Pidin tänään sosiaalisen median koulutuksen Oulun yliopiston kv-markkinointitiimille ja viestintäpalveluille. Aiheena oli mm. sosiaalisen median käyttöönotto sekä strategian ja ohjeistuksen laatiminen (slidestä 21 alkaen).

Esityksen alussa käsittelin esteitä, jotka organisaation on ylitettävä ennen sosiaalisen median käyttöönottoa. Tällaisia ovat mm. erilaisten pelkojen voittaminen, avoimeen keskusteluun uskaltautuminen ja pelisääntöjen tunteminen. Mukana on esittelyt YLE:n, Nokian ja Rovaniemi Design Weekin strategioista/ohjeistuksista sekä linkkejä muihinkin. Lopussa käsitellään erilaisia tapoja, miten voidaan mitata sosiaalisen median tuloksia sekä seurata yrityksen mainetta verkossa.

Avaa esitys SlideSharessa

Sopivasti tätä esitystä valmistellessa sosiaalisen median strategiat ovat olleet paljon esillä netissä. Tässä muutamia käyttämiäni lähteitä:

• YLE:n Sosiaalisen median strategia -webinaari, videotallenne ja Qaiku-keskustelu (sisältää myös videon ajankohdat)
• Pirkka Aunolan slideshare-esitys YLE:n strategiasta
• Hill & Knowltonin tutkimus sosiaalisen median ohjeistuksista työpaikoilla
• Daily Diegon blogikirjoitus sosiaalisen median ohjeistuksen tekemisestä
• Rautasillan Eero Leppäsen blogikirjoitus Rovaniemi Design Weekin strategiasta
• Keskustelu organisaatioiden sosiaalisen median ohjeistuksista Sometussa
• Vanhempi Jaiku-keskustelu sosiaalisen median ohjeistuksista

Tässä vielä toinen (ajallisesti ensimmäinen) tämänpäiväisen koulutuksen esitys, joka käsittelee sosiaalisen median perusteita, palveluita, käyttäjiä ja sosiaalisia verkostoja:

Avaa esitys SlideSharessa

Kehittelyssä olevan Soundbites-keskusteluprosessin ensimmäisessä kokeilusessiossa tehtiin prototyyppi, jolla mallinnettiin verkkokeskusteluja. Havaitsimme, että keskusteluista ihan oikeasti tulee typeriä vaikka keskustelijat pystyivät kasvokkaisessa viestinnässä (tai verkossa niin halutessaan) keskustelemaan kohteliaasti, ymmärtäväisesti ja argumentoiden.

Keksimme myös ratkaisun.

Typerät kommentit ja provokaatiot syntyvät, kun on pakko sanoa jotain. Suurentamalla tekstikenttää, johon kommentit kirjoitetaan, nostetaan kynnystä kirjoittaa lyhyitä viestejä.

Rakas Helsingin Sanomain verkkotoimittaja, pyydä ylläpitoa suurentamaan kommenttikenttää kokeiluluontoisesti erittäin suureksi ja kirjoita sitten juttu polkupyöräilevästä hippimaahanmuuttajasta joka törmää kävelykadulla autoilevaan Halla-Ahoon.

Miksi muuten Helsingin Sanomilla ei ole korkeatasoista mielipidepalstaa netissä mutta sellainen on paperilehdessä? Vaikka verkossa on tilaa, ei se tarkoita että joka palstalla on julkaistava kaikki mahdollinen! Myös korkealuokkainen mielipidepalsta parantaisi keskustelun tasoa ylipäätään, jos hyvin argumentoidut kommentit saatettaisiin pyytää muokkaamaan mielipideteksteiksi mielipidepalstaa varten.

Mikäli minkäänlaista muutosta ei tapahdu, Paha Kollektiivi saattaa olla pakotettu perustamaan verkkopalvelu “Hesarin keskustelut Filosofin avulla suodatettuna”. Tässä verkkopalvelussa näkyy HS.fi -kommenttifeedistä vain ne kommentit, jotka argumentaatioon koulutettu, etiikkaan perehtynyt filosofi on hyväksynyt.

Kenties ratkaisin äsken myös filosofien työllisyysongelmat?

Tein DevelOPE-hanketta varten tällaisen esityksen, joka käsittelee mm. netikettiä, verkkoidentiteettiä ja tietoturvaa (aiheesta lisää täällä):

Avaa esitys SlideSharessa

Puhuin tänään Suomen ladun syyspäivillä Oulussa aiheesta “Sosiaalisen median mahdollisuudet latuyhdistykselle”. Kuulijakunta oli enimmäkseen muuta kuin nuorta väkeä, joten aihe oli varmasti uusi ja herätti ajatuksia. Toisaalta tilaisuudessa näkyi sekin, että sosiaalinen media ei ole enää vain nuorten areena, sillä yllättävän moni kertoi olevansa jo mukana Facebookissa.

Esityksen valmistelu toi itsellenikin taas yhden uuden näkökulman sosiaaliseen mediaan. Keskeisenä esityksessä oli ajatus, että sosiaalisen median avulla voidaan – paitsi tiedottaa yhdistysten toiminnasta ja hankkia uusia jäseniä – myös kannustaa ihmisiä liikkumaan. Ylipäätään sosiaalinen media tarjoaa huomattavasti mahdollisuuksia aktiiviseen yhdistystoimintaan.

Avaa esitys SlideSharessa

Mielikuva kaukaisesta ja kasvottomasta virkamiehestä voi pian olla historiaa, kun ohjeet virkamiesten verkko-osallistumisesta valmistuvat. Neuvotteleva virkamies Sari Aalto-Matturi oikeusministeriöstä ennustaa muutoksesta merkittävää, kerrotaan uutisissa.   Lue uutisista lisää!

Poliisi on jo jonkin aikaa ollut verkossa ihan näkyvästi. Verkossa on myös erilaisia keskustelufoorumeita, joissa kansalaiset voivat kertoa mielipiteitään eri asioista. Nyt kuitenkin virkamiesten näkyminen erilaisissa verkkoyhteisöjen keskusteluissa ym. tullee lisääntymään. Hyvä niin.

Verkossakin voidaan välillä käydä paljon keskusteluja. Oikeata ajatustenvaihtoa, jossa keskustelijat ovat tasaveroisia keskustelukumppaneita omine ajatuksineen ilman tyrmäystä.  Joskus on vaikea ymmärtää toisen ajatuksia (perustelujakin on vaikea saada) ja joskus tuntuu, että toinen tulee mukaan vain härnätäkseen. Toki härnääminen on (välillä) tehokas keino saada puhetta aikaan, mutta se voi olla myös tukahduttavaa.

