai kilpailua, joka saattaisi vaarantaa tämän itsensä edun ja arvovallan. Vanhanen kimpaantui Häkämiehen puheista ja totesi, että hänen oma ehdokkaansa on laajentumiskomissaari Olli Rehn ja painotti, että kokoomuksen euroedustaja Ville Itäläkin on ehdottanut Rehniä virkaan.. Kysymys pääministeri Vanhaselle: sanoiko Häkämies, ettei Vanhasen tai Itälän ehdokas olisi Rehn vaan Stubb? Ei suinkaan, puolustusministeri vain toi esille oman ehdotuksena (lue: ei Vanhasen eikä Itälän). Sitä paitsi Häkämies sanoi ”mikäli ulkoministeri valitaan jäsenvaltioiden ulkoministerien joukosta”. Onko Rehn Suomen, tai jonkun toisen jäsenvaltion, ulkoministeri?

Mistä sitten kiikastaa? Tietenkin siitä, että Stubb on kokoomuslainen ja Rehn keskustalainen. Ja koska keskustan kansansuosio on laskussa ja Stubbin kansansuosio kova, on selvää että keskusta asettuisi vielä huonompaan valoon, mikäli valitsisi Rehnin Stubbin sijasta jos istuva ulkoministeri lähtisi mukaan kilpailuun. Vanhanen ja keskusta siis pyrkivät välttämään demokraattista ja vapaata kilpailua ja leimata vastaehdokkaiden esilletuonnin ”poukkoiluksi”. Vanhasen mukaan hallituksen sisältä ”ei saa tulla ristiriitaisia viestejä”, mutta eikös olekin kummaa, että Vanhanen pitää omaa ja Itälän ehdotusta koko hallituksen yhteisenä ehdotuksena?

Keskusta ja pääministeri Vanhanen ovat kuin kuolemaantuomittuja henkirikollisia – arvaamattomia, oikukkaita ja valmiita tekemään mitä vain ennen tarinansa suurta the endiä. Keskustalla on tämä hallituskausi aikaa toteuttaa tavoitteensa ennen kuin se putoaa lopullisesti hallituksesta tai joutuu demarien tai kokoomuksen juoksupojaksi.

Maalaispuolueen tarina on lähestymässä loppuaan. Ja hyvä niin!

Edellisessä osassa huomasimme, ettei Bill Clinton – kaikesta karismastaan huolimatta – ole aito huippu-uros. Hänhän ei uskaltanut vastata so what, kun median rakkikoirat hirmustuivat erään Monica Lewinskyn tahallisista tai tahattomista paljastuksista. Sen sijaan maailman (muka) mahtavin mies kielsi kaiken, ryhtyi selittelemään ja valehtelemaan, kun hänen olisi ollut viisaampi vain ilmoittaa jatkavansa sikarileikkejään. Sillä päivänselväähän on, että hänen asemaansa päässeellä miehellä on (ollut) lähes luonnonlakien mukaan lukemattomia rakastajattaria.

Tällä mittarilla mitattuna Ranskan edesmennyt presidentti Francois Mitterrand oli suurempi uros kuin Bill, sillä hänellä oli kanttia todeta toimittajalle entä sitten. Ehkä totuuden käsittelyyn on vaikutusta myös kansallisella (kaksinaismoralismin) ilmapiirillä ja naisten osuudella toimittajien määrästä? Julkisuudella kun on melkoinen vaikutus ihmisistä syntyviin totuuden käsityksiin. Yleensä vaikutus on mustavalkoinen. Julkisuuden henkilö leimataan joko hyväksi tai pahaksi ja leimasta on vaikea kiemurrella eroon, vaikka leimautumisen perusteet olisivat olleetkin ristiriidassa henkilön omien tuntemusten kanssa.

Niinpä voidaan sanoa, että jokaisessa julkisuuden surkimuksessa täytyy olla jotakin hyvää ja jokaisessa pyhimyksessä jotakin pahaa. Jopa Tony Halmeesta ja Johanna Tukiaisestakin täytyy löytyä jokin myönteinen piirre, vaikkei apina nyt sellaisia tähän hätään pystykään kuvittelemaan. Johanna tuntuu jokaisella julkisuuteen pyrähtämisellään vain kaivautuvan syvemmälle liejuun. Kaiken huipuksi hän on nyt keksinyt tulla uskoon. Apinatodellisuudessa Tukiainen ui niin syvällä suossa, että vain ylipöhöttyneen hiuspehkon latvaan sidottu rusetti on enää näkyvissä.

