Ensinnäkin Perussuomalaisten nousun ja vastaavasti muiden isojen puolueiden kannatuksen suhteellisen tasaantumisen vuoksi seuraavaa hallitusta ei perusta kaksi suurta puoluetta siten, että pienpuolueet (PS, RKP, Vihreät, Vas) ovat mukana vain somisteena. Vaikka nykyinen hallituspohja jatkaisi, Keskusta ja Kokoomus eivät enää saa enemmistöä taakseen. 

Muutos voi vaikuttaa pieneltä, mutta politiikan dynamiikan kannalta kyseessä on lähes vallankumous. “Apupuolueen” yli ei enää voi noin vain kävellä, edes hyvän tsoukin varjolla.

Seuraavan hallituksen perustaa siis joko kolme suurta puoluetta (esim. Kesk., Kok, PS), tai kaksi puoluetta ja muutama pienpuolue (esim. Kok, SDP, Vihr, Rkp). Pääministeripuolueena on todennäköisesti Kokoomus, mutta vaalien tulos on todella ratkaiseva koko hallituksen kokoonpanoa ajatellen.

Toisaalta taas Perussuomalaisten piiristä nouseva herravihainen ja rasistinen kumu on saavuttanut ennennäkemättömän paljon kaikupohjaa. Sulkeeko Suomi ovensa maailmalta ja pyrkii takaisin 50-luvulle? Toivottavasti ei.

Bonuksena koko länsimainen talousjärjestelmä painii tulevan vaalikauden ajan taannoisen taantuman jälkiseurausten kanssa. Sillä miten tulevina vuosina säästetään, verotetaan tai tuetaan on todella kauaskantoisia vaikutuksia. Mielestäni tärkeää olisi, että Suomessa ei apinoida ainakaan “Cameronin mallia”.

Hyvinvointivaltion pelastaminen ei riitä, vaan sen perusta on valettava uudelleen. Tulevaisuuden menestyvää Suomea ei rakenneta haikailemalla menneeseen tai keskittymällä vain menestyjien menestykseen. Tarvitaan uusia ajatuksia ja uutta solidarisuutta.

Helsinkiläisistä kansanedustajaehdokkaista näihin haasteisiin vastaa mielestäni parhaiten Jukka Relander.

Aina yhtä hauska juttu tämä obamisaatio.

Jukka on tullut tunnetuksi mm. kirjailijana, yhteiskunnallisena keskustelijana, kolumnistina sekä pitkäikäisen radio-ohjelmansa kautta. Politiikan tekemistä Relander on harjoitellut mm. eduskunta- ja eurovaaliehdokkaana, Suomen kirjastoseuran ja Vihreän miesliikkeen puheenjohtajana ja johtamalla Vihreän liiton periaateohjelman kirjoitusprosessin.

Jukka sekä ymmärtää 2010-luvun haasteet että osaa viestiä fiksut vastaukset ymmärrettävällä tavalla. Jukka Relander on sivistynyt ja solidaarinen eurooppalainen suomalainen, jolle olisi tilausta Arkadianmäellä, kun ajan henki tuntuu olevan enemmänkin lyhytnäköisen itsekeskeisyyden ja populistisen urpouden puolella.

Paitsi äänestämällä ja tukiryhmäilemällä, tuen Jukan kampanjaa myös rahallisesti. Lahjoitin männä viikolla 50€ tämän sivun kautta – lahjoittaminen onnistuu helposti kaikkien pankkien tunnuksilla.

Miksi kansalaisten pitäisi tukea poliittisia kampanjoita? Annetaan ehdokkaan itse kertoa:

Vihreät eivät saa tukea kaupalta ja teollisuudelta. Emme kaavoita liikemiesten toiveiden mukaan, emmekä tee poliittisia linjauksia kysymällä ensin kolmikannalta, että sopisiko tämä. Emme toteuta Metalliliiton ilmastopolitiikkaa, vaan omaamme.

Siksi uskomme yksityisten ihmisten lahjoituksiin. Niillä ei osteta poliittisia päätöksiä, vaan edesautetaan sitä, että oma ehdokas menee läpi.

Helsingin vaalipiirissä joudun kilpailemaan Mari Kiviniemen kanssa, joka sai viime vaaleissa tukea 57.000 euroa, tärkeimpänä tukijanaan turkistarhaajien järjestöt. Sinun tukesi tekee kisasta vähän vähemmän epätasaisen ja samalla se tekee politiikasta taas kerran vähän puhtaampaa.

Lahjoittaa voi myös tekstiviestitse: lähetä viesti “TUE10 Jukka Relander” tai “TUE20 Jukka Relander” numeroon 16511. Viestin hinta on 10/20€. Jokainen euro auttaa hyvän taistelussa pahaa vastaan.

Nykyajan tekniikalla saadaan paksu lompakko kaikille riippumatta rahan määrästä. Tätä kutsutaan tasaveroksi.

Näin vaalien alla pahainen äänestäjä, jolla kansamme kovapalkkaiset edustajat ovat tottuneet pyyhkimään pöytää kuten entinen akka kissalla, voi ennen vaaleja sanoa suorat sanat. Meillä on nyt kysyntää, kaikki puolueet väittävät olevansa köyhän ystäviä. Joissakin vaalitilaisuuksissa saa pullakahvit, reiluimmat antavat lasillisen punaviiniä. Mutta tunnistaako äänestäjä suden, joka on vetäissyt päälleen lammasten vaatteet?

Ennen oli sentään selvä kahtiajako: oli  köyhät ja rikkaat. Hetkinen, eikös se nykyäänkin ole noin?  On toki, mutta pirukaan ei ota selvää, kuka kukin on: myös se puolue, joka on vanhastaan mammonanpalvojan  asialla, esiintyykin nyt parhaimpana työväen ja jopa köyhän ystävänä, kaikki puhuvat työllisyyden parantamisesta. Ainoat, jotka erottuvat joukosta selvästi, ovat ruotsalaiset leppäkertut, koska puhuvat ruotsia. Tosin heidänkään puheistaan ei  tahdo tolkkua ottaa, ainakaan kouluruotsilla.

Nuoret erityisesti ovat ällikällä lyötyjä. Ja pahaa tekee vanhemmallekin seuratessa, kun  politiikan tekijät haluavat tahallisesti pruutata sumua silmiin. Silmänkääntötempuilla Guinnesin ennätysten kirjaan pääsee ainakin kokoomus. Sen uusälyttömyys kulminoituu puolueen  avaamilla nettisivuilla: niille pyydetään ilmiantoja kokoomuksen toimintaa vääristelevistä lehtikirjoituksista. IS kirjoitti tästä pääkirjoituksessaan 24.2. ja joutuu siis ensimmäisenä mustalle listalle.

Joitakin vuosia sitten ruiskukkapuolue mainosti itseään paitsi hassunhauskana  sulle-mulle-korvapuolueena myös  työväenpuolueena. Nyt on otettu askel vieläkin enemmän vasemmalle.  Nyt vilkuttaa  kokoomuksen riveistä jo itse Isä Aurinkoinen  kommunistisine ilmiantojärjestelmineen.

Vääristelystä puolueen pitäisi ilmiantaa ensin itsensä. Takavuosien työläisleikin lisäksi väärinselityksestä esimerkkinä nykyinen tulkinta tasaverosta. Sitä puolue lehti-ilmoituksin ilmaisee ei-kannattavansa, on kuitenkin valmis nostamaan arvonlisäveroa, siis tasaveroa,  jonka korotuksesta kärsivät eniten pienituloiset. Siinäpä kimppakivaa kaikille!

Uutta potkua politiikkaan tulee toisen pölvästien pulueen, perussuomalaisten, rakettimaisesta noususta. Syyt ilmiöön löytyvät nykyisin harjoitetusta oikeistokaveripolitiikasta. Liian monet johtavat poliitikot ovat joutuneet selittelemään tekosiaan, kieroilujaan, lahjuksiaan ja naissuhteitaan. Ihmiset haluavat muutosta kansaa entistä pahemmin kahtia jakavaan, pelkästään rahamaailman ehdoilla toimivaan porvarimeininkiin.

