Keskustan eurovaaliehdokkaaksi valikoitunut toimittaja Johanna Korhonen varoitti vuonna 1998 ilmestyneessä artikkelissaan “Kyllä herra pääjohtaja – ja muita talousjournalismin ilmentymiä”, ammatikseen kirjoittavia niin sanotusta kirjurijournalismista.

Kirjurijournalismi tarkoittaa Korhosen mukaan tilannetta, jossa journalisti (sanomalehtihenkilö) kirjaa juttuihinsa tunnontarkasti ylös kaiken sen, minkä jutun lähteet, yleensä vallanpitäjät, suovat sanoa, ja julkaisee sitten jutun sellaisenaan, arvottamatta ja kyseenalaistamatta.

Johanna Korhonen on ilmiselvästi rohkea ja kyvykäs nainen, jota ei voi syyttää ainakaan kyseenalaistamatta jättämisestä. Eivät muut kuin rohkeat saa potkuja lennosta Alma Medialta, tai muut kuin kyvykkäät kutsua Kaikkein Pyhimpien joukkoon, Suomen Keskustaan.Vai voiko muka?!

Tämä viimeksi mainittu kutsu tosin saa maallikon mietteliääksi: onko Johanna nyt jättänyt jotakin kyseenalaistamatta?! Onko hän ajatellut niin, ettei enää pahempaa voi tulla kuin on tullut tähän mennessä…

Saapas nähdä, miten Korhosen äidin tyttö pärjää Matin, Jarmon ja muiden iloisten kumppaneiden kanssa. Voiko Neiti Suorasuu edelleenkin kirjoittaa riippumattomasti ja sitoutumattomasti mitä itse haluaa, vai joutuuko hän valikoimaan sanojaan ehkä tarkastikin.

Vai voiko peräti tapahtua niin, että Mattikin hylkää Johannan. Mikään kun ei ole nykypäivänä kiveen hakattua.

Paitsi yksi: nyt taisi Meidän Matti löytää kyllä semmoisen tytön, joka ei ole kiinnostunut Matin kuuluisista uuniperunoista ollenkaan. Eikä semminkään yhteisistä saunailloista Kesärannassa.

Eipä kannata isä-Tatun antaa vielä haastatteluja uuden tuttavuuden perusteella, eikä suunnitella vaaleiden, sinisilmäisten lastenlasten iloisia kekkereitä Rodunjalostusyhdistyksen kesäpäivillä.

Eikä kannata Matinkaan purkaa vielä kihlojaan Sirkan kanssa, vaikka Johannan vieressä naurattikin niin kovin puoluetoimiston sohvalla. Ei edes kännykän välityksellä. Ei kannata, ei.

Tämä on Matille se kuuluisa viiden pisteen vihje. Vaikka olisikin median ihannepoika. Ai niin, eihän se Matti olekaan.

Pääministeri Matti Vanhanen oli taannoisessa Helsingin Sanomien haastattelussa aivan turhan vaatimaton.

Täydennänkin siksi tuota Personal future -osiota hieman tarkemmaksi:

Vuonna 2011 pidettiin käänteentekevät eduskuntavaalit: lama oli puhdistanut talouspoliittisen pöydän niin, että Eduskuntaan katettiin säästösyistä paikat vain 50 edustajalle. Ja eihän kaksipuoluejärjestelmä enempää edustusta tarvinnutkaan.

SDP oli liudentunut Keskustaan ja Perussuomalaiset sekä Vihreät Kokoomukseen. Kristilliset yrittivät aikanaan vaaliliittoa ruotsalaisten kanssa mutta sopimusta kaksikielisistä rukouksista ei syntynyt.

Pääministeriksi tuli valituksi, kuten arvioitiin jo vuonna 2009, Suomen tavoitelluin poikamies Matti Tatunpoika Vanhanen.

Presidentiksi valittiin niin ikään odotetusti Sauli Niinistö, joka muutti Mäntyniemeen yhdessä vaimonsa ja kolmen lapsensa kanssa.

Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa kävi sitten niin hassusti, että Keskusta ja Kokoomus yhdistivät hynttyynsä ja syntyi yksipuoluejärjestelmä uutta KKK-linjaa edustavan KokoKes-Kusta -puolueen ympärille.

Pääministeriksi tuli valituksi, kuten Helsingin Sanomien vuoden 2009 jutustakin ilmeni, Matti Vanhanen.

