Aamun aurinko loi valoaan täysin valkealle hangelle. Alaskan hiljaisuutta ei rikkonut sillä hetkellä mikään. Pienen mökin terassilla, keskellä ei mitään, istui nuori mies juoden kahvia, hengitys höyryten kilpaa kuuman kahvin kanssa. Yksikätinen mies nosti katsettaan hetkeksi kohti aurinkoa, pienen hymyn noustessa kasvoille. Kuinka hän rakastikaan näitä aamuja. Hiljaisia hetkiä, odottaen luonnon heräämistä, katsellen lintuja jotka kävivät syömässä laudalle jätettyjä siemeniä.
Hiljaisena mies nosti kupin huulilleen, juoden kupin puolilleen. Se oli se pieni hetki jolloin kaikki oli hyvin.
Suden hetkestä asti mies oli istunut ulkona, katsellen pimeyttä ja valkenemista miettien. Miettien asioita jotka olivat nyt päällä.

Mérderes Úndeain oli kuollut.  Yksinäisyydessään hän oli sallinut kyynelten juosta hetken aikaa.  Elämä oli tosiaan lyhyt.  Ei siitä tuntunut olevan pitkäkään aika, kun hän oli ’Deresin kanssa viimeksi jutellut. Ennen vuosia seinässä. Hyvinä aikoina. Silloin kun hän oli ollut vielä nuori poikanen, opettelemassa vasta elämää. ’Deres oli ollut tuona aikana Mumein opettaja, jos ilmaisua pystyi käyttämään. Arkistoinnista vastannut haltianainen oli mielellään ottanut itselleen apupojan, opettanut säännöt ja tavat.  Jättäen sitten aikanaan työn kokonaan nuorukaisen harteille. Hiljaisena hän nosti kuppia vanhalle toverille, toivoen toiselle hyvää vaellusta tuonpuoleiseen. ’Elämäsi oli lyhyt mutta hyvä. Elit täysillä etkä katunut mitään. Nyt sinun on hyvä mennä eteenpäin. Ehkä minä seuraan jossain välissä, ja voimme taas juoda tuopilliset tuonpuoleisessa.’ Pieni hymy kasvoillaan mies suuntasi ajatuksensa taivaalle, sulkien silmänsä.

Yhdelle miehelle siinä oli tarpeeksi yhdelle aamulle. Aamulle, joka oli ensimmäinen kunnolla selvä pitkiin aikoihin. Oli ollut paljon asioita, jotka olivat olleet liikaa Mumein päälle. Perheelliset ongelmat painoivat päälle, syösten miehen kierteeseen, jossa helpotuksen pahaan oloon toi vain alkoholi. Suurina annoksina. päivät menivät usein siinä, että heti herättyään mies aloitti, ennen kuin kerkisi kunnolla krapulaa potea. Juoden pitkin päivää, usein sammuen ennen iltaa.  Se olo, se pahan olon, kuvotuksen, itseinhon, katumuksen, häpeän ja pelon tunne oli liian vahva kestettäväksi ilman apua.  Nuo samat tunteet olivat lähellä päättää nuoren miehen elämän.

Kaksi kertaa.

Jotain hyvää sattui sentään miehen elämään. Hän löysi ystävän, todella hiljaisen sellaisen, mutta ystävän kuitenkin. Vaikka puhetta ei vaihdettu paljon, oli noiden kahden välillä jonkinlainen ymmärrys.  Kumpikin kuunteli, kumpikin vaikeni.  Hiljaisina hetkinäkin, heidän istuessa vain saman pöydän ääressä sanomatta mitään, se oli terapiaa miehelle. Tiesi olevansa hyväksytty, vaikka olisi mitä.

