Turkki, Teppo & asiantuntijaryhmä. Nykyaikaa etsimässä: Suomen digitaalinen tulevaisuus. Helsinki: Eva ja Taloustieto, 16.11.2009.

Kekki, Kirsti (toim.). Näkemyksiä tulevaisuuden kirjastomaisemista. Helsinki: Opetusministeriö, 2009.

Kuva: practicalowl

Stephen Abrams vinkkaa loistavasta artikkelista, jossa esitellään kuuntelun kahdeksan tasoa. Millä tasolla teidän kirjastonne on?

1. Ei tavoitteita: kirjasto kuuntelee asiakasta, muttei käytä saamaansa informaatiota mihinkään.

2. Maineen seuranta: kirjasto seuraa sitä, missä ja miten siitä puhutaan.

3. Riskien ja mahdollisuuksien tunnistaminen: kirjasto osallistuu keskusteluun (myös verkossa) löytääkseen mahdolliset ongelmat ja tunnistaakseen erilaiset uudet mahdollisuudet.

4. Markkinoinnin tehostaminen: markkinoinnin tulosten seurannan lisäksi pyritään tunnistamaan asiakaskäyttäytymisen taustalla olevia syitä.

5. Asiakastyytyväisyyden mittaaminen: vuosittaisten kyselyjen lisäksi  tosiaikaista vuorovaikutusta asiakkaiden kanssa seurataan jatkuvasti ja suunntellusti.

6. Proaktiiviset asiakaskyselyt: kirjasto menee sinne, missä asiakas on ja kysyy, onko näillä mahdollisesti kysymyksiä tai ongelmia.

7. Asiakkaiden parempi ymmärtäminen: asiakasprofiileja täydennetään lisäämällä niihin sosiaalista informaatiota.

8. Yleinen proaktivisuus ja ennakointi: kirjasto tutkii keräämäänsä dataa ja ennakoi asiakkaiden tarpeita.

Tänään palasin koululle viikonlopun huonoista fiiliksistä huolimatta. En vaan halua luovuttaa näistä kursseista mitä nyt käyn, parempi taistella vielä pari viikkoa ettei myöhemmin harmita. Jaksaminen on tosi vaihtelevaa, nukun älyttömän huonosti ja nään painajaisia. Tosin tällanen ei taida juuri nyt olla mitenkään erikoista, monien koulukavereiden facebook-päivityksissä puhutaan unettomuudesta ja painajaisista… Lukukauden viimeiset viikot on aika stressaavia. Ulkona on vallalla järjetön pimeys ja synkkyys suurimman osan vuorokaudesta, koita siinä sitten olla itse hyvillä mielin!?

Oon jo pitkään tiennyt, että iltapäivät ja illat on mulle tehokkainta opiskeluaikaa. Siihen aikaan oon kuitenkin usein jo tullut kotiin, ja kotona on älyttömästi niitä häiriötekijöitä, jotka saavat luistamaan opiskeluista. Tänään kokeilen viettää illan kirjaston kurssikirjalukusalissa, jonne pääsee opiskelijakortilla ympäri vuorokauden, mihin aikaan tahansa. Ja sain monet tehtävät tehtyä! Kynnyskysymys on lähinnä se, että saa itsensä yliopistolle asti. Eiköhän se nyt onnistu, kun en kehtaa enää ottaa enempää poissaoloja (kieliopinnoissa jää aika helposti jälkeen jos missaa luennot…)

Ja tiiättekö mitä, oon pyöritellyt mielessäni, että hakisin tutkinto-oikeuden myös venäjän kieleen ja kulttuuriin eli tekisin kaksoistutkinnon (ajan myötä, ei ole mitään kiirettä ). Tampereen yliopiston valintaopas on taas julkaistu, ja ensi keväänä kyseisen aineen valintakokeeseen on luettava Leo Tolstoin Anna Karenina. Mun lempikirja. Kai sitä voisi kokeilla?

Näin viime yönä unta muuttamisesta. Olin palaamassa taas Helsinkiin, vaikka kaupunginosa jäikin epäselväksi. Sinne mentiin rantaa pitkin. Pyöräilin siskoni kanssa kohti asuntoa, kun yhtäkkiä törmäsin puiseen ulkopöytäryhmään. Olin itse vielä pää pyörällä, kun sisko jo huusi apua järven jäältä. Sillä oli kiertynyt kaulan ympärille jos jonkinlaista narua ja piuhaa. Niitä selvittelin siinä, kun olin ensin vetänyt siskon pois heikoilta jäiltä. Pari tyyppiä käveli ohitse, mutta ei osallistunut siskoni auttamiseen. Toinen naurahti toiselle, että onhan noilla vielä pari viikkoa aikaa.

Sain selvitettyä narut siskoni kaulan ympäriltä, kun äitini ja hänen paras ystävättärensä tallasi paikalle. Ystävätär vaikutti olevan hieman huonovointinen edellisen yön juhlittuaan. Kerroin äidille mitä oli tapahtunut. Hän tarkisti yhden pöytäryhmän penkeistä ja huomautti, että kyllä siinä verta on. Sitten hän purskahti heikkoon itkuun, kun näki sisareni. He lähtivät kolmikkona siihen suuntaan, mistä olimme aiemmin tähän paikkaan tulleet. Minä jäin seisomaan paikalleni.

Nään varsin paljon unia. Harva on se aamu, etten niitä ollenkaan muistaisi nähneeni. Tämä uni oli kuitenkin jotenkin selvästi merkityksellinen. En vaan tiedä mitä se tarkoittaa. En ainakaan vielä.

Hassua unessa oli se, että vaikka muuten tunteet ja ajatukset unessa olivat varsin realistisia, suhtauduin Helsinkiin muuttamiseen täysin päinvastaisesti kuin valveilla. Unessa olin innostunut ja haaveileva, lähes naiivi. Todellisuudessa en enää koskaan haluaisi palata asumaan Helsinkiin.

Tunne uuden asunnon olemassaolosta oli niin voimakas, että vielä siinäkin vaiheessa kun olin jo puoliksi valveilla, mietin minkä ihmeen takia olin vuokrannut sieltä asunnon ja miten en ollut kertonut siitä poikaystävälleni. Silti tunsin kokonaisvaltaista onnen tunnetta, jollaiseen en ole valveilla kyennyt kuukausiin. Tunteeni ovat masennuksen takia jokseenkin valjuja tai sitten erityisen negatiivisia.

Kun tajusin, että se kaikki oli vain unta, olin hieman pettynyt, mutta toisaalta ajattelin, että sen onnen tunteen on merkittävä jotain.

Olenko tehnyt lähiaikoina hyviä ratkaisuja oman itseni kannalta, elämäni kannalta?

En tuntenut unessa tulleeni hylätyksi, vaikka tarinan mukaisesti niin tapahtuikin.

Paitsi, että nyt muistankin, että lähdimme koko joukko yhdessä kohti uutta asuntoani. Naureskellen, iloisesti. Minä ja siskoni vaihdoimme toppaliivejämme ja pipojamme. Näytimme hassulta. Kiusoittelimme toisiamme.