Toisaalta yhtä vaikea on julkisuuden tarjoamien tietojen perusteella sanoa mitään negatiivista esimerkiksi Alexander Stubbista tai Janina Frystä. Jälkimmäistä voi pitää jopa yhtenä harvoista Täydellisistä Naisista – tällä kertaa ilman mitään taka-ajatuksia tai lainausmerkkejä. Harva on saanut lahjaksi täydellisen ulkonäön lisäksi terveen itsetunnon ja positiivisen luonteen, joka ymmärtää myös lasten merkityksen ja arvon tässä maailmassa ja jonka luovuuden hedelmät on mitoitettu tavallisen kuluttajan eikä eliitin kukkarolle sopiviksi.

Julkisuuden otteista voisi joskus päätellä totuuden olevan myös sukupuoliriippuvainen ilmiö. Media ei ole missään vaiheessa paheksunut Tukiaisen harkittua valehtelemista, mutta Ilkka Kanervan hätäinen ja lyhytaikaiseksi jäänyt peittely-yritys tuomittiin uran menetyksen arvoiseksi. Johannan ura sen sijaan vain vankistuu, mitä enemmän leidi keksii uusia ”totuuksia”.

Ihmisiä luokitellaan julkisuudessa myös ammatin mukaan eli eräällä tapaa paljastetaan heidän taloudellinen valtansa. Sama ilmiö toistuu arkielämässä. Ensimmäisiä seikkoja, mitä haluamme uudesta tuttavuudesta tietää, on hänen ammattinsa. Tämä on tietysti hyvin yksipuolinen näkemys totuudesta ja ihmisarvosta. Jotensakin oikeudenmukaisempi urosten välinen vertailuperuste olisi apinanan mielestä peniksen erektiomitta. Naisten kohdalla yksiselitteisen tunnisteen keksiminen on hieman hankalampaa. Ovathan naiset muutenkin miehiä mutkikkaampia olentoja. Jätänkin tämän ongelman lukijain hartioille.

Eilinen lauantai oli erikoinen uutispäivä, kun neljä enemmän tai vähemmän julkista totuutta paljastui yhtä aikaa. Puhemies Sauli Niinistö teki Sarkozyt – tai oikeastaan enemmänkin naimalla itseään puolta nuoremman naisen. Hän myös onnistui nöyryyttämään mediaa ennennäkemättömällä tavalla. Yksikään toimittaja tai paparazzi ei saanut minkäänlaista vihiä kaksi vuotta jatkuneesta kuhertelusta. Nyt olisi toimituksissa kriisipalaverin paikka – kuinka tällainen voi olla mahdollista!

Aika monen on täytynyt puhemiehen seurustelusta tietää. Onko kokoomusyhteisö todella näin lojaali? Vai käsitteleekö media mahdollista tulevaa presidenttiä samanlaisin silkkihansikkain kuin nykyistäkin? Sillä voihan olla, että toimittajat tiesivät, mutta eivät kertoneet. Tosin moinen suoritus olisi hatunnoston arvoinen asia, sillä vähintäänkin kommunistisen Hymyn olisi luullut lipsuneen rintamasta.

Lauantai paljasti myös, kuinka hiihtäjämme todellisuudessa hoitivat dopingin 1990 –luvulla, kuinka suomalainen ruoka ei ole sen puhtaampaa kuin mikään muukaan ja kuinka Yhdysvallat painosti Suomea poliittisesti vielä 1980 –luvulla. Oikeastaan kaikki ovat asioita, jotka kansa on jollakin tasolla ”tiennyt”, mutta kukaan ei vain ole uskaltanut asioista aikaisemmin ääneen puhua. Totuus vaatii joskus rohkeita yksilöitä, jotka vaarantavat oman maineensa ja ehkä tulevaisuutensakin.

Julkiset salaisuudet ovat ikäviä asioita, sillä ne nakertavat yhteiskunnallista luottamuksen ilmapiiriä. Oikeastaan yhteiskunta on täynnä näitä yhteisöllisiä valheita. On yllättävää, kuinka hartaasti valheisiin kääriytyneet ihmiset suojelevat toisiaan ja samalla tietysti itseään. Onhan se toisaalta ihailtavaa lojaalisuutta, jonka varjosta on hyvä ampua selkään niitä rohkeita, jotka uskaltavat avata suunsa. Sen on saanut kokea ex-hiihtovalmentaja Kari-Pekka Kyrö ja sen saanee kokea Kilpailuviraston ex-ylijohtaja Matti Purasjoki. Merkille pantava näissä nimissä on tietysti se, että he ovat jo valmiiksi exiä. Harva vallassa olija uskaltaa moiseen ryhtyä.

