Idols piti olla vain muutaman vuoden juttu, melkoisen monta vuotta siinä loppujen lopuksi meni. Ohjelma laski tehokkaasti kevyen musiikin tasoa Suomessa. Se tuotti suurilta osin roskaa, jota kukaan ei muista muutaman vuoden kuluttua. Ei niin ettei suomalainen musiikkibisnes olisi onnistunut luomaan popcorn-musiikkia muutenkin, mutta Idols mahdollisti suoranaisen roskapopin liukuhihnatuotannon.

Ohjelman ajatus perustui ihmisten eli yleisön väärinkäsityksen hyväksikäyttöön. Ohjelma ruokki sitä ihmisten ajatusta, että ns. ”oikeat” artistit ovat jollain tavalla ”ammattilaisia” tms. astuessaan musiikkiteollisuuden luomaan julkisuuteen. Useimmilla kevyen musiikin artisteilla ei oikeasti ole sen kummempaa musiikkitaustaa kuin Idols-finalisteillakaan. Ainoa ero on oikeastaan siinä, että ei-Idols-tähdillä on usein omia ajatuksia musiikin tekemisestä, jotka he esittelevät levy-yhtiölle esim. demo-nauhan tms. välityksellä. Idols-ohjelman tähtiä ”tehdään” markkinoimalla aivan kuten muutenkin musiikkibisneksessä. Perinteisten muusikkojen on kuitenkin vakuutettava ostaja ainakin osittain musiikillaan. Idols-musiikkia ostetaan ainakin aluksi sen vuoksi, että laulaja on jo valmiiksi kuuluisa. Idols-tähti ei kuitenkaan pysty paljoakaan vaikuttamaan ensilevynsä musiikkiin, useinpa hänellä ei siihen avuja olekaan. Toisaalta vaikkapa Jani Wickholmin tapainen singer-songwriter olisi yhtä hyvin voinut päästä kuuluisuuteen normaaliakin tietä.        

 Musiikkibisnestä voi verrata vaikkapa maanviljelyyn. Kuten maanviljelijä valikoi siemeneksi vain parhaimmat, tavallisesti artistin musiikkiin panostetaan alussa. Kenen tahansa laulusta tai soitosta ei ruveta tekemään levyjä ja käynnistetä markkinointikoneistoa.  Myös ulkomusiikilliset tekijät ovat toki tärkeitä, niihin kiinnitetään huomiota jo alussa. Tähti-siementä lannoitetaan ja kastellaan,  ja rikkaruohot sen ympäriltä perataan, eli artistia  autetaan musiikin ja markkinoinnin kanssa. Tämä tehdään siksi, että artistin toivotaan (ja uskotaan) tuottavan monta albumillista hyvin myyvää musiikkia.

 Idols-tähdet taas ovat kuin kourallinen jämä-siemeniä, jotka viskataan ojan penkalle. Kasvaa kuka kasvaa. Ohjelma on jo tuottanut sen verran julkisuutta artisteille, että kulut saadaan peittoon. Jos yksi kolmesta menestyy, tulos on jo hyvä. Musiikilla ei ole väliä. Idols-artisteille ei myöskään tarvitse tarjota reilua osuutta tuotosta. He ovat kuin franchise-pizzayrittäjiä kilpailemassa Michelin tähdestä.

Musiikkijulkisuudella on kuitenkin vain rajattu kapasiteetti, joten Idols-huumassa monet muut muusikot jäivät rannalle. Ehkä heille löytyy nyt tilaa, kun tähtitehdas on lopetettu tuotannollisista syistä.

Kanava-lehdessä (3/2009) kaivavat eräät kielentutkijat sopivasti esiin sen, mitä olen suomalaisessa ns. kielikeskustelussa itsekin tyrmistyneenä seurannut. Olemme tosin eri mieltä itse asiasta. Ruotsinkielen pakollista asemaa puolustavat (kuten tässä “aivoriihi”  Magma) kysyvät gallupeissaan kysymyksiä, joihin ei voi vastata kuin yhdellä tavalla. Kysymykset on rakennettu ovelasti niin, että vaihtoehdot ovat nykymeininki tai suvaitsemattomuus. Näillä sitten puolustetaan pakkoruotsia. No, minähän vastaan väitteisiin tässä:

1. “Ruotsin kieli on olennainen osa suomalaista yhteiskuntaa”

Kyllä. Mutta tämä ei tarkoita, että KAIKKIEN suomenkielisten olisi opiskeltava ruotsia. Jos tässä vastaisi ei, olisi monikulttuurisuuden ja ruotsinkielisten vihaajan leima otsassa välittömästi. Myös muslimit ja venäläiset ovat osa suomalaista yhteiskuntaa. Valtaväestön ei kuitenkaan tarvitse opiskella heidän kieltään/elämäntapojaan vuosikausia koulussa.

2. “Ruotsalainen kulttuuriperintö on tärkeä Suomelle kansakuntana.”

Kyllä, muu olisi historian kieltämistä. Mutta sama kuin edellä, tämä ei tarkoita…  (lause pätee kaikkiin toteamuksiin).  Esim. koko (Keski- ja Länsi-) Euroopalle on latinankielinen kulttuuriperintö äärimmäisen tärkeä. Ketään ei kuitenkaan ainakaan tietääkseni pakoteta opiskelemaan latinaa, edes lukiotasolla. Ruotsista tulleiden kulttuurivaikutteiden ymmärtäminen ei myöskään edellytä ruotsinkielentaitoa.   

3 “Olisi vahinko, jos ruotsin kieli ja kulttuuri häviäisivät Suomesta.”

Kyllä, harmi vaan että suomenkielisten ruotsinopiskelu ei auta tässä paljoakaan, oikeastaan yhtään. Ihmisestä ei tule ruotsinkielistä luettuaan kouluruotsia. Suomenkielinen voi oikeastaan vain ruotsinkielisen ihmisen kanssa yhdessä lapsia tekemällä tms. olla apuna ruotsinkielen säilyttämisessä. Itse asun Helsingissä, ja puhun sujuvaa ruotsia. Mahdollisuuksia sen käyttöön on äärimmäisen harvoin, vaikka työyhteisössäni on muutama ruotsinkielinen. Syy on selvä, he luonnollisesti puhuvat suomea tai englantia. Vain ruotsinkieliset itse voivat säilyttää ruotsinkielen Suomessa. Tässä tehtävää vaikeuttaa urbanisoituminen sekä muuttoliike varsinkin Uudellemaalle sekä Turunmaalle.

4. “On oikein, että valtion virkamiehiltä vaaditaan todistus ruotsinkielen taidosta”

Vain murto-osa ihmisistä päätyy valtion virkamiehiksi. Heistä valtaosa on käynyt lukion, ja näin lukenut usein kahta, joskus jopa  kolmea vierasta kieltä (jota ruotsinkieli suomenkieliselle on) englannin lisäksi. Yksi niistä olisi varmasti ruotsi, vaikka se tulisi vapaaehtoiseksi. Tämä väite lähtee minunkin kannattamastani ajatuksesta, että Suomen valtion tulisi taata vähemmistöille omankielisensä palvelut. Se ei siis edellytä koko ikäluokan ruotsinopintoja.

5.”Johtavien poliitikkojen tulisi osata sekä ruotsia että suomea.”

Kuinka monta on johtavia poliitikkoja Suomessa? Kourallinen ihmisiä. Monilla on pakkoruotsista huolimatta surkea ruotsinkielentaito. Ehkä venäjäntaito olisi tärkeämpi etu esim. ulkopolitiikan päättäjälle?

