Ei saisi valittaa lämpimistä ilmoista, mutta jos nyt ihan vähäsen kuitenkin. Hellesäällä pyörälenkitkin on ajoitettava myöhempään iltaan, jotta ajelu olisi vähän miellyttävämpää. Sunnuntai-illan lenkki olikin oikein miellyttävä, kunnes Palokan suunnalla kruisaillessani ukkoskuuro pääsi yllättämään. Pienet sadekuurot eivät paljoa menoa haittaa, koska kesä ja ajoviima kuivattavat ajovarusteet aika nopeasti. Oikeastaan vain pidemmän sateen sattuessa kengät kastuvat ikävästi ja tulee tarve suunnata kotiin. Toinen sadesään ikävä piirre on se, että kaikki hiekanjyvät haluavat päästä kyytiin asfaltille kertyneen sadeveden välityksellä. Nytkin lenkin jälkeen kylppäri muistutti enemmän hiekkarantaa kuin ihmisasumusta. Ja pyöräkin täytyy aina pestä sadeajojen jälkeen.

Sattuipa sunnuntain lenkillä muutakin mainittavaa. Yliopistonkadun Harjun puoleista kevytväylää ajellessani vastaan tuli kaksi teini-ikäistä poikaa, joista toinen pomputteli kävellessään koripalloa. Eikö mitä, pallohan tietenkin karkasi hyppysistä ja pomppi ajoradalle. Moni varmasti tietää ennakoinnin tärkeyttä liikenteessä kuvaavan kysymyksen: mitä tapahtuu seuraavaksi, kun pihalta ajoradalle pomppii pallo? Vastaushan on tietysti, että pallon omistaja tulee pian perässä!

Yliopistonkadun tilanne olikin kuin oppikirjasta. Refleksinomaisesti poika hyppäsi oikeanpuoleiselle ajokaistalle pallon perässä, katsomatta lainkaan tuleeko autoja. Sitten hän pongahti takaisin kevytväylälle, kun tajusi joutuneensa itsekin vaaraan. Onneksi oikeanpuoleista ajokaistaa ajaneella Golfin kuljettajalla oli silmät auki ja mikä tärkeintä, hänen ajonopeutensa oli maltillinen. Golfkuski pysäytti autonsa kokonaan ja antoi pojan noutaa pallonsa takaisin. Suurempaa vaaraa ei syntynyt, mutta varmasti syke nousi sekä pojalla että auton kuljettajalla. Siinä oli taas hyvä opetus liikenteen yllätyksellisyydestä.

Provinssi on nyt sitten juhlittu. Säät olivat merkittävästi ennustettua paremmat (1 tai 2) ja oli kyllä kaikinpuolin varsin hauskaa. Osa hauskuudesta johtui ihan puhtaasti siitä, että porukkaa oli ehkä vähän vähänlaisesti eikä vessahädässään tai janossaan joutunut vielä kaiken muun tuskan lisäksi jonottelemaan. (Paitsi että joutui, mutta siitä tuonnempana lisää).

Yrityksestä huolimatta järjestäjät eivät siis onnistuneet ylitäyttämään aluetta (mikä on muuten se temppu, jonka avulla lippujen hinta pidetään alle satasessa), mikä johti suoraan mukavampaan kuluttajakokemukseen. Samalla se johti miinusmerkkiseen tulokseen, mikä taas joko näkyy tai ei näy tulevissa Provinsseissa. Viime vuonna juhlitun kolmannenkymmenennen Provinssin esiintyjäbudjetti oli kaksinkertainen sitä edeltäneeseen festariin verrattuna ja mielestäni rahat oli käytetty täysin epäonnistuneesti. Tänä vuonna oli huomattavasti paremmat esiintyjät varmaankin lähes puolet pienemmällä hinnalla. Suuri yleisö kuitenkin näytti sen, että minä olen “väärässä” siinä, miten esiintyjäbudjetti kannattaa käyttää. Toisaalta yleisö näyttää lompakollaan että olen samassa asiassa vuosittain “oikeassa” Ilosaarirockin suhteen.