Uutta hallitusmuotoa kuvattiin vuoden 2019 Helsingin Sanomien pääministerihaastattelussa “Kultaiseksi Sateenkaareksi (KuSi)” . Nimi sai alkunsa lähnnä ministerien ikärakenteesta: yksikään ministeri ei ollut ministerivalaa vannoessaan alle 60-vuotias. Vanhin ministeri hallituksessa oli Paavo Väyrynen (73 v), pääministeri Vanhasen (64 v) edustaessa huimapäistä nuorisoa.

Lisäksi Kultainen sateenkaari -nimitystä puolsi se, että Matti Vanhanen oli lopultakin tullut kaapista ulos, ja kihlannut vasta 90-vuotiaan, ikinotkean Aira Samulinin, johon oli tutustunut MTV 3- ohjelmassa “Tanssii Tähteiden kanssa”.

Ohjelmaformaatti oli sentään vielä säilynyt entisenä: jokainen tanssinopettaja valitsi itselleen oppilaaksi jonkun mediasta tunnetun “tähteenlennon”.

Tuoreesta suhteestaan Matti oli antanut hellyttävän lausunnon, jossa painotti laajan kokemuksensa sisäistämänä sitä vankkaa tosiasiaa, että ainahan nuoren naisen saa, mutta vain harvoin tosi vanhan, jossa on tunnetusti vara parempi.

Muista poliitikoista voidaan mainita 2000-luvun nousutähti Jyrki Katainen, joka uuden eläkeuudistuksen mukaisesti oli nimitetty Suomen Pankkiin ikääntymään ennen suurempia haasteita.

SDP:n puoluejohtaja Jutta Urpilainen oli puolestaan siirtynyt KKK-puolueen puoluesihteeriksi. Jutta oli uudessa toimessaan kuin KuSi verkkosukassa.

Presidentti Sauli Niinistö jatkoi presidenttinä jo toista kauttaan,  ja edusti Suomea upean vaimonsa ja 10-lapsisen perheensä avustuksella.

Mäntyniemeen oli tehty laajennusosa presidentin kasvan perheen tarpeita silmällä pitäen…

Aion laittaa nyt kristallipalloni astianpesukoneeseen. Näyttää olevan hieman himmeyttä pinnassa. Topista ja Köpistä, puhumattakaan Timo Kallista tai muista KMS ry:n perustajajäsenistä ei näy nimittäin häivähdystäkään?!

Pääministeri Matti Vanhanen eläkeuudistuksen salaisesta suunnitteluprosessista:

- Jos olisimme tehneet sen julkisesti, siitä olisi aiheutunut tietysti vastustusta…

Kansanedustaja Timo Kalli eläkeuudistuksesta:

- Eläkeuudistuksella voimme torjua maahanmuuton.

Pääministeri Matti Vanhanen rasismista:

- Rasismilla ei ole kerta kaikkiaan pienintäkään jalansijaa Suomessa

Lista jatkuu ihan heti kunhan tulee lisämateriaalia; eli joku hallituksen jäsen avaa aamulla suunsa.

Kuten herrasmiehet konsanaan, Keskustan Pojat ovat ryhdikkäästi työntäneet Isänmaan Tyttäret vastuuseen vaalitappiosta. Antti Rantakangas on yksi näistä urheista keskustapojista.

Siis vaalitappion syy ei ollutkaan harrastettu politiikka, Kehittyvien Maakuntien Suomi ry:n hämärä vaalituki tai jokin muu sellainen vilpittömin mielin puuhattu.

Vaalitappion syy oli yksiselitteisesti Mari Kiviniemi ja Liisa Hyssälä!! Kukapa olisikaan uskonut… Vastaus oli lähempänä kuin lähin puhelin.

Koska joukkoja johdetaan edestä, on puoluesihteeri Jarmo Korhonen varmuudeksi kuulemma kadonnut – taas. Onkohan Jarmolla identiteettiongelma vai paniikkihäiriö?! Arvatenkin molemmat.

Mattia ei pidä ihmetellä: Matti on Matti on Matti. Nyt kukkarossa. Matille kuitenkin kunniaksi, ettei hän kannata ministerien leimaamista puoluejohdon kustannuksella.

Mutta kuinkahan pitkään meidän pitää katsella näitä peterpaneja?