Lisäsikö valveilla oleva mieleni uneen ensin lopun omien päätelmiensä mukaan? Sellaisen, joka mukailee ajatustani siitä, mikä on minun osani valvemaailmassa: hylätty ja jätetty, sellainen jonka ponnisteluista ei kiitetä.

Ehkä minun pitäisi selvittää, onko oikeasti totta, että äitini ei rakasta minua yhtä paljon kuin sisartani vai onko tämä masentuneen mielen aikaansaama kuvio.

Ehkä minun on riippumatta saamastani vastauksesta löydettävä keinot päästää irti ja hyväksyä asia, jotta voin jatkaa omaan aikuisuuteeni onnellisena ihmisenä, sellaisena jolla ei ole näin paljon entistä kannettavaa.

Asunto symbolisoi ehkä tässä unessa tulevaisuuttani tai paremminkin toivomaani tulevaisuutta. Asunto sisältä oli simppeli, avara ja valoisa. Sopivan kokoinen. Huonekaluja tai muita tavaroita siellä ei vielä ollut, mutta muistan unessa suunnitelleeni sohvan hankkimista. Tämä saattaa olla merkityksellistä siksi, että en ole koskaan näiden 10-vuoden aikana, jotka olen asunut omillani, ostanut yhtäkään huonekalua. Sohvan ostaminen on minulle merkki paikoilleen asettumisesta ja sen luomasta turvallisuuden tunteesta. Kuvittelin unessa, kuinka lukisin kirjaa sohvan nurkassa. Oikeasti en ole lukenut mitään oma-aloitteisesti vuosiin, jos naistenlehtiä ei lasketa. Jostain syystä se on kuitenkin nyt alkanut kiinnostaa minua ja ramppaan kirjastossa tuon tuosta.

Jos joku unentulkitsija sattuu lukemaan tätä, olisi mielenkiintoista kuulla, mitä ajatuksia sinulle heräsi joko unesta tai tulkinnasta.

Britanniassa on tutkittu 6500 väitöskirjantekijän tiedonhankintaa. Lokakuussa julkaistun väliraportin mukaan:

• Pääosa 1980-luvulla syntyneistä tai vanhemmista tutkijoista työskentelee toimistossa, laboratoriossa tai vastaavassa oman kodin sijaan.
• Noin puolet vastaajista ovat saaneet koulutusta viite- ja lehtitietokantojen käytössä.
• Varsin harva vastaajista oli saanut minkäänlaista ohjausta mm. verkosta löytyvän tutkimusdatan  tai virtuaalisten tutkimusympäristöjen käytössä.
• Vain pieni osa tutkijoista kertoi hyödyntävänsä uusia teknologioita (esim. web 2.0).
• Pääosa tutkijoista  etsi ennen kaikkea tekstipohjaista tietoa, usein jopa pelkkiä sekundäärilähteitä – ei suinkaan primäärilähteitä ja tutkimusdataa.
• Kaikenikäiset tutkijat etsivät lähes kaiken tarvitsemansa tiedon joko Googlella tai Google Scholarilla.

University of Google, indeed. Mikähän mahtaa olla tilanne Suomessa? Veikkaan, ettei ero ole suuri – kaikesta kirjaston tutkijoille tarjoamasta tiedonhakinnan koulutuksesta huolimatta.

Peter Godwin puolestaan kiinnitti huomiota siihen, miten vähän tutkijat hyödyntävät sosiaalista mediaa. Hänen mukaansa tässä olisi kirjastojen mahdollisuus osoittaa, miten web 2.0 voi parantaa tiedon löytymistä ja tehostaa ajan käyttöä. Ihana ajatus, mutta sekä Britannian että Suomen korkeakoulukirjastoja tuntevana mieleeni tulee väkisinkin kysymys:

kuinka moni korkeakoulukirjastolainen tuntee web 2.0-maailmaa riittävän hyvin voidakseen osoittaa sen edut tutkimustyössä? Tai missä tahansa tiedonhankinnassa yleensä?

Valveutuneita yksilöitä onneksi löytyy, mutta pääosalle meistä taitaa web 2.0 tiedonlähteenä olla vielä varsin tuntematonta maaperää. Tässä(kin) meillä olisi opittavaa yleisistä kirjastoista.

Vihdoin taisimme onnistua löytämään juuri meille sopivan paikan harrastaa flamencoa, koputuksineen, taputuksiineen ja cajónin paukutuksineen kaikkineen!

Vuodenvaihteessa remontoimme Pyynikillä sijaitsevasta vanhasta pienteollisuustilasta viihtyisän ja toimivan tassisalin ja harrastustilan. Kiitos kaikille jo mukaan ilmoittautuneille remonttimiehille ja -naisille. Tarvike- ja kalustelahjoituksia otetaan vastaan

Kevään kurssit on tarkoitus saada käyntiin tammikuun puolivälissä. Kaikenlaista uutta on luvassa! Salissa on ehkä vähän keskeneräisyyttä vielä, mutta kevään aikana siitä tulee tosi ihana!

Tervetuloa mukaan talkoisiin ja erityisesti tervetuloa taas tanssimaan, soittamaan ja laulamaan ja nauttimaan erityisestä harrastuksestamme!

Yksi uusimmista  Googlen kehittämistä palveluista on Google Social Search, joka hakee paitsi yleisesti avoimesta verkosta, myös erityisesti oman verkostosi jäsenten tuotoksista. Oman sosiaalisen verkoston tuottamat jutut näkyvät erikseen tuloslistauksissa.

Katso esittelyvideo.

Huomenna keskiviikkona 11.11. 2009 suuri suomalainen mediatalo Yle avaa omaa sosiaalisen media strategiaansa. Webinaari on katsottavissa Yle Areenassa klo 14:15-16:00.

Jos Ylen tavoite toteutuu, se merkitsee “vallankumousta” yhtiön palvelutarjonnassa ja toimittajien työssä, Ylen näkyvyydessä sekä sisältöjen saavutettavuudessa. Yleisön osallistumisen mahdollisuus kasvaa ja sen merkitys tulee muuttumaan passiivisesta “katsojalaumasta” aktiivisen yhteisön tai paremminkin yhteisöjen suuntaan.

Seminaarikeskusteluun osallistuvat Sari Aalto-Matturi Oikeusministeriöstä, Jussi-Pekka Erkkola Nokialta ja Jaakko Sannemann Espoon Entresse-kirjastosta sekä Jari Lahti ja Pirkka Aunola YLEltä. Vieraat esittelelevät edustamiensa yritysten ja virastojen sosiaalisen median strategioita.

Tämä webinaari liittyy oleellisesti meneillään olevaan kurssiin Web & Journalismi.

