Sofi Oksanen ja Imbi Paju ovat toimittaneet laajan artikkelikokoelman Kaiken takana oli pelko : kuinka Viro menetti historiansa ja kuinka se saadaan takaisin (WSOY, 2009), joka nimestään huolimatta käsittelee myös muiden Baltian maiden lähihistoriaa – ensimmäistä itsenäisyyttä, miehitystä, elämää neuvostotasavalloissa ja uuden itsenäisyyden aikaa.

Kokoelmassa on nelisenkymmentä artikkelia, joiden taso vaihtelee tieteellisestä tutkimuksesta muistelmapalasiin. Osa teksteistä on hyvinkin syvällisiä ja tarkkoja, osa huitaistun oloisia. 563 sivussa on kenties neljännes sellaista, jonka pois jättäminen olisi parantanut kokonaisuutta.

Kirjan keskeisimpi kysymyksiä ovat: Miksi stalinistisen Neuvostoliiton tekemät ihmisoikeusrikokset on lähes vaiettu ja jokseenkin sivuutettu, ainakin verrattuna natsi-Saksan tekemiin rikoksiin? Miten käsitellä, purkaa ja ymmärtää neuvostosorron uhrien kärsimyksiä leireillä, vankiloissa ja mielisairaaloissa? Kansanmurhan kaltaisiin suuriin aiheisiin kytkeyvät myös symboli- ja muistomerkkikysymykset: Iivi Anna Masson artikkelissa “Hauras ja haavoittuva totuus” (s. 212-218) pohditaan “pronssipatsasjupakkaan” liittyen näin: “Venäjän näkemys tässä kiistassa sai yllättävän paljon ymmärrystä moniarvoisuuttaa ylistävässä Euroopassa. Samaa ymmärrystä tuskin osoitettaisiin uusnatseille, jotka puolustaisivat SS-sotilaan patsasta —”.

Artikkelin aiheiden kirjo on laaja käsitemäärittelyistä (“Sovjetisoinnin käsitteestä”) ja oikeustieteellisistä tutkielmista (“Baltian valloituksen oikeudenvastaisuus”) Gulag-muistoihin ja -muistelmiin, sorron kansanterveydellisistä vaikutuksista ja miehityksen taloudellisista seurauksista kollektiiviseen muistiin ja poliittisiin vitseihin.

Artikkeikokoelmalla on monista ansioistaan – laaja kattavuus, erilaisten aiheiden nostaminen julkisuuteen, keskustelun herättäminen ym. – huolimatta myös ongelmansa, joista osan olisi kaiketi voinut jo toiseen painokseen (jota luin) korjata. Ivo Jurveen artikkeli “KGB, Stasi ja Viron tiedusteluhistoria” (s.131-166)  jäi kiinnostavuudestaan huolimatta lukematta, koska sen ymmärtäminen ilman kuvioita, joihin tekstissä viitataan, mutta joita ei missään näy, on liian hankalaa. Samoin lukuisat kielivirheet ja käännösten ilmeinen hätäisyys vähensivät lukuiloa; välillä jopa haittasivat ymmärtämistä: esim. silloin kun “haluttomuutta olla tietämättä” pitäisi olla “haluttomuutta tietää” tai “halua olla tietämättä” (s. 404). Myös asiavirheet tämäntyyppisessä teoksessa, jonka ajatuksena on nimenomaan tuoda tosiasioita julki ja kirjoittaa uudelleen ja todeksi aiemmin väärennettyä historiaa, harmittavat: Vaikka Laura Assmuth onkin tutkinut nimenomaan Viron ja Latvian itäisiä rajaseutuja Venäjälle, on silti virheellistä unohtaa Kaliningrad ja väittää, ettei Liettualla ole yhteistä rajaa Venäjän kanssa (s. 499).  Toimittajien tehtäviin olisi myös kuulunut lähdeviitekäytännön yhtenäistäminen; nyt sen sekalaisuus syö uskottavuutta.

Puutteistaan ja (ehkä tarkoituksellisesta) epätasaisuudestaan huolimatta teos on mitä suositeltavinta luettavaa kenelle tahansa Viron, muiden Baltian maiden, Venäjän, Puolan, Suomen, koko Euroopan lähimenneisyydestä kiinnostuneelle.

Päivä 11

Yöllä oli KYLMÄ. Miten niin Mongoliassa on pirun kuuma elokuussa?! Ollaan vielä Venäjän puolella (on aamu, klo 9) ja täällä ei paista aurinko. On vuoria ja kukkuloita ja puolikuivaa aroa. Nälkiintyneitä minilehmiä ja hökkelikyliä. Tosi erilaista jo, ei koivuja ollenkaan. Ikkunasta vetää kovasti, mutta ei viittis pitää rullaverhoa alhaallakaan.

suttuista ikkunakuvaa - Venäjän puolella vielä

Ostin eilen pienestä kenkäkaupasta tapotshkit! Pehmeät ja siniset ja kudotut ja kukkaiset. Ne maksoi 270 ruplaa, mutta koska nostin vaaleansinisen arvontalapun alennuskoneesta, sain 5 % alennuksen, eli maksoin vain 256 ruplaa (n. 5,70 €)!

tapotshkit <3

Näin ehkä kaksi kettua! Ne oli vähän kuin pieniä koiria isoilla pystykorvilla.

Juna joutuu välillä hiljentämään ja tööttäilemään, koska kiskoilla on lehmiä. Ne sitten kiltisti siirtyy. Nähdään myös lampaita ja kanoja, niin ja pikkulapsia. Ja nyt mies ratsasti hepalla pikkutietä! Tätä näkyä mä olen odottanut (koska se Lonely Planetissa luvattiin).

***

Istutaan kolmatta tuntia Naushkissa. Täällä menee aikaa. Saana nukkuu, mä voisin mennä käymään ulkona mut siellä on se sama tyyppi joka oli Irkutskissa hostellissa yhden yön, semmonen enkkumaasta kotoisin oleva ja yksistään matkustava mies. (Myöhemmin selvis että se olikin hollantilainen.) Se oli jotenkin niin nihkeä ettei huvita tavata sitä enää.