Nämä ruotsinkielestä tehtävät “tutkimukset” ovat pahinta pseudotutkimusta, suorastaan naurettavia tarkoitushakuisuudessaan. Kukaan ei kuitenkaan uskalla niitä ääneen kritisoida. Suvaitsemattoman juntin leiman kun saa Suomessa niin helpolla.

Tunnustan, olen pihalla. En tunne enää kuin pienen osan nimistä iltapäivälehtien lööpeissä. Voiko tätä kutsua yhteiskunnasta vieraantumiseksi? Ehkä. Mutta samalla voin todeta, että samalla kun ihmiset tavoittelevat yhä enemmän julkisuutta itseisarvona (tätähän sanoo jo Lola Wallinkoskikin..), tulee julkkiksistakin yhä yhdentekevämpiä. Tai pikemminkin turhien julkkisten määrä kasvaa. Kun ihmisten tuntemien julkkisten määrä on kuitenkin jossain määrin rajallinen, on selvää että samalla ”substanssijulkkisten” määrä vähenee. Niillä tarkoitan ihmisiä, jotka ovat tunnettuja toimintansa tai tekojensa vuoksi. Tekojen, jotka ovat olemassa myös ilman julkisuutta.

Samalla turhaa julkisuutta ylläpitävä mediakoneisto on kasvanut ja vallannut alaa perinteiseltä julkisuudelta. Iltasanomat ja Iltalehti ovat pitkälti luovuttaneet päivänpolitiikan vakavammille julkaisuille samalla kun ja esim. Hesari on raivannut tilaa sellaisille palstoille kuten ”Maailman ihmisiä”.  Olipa Nelosella vähän aikaa jopa jokapäiväiset viihdeuutiset.

Tämä ”toinen” julkisuus vie pohjaa myös ihmisten yhteiskunnallisuudelta ja vaikeuttaa mm. nukkuvien äänestäjien herättämistä vaalien tullessa. Varsinkin, jos Eduskuntaan halutaan muitakin kuin ”jo valmiita” julkkiksia. Se että valituksi tulee muitakin kuin ammattipoliitikkoja on sinänsä positiivista. Vaikeaa on tosin sanoa kumpi ruokkii kumpaa, ihmisten tyhjäpäisyys turhaa julkisuutta vaiko toisinpäin.

Kuten kaikki ovat uutistulvasta huomanneet, maahanmuuttoministeri Astrid Thorsin lakiesityksen eteneminen sellaisenaan hidastui eduskunnan hallintovaliokuntaan.

Vaikka näin kävi, mihinkään voitonjuhliin tai herpaantumiseen ei ole syytä. Nyt pitää edelleen pitää jalat lämpiminä ja pää kylmänä – tämä erä päättyi vain ja ainostaan osittaiseen torjuntavoittoon isänmaallisen kansanosan puolelta.

Vain osittainen torjuntavoitto

Lakiesityksen saamat tappiot osuivat eniten julkista keskustelua aiheuttaneeseen kohtaan oleskeluluvan myöntämisestä. Eduskunnan hallintovaliokunta päätti (ehdottaa eduskunnalle), että henkilölle, jota ei voi poistaa maasta niin sanotun teknisen esteen eli esimerkiksi liikenneyhteyksien puuttumisen vuoksi, ei tarjota jatkuvaa oleskelulupaa.

Ulkomaalaislaki on kuitenkin tulossa eduskunnan käsittelyyn mahdollisesti jopa jo ensi viikolla. Hallintovaliokunnassa ainoan eriävän mielipiteen esitti perussuomalaisten Pirkko Ruohonen-Lerner, joka kaipasi täsmällisempiä perusteluja muutosesitykseen.

Thorsin esitys olisi tarjonnut maasta poistettavalle paitsi jatkuvan oleskeluluvan, myös mahdollisuuden perheen yhdistämiseen. Valiokunta pudotti kohdan kokonaan pois. Ulkomaalaislaki pysyy näin suunnilleen nykyisellä linjalla.

Mutta – kuten jo totesin – mihinkään hurraahuutoihin tai otteen herpaantumiseen ei ole varaa.

Ulkomaalaisen työskentely kuitenkin helpottuu

Hallintovaliokunnan puoskaroima lakiehdotus parantaa ulkomaalaisten mahdollisuuksia tehdä töitä Suomessa. Tähän asti tilapäisellä oleskeluluvalla maassa olevat eivät ole voineet ensimmäisen vuoden aikana tehdä lainkaan työtä. Pian se voi olla mahdollista . Aikaisemmin piti lopettaa työnteko kokonaan, jos sai tilapäisen oleskeluluvan.

Tämä on – toteutuessaan – ehkä ainoa todella järkeä sisältävä muutos. Ei ole mitenkään järkevää pitää maassa oleskelevaa ulkomaalaista joutilaana ja suomalaisen sosiaaliturvan varassa elävänä. Tosin tilapäinen (ns.b-lupa) on mielestäni lähinnä kansainvälistä ihmissalakuljetusta ja sosiaaliturismia ruokkiva typerä hallintomenettely.

Olen edelleen kuitenkin sitä mieltä, että Thorsin laki pitää kokonaisuutena torpata ja palauttaa uudelleen valmisteltavaksi ministeriöön.

Saatteena: Tehkää seuraavalla kerralla hieman enemmän alkuperäisten suomalaisten etuja huomioiva ehdotus – tai erotkaa viroistanne ja tehtävistänne

Karkotusta pitäisi keventää

Maahanmuuttoviraston ylijohtajan Jorma Vuorion mielestä karkotusmenettelyä olisi pitänyt keventää samalla, kun oleskelulupasäädöksiä muokattiin. Tämä koskisi henkilöitä, joilla ei ole töitä Suomessa.

Olisi parempi, että sellaiset henkilöt, jotka eivät kuulu työväestön piiriin ja joilla ei ole ole suojelun tarvetta, palaisivat vapaaehtoisesti kotimaahan.

Nykyisellään maasta karkotusta ei voi panna heti täytäntöön, vaikka lain mukainen tekninen este poistuu. Karkotus viivästyy jopa vuosia, jos henkilö valittaa asiasta eri oikeusasteisiin.

Vuorion mielestä oppia voitaisiin ottaa naapurimaista. Ruotsi, Norja ja Tanska tukevat mittavilla rahasummilla vapaaehtoista maasta poistumista. Tanskalla on Pohjois-Irakissa jopa konsulttitoimisto, joka pyrkii hankkimaan työtä ja koulutusta lähtijöille.

Vaikka vastustan rahan maksamista tällaisessa tapauksessa – noin periaatteessa – tämäkin ratkaisumalli olisi ehkä jotenkin hyväksyttävissä joissain tapauksissa – tietysti samalla varmistaen sen, ettei tästä tule rahanjakoautomaattia ja ettei sama kaveri ole kahden kuukauden kuluttua

Suojeluun tuli täsmennyksiä

Ulkomaalaislain oleskelulupasäädösten lisäksi valiokunta teki täsmennyksiä humanitaarista suojelua koskevaan kohtaan. Maassa oleva vaikea ihmisoikeustilanne ei vielä riitä humanitaarisen suojelun perusteeksi, vaan alueella pitää olla myös huono turvallisuustilanne. Valiokunta poisti myös hallituksen (eli Thorsin) esityksestä ilmaisun tai vastaavien olosuhteiden vuoksi. Valiokunnan mukaan tämä laajentaisi suojelua nykyisestä laista.

Taistelu suomalaisen kansallisvaltion, sen kulttuurin, kielen ja kansan, itsemääräämisoikeuden, hyvinvointivaltion perusteiden ja edellisten polvien uhrauksien puolesta jatkuu.