Provinssin promoottori Juha Koivisto arvaili tuoreeltaa yleisön vähyyden syyksi huonoa taloustilannetta ja VR:n lakkoa, mutta itse en usko kumpaankaan syyhyn ollenkaan. Ensinnäkin lakon uhka tuli tietoon vasta viime viikolla eikä taatusti ehtinyt vaikuttaa ennakkolippujen myyntiin. Päivälippujen ostajista veikkaisin suurimman osan tulevan lähikunnista, eivätkä VR:n asiat vaikuta tällöin ostopäätökseen juuri lainkaan. Taloustilanne ei ole vielä kauhean moniin kuluttajiin ehtinyt puraisemaan, paitsi niihin, jotka ovat saaneet kenkää. Julkinen sektori sen sijaan on palkannut nuoria kesätöihin täsmälleen entiseen tahtiin. Toisessa Hesarin jutuissa Koivisto asetteli taloustilanneselityksessään sanansa hieman toisin: “Koiviston mukaan lama on harventanut lentoaikatauluja ja sitä kautta vaikeuttanut ulkomaalaisten yhtyeiden lennättämistä Seinäjoelle.” Tämähän on vain toinen tapa sanoa yleisöpulan johtuneen siitä, että esiintyjien laatu ei ollut riittävän hyvä (tai itse asiassa että kysyntä ei ollut riittävän suurta, mikä on tietenkin täysin eri asia). Eikä esiintyjien laadussa (kysynnän määrässä) varmasti jääty edellisistä vuosista ollenkaan, jos unohdetaan viime vuoden erityinen 30-vuotisjuhla. Placebo esimerkiksi on vuosittain yksi pyydetyimmistä bändeistä niin Provinssin kuin muidenkin kotimaisten rokkifestareiden sivuilla. Placebot ja nickcavet tunnetaan mm. erityisen nopeasta keikkojen loppuunmyynnistä (moni varmasti muistaa parin vuoden takaa Nick Caven Kulttuuritalon keikan, joka myytiin loppuun hetkessä samoin kuin kaksi sen jälkeen ilmoitettua lisäkeikkaa).

Hesarin bloggaaja Mikko Aaltonen on nielaissut Provinssin promoottorin selitykset täysin pureskelematta ja näköjään hänellä ei ole tapanaan pureskella muiden sanomisia muutenkaan: hänen käsityksensä siitä millaisena ihmiset näkevät Provinssin näyttää perustuvan täysin Johanna Sumuvuoren muutaman päivän takaiseen vitsiin.

Sopii selata Provinssin takavuosien esiintyjistöä. Kyllä se paino on paljon enemmän metallilla kuin indiellä. Eteläpohjalaiset kuuntelevat enemmän metallia kuin indietä. Ilosaarirock ja Ruisrock sen sijaan painottavat vähän enemmän siihen indieosastoon kuin metalliin. Siitä huolimatta kaikki nämä Suomen rokkifestarikesän pyhän kolminaisuuden tapahtumat ovat cross over -tapahtumia, eivätkä ole siis erikoistuneet vain yhteen genreen (kuten karkeasti sanottuna Nummirock, Tuska ja Konemetsä), tai edes yhteen laajempaan genresukulaisuusluokkaan (kuten vaikkapa Flow tai Uuden Musiikin Festivaali).

Miksi Provinssi sitten “floppasi”? (Lainausmerkit siksi, että minusta festari oli kaikkea muuta kuin floppi). Säätä ei tällä kertaa voi syyttää, sääennusteita kylläkin. Ennusteet alkoivat näyttää lupaavalta vasta torstaina ja silloin oli kyllä moni jo varmasti tehnyt suunnitelmansa viikonlopuksi. Toisaalta kukaan ei jättänyt kuukausi sitten ennakkolippua ostamatta sään vuoksi, kun siitä ei vielä tiedetty mitään.