Naushkissa oli aikaa hengata.

Rajamuodollisuudet jännittää, mutta niihin taitaa olla vielä aikaa…

***

Naushkissa EDELLEEN. Viiden tunnin odotus päättyy kohta, rajamuodollisuudet on meneillään. Saatiin kämppikset, venäläinen vanhempi pariskunta. Rajatyypit ja vaunuemännät varsinkin on yllättävän kielitaitoisia. Nyt täällä on miljoona kärpästä ja kuuma.

Klo 19:04 ja ollaan Mongoliassa, päivää vaan. Täällä on niin kaunista luontoa. Nyt raja-asema, jännää!

***

Mongolialaiset lehmät on vähän lihavampia! Täytettiin Mongolian tulliselvitys ja Arrival card, tosi jännää! Kohta lisää leimoja!

On paperisotaa ja KUUMA. Täytettiin hengityssuojaisille virkailijoille terveydentilan selvitys, huhhuh! Nyt ollaan СУХБААТАРissa eli Sükhebaatorissa. Matkalla tänne nähtiin jo ekat jurtat. Semmoisessako päästäisiin nukkumaan tällä viikolla?

Mongoliaa: jurtta, elukoita ja luontoa

1. Rahanvaihto
2. Ger to Ger + muut tourit
3. Junaliput Mongolia – Peking!
4. Majoitus
5. Internet

Mongolia on jo nyt yllättänyt positiivisesti!! Mut miks me ei liikuta? Jes, tää lähti käyntiin! JA NYT LIIKUTAAN! Ei muuten, mutta on hirveä vessahätä. Pysähdysten aikana nimittäin vessat on lukossa, ja me on oltu pysähdyksissä suunnilleen edelliset 8½ h.

***

Olipa kivaa käydä vessassa. Kello on jo yli 23 ja aletaan käydä nukkuu. Myrkytin “vähän” hyttysiä. Oli tujua tavaraa… Nukutaan ovi auki.

Huomenna herätys 5:30, juna on perillä klo 6 jälkeen.

Piereskellään. Nyt voi, kun ei ole enää seuraa. Naushki – Sükhebaator -välillä oli se pariskunta. Silloin ei voinut piereskellä JA vessan ovi oli lukossa.

Päivä 10

Vietiin rinkat säilöön ja hyvästeltiin hostelli. Sinne tuli kummallisia saksalaisia jotka odotti vaan et lähdetään. Ostettiin annospuuroja ja muuta ihanaa evästä. Kirjoitettiin vieraskirjaan venäjäksi, Saanakin kirjoitti oman nimensä. Sit lähetettiin postikortteja, muttei saatu itse nuoleskella postimerkkejä, höh.

Ai niin ja ajeltiin 80:llä ympäri kyliä vähän vahingossa. Mutta meillähän on tuota aikaa.

Lakkasi satamasta. Hyvä, koska mulla on edelleen kengässä reikä. Laitettiin siihen jo ensiapupaikkaus eli neljä kerrosta ilmastointiteippiä.

Ja on kaupustelijoita. Täällä jotai kirjaa kauppaavat, lauantaina ku oltiin puistossa meille kaupattiin kristinuskoa ja kosmetiikkaa.

Lauloin juuri rautatieradio-potpurin. Nyt bliniä.

***

The London Pub, same day

NOOOOOOUUUU!!!! Espeniä ei löydy Facebookista… Tänne tuli hirveä ukkonen, mutta onneksi siirryttiin puistonpenkiltä London Pubiin. Täällä juodaan vodkaa ja syödään valkosipulileipäpaloja juustolla ja panna cottaa.

hyvät oli tarjoilut London Pubissa

Käytiin myös hyppimässä Leninin kans. Tuli hyviä kuvia!

Virallinen hyppykuva. Huomatkaa myös taustalla Lenin.

Denis oli kirjoittanut Facebookiin! JA SE ON KOLMENKYMMENEN! Kuinka se oikein jakso meitä katella, käyttäydyttiin kuin pikkulikat…

Oon muuten ottanut lähes tuhat kuvaa. Ja oon Saanalle enää n. 23 euroa velkaa.

Leikittiin London Pubissa ulkomaalaisia ja puhuttiin vain englantia. Hihihi. Vähän niin kuin hostelleissakin, “spas… thank you!”.

***

Nyt ollaan jo junassa! Hyvä me! Ei oo muita vaunussa, tai siis kupeessa. Pakolliset viestit kotiin lähti jo. Saana metsästää kärpäsiä ja laulaa metsästyslaulua (Dido: Hunter). Ja se teki myös hienon grande plién käyttäen kahta sänkyä apunaan. Sängyt on kovia.

Kärpästenmetsästäjä

Kirjoitinkos jo, että Slummien miljonääri oli tosi hyvä? Oli.

***

“Täällähän vois pitää vaikka bileet!”

Mun puhelin on Far East -verkossa, tää on uutta!

Nyt iltapalaa ja silleen.

Oltiin tänään Baikalilla, Listvjankassa. Melkoinen turistirysä ja sääksi osui paska. Ei päästy Bolshie koty -kylään (tai ois päästy mut ei sieltä pois) joten mentiin vaan Baikal-risteilylle. Sit siellä alkoi sataa kun oltiin siinä laivassa. Ja oli muuten kylmä. Huomasin et kengässä on reikä ja sukat tietenkin kastui.

Baikal oli puhdas, nätti ja sininen. Hienoja taloja ja “hienoja” taloja. Ei saatu kävellä sinne Bolshie koty -kylään, koska meillä ei ollut vuoren pinnassa pysyviä kenkiä. Paljon lasinsiruja rannassa, kylmä ja v*tutus = ei uitu.