Kahtia jakautunut kansa

Taistelu siis jatkuu. Pitää kuitenkin muistaa perspektiivi. Tämä ulkomaalaislaista käytävä taistelu on vain eräs näytös kansaamme raastavan ja jakavan dilemman osana.

Kamppailu jatkuu – mutta toistaiseksi verettömänä – sisällissotana suomalaisten kesken. Nyt on viimeistään korkea aika syytä tunnustaa tosisasiat.

Suomen kansa on jakaantunut uudestaan kahtia vuoden 1918 tapaan. Se on surullista ja pelottavaa. Surullisinta on se, että ne poliitikot, joiden pitäisi jo äänestäjiensä vuoksi seistä yhteisessä rintamassa Thorsin lakiehdotuksen kaltaista oman yhteiskunnan ja kansalaisvaltion tuhomistoimenpidettä, he ovat osoittautuneet selkärangattomiksi opportunistisiksi ja omaa henkilökohtaista etuaan ajaviksi vätyksiksi.

Tämä on muuten oikea hetki valvoa sitä, miten kansanedustajasi käyttäytyy. Jos hän äänestää tämän lai puolesta, hän on siirtänyt itsensä historiassa samaan joukkoon, kuin ne vuoden 1940 virolaiset vässykät, jotka äänestivät Viron osaksi suurta neuvostokansojen perhettä.

Käytännön toimenpiteenä voit ottaa häneen sähköpostitse yhteyttä (etunimi.sukunimi@eduskunta.fi). Voit muotoilla viesti esimerkiksi siten, että jos menet ja äänestät Thorsin lain puolesta, voit olla varma, että minä en äänestä Sinua tulevaisuudessa.

Tämä on niitä äänestyksiä, jossa kansanedustajat ovat saaneet vapaat kädet. Ole myös Sinä aktiivinen ja vaikuta – huomisen puolesta.

Lähteet: AL, HS

Jk. Jos et ole vielä käynyt allekirjoittamassa, tee se nyt:

ASTRID THORSIN IDEOIMA UUSI ULKOMAALAISLAKI HYLÄTTÄVÄ!

Siinä et ainakaan häviä tai menetä mitään.

Maahanmuuttoministeri Astrid Thors vastasi kansalaisten kysymyksiin joulu-marraskuun vaihteessa. Foorumina kansalaispalautteelle toimi vahvasti mediaan mukaan tullut verkkolehti Uusi Suomi.

Thorsille esitettiin lukuisia kysymyksiä. Näistä osaan hän vastasi, suurimman osan kysymyksistä hän jätti vaille huomiota ja vastausta.

Nimimerkki onslow kysyi seuraavaa:

Vastausta pyydetään
3.12.2008 16:37 onSlow
30.11.2008 14:11 onslow

Arvoisa ministeri,
Onko nykyisellä maahanmuuttopolitiikalla mielestänne enemmistön kannatus?
Jos on, miten se on mitattu?
Jollei ole, eikö demokratiassa pitäisi ottaa enemmistön mielipide huomioon?
Onko valmistelussa uutta lainsäädäntöä maahanmuuttoon liittyvissä asioissa?

Tähän kysymykseen Thors vastasi:

3.12.2008 17:04 Astrid Thors

Nykyinen maahanmuuttopolitiikka perustuu hallitusohjelmaan, ja hallituksella on enemmistö eduskunnassa.

Ensi vuonna lähtee käyntiin ns. kotouttamislain uudistus, jolla pyrimme muun muassa tehostamaan maahanmuuttajien kieltenopetusta. Samassa yhteydessä on selvitettävä, mitä muuta on tehtävissä, että tiettyjen ryhmien syrjäytyminen voidaan ehkäistä.

Unohtiko Thors kokonaan valmistelemansa uuden ulkomaalaislain?

Oli kyse tahattomasta tai tahallisesta teosta, ministerin pitää pystyä kertomaan totuus omaan hallintoalaansa kuuluvissa kysymyksissä - etenkin häneltä suoraan kysyttäessä. Tämä alkaa olla kaiken muun ertyneen saldon jälkeen niin suuri debiitti Thorsin vaakakupissa, että hänen olisi syytä erota tehtävistää valtioneuvoston jäsenenä.

Muistattehan Ilkka Kanervan? Naisista tunnetusti pitävä veteraanipoliitikko joutui eroamaan – erinomaisesti hoitamastaan – ulkoministerin virasta siksi, että hän lähetti tekstiviestejä stripparille.
(Totuus erottamisen ja ajojahdin syistä on kuitenkin se, että Kanerva veti liian suomalaista linjaa ulkopolitiikassa. Hänet korvattiinkin tahdottomalla ja isänmaattomalla Brysselin sätkynukella – Alexander Stubbilla.

Salaliittoteoriat sikseen, mutta tämä tapaus on (kiireellisine lain valmisteluineen) salailuineen kuin ikävä muistikuva YYA-sopimuksen ja suomettumisen ajalta.

Tässä herää vakava kysymys – kuinka tyhmänä poliitikot kansalaisia oikein pitävät?

Lähde: US

Jk. Myös kokoomusnuoret ovat uskaltaneet – jälkijunassa ja muiden vanavedessä – ottaa kantaa Astrid Thorsin toimiin maahanmuuttoministerinä.

Laillinen kansalaisaktivismi on kaikin tavoin kannatettavaa toimintaa. Sananvapauden käyttäminen, äänestäminen, mielenosoitukset ja adressien allekirjoittaminen ovat perinteisiä – ja ajoittain jopa tehokkaiksi osoittautuneita – keinoja vaikuttaa ympäristöön ja yhteiskuntaan.

Etenkin silloin kun poliittinen päättäjä toimii vastoin suomalaisten enemmistön tahtoa ja Suomen vahingoksi.

Maanmuuttoministeri Astrid Thors on osoittautunut suomalaisen kansallisvaltion kannalta katsottuna kaikkien aikojen tuhoisimmaksi ministeriksi. Edes sotien jälkeen vallankumousta – varsin tosissaan – poliisiministerinä puuhastellut kommunisti Yrjö Leino ei ole saanut niin paljon tuhoa aikaan kuin tanten Astrid.

Ehdotus uudeksi ulkomaalaislaiksi

Suomeen on tulossa koko Euroopan väljin ulkomaalaislaki, jos maahanmuuttoministeri Thorsin esitys hyväksytään eduskunnassa.

Jostain syystä eduskunnan hallintovaliokunnassa sekä oppositio- että hallituspuolueet haraavat ministeriä vastaan. Hallitus on ollut lain sisällöstä yksimielinen – välittämättä eduskunnan ja oomien eduskuntaryhmiensä mielipiteistä ja näkemyksistä. Etenkin kokoomuksessa on esiintynyt kritiikkiä.

Eduskunnan hallintovaliokunnan on tarkoitus antaa laista mietintö tämän viikon lopussa. Eduskunnnan käsiteltäväksi tämä käsittämätön ja kansallisvaltiollemme vahingollinen laki saattaa tulla vielä ennen joulua.

Lain käsittely on viivästynyt, koska erimielisyyksien takia valiokunnassa on käynyt tavallista enemmän asiantuntijoita kertomassa kannoistaan. Hänen mielestään ministeri Thorsin kuuleminen olisi nyt erittäin tärkeää.

Jopa hallintovaliokunnassa istuvan vasemmistoliiton kansanedustaja Unto Valpas on todennut:

Lainsäädäntö ei voi olla sellainen, että Suomen kautta tullaan EU:n sisälle. Pitää katsoa tarkasti, onko laissa porsaanreikiä.