Seuraan päivittäin useita eri tyyppisiä keskustelupaikkoja ja ihmettelen kyllä, miksi eri mieltä oleminen saa joskus hirveän haloon aikaiseksi. Miksi meidän pitäisi olla kaikkien samasta muotista ja laulaa samaa laulua?

Kiinnostaako sinua, millaisista asioista keskustellaan – ja mitä- verkon keskustelualueilla?  Kannattaa kokeilla Uutis.asia-palvelua.  Laita toivomasi aihe hakuun ja saat linkkejä, joista selviää, mitä (mm.) asiasta puhutaan suomenkielisillä keskustelualueilla.

Suomessa poliisi on läsnä IRC-galleriassa, Yhdysvalloissa lainvartijat seuraavat Twitteriä, kerrotaan uutisissa. FBI:n edustaja on myös mukana keskusteluissa. Lue uutisista lisää.

I

Tristram Shandy haaveilee:

Voi meitä! — millaista jaloa jälkeä saisimme aikaan! — kuinka se minulta sujuisi! — ja millä mielellä kirjoittaisin sellaisille lukijoille! — ja te — hyvä taivas! kuinka haltioisittuisekaan lukiessanne , — mutta ooh! — tämä on liikaa, — minä voin pahoin, — minä pyörryn ihanasti sitä ajatellessani! — tämä on liikaa ihmisen luonnolle! — tarttukaa minuun, — päätäni huimaa, — olen umpisokea, — teen kuolemaa, — olen mennyttä. — Apua! Apua! Apua! — Malttakaa, — helpottaa jo,  sillä alan aavistaa, että meidän kaikkien hengen säihkyessä koko rahan edestä, — eipä aikaakaan kun meidän olisi mahdotonta päästä yksimielisyyteen mistään: — niin paljon olisi satiiria ja sarkasmia — nälvimistä, pilkkaa, suunsoitooa ja sanailua, — pistoja ja väistöjä siellä ja täällä, — yhtä ilkeilyä kaikki tyynni, – oi taivaan tähdet! Miten siinä näykittäisiin ja kynsittäisiin, mikä melu ja mekkala kallojen kolistessa, rystysten rytistessä, iskujen sadellessa arkoihin paikkoihin, — ei sen keskellä elämästä tulisi mitään.

Mutta toisaalta, koska meillä kaikilla olisi erinomainen arvostelukyky, me korjaisimme asiat sitä mukaa kuin ne menevät hullusti; ja vaikka me yhä inhoaisimme toisiamme enemmän kuin vastaava määrä piruja ja piruttaria, rakkaat luontokappaleet, me olisimme kuitenkin sulaa ystävällisyyttä ja kohteliaisuutta, — maitoa ja hunajaa,  — eläisimme toisessa luvatussa maassa, — maanpäällisessä paratiisissa, jos sellainen voi olla olemassa, — niin että loppujen  lopuksi meidän kävisi aika hyvin.

Sterne, Laurence: Tristram Shandy. Elämä ja mielipiteet. Kolmas kirja, luku XX,  TEKIJÄN ESIPUHE, s. 177-178. Suomentanut Kersti Juva (Helsinki, WSOY 2003).  Alkuteos The Life and Opinions of Tristram Shandy, Gentleman ilmestyi 1759-1768.

II

Myös Fredrika Runeberg osallistuu 1800-luvulta keskusteluun ja kommentoi sitä, mitä me naistutkimuksen opettajat saatamme kutsua binaariseksi ymmärrykseksi sukupuolesta, ja jonka seurauksena miehet ja naiset vertaillaan aina eri planeetoille,  ja ehdottaa varovaisesti  jotakin, josta nykyään voisi puhua vaikapa radikaalina sukupuolieron teoriana.

“Naisen kyvyt ovat aivan toiset kuin miehen”, sanotaan. “Hänellä on niitä ominaisuuksia, näitä vikoja, mies taas on sellainen ja tällainen. ” Hyvin mahdollista, jopa todennäköistä, että näin on asian laita – mutta – mistä tietää, että näin on? Erilainen kasvatus, erilainen yhteiskunnallinen asema, erilainen asema kotielämässä, toinen Herra, Despootti, käskevä, toinen alistettu, totteleva, epävapaa, orja (nimistä viis, eihän tässä sanoista kiistellä?), ja tätä sukupolvi toisensa jälkeen. Eikö tällä tavalla ole tuotettu erilaisuutta miehen ja naisen välille, niin että tämä olisikin paljon suurempi ihme kuinse, että he nyt tosiaan ovat keskenään erilaisia.

Fredrika Runeberg Hvad begärä qvinnorna?, sit. Mazzarella, Merete: Fredrika Charlotta o.s. Tengström. kansallisrunoilijan vaimo. Helsinki, Tammi 2007, 289.

III

Sternen Tristram -kertojan tyylistä  ja Fredrika Runebergin kuvaamasta kaksijakoisesta, ikuiseen vertaluun pakottavasta sukupuoliymmärryksestä sikiää naistutkimuslistalla  kerta toisensa jälkeen loppumaton tarina, jossa implisiittinen utopia on maailma, jossa kaikki jakautuisi miesten ja naisten ryhmien kesken tasan fifti-fifti: pahoinpitelyt, nöyryytykset, seksikumppanit ja tyydytykset, tutkimusrahoitus, kengät, rakkaus, hoiva, instituutiot… mitä kaikkia niitä aiheita onkaan kahden vuoden aikana käsitelty.

Mutta siinä missä Tristram-herran elämäkerta  on loppumattoman hyväntuulinen ja optimistinen, naistutkimuslistan jatkokertomus on päivä päivältä agressiivisempi. Avoimesti, piilossa, tietoisesti, tiedostamatta, tyylissä, tavassa, puhuttelussa, kuuntelemisessa, mitassa, mallissa, luokitteluissa, sanoissa, vaietessaan. Ei siihen oikein näytä tyydyttävää ratkaisua siitä, että jotkut sinnikkäät jaksavat – sukupuoleen katsomatta – yrittää palauttaa keskustelua lempeästi ja ymmärtävästi raiteilleen.

Aika on ajanut naistutkimuslistan kaltaisen yhteiskunnallisen ja tutkimuksellisen keskustelumahdollisuuden ohi. Internet-äkseeraus voitti. Jatkamme tolkullisemmilla foorumeilla, minä ainakin.

Naistutkimuslistalla naistutkimus@uta.fi on käyty viime viikkoina taas kiivasta kiistaa listan tarkoituksesta.  Olen päättänyt olla tällä kertaa ottamatta kantaa julkisesti listalla, koska samat kuviot toistuvat yhä uudestaan.