Baikalista näkyi läpi

Juotiin teetä ja syötiin jäätelöt ja plovia (eli risottoa). Rahaa ei ollut paljon. Ai niin ja marsussa… eiku tramissa matkalla linja-autoasemalle tavattiin eka suomalainen! Joku nimetön nuori mies joka oli kans menossa Listvjankaan. Se oli kiva. Oltiin vain matka samassa seurassa, sillä oli siellä pari kaveria Säkylästä jotka oli menny edeltä.

Takasin lähdettiin 18:40 bussilla. Jutut meni taas Norjaan. Me ollaan kauheita tai norjalaiset niin ihania.

Hostellissa on taas vaihtunut porukka. Tänne tuli ranskalaisia ja ehkä britti. Eli ei hirveästi omaa rauhaa. Huomenna lähdetään jo täältä ja Venäjältä! Pitää käydä postissa ja kaupassa ja netissä ja Leninin patsaalla ja ehkä vielä jossain. Vaikka tänään vannottiin ettei enää ikinä suunnitella mitään.

Ai niin ja Norjan lisäksi meitä piristi Unhappy Hippo, joka löytyi mun laukusta. Se oli vähän kärsinyt Happy Hippo, joita Saana niin kovasti himoitsee.

Unhappy Hippo

Syötiin myös melkein kaksi omul-kalaa. Se oli meidän extreme nro 3. Tien ylitys oli nro 2.

Savustetut omulit

Tuosta ylitettiin tie. Autot meni lujaa.

Nähtiin Ankka ja Vesinokkaeläin, mutta ei Baikalin norppia. (Joo meillä on oma kieli sillee et voidaan puhua kaikesta ja kaikista niin ettei ulkomaankieliset ymmärrä.) Ankka eli italjanka eli Romina junasta oli ILAHTUNUT nähdessään meidät ja huiskutteli ja huusi. Tämä toinen sitten hymyili hämillisesti ja kertoi taas jonkun huonon vitsin, tällä kertaa paikallisesta ravintolatarjonnasta. Ja me luultiin et ne skippaa Irkutskin.

Huomenna tosiaan nettin tsekkaamaan, pääsenkö mitenkään kotiin 10. syyskuuta.

Bussilippu pois maksoi 101 ruplaa 50 kopeekkaa.

Päivä 8

Heräsin aamulla vajaan viiden tunnin unien jälkeen kun ovikello soi. Meinas vähän ottaa pattiin. Menin avaa oven ja siellä oli mukavan oloinen saksalainen poika, joka ei ollut varannut etukäteen petiä. No eihän sitä enää unta saanut. Kun Masha tuli respailemaan, poika sai yöpaikan, me meidän passit tallelokerosta ja pyykit pesukoneeseen!! Sit lähettiin ostaa lippuja Ulan Batoriin ja saatiinkin ne aika helposti kunhan meidät eka neuvottiin toiseen kerrokseen. Alle 100 e/lippu. (Myöhemmin selvisi et ne oli 80 e.)

Ai niin. Aamulla tosiaan kaikki oli lähteny paitsi ne meksikaani ja romanialainen. Höh. Mut tänne tuli tänään viel espanjalainen tai joku pariskunta.

hostellin kiva keittiö

Päästiin viimein nettiin! Puoli tuntia 50 rub, oltiin tunti. Luin posteja (joita oli tullu 56), feisbuukkasin ja kastelin kukkia ja BLOGGASIN, ah.

Nyt väsyttää pirusti, mentiin puol viideltä nukkuu. Kihitettiin norjalaisjuttuja Kirovin aukiolla istuskellessa, ostettiin Hippoja ja käytiin kattoo ikuinen tuli ja kirkkoja. Siellä oli ainakin 5 hääparia seurueineen. Ja sillalla paljon lukkoja. NIIN KAUNISTA.

hääseurue valmistautuu avioliiton lukitukseen

Aleksandr & Aleksandra - yhdessä ikuisesti

Ai niin ja löydettiin Saanalle ihana bikini ja mulle mp3-levy: Zemfira, Bratja Grimm, Mumij-Troll ja Umaturman!

• Central bus station
• Listvjanka
• Tram 1 & 2
• 70 / 100 rub
• till 21

-> huomista varten nämä siis.

Nyt alkoi sataa! Nouuu. No ei me oikein meinattukaan mennä enää mihinkään, paitsi ehkä keittiöön syömään keittämiämme pelmenejä.

***

Jaaha ja kotoa soitellaan. Aattelin että jos bloggaan niin eikö se jo osoita et oon ok?

Tänne tuli taas uusia, jälleen mielenkiintoinen pariskunta: mies Skotlannista ja nainen Etelä-Koreasta. (Niin siis täällä olleet jenkkimies ja Peru-nainen oli myös pari.) Naisen puhetta on vaikea ymmärtää ku /l/ ja /r/ menee sekaisin, mut on saatu paljon hyödyllistä tietoa Mongoliasta koska ne on tulossa sieltä päin. Esim. et on hyvä olla karkkeja mukana lahjontaa ym. varten ettei tarvi rahaa antaa. Ja et rajalla paikalliset saattaa käydä oudoiks kun yrittää kuljettaa tavaraa tullaamatta, ne saattaa yrittää tunkea omiaan meidän tavaroiden kans samoihin paikkoihin.

Mut muuten, syötiin pelmenejä ketsupilla kun keitettiin ne eka ITSE ja nukuttiin 2 h päikkärit. Nii ja ne espanjaa puhuvat on Chilestä.

Päivä 7

Me ollaan yhdeksän tunnin päästä perillä, outoa! Olhonin saarelle kuulemma kestää 7 h Irkutskista… Voi ku meillä ois vaan AIKAA.

Viime yönä ei taas saatu unta ku nukuttiin päivällä, ni käytiin sit käppäilemässä Krasnojarskissa. Sit meillä oli vielä Yöllinen Keskustelu sieltä lähdettyä. Kyllä nukkumaankin mentiin, mut heräsin yöllä ku oli niin kylmä et piti ihan kaivaa huopa päälle. Ja näin unta et ulkona maisema oli muuttunu lumihuippuisiksi vuoriksi.