Toisaalta päänsä tyhjyyttä esittelee myös se äänestäjä, joka ei ole mitään mieltä. Niinpä selväjärkinen äänestäjä hakeekin omaa puoluettaan seuraavin perusvaatimuksin: veroasteikkoa kiristettäköön  suurituloisilta, pääomatuloja ja varallisuutta pitääkin verottaa! Saatava aikaan pankkivero! Arvonlisäveroa ei saa korottaa, mutta harmaa talous on pistettävä kuriin!

On aika nostaa perse penkistä, pois netistä ja ottaa Tarmo Ropposen vaalikynä käyttöön. Lyijykynä kun toimii pakkasessa. Ja jos ei jaksa kirjoittaa, niin Olympus nauhoittaa. Mitä en muista, sen valehten. Mutta lyijykynä toimii, kuin junan vessa.

Yritän olla objektiivinen, ja noudatan Perustuslaillisen vittuilu puoleen mottoa, auo päätä kaikille. Mutta ole asiallinen, että ei vanhempasi häpeä sinua. ( Perustuslaillisen vittuilu puolueen jäsenia on vain perustaja, latojan huomautus).

Askolan Kokoomus harrastaa mainiota markkinointia. Liukkaan kelin ajokoulutusta. Tottahan se on myös, että ei ole mitään niin hyvää mahdollisuutta myydä autoa. Kyllähän puolueen jäsen saa alennusta? Vanhat pierut kun ei ole saanut liukasta. Ei Kullossa, eikä Porvoossa.

Tyhjäkäynti bemarit olivat kuumina ennen ajoa

Paikalla tuli olla eräskin Kokoomuksen ehdokas. Odottelin suunnattomasti edustaja Harkimoa. Olisi voinut kysyä vähän itäuudenmaan kuulumisia, mutta onneksi vastaan tulikin toinen tulevaisuuden toivo: Risto Anttonen.

Koska energia on tulevaisuus, niin energiasta kysymyksiä:

Ydinenergia:

Suhtautuminen on myönteinen, alun perin ihmiskunnalle energia oli aurinko, joskus, hirveän kauan taakse päin ja tulee olemaan hamassa tulevaisuudessa myöskin, mutta tällä hetkellä tarvitaan väliaikais energiaa, ja tarvitaan ydinvoimaa, loviisan käyttöikä menee umpee, 2027 seuraavan neljän vuoden aikana loviisan tulee saada uusi lupa, ja tulee hallitusneuvotteluissa sopia, nyt jäi ilmaan, tämä on vain henkilökohtainen kantani.

Ruuhkamaksu:

Ensin joukkoliikenne kunnossa jos sen jälkeen tulee ruuhkaa, siihen voidaan palata, mutta ei nyt ajankohtaista.

Satelliitti GPS valvonta:

Se en on asia mitä en tunne, mutta olin jossain reissussa aasisassa, on joukkoliikenteessä kortti, leimaat kortit mennen tullen, maksat kilometrin mukaan, ymmärtääkseni miellä leimataan kun menet sisään,

maksat vain siitä mitä matksustat, en nyt yksityisautoiluun, en usko ympäristöpolitiikan pääperiaate on se joka sottaa joka maksaa, käytön mukaan tai sottaamisen mukaan. En tunne sateelliitti tarkkailua enkä pidä sitä mitenkään ajankohtaisena asiana, olen kokoomuksen ohjelman ohjelman lukenut, näihin vaaleihin, ei siellä tommoisia puhuta.

Niin, eka oltiin omaa mieltä ja vain omaa mieltä, mutta sitten ei olekkaan tukea puolueesta?

All in all, Anttonen oli positiiviinen mies. Rehellisesti myönsi mitä ei tajua, eikä ymmärrä. Liian rehellinen, ei politiikoksi.

Puhumattakaan, Että Anttonen on niin rehellinen mies, että sanoo, että häntä ei saa kuvata hattu päässä. Vaimo ei pidä hatusta. Mutta mielestäni hattu oli hieno, ja anteeksi vaimo.

Mutta sitten oli aika ajaa Kulloosta Porvoon keskustaan.

Oli aika PersSuomalaisten tilaisuuteen. Oli nälkä. Hernekeittoa piti olla. Jätettiinhän kokoomuslaiset makkarat syömättä.

Erkki Havasti kertoi, että ei ole rokkaa tänään. Maanpuolustusyhdistys olikin rokan kanssa muualla. Koko Porvoo oli täynnä rokattomia persuja.

Porvoon tori oli täynnä PerSuksia

Mutta se ei estänyt meitä. Nälkä oli. Ilman kokoomuksen makkaraa, suuntaamme Pirkon suuntaan.

Ja mitä kuulee?

Mun aikaa kuule tuhrasit hirveästi. Et tullut meille ehdokkaaksi? Vaan vasemmistoon menit. Miehet mölisee vieressä, hän on nyt kypsää kauraa. Aatteet on muuttuneet.

Yritän kysyä Pirkolta, mutta hän kääntää selkänsä. Hän vai tarkkailee tilannetta. Kyllä nyt on paha merrassa.

Energiasta yritän puhua. Havasti on vahvasti sitä mieltä, että hallituksessa tulee puhua ydinenergiasta. Mutta Pirkko ei puhu siitä mitään.

Ranskasta ei osteta muuta kuin punaviiniä sanoin minä. Mutta Loviisaan kallistetaan korvaa.

Erkki on rehellinen

Lahjus Kataja kertoi että ALV ei kosketa suomalaista työtä. Pirkolla oli tähän vakaa kanta: Se riippuu miten sitä asiaa tarkastelee, jos on kovat kustannukset ja korkea arvonlisävero, ei kansalaisilla ole varaa ostaa palveluita.

Tähän täsmennys, että eikös kokoomus tarkoita että pimeä duuni vapauttaa arvonlisästä?

Ei varmasti suosittele pimeää duunia, en usko siihen väärä tulkintaverotus on kokonaisuus, ei voi yhtä palikkaa liikuttaa,miten se vaikuttaa kokonaisuuteen ja kansalaisten ostokykyyn, en kannata arvonlisäveron korotusta, kaikkien tuotteiden hinnat nousee.

Mutta tuotteiden hinnat nousee, mutta miten sen työnhinta? Pirkko toivotti vasuri Sampan hittoon. Kuulemma olin käyttänyt hänen aikaa liikaa. Edelleenkään ei selvinnyt että onko se pimeä duuni nut vapaata ja suotavaa?

Miten voi käyttää potentiaalisen äänestäjän aikaa liikaa?

Äänestäjällä aikaa riittää.

PS. Tämä oli ensimmäinen vilkaisu itäuudenmaan ehdokkaisiin. Lupaan palata asiaan. Puhtaan puolueettomasti, ja täysin subjektiivisesti. Olen täysin sitoutamaton, ja lupaan vittuilla kaikille. Puolueesta ja rahoista riippumatta.

Aluksi kuitenkin pari pointtia sosiaalisen median konkareilta: kannattaa kuunnella Jyrki Kasvin ja Mikael Jungnerin ajatukset Julkinen sana -ohjelmassa. He tietävät, mistä puhuvat: Jyrki on käyttänyt nettiä historian hämärästä asti ja Jungner puolestaan tunnetaan paitsi värikkäästä nettipresenssistään myös siitä, että hänen aikanaan YLE otti sosiaalisen median onnistuneesti käyttöön.

Entäpä muut poliitikot? Edellisten jälkeen tulee mieleen lähinnä Jussi Halla-aho sekä tietysti vanhan kaartin poliitikkobloggaajat. Blogit eivät ole aiheuttaneet ennenkään minkään sortin lumipalloefektejä (em. poikkeusta lukuunottamatta), joten ne tuskin nousevat valokeilaan näissäkään vaaleissa. Politiikan some-edelläkävijöiden ryhmä on siis kapea.

He ovat Facebookissa!