Hallintovaliokunnan jäsenet ovat olleet kriittisiä etenkin karkottamista odottavan turvapaikanhakijan perheen yhdistämisestä.

Thorsin lakiehdotuksen mukaan rikoksen tehnyt voisi saada oleskeluluvan, jos niin sanottu tekninen este estää poistamisen maasta. Hän voisi uuden lain mukaan tuoda myös perheensä Suomeen, kunnes hänet karkotetaan.

Lakiesityksen perusteluissa tekninen este voisi olla esimerkiksi liikenneyhteyksien puuttuminen, matkustusasiakirjojen puuttuminen tai se, että vastaanottajavaltion viranomaiset suhtautuvat kielteisesti hänen tuloonsa. Myös karkotettavalle (l.perusteettomalle) turvapaikanhakijalle voitaisiin myöntää jatkuva oleskelulupa humanitaarisen suojelun perusteella.

Valiokunnan jäsenet ovat huolissaan myös niin sanotuista ankkurilapsista, jotka tulevat maahan epämääräisillä papereilla, mikä jälkeen muu perhe seuraa perässä. Ilmiöön liittyy maailmalla järjestelmällistä liiketoimintaa – ihmiskauppaa.

Kansanedustaja Petri Pihlajaniemi (kok) katsoisi muihin Pohjoismaihin, joissa on kiristetty lainsäädäntöä viime aikoina.Hänen näkemyksensä mukaan Rkp ja virheet haluaisivat avata “oven täysillä auki”.

Astrid ja vastuu

Thors on vannonut ministerinvalan. Hän on vannonut tuota valaa tehdessään toimivansa oikeudenmukaisesti ja puolueettomasti kansalaisten ja yhteiskunnan parhaaksi.

Ministerivalan rikkomista ei ole erikseen lainsäädännössä sanktioitu, mutta hänen ministerinuraansa katsellessa mieleeni hiipii väkisinkin eräs varsin ikävä suomen kielen sana valapatto.

Ihmistä joka rikkoo tekemänsä valan kutsutaan valapatoksi. Valapattoutta on useimmissa kulttuureissa pidetty yhtenä alhaisimmista teoista mihin ihminen voi syyllistyä. Vala sitoo ihmisen omatuntoa siten, että valapaton omatuntoa pitää moraalisesti soimata ja hänen tulee tuntee itsensä likaiseksi ja alhaiseksi rikottuaan valansa – näin silti, vaikka vala olisi vannottu vastoin omaa tahtoa tai vastoin nykyisiä mielipiteitä.

Valaan liittyvään ajatteluun liittyy myös se, että ihmisen täytyy toimia jopa vastoin mielipiteitään, jos hänen valansa käskee toisin. Vala on mielipidettäkin vahvempi inhimillisen toiminnan määrittäjä.

Näin ollen – olen sitä mieltä – että, jos Thors haluaa vapauttaa maahanmuuton ja avata Suomen ovet lähes kaikille maahanpyrkiville tulijoille, hän on rikkonut Suomen tasavallalle – ja sen kansalle – antamansa valan, jossa hän siis vannoi toimivansa oikeudenmukaisesti ja puolueettomasti kansalaisten ja yhteiskunnan parhaaksi.

(Tilanne muuttuu oleellisesti tietysti silloin, jos Thors tai hänen lähipiirinsä tai sidosryhmänsä hyötyvät tällaisesta laista – esimerkiksi taloudellisesti. Silloin kyseessä olisi ministerin tekemä virkarikos. Nämä käsitellään valtakunnanoikeudessa. Viimeinen, joka on tuomittu ns. koplaamisesta on keskustalainen rötösherra Kauko Juhantalo.)

Jos suomalainen kansallisvaltio – hyvinvointiyhteiskuntineen – muuttuu avoimeksi monikulttuuriseksi sosiaaliturismin kohteeksi, on ehkä turha enää etsiä tuohon muutokseen voimakkaimmin vaikuttaneita quislingeja tai kuusisia entisen kansamme joukosta…

Silloin on liian myöhäistä.

Kansalaisaktivismia

Vaikka olen joskus aikaisemmin suhtautunut hieman kriittisesti adressseihin, tämä näyttäisi kirjoittamisen, kansanedustajiin yhteydenpitämisen ja totuuden valottamisen lisäksi eräältä mahdolliselta toimintamallilta.

Jos vastustat Thorsin Suomi kuuluu kaikille-politiikkaa, käy allekirjoittamassa tämä adressi:

ASTRID THORSIN IDEOIMA UUSI ULKOMAALAISLAKI HYLÄTTÄVÄ!

Siinä et ainakaan häviä tai menetä mitään.

Lähteet: AL, HS, Eduskunta, KP, Wikipedia

Haluan toivottaa hyvää itsenäisyyspäivää kaikille suomalaisille.

(Etenkin heille, jotka eivät oikein tunnu ymmärtävän sen sisältöä ja arvoa.
Heille, jotka eivät osaa tai halua arvostaa edellisten sukupolvien työtä ja uhrauksia.
Heille, jotka eivät ymmärrä sitä perusasiaa, että suomalainen yhteiskunta on luotu ensisijaisesti suomalaisia varten

Toivottavasti ymmärrätte joskus itsenäisen kansallisvaltion arvon.)

Avasin joulukalenterini ja sieltä löysin päivän mietelauseen:

Hoivatkaa, kohta poissa on veljet,
Muistakaa, heille kallis ol´maa.

Kertokaa lasten lapsille lauluin,
himmetä ei koskaan muistot saa.

(Kiitos joulukalenterista kuuluu Sakari N:lle)

Maahanmuuttokeskustelu on sitten avattu poliittisten päättäjienkin taholta – viimeinkin.

Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen (kok) kirjoittaa blogissaan otsikolla Turvapaikan hakijoiden määrän kasvu vaatii pikaisia toimenpiteitä.

Maahanmuuttokeskustelun poliittinen avaus

Tapani mukaan lainaan – lähteen tietenkin mainiten – koko tuo kirjoituksen tähän. Pajunen kirjoittaa seuraavasti:

Turvapaikanhakijoiden määrän kasvu vaatii pikaisia toimia

Olen hyvin huolestunut kaupungin maahanmuuttajatilanteesta. Helsingin kaupunki on asettanut tavoitteekseen kääntää maahanmuutto voimavaraksi ja elinvoiman lähteeksi. Nykymenolla on tapahtumassa päinvastoin.

Helsingin kaupungin 2000-luvun väestönkasvu selittyy käytännössä kokonaan maahanmuuttajataustaisen väestön kasvulla. Maahanmuuttajien väestöosuus on noussut 1990-luvun alun parista prosentista niin, että olemme juuri rikkomassa 10 %:n rajapyykin. Nykyvauhdilla maahanmuuttajataustaisen väestönosan kasvu on Helsingissä 6 % vuodessa. Vuonna 2025 joka neljäs helsinkiläinen olisi maahanmuuttajataustainen.

Kasvu on kiihtymässä entisestään. Turvapaikanhakijoiden määrä maassamme on tänä vuonna räjähtämässä. Viime vuoden kahdesta tuhannesta olemme nousseet jo viiteen tuhanteen hakijaan. Valtaosa heistä tullee saamaan myönteisen päätöksen. Lähinaapurimme ovat kiristäneet maahantulokriteerejään, mikä suoraan heijastuu meille. Suurin osa hakijoista tulee sota-alueilta Afganistanista, Irakista ja Somaliasta. Useimpien pakolaisten perheenjäseniä tulee Suomeen muutaman vuoden viiveellä. Suurin osa pakolaisista asuu pääkaupunkiseudulla, ja kokemusten mukaan suuri osa muualle Suomeen sijoitetuista muuttaa ennen pitkää tänne.