***

Nyt on maisemaan tullut vuoretkin, mut vasta horisonttiin eikä lunta näy missään. Irkutskin aikaa kello on 14 ja otin torkut. Eikö ois fiksua ladata nyt kännykkä?

Vaikka on surullista hylätä oma pesä yläsängyssä, sitä jo kaipaa oikeaa patjaa.

Tuo Margarita-mummo menee Habarovskiin (n. 800 km ennen Vladivostokia). Se sanoi, et meidän puhe on hiljaista ja nättiä. Sano, että kuulostetaan linnuilta. Sit hetken päästä se lisäs, et joo linnuilta, aivan kanoilta. Voi apua.

Täällä on kyliä, joissa on aidattuina hökkeleitä ja jokaisella hökkelillä puutarha. Jotkut asutukset on niin isoja (pieniä kerrostaloja ja kaikkea) että niissä asuu varmaan tuhansia ihmisiä. Luonto on täällä niin koskematonta ja kaunista ettei sitä osaa kuvailla, ja ikkunan läpi saa vain suttuisia kuvia. Järviä, jokia, soita, aroa, metsää, peltoa… Ja yhtäkkiä kylä keskellä ei mitään.

Siperia ja Siperian junan nenä

Viisi tuntia ja kuusi pysäkkiä välissä. Sit suihkuun..! (Kunhan ensin raahataan rinkkoja 1,5 km rautatieasemalta hostellille.)

Eilen eka kerran kävi mielessä internet. Tänään se ajatus suorastaan piinaa. Pursuileva (ellei jopa ihan täysi) inbox ja kaikki ne ilmoitukset Facebookista… Guaaahh. Mut samalla ois pakko päästä purkaa ne. Ja Facebook-statuksella lesottaa sijainnista. Blogia on ikävä ja kasvimaata ja kanaa, joista jälkimmäiset unohdin Moskovassa kokonaan. Ou nou! Multa on varmaan varastettu kaikki herneet!

Seuraava pitempi pysähdys on paikassa nimeltä Zima eli Talvi.

***

Admiral Hostel, Irkutsk

Irkutskin rautatieasema, kolmas sisäänkäynti

No niin, täällä!!! Mä niin toivoin et pääsen nettiin tänä iltana, vaan eipä onnistunut. Joten kirjoitan tänne. Täällä on tosi kansainvälistä porukkaa, jee.

Kielistä puhutaan, istun keittiössä monen muun kanssa. Ja ihkua, pääsin suihkuun. Pitkästä aikaa sai peseytyä kunnolla, ihanaa.

Käytiin kaupassa keskustassa ja siel on tosiaan nettikahvilakin, jossa ei kuitenkaan vielä käyty. Oli aika paljon kaikkia Jänniä juttuja matkan varrella, tavallaan kuitenkin tosi siistiä ja rakennukset kauniita. Hostelli on kodikas, ei tosiaan samanlainen (= hotellimainen) kuin Moskovassa, mutta mitäs siinä! Sängyt on ok ja kylppäri mahtava, pyykkikone ja kaikki.

Kyllä ois kiva mennä nukkuu, vaan toisaalta ois huippua jutella ihmisten kanssa ja tutustua. Olenpa sosiaalinen nytkin kun vaan kirjotan.

***

…Edelleen täällä keittiössä. Marsu nro 27, about 100 ruubelia. Eli tämä siis on kyyti Listvjankaan. Täällä on Norja-jenkki, perulainen, jenkki, britti, romanialainen, meksikonruotsalainen, saksalainen ja me kaksi suomalaista. Tosi mukava ilmapiiri!

Ja toi skandinaavipoju on suorastaan ihana, kello on 2:40 ja istutaan vielä keittiössä.

Onko tämä fiksua?

“Anyway, could understand it…”

“And then you started to say EI…”

Miksi en nuku. Voi apua, juttu menee vähän oudoksi.

Päivä 6

Ohitettu Novosibirsk. NÄTTIÄ!

Täällä kuuluu ärsyttävä potpuri: Rasputin (enkuksi) – Cuba – joku ihme Señorina ciao ciao – lisää lattaria Vamos a la Playa – It’s My Life – Yes Sir I Can Boogie – Blue (dabade) – joku Hop Joanna?? – Living Next Door to Alice – Obladi-Oblada (Life Goes On) – MAMMAMMAA, MAMMAMMARIAA… – House of the Rising Sun – I’m Your Venus – vähä raskaampaa – Bamboleyo… – (eikö se lopu ollenkaan…) Huh. Loppu. Ja tuo pari-kolme kertaa tunnissa. Tarjoaa Venäjän Rautatieradio.

Meillä vaihtu Novosibirskissä kämppikset. Annettiin Saanan herätyskello lainaan et aussi & italjanka heräis ajoissa. Ne oli valmiita yli puol tuntia ennen saapumista ja vaan istu hiljaa, mä esitin nukkuvaa. Sit ku juna pysähty, nousin sen verran et ees hyvästeltäis. Romina toivotti kyllä hyvää matkaa ja sano bye-bye, aussi sano vaan et “Later.”, ja sit vähän ajan päästä ikään kuin ilmoitti meille et kello on jo kymmenen. Heippa vaan sulle, hyvä kun menivät kun alkoi ilmeisesti huumorintaju loppua.

Novosibirskin asemalla oli raiteita.

Itse kaupungistakin nähtiin vilaus.

Tilalle saatiin eka nainen, jonka mies ja poika roudas hirveen määrän tavaraa meidän hyttiin ennen ku menivät omaansa. Tommonen ihme kärrysysteemi jo kerran putosi alas ylähyllyltä, ihme ettei osunu kehenkään. Nyt se on köytetty johonkin koukkuun. Tämä nainen siis yläpedillä. Alapedille saapui babushka joka ei pidä auringosta ja tekee ristisanatehtäviä.

Me tyhjennettiin mun vanhaksi mennyt käsidesin loppu ja laitettiin siihen saippuaa, hiukka paljon kätevämpi kuin se ylisuuri ja epätiivis pumppupullo.