Suurempi syy yleisön vähyyteen lienee siinä, että yleisö tekee valintansa kesäfestareistaan joka vuosi uudestaan. Viime vuoden 30-vuotisbileet vetivät paikalle niin uusia kuin vanhoja kävijöitä ja ehkä tänä vuonna sitten huvitti lähteä vaihteen vuoksi vaikka vähän (mainstream)indiepainotteisempaan Ruisrockiin Provinssin sijasta, tai esimerkiksi uusien löytöjen Ilosaarirockiin. Yhtäältä taas tänä kesänä tuntuu olevan vielä enemmän tarjontaa kuin viime vuonna. Suomessa keikkailee paljon kovia nimiä Madonnasta ja Britney Spearsista aina Morrisseyhin ja Faith No Moreen ja syksyllä mm. Muse, jonka liput tulivat myyntiin juuri Provinssin edellä. Eivät nämä asiat voi olla vaikuttamatta Provinssinkin yleisöön.

Toisaalta Provinssi ei ehkä ole enää tarpeeksi pieni ollakseen se “ihmisten juhla”, mikä se oli vielä 90-luvulla, muttei tarpeeksi iso ollakseen uskottava iso kaupallinen festari. Yleisö tuntui joka tapauksessa nauttivan siitä, että ihmisiä oli tavallista vähemmän ja tungosta oli lähinnä Saarilavan täysin sössityllä anniskelualueella.

Oli miten oli, Provinssissa syitä varmasti mietitään tarkasti seuraavan puolen vuoden aikana. Harmillista vaan, että julkisuuteen pääsevät ainoastaan nämä juuri festivaalin jälkeen heitetyt hätäselitykset.

P.S. Niin siellä oli tosiaan esiintyjiäkin. Voisin kirjoitella niistä myöhemmin tällä viikolla.

Helsinki City Maraton juostaan tänään vesisateessa (Ilmatieteenlaitos, Foreca). Hiertymien ilmenemisriski kasvaa. Hiertymiä voi tulla jalkoihin ja ylävartaloon. Valitse tiukat ja laadukkaat juoksuu suunnitellut sukat, jotka säilyttävät muotonsa ja kokonsa vaikka kastuvat. Paita liimautuu ihoon, joten varaudu hiertymiin myös ylävartalossa.

Sade viilentää, vähentää kehon lämpötilan kohoamista ja nestehukkaa, joten parantaa suoritusta. Sadesää voi liittyä kovaan tuuleen tai jopa myrskyyn, joka taasen haittaa ja hidastaa juoksemista.

(Tiiätte kyllä homman nimen: kuvat kasvaa klikkaamalla. Täältä löytyy vielä muutama lisää.)

Kuten monesti on tullut mietittyä, Jyväskylän sijainti antaa mainiot mahdollisuudet kesäfestarin järjestämiseen, mutta jostain syystä ammattitaitoista järjestäjää ei ole oikein löytynyt. Tänä vuonna suuntaa koitti kääntää Wallu Valpion Rock’n'Roll Circus ja olin kyllä iloisesti yllättynyt. Aluesuunnittelu oli mainiota, järjestelyt toimivat aivan erinomaisesti, median edustajia hemmoteltiin hyvällä vip-alueella sekä drinkki- ja ruokalipulla, ja lopulta illalla yleisökin löysi tiensä paikalle. Esiintyjien suhteen oli ehkä pelattu hieman varman päälle, mikä sinällään on mielestäni aina hieman riskaabelia, mutta toivottavasti Jyväskylä Rock toteutuu myös ensi vuonna, jolloin voisi kenties kokeilla vaikka ulkomaista pääesiintyjää. Jyväskylä on Suomen parhaita rokkikaupunkeja, onhan meillä vielä jonkin aikaa Suomen paras rokkibaari (Bar68, joka valitettavasti suljetaan tässä kuussa) ja myös Suomen paras rokkiklubi (Lutakko).

Pikkuinen, kaksipäiväinen Jyväskylä Rock ei tietenkään tänä vuonna vielä voinutkaan nousta Suomen festareiden kärkikaartiin, mutta järjestelyiden puolesta se oli aivan ensiluokkainen. Lauantain alkuiltapäivästä yleisöä oli paikalla sen verran vähän, että jokaiselle kävijälle olisi riittänyt melkeinpä ikioma bajamaja (joita oli todella runsaasti, siitä iso plussa) ja jokaiselle täysi-ikäiselle olisi voinut varata anniskelualueen tiskiltä useamman tiskimetrin (tiski oli todella pitkä, siitä toinen iiiiiso plussa). Järjestyksenvalvojat olivat iloisia ja asiakaspalveluhenkisiä, etenkin anniskelun väkeä on syytä kiittää runsaista hymyistä ja hyvästä palvelusta.