Facebookissa poliitikkoja riittää – totta kai – onhan siellä kaikki muutkin olleet ajat sitten. Katsotaanpa pari esimerkkiä:

• Mari Kiviniemi (käyttäjäprofiili), 4996 kaveria, julkaisee tilapäivityksiä ja valokuvia sekä vastailee satunnaisesti kommentteihin
• Mari Kiviniemi (sivu), 756 tykkääjää, julkaisee tilapäivityksiä, mutta ei vastaile kommentteihin
• Jyrki Katainen, 2 184 tykkääjää, julkaisee lyhyitä videoita, mutta ei vastaile kommentteihin.
• Jutta Urpilainen, 1 508 tykkääjä, julkaisee tilapäivityksiä ja vastaa kommentteihin noin kerran 3 kk:ssa
• Timo Soini, 1892 tykkääjää, julkaisee lähinnä linkkejä uutisiin, eikä vastaile kommentteihin
• Paavo Arhinmäki, 3793 tykkääjää, julkaisee linkkejä ja kirjoituksia blogistaan, vastailee satunnaisesti kommentteihin

Näistä lähinnä Mari (käyttäjäprofiilillaan) ja Paavo tekevät homman suurin piirtein niin kuin se pitää tehdä, jos haluaa ottaa sosiaalisesta mediasta hyödyn irti: täytyy keskustella ja kertoa ajatuksiaan. Myös Katainen ja Urpilainen viestivät persoonallisella tasolla, mutta yksisuuntaisesti, mikä ei ole kovin sosiaalista. Videot ovat toki positiivinen pilkahdus, mutta voisi niitä joskus kuvata muutenkin kuin tumma puku päällä. Liian huoliteltu ei ole aito, etenkään somessa.

Sosiaalisessa mediassa on kyse ennen muuta kahdesta asiasta: avoimuudesta – eli ajatukset ja mielipiteet julki – sekä aktiivisesta keskustelemisesta. Ajanpuute on tunnetusti poliitikolla huono argumentti olla keskustelematta äänestäjien kanssa. Somessa viesteihin vastaaminen ei ole edes ajasta ja paikasta kiinni – ja onhan avustajat, jotka voivat seuloa kiinnostavimmat kommentit, joihin kannattaa vastata. Ei siihen kohtuuttomasti aikaa mene.

Ja toisaalta: jos sinulla ei ole mielipiteitä kerrottavana tai halua keskustella äänestäjien kanssa, niin kannattaa katsoa peiliin ja pohtia poliittisen uran motiiveja toisen kerran.

Miten Twitterissä?

Twitteristä aktiivisia poliitikkoja ei pahemmin löydy, katso lista. Tai on niitäkin muutama: Heli Paasio, Pauliina Viitamies ja Timo Heinonen ovat tweetanneet huomattavan paljon saamatta pahemmin seuraajia. Tässäkin on sorruttu liian yksisuuntaiseen viestintään, kannattaisi vastata muille ja ottaa enemmän muita käyttäjiä seurantaan. Myös käyttötaitoja ja koulutusta tarvitaan.

Alussa mainitut Jungner ja Kasvi kelpaavat Twitterissä esimerkeiksi muille ehdokkaille. He ovat aktiivisia ja puhuvat paljon muustakin kuin politiikasta. Ja Twitterissä kuten muussakaan somessa ei ole tapana antaa puoluerajojen häiritä.

Kiinnostavaa Twitterin osalta on se, että jotkut ovat keränneet paljonkin seuraajia, mutta eivät ole lainkaan hyödyntäneet suosiotaan. Esimerkkeinä Alexander Stubb, Mari Kiviniemi ja Sirpa Pietikäinen. Twitterissä 1000 seuraajaa on paljon kovempi juttu kuin Facebookissa, ja sen kautta tavoitetaan nyt vielä keskimääräistä aktiivisempia ja aikaansa seuraavampia ihmisiä. Ilmainen neuvo: jos passiivinen Twitter-tilisi on saanut jostain oikusta paljon seuraajia, niin ota se aktiiviseen käyttöön! Twitterissä on nyt tarjolla some-etumatkaa ja -imagoa.

Entäpä nousevat tähdet?

Kärkipoliitikkojen ja aiemmin läpimenneiden kansanedustajien takana on joukko nousevia tähtiä, joista emme ole vielä kuulleet paljon mitään. Heihin mahtuu myös somen aktiivikäyttäjiä. Moni on hyvinkin aktiivinen blogissaan, Facebook-sivullaan tai jossain vähemmän tunnetussa nettifoorumissa. Pienestä kaveriverkostosta tai muutamasta kymmenestä blogin lukijasta ei kuitenkaan ole paljon iloa vaaleissa. Toisaalta jos kaveriverkosto on laaja, mutta se on hankittu muuten kuin politiikkaan liittyvillä ansioilla, niin vain pieni osa siitä muuntuu äänestäjiksi.

Ja sitten on niitä, jotka yrittävät kaikkensa ja liikaakin. Oman juttunsa HUUTAMINEN on huono taktiikka sosiaalisessa mediassa. Se ärsyttää ja antaa käytöstavattoman kuvan. Pitää kuunnella ja keskustella. Luonnollisesti kirjoituksissa täytyy olla edes riittävästi järkeä. Myöskään tykkääjien tai suosittelujen ostaminen tai vastapalvelusten lupaaminen ei kanna hedelmää. Tällaistakin on siis nähty. Kannattajat pitää netissäkin hankkia oikeilla ansioilla. Lumipalloefektien synnyttämiseen tarvitaan lisäksi kunnolliset some-/vuorovaikutustaidot sekä jotain aivan uniikkia sanomaa.

Missä luuraavat sosiaalisen median vaalikoneet?

Uskokaa pois, jos sosiaalisella medialla olisi näissä vaaleissa iso merkitys, olisimme huomanneet sen jo. Se tarkoittaisi, että olisimme nähneet jo nyt lukuisia TOP-listoja poliitikkojen some-presensseistä ja poliitikot olisivat paljon kiinnostuneempia sosiaalisen median käytöstä kuin tällä hetkellä. Se tarkoittaisi myös poliittisia ulostuloja ja minidebatteja somen kautta. Ei, tällä hetkellä somea vasta harjoitellaan.

Nykyiset luvutkaan eivät ole isoja: Facebookissa poliitikolle isona lukuna voisi pitää yli 10 000 tykkääjää ja järisyttävänä sellaista 20 000 tykkääjää. Kun pyöritään parissa-muutamissa tuhansissa, kyse on lähinnä niistä ihmistä, jotka joka tapauksessa tykkäävät. Twitterissä esim. 3000 on hyvä alku.

Ja moniko on törmännyt sosiaalisen median vaalikoneisiin? En ole nähnyt yhtään. Jotain viitettä, miten ne voisivat toimia, näkyy tässä kuvassa – katso myös kuvaan liittyvä artikkeli. Jo tuosta kuvasta käy ilmi, että some voi paljastaa ehdokkaiden sosiaalisista verkostoista kiinnostavia piirteitä – varsinkin sen, ketkä eivät viihdy samassa hallituksessa. Sosiaalisen verkostoanalyysin (läheisyysluvun) lisäksi pitäisi verrata äänestäjän ja ehdokkaan tuottamien sisältöjen samankaltaisuutta. Erilaisia automaattisia some-vaalikoneita olisi helppo tehdä. Veikkaan, ettei sellaisia vielä näissä vaaleissa näy, mutta ne tulevat olemaan merkittäviä muutaman vuoden päästä.

Niin kauaa, kun some on harvojen poliitikkojen hupia, ei voida puhua “sosiaalisen median vaaleista”. On ilman muuta selvää, että muutama ehdokas pääsee pitkälle somen avulla, mutta massoja sillä ei vielä liikutella. Äänestäjät olisivat siihen ehkä valmiita, mutta ehdokkaat laajalla rintamalla eivät, joten sitä ei tule tapahtumaan.

Entäpä vuoden 2012 presidentinvaaleissa? Sellaisia viitteitä on kyllä näkyvissä.