Maahanmuuttajien työllistyminen on nykyiselläänkin suuri haasteemme. Heidän työttymyysprosenttinsa on 2,5 kertainen. Lisäksi työvoimaosuus on kantaväestöä alhaisempi. Erityisen vaikeaa työllistyminen on siinä ryhmässä, joka tulee lähialueiden ulkopuolelta. Uudella maahanmuuttajalla työhalu on maahan saapuessaan korkealla, mutta meidän oma järjestelmämme pakottaa jokaisen tulijan vähintään kuuden kuukauden pakkojonoon, ennen kuin työllistyminen on edes teoriassa mahdollista. Odotusaikana työmotivaatio laskee merkittävästi.

Nyt tarvitsemme pikaisia toimenpiteitä. Ensiksi turvapaikanhakijamäärät on saatava hallintaan vastaamaan vastaanottokykyämme. Sisäänheittäjästä on palattava portinvartijaksi. Ja toiseksi valtiovallan ja pääkaupunkiseudun jo valmiiksi neuvottelema aiesopimus, jonka keskeinen sisältö on maahanmuuttajien työllistymisen nopeuttaminen, on hoidettava välittömästi voimaan.

Järjenkäyttö sallittua

Vaikka puskissa kahisee ja sivusta huudetuissa sivukommenteissa yritetään väittää, että suuntaa ei voi muuttaa ja että Pajunen maalaa uhkakuvia, niin oikeassahan Pajunen on.

(Jos krohnistit ovat (märissä päiväunissaan) päättäneet keskenään, että Suomesta tulee monikulttuurinen ja ganjalle tuoksuva helvetti, niin noissa kuvitelmissa kannattaisi muistaa myös realiteetit – ne, että he – eivätkä vihreät – tee tuollaisia päätöksiä. Heille ei ole annettu siihen valtuuksia Suomen kansan taholta – eikä tällä näkymällä annetakaan…)

Nämä näkymät tulevaisuuden Helsingistä ovat puolestaan niin paha painajainen, että mieleni tekevi kysyä, kuka tällaista haluaa ja miksi. Yleensä rikokseenkin liittyy sentään jokin motiivi.

Jos Helsingin väestö muuttuu neljäsosaltaan jotain muuta kuin alkuperäisväestöä tai työperäisen maahanmuuton kautta Suomeen saapuneita (tosin noin suuri osa työperäistäkin vähemmistöä on epätoivottu asia) edustavaksi, se on sekä taloudellinen, poliittinen että kulttuurillinen katastrofi. Kenenkään etu – ei edes hörhöimpien virheiden ituhippien – voi olla verotulojen räjähdysmäinen lasku, veronmaksajien katoaminen, kulttuurilliset konfliktit, slummiutuminen, rasismi ja väkivalta.

Kun tämä kasvanut maahanmuutto on pääasiallisesti lähtöisin kriisialueilta ja samaan aikaan lähinaapurimme ovat kiristäneet maahantulokriteerejään, haluaisin todellakin kuulla perusteet sille väittämälle, että Suomi ja suomalainen hyvinvointiyhteiskunta kuuluu kaikille.

Silloin kun tämä raskain uhrauksin ja kovalla työllä aikaansaatu hyvinvointi kuuluu kaikille, voidaan sanoa hyvästit sekä suomalaisuudelle että suomalaisten rakentamalle hyvinvointiyhteiskunnalle.

Ja – kun todellakin – useimpien pakolaisten perheenjäseniä tulee Suomeen muutaman vuoden viiveellä, niin me saamme lisää huonosti integroituvaa – kieli- ja ammattitaidotonta – väestöä. Väestöä, jonka kansallishävittämisen päämäärän lisäksi toinen funktio on kasvattaa Suomen väkilukua (tulevaisuuden Suomessa, josta teollisuus ja työpaikat on viety pois…).

Epäilemättä myös suurin osa pakolaisista asuu – nyt ja tuolloin – pääkaupunkiseudulla ja ne loputkin valuvat nopeassa tahdissa pääkaupunkiseudulle – vaikka Kajaani tai Pudasjärvi olisikin tehnyt sijoittamispäätöksen ja saanut lisää valtionapuja (jotka on pääosin kerätty pääkaupunkiseudulta…)

Pääkaupunkiseutu slummiutuu ja tukehtuu tuon kehityksen jalkoihin ja viimeiset alkuperäisväestöä edustavat veronmaksajat pakenevat monikulttuurisesta helvetistä.

Käsi sydämelle: kuka tällaista haluaa oikeasti?

(Kirjoitin muuten eilen tätä asiaa sivuten.)

Muutos monikulttuurin mantraan

Pajunen on oikeassa siinä, kun hän sanoo, että meidän on palattava sisäänheittäjästä portinvartijaksi. Lisäksi nykyisen ns. maahanmuuttokeskustelun pinnalla killuvat monikulttuurin tuotoksista jääneet kikkareet on siivottava mahdollimman pian ja täydellisesti. Meidän on saatava aikaan muutos monikulttuurin mantraan – tai hukka perii.

Keksustelun pitää toki olla avointa ja sensuroimatonta, mutta ihmisille ei pidä valehdella siitä, että onko tietty näennäistotuus ja mantrojen toistelu kuitenkaan totta – tai edes heidän etujensa mukaista.

Tällä tarkoitan esimerkiksi jotain tällaista:

Kun Helsingin kaupunginvaltuuston tuleva puheenjohtaja Otto Lehtipuu (vihr) lausuu päivän Vihreässä Langassa näin:

Lehtipuun mukaan Suomen on hyväosaisena valtiona kannettava oma vastuunsa. Hänen mukaansa maahanmuutto ei saa tarkoittaa ainoastaan omatoimisesti maahan tulevaa työvoimaa, vaan siihen kuuluu myös pakolaisten vastaanottaminen.

”Maahanmuutto tulee olemaan osa Helsinkiä ja sitä tarvitaan”.

Tai, kun vallan kahvassa tällä hetkellä viimeisenä roikkuva krohnisti – Minerva Krohn – itkee Aamulehdelle, että:

”Ei kelkkaa voi yhtäkkiä kääntää, kun tulee pieni taantuma”.

Hän muistuttaa, että ikärakenteen muutos vaatii työperäistä maahanmuuttoa ja että pakolaisia otetaan vastaan humanitäärisistä syistä. Krohnin mukaan Suomeen otettavien kiintiöpakolaisten määrä on pikemminkin pieni kuin suuri.

Tai, kun vähemmistötutkija Merja Pentikäinen väittää Apu-lehden numerossa 43/08, että:

” Meillä ei ole aikaa odotella keskustelukulttuurin kehittymistä”

“… Suomi on jo monikulttuurinen maa”

” Rajanveto pitää tehdä siinä millaista kulttuuria sekä tapoja ja perinteitä ei pidä hyväksyä. Tässä keskustelussa ei pidä jättää sivuun myöskään valtaväestön perinteiden ja tapojen kriittistä tarkastelua.”

Niin – haluaisin toki perusteet näille – jopa suomalaisittain varsin loukkaaville – väitteille.

Vaan eipä taida tulla tälläkään kertaa. Mantraa kun on paha perustella rationaalisilla syillä.

Oikeassa elämässä nämä totuudenvastaiset ja typeryyden maksimointia edustamat väiteet on ammuttu blogikirjoituksissa alas jo kauan sitten – nyt on aika ampua ne alas laajemmallakin julkisuudella.