Yksi harvoista uskalikoista on puolustusministeri Jyri Häkämies, joka kehtasi mainita kolme kertaa sanan Venäjä. Vaikka puheen sisältö oli moitteeton ja lähitulevaisuus vielä todisti sen entistä oikeammaksi, Häkämies sai puheestaan pelkkiä haukkuja aina korkea-arvoisinta naarasapinaa myöten. Ihme, että palli säilyi. Pallit sen sijaan taisivat saada kolauksen, sillä tapahtuman jälkeen ministeri joutui pitämään matalampaa profiilia.

Jos meille kertyy yksilötasolla eli mahdollisuuksien maailmassa lähinnä vain positiivisia kohtaamisia, kuinka voi olla mahdollista, että nämä samat ihmiset muodostavat suuressa anonyymiyden mahdollistavassa joukossa eli todennäköisyyksien maailmassa aivan toisenlaisen todellisuuden? Siellä vallitsee vahvimman totuus. Enemmän kuin ajankohtaisen esimerkin tarjoaa Israel, jonka todellisuuden mukaan yhden israelilaisen henki on arvokkaampi kuin sadan palestiinalaisen henki.

Tällaisellekin epäoikeudenmukaisuudelle löytyy aina puolustajansa. Heitä on jopa Suomessa, mutta mahtavin kaikista on Yhdysvallat, joka YK:n Turvallisuusneuvostossa pystyy estämään minkä tahansa Israelin tekemän typeryyden. Tai ehkä asia onkin niin, että Israel on vain Yhdysvaltojen tahdoton sätkynukke? Ehkä se vain käy W:n puolesta ”terrorismin vastaista sotaa”.

Todennäköisyyksien maailmassa on helppo valehdella, sillä kiinni jäämisen riski on pieni – sitä pienempi, mitä suurempi itse olet. Laskun maksaa aina joku muu, sivullinen, köyhä tai mykkä ympäristö. Ympäristö on sotkettu valtaisaan valheiden verkostoon, joka oikeuttaa ahneimmat valtiot ja yritykset mitä mielikuvituksellisimpiin toimiin. Aina ryöstö ei tarvitse edes selityksiä. Ensimmäisenä tällä saralla tulevat jostakin syystä mieleen Japani, Norja ja Islanti. Näin armaat skandinaaviystävämmekin kätkevät valaanpyyntiään tieteellisyyden sumuverhoon.

Melkein luonnonlain voisi vääntää siitäkin, että mitä suurempi yritys, sitä suurempi valehtelija, keinottelija ja pienempien riistäjä täytyy olla kyseessä. Vai mitä olisitte mieltä eräästä Nokiasta, jolla ei ole varaa tarjota eläkeläisilleen joulukahveja ja joka repii tuloksensa alihankkijoiden selkänahasta? Tai eräästä Stockmannista, joka kopioi pienen leipomon Ellen Svinhufvud -kakun ja aiheuttaa pienyrittäjän konkurssin. Tai eräästä Nokian Renkaat –nimisestä pörssiyhtiöstä, joka samana päivänä, ehkäpä jopa samalla tiedotteella ilmoittaa 1000 työntekijän lomautuksista ja 200 miljoonan euron tuloksesta, jossa on kasvua edellisvuodesta 50 prosenttia.

Tästä on pitkä matka erääseen Pekka Niskan omistamaan nosturifirmaan. Niskalla on periaate, jonka mukaan työntekijöitä ei jätetä huonoinakaan aikoina. Mieluummin tingitään tuloksesta ja kehotetaan työntekijöitä lenkkeilemään tai käymään kuntosalilla, ellei muita töitä ole. Mutta Pekkaniska Oy ei olekaan pörssiyhtiö. Raha on moottorina ahneudelle, joka tuhoaa totuuden ja rehellisyyden. Pörssi mahdollistaa anonyymin ahneuden – pitäisikö se siis moraalittomana kieltää ?