“Vapaus, vihreys, feminismi”, sanoo mun alustava slogan. Sen lisäksi, että se on hauska viittaus Ranskan vallankumoukseen ja sointuu kivasti yhteen, se myös tiivistää joitain oleellisia juttuja ajattelustani. Vapaus tarkoittaa ennen kaikkea vapautta ja mahdollisuuksia toimia, ajatella, osallistua, olla ja elää. Ihmiset ovat oman elämänsä parhaita asiantuntijoita. Pakkojen sijaan me tarvitsemme mahdollistavia rakenteita, kuten taatun toimeentulon, mahdollisuudet opiskella ja oppia, laadukkaat ja ilmaiset julkiset palvelut, osallistumisen paikkoja ja omia yhteisöjä.

Vihreyttä tuskin edes tarvitsee selittää. En yleensä usko välttämättömyyksiin politiikassa, mutta ympäristön suhteen on välttämätöntä tehdä aika paljon ja aika pian, jos halutaan, että maapallo jossain kunnossa tulevaisuudessakin. Asioiden katsominen vain ihmisen näkökulmasta on kestämätöntä, oikeus elinkelpoiseen ympäristöön kuuluu kaikille.

Feministi olen ollut kymmenen vuotiaasta. Silloin tärkeä kysymys oli naisten mahdollisuus mennä armeijaan (ja tietenkin oli itsekin sinne menossa, ihan vaan näyttääkseni, että olen yhtä kova kuin pojat). Nykyisin suhtaudun kyseiseen instituutioon varsin kriittisesti ja muutenkin feminismini on ehkä hitusen kehittynyt. Uskon, että tasa-arvo ei ole vain samaa palkkaa ja jaettuja kotitöitä, vaikka nekin ovat tärkeitä. Sukupuolittaminen on vallankäyttöä, joka perustuu ajatukseen normaaliudesta. Tietynlainen sukupuolen ja seksuaalisuuden ilmaiseminen on toivotumpaa, hyväksytympää ja normaalimpaa kuin joku muu. Jokainen on saanut kokea nahoissaan sukupuolisten ja seksuaalisten normien tiukkuuden, eniten ne jotka eivät koe asettuvansa annettuun kategoriaan. Edelleenkin homoseksuaalisuutta joutuu selittämään. Pelkkä erilaisuuden suvaitseminen ei riitä, pitää haastaa ajatus siitä, että heteroseksuaalisuus olisi luonnollista ja automaattista ja se, että sukupuolet jakautuvat biologisesti ja sosiaalisesti kahteen. Tämä ei tapahdu yksin tai edes pääasiassa lainsäädännön tasolla, mutta esimerkiksi avioliiton muuttaminen sukupuolineutraaliksi tai steriiliysvaatimuksesta sukupuolen korjaamisen ehtona luopuminen purkavat hierarkiaa hetero- ja homoseksuaalisuuden välillä ja kyseenalaistavat käsityksen kaksijakoisesta sukupuolesta.

Vaaliteemani eivät ole vielä lukkoonlyötyjä tai valmiita. Lopulliset teemat syntyvät yhdessä tukiryhmän kanssa. Vaikka vaaleissa politiikkaa tehdään yksilön kasvojen kautta, haluaisin rakentaa kampanjan, joka on kollektiivista toimii ja joka nostaa esiin meidän ei vain minun ajatuksiani. Jos tukiryhmään liittyminen kiinnostaa, liity facebook-ryhmään ja/tai laita viestiä. Kaikkien panosta tarvitaan!

Kiinastahan kantautuu maailmalle säännöllisin väliajoin uutisia siitä, kuinka maan kaivoksissa on kuollut milloin kuinkakin monta kaivosmiestä. Vuosittain siellä menettää henkensä yli 3000 kaivosmiestä, eikä ketään tunnu pahemmin kiinnostavan. Mitään ei tapahdu, jotta työturvallisuus parantuisi. Maapallomme on täynnään samanlaisia hengenvaarallisia työpaikkoja, joissa työskentelevistä käytännössä sata prosenttia on urosapinoita. Siksi ketään ei kiinnosta.

Enpä ole kuullut minkään kovaäänisen järjestön koskaan valittaneen, että kaivoksiin pitäisi saada tasa-arvon vuoksi myös naaraita. Miksei ihmeessä, jos tasa-arvo muka on niin tärkeä asia? Onhan kaivoksissa sentään paljon suurempi naarasvaje kuin esimerkiksi professorimaailmassa… Kiinankin ainoa ”lääke” näihin ongelmiin tuntuu olevan, että kaivosmiehille maksetaan hieman parempaa palkkaa vastineeksi vaarallisesta työstä. Elämiä ostetaan siis rahalla.

A -zoomin väki oli taas keksinyt erityisen tärkeän aiheen eiliseen ohjelmaansa [1]. Jos satuit katsomaan eikä se mitenkään kouraisssut aivosolujasi, joutaisit teloitusryhmän eteen. Ohjelmassa puhuttiin köyhyydestä ja kuinka poliittiselta koneistoltamme ei löydy minkäänlaista mielenkiintoa helpottaa pienituloisimpien apinoiden elämää. Itse asiassa juuri ne tahot, jotka suurimpaan ääneen mainostavat olevansa köyhän asialla, vastustavat hartiavoimin kaikkia toimia köyhien saamiseksi jaloilleen.

Suomalaisen poliittisen koneiston toiminta ei paljonkaan näytä eroavan Italian tai Venäjän mafioista. Toimintatavat voivat olla ”sivistyneempiä”, mutta lopputulos ei poikkea mitenkään rikollisjengien vastaavasta. Kun tarkemmin ajattelee, kuinka se voisikaan, sillä samoista ihmisapinoistahan on kysymys. Samat geenit ja sama moraali siellä jyllää kaikkien aivoissa. Toiset käyttävät reilusti aseita, toiset hoitavat saman asian kulisseissa. Lopputulos on kuitenkin sama: köyhät köyhtyvät ja rikkaat rikastuvat.

Demarikansanedustaja Valto Koski jätti jokin aika sitten lakialoitteen, jonka avulla yritettiin nostaa peruspäivärahalla (noin 550 euroa) kitkuttelevien apinoiden elintasoa 120 eurolla kuukaudessa. Sitten tuli muuri vastaan. Ja se muuri oli käytännössä Eero Heinäluoma. Iso mies, joka puhuu sekä SDP:n että SAK:n suulla. Ohjelma osoitti kauniisti, kuinka Heinäluoma valehteli korvat punaisina. Mutta missä ovatkaan tänäisten lööppilehtien kissankokoiset otsikot?

Koski jäi yksin ja pakotettiin vetämään aloitteensa pois. Ay-liikkeen mielestä köyhiä ei voi auttaa, ellei samalla anneta rahaa rikkaammillekin. Gäppiä ei saa kuroa umpeen. Ainoa sallittu suunta on repiä rakoa suuremmaksi. Ehkä tämä jopa on ihmisapinan geeneihin kirjoitettu? Silloin kun elettiin metsästystaloutta, moisesta geenivirheestä ei ollut ongelmaa. Kaikki jakoivat kaiken, koska se piti yhteisön hengissä. Mutta sitten keksittiin raha ja kaikki muuttui. Nyt onkin sallittua kerätä itselle kaikki mahdollinen ja mahdoton.

Ohjelman (positiivista) huippua edusti yksikönjohtaja Heikki Hiilamo, joka on ollut mukana Sata -komitean valmistelutyössä. Tämähän on komitea, joka on istunut pitkään pohtimassa sosiaaliturvan uudistusta. Siellä tietysti puhutaan myös perustoimeentulon turvaamisesta. Hiilamo paljasti, kuinka kokouksissa perusturvan parantaminen on torpannut nimenomaan työmarkkinajärjestöjen vastustukseen. Ay- aktiivin suusta näissä kokouksissa lipsahtanut pitkäaikaistyöttömyyttä ei pidä palkita – sammakko näyttää olevan se mantra, jolla köyhät pidetään karsinoissaan. Sata-komitealta ei siis ole odotettavissa mitään hyvää.