Lauantain ensimmäiseksi esiintyjäksi oli haudattu sinänsä hyvää indietä soitteleva Kastor, jonka esiintymisessä kuitenkin on ehkä vielä hiomista. Bändillä oli iloinen ja hyvä meininki, mutta esimerkiksi välispiikit tämän Suomen Keanen laulajalla olivat ehkä vähän surkuhupaisaa ja kesyimmillä fraaseilla maustettua höpöttelyä. Bändin nuoresta iästä johtuen biisivalintoihin oli nähtävästi hankala saada riittävää dynamiikkaa, sillä noin puolet biiseistä oli aivan liian samanlaisia keskenään. Joitakin menevämpiäkin ralleja kuitenkin kuultiin ja yleisö näytti nauttivan kuulemastaan. Yhtyeen asenne on myös selvästikin kohdillaan, sillä he selviytyivät keikasta hienosti, vaikka pienelle yleisömäärälle esiintyminen onkin aina haasteellista.

Eturivi sentään oli ihan täynnä, vaikka yleisöä valitettavan vähän olikin.

Vaikka biiseistä ei vielä tarpeeksi löytynytkään vaihtelua, niin soittotaito Kastorilla on kyllä hyvää luokkaa ja kappaleet esitettiin erinomaisella ammattitaidolla, mikä ei aina ole selvää nuorehkojen bändien kohdalla. Tämä bändi lie treenannut yhdessä paljon, siltä se ainakin kuulosti ja väitän että heiltä on lupa odottaa vielä paljon tulevaisuudessa. Ottaen huomioon soittotaidot, musiikkityylin ja muutamien yksittäisten biisien erinomaisen laadun, Kastorista saattaa vielä kasvaa tämän maan suosituimpia bändejä ja kenties pienellä tuurilla myös laadukas vientituote.

Harmittava heikkous aikatauluissa oli myös se, että kenties Suomen paras bändi, Underwater Sleeping Society, oli laitettu esiintymään toisena. Heidän musiikkinsa toimisi huomattavasti paremmin hämärässä illassa (joskin parhaiten hämärällä klubilla) ja etenkin niin, että yleisöä olisi paikalla enemmän. Noh, kaikkea ei voi saada.

Jos bändikin on yksi Suomen parhaita, niin myös laulaja on yksi valtakunnan tyylikkäimpiä.

Ja tässä sitä yleisöäkin.

Olen nähnyt Underwater Sleeping Societyn kerran aikaisemmin livenä ja kyllähän se Lutakossa toimi sata kertaa paremmin kuin ulkoilmassa kouralliselle ihmisiä. En tiedä johtuiko tästä vähän oudosta ympäristöstä vai mistä, mutta keikan alussa soitetut uudet biisit eivät vaikuttaneet kovin lupaavilta. Bändin parhaimmistoon kuuluvasta Silence Teaches You How to Sing -kipaleestakin tuntui melkeinpä puuttuvan jotain, vaikka se toki hyvältä kuulostikin. Hyvältä kuulosti myös kun basisti spiikkasi tämän kyseisen laulun “Seuraavaksi kappale, jonka nimi on Silence teachessösösösöössshhshshshs”, mikä saikin paitsi yleisön, myös bändin varsin hilpeäksi. Vaikkei tuosta kyseisestä spiikistä sitä varsinaisesti voikaan päätellä, yhtye esiintyi erittäin valmiin ja kypsän oloisesti. En tiedä mahtoiko vika ollakin juuri siinä. Kappaleisiin olisi ehkä toivonut enemmän rosoa ja yllätyksiä. Jätkillä oli esiintymisvarmuus ihan huippuluokkaa, mutta kun bändi on saatu hiottua sellaiseen kuntoon, sitä kuntoa kannattaisi hyödyntää ottamalla vähän riskejäkin.