Mumein pää kääntyi hieman, sillä hän kuuli ääntä sisältä. Ehkä toinen alkoi heräillä.  Rauhallisena hän silti joi kahviaan, niitä loppuja mitä kupissa vielä oli. Toisen miehen tapa herätä hyvin hitaasti oli tullut tutuksi Mumeille, joka itse heräsi yleensä kohtuullisen nopeaan. Niin, tosiaankin. Miehet asuivat nyt saman katon alla. Talo oli alun perin Mumein oma piilopaikka, kuin pieni mökki jossa sai levähtää arjen kiireestä.  Pieni, yksihuoneinen talo oli tarkoitettu yhden asuttavaksi, mutta sopu antoi sijaa. Calebin tarvittua paikan jossa asua, sattuneista syistä, lupasi vanhempi mies asuntoa toiselle. Vielä silloin hän asui onnellisesti.. Tai onnellisesti ja onnellisesti vaimonsa Minahin kanssa. Sen jälkeen alkaneiden ongelmien jälkeen, oli yksikätinen mieskin pakolla joutunut muuttamaan samaan taloon. Eikä yhteiselossa ollut ongelmia.

Viimein tyhjennyt kahvikuppi laskeutui hetkeksi pöydälle, miehen katsellessa aurinkoa, joka oli jo kerinnyt kivuta korkealle taivaalle. Viimeinen hiljainen rukous lähti sen matkassa taivaalle, miehen astellessa sisään.

Turku 18.11.2009  klo 6:45 .

Pikku joessa on jo kasvamassa uusia jääihmeitä.

Majavanpadon koristelua.

Jääpalloilua.

Sunnuntain sumu sakeni iltaa kohti. Lokkiluoto.

Järviruo’ot.

Linnut.

Oulu-joessa voimalaitoksen yläjuoksulla on vesi korkealla.

Otetaan pieni katsaus kouluun liittyen. Koulun puitteissa on valokuvaustehtävien annoissa ollut määräys käyttää ihmisiä kuvissa erilaisin kriteerein. Tavoitteenani oli ihmisen lisäksi saada jonkinlaista tunnelmaa kuviin, välillä kuvaussessiot lähtivät uusille urille siinä vaiheessa kun “pakolliset” kuvat oli otettu.

Malleina ovat ystävällisesti toimineet Anni, Janne, Satu ja Valtsu, kiitos teille. Kaikki kuvat ovat tältä syksyltä ja tässä niillä on näkyvissä jonkinlaiset työnimet.

~

Alamaa-ilma - syyskuu 2009

~

Pettymys - syyskuu 2009

~

Eriarvoiset - syyskuu 2009 - mv-filmille, skannattu digitaaliseen muoton

~

Suojassa - marraskuu 2009

~

Epätoivo - marraskuu 2009

~

Tällaista siis kuuluu kouluun tällä hetkellä, palataan asiaan kun uutta ilmenee.

TERVE.

Ja niin se vaan tämäkin hektinen viikko alkaa lähestyä loppuaan. Lempiosani viikosta on ehdottomasti sen loppu (viikonloppu-sana ei turhaan viittaa juuri VIIKON LOPPUUN!), kun taas keskiosaa inhoan eniten. Aika hauskaa, että VUODEN kohdalla ajattelen täysin päinvastoin! Tänään maan peitti lumi. Ikkunasta kaikki näytti kauniin seesteiseltä, mutta ulkona riehuva lumipyry käänsi olotilani hieman ärtyneeksi. Lumi on mielestäni hieno asia ikkunasta katsottuna, lumisotaa leikkiessä ja erilaisia mäkiä laskiessa. Muuten siitä on vaan haittaa.

Darude voisi mielestäni tehdä klassikostaan jouluisen remixin, SNOWSTORMIN! (Klikkaa kuvaa, jos kappaleen sanat ovat unohtuneet.)

Pahoittelut myös minulta Leden äidille. Äitien (omanikin kommentoi alkoholinkäyttöäni jatkuvasti, vaikka ottaa itse kuppia harva se päivä) pitäisi kuitenkin ymmärtää, että BNTH-kerroin korreloi yksilön sosiaalisuuden kanssa (ellei juo yksin – tätä en tue), ja sosiaalisuus puolestaan korkean elämänlaadun kanssa. Tästä voimme taas induktiivisesti päätellä, että kotkien elämänlaatu on mitä laadukkainta. Niin vanhempien kuin muidenkin kotkaläheisten pitäisi olla siis tyytyväisiä.