Les sociologues passent leur temps à nier les acquis de la biologie. Pour eux, l’homme est une tabula rasa sur laquelle ils peuvent inscrire n’importe quel codage culturel, indépendamment de son patrimoine génétique. C’est comme si Darwin n’avait jamais existé… Or il est aussi dangereux d’ignorer la réalité que de la nier.

Brièvement, la théorie darwinienne de l’évolution explique que les gènes induisent des comportements tendant à maximiser leurs chances de reproduction. D’où notre instinct de survie : les gènes qui codent ce type de comportement ont plus de chance d’être transmis à la génération suivante. Pour la même raison, il n’y a pas de « gène du suicide » : il aurait été éliminé depuis longtemps du patrimoine génétique de l’humanité. En effet, les individus qui le possèderaient seraient susceptibles de se suicider avant d’avoir fait des enfants.

Ceci laisse une question en suspens : pourquoi les primates sont-ils capables de faire preuve d’altruisme ? Un comportement altruiste est coûteux pour l’individu, et souvent même dangereux, donc il réduit la probabilité que cet individu passe ses gènes à ses enfants. Par exemple, pourquoi un homme est-il capable de se battre pour protéger ses sœurs ?

La réponse à cette question a été apportée par le professeur William Hamilton en 1964. C’est la théorie dite de l’aptitude darwinienne globale.

Un homme se bat pour protéger ses sœurs parce qu’elles ont les mêmes gènes que lui à 50%. Ce comportement altruiste lui permet donc de passer ses gènes à la génération suivante par le truchement de ses futurs neveux et nièces.

Cette théorie a une conséquence cruciale : un individu X est susceptible d’altruisme envers un individu Y en proportion du patrimoine génétique qu’ils ont en commun.

Ce qui justifie l’adage bien connu de Jean-Marie Le Pen :

J’aime mieux ma fille que mes nièces, mes nièces que les cousines, mes cousines que mes voisins, et j’aime mieux les filles du voisin que celles d’un étranger !

On voit tout de suite les implications politiques de ce fait.

Soit une communauté d’individus qui se partagent un territoire donné. Le degré de coopération pacifique, d’altruisme et de générosité dont ils feront preuve les uns à l’égard des autres sera proportionnel à leur degré d’homogénéité génétique.

À l’inverse, s’ils sont racialement divisés, alors ils déploieront les comportements opposés : égoïsme, vol, violence, agression, lutte, meurtre.

On peut donc prédire que le taux de violence au sein d’un pays est inversement proportionnel à son homogénéité ethnique.

Le professeur Tatu Vanhanen de l’université de Tampere en Finlande, père du premier ministre finlandais Matti Vanhanen, a confirmé cette prédiction en analysant le taux d’hétérogénéité ethnique et le niveau de conflit dans 148 pays. La corrélation entre ces deux variables est de 72 %, ce qui est un niveau fantastiquement élevé.

Ceci est une illustration des résultats de Vanhanen. Les pays sont classés de gauche à droite du plus homogène ethniquement au plus hétérogène. Et ils sont classés de bas en haut du plus pacifique au plus conflictuel. Chaque point représente un des 148 pays analysés. On voit que les points qui sont à gauche (pays ethniquement homogènes) ont plutôt tendance à être vers le bas (pacifiques), et que les points qui sont à droite (pays ethniquement hétérogènes) ont plutôt tendance à être vers le haut (violents).

Contrairement à ce que disent les propagandistes qui noyautent les médias grand-public en France et dans les pays francophones limitrophes, la diversité n’est ni une chance, ni une opportunité, ni une force, ni un facteur de performance, ni un don précieux, ni quelque chose de bon pour notre économie. C’est une malchance, une malédiction, une fragilité, un handicap et quelque chose de mauvais pour notre économie.

Kurjistumisteoria (exploitation theory) tarkoittaa lyhykäisesti muotoiltuna luojansa Karl Marxin mukaan ilmiötä, jossa pääoman kasaantuessa yhä harvempiin käsiin työväestö joutuu yhä kurjempaan asemaan. No, talouden vinkkelistä katsoen jokainen voi pohtia tykönään kuinka paikkansapitävä tai ohi/yliammuttu tämä teoria on ollut ja kenties tulee olemaan.