Tähän kaivoin jota kuinkin vuosi sitten listalle laittamani viestin, jonka takana edelleen seison. Oma tunnetilani on kuitenkin vuodessa vaihtunut surusta ja turhautumisesta ahdistukseen ja aggressioon.

Olen poistanut oheisesta viestistä vain lopun, joka koski vuodentakuista ajankohtaista keskustelun käännettä.

**

Hyvät listalaiset,

Naistutkimuslista on käytännöiltään vapaa keskustelulista, jonka
keskusteluja ei ole suuremmin rajoitettu, ohjailtu, määrätty,
sensuroitu, typistetty – ylipäänsä hallinnoitu rajoittamalla. Näin on
ollut sen perustamisen alusta asti, ja minua surettaa se, että yhä
useamman – mukaan lukien itseni – mielessä tällainen alkaa näyttää
toivottavalta.

Tämä olisi kuitenkin mahdotonta, sillä ei kukaan voi käyttää
työaikaansa tähän. En usko, että kenelläkään olisi halua sitä
tehdäkään, ei palkalla eikä ilman. En myöskään usko, että kukaan
kykenisi sensoriksi vahingoittamatta julkisen keskustelun,
tieteellisen kommunikaation, yhteiskunnallisen debatin ja
naistutkimusyhteisön eettisiä periaatteita. Lain rikkominen on sitten
eri asia, silloin pitää listan ylläpitäjän toimia – jälkikäteen.

Niinpä ei ole muuta mahdollisuutta, kuin että jokainen listan käyttäjä
ymmärtää, että hän itse on vastuussa siitä, miten hän listaa käyttää.
Toivon, että jokainen myös ymmärtää, että kyseessä on julkinen
puheenvuoro tutkimuksellisella forumilla.

Täällä keskustellaan ja tiedotetaan tutkijoina, opiskelijoina ja
tutkimuksesta kiinnostuneina kansalaisina. On ihan oikein keskustella
suoraan omaan tai jonkin toisen tutkimukseen liittyvistä asioista, on
oikein puhua naistutkimuksen opetuksesta, organisaatiosta,
rahoituksesta, pulmista ja mahdollisuuksista, on oikein tiedottaa ja
mainostaa, kysyä ja vastata. On aivan yhtä oikein nostaa esiin muita
yhteiskunnallisia kysymyksiä, vaikka kytkös tutkimukseen ei aina
olisikaan suora. Siitä kun tutkimus ja opetus elävät ja saavat virikkeensä!

Mutta silloin kun käydään julkista keskustelua tutkimukseen
liittyvällä forumilla, noudatetaan tutkimuksellisen yhteisön
keskustelun periaatteita. Naistutkimus-lista ei tietenkään ole
tutkimuksellinen julkaisu eikä tänne kirjoiteta tiedettä. Lisään vielä
painokkaasti: Nimenomaan ei! Ensimmäinen vaatimus listalla
keskusteluun osallistumiselle pitäisikin olla sen ymmärtäminen, että
tutkijat kirjoittavat tutkimuksensa muilla forumeilla aivan samoin
kuin opiskelijat kirjoittavat opiskeluun liittyvät paperinsa ja
opinnäytteensä muualla. Toisten tutkijoiden ja opiskelijoiden työn
lukeminen ja  niistä oppiminen on valtaosalle listalaisia
jokapäiväistä, aivan oikeaa työtä. Se vaatii aikaa, se vaatii
sulattamista, se vaatii sen kunnioittamista, että toiset ihmiset ovat
tehneet työtä. Kiihottavimmankin hybriksen ja parhaimmankin
oivalluksen hetkellä täytyy jaksaa muistaa, että myös aiemmin on
ajateltu ja myös toiset kykenevät ajattelemaan.

Tutkimusten kriittinen arviointi tapahtuu myös ensi sijassa muualla
juuri siitä syystä, että se on työlästä, hidasta, yksittäisiin
tutkimuksiin ja laajoihin tutkimuksellisiin keskusteluihin
perehtymistä, oman tutkimuksen suhteuttamista muiden sanomaan,
kritiikin kohdentamista ja argumenttien hiomista. Tällaista työtä ei
yksinkertaisesti voi tehdä sen paremmin sähköpostilistoilla kuin
päivittäisjournalismissa. Tällä en tarkoita sitä, etteikö yksittäisten
tutkimusten, tutkimussuuntausten, teoreettisten käsitteiden tai miksei
nyt sitten vaikkapa kokonaisten tutkimusalojen kritiikkiä saisi nostaa
esiin naistutkimuslistalla (tai sanomalehdessä). Huolellista kritiikkiä näillä forumeilla vain ei voi harjoittaa. Tuskinpa kannattaa yrittääkään, sillä näin ei kuitenkaan koskaan  tavoita sitä mitä tavoittelee, kestävää ja aitoa tieteenkritiikkiä, koska se tieteen pelisääntöjen mukaan käydään tutkimusten sisällä ja  välillä, tiedeyhteisössä ja sen julkaisuissa. Pienimuotoiseen keskusteluun kirja-arviot ja katsaukset ovat mainio väline, samoin tieteellisten päivien työryhmät ja akateemiset paperit. Keskeisin keskustelu käydään tutkimuksissa. Tiedeyhteisössä sähköpostilista on aika marginaalinen juttu.

Ehkä se mitä listalla voi tehdä, on nostaa esiin joitakin suhteellisen
rajallisia kriittisiä huomioita, pohjustaa omaa laajempaa
kritiikkiään, “mainostaa” sitä, ja ehkä ennen muuta nostamalla
joitakin kysymyksiä keskusteluun. Hyvin arvokasta sinänsä, ja itselleni tärkeä ajatus kun aikoinaan listaa olin rakentamassa.

(POISTO)

(NAISTUTKIMUSLISTAN ONGELMIIN) ei pure kuin itsekritiikki ja sitoutuminen tutkimuksellisen, julkisen keskustelun toimintapoihin ja etiikkaan.

Jaana Vuori

On helpompaa perustaa keskustelualue nettiin kuin saada sinne aktiivista keskustelua. Esimerkiksi Sometussa ylittyi juuri 800 jäsenen raja, mutta yli 20 viestin keskustelut ovat sivustolla laskettavissa yhden – korkeintaan kahden käden sormilla. Keskustelu on käyttäjämäärään nähden vähäistä. Niin sanotun 80-19-1-säännön mukaisesti aktiivisia keskustelijoita on vain pieni joukko.