“Ratekia on sitä, että tähtää”, A.Rokka

Näin verkon tulevaisuutta visio Googlen Eric Schmidt:

• Suurin osa sisällöstä tulee olemaan kiinankielistä.
• Tämän päivän nuoret osoittavat, miten verkko toimii viiden vuoden päästä: siirtyminen sovelluksesta toiseen on saumatonta.
• Tietokoneet pystyvät huomattavasti parempaan kuin nyt.
• Laajakaistan teho ylittää reilusti 100 megaa, eikä enää ole eroa siinä siirretäänkö kuvaa, ääntä tai dataa.
• YouTube tulee olemaan merkittävä tulonlähde, jossa sisältö siirtyy videopainotteiseksi.
• Reaaliaikainen informaatio (esim. Twitter, Facebook) on yhtä arvokasta kuin muukin, ja haluamme sen näkyvän myös hakutuloksissa.
• Reaaliaikaisia palveluita on useita, Twitter ja Facebook eivät enää dominoi markkinoita.
• Reaaliaikaisen tiedon indeksointi on jo nyt mahdollista, mutta miten sitä arvotetaan (ranking)?
• Käyttäjien tuottaman sisällön vallatessa verkkoa myös tiedon käyttö muuttuu: perinteisen tiedon sijaan halutaan kuulla se, mitä muut asiasta ajattelevat. Siksi reaaliaikaisen tiedon rankkaus on entistä tärkeämpää.

Lue lisää New York Timesin artikkelista, katso koko haastattelu tai sen tiivistelmä.

…sanoi entinen ukko jo kymmenettä vuotta kuolleena olleesta muijastaan.

Aattelin tässä ohijuostessa päivittää blogitilanteen, ikään kuin tarkastaakseni, onko uutta kirjailun aihetta.

Eipä näytä olevan, sillä kaikki on entisellään kuin tuon ukon muija: puoluerahasotkut elävät jo ihan omaa elämäänsä, ainoastaan Keskusrikospoliisi taitaa alkaa lopultakin aktivoitua. RAY:ssa ja muissa rahastoissa ja säätiöissä yritetään sen sijaan keksiä uusia tapoja kiertää säännöt. Ja se onnistunee, onhan Suomessa vielä päteviä lakimiehiä.

Talous on edelleen taantumassa, eikä hevillä näytä sieltä nousevan. Ihmisiä aletaan pikkuhiljaa innostaa joulu-hypeen. Se onnistuu niin, että valutellaan mediaan pieniä positiivisuuksia hölmöimpien uskottavaksi. Nämä ihmiset juoksevat ajallaan kauppoihin ostamaan lahjansa luotolle. Kevät koittaakin sitten entisiä maksellessa.

Sillä totuushan lienee se, että vain köyhimmät ostavat tuloihinsa verrattuna eniten. Ne joilla rahaa on, säästelevät ostamalla vähemmän ja laadukkainta. Tulojen suhteen kansan ylimmälle desiilille lienee sama mitä ostavat tai jättävät ostamatta, kun eivät kuitenkaan tarvitse käydä kaupoissa. Kodinhoitajat ja chaufförithän sen tekevät.

Mitenkäs poliittisella rintamalla sitten hurisee. Ennallaan sekin. Jopa niin pitkälle, että pääministeri Vanhanen ei enää kuuntele edes omiaan. Ja oikeastaan: mitäpä järkeä olisikaan kierrättää ministereitä. Toinen vanha sanontahan kuuluu: sama paska uudessa paketissa.

Loppuun hjuumoripläjäys: Vanhasen rakennukselta ei löytynyt tuppeensahattua lautakasaa. Ai, etteikö naurattanut?! No, näin lama-aikaan vitsitkin ovat kokeneet alennustilan. Valitettavasti.

Palataan asiaan, jos jotakin muutosta tapahtuu valtiossa nimeltä Suomi. Sillä aikaa en mene sikaflunssarokotusjonoon. Siellä saa kuulemma turpiinsa varmemmin kuin uudenvuodenyönä asematunnelissa.

Kohtuullisuuden valintoja, valintoja hyvän ja pahan, oikean ja väärän välillä

Tämän syksyn ylioppilaskirjoitusten äidinkielen kokeessa oli pohjatekstinä 10 käskyä uudelle vuosituhannelle. Abien tehtävänä oli eritellä käskyjen herättämiä ajatuksia. 

Teksti on osa taiteilija Tea Mäkipään teoksesta vuodelta 2007.  

- Kulutustottumukset ovat hyviä tai pahoja tekoja. Teoksessa on lueteltuna yksinkertaisia käyttäytymissääntöjä päivittäistä elämää varten ekologisesta näkökulmasta, päämääränä elämän säilyminen maapallolla sellaisena kuin sen tunnemme, Tea Mäkipää sanoo.

- 10 käskyssä ei ole suomalaisille varsinaisesti mitään uutta. Se oli taideteoksen arvoinen siksi, että siinä määritellään hyvä ja paha. Se on moraalia alleviivatusti. Siinä osoitetaan selkeästi, että omat arkielämän valinnoillamme ja kulutustottumuksillamme on vakavia seuraamuksia. Valintamme ovat hyviä tai pahoja tekoja. Olen valinnut listalle vain kaikkein yksinkertaisimpia perusasioita. Varmasti monta tärkeää asiaa on jäänyt poiskin.

- Laatimani säännöt perustuvat nykyisin vallalla oleviin teknisiin ratkaisuihin, ei sellaisiin mahdollisesti parempiin standardeihin, jotka yleistyvät vasta joskus tulevaisuudessa. Siksi ne ovat jokaiselle mahdollisia toteuttaa omassa elämässä.

Käskyt perustuvat kulutuksen itsesäätelyyn niin että ihmisen tekojen hyvyys tai pahuus määrittyy suhteessa ympäristöön.

10 käskyä tulevalle vuosituhannelle on perusasioiden kiteytys, joka jää helposti mieleen ja on helppo muistaa.

Kohtuus vaarassa - Kymmenen kohtuullista vaatimusta julkistettiin

Tea Mäkipään lista on samanhenkinen kuin Pohjois-Karjalassa, Kolilla 24.10.2009 Kohtuus vaarassa -kansalaisseminaarissa laadittu lista. Listat rinnastuvat toisiinsa. Kolin seminaarissa laadittiin ikään kuin yhteiskunnan tasolle kohoava jatko Mäkipään 10 käskylle. Kohtuuden lista sisältää koko yhteiskuntaa koskevia ja poliittista päätöksentekoa edellyttäviä ratkaisuja.

- Rajallisella maapallolla jatkuvan kasvun tavoite on tappava tavoite. Ilmastonmuutoksen ja muiden isojen ongelmien äärellä ei riitä, että vähän fiksataan teknologiaa. Tarvitaan muutos, joka koskettaa koko olemustamme ja muuttaa elämänarvojamme. totesi tutkija, teologian tohtori Pauliina Kainulainen.

- Ilmastokriisiin kulminoituu teollisen maailman kohtuuttomuuksiin kiihtynyt elämäntapa. Kohtuuden hyve on ollut kaikkien korkeakulttuurien keskeistä viisautta, jonka meidän aikamme on unohtanut.

1.Elämäntavan syvällinen muutos on välttämätön. Pelkkä teknologia ei pelasta.

2. Tarvitaan yhteisiä sitovia rajoituksia kulutukseen. Tulevien sukupolvien pöydästä syöminen on lopetettava.

3. Energian käytön vähentäminen on ainoa mahdollisuus vastata riittävän nopeasti ilmastokriisin haasteeseen. Kulutusta on supistettava oikeudenmukaisesti ja hallitusti.