Ylinormaalit ärsykkeet rapauttavat tavallisen apinan hyväluontoisen käyttäytymisen – suuret yksiköt ovat meille evolutiivisesti uusia, joten harva yksilö pystyy vastustamaan kiusausta, jos tarjolla olisi vaikkapa 10 miljoonaa pimeää euroa minimaalisella riskillä. Evoluutio ei ole ehtinyt kehittää estomekanismeja eikä sopeutua suuruuden todellisuuteen.

Julkisuus liioittelee, mutta niin liioittelee yksilökin. Koemme ja havaitsemme samatkin ympäristön ärsykkeet eri tavoin, sillä aistimme, hermostomme ja aivomme toimivat eri tavalla, vaikka unohtaisimme tässä yhteydessä kaikki sairaudet. Myös hormonit vaikuttavat totuuden kokemiseen. Se heijastuu iän kautta siten, että murrosiän jälkeen joskus 17-18 vuoden tienoilla ihminen on mustavalkoisimmillaan. Ja vaikka itse kokemus olisikin samanlainen, toiset vain kertovat siitä paljon dramaattisemmin kuin toiset.

Jokaisella on ihan oma henkilökohtainen totuutensa. Jokainen valitsee ”totuuksista” omaan maailmankuvaansa sopivan. Totuus on siis paitsi suhteellista myös itsekästä. Lähimpänä absoluuttista totuutta päästään luonnontieteissä, joissa ei luoteta ihmisen omiin tuntemuksiin vaan mittaustuloksiin. Yliopistoja on pidetty perinteisesti tieteen tyyssijoina ja siten totuuden lähteinä. Nykyään yliopistot luisuvat yhä enemmän mielipidetehtaiden suuntaan, sillä niihin ilmestyy pelkkiin uskomuksiin perustuvia oppiaineita, kuten naistutkimusta ja teologiaa.

Tieteen ja uskomusten ero on selkeä. Tieteen totuus on aina suhteellinen, vaikka se onkin lähempänä absoluuttista totuutta kuin mikään muu totuus. Lopullista tieteellistä totuutta on vaikea kuvitella, sillä jokainen uusi havainto tuottaa lukemattomia uusia kysymyksiä.

Uskonnot toimivat täysin päinvastaisella tavalla. Ensin on olemassa jokin ”totuus”, jonka olemassaoloa kaiken teologisen (tai feministisen tai marxilaisen) ”tutkimuksen” tulee ylistää.  Oikea totuus siis poikii aina uusia kysymyksiä eikä se ole koskaan valmis. Mielipide tai uskomus kieltää kysymykset, epäilyn ja kyseenalaistamisen sekä tarjoaa ”lopullisen totuuden”. Se on sinänsä valmis ja täydellinen.

Evoluutio pyrkii monimuotoisuuden lisäämiseen, kun kaikki aatteet pyrkivät sitä vähentämään pyrkiessään oman ”totuutensa” levittämiseen muiden totuuksien kustannuksella. Maapallolla on ollut varmaankin miljoonia yhteisötason totuuksia. Ympärillämme on siis käynnissä totuuksien taistelu. Ainahan näin on ollut, mutta 2000 vuotta sitten alkanut globalisaatio käänsi inhimillisen ja luonnon monimuotoisuuden käyrät pysyvään laskuun.

Tämä voi koitua lajillemme vielä kohtalokkaaksi, sillä monimuotoisuuden vähentyminen johtaa epävakaaseen dominanssiin. Esimerkki löytyy (lähes) jokaisen pöydältä tai sylistä: Windows on viruksille altis, koska se on suljettu ja yksinvaltias järjestelmä. Vastaavasti yhden kulttuurin ihmiskunta on helpompi nujertaa kuin monimuotoinen.

]]> http://simpanssifilosofiaa.wordpress.com/2008/05/18/kataiselle-haastaja/ Sun, 18 May 2008 15:27:49 +0000 apina http://simpanssifilosofiaa.wordpress.com/2008/05/18/kataiselle-haastaja/

Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Kataisella on ollut vaikea vuosi.  Ensin hän erehtyi kannattamaan Vuotoksen altaan rakentamista, mikä nyt vaan sattuu olemaan hallitusohjelman vastainen ajatus. Katainen tietää hyvin, ettei sellainen päätös onnistu vihreiden ollessa hallituksessa. Hänen tulisi myös tietää, että Vuotoksen alue on niin raskaasti suojeltu ja sen merkitys luonnon monimuotoisuudelle niin suuri, ettei tekoallashanke enää ole mahdollinen. Hanke lisäisi myös Suomen kasvihuonepäästöjä sekä vesistöjen elohopeapitoisuutta.