Samaan ongelmaan törmätään usein verkkokursseilla. Niillä ongelma on vakavampi – etenkin jos tavoitteena on yhteisöllinen oppiminen ja tiedonrakentaminen, joissa keskustelulla on merkittävä tehtävä. Tätä teemaa käsiteltiin esimerkiksi DevelOPE:n tammikuun seminaarissa.

Verkkokeskustelun vähäisyys voi johtua mm. seuraavista syistä:

• Osallistujilla ei ole ollut riittävästi aikaa tutustua toisiinsa ennen varsinaista työskentelyä (social grounding). Tästä seuraa helposti useita ongelmia: ryhmällä ei ole sosiaalista painetta osallistua keskusteluun, toisten mielipiteitä ei uskalleta haastaa, mahdollisia konflikteja ei uskalleta ratkaista, ymmärretään toisten ilmaisutapoja väärin, roolit ovat epäselviä jne.
• Osallistujilla ei ole yhteistä tavoitetta. Tällöin keskustelu on tarkoituksetonta ja hapuilevaa – kunnes “yhteinen juttu” löydetään, jos löydetään.
• Tehtävänanto ja/tai aikataulu on liian vapaa.
• Keskustelua ei ohjata riittävästi. Mahdollisiin ongelmatilanteisiin ei puututa.
• Verkkokeskustelu on osallistujille uusi työtapa, eikä siitä ole saatu riittävästi tietoa etukäteen. On hyvä antaa selkeät ohjeet, miten keskustellaan, esim. kysyminen, argumentointi, mielipiteiden haastaminen jne.
• Käytetty keskustelutoiminto sopii huonosti työskentelyn tavoitteisiin.
• Verkkotyöskentelyn kuormittavuus on kokonaisuutena liian suuri. Voimia ei riitä keskusteluun.

Syyt voivat johtaa siihen, että keskusteluun tai muuhunkaan työskentelyyn ei sitouduta. Usein se ilmaistaan sanoilla “motivaatio ei riittänyt”, vaikka kyse olisi selkeistä virheistä työskentelyn toteuttamisessa. Työskentelyn suunnittelussa pitäisi siis ottaa huomioon monta asiaa – eikä yllä oleva ole edes mikään kattava lista. Työskentelyyn sitoutuminen riippuu toki yksilötasolla monesta muustakin asiasta, kuten itsesäätelytaidoista ja hallintastrategioista (katso esim. Tiina Luokkasen esitys aiheesta).

Keskustelua tarpeiden mukaan

On syytä pohtia, minkälainen keskustelualusta on työskentelyn tarpeisiin sopiva. Erilaisia vaihtoehtoja on lukemattomasti, mutta tässä eräs ryhmittely:

1. Kommentit
   Ehkäpä yksinkertaisin verkkokeskustelun muoto. Kommentteja voi olla esimerkiksi blogissa, wikissä, YouTubessa, Flickrissä sekä Ningin ja Facebookin seinissä. Näissä keskustelu liittyy yleensä johonkin sisältöön tai virikkeeseen.
   
2. Mikroblogit
   Keskustelujen muoto ei välttämättä poikkea paljonkaan kommenttipalstoista. Keskustelut muodostuvat aloitusviesteistä ja niihin liittyvistä kommenteista. Aloitusviestit voivat liityä johonkin kanavaan tai ryhmään. Lisäksi on mahdollista verkottua toisten käyttäjien kanssa. Esimerkiksi sopivat Jaiku, Edmodo, Twitter ja FriendFeed. Nämä sopivat erityisen hyvin ns. kevyeen ja nopeaan keskusteluun kuten ideointiin ja crowdsourcingiin.
   
3. Keskustelufoorumit
   Perinteiset foorumit ja keskustelualueet, joissa voi olla useita aihealueita ja niissä useita viestiketjuja. Esimerkiksi phpBB sekä wikien, Moodlen ja Ningin foorumit jne. Varsinaiset keskustelut muodostuvat joko perättäisistä tai hierarkkisesti järjestetyistä viesteistä. Koska viestejä on paljon (toivottavasti!), niin oleellista on, että käyttäjät löytävät helposti tuoreimmat viestit sekä viestiketjut, joihin ovat aiemmin vastanneet. Myös hakutoiminto on tarpeellinen. Keskustelufoorumit sopivat parhaiten isojen ryhmien pitkäkestoiseen keskusteluun.
   
4. Reaaliaikaiset keskustelut
   Esimerkiksi web-chatit (esim. Googlen ja Facebookin chatit), IRC, Messenger ja Skype. Reaaliaikaisessa keskustelussa on heikkoutensa ja vahvuutensa. Kiireiset asiat hoituvat nopeasti ja kätevästi. Chatit ja pikaviestimet eivät kuitenkaan sovi kovin hyvin isojen ryhmien keskustelualustaksi, sillä usean osallistujan tekstipohjaisen keskustelun seuraaminen on hankalaa. Keskusteluihin palaaminen myöhemmin voi olla vaikeaa. Ehkä paras näistä on Skype, jossa voi muodostaa usean osallistujan keskustelun, joka tallentuu ikään kuin pysyväksi keskustelukanavaksi. Koska viestit tallentuvat, kaikkien keskustelijoiden ei tarvitse olla joka kerta samaan aikaan läsnä.

Edes oikein valittu väline ei takaa aktiivista ja hedelmällistä keskustelua. Jos keskustelualusta on osallistujille uusi, sen käyttö vaatii opettelua ja vapaamuotoista harjoittelua ennen kuin aloitetaan varsinainen työskentely. Ja sen jälkeen on vastassa edellä luettelemani haasteet.

Summa summarum: onnistuneeseen verkkokeskusteluun vaaditaan sekä toimivat työtavat että tarpeisiin sopiva väline.

New Jerseyssä asuva mies esti kalifornialaisen ystävänsä itsemurhan ilmoittamalla verkkokeskusteluista poliisille, uutisissa kerrotaan. Mies yritti taivutella kaveria peruuttamaan aikeensa onnistumatta siinä. Hän kuitenkin sai soitettua poliisille. Lue uutisista lisää.

Opetusryhmämme on jo pitkään suunnitellut kokonaan englanninkielistä ja sekä suomalaisille että kansainvälisille Suomessa vaihdossa oleville opiskelijoille suunnattua yhteistä verkkokurssia.  Se pyörii nyt ja halusin kirjoittaa siitä muutaman sanasen.

Verkkokurssille pystyi ilmoittautumaan kuka tahansa opiskelija yhdeksän suomalaisen yliopistomme verkostosta (HY, HKKK, Ty, TuKKK, TaY, JY, OY, LTY ja KY). Vaikka kyseessä on aineopintotason kurssi, niin sen pystyy valitsemaan myös opiskelijat jotka eivät ole aiemmin opiskelleet kursseilllamme. Myös kurssin sisältöasiantuntija on kansainvälisen taustan omaava henkilö.