HYY:n edustajistovaalit ovat myös ohi ja tulos on ainakin allekirjoittanutta miellyttävä. Niin ainejärjestöt kuin SitVaskin menestyivät ja – mikä parhainta – äänestysprosentti oli Helsingin edarivaalien korkein 16 VUOTEEN! (Klikkaa, jos et usko.)

***

Leden jalkapallopelipostauksesta inspiroituneena listaan Top-3 – (alustavasti) läpimenneet ehdokkaani:

1. Laura Emelia Keski-Hakuni (HYY:n Vihreät)

Laura on mun kaveri ja HYY:n hallituksen vpj. Mielestäni hän tuo raikasta energiaa nuutuneeseen opiskelijapolitiikkaan. Plussaa kotkamaisesta btnh-edustuksesta sekä ihan ok läpistä! Tajusin vasta nyt, että Lauran toinen nimi on EMELIA, ei EMILIA. En välttämättä hyväksy.

"Moi, oon Laura Emelia." (Kuva: HYY)

Lauran puolue koki valitettavasti suhteellisen murskaavan vaalitappion menettäessään peräti KOLME paikkaa näissä vaaleissa. Laura on muuten myös SYL-hallitustyrkky. En tykkää nykyvihreistä eduskunnassa/hallituksessa, mutta yliopistotasolla siedän!

2. Jaakko Hovi (HYAL, Helsingin yliopiston ainejärjestöläiset)

Jaakko Hovi opiskelee sosiaalipsykologiaa ja puolustaa tupakointia kiihkeästi. Kiva tyyppi! Plussaa hyvä kirjallisuus- sekä populaarikulttuurimaku, miinusta sosiaalisesti vaivaannuttavasta kleptomaniasta.

Kuvassa Jaakon selän takana Siwasta varastettu Kiwi-hedelmä. (Kuva: HYAL)

3. Daniel Jyllikoski (HYAL, Helsingin yliopiston ainejärjestöläiset)

Daniel on kaveri myös ja tyyppinä ihan kiva. Joskus kännissä (sori Frau Lede) kieltäydyin äänestämästä tätä ehdokkaan oikeistolaisiin linjanvetoihin vedoten. Argumentillani ei ole perusteita ja esitin sen JÄGERMEISTER-lasi kädessä. Daniel on tosi hyvä pianisti ja postaa Facebookissa hassuja (kansan)talousaiheisia linkkejä, joiden parissa vierähtää tunti jos toinenkin!

"Moi, tulin moottoripyörällä suoraan Amnestyn kokouksesta iskemään äitisi ja hajottamaan perheesi." (Kuva: HYAL)

Onnea kaikille uusille edustajille! (En muuten äänestänyt näistä tyypeistä ketään, äänestämäni janari menestyi surkeasti eivätkä Facebook-statuksetkaan sytyttäneet Antsan pedofiilin tavoin.)

EDIT: Juuri kotkien korviin kantautuneiden huhujen mukaan JYLLIKOSKI ohitti HOVIN YHDELLÄ (1) äänellä jättäen Hovin alustavasti rannalle!

***

Mutta nyt lähden laitokselle kurssitapaamiseen.  Olen nimittäin Yhiksen työelämäkurssin KURSSIKOORDINAATTORI ja vastuu on suuri. Sieltä riennän Poleemin palaveriin Espresso Edgeen – joulunumeromme tulee olemaan, jos ei huikea, niin ainakin todella hyvä. Huomenna tarkoituksenani blogissa linjata marraskuun 2009 KOTKA MEININGIT (en konsultoi muita kotkia asiassa).

Sanottakoon jo etukäteen, että Polhon, Median ja Dilemman yhteisille MERISITSEILLE (keskiviikkona 18.11.) ilmoittautuminen käynnistyi juuri sähköpostitse. Järjestöjen jäsenet, laineille siis – ISO BNTH ja HASSUT VAATTEET. Terve mikä trio! Toivottavasti meno ei ylly ihan sekoiluksi..