Niin siitä Novosibirskistä. Siellä on kuulemma (siis kirjan mukaan) 1,5 miljoonaa asukasta ja se on olemassa ihan Trans-Siperian rautatien ansiosta. Asema on Siperian suurin ja me siellä käppäiltiinkin ja ostettiin aamupalaa (nakit ja muusi taikinassa), oli kerrassaan hienoa ja siistiä. Talot uusia/remontoituja ja kaupunki muutenkin miellyttävän näköinen. Kohta tulee taas potpuri. “Jee”.

Pikku lisäys ihan tästä päivästä: Novosibirsk tarkoittaa muuten uutta siperialaista. Tässä tapauksessa varmaan kaupunkia.

***

Tulee nukuttua vähän liikaa..! Mut junan liikkuessa on jo niin kotoisa olo, se keinuminen ja rauhottava ääni, et pysähdyksissä toivoo vaan et jo lähdettäis.

Poikien riehumiseen heräsin. Ne pelas jollai pienellä pallolla käytävällä, ja hykkas sen sit meidän hyttiin. Etin ihan taskulampun kans, vaan en löytänyt. Nyt ne pyörii tuossa koko ajan.

Ollaan pian Mariinskissa, yli 3700 km Moskovasta. Mukavaa saada valokuvat ainakin niistä paikoisat jotka mainitaan oppaassa ja ohitetaan päiväsaikaan. Eilen tehtiin iltapysähdys Ishimissä mutta oli liian pimeää kuvaamiselle. Tänä iltana paikallista aikaa kahdeltatoista ois Krasnojarsk, toivottavasti ei vielä hirveesti nukuta silloin et pääsis vähän käppäilee ainakin.

Yö ja Krasnojarsk

***

Krasnojarskissa onkin jo +4! Asemilla on tosi siistiä ja nättiä. Kerroinkos jo, että syötiin lounaaksi ihania pelmenejä ravintolavaunussa? Mä otin lisäksi tattaripuuroa ja Sibirskaja Korona -oluen! Namnam. Juustoa on ikävä ja semmosta hanaa johon ei tarvi koskea käsienpesun aikana.

Saana, pelmenit ja mun tattaripuuro.

Seurassamme on enää mummo nimeltä Margarita, toinen nainen on perheensä luona. Meiltä on kyselty kaikkea reissusta ikään, opintotuesta töihin ja silleen. Meidän junamatka aiheuttaa kulmakarvojen kohottelua ja taivastelua. Ja sitten taitaa olla kiinnostavaa sekin, et onko venäjä vaikeaa verrattuna muihin kieliin. No meitsihän selittää et venäjässä on kuitenkin vain 6 sijamuotoa kun suomessa niitä on 15! “Ooohh!” >:P

Tänään ohitettiin myös paikka nimeltä Taiga. Ja siellä oli muute puita, ja siten myös sahateollisuutta. Nyt näkyy kumpuilevaa aroa, ja lämpötila on laskenu varmaan ainakin viisi astetta. Ei ole enää hikistä.

Slummien miljonääri oli loisto-ostos. Loistokirja. Siispä luen sitä. Sudokut jökkäs kun tuli vastaan sumdokuja missä pitäis osata laskee…

hyvä kirja ja pirtsakat varpaankynnet

***

Skippasin sumdokut. Nyt on sandokuja?!

En meinaa tajuta et huomenna ollaan perillä. Laitettiin kello soimaan puoli kuudelta Moskovan aikaa – eli puoli kymmeneltä Siperiaa – et herättäis ees jotenkin ihmisten aikoihin.

Tajuttiin et voidaan olla Irkutskissa pitempäänkin, jos halutaan. Se vaan tarkottaa kahta yötä junassa yhen sijaan, eli hukataan aikaa jonkin verran siinä. Pitää ny kattoo miten se Baikalin & Olhon-saaren reissu onnistuu. Se vaan et jos venytetään tota, ni sit kuitenkin ihastutaan Mongoliaan ja venytetään sitäkin (tai ei ainakaan lyhennetä), ja siinä sit lyhenee aika Pekingissä! Ja se ois mulle ainaki The Mesta. Toisaalta joo, tää on ehkä ainoo kerta ikinä ku käyn Mongoliassa, mut silti..! Äh, valinnan vaikeus. Ja sit unta palloon.

Päivä 5

Ohitettiin tuossa muutama tunti sitten Euroopan ja Aasian raja! Nyt ollaan oikeasti Siperiassa. Ja täällä näyttää edelleen Suomelta. On varmaan jo ohitettu myös Ekaterinburg. Tuo Romina sanoi, että paikallinen aika ois jo +5, eli kaksi tuntia edellä Moskovan aikaa! Irkutskissa on +8 eli viisi tuntia enemmän, joten matkaa on jäljellä… Kämppikset jää pois Novosibirskissä huomenaamulla.

Ekaterinburg - Euroopan ja Aasian raja

Mentiin ravintolavaunuun tänään. Tuo Romina on aika nirso, se on vegaani ja ne ruoat mitä se vois syödä ei kelpaakaan. Vedin aamiaiseksi ihanan munakkaan ja Saanalle tilattiin “jotain makeaa” ja se sai kokonaisen kääretortun! Hyvää oli. Ja tee. Kämppikset söi munakkaan, ranskiksia ja maissia (30 g). Täällä oikeasti laihtuu, vaikka nälässä en oo joutunut olemaan yhtään.

Nukuin taas tosi hyvin ja oon siitä iloinen, koska unettomuutta pelkäsin etukäteen. Muutenkin on mennyt hyvin, enkku ja venäjä alkaa oikeasti sujua yhdessä (!) ja erikseen. Pystyn siis kääntää jo sujuvasti venäjä – enkku – venäjä. Saana totesi siellä Siperian rajalla, että ei täällä oikeasti pystyis tekee juuri mitään ilman venäjän taitoa, ja tottahan se puhu. Mua välillä harmittaa ku ei kuule/ymmärrä jotai kuulutuksia, mut sit Saana muistuttaa et tavallisestihan turistit ei ymmärrä sitäkään vähää, et seurataan vain muita. Jee.