Politiikassa samaa teoriaa voi soveltaa ehkäpä suvereenimmin. Etenkin tämän hetken kotimaan politiikassa. Kaiketikin voidaan olla yhtä mieltä siitä, että valta on kasautunut yhä harvempiin käsiin. Ja kasautunee edelleenkin, mikäli presidentin vallan kaventamisteoria pitää paikkansa.

Presidentin vallan kaventamisteoria (extemporation theory) tarkoittaa puolestaan lyhykäisyydessään luojansa Mr. DOsomen mukaan ilmiötä, jossa pääministeri haluaa yllättäen EU-kutsuillallisilla syödä myös presidentin lautasen tyhjäksi, tiukoista estelyistä huolimatta. Ettei pääministerille tulisi kurja olo. Sitä oloa ei nimittäin kestä erkkikään.

Politiikkaan sovellettuna kurjistumisteoria näyttäisi suurin piirtein tältä: presidentillä on kurjaa, kun hallituksella ja pääministerillä on kurjaa, koska eduskunnalla on kurjaa, jonka vuoksi kohta koko kansalla on erikoisen kurjaa.

Jos kurjistumisteoria ja sen sovellus politiikan kurjistumisteoria integroidaan, voidaan edelliseen listaan jatkaa, jotta poliittisen eliitin ja kansan lisäksi myös Köpillä ja Topillakin on niin pirun kurjaa.

Kurjistumisteoriahan on todella käyttökelpoinen. Jokainen voi luoda siitä oikeastaan oman versionsa. Esimerkiksi teoksiaan Kehittyvien Maakuntien Suomi ry:lle ja muille yleishyödyllisille yhteisöille pääosin ilman arvonlisäveroa kaupanneille taiteilijoille voidaan luoda taiteellisen työn kannattavuuden kurjistumisteoria, joka pätenee jo ensi vaaleissa. Nimittäin ensi vaaleissa näillä taiteilijoilla tulee olemaan huikaisevan kurjaa. Tai jo ennen sitä, jos verottaja alkaa tarkastella tilejä hieman tarkemmin.

Pääministeri Vanhanen yrittää ilmiselvästi voittaa Karl Marxin. Uskon omaan erinomaisuuteensa hän on perinyt isältään, rotugeneetikko Tatu Vanhaselta. Matti Vanhanen on kehittänyt oman versionsa kurjistumisteoriasta, nimittäin hurjistumisteorian.

Hurjistumisteoria on puolestaan sovellus Keisari Napoleonin hyökkäämättömyysteoriasta, jota on hyödyntänyt omiin teorioihinsa muun muassa eräs A. Hitler kirjassaan Mein Kampf, joka on eräänlainen potentiaalisti metallilta kalskahtava ja ruudilta tuoksuva rauhanjulistus. Napoleonin kehittämä ja Hitlerin jalostama hyökkäämättömyysteoria tarkoittaa kaikessa lyhykäisyydessään nopeaa, veristä ja mahdollisimman tuhoisaa hyökkäystä, varoittamatta. Tämän teorian mukaan luvattu rauhantila on pelkästään teoreettinen laadultaan.

Vanhasen hurjistumisteoria tarkoittaa sitä, että pääministerin pitää vastata sitä hurjemmin, mitä kamalampi ja oikeaan osuvampi kysymys on median taholta esitetty. Siis esimerkiksi kysymys mahdollisesta hallituksen korruptoituneisuudesta on kuitattava ennennäkemättömällä hurjistumisella. Hurjistumisteorian mukainen lausunto on sellainen, jossa totuus saa puhtaasti teoreettisen olomuodon.

Hurjistumisteorian paikkansapitävyyden voi todeta vaikka kohtapuoliin kun media kysyy pääministeri Vanhaselta, onko hän tiennyt että Kehittyvien Maakuntien Suomi ry:n rahoittajina on todellisuudessa vain kolme miestä: Toivo Sukari, Tapani Yli-Saunamäki ja Kyösti Kakkonen. Kyse ei siis ole Vanhasen aiemmin mainitsemasta “suuresta määrästä suomalaisia yrittäjiä”. Hurjaa tulee olemaan, ennustan. Ainoa tiedosta hieman helpottunut lienee ympäristöministeri Paula Lehtomäki, toistaiseksi.