Vuotoshankkeen ylläpitäminen on ihmeellistä myös siksi, että kokoomuslaisen asuntoministeri Jan Vapaavuoren Ideapark –vastustus perustuu pääosin siihen, ettei aluetta ole maakuntakaavassa osoitettu kaupan suuryksikölle. Toisaalla kokoomus siis ympäristösyistä pikkutarkasti kunnioittaa olemassa olevaa maankäyttöstatusta, mutta toisaalla Katainen ruttaa ympäristöarvot roskikseen ja haluaa purkaa erään Suomen tärkeimmän suojelualueen statuksen!

Kokoomuksen käyttäytyminen Ideapark –asiassa on todella ihmeellinen. Maakuntakaavat eivät ole koskaan ennenkään olleet minkään suuren hankkeen esteenä, koska niitä on muuteltu tarpeen mukaan. Tai kuten Keski-Suomessa, maakuntakaava laadittiin sen mukaan, mihin energiayhtiö halusi rakentaa maailman suurimman turvevoimalansa eikä niin, että kaavoittaja olisi merkinnyt karttaan tarkoitukseen parhaiten soveltuvan paikan.

Vapaavuoren huoli ostoskeskusten liikenteen ilmastovaikutuksista on tietysti täysin oikea ja aiheellinen, mutta enpä ole moista kirkasotsaisuutta aikaisemmin kokoomuksen taholta havainnut silloin, kun on kysymys ympäristöasioista. Maassamme on viritteillä monta muutakin vastaavaa hanketta alueille, joihin tuskin on maakuntakaavassa valmista merkintää. Vapaavuoren näin voimakas esiintulo on erikoista, mikä antaa aiheen epäillä taustalta löytyvän jotain ihan muuta kuin mitä julkisuudessa puhutaan.

Kataisen toiminta entisen ulkoministeri Ilkka Kanervan erottamisessa ei myöskään kestä päivänvaloa. Hän sortui median juoksupojaksi eikä viheltänyt peliä poikki heti alussa, vaan jäi jahkailemaan asiaa tämänhetkisten tietojen valossa. Selkärangatonta toimintaa, enkä yhtään ihmettele Kanervan erottamisensa jälkeen esittämiä kommentteja.

Eilen Katainen sitten lausui julkisuuteen, että vaalirahoituksesta syntynyt keskustelu on ikävää. Kataista siis taas kyrsii. Ei tuossa asemassa olevan poliitikon pitäisi noin pahasti aliarvioida äänestäjiä. Jos politiikassa on tämän suuruusluokan ongelma, pitäisi olla kiitollinen, että kansa kerrankin keskustelee oikeasti politiikasta eikä tekstiviesteistä.

Ulkoministeri Alexander Stubb sen sijaan osasi TV1:n Lauantaiseura –ohjelmassa suhtautua oikein vaalirahakeskusteluun ja piti sitä positiivisena. Muutenkin kaverissa on munaa. Hän osaa puhua virkansa edellyttämällä tavalla, joskus tosin jopa hieman liiankin innokkaasti. Kun hän kehui presidentti Tarja Halosta, kuulija ei voinut kuin ihastella hänen taitoaan. Vaikka kuinka takahampaita kiristäisi, naispresidenttiä on aina viisainta kehua verbaliikan kauneimmilla kukkasilla.

Erikoisesti Stubb kehui Halosen halua pitää yllä Nato –keskustelua. Kuinka ovelaa! Tämän jälkeen Halonen tuskin kehtaa enää suhtautua natomyönteisiksi kuvittelemiinsa puheenvuoroihin niin pilkallisen huvittuneesti kuin hän teki puolustusministeri Jyri Häkämiehen ja eduskunnan puhemies Sauli Niinistön viimeisten avausten jälkeen.

Halosen reagointitapa on kuin suoraan feminismin oppikirjasta: vaadi keskustelua, ja sitten kun vastapuoli kertoo oman näkemyksensä, julista se vanhanaikaiseksi, naurettavaksi, sovinistiseksi tai muuten vaan vääräksi. Tässä syy, miksi Nato -keskustelu on Suomessa ollut niin vaikeaa.

Kataisen olisi tästä lähtien syytä olla varpaisillaan. Stubbin kansansuosio saattaa räjähtää kohta käsiin. Jos Katainen päästelee jatkuvasti äänestäjiä aliarvioivia sammakoita, voi haastaja puheenjohtajan paikalle olla piankin tiedossa.

]]>