Näyttää siltä, että vihervasemmisto ei kykene muuttamaan mantraansa, vaan roikkuu – kuin toivonsa menettäneenä – eilispäivän visioissa ja fantasioissa.

(Olen kerännyt lisää näitä sammakoita tämän vuoden puolella tänne. Lisäksi täällä voi tutustua hieman laajempaan kirjoon.)

Punavihreät ja toisinajattelijat

Tämä maahanmuuttokeskustelun poliittinen avaus liittyy erittäin selvästi Jussi Halla-ahon ja eräiden muiden ihmisten sitkeään työhön ihmisten herättelyyn ja maahanmuuttokeskustelun käynnistämisen tiimoilta.

Tämä on herättänyt sananvapauden rajoittamispyrkimyksiä näissä vihervasemmistolaisissa piireissä – niissä, joissa kansalaisoikeudet ja suomalaisten yhdenvertaisuus on samanlaista sananhelinää kuin heitä edeltäneiden kansandemokraattien näkemys demokratiasta.

Kun noita reaktiota katselee, ketään normaalia ihmistä ei varmaan enää ihmetytä se, miksi minäkin kirjoittelen anonymiteetin suojissa. Vihervasemmisto on sitten asia erikseen.

Nimimerkki Alumiinitaivas muotoili asian näin J H-a:n vieraskirjassa (kiitokset LOT:ille tämän pelastamisesta unohduksen syövereihin joutumiselta):

En voi muuta sanoa, kuin että voimia Jussille (toivottavasti voin sinutella) ja perheelle. Erityisesti perheelle eli tässä tapauksessa Hilla Halla-aholle: tiedät itse millaisen miehen kanssa olet naimisiin mennyt, ja mekin tiedämme aivan tasan tarkkaan ketä olemme äänestäneet – takaan, että paremmin kuin Minna Sirnöä äänestäneet. Se, että nämä muutamat saatanan tunarit heittävät lokaansa väärin ajattelevan niskaan, on vain ja ainoastaan heidän oma häpeänsä.

Olen muutamastakin asiasta herra Halla-ahon kanssa eri mieltä, mutta se, mitä nyt on tapahtumassa, on törkeää, alhaista, säälittävää ja väärin. Paremmin en osaa sanoa ja kiroilukiintiöni olen jo tämän viestin osalta käyttänyt.

Pelkään pahoin, että pitkällä tähtäimellä Jussista leivotaan se valtakunnan virallinen rasisti, samalla kun SDP ja Kokoomus ottavat vaivihkaa ajamanne tavoitteet käytännön politiikaksi. Tämä olisi toki voitto, mutta Jussin kannalta pyrrhinen voitto: pelkään, että järkevän työpaikan saaminen (ainakin yliopistomaailmasta, sikäli mikäli sitä yhtään tunnen) saattaa olla vaikeaa tämä hullunmyllyn jälkeen.

Minulla ei ole tällä hetkellä paljonkaan valtaa yhtään mihinkään, mutta vannon tämän: tulen muistamaan, miten (hullun)rohkean tempun sananvapauden, valistusajan ihanteiden, ja rationaalisuuden hyväksi olette tehneet. Minussa ei ole ainakaan vielä miestä tulemaan omalla nimelläni asian tueksi, mutta jos vain joskus tulevaisuudessa mitenkään voin teidän tai lastenne asiaa jotenkin edistää, sen tulen tekemään. Takaan tämän: te ette ole yksin.

Tämä on toinen vala mitä olen elämässäni vannonut, ja voin vain vakuuttaa, etten tälläisiä lupaa kevein perustein.

Ja lopuksi vetoomus kaikille muille tämän lukijoile: teidän kannatustanne ei mitata tänään eikä vuonna 2011. Se mitataan sitten, jos Jussi perheineen joutuu hankaluuksiin siitä, mitä hän on sanonut tai mitä hänen on oletettu sanoneen. Käytännössä hän on uhrannut uransa, jotta ajatus Suomesta sen asukkaille kuuluvana valtiona eläisi. Muistakaa tämä.

Minun on helppo yhtyä tuohon tekstiin.

Katsotaan mitä Pajusen avaus tuo tullessaan.

Lähteet: Helsingin kaupunki, Jussi Pajusen blogi, LOT, Scripta, J H-a:n vieraskirja, Vihreä Lanka, AL, Apu

Olen luvannut itselleni olla provosoitumatta, ja aion pitää lupaukseni. Olkoonkin että aihe on maaseudulla asuminen, Tuomas Embusken Epäkorrektia-ohjelman  teema (TV1 10.11.).

On pakko todeta muutama seikka, oli maaseudusta muuten mitä mieltä tahansa.

1. Maalla asumista ei todellakaan ylistetään missään valtakunnallisessa mediassa, pikemminkin päinvastoin. Kukaan ei sano/uskalla sanoa ääneen, että pitää maaseutumaisesta eikä kaupunkimaisesta asumisesta, vaikka niin ajattelisikin. Kaikki päämediat hesari etunenässä haukkuvat maalla asumisen lyttyyn tasaisin väliajoin. Tässä lahdissa toimii ilmastonmuutos kaupungin ylistäjien viimeisimpänä aseena.

2. Ihmiset eivät keskimäärin ole muuttamassa maalle, vaan kaupunkiin. Tyhjeneminen johtuu tosin pitkälti taloudellisten mahdollisuuksien kuihtumisesta maaseudulla (työpaikat), sekä opiskelupaikkojen sijainnista kaupungeissa. Halukkaita maallemuuttajia löytyisi kyllä, ja sekös kaupunkimeidioita mitä ilmeisimmin harmittaa.

Sitten on tietenkin näitä vanhoja juttuja: Kateutta löytyy Suomesta tunnetusti, mutta miten voit kadehtia naapuriasi, jos et tunne häntä? Kaupungissa kadehditaan sitten vaikkapa työkavereita. Onneksi kaupungeissakin sentään jotkut tuntevat naapurinsa, kerrostaloissa kylläkin erittäin harvoin. Toiseksi maalla usein lämmitetään puulla, sitä kun on, ei sähköllä. On nimittäin niin, että jos ei tulisijaa löydy, tupa kylmenee äkkiä kun sähköt myrskyissä menevät. Onhan maalla asuminen muuten kovin epäekologista, mutta eipä ole montaa ekorikollistakaan enää jäljellä. Ja eikö kaupungissa pidä tuntea ihmisiä, jos haluaa vaikkapa asioihin vaikuttaa jne.? Luulenpa että asioihin voi kyllä vaikuttaa paremmin maalla kuin vaikkapa Helsingissä, jossa valtuusto koostuu lähinnä kiireisistä kansanedustajista.

Noh, kaikkein masentavinta on kuitenkin ajatus, että vastaavaa ohjelmaa ei koskaan tehdä kaupungeista, ei Embusken eikä kenenkään muunkaan toimesta. Helppoa se kyllä olisi, sillä maalta kaupunkeihin muuttaneita kyllä riittää. Mutta voisi olla vaikea saada ihmisiä kertomaan tuntojaan näin, koska he pelkäisivät leimautumista ja sosiaalista tuomiota Suomen kaupunkielämää ylistävässä (media)ilmapiirissä. Ja olisihan se varmasti Enbuskellekin vähän turhan epäkorrektia.

Helsingin sanomat (19.10.) lyttää täysin hajasijoittamisen. Siinä ei kuulemma ole järjen häivää, suorastaan ihmisoikeuksi rikotaan.