Jos hurjistumisteoria ei jostakin syystä näytä saavan tukea käytännössä, on yksinkertaisesti vain otettava käyttöön jalat alle – teoria. Se tarkoittaa hyppäämistä liikkeellä olevaan virka-autoon ja ajamista suoraan lentokentälle tummennetuin lasein, puhelin suljettuna.

Uutta, hallituksen eroteoriaa odotellessa voi tutustua jälleen palaan juhlavuottaan juhlivan Eino Leinon tuotantoa:

Huonoa seuraa

Sill’ lohtua tarjona kyllin on,
joka lempensä multahan peitti,
se ei ole orpo, ei onneton,
jonka ystävät yksin heitti;
voi seestyä lientynyt onnen koi
ja syttyä toivojen karsi
ja lippunsa vieläkin nostaa voi,
jos tuulessa katkesi varsi.

Mut silloin vast’ olet onneton
ja mielesi vasta on musta
ja riemusi, rauhasi mennyt on
ja löydä et lohdutusta,
kun maailman touhussa hetkeks ees
saat yksin jäädä sä illoin
ja huonohon seurahan joutunees
sinä inholla huomaat silloin.

(Leino, E. 1897. Huonoa seuraa

Runoteoksessa Yökehrääjä)

]]> http://dosome.wordpress.com/2008/05/18/vahiin-menee%e2%80%a6/ Sun, 18 May 2008 10:29:29 +0000 apollo http://dosome.wordpress.com/2008/05/18/vahiin-menee%e2%80%a6/

…ennen kuin loppuu. Politiikan uskottavuus nimittäin.

Pääministeri Vanhanen antoi saapuessaan kotimaan kamaralle lausuntonsa puolue- ja vaalirahoitussotkusta. Hänen mukaansa politiikan uskottavuus on saanut pahan kolauksen. Ai, ettäkö nyt vasta?! Pääministeri paheksuu – niin, kaikkia muita kansanedustajia paitsi itseään. Pääministeriä kohtaan osoitetut arvelut vaalirahoituksen epäselvyyksistä edustavat hänen mukaansa “matalaa ajattelua”. Kuinkas nyt muutenkaan.

Minusta näyttää siltä, että poliittinen elämä Suomessa on saanut useampiakin kolauksia pitkin matkaa. Myös muissa päättävissä elimissä on paukahdelleet päät seiniin ja toisiinsa. Ovatko kolaukset olleet kohtalokkaita, sen saa kukin itse päätellä. Kolauksia ovat aiheuttaneet niin kansanedustajat kuin virkamiehetkin, yksin ja ryhmissä. Ilmeisesti se kuuluisa ilmaus ”yksinkertaisesta enemmistöstä” on saanut alkunsa näiltä ilmiökentiltä.

Tasaisen varmasti niin huippupoliitikot kuin korkeat virkamiehetkin ovat hämmästyttäneet pientä kulkijaa. On turvallisuuspäällikön törttöilyjä, tutkimusjohtajan törttöilyjä, poliisijohdon törttöilyjä, muiden muassa. Sitten nämä surkuhupaisat poliittiset edustajamme Halmeesta Karpelan ja Kanervan kautta ties minne: on alkoholi- ja huumehörhöilyjä, ahdistelusyytteitä, tekstiviesti- ja muita skandaaleja, päättömiä puheita, parisuhdesekoiluja, ja vaikka mitä.

Puhumattakaan nyt esiin tulleesta vaalirahoituspaljastuksesta, joka kuten arvellaan, on vain alku jollekin tosi suurelle.

Jos miettii viimeisen vuoden aikana korkeissa piireissä tapahtunutta, alkaa väkisinkin miettiä evoluutiota. Siis sitä darwinilaista evoluutiota ja sen muunelmia.

Vanha tuttumme Charles Darwin oli, kuten kaikki muistamme, brittiläinen luonnontieteilijä, joka puhui luonnonvalinnasta ja evoluutioteoriasta. Teoriasta vastoin alkuperäistä ideaa, lähinnä poliittisiin tarkoituksiin sopivaksi muunnettu sosiaalidarwinismi näyttää olevan tällä hetkellä suosituin ideologia suurten johtajiemme piirissä. He näyttävät sekä toiminnallaan, että toimintojaan selittävillä lausunnoillaan painottavan sitä, että luonnon evoluutio ja olemassaolon taistelu karsii heikoimmat pois samalla tuottaen kokonaisuuden kannalta ”parhaimman” tuloksen.