Ja mitä olisi postaus ilman musiikillista loppukevennystä. Tänään vuorossa ehkä joidenkin hipsterien mielestä kulunut ja “so 2008″ -biisi: aina niin ihanan Bloc Partyn HELICOPTER (suom. helikopteri) ja vieläpä LIVE-versio (suom. konserttitaltiointi).

EAGLELIZE IT!

Talvi on tullut meillekin ruuhka-Suomeen. Ja tietysti näin kotimatkalla jälleen rengasliikkeen edessä piiiiiiiitkät jonot autoilijoita, joita talvi on taas kerran yllättänyt.

Minä tyhmä kuin aina luulin, että talvi tulee joka vuosi melkein samaan aikaan  

Myös sikainfluenssa on nyt täällä. Katsotaan miten meille kaikille käy…

Kuvat otettu lauantaina 31.10.

Hyvällä alulla järven jäätyminen. Mahdollista, että sulaa vielä kerran parin ennen talven tuloa.

Jäälettuja paistamassa.

Talviselta näytti rantamaisema aamulla eilisen lumipöllähdyksen jäljiltä. Lunta tuli tosin vain sentin verran, mutta hyvä alku sekin.

Helmikuumaista kimallusta aamuauringossa.

Auringonvalo oli tervetullutta parin viikon harmauden jälkeen.

Peilailua.

rantakivikkoon ei paista aurinko.

Näin 14.10. alkoi ensimmäiset talvioireet täälläkin näkyä. Nimittäin oli yöpakkasta.

Töihin lähtiessä meni raappaushommiksi. Tosin takalasi, jossa vähän jäätä oli, olisi puhdistunut varmaan pariin minuuttiin takalasin lämmittimelläkin, mutta päätin kuitenkin raappauksen ilosta raapata. Halvat on huvit, tiedän.

Yhtä astetta näytti lämpömittari ajon aikana, eli talvikeli oli tosiasia. Velmua lenkittäessä oli päähän vedettävä pipo.

Suurin piirtein tämmöistä keliä täällä sitten tuonne maaliskuulle pitää. Toki “keskemmällä” talvea on kunnon pakkasia aina tuonne -10 tai jopa -15 asti öisin. Päivälläkin voi joku -10 ehkä olla, mutta ei se kovin yleistä ole. Jonain kylmänä pätkänä voipi useammankin päivän tuommoista olla, mutta ei missään nimessä koko talvea.

Lunta tulee joskus tammikuussa hyvällä tuurilla jopa siten, että jää maahan. Siis täällä Hessenissä keskellä Saksaa. Ihan etelässä tullee varmaankin enemmän lunta, kun on alpit lähellä. Ja kaikilla vuorilla toki lumipeite on huomattavastikin pysyvämpi. Toissavuonna Suomessa ei juurikaan ollut jouluna lunta. Takaisin kun joulun jälkeen lennettiin, niin enemmän oli lunta täällä. Hassua.

Mutta harvemmin täällä lumiukkoja pääsee rakentamaan. Ja jos pääseekin, niin kovin on lyhyt elinikäennuste niille.

Lumen perässä on melkein johonkin korkeammalle kivuttava. Tuossa vieressä on onneksi “Taunus-vuoret”, josta lunta löytyy sitten ehkä noin joulu-tammi-helmikuu -akselilla ihan hyvin. Tai sitten alpeille. Ei sinnekään täältä montaa sataa kilometriä ole.

Talvi hiipuu sitten maaliskuussa ja puihin tulee lehdet ja kelit lämpeää taas kahteen kymppiin.

Puuh, sitä odotellessa sitten seuraavat 5 kuukautta.

Nyt liukkaus ei pääse enää yllättämään jalankulkijaa, kun Jyväskylän katujen talvihoidon päivystäjä lähettää jalankulkijoille tekstiviestinä ilmoituksen katujen liukkaudesta, kertoo sanomalehti Keskisuomalainen (linkki). Ovatko ihmiset jo niin avuttomia, etteivät he enää pysty talvella katsomaan/tuntemaan onko alla oleva tie liukas vaiko ei. Autoille liukkaankelin varoitukset nyt vielä jotenkin ymmärtää, kun tuntuma tiehen ja vallitsevaan säähän on erilainen.