Markkinoinnista ja kysynnästä

Kurssia markkinoitiin lähinnä vain sähköpostitse ja nettisivujemme kautta. Jo alusta lähtien korostimme että toivomme mukaan suomalaisten opiskelijoiden lisäksi kovasti myös kansainvälisiä vaihto-opiskelijoita. En tiedä oliko syynä englanninkielisten kurssien puute vai kiinnostava kestävä kehitys -teemainen kurssi – ehkä molemmat – mutta yhtäkkiä kurssille ilmoittautui sähköpostitse 50 henkilöä. Voi myös olla että ei-lähitapaamisia-sisältävä -verkkokurssi kiinnosti ihmisiä. Kurssi on myös lähtökohtaisesti monitieteinen, mikä saattoi kiinnostaa osaa opiskelijoista. Ensikokemuksemme on, että myös vastaaville erisisältöisille ratkaisuille voi olla kysyntää.

Markkinointiin ja kiinnostukseen liittyi myös se, että ilmoittautuneiden määrä yllätti meidät. Vaikka suosimme lähtökohtaisesti jo aiemmin kursseillamme opiskelleita henkilöitä, niin meidän olisi ollut syytä miettiä vielä tarkemmin myös muita valintakriteerejä. Edellä mainitun lisäksi valitsimme ilmoittautumisjärjestyksen, mutta tätä olisi pitänyt miettiä vielä laajemmin. Sillä vaikka vielä ensimmäisen viikon aikana nappasimme aina yhden poissaolevan tilalle uuden opiskelijan varapaikoilta, niin silti yllättävän moni on keskeyttänyt kurssin “loppuvuoden kiireeseen” vedoten.

Oppina tästä toteaisin, että kansainvälisille opiskelijoille suunnatun verkkokurssin mainnonnassa tulee panostaa kurssisisältöjen ja tiettyjen toimintatapakuvausten lisäksi myös melko tarkkoihin kurssivaatimusten ja kriteerien kuvaukseen. On parempi saada mukaan 25 aktiivista kuin 40 innostunutta, joista lähes puolet jättää myöhemmin leikin kesken. Tämä tosin pätee varmasti myös umpisuomalaisiin verkkokursseihin.

Verkkokeskustelun mahdollisuuksista ja haasteista

Sitten tullaan todellisiin kansainvälisen verkkokurssin mahdollisuuksiin. Yhtenä verkko-opiskelun parhaista piirteistähän pidetään mahdollisuutta kirjoittamiseen, lukemiseen, kommentointiin, keskusteluun ja parhaimmillaan yhteiseen tiedon rakentamiseen. Aloitimme kurssin sillä että jokainen opiskelija esittäytyy ja kertoo hieman taustoistaan ja motiiveistaan osallistua tälle kurssille.  Väkeä oli eri maista, erilaisista taustoista ja motiivit ilmoittautua kurssille olivat moninaiset.  Lukija voi varmasti arvata, että tässä kohtaa opetusporukallamme oli todellinen voittajafiilis.

Tämä sama positiivinen vire jatkui myös kurssin ensimmäisillä viikoilla. Onnistuimme sopivilla sisällöillä, keskustelukysymyksillä ja ohjauksella/tsemppauksella pääsemään todella kiinnostavaan vuoropuheluun. Keskustelu oli laveaa ja leveää ja lähti nyt myöhemmin liikkeelle jopa niin hyvin, että tätä olisi ollut syytä annostella ja rajata. Kaikkien kukkien annettiin kukkia ja kommentteja kertyi niin paljon, että niistä riittäisi hyvin yhden gradun aineistoksi. Näiden vauhdikkaiden alkuviikkojen jälkeen meidän olisi ollut syytä vaihtaa rytmiä ja siirtyä muutamaksi viikoksi itsenäiseen opiskeluun. Sen sijaan jatkoimme kurssia vielä keskustelevissa merkeissä.

Kurssin alkupuolen keskusteluissa opiskelijat toivat esille paljon kiinnostavaa informaatiota ja erilaisia caseja kurssin teemoihin liittyen.  Kun kurssi vedetään seuraavan kerran, niin muokkaamme kurssia niin, että tutustumme aluksi yhdessä sisältöihin ja linkitämme niitä kurssilaisten taustoihin. Tämän jälkeen koostamme keskustelun satoa ja opiskelijat saavat sitten itsenäisesti linkittää tätä kurssin seuraaviin sisältöihin. Kansainväliset yliopisto-opiskelijat ovat suomalaisia tottuneempia keskustelemaan ja jopa väittelemään (dialogissa) opintojen sisällöistä. Tämä näkyy myös tällä kurssillamme. Tosin eivät suomalaiset opiskelijat jääneet tällä kurssilla keskimäärin kv-kollegoitaan hiljaisimmiksi. Minulle jäi sellainen mielikuva, että kv-opiskelijat kuitenkin odottivat “panos-tuotos” -periaatteella yhteisistä laveista verkkokeskusteluista vielä enemmän ja nopeammin. Nyt näiden keskustelujen löytöjen ja elementtien toivottiin kasvavan täyteen mittaansa kurssin lopputehtävässä, mutta tämä saattoi olla keskimäärin kv-opiskelijoidemme näkökulmasta liian epädynaamista.

Toisinaan verkkokursseja joilla on monitieteistä ja -taustaista opiskelijaporukkaa, moititaan liian nopeasti eteneviksi. Tätä mekin varoimme. Voi olla että juuri kansainväliset opiskelijat odottavat verkkokursseilta dynaamisempaa otetta, jossa toiminnalla on näkyvä nopea tulos – ja  jota kehitetään vielä päämäärätietoisesti eteenpäin.

Kielestä ja tilanteen tajusta

Aiemmin blogiani lukeneet tietävät että painotan verkko-ohjaajan roolia verkkokursseilla. Tämä pätee erityisesti verkkokursseihin jotka ovat suunniteltu vuorovaikutteisiksi. Omalta osaltani voin sanoa, että tämä ensimmäinen tuutorointini kansainvälisellä verkkokurssilla tuntui yllättävän haastavalta. Mietin pitkään mistä tämä johtuu. Ensimmäisen haastavan elementin verkkokurssiin toi tietysti englannin kieli. Sillä vaikka en mikään virtuoosi siinä olekaan, niin pärjään kuitenkin. Huomasin että minun oli nyt selvästi vaikeampaa tulkita opiskelutilanteita. Luen kyllä opiskelijan viestin, mutta en näe vielä tarpeeksi hyvin kommentin taakse. Mitä, miten ja missä tahdissa opiskelija oppii? Erityisesti ryhmäytymisen ja yhteisen toiminnan arviointi oli haastavampaa kuin osasin odottaa. Tämä oli kokemus ja huomio, jonka haluaisin tässä välittää myös muille dialogisia kansainvälisiä verkkokursseja suunnitteleville henkilöille.