Sen ymmärtää. Helsingin Sanomien tehtävä on puolustaa Helsinkiä kaikessa ja pönkittää ajatusta Helsingin loputtomasta kasvusta. Muista viis, muuttakoot tänne sieltä marisemasta. Eihän siellä maakunnissa edes paljoa hesaria lueta.

Ymmärrän kyllä täysin, että muuttaminen toisella paikkakunnalle työn perässä on monelle hankalaa. Voi muuttaminen alussa jopa hankaloittaa viraston toimintaa ja jotain varmasti alussa maksaakin. Mutta pitemmän tähtäimen edut ovat kiistattomat, valtio säästää monella tavoin, ja koulutetut hallintoalan ihmiset voivat asua muuallakin kuin pääkaupunkiseudulla. Sellaisia kyllä löytyy. Samoin helpottuvat edes hieman valtavasta väestöpaineesta johtuvat ongelmat Helsingissä, kuten asumisen hinta, rakentamisen tarve, ruuhkat, liikenteen saasteet, paine suuriin liikenneinvestointeihin, sekä terveyden-/ vanhustenhuollon ja koulusektorin ylikuormitukset. Mutta näillä asioilla ei ole HS:lle mitään merkitystä.

Moni syntyperäinen pääkaupunkiseutulainen kieltäytyy ymmärtämästä sitä, että suuri osa pääkaupungin asukkaista on muuttanut seudulle työn perässä, ainakin osittain vasten tahtoaan. Tämä siitä huolimatta, että monien vanhemmat ovat tämän kohtalon kokeneet. Vastaukseksi saa, että eihän tänne ketään pakotettu ole, vaikka “pakkomuutosta” ja sen aiheuttamista sosiaalisista ongelmista lähiöissä 60- ja 70-luvulla on kyllä tehty lukemattomia tutkimuksia ja dokumenttejä. Toisaalta ei kyllä pakoteta ketään siirtymään hajasijoitetun työpaikan perässä muuallekaan, ja Helsingissähän (muita alan) töitä on, jos jossain. Siinä missä vaikkapa Helsinkiin siirtyvä yrityksen yksikkö vain kylmästi ilmoittaa asian tapahtuvaksi, on hajasijoituksessa virkamiehillä löydettävä vastaavia töitä valtiolta.

Moni hajasijoitusta päivittelevä pääkaupunkiseutulainen ei osaa/halua asettua vaikkapa sen pikkukaupungissa elävän, juuri työnsä menettäneen ihmisen asemaan, joka miettii: ” Mitäs nyt tehdään, täytyy varmaan kaikkea mahdollista yrittää, ettei vaan tarvitsisi Helsinkiin muuttaa..” Pääkaupunkiseutulainen voi jopa loukkaantua tällaisesta ajatuksesta. Se on kuitenkin muualla Suomessa ajoittain aivan arkipäivää. Ei siellä Helsinkiä vihata, ei vaan haluta muuttaa pois kotiseudulta. Sääli että ihmisten on noinkin vaikea ymmärtää toistaan. Asian vaikuttaa varmasti ainakin media, joka valtakunnan tasolla on ajoittain kovin yksisilmäinen.

Voima-lehdessä (08/2008) Hannele Huhtala kirjoittaa eri instituutioiden suhtautumisesta vuoteen 1918. Hänen mukaansa nyt ovat viimeinkin oikeistolaisetkin instituutiot kunnioittamassa punavainajia. Kerrataanpa nopeasti julkisen, valtiollisen, ehkä jopa ns. porvarillisen Suomen suhtautuminen punaisten teloituksiin.

Talvisodan jälkeen punavainajat saivat kirkollisen siunauksen, sota myös toi yhteiskuntaluokkia lähemmäs toisiaan, yhtenäisti kansan. Tämä on asia, josta nyky-Suomen vihervasemmistolainen ei halua kuulla sanaakaan. Sota oli paha ja porvarien syytä. Piste.

Vuosina 1959-62, pian 50 vuotta sitten, ilmeistyi Täällä pohjantähden alla, josta alkoi punaisten kunnianpalautus. Pian vasemmistolaisuus voimistui muutenkin, 70-luvulla taistolaiset mm. väittivät Suomen aloittaneen Talvisodan. Porvarillinen Suomi pääasiassa hiljeni, kukaan ei halunnut neuvostovastaisen leimaa.

Viime vuosikymmeninä ja etenkin viime vuosina on punaisten kohtaloita selvitetty oikein urakalla, montakohan sivua lienee jo selvitystä punasoturia kohden? Ei-vasemmistolaisille ihmisille tämä on sopinut oikein hyvin, sovintoa ja molemminpuolista yhteisymmärrrystä on pidetty tärkeänä. Onko Suomessa siis nyt viimein tilaa myös toiselle totuudelle?

EI, jos vasemmistolaisilta kysytään. Sovintoa ei ole koskaan tarkoitus tehdä, koska punavainajat ovat loistava ase nykypolitiikassa. Suomenlinnasta tehdään Quantanamo käden käänteessä. Sitä mukaa kun yleinen ymmärrys punaisia kohtaan on kasvanut, on viha valkoista Suomea kohtaan saanut jalansijaa. Tilanne on otollinen, koska eihän kukaan ei-vasemmistolainen enää voi muistuttaa punaterrorista tai kapinoinnin vääryydestä. Sehän olisi vanhan, ns. yksipuolisuuden toistoa.

Mutta vihervasemmisto, mukana myös Tarja Halonen, eivät pyri tarinoiden rauhanomaiseen rinnakkaiseloon tai jopa sulautumiseen, vaan lyövät lahtarin leimaa nykyajan porvareihin, esim. Arja Karhuvaaraan. Se yksin on kansalaissotakeskustelun funktio vuonna 2008. Mitään tabuja tai suuria selvittämättömyyksiä ei vuoden 1918 tapahtumista ole ollut enää vuosikausiin. Koko keskustelu on puhtaasti näiden kauheuksien poliittista hyväksikäyttöä, ja samalla vainajien muiston häpäisyä.

Onko oikein, että presidenttimme olettaa valtionjohdon kunnioittavan myös punaisia vainajia, kun hän itse ei ota osaa valkoisten muistojuhliin? Missä ovat sovinnon elkeet? Tästähän ei voi tehdä kuin yhden johtopäätöksen: Halosen mielestä punaiset olivat oikeassa (hyviä) ja valkoiset väärässä (pahoja). Näin myös sodan lopputulos oli väärä. Halosen mukaan vasemmistolaisen ihmisen ei siis ole myöskään tarkoitus muistaa valkoisten kärsimyksiä punaterrorin alla, edes 2000-luvulla.

On hirvittävää, että maan presidentti on noin totaalisen puolueellinen tällaisessa kansaa repineessä asiassa ja osaltaan näin heikentää sovinnon edellytyksiä. Mutta jos tuolle tielle lähtee, on leikki kestettävä. Kantaako joku punaisten nykykannattajista vastuun siitä mitä Suomelle olisi tapahtunut, jos punaiset olisivat voittaneet? Silloinhan Stalinin puhdistukset olisivat koskettaneet myös Suomea. Olemme melko kaukana sovinnosta, jos demokratian, olkoonkin porvarillisen, jatkumista vuonna 1918 pidetään huonona asiana. Pitäisinkin hyvänä, että ihmiset, suomalaisistakin varmasti selkeä enemmistö, uskaltaisi sanoa ääneen: “On erittäin hyvä asia, etteivät punaiset voittaneet kansalaissotaa”. Historiaa tuntien on vaikea olla toista mieltä, jossittelua tai ei.