4. Ydinenergian ja uraanikaivosten tilalle kotimainen, hajautettu ja uusiutuva energiantuotanto.

5. Mainontaa on rajoitettava. Se luo keinotekoisia tarpeita.

6. Paikallisen tiedon tuhoaminen on lopetettava. Kokemusperäistä viisautta tarvitaan ekologisesti kriisiytyvässä maailmassa.

7. Luonnonvarojen kuluttamista on verotettava progressiivisesti.

8. Asevarustelu on lopetettava. Se vie ihmiskunnalta voimavarat ilmastokriisin torjunnasta.

9. Rajallisella maapallolla on luovuttava tavoittelemasta jatkuvaa kasvua.

10. Kohtuus arvoonsa. Se on vapautta kulutusriippuvuuksista.

Kohtuus Vaarassa 24.10.2009

Kohtuus-teesit naulattiin Luontokeskus Ukon oveen (YouTube)

Kohtuus vaarassa –prosessi jatkuu

Tulevan toiminnan suunnittelu on käynnistetty. Sitä jatketaan torstaina 12.11. klo 18-21 Joensuun laulutalolla (Kauppakatu 51). Seuraa nettisivuja.

Lue myös:

Epäkuluttajan sivut (Toimittaja Topi Linjama)

Luontosuhdeluonnos (Kuvataiteilija Heikki Räisänen)

Taiteilija Tea Mäkipää laati ekologiset käskyt. Suomen Kuvalehti 8.3.2007.

Kohtuus on vapautta (Pauliina Kainulainen)

Ekoteologiaa ja feministiteologiaa (Pauliina Kainulainen)

(M. K.)

Lempääläläisillä Riikoloilla on 19 lasta.Raha ei ole se tärkein asia suuressakaan perheessä, vaan rakkaus ja rauha Jumalan kanssa! Ja rakkaus vain lisääntyy kun sitä jaetaan.

Lapsia saa tulla vaikka 20, huudahti 17-vuotias Hannele Palokangas, kun hän haki opiskelemaan lastenhoitajaksi Rovaniemellä vuonna 1979.

Hannele ei voinut silloin tietää, että aika lailla niin oli käyvä. Muutaman vuoden päästä hänet vihittäisiin Risto Riikolan kanssa, johon hän oli kiinnittänyt huomiota jo rippikoulussa.

Nyt, kolmekymmentä vuotta myöhemmin, Hannele ja Risto Riikola istuvat vierekkäin olohuoneessaan Lempäälän Kuljussa. Maailmaan on saatettu 19 lasta, joista osalla on omiakin lapsia.

Kaikki lapset eivät ole asuneet yhtä aikaa saman katon alla: kun Lyydia, nyt 7, syntyi, perheen esikoinen Antti oli jo 20-vuotias.

Vanhoillislestadiolaisessa perheessä on otettu kaikki lapset vastaan rakkaudella. Hannele ja Risto ovat varmoja, että lapsia on tullut juuri niin paljon kuin on ollut tarkoitus.

- Jos olisi ollut esimerkiksi sairautta, tuskin Luoja olisi antanut näin paljon lapsia, Hannele toteaa.

Joku ihmiseltä salattu tarkoitus on varmaan ollut silläkin, että perheen kuopus Aurora menehtyi kohtuun viisi vuotta sitten. Iloisen elämän keskellä Auroran kohtalo on Riikolan perheen surullisin asia.

- Vaikka se ei ole kenenkään syy, Risto toteaa mietteliäänä.

Surusta toipuessa suuresta perheestä oli apua. Eteenpäin piti mennä, vaikka surut oli surtava.

Ja nyt puolet perheen lapsista on maailmalla, kotona asuu enää yhdeksän.

- Helpoksi on käynyt, Hannele Riikola naurahtaa.

Tai helpoksi ja helpoksi. Minulle nousee hiki, kun yritän hahmottaa, kuinka paljon aikuisia ja lapsia Riikoloiden kotona on. Heitä on paljon, sillä haastattelupäivä on Pekan, 17, syntymäpäivä. Katariina, 26, on saapunut lapsineen Nastolasta. Mummu, Elsa Sieppi, istuu kiikkustuolissa ja nautiskelee hyörinästä.

Sohvalla vierekkäin istuvat Kristiina ja Kristiina, joista toinen on perheen tyttäriä ja toinen miniä. Toinen heistä on lempinimeltään Kitsu, mutta kumpi. Saman näköisiä ja oloisia kaunottaria. Tuolla pyörähtää Eki, Lauran kokemäkeläissyntyinen aviomies. Hänkin on muuten 19-lapsisesta perheestä.

Hannelen ja Riston syliin kapuavat vuoroin omat lapset, vuoroin lastenlapset, joita on yhteensä jo yhdeksän.

Joku kuuluu kattavan keittiön kolme- ja puolimetriseen pöytään kahvikalustoa.

Kaksospojat Olli ja Kalle, 14, heittävät välillä painiksi.

Päätän olla yrittämättä liikaa. Nämä nimet eivät painu päähän ihan heti. Se selviää, että lapsista neljä ei ole paikalla: Lääkäriksi valmistunut Antti, 27, on päivystysvuorossa Ähtärissä. Poissa ovat Kaliforniassa aupairina oleva Eveliina, 19, yliopistossa opiskeleva Lasse, 24, ja aina töissä oleva Anna-Tuulia, 21.

- Täällä ei ole koskaan tarvinnut olla yksin, paikalla olevat 1980-luvulla syntyneet lapset vakuuttavat kuin yhdestä suusta.

Uskon sen. Ja senkin, että jos on erityisesti halunnut olla yksin, on pitänyt lähteä erikseen ulos.

Lempäälässä on toki muitakin suuria perheitä, mutta lapset muistelevat, että koulussa on joskus ihmetelty sisarusten suurta lukumäärää.

- Eivätkä muut aina ole uskoneet, että meillä oikeasti on näin paljon sisaruksia, kertoo Kristiina, 18.

Arjen pyörittämiseen on tarvittu lukuisia pesukoneita, pakastimia, 24 kännykkää ja jopa oma linja-auto. Maitolitrojen ja perunakilojen kulutuksesta Riikolat eivät välitä puhua. Niistä kun tulee pahoja puheita jälkikäteen. Maitoa on ostettu, kun sitä on tarvittu. Piste.

- Mutta muuten ei ole juuri eroa sillä, onko lapsia yksi vai kaksikymmentä. Kaiken saa sujumaan, kun ymmärtää muutaman perusasian, Hannele Riikola toteaa.

Ja ne muutama perusasia ovat tässä: kun väsyttää, apua on otettava vastaan. Esimerkiksi kodinhoitoapua, ystävien ja sukulaisten apua.

Toiseksi: yöllä täytyy nukkua, lasten ja aikuisten.

Kolmanneksi: omia harrastuksia on oltava. Hannelekin pelasi aikoinaan lentopalloa, nyt rakkain harrastus on lukeminen. Risto kulkee metsällä.

Nykyisin Riikolat opettelevat elämään joka vuosi pienempänä perheenä. Vuosi sitten syksyllä Riikoloilta oli varsinainen muuttoaalto. Silloin omilleen lähtivät Anna-Tuulia, Eveliina ja Kristiina. Seuraavana lähtövuorossa on ehkä Pekka.