Kuinkahan paljon Jyväskylän kaupunki onkaan tähän käyttäjilleen käytännössä ilmaiseen – vain kytkemis ja irtisanomis maksut  á 16 centtiä – palveluun sijoittanut rahaa ja paljonko tästä lopulta tulee hyötyä käyttäjille. Ainoa ryhmä, joka tästä luultavasti hyötyy, ovat vanhukset, mutta vähän kyseenlaiselta tuntuu tämäkin hyöty.

“Mitä teit eilen?” -kysyttiin solujen yhteistapaamisessa tänään jäänmurtajakysymyksenä. “Olin töissä ja odotin loman alkamista” - vastasin. Muutama muukin oli samoin ajatuksin, se on vain niin ihana todeta, että nyt on loma   Ja vaikka ei minnekään edes lähtisi niin pelkästään se, että saa viettää kolme päivää niin kuin haluaa (ainakin melkein) keventää mieltä ja oloa.

Alunperin suunitelmissa oli Vaasan reissu shoppailun ja kyläilyn merkeissä keskiviikkona mutta pienen mietinnän jälkeen suunnitelmiin tuli muutos, mitä en tosin vielä ole siskoltani varmistanut mutta ehdin sen varmaan huomenna tekemään. Tuumattiin, että ei meidän ole mikään pakko lähteä Vaasaan viikolla kun mulla on tuleva lauantai vapaa, siispä siirsimme reissun suosiolla sinne. Sen sijaan päätettiin, että kummityttö saa tulla meille tiistaina aamupäivällä (mikä kuuluikin alkuperäiseen suunnitelmaan) ja keskiviikkona haetaan myös hänen veljensä mukaan menoon. Ajateltiin, että jos sattuisi komea keli niin mentäisiin siskonlasten kanssa laavulle makkaranpaistohommiin   Elämyksiä itselle ja lapsukaisille!

Katottiin Janin kanssa huomista sääennustusta ja kuinka ollakkaan, Hesan seudulla saattaa sadella oikein luntakin! Mahtaako lehdet toitottaa jokavuotiseen tapaansa “Talvi yllätti autoilijat” -otsikoilla   Ollaan nyt varovaisia!

Mun auto sai talvipyörät alleen tänään. Jani ähisi tiukkojen pulttien kanssa ja sattui juuri seisomaan auton vierellä henkeä vetämässä kun tytöt tulivat vierelleni ikkunalle katsomaan mitä ulkona tapahtui. Taisi olla Alissa joka tuumasi, että “mitä se isi tuolla vaan seisoo!”  kun toinen oli juuri hetkeä ennen pyyhkinyt hikeä otsalta :D  Se ei aina ole sitä miltä näyttää!

Elämä on

Viime viikolla päästiin useampanakin aamuna maistelemaan lähestyvän talven ensihenkäyksiä…

Talvi, tuo joka vuotinen täysin tilaamatta ja yllättäen tuleva, säännöllinen luonnonmullistus, on jälleen kerran päässyt yllättämään täysin viattomat autoilijat: YLE: Liukas keli aiheutti useita kolareita (2.10.2009).

Ilmastonmuutos tarvitaan pelastamaan suomalaiset autoilijat häijyn talven kynsistä.

This is the first of three posts celebrating the work of journalists/academics/photographers bringing to popular conscience the abuse of women in the American prison system.

I have called this triplet mini-series Women Behind Bars and it was spurred by a couple of news stories this week. In New York state, protesters outside the Governors house drew a promise from David Paterson that he’d sign legislation banning the chaining of incarcerated women who are giving birth.

Also, a class action lawsuit is gearing up in Michigan, which seeks a $100million settlement for over 900 female inmates and former-inmates who suffered harassment, groping and rape between the years of 1993 and 2009.