Toinen haaste oli oman viestin kirjoittaminen niin, ettei sitä ymmärretä väärin. Varsinainen ohjeistaminen kyllä onnistuu, mutta koska opiskelijat ja minä olemme ihmisiä, niin verkkokurssin mielekkyyttä nostaa myös opiskelijoiden, tuutoreiden ja opettajien persoonallinen ote. Tähän päästään sekä pedagogisesti että vuorovaikutuksellisesti tarkoilla sanavalinnoilla. Huomasin että tämä on haastavaa muulla kuin omalla äidinkielellä. Kurssin sisällölliseltä asiantuntijalta tämä kaikki sujui erinomaisesti, oma englanninkielisten verkkokurssien tuutori/ohjaajan-taitoni kaipaavat vielä lisäharjoittelua.  Oppi tästä kaikesta? Valmistaudu siihen,  että   kansainvälisten verkkokurssien pedagoginen ohjaaminen on haastavaa. Silti – ja juuri siksi – siihen on syytä panostaa.

Tämä posti saattaa kuulostaa lukijasta yllättävän itsekriittiseltä. Pidän tätä kokemusta arvokkaana ja opettavaisena. Sillä vaikka pidän juuri vuorovaikutuksellisten verkkokurssien suunnittelua ja ohjausta vahvuutenani, niin tällä kertaa omat rajat tulivat kolisten vastaan. Tarvitsen tässä vielä lisäharjoittelua, mutta nyt olen jo valmistautuneempi ensi kertaa varten.

Kommentteja? Onko Sinulla kokemuksia aihepiiriin liittyen?

1.    Provokaatio?

Tässä teemassa olemme ajankohtaisten asioiden äärellä.  Suomessa on panostettu Opetusministeriön kahden edellisen tietoyhteiskunta-strategian aikana (1995-1999 ja 2000-2004) huikeita summia (satoja miljoonia euroja) tieto- ja viestintäteknologian (TVT) opetuskäyttöön. Verkko-opetuksen mahdollisuuksiin satsataan niin kansainvälisestä kuin jokaisessa maamme yliopistossa ja ammattikorkeakoulussa tälläkin hetkellä valtavasti niin rahaa ja aikaa – eli resursseja. Myös maamme peruskoulujärjestelmä läpivie parhaillaan suuri teknologiaan liittyviä muutoksia niin opetustiloissaan kuin opetussuunnitelmissaan. Olemme siis jo taloudellisten näkökulmien suhteen tärkeän asian äärellä. Panostukset ja etenkin odotukset ovat valtavat.

2.    Meta-analyysiä

Tilanne on jännitteinen myös verkkopedagogiikan kentällä. Tietokoneavusteista opetusta on tutkittu jo 60- ja 70-luvuilta lähtien. Näissä selvitettiin kuinka erilaiset opetus- ja kyselyohjelmat vaikuttavat opiskelijoiden oppimiseen. Tietokoneavusteisen opetuksen tutkimuksista on koottu myöhemmin erilaisia metatutkimuksia, ja näiden mukaan koneiden/ohjelmien vaikutus oppimiseen on ollut tilastollisesti ilmiselvän positiivinen (Edwards 1975; Khaili & Shashaani 1994). 80-luvulla tietokoneavusteista opetusta korostava ns. opetusteknologinen ajattelu kohtasi kuitenkin jo suurta vastarintaa ja sitä kritisoitiin erityisesti sen yksipuolisen ja ylibehavioristista ihmiskäsitystä korostavien näkökulmien ja opetustapojen takia (Sinko & Lehtinen 1998).

90-luvulla verkko-opetus on ollut (erityisesti edellisen vuosikymmenen jälkimmäisellä puoliskolla) vahvassa nousussa, mutta vasta vuosituhannen vaihteeseen tultaessa ja viime vuosien aikana, verkko-opetuksen tutkijoiden katse on kääntynyt tekniikasta verkko-opiskelun mielekkyyttä edistäviin ja estäviin elementteihin sekä erityisesti yhteisöllisen oppimisen ja tiedon rakentamisen mahdollisuuksiin. Tämän myötä tutkimusparadigman muutoksen myötä, erilaisissa kansallisissa tutkimusjulkaisuissa on esitelty monenlaisia listoja mielekkään verkko-opetuksen tai pedagogisen käytettävyyden piirteistä (Nevgi & Tirri 2003; Horila, Nokelainen, Syvänen & Överlund 2002.). Mielekkään verkko-oppimisen rinnalla on käytetty myös käsitettä merkityksellinen oppiminen, mikä usein tarkoittaa samaa kuin edellinen, toisinaan taas viittaa enemmän tai vähemmän aikuiskasvatuksellisiin näkökulmiin, joiden mukaan opiskelun tulee olla opiskelijalle hyödyllistä ja haastavaa (autenttista).

Uskon, että jos viimeisen kymmenen vuoden aikana tehdyistä verkkopedagogisista tutkimuksista tehtäisiin kattava metatutkimus, niin kokonaistulos/yhteenveto olisi jälleen kerran erittäin positiivinen – eli TVT:n opetuskäytön nähtäisiin selkeästi tukevan oppimista ja opiskelua. Olen itse työskennellyt nyt kuusi vuotta verkko-opetuksen parissa ja vaikka verkko-opiskelijat usein raportoivat positiivisista ja mielenkiintoisista oppimiskokemuksista, niin kolikolla on myös selvä kääntöpuolensa. Olen huomannut, että verkko-opiskelijat kokevat laajasti myös mm. yksinäisyyden, väsymyksen, epävarmuuden, huolen, epätietoisuuden tunteita. Allekirjoittaneesta nämä ovat paljon yleisempiä kuin tietostrategioissa, verkkopedagogisissa tutkimuksissa tai -julkaisuissa käy ilmi.