Keikka ei ollut missään nimessä huono. Sen ainoa huono puoli oli se, että se oli “vain” hyvä. Suosikkibändeiltään sitä aina odottaa niin paljon. Ja seuraavalta klubikeikalta varmaan odotan entistä enemmän. Etenkin kun sitä aikaisemmin julkaistaneen uusi levykin.

Sliippareitten jälkeen yhdistyikin sopivat olosuhteet: kuskin alkoi tehdä mieli kaljaa ja peräkkäin esiintyi monta artistia, jotka eivät kiinnostaneet, joten ohjelmassa oli auton vienti kämpille, dokailua kämpillä ja bussimatka takaisin alueelle. Festarin sijainnin hyvät puolet tulivat erityisen hyvin esiin tässä kohtaa. Keskustaan ajoi Laajavuoresta muutamassa minuutissa ja paikallisbussilla pääsi ihan alueen viereen.

Saapuessamme esiintyvä Jenni Vartiainen ei kiinnostanut meistä riittävästi ketään, joten seuralaiseni suunnistivat anniskelualueelle ja itse käväisin katsastamassa vip-alueen ja käyttämässä drinkkilippuni. Sitä ennen nappasin vielä pari kuvaa päälavalle johtavasta polusta, koska päivällä siitä ei näin yleisörikkaita kuvia olisi saanut.

Nopeasti vilkaistuna ruokapuoli näytti olevan paremmalla tolalla vip-alueella kuin varsinaisella festarialueella, mutta kummallakaan puolella ei tullut syötyä, joten arvailujen varaan se jää. Vip-alue oli viihtyisä ja hiljainen, päälavan artisti kuului sinne juuri sopivasti (alue oli päälavan takana), eli olisihan siellä pidempäänkin hengaillut, jos sellainen hengailu miellyttää. Itse kun en ole oikein vip-ihmisiä, niin tilasin vain Bacardi Breezerin, koska se on helppo juoda parilla huikalla, ja siirryin takaisin entourage’ni joukkoon.

Muutaman lonkun jälkeen aloittikin bändi, joka harvoin pettää.

Lapko on niitä harvoja kotimaisia rokkibändejä, joilta ei juuri heikkoja biisejä livenä kuule. Mutta täytyy kyllä sanoa, että ne aikaisimmat hitit alkavat jo ihan vähän kulahtaa, sen verran usein niitä tämän maan festareilla kuulee soitettavan. Uutta materiaalia soisi julkaistavan pian, vaikka heiltä viimeisenä parina vuonna onkin levy tullut ulos molempina. Tämän kaltaisessa indierockissa on juuri se huono puoli, että biisit vanhentuvat aika nopeasti, koska samantyyppisiä bändejä on maailmalla paljon. Lapkon faneista ei kylläkään kyllästymistä huomaa. Vai huomaako? Ehkä sitä voi analysoida näistä eturivin kuvista.

Ja vielä oli Lapkonkin jälkeen tiedossa herkkua meidän jengille, sillä sen jälkeen päälavalle nousi Viikate. Itse en ole koskaan tästä poppoosta oikein innostunut, vaan pikemminkin olen pitänyt heidän touhuaan mukahauskana, mukamelankolisena ja mukaälykkäänä suomalaisen kansanluonteen stereotypioiden yhteenkasautumana. Kaarlo Viikatteesta olen jonkin verran aina mediapersoonana pitänyt, mutta bändin musiikki vain ei ole koskaan kolahtanut.

Mutta Jyväskylä Rockissa se kyllä kolahti. Jos jokin sopi solamaiseen, sateiseen ja puiden ympäröimään festariympäristöön, niin kyllähän se Viikate vaan oli. Kun Kaarlo Viikatteen pikkunokkelat välispiikit yhdistyivät melko reviteltyihin versioihin niistä biiseistä, joista aikaisemmin en ole juuri pitänyt, oli yhdistelmä yllättävällä tavalla hyvä. Nehän perhana rokkasivat oikein kunnolla. En edelleenkään kuuntelisi bändiä levyltä, enkä mielelläni katsoisi heidän musiikkivideoita, mutta keikalle olen kyllä valmis menemään koska vaan uudestaan.

Yleisölläkin oli hauskaa. Suomalainen kun ironisesta synkistelystä niin tykkää.