Women Behind Bars as a name for this mini-series was co opted from the Silja J. Talvi’s most recent book of the same title.

I had the pleasure of hearing Silja talk at the Seattle Public Library. Silja speaks as she writes – without jargon or polygonal argument. She keeps it simple; she is usually retelling the testimony of female prisoners she has visited and interviewed. No flourish required.

Beyond the physical and sexual harassment of female prisoners, Talvi asks us to reevaluate our understanding of psychological welfare as it is handled by the prison system. The 775% increase in the US female prison population since 1977 is – for want of a better word – criminal. It is double the rate of growth for the male prison population. Talvi is in no doubt that this increase is due for the most part to the war on drugs. Talvi also describes the constituencies entering US womens prisons.

Nearly every woman I interviewed (around 100) had a serious history of trauma or abuse in her life, emotional abuse or sexual abuse or domestic violence. Many had been raped. More than a third of the women entering the prison system were homeless, while 70 percent had moderate or severe mental illness.

Talvi’s work crystallises the fact that the massive incarceration of American women has not been a result of crime on the streets, but a result of criminalisation by writ of political assemblies. In the war on drugs, women are involved but surely we must analyse that involvement. Occupying residence, associating with family drug dealers are indirect misdemeanours that stand to be punished. When a society is blighted by drugs and the dealers are involved in the “war” on the street, usually it is women who hold the threads of family and community – and home – together … despite its faults and its drug use.

Talvi points to another remarkable trend,

There’s also the fact that women are less likely than men to snitch on loved ones. Prosecutors will come to them and say they will go to prison unless they give up the names of three higher-ups, but women usually either say they don’t know those people or will simply decline. Men will snitch and, unfortunately, they often get less time in prison than women who don’t.

The shocking statistics are simply an application of US culture that is too morally bankrupt & class divided to think of more imaginative forms of criminal justice than incarceration.

Prison is a violent, inhumane environment – the modern designations of built with violent offenders in mind. But what proportion of women prisoners are violent? Not nearly as many as our fear-gripped culture would presume.

The prison is a disciplinary tool that has needlessly subjugated women. It has been imposed and it has demolished poor communities.

When Talvi supports prison for violent murderers and rapists and then argues for its non-implementation for female ‘criminals’ she is entirely consistent. The prison has a place, but it is not in the persecution of non-violent females, it’s counter to the notion of justice and it flies in the face of social justice.

As This Is Not A Book Sale put it,

Even readers who believe that the main goal of incarceration is to punish and not to rehabilitate prisoners for successful reentry into society, will be horrified by the treatment that many women have faced behind bars in this country

The book Women Behind Bars was produced as part of the Women Behind Bars Project which:

Works to break away from black-and-white rhetoric on issues of crime and punishment in general – and females in the criminal justice system in particular. The prison crisis has been compounded by the multi-decade, multi-billion-dollar strategy of fighting the American War on Drugs

As a part of the drug war, girls and women have been swept along in ever-greater numbers, owing in great part to the mandatory minimum sentencing, federal “conspiracy” charges, and weighty allocation of public funds for drug-related undercover operations, sweeps, arrests, and prosecutions in both rural and urban areas.

[Source]

Women Behind Bars. The Book: More and more women—mothers, grandmothers, wives, daughters, and sisters—are doing hard prison time all across the United States. Many of them are facing the prospect of years, decades, even lifetimes behind bars. Oddly, there’s been little public discussion about the dramatic increase of women in the prison system. What exactly is happening here, and why?

Bio: Silja J. A. Talvi is an award-winning journalist with credits in more than seventy-five publications nationwide, including The Nation, In These Times, and the Christian Science Monitor. She was honored as a recipient of the 2005 and 2006 PASS awards for criminal justice reporting by the National Council on Crime and Delinquency, a 2006 New American Media Award, and twelve regional SPJ awards for excellence in journalism. Talvi’s work has appeared in numerous anthologies, including Prison Nation: The Warehousing of America’s Poor, Body Outlaws, The W Effect, It’s So You, and Prison Profiteers. She lives in Seattle.