Näistä syistä olisi hyvä keskittyä myös konflikteihin ja ongelmatilanteisiin verkossa ohjaamisessa ja opiskelussa. Onko olemassa joitakin elementtejä, jotka lisäävät epämielekkään, merkityksettömän ja ei-yhteisöllisen verkko-opiskelun todennäköisyyttä? Omassa verkko-opetustyössäni olen kohdannut myös tilanteita, jolloin mahdollisesti hyvänkin alun jälkeen, opiskelija verkossa on yhtäkkiä alkanut alisuoriutumaan, väsynyt ja käyttäytynyt monilta osin juuri päinvastaisesti, kuin verkkopedagogisissa tutkimuksissa ”hyvä” verkko-opiskelija käyttäytyy. Kutsun ilmiötä verkkoväsymykseksi ja haluaisin tietää siitä lisää.

3.    Uusia lähestymistapoja

Toisaalta on hyvä, että tiedemaailmasta löytyy erilaisia, sanoisinko tarkistuslistoja hyvän verkko-opetuksen arviointia varten. Näin päästään jo pitkälle eteenpäin verkko-opetuksen pedagogisen laadun tarkastelussa. Silti verkko-opetuksen tutkimus kaipaa tällä hetkellä kipeästi tuoreempia ja monipuolisempia tutkimusten lähtökohtia. Suomalaisessa verkkopedagogiikan tutkimuksessa on selvästi nähtävissä, että useat tutkimukset pohjautuvat toinen toisensa perään tiettyihin näkökulmiin ja tutkimusartikkeleihin. Esim Jonassenin (1995) esitys seitsemästä mielekkään oppimisen kriteereistä, tulee voimakkaasti näkyviin useiden suomalaisten verkko-opiskelun tutkimusprojektien taustateorioissa ja tutkimusongelmissa (Ruokamo & Pohjolainen 1999; Nevgi & Tirri 2003).

Olisi tärkeää vielä jatkoselvittää verkkokurssien opiskelijoiden kokemuksia opiskelun mielekkyydestä/epämielekkyydestä, merkityksellisyydestä/merkityksettömyydestä ja yhteisöllisyydestä/ei-yhteisöllisyydestä. Vaikka verkko-opiskelijoiden näkemyksiin opiskelusta verkkopohjaisessa oppimisympäristössä on kiinnitetty suomalaisessa verkko-opetuksen tutkimuksessa yhä enemmän huomiota, usein verkko-opiskelijan omat näkemykset jäävät verkko-oppimisympäristöjen ominaisuuksien sekä verkko-opettajan toiminnan (usein itsereflektiota) tarkastelun varjoon.

Opetusministeriön Koulutuksen ja tutkimuksen tietoyhteiskuntastrategian 2000-2004 (1999) eräänä tavoitteena oli se, että luovuus, ongelmanratkaisu ja yhteistoiminnallisuus korostuisivat oppilaitosten kehittämisstrategioissa, ja mikä tärkeintä, myös käytännön opetustoiminnassa. Näillä elementeillä (luovuus, ongelmaratkaisu ja yhteistoiminnallisuus) on myös selkeä yhteys uusiin, tai yleensä sosiaalista, situationaalista ja konstruktiivista oppimista painottaviin näkökulmiin oppimisesta.

Uusissa lähestymistavoissa ja tutkimuksissa taustateoria ja sen pohjalta rakennetut kysymykset olisi hyvä suhteuttaa myös Jonassenin (1995) mielekkään oppimisen kriteereihin, mutta silti niissä tulee tietoisesti kasvattaa välimatkaa tätä ”selkärankaa” aiemmin käyttäneisiin tutkimuksiin (ks. Ruokamo & Pohjolainen, 1999; Mannisenmäki 2000; Leskinen & Suomalainen 2002; Nevgi & Tirri 2003).

4.    Kriittisyyden hyödyistä

Tällä kaikella en tarkoita kuitenkaan sitä, että aiemmat tutkimukset eivät olisi onnistuneita. Ne ovat. Mutta myös verkossa opiskeluun sisältyy monenlaisia totuuksia, tilanteita ja konteksteja ja minusta tällaiselle myös avoimesti verkko-opiskeluun sisältyviä ongelmia selvittävälle tutkimukselle olisi kysyntää. Tarvitaan sekä uusia näkökulmia että aiemman (aikuis)kasvatustieteen teorian ja tutkimuksen vertailua nykypäivän verkko-opetukseen (ks. Ausubel 1968; Ausubel & Robinson 1971, Ausubel ym. 1978).

Olisi tärkeää löytää lisäinfoa opiskelijoiden kokemuksista/oppimiskokemuksista verkkokursseilla. Millaista on opiskelu verkkokursseilla?  Uusissa tutkimuksissa olisi hyvä paneutua jo aiemmin useaan kertaan mainitsemiini verkko-opetuksen solmukohtiin, konflikteihin.

Voi olla että on löydettävissä tiettyjä elementtejä, jotka jossain tietyssä kontekstissa lisäävät verkkoväsymyksen todennäköisyyttä. Lisäksi minua kiinnostaisi tietä, eroavatko perusopiskelijoiden ja aikuisopiskelijoiden negatiiviset oppimiskokemukset toisistaan. Omien kokemuksien pohjalta minulla on aavistus, että näin saattaa olla.

Svensson (2002) on kirjoittanut verkkoyhteisöllisyydestä joka kehittyy ajan kuluessa. Voiko olla myös niin, että yhtäjaksoisen verkko-opiskeluajan venyessä ylitetään jossain vaiheessa raja, jonka jälkeen pitkäkestoinen verkko-opiskelu vaikuttaa – mahdollisesti yhdessä muiden mahdollisten negatiivisia oppimiskokemuksia lisäävien elementtien kanssa – oppimisen laatuun ja mielekkyyteen kielteisesti? Uskon että tässä jutussa hahmottelemillani elementeillä pystyttäisiin rakentamaan tutkimus, joilla voitaisiin selvittää mitkä asiat koetaan keskimäärin kielteisiksi verkko-opetuksesta ja mitkä elementit saattavat lisätä verkkoväsymyksen kokemuksia. Voi olla, että tulokset olisivat pitkälti samat kuin aiemmissakin tutkimuksissa. Toisaalta uskon,  että Jonassenin (1995) näkemyksiin kriittisemmin ja rohkeammin soveltaen suhtautumalla, voitaisiin löytyy myös aivan uudenlaista tietoa.

5.    Lähteet

Ausubel, D. P. 1968. Educational Psychology: A cognitive view. New York: Holt, Rinehart and Winston, Inc.

Ausubel, D. P. & Robinson, F. G. 1971. School Learning – an Introduction to Educational Psychology. London: Holt, Rinehart and Winston, Inc.

Ausubel, D. P., Novak, J. D. & Hanesian, H. 1978. Educational Psychology: A cognitive view. Second Edition. New York: Holt, Rinehart and Winston, Inc.