Ideologiaan kuuluu luonnollisestikin yhteiskunnassa vallitseva rajoittamaton kilpailu à la Sukari & Kakkonen, joka yhdistettynä raakaan olemassaolon taisteluun tuottaa kokonaisuuden kannalta yhteiskunnallisesti tämän edellä kuvaillun vision mukaisen parhaimman tuloksen.

Vaikka maamme ylimykset näyttävät ajattelevan näin, on kuitenkin muistettava Darwinin perusajatus, joka perustui puolestaan olettamukseen siitä, että luonnonvalinta karsii tasapuolisesti sekä heikkoja että vahvoja. Evoluutioteorian uusvanha, tai oikeammin uusvanhaslainen tulkinta näyttää saavan tukea pääministeri Vanhasen lisäksi myös muilta korkeilta poliitikoilta, ja niin ikään talouden ja liike-elämän eliitiltä.

Jää ihmettelemään, onko ideologian takana itse asiassa toinen vanha tuttumme, pääministerin isä, professori Tatu Vanhanen. Professori Vanhanen on tunnettu lähinnä ihmisrodun älykkyyteen, rotutieteeseen ja edellisiin liittyvistä eugeenispainotteisista ja jopa rotuhygieenisiin tulkintoihin liittyvistä, niin sanotuista tutkimuksistaan, ja etenkin niiden tulkinnoista.

Viimeisin professori Vanhasen hengentuote on tietämäni mukaan hänen yhdessä Richard Lynnin kanssa vuonna 2006 puuhaama, sanalla sanoen pöyristyttävä teos ”IQ & Global Inequality”. Teos on kulttuurisesti käsittämätön ja harhainen sekä metodeiltaan täyttä potaskaa, kuten Vanhasen aiemmatkin älykkyystutkimukset ovat olleet.

Useiden tieteellisten arvioiden mukaan Tatu Vanhanen kuuluu, ei niinkään tieteen etujoukkoon, vaan pseudotieteen suurimpiin pioneereihin maassamme. Richard Lynn on puolestaan vuonna 1937 Yhdysvalloissa perustetun, etupäässä rasismistaan tunnetun Pioneer Fundin toinen johtaja. Säätiön toimintalinjoista kertoo sen ensimmäisen johtajan, Harry Laughlinin vaatimus pakkosterilisoinneista Yhdysvalloissa. Hänen mukaansa toimenpide olisi pitänyt kohdistaa kymmeneen prosenttiin kaikista kansalaisista. Itsensä poislukien, luonnollisesti.

En väitä, että Tatu Vanhasen teokset kuluttavat pääministerimme matkalaukunpohjaa tai virka-asunnon yöpöydän pintaa, mutta epäilen, että hän on perustellusti isänsä poika. Kuten professori Vanhanen todistaa, geenit periytyvät, ja niiden mukana ominaisuudet; etenkin kaikenlaiset ominaisuudet. Periytyvätkö myös omituisuudet, jää edelleen tutkittavaksi ja aiheesta tehdyt tutkimukset palkittaviksi.

Lohtuna meille jää uusin tieto periytymisestä. Se uskottavampi, Nobelin arvoinen. Nimittäin nyt on havaittu myös hankittujen ominaisuuksien periytyvän. Se jos mikä luo uskoa ja luottamusta tulevaisuuteemme. Tai sitten ei.

Jos suomalaisen politiikan perimä onkin paikka paikoin degeneroitunutta, on aina mahdollisuus, että ominaisuudet korjautuisivat isältä pojalle. Osin vanhempien päämäärätietoisella työllä, kasvamisella ja kasvatuksella, osin luonnonvalinnalla. Vain viimeiseen voimme me vaikuttaa. Vaikuttamista sanotaan äänestämiseksi. Valitkaamme siis pois korin mädät hedelmät. Samaan malliin kuin edellä esitellyt tiedemiehet haluaisivat valikoida populaatiosta pois mustat, vammaiset ja muutamat muut ikävät ryhmät.

Kykenemmeköhän omaksumaan rotuhygienia-ideologian ajoissa?! Vaihtoehdot ovat vähissä: valitkaamme valittumme tai joutukaamme itse valituiksi. Mihin? No se nähdään ajallaan, onhan hallituskausi vasta alussaan…