Isojen lähteminen näkyy ison perheen arjessa siten, että auttavia käsiä on vähemmän. Isot tytöt olivat paimentaneet pienempiään, olleet aikuisia talossa.

Muutoista huolimatta kaikenikäiset lapset ovat läsnä ja lähellä. Mikollekin rakennettiin oma koti viereiselle tontille talkootöinä.

- Minulla on pikkuveli Lasse alivuokralaisena. Ja joskus siskot tulevat siivoamaan, jos kauniisti pyydän, Mikko kehaisee.

Silja, 11, tuhahtaa vieressä.

Edith Ahola

 Aamulehti 25.10.2009

Yhdysvalloissa, Ohiossa on Duggarin 19-lapsinen perhe, joka tunnustaa baptismin konservatiivista suuntausta. Siinä ajatellaan samoin kuin vl-uskossa: lapset ovat Jumalan lahja. Perheellä on tiettävästi oma TV-show. Julkisuudessa on pohdittu lasten synnyttämisen rajallisuutta lääketieteelliseltä kannalta: miten paljon synnytyksiä olisi yhdellä naisella todella mahdollisuutta saada aikaan.

Väestönkasvu uhkaa lastemme elämää

Maapallolla elää nyt 6,8 miljardia ihmistä. Väkiluku kasvaa tätä nykyä joka vuosi yli 70 miljoonalla ihmisellä. Joka ikinen kuukausi maapallon väestö kasvaa 6,7 miljoonalla uudella ihmisellä. Joka ikinen päivä maailmaan tulee 220 000 uutta ihmistä lisää (nettokasvu: laskettu syntyvyys miinus kuolleet).

Ihmiskunta on nyt koko olemassaolonsa ajan suurimman uhkan edessä. Tutkija  James Lovelock on ennustanut, että ilmastonmuutoksen vuoksi maapallolla on tämän vuosisadan lopulla jäljellä enää vain miljardi ihmistä. Siis ennen kuin alkaa vuosi 2100, maapallon väestöstä valtaosa eli runsaat 5 miljardia on  tuhoutunut. 

Siihen on tasan 90 vuotta. Lapsi, joka on syntynyt tänä vuonna, voi nähdä elinaikanaan ihmiskunnan suurimman katastrofin.

Tälle 90 vuoden ajalle voidaan ennakoida päivittäinen ihmisten tuhoutumisen tahti, kun ilmastonmuutos on päässyt vauhtiin. Silloin emme enää voi estää katastrofia millään.

Mitä vähemmän meitä ihmisiä on, sitä paremmin voimme hallita ilmastonmuutosta nyt, kun vielä voimme edes jotain tehdä,  ja ehkä turvata elinkelpoisen ympäristön ja turvallisen ravinnon myös lapsenlapsillemme.  

Noin kaksilapsinen perhe on 21. vuosisadalla maapallon hallitun väestöpolitiikan ja elinympäristön turvaamisen ehdoton edellytys.

Syntyvyyden kasvu kiihtymässä

Teollisissa maissa ollaan lähes kaikkialla lähellä lukemaa kaksi tai sen alle. Mutta nyt myös länsimaissa syntyvyys on alkanut jälleen kasvaa (HS 11.8.2009).

Maapallon väestöräjähdys osoitti todellakin hiipumisen merkkejä 1900-luvun lopulla. YK:n ja Yhdysvaltain väestötoimistot korjailivat tuolloin ennusteitaan. Syntyvyys väheni vuosituhannen päättyessä odotettua nopeammin lähes kaikkialla, myös kehitysmaissa.

Rohkeimmat veikkasivat jo, että pelätty maapallon väestöräjähdys seisahtuisi 10–11 miljardiin ihmiseen. Tämä toteutuisi noin vuonna 2065 – ja sitten maapallon väkiluku alkaisi hiljalleen jopa laskea. Väestönkasvun pysähtyminen antaisi pienen mahdollisuuden sille, että ehkä ihmiskunta sittenkin  selviytyisi  ja kykenisi estämään ilmakehän lämpenemisestä seuraavan katastrofin.

Mutta syntyvyys on nyt alkanut jälleen kohota. Se  ei  enää alenekaan kohti länsimaista lukemaa, noin kahta lasta äitiä kohti. Mikä on muuttanut suunnan?

Modernisaatioteorian mukaan kakkien maiden pitäisi hiljalleen muuttua demokratioiksi, joissa syntyvyys on alhainen ja koulutustaso ja elintaso on korkea.  Mutta tämän kehityksen toteutuminen on asetettu viime aikoina kyseenalaiseksi, esim. The Economist-lehden julkistamien tutkimusten mukaan.

Tulkinta väestönkehityksen suunnasta kuuluu, että kun vauraus lisääntyy, ihmiset siirtyvät lisääntymisessään painottamaan määrän sijasta laatua ja tekevät vähän lapsia, mutta hoitavat nämä lapset erittäin hyvin. Tämä johtaaisi radikaalisti alhaisempaan syntyvyyteen, ja jopa siinä määrin, että mennään alle uudistumisen takaavan syntyvyyden.

Kun vauraus edelleen lisääntyy, näyttäisi käyvän kuitenkin niin, että lapsiluku alkaa jälleen nousta, kun olemassaolevien lasten hyvinvointi ei enää vaarannu vaikka perheeseen syntyisi lisääkin jälkeläisiä. Tämä on ympäristön ja luonnon kannalta uhkaava trendi, sillä korkean tuloluokan lapsista kasvaa todennäköisesti korkean kulutustason aikuisia.

Monien arkipäivässään tekemät havainnot tukevat tätä ennakoitua kehitystä. Alemman keskiluokan perheet tekevät usein yhden tai kaksi lasta, mutta ylemmän keskiluokan perheissä on jo nyt yhä yleisemmin kolme tai neljä lasta. Lisäksi, kyselytutkimusten mukaan suomalaiset haluaisivat tosiasiassa hieman suuremman perheen kuin mihin he todellisuudessa ovat päätyneet tai päätyvät.

Myös tilastot tukevat käsitystä ylemmän luokan keskimääräistä suuremmista perheistä.  Etenkin miesten korkeampi koulutus ja korkeampi tulotaso ennustavat lasten määrän kasvua. Naisten kohdalla suhde on yhä edelleen päinvastainen, muttei kuitenkaan yhtä voimakas, joten nettovaikutuksena todellakin koulutetummat ja paremmin tienaavat lisääntyvät länsimaissa enemmän. “Liian korkea elintaso” siis nostaa syntyvyyttä.

Lisäksi kehitysmaissa on yli 200 miljoonaa seksuaalisesti aktiivista naista, jotka eivät saa ehkäisyä, vaikka he eivät haluaisi tulla lähiaikoina raskaaksi. Joka vuosi arviolta 80 miljoonaa naista tulee raskaaksi haluamatta sitä.

Pitkään on tiedetty, että naisten koulutus on paras ehkäisykeino. Opiskelu lykkää lasten hankintaa, ja koulutetut naiset tuntevat ehkäisymenetelmät yleensä hyvin. Koulutetut naiset saavat kehitysmaissa 1–4 lasta vähemmän kuin vähän kouluja käyneet.