Viikatteen jälkeen olisi kiinnostavia artisteja löytynyt vielä Disco Ensemblen ja YUP:n verran, mutta viimeksi mainittu on ollut viime aikoina sen verran väsähtänyt, että välissä soittaneen The 69 Eyesin kuunteleminen tuntui melkoisen sietämättömältä ajatukselta verrattuna jatkoklubille Infernoon siirtymiseen. Ei muuta kuin bussilla himaan, sieltä yökerhoon ja pää täyteen. Hyvät kemut oli, toivottavasti nähdään ensi vuonna!

Kuvat saa isommiksi klikkaamalla. Kaikki jutun kuvat ja muutama lisää löytyy täältä.

Surkea sää ei varsinaisesti mieltä kohottanut, kun suuntasimme autolla Mikkeliä kohti. Sade ja kylmä ilma ei kuitenkaan festariyleisöä säikäyttänyt, mikä kävi varsin selväksi, kun Jurassic Rockin alueen ulkopuolelle päästiin. Jonoa nimittäin riitti. Ja riitti. Ja kun se lakkasi riittämästä, sitä löytyi vielä lisää. Kuvassa näkyy sisääntulojonon pää, portit sen sijaan eivät kuvaan tältä etäisyydeltä edes päässeet.

Paikalla olleet järjestyksenvalvojat olivat ystävällisiä ja auttavaisia, mutta jonojen organisointi oli ilmeisen epäonnistunutta. Seistyämme jonossa arviolta 5-10 minuuttia, ensimmäinen bändi jonka halusimme nähdä, aloittikin jo soittamisen. I Was a Teenage Satanworshipperin Bunnies ei ole koskaan ollut niin tuskallista ja epätoivoista kuultavaa, kuin sateessa jonotellessa. Fiilis oli kuitenkin hyvä ja jono tuntui liikkuvan jonkinlaista vauhtia, joten luotimme siihen, että edes jonkin verran keikkaa ehtisi näkemään. Kun aloimme viimein lähestyä sisäänpääsyä, kuulimme yhdeltä järjestyksenvalvojalta, että olimme sittenkin väärässä jonossa, sillä seurueeni muilla jäsenillä oli yhden päivän liput. Seuraava järkkäri opasti meidät oikean jonon perään ja jonotus voi jatkua.

Kun löysimme sen pikkuisen aukon, mistä alueelle mentiin sisään, olimme jo luottavaisia että kohta ollaan sisällä. Matkalla ehdin jopa kehaista järjestelyitä seuralaisilleni, sillä leirintäalue oli sijoitettu mainiosti ihan varsinaisen festarialueen kylkeen. Lyhyen kävelyn jälkeen edessä oli kuitenkin seuraavat jonot. Kieltämättä olimme varmaan liikkeellä sisäänpääsyn kannalta huonoimpaan mahdolliseen aikaan, mutta jonot vetivät todella huonosti. Vaan sitä se kai festarielämä on.

Tämän kuvan ottohetkellä I Was a Teenage Satanworshipper oli harmiksemme ehtinyt jo lopettaa ja PMMP aloittaa. Henkilökunta teki kyllä porteilla selvästikin parhaansa, mutta väkeä oli yksinkertaisesti liian paljon eikä turvatarkastuksista juurikaan voi luistaa, jos tapahtuman turvallisuus on tärkeää. Siinä määrin kohtuuttoman pitkäksi venynyt jonotus kuitenkin pisti harmittamaan, etten ole tainnut PMMP:n keikasta koskaan nauttia yhtä vähän. Ja se on paljon sanottu, bändi nimittäin on niitä tämän valtakunnan parhaita live-esiintyjiä ja erinomaisen keikan he vetivät Mikkelissäkin. Yleisöä oli kertynyt paikalle erittäin hyvin.