Vasemmistopuolueet ja ay-liike ovat juurikin niitä tahoja, jotka eniten ovat ratsastaneet köyhien asialla. Viimeistään nyt kaikille apinoille pitäisi selvitä, että nämä samat tahot itse asiassa ovat suurimpia esteitä ongelmien ratkaisun tiellä. Suomessa on täysin mahdoton saada aikaiseksi kaiken kattavaa perustulomallia, vaikka se ratkaisisi 90 prosenttia kaikista työelämän ja sosiaaliturvan ongelmista sekä säästäisi tuhansia työvuosia valtion- ja kuntien byrokratiaa. Ehkä emme vain ole valmiita yksinkertaisiin ratkaisuihin?

Toisaalta. Onhan ay-liikkeen toiminta ihan ymmärrettävää. He ajavat vain ja ainoastaan jäsentensä etua. Jos perusturvaa parannettaisiin, järjestöjen valta vähenisi. Kukapa johtaja nyt vapaaehtoisesti omaa oksaansa sahaisi. Ihmettelyn aihe onkin vain se, miksi näille järjestöille on annettu sellainen valta yhteiskunnassa. Pitää siis kysyä, miksi poliitikot ovat järjestöjen nöyriä juoksupoikia ja -tyttöjä? Poliittisten puolueiden moraali kun ei ole yhtään ay-liikettä kummoisempi. Köyhyys ei ole seksikästä, köyhien asioiden ajaminen ei ole seksikästä eikä köyhien puolue olisi seksikäs. Siksi meillä ei sellaista ole. Kukaan ei halua äänestää köyhiä, eivät edes köyhät itse.

Kun ay-liike ratsastaa köyhyydellä, naisliike ratsastaa vielä härskimmin tasa-arvolla. Selityskin on aivan sama. Naisliike ajaa tietysti vain naisten etua. Tasa-arvo on taitavasti keksitty hämäystermi. Jos “tasa-arvosta” pidettäisiin ihan oikeasti kiinni, naisliikkeen valta vähenisi. Ja kukapa naisjohtaja nyt vapaaehtoisesti omaa oksaansa sahaisi. Ihmettelyn aihe onkin vain se, miksi näille järjestöille on annettu sellainen valta yhteiskunnassa…

Otetaan tässä nyt vain yksi tasa-arvon väärinkäyttöesimerkki. Kiistaton tosiasia on, että urosapinat elävät kaikissa maailman maissa naarasapinoita lyhyemmän elämän. Jostakin syystä tämä ei ole mikään tasa-arvo-ongelma. Naisliike on asiasta viisaasti hiljaa, eihän se kuulu heille. Heidän kuuluu vain valittaa siitä, ettei naaraille makseta elämästä yhtä paljon kuin urosapinoille. Tiedättehän tämän valituksen naaraan eurosta. Mutta eihän tässä ole kysymys mistään muusta kuin kiinalaisesta ongelmanratkaisusta. Urosapinoille on maksettu vaarallisen elämän lisää.

Nyt naisliike haluaa senkin itselleen. Mutta tietysti ilman sitä vaarallista elämää.

PS. Poliitikot ovat huolissaan alhaisesta äänestysprosentista. Siksipä he ovat keksineet, että vaalit pitää siirtää maaliskuulta huhtikuulle, ettei ehdokkaiden tarvitse värjötellä talvipakkasissa ja loskassa, vaan he voivat levittää vaalikarjalle kevätaurinkoista ilosanomaa. Viimeksi Timo Kalli aamun radio-ohjelmassa hehkutti tämän suurenmoisen innovaation autuutta. Säälittävää, etteivät nämä pellet suostu edes sitä tajuamaan, ettei äänestysaktiivisuudessa ole kysymys säistä, vaan poliittisen järjestelmän uskottavuudesta. Tai siis uskottomuudesta.

Olen tästä usein kirjoittanut eri yhteyksissä. Nyt sain mutkan kautta palautetta Facebookissa. En käy siellä keskustelemaan, vaan mieluummin tässä.

Valitan töksähtelevää väitetyyliä. Se johtuu siitä, että tänään päättyi filosofian opintoihini sisältyvä logiikan kurssi.

Vaikka olenkin sitä mieltä, että monissa yhteyksissä edustuksellinen demokratia on toimivin tapa hoitaa asioita, olen myös tietoinen siitä, ettei se – varsinkaan nykyisellään – ole ongelmaton. Lisäksi jotta päätöksenteko on demokraattista, tarvitaan muitakin vaikuttamisen muotoja kuin edustuksellinen demokratia. Institutionalisoitu edustuksellinen demokratia on yleensä reaktiivista. Se reagoi kansalaisyhteiskunnasta tuleviin tarpeisiin usein varsin viiveellä. Jos katsotaan suuria yhtieksunnallisia uudistuksia viimeisen sadan vuoden ajalta, harvat niistä ovat saaneet alkunsa edustuksellisten elinten piiristä. Naiset saivat äänioikeuden, kun he vaativat sitä kaduilla ja mustien kansalaisoikeudet nousivat tärkeäksi poliittiseksi kysymykseksi vasta, kun kansalaisoikeusliike pakotti keskustelemaan niistä. Toimiva demokratia siis tarvitsee kansalaisyhteiskuntaa ja yhteiskunnallisia liikkeitä, ne ovat suorastaan sen ydin.

Kuitenkin juuri äänestämisestä ja kiinnostuksesta puoluepolitiikkaan tehdään se tärkein kysymys. Äänestysprosentti on tärkeä, koska se kertoo järjestelmän legitimaatiosta ihmisten silmissä. Siksi poliitikot jaksavat puhua sen puolesta, vaikka tietenkään he eivät koskaan myönnä, että järjestelmän oikeutus olisi asettunut kyseenalaiseksi – edes eurovaaleissa, joiden äänestysprosentti oli neljänkymmenen luokkaa. Tai edustajistovaaleissa, joiden äänestysprosentti on tätäkin alhaisempi.

Jos ei usko järjestelmään, ei tarvitse äänestää. Jos kokee toisenlaiset vaikuttamisen kanavat mielekkäämmiksi, käyttäköön niitä. Minua ärsyttää vähän seistä kampuksilla toitottamassa äänestämisen ilosanomaa. Toisaalta minua myös vähän ärsyttävät ne tyypit, jotka jättävät äänestämättä, koska eivät usko edustukselliseen demokratiaan. Pitipä siitä tai ei, edustuksellisilla elimillä on aika paljon valtaa ja ainakin HYYn kontekstissa se, mitä ryhmiä edustajistoon äänestetään, määrää politiikan sisällön. Koska alhainen äänestysprosentti kuitenkin ohitetaan olankohautuksella, eikö mieluummin kannattaisi äänestää samanmielistä, joka kokee edustuksellisen vaikuttamisen mielekkäänä? Eikö hitto vie voisi olla aavistuksen vähemmän periaatteellinen? Eikö voisi äänestää vallankumouksen virallista äänitorvea eli Sitvasia?

Ukrainassa leviävää tautia ei ole edelleen varmistettu. Sikainfluenssaepidemiaa Ukrainassa ei toistaiseksi ole, laboratoriavarmennettuja tapauksia ollut vain muutama. Mutta joidenkin raporttien mukaan kyseessä voi olla pilkkukuume, maassa liikkuvien huhujen mukaan mahdollisesti ebola viruksen aiheuttama verenvuotokuume, sillä raporttien mukaan joidenkin tautia sairastavien keuhkojen lämpötila on noussut 55C asti, heidän sisälmykset ovat siis periatteessa sulanneet.

Keuhkorutto tapauksia on myös raportoitu. Keuhkorutto alkoi myös kiinalaisessa kaupungissa elokuun alussa, voiko tämä kenties liittyä siihen?

Jotkut spekuloivat myös että tämä epidemia on liioiteltu tammikuussa alkavien Ukrainalaisten vaalien takia, estääkseen mielenosoituksia ja opposition kampanijointia, ja mahdollisesti lykkäämään vaaleja kokonaan.