Piti ihan selata mitä kirjotin rautatieasemalla, ja näköjään en ehtiny kertoa meidän reissun extremeintä osuutta, josta en uskaltanu edes mainita porukoille tekstiviestissä! Ostin nimittäin katugrillistä kokonaisen kanan jonka ne kääri vaan folioon, pisti kastiketta ja vähän salaattia ja tunki kouraan. Saana otti rullakebabin, joka oli kuulemma oikein hyvää. Niin siis me mentiin näiden ruokien kans sisälle rautatieasemalle, istuttiin siihen pylvään juurelle ja alettiin mättää. Minä siis söin kokonaista kanaa sormin Moskovan rautatieasemalla. Saanalla oli niin kova nälkä et se liitty kebabin jälkeen joukkoon tonkimaan. Melkein koko kana jaksettiin syödä ja odotettiin mielenkiinnolla vatsan vastalausetta, jota ei sitten kuitenkaan tullut! Eli on meillä extremereissu.

Muutenkin on maha toiminu yllättävän hyvin. Pelkäsin ripulia ja lukkiutumista, mut ei oo tapahtunu kumpaakaan vielä. Noi junan vessat ei ole kyllä kaikista ihanimpia, mut minkäs teet. Ei ne paljon hirveempiä oo kuin VR:n taajamajunien versiot!

Oon opettanu tolle aussille miten tehään kakuroa ja erikoisia sudokuja, molemmat värkätään näitä koko ajan. Ostan Irkutskista lisää, enkä ees tarvi kirjoja! Jää lääkäriromaani lukematta.

Onkohan Ural-vuoret menny jo? Tsiikailen tota kirjaa.

***

Vuorien alku ja Perm meni viime yönä. Tää aikahomma on tosi hassu. Me on herätty puol ysiltä Moskovan aikaa, mistä oon aatellut et jee, ollaanpa aikaisia, mut tänäkin aamunahan kello oli siis puoli ykstoista!! Löysin käytävän seinältä aikataulun, josta näkee pysäkit, pysähtymisajan, pysähdyksen keston ja lähtöajan. Katoin et Omskissa on puolen tunnin pysähdys yhdeltätoista illalla, mut tosiaan, se onkin jo yks yöllä… Ei varmaan näe paljon vaikka lähtiskin jalottelee. Huomenaamulla aikaero onkin jo +3 Moskovaan.

aikataulu

Juotiin Saanan kans iltapäivä-Redd’sit! Oikein zakuskan kera: makkaraa ja suolakurkkua. TÄYDELLISTÄ. Just Venäjää.

otettiin oluset

Suunniteltiin jo vähän Irkutskia. Ois ihanaa päästä konserttiin tai balettiin. Baikalille päiväreissu, muuten jää huonosti aikaa. Mitään ei oo kuitenkaan vielä päätetty.

Huomenaamulla vois koittaa herätä Novosibirskin pysähdykseen (52 min.), se on klo 10 paikallista aikaa. Sit heipat uusille tuttavuuksille, rundi aseman lähistöllä ja ehkä takas nukkuu jos nukuttaa. Enää yks tämmönen päivä ja sit perjantain “kohta perillä” -hösötys!

***

Aussilla on varmaan menny hermo meidän suomalaisuuteen. Ku mehän ei siis hirveesti loisteta tuossa small talkissa. Se on kauheesti koittanu jutella ja on ollukin tosi kivaa, mut ei me koko ajan pystytä. Ei meitä haittaa olla hiljaa välillä. Niin ja sit tietty on epäkohteliasta puhua suomea keskenämme, mut kui outoo se ois jos puhuttas englantia… Joten DEAL WITH IT, MAN!

Suunniteltiin jo Pekingiä! Ja Ulan Batoria! Mongoliassa taidetaan yrittää päästä jurttakierrokselle joko autiomaalle tai arolle! Siellä asuttais ihmisten luona ja kierreltäis tutustumassa paikallisiin, niiden perinteisiin ja kieleen. Se ois vähän muutakin kuin pintaraapaisu.

Nii ja valitettavasti saatiin kuulla Rominalta että Guiliniin kestää kaksi päivää junalla Pekingistä. Joten taitaa jäädä väliin se reissu. Sen sijaan käydään jossain Pekingin lähellä, esim. Chengdessä. Joujou!

Ai niin ja korjaus aiempaan: Omskissa on jo Moskovan aika +3. Eli ollaan siel kahdelta yöllä. Opinpas minä paljon lyhyessä ajassa.

Ja maisemakin muuttuu. Peltoa silmänkantamattomiin. Paljon vähemmän ihmisiä. Kaukaisilla maanteillä rekkoja. Ja edelleen hirveästi puita. Lämmintä piisaa, toivottavasti Irkutskissa ei sada.

auringonlasku Siperian radalla

On jo yö, vaikka kello ei oo Moskovassa kymmentä. Täällä se alkaa olla yli puolenyön. Jotkut pikkupojat pelaa vieläkin käytävällä pikku pelikoneella mistä kuuluu ärsyttävä ääni.

Mä en saa unta. Vasta vähän yli 12 h sitte heräsin! Pitäs kääntää rytmiä, herätä aikasin ja näin, ja huomenna se tehdäänkin. Mut herätykseen on viel yli 8 tuntia, kui noilla piisaa unta ku ne on nukkunu päivällä ja alko nukkuu yli puol tuntia sitte?!

Tekis myös mieli syödä. Huomenna vois vetää pelmenit ravintolavaunussa. Ne oli muuten onnessaan ku mentiin sinne ja kai vähä pettyneitä ku ei tilattu paljoa. Siellä oli vaikka mitä ihanaa, kunnon ruoka kyllä maistuis. Vaikka en valita! Söin tänään ihanaa perunamuusia purkista.