Biisi toisensa jälkeen sai yleisön lämpenemään koleasta säästä ja kuraisesta maasta huolimatta, ja löytyipä Paulalta ja Miralta sympatiaakin märkää ja liejuista yleisöään kohtaan. Vaikka kyseessä on ihan yksi henkilökohtaisista PMMP-suosikeistani, niin Kesäkaverit ei varsinaisesti tähän tunnelmaan istunut. Tosin ironia biisin ja sään välillä sai kyllä aikaan ihan hauskan olon. Keikan ehdoton huippu oli mielestäni silti Taiteilia, joka oli yllättäen saatu livenä kuulostamaan vielä paremmalta ja monin verroin ilkeämmältä kuin levyllä. Moni pikku “taiteilia” varmaan tunsi piston sydämessään ja punan poskillaan, sen verran julmalla äänensävyllä tytöt biisin lauloivat. Omakin olo oli vuoroin tuskallinen, vuoroin upeasta musiikista häkeltynyt. Keikka oli mainio, vaikka PMMP onkin ehdottomasti aurinkoisen loppuillan bändi.

Jos jonot tuntuivat johtuvan heikosta suunnittelusta, niin toinen ongelma tuli esiin PMMP:n keikan loppupuolella. Tyttöjen spiikatessa viimeisiä biisejä, toisella lavalla, joka oli ihan päälavan lähellä, alkoi kuulua jo seuraavan bändin soundcheckiä ja hetken jo luulin että FM2000 aikoo aloittaa PMMP:n vielä esiintyessä. Yhtäkkiä keikka päälavalla oli kuitenkin ohi ja seuraava alkoi sivulavalla. FM2000 ei kuitenkaan erityisemmin kiinnostanut, joten seuraavaksi ohjelmassa oli, yllätys yllätys, lisää jonottamista. Anniskelualueelle johtava jono ei ollut pitkä, mutta se meni toisen festarialueen kuivan kulkutien poikki, joten siitä oli jonkin verran haittaa sivulavan läheisyyteen pyrkivälle yleisölle. Ja tämä jono liikkuikin ilahduttavan nopeasti, vaikka paperit ilmeisesti tarkastettiinkin käytännössä kaikilta. Anniskelualue oli ihan sopivan kokoinen tälle yleisömäärälle, mutta tiski oli aivan liian lyhyt ja juomia sai taas jonottaa todella kauan. Pahimmillaan anniskelujonot ylsivät jotakuinkin anniskelualueen puoleenväliin saakka. Palvelu oli kuitenkin ystävällistä ja antoi anteeksi jonkin verran. Eikä sillä, ehtihän sitä jonottelemaan kun ei sen hetkinen eikä sitä seuraava artisti (Stam123na) kiinnostaneet sentin vertaa.

Sivulavaan päästiin tutustumaan kun Ismo Alanko Teholla viimein aloitti. Tätä kokoonpanoa kehuin niin paljon jo Qstock-jutun yhteydessä, että on vaikea lisätä enää mitään. Näin duon nyt kolmatta kertaa ja ihmettelin sitä, miten biisit, joista aikaisemmin en pääasiassa ollut jaksanut välittää, kuulostivat nyt jo kolmatta kertaa aivan erinomaisilta. Tämä dynamic duo on vain yksinkertaisesti niin hieno idea. Kotimaisissa duoissa samaan eivät juuri ole yltäneet muut kuin Kimmo Pohjonen ja Samuli Kosminen.

Eivätkä yhteydet tietysti siihen lopu, että molemmat ovat hyviä duoja, vaan duojen rakenne tuntuu olevan aika samanlainen: on älykäs ja alkuvoimainen pääartisti (Alanko/Pohjonen) ja tätä tukeva aivan ainutlaatuinen rytmiartisti (Majamäki/Kosminen).

Jos Ismo Alanko Teholla -kokoonpanon esityksiin jotakin toivoisi, niin useampaan kertaan nähneenä toivoisi enemmän vaihtelua biisilistassa.

Yleisö viihtyi bändiä katsellessaan näinkin pimeässä illassa.

Tämä herra katsoi, että Alanko ja Majamäki tarvitsivat hieman säestysapua.

Hyvin se soitto kuitenkin sujui ilmankin.

Alangon jälkeen olikin edessä vaikea valinta, Disco Ensemble, vaiko anniskelualue. Disco Ensemble on erinomainen livebändi, mutta ennen Meshuggahin keikkaa oli vielä saatava kurkun kostuketta, eikä siihen näillä jonoilla kovin paljon mahdollisuuksia tulisi, joten keikka sai jäädä tällä kertaa välistä. Eikä siihen pitkään mennytkään, kun Meshuggahin esiintymistä jo odoteltiin lavan edessä.