Mikko

Olen kotoisin Mäntsälästä, ja kotilippukuntani on Mäntsälän Metsäkävyt. Aiemmin olen toiminut lippukunnasani aktiivisena monessa eri pestissä, mutta viime aikoina olen ollut lähes pelkästään piiritoimija. Ensimmäinen piiripestini oli toimia piirilehtemme Pärskeen taittajana vuonna 2003. Lähdin tuohon pestiin ennakkoluulottomasti, vaikka en aiemmin ollutkaan taittanut lehteä. Myös myöhemmissä pesteissäni olen ollut ennakkoluuloton ja tehnyt pesteistäni itseni näköisiä.

Piirihallituksessa olen toiminut vuodesta 2008 alkaen varaministerin pestissä. Pestissäni olen saanut hyvän yleiskuvan piiritoiminnasta, erityisesti viestinnästä ja ohjelmasta. Lisäksi olen muun muassa toiminut kouluttajana monella piirin kurssilla, toiminut jäsenkokousdelegaattina ja osallistunut SP:n laajennettuihin valiokuntiin muiden ministerien estyessä. Edellinen suuri pestini oli kevään 2009 paraatipäivän tapahtumakokonaisuuden, Kohtaamisen, johtaminen. Kohtaamista tehdessä lähdimme heti alusta asti uudistamaan tapahtumaa, ja teimme siitä oman näköisemme. Tapahtuma onnistui hyvin, ja sain siitä paljon kokemusta projektin käytännön johtamisesta. Kohtaaminen toteutettiin yhdessä Pääkaupunkiseudun Partiolaisten kanssa, joten projektin johtajana jouduin pitämään yhteyttä aktiivisesti molempiin piireihin. Näistä kokemuksista on varmasti paljon hyötyä projektiministerin pestissä. Viimeisin pestini oli toimia SP:n Senegaliin suuntautuneen Woomal -leirin hankinta-/kalustovastaavana sekä kuvaajana.

Piirileirikokemusta olen kartuttanut toimimalla Lankongilla viestintätiimissä ja Kohinalla Sumppu -alaleirin johtajana. Kohinaa tehdessä osallistuin leirin tekoon myös auttamalla muita tiimejä. Piirileiri 2012 on minulle jo “ennestään tuttu projekti” sillä vastasin leiriprojektin tilauksen valmistelusta yhdessä Ossi Ikosen kanssa.

Opiskelen tietoverkkoja Metropoliassa Helsingissä kolmatta vuotta, ja parin vuoden sisään valmistun insinööriksi. Partion lisäksi harrastuksiini kuuluu valokuvaus, juokseminen ja uutena tulokkaana seinäkiipeily. Sekä tietysti nyt vuorten läheisyydessä asuessa vuorilla vaeltaminen.

Olen vaihto-opiskelijana Kanadassa Calgaryssa jouluun asti, joten partioharrastukseni on tämän syksyn lomalla. En myöskään voi osallistua piirin syyskokoukseen, ja vastaankin mielelläni mahdollisiin kysymyksiin sähköpostilla. Joulun jälkeen olen täysin käytettävissä, mikäli minut valitaan pestiin. Uskon myös että “loma” antaa minulle paljon uutta energiaa toimia hakemassani pestissäni.

Kimble

Kotilippukuntani on Eräkamut (Kerava), jossa olen toiminut aivan sen perustamisesta lähtien. Aktiivisemmin nuorempana, myöhemmin miten muulta elämältäni olen voinut jakaa aikaani. Lippukunnassa pestejä on ollut monia, kuten varmasti kaikilla kaltaisillana. Ennakkoluulottomilla, innovatiivisilla ja suoraselkäisillä tyypeillä.

Piiritoimijana olen myös jokseenkin kokenut. Vuosina 2001-2005 olin mukana kouluttamassa ja tekemässä viestintää ja väliin osui myös tehtävät piirileiri Lankongin yhteisohjelmissa ja Taruksella haikkitiimissä. Vuonna 2006 kävin partiojohtajajatkokoulutuksen ja päätin jatkaa partiotaivaltani piirihallitukseen. Koko järjestö oli valmistumassa mittaviin uudistuksiin, niin ohjelman kuin koulutuksenkin puolella, joten halusin
ottaa haasteen vastaan!

Vuodesta 2007 olen toiminut koulutusministerinä ja vienyt läpi koulutuksen organisaatiomuutoksen piiritasolla ja ollut mukana kouluttamassa lippukuntia nykyisen ohjelman käyttöönotossa. Nyt kun koulutustapahtumat ja organisaatio ovat alkamassa vakiintua, on mielestäni aika antaa ohjat muualle, jotta koulutustoiminnanalaan saadaan uutta näkökulmaa!

Olen ehdolla piirin varajohtajaksi, koska minulle on kertynyt näkemystä piirin
toiminnasta hyvistä asemista joitakin vuosia ja koen, että minulla on annettavaa muille piirihallituksen jäsenille, toiminnanalasta riippumatta. Näin voisin edelleen viedä partiopiiriämme eteenpäin lippukuntien haluamaan suuntaan.

Ei pelkästään piiritasolla, vaan myös edustaessa Uuttamaata kansallisella tasolla.

Varajohtajan tehtävät kiinnostavat, koska niissä saisin uusia haasteita tasolla, jolla en ole vielä ollut.

Nykyinen partio-ohjelma on otettu laajalti jo käyttöön Uudellamaalla. Meidän piirin tapahtumia ja koulutuksia on jo järjestetty viime syksystä tukemaan partio-ohjelmaa. Nyt kun raamit ovat jo tutut, niin on aika keskittyä sisältöön. Minulle on tärkeää, että lippukunnat saavat meidän piirissä laadukasta koulutusta ja ohjelmaa, niin että osallistujat saavat sitä mitä tulevat hakemaan ja viemistä lippukuntaan. Kun toiminta on hyvällä tasolla, tapahtumiin osallistutaan, niitä järjestetään. Hyvän toiminnan laatu tarkoittaa minulle myös sitä, että nuoria tuetaan pesteissään, piiritoimijat jaksavat tehdä uusia juttuja sekä tapahtumat tavoittavat koko kohderyhmänsä koko alueeltamme.

Apinalla olisi paljonkin sanottavaa lähisuhdeväkivallasta ja väkivallasta ylipäätään, mutta ei nyt tällä kertaa jaksa ruveta semmoiseen urakkaan. Otan vain yhden pienen pienen siivun ihmeteltäväksi, kun se sattui iskemään tajuntaan keskellä eilistä apinalauman syysillanviettoa. Oivallisena apuna inspiroinnissa oli lauantainen Oikeutta ihmisille! -radiopläjäys, jossa Amnestyn Suomen osaston puheenjohtaja Jussi Förbom haluaa kertoa kaikille apinoille, että Suomi loukkaa ihmisoikeuksia.

Kuten jo aiemmin olen todistanut, tämä tarkoittaa nykyisessä femimediassa sitä, että Suomi loukkaa naaraiden oikeuksia. Uroksethan on ulkoistettu epämääräisiksi eläimiksi tai parhaassa tapauksessa sioiksi. Tällä kertaa ohjelmassa keskusteli kolme feministiä, joista yksi oli kerrassaan professori, Suvi Ronkainen. Aiheena oli lähisuhdeväkivalta. Siksi ei kai olekaan mikään ihme, että lähisuhdeväkivallan synonyymi oli ohjelmassa naisiin kohdistuva väkivalta. Miten voi ollakin mahdollista, että meillä on tällaisissa asemissa ihmisiksi itseään kutsuvia apinoita, jotka eivät edes julkisuudessa pysty tämän tasa-arvoisempaan keskusteluun?

Ei liene yllätys, että Ronkainen on Tampereen aliopiston kasvatti. Pitkälle sitä siis apinalaumassa pääsee pelkkiä mielipiteitä laukomalla, kunhan vain edustaa oikeaa sukupuolta. Nämä naistutkimuksen ammattilaiset tosin käyttävät suomenkieltä, joka ei tavallisille heteroapinoille helposti avaudu. Ehkä se on evoluutiota?

Tilastojen mukaan perheväkivallan määrissä ei ole paljonkaan eroa sukupuolten välillä. Jos törkeästä perheväkivallasta 40 prosenttia ja lapsiin kohdistuvasta väkivallasta yli puolet on naaraiden tekemiä, ei ohjelman lähestymistavalle voi löytää yhtään säällistä perustelua.