Päivä 4

Tämä onkin yllättävän mukavaa! Pelkäsin etten saa nukuttua mut nukuin melkein paremmin kun hostellilla. En pudonnut sängystäkään koska mulla on hieno turvaviritelmä. Maisema on metsäistä ja ihan kuin Suomessa. Pysähdytään aika usein, kerran käytiin pihallakin kun oli pitempi pysähdys. Otettiin hyppykuvakin!

Mun yläsängyn turvaviritelmä.

Kämppikset on hauskoja, ne on matkustanu vaikka missä! Ympäri maailman ja joka mantereella. Ne asui New Yorkissa ja oli siellä töissä mut nyt ne on menossa Vladivostokin, Pekingin ja Vietnamin kautta Sydneyyn. VAU HEI.

Eväitä on kiva syödä ja nukahtaa välillä ja tehdä sudokua ja lukee kirjaa ja arvailla missä ollaan menossa. Tuo pariskunnan nainen on Italiasta ja mies Australiasta (Walk-About Creekistä, sieltä mistä myös Crocodile Dundee! Tai ainakin niin se sano mutta se saattoi olla vaan vitsi) joten me puhutaan täällä mielenkiintoista englannin sekamelskaa ja minä oon yhteinen venäjän tulkki. Tilasin jo meille teet tuolta aamupalan kans ysiltä. Mukavaa, ainakin vielä!

***

Kello on jo iltakahdeksan Moskovan aikaa. Päivä on mennyt mukavasti jutelleen ja torkkuen. Aika vähän saan luettua kun aina alkaa väsyttää. On nähty kaiken maailman asemia ja pikkukyliä. Tällä hetkellä aletaan olla Udmurtiassa! Oli Saanan kanssa puhetta et jos jäätäis sukulaiskansan luo hengaa hetkeks. Kohta varmaan pysähdtään Yarissa.

Lonely Planetin Trans-Siberian Railway -kirja on osoittautunu hyödylliseksi. Siitä pystyy seuraa missä mennään ja välimatkoja tunneissa ja kilometreissä. Pari tuntia sitten “koettiin” Kirov (tai Vjatka): ostettiin sieltä laiturilta 2 kaalipiirakkaa ja pullo kokista ja otettiin hyppykuva “Älä hyppää laiturilta!” -kyltin vieressä.

Nyt söin liikaa suklaata ja tuntuu vähä ikävältä.

Ja joku vauva huutaa naapurihytissä kun taitavat yrittää sitä nukkumaan.

Puhuttiin politiikkaa (siis VENÄJÄN) noitten kämppisten kans, ne on vähän vanhempia ja tuo mies tuntuu olevan aika yhteiskunnallisista asioista kiinnostunut… Ja minä siis asiantuntija?! Ei siltä tunnu! En osannu vastata kaikkeen enkä tiedä mitään. Vai mistä mä saisin tietää mitä eri sukupolvet aattelee Gorbatshovista? Kysyä en kehtaa.

Täällä ei oo suihkua ja haisen jo nyt pahalle. Vois tietenkin esim. vaihtaa vaatteita. Oon ollu koko päivän pyjamassa, hihii ja jee! Täällä on venäläisillä naisilla pikkiriikkiset oloasut.

Ai niin unohtu Moskovasta kirjottaa et siel tuulee ihan pirusti!!

Päivä 3

Istutaan kolmatta tuntia rautatieasemalla ja väsymyksen myötä juttu alkaa käydä noloksi, ellei peräti säälittäväksi. Tänään ei olla tehty MITÄÄN. Herättiin ysiltä, syötiin aamupalaa, käytiin suihkussa (aah) ja sitten oikeastaan jo pakattiin ja lähdettiin hostellilta.

Kysyttiin rekisteröitymisestä ja sitä ei tosiaan tarvi tehä! Se on kaupunkikohtainen.

Hyvästeltiin Denis eilen ja se lisäs meidät Facebookissa kavereiks. Päätettiin, ettei Suomessa tästä lähtien käytetäkään Facebookia.

Hostellilta tuotiin tavarat suoraan tänne asemalle säilytykseen. Kiva setä säilytysluukulla halusi tietää mikä on “Здравствуйте” suomeksi. No minä kerroin että “Päivää”. Sit sieltä yritettiin päästä ostaa junalippuja Irkutsk – Ulan Bator -välille, mutta siellä oli lounas kesken (13-14). Käytiin sit kävelemäs ja ettimäs tavarataloa josta sais Saanalle mukin ja lusikan. No ei löytyny tavarataloa mut löyty joku ihme kellarikauppa mistä sai lusikan. Mä ostin (kolmannen) kynsilakan. Sit palattiin takas ku tuli nälkä ja oltiin viel päätetty katella Mu-Mu lounasta varten…

No niitä lippuja saa sitten vasta Irkutskista. Täti oli kyllä kiltti ja yritti selvittää lippujen hintaakin.

Sit metrolla Arbatille ja löydettiin hienosti Uusi ja Vanha Arbat kun oltiin siellä eilen Denisin kans kävelty. Mu-Mu oli kävelyn päässä ja nälkä oli HIRVEÄ. Söin taas silmilläni ja valkkasin tiskeiltä salaattia (kreikk.), borssia, paistettuja pelmenejä, jonkun kotletin ja vielä sämpylän. Huh että olin täynnä. Ja oikeesti meillä oli vaan jano joka naamioitui näläksi.

Mu-Musta taas Arbatille. Ostin Spasi i sohrani menja -sormuksen kirkkokojusta, taas, kun edellinen meni töissä hukkaan. Sit mentiin Uudelle Arbatille ja löydettiin viimein supermarket. Kahmittiin eväitä (pussikeittoja, valmisruokia, banaaneja, suklaata, rusinoita, jogurttia jne…) ja maksettiin maltaita (Saana löysi hienon ison tipumukinkin). No sittenhän tajuttiin että kello ei oo kuutta, juna lähtee pyol yks yöllä ja meillä on eväät raahattavana. Ei paljon huvittanut lähteä minnekään. Ois haluttu ottaa Jänniä hyppykuvia, mut ei ollu mitään Jännää näkyvissä. Mä tein kuitenkin hyppykuvadebyyttini Uudella Arbatilla!