Mutta onko tämä liian hidas menetelmä? Onko valtioiden tartuttava ongelmaan nopeammin ja tiukemmin? Kiinassa ei jääty odottelemaan kasvun hidastumista “luonnollista” tietä, vaan se otti käyttöön tiukan yhden lapsen politiikan 1900-luvun lopulla.  On arvioitu, että sen ansioista  maailmaan jäi syntymättä noin 300 miljoonaa ihmistä. Kumuloituvat vaikutukset ovat tietysti merkittävimmät.

Luopuuko SRK ehkäisemättömyysvaatimuksesta?

Tuskin. Vanhoillislestadiolainen kirkkoherra Seppo Lohi on ennakoinut, että jos liike luopuu ehkäisykielteisestä opistaan, vanhoillislestadiolaisuus katoaa 50 vuodessa. Siis jopa nopeammin kuin koko ihmiskunta joutuu kohtaamaan liiallisen väestönkasvun ja kulutuksen aiheuttaman tuhonsa.

Vanhoillislestadilaisten määrällä ei sinänsä ole merkitystä maapallon nykysuunnassa suuntaan eikä toiseen. Kristilliseltä / hengelliseltä kannalta voidaan kysyä, voiko vanhoillislestadiolaisten lisääntymisratkaisu  olla mallina ja esikuvana maapallon kaikkien ihmisten elämäntavalle. Jos vl-lisääntymisratkaisu on Jumalan sanan mukainen, silloin sen tulee olla mahdollinen ja suositeltava  kaikille.

Heikki Räisänen: Luontosuhdeluonnos

Ympäristövastuu alkaa makuuhuoneesta

Marjut Lindberg: Väestönkasvu verrattavissa päästöihin, HS 7.2.2009.

Eero Paloheimo: Teknisiä analogioita. Tieteessä tapahtuu 2/2008.

Olipa kerran unelma nimeltä lentäminen. Vuonna 1903 tämä unelma toteutui, kun Wrightin veljekset tekivät maailmanhistorian ensimmäisen hallitun lennon, joka kesti 12 sekuntia ja eteni 40 metriä.

20 vuotta myöhemmin alkoi Finnairin tarina. 1.11.1923, konsuli Bruno Lucander perusti yhtiön nimeltä Aero. Jo seuraavana vuonna Aero teki ensimmäisen lentonsa Helsingistä Tallinnaan. Kulkuneuvona toimi neljän hengen Junkers F13 -kone, jossa oli talvisin sukset ja kesäisin kellukkeet.

Enää emme laskeudu suksille, vaan allamme on yksi maailman moderneimmista laivastoista. Lentoyhtiömme on nyt 86-vuotias, mutta niin kalustoltaan kuin asenteeltaan tiukasti tätä päivää ja katse tulevaisuudessa. Tänään Finnairin reittiliikenne kattaa 9 kaukokohdetta Aasiassa, New Yorkin Pohjois-Amerikassa ja yli 40 kaupunkikohdetta Euroopassa.

Viime vuosina kasvavan ja kansainvälistyvän Finnairin tavoite on ollut kehittää Euroopan ja Aasian välisiä lentoyhteyksiä. Yhtiön strategiaa tukee Suomen suotuisa maantieteellinen sijainti: lyhyin ja ympäristömyötäisin reitti mannerten välillä kulkee Helsingin kautta. Finnairin uudet vähäpäästöiset Airbus A340 ja A330 –koneet kantavat pitkälle tulevaisuuteen.

Takana on pitkä menneisyys. 86 vuotta 1.11. täyttävä Finnair on yksi maailman vanhimmista lentoyhtiöistä.

Libraries and Transliteracy

Kuva: Swinimal

Suomessa lähes jokaisella on ainakin yksi kännykkä, mutta siitä huolimatta kirjastojen mobiilipalveluilla on vain marginaalinen osuus palvelukokonaisuudesta. Muualla maailmassa puhutaan jo mobiileista tietopalveluista, joita mm. Ellyssa Kroski käsittelee erinomaisessa artikkelissaan.

Hervé Basset on sitä mieltä, että kirjastolaisia tarvitaan myös web 2.0 maailmassa: mitä enemmän informaatiota, sitä tärkeämpi on kirjastolaisen rooli T&K-maailmassa.

Web 3.0 and Libraries: What is at the Heart of Libraries? / Stephen Abram

Mitä meidän on lakattava tekemästä saadaksemme aikaa uusille tehtävillemme?

• Jo jossakin aiemmin luetteloidun aineiston primääriluettelointi
• Karhut
• Toiminnan mittaaminen ulkopuolisten määrittelemillä suoritusmittareilla – sen sijaan meidän pitäisi itse määritellä omat mitttarimme!
• Kirjastokorttien jakelu joka kirjastossa: yksi kortti kaikkialla läpi koko elämän
• MARC-pohjasta luopuminen
• Hankintapäätösten teko: vastuu enemmän asiakkaille
• Sakot
• Turhat rutiinit
• Lisää lainausautomaatteja.

Perthin kirjastoleirille v. 2009 osallistuneet

Freak Out, Geek Out, or Seek out: Trends, Transformations & Change in Libraries

Tulevaisuuden nainen on myös nykysisartaan terveempi. Tutkimuksen mukaan tulevaisuuden naisella on terveempi sydän ja alempi kolesteroliarvo. Myös vaihdevuodet alkavat tulevaisuudessa nykyistä myöhemmin.

Nämä ennustukset esittelevä tutkimus väittää Daily Mailin mukaan omaavansa vahvimmat näytöt siitä, että ihmisen evoluutio jatkuu.

Joidenkin biologien mukaan lääketieteen kehitys ja hyvinvoinnin lisääntyminen hyväosaisessa maailmassa on saanut evoluution pysähtymään. Heidän mukaansa lajimme ei enää kehity, koska emme enää joudu kamppailemaan eloonjäämisen puolesta.

Evoluutiobiologi, tohtori Stephen Stearns Yalen yliopistosta kertoo kuitenkin löytäneensä todisteita siitä, että perinnölliset tekijät, kuten pituus ja paino vaikuttavat edelleen siihen, kuinka monta lasta nainen synnyttää ja kuinka terveitä naisen lapsista tulee.

Stearnsin tutkimustiimi analysoi yli kahdentuhannen keski-ikäisen ja sitä vanhemman naisen tiedot ja vertasi, miten heidän pituutensa, painonsa, verenpaineensa, kolesteroliarvonsa ja muut ominaisuutensa vaikuttivat heidän synnyttämiensä lasten lukumäärään.

Tutkimusryhmä huomasi, että myös koulutuksen, tulojen ja terveyden vaikutuksen huomioimisen jälkeen perinnöllisillä tekijöillä ja perhekoolla oli edelleen läheinen yhteys.

Lyhyemmät ja painavammat naiset saivat selvityksen mukaan enemmän lapsia kuin kevyemmät ja pidemmät kanssasisarensa.

Myös matalamman verenpaineen ja kolesteroliarvon omaavat sekä nuorempana äidiksi tulleet ja myöhemmin vaihdevuotensa saaneet naiset saivat eniten lapsia.

Nämä piirteet periytyivät naisten tyttärille, jotka taas saivat enemmän lapsia.

Tutkijoiden mukaan tämän kehityksen jatkuessa kymmenen sukupolven yli on vuoden 2409 nainen kaksi senttimetriä lyhyempi ja kilon painavampi kuin nykyajan keskivertonainen. Tämä tulevaisuuden nainen saa ensimmäisen lapsensa nykyistä keskimäärin viisi kuukautta nuorempana ja saa ensimmäiset kuumat aaltonsa kymmenen kuukautta nykynaista myöhemmin.

IL/21.10.2009

Hehheh. Eivät nuo muutokset 400 vuodessa niin kauhean dramaattisilta vaikuta! (Lihavoinnit minun)

Facebook, tuo sosiaalisten verkostojen harmaa gorilla, ilmoitti viime kuun 15. päivä uusimman käyttäjätilastonsa. Sivustoa käyttää tällä hetkellä 300 miljoonaa (300 * 10^6) “aktiivista käyttäjää”. Mietippä sitä, se on aika iso määrä. Koko maailmassa asuu Yhdysvaltojen Tilastokeskuksen mukaan tänään, 18.10.2009, noin 6,791 miljardia (6,791 * 10^9 ) ihmistä, joten Facebookia käyttää siis näin ollen 4,41% kaikista maailman ihmisistä. Tuo nyt ei ehkä kuulosta paljolta, mutta kyllä se on. Ja kun miettii miten iso osa maapallon ihmisistä asuu alueilla jossa teknologiaa ja verkkoa ei vältämättä ole tai jotka eivät omista tietokoneita tai jotka eivät ole sen ikäisiä että tietävät mitä tietokone (tai Facebook) on, tuo referenssimäärä ehkä hieman laskee joten prosenttiosuus nousee. Puhumattakaan siitä että Facebookia käyttää iästä, arvosta ja sosiaalisesta statuksestaan huolimatta lähes kaikki.

Me puhumme siis nyt sivustosta joka yhdistää koko maapallon kansan. Tämän lisäksi se tuottaa nykyisin myös rahaa. Ja parantaa muistia.

Tiesitkö, että tilastollisesti katsoen, suunnillen joka viides sinunkin tapaamasi henkilö löytyy Facebookista, hän kirjautuu sisään vähintään kerran päivässä ja hän päivittää statustaan myös vähintään kerran päivässä. [1] [2] Ja miksi ei, sillä Facebookin avulla sinäkin voit pitää yhteyttä muihin ihmisiin, johon et vältämättä muuten tutustuisi tai ylläpitäisi kontaktia. Eihän sitä kahvilla jaksa joka päivä juosta ja puhelinlaskukin nousee jos koko ajan joutuu sen kautta rupattelemaan.

Mutta kysymys kuuluukin; milloin sosiaalisesta kanssakäymisestä on tullut meille pakkomielle?

Ihminen on sosiaalinen eläin, senhän me jo tiedämme. Mutta meissä kaikissa asuu pieni Juoruakka tai Tirkistelijäsetä. Nämä akat ja sedät haluavat tietää kaikista, ja kaikesta, kaiken, tai ainakin mahdollisimman paljon, sillä tieto on näille valtaa. Ne tirkistelevät muiden elämää ja tietävät usein jopa enemmän muista kun ne itse itsestään. Ja tällä tiedolla ne käyvät välillä jopa kauppa muiden akkojen ja setien kanssa jotta saisivat heidän tiedot käsiinsä ja niiden valta kasvaa. Ja lopulta niistä tulee omassa pienessä maailmassaan ja piirisään Mark Zuckerbergin kaltaisia miljonäärejä, mutta niiden valuutta on “juoru”. Tämän lisäksi meissä asuu myös Narsisti. Juoroakan ja Tirkistelijäsetään verrattuna Narsisti taas haluaa levittää tietoa, kertoa maailmalle kuka hän on ja mitä hän tekee, sillä Narsisti tykkää huomiosta. Hän nauttii siitä että hän jatkuvalla informaatiovirralla ja tuhaduttavalla määrällä tietoa pystyy jakaamaan elämäänsä sekä tuntee olonsa merkittäväksi kommentoidessaan muitten tekemisiä. Narsisti haluaa että kaikki tietävät mitä puuroa hän syö, minkä malliset hänen uudet kengät ovat ja mitä mieltä juuri hän oli uudesta Metallica-levystä. Ja hän tuntee olonsa hauskaksi ja huomion keskipisteeksi kun huonojen, mutta sitä naurettavimpien, nettitestien avulla hän (ja kaikki muut hänen ystävät) saavat tietää hänen pornonimensä, kännipersonallisuutensa tai sisäisen leffapahiksen. Hän elää tämän takia. Näiden kahden seurana elää sitten myös Erakko. Tämä on se pieni olento, joka aina välillä nostaa päätään ja muistuttaa meitä siitä että meillä ihan oikeasti on kavereita, katso vaikka Facebookista. Ja jos tuntuu siitä, että se kaverimäärä on turhan alhainen, ei se mitään, niitä voi aina lisätä. Ja, avot, heti tulee parempi mieli ja Erakko häviää.

OK, tämä oli ehkä hieman karrikoitu ja ylianalysoitu (kiitos Sigmund Freud) dissekaatio Facebookin käyttäjästä ja toivon että kukaan teistä ei pahastunut, sillä amerikkalaisten elokuvien sanonnan mukaan”kaikki yhtäläisyydet eläviin tai kuolleisiin henkilöihin ovat puhtaasti sattumanvaraisia”. Mutta jos oikein mietitte, niin huomatte, että nämä yllä mainitut kuvailut ovat ne syyt miksi ihminen hakeutuu sellaisille väylille jossa tieto kulkee mahdollisimman helposti ja nopeasti. Me haluamme olla mukana tiedonvirrassa ja jos joku muu ei ole mukana, me ihmettelemme äänekkääsi ja suuresti, että miksei!? Ja sitten hänestä tulee meidän silmissämme erakko ja ulkopuolinen.

Teknologia ja kehitys ovat vauhdilla suuntaamassa kohti sosiaaliverkkoja, ja jos katsomme ajassa taaksepäin, huomaamme että sosiaalinen verkostoituminen on aina ollut kehityksen määränpää. Noin vuosikymmen sitten meillä oli kaikilla omat verkkosivut, joita päivitimme ahkerasti tekstillä ja tungimme täyteen Flash-animaatioita. Sitten tuli blogit, josta tuli teinityttöjen, muotiarvostelijoiden ja kolumnistien väylä. Tämän jälkeen areenalle astui VoIP (“nettipuhelin”)-ohjelma Skype, ja nyt meillä on Facebook. Ja Facebookiin me kytkeydymme kaikkialla; kotona, kadulla, autossa, jopa muiden kavereiden seurassa. Ja eihän kehitys ole loppunut vielä siihen, sillä seuraava vaihe on jo täällä ja sen nimi on Twitter. Ja twittaamisen ainoa tarkoitus on tuottaa sitä tietoa, yhdellä klikkauksella. Kaikki muut turhuudet on poistettu.