Jos otettaisiin huomioon, että urokset valittavat naaraita vähemmän ja että naaraat hallitsevat henkisen väkivallan miehiä paremmin, väkivallan loppusaldo taitaisi olla raskaasti naarasvetoinen. Sitä se on vähintään siinä vaiheessa, kun seksin pihtaaminen yksiavioisessa suhteessa mielletään väkivallaksi ja selibaattiin pakottaminen raiskaukseksi. Ai niin, nythän taidan olla jo menossa aiheen yleiseen käsittelyyn. Palataanpa siis juurille eli siihen pieneen unohdettuun siivuun.

Ainakin yksi asia on kokonaan sivuutettu tässä lähisuhdemanipulaatiossa. Eräs apinalauman kuvankaunis nuorikko onnistui tässä alkuvuodesta saamaan poikakaverikseen alfauroksen, joka on Suomessa saavuttanut kaiken mahdollisen omalla alallaan ja on nyt kansainvälisillä markkinoilla. Aika hyvä saavutus siis. Onnea vaan heidän parisuhteelleen. Kaikki eivät kuitenkaan taida olla samaa mieltä.

Nyt on nimittäin käynyt niin, että – alfauros kun on kysymyksessä – hänen perässään juoksee liuta muitakin naaraita. Ihan luonnonlakien mukaanhan tässä mennään. Hyviä geenejä kannattaa metsästää, vaikkei edes saisi koko pakettia itselleen. Ainahan sitten löytyy joku hyväuskoinen alempiarvoinen sikauros, joka suostuu kustantamaan näiden huippugeenien kasvatuksen pelkällä teoreettisella seksipalkalla (joku viisaampi kutsuisi tätä prostituutioksi…).

No niin, näitä backstagenaaraita siis tuntuu riittävän. Tällainen tavallinen apinauros voi vain kateellisena ihmetellä, miten helppoa seksin saanti noille alfoille näyttää olevan. Naaraat suorastaan epätoivoisina roikkuvat housunlahkeissa. Voitonjuhlissa tämän kyseisen alfauroksen sänkyyn olivat jopa tunkemassa hänen joukkuetovereidensa vaimot! No, biologia selittää kai tämänkin, vaikka teoreettisesti ajatellen näillä vaimoillahan oli omassa kotonaan juurikin yhtä alfainen penis…

Tähän asti kaikki on vielä ihan ok. Mutta osa näistä metsästäjänaaraista ei vaan suostu hyväksymään alfauroksen torjuntaa. Ilmeisesti jokin pimahtaa heidän kauniisti poimuttuneissa aivoissaan. Nyt eräs tällainen naaras on ryhtynyt myrkyttämään laumani nuorikon parisuhdetta levittämällä valheita ympäriinsä.

Jokainen edes hitusen normaaliin suuntaan kehittynyt apina tietysti voi arvata, millaisia nämä seksiin liittyvät valheet tyypillisesti ovat. Eikä tässä vielä kaikki. Hän on valjastanut jonkun vähäpätöisen, vallassaan olevan urosapinasurkimuksen kuiskuttelemaan toisia valheita nuorikkomme poikakaverille. Jokainen edes hitusen normaaliin suuntaan kehittynyt apina tietysti voi arvata, millaisia nämä rahaan liittyvät valheet tyypillisesti ovat

Ehkä meidän olisi siis syytä hieman laajentaa tätä lähisuhdeväkivallan näkökulmaa? Feministikeskustelijat kun olivat alussa mainitussa ohjelmassa niin huolissaan sikojen harjoittamasta henkisestä väkivallasta – unohtaen täydellisen harkitusti sen, että juurikin naaraat hallitsevat sen lajin paremmin kuin kukaan muu, mikä näkyy myös koulukiusaamistutkimuksissa. Kuka tässä pienessä esimerkissämme mahtoikaan olla se väkivallan käyttäjä? Pitäisikö hänet lukita telkien taakse, kuten kaikille urosapinoille pitäisi feministien mielestä tehdä?

On tietysti aivan naurettavaa kirjoittaa tällaisesta sinänsä luonnollisesta aiheesta maailmassa, joka on hukkumassa paskaan ja ahneuteen. Aivan mitätön pikku yksityiskohta, joka ei änkeä maailman kehitystä raiteiltaan toisin kuin vaikkapa se, että rikkaiden maiden sijoittajat hankkivat parhaillaan kilpaa kehitysmaiden peltoja itselleen, mm. biodieselin tuotantoon, erityisesti Afrikassa. Kolmessa vuodessa ”parempiin” (mm. norjalaisiin ja ruotsalaisiin) käsiin on siirtynyt 20 miljoonaa hehtaaria käsipelillä raivattua peltoa – mikä vastaa Ranskan koko peltopinta-alaa. Paikallisten viljelijäpolojen murhat ovat näiden kauppojen luontainen sivutuote.

Niin, eihän tällaisesta naaraiden pikku pelistä kannattaisi pitää meteliä. Mutta niin kauan kuin media keskittyy olennaisen kertomisen sijasta feministisen propagandan kritiikittömään levittämiseen, näihinkin pikku asioihin on pakko puuttua. Jotain rajaa valehtelullakin pitää olla.

PS. En malta olla ihan hiljaa Saksan juuri pidetyistä liittopäivävaaleistakaan. Vaalituloshan merkitsee, että saksalaiset apinat antoivat tukensa tuloerojen kasvulle ja ydinvoimalle. Aika ihmeellinen tulos, jos sitä yrittää apinalogiikalla ymmärtää. Ehkä politiikkaa ei pidäkään sotkea järjen käyttöön? Vaalin yllätyksiä oli demareiden kannatuksen ja äänestysprosentin romahdus. Perinteisesti äänestämättä jättämistä paheksutaan ja leimataan se vain apinoiden tyhmyydeksi. Ehkä järjestelmän pitäisi kuitenkin katsoa peiliin. Jotain vikaa on demokratiassa, jos se ei kiinnosta edes tällaisena aikana. Onkohan demokratia jo kulkenut tiensä päähän? Ehkä tarvitsemme – taas, vuosituhansien katkoksen jälkeen – lauma- eli yhteisövaltaa?

Olen vuosikymmeniä jaksanut suhtautua jotenkin positiivisesti Erkki Tuomiojan poliittiseen ajatteluun ja toimintaan. Viimeksi hänen ollessa vihdoinkin ulkoministerinä ja puuttuessa Israelin hirmutekoihin palestiinalaisalueella. Mutta ym. kuva muutti hetkessä kaiken – kyllä kesti kauan.

Erkki Tuomioja on aina uudelleen kerännyt hyväuskoisten äänestäjien ääniä demareille, jotka ovat toteuttaneet ainakin edellisen laman jälkeen – en viitsi tarkistaa kauempaa – erittäin oikeistolaista, kokoomuslaista, uusliberalistista politiikka jakaen kansalaisia A, B ja C luokkiin ja unohtaen teoissa tuon C:n, itse asiassa ollen tuottamassa sitä kansanosaa. Katsokaa vaikka sen verran taaksepäin kuin Lipposen hallituksiin, joissa toki oli mukana Vasemmistoliittokin. Sosiaalidemokraattinen puolue ei ole tasa-arvoa toteutumista tavoitteleva vasemmistopuolue, vaan hyvin toimeentulevan, turvassa elävän (ylempien) keskikerrostumien ja ns. työläisaristokratian (paperimiehet yms., entä kun puunjalostusteollisuus lähtee?) edustaja, niiden jotka ovat saavuttaneet Aseman.

Tuomioja ei ole voinut eikä koskaan voi tulla valituksi SDP:n puheenjohtajaksi. Hänen ajattelunsa on liian vasemmistolaista ja olisi sopinut aika hyvin Suomen kansandemokraattisen liiton ja nykyisen Vasemmistoliiton piiriin. Miksi ihminen jaksaa pysyä yhteisössä, jossa koko ajan on ei-hyväksytty?