Sit raahattiin tavarat taas metroon, kun keksittiin semmoinen huvitus jossa saa istua. Mentiin rinkulalinjalle ja ajettiin se 2,5 kertaa ympäri! Meni semmonen tunti ja 15 minuuttia, ja sit vartin yli kahdeksan hypättiin rautatien kohdalla pois ja mentiin alakertaan istumaan pylvään juurelle. Nyt kello on 22:59:44 ja on haettu rinkat säilytyksestä. Tultiin oikeisiin odotustiloihin istuskelemaan. Kohta alkaa piiiiiiitkä matka… Puuduttaa jo vähän valmiiks, ja väsyttää.

Moskovan rautatieasemalla odottamassa junaa nro 240

Päivä 2

Päästiin onnellisesti perille. Meidän huoneessa oli jotain vähän epäilyttäviä tyyppejä mutta ne lähti pois. Paikalle jäi vaan Denis, venäläinen mukava poika. Se kertoi, että siellä oli brittipariskunta jotka lähti myös Irkutskiin! Vaihdettiin niiden kans pari sanaa aamulla TV-roomissa mut eipä ehditty reissusta puhua.

***

Huhhuh mikä päivä! Otettiin välikooma hostellilla, lähdettiin kaupungille ja nyt (8 tunnin päästä) ollaan taas täällä. Denis lähti meille matkaoppaaksi koska itse en ois osannut edes Punaiselle torille, tosi hyvin hahmotan tätä kaupunkia niin ku kaikkia muitakin paikkoja missä on yli kaks tietä ristissä.

…jee, sainpa kirjoitettua blogiakin. Saana luki Afrikan matkapäiväkirjaa mulle ja voi kamala. Mä NIIN toivon että me pysytään ihan terveinä. Koska inhoan oksentamista eikä oo kiva olla paskat housussa.

Maistoin sushia tänään ensimmäistä kertaa elämässäni. Se oli oikein hyvää. Oltiin Японские дрова [Japonskie drova] -nimisessä paikassa ja tilasin Окинава [Okinava] -salaatin. Namnam. <3 Ens kerralla tilaan jotain kunnon sushirullia.

Denis tosiaan katosi Pyhän Vasilin katedraalissa. :/

Saana osti maatuskan ja on ihan onnessaan siitä. Nyt valmistaudutaan ottamaan kuvasarjoja. Kamerassa on jo liikaa traditsionnye turistnye snimki. Mut pitäähän niitä olla!

Denis ja kärsivät naiset Punaisella torilla.

Juna Lahteen – 150809 / Päivä 1

Matka alkoi viimein ja mun olo on jotenkin tyhjä. Meinasi tulla tippa linssiin kun hyvästelin iskän ja Henkan ja tulikin sitten kun istuin paikalleni junassa ja lähdettiin. Jännityksen purkautumista? Koska missään tapauksessa ei ole semmonen olo etten haluais lähteä!

Väsyttää hirveästi mutten pysty nukkumaan (HALOO), enkä malta oottaa et Toijalan pysäkillä Saan kipuaa kyytiin ja saan viimein jakaa tän kaiken ihan kunnolla. Lahdessa näen vielä äitin ja pelkään kyynelehtiä ettei sille jää huono mieli. Kuitenkaan Moskovan junassa ei kyyneleet vois olla kauempana! Siitä seikkailu vasta kunnolla alkaa…

***

Ravintola Pölkky

Istutaan porukalla täällä, mie, Saana ja äiti ja kohta saadaan pizzaa (toivottavasti). Muistin jo että unohdin jätesäkit. Nyt pitää muistaa ostaa toinen pokkari.

Otetaan valokuvia. JA ON TOSI NÄLKÄ!!!

***

(Pizzat oli aika hirveitä.)

Ollaan Moskovan junassa ja täällä on pari venäläistä. Eli päästiin jo treenaa moskovaa ja keskustelee Suomen kesästä. Harmittaa, että kieli ei ole ihan kaikille yhteinen.

***

Edelleen junassa. Saanan viisumi on tosi hassu, se on 2-kertaviisumi ja siinä lukee matkan syynä “Культурные связи”. No semmosta kohtaa ei löytynyt migratsionnaja kartasta, joten ei laitettu mitään. Kysyin rajavirkailijalta asiasta ja se sano ettei siihen mitän tarvi laittaa! Ja Suomen puolella ne aina hössöttää näistä! Voi tätä byrokratiaa, merkityksetöntä paperin pyöritystä… Meidän venäläiset hyttikämppikset nauroi ja sanoi vaan että tämä on Venäjä. Että itsekin välillä yllättyvät.

Saana on krapulassa ja väsy, muakin väsyttää mut ootan kyl ihan hirveesti et näkisin kaikkia kaupunkeja ja näin, vaan enpä varmaan näe kun ulkona on ihan pimeää. Ja on muute vessahätä.

Tulin viikonloppuna vuokranneeksi elokuvan.

Mä luin kesällä Trans-Siperian junassa Vikas Swarupin Slummien miljonäärin, ja totesin ettei siitä ihan turhaan ole vöyhötetty. Se on kirjoitustyyliltään/rakenteeltaan tosi erilainen kirja kuin mikään, minkä oon koskaan lukenut; hauska ja traaginen ja ihana ja kauhea.

Nyt ei tarvinnut leffavalintaa miettiä, koska pitihän se kahdeksan Oscaria kaapannut filmatisointikin tsekata. Ja kappas vaan, sekin oli ihana! Juonenkäänteiltään melko erilainen kuin kirja, mutta eihän sellaista monimutkaista sattumien sarjaa saiskaan mahtumaan parin tunnin elokuvaan. Elokuvassa on kuitenkin samat pääkohdat, elämää ja värejä, järjettömän hyvännäköiset päänäyttelijät ja intialaisia näyttelijöitä ja siinä puhutaan hindiä ja ja!

Joo, seuraavalla reissulla mm. Intiaan, kiitos. Ja tuon elokuvan katson uudestaan pian.