On mielenkiintoista, miten “kulttuurien yhteentörmäys” Suomessa on pakottanut meidät, tai ainakin minut, määrittelemään suomalaisen yhteiskunnan perusarvoja tarkemmin. Jopa valitsemaan niiden välillä

Antakaahan kun ensin esittäydyn: En ole koskaan ajatellut suomalaisen yhteiskunnan olevan uhan alla, enkä ajattele nytkään. Ulkomaalaiset, suomenruotsalaiset jne. eivät uhkaa meitä. Olen ollut suvaitsevainen, koska ihmisten perusoikeudet, demokratia ja sukupuolten välinen tasa-arvo ovat olleet Suomessa kyseenalaistamattomia.

Mutta lähinnä muslimitaustaisten ihmisten aiheuttamat tilanteet pakottavat ihmisen valitsemaan suvaitsevaisuuden ja em. “suomalaisten” (“eurooppalaisten”) arvojen välillä. Monethan “monikultturistithän” eivät tätä ikinä myönnä. He eivät myönnä sitä, että joissain tilanteissa ei voida toimia täysin suvaitsevaisesti mutta pitää kiinni esim. naisten oikeuksista, tasa-arvosta jne. Kaikkein hämmästyttävintä on ollut nähdä, miten suomalaiset naiset, kymmenien vuosien tasa-arvotaistelun jälkeen, suvaitsevat usein mitä uskomattomampia naisten alistamisen muotoja, kunhan sen voi selittää kulttuurisella. K-sana pesee pois kaikki synnit.

Yhdessä maassa ei saisi olla kuin yksi yhteiskunta, jossa kaikki osallistuvat ja jossa kaikki noudattavat samoja sääntöjä. Muut järjestelmät johtavat yleensä törmäykseen, kaksoisstandardeihin. Tällaisia kaksoisyhteiskuntia on mm. Saksassa ja Ranskassa, osittain myös Ruotsissa. Ne ovat tuhoisia etenkin niiden vähemmistöjen edustajille, joiden kautta kautta kaksoisyhteiskunnat alunperin syntyivät. Tämä siksi, koska lait ovat kuitenkin olemassa ja valtakulttuurin arvojen totaalinen “kiertäminen” ei ole mahdollista.

Uskon todellakin ihmisten samankaltaisuuteen. Kuka tahansa voi valita arvonsa ja halutessaan muuttaakin niitä. En todellakaan pelkää todeta, että länsimaiset yhteiskunnat eivät muutaman vuosisata sitten paljoa poikenneet vaikkapa Iranista. Saman voi sanoa myös kääntäen. Voin toisaalta myös sanoa, että länsimaiden valitsemaa tietä ei välttämättä pitäisi pakottaa islamilaisille maille. Se tie on vain yksi vaihtoehto. On parempi antaa Lähi-idän maiden valita itse, näin he voivat itse todeta mihin fanaattinen konservatiivisuus ja kansalaisten äärimmäinen rajoittaminen voi valtion johtaa. Antaa siis kaikkien kukkien kukkia.

Mutta kotimaassa on pystyttävä sanomaan ei, on pystyttävä olemaan suvaitsematta. Muuten on turha pitää yllä lakia tai muita sääntöjä, on turhaa välittää lapsille tärkeitä asioitamme kaikille yhteisessä peruskoulussa. Sillä ajoittain ne ovat ristiriidassa monen maahanmuuttajan arvomaailman kanssa. Jos halutaan sitoa perusarvot kulttuuriin ja puhua pakkoassimiloitumisesta, ei sellaistakaan tulkintaa pidä pelätä. Jotkut asiat ovat vain tärkeämpiä. Ne ovat niitä asioita, joista Euroopassa ollaan ylpeitä ja joiden puutetta päivitellään, kun puhe kääntyy “kehittymättömiin” ulkomaihin. Maailmanlaajuinen kulttuurien kirjohan on arvostettava asia, ja kaikilla on varmasti jotain oppimista toisiltaan.

Eihän sitä oikein voi olla enää tunnustamatta: Suomalainen valtamedia, eli päälehdet, YLE ja muut sähköiset mediat ovat viime kuukausien aikana ottaneet sen lopullisen, ratkaisevan askeleen kohti roskajournalismia. Media on tosiaan oikea termi, tiedonvälityksestä ei voi enää puhua. Kaikki kävi lopulta kovin äkkiä, joten ehkä jonkinlainen korjausliikekin on mahdollinen. Ajattelin että mediat olisivat ottaneet onkeensa jo Vanhasen ahdisteluoikeudenkäynneistä, mutta kävikin aivan toisin. Tuli tapaus Kanerva.

Äänestäminen on nykyään melko turhaa puuhaa, mutta ei vain puolueiden samankaltaisuuden vuoksi. Miksi äänestää, kun valtamedia lopulta päättää esim. poliittisesta luottamuksesta. Lähes kaikki suomalaiset, joiden kanssa olen asiasta puhunut, ovat olleet Kanervan erottamista vastaan. Tapaus Kanerva tuo meidän hyvin lähelle USA:ta, jossa “luonnekysymykset” ratkaisevat politiikassa paljon. Mutta hei, kuka nyt oikeasta politiikasta enää mitään ymmärtää muutenkaan. Pidetään vaan kerran neljässä vuodessa kunnon popularity contest, eli valitaan maalle 200 Homecoming queenia ja kingiä.

Olisi kai pitänyt huolestua jo silloin kun HS alkoi julkaista “maailman ihmisiä”-nimistä höpönlöpöpalstaa. Kai se seuraavaksi liittää Seiskan lailla poliitikkojen kuviin hauskoja puhekuplia haastattelujen esittelyjen sijaan. Saataisiin politiikasta vähän viihdyttävämpää.

Poliitikkojen yksityisasioista vatvominen ei ole vain turhaa ja väärin heitä kohtaan, se myös vähentää mahdollisuuksia oikeiden asioiden käsittelyyn julkisuudessa. Ja ilman sitä voimme unohtaa toimivan demokratian. Mutta poliitikothan eivät ole kauaksi jääneet laakereilleen lepäämään median pyörittäessä sirkusta, he haluavat muutakin kuin hyväksikäytettävän osan. Niinpä Vanhanen ja Stubb selittävät tv:ssä Espanjan bussikolarista IHAN KUIN HEILLÄ OLISI MITÄÄN TEKEMISTÄ KOKO ASIAN KANSSA. Bussionnettomuuksia tapahtuu ja niistä uutisoidaan joka viikko. Miksi yleensäkään suomalaisen kuoleminen ulkomailla on jotenkin ihmeellisempi juttu kuin kotimaassa? Liikennekuolemia tapahtuu myös Suomessa. Mutta annas olla kun suruviestit liittyvät johonkin asiaan, joka voidaan selkeämmin nähdä päättäjien vastuualaksi…

Inhimillisen tragedian lisäksi Espanjan kolarissa oli surullista se, miten poliitikot täysin häikäilemättömästi olivat valmiit keräämään sympatia-(irto)pisteet kun mahdollisuus vain heille koitti. Ainakin minun silmissäni Vanhanen menetti osan siitä sympatiasta, jonka hän on saanut jouduttuaan paparazzien vainon kohteeksi.

On sanottu, että eletään jonkinlaista suvantovaihettä politiikassa, koska vaaleihin on vielä aikaa, ja hallitus ei ole enää tuore. En kyllä usko moiseen teoriaan lainkaan. Monella asialla olisi tulenpalava kiire, niin ulko- kuin sisäpolitiikassakin. Mutta media näyttää juuri nyt luovuttaneen, kerta kaikkiaan. Ainoa ajatus on, mistä tyhjänpäiväisyydestä seuraavaksi puhutaan. Parempia aikoja odotellessa. ..