Antti

Olen ollut partiossa katkotta 13 vuotta aina 7-vuotiaasta sudenpennusta alkaen. Kotilippukunnassani Sipoon Hukissa olen toiminut lukuisissa pesteissä nousujohteisesti ylöspäin hivuten: vartionjohtajana, laumanjohtajana, hallituksen jäsenenä, lippukunnan sihteerinä, ansiomerkkitoimikunnan puheenjohtajana ja lopulta lippukunnanjohtajana. Nyt koen, että seuraava luonteva askel partiopolullani on selkeästi kohti laajempia ympyröitä kohti piiritasoa – ja mikäpä siinä olisi parempi, kuin piirihallituksen varaministerin pesti?

Takanani on viiden vuoden intensiivinen ja katkeamaton ura lippukunnan hallituksen osana. Tämä vahva lippukuntavaikuttajan tausta antaa hyvän ponnistuslaudan piirihallitukseen, ja on siten selkeä vahvuus. Lisäksi minulta löytyy aitoa kiinnostusta ja oppimishalua tehdä töitä yhteisen piirimme eteen, mikä on varmasti pihalaisen paras ominaisuus! Lippukunnanjohtajana ja hallitustyössäni olen pyrkinyt tuomaan myönteistä asennetta lippukuntaamme partiokentällä tapahtuvia muutoksia kohtaan. Tätä samaa asennetta toivon koko piirille.

Partiourani mieleenpainuvimpia hetkiä ovat olleet IST-tiimissä toimiminen Jamboreella ja piirileirin leiribändissä soittaminen noin parituhatpäisen yleisön edessä. Tämänkaltaisia kokemuksia tahdon olla mukana mahdollistamassa kasvavan Uudenmaan Partiopiirin osana!

Koulutustaustaltani olen ylioppilas. 8.1.2010 asti suoritan varusmiespalvelusta; valitettavasti asevelvollisuusteknisistä syistä en pääse henkilökohtaisesti piirin syyskokoukseen paikalle (lomat paloi – lepo), mutta vastailen mielelläni kysymyksiisi!

Antti Koistinen
Sipoon Hukat
p. 040 1822489
antti.koistinen [ät] gmail.com

Lätzä

Olen Lätzä nimeltäni,
partiolainen mieleltäni.
Riihimäen Erätytöistä kotoisin,
Metsässä oloni on lokoisin.
Partiossa vuosikymmeniä kaksi ollut
ja paljon PALJON viisaammaksi tullut =)
SAPA:laisena kasvanut
ja sielläkin piirissä hommia tehnyt.

Pääkaupunkiseutu on ollut kotini vuosia yli kuusi,
en ole seudulle siis mikään tuttava uusi.
Kaksi vuotta sitten tulin Uudenmaan partiopiiriin
suuren suureen ministerinpestiin.
Ohjelmapuolta siis ministeriöin
ja teidän kanssanne oikein hyvin voin =)

Tärkeintä minulle elämässä
on viettää aikaa seurassa hyvässä,
olla onnellinen omassa itsessä
ja ilona toistenkin päivässä.

Yritän luoda ympärilleni hyvää mieltä,
joskus pitää siis hillitä kieltä.
Välillä sanon ennen kuin ajattelen,
se on saanut aikaan monen hupaisan hetken.

Partiotaipaleeni varrella
olen ehtinyt monta polkua vaellella.
Eräoppaaksi itseni Nurmeksessa opiskellut,
ja ulkomailla muutamassa maassa oikein asustellut.
Kansainvälisyyttä ei siis allekirjoittaneelta puutu
eikä erätaidoistani edes ”lapin-äijät” suutu.
Kisoja tekemässä olen myös ehtinyt olla
vaikka ekalla kerralla olinkin melkoisen kuutamolla.

Riihimäen Nuorisoteatterissa olen vuosia näytellyt
ja sieltä oppeja monen leirin nuotioillakin väläytellyt
Lavalla oleminen ei näet pelota tätä neitokaista
vaikka ei olisi kuiskaajaa tai edes käsikirjoitusta.
Itsensä likoon laittamalla
on ollut tässä maailmassa paljon mukavampi olla.
Mieluiten hyppään pää edellä ja opettelen uimaan
kuin jään kotiin menetettyä suremaan.

Monessa muussakin sopassa olen kiehunut
ja kaikesta jotain tietoja mukaani tuonut.
Kaikkia näitä taitoja vaalin
ja parhaani mukaan lisää oppia haalin.
Ohjelmaministeri tarvitsee kaikkea tätä
enkä siksi mielelläni pestiä jätä.

Uusi ohjelma ja uudet tuulet
sekä ohjelmaministeriön muutokset suuret.
Kaikki nämä olen kestänyt ja kokenut
okei, tunnustan, osan myös luonut.
Minuthan on jo nähty pestissä tässä
isoja saappaita täyttämässä.

Nyt kovasti toivoisin jatkoa
missään tapauksessa ei kannata ”draivia” katkoa.
Parhaani teen ja kaikkeni annan,
Uusmaalaisuuden kekoon korteni kannan
Sillä yhdessä todellakin ollaan tässä
Uutta Uuttamaata tekemässä.

Tulinkin toisiin aatoksiin,
mieli palaa uusiin haasteisiin.
Alunperin piirityön alueelta aloittanut
ja mahtavia suhteita sielläkin luonut.

Pakko tunnustaa, olen vahvoilla tässä
ihmisten kanssa höpöttelemässä.
Aluetyö on tärkeää ja arvokasta
eikä se vähennä minua ohjelmaa arvostamasta.
Pikemminkin kokemukseni molemmista
antaa suuntaa syventää oppimista.

Nyt siis haluaisin alueministerinä siipiäni koittaa
ja lippukuntien tärkeät ihmiset puolelleni voittaa.
En halua vähän, näette ettei tämä jää tähän.
Antakaa kun näytän ja tämän tärkeän pestin täytän.
Alueministeri Lätzä
Siinä vasta sanapari kätsä. 

Antoisia yhteisiä hetkiä toivottaen,

Mari “Lätzä” Lähteinen
Riihimäen Erätytöt ry
p. 044-3364373
mari.lahteinen [ät] gmail.com

(p.s. Osaan myös puhua ja kirjoittaa ilman loppusointuja…:D)

<!–[endif]–>

Ossi

Olen toiminut piirihallituksessa viestintäministerinä vuodet 2006-2008 ja vuoden 2009 alueministerinä. Vahvan piirihallitustaustan lisäksi olen toiminut Suomen Partiolaisissa mm. laajennetussa viestintävaliokunnassa, aluevaliokunnassa, jäsenkokousdelegaattina sekä partioneuvoston varajäsenenä. Lippukuntatasolla olen ollut mm. vartionjohtaja, sampo, sihteeri, lippukunnanjohtaja ja tiedottaja.

Näen Uudenmaan Partiopiirin suurimmaksi haasteeksi 2010-luvulle tultaessa lippukuntien jäsenmäärän kasvattamisen tukemisen. Uudellamaalla partio tavoittaa alle 5% kohdeikäluokasta valtakunnallisen tavoitteen ollessa 9%. Lisäksi lippukuntien keskikoko Uudellamaalla on vain noin 60 jäsentä, kun elinvoimaisen lippukunnan kriteerinä on totuttu pitämään 80-100 jäsentä. Piirissä on myös tutkimusta tekemällä todettu, että lippukunnan jäsenmäärä ihan oikeasti vaikuttaa myös partiotoiminnan laatuun, eikä siten ole itseisarvo.

Toisena keskeisenä haasteena näen piirin hyvin alkaneen palvelukulttuurin kehittämisen jatkamisen siten, että piiri entistä paremmin palvelisi lippukuntiaan räätälöidysti ja niiden tarpeet ja tilanteen tuntien. Piiri on olemassa lippukuntiaan varten, ja tämän ajatuksen tulee olla leimallista kaikelle toiminnalle.

Kuulen mielelläni lippukuntien edustajien näkemyksiä piirin ja sen lippukuntien kehittämisestä ja vastaan mielelläni esiin nouseviin kysymyksiin.

Ossi Ikonen
040 549 3191
ossi.ikonen [ät] uusimaa.partio.fi