Edwards, J., Norton, S., Taylor, S., Weiss, M.. & Dusseldorp, R. 1975. How effective is Cai? A review of the research. Research in Review 33, 147-153.

Hirsjärvi, S., Remes, P. & Sajavaara, P. 1997. Tutki ja kirjoita. Tampere:Tammer-Paino Oy.

Horila, M., Nokelainen, P., Syvänen, A. & Överlund. 2002. Pedagogisen käytettävyyden kriteerit v 1.0 ja kokemuksia OPIT -oppimisympäristön käytöstä Hämeenlinnan normaalikoulussa syksyllä 2001. DL-osaraportti. Tampereen yliopisto. Hämeen ammattikorkeakoulu.

Jonanssen, D.1995. Supporting communities of learning with technology: a vision for integrating technology with learning in schools. Educational Technology 1995, 35 (4), 60-63.

Khaili, A. & Shashaani, L. 1994. The effectiviness of computer applications: a meta-analysis. Journal of Research on Computing in Education 27, 48-61.

Leskinen, K. & Suomalainen, K. 2002. Aikuisopiskelija verkossa – Verkkopohjaisten oppimisympäristöjen hyödyntäminen aikuiskoulutuksessa. Jyväskylän yliopisto. Kasvatustieteen laitos. Pro gradu –tutkielma.

Nevgi, A. & Tirri, K. 2003. Hyvää verkko-opetusta etsimässä. Turku: Painosalama Oy.

Opetusministeriö. 1995. Tutkimuksen ja koulutuksen tietoyhteiskuntastrategia 1995-1999.

Opetusministeriö. 1999. Tutkimuksen ja koulutuksen tietoyhteiskuntastrategia 2000-2004.

Ruokamo, H & Pohjolainen, S. 1999. Etäopetus multimediaverkossa (ETÄKAMU) –tavoitetutkimus. Teoksessa H. Ruokamo & S. Pohjolainen (toim.) Etäopetus multimediaverkoissa – Kansallisen multimediaohjelman ETÄKAMU-hanke. Sipoo: Paino-Center Oy. 1-38.

Sinko, S. & Lehtinen, E. 1998. Bitit ja pedagogiikka. Juva: Atena.

Svensson, L. 2002.  Communities of Distance Education. Gothenburg Studies in Informatics, Report 25, December 2002. Doctoral Dissertation. Department of Informatics, Göteborg University.

Suomi24 sulkee Nuoret-huoneen palvelustaan 7.11.2008, kerrotaan uutisissa.  Ikäraja koko palvelussa nousee 16-vuoteen. Katso syy uutisista.

4. Ei pakotettu vaan pakollinen verkkokeskustelu

Moni verkossa opiskellut on pettynyt sen paljon puhutun verkkokeskustelun tönkköyteen ja vähäisyyteen. Veikkaan, että erityisen harmistuneita tämän ilmiön äärellä ovat aikuisopiskelijat. Myös verkossa opettavien henkilöiden kuulee usein kertovan, kuinka ”opiskelijoiden keskustelu ei vain lähtenyt liikkeelle”. Näinkin voi tapahtua, mutta mielekkään verkkokeskustelun todennäköisyyttä voi myös kasvattaa eri tavoin. Keskeinen haaste sisältyy jo kurssisuunnitteluun – miksi haetaan verkkokeskustelua? Keskustelu keskustelun vuoksi ei toimi, vaan keskustelun tulee syntyä tavallaan muiden tavoitteiden sivutuotteena.

Haastavista sisällöistä tulee edetä järkevien tehtävänasettelujen kautta ongelmanratkaisuun, jossa ei löydy suoria vastauksia yksittäisistä lähteistä. Siemeniä verkkokeskusteluun kylvää myös se, jos yhden ihmisen tiedot eivät välttämättä edes riitä tehtävän ratkaisuun. Edellä mainitut elementit toteutuvat usein vain silloin, jos opettajakaan ei pysty antamaan tehtävään kaiken kattavaa oikeata vastausta. Tällöin myös hän joutuu aidosti pistämään parastaan keskustelun ohjaamisen lisäksi myös vuoropuhelussa.

Motivoidut aikuisopiskelijat lisäävät mielenkiintoisen verkkokeskustelun mahdollisuutta eksponentiaalisesti. Jos heidät saadaan aiemmin mainituin keinoin ahkeroimaan, niin he vetävät toiminnallaan mukanaan myös kurssin muita opiskelijoita.

Jatkuu…

ECEL on marraskuussa Cyproksella pidettävä seitsemäs European Conference on e-Learning. Kollegani Portugalista kertoi lähettävänsä sinne paperin. Niinpä ajattelin, jos kerran Isabel, miksen minäkin…

Niinpä puhuin kollegani mukaan ajatukseen, että vastaamme Call for papers -kutsuun. Aikaa oli enää pari päivää, mutta nopeina tyttöinä teimme abstractin ja lähetimme sen ajoissa. Aiheemme on verkkokeskustelu harjoittelun ohjausmuotona. Olin jo aimmin ITK-päivillä puhunut aiheesta, joten ihan tyhjästä ei tarvinnut aloittaa. Meillä on molemmilla myös kokemusta harjoittelunaikaisesta verkkokeskustelusta, joten siitä on myös valtavasti apua.

Abstracti hyväksyttiin, ja sitten alkoi full paperin kirjoittaminen, max 5000 sanaa. Osa artikkeleista julkaistaan Electronic Journal of e-learning lehdessä. Pari viikkoa on vierähtänyt tiiviisti tämän paperin kanssa. Kirjastosta olen saanut apua tiedonhakuun ja kv-toimistosta kielentarkistukseen. Monta artikkelia on luettu ja teoriatietoa haettu. Onneksi olemme jo loppusuoralla. 

Kohta voimmekin vain odottella marraskuuta ja Cyproksen matkaa.

Kuluttajat hakevat entistä enemmän tuotetietoa ostopäätöksensä pohjaksi nyt myös netistä, kerrotaan uutisissa. Pelkkä tiedonhaku asianomaisen palveluntarjoajan sivulta ei riitä, vaan verkkokeskustelut ovat nousseet merkittäväksi vaikutuskanavaksi. Tässä onkin yritysmaailmalle uudenlaista seurattavaa.

Tänään kerrotaan uutisissa huhusta, jonka mukaan Facebook on ostamassa pikaviestintäpalvelu Social.IM:ää. Uutisissa tarkemmin aiheesta.

Huhu kertoo, Facebookin suunnitelmien mukaan  uuden pikaviestimen käyttäjät voivat kommunikoida Yahoon ja Windows Live Messengerin käyttäjien kanssa.