Ja siinä he sitten viimein olivat. Pahoittelen kuvien huonoa laatua. Kamerani on sen verran halppismallia, että hämärässä illassa on vaikea saada aikaan onnistuneita kuvia. Varsinkaan rumpalia ei tällä laitteella juuri nää.

Ja yleisöä jälleen.

Ja tässäpä kuvaajalle terveisiä käsimerkillä, jonka olin luullut poistuneen muodista jo metalliyleisön keskuudessakin. Herran päähineestä päätellen kyseessä ei kyllä taida ollakaan se tyypillisin metallibändien fanittaja…

Näkymät olivat jotakuinkin tällaiset, kun en enää ollut yleisön ja lavan välissä kuvaamassa.

Vaikka Meshuggah on vuosien varrella tehnyt runsaasti loistavaa musiikkia ja saanut arvostelijat polvilleen kerta toisensa jälkeen, suosituin kappale heiltä tuntuu edelleen olevan kolmetoista vuotta sitten julkaistun Destroy Erase Improve -levyn avausraita, Future Breed Machine, joka nytkin kuultiin kunniapaikalla setlistin viimeisenä vetona. Eikä syyttä. Kappale on kestänyt aikaa loistavasti ja on edelleen metallimusiikin historian merkittävimpiä biisejä, jos minulta kysytään. Ja samoin tietysti Destroy Erase Improve on niitä parhaita levyjä, joita metalliksi on kutsuttu. Monien puupäiden kuulee sanovan, ettei 80-luvun jälkeen ole tehty kunnollista metallimusiikkia, mutta monet laillani ruotsalaisista orkestereista pitävät ovat varmasti samaa mieltä, kun sanon että 90-luvulla se vasta alkoi. Metallicat ja panterat, nahkahousuhalfordeista puhumattakaan voivat puolestani hypätä kaivoon. Kyllä Opeth ja Meshuggah ne vasta ovat näyttäneet, minkälaisia mahdollisuuksia metallin puolellakin on.

Ja tältä näyttivät maiharit, kun kotiin päästiin.

Kyllä viimeistäänkin Meshuggah varmisti sen, että Jurassic Rockin perjantain vuoksi kannatti sateessa jonottaa ja kurassa seisoskella. Ei tällaiset keikat liian usein toistuvaa herkkua ole.

Mikkelin Jurassic Rock ja Jyväskylän Jyväskylä Rock käynnistyvät tänään kesän huonoimmassa säässä. Kylmyys ja vesisade haittaavat molempia festareita. Ennakkoon pienemmältä vaikuttava Jyväskylä Rock kärsinee yleisömäärän puolesta säästä enemmän, koska se on vähän lähempänä kaupunkia ja koska se kaupunki on Jyväskylä, ja toisaalta koska heillä ei ole vetovoimaisia ulkomaan artisteja. Jurassic Rockin Meshuggah, Animal Alpha, Volbeat ja Looptroop Rockers houkuttelevat varmaankin paikalle yleisöä säästä huolimatta.

Aikaisemmin arvelin, että Jyväskylä Rockin pystyttämisellä tulisi vielä kiire, mutta eilen alue näytti jo jokseenkin valmiilta. Ja toisaalta aikaisemmin katselin aivan väärää paikkaa, joten on vaikea arvioida missä vaiheessa järjestelyt silloin olivat menossa. Pikaisella vilkaisulla alue näytti viihtyisältä ja hyvin suunnitellulta, joten sen suhteen ongelmia ei liene.

Ilmatieteenlaitoksen mukaan Jurassic Rockin lauantaipäivänä yleisö saa nauttia bändeistä vähän paremmassa säässä, eikä tilanne toisen festaripäivän osalta näytä kovin huonolta Jyväskylässäkään. Onneton tuuri järjestäjillä kävi, sillä sekä ennen festareita, että niiden jälkeen, sää näyttää huomattavasti paremmalta. Toivotaan että sadealueet säälisivät festarialueita edes vähän.