muovailtu ‘laiva’

ajattelin tehdä skräppi-sivun meidän perheen tennareista ja kuvasin ne kaikki tänään. (niitä on monta!) tässä on mun. (yks pari tosin puuttuu)

kivi-aarre ja muutama muu kuva pihalta

Valokuvaushaaste on nyt ohi ja saldona 1974 kuvaa syyskuulta. Sataan kuvaan päivässä en päässyt, mutta kuvattua tuli silti tosi paljon. Nautin erityisesti luontokuvauksesta. Syyskuuhun mahtui monia aurinkoisia päiviä ja luonto on kauneimmillaan. Tässä muutamia kuvia:

Itse olin pienen kiireen vuoksi sen verran sekavassa tilassa että ilmoittaumisessa kyselin luullakseni hoitaja “Korvantaustaa” johon täti tiskin takana hymyili vähän vinosti ja korjasi hammastädin oikean nimen (jota en vieläkään muista – mutta joka oli jotakuinkin lähellä tuota Korvantaustaa..). Mukava terveysväki on kyllä erityisen mukavaa. Maailman empaattisin henkilökunta oli kyllä tosin varmasti silloin taannoin naistenklinikan sikiötutkimusyksikössä, siellä odotushuoneiden siivoojatkin vaikuttavat olevan myötäeläviä ammattilaisia.

E kävi tädin kanssa vielä dialogin odotushuoneesta löytyneestä nallesta.

Täti: Onpas sulla kiva nalle.
E: On.
Täti: Onkos sulla sille joku nimi?
E: On.
Täti: No minkäs niminen se nalle on?
E: Nanne.
Täti: No se on hyvä nimi! Helppo muistaa!

Huomenna vielä neuvolalääkäriin ottamaan mitat ja painot.

Muutoin elämä soljuu varsin mukavasti, omalla painollaan ja päivä kerrallaan. Kotona olemiseen on jo tottunut, vähän pelottaa että kohta tämä jo loppuu. Arkisista asioista ehtii saamaan paljon enemmän irti. Toki välillä neljä seinää tuntuvat ahtailta, mutta huomenissa lähden hetkeksi hengähtämään Kuningas Jalkapallon parissa Helsinkiin.

Meillä on saparopään kanssa hyvä tiimi.

Kuvan otti Setämies

Ulkona on syksy parhaimmillaan. Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen on kunnolla aikaa havainnoida vuodenajan vaihtumista, sitä miten lehtien väri on leikkipuistossa joka päivä vähän erilainen (ja joka päivä miettii pitäisikö lapselle laittaa jokin ylimääräinen vaatekappale päälle). Tässä kiireen ja uupumisen yhteiskunnassa se on aika luksusta.

Päivätyö syö niin kohtuuttoman palasen tavallisesta arkipäivästä, että hyvä kun ehtii hetken viettää jälkikasvun kanssa ennen nukuttamista. Olisiko hullua jos ihmiset tekisivätkin vähän lyhyempää päivää? Työaika käytettäisiin todennäköisesti tehokkaammin ja uusiakin työpaikkoja syntyisi jos siellä sorvin äärellä viihdyttäisiin vaikka vain kuusi tuntia päivässä. Tyhjänpäiväiseen kuluttamiseen riittäisi ehkä vähemmän rahaa, mutta sekin olisi vain hyvä asia. Talouskasvusta viis, jäisi enemmän aikaa olla niiden tärkeiden ihmisten kanssa.

Ihminen tulee lopulta tyytyväiseksi hyvin pienistä asioista. Kahvikupista, lapsen kikatuksesta, aamu-unista, hyvästä kirjasta tai säästä. E tulee juuri nyt hyvin tyytyväiseksi banskusta ja PMMP:n Atsipoppaa-tulkinnasta.

Syksyfiilistelyn ohella kotirintamalla on alkanut tehostettu pottarastikoulutus, tähän asti huonolla menestyksellä (potalla luetaan n.4-5 kirjaa ja todetaan että “tyhjä! ei mitään!”, sitten laitetaan vaippa takaisin ja pissataan se parin kilon sellumöykyksi puolen minuutin sisällä). Ihmettelyä aiheuttaa myös raivokas tapa herätä pitkiltä päikkäreiltä, puutuuko lapsella kankku joka sitten kenkuttaa vai mistä lie kysymys..

Mulla on tosi kiire. Koulu vie tuskastuttavasti aikaa, töitäkin pitäisi tehdä, sairastaakin välillä ja vielä piristyä harmaudesta, ei kovinkaan helppo homma. Yritin tänään tehdä pari sivua, mutta luovutin, kun oli niin hankalaa ja vaivalloista. Mulla olisi ideoita vaikka kuinka, mutta jotenkin mikään ei inspiroi. Tietokonekin kenkkuilee, joten kuvien printtaus on liian hidasta. Harmaata päivää piristi onneksi inspiroidu-haasteblogin viime viikon voitto. 18 kivaa haastetta tehneenä on kyllä hieno bonus saada vielä pieni palkintokin. Kiitos!

Nyt nukkumaan, huomenna uusi ja toivottavasti valoisampi päivä.