Tulevaisuus lähestyy meitä nopeammin kun Pendolino-juna tasoristeystä. Me kuljemme paraikaa ylinopeudella tiedon valtatietä pitkin ja emme edes huomaa että kaasupoljin on pohjassa, ja välillä mennään liiankin lujaa. Me emme ehkä aina mieti sitä mitä me itsestämme verkossa kerromme tai jaamme, eikä sitä että Internetissä tieto on ja pysyy ikuisesti. Sillä meidän mielestä virtuaali-voyerismi on jo arkipäivää eikä siinä ole mitään väärää. Ja sisäiset Tädit, Sedät, Narsistit ja Erakot sen kun hymyilevät. [3] [4] [5]

Sukupolvi M haastaa vanhan liiton bisneskansan

Olen koukuttunut Umair Haquen ajatteluun. Olen vakuuttunut siitä, että hän on oikeassa ja vielä vakuuttuneempi siitä, että meillä Suomessa hänen ajatuksiaan tarvitaan enemmän kuin monessa muussa paikassa.

Pari päivää sitten Hesarin kolumnisti totesi, että Suomessa mennään taloudelliset arvot edellä enemmän kuin muissa eurooppalaisissa maissa. Ahneus, rahanhimo ja taloudellisten arvojen ensisijaisuus vievät meidät tuhoon, ellemme muutu – nyt heti.

Sukupolvi M tarkoittaa muutosliikettä. On yhä enemmän ihmisiä, jotka tekevät asioita toisin. Ihmisiä, jotka haluavat tehdä työtä ja asioita, joilla on oikeaa ja aitoa merkitystä.

Olin aikoinaan hetken töissä mainostoimistossa. Meille tuotiin videonauhurihökötys, joka osasi puhua. Maahantuoja ei keksinyt mitä lisäarvoa se voisi tuoda kuluttajalle ja meidän tehtävämme oli keksiä se. Teknologia oli tuolloin niin alullaan, että puheominaisuus ennemminkin häiritsi laitteen toimintaa kuin lisäsi arvoa käyttäjälle. Sitä me sitten mietimme. Onneksi sain potkut tuosta paikasta. Mutta epäonnekseni ja meidän kaikkien epäonneksi olemattomien lisäarvojen “innovointi”  on jatkunut ja meille on myyty kaikenlaisia härpäkkeitä, joiden todellinen arvo on miinusmerkkinen.

Sukupolvi M etsii merkityksellisyyttä, sitä mikä on tärkeintä, millä on eniten väliä. Haquen mukaan sukupolvi M ei ole pelkästään “mahtava juttu” se on myös välttämätön ja hän perustelee sitä näin:

“Suuri kriisi ei ole poistumassa, muuttumassa tai  muuttamassa muotoaan. Se on se sama vanha kriisi – ja se kasvaa. Te olette epäonnistuneet tunnistamaan mistä siinä todella on kysymys. Se on, kuten olen uudelleen ja uudelleen toistanut, insituutioissamme: säännöissä, joiden mukaan taloutemme on organisoitu. Mutta ne ovat teidän instituutionne, ei meidän. Te teitte ne ja ne ovat hajalla.”

Umair Haque jatkaa vanhan liiton bisneskansan piiskaamista:

Te halusitte suurta, lihavaa ja laiskaa “bisnestä”. Me haluamme pientä, herkkää, mikrotason kaupankäyntiä.

Te teitte “politiikasta” ruman sanan. Me haluamme aitoutta, syvällistä demokratiaa – kaikkialle.

Te halusitte rahataloudellista fundamentalismia. Me haluamme taloutta jossa on järkeä ihmisille – ei pelkästään pankeille.

Te halusitte kovien pääjohtajapomojen rakentamaa arvoa osakkeenomistajille. Me haluamme todellista arvoa, jota luovat ihmiset joilla on luonnetta, arvokkuutta ja rohkeutta.

Te halusitte näkymättömän käden, siitä tuli digitaalinen käsi. Nykymarkkinoilla suurin osa kaupoista käydään käytännössä robottien välityksellä. Me haluamme näkyviä kädenpuristuksia: luottaa ja olla luotettuja.

Te halusitte kasvaa – nopeammin. Me haluamme hidastaa – jotta voimme tulla paremmiksi.

Te ette välittäneet mitkä yhteisöt kaatuivat kumoon tai mitkä elämät upposivat. Me haluamme nousuveden, joka nostaa ylös kaikki uponneet veneet.

Te halusitte isoelämää: McKartanoita, Hummereita, and McRuokaa. Me haluamme inhimillistää elämää.

Te halusitte rikkaiden lähiöitä, hemmottelua ja aidattuja anti-yhteisöjä. Me haluamme yhteiskunnan, joka rakentuu aidoista yhteisöistä.

Te halusitte lisää rahaa, luottoa ja hyötyä voidaksenne kuluttaa ahnaasti. Me haluamme olla loistavia tekemään asioita, joilla on merkitystä.

Te uhrasitte materian alttarille kaiken merkityksellisen.  Te möitte juuri ne asiat, jotka tekivät meistä suuria, turhan rihkaman, helyjen ja vekottimien vuoksi. Me emme ole myynnissä, me opimme uudestaan tekemään sitä, mikä on merkityksellistä.

Olin tässä päivänä muutamana puhumassa erään pienen yhdistyksen asiaa suurelle johtajalle. Hänen ensimmäinen kysymyksensä oli “onks niillä rahaa”. Kerroin, että ei ole, koska he ovat niin alussa, mutta että he tekevät tärkeitä asioita. Johtajan mielenkiinto katosi samantien – persaukisten kanssa ei kannata seurustella.

Me tarvitsemme nyt uusia alkuja, vaikuttavia ilmiöitä. Meidän on seurattava kulttuuria, luovuutta ja ihmisiä. Rahajäljen seuraaminen vie kapeneville kujille.

Meidän on avattava korvat uudelle aallolle, tuoreille ajatuksille – meidän on kuultava uuden kasvun kohina. Muuten meille ei jää muuta kuin kallioon kaivettu ydinjäte ja toisille kaasua kuljettava jättiläisputki.

Meidän on opittava ja sisäistettävä win+win(+win) -ajattelu, jossa emme mieti pelkästään omaa ja partnerimme hyötyä vaan mietimme myös sitä, mitä voittavia vaikutuksia voimme aidosti synnyttää muille tahoille.

“Sukupolvi M on vastuullisuutta, autenttisuutta – kaikkea eilisen toimintatapaan liittyvän haastamista. Kaikkialle minne katson näen räjähdysmäistä sukupolvi M busineksen kasvua; kansalaisjärjestöjä, avoimen koodin yhteisöjä, paikallisia aloitteita, hallintoa.” – Umair Haque

Mace vinkkaa Jaakko Sannemannin esityksestä ubiikkikirjastoista. Suosittelen tasan kaikille!

Albertan yliopistossa ovat opiskelijat laatineet erinomaisen yhteenvedon kirjastojen web 2.0 -sovelluksista tehdystä tutkimuksesta. Myös jutun lähdeluettelo on varsin edustava.

Kiitos vinkistä